Arvopohjan koettelu

On jännittävää katsoa mistä kristityt puhuvat kun he puhuvat arvopohjasta. Tässä tehokas keino on katsoa sitä, missä yhteyksissä asiat nousevat esiin ja missä eivät. ; Konservatiivisia fundamentalisteja tässä asiassa kuvaa se, että arvopohjasta ollaan huolissaan homoseksuaalien avioliiton kohdalla. Samoin "Suvivirren" tai "Enkeli Taivaan" laulaminen ; Mika Niikon hengessä "Joulujuhla ilman Jeesusta jää ontoksi". Samoin abortti ja eutanasiakysymys nousevat toistuvasti esiin jonain jota tulee vastustaa.

Voidaan sanoa että arvopohja nousee esiin kysymyksissä joissa käsitellään sitä että perinteisiin on osallistutettava kaikki. Kysymys ei ole vain heidän oman uskontonsa ilmaisemisesta itse, vaan tämä täytyy yhteislauluin ja yhdessäolotilaisuuksin jakaa kaikkien, myös eriuskoisten ja ei-uskoisten, läsnäollessa. Toisaalta asia näyttää nousevan esiin myös kysymyksissä jotka eivät kosketa kristittyjä itseään. Kukaan ei pakota heitä homoavioliittoon tai aborttiin tai eutanasiaan. He ovat päättämässä kategorisesti että tämä asia nyt vaan on sellainen että heidän arvopohjansa murtuu jos joku muu tekee näin.

Näkökulma laajenee jos huomaa että arvopohjan koettelu näkyy siinä missä kohden nousee äläkkää siitä että "kirkko on hylännyt Jeesuksen". Tässä ilmeisesti muslimien auttaminen on samaa kuin islaminuskon harrastaminen. (Tämä on hieman erikoista koska Raamatusta vastaavaa asennetta löytyy lähinnä silloin kun fariseukset moittivat Jeesusta samarialaisten tukemisesta ja publikaanien kanssa seurustelusta. Nykykonservatiiville terveet tarvitsevat parannusta.)

Tämä ei toki ole mitenkään uutta. Kun katsoo fundamentalisti-oikeisto-konservatiivista klikkiä he usein korostavat sitä miten he arvostavat perinteitä ja kannattavat uskonnonvapautta. Mutta kun heidän sanomisiaan seuraa näkee että he haluavat ajaa joitain rajoitteita kaikille. Ja uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "positiivinen uskonnonvapaus" heille itselleen on annettava niin laajaksi että sitä saa tunkea toisten privaattiin. Tai toisten julkiseen tilaan niin että toisten on osallistuttava rituaaliin tai rajattava omaa sananvapauttaan niin että he saavat osallistua tai olla hiljaa - mutta ei ilmaista omaa erimielistä vakaumustaan tässä asiassa päälle.

Uskonnonvapautta ajava konservatiivi lähinnä kovaäänisesti vastustaa liberaalien ajamia vaihtoehtojen kasvattamisia, koska tämä muutos heidän mielestään murentaa arvopohjan. ; Tässä mieleen voikin tulla Yki Räikkälän kirjoituspari "Lestadiolaisuus päättäjän ohjenuorana" ja "Katolisuus päättäjän ohjenuorana". Aiheena on se että Sipilän ja Soinin arvopohja toimii jonain joka selittää osan heidän politiikastaan.
1: Lestadiolaisuuden kohdalla korostuu se, että "Juha Sipilällä on kristillinen vakaumus. Hän on Rauhansanalainen. Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, Sipilän vaimon veli. Suku on tottunut johtamaan. Sipilä lienee jo yrityselämässä ojentautunut niin, että johtaja on ehdoton auktoriteetti ja esivalta. Nyt hän pääministerinä edustaa valtioesivaltaa. Esivalta on Jumalan asettama. Siis hän on Herramme meille esivallaksi asettama ja meidän tulee olla Hänelle kuuliainen. Rauhansanalainen liberaalius on sitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa. Kunhan on esivallalle alamainen." Tässä auktoriteetissa on joitain ongelmia Suomen käytänteiden kanssa, tavalla jotka demonstroituvat varsin konkreettisesti. "Esivallalla on silläkin esivalta, nimittäin perustuslakivaliokunta. Suomea yhtiöitettäväksi saatettaessa lakeja on täytynyt säätää lujaa tahtia ja useat niistä ovat törmänneet perustuslakiin. Siinä Sipilä varmasti komppaa Soinia: perustuslakivaliokunta on aikansa elänyt. Pitää saada tuomioistuin sopivine nimityksineen." Siksi vapautta periaatteessa korostava ja uskonnonasioistaan periaatteessa vaikeneva Sipilä voikin osoittaa uskonnollisia asenteitaan muuta kautta, toimimalla ja tekemällä tavalla joka heijastaa näitä asenteita ja arvoja ilman Jeesuksen nimen ääneen huutamista. Tämä on hyvä muistutus siitä että sekularismi ja uskonnon piilottaminen ei ratkaise sitä että uskonvakaumuksen mukana olevat ongelmat kuitenkin livahtavat suoraan rakenteisiin. Esivalta -asenne näkyy ihmisten kohtelussa ja käytänteissä. "Kun Susanna Kuparinen käsitteli pääministerin vaimoa Eduskunta -näytelmässään, kävi pääministeriltä käsky Ylelle, että Kuparisen on poistuttava Pressiklubi-ohjelmasta. Kun Ylen toimittaja käsitteli Sipilän sukulaisten firmaa, joka oli saanut pääministerin päätöksellä 100 miljoonaa lisärahaa saaneelta Terrafamelta, sai toimittaja lähteä."
2: Katolisuuden kohdalla nousee esiin hieman eri kulma, tosin käytännössä toiminta on samanlaista, se vain kumpuaa hieman erilaisesta teoreettisesta pohjasta ja astetta erilaisesta asenteesta. Itse toiminta ja suhde uskonnonvapauteen ja vastaaviin asioihin ovat samantyylisiä. "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan." Tässä ei vaieta vakaumuksesta. Sen sijaan tässä sanat ja uskonnon tekeminen avoimesti poliittisessa tilassa. Näistä ei keskustella koska arvopohja on määritelty ja sitä ei kyseenalaisteta tai luoda, vaan otetaan sellaisenaan, poliittinen epäkorrektius ei saa koskea niitä asioita - toisin kuin harhaoppisten etiketistöä vaikka siinä saako maahanmuuttajia kutsua häijyillä pilkkanimillä. "Soinilla ei ole mitään homoja vastaan. Näin on todennut. Vuonna 2009 tosin kertoi, että "seksuaalisuus kuuluu vain miehelle ja vaimolle, koska se vain on niin". Olkoot homoja, kunhan eivät homostele. Niin se vain on. Homoavioliitto on Soinille moraalikysymys. Homojen avioliitto on moraaliton." Tässä arvot ovat näkyvästi siinä, että taistellaan harhaoppia vastaan. "Ja niin se ”keneltä otetaan ja missä ei voi joustaa” -eetos on tullut todistetuksi. Timo Soini, köyhien ja unohdettujen asialla olevana, on tässä hallituksessa mukana yhtään häpeilemättä hyväksynyt köyhiltä ja tulottomilta ottamisen. Mutta yksi oli asia, jossa hän ainoana ministerinä oli vastaan: mies- ja naisparien asemaa parantava hallituksen lakipaketti. SE edusti moraalittomuutta, kohtuuttomuutta ja kauhistusta."

Monia muitakin asioita kenties vastustetaan teoriassa mutta niitä vastaan ei nouse reaktioita. Itse asiassa moni kysymys on sellainen että niiden kohdalla asiaa halutaan ohittaa siten että sanotaan että "asia on ikävä", mutta sitä vastaan ei nousta vastaavanlaisella aktiivisella panostuksella kuin vaikka homojen avioliittoa vastaan. Itse asiassa näistä asioista kertojaa kohtaan noustaan siten että yritetään siirtää keskustelu muualle ja paheksutaan tämänlaista näkökulmaa epäkohteliaana.

Nämä eivät selvästi uhkaa arvopohjaa. Tälläisiä kysymyksiä ovat vaikka lestadiolaisten ja katolisten parissa tapahtuneet pedofiilien piilottelut. Kirkon parissa väistetään esimerkiksi 1990 -luvun saatanapaniikkia koskevasta osavastuun kantamista. Näistä vastuun kantaminen kun sekin näyttä uhkaavan arvopohjaa. Tai kuten Räikkälä "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan. Sellaista kutsutaan diktatuuriksi. Mutta näin monet oikeana pitävät. Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, teol. tri Ville Auvinen sanoikin sen taannoin A-talkissa, jossa käsiteltiin kirkon homovihkimysasiaa. Kirkossa ei voi noudattaa demokratiaa. Kirkossa kuuluu olla teokratia. Tämän sanan hän lausui ääneen." Konservatiivinen perusarvopohja ja sen uskononvapaus on liberaalia sinä mielessä etä jokainen saa uskoa juuri kuten hala kunhan on kuuliainen.

Virallisesti kenelläkään ei ole mitään uskonnottomia vastaan, kunhan he muistavat olla alamaisia uskonnolle. Juhlivat jouluja kristillisesti, osallistuvat kristilliseen perinteenviettoon hiljaisesti eivätkä korota koskaan ääntään tai kerro omia mielipiteitään jos ne nousevat yhtään kristinuskoa vastakarvaan.
1: Tästä hauskana erikoiskuvana on se, että jos harrastaa positiivista uskonnonvapauttaan tässä asiassa niin kehotetaan menemään Pohjois-Koreaan. Aivan kuin ei-sekulaari uskonnottomuus olisi sitä että vakaumukset pitäisi sekulaaristi piilottaa. Yhtenäiskulttuuria ajavahan on lähempänä Pohjois-Koreaa jossa yhtenäiskulttuuria juuri ei saa kritisoida. ("Suvivirren" laulamattomuuttakin pidetään esimerkiksi "epäsuomalaisena".)

Yhteenveto

Virallisen maailman mukaan meillä on hienoja ja hyviä kristittyjä jotka arvostavat uskonnonvapautta. Ja joille uskonto on ennen kaikkea arvojen lähde. Käytännössä nämä arvot tarkoittavat sitä että oma positiivinen uskonnonvapaus ajetaan toisten käytösten ohjaamiseen. Kosketaan asioita jotka eivät muuta omaa käytöstä vaan rajoittavat vääräuskoisten harhautumista. Uskonnottomia ei sellaisenaan vastusteta, kunhan he muistavat olla alamaisia ja hyväksyvät puoli-ihmisen roolin jossa tärkein uskonnonvapauden ilmaisu on siinä että kun muut laulavat positiivista uskonnonvapauttaan ääneen niin itse saa valita laulaako mukana vai pitääkö turpansa kiinni. Ja vastaava asenne on toki kaikessa muuallakin yhteiskunnassa. ; Sitä saa uskoa miten haluaa mutta jos on ääneen uskonnoton, olisi oikea paikka muuttaa Pohjois-Koreaan. Tämä asenne on se joka sitten tarkoittaa "tervettä arvopohjaa". Syvältä ne arvot ainakin ovat. Kenties pohjemmalle onkin vaikeampaa mennä. Syvemmällä olevia perusteita saa todellakin hakea.

Sipilä Jumalan sijaisena

Sipilän lähettämät viestit on tuomittu kansainvälisessäkin mediassa. Tässä mielessä Sipilä on reagoinut ongelmaan ja tätä tehdessään hän on luonut uuden ongelman. Tässä kohden perusongelmana on se, että tälläinen toiminta on autoritaarista. Vertailukohdiksi tulevat melko autoritaariset hahmot kuten Silvio Berlusconi.

Mielikuvat ovat niin vahvoja että se iskee vahvasti Sipilän puolustajien nilkkaan ; Saadaan sellaisia vastauksia mitä saa vaikka "potuntervaaja" -blogin kautta. Jos YLE:n kommunistisuusmetaforalla yritetään iskeä; "Kyllä! Todellakin! Nimenomaan Venäjällähän julkisrahoitteinen media on aina ja etenkin viime vuosina kritisoinut valtaapitäviä paitsi erittäin voimakkaasti, myös tyystin epäreilusti! Ajojahti on ollut hirvittävää katseltavaa! Putin ja muut ressukat vapisevat voimattomina median säälimättömässä kuristusotteessa, kun TV-kanava ja nettisivu ja toimittaja toisensa jälkeen lataa heitä kohti täyslaidallisen. Iskua tulee iskun jälkeen! Kun Venäjän mediakarhu ärähtää, siinä Putinia viedään kuin ämpäriä tunkiolle! Ja ihan sama meininki on ollut kommunistivaltioissa kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa, DDR:ssä ja nykyisin esim. Kiinassa. Niissähän vapaa ja riippumaton tiedonvälitys on aina ollut arvossaan ja jopa liiankin vahvassa asemassa hallitsijoihin nähden!"

Tässä kohden voidaankin nähdä että Sipilällä on tiettyjä sokeita pisteitä. Perhe ja raha. Ja uskonto. Hän onkin hyvä esimerkki siitä miten monien ihmisten kohdalla tärkeimmät asiat ovat juuri niitä joista he väistävät. Tässä kohden onkin nähtävissä että Sipilän johtajakäsitys on sidottavissa näihin vaiettaviin asioihin. Jos itse olen kirjoittanut siitä että uskonnollisissa piireissä opitaan ei-teologisia käytänteitä, ovat jotkut nähneet Sipilän taakse jopa astetta enemmän. Hänen johtajakäsityksensä on teologinen. "Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti vuosi sitten kohutun televisiopuheensa, sen kaava noudatti luterilaisen papin saarnaa." ... "Italialaisen filosofin Giorgio Agambenin mukaan kristinusko on jättänyt perinnöksemme kaksi vallan paradigmaa: suvereniteettiin perustuvan poliittisen teologian ja jumalallisen taloudenhoidon." ... "Pääministeri Juha Sipilän suhtautumisessa valtaan kaikuvat luterilaisuuden perusopit. Kuten suomalaisille on vuosisatojen ajan opetettu, esivalta on Jumalan asettama. Sen kautta toteutuu Jumalan maailmallinen hallinta, Martti Luther on määritellyt. Tässä ajattelussa ”isä” on keskeinen hahmo, maalliset isät ovat taivaallisen isän sijaisia." ... "Agamben on väittänyt, että kolminaisuusoppi onkin ennen muuta hallinnointimekanismi. Paradigmat eroavat toisistaan yhtä paljon kuin polis, poliittinen yhteisö eroaa kodista, oikoksesta. Oikos (josta myös termi ekonomia juontaa juurensa) ei perustu demokraattiselle debatille tai läpinäkyvyydelle, vaan yksinvallalle ja välttämättömyydelle."

Nämä ovat toki tulkintoja. Mutta samantapaisia tulkintoja joita tehdään esimerkiksi kun viitataan Weberin ajatukseen siitä että uskonto luo yhteiskuntarakenteen ja jossa uskonto on oleellisen tärkeää yhteiskunnan pysyvyydelle.
1: On ihmisiä joille yhteiskuntakeskeisyys on tärkeä. Esimerkiksi postmodernilla tekotaiteella ei ole mitään arvoa jos se ei tue yhteiskuntajärjestystä. Ja siksi omia arvoja ruokkivalle ja itselle miellyttävälle kansallisromanttiselle taiteelle keksitään oikeuksia vaikka vetoamalla kansallisen yhtenäisyyden luomiseen. Sama pakkokätevöittäminen koskee/rajoittaa/glorifioi uskontoakin.

Näissä usein kuulemme sitä miten on tärkeää osata uskontoa että ymmärtää maailmaa. Vuoropuhelu, yhteiten arvojen rakentaminen... Nämä näkökulmat muistetaan kuitenkin jos ja vain jos nämä ovat hyödyllisiä. Jostain syystä uskonniollisen viitekehyksen ymmärtäminen on asiatonta militantismia jos sitä käytetään selittämään sitä miksi (teoriassa) sivistysvaltion (sanan täydessä mielessä) pääministerin suhtautuminen (periaatteessa) avoimeen tiedonvälitykseen on niin (aivan tasantarkkaan selvästi) epädemokraattinen ja autoritaarinen. Siinä vaiheessa ei saa puhua uskonnollisen viitekehyksen tarkastelusta. Koska näitä viitekehyksiä käytetään vain uskonnon komppaamiseen ja sen vallan lisäämiseen. Eihän sitä saa huomata että tällä ihanuudella on läpeensä kuppaisen ruttoinen puoli, ja että sillä on ilmentymiä joiden oikea paikka ei ole parhaassa mahdollisessa maailmassa.
1: Sipilä jossain mielessä osoittaa että pahan ongelmaan ei ole mitään ratkaisua. Voimme kuvitella valtion joka olisi olemassa ja jossa hän ei olisi pääministerinä. Kaikkivaltias kaikkihyvä Jumala on siis aika mielekkäällä tavalla kyseenalaistunut..

Sipilän omituiset tunteilut

Sipilän ja YLE:n välinen skisma on ollut varsin viihdyttävää seurattavaa. Pääteemana näyttää olevan se, että toisen puolen mielestä Sipilä on vaarantanut lehdistönvapauden. Ja toisen näkemyksen mukaan Sipilä ja hänen viattomat sukulaisensa ovat vainoamisen ja jahtaamisen uhreja. Tilanne on ollut niin kutkuttava että esimerkiksi Ruben Stiller on uudelleenlokeroitunut mielessäni lähes sananvapauden sankariksi.

Tilanteessa oli erikoinen käänne joka koski Sipilän lähettämää palautetta. Hän Tässä kohden kyseessä on se, että tämä on haluttu nähdä pelkästään lehdistön kommentointina, eikä sensuurina. (Hikipedian kanta tapahtumaan on yksiselitteinen. Varoitamme mauttomia vitsiuutisia kirjoittavia.) Sipilän lähettämiä viestejä onkin julkaistu.

Sipilä on toki tunnustanutkin niiden olevan tunteilua. (Mikä on hyvin erikoista kun mietitään, että journalisti Salla Vuorikoskelle lähettämiensä sähköpostiviestien sisällön mukaan hänellä ei ole tunnesidettä niihin sukulaisiin joka viestissä tarkoitti että mitään jääviyskysymyksiä ei voi olla. "On todella käsittämätöntä, että edes käy pienessä mielessä, tehdä tällaisia ratkaisuja sukulaisten edun vuoksi. Minulla ei käynyt tällainen edes mielessä enkä tiedä mitään Kateran asiakkuuksista. Ei ole aika riittänyt sukulaisten kanssa seurusteluun, vaikka mieli tekisi joskus kysellä kuulumisia.")

Sipilän strategia näyttää muutenkin olevan se, että hän syyttää valehtelusta ja vaatii hiljentämistä. Muutenkin Sipilän asioihin puuttuneita journalisteja tuntuu vaivaavan se, että heidän työskentelynsä loppuu tai uhataan lopettaa ei-asiaanliittyvin syin, eikä Ylenkään vaikenemisasioissa ole täysin kärytön tunnelma.. Tämä viittaa siihen suuntaan, että kyseessä on muukin kuin "pelkästään" Sipilän sananvapauteen liittyvä lehdistön toiminnan kommentointi. Ottaen huomioon kauppojen taloudellinen suuruus, sukuyhteys ja siihen liittynyt voimakas reagointi jossa asiassa huomio on haluttu vetää asiasta tiedottavaan journalistiin, on tilanne hyvin kiinnostava.

Jäävi on jäävi.

Merkittävää on se, että aiheena ei ole juridiikka eikä se miten Sipilän välit tai intentiot toiminnassa ovat. Jääviysasioita tankataan sellaisista asioista kuin hallintolaki (434/2003) ja vastaavat asiat. Merkittävää on tiedostaa, että esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Esteellisyyttä ei arvioida konkreettisesti vaan riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua. Tämä on merkittävää koska Sipilän argumentteina ei ole ollut osoittaa yhteyksiä olemattomiksi vaan se että hän on vain sanonut syytösten olevan valehtelua. Mikä on tietenkin erikoista koska jääviys on mitä se on.

Kun Sipilä sanoo blogissaan, että "Ylipäätään, että tällainen kytkös käy edes mielessä, kertoo enemmän kysyjästä. Ei kävisi mielessäkään." hän viittaa tietenkin intentioihin. Tässä kohden itse saattaisin sanoa että ammattimaisella toimijalla jääviysasiat käyvät kyllä mielessä kun hän suunnittelee vastuullista yritystoimintaa. Ja tässä mielessä puolustus on hyvin erikoinen, ellei peräti heikko.

Kuitenkin näen Sipilän puolelle myös jotain.

Sipilän ongelmana on huono medianhallinta. Tämä ei ole yllättävää ; Hän ei ole poliitikko. Yritysmaailmassa asioita usein setvitään epäsuoremmilla tavoilla. Ja rehellisesti sanoen yksityishenkilönä suosin itsekin näitä menetelmiä. Armeijassa eräs luutnantti sai byrokratian kautta varoituksen teoista. En ottanut osaa tähän nimenkeruuseen koska ongelmat joista hän aiheesta sai varoituksen tapahtuivat leirillä. En allekirjoittanut papereita vaan kerroin hänelle päin naamaa että hän saa seuraavan kerran kusella ollessaan losotella "ihan sieltä päästä asti". Sipilällä on tietenkin ollut vastaavanlaista asennetta. Sellainen nyt ei vain toimi median kanssa, ei jos olet pääministerin tapainen vastuuhenkilö.

Syytteissä ollessa on omituista vetäytyä sukulaisten selän taakse jos itse on tehnyt päätöksiä joihin liittyy sellaisia jääviyskysymyksiä joissa sukulaisuus nimenomaan on raskauttava asianhaara. Ja niin edespäin.

Uskon että Sipilän toinen ongelma liittyy lestadiolaisuuteen. En ottaisi asiaa muuten edes esiin, mutta Sipilä aloitti itse aiheesta. Hänen öinen sähköpostiviestinsä kun piti sisällään oireellisen kommentin "Lestadiolaisjutut Yrityksen tuulesta temmatut työsuojelujutut Tulojen ilmoittamatta jättäminen Jne, jne. Arvostukseni Yleen on nyt täysi nolla" Ilmeisesti myös lestadiolaisiin liittyvät paljastukset ovat valetta, jopa silloin kun ne käsittelevät tosiasioita.

Tämä ei toki ole mitään uutta lestadiolaisuudessa; Kun lestadiolaisten parista paljastui pedofiilienpiilottelua, lestadiolaisyhteisön tapa hoitaa mediakritiikki oli uhriutua uskonnollisen vainoamisen taakse. (Aiheesta saa pätevää tietoa lukemalla Johanna Hurtigin "Taivaan taimet - uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta".) Reagoinnit hoitokokouksiin ovat nekin olleet "kiinnostavia". Hikipediassa harva asia on tuottanut suuria ongelmia, lestadiolaiset ovat niistä merkittävimpiä. Toisia vastaavia tuntuvat olevan poliittista korrektiutta kannattavat uusnatsit jotka loukkaantuvat kansallismielisten ikonien aiheista vitsailusta. Muut ovat sitten yksityishenkilöitä joiden häiriintymistason ilmoitan korkeaksi mutta joiden nimeä en tässä kohteliaisuussyistä viitsi nostaa esiin. (Häiriintymisasioissa lienen kokemusasiantuntija ; Koira koiran tuntee.)

Mutta en vedä Sipilää täysin tähän. On toki selvää että temperamentti jolla asiaa hoidetaan on liitoksissa itse kunkin kasvuympäristöön. Lestadiolainen puolustusstrategia on siitä kiinnostava että se on sekä aggressiivista, epäargumentatiivista että sananvapauden mukaista. Tällä kolmikolla sitä mennään, hyökkäys on paras puolustus, etenkin silloin kun tosiasiakeskustelua ei voida käydä kun yksityiskohdat ovat itseä vastaan.

Lestadiolaisalueilla elävät ihmiset tietävät kertoa että lestadiolaiset ovat yhteisöllisiä. Tämä näyttää helposti ulospäin hyvin suhmuroivalta. Kuitenkin motiivi on useimmiten luottamus. Kun tunnetaan tyyppi ja tiedetään tämä rehdiksi kaveriksi, on hänen kanssaan helpompi tehdä kauppaa. Riskit ovat pienempiä "kun tiedetään". Tämä on tavallaan ihan luontevaa. (Mallia omakohtaisuus : Olin itse lukioikäisenä siivoamassa viikonloppuisin leipomon keittiötä ja esim. ansaitsin lukiokirjoihin ja sähkökitaraan rahat tällä. Ansaitsin paikkani pitämisen työllä ja ahkeruudella. Mutta tuskin jotain honteloa puolihullun oloista teiniä olisi otettu vaan siivoilemaan jos leipomon pitäjät eivät olisi tunteneet vanhempiani.)

Motiivit eivät ole niin ikäviä kuin miten ne ulospäin muotoilee. Sipilällä onkin luultavasti loukkaantumisat juuri siitä että hän on ajatellut että hän tekee hyviä kauppoja luotettavien tahojen kanssa. Eli kyseessä olisi win-win. Jääviysasiat tuskin ovat käyneet mielessä. Mikä on se oireellinen asia.

Solutus-älytys

Olin lapsena helluntailaisten kesäleireillä. En ulkopuolisena tarkkailijana vaan ikään kuin yhtenä lapsena muiden joukossa. Meno olikin melko hurjaa ja erosi siitä mitä helluntailaiset viestivät ulospäin. Tämä kokemus opetti, että tarkkailu vaikuttaa systeemiin. Jos lehtimies tulee lehtimiehenä paikalle, toiminta on erilaista. Siksi soluttautuminen onkin ainut järkevä tapa saada tietoa siitä miten asiat toimivat.

Tässä tunnettuus on ongelma. Esimerkiksi minä en voisi soluttautua Soldiers of Odiniin. Googlauksen perusteella kun päättelisivät että "ei luotettava". Ja se olisi siinä.

Mutta muitakin solutusasioita on mahdollista tehdä. Tähän liittyen onkin mielenkiintoisia tilanteita. Osa ihmissitä saattaa esimerkiksi joutua miettimään sitä miten salakuljettaa älypuhelin ja laturi huomaamatta paikkaan, jossa tehdään tavaroiden- ja ruumiintarkastus. Koska esimerkiksi lestadiolaisten kesäkursseilla ei saa pitää kännykkää..

Toki jo kännykkärajoite itsessään on epäilyksiä herättävä. Ymmärrän että kouluissa ja elokuvissakin toivotaan että kännykät ovat kiinni. Mutta jos pitää ruumiintarkastuksilla vahtia että kännyköitä ei ole edes omistuksessa, se kertoo siitä että salattavaa todennäköisesti on. Ja salattava asia on sen verran rrradikaalia että sen paljastumista ei haluta. Ja tämä epäilyksen henki voidaan sitten liittää suoraan ajatuksiin lestadiolaisten menneistä epäonnistumisista. Kuten "hoitokokouksien" yksityisyysrikkomuksista ja pedofiilien peittelyistä.

Mahdoton, mahdoton, ateismi

Kuvassa puhdistettua kuplivaa ja kiehuvaa vihaa.

Tämän päivän "Metro" -lehdessä oli kommentti jossa ihmeteltiin sitä, miksi "vapaa-ajattelijat" vihaavat niin paljon Jumalaa. Sama viesti jatkoi kertomalla että tekevät hirveän riskin, kun eivät mieti miten käy jos Jumala onkin olemassa.

Nostan tämän esiin sitä kautta, että tämä yksittäinen viesti pitää sisällään hyvin tavallisia elementtejä. Ja niiden yhdistelmä on sellainen että olisi hyvin vaikeaa kuvitella miten tämänlaiseen yhdistelmään uskova ihminen voisi olla edes olemassa. Katsotaan tarkemmin;

Viesti esittää Pascalin vaa'an ja jumalavihateorian samassa viestissä. Kuitenkin joka ikinen ihminen - etenkin jos on ateisti tai eiuskovainen - on kuullut Pascalin vaa'an. Sitä ei kuitenkaan oteta vakavasti. Tästä pakollinen jatkokysymys olisi kysyä "miksi". Ja saadaan vastaukseksi se, että ateisti ei todellakaan usko että on olemassa jotain Jumalaa. Tämä taas on valtavan jännitteinen sen teorian kanssa että jokainen ateisti on oikeasti teisti joka vain vihaa Jumalaa ja että ateismi olisi sitä että vihaa Jumalaa ja että siksi ateisti myös uskoo Jumalaan koska eihän sitä olematonta voi vihata.

Loppupäätelmä jännitteestä purkautuukin siihen, että ateisti ei todellakaan vihaa Jumalaa koska ei usko tähän. Pascalin vaaka on merkityksetön koska Jumalan olemassaolon todennäköisyydeksi määritellään 0. Tällöin ateistien kritiikkiä ei enää voidakaan siirtää Jumalan vihaamiseksi, vaan on tunnustettava että vihalla on jokin kohde. Ja koska ei voi vihata kuin kohdetta jonka olemassaoloon uskoo, olisi katse siirrettävä uskontoihin ideologioina, uskontoihin instituutioina ja uskovaisiin ihmisiin itseensä.

Toki esimerkiksi oma suhtautumiseni Pascalin vaakaan on se, että mikään oikeudenmukainen taho ei laita kärryytyshelvettejä tai pelkän uskonvakaumuksen johdosta pelastamista. Joten jos sitä joutuu tämänlaisen despootin mielipidevangiksi, niin on sentään oikeuden puolella. Tämä toki iskee siihen että uskonnosta etääntyminen nähdään hedonismina. ; Yhdistelmä jossa on jumalaviha, pasalin vaa'asta kuuleminen ja hedonismi ovat mahdottomia. Ja itse asiassa vaikka ihmiset voivat olla ideologiatasolla sisäisesti ristiriitaisia, niin tämä jännite on paitsi looginen niin myös eksistentiaalinen. Toisin sanoen kokemusmaailman jännite on sellainen että on vaikeaa kuvitella sellaisen ihmisen psyykeä jossa nämä kristittyjen aivan leimallisesti ateisteihin yhdistelemät asiat voisivat olla saman ihmisen päässä.

Tämän jännitteen tiedostaminen on luultavasti ainut keino jolla voitaisiin tavoitella uskovaisten ja uskonnottomien välistä kommunikaatiota joka ei perustuisi siihen että uskonasiat jätetään syrjään ja puhutaan aivan täysin muista asioista.

Tässä kohden on syytä palauttaa mieleen uskonjulistusstrategikko Rod Rosenbladt. Toki pidän hänen lähestymistapaansa kokonaisuutena vastenmielisenä - se on vastenmielinen samasta syystä mistä ns. pelimiehet ovat, ja samasta syystä uskovaisen ja pelimiehen on vaikeaa ymmärtää miksi muut ovat heihin asenteellisia. Mutta jos tämä manipulatiivisen ideologiajunttaavan sosiopatismin määrittely sosiaalisuudeksi -taso unohdetaan Rosenbladt on kuitenkin ymmärtänyt oleellisesti aivan oleellisia asioita.

Nimittäin sen, että jos ateisti vastustaa uskontoa kovin kovaäänisesti, tämän takana on emootio joka ei ole positiivinen. Rosenbladt tiedostaa ensinnäkin sen, että negatiivisia tunteita ei ole vain yhtä. Osa ateiteista on vihaisia, osa surullisia. Ja nämä tunteet johtuvat jostain. Rosenbladt ei tässä syyllistä suoraan Saatanaa, vaan korostaa että näiden takana on todennäköisesti aivan oikeita kokemuksia. Niiden nihiloiminen ei ole tehokasta. Jos niitä sanoo irrelevanteiksi, halveksuu toisen aivan oikeaa kokemusta. Joka selvästi vaikuttaa vahvasti, koska ne negatiiviset tunteet ilmenevät näkyvästi ja kaikkea.

Samoin hän on ymmärtänyt sen, että jos tarkoituksena on rakentavasti keskustella ateistin kanssa, ei kannata nostaa esiin Stalinkorttia ja syyttää ateistia osaksi julmuuskoneistoa. Ihmistä ei saada myötämieliseksi edes sosiaaliseen kanssakäymiseen, saati sitten kääntymykseen, jos tämän ajatusmaailma lytätään suoraan ja kommunikaatio aloitetaan pilkkaamisella. ; Toki monien ateistienkin tulisi tajuta aivan samalla tavalla, että vaikka kristittyjen harjoittamat noitavainot ovat totta, ei kristittyä saada suosiolliseksi asialle jos heitä syyttää hirmuteoista ja esittää vain leimallisia rinnastuksia.

Uskovaisen olisikin syytä tiedostaa ja kuunnella, ottaa huomioon ja korjata. Monesti uskovainen ei kuitenkaan puutu epäkohtiin vaikka ne selvästi etäännyttävät kirkosta ja uskonnosta. Lestadiolaisten esimerkiksi näyttää olevan varsin helppoa vihata ja halveksia ateistie, mutta heidän on vaikeaa tunnustaa että heidän järjestönsä on suojellut pedofiilejä, tai että pedofiilien narauttaminen poliisille on jotain jota pitäisi tehdä. Ja jos rippisalaisuus estää tämänlaisen, niin sen pahempi rippisalaisuussäädöksille.

Sillä pedofilia ja tämänlainen oikeuttamis-kiistämis-venkoilu etäännyttävät ihmiset moraalisesti ylevistä syistä ateisteiksi ja uskonnonvihaajiksi. Moni tulkitsee että nämä etääntyneet vihaavat Jumalaa. "Raivon Ensyklopedia" kuitenkin ansiokkaasti esiintuo sen ketä tässä vihataan ja miksi. "Oikeasti, mokomat selittävät, etteivät tienneet lasten seksuaalisen hyväksikäytön olevan rikos. Pari asiaa. Yksi: ignorantia legis neminem excusat. Kaksi: miten sairas, tyhmä tai molempia pitää aikuisen ihmisen olla, jos hän ei tiedä moisen olevan lainvastaista? Kolme: miten sikamaisen, pohjamutasiiramaisen sairas, tyhmä ja alhainen pitää olla, jos ei tule ajatelleeksi sitä, olisiko lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö väärin riippumatta siitä, mitä laki sanoo? (Terveisiä sisäministeri Räsäselle omaan lahkoonsa tämän pohdinnan tiimoilta.) Jos näin toteutetaan Jumalan lakia, on sekulaarin, jumalattoman maallisen yhteiskunnan laki siihen nähden kaikin tavoin ylempi ja korkeampi samalla tavalla kuin Versailles on ylempi ja korkeampi ja parempi kuin kasa kastemadon loiseliön ulostetta."

Siksi uskovainen tietysti joutuukin ällistelemään ja äimistelemään elämän absurditeetin kanssa. He joutuvat todella kysymään miksi "vapaa-ajattelijat" oikein vihaavat Jumalaa. Äimistys syntyy vääristä oletuksista ja virheellisistä lähtökohdista. Ja valitettavasti ei näytä olevan mitään uskonnottomuuskritiikkiä tämän kontekstin ulkopuolella. (Asiallista sitten ei näytä olevan edes siinä.) Ja siksi en jaksa uskoa että uskovainen tulee oppimaan mitään vaikka lukisi tämän tekstin. ; Kun ei suostu katsomaan peiliin lähtökohtaisesti vaan syyttää "vapaa-ajattelijoita" kaikista siitä mitä uskovainen itse on joko suoraan tehnyt, välillisesti tukenut tai laiskuuttaan tiedostamatta ja käsittelemättä ja korjaamatta jättänyt, niin eihän sitä voi muuta tehdä kuin syyttää mahdottomilla komboilla ja äimistellä kuinka toiset sillai suuttuvat!

Jeesus sydämeen - Jeppe anukseen

Syvälle sydämeen peräsuoleen sattuu..

En ole kovin perehtynyt lestadiolaisuuteen. Syynä on se, että heihin voi tutustua lähinnä kirjoista. Ja tämä tarjoaa vain jonkin de jure -tason, joka ei oikeasti kerro juuri mitään de facto -tasoa. Siitä minkälaista on elää lestadiolaisena tai miten lestadiolaisuus vaikuttaa elämääsi jos se pääsee lähelle vaikka et olisikaan lestadiolainen. Tai mitä yhteisö tekee jos olet entinen lestadiolainen.

Toinen syy on se, että he ovat keskustelullisesti lähes yhtä omituisia keskustelukumppaneita kuin skientologit.
1: Hikipedian puolella vuosien varrella vastaan tulleista "omaa pesää puolustavista raivoista" mieleeni nousee aina päällimmäisenä uusnatsien pahastumiset tietyistä kansallisista ikoneista ja niiden käsittelystä, Pekka-Eric Auvisen isä, ja lestadiolaiset. Tämä kokemus ei kerro paljon, mutta sen verran kuitenkin että lestadiolaisissa kuten uusnatseissakin on selkeästi jotain erityistä ryhmänä jossa on yllättävän suuri määrä "yksittäistapauksia joista ei saa yleistää".
2: Usein jos keskustelu ei olisi aiheeltaan repivä, sitä sävyttää vahva tunnelma siitä että en ole vielä riittävän tärkeä edes käännytettäväksi. Jää itse asiassa arvoitukseksi miksi he ylipäätään puhuvat uskostaan. On toki sinänsä piristävää törmätä uskovaiseen jonka primaarifunktio ei ole yrittää keksiä keinoa, mitä tahansa keinoa, jotta sinä kääntyisit hänen uskontoonsa. Erikoista on, että hierarkia ja pseudokohtelias kyykyttäminen ei romahda, kuten yleensä käy siinä vaiheessa kun käännyttämisinto puuttuu. Tältäkin osin lestadiolaisissa on jotain erikoista.
3: Tuntuu että koko keskustelun tarkoitus on epäselventää tilannetta ja hätätilanteessa lakaista ongelmia hyvinkin tiukalla vähättelyllä. Tästä erikoisesta pseudokohteliaasta tyylistä saa esimerkin vilkaisemalla miten reagoitiin tekstiin jossa ihmeteltiin miten juuri lapsen erinomaisuutta uskovan esimerkkinä kannattava taho tulee tunnetuksi lastensuojelullisista vaikeuksista.

Lastensuojelu tulee tietysti esiin paria kautta. Aiheesta on kirjoitettu tuoreesti pari kirjaa.
1: Pauliina Rauhalan romaaninomainen pamfletti "Taivaslaulu" keskittyy ehkäisyyn ja lapsiensaamisen lieveilmiöihin. Kun teologiassa jokainen lapsi on lahja, tosielämässä ehkäisykielto tarkoittaa sitä että ehkäisyä ei käytetä silloin kun sitä normaalisti halutaan käyttää. Eli jotta ei syntyisi lapsia. Ehkäisykielto itsessään johtaakin melko suoraan siihen että maailmaan syntyy eitoivottuja lapsia.
2: Toinen on sitten teemoiltaan vielä vakavampi ja otteeltaan tieteellisempi. Johanna Hurtigin "Taivaan taimet - uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta" (viivanalus ei ilmeisesti ole tarkoitettu redundantiksi toistorakenteeksi.) Teoksen tematiikka iskee eräänlaiseen yhteiskuntamme tabuun. (Joka on tabu lähinnä niille jotka eivät esimerkiksi ole lukeneet tätä blogia.) Elämme suvaitsevaisuuskeskeisessä kulttuurissa, jossa kulttuurirelativismi on asetettu hyveeksi. Tässä ilmapiirissä "oma uskonto" nähdään voiman ja tuen lähteenä. (mikä johtaa siihen että viivanalusta ei osata enää nähdä hyvin suurelta osin redundanttina.) Mukana on myös lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta. Lestadiolaisuus liittyy kuvioihin. Lestadiolaisuuteen on liittynyt uskottua enemmän pedofiliaa ja sitä on havaittu myös uskonnollisten puhujien, lestadiolaisen eliitin ja johtoryhmän, tekeminä.

Hurtigin näkökulma ei ole tilastollinen vaan rakenteellinen. Hän ei siksi esimerkiksi väitä että lestadiolaiset olisivat tilastollisesti useammin pedofiilejä kuin muutkaan. Sen sijaan rakenteellisesti pedofiilejä kohdellaan hyvin poikkeavalla tavalla. (Tämä taas ei tarkoita sitä että he tekisivät naisista lapsitehtaita jotta saisivat lisää nussittavaa. Ei sentään. Tämäkin olisi toki uskonnollista rakenteellista väkivaltaa, mutta kaikki rakenteellinen uskonnollinen väkivalta ei vastaa minun pimeän mieleni assosiaatiovarastoja.)

Tässä kohinassa on hyvin tärkeä yksityiskohtapari:
1: Ensinnäkin Hurtigia ei ole otettu vakavasti ennen kuin sitten kun siitä on tullut isosti vaikeuksia. Ongelmia ei siis oikeastaan ole haluttu ratkaista muuta kuin vasta sitten kun on ihan pakko. "Helsingin Sanomien" entinen päätoimittaja ja lestadiolaistaustainen Mikael Pentikäinen korostaa, että Hurtig olisi pitänyt ottaa heti vakavasti. Erikoista onkin, että lestadiolaisten ja insestin yhteys on tuonut kohinoita jo kymmeniä vuosia sitten ; Teuvo Peltoniemi nostatti mediakohun, mutta vasta haastattelu Pirkassa toi hänen näkemyksensä lestadiolaisten tietoon asti ; Kun ei katsota saatanan sontaluukuksi määrittynyttä televisiota tai lueta syntisiä suurimpia maallisia sanomalehtiä lehtiä, syntyy informaatiolta suojaamista. Kauppakeskus yritettiin laittaa boikottiin koska sen puolella asia oli tuotu esille. Samoin kun "Helsingin Sanomat" nosti "sarjaraiskausasiaa" esiin vuonna 2011, nousi hirveä kohina siitä miten media harrastaa uskontovainoa. Aivan tavalliset eilestadiolaiset kristitytkin kauhistelivat tässä kohussa sitä, miten uusateistit vainoavat ihmisiä. Helsingin Sanomien päätoimittaja painostettiin pyytämään anteeksi lestadiolaisilta. Tämän katsottiin olevan jotain jolla minun pitäisi kasvattaa luottamustani siihen että vain uskovaiset voivat olla hyviä ja eettisiä ihmisiä, ja että hengellisyys on paras, rakentavin sekä ehdottomasti yleisinhimillisin voimavara elämässä sitten ikinä.
2: Hurtig itse on tuntunut edustaneen hyvinkin varovaista lähestymistä. Katsotaan Hurtigin toimintaa vuonna 2011, jolloin hän saavutti ensimmäisen kerran oman "radarini". Hurtig on ollut aktiivi lastensuojelun puolella. Hän on kehottanut aktiiviseen puuttumiseen. Sitten hän on itse toiminut seuraavasti ; "Hurtig on kiltisti jutellut ensin lähinnä vain lestadiolaismiesten kanssa. Kun nämä johtajaherrat eivät tuntuneet välittävän pedofiliasta tuon taivaallista, on Hurtig turvautunut julkisuuteen. Se on tietysti ihan välttämätöntä. Mutta Hurtig tulee ihan avoimesti kertoneeksi, että hän ei ole käyttänyt sitä reittiä, jota lainsäätäjä edellyttää. Suomen laki vaatii, että lapsia uhkaavasta vaarasta on tehtävä lastensuojeluilmoitus. Sen voi tehdä kunnan sosiaalitoimeen tai poliisille." Tämä kertoo, että Hurtig ei ole lestadiolaisia suoraan tuhoamaan lähtenyt mellastelija joksi häntä tunnutaan kovasti leimattavan lestadiolaisten valituissa puolustuspuheissa. Hurtigin varovaisuus kertoo myös osaltaan lestadiolaisuuden ytimestä. Hän on itse lestadiolainen, joten varovaisuus voi päinvastoin vahvistaa sitä miten paha asia lestadiolaisten puolella on. Onkin hieman koomista kuulla selityksiä siitä, että lestadiolaiset olisivat liikkeenä olleet mallikelpoisia ja että ongelma on haluttu ratkaista ja on jopa jo ratkaistu niin että Hurtigin tiedot olisivat siksi "vanhentuneita".  Kun tosiasia on se, että lestadiolaisissa hierarkiassa ylempien suojelu on sen tasoitsa että Lestadiolainen liike ihan tiedetysti salasi lasten hyväksikäytön.

Kohun ympärille onkin huomattu rakentuneen monia irrelevantteja keskusteluskeemoja. Valikoima on psykologisesti odotettavissa, se on tuttu minkä tahansa crankin kanssa pidempään keskustelleelle. Tekijää vastaan hyökkääminen hänen persoonansa tai motiivinsa halveeraten, tutkimuksen suora ohittaminen ulkopuolisten vääristyneeksi tiedoksi kun oma kokemus uskosta ei ole sisäpiiriläisenä yhtä raju, tutkimuksen väittäminen median tai uskonnonvastustajien salaliitoksi  ... Tämänlaisten lausuntojen syyksi olisi helppo nähdä pahuus. Pahuus jossa pedofiilikohua vähättelevä "lesta" olisi jokin aivopestu kulttilainen vailla moraalia valehtelemassa, manipuloimassa ja hämmentämässä keskustleukenttää ja tekemässä asioiden ratkaisemisen vaikeammiksi mitätöimällä jopa aiheesta tehdyn tutkimustiedon ja halveeraamalla kaikkia kriitikoita. Mutta todellinen syy lienee arkisempi, lähes jokapäiväinen. Kognitiivinen dissonanssi. "Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa puhui Hurtigin kirjan julkistamistilaisuudessa muun muassa siitä, miten yhteisölliseen väkivaltaan on vaikea puuttua silloin, kun oma turvallinen viiteryhmä (koti, uskonyhteisö) paljastuu sortajaksi ja rikolliseksi. Syntyy vahva moraalinen ja sosiaalinen ristiriita."

Loppukaneetti

Johanna Hurtigin "Taivaan taimet" käsittelee lestadiolaisten järjestelmää joka tuo mieleeni lähinnä katolisen vastaavan. Teema on lastensuojelullinen, ja ihmiset helposti leimaavat koko uskonnon jonkinlaiseksi pedofiliauskonnoksi. Kun taas nähdäkseni ongelmana ei ole se, että näissä olisi yliedustus pedofiilejä. Syynä on se, että järjestelmä suojaa rikosta ja kätkee rikollisen julkiselta virkavallalta. Se, että asiaa mitenkään vähätellään tai yritetään pestä omaa vastuuta oman yhteisön toiminnsta ei johda muuhun kuin hymähdykseen siitä, että kun menneisyyden aiheen parista olevat kohinat ja kätkennät muistetaan, se mitä ei haluta kuulla on sanapari "tiedettyä enemmän". Kun tausta on mitä on, ei tämänlainen kannusta mihinkään muuhun kuin järjestön vakavahenkiseen pesemiseen. Ja lestadiolaisella on aktiovalikoimissaan joko se, että hän siistii uskonyhteisöään  tai vähättelee asian vakavuutta ja ongelman hoitamisen tärkeyttä internetissä.

Tämä on priorisointikysymys, jossa käyty kommentointi itsessään kertoo kaiken oleellisen. ; Huono maine uskonnolle on tärkeämpi suojattava kuin ihminen. Tämän vuoksi nauran joka ikinen kerta kun lestadiolaiset selittävät että heitä väärintuomitaan. Niin kauan kuin uskonnossa järjestelmä kätkee tekijöitä vaikka rippiin vedoten, niin kauan joko olet järjestelmässä asiallisesti syytettynä tai sen ulkopuolella. Suojaaminen on teon hyväksymistä. Sivustakatsominen uskonnon ryhmäpaineen nimissä on sääliöimistä. End of discussion.

Toinen puoli onkin sitten (valtion)kirkollinen. ; Kirkon kannalta tilanne on siitä erikoinen, että (a) Lestadiolaisten oppi eroaa syvästi luterilaisesta teologiasta (b) Lestadiolaisuus kuitenkin on tiiviissä yhteydessä kirkkomme kanssa, eikä kirkon ulkopuolella. Kirkko on selvästi yrittänyt jäädä tässä kohussa ikään kuin ulkopuoliseksi. Joksikin jonka kannalta "ne toiset" saisivat "ratkaista omat ongelmansa". Kun yhteistyö on niinkin tiukkaa kuin on, nähdäkseni ei voida tehdä näin. Kirkollisverorahoista vuotaa varoja lestadiolaisille. Kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sitä että tukea menee lestadiolaisuuden tukemiseen. On aivan oikeasti asiallista kysyä minkälaisia hyviä hedelmiä ja mitä ilmiöitä kannattavia rakenteita kirkollisvero tekee. Olisiko uusateistejen haukkumisen sijaan tehtävä jotain muutakin kuin nysvättävä siitä kirkon sisäisestä moniarvoisuudesta jossa kaikki, myös lestadiolaisuus lieveilmiöineen, nähdään mukaantulevaksi, arvokkaaksi panokseksi keskusteluun, sekä joksikin jolle on aivan asiallista vuotaa rahaa.