Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herodotos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herodotos. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Merkittävä teko ja sen symbolinen merkitys


Herodotos kertoo miten Persian kuningas Dareios kysyi kreikkalaisista hautaamistavoista. Kreikkalaiset korostivat että polttohautaus oli tärkeää. Koska se oli kunnioittava tapa käsitellä ruumiita. Darius oli kuitenkin tekemisissä myös nykyajan Intian tienoilla asustavien callationslaisten kanssa. Ja kun hän kysyi heiltä voisivatko he polttaa vainajansa kunnioituksesta he olivat pöyristyneitä koska se tarkoittaisi ruumiiden kohtelemista roskana. Heistä vainajat piti kunnioittavasti syödä. Mikä taas oli kreikkalaisista hyvin pöyristyttävää.

Ylläoleva kuvaus on monikulttuurisuuden ytimessä. Monesti tekoja pidetään symbolisina. Ja symbolien merkitystä pidetään ikään kuin objektiivisena asiana. Tämä näkyy hyvin vahvasti siinä miten joitain asioita vain pidetään "itsestäänselvinä". Ajatus on hieman sukua objektiiviselle moraalille siinä mielessä, että senkin kohdalla aika moni toteaa että moraali on objektiivinen ja noudattaa juuri sen oman kulttuurin oppeja, dogmeja ja tapoja. Eri kulttuurissa olevat ovat yhtä ehdottomia omien kulttuuriensa kanssa.

Mutta tässä ei ole kysymys puhtaasti moraalista vaan merkityksestä. Voidaan jopa nähdä, että vainajan kunnioitus oli se eettinen viesti jota Herodotoksen kuvauksessa toteutui kaikilla. Tämä voisi olla yhdistävä yleisinhimillinen teema. Joka taas voidaan liittää moraaliin vaikka "Sam Harrisin tapaan" määrittelemällä moraali jonkinlaiseksi yleisinhimillisyydeksi jota voidaan lähestyä ihmisen lajinmukaisen laumakäyttäytymisen, aivotutkimuksen ja muun vastaavan kautta. Tai joksikin joka kuvaa sitä omaatuntoa jota vaikka Luterilaisuuden Jumala on ohjelmoinut kaikkiin ihmisiin.

Jos kunnioitus on yhdistävä niin se mikä merkitsee kunnioittavaa käytöstä on sitten se joka eroaa. Tällöin ero ei enää ole välttämättä moraalissa vaan symboleissa. Ja tässä kohden ei voi oikein tehdä muuta kuin viitata C. S. Peirceen, joka määritteli että symbolit toimivat sillä että niissä on kolme komponenttia. On symboli ja teko tai rituaali, joka sitten jonkun tulkitsijan kautta määrittää mitä se tarkoittaa. Ja tämä tapahtuu jossain kontekstissa tai yhteisössä jossa tämä tietty tulkinta oikeutetaan. Tässä mielessä kommunikaatio ja sopiminen lataavat symboleihin eri merkityksiä eri kontekstissa.

Mistä seuraa hieman yllättäen se, että monikulttuurisuus ei väistämättä tarkoita samaa kuin moraalirelativismi. Ei vaikka jokaiselle rituaalille antaisi arvon. Tässä mielessä "maassa maan tavalla" voidaankin tulkita jonain muuna kuin kädenojennuksena kulttuurirelativismille. (Tulkinta jota rehellisesti sanoen ällistyttävän harva on tekemässä.)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Amatsonit

Feministisissä piireissä kohtaa silloin tällöin puheeksi amatsonit. Tätä on pidetty ilmeisesti jotenkin voimaannuttavana. Ja tämä on ymmärrettävää, sillä amatsonien pääideana on tarina voimakkaista soturinaisista, jotka sotivat miehiä vastaan. Ja joskus jopa voittivat. Muutenkin into on ymmärrettävää, enkä itse näe esimerkiksi mitään väärää "Xena" -sarjassa.

Amatsonit joita tässä käsittelen oli kulttuuri, jossa kaikki olivat sotureita ja miehet loistivat tyystin poissaolollaan. Ja jos puheet tämän yhteiskunnan säilymisestä nostetaan esille, esiin tulee selitys miesten kaappaamisesta. En siis puhu esimerkiksi siitä että maailmassa on matriarkaalisia kulttuureita, tai siitä että sotureihin on hyväksytty myös naisia. Nämä eivät ole ongelma.

Viittaan siis siihen tarinaan jossa korostetaan rintojaan jousiammuntakykyjen parantamisen vuoksi leikkeleviin naisiin, jotka elävät soturikulttuurissa, kaappaavat miehiä ja niin edes päin. Amatsoneihin viittaaminen on sinänsä järkevää, että heihin viitataan muinaisissa lähteissä. Ja heitä kuvataan esimerkiksi ruukuissa. (Ohessa kuva jossa on kuvattu amatsoni jolla on housut.) Myös "Ilias" mainitsee heidät ja heitä kuvataan käsitteellä antianeirai, he jotka taistelevat kuin miehet. Tosin amatsonit tässä hävisivät miehille, Akilles päihitti heidät, varsin ratkaisevasti ja dramaattisesti. Amatsoneista kiistatta kertoo myös Herodotos.

Tässä muodossaan amatsonit ovat kuitenkin myytti. Itse asiassa ne ovat olleet eräänlaista pornografiaa. Amatsonit ovat helleenien luomus, tarinaperinnettä, jossa korostuu se miten amatsonit ovat olleet äärimmäisen toinen. Barbaareita jotka käyttävät housuja ja rikkovat joka ikistä normia vastaan. ; Lisäksi kreikkalaisilla oli ilmeisen vähän kokemuksia jousiammunnasta koska naisilla ei tiedetysti ole mitään ongelmia jousiammunnan kanssa nykyaikanakaan. Joka kertoo siitä että kreikkalaiset ovat luoneet rinnanleikkuumyyttiä tietämättömyyttään. Ja siksi että kun tarinassa mainitaan "tissit", sillä on helpommin lukijoita. (Tuo sana yksinään ainakin triplaa tämän postauksen suosion.) Amatsoneihin liitettyjä seksuaalifantasian tyylisiä piirteitä korostaa sekin, että kreikkalaiset kuvasivat amatsoninsa usein rintojen kanssa, eivätkä kuvanneet heitä amputaatteina.

Asiaa tukenee hieman sekin, että amatsonien nimet, kuten Hippolyta, ovat etymologialtaan omituisia. Hippolyta kääntyy muotoon "loose, unbridled mare", kahlitsematon tamma. Emansipoituneessa naiskulttuurissa tuskin tehdään tämänlaisia nimeämisiä. Pornografiassa tämänlaista voi sen sijaan jopa odottaa.

Jos törmään näihin emansipationaarisiin historian uudelleenkirjoittajiin, olen hyvin huvittunut. Sillä feministien parissa usein kuvataan sitä, miten pornografia on kammottavaa. Miten epärealistista ja leimaavaa ja valehtelevaa porno on. Siitä ei saisi kuulemma ottaa oppia. Ja sitten kuitenkin yllättävän moni ottaa vakavasti amatsonit. Jotka ovat äärimmäisen sovinistisen kulttuurin miesten eroottisten kuvaelmien heijastuma. Vanhoillista, äärimmäisen sukupuolisen ja fallosentrisen kulttuurin populaareinta pornoa.

Kreikkalainen kirjallisuus ja kulttuuri kuvaa monenlaisia asioita, kuten kentaureita. Emmekä pidä niitä tosina. (Ja Herodotoskin spekuloi kuulopuheiden varassa laajasti, ihan tiedetysti.) Toki näiden kaikkien takana voi kenties ehkä olla sellainen spekulatiivinen tilanne, jossa naisia on suvaittu sotilaina ja he ovat sitten myös sotineet. Ja tämä on voinut ällistyttää sovinistisia antiikin helleeneitä. Mutta ajatus siitä että olisi ollut jokin heimo joka olisi koostunut yksinomaan naisista ja joilla olisi ollut erillinen kulttuuri ja heimo on sitten korkeintaan liioittelu tästä huomiosta. Amatsonit ovat siis tässäkin tapauksessa sovinistimiehen mielikuvituksen tuotetta. Sellaisten varaan ei kannata rakentaa tasa-arvokäsityksiä.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Hänen tarinansa - ja muita tutkimuksia.

Jossakin minulle nimeltä tuntemattomasa mutta melko vanhassa televisiosarjassa on jakso, jossa selitettiin paljon feminismistä ja psykoanalyysistä. Tästä jaksosta jäi mieleen erityisesti se, miten miehet tekivät arkeologista tutkimusta kaivamalla esineitä ylös, kun taas naiset tekivät lopussa historiaa kaivamalla esineitä takaisin maahan.

Jaksossa selitettiin myös miten "history" -sana on maskuliininen koska se voidaan jakaa kahtia "his story". Tätä kautta historia kertoisi hänen(nimen omaan mies) tarinansa. Sana historia ei toki ole syntynyt noin, mutta se on ajatuksena ihan kiinnostava. Sillä historiasta tuntuu tekevän kiinnostavan ja elävän juuri tarinat. Tämä ei tarkoita sitä että historian tekijäntyö ei olisi eksaktia jopa mekaanisuuteen ja maan ruuduttamiseen asti. Mutta kivensirusta tekee kiinnostavaksi kuvitelmat ihmisistä jotka sitä ovat käyttäneet nuolenkärkenä.

Tosiasiassahan historia -sana juontuu Herodotoksen "Historíai" -teoksesta. Perussanana ei ole tarinan häivä, vaan kreikan kielen "tutkimusta" tarkoittava sana. (Televisiosarja oli kiinnostava ja oikeassa, mutta se ei ollut historiallisesti tarkka.) Se, mikä Herodotoksen teoksesta tekee kiinnostavan on se, että häntä pidetään "historian isänä" : Historia on kuitenkin menneisyyden tutkimusta. Herodotos sen sijaan oli tunnettu matkustaja : Hänen kirjansa ei kerro menneisyydestä vaan hän kokoaa sitä mitä hän on itse nähnyt ja mitä hän on kuulopuheena kuullut.

Jos Herodotoksen kirja olisi televisiosarja, se olisi enemmän "Lonely Planet" -sarjaa kun edes "Antiikkia, antiikkia". Herodotos oli turisti ja hänen kirjansa oli enemmän hänen tarinansa, kuin moni voisi ensivilkaisulla luulla.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Herodotoksen virhe ja uskomattomat tosiasiat.

Juha Leinivaara kirjoitteli levinneestä salaliittoteoriasta, jonka mukaan USA:n kuussakäyminen on lavastettu. Hänen esittämänsä prosenttiluvut vihjaavat että tämä uskomus on erityisen yleinen.

Nostan ytimeen reagoinnit NASA:n uusiin kuviin, joissa näkyy jälkiä kuussakäymisestä.

"On kai jokseenkin eri asia 'todistaa' että kuuhun on 40 vuoden aikana saatu toimitettua romua, kuin että olisimme 40 vuotta sitten katsoneet suorana lähetyksenä kuukävelyä. Katsottuani kuumodulin varjoa videolta n. 3 tunnin ajan useilla eri nopeuksilla, voi todeta että se ei liiku mihinkään - johtopäätös: valonlähde on samalla kiintellä kamaralla kuin alus & tämä lienee tapahtunut huomattavasti todennäköisemmin autiomaassa kuin kuussa, auringonvaloa se ei ainakaan ole."

Selitys on yksinkertainen: Maassa vuorokauden pituus on 24 tuntia, joten aurinko kiertää melko rivakasti, joten 3 tunnissa varjot liikkuvat huomattavan määrän. Sen sijaan kuu on siitä jännittävä, että sen vuorokausi on kuukauden mittainen ja on 29 vrk 12 h 44 min. Ja tämä on syy sille, miksi kuu ei näytä koskaan toista puoltaan. Salaliittoteorioissahan kuun taakse asennellaan esimerkiksi natsien salaisia tukikohtia, joten salaliittojen ystäville tämä fakta lienee tuttu.

Tätä skeptisyyttä voitaisiin kutsua vaikkapa "Herodotoksen virheeksi". Herodotos, "historian isä", oli siitä erikoinen kirjoittaja, että hän tunnetusti kasasi yhteen lähes kaiken kuulemansa melkoisen kritiikittömästi. Hän oli kuitenkin skeptinen eräässä tapauksessa. Hän nimittäin kirjoitti foinikialaisten afrikankiertämisestä.

Foinikialaiset nimittäin esittivät kiertäneensä Afrikan eteläkärjen. Koko matkan punaiseltamereltä gibralttarille asti. Herodotos ei uskonot tätä samasta syystä, miksi harva muukaan sen ajan ihmisistä uskoi: He nimittäin tiesivät että aurinko pysyy aina etelässä. Foinikialaisten tarina tuntui heistä uskomattomalta legendalta, koska heidän tarinoissaan aurinko oli ollut keskipäivän aikana pohjoisessa.

Tämä havainto liittyy kääntöpiireihin: Kravun kääntöpiirihän kulkee afrikan poikki. Samoin kauriin kääntöpiiri Sen pohjoispuolella aurinko ei koskaan näy zeniitissä (lakipiste) eikä se koskaan ylitä sitä. Aurinko näkyy siis olevan aina etelässä. Kaurin kääntöpiirillä tilanne on päinvastainen, joten aurinko näyttää sen eteläpuolella olevan aina pohjoisessa.

Herodotos ystävineen eli aina sellaisella alueella että he eivät olleet koskaan kohdanneet tätä tosiasiaa, joten he eivät tienneet siitä, eivätkä osanneet ennakoida sellaista tapahtumaa. Heille luonnonlaki oli että aurinko oli aina etelässä. Siksipä foinikialaisten nähtiin valehdelleen. Tavallaan kieroa että foinikialaiset joutuivat samalla faktalla valehtelijoiden kirjoihin, millä heidän matkansa sitten myöhemmin todistettiin tapahtuneeksi : Olisi vaikeaa keksiä, miksi he olisivat keksineet tämän kummallisuuden, legendan, joka kuitenkin vastaa todellisuutta.

Sama koski tietysti kuusalaliittoon uskovaa: Jos hänen vaatimansa auringon kierto olisi tapahtunut, se olisi itse asiassa todistanut että kuureissu oli varmasti lavastettu : Kuussahan tätä varjojen siirtymistä ei tapahdu.

Mutta asiaan liittyy toinenkin puoli. Se on psykologinen. Tähän liittyy uudehko ja mielenkiintoinen tutkimus, jonka tekivät Nyhan ja Reifler. Siinä löydettyä ilmiötä kutsutaan nimellä "The Backlash Effect". Tämä efekti sivuaa assimilaatiota : On tunnettua että jos ihmisellä on vahva mielipide, hän ei muuta sitä faktan edessä. Mutta tämä efekti vihjaa että tämä on vielä erikoisempi asia: Nimittäin nämä vakuuttuneet tulevat vielä vakuuttuneempia siitä että he ovat oikeassa jos he kuulevat faktoja jotka ovat selkeästi ristiriidassa heidän näkemyksensä kanssa.

Se ei siis synnytä epäilyjä heidän mielessään. Tämän vuoksi kuumatkojen aktuaalisuuta epäilevien mielessä NASAn kuussakäymisvalokuvistakin tulee todiste salaliiton puolesta: Koska kuvat ovat NASA:lta, ne ovat väärennöksiä. Ja väärennösten levittäminen taas vahvistaa sitä juttua että koko matka oli näytelty: Muutenhan valhetta ei tarvitsisi peittää väärennöksin. Tälläisen vasta -argumentin keksiminenkin tietysti vahvistaa olemassaolevaa uskoa. "Aina löytyy selitys". Ja tämä peräti vahvistaa salaliittoon uskovan kokemusta siitä että tämä koko prosessi on täydellisen järkevä, eli he itse ovat rationaalisia ja muut eivät.

torstai 23. lokakuuta 2008

Universumin synttärit!

Ussherin-Lightfootin kalenteri on Raamatun pohjalta laskettu kalenteri. James Ussherin teos "Annales veteris testamenti, a prima mundi origine deducti" (~Vanhan testamentin aikakirjat, johdettuna maailman alkuhetkistä), oli hänen panoksensa ajankohdalle ominaiseen pitkään jatkuneeseen väittelyyn Maan iästä. Ussherin vastaus oli ajan hengen (1624-1626) mukaisesti teologinen ja hänen Päättelyn tulos oli, että luomisen ensimmäinen päivä alkoi sinä yönä, joka edelsi lokakuun 23. päivää vuonna 4004 eaa. juliaanisen kalenterin mukaan. Ussher käytti laskuissaan liitoskohtia ajankohtiin, joita löytyi sekä historiankirjoista että Raamatusta. Näin esimerkiksi Herodotoksen kirjat antoivat yhteyskohtia hallitsijoiden hallitsemisajoista ja niin edes päin. Toisin sanoen, tämä viesti päättää Ussherilaisen Universumin synttärit. (John Lightfootilla ei ehkä hieman yllättäen ole tekemistä juuri tämän laskelman kanssa. Hän teki toista saman menetelmän laskelmaa ja sai tulokseksi 3929 eKr.)

Nykytieteen mukaan Big Bang on tapahtunut noin 13,7 miljardia vuotta sitten singulariteetista. Kreationisteista osa uskoo edelleen että maailma on vain tuhansia vuosia vanha. Osa heistä saattoi peräti korkata shampanjapullon universumille. Big Bangin kannattajien laskutarkkuus ei salli tälläistä tietyn päivän tarkkuudella laskemista, he joutuvat korkkaamaan jotakuinkin ± 0.2 miljardin vuoden tarkkuudella. Sillä tarkkuudella ei päivämäärää voi oikein pätevästi sitoa.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Y DDRAIG GOCH DDYRY CYCHWYN.

"The head of a camel, the horns of deer, the ears of cow, the neck of snake, the abodemen of clam, the scales of fish, the claws of eagle, the eyes of devil, and paws of tiger"
(Qiquang Zhao, "Dragon, symbol of China")

Lohikäärmeen kaltaisia taruolentoja on löydetty kuvattuna kautta historian. Selvää on kuitenkin se, että tämä liskomainen olento ei syntynyt kerralla. Ei ole mitään yhtä taiteilijaa, joka olisi keksinyt lohikäärmeen. Sen esimuotoja on John Cherryn "Mythical Beasts" -kirjan mukaan olleet intialainen makara, joka oli krokotiilimainen, ja egyptiläisten siivekkäät käärmeet, ja lähi -idässä olleet monet olennot, joissa oli nisäkkäiden ja liskojen piirteitä. Etelä Amerikassa oli sulkakäärme, mutta tämä ei vaikuttanut tuntemamme lohikäärmeen rakenteeseen - kulttuurit kun eivät kohdanneet eivätkä ideat siksi yhdistyneet. (Lohikäärmeen kehitys onkin siksi tavallaan hyvä osoitus siitä, mitä tapahtuu kun ideat yhdistyvät: Syntyy jotain, jonka alkuperät voidaan nähdä, mutta jotka ovat kuitenkin hieman erilaisia kuin nämä ajatukset erillään.)

Lohikäärmeitä esiintyy kaukoidässä, missä ne ovat yleensä hyviä olentoja. Kiinassa monet keisarit esiintyivät lohikäärmeiden sukulaisina. Buddhalaisuudessa on tärkeässä roolissa kuvaus lohikäärmeestä ja helmestä. Tällä kuvataan kuun katoamiseen ja tämä taas liitetään sateisiin. (Kiinassa lohikäärmeet on muutoinkin liitetty sateeseen.) Japaniin lohikäärmeet tulivat shintolaisuuden ja buddhalaisuuden vaikutteiden mukana.

Lohikäärmeitä esiintyy myös kreikkalaisessa, roomalaisissa ja persialaisissa mytologioissa. Pakistanin alueella lohikäärmemäinen Tiamat edusti akkadialaisille maan synnyn tarinassa keskeistä osaa. Lohikäärmemäisiä olentoja on mainittu myös Raamatussa:Vanhassa Testamentissa Leviatan ja Behemoth ovat sellaisia että ne voidaan tulkita lohikäärmeiksi. Niiden kuvaukset ovat melko neutraaleja, eivätkä kuvaa niitä erityisen pahoiksi. Uudessa Testamentissa lohikäärme sen sijaan yhdistetään Saatanaan, joka taas kuvataan nimen omaan erityisen pahaksi. (Eedenin puutarhassa puhutaan pelkästä käärmeestä, ei lohikäärmeestä.) Skandinaavisessa perinteessä Sigurd tappaa lohikäärmeen. Myös Beowulfissa esiintyy lohikäärme, mutta tämän muoto on saanut kristillisiä vaikutteita. Euroopan puolella lohikäärmeet ovat petoja, valtavia alkuolentoja ja ne edustavat vaaraa ja kaaosta.

Toisaalta lohikäärmeitä esiintyi myös Islamin "tieteen kulta -ajan" aikana tieteellisissä teksteissä, silloin niihin ei liittynyt tarinallisia elementtejä, vaan se oli symboli. (Eurooppalainen viisaus vajosi, mutta tieteen tekoa ja kehittämistä tapahtui islamilaisen maailman puolella.) Siellä nämä olivat Cherryn mukaan astrologinen ja astronominen symboli. Nämä kaksi alaa olivat tuolloin erittäin samanlaisia: Ei ole tavatonta löytää teosta, jossa on sekä astronomisia kuvauksia Ptolemaioksen ja arabialaisen tähtitieteen alalta, että astrologisia kuvauksia. Siksipä lohikäärme esiintyi symbolina tähtitieteen ja tähdistäennustusten aloilla. Tosin sen tulkinnat vaihtelivat hieman kontekstista riippuen. John Cherryn mukaan islamilainen lohikäärme oli saanut vaikutteita intialaisista lohikäärmetarinoista. (Intiassa lohikäärme Vishnu leikkasi lohikäärme Rahun halki, ja osat elivät tämän jälkeen erillään ja taistelivat keskenään. Näin syntyi kuu ja aurinko, jotka ajavat toisiaan takaa taivaalla.)

Lohikäärmeitä on kuvattu olemassaoleviksi olennoiksi, ja takana on ollut jopa arvostettavia ajattelijoita ja tieteentekijöitä : Aristoteles, Herodotos ja Plinius mainitsevat outoja liskoja, jotka ovat siivekkäitä käärmeitä, jättiliskoja ja muita vastaavia. Näitä hirviöitä kuvattiin antiikin zoologiassa usein, tosin sama koskee monia muitakin taruolentoja. Eläinkirjat, Bestiaarit, olivat pitkään sekoite kuulopuheita ja oikeita eläimiä :
1: Aristoteles jakoi lentävät eläimet kolmeen ryhmään. Ensimmäinen oli höyhenpeitteisten lintujen, toinen kalvollisten hyönteisten ja kolmas nahkasiipisten kuten lepakoiden ryhmä. Lepakon seuraan Aristoteles laittaa myös väitteitä Etiopialaisista lentävistä käärmeistä.
2: Herodotos, joka on ensimmäinen historioitsija, jona "Historiateos 1-2":ssa mainitsee että ei uskonut siivekkäisiin käärmeisiin ennen kuin itse näki sellaisen Arabiassa. Tosin Herodotoksen teoksien historiallinen luotettavuus ylipäätään on asetettu kyseenalaiseksi. Hän toki kertoo myös aivan todellisia asioita, mutta mielikuvat ja tarinat sekoittuvat vyyhtiin. Tämä ei liene ihmeellistä, kun muistellaan että historiatiede on kehittynyt alkunsa jälkeen. Olisi erikoista olettaa että Herodotos olisi voinut yksin keksiä valmiina tieteenalan.

Kreationistit ovat sitä mieltä, että tämä voisi vihjata siihen että lohikäärmeet ovat tosia, ja viittaavat lohikäärmeisiin. Näin Raamatun kertomukset lohikäärmemäisistä olennoista sitten jotenkin osoittaisi, että muukin Raamatussa oleva olisi totta. (Mikä on sinällään hieman erikoista ajattelua: Jos Harry Potter mainitsee Lontoon, ja Lontoo on tosi paikka, ei se vielä tarkoita että toinen mainittu paikka, Tylypahkan koulu, olisi oikea.) Mielestäni on kuitenkin melko selvää, että jos Aristoteles ja muinaiset kulttuurit ovat kuvanneet tosia dinosauruksia, tulisi dinosaurusten luita löytyä samalla tavoin kuin löytyy esimerkiksi härkien tai leijonien luita. (Leijonien luitakin löytyy jos leijonia on ollut esimerkiksi näytöstaisteluissa.) Kun eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisten elinolojen aikana, luulisi että niitä olisi metsästetty, ja että niiden luita olisi jossain samassa kerroksessa ihmisen luiden kanssa. Linnojen kaivauksissa ei kuitenkaan koskaan löydy dinosauruksen luita, vaikka kyseisestä linnasta löytyisikin seinävaatteita Pyhästä Yrjänästä kaatamassa lohikäärmettä. Fossiilikerrostumissa on mystinen aukko dinosaurusten ja ihmisten välillä. Edes ihmisten ja dinosaurusten jälkiä ei ole löydetty yhdessä. Nykyisen kaltaista dramaattista kuilua ei pitäisi löytyä. Systemaattinen luokittelu ei siis vielä tarkoita että lohikäärmeet olisiva tosia: Luokitellaanhan tarueläimiä muutenkin erilaisiin järjestyksiin.