PSIkologiaa

Bogen ja Woodward ovat edustaneet näkemystä, jonka mukaan yksittäisen koesarjan tuloksella ei ole kovin suurta osaa. He korostavat tässä kriittisyyttä : Voi olla että tutkija huijaa, tai että koesarjassa on tapahtunut jokin viaton virhe, jossa jokin elementti häiritsee. Yksittäinen koetulos voi tätä kautta antaa vääriä tuloksia aivan viattomastikin. Tämä painottaa toistettavuutta. On tärkeää kokeilla ja ennen kaikkea kokeilla varioiden. Eli koesarjaan tehdään pieniä muutoksia, ja tätä kautta saadaan parempi kokonaiskuva.

Heidän periaatteensa nousivat mieleen kun kulutin aikaani lueskelemalla. Research Digest mainitsi varsin dramaattisesta koetuloksesta. Se on julkaistu hyvässä tiedejulkaisussa. Ja se on tuore. Ja sen koeasetelma on varsin järkevä ja selkeä.

Koejärjestelyissä oli kuvasarja, jossa oli aiheena esitietoinen havaitseminen. Kokeessa oli kuvia, joihin liitettiin positiivisia ja negatiivisia sanoja. Kokeissa huomattiin yllättäen, että tuloksiin vaikutti seuraava kuva, se jota opiskelijat eivät olleet vielä nähneet: "Students were quicker, by an average of 16.5ms, to categorise negative pictures as negative when they were followed by a negative subliminal word (e.g. 'threatening'), almost as if that word were acting as a prime working backwards in time." Tehot olivat hyvin pieniä, mutta olemassa. Tutkimuksessa käytetyt kuvat oli satunnaistettu monella eri tavalla.

Se, mitä tämä tarkoittaa löytyy mukavasti tutkimuksesta tehdystä bloggauksesta Retroactive PSI. "The study shows that "priming" (subliminally showing a word or concept) affects people even if they are primed after being tested." Hänestä se on esimerkki kvanttimystiikasta.

Oli sinällään mielenkiintoista miten "Research Digest" liitti parapsykologisen ennaltanäkemisen kyvyn olemassaolon evoluutioon. Se olisi taatusti hyödyllinen ominaisuus : Sillä voidaan välttää vaaroja. Ilmiötä ei perusteltu myöskään millään erikoisilla värähtelyillä, vaan mahdollisuuksia haettiin kvanttifysiikan tunnetuista erikoisuuksista. Niissä on ongelmana vain se, että ne ovat tässä tapauksessa "enemmän tarinoita". Kvanttifysiikkaa ei ole kokeessa sellaisenaan sidottu ilmiöön, vaan liimataan siihen ikään kuin "voi olla" -vaihtoehtona. Näin ollen ivallinen rinnastus kvanttimystikoihin on jopa hieman perusteltuakin : On kyseenalaista ovatko nämä selitykset yhtään parempia kuin parapsykologien tavallisesti käyttämät taikavärähtelyt.

Kokeen tutkija onkin tosin itse maininnut siitä, että on absurdia odottaa että hän selittäisi koetuloksensa. Koe on tehty ja koeasetelma on kerrottu, samoin lopputulokset. Mielestäni hän on tässä kohden oikeassa. Teoria, koetulokset ja selittäminen ovat toki syvästi suhteessa toisiinsa, mutta tässä kohden tilanne on ymmärrettävä. On koetilanne, joka antaa outoja tuloksia. Oudon tuloksen saa julkaista, jos se on saatu. Se ei vaadi sitä että olisi samantien selitys sille, miten asia toimii. Tämä tosin tekee sen ratkaisun, jossa "kvanttiasioita liitetään juttuun", "hieman halvaksi tempuksi".

Tilastollisesti ajatellen tilanne on verrattavissa siihen että jos heitetään kolikkoa 1000 kertaa, on 53% kolikoista kruunaa ja 47 klaavaa. Kyseessä olisi tuskin mikään ihme, eikä kolikkoa vielä tällä todettaisi painotetuksi. Mutta todennäköisyys tälläiselle on itse asiassa yllättävän pieni ; Tämänlaatuinen tulos on kuitenkin yllättävän epätodennäköinen, ja sen taakse on järkevämpää olettaa jokin syy, kuten laki tai systemaattinen virhe.

Koe synnytti tietysti mielenkiintoa - ja nopeasti. Research Digestkin linkkaa useisiin tapauksiin jossa koetta on yritetty toistaa. Niissä on henkenä se, että Sama koeasetelma ei kuitenkaan tuottanut samoja tuloksia. Mutta toisaalta onnistunut toisintokin saatiin.

Suhtautuminen asiaan olikin hyvin ymmärrettävä: Tulos oli mielenkiintoinen. Se ei vielä itsessään riitä ennaltanäkemiskyvyn todisteeksi, mutta sen koeasetelma on järkevä ja se tarjoaa jatkotutkimuksiin tilaa; Koetta voidaan toistaa ja varioida helposti, joten sen ympärille saadaan "minitutkimusohjelma". Tämänlainen toiminta tarkentaa tietoa, ja tätä kautta ennaltanäkeminenkin voisi periaatteessa saada vahvistusta. Tai sitten paljastua että koejärjestelmässä on jokin systemaattista virhettä tuottava asia, jota ei ole osattu tajuta. Tälläiseksi on ehdotettu esimerkiksi teknologisia syitä : "difference of 16.5ms is the equivalent of 1 refresh rate of a CRT monitor set at 60Hz." Tämä voisi selittää esimerkiksi sitä, miten internetin välityksellä tehty koe ei antanut samanlaista tulosta.

Kuitenkin parapsykologian kannattajat ovat jostain syystä olleet aina toistettavuutta vastaan. He pitävät näistä yksittäisistä kokeista, ja pitävät niiden antamia tuloksia riittävinä. Heille riittävät anomaliat, poikkeukset ja yksittäistapaukset. Koska he tietävät lopputuloksen jo ennen testiä, on testaaminen tietysti hieman turhaa.

Toisto varioiden

Toistettavuus ja kriittisyys ovat tärkeitä tieteenfilosofisia ohjenuoria. Samoin havaintoja ja tutkimuksia pidetään tärkeänä ja keskeisenä.

Osa vaatii enemmän. James Bogen & James Woodward ovat sitä mieltä, että tieteentutkimuksessa ei riitä, että on jokin koesarja ja sen tulos. Syynä on se, että tieteentekijät tietävät että jokin elementti häiritsee tuloksia. Tähän on tietenkin varmistusmenetelmä. Toistettavuus on tietenkin kätevä määrittely, mutta tosiasiassa tieteentekijät eivät käytä sitä sellaisenaan. Tyypillisempi ilmiö on koejärjestely, joka yhdistää sekä toistettavuuden että kriittisyyden.

Näin otetaan huomioon sekä se, että koe on tehty huolellisesti, että otetaan huomioon että koeaineistoa ei häiritse jokin tuntematon elementti. Onhan mahdollista että koetulos on idiosynkraattinen ~ Juuri tämä koejärjestely tuottaa väärän tuloksen. Tähän on syynä se, että aineisto on seurausta maailmasta, jossa on monia systeemejä ja niiden tulkintaankin osallistuu useita eri tekijöitä. Havaintoaineisto syntyy siis eri asioiden vaikutuksesta keskenään, eikä näitä kaikkia välttämättä tunneta hyvin. Kaiken kukkuraksi voi olla niin, että on tietty laitteisto tai järjestelmä voi olla rakennettu vain tuota yhtä koetta varten.

Variointi johtaa käytännössä vain hyviin asioihin. Kokeita tehdään varioiden, jolloin löytyy ilmiöitä ja niiden rajoja. Samalla saadaan tuloksia tarkemmaksi. Toisin sanoen tutkimuksilla saadaan samalla varmistettua että etsittyä uutta. Näin saadaan otetta tarkemmasta ilmiöstä. Hypoteesinmuodostus on tälläisessä tapauksessa jopa mekaanista puurtamista. Isoa tai vaikeaa inspiraatiota ei vaadita. Tämä tarjoaa siis monenlaisia etuja tutkimukselle ja tulosten luotettavuudelle. (Arkikielellä voisi sanoa että tämä tuottaa saivartelusuojaa. Eri elementit otetaan huomioon, ja niiden muuntelulla varmistellaan sitä että ne eivät vaikuta. Ja vaikka niitä ei tunnettaisikaan, kun olosuhteita muutetaan, on mahdollista että se "vaikuttava tuntematon elementti" muuttuu myös muutettavien osasten mukana.)

Tosin Woodward ja Bogen ovat sitä mieltä että toistaminen itsessään on mahdotonta: Kokeita voidaan tehdä hyvin samanlaisissa olosuhteissa, mutta niissä on ehkä minimaalisen eroja. Tätä kautta itse yksittäinen koekin on idiosynkraattinen, vaikka sitä yrittäisi toistaa mahdollisimman identtisenä.

Tällä on käytännön merkitystä myös pseudotieteiden tunnistamisessa. Parapsykologiassa esimerkiksi jotkin kokeet voivat näyttää positiivista tulosta jostain ulkopuolisesta syystä. Samoin jossain rukousparantamisessa kokeen koejärjestely tuottaakin eron, eikä aito rukous. Tämä estää liian heppoisesti tehdyn meta -analyysin tutkimuksista. On toki arvokasta tehdä tutkimus joka tekee yhteenvedon jo tehdyistä tutkimuksista ilman sen kummempaa omaa empiiristä panosta. Mutta jos tälläinen sotkeutunut koetulos iskee koeaineistoon, se vaikuttaa keskiarvoon erikoisesti. Pinnallisesti näyttää siltä että osa tutkimuksista antaa tukea ja osa ei. Keskiarvolla tilannetta lähestymällä syntyy sellainen tilanne, että ilmiö on joko heikko tai toimii vain "harvinaisissa tapauksissa", joka voitaisiin tulkita erityislahjakkuudeksi. Se on toki mahdollista, mutta silloin pitää tehdä tarkentava koerypäs, jolla tutkitaan juuri näitä erikoislahjakkaita erilaisissa tilanteissa.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että havaintoaineisto toimii todistusaineistona. Teoriat selittävät useiden kokeiden rinta rinnan vaikuttavista ilmiöitä (phenomena) eivät yksittäisestä kokeesta saatavaa havaintoaineistoa (data) tai edes yksittäistä havaintoa. Siinä missä koeaineiston yksittäinen outo havainto tulkitaan yleensä mittausvirheeksi, samoin ilmiön kohdalla haetaan vakaata ja säännönmukaista, astetta laajempaa, vaikutusta.