Ihmeiden suhde luonnonlakeihin

David Hume esitti että ihmeet ovat suoraan luonnonlakejen rikkomuksia. Tämä on koettu hyvin voimakkaaksi väitteeksi. Kuitenkin tämä on lähinnä suora seuraus siitä miten hän erotteli toisistaan ihmeen (miracle) ja hämmästyttävän asian (marvel).

Hume kuvasi hämmästyttävän asian kertomalla vertauksen intialaisista ja jäästä. Hume korosti että kuumassa ilmastossa, kuten Intiassa, voi olla mahdotonta uskoa että vesi voisi ottaa kiinteän muodon koska se on vastoin kaikkea sitä mitä he ovat kokeneet. Hän korostaa että tämä intialaisen tulkinta on epätosi mutta ei typerä päätelmä. Tämän näkemyksen kumoaminen onnistuu sellaiselta jolla on mahdollisuus kokea toisenlaisia lämpötiloja. Koska kokemisen olosuhteet eivät ole olleet analogisia ei yhteyksiä aina voida tehdä. Hume ei kuitenkaan kutsu kiinteää jäätä ihmeeksi vaan hämmästyttäväksi asiaksi. Jää ei riko luonnonlakeja, koska luonnolaeilla on konteksteja.

Ihme taas on hänelle määritelmällisesti yliluonnollinen tavalla joka rikkoo luonnonlakeja. Joten Humen kannanotto on suora seuraus hänen määrittelylähtökohdastaan. Hänelle ihmeet rikkovat luonnonlakeja koska jos ne eivät rikkoisi, ne olisivat hämmästyttäviä asioita. ; Jeesuksen vetten päällä kävely ei olisi välttämättä ihme vaan pelkkä hämmentävä asia.

Humen ajatus meneekin tätä kautta hyvin ankarasti karkeistetusti siihen, että;
P1: Ihmeet rikkovat luonnonlakeja.
P2: Luonnonlait eivät siedä poikkeuksia tai rikkomisiaan.
J: Siis ihmeet eivät ole uskottavia.

Toiselta kannalta katsoen voitaisiin kuitenkin nähdä että ihmeiden suhde luonnonlakeihin ei monellakaan ole yhtä yksioikoinen kuin Humella. Karkeasti ottaen kaikkien ihmekertomusten ytimessä näyttää olevan ei-tunnettavuuteen viittaaminen. Kysymys on käytännössä jonkinlaisesta aukkojen jumala -argumentaatiosta. Ideana on tällöin se, että luonnonlait voivat olla jumalista alkuperää mutta ne eivät todista Jumalasta. Toisin sanoen luonnonlakejen mukainen toiminta ei ole ristiriidassa Jumalan olemassaolon kanssa mutta ne eivät ole todisteita Jumalan puolesta. Michael Levine on esimerkiksi korostanut että ihmeet eivät haasta luonnonlakeja vaan osoittavat että luonnonlait eivät ole kaikkivoipaisia tai kaikenkattavia.

Tässä kontekstissa ihmeitä käytetään sitten hyvinkin kahdella tavalla;
1: Kreationistit ovat hyvä malliesimerkki tilanteesta jossa ihme haastaa materialistisen selitysmallin. Tässä he yrittävät tuoda esiin anomalioita joita evoluutio ei selitä. Ja nämä anomaliat ovat todiste Jumalasta hyvin erityisellä tavalla. Poikkeamat eivät ole pelkästään sitä että Jumala on puuttunut jossain vaiheessa maailmaan poikkeuksen avulla. Sen sijaan nämä poikkeamat haastavat koko evoluutioteorian tai ”makroevoluutioteorian”. Koska näitä anomalioita on, siitä asetetaan laaja haaste koko evoluutioteoriaa kohtaan.
2: Kuitenkin esimerkiksi ihmeparantumisten ja monien muiden ihmetekojen kohdalla ihmeet nähdään luonnonlakien täydentäjinä. Näissä itse asiassa nimenomaan ei haluta kumota sitä teoriaa jolla näitä havaintojoukkoja yleensä käsitellään. Jos joku väittää levitoineensa hän ei väitä falsifioineensa gravitaatioteoriaa ja esitä että hänellä on parempi teoria koko tälle haastetulle gravitaatioteorialle. Sen sijaan hän korostaa että gravitaatio toimii ja on vahva luonnonlaki joten ainut tapa jolla tämä poikkeama voidaan selittää on se, että gravitaatiota on poikkeuksellisesti täydennetty jollain ei-naturalistis-luonnonlakisella. Rukousparantaja ei välttämättä halua kiistää antibioottejen ja muun lääketieteen voimaa vaan korostaa että rukoilu täydentää poikkeuksien avulla ihmeitä.

Onkin kiinnostavaa että vaikka molemmissa ihme nojaa siihen että se on anomaliassa suhteessa tunnettuihin luonnonlakeihin, se miten tätä anomaliaa halutaan käyttää on oleellinen. Joskus anomaliat ovat haasteita sille selitysmallille joka koskee asiaan liittyviä ilmiöitä. Toisinaan taas halutaan ottaa anomaliat erikseen luonnonlaista ja korostaa että sen sijaan että ne haastaisivat tämän teorian niin ne täydentävät sitä luomalla siitä irrallisen aivan uudenlaisen ilmiön. Näitä tulkintatapoja käytetään varsin kliseenomaisesti eikä vaihtoehtotapaa käyttää anomalioita usein sovelleta samoissa konteksteissa kovin mielellään.

Ihmeillä voidaankin nähdä olevan avartava suhde falsifioitumiseen. Voidaan ajatella että ajatus jossa ihme on luonnonlain rikkomista, korostaa vallitsevien teorioiden falsifiointia korostavaa asennetta. Anomaliat nähdään hyvin vahvasti jonain jotka kyseenalaistavat luonnonlain kumoutumista. Toisaalta täydennysajattelu taas vahvistaa sitä miten mikä tahansa havainto voidaan sovittaa vallitsevaan teoriaan ja tätä kautta vallitsevan teorian haastaminen muuttuu vaikeaksi koska falsifioitumisen sijaan poikkeama onkin jokin muu ilmiö. ; Tätä kautta vaikka ihmeitä pidetään luonnonlakien kanssa yhteensopivina ja tällä korostetaan sitä miten ihmeiden ystävät ovat avomielisiä ja yhteensopivia tieteen kanssa, he kuitenkin tavallaan ajavat luonnontieteellistä dogmaattisuutta.

---

Lähteet:
David Hume, ”Enquiry Concerning Human Understanding” (1748)
Michael Levine, ”Hume and the Problem of Miracles: A Solution” (1989)

Huonompi kuin osiensa summa

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksiminen" käsittelee pääasiassa uskonnon sijaan emergenssiä. Teoksessa on sellaisia piirteitä että se saa minut huvittuneeksi. Olen itsekin emergenttien piirteiden ystävä. Mutta silti tämä teos saa minut huomauttamaan että Kauffmanin argumentaatio vaikuttaa huonommalta kuin osiensa summa.

Kauffman on koonnut kirjaan paljon emergenssiä puolustavaa ja reduktionismia kritisoivaa argumentistoa. Ja tämän kautta kokonaisuus muodotuu varsin epäkoherentiksi ja perusteluytimeltään omituiseksi. Toki pidin myös joistain asioista joita kirja esitti. Mutta aloitan negatiivisen kautta. (Se on minulle luontevaa.) Tätä kautta tämä teksti ei käsittele kirjan otsikkoa vaan Kauffmanin viitekehystä.

Moitelistaus ; Reduktionismi käsitellään hyvin rajatussa muodossa.

Kauffmannin heikkous on itse asiassa vihollisen määrittelyssä. On katsottava mitä hän sanoo reduktionismista. Kun tämä kritikki laitetaan yhteen saadaan aikaan erikoisia huomioita.
1: Hän esittää että reduktionismissa vain alkeishiukkaset ovat todellisia asioita. Tässä kohden reduktionismia on käsitelty tavalla joka ei tartu mereologiaan, määritelmien filosofiaan (special composition question, josta minulla kuin sattumalta onkin aiempi blogaus.). Ja tämä puute on merkittävä sillä sitä kautta voidaan löytää aukko Kauffmanin  hyvin tietynlaiseen ajatukseen määritelmistä. Ja tätä kautta huomataan että Kauffmanin argumentti ei itse asiassa koske lainkaan reduktionismia vaan liittyy siihen miten hän vaihtaa tilanteen mukaan sitä mikä on hyväksyttävä määritelmä.; Tämä onkin tärkeää sillä jos määritelmässä pitäydytään ei reduktionismi tuhoakaan mitään, sen sijaan atomiteoria tuhoaa. Kauffman nimittäin käsittelee reduktionismin kohdalla asioita siten että jos jokin koostuu monesta atomista niin se ei olisi reaalinen koska se redusoituu täysin yksinkertaisempiin perusosasiin. Emergenssin kohdalla hän käyttää määritelmiä siten että mikä tahansa osien kompositio jonka osat ovat todellisia voidaan pitää tieteellisenä ja järkevänä määritelmänä. Huomio tarkoittaa sitä että emergenssi ei ratko annettuja episteemisiä ongelmia eikä reduktionismi synnytä niitä. Taustalla oleva mereologinen määritelmänvaihto sen sijaan luo tai synnyttää niitä. (Eivätkä nekään teknisesti ottaen ole vääriä tai oikeita. Ne ovat epäintuitiivisia. On esimerkiksi mereologinen klassikko että jos vain yksinkertaisimmat osaset ja pysyvät kombinaatiot ovat todellisia objekteja niin ihminen joka koostuu useista atomeista ja joka peräti vaihtaa atomeja ympäröivän maailman kanssa ei ole teknisesti ottaen minkäänlainen objekti sinällään. Ihminen ei ole tässä määrittein objekti, ja tämä eroaa vahvasti siinä miten objekteja normaalielämässä määritellään. Mutta ei tämä teknisesti ottaen kumoa tätä näkemystä siitä mikä on objekti. Se vaan vaatii kenties miettimään miten lähestytään niitä asioita ja ilmiöitä jotka eivät ole objekteja.) Valitettavasti voit tehdä tämän määrittelynäkökulman kanssa myös reduktiivisia asioiden lähestymisiä. ; Kauffman tuntuu joskus jopa ymmärtävän tämän. Koska muuten olisi hyvin vaikeaa ymmärtää miten reduktionismi voi olla vallalla "Galilein ja Newtonin ajoista" ja "hämmästyttävän tehokasta" jos vain alkeisfysiikka voi käsitellä todellisia fyysisiä kappaleita ja esimerkiksi atomikompositioista koostuvat asiat kuten kivenmurikat joita Galileo Galilei pudotteli tornista eivät ole? (Itse näen että reduktionistinen tiede on toiminut juuri siten että se määrittelee asioita kombinaatioina. Ja sekä alkeishiukkasten kuvaukset että ihmiset ja aidantolpat ja pudoteltavat kivenmurikat ovat jotain joita lähestytään induktioilla. Induktiivisuus ja se että kuvattu kohde koostuu atomeista tai muusta reaalisesta on tärkeämpi kuin se että vain alkeishiukkaset olisivat todellisia.)
2: Toisaalta reduktionismilta vaaditaan hyvin tiukkaa havaittavuutta. Ei riitä että reduktionismia ei ole falsifioitu. Kauffman moittii esimerkiksi sitä että reduktionistit viittaavat antrooppisen periaatteen ratkaisussa ei-havaittaviin maailmoihin. Tässä ei kuitenkaan saa tarttua siihen että jos tämänlainen spekulatiivisuus kielletään niin koko antrooppinen periaate katoaa koska sen ytimessä on ajatus siitä että universumi voisi olla muunlainen kuin tämä havaitsemamme. Reduktionistin tulee kuitenkin olettaa tämänlaiset spekulatiiviset toisenlaiset maailmat totena ilman havaintoja koska muuten antrooppinen periaate ei ole ongelma reduktionismille. (On kiinnostavaa että hän tosin huomauttaa sen mikä usein unohtuu, eli osa multiversumimalleista sallii sen että universumista jää tieteellisesti havaittavia jälkiä, epäsuora havaitseminen ja jopa todistaminen on mahdotonta. Kauffmanille tämä ei riitä.)
3: Monet täysin deterministiset asiat kuvataan emergentteinä laskennallisten syiden vuoksi. Kauffman kuvaa esimerkiksi Turingin koneiden pysähtymisongelmaa emergenttinä. Ohjelma kuitenkin aina pysähtyy tai ei pysähdy ja tekee tämän täysin deterministisesti. On totta että pysähtymisongelma on tärkeä matemaattinen rajoite tietämiselle. Se ei kuitenkaan tee ohjelmista ei-redusoituvia.
2: Kauffman tuntuu sekoittavan epistemologisen ja ontologisen emergenssin toistuvasti ja syvästi. Sekä emergenssi että reduktionismi käsitellään tavalla jossa episteemiset haasteet ovat suoraan ontologisia ongelmia. Tätä demonstroi oikeastaan kaikki mikä koskee joko satunnaisuutta tai ei-selvitettävyyttä. Osassa kohden hän puhuu kvanttimekaanisista kombinaatioista ja selittää että niiden mahdollisuusavaruudet ovat niin laajoja että mikään inhimillinen laskentateho ei sitä voi selvittää. Tässä kohden reduktionismi on kuitenkin muistettava väitteenä joka koskee sitä että koostuvatko syy-seurauslain kautta näistä vai eivät. Se, että voimme laskea minkälainen laskentateho riittää ilmiön laskentaan ja tämä on isompi kuin meidän teknologinen rajoituksemme, tämä ei ole ongelma metafyysiselle reduktionismille.
2: Toisaalta hän ylipäätään tuntuu vaativan sitä että reduktionismi on Laplacen demonin determinismiä. Tässä mielessä hänen kannattaisi kenties tutustua esimerkiksi Ilkka Niiniluodon huomioihin joiden perusteella kvanttimekaniikan indeterminismi ei tarkoita että aukon takana olisi determinoiva piilomuuttuja. Klassinen fysiikka ja epistemologia on käyttänyt sattumaa selityksenä. (Koska sillä on matemaattisia ominaisuuksia joiden perusteella voidaan estimoida, luoda jakaumia ja ties mitä muuta vastaavaa.) Tässä mielessä vertailukohdaksi muodostuu lähinnä klassinen ajatus siitä että naturalistin pitäisi selittää miksi juuri tietty lottopelaaja voitti lotossa tai sitten vaihtoehdoksi olisi oletettava jokin kohtalon, Jumalan tai petoksella rigatun huijauspelin kaltainen lopputuloksen determisoija.

Mitä tämä emergenssi sitten näyttää olevan ja miten se selittää asioita?

Kauffmann ei pidä emergenssiä yliluonnollisena. Esimerkiksi hänelle on tärkeää korostaa että kaikkia emergenttejä piirteitä kuvaa se että ne eivät riko yhtään mitään luonnonlakia. Näin esimerkiksi evoluutioteoria, jolla on tärkeä osa Kauffmanin "pyhän uudelleen keksimistä",  ei ole transsendenttia tai yliluonnollista. Tämä tuntuu olevan se millä hän puolustaa sen järkevyyttä.

Kauffmanilla on aika hyviäkin asioita emergenssistä. Hän esimerkiksi kuvaa sitä siten että selityksen nuolissa on epäsymmetriaa. Eli sitä että emergenssi on siellä missä me selitämme ilmiötä kaivelemalla siinä olevia osia jotka ovat sitten fysikaalisia. Mutta emme selitä fysiikasta ylöspäin näitä asioita. Tässä kohden käsitys on kiinnostava, joskin se ei kykene erottamaan mikä tästä emergenssistä on "periaatteessa kierrettävissä", eli kysymys on lähinnä joko epistemologian rajoista - tai joskus jopa vähemmästä, jopa mistä tahansa epätietoisuuden lähteestä kuten triviaalista teknologisen laskentatehon ongelmasta joka saattaa olla kierrettävissä jo ensi viikolla. Näitä kuitenin lähestytään samalla kuin ne olisivat ontologinen maailmaa todella sinänsä kuvaavia asioita. Emergenssi perustellaan epistemologisilla kysymyksillä ja haasteilla mutta sitä kohdellaan kuin se olisi metafyysinen todellisuutta ontologisesti käsittelevä kohde.

Muutoin näyttää että emergenssi on sitten mitä tahansa jossa ihminen ei kykene antamaan epistemologista mallinnusteoriaa jossa ei ole minkäänlaista satunnaisuutta. Reduktionismi olisi täysin deterministinen Laplacen demonin maailma jossa kaikki on havaittavissa ja kaikki asiat joita mallinnetaan ja käsitetään ovat konkreettisia ja selvärajaisia objekteja. Sääli vain että tämä viittaa siihen että Kauffmanin näkemys nojaa arkijärkisessä naïvissa realismissa tyypilliseen ehdottomuuteen jossa on tiedettävä kaikki ilman epätarkkuuksia ja havaittava kaikki jotta kyseessä olisi tiede ja tietäminen.

Toisin sanoen reduktionismilta vaaditaan loogisen positivismin odottamia verifiointiehtoja. Mutta sitten kun puhutaan emergenssistä niin sen kohdalla vastaavia ehtoja ei tehdä. Tämä on hyvin omituista koska reduktionismi ei ole sitoutunut determinismiin tai verifikationismiin. Toisin sanoen reduktionismista esitetään hyvin valikoitu kuva joka kuvaa tuskin monenkaan reduktionistin teoriakokonaisuutta.

Näyttääkin siltä että emergenssi on tässä muodossa lähinnä "ei sisällä yliluonnollista ja siihen liittyy jokin ei-täysin-tiedetty elementti". Tässä muodossaan emergenssi on toki järkevä mutta hyvin ympäripyöreä asia. On toki selvää että Kauffmanin määritelmien mukainen reduktio-usko olisi idioottimaista. Klassinen verifikationismi "on kuollut" ja tieteenfilosofit ovat jatkaneet eteenpäin jo sata vuotta sitten. Ei ole terveen ihmisen oppi seurata determinististä kaikkitietävyyttä ja kaikkihavaittavuutta jossa ei ole metafyysistä epävarmuutta tai havaintoepätarkkuutta. Mutta ongelmana onkin se että moni reduktionisti ei osu tähän annettuun. Kun Kauffman tuntuu emergenssin puolustamisella ajavan hyvinkin suuria, merkittäviä ja korkealentoisia asioita ei voi olla syntymättä sellaista vaikutelmaa että tässä on luotu hyvin omituinen viholliskuva jota lyödään olkiukottamalla ; Reduktionisteista on luotu viholliskuva joka ei kuvaa suurinta osaa niistä vihollisista joita vastaan tässä selvästi yritetään käydä..

Toisaalta sen ongelmaksi näyttää muodostuvan sekin että se on "science stopper" siinä mielessä että se on enemmän viittaus haasteiden ja tietämättömyyksien olemassaoloon ja niiden selittämättä jättämiseen kannustamiseen. Toisaalta kun se on sidottu episteemiseen epätietoisuuteen, ongelmana ovat kaikki ne ongelmat jotka koskevat ns. Aukkojen Jumala -argumentistoa.

Joissain paikoin mieleen tulee toki sekin että emergenssi vaikuttaa olevan jotain jossa mysteeri muuttuu ymmärrykseksi nimeämällä. Ja tässä mielessä Aukkojen Jumala on puolitotuus. Uskovaiset kreationistit usein viittaavat hyvin samantapaisilla ajatusrakenteilla siihen miten naturalismi on rajallista ja huonoa ja sitten jatkavat Jumala toimii selityksenä kaikille näille mysteereille. Tämä on selvästi sitä että loogisen positivismin ongelmat tunnistetaan naturalismin ongelmiksi ja kuvitellaan että asiat redusoituvat Jumalaan ja että tätä ei koskisi samat tietämisen rajoitukset ja näin käsissä olisi kaiken teoria joka toimisi koska on esioletettu että yliluonnollinen toimii. ; Eli naturalismin loogisen positivismin ongelmat johtuisivat vain siitä että todellisuus koostuu muustakin kuin aineesta ja energiasta ja alkeishiukkasista. Tieteenfilosofisesti näin ei ole, ja kokonaisuus näyttääkin siltä kuin kreationisti yrittäisi selittää asioita siten että looginen positivismi olisi aivan validi ja ehyt ja sen kaikkitietävyysfantasiointi ja naïvin realismin ja verifioitavuuden ihmeet toteutuisivat kun oltaisiin naturalisteja +1 muuttujalla...  Emergenssi vaikuttaa Kauffmanin käsissä joskus hieman vastaavasti ihmeelliseltä, kuin Jumalalta ilman tätä yliluonnollisuutta. (Ei toki läpitunkevasti, teos ei pulppua tätä asennetta, mutta pari kertaa näyttää livahtavan.)

Miten tästä voisi parantaa?

Itse näen että Kauffmanin teos paranisi jos hän keskittyisi vähempiin argumentteihin. Tätä kautta syntyisi koherentimpi kuva siitä mitä emergenssi on. Ja tätä kautta ei näyttäisi yhtä vahvasti siltä että Kauffmanilla on kova dissaus reduktionismia kohtaan ja hänelle kelpaisi mikä tahansa näkökulma kunhan se vain ajaisi jollain tavalla tätä asennetta.

Toki monikirjoisuus voisi olla hyvä. Ja tätä kautta emergenssin luokittelua voisi lisätä. Kauffmanin ajatukset ovat monesti hyödyllisiä koska niiden kautta voitaisiin luokitella emergenssiä vaikka seuraavilla tavoilla;
1: Ontologinen emergenssi joka johtuu Kari Enqvistin näkemän tapaan siitä että kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.
2: Ontologinen emergenssi joka johtuu siitä että asioissa on vapausasteita ja kun ne kohtaavat toiset asiat joissa on vapausasteita kokonaisuus kombinoi useammalla tavalla kuin voisi luulla eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
3: Epistemologinen deterministinen laskettavuus-emergenssi. jossa jotkin täysin deterministiset ja redusoituvat asiat ovat ongelmallisia koska nopein tapa simuloida niitä on pyörittää itse ohjelma. Näin esimerkiksi monien mutkikkaampien "Game of Life" skenaarioiden kohdalla helpoin tapa laskea onko jokin ruutu kuollut vai elossa kierroksella X on laittaa lähtötila koneeseen ja pyörittää. Sama koskee myös pysähtymisongelmaa ; Ainut tapa ratkaista asia aina on pyörittää itse ohjelmaa ja katsoa pysähtyykö se ja jos niin milloin.
3: Epistemologinen mittaustarkkuuteen liittyvä emergenssi jossa käsitellään vaikka kaaosteoriassa tavattavia täysin deterministisiä järjestelmiä joissa alkuarvoherkkyys ja tiiviit periodiset kiertoradat (dense periodic orbits) johtaavt siihen että pieni epätarkkuus tai ero mittauksessa johtaa hirveän isoihin lopputuloksiin.
...

Redusoitavan määrä

Kun ihmiset hakevat selityksiä he vaativat helposti melko runsaasti. Kuitenkin käytännössä jotkin asiat ovat tutkittavissa ja täysin luonnontieteellä selitettävissä, mutta ongelmat ovat enemmän teknisiä kuin jotain jossa maailmankaikkeudessa olisi tietämisen este.

Tästä hyvä esimerkki on pituus. Kuvitellaan että meillä on kaksi erimittaista ihmistä. On Maija ja Matti. Matti on Maijaa 10 senttiä pidempi. Voimme hakea tähän selitystä vanhemmista. Matin vanhemmat voivat olla pitkiä tai heillä voi olla pituuteen vaikuttavia geenejä. Myös Matin sukupuoli voi vaikuttaa geenien kautta. Toisaalta tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Kenties Mattia onkin ruokittu paremmin. Kenties hän on harrastanut sopivasti liikuntaa ja saanut muutoin ravintoa joka on estänyt hänen kasaanpainumistaan. Kenties Matti onkin sopivasti sen ikäinen että hän on pituuskasvussa edellä ja Maija kasvaakin pituutta myöhemmin.

Muuttujia on niin paljon että käytännössä se määrä vakoilua jota tarvittaisiin tuottamaan perimmäinen selitys Matin ja Maijan pituuseroille on käytännössä mahdoton toteuttaa. Tieteellisesti katsoen voimme hakea tilastoja joissa tarkastellaan Matin ja Maijan analogeja. Joilla on yksi tai useampi yhteinen attribuutti. Näistä saadaan tilastollisia ennusteita joihin kaiken kaikkiaan Maija ja Matti varmasti osuvat joihinkin kohtuu hyvin, todennäköisemmin kuin osuvat hyvin huonosti niihin kaikkiin.

Tavallaan yksilötasolla pituuden selitys jääkin kohinaan ja jää mysteeriksi. Tästä ei tietenkään yleisesti ottaen päätellä että pituus vaatisi yliluonnollista elementtiä. Tai että pituutta ei voitaisi selittää ja tutkia tieteellisesti.

Mutta jos kyseessä onkin uskonto, tilanne muuttuu. Kognitiivisessa uskontotieteessä voidaan katsoa tilastollisia malleja. Niissä yksilöillä on taipumuksia ja tietyissä tilanteissa tietyt aivoalueet käynnistyvät ja tietyt ajatteluprosessit voidaan havaita. Nämä antavat tilastollisia ennusteita. Yksilön vakaumuksessa on kuitenkin enemmän ja vaikeammin tutkittavia muuttujia kuin pituudessa. Silti ihmiset olettavat että jos vakaumus ei yllä henkilökohtaiselle tasolle se vaatisi yliluonnollien elementin. Mikä on tietenkin aivan yhtä omituista kuin selittää että pituudessa olisi yliluonnollista vain siksi että kohinaa on liikaa.

Samoin jos meidän on katsottava ja selitettävä miksi jokin taideteos tuntuu ihmisistä joltain. Tätä kokemusta voidaan periaatteessa lähestyä siltä pohjalta että taideteos on empiirisesti olemassaoleva asia. Ja se vaikuttaa silmiin ja hermosoluihin. Kokonaisuus voi vaatia jokaisen neuronin asetelmien kartoittamista. Tätä haastetta pidetään sitten väistämättä ei-naturalistisena ja esitetään vakavalla naamalla että tiede ei voi selittää taidetta ilman Jumalaa tai muuta yliluonnollista. Vaikka systeemi jossa on teos, henkilön valmiiksi olevat muistot, kokemukset, aistiärsykkeet ja niiden tuleminen yhdessä taustametelin kanssa ja muu kognitio mitä ihmisessä on mukanaan. Systeemi jossa on ihmisen hermosto reagoimassa ihmisen aistinelimillä johonkin määrättyyn kohteeseen on monin kerroin mutkikkaampi ja vaikeammin kartoitettava kuin yksilön pituuden määräytyminen.

Ja silti ei ole tavatonta että jos esität olevasi naturalisti, joku kertoo sinulle että "Selitäppä sitten syvälle menevällä, tieteellisellä ja aidosti ymmärtävällä tavalla J. S. Bachin musiikki."

Agnos Dei ; "Ateismi ja agnostismi eivät ole toisensa poissulkevia"

Agnostismin kohdalla on usein haasteena se, että keskustelua käydään hyvin erikoisella tavalla ateismi-teismi -rintamalla. Lisäksi ei huomioida sellaisia kysymyksiä kuin miten Jumala määritellään ja miten kanta voi heilahtaa erilaiseksi jos tämä määritelmä vaihtuu lennosta.

On esimerkiksi totta että hyvin monet agnostikot ovat ateisteja jos ateismi määritellään a-teismiksi eli jumaluskon puutteesta. Toisaalta osa jumaluskoisista saattaa kenties kutsua itseään agnostikoksi sitä kautta että he ovat suhteessa gnosikseen, tietoon. Eli heillä voi olla jumaluskoa tai siihen viittaavia tunteita mutta he pitävät näitä "höpöinä" tai perustelemattomina. (Ehkä terveintä olisi sanoa jotain sen tapaista, että ateismissa on ripaus agnostismia ja agnostismissa on ripaus ateismia.)

Mitä humalaiset
korvani kuulevatkaan?
Teidän mielestänne
agnostikko tarkastelee
käsittelee ja punnitsee
molempia puolia
niitä ihaillen ja
arvostaen? Ja häntä
kiinnostaa paneutua?
Olette väärässä.
Ei Jumalakysymys
mitkään tissit ole!

Agnostismiin ja agnostikkoihin suhtaudutaan jännitteisesti. Teistien puolella agnostikot voidaan toisaalta nähdä "etsijöinä" jopa sellaisella tavalla että heidät nähdään "vähän kuin kriittisinä uskovaisina" tai jonkinlaisina mystikoina. Uskovaiset voivat selittää että agnostikot hyväksyvät periaatteessa uskomisen sisimmän olemuksen, sen että tietäminen ei ole olennaista jumalan olemassaolon käsittelyssä. (Onhan monilla uskovaisillakin epäilyn aikoja!) Toisaalta tietty avoimuus Jumalakonseptille on monille ateisteille niin a priori selviö että he ottavat hyvin tiukan version todistuksen taakasta ja selittävät että agnostikko on joko hölmö tai hörhö. (En nyt tässä ota kantaa tämän paikkansapitävyyteen.) Ja sitten toisaalta ateismi määritellään a-teismiksi ja jos agnostikko ei ole teisti niin sitten hän on suoraan ateisti. Paitsi silloin kun on kohtelias ignorantti.
1: Tätä hajaannusta saakoot kuvata Paavi. Joka ensin selitti agnostikkoja avomielisiksi ja hengellisiksi ja sitten kun tästä ei tullut mitään katoliseksi kääntymistä hän korosti että agnostikot ovat kauhean sulkusilmäisiä ja suvaitsemattomia.

Itselleni ongelmallista on myös se että agnostismiin liitetään sellaista määritettä että Jumalan olemassaolon (ei siis jumaluskon vaan jumalan olemassaolon) kohdalla on olemassa yhtä paljon todisteita jumalan olemassaolon puolesta, kuin sitä vastaan. Mikä on minusta kaahoa siksi että "mitä hiton todisteita". Molemmat toki tutkivat luonnonlakeja ja yrittävät liittää näitä yliluonnollisuus-aliluonnollisuus -jaotteluihin. Mutta pidän a priorista yliluonnollisuustematiikkaa, NoMa -jakoa ja vastaavia hölmöinä ja väärinä dikotomioina. (Ei sitä tosin oikein kukaan näytä käytännössä seuraavankaan, se on joku abstraktio johon vedotaan mutta joka ei ilmene argumentoinnissa ja toiminnassa.) Ja korostan enemmänkin että ateismilla eikä teismillä ole kummallakaan mitään validia empiriaperustaista tutkimusohjelmaa joka liittäisi sen antajapuoleksi Quinelaiseen käsiteverkkoon.
1: Jos ateistit tai kristityt haluavat että identifioidun heihin he voivat lakata tässä epäonnistumisessa. Eli ryhtyä kiinnostaviksi. En kuitenkaan torju kumpaakaan mahdollisuutta suoralta kädeltä, ongelmat ovat kenties korjattavissa. Tällä hetkellä tarjolla on kuitenkin vain eeppisiä epäonnistumisia. "Todisteet" on mainittava aina vähintään tuplaironisissa heittomerkeissä jotta voin sanoa että heillä on "yhtä paljon todisteita".

Olen krapulassa, en jaksa tällaisia.
Enkä jaksaisi muutenkaan...

Se mitä tässä on käsillä on "termikinastelua" tai "määritelmillä miekkailua". Agnostikkoja määritellään eri lokereoihin. Ja yllättävän usein tämä määritelmä on domeenispesifi ja liittyy siihen poliittiseen tilanteeseen jota ateisti tai teisti haluaa ajaa.

Mitä tähän sitten voi sanoa?

Koska agnostismin kohdalla asioita on ilmeisen vaikeaa ymmärtää, on kenties syytä hakea esimerkkejä vertauksin. Sellaisin vertauksin joista idea kenties tulee paremmin ja selkeämmin esiin. Haasteena tässä on se että agnostismin määrittelyssä on kysymys jostain jota esittäjä pitää itsestäänselvänä ja järkeenkäypänä. ; Joku puhdas rationalisti voisi sanoa että "Riippuu määritelmästä". Mutta itse en ole ideologioiden kohdalla pitänyt tätä denotaatioita korostavaa ns. teologisesti korrektia tasoa merkittävänä tai kiinnostavana. Sen sijaan "sattuneista syistä" kognitiotieteen puolelta vaikutteita napanneena olen taipuvaisempi ottamaan käytännön toimet ja tätä kautta käsitteisiin syntyvät konnotaatiot huomioon.

Riippuu myös siitä että haluaako ilmoittautua johonkin ideologiaan. (Christianity is what people who call themselves Christians do.) Esimerkiksi Matti Leisola kutsuu itseään kristityksi. Hän pitää itseään kristittynä. Ja melko moni varmasti myös pitää ajatuksesta että Raamattuun luottava YEC -kreationisti ja ID -n puolestapuhuja olisi kristitty. Kuitenkin kun hän oli "Radio Rockin" haastatelussa kävi ilmi että hän ei usko ikuisen helvetin olemassaoloon. Hyvin monien uskovaisten piireissä kristityksi katsotaan vain henkilö joka uskoo sekä Taivaan että Helvetin olemassaoloon. Tässä denotaatiot saattavat olla helvettiteoriakeskeisyyden kannalla mutta konnotaatiot kertovat että kristillisyys ei nyt kenties siihen Helvettiteesiin romahda. Teologiseen korrektiuteen jumittaminen johtaa Bryan Fisherin lausunnon tapaisiin tilanteisiin, jossa hän selitti että Obama ei voi olla kristitty koska hän on ajanut homoseksuaalejen oikeuksia. Obama ei siis voi olla erehtynyt kristitty eikä syntinen kristitty. Hän ei ole lainkaan kristitty.

Kenties tähän määritelmäkikkailuun voidaan sitoa myös profeminismi. Teknisestihän esimerkiksi feministit ovat määritelleet että feminismi tarkoittaa tasa-arvoa. Profeministi on sitten mies joka korostaa mieheyttään ja kuitenkin puolustaa tätä asiaa. Moni vierastaa sitä että feminismin konnotaatioista nousee esiin kuitenkin sellaisia teemoja joihin ei tee mieli sitoutua vaikka tasa-arvosta pitäisikin. Itse olen kieltäytynyt käyttämästä profeminismi -käsitettä ihan sen vuoksi että siitä on esitetty feministisissä kirjoissa asti että profeministiksi ilmoittautuminen on jotain jota kaikkien miesten pitäisi tehdä. Ja perustelivat tätä sillä että olipa mikä näkemys tasa-arvo -asioista tahansa niin saa sieltä feminismin kirjosta löydettyä jonkun johon oma asia sopii. Ja että tällä identifioinnilla tehdään tärkeä arvokas viesti. Itse näen että "liian ympäripyöreää" ja "kysymys ei ole viestistä vaan siitä että feminismin alla pyörii kaikenlaista johon ei halua liittää itseään". Joten määritelmällisesti minä kai olen feministi mutta ei siitä kannata tulla minulle kertomaan.

Jos ei muuten niin ihan sen takia että feminismiin liittyy kaiken hyvän ohella myös sellaisia suuntauksia joihin en halua identifioitua ja joille en halua antaa sananvaltaa, uskottavuutta, näkyvyyttä tai hyvää ideologialeimaa.

Täsmälleen sama tämän a-teismin kanssa.

Olen hyvin ihmeissäni siitä miten niin teistit kuin ateistit ovat innolla määrittelemässä agnostismia. Asia on hieman sama kuin uusateismin kanssa. Kirjoitin aikaisemmin siitä miten Taunton oli tutkinut uusateisteja kysymällä uusateisteilta. Ja tämä oli tuottanut tietoa siitä miten tuo ideologia tikittää. Samoja tietoja ei olisi voinut saada lukemalla määritelmiä filosofianlaitoksella. Tai edes lukemalla uusateistisiksi luokitetuja kirjoja. Uusateismin voi ymmärtää vain olemalla "skenessä". Tähän sain kommentaattorin joka ihmetteli että mikä tämä skene on.

Agnostismin kohdalla kohtasin hyvin samantapaista kohtelua. Kun olin vino siitä että on ällistyttävää miten agnostikkoja tykätään aina määritellä ulkopuolelta, oli kysymys siitä että kuka on sisäpuolella. Agnostismi on kuten agnostikoiksi itseään kutsuvat sen määrittelevät. Senkin voi määritellä vain skenestä. Sen ulkopuolelta tulee sitten muuta. Ateistit määrittelevät sitä miten ateismi suhtautuu agnostikkoihin. Teistit määrittelevät kristinuskon suhtautumista agnostikkoihin. - Tai oikeasti he määrittelevät agnostismia oman ideologiansa lähtökohdista, premisseistä ja näkökulmasta ja tämä heijastuu siihen miten he kohtelevat agnostikkoja ihmisinä ja muina mutaisina pikku olentoina.

Toisaalta tämä kohtelupuoli onkin hyvin tärkeä. Sillä jos mietitään niitä syitä miksi minä pahastun jos minua liitetään teisteihin tai ateismiin, syynä on hyvin runsaasti myös se että miten näissä ideologioissa on nykyaikana että historiassa kohdeltu ihmisiä. Tätä on vaikeaa sanoa tavalla jota ei otettaisi henkilökohtaisena loukkauksena. Siksi sanonkin suoraan. Ärstytys johtuu luultavasti siitä pikkuasiasta että "En pidä teistä enkä teidän liikkeestä". Nyt kun asia on "poissa systeemistä" voidaan muistaa että agnostismin historia on harvinaisen vähäruumiinen.

"On myönnettävä, etten historiallisessa katsannossa pidä kovin paljoa kristityistä, mutta historiallisessa katsannossa on aika vaikeaa pitää oikein kenestäkään. Kristinusko ja kristillinen kulttuuri toki ovat siinä(kin) mielessä kiintoisia, että ne ovat muuntuneinakin pohjimmiltaan pala antiikkia jälkimodernissa maailmassamme. Se on joillain tavoin hauskaa, joillain taas vähemmän hauskaa."
("Napoleon")

Reifikaatio ; Nopeammin, Kompleksisemmin ja Vääremmin?

"Epiphenomissa" on kuvattu Marjaana Lindemanin tekemää kognitiivista uskontotiedettä koskevaa tutkimusta. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä onko erilaisilla vakaumuksilla yhteyksiä minkäkinlaiseen ajatteluun.

Tutkimus taustoitti sitä mikä on itse asiassa tuttua jo aivan arkisestakin uskontokeskustelusta ; Ateistit pitävät uskontoa typeryytenä. ("belief in the supernatural is founded upon a misunderstanding of how the world works (see: You either believe in it all, or you don’t".) ja uskovaiset taas ovat sitä mieltä että ateistit ovat kylmiä eivätkä ymmärrä asioita ("Atheists lack empathy and understanding".) Molempiin on itse asiassa saatu jonkin verran tukea todistusaineistosta. Lindemanin tutkimuksen mukaan uskontoon liittyy se, että he ovat noin yleisesti ottaen ateisteja empaattisempia. Mutta heidän todellisuuskuvansa on sitten toisaalta myös epätäsmällisempi.

Jos minun pitäisi käsitteellistää tulokset, en käyttäisi kohteliasta kieltä. Vaan korostaisin jotain sellaista millä asenteella hikipedia kommentoi F. Scott Fizgeraldin vaimon ja Ernst Hemingwayn välistä kiistaa. "Zeldalle tuli riitaa Fitzgeraldin ryyppykaverien, erityisesti Hemingwayn, kanssa. Hemingway luonnehti Fitzgeraldin vaimoa seinähulluksi; Zelda vastasi arvelemalla, että Hemingway oli surkea, ämmämäinen juoppo, joka yritti epätoivoisesti esittää machoa kelvatakseen itselleen. Molemmat osuivat naulan kantaan, mikä ei ainakaan auttanut kiistan ratkeamista."

Lindemanin tutkimus todellakin näytti siltä että ateistit eivät ole yhtä empaattisia kuin uskovaiset. Mutta toisaalta uskovaiset ovat sitten herkempiä sekoittamaan maailman jäsentämisessä käytettyjä skeemoja. Lindeman onkin usein tutkinut nimenomaan maailman skeemoittamista joten ei ole ihme että tutkimus koski tätä aihepiiriä. Kuitenkin tässä itseäni kiinnosti tapa jolla tutkimus otti asian esille ; "It’s worth spelling out how they tested ability to think clearly. The first test was around something called teleological bias. This happens when people habitually think in terms of things existing or happening for a purpose, even though logically they do not. For example, agreeing with the statement “Earthworms tunnel underground to aerate the soil”. The other was ‘core knowledge’ confusion. Basically this involves confusing metaphors with reality – for example thinking that when someone says “A house knows its history” they mean it literally does!"

Toisin sanoen siinä missä moni käyttää "todellisuudentajuna" jonkinlaista fysikaalista tapahtumaa, on tässä tutkittu enemmänkin sellaisia asioita kuin taipumusta reifikaatioon. Reifikaatiossa on kysymys argumenttivirheestä jossa abstrakti sekoitetaan konkreettiseen. Olen toki tietoinen konseptista. Mutta olen pitänyt sitä melko epäkiinnostavana. Pääasiassa siksi että yleensä reifikaation taustalta löytyy jokin muu looginen päättelyvirhe. Esimerkiksi jonkin konseptin ekvivokaation kautta sen määritelmä muuttuu ja tämän vuoksi abstrakti kielikuva ja konkretia hämärtyvät. Tai sitten argumentti pitää sisällään olkiukon. Tämän vuoksi käsite on ikään kuin sateenvarjokäsite joka on vähemmän tarkkarajainen - ja on tätä kautta vähemmän informatiivinen - kuin se että viittaa näihin spesifimpiin virhetyyppeihin. Psykologisesti niiden takana on kuitenkin yhteys.

Miksi konservatiivit oikovat?

Ja tämä yhteys on oikeastaan aika ilmiselvä. Samalla on hyvä huomata että uskonnollisuus liittyy varsin helposti mielikuvissa konservatiiviuteen ja ateismi liberaaliuteen. Nämä ovat toki keskenään hieman eri käsitteitä. (Ei ole ihan suoraviivaista puhua uskonnosta ja siirtyä konservatiiviuteen.) Mutta jotain relevantteja yhteyksiä tähän selvästi tuntuu olevan.

Olen ihmetellyt miten hyvin moni konservatiivi harjoittaa perustelua jossa ytimessä on ajatustapa jossa tietyt moraaliset käyttäytymiset ovat jotain joita ei enää pidetä eettisenä vaan täysin pragmaattisina konsepteina. Esimerkiksi "Syvemmällä" -blogin kirjoittajalla on vahva taipumus tämänlaatuiseen ajatteluun. Toisaalta "Takkiraudasta" on aivan osuvasti sanottu että hänen teksteissään on usein taipumusta hyvin vahvaan reifikaatioon. Hänen spesiaaliutensa on sanontojen konkretisointi "esitellään näkemys, jossa joukko aforistisia heittoja pätee teräksenlujien aksioomien tavoin." Ja he eivät edusta mitään tyhmäistöä, päinvastoin. Tämä vihjaa että Lindeman on ollut oikeilla jäljillä.

Tämä on toki ymmärrettävissä sitä kautta että esimerkiksi kommunismi voidaan nähdä nimenomaan utopistisena järjestelmänä jossa tavoitellaan utopiaa, ihanneyhteiskuntaa. Utilitarismin perusongelma on kuitenkin se, että ei tosiasiassa ole mitään "pelkkää logiikkaa" ilman arvoja ja niiden arvottamista. Sillä utilitaristisessa ajattelussa pragmaattinen osuus tarkoittaa vain sitä että jos teemme asian tavalla A₁ päädymme asiaan B todennäköisemmin kuin tekemällä tavalla A₂. Mutta utilitarismin avulla ei voida sanoa onko B tavoittelemisen arvoinen asia vai ei. Esimerkiksi yhteiskunnan säilyminen ja rikastuminen nähdään usein joksikin joka ei enää olekaan arvovalinta vaan käytäntöä. Tätä asennetta kuvaa ihan laadukas kommentti jonka sain aikaisempaan tekstiini joka käsitteli homoavioliittojen vastustajien argumentaation suhdetta seurausetiikkaan. Se sisältää konservatiivisen lukija-kommentoijani näkemystä jonka avulla kokonaiskuvaa voi kenties täsmentää ; "Se muuten, että kannattaa homoliittoja ei tietenkään tarkoita, että pitäisi kannattaa moniavioisuutta tms. Mutta se riippuu siitä, mihin perustaa argumenttinsa. Jos perustaa silkkaan logiikkaan olisi moniavioisuus ja samaa sukupuolta olevien insesti hyväksyttävä samoilla periaatteilla kuin homojenkin avioliitto hyväksytään. Jos sen sijaan perustaa argumenttinsa arvoille eli mielivallalle, kysessä on ratkaisematon kiista. Avioliitto on minulle miehen ja naisen välinen asia piste. Jollekulle toiselle se on kaikkien täysi-ikäisten ja samaa sukupuolta olevien ei-sukulaisten oikeus. He saavat olla sitä mieltä, mutta arvokysymyksenä heillä ei ole sen taaksen kummempia argumentteja kuin minullakaan. Paitsi, että itse luotan traditioiden viisauteen nykyajan kotkotuksien sijaan." Tradition viisaus on viisautta suhteessa johonkin. Yhteiskunnan säilyminen ei enää olekaan arvovalinta eli mielivaltaa vaan jotain aivan konkreettista ja mielipideriippumatonta.

Joskus enemmän on enemmän

Lindemanin ajatus reifikaatiosta on hyvä, sillä skeemojen sekoittumisen kautta voidaan vetää huomiota muihin asioihin. Intuitioihin. Viittasin aikaisemmin tuloksiin joiden perusteella konservatiivit käyttävät enemmän intuitiota kuin muita järjestelmiä. Kahnemanin käsitteisiin viitaten voidaan sanoa että konservatiivit käyttävät nopeaa mutta virhealtista. Tämä ns. systeemi 1 harjoittaa prosesseja jotka ovat nopeita, automaattisia, toistuvia, stereotyyppisiä ja alitajuisia (fast, automatic, frequent, emotional, stereotypic, subconscious). Ja tämä tarkoittaa myös sitä että tämä tarkoittaa sitä että konservatiivinen ajattelu on ihmiselle helpommin luontevaa ja "luonnollista". Ei siis ole ihme että asioita pidetään "ilmiselvyyksinä". Toki tämä tarkkuuden kannalta tarkoittaa lähinnä vaivatonta. Ajattelun helppous ja lopputuloksen ilmiselvyys sekoittuvat keskenään. Kenties prosessin taustalla on se arjesta tuttu kokemus että vasta kun vastauksen saamiseksi joutuu ponnistelemaan sen täytyy olla vaikea asia.

Toisaalta tämä ei ole uskovaisia tai konservatiiveja pilkkaava asia. (Toisin kuin voisi luulla.) Sillä tämänlainen tilanne voidaan varsin napakasti sitoa Jonathan Haidtin ajatuksiin. Haidtin mukaan moraalikysymyksissä Haidt aloitti uransa löytämällä todisteita sille että ihmisten moraaliarvostelmat eivät ole rationaalisia vaan emotionaalisia. Perustelut luodaan pään sisällä myöhemmin. Ensin on johtopäätös ja sitten mietitään millä vakioargumenteista tähän lopputulokseen päädytään. Tämä sepittämisprosessi ei ole tietoinen. Ihminen kokee moraalisuutensa aivan eri tavalla kuin miten heidän mielensä asian rakentaa.

Myöhemmissä tutkimuksissaan Haidt on panostanut siihen miten moraali-intuitiot pohjautuvat evolutiivisiin adaptaatioihin. Ja että konservatiivien ja liberaalien kohdalla näissä prosesseissa on eroja. (Tosin Haidt on itse käännynnäinen, liberaalista konservatiiviksi muuntunut joten ero ei ole oikeasti niin kiveen hakattua. Hän uskaltaa olla oman teoriansa vastaesimerkkinä.) Haidt korostaa että argumentit jossain määrin heijastelevat näitä perustason tiloja. Liberaaleilla näitä perustasoja on vähemmän. He korostavat ihmisoikeuskysymyskiä jossa kaikki ovat samanarvoisia. He panostavat reiluuteen ja vahinkojen estämiseen. Sen sijaan konservativeilla on näiden lisäksi taipumuksia lojaaliuteen, pyhyyteen ja auktoriteettien kunnioittamiseen. Nämä Haidtin arvostelmat eivät ole moralisoivia. (Liberaali ei ole huonompi vaan erilainen. Mikä kieltämättä kuulostaa samalta millä käsitellään vammaisia ja muita ... erilaisia sen nolostuttavan ylimääräisen tauon jälkeen.)

Merkittävää tässä on myös epäsymmetria ; Haidtin huomioiden mukaan konservatiivi ymmärtää yleensä paremmin liberaalin ajattelun kuin liberaali konservatiivin. Konservatiivit spottaavat harhaoppisen liberaalia parodioivan olkiukon paremmin kuin liberaalit konservatiiveista väsätyn olkiukon. Toisaalta on hyvä havaita sekin että Haidtin näkemys on aika raju myös konservatiiveille. Esille kun tulee esimerkiksi se, että jos puhutaan insestin tai abortin moraalittomuudesta, tälle löytyy hyvin lukuisia perusteluja. Mutta näiden elementtien poistaminen ei muuta konservatiivin mielipidettä yhtään. (Jos insestin kohdalla argumenttina käytetään sitä että jälkeläisistä tulee vammaisia, korostetaan että seksissä käytetään ehkäisyä jne.)
1: Kokemus on muualta tuttu niille jotka muistuttavat homon ja Raamatun välisestä suhteesta  vanhatestamentillisista väkivaltaisista käskyistä. Konservatiivilla on tuhat ja yksi selitystä sille miksi nämä "olisi ihan tyhmiä". Itse asiassa jos näitä tuo esiin niin ateisti koetaan idioottina. Itse asiassa heillä on tähän toki jotain taulukoitakin joissa eri syntejä luokitellaan eri lokeroihin. Mutta niiden objektiivisuus onkin sitten vähän niin ja näin. Psykologisesti nämä väärät raamatunjakeet ovatkin psykologisesti samanlaisia kuin kondomi sisartaan panevalla. Se ei ole relevanttia koska moraali ei perimmiltään ole sellaista loogista tai argumentatiivista.
 
Summa summarum

Mielestäni on kiinnostavaa että Lindemanin tutkimus näyttää osuvan hyvin tähän lokeroon. Koen hänet jopa jonkinlaisena siltana Pascal Boyerista Jonathan Haidtiin. Mikä on kiinnotavaa koska nämä aihepiirit ovat olleet aiemmin mielessäni "jokseenkin toisistaan irrallisia asioita" ; Mieleni on ikään kuin pitänyt Boyeria "hengellisessä regimentissä" ja Haidtia "maallisessa/poliittisessa regimentissä". Kuitenkin liimana näiden välillä on tradition auktoriteetti ja Pyhän konsepti. Ja näiden suhde intuitioon. Etenkin moraaliseen intuitioon.

Boyer korostaa että uskonnolliset ja hengelliset konseptit eettisine näkemyksineen ja pyhyyttä korostavine rituaaleineen johtuvat siitä että skeemoja sekoitetaan. Tämä on todellakin reifikaatiota. Ei kenties arjen kannalta typerästi tai haitallisesti mutta tieteellisen ajattelun kannalta turhan oikovasti. Toisaalta Haidt korostaa että tässä samassa maailmassa asioita nähdään enemmän tai kenties jopa syvemmin.

Samalla en voi olla miettimättä sitä miten ainakin oma etiikkani näyttää olevan äärimmäisen vahvasti situationistista. Intuitioissani tuntuu olevan kaikilla tasoillaan jokin syvästi väärin. Mikä taas on ollut syynä siihen että en oikein voi luottaa siihen. Peruskokemukseni itsestäni onkin se, että olen itse itseni pahin vihollinen. Tämä ei toki paikkaa intuitiotani, vaan johtaa enemmänkin siihen mitä eilinen turhaumatekstini heijastelee ; Minulla on selviä moraalisia intuitioita jotka ovat loogisessa järjestelmässä argumentoituja mutta jalosti keskenään ristiriidassa. Kokonaisuus ei ole tolkullinen. (Intuitioni puute pakottaa minut huomaamaan nämä paremmin kuin muut. Ja tämä tekee minusta lähinnä itseeni tyytymättömämmän, ei laadukkaamman eettisen ajattelijan saati hyvän ihmisen. Kahnemanin hidas mutta laadukas Systeemi 2 on tarpeen lähinnä jotta tiedostaa että "taikauskohömppä on jo oman pääni sisällä". Kysymys on kontrollista ja varovaisuudesta, ei siitä että tämä olisi jotenkin ylitetty ja ohitettu.)
1: Haidtin ajatusten mukaan syynä on varmasti se, että minä - kuten blogiini kommentoinut konservatiivikin - käsittelee argumenteissa yleensä muutamaa erikseen esilletuotua piirrettä. Eikä tasapainoile kaikilla mahdollisesti keskenään ristiriitaisilla moraaliperustoilla samanaikaisesti. Kun laskelmassa on liian vähän muuttujia, on kokonaisuus stereotyyppinen. Ja mitä intuitiivisemmin päätös tehdään sitä vähemmän sitä luultavasti prosessoidaan. Ja sitä stereotyyppisempiä ja keskenään ristiriitaisempia ilmiannetut tulokset ovat. (Päätös ei tietenkään ole sen kummempi koska rationalisointi tapahtuu päätöksen jälkeen, ei ennen sitä.)

Jossain määrin Haidtin ajatuksissa huomiota herättää myös aiheen biologisen kulman korostaminen. Haidt pitää evoluutiosta. Yllättävänkin paljon. Tässä maailmassa arvot eivät tosiasiassa enää ole perimmiltään mitään mielivaltaa. Ne lähestyvät ajatusta joka kattaa Sam Harrisin "Moraalisen maiseman". Eli ajatuksen siitä että moraalisia asioita voidaan lähestyä tieteellisesti tarkkailemalla ihmisiä ja heidän käytöstään, tekemällä psykologisia kokeita ja aivotutkimusta ja vastaavia. Jossain määrin tämä taas alustaa näkemystä nimenomaan objektiivisen moraalin mukaan. Tosin Harrisin tilanteesta poiketen tämä vie kohti maailmaa jossa näitä moraalisia malleja on sitten useampia.
1: Ajatus siitä että arvolauseet eivät olekaan relativistisia loukkaa tietysti valtaosaa nykyajan ihmisistä. Mutta toisaalta minua viehättää esimerkiksi bioestetiikka jossa mietitään tilastollisia yhteyksiä siitä mitä ihmiset kokevat kauneudeksi vaikkapa "seksikkäissä naisissa". Ihmiset pitävät tätä yleensä latteana. Ja kenties minulta puuttuu tasoja Lindemanin kuvaamasta empaattisesta elementistä, eli olen jotenkin keskivertoa kyvyttömämpi "antamaan oikeaa vastausta". Mutta olen huomannut että bioestetiikan hylkääjät saattavat hurmioitua renessanssinerojen korostamista kultaisista leikkauksista. Että tässä matematiikka, harmonia, kauneus ja muut ovatkin sitten varsin kaavamaisesti kuvattavissa! Eli ilmeisesti en olekaan bioestetiikka-ajatusteni kanssa niinkään yksin kuin voisi luulla.

Itse tosin olen yleensä kannattanut situationistista etiikkaa. Jossa ei nojata mihinkään kategorisiin imperatiiveihin vaan asia katsotaan siinä kontekstissa missä ne sattuvat vastaan tulemaan. Syynä on juuri se että olen huomannut miten intuitionvastaisiin tuloksiin periaatteideni seuraaminen yleensä vie. (Ja tässä luotan intuitiooni enemmän, eli jos eettinen laskelma tuottaa vääriä tuloksia teeskentelen että tiedän laskelmaa paremmin ja että käyttämäni teoria ei sovi tilanteeseen.) Siksi on parempi tehdä asiaa koskeva päätös tilanteessa. (Joskin tästä huolimatta reaktio näyttää usein olevan spontaani ja ärhäkkyydessään stereotyyppinen.) Tässä ei tiedostetulle ja jäsennetylle objektiiviselle moraalille ole tilaa. Siinä moraali jää perimmiltään mysteeriksi, joksikin joka tapahtuu just because. (Ja usein nämä tapahtumat johtavat jonkinasteisiin vaikeuksiin.)

Jauholat kurkkuun ; enkelit ja kummitukset

Timo Jauhola otti Kaivolan kirkon turvakamerakuvasta kummituksen. Asiasta tiedotettiin niinkin oleellisessa lähteessä kuin 7 -päivää. Videota hän kommentoi tällä tavalla ; "Viime tiistain tapahtuma Kalvolan kirkosta. Oli alkamassa kouluunlähtevien siunaus. Lapsia tuli kirkkoon ja osa kertoi iloisina että näkivät enkelin. Yksi näki haamun. Aikuiset pitivät enkeleitä lasten juttuina kun itse eivät mitään nähneet. No valvonta kamera näytti aivan muuta ja siellä oli pääoven edessä jotain selittämätöntä. Koitan saada videon näkymään tänne. Tämä näky alkoi puoli tuntia ennen tilaisuutta ja loppui kymmenen minuuttia jälkeen tilaisuuden. Kukin olkoon mitä mieltä tahansa..."

Näkymä on vakuuttanut monia. Videon sivulla löytyy kommentteja, kuten "Jos toi valvontakameran nauha ei ole feikki niin toi on ehdoton paranormaali ilmiö." ... "Enkelit on olemassa tässä teille todistus." ... "Minun mielestäni tässä on selvästi pyhänhengen kyyhky. Pyysin myös poikaani katsomaan ja sanoin,että mitä siinä on hänen mielestään ja sain saman vastauksen.Jumalalla on ollut "sormensa pelissä"." ... "Tämä ei ole huijausta, eikä tämä ole vain "roska linssissä". Skeptisyys on harhaa. Henkimaailma alkaa pikku hiljaa näyttäytymään meille pienin palasin ja askelin ja tulee aika, jolloin kaikki tiedostavat ja uskovat heidän konkreettiseen olemassaoloonsa. Lapsen suusta sitäpaitsi tulee aina totuus, sillä he eivät ole ennättäneet luoda "mikä on totta ja mikä ei" uskomuksia itselleen, jolloin kaikki se, mitä he näkevät, ovat heille totuus."

Kyseessä oleva ihme on niin erikoinen, että sen kumoamiseksi ei oikeastaan tarvitse muuta kuin näyttää se nauha. On selvää että hämähäkin seitissä on jotain höytyvää joka heiluu tuulessa. Aika köyhä kummitus/enkeli kun siimat näkyi. Tämänlaisissa asioissa ei ole kysymys siitä että saako jokainen tehdä omat päätelmänsä ja pitää omat mielipiteensä. (Saa, mutta osat niistä ovat käsittämättömän tampioita.) Jos videoon syntyy millään lailla sellaisia fiiliksiä että se on mysteeri sillä tavalla, että olipa se sitten mikä oli niin sitä ei pysty järjellä selittämään, niin se johtuu lähinnä siitä että järjellistä vastausta ei löydy jos kaikki järkeilyyn tarvittavat työkalut puuttuvat.

Toki kriittisiä äänenpainojakin esiintyy. Skeptics United -blogissa huomautettiin miten Timo Jauhola saapui paikalle torppaamaan ja ehdottomasti kiistämään tulkinnan hämähäkinseitistä. Vaikka jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, skeptinen näkökulma on ehdottomasti kiellettävä, sillä jokainen saa vapaasti valita kunhan valitsee enkelitulkinnan. Arvon suntio selittää että tuhru on liian suuri. Ajatus on omituinen, koska kameralla kuvaamista koskee samat lainalaisuudet kuin muutakin vastaavaa. Kameroissa on perspektiivi. Itse asiassa jos on joskus valokuvannut tietää että pieni roska tai sadepisara voi peittää valtavan määrän kuvan pinta-alasta. Aivan linssin lähellä roikkuva höytyvä on kuvapinta-alassa suuri. Jäljelle jääkin enää se että Jolkkonen kertoo lasten nähneen enkeleitä. Tämän videon enkeliys ei kuitenkaan riipu tästä, vaan hämähäkinseitistä. Anekdootit ovat anekdootteja, sellaisenaan todisteiksi kelpaamattomia. Jos tarinan uskottavuutta pitää lisätä tämänlaisella videolla, niin aika heikoilla kantimilla sitä mennään.

Tämän tason toiminnassa ei ole kysymys siitä onko enkeleitä tai kummituksia olemassa vai ei. Tässä ei ole edes kysymys siitä voidaanko saada hengellistä iloa hämähäkinseiteistä ja sen kauneudesta. Tässä ei ole kysymys edes tarinasta. Sillä siihen liitetään voimakkaita väitteitä, jotka pitävät sisällään selkeitä kannanottoja ilmiön fysiikanylittävästä luonteesta. Tämä kyseisen videon ilmiö on niin ilmiselvä että on noloa jos sen perimmäistä luonnetta ei huomaa aivan heti. On surullista että tämän videon postittanut ihminen on suntio kyseisessä kirkossa. Tämänlaatuinen toiminta ei nimittäin tee juuri muuta kuin korostaa sitä miten taikauskoisia ja typeriä ihmisiä uskovaisten parissa on. Ja joku varomaton voisi tehdä tästä induktioita koko uskonnon luonteesta. Kristittyjen pitäisi suuttua tämänlaisesta kummituseetoksen levittelystä. (Etenkin jos selitetään että "oppimattomuus on hyve", kun ainut mikä ohjaa näkemyksiä on vanhempien indoktronoima uskondogmatisto ja tähän liittyvä maailmankuva.)

Se, onko video sitten "huijausta" on sitten vaikeampi kysymys. En usko että hämähäkinseitti on erikoisefekti, joten mikään kuvamanipulointi ei tule kysymykseen. Sen sijaan roska on sellainen, että kuvatessa voi huomata että se on parin sentin päässä - ihan sen vuoksi että ihmisellä on stereonäkö. Koska kyseessä on kuitenkin turvakamera, ei kuvaajaa ole ollut läsnä. Ja lähellä roska näyttää hyvin suurelta ja kuvassa mittakaavaan syntyy helposti illuusio. Jos roskan "näkee" ruohikolle, se on parimetrinen. Se kuitenkin roikkuu ilmassa, ja tarkkaavainen videon katsoja voi jopa nähdä miten nöyhtää kannattava seitti näkyy muutamassa kohdassa melko selvästi. Ei pidä selittää enkeleillä sellaista minkä voi selittää tuulella. Ihan siksi että joissain tämänkaltaisissa tapauksissa "toiset tulkinnat ovat aivan käsittämättömän paljon todennäköisempiä kuin vaihtoehtonsa". (Tämän enkelien todistamisen filosofian voi purkaa varsin näppärästi viittaamalla aiempaan vastaavaan enkeli-ihmekohkaamiseen.)

Toki tässä kohden on hyvä muistaa että käsittämättömän syvätasoinen pöljyys ei ole uskovaisten erikoisoikeus. P. Z. Myersin blogissa keskusteltiinkin erikoisista ateistiskeptikoista jotka pilaava ateistien ja skeptikkojen maineen. "This is relevant to something I’ve been thinking about lately – the idea of there being such a thing as an ‘accidental sceptic’. Like the maths pupil who gets the right answer but shows no working, they have opinions on some things that coincide with what genuine sceptics and empiricists have found out. They attach themselves to ‘sceptic’ as an identity, even though they’ve never actually exercised scepticism. Then, as Zinnia describes, they go on to assume that every opinion they hold is equally well-founded, based on the misconception that they walked a rigorous path to the things they are accidentally right about. So, when contradicted on those other things, it’s clearly the other party that’s wrong because all their own beliefs are well-founded. Because they’re a sceptic, see. It must the the other person who is illogical. They say they have evidence? Nonsense, they can’t, by definition." Sosiaalisesti katsoen kriittinen ajattelu on monilla hakusessa. On tärkeämpää mennä tiimiin ja kantaa tiettyjä mielipiteitä ja tulkita asioita sitä kautta mitkä mielipiteet ovat omalle maailmankuvalle tärkeitä. Siksi joku voi torjua kaiken kummituksen jonain jossa ei tarvitse edes nauhaa katsoa. Ja täsmälleen sama asenne saa enkelin edessä ollaan niin häikäistyneenä että ei kyetä katsomaan mitään vaihtoehtoa, esimerkiksi hämähäkinseittivaihtoehtoa. Ja näin ollaan lukkiuduttu ensivaikutelmaan. Tyhmissä asioissa sitoutuminen onkin jossain määrin häiritsevää. Sillä se näyttää että olet hyvin lujasti porukassa. Jokaisen täytyy tietää että joku on syvästi uskossa, kun pölypallot muuttuvat hänelle yliluonnollisiksi Herran ilmestyksiksi.

Tämän tason roskaan (kirjaimellisesti) ja sen vakavasti yliluonnollisen enkelin todisteena ottajista ei oikein enää voi sanoa millään mittapuulla muuta kuin lainata "Da Vinci's Demons"ien Girolamo Riariota 2 kauden jaksosta "The Fall from Heaven"; Siinä kyynistynyt katolisen kirkon pappi ja jesuiitta selittää uskoaan ja skeptisyyttään seuraavalla tavalla ; "I once believed I heard the voice of God. - The mind plays shameful tricks when we want something too much." Arviointikyky opitaan ja se vaatii yrittämistä. Se, että haluamme asian olevan jotenkin muuttaa sitä miten tulkitsemme maailmaa. Mutta maailma ei muutu tämän halumme mukaisiksi. Ja joskus virheet ovat niin ilmiselviä, että osa mielipiteistä latistuu virheellisiksi tulkinnoiksi. Sellaisiksi jotka ovat niin harhautuneita että niiden selittäminen vaatii jo jonkin psykologisen selityksen.

Pieniä skientistisiä iloja.

Monesti ihmiset ovat kiinnostuneet hirvittävän mahtipontisista asioista. Ja tämä koskee sekä uskontoa että tiedettä. Ja näissä kysymyksissä on hyvin tavallista että tehdään kahta asiaa
1: Joko ollaan supernaturalisteja ja korostetaan että jotain ei tiedetä, ja korostetaan että jos asiaa ei tiedetä nyt kun elämme tieteen läpitunkevaa aikaa, nämä asiat olisivat jotenkin syvästi ratkaisemattomissa.
2: Tai sitten ollaan naturalisteja ja korostetaan että asia on oikeasti jo ratkaistu.

Induktio, josta pitää
päätellä jotain.

Todellisuus on usein toista. Itse, Quinelaisena, en ole niitä ihmisiä jotka uskovat tieteen olevan valmis. Samalla en kuitenkaan kykene katsomaan vakavasti niitä ihmisiä jotka selittävät että "miten vähän tiedämme" ja joista on siksi täysin rationaalista sekoilla ties mitä humpuukia. Sillä jos todellakin tiedämme niin vähän, niin emme todellakaan voi hypätä mihinkään Aukkojen jumalan muunnokseen ja selittää että koska tiedämme vähän niin voimme sitten vakavasti hylätä skientismin ja tehdä avomielisiä tulkintoja joissa tiedetään jotain yliluonnollisesti. Valitettavasti asia on niin että tiedämme vähän JA valitettavasti meidän on vain mentävä siihen mihin tämä vähän tietämämme näyttää.

Ylläoleva pieni videoni suolan muodostamista tippukivistä Suomenlinnassa korostaa että ilmiöt ovat usein pieniä. Tuon mallisissa tippukivissäkin on pieni ohut kuori, ja ne ovat pääasiassa vettä. Osa joka on täynnä suolaa on aivan eri väristä kuin ne ohuet ontot osat. Tämä on kuitenkin jotain josta voidaan tietää jotain ja joka on vain hauska havaita. On kuitenkin hyvin piristävää katsoa mysteereitä. Tässä auttaa hunaja. Jos meidän täytyy todella halata tietämättömyyttä, meidän on todellakin otettava huomioon hunajan valuminen. Sen tieteeseen liittyy ongelma johon ei vielä toistaiseksi tunneta ratkaisua. Hunajan valumisessa on erilaisia tapoja valua, näitä on neljä. Kolme niistä osataan mallintaa ja ymmärtää. Yhtä ei.

Harva kuitenkaan pitää tätä todisteena mysteerin olemassaolemasta. Tavallisten ihmisten (ja humanistien ja etenkin erilaiset ns. innokkaat Jumalan ystävät) odotuksineen tieteestä on ongelma, ei tiede. Ja vaatimus täydellisyydestä on vain yksinkertaisesti naurettavaa. Se, että tiedettä "kritisoidaan" tästä näkemyksestä niin yleisesti kuin sitä tehdään, voidaan sanoa että monilla ihmisillä on asennevamma ja ongelma, ei tieteellä. Noin karkeasti : Tiede ei ole pulassa ja on väärin että nämä ihmiset eivät ole. - Itse asiassa tieteen kohdalla näiden ongelmien selvittely on oleellinen osa asioita. Neil de Grasse Tyson onkin kuvannut asiaa siten, että tavallisten ihmisten odotuksia vastaamaan pyrkivä tiedejournalismi uutisoi asioita usein siten että "tiedemiehet joutuvat palaamaan kirjoityspöytiensä ääreen". Kuin tutkijat olisivat tässä väliajalla istuneet ja pyörittäneet peukaloitaan, ja että tämänlainen laiskuustila olisi jonkinlainen haluttu ominaisuus. Tutkija kuitenkin saa nimeä lähinnä "olemalla ensimmäinen". Tutkimus joka kertoo vaikka pienenkin uuden korrelaation on se mitä siinä ollaan koko ajan tekemässä. Ja aina välistä jokunen mysteeri ratkeaakin. Esimerkiksi vähän aikaa sitten äimisteltiin miksi tietynlaisilla helminauhoilla on omituinen tapa pudota. Tapa joka näyttää arkifysiikalle ja intuitiolle gravitaationkumoamiselta. Asia on sittemmin ratkaistu. Pieni asia, joka on selvinnyt vasta aivan äskettäin. Tämän rinnalla on hyvä miettiä sitä että miten oleellista "emme tiedä" on. Paitsi jos siihen yritetään ns. etsiä ja kokeilla ratkaisu.

Itse asiassa ihmisten tieteelliseen uteliaisuuteen pitäisi kannustaa. Ei siihen että heidän annettaisiin vain lupa laiskana heittäytyä ideologioilleen pyörittelemään peukaloitaan. Että tämä on minun dogma, ja skientisti joka haluaa osoittaa minun olevan väärässä tehkööt työt. Siksi olen kannustava naapureilleni. Naapureilleni jotka kotiini kuuluvien äänten perusteella aivan ilmiselvästi ovat aloittaneet etologisen tutkimuksen, luultavasti saukkojen kanssa. Kenties teilläkin päin ollaan näin oma-aloitteisia. Kenties Teidänkin kannattaisi käydä kiittämässä näitä naapureita heidän tieteellisestä kiinnostuksestaan ja ponnisteluistaan. Kenties voisit ottaa heistä opiksi ja kokeilla joitain asioita vaikka itsekin! (Itselläni on ollut "mekaanisten impaktien ja teologisten nimien huutamisen toimiminen äänen aallonpituuksien kumoajina". Tulokset eivät näytä lupaavilta.)

Nymfit ~ eli pornoa 12 -vuotiaille?

"Nymfit" -sarja herätti jonkin verran huomiota mainoskampanjallaan. Ylläoleva traileri herätti mielikuvia. Sen pohjalta voisi ajatella, että sarja olisi luultavasti jonkinlaista pehmopornoa.

Tämänlaista luuloa vahvisti sarjan juoniesittely. Itse asiassa sarjan perusideakin vaikuttaa sellaiselta että sen olisi voinut napata jostain B -luokan pornoelokuvasta. Juonen ideana kun on se, että nuori tyttö paljastuu nymfiksi, jonka täytyy harrastaa seksiä kerran kuussa pysyäkseen hengissä. Sarjassa on myös satyyreita ; Mielikuvat olivat tätä myöten selvät. En voinut olla ajattelematta "House M.D." -sarjaa. Henki oli niin vahvana, että en voinut muuta kuin sanoa ; "Be not afraid!"

Toki tässä on yksi mutka. Nimittäin jo esitysaika ja ikärajat kertovat että sarjassa ei oikeasti voi olla mitään kovin kummoisaa. Tämänlaisten asioiden pitäisi olla selvillä. Ei pidä luottaa mainoksiin.

Silti sarja tuntui herättävän ... vihaa. Esimerkiksi tämän päiväisessä "Metro" -lehdessä tekstiviestipalstalla oli runsaasti viestejä joiden henkenä oli se, että syntyy perheriitoja kun miehet haluavat pornoilla nymfeillä. Toiset olivat huolissaan kyselemässä missä ovat keski-ikäiset nymfit, etenkin kun vanhemmat äijät ilmeisesti kelpaavat uhreiksi.

Näistä läpipaistoi se, että sarjaa ei oltu katsottu. Itse nimittäin katsoin. Ja se oli paitsi ennustettavan pornoton, myös melkoisen hölmö sarja. Sen rakenne näytti olevan hyvin lähellä klassista lapsille suunnattua satua. Siinä vain puhuttiin kuukautisista ja seksistä eikä kukista ja mehiläisistä. Sarjaa katsoessa ihmetyttää lähinnä se, kenelle se on tehty. Sarja on liian lapsekas aikuisille, eikä siinä ole mainittavia rivouksia meille lapsellisille pervertikoille. ; Tosin sarjan tekijät olivat paljastaneet, että sarjassa ei mässäillä seksillä. Joka on oleellisesti eri asia kuin jos olisivat luvanneet tehdä seksikohtauksia "hyvällä maulla" joka kertoisi että siinä mässäiltäisiin seksillä niin paljon kuin ohjemaesitysaika sallii.

Jos kritiikin ottaisi lähtökohdaksi voisi huomauttaa että ne eivät tarkoittaisi paljoa jos ne toteutuisivatkin. Sillä jos sarjan ideana on se, että on harjoitettava seksiä kerran kuussa tai kuolee, kysymys ei ole halusta vaan pakosta. Siinä kelpaa limaisempikin mies. Samoin jos on harrastettava seksiä joka kuukausi tai kuolee, on selvää että jossain tulee vastaan se, että niljakas mies hakee jyystönsä muualta, josta seuraa kuolema. Ja tämän teeman voisi käyttää rakentavastikin, vaikkapa kuvauksena siitä miten naisia käsitellään nyky-yhteiskunnassa, että nuoruus ja ulkonäkö painavat koska tasa-arvosta huolimatta miehet ajavat asioita jalkovälillään. On toki selvää että yleensä mainitut elementit, kuten nuoret naiset ja irstaat limaiset miehet, kyllä käytetään moitittavalla tavalla ja kritiikillä on tilaa, mutta kysymys on kuitenkin enemmän siitä miten elementit käytetään. Tuomitseminen on siksi liian jyrkkää ; "Mahdollisten maailmojen filosofia ei ole samaa kuin todennäköisten maailmojen filosofia". (Ensimmäiseen riittää vain sisäinen koherenssi, jälkimmäinen vaatii myös todennäköisyyden.)

Ensimmäisen osan perusteella on esimerkiksi vaikeaa nähdä kritiikissä mainitun ydintä. Että miten vanhat ja limaiset äijät kuuluvat asiaan. Jaksossa on vain yksi kuollut nuori mies. Ja miten niin sarjassa ei ole keski-ikäisiä nymfejä? Nähdäkseni Dodilla on esimerkiksi äiti jonka tausta kyllä alustetaan melko selvästi. Nymfejä on selvästi teini-ikäisiä, noin kolmissakymmenissä ja keski-ikäisinä. Ja ensimmäisen jakson jälkeen lienee vaikeaa sanoa onko mummonymfejä luvassa. En ihmettelisi.

Toki pidin sarjaa melkoisen lapsekkaana. Se näyttää olevan sitä sarjaperinnettä jossa ratsastetaan sillä että yliluonnollisuus sarjoissa on in. Suurin moitteeni tuleekin siitä miten sarjan yliluonnollisuussuhteesta mainostetaan "Itse en edes koe, että asiat olisivat yliluonnollisia. Se, että ihminen pystyy aistimaan toisen tuntemuksia, tai parantamaan toisia, on minusta ihan luonnollista" En ole toki kieltämässä mitään "supernaturalia" (jossa on muuten enemmän seksiä kuin "nymfeissä"). Mutta kyllä minulla vähän skeptikon mieltä vääntää se, että yliluonnolliseen sarjaan hankitaan oikeutusta vihjaamalla että se on arkista. Sillä viihde ei tämänlaista realismivaatimusta pidä sisällään ; Tarinankerronta koostuu muutoinkin symboleista ja vertauksista. Ja sitten se, että realismikuva on tuon tasoista mitä on. Sitä olotilaa voi verrata lähinnä erääseen BBC:n huijareita etsivään ohjelmaan jossa narautettiin psyykikko. Sellainen joka oli hinnoitellut itsensä kalliiksi, ja etsi asiakkaikseen vanhoja ja hädänalaisia ihmisiä. Ohjelma piti lisätuomittavana sitä että hän oli "false psychic". Korosti vielä miten voi erottaa ehdan humpuukista. Ja lista ei kuulunut kuvauksesta "kutsuu itseään psyykikoksi". Kyllä tälläisestä aina kuolee jokin osa mielestä hitusen.

Siitä huolimatta pidän sarjan suurimpana ongelmana sen mainospätkiä, ja tunnustan että sarja on pornografinen siinä mielessä että se tuottaa ympärilleen sosiaalipornoa. Se on lietsonut monissa kauhistelua ja moralismia. Siinä mielessä se sitten on pornoa.

Kuinka uskontojen taikauskot eivät ole taikauskoa

Marko Hamilo kirjoitti kiinnostavasta huomiosta. "Skeptikko-lehden numero 4/2013 kertoo, että Sarasvuon lähetyksessä esiintyneen Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan kuuteen taikauskoiseen uskomukseen – sellaisiin kuin vaihtoehtohoidot, kuolemanjälkeinen elämä, onnennumerot ja kädestäennustaminen – uskoivat eniten vihreiden kannattajat, kun taas kristillisdemokraattien kannattajat eivät olleet juuri lainkaan taikauskoisia. Poikkeuksena tietysti kysymys kuolemanjälkeisestä elämästä. Uskonnollisuus voi suojata muilta taikauskoilta. Tulos ei ollut yllätys, vaan samaan viittaavia tuloksia olen nähnyt yhdysvaltalaisissakin kyselyissä." Uskon, että huomio on hyvinkin tosi. Ja se muistuttaa siitä, että vaikka kristillisdemokraatteja pidetään uskovaisina ja hörhöinä, niin he eivät kuitenkaan ole erityisen hörhöjä. Ja vihreiden hörhöys ei ole mikään este.

Liberaalia hörhöilyä!

Ilkeästi asian voisi kaivaa muista tunnetuista tilastoisa. Ja niissä on havaittavissa selviä jännitteitä jotka pakottavat kohdentamaan huomioita ; Vaikka klassiseen kristinuskon Jumalaan uskoo vain 27% Suomalaisista^(!), niin silti 2/3 suomalaisista uskoo yliluonnolliseen. On selvää, että he täyttävät sen jollakin. Niin outoa kuin se onkin, niin tässä iskee kognitiivinen dissonanssi. Vaikka yliluonnollinen todistetaan paikkansapitämättömäksi, niin se vain vahvistaa joidenkin uskoa siihen. (Joskus tuntuu, että tuo 2/3 on kiveenhakattu ja mikään ei muuta sitä. Se on kuitenkin lähinnä hyvä nyrkkisääntö.)

Yksi syy tähän on uudelleennimeäminen ja harhaopiksi tulkitseminen.
1: Kristinuskon parissa on tuttua se, että harhaoppisuus tuomitaan. Pekka Reinikainen on malliesimerkki henkilöstä jolle sekä homeopatia että evoluutioteoria ovat kerettiläistä harhaoppia ja väärää uskontoa. Tietyssä mielessä tämä tarkoittaa sitä, että kristinusko suojaa tietyiltä pseudotieteiltä. Mutta toisaalta se ajaa toisiin.
2: tseasiassa KD:n kannattajat ovat hyvinkin taikauskoisia mutta kristinuskon taikausko on naamioitu itse uskonnon sisään. Pelätään pahoja henkiä, parannetaan sairaita lääkkeiden sijaan uskon voimalla jne. Ennustamista esiintyy profetoimisen muodossa, tiettyjä numeroita pidetään pyhinä tai saastaisina (en usko että yksikään TosiUskova ostaisi autoa jonka rekisterissä olisi numero 666 kostoka se olisi automaattisesti merkki siitä ettei jumala ole tätä autoa uskovaiselle tarkoittanut) jne. Kirjoitinkin aiemmin siitä miten homeopatian ja rukousparannuksen pseudotieteet rakentuvat identtiseen ajatusvirherakennelmaan. Ne kuitenkin tulkitaan eri kontekstista. Uskontojen harjoittamaa aivan identtistä perseilyä oikeutetaan uskonnonvapauteen vetoamisella. Se tekee siitä lempeää toimintaa joka sopii muka järkevällekin ihmiselle.

On selvää että osa esilletulleesta erosta vihreiden ja kristillisdemokraattejen välille onkin peräisin siitä, miten pseudotiede on määritelty ; On valittu tiettyjä harhauskomuksia joille skeptikko voi vain nauraa. Tulos on yhtä kuvaava kuin se, jos minä valitsisin kreationismin, ilmastonmuutosdenialismin, rukousparannuksen ja muut samaan crank magnetism -klusteriin osuvat taikauskot oleellisiksi esimerkeiksi taikauskoisesta ajattelusta ja saisin tulokseksi kristillisdemokraattien yliedustuksen. (Mikä on jo nyt tiedetysti tosiasia. Mutta ei kovin kuvaava tai tärkeä tosiasia koska se on enemmän pseudotieteen esimerkeiksi valikoinnin kuin yleisen pseudotieteellisyysasteen seurausta.)

Kulttuuria!

Jos esimerkiksi pitää miettiä, onko kristinusko mitenkään opettavaista tai pseudotieteiltä ja selvästi taikauskoilta laskettavista ilmiöiltä suojeleva vaikutus, voidaan katsoa vaikkapa kalista kirkkoa. Sen parissa on lisätty eksorsistien kouluttamista. Katolinen kirkko levittää, tukee ja rakentaa julkisessa puheessaan vakavasti otettavana asiana seuraavantyyppistä. "Syynä on sellaisten tapausten ”ennennäkemätön kasvu”, joissa ”demonit riivaavat”. Myös Italiassa viitataan mustaa magiaa, pakanallisuutta ja satanistisia riittejä harjoittavien ihmisten määrän kasvuun. Kysymys on myös siitä, että kirkko pyrkii saamaan alalta pois itseoppineet manaajat, jotka eivät noudata virallisia manausoppeja." Eksorsismia harjoittavia on Suomessakin. Esimerkiksi tuoreesti uutisoitiin miten Suomessa toiminut katolisen kirkon virallinen manaaja Guy Barbier oli kuollut. Ortodokseillakin manausta harjoitetaan. Puhumattakaan niistä herännäishihhuleista, jotka ovat saaneet mitä ihmeellisempiä armolahjoja, kuten sen, että he näkevät onko jossakussa demoni. Ja demoneitahan on nähty sairauksien takana aina Jalovaaraa myöten, joten luterilaisen kirkon sisätiloihinkin tämä toiminta on tiedetysti päätynyt. Ja sitten nämä ihmiset pitävät loukkaavana, että minunkaltaisteni on vaikeaa pitää tätä muuna kuin taikauskoisina ja kehtaa kritisoida asioita.

Onkin hyvä miettiä sitä, miksi vihervasemmistolaisen suosikkivaihtoehtohoito on kritisoitavaa huuhaata mutta rukousparannus on kristillistä hengellisyyttä jota tulee tukea. Nähdäkseni molemmat ovat vaarallisia, sillä niihin liittyy asenne, jossa halu hakeutua toimivan lääketieteen pariin vähenee. Se kun on molemmissa ikään kuin epäuskon ilmaus siihen hengellisempään ja eheämpään vaihtoehtoon. Virallisesti, de jure, molemmissa tietysti heilutellaan käsiä sen kanssa että he eivät kehota ketään olemaan menemättä hoitoon mutta käytännössä, de facto, asiat on sitten ihan eri tavalla.

Asiaa hämmentää tietysti sekin, että uskonnoissa monesti korostetaan että taikausko ei ole taikauskoa koska se on vertauskuvallista taikauskoa johon uskotaan eksistentiaalisesti, joka tarkoittaa sitä että rukousparannuksen kuulija kokee parantuvansa vaikka ei lääketieteellisesti parantuisikaan. Ja tämä olisi jotenkin argumentti, joka erottaisi sen kaikista muista huuhaahoidoista. Ja se näyttää käytännön tasolla tarkoittavan sitä että tilanne koetaan parantavana ja relevanttina ja asioiden välille nähdään vahva yhteys ; Katolinen kirkko esimerkiksi käyttää antamissani linkeissä kiertoilmauksia kuten "voimallinen rukous" joka on ihan eri asia kuin väittää että sillä olisi oikeasti ollut parantavia voimia. Silti rukous ja paraneminen jotenkin liittyvät yhteen näissä tapauksissa joissa "voimallisen rukouksen" nähdään tapahtuneen. Symbolinen onkin jotenkin konkreettista, sellaisella tavalla rakennetaan epäsymmetria jossa rukouksen sanotaan tehoavan, mutta kriitikko ei ymmärrä arvostaa hengellisyyttä ja eksistentiaalisia piirteitä.

Ateismin tuputtajat, huputtajat ja luputtajat

Kuvassa kooste ; Kaikki ovikelloani soittaneet lappuateistit.

"YLE":n näkökulmassa on kirjoitus tuputtavasta ateismista. Se edustaa varsin klassista ja vakiintunutta  yleissuhtautumista jolla reagoidaan aivan kaikkeen uskonnottomuuteen. Henkenä on  se, että tuputtava ateismi on epäkohteliaisuutta. "Hörhöilyä, roskaa, henkimaailman hömpötyksiä ja hippien lätinää. Miksi joidenkin ihmisten maailmankuvan saa huoletta niputtaa huuhaa-osastoon? Miksi sivistynyt ihminen unohtaa käytöstapansa, kun puhutaan vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin tai henkiolentoihin uskomisesta." ... "Kiihkeimmät ateistit unohtavat helposti itsekin edustavansa uskomusta, jota ei voida aukottomasti todistaa. Edes tiedemiehet eivät vielä ymmärrä ihmisaivojen ja tietoisuuden yhteyttä. Silti osa meistä tuomitsee järkähtämättömällä varmuudella kaiken lineaarisesta maailmankuvasta poikkeavan."

Olen itsekin sillä kannalla, että ateismin julistaminen on samantapainen uskonnonvapauteen sidottu aktio kuin muunkin uskonnon julistaminen. Oma kantani on tässä kaksijakoinen (a) En pidä uskonnollista julistamista tai ateistista julistamista kovinkaan mukavana asiana ja (b) kun uskonnonvapaus nyt vallitsee, on molemmat hyväksyttävä samoin ehdoin.

Teksti ei siis ole kuutamolla.
Mutta puolikuutamolla se on.

Kuitenkin tässä on huomattavissa erikoinen asenne, jossa moni uskovainen hyväksyisi ateismin jos ateisti kutsuisi näkemystään "tää nyt vaan on tälläinen maailmankuva". En toistaiseksi ole törmännyt kovin moneen uskovaiseen tai vaihtoehtonäkemyksen kannattajaan joka ei heittäytyisi, sitoutuisi ja eläisi maailmankuvaansa kuin se olisi ehdoton tosi. Nähdäkseni juuri tämä heittäytyminen on eräs maailmankuvan perustunnuspiirre. Tässä mielessä pidän ateisminlevittämistä ärsyttävänä toimintana jota kohdellaan epäreilusti, koska sitä torpataan vahvemmin kuin mitään muuta näkemystä. Saat olla uskovainen ja kertoa että Jeesus on totta. Mutta jos olet ateisti joka sanoo että Jumalaa ei ole, se on loukkaavaa. Jos Jumalan olemassaolemattomaksi sanominen loukkaa uskovaista, pitäisi Jumalan olemassaolevaksi väittäminen loukata ateistia aivan yhtä paljon.

Itse asiassa juuri tätä ei huomioida. Sillä miten ateisti nauraa hihhulille? No vain siten että hihhuli on tuonut oman mielipiteensä vakavasti otettavana, totena ja tärkeänä esille. Kun epäkohteliaisuuskynnys on avattu, miksi ei sallia samaa kaikille? Miksi vedota suvaitsevaisuuteen jos periaate on lähinnä vaatia vahvaa sensurismia ateismilta koska se loukkaa olemalla erimielinen tietyistä asioista.

Ongelmana onkin avomielisyyden vaatiminen jolla vaaditaan sen vastakohtaa. Voidaan suorastaan sanoa, että useimmiten kinoja syntyy aiheista joissa uskonnollinen tai vaihtoehtomaailmankuvallienn puoli tuo mukaansa elämässään. Kun vaikka puhutaan horoskoopeista työpaikoilla. Ja huuhaamaailmankuvissa tapahtuu hyvin monesti samaa mitä uskontojen kohdalla kutsutaan uskonnollistamiseksi. Esimerkiksi vaikka aborttia voisi käsitellä ties miten, käytännössä aihe on muuttunut uskonnon läpitunkemaksi. Jos yrität puhua abortista ilman Jeesusnäkökulmaa, abortin kannattaminen nähdään silti erityisen usein lähinnä Jeesuksen vastustamisen näkökulmasta. Eikä uskontoon reagoimatta saisi rakentaa mielipidettään vaikka olisi paatunut ateisti.

Tästä seuraakin erikoinen asia. Sillä klassisesti uskonto ja pseudotiede voidaan jakaa toisistaan erilleen. NoMa on teoriassa mahdollista. Mutta uskonnollistettu uskonto tekee usein väitelauseita maailmasta. Esimerkiksi kreationismi on aiheena jotain joka selvästi tekee tietyistä uskonnollisista näkemyksistä tieteellisiä väitteitä. Jos klassista luterilaista uskoa kuvaa se, että evoluutio on mahdollinen mekanismi jolla Jumala on voinut luoda elämän, ei uskonto tukeudu tai kaadu evoluution mukana. Mutta kreationismin kohdalla pelikenttä on oleellisesti erilainen. Se sisältää nimittäin kaksisuuntaisen suhteen tieteeseen (a) Jos uskonto on totta, evoluutio ei voi olla totta ja tämä johtaa joihinkin tiettyihin havaintoihin havaintoaineistossa (b) jos evoluutio on totta, kreationismi osoittautuu typeräksi ja tosiasioidenvastaiseksi ja se voidaan falsifioida vaikka se on jonkun uskonnollinen maailmankuva.

Tämä kaikki on aivan oleellisen relevanttia. Sillä esimerkiksi itse olen agnostikko ja skeptikko. Se, mitä linkattu teksti moittii käsittelee enemmän skeptismiä ja se kutsuu sitä ateismiksi. Tästä saadaankin avauskäsite joka melkolailla murtaa argumentatiivista voimaa. Sillä Mitä sen jälkeen jää jäljelle kun mietitään lausuntoa "Lähes jokaiselle sivistyneelle aikuiselle lienee selvää, että Suomessa nautitaan uskonvapaudesta. Hivenen epäselvempää on kuitenkin se, miten pitäisi suhtautua enkeleihin, henkiin tai vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin uskoviin ihmisiin. Ymmärrämme suhteellisen hyvin, ettei muiden uskontojen edustajia pidä tuomita tai pilkata. Jostain syystä henkimaailmasta tai vaihtoehtohoidoista voimia ammentavia saa kuitenkin estoitta kutsua hihhuleiksi, hörhöiksi ja nauraa rehvakkaasti päälle."?

Maailmankuvaan sitoutuneet ihmiset ovat kovasti puolustamassa uskon vaikutusta tieteeltä. Kuulemma määritelmällisesti yliluonnollinen on tieteelle mahdotonta. Että yliluonnollinen ei tee tieteellisiä väitteitä. Samalla kuitenkin he ovat tunkemassa esille väitteitä jotka ovat tiedemaailman kysymyksiä. Esimerkiksi juuri puolustettaviksi nostetut ajatukset vaihtoehtohoidoista ovat malliesimerkki tästä. Ihmsiellä voi olla aivan luvan kanssa uskonnollinen tai muunlainen mielipide siitä, onko Jumalia olemassa. Mutta jos hän väittää että tietynlaiset sillat pysyvät pystyssä, on asia aivan toinen. Samoin vaihtoehtohoidotkin sekoilevat konseptien ja tulosten välillä. Perushenkenä on se, että niitä ei voi tieteellisesti todistaa jos mekanismi on yliluonnollinen. Kuitenkin parantaminen on jotain joka tapahtuu havaittavilla ihmisillä ja tätä voidaan lähestyä tieteen keinoin. Siksi esimerkkiksi kaksoissokkokoe toimii lääketieteessä parantamisen mittarina - ja tässä koejärjestelyssä ei tarvitse tietää millä mekanismilla parantaminen toimii. Riittää että se toimii jotenkin. Sillä jos vaikka parannus olisikin yliluonnollista, paraneminen ei ole.

Kuvassa ohutleike syylästä.
Tämä ei ole mielipidekysymys.
Ei mielivaltaa ja uskontoa,
vaikka tiede olisi kuinka rajallinen.

Tässä mielessä kysymys vaikka rokotteiden tai homeopatian parantamisesta ei ole "mielipidekysymys" tai "maailmankuvakysymys". Se, että niihin on sidottu maailmankuva ei tee niistä jotain jota tiede ei voisi ratkaista. Ja joissa ei olisi selvästi paremmin ja huonommin perusteltua kantaa. Toki tässä sotketaan usein keskenään tieteeseen liittyvä "väistämätön pieni epävarmuus" ja "aivan täysin mielivaltainen ummikona tehty arvaus". Joka johtuu siitä että "epälineaarisen maailmankuvan" tunnuksena on hybriksen varaan rakennettun hegemonian varassa killiminen. Voidaankin jopa sanoa että jos ateismi ja taikauskomaailmankuvat ovat maailmankuvallisia (eivät välttämättä uskontoja mutta ideologisia) koska niillä on hegemoninen kanta ei tieteellistä skeptismiä vaivaa tämäntapainen ongelma.

Jos oteaan esille artikkelin tietooisuusesimerkki on naurettava. Se korostaa, että ateisti on tyhmä koska ei voida aukottomasti todistaa tietoisuutta aivoihin. Strategiana on varsin huonoa päättelyä sisältävä "mysteerikortin" heiluttaminen. Jossa todisteiden puute olisi todiste siitä että yliluonnollinen olisi mahdollista. Ja että ateismi ei siksi ole järkevä vaan sensuristinen, toisin kuin maailmankuva joka ilman todistamista tai sellaisen vaatimista uskoo yliluonnolliseen ja torjuu a priorisesti eli ennalta ja täysin maailmankuvallisesti yliluonnollisen olemattomuuden vaihtoehtona. Tässä unohdetaan hyvin suuri periaatteellinen ero. Nimittäin se, että aivojen murskaus tuhoaa  tietoisuuden ja tämä on empiirinen havainto. Yliluonnollisesta tietoisuus taas vaatisi rakenteita jotka johtaisivat aineen ja energian säilymislain rikkoutumista. Ja tämänlaista ei ole havaittu. "Aukoton todistaminen" on suuresti eri asia kuin evidenssin painottuminen. Ne ovat itse asiassa aivan eri asioita. ; Hoopo haukkuu skeptikkoa siitä että tämä esittää näkemyksen joka voi osoittautua vääräksi. Sillä tieteen idea on itsensäkorjaavuus, opiksi ottaminen. Ja tässä kohden tärkeää onkin se, että skeptikko kertoo että jos aineen ja energian säilymislaki ei koske ihmisaivoja, hän muuttaa näkemystään. Yliluonnolliseen uskova ei sen sijaan voi tehdä vastaavaa. Itse asiassa tällä hetkellä heillä ei ole esittää koejärjestelmää jonka tulos kumoaisi heidän näkemyksensä ja sovittelu on ad hoc -käsienheiluttelua joka tehdään todistusaineistosta huolimatta eikä sen avulla. (Jopa sivistynein versio mind-body -ongelmasta, ns "hard problem", on tehokkuudeltaan suuresti liioiteltu. Se on hyvää filosofiaa mutta se ei ole niin yleispätevä ja ehdoton ongelma kuin minä sitä yleensä sovelletaan.)

Ja tämän huuhaan puolustaja tietäisi heti jos osaisi esimerkiksi vastustamansa kannan sisällön. Jos tajuaa että skeptismi on eri asia kuin ateismi, on väistämättömänä seurauksena se, että voidakseen kritisoida tieteellistä maailmankuvaa tulisi osata tieteenfilosofiaa varsin hyvin.  Tässä on rehellisesti sanoen yleensä hyvin suuria puutteita. Ja kyllä. Järkevän ja asiallisen kritiikin minimivaatimus on se, että jotenkin hallitsee kritiikkinsä kohteen. Olkiukkojen vääntäminen ei ole mitään keskustelua, se on vittupäisyyttä. Ja siihen on aivan oikein vastata sillä kielipelillä mitä vastapuoli selvästi ymmärtää. Se on sitä keskustelukulttuurin, debattikontekstin ja vastaavien syvää ymmärtämistä ja siihen sopeutumista.

Itse asiassa tiede kykenee vastaamaan moniin maailmankuvallisiin kysymyksiin. Se, että jokin on jonkun maailmankuva ei tee siitä järkevän tai rationaalisen ihmisen maailmankuvaa. Jos se ei ole, sitä on oikein kutsua pöljyydeksi. Osa vaihtoehtohoidoista on jopa vaarallista pöljyyttä. (Suurin osa niistä on toki lähinnä vaarattomia, eli pelkkää rahankulua.) On konseptuaalisesti aivan eri asia väittää enkeliparannusta huuhaaksi. Sillä vaikka yliluonnolliseen onkin uskomus aivan kuten uskomus kissojen ja muumien olemassaoloon, on niiden välissä muita eroja. Ja juuri nämä erot ovat oleellisia. "Näkökulman" teksti harjoittaakin konsepti tekeekin tässä kohdassa kategoriavirheen väittäessään samanlaisiksi kohteita joiden välillä on oleellisia eroja. Skeptismin ja ateismin rinnastaminen yhteen kertookin tilannetajuttomuudesta. Se kun nojaa hirvittävän vahvaan asioiden yhteen ja samaan lokeroon laittamiseen. (Joka on toki nykyään varsin tavallista.) Siinä ei ole hienovireisyyttä, asian tarkastelua useista eri näkökulmista ja vastaavia puolia jotka tuovat mukanaan analyyttistä tarkkuutta jossa mustavalkoisuus rapisee. Se on siis huonoa perustelua, huonoa tietoa, huonoa tiedettä, huonoa epistemologiaa - ja kaiken kaikkiaan huonoa filosofiaa. Sellaista ei vain saa vaan sitä myös tulee kritisoida. Sitä voi pitää jopa velvollisuutena, skeptikon tehtävänä on toimia Sokraattisena paarmana kyseenalaistamassa tälläisiä uskomuksia joita pidetään vain siksi että ne ovat mukavia. (Aka siksi että ne tuovat toivoa ja lohtua ja ovat kannattajalleen rakkaita.) Ja jos virheistä ei oteta opiksi ja paranneta argumentaatiota niin että samoja virheitä ei toisteta enää, niin sitä on oikeus halveksia. Kysymys ei voi olla järkevän ihmisen näkemyksestä koska järkevä ihminen ottaa opikseen ja on periaatteessa joskus  valmis jopa muuttamaan mielipidettään.

Ja hiuksia halkomatta ;
 On pelleä valittaa että ateistit on loukkaavia
kun koko teksti on ad hominem siitä miten ateisteilla
on niin kammottava ajatusmaailma ja että he ovat
kylmiä, julmia, ja sensuristisia ihmisiä heti
jos heillä on tiettyjä mielipiteitä
jotka he myös sanovat ääneen.

Tässä kohden onkin syytä muistaa vanha nyrkkisääntö. Jos maailmankuvasi Jumala on yhteensopimaton evoluution kanssa, tämä ei tosiasiassa paljasta evoluutiota pelkäksi maailmankuvalliseksi konseptiksi, vaan enemmänkin falsifioi sen sinun Jumalasi tieteen voimalla. Muuttaaksesi asian sinun tulisi muuttaa tiede ensin ja vasta sitten julistaa näkemystäsi kun se ei ole suoraan tosiasioidenvastainen eli "käytännössä riittävän mahdoton ollakseen naurettava". ; Heti jos väität jotain todellisuudesta, ei sinulla ole muuta kuin velvollisuus osallistua keskusteluun perustelemalla näkemyksesi. Eikä tämä koske vain taivaanmekaniikkaa tai maan iän kaltaisia kysymyksiä. Väite paranemisesta on lääketieteellinen väite. Kannanotto siitä että ideologia sisältää enemmän toivontuomista ja sisäistä rauhaa kuin ateismi on psykologiaa koskeva väite jota ei voi levittää pelkän "oman kokemuksen" kautta koska se yleistyy myös kuulijaan, joka voi olla ateisti joka kokee kanssasi aivan päinvastoin.

Maailmankuva on uskonnonvapautta ja se tarkoittaa sitä että saa olla jokin mielipide - siksi ihmiset saavat olla vaikka evoluution kiistäviä kreationisteja ja heillä on siihen oikeus. Mutta se, että on lupa olla jotain mieltä ei toimi argumentinkorvikkeena ja todisteena siitä että tämä olisi uskottavasti näin ja että tulisi kunnioittaa tätä maailmankuvaa järkevänä. Se, että saa sanoa jotain ei tee siitä järkevää.

Karkeasti ottaen kieltämättä ärsyttävää ateismin tuputtamista vastustavat tahot ovat useimmiten itse sensuristisia huputtajia jotka eivät kestä sitä että joku oleellisetsi erimielinen tekee julistustoimintaa heidän kanssaan tasa-arvoisin ehdoin ja samanlaisella kunnioituksen ja vakavasti ottamisen piirissä. (Ateistia tai skeptikkoa ei tarvitse kunnioittaa vaan heille pitää kertoa tieteen rajallisuudesta ja korostaa miten heidän näkemyksensä on rajoittunut eli huono. Tämä on kritiikkiä ja typeräksi kutsumista sivistyssanoin.) Skeptismiä saa pilkata, ja usein vaihtoehtohoitajat sneeraavat, halveksuvat ja säälivät skeptikkoja ja ateisteja. Heitä täytyy eheyttää ja käännyttää kertomalla anekdootteja elämästä ja näiden anekdoottien vakavastiottaminen ikään kuin faktuaalisena on se jota he pitävät kunnioituksen minimitasona. (On surullista, että tarinat ensin vedetään omaan luotettavuuteen ja vain siihen ja sitten kun asia on viety ihmiseen eikä perusteluun, itketään jos tulee loukkauksia ja ad hominemia. Tämä on nähdäkseni väistämätöntä jos asiat vedetään ihmisiin eikä asiaan ja torjutaan tieteellinen analyysi aiheesta a priorisesti määrittelemällä että tämä kanta olisi jotenkin tieteen ulkopuolella.) Toiveena on tietysti se, että käännytään olemaan samanmielinen ja mielellään vielä maksetaan rahaa tälle vaihtoehtotoiminnalle. (Huuhaauskomus ja maailmankuva on kiva ja siitä kertominen on hyvä asia. Sen kautta saa sanoa näkemyksiä vaikka skeptismin ja ateismin huonoudesta koska tämä on osa sitä maailmankuvaa ja on osa sen näkemysmaailmaa. Huuhaan kritisoiminen on sen sijaan loukkaavaa vaikka ateismin kerrotaan olevan mielipide ja maailmankatsomus jota pitäisi kunnioittaa.)

Lupujengissä on kuitenkin onneksi tilaa. Ei ainakaan mitään ruuhkaa ole näkynyt.