Näytetään tekstit, joissa on tunniste propositionaalinen tieto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste propositionaalinen tieto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mitä huono ateistinen argumentti opettaa meille vähän kaikesta?

Kuvitellaan että jonnekin ilmestyy ateisti joka esittää seuraavan päättelyketjun:

P1: Gödelin epätäydellisyyslauseen mukaan jokainen päättelyjärjestelmä on epätäydellinen, koska lukuteorian sisältävä aksiomaattinen järjestelmä on epätäydellinen sillä aina on tosia lauseita, joita ei voi todistaa järjestelmän sisäisillä menetelmillä. (Eli mikään "riittävän ilmaisuvoimainen", eli täydellinen ja luonnolliset luvut sisältävä, ja sisäisesti ristiriidaton aksioomajärjestelmä voi koskaan osoittaa omaa ristiriidattomuuttaan.
P2: Jumala on määritelmien mukaan täydellinen, ristiriidaton, kaikkivoipainen päättelyjärjestelmä.
J: Siispä Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ei ole nähdäkseni kovin vakuuttava argumentti. Mutta on hyvä katsoa miksi. Sillä se opettaa hyvin paljon kaikesta muusta. Ensimmäinen huomio on se, että se ei ole sisäisesti ristiriitainen lausuma. Premisseistä seuraa johtopäätös. Lisäksi Gödelin epätäydellisyysperiaatteeseen viitataan hyvin usein teologien parissa. He korostavat sillä yleensä sitä että tiede on rajallista. Ja siksi tulisi ikään kuin myöntää tieteen epätäydellisyys. Tässä he usein tunnustavat että Gödelissä on pieni heikkous. Nimittäin se, että se koskee vain järjestelmiä joissa on lukuteoria. Ja näin se voitaisiin kenties kiertää ohittamalla koko lukuteoria. Mutta he toisaalta uskovat että Gödel pätee myös muualla, siis myös luonnontieteissä. Ja tässä oletuksin minäkin tässä nyt lähden liikkeelle. (On ihan hyvä antaa vähän löysää tässä.)

Aloitetaan jumalatodistusteologiasta.

Koska huomio on nyt vahvistanut Premissi 1 nojaa koko päätelmä sen varaan, että onko Premissi 2 paikkaansapitävä. Selvästi siinä on jotain oleellista. Moni väittää että juuri Jumalan kaikkivoipuus olisi jotain joka ikään kuin tekisi siitä jotain jota tiede ei voi käsittää. Mutta jos tiede on aksiomaattinen ja matemaattinen järjestelmä - kuten teologit olettavat väittäessään Gödelin olevan kun soveltavat sitä tieteenfilosofiaan - niin siinä tapauksessa voitaisiin täysin sanoa että tiede nimenomaan kykenisi täysin falsifioimaan kaikkivoivan Jumalan. Argumentilla on ote omnipotenssiin.

Mutta moni onkin enemmänkin sitä mieltä että tosiasiassa P2 ei oikesti kuvaa relevantisti Jumalaa. Tämä muistuttaa alkusyyargumenteissa olevaa erimielisyyttä joka syntyy siitä että tiedemaailma kuvaa miten singulariteetin aikaansaama kvanttivaahto tai muukin olisi ikään kuin Jumala. Jolloin argumentin koherenttius ei tyydytä koska premissistä ei olla samaa mieltä. Jumala ei ole jotain joksi tuollaista nyt kutsutaan yleensä. Jumala on kenties luoja lähes väistämättä yhdenlainen alkusyy, mutta kaikki alkusyyt eivät välttämättä ole Jumalia. Ja tässä mielessä ateistisen Gödel -argumentin teho heikkeneekin jo huomattavasti.

Sillä esimerkiksi ristiriidattomuus on jotain josta käydään ankaraa keskustelua. Teologien mielipiteitä on esimerkiksi jakanut klassinen lapsen esittämä kysymys "Voiko Jumala tehdä niin suuren kiven että ei kykene nostamaan sitä?" Ja tässä kohden esille nousee se, että moni tosiaan näyttää korostavan Jumalan ristiriidatonta luonnetta. Itse asiassa teologiassa on hyvin vahva Jumalan Logos -luonnetta korostava suuntaus jossa ratkaisu ongelmaan on juuri se, että Jumala ei tee ristiriitaisia asioita ja että kaikkivoipuus ei tarkoita sitä että voi tehdä ristiriitaisia asioita vaan juuri sitä että voi tehdä kaikkea mikä on koherenttia. Tämä kertoo että Gödel -argumentti on kuitenkin vanginnut jotain hyvin oleellista. Ja tätä kautta voidaan huomata että esimerkiksi Leibnizin "paras mahdollinen maailma" -ajatus vaatii usein turvakseen selityksiä siitä että vain sisäisesti koherentit asiat ovat mahdollisia. Esimerkiksi luonnonlakeja rikkomatta ei voida tehdä vasaraa joka naulaisi nauloja mutta ei rikkoisi etusormea, joten täytyy rajoittua siihen mitä koherentit säännöt sallivat ja antaa ihmisille vaikka kipuaisti. (Ja ratkaista näin kärsimyksen ongelmaa.) Samoin Intelligent Designin parissa tämä kohta korostaa kaikkia niitä argumentteja joissa esimerkiksi William Dembski korostaa että maailmassa kohteet ilmentävät CSI -nimistä informaatiota joka on ominaisuus jota voi siirtyä vain tasoilta jossa tätä CSI -ominaisuutta on enemmän. Tämä ajatus tekee Jumalasta hyvin suuressa mielessä suuren kalkyylikoneiston. Joten itse asiassa argumentilla on yllättävissä määrin raateluvoimaa. Se selvästi kumoaa tietyt jumalamallit jonain josta matematiikka todistaa sen että niitä ei voi olla.

Eipropositionaaliseen Jumalaan.

Kuitenkin tämä on selvästi hyvin partikulaari. Ja todistuksen suurin heikkous onkin juuri siinä että P2 argumentti toimii eräänlaisena matemaattisena hämäyksenä. Se latistaa "kaikkivoipuuden" hyvin eksaktiin määritelmään. Ja vaikka tämä kenties onkin yksi tämän sanan merkityssisältö, niin se ei kata kaikkia - tai moniakaan - tapoja katsoa tätä aspektia. Tämänlaatuinen temppu on usein vakuuttavaa. Mutta se on myös mahdollisesti ihan täydellistä huijausta ja puijaushumpuukia.
1: Ja huijaus ei ole liioiteltua. Se tunnetaan esimerkiksi ennustajilla menetelmänä jossa ensin tehdään epämääräinen ennustus. Ja sitten kun jotain tapahtuu, niin jälkikäteen selitetään miten asiat sopivat tähän kuvaukseen. Tässä helposti unohtuu että muitakin tulkintoja on. Joten tämä "yksi arvaus" pitää itse asiassa sisällään "tosi monta erilaista arvausta". Ratkaisu on cherry pickingiä joka on niin ovelasti tehty että sitä voi olla vaikeaa nähdä. Tämä on toki yleistä myös esimerkiksi kun Pyhiä Kirjoja tulkitaan. Monet Buddhalaiset esimerkiksi mielellään lukevat buddhalaisia kirjoituksia ja täsmentävät miten vertauskuva voi tarkoittaa vaikka kvanttifysiikan löytöjä. Tämä toki sopii määritelmään, mutta matkan varrella on tehty täsmennytys jossa ohitetaan se että tämä alkuperäinen vertauskuva oli paljon monimerkityksellisempi. Ja tämän epätäsmällisyyden vuoksi argumentin uskottavuus heikkenee merkittävästi. Ateistin Gödel -temppu on tältä kohden melko tavallinen huijauskikkakutonen johon turvaudutaan kun halutaan vaikuttaa uskottavilta ja mitään kunnollista substanssia ei ole.

Ja itse asiassa "Voiko Jumala tehdä niin suuren kiven että ei kykene nostamaan sitä?" -kysymykseen on vastattu myös mystisesti. Siinä ajatellaan että logiikka on Jumalan rinnalla heikko. Eli Jumala nimenomaan kykenee ihmeisiin joissa vasara ei riko etusormea vaikka se voikin rikkoa nauloja. Eli tämänlaatuinen ihme ei vain ehkä tapahdu usein mutta onkin täysin hyvin Jumalan ulottuvilla. (Joka mahdollisuutena palauttaa pahan ongelman kipuaistiratkaisun lähettäjälle. Leibnizin kannattajat joutuvat siis ihan oikeasti kiistämään a priorisesti tämänlaiset ihmeet täysin jonain jota ei voi tapahtua. Koska jos Jumala pelastaa yhden etusormen, miksi Hän ei pelastaisi niitä kaikkia?)

Tästä voidaan päästä siihen että "Jumalalla ei ole ominaisuuksia" klassisessa mielessä. Tässä kohden esille nousee kuitenkin se ongelma jota Ilkka Pyysiäinen on korostanut. Jumalan olemassaolokin muuttuu joksikin josta on aivan yhtä väärin sanoa että "Jumala on olemassa" kuin "Jumala ei ole olemassa". Käytännössä tämän Jumalanäkemyksen hyväksynyt on sinänsä suurissa ongelmissa että hänen tulee ottaa vakavasti kantaa muutamaan asiaan. Esimerkiksi : Jos Jumala ei ole kielen kuvattavissa, niin miksi tästä kirjoitetaan kirjoja. Miksi vaivautua sanomaan jostain josta ei voi puhua? Miksi on hyllymetreittäin kannanottoja jos kantaa ei voi ottaa? Miksi siitä pitäisi keskustella? Lisäksi jos tämä näkemys estää rationaalisen ateismin esittämisen, koska ateisti joutuisi kumoamaan jotain eipropositionaalista, niin miten teismi on rationaalista. Ja jos uskovainen esittää kannanottoja joissa "Jumala on rakkaus" tai esittää että "Jumala loi maailman" tai "Jumala pelastaa tuonpuoleiseen ihmisten sielut heidän kuolemansa jälkeen" on kyseessä selvästi vaikutussuhteita joissa on vahva attribuuttien henki. Ovatko kaikki nämä näkemykset roskaa joka pitäisi kieltää? Ja jos ei, niin miksi tämä eipropositionaalisuus olisi mikään este ateistisille argumenteille ja kannanotoille?

Mysteerisyys on Gödelhuomautuksen ulkopuolella. Mutta se on sitten toisten argumenttien alla. ; Jumala-argumentissa usein korostetaan miten ateistinen argumentti on niin tarkkarajainen. Tässä ei usein huomioitava että tosiasiassa Jumalakysymyksessä on monia keskenään ristiriitaisia ja erilaisia näkemyksiä jotka voidaan listata muotoon A, B, C, D. Ja jos ateisti kumoaa jokaisen näistä eri argumenteilla, ei yksikään argumentti tehoa jokaiseen kohtaan. Mutta silti teistille ei jäisi kiveä kiven päälle. Tätä vaihtoehtoa läpikäydään hämmästyttävän vähän kun ateistien argumenttien "tarkkarajaisuutta" mietitään. (No, rehellisesti sanoen olen itsekin ollut vähän vastahankaan tässä kysymyksessä. Ja korostanut että ateisti voi falsifioida partikulaareja Jumalia. Ja monet näistä ovat jotain johon moni ihminenkin uskoo, joten monien uskonto kaatuu tai ainakin pitäisi kaatua siihen. Mutta siitä huolimatta generaali ajatus Jumalasta olisi jotenkin suojassa.) Tämän blogauksen kannalta relevanttia on kuitenkin että on selvästi suosittu teologinen näkemys johon Gödel -kortti ei toimi. Niitä voi olla lukuisiakin. Mutta tässä kohden on selvää että argumentti on koherentti, mutta ei kovin kaikenkattava. Ja siksi ei täydellinen. (Anteeksi intended pun tässä kohden.)

Mutta mitä tässä itse asiassa tehdään?

Logos -jumalasta mainitessani en voi olla nostamatta esiin niitä teologian suuntauksia joissa uskotaan warrantiin. Tässä uskotaan että Jumala on antanut meille aistin ja älyn jotka ovat luotettavia. Ne siis kykenevät tuottamaan täydellistä tieteellistä tietoa. Voitaisiin kysyä että osuuko ateistin Gödel -kortti siihen? Voisi sanoa että kyllä, jos tiede on matematiikkaa. Tämä muistuttaa itse asiassa siitä että kun ihmisen tieteen rajallisuutta korostetaan, helposti unohdetaan mahdollisuus että tämä voisi koskea myös sitä mitä Jumala voi meille antaa. Ja rajallisina ihmisinä tuntuu mahdolliselta että Jumala ei Gödel -mielessä ole antanut meille kykyä luottaa tietoomme täydellisesti. Siitä huolimatta että Plantinga on arvioinut warrantin todennäköisyyksiä nimenomaan siten että hän on listannut erilaisia asioita joihin uskoa ja katsonut että millä todennäköisyydellä edes yksi niistä olisi väärin.

Mutta laajemmassa mielessä argumentti ei itse asiassa tarkoita kovinkaan paljoa. Sillä se nähdäkseni nojaa hyvin virheelliseen ajatukseen tieteestä. Olen usein korostanut sitä miten skientismin kriitikoilla on pakkomielle loogiseen positivismiin. Ja skientismin mahdottomaksi todistaneen Gödel -argumentaation kohdalla voidaan sanoa että tehdään juuri sama virhe kuin tehdään silloin kun kuvitellaan että falsifioidaan Jumala epätäydellisyyslauseen avulla. Argumentti on hyvin partikulaari. Se tehoaa loogiseen positivismiin. Mutta valitettavasti juuri kukaan ei nykyään kannata loogista positivismia, ainakaan siinä muodossa missä tämänlaatuinen kritiikki olisi relevanttia.
1: Ja mikä surullisinta, Gödeliä käytetään vielä enemmän väärin jos ajatellaan että se todistaa että nimenomaan ateismi olisi kannanotto jota ei saataisi ja voitaisi tehdä. Gödel ei nimittäin sano oikein mitään joka kertoisi yksittäisistä todistettavista lauseista. Hän sen sijaan sanoo todistusjärjestelmästä laajana kokonaisuutena. Todistus kertoo että osa järjestelmän tosista lauseista ei ole todistettavissa järjestelmän sisältä, vaan siihen vaaditaan jotain toista järjestelmää. Tästä vedetään aika pitkälle jos väitetään että sen on oltava juuri tietyn osan. Miksi kyseessä on juuri ateismi eikä gravitaatioteoria? Miten voimme luottaa menevämme kauppaan ja sanoa siitä mitään perusteltua? Siksi että kyseessä ei ole tieteellinen ajattelu vaan arkiuskomusten eitieteellinen esittäminen? Eli koska ollaan täydellisessä tietorelativismissa? Vai siksi että oikeasti ihmisillä on kaksoisstandardi joka sallii tieteen pitävän paikkaansa gravitaatiovakion ja GPS -paikannukseen liittyvän tieteen kohdalla ja vihollisena onkin sitten se paha ateismi jota tässä halutaan piinata ja siksi argumentti kohdistetaan omituisella tavalla joka ei ole argumentatiivisesti pätevä? Valitettavasti jos Gödelin epätäydellisyysperiaate muuttuu demarkaatiokriteeriksi joka rajaa ateismin aksiomaattisesta systeemistä, niin hommassa ei ole enää mitään järkeä. Gödel sentään sanoo jotain tieteellisestä maailmankuvasta kokonaisuutena. Nimittäin sen voiko sellainen olla deduktiivinen ja täydellisesti todistettu järjestelmä jossa ei ole pätkääkään metafyysisiä oletuksia. Siinä mielessä sillä on pieni vaikutus tieteelliseen maailmankuvaan. Mutta ateismi tähän päälle ei sitten oikeastaan muuta yhtään mitään. Ateismi on tämän periaatteen nojalla samoissa hankaluuksissa kuin gravitaatiovakio. Josta taas harva Gödelinheiluttelija ei ole valmis luopumaan...

Jostain syystä teologit ovat jämähtäneet ajatukseen jossa tiede on matematiikkaa. Ja että kaiken täytyy siksi olla deduktiivista. Ajatuksena on että sen ulkopuolella mitä tiede ei matemaattisesti todistaa fysikaalisen todellisuduen ilmiöksi on sitten metafysiikkaa tai jotain jossa on seassa metafysiikkaa. Ja jos metafysiikkaa on yhtään niin tiede on todistanut itsensä mahdottomaksi ja puutteelliseksi ja huonoksi. Ja tämä sitten jotenkin antaisi gloriaa teologialle. (Vaikka tosiasiassa teologien pitäisi todistaa että metafysiikka tekee tämän kaiken laadukkaammin ja paremmin. Mistä vaietaan hämmästyttävällä innolla.)

Tiede kuitenkin enemmänkin käyttää matemaattisia apuvälineitä kuin noudattaa matematiikan sääntöjä, kuin matematiikkaa. Tämä näkyy itse asiassa jo Popperin perusteluissa. Hänhän kritisoi loogista positivismia ja ehdotti sille vaihtoehtoa. Ja hänen perusargumenttinsa oli siinä että induktio ei palaudu deduktioksi. Ja tiede taas harjoittaa nimenomaan induktiivista logiikkaa. Tämä pakotti luopumaan metafysiikattoman loogisen positivismin hybrishengestä. Kukaan ei nykyään usko että tiede olisi puhdasta matemaattista todistamista. Popperinkin ideana on vain se, miten induktio voidaan kumota deduktiivisesti. Modus tollens -rakenne tarkoittaa että voimme varmasti tietää että jokin induktio on kohdannut vastaesimerkkinsä joka todistaa tämän induktion mahdottomaksi. Ja siksi induktiot jotka kestävät testejä eivätkä kumoudu, korroboroituvat. Tämä on kenties jotain jota voi kutsua tieteelliseksi todistamiseksi. Mutta se ei ole matemaattista todistamista.
1: Huomio on järkyttävä kun tiedostaa miten moni skientismin kriitikko heiluttaa sekä Gödeliä että induktion onglemaa tieteen rajallisuutta korostaessaan. Kun tietorelativismi on tärkeintä, ei kannata miettiä että jos tiede on induktio ja induktion ongelma paljastaa että induktiota ei voi täysin palauttaa deduktioon vaan aina jää deduktiivisesti todistamatonta metafyysistä jäännettä, niin miten ihmeessä matemaattisia, puhtaasti aksiomaattis-deduktiivisia järjestelmiä koskevat rajoitteet olisivat yht'äkkiä lavennettavissa johonkin joka hyväksyy induktiot todistamisessa riittävän hyvinä...

Itse asiassa jos katsotaan modernia tieteenfilosofiaa, joka siis on yli sata vuotta vanhaa, niin tosiasiassa näitä onglemia on käsitelty hyvinkin ankarasti ja paljon. Ja ne on huomioitu. Esimerkiksi Imre Lakatos on korostanut tutkimusohjelman hedelmällisyyttä tieteen kriteerinä. Ja hän käsittelee matematiikan ja tieteen suhdetta sellaisessa teoksessa kuin "Proofs and Refutations". Jossa hän nimenomaan haastaa matemaattisen formalismin ehdottomuuden. Hän korostaa määritelmien täydentymistä ja korjailua. Ja kaikkea sellaista jossa matematiikka on renki mutta ei isäntä. ; Itse asiassa Lakatos nimenomaan nojaa matematiikan epätäydellisyyden tunnustamiseen luodessaan oikeutusta omalle ajattelutavalleen.

Tämänlaatuisessa näkemysmaailmassa tieteellinen maailmankuva voitaisiin oikeasti määrittää joksikin aivan muuksi kuin klassisen "epistemologia vs. metafysiikka" -jaottelun mukaiseksi. Kysymyksessä voisi olla vaikkapa se, että "tieteellinen maailmankuva on sellainen jossa on vain sellaisia elementtejä jotka ovat hedelmällisiä tutkimusohjelmia tai sellaisten kannalta relevantteja." Tämä ei selvästi ole jotain "jota ei voi olla kenelläkään". Sillä se ei vaadi sitä että jokainen kohta olisi deduktiivisesti todistettu. Tai edes hyvin vankan todistekasan alla, tutkimusohjelman hedelmällisyys ei vaadi tätä. Tämä näkökanta antaa itse asiassa hyvin oikeuden olla skeptikko ja jossain määrin myös ateisti. Sen sijaan tässä näkökulmassa on hyvin vaikeaa olla teisti. Sillä vaikka Jumala ei kenties ole ristiriidassa tieteen kanssa, se ei selvästi ole tieteellinen tutkimusohjelma. (Paitsi kreationistit yrittävät siitä sellaisen tehdä joten se teoriassa voisi tämänlaisen lähestymisen kannalta olla sellainen.)
1: Skientismin naurettavuutta korostavat ihmiset eivät jostain syystä nosta tätä näkökulmaa vastaan vankkaa argumentaatiota. Ei, vaikka se olisi tieteellisen maailmankuvan kannalta relevantimpaa kuin Loogisen positivismin, "kuolleen hevosen" intobashailu, "hakkaaminen". On hämmentävää miten tätä partikulaaria ja eisuosittua tiedekuvaa hakataan ja miten läpitunkevana ja ohittamattomana siihen liittyviä argumentteja pidetään.

Ongelmia metafysiikalle.

Eli "induktio ei ole deduktiota" joten Gödelin ongelmat koskevat enemmänkin matematiikkaa kuin tiedettä. Gödel ei siis romuttanut tieteellistä maailmankuvaa tai osoittanut että skientismi ei voi pelittää. Sen sijaan se romutti Hilbertin ohjelman "matematiikan perustan" löytämisestä (aksiomaattinen järjestelmä, joka yksin kattaisi kaiken matematiikan). Ja tässä kohden on hyvä huomata että tämä näkökanta tuo sitten teismille yllättävän ongelman. Nimittäin jos katsotaan mitä ihminen tekee kun hän tekee metafyysisiä argumentteja, voidaan huomata että ala on rationalismin läpitunkemaa. Tämä tarkoittaa sitä, että siinä missä empiristit ovat muuttaneet epostemologiaa hyvin induktiokeskeiseksi, on metafysiikka hirvittävän deduktiokeskeistä. Siinä käytetään deduktiivista päättelyä ja jopa matematiikkaa apuna.

Lisäksi teologialla on tässä kohden historiallista taakkaa. Sillä Hilbertin unelma oli jotain johon luotettiin melkoisen vankasti. Jumalan ajateltiin oleavan täydellinen logos. Ja matematiikalla nähtiin hyvin kaikkivoipia ominaisuuksia. Joten ei ihme että moni on ajatellut että nämä olisivat jotenkin erityisen vahvasti liitoksissa. Matematiikan monikykyisyyttä on käytetty jonain joka viittaa Jumalisuuteen maailmassa. Ja tätä on salakuljetettu osana teologiaa hyvin laajasti, tavalla jonka siivous ei ole vielä täysin kulkenut läpi edes kaikkia yleisimpiä teistisiä argumentteja. Eli siitä on jäänteitä hyvin monessa paikassa. Osa argumenteista suorastaan nojaa tälläisten konseptejen varaan. Ja tässä kohden väittäisin että jos minä olisin uskovainen, niin heiluttelisin Gödelin lausetta "skientismin naurettavaksi tekevänä" ilmiselvänä TODISTEENA hyvin hyvin varovaisesti.
1: Itse asiassa minä olisin koko konseptin kohdalla ihan hiljaa. Laittaisin banaanit korviin ja menisin muualle. Ryhtyisin kenties konservatiivioikeistolaiseksi. Kannattaisin kenties warrantia ja saattaisin sanoa että Gödel on "true but irrelevant". Että loogiselle positivismille on tilaa. Sillä uskovainenhan tunnetusti tietää Totuuden niin etiikan kuin maailmankin tilasta. Tietorelativismi on liberaalia biasta. Että moraali on objektiivista ja koska siitäkin voidaan tietää niin muutkin asiat voivat olla objektiivisia. Ja näin voimme tietää, paitsi että homoilu on epäeettistä, niin myös sen että evoluutio on kakkaa. Ja että Jumala rakastaa meitä ja pelastaa meidän sielumme tuonpuoleisessa. Abstraktin ominaisuudettomaan tai muutoin vaan hengettömän alkusyyn sijaan nojaisin hyvinkin attributionalisoituun antropomorfistettuun Jumalaan. Eli siihen mihin suurin osa teistisistä ihmisistä uskoo. Boyerin psykologiset näytöt ainakin viittaavat nimenomaan siihen että abtraktiot ovat korkeintaan teologisesti korrekteja. Ihmisten käytös paljastaa että he eivät usko niihin itsekään.

Mutta kaikista hupaisin näkökulma asiaan saadaan kuitenkin kun katsotaan tämän kaiken jälkeen asioiden mittasuhteita. Gödelin epätäydellisyysperiaate on ensi sijassa matematiikkaa. Sillä on teistiseen metafysiikkaan kohtuu läheinen suhde. Ja sen suhde tieteentekoon on sitten jo hyvin abstrakti, ellei peräti olematon. Kuitenkin kun sitten katsotaan mihin tätä argumenttia usein käytetään, voi huomata että sitä käytetään kaikista useiten skientismiä vastaan. Eli konkretisoimaan tieteenteon rajoja. Kukaan teologi ei kuitenkaan ole heiluttamassa samaa korttia matematiikan kohdalla. Siellä ei selitetä että kaikki matematiikka on turhaa ja että matemaattista näkemystä ei edes ole. Että maailmankuvallista matematiikkaa. Matemaatikot, eli ne joihin Gödel koviten iski, sen sijaan jatkavat prosessiaan. He ovat lähinnä uudelleenmäärittäneet matematiikan tavoitteet. Ja itse asiassa Gödel on luonut heille varmuuden siitä että heillä tulee aina olemaan töitä. Matematiikka kun on, todistetusti, aina kesken.

Mahdollisuutta vastaavaan ei sitten oikein suoda skientisteille. Vaikka suhde matematiikkaan on etäisempi kuin teologeilla metafyysisine kiemuroineen. (Teologit eivät edes puhu siitä että Gödel jotenkin estäisi teologianteon ja tuhoaisi metafysiikan.) Sitä saakin kuulla että jos on ateisti jolla on tieteellinen maailmankuva, niin sitten pitäisi olla ihan hiljaa. Koska tieteellinen maailmankuva on mahdoton. (Ja monesti kuulee että oikea ateisti ei edes puhuisi ateismistaan, vaikka ateismi voi pitää sisällään juuri kannanoton Jumalan olemassaolemattomuuteen joten tietyssä mielessä jos joku ei ota kantaa Jumalan olemassaoloon hän on korkeintaan uskonnoton.) Mutta Jumalakysymyksessä sitten paiskitaan mielellään esille sitä että teisti voi olla hyvinkin tieteellinen ajattelija, että Jumala ei mitenkään estä tieteellistä maailmankuvaa. Tämä asenne kertoo siitä että Gödel -heitoissa on kysymys jostain muusta kuin argumentaatiosta. Kysymys lienee hyvin syväänluodatusta asennevammasta.

torstai 13. helmikuuta 2014

Mikä Kuuluu Jouk(k)oon

Sörnäisissä oli esillä uusi graffiti. Se edusti tyylilajiltaan lyhyttä aforismia. Sanojalla oli ollut kova tarve tuoda viesti julkisuuteen, ja lakia ja sen rajoitteita uhmaten hän noudatti omaatuntoaan säädösten yli jakaen maailman kanssa seuraavan syvällisen oivalluksen ; "lerssi on dikki" ; Tämän syvällisen ajatelman parissa ei voinut kuin ällistyä. Siksi lupasin itselleni graffitin nähdessäni että tänään ajattelen kahta asiaa. Lerssiä ja dikkiä. Pian lupasin näin myös julkisesti. Itselle tehdyt lupaukset olisi helpompi ohittaa, mutta julkisten lupausten rikkomisesta seuraa helposti häpeää. Siksi, nolouden välttämiseksi, ajattelin kaapaista lerssin ja dickin esille, julkiseen mutta lempeään, käsittelyyn. Käsittelyyn josta kenties saadaan jonkinlainen kaikkia osapuolia tyydyttävä huipentuma.

Kyseessä on selvästi määritelmä. Tämä on aforistiikassa hyvin yleistä. Lyhyt väitelauseeksi muotoiltu propositio on äärimmäisen käytännöllistä esittää mietelauseena. Sillä näiden funktiona on toimia jonkinlaisena oikotienä ajatukseen.

Tässä määrittelyssä on kenties terveintä olla aloittamatta lerssistä ja dikistä. Oleellisempaa on, niiden sijasta, tuijottaa "on" -sanaa. Sitä käytetään yleisesti ottaen kahdella tavalla:
1: "On" vastaa matematiikan "=" -merkkiä. Tällöin määritelmästä tulee symmetrinen. Puolia voidaan vaihtaa. Olisi siis perusteltua sanoa että "dikki on lerssi". Äidinkielen tasolla kysymys on synonyymeistä. "Elämä on laiffii" = "Laiffi on elämää".
2: "On" vastaa matematiikan joukko opin termiä "C", on osajoukko. Tällöin lause on hierarkinen, kyseessä eivät ole synonyymit, eikä puolia voida kääntää. Se olisi sama kuin jos sanoisi että "bokserit ovat alusvaatteita" ja yrittäisi kääntää sen että "alusvaatteet ovat boksereita".
+: Valitettavasti aforismin tekijä ei ole kontekstoinut lausumaa. Siksi on kenties terveintä olettaa että lerssi ja dikki ovat keskenään oleellisesti analogisia tavalla jossa lerssi on joko spesifimpi tai yhtä spesifi kuin dikki, mutta ei tätä laajempi käsite. Tämän jälkeen voimme kenties lähestyä dikin ja lerssin yhteyttä muistamalla että se on identtisyyttä hieman löyhempi lähestymistapa. On siis kenties terveellisempää lähestyä asiaa äidinkielen käsitteiden "denotaatio" ja "konnotaatio" kautta.

Hyvin usein käsitteet ovat synonyymejä, mutta vain lähes sellaisia. Jos mietimme lauseita, voimme huomata että aivan tiukan synonyymiston tekeminen on hirvittävän vaikeaa Jos sanotaan että "piski=koira" "koira=hauva" ja "koira=hurtta" huomaamme että on silti paha sanoa että "piski=hurtta". Käsitteillä on sama denotaatio mutta eri konnotaatio. Piskiys korostaa koiran pienuutta ja tietyntyyppisiä mentaalisia attribuutteja jotka vaikuttavat sen käyttäytymiseen. Hurtalla nämä ovat erilaisia, koko vaikuttaisi suuremmalta.

Ja tämä on tietysti lerssin ja dikin ytimessä. Aforistikko ansiokkaasti luo meille kielipelin jossa dikki on hieman vieras sana. Lerssi on sen sijaan vakiintunutta ja hyvin tunnettua slangia. Sitä kautta voidaan arvata helposti että "dikki" viittaa englanninkieliseen "dick" -sanaan. Jälkimmäinen termi on siis slangiin tuotu anglismi. Ilman rinnastusta "dikistä" puhuminen voisi tuoda mieleen vaikka "diggaamisen", eli pitämisen. Ja vaikka moni taatusti diggaa dikkiään, on sanojen sisällöllä niin oleellinen ero, että väärinymmärryksiltä olisi vaikeaa välttyä.

Toisaalta voidaan keskittyä siihen että rinnastukseen ei laiteta sellaisia sanoja kuin "penis", "kikkeli", "muna", "kyrpä"... Näillä kaikilla on omat konnotaationsa. ; Jonkin näköinen natiivin kielenkäyttäjän tuntuma on se, että "kikkeli" on "penikselle" samaa mitä "hauva" on "koiralle". Ja "kyrpä" on "kikkelille" samaa mitä "hurtta" on "hauvalle". ~ Lerssi on sanana selvästi alatyylinen käsite, kuivakka ja analyyttinen penis. "Kyrpä" olisi sitä jotenkin rivompi, suurempi ja muhkuraisempi. Lerssistä syntyy, ainakin minulle, helpommin mielikuvia suuresta koosta ja jonkinlaisesta pehmeydestä.

Mihin tämä aforistikko sitten viittaa? Kysymykseen on vaikeaa saada vastausta. Kenties tiedonanto on slangin päivittämistä jotta kaikki ymmärtävät puhujaa. Kenties tämä on symbolinen salasananvaihto jolla alakulttuuri erottautuu valtakulttuurista. Kun slangisanat tulevat tutuksi kaikille, identiteettiä erotetaan helposti uudistamalla kieltä ; Tämä on toki tuttua myös esimerkiksi uskonlahkoilta joiden kieli alkaa varsin pian salakielistymään siten, että jos saarnamies sanoo vaikka että "Herran käsi on väkevänä hänen päällään" se tarkoittaa hyvin tiettyä teologista tilannetta, ja ulkopuolinen käyttäisi fraasia selvästi väärässä kontekstissa tai jättäisi käyttämättä sitä oikeissa konteksteissa. Ja hänet tunnistettaisiin tämän vuoksi ulkopuoliseksi.

Sama vaikeus on toki myös Matti Nykäsen aforismissa "elämä on laiffii". Kenties hän on redundantti. Mutta kenties hän samalla kuitenkin tuo "laiffin" konnotaatioita "elämään". "Laiffi" on jotenkin monikulttuurisuuden vivahtava kökköanglistisuudessaan. Ikään kuin ihminen olisi jonkinlainen maailmanmies, mutta ei niin paljoa että ei muuntaisi kielitaitoaan kökkösuomeksi. Elämällä olisi siis siivet ja juuret samassa lyhyessä lauseessa.

Kenties lerssin kutsuminen dikiksi kertookin että lerssi on ikään kuin odotettua monikulttuurisempi ja tätä kautta vihjattaisiin vaikka seksuaaliseen suosioon hyvin monikulttuurisessa ja kenties monilukuisessa mielessä. Valitettavasti tämä jää vain tulkinnaksi, sillä tietyssä mielessä juuri aforisten kontekstittomuus - lause ei voi antaa itselleen kontekstia pelkkänä yhtenä lauseena - johtaa siihen että tulkitsijan oma luovuus ja maailmankuva heijastuvat aforistiikan aukikeriytymisessä.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

HUNAJANKUSIJAT

"CMX" on minulle hyvin(kin) tärkeä bändi. Sen tuotoksia voi tietysti arvottaa monellakin tavalla ; Esimerkiksi subjektiivisen arvioni mukaan ihanimmat yksittäiset löytyvät "Aura" -levyltä. Ja toisaalta banaalihkoa eihyvää kappaletta nimeltä "Matti" ei voida ylittää oikein millään mittareilla, ja sitä voikin siksi vain arvostaa. Jos taas haluaa maksimoida levyn kuunneltavuuden, on valintani "Isohaara".

Mutta CMX:än levyt ovat kokonaisuuksia ja nähdäkseni ylläolevat arviot ovat kuitenkin hieman latteita ja irrelevantteja. Kokonaisuuksia arvioiden esiin voi nostaa vaikka kappaleiltaan hajanaiseksi haukutun "Pedot" -levyn, jota CMX:n kysy-vastaa -palsta paljstaa olevan erityisen "henkilökohtaisesti tärkeän". Siinä onkin vahva kantava teema, sieluttomuuden kokemuksen kanssa eläminen. Tämä levy on monipuolinen, kokonainen ja rikas (complete). Moni kuvaakin siinä olevan jotain joka lohduttaa lohdutonta. Itselleni se tosin luo lohduttomuutta lohtuun, joka on luultavasti vielä parempi. "Talvikuningas" -levyn joka on rakennettu ikään kuin yhdeksi kappaleeksi. Tässä ei ihan onnistuta, ja levy onnistuu sykäyttämään vain paikoin, mutta se on kuitenkin sekin konsistentti kokonaisuus (consistent). Uusin levy, "Seitsentahokas" taas on ennen kaikkea koherentti (coherent). Monet moittivat sitä että kappaleelta puuttuvat hittibiisit, että oikein mikään niistä ei nouse erityisen hyvin esiin. CMX onkin tällä levyllä eräällä tavalla "saavuttanut tasalaatuisuuden".

Suosikkeja sieltä uusimmaltakin kuitenkin löytyy. Moni kehuu "Kusimyrskyä" tai "Rikkisuudeltua". Oma suosikkini on kappaleen lopetus, levyn nimikappale "Seitsentahokas".  Nähdäkseni se on kappale jota koko muu levy joko alustaa tai joka huipentaa sen, mitä muut ovat tehneet. Ajattelinkin pyöritellä tämän viimeisen kappaleen läpi.

"SEITSENTAHOKAS"

On hyvä aloittaa otsikosta, joka on siitä omituinen, että koko kappale ei mainitse kyseistä sanaa. Se ei ole edes numerologinen. Se on kuitenkin tärkeä koska se on kappaleen nimi ja päätynyt peräti koko levyn nimeksi. Voidaankin sanoa että tämän seitsentahokkuuden kryptaaminen on se, minkä keksiminen tai tavoittelu voidaan nähdä levyn sisäiseksi ideaksi.
* Seitsemäntahokas on siitä mielenkiintoinen kappale, että se EI ole Platonin kappale. Tämä voi viitata siihen että joko maailma ei noudatakaan matematiikkaa tai ideamaailman heijastumia. Tai sitten se on jotenkin vajaa jota voisi täydentää jotenkin.
* Seitsemän on alkuluku, joten sitä kuvaa jotenkin erikoislaatuinen jakamattomuus. Ihminen on siis kokonaisuus. Ihmistä ei siis kenties voisi jakaa. Tämä voi toisaalta viitata siihen että kenties ihminen olisi täydellinen vain jaettuna, eli yhteydessä vaikkapa rakkauteen tai Jumalaan.
* Seitsemän on kuolemansyntien määrä, joten seitsentahokas voisi elää syntistä elämää.
* Seitsemän on myös Chackrojen lukumäärä. Nähdäkseni "Rikkisuudeltu" -kappale viittaakin juuri chakroihin laulaessaan että "ruusuja sillä on sormenpäissä ja sieluja sillä on seitsemän, sillä on liekit hännännokassa" Jokainen kaltaiseni Umberto Econ "Foucaultin heilurin" fanittaja jolla on kieroutunut likainen mieli muistaa kundaliinikäärmeen suutelun ja perseennuolennan välisen yhteyden.

Nähdäkseni monitulkintaisuus on A. W. Yrjänän suosima keino. Esimerkiksi "Helvetin hyvä paimen" -kappaleesta on usein kyselty että onko se paimen helvetistä vai päinvastoin erityisen taivaallinen. Yrjänä on korostanut että kaksimerkityksellisyys on tarkoituksellista ja että sen miettiminen olisi avaimena. Uskoisinkin että näissä kaikissa ylläolevissa on jokin pieni osanen selittämässä "seitsemyyttä". Nähdäkseni seitsentahokkuus liittyy jotenkin postmoderniin rakkaudettomaan elämään. Joka on jotain joka johtaa Helvettiin tai joka johtaa Helvettiin jo maan päällä. Ja nähdäkseni koko seitsentahokkuus -kappaleessa kysymys on juuri siitä että se voidaan tulkita maallisena metaforana taivaasta, paratiisista ja helvetistä tai jonain jossa taivas, paratiisi ja helvetti ovat metaforia maailmasta.

"Viimein tulet aavikon laitaan
tänne, missä kartta ei päde
tänne, missä neuvot ei auta
on sisälläsi tuulista"

Aavikko on hyvä vertauskuva koska se on samanaikaisesti sekä tyhjä että karu. Näkisin, että se, että kartta ei päde ja neuvot eivät auta tarkoittaa yksinkertaisesti objektiivisuuden puutetta. Tälle voi olla monta syytä ; joko se klassinen teologinen näkemys jossa tuonpuoleinen on transsendentti että propositionaalinen tieto sieltä on mahdotonta. Mystisissä ulottuvuuksissa on kaikille platonin laskennallisille ideamaailmoille vieras taivas ja helvetti. Eli se voi kertoa siitä että ihminen on joutunut helvettiin.

Toisaalta Nietzschen todellisuutta kuvaa juuri se, että edes tämänpuolisesta maailmasta ei saada kunnolla tietoa. Tätä kuvaamaan on käytetty jopa vertausta "autiomaa jossa voimat leikkivät." Näen että yhteys tähän on vahva. Koska tuulet ovat sisällä se kertoo siitä että voimat ovat subjektiivisia. Ihminen on oman itsensä este. Yrjänän voidaan nähdä moittivan postmodernia ja/tai nihilististä maailmaa juuri tämänlaiseksi.

"Tyhjä kyltti nuolen suuntaan
näyttää tietöntä taivalta
edessä puolen elämän määrää
matkaa hiekan kiusaamaa"

Tämä vahvistaa edellämainittua. Tämä tosin vihjaa että kyseessä voisi olla enemmänkin maanpäällinen helvetinrakennus, koska helvetti on ikuinen. Neuvottomuus, yksinäisyys ja ohjeistusten puute jossa on kuitenkin käsky mennä eteenpäin ja tieto oman elämän rajallisuudesta nousevat erityisen vahvasti esiin. Nihilisti joka ei usko että maailmaan olisi karttaa - sehän olisi orjamoraalin seuraamista - joutuu kuitenkin tietämään että elettävä on ja kuolemakin koittaa.

Tosin tämä voisi periaatteessa, hyvin vapaasti assosioiden, viitata siihen tunteeseen mikä voisi olla kun katsoo kuoleman jälkeen tuomiota jossa elämä analysoidaan ja päätetään onko paratiisi vai helvetti edessä. Tai sitten se voisi viitata kuoleman hetkellä vilisevää "nauhaa elämästä" josta kulttuuriperinteemme kertoo.

"Ja tämä on lupaus - mitään et mukaasi ota
Ja tämä on uhkaus - mihin menet, siellä oot
Mitä ikinä pakenet - se odottaa sinua siellä
Mitä ikinä haluat - se muuttaa muotoaan."

Tämä on kappaleen kertosäe. Ja se on täydellinen. Tämä on kuvaus joka voisi kuvata eksistentialistista Helvettiä. Jotain sellaista jossa haluamasi omena tai vesi on juuri ulottumattomillasi mutta jonain jonka kuitenkin näet. Se on lähes yhtä hyvä kuin Yrjänän helvettikuvat "Pedot" -albumilla, jossa kylmyys, pimeys, liikkumattomuus ja vastaavat teemat korostavat Helvetin olevan yksinäinen ja viheliäinen ja tylsä paikka.

Toisaalta se kuvaa erityisen hyvin yli-ihmisen elämää juuri sellaisena kuin Nietzsche sen kuvaa. Hän oli individualisti joka liitti kärsimyksen erottamattomasti nautintoon ja esitti että mitään täydellisyyttä ei koskaan saavuteta. Eli on ponnistettava ikuisesti. Koko ajan "tiikerin hännän vetäminen" on kuitenkin hyvin raskasta. Ja Yrjänä kuvastaa tätä ikään kuin osana postmodernia hedonistista tavoitteluelämäntapaa. Tai sitten hän viittaa aivan tyylipuhtaaseen individualistiseen elämäntapaan.

"Puutarha hiljainen, hylätty
ei suljettu vaan unohdettu
ei lukittu vaan kadotettu"

Tämä on nähtävissä varsin helposti Eedenin puutarhaksi. Sehän on "kadotettu paratiisi". Yrjänä korostaa että hengellisyyden puute, ei edes ateismi vaan hengellisyyden puute on jonkinlaista hengettömyyttä. Nykyinen ponnistelu-tavoittelukulttuuri jossa ei ole kiinnekohtia on hyvin samanlainen.

Puutarha voidaan nähdä myös konkreettisena. Hengelliseksi Esteetikoksi (isoilla kirjaimilla) kutsuttavissa oleva Emerson aloitti perinteen jota seurasi esimerkiksi Hawthorne. Hawthorne yritti tavoitella "läpinäkyvää silmää" jossa aistihavaintoja yritetään kokea ja kuvata. Pienikin vaikutelma oli tärkeä. Hawthorne kuvasi Sleepy Hollowssa kokemaansa rauhaa, jossa joutilaisuus oli tärkeää. Hänen tunnelmansa rikkoutui kun juna vihelsi. Tämä toi kiireen tuntua jota aikaisemmin edes viikatteita teroittavat niittomiehet eivät olleet työtätehden rikkoneet. Teknologinen muutos on nykyään läpitunkenut maailman, ja "radanvieren asukkaana" (voin halutessani heitellä junia kivillä kotini parvekkeelta) uskaltaisin sanoa, että maailma on "junien läpitunkeva" myös asema-alueiden ulkopuolella. Yrjänä voikin kuvata jotain sellaista missä tämänlainen rauhattomuuden tila on sitä aavikolla kulkemista. Yhteisö on kadonnut ja rauha rikkuuntunut. Ihmiset eivät enää ole yhteisö vaan yhteiskunta. Eivät tee työtä jotta omat intohimot kohtaisivat muiden ihmisten tarpeet, vaan ovat tuottavan rattaan konemaisia osasia. Tässä maailmassa työntekijät eivät ole pohjimmiltaan mitään tuottajia vaan kuluttajia. Ihmisillä ei ole aikaa istua puistoissa. Puistoja kuitenkin rakennetaan, ylläpidetään ja ne ovat auki.

"tuhkan peittämin lehdin
keskellään lampi ja puu
musta lampi, punainen suu
sen marjoista on lunnaat
suunnattomat maksettu"

Tämä kohta lähinnä vahvistaa aikaisemman sanomaa; Paratiisivertausta vahvistetaan syntiinlankeemuksella. Hyvän ja pahan tiedon puu on rikkuuntumisen lähde. Tavoittelemme asioita joihin emme ole tyytyväisiä koska jos saavutamme ne, ne muuttavat vain muotoaan. Ja tämän hintana menetämme jotain muuta. Eksistentiaalisessa mielessä merkityksetöntä onko helvetti tuonpuoleinen maailma vai onko se jotain jossa elämme jo nyt.

"Istut siellä syksyn tullen
sylissäsi jonkun ruumis
mykkä niinkuin tulevaisuus
hiljainen kuin syntymä"

Syksy on tässä mielenkiintoinen vertaus, koska siihen liittyy sekä elämän hiipumisen ja vanhenemisen teema että se on sadonkorjuuaika jolloin tuska ja nautinto liittyvät yhteen. Paratiisiin sijoittuva syntiinlankeemuskertomus ei toki tunne, mutta kenties tässä voidaan nähdä rinnastus Kainin ja Abelin tarinaan, ensimmäiseen veljessurmaan. Toisaalta maailmassa ihmiset helposti riistävät muita. Eli kun saat kivat lenkkarit, on joku ihminen jota et tunne ja jotain näe riistetty jossain hikipajassa. Ja tämän tyyppinen tematiikka on nykykulttuurissamme sen luu ja ydin. Siitä ei vain puhuta, se siivotaan ja sensuroidaan vähän kuten kuolema ja vanhuuskin.

"Patsaaksi on kuivuttava, kuvaksi itsestään
jonka päähän seppelettä sovitella voivat
Patsaan sisällä on kello
hento, tiukkaan viritetty
kun se kerran liikahtaa
se puhkoo sydämen."

Tämä on kenties kuvaus siitä miten ihmiset kuoltuaan muuntuvat joksikin jota kuvataan patsaina. Patsas voi olla myös ideaali johon on sovituttava. Tai sitten se on identiteetti. Identiteetti taas on siitä omituinen että se ei aina edes liity siihen mitä ihminen on tai mitä hän tekee. Hitler oli kammottava murhaaja joka on ideaali siitä mitä hän teki. Che Guevara sen sijaan oli kammottava murhaaja joka on ideaali joka ei ole sitä mitä hän teki. Ja siksi jälkimmäisestä voidaan tehdä T -paitoja ja ensimmäisestä ei. Patsas kuvaa joka tapauksessa sitä miten ihminen latistetaan kuvaksi eikä jumalaksi. Patsaita kuvaa se latteus ja ihmisyyden puute joka vaivasi Montaignea erilaisissa pönötävissä muotokuvissa.

Lisävääntöä tähän kohtaan saa jos kuuntelee samalla levyllä olevaa kappaletta "Nrsisti" (joka on jotenkin enemmän narsisti kuin narsisti.) Kyseinen kappale kuvaa rakkaudetonta elämää jota narsisti elää. Kun halutaan olla rakastettu mutta ei onnistuta olla kuin pelätty. Siinä tätä tilaa kuvataan esimerkiksi sanomalla "Kun katson kasvojani / ne on kuivunutta nahkaa / kun etsin silmiäni / tuon graniittisen naaman keskeltä" Silmät ovat sielun peili joten tätä voidaan kuvata sieluttomuudeksi. Seitsentahokkuus voidaan saada mukaan tätä kautta (eli otsikkovalinta ei ole aivan mielivaltainen).

Lainattu kohta voidaan rinnastaa vanhaan ajatukseen siitä miten ilman rakkautta ollaan kilisevä kulkunen. CMX on toki viitannut tähän vertaukseen muillakin kappaleillaan, joten se voidaan ottaa jonakin joka on bändi huomioon ottaen hyvinkin relevantti. Näin ollen ihminen ilman rakkautta on kilisevä kulkunen, eikä ole väliä puhuuko hän enkelten tai filosofien kieltä kun hän murtaa ihmisiä. Tämä on oleellista, sillä kun sydän puhkaistaan konkreettisesti, kuollaan. Mutta jos sydän murtuu siten kuten arkikieli sen kuvaa, niin menetetään rakkaudellisuutta. Josta seuraa luonteva jatko

"Silloin tulet aavikon laitaan,
tänne missä kartta ei päde
tänne missä neuvot ei auta
on sisälläsi tuulista.
Ja tämä on lupaus - mitään et mukaasi ota.
..."

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Uniikki

Netissä kiertää pilakuva, jossa on kuvattuna liitutaulu. Taululla on kaavoja joista toisiin kohtiin osoittaa nuolia kuvaten päättelyketjua. Kuvassa keskiössä on kohta johon osoittaa nuoli kohtaan "Then a Miracle occurs" ja nuoli taas mutkikkaisiin kaavoihin. Kuvassa oleva henkilö esittää tilanteelle kritiikkiä "I think you should be more explicit here in step two." Kuvassa selitetään, että tieteellinen ymmärrys on yleisesti ottaen eksplisiittistä, ääneenlausuttua, ja eksaktia. Tämä viittaa tieteellisyyskuvaan, jossa tieteellisyys viittaa ilmiöihin, joiden luonnetta ymmärretään niin että sitä voidaan mallintaa.

On ilmeistä että kyseinen pilakuva kritisoi Intelligent Designiä. Se kun kieltää tämänlaisen mallintamisen. Sen puolella ideana onkin usein intentionalismi, jossa eksplisiittinen ikään kuin on pakko ottaa mukaan. Tätä tukee esimerkiksi Dembskin ajatus siitä, että eliminatiivinen filtteri on olennainen asia kun tarkistetaan että jokin on älykkäästi suunniteltu. Hänestä kun sattuma (todennäköisyys on liian pieni) ja lainomaisuus (luonnonlaki, induktio, algoritminen sääntö ... ei generoi) eliminoidaan mahdollisien vaihtoehtojen joukosta, jäljelle jää design. Tämä tarkoittaa sitä että suunnittelu ei pitäisi sisällään propositionaalista tietoa. Näin ollen kaavoja ja malleja ei voitaisi käyttää. Näin ollen ID -vastaus kuvan esittämään kritiikkiin on "meistä mallintaminen on mahdotonta". ~ Tässä on taustalla ajatus siitä että ihme ylittää ihmisen käsityskyvyn, ei ole tieteellisesti mallinnettavissa ja että ihme ei itse asiassa ole ollenkaan ilmiö jota voitaisiin tiivistää kaavoihin, vaan ihme on yksinkertaisesti ainutkertainen ja uniikki tapahtuma.

Kuitenkin toki tiedämme että uniikkius itsessään ei ole este tutkimiselle ; Universumin synty on selvästi fyysikoiden tutkimusaiheena ja sitä mallinnetaan erilaisilla kaavoilla. Jopa antrooppisen periaatteen (epä)todennäköisyyslaskelmat voidaan nähdä yhdenlaisena tapana yrittää lähestyä aihetta, joka on selvästi sekä tapahtunut historiassa että on ollut jokin josta meillä on vain yhden kerran tapahtuneesta suoraa näyttöä. Sikäli ID -kannanotosta on tässäkin kohden perää, että monet, esimerkiksi Paul Davies, ovat viitanneet siihen että he eivät lähtisi ottamaan todennäköisyysarvioita uniikeista asioista, koska tiede astuu mukaan vasta kun on vähintään kahden otos. Davies siis haluaisi tavallaan toisen universumin tutkittavakseen. Moni näkee tämän rajoitteen turhana ja aiheen tieteellisen lähestymisen alaisena. Mutta kenties ihme onkin jotain jonka taakse ei voida mallintaa kaavoja, jolloin ihme on aina uniikkitapahtuma, eikä mallia voida tehdä.

Tätä kautta voidaan nostaa aiemmin t ekemäni kannanoton Dembskin argumentaatioon. Hänhän vaati Z -factoria vastustajiltaan - ja jopa selvästi älykkäitä toimijoita olettavalta teorialta jossa palikan liukumiseen tarvitaan työtäviä tonttuja jotka livahtavat tarkkailustamme - mutta hän ei sovella niitä omaan ajatteluunsa. Hän ei vaadi design -mallilta mitään irrallista vapaata todistetta. Päin vastoin, eliminointiin perustuvassa päätelmässä on kysymys nimenomaan todisteiden puutteesta joista vedetään intuition ja tunteen kautta yhteys.

Kuitenkin Dembskin voidaan sanoa yrittävän rakentaa Z-factoria joka ei ole irrallinen. Tässä hän viittaa siihen että tiedämme miten ihmiset toimivat älyllään. Hän näkee analogioita näiden välillä. Näin meillä on jotain johon viitata. ajattelussa mukaan tulevatkin ihmeiden kaavoittamisilmiö. Ihme lakkaa olemasta uniikkitapahtuma, jolloin sille voidaan tehdä kaava. Analogia on itsessään induktio, joten kaavojen mukaantuomisen pitäisi olla ilmiselvä seuraus ajatuksesta että analogiapuoli olisi riittävän yksiselitteinen jotta sitä voitaisiin käyttää markkerina. Tämän jälkeen Dembski onkin logiikkansa kummallisessa haarukassa jossa hän ei voi kuin epäonnistua:
1: Joko z -factoria ei synny, jolloin hän ei itse asiassa liitä mitenkään kokeellisesti älyilmiötä siihen mitä hän sanoo designiksi. Tällöin itse avainkysymys siitä onko saatu tulos mikään viite mihinkään älykkyyteen jää täysin auki ja todistamatta. Analogia-ajattelua kun oikeutetaan ja tarvitaan jotta nimenomaan tehdä tämä z -factor -yhteys saataisiin rakennettua.
2: Hän rakentaakin hyviä ja testattavissa olevia eimielipiteenomaisia analogioita ja määrittää näin designiin hienon z -factorin, joka paljastuu induktiiviseksi malliksi. Koska hänen eliminatiivisessa filtterissään lainomaisuus estetään, ei kyseinen selitys enää selviä eliminatiivisen filtterin testistä.
___2.1: Tilanne muistuttaa tällöin sitä, että jos kappale putoaa maahan gravitaatiolain vaikutuksesta, niin joku selittäisi että gravitaatiolaki on vain jotain jota Jumala tottelee. Tässä muodossaan yhteys Dembskin tonttuvertaukseen on ilmiömäisen vahva.
___2.2: Toisaalta se sopisi omaan näkemykseeni jonka mukaan äly on nimenomaan yksi lainomaisuuden muoto. Tällöin ihme olisi totaalisesti perusluonteeltaan erilainen kuin älykkyys. Ja Dembski olisi valinnut suunnittelu -sanan vain korvaamaan teologialta liiaksi kalskahtavaa ihme -sanaa. Eliminatiivinen filtteri tuhoaisi tätä kautta eliminatiivisen filtterin tunnistusvoiman arkeologiassa ja SETI -projektissa ja rikostutkimuksessa - ilmiöitä joiden tutkimukseen ID ei ole tuonut lisäpanosta vaikka se niihin usein vetoaakin muistuttamassa siitä että älyn vaikutuksia voidaan tutkia. (Ja unohtavat että motiivi ja tekijän luonne ovat näissäkin standarditutkimusaiheita.)

Kyseessä on siis kaiken kaikkiaan varsin erikoinen tilanne jossa on selvästi rakennettu käsitekokonaisuus joka menee sotkuun itsensä kanssa. Yhtenä syynä lienee se, että tavoitteena ei ole selvitä koko argumentaatiokentästä, vaan saada vastaus aina yhteen spesifiin ongelmaan kerralla. Näin kokonaisuudesta tulee yllättävän epäkoherentti ; Tätä voisi ilmituoda sanonnalla "Voitaakseen taistelut näkemys häviää sodan."

maanantai 18. heinäkuuta 2011

"duelling definitions"

John Wilkins on agnostikko, mielestäni vielä sitä "parasta mahdollista mallia". Hän on kuitenkin huomannut sen, minkä minäkin olen huomannut. Agnostikkoja määritellään erikoisesti. Wilkins kirjoittaa tilanteesta seuraavasti : "I noticed in the course of replying is that the definition of atheism has shifted recently, and what seems to be going on is that we have duelling definitions." Wilkins korostaa sitä, miten agnostikkoja liitetään nimen oman ateismiin. Jos olet a-teisti eli jotain muuta kuin kivenkova teisti, niin olet ateisti. Tämä on uusi tapa katsoa asiaa, koska epävarmat määrittyvät tämän jälkeen ateistisiksi. ~ Wilkins kuvaa miten juuri tämä tapa on historiallisesti ollut aika tavallista ; Ateismi on ollut perinteisesti nimen omaan jonkun tietyn Jumalan hylkäämistä. Esimerkiksi Humea kutsuttiin ateistiksi, ei siksi että hän oli Jumalienkieltäjä, vaan siksi että hän hylkäsi vallitsevan katolisen kirkon näkemyksen. "When Hume was called an atheist by his contemporaries, it was because he rejected the orthodox Christian God and religion; he was most likely a deist."

Tässä on toisena puolena se, että myös agnostikon määritelmä tuntuu elävän. Se, mitä ennen pidettiin suoranaisena jumalauskona, eli teismiä ja deismiä, on alettu kutsumaan agnostikoiksi. Moni yhdistää Jumalan uskontoihin. Ja sitten jatkaa Dan Brownin malliin katsomaan asiaa siten että Jumalauskon on sitä että uskoo "tarkasti määriteltyyn Jumalaan". ~ Olen jopa kuullut henkilöistä joiden mielestä Intelligent Design ei ole ollenkaan uskonollista vaan päin vastoin, kyseessä on herja. Koska Intelligent Design on hänestä nimen omaan agnostinen, koska siinä "otetaan Luojan olemassaolo vakavasti mutta ei kerrota että Hän olisi jokin tietty Jumala".
1: Tähän tuntuu liittyvän C.S. Lewisin agnostismin kritiikki, joka voidaan tiivistää siihen että agnostikkojen nähdään sanovan että "ei voida saada varmaa tietoa Jumalasta" ja että tämä lausunto on itsessään "varmaa tietoa Jumalasta". Tällä "vakiintunut agnostismi" kielletään irrationaalisena, sisäisesti ristiriitaisena. Näin "järkeväksi agnostismiksi" jäisi vain teismi. Tämä on kenties omituisin tapa vääntää määritelmäkikkailun avulla Jumalauskosta epävarmuutta Jumalasta. Valitettavasti tässä on vielä suurempikin ongelma ; On vain muistutettava Sokrateen "tiedän että en tiedä" -konseptista, joka on relevantti esimerkiksi matematiikassa laskennallisuuden puolella ; Esimerkiksi Alan Turingin pysähtymisongelma on tietoa tietämättömyydestä. Jokainen ohjelma joko pysähtyy tai rullaa eteenpäin. (Vrt. Jumala on olemassa tai ei ole olemassa). Mutta ei ole mitään universaalia tapaa selvittää tilannetta ennalta. Ratkaisu kysymykseen tiedetään usein vasta sitten kun ohjelma pysähtyy.
___1.1: Helpompi tapa ymmärtää miten agnostismi on mahdollista on esimerkiksi huomata että päätöksiä tehdään arvioimalla todennäköisyyksiä, mutta tosiasiassa vaihtoehtojen todennäköisyyksiä ei pistetä rinnakkain. Meillä on esimerkiksi kaksi vaihtoehtoa, joista vain toinen tunnetaan ja sitten vain arvataan että se toinen on todennäköisempi tai epätodennäköisempi. Ja tämän määrittelyn kautta saadaan vastaus, joka on tietysti yhä arvaus. Tämä on kikkana sama kuin arvaisi lopputuloksen in first hand. Argumentti vain naamioituu päätelmäksi koska siinä arvaus prosessoidaan, eikä tajuta että arvauksen voi valita mielivaltaisesti ja että eri valinnat tuottavat prosessissa eri tuloksen. Lopputulos johtuu arvauksesta, ei siitä että oltaisiin fiksuja ja rationaalisia. Prosessi on tälläisessä tapauksessa koristelua, ja sitä voidaan pitää suoraan manipulointina jossa mielivallasta naamioidaan päättelyä ottamalla muoto, mutta unohtamalla sisältö.

Agnostinen rintama on lipunut ateistien suuntaan. Ja agnostismi on alkanut saamaan sävyjä joita on perinteisesti liitetty mystiikan perinteeseen. Muutos ei ole suuri ; "Agnostikkomystikko" on teoriassa mahdollinen ; Koska transsendenttia pidetään usein eipropositionaalisena tietona, se ei voi antaa suoraa vastausta sellaisiin kysymyksiin jotka vastaavat "Kyllä" tai "Ei" sellaisiin kysymyksiin joiden mukana on sellainen kysymys kuin "Onko Jumala olemassa". Mutta Tosiasiasa enemmistö mystiikasta on kuitenkin pohjasävyltään hyvin Jumalauskoista, epävarmuus myönnetään ja sen relevanssi peitetään esimerkiksi viittaamalla uskon hypyn kaltaisiin konsepteihin.

Tämä on vakiintuneiden käsitteiden uudelleenmäärittelyä. Nykyään agnostismi onkin niin moninainen sanana, ja sitä käytetään niin erilaisissa merkityksissä kuin luulla voi. Leikinkin sillä miten "oikein"/"väärin" agnostisia sitä voidaan olla. Agnostismia nimittäin määritellään tavoilla jotka tekevät minusta agnostisen, eiagnostisen.... Siksi olennainen asia onkin muuttunut siitä että jos kutsuu itseään agnostikoksi, niin millä määritelmällä on sitä.

Syynä lienee uusateismi. Se on saanut mediajulkisuutta. Ja niin uskonnolliset piirit on fiksoitunut käsittelemään sitä. Tämä polarisoi keskustelukenttää ja tätä kautta agnostikkojen puheet niputtuvat helposti. Itse asiassa agnostikkona olemisen vaikeus tällä hetkellä johtuukin siitä, että agnostikoista tehdään "meidän puolella olevia" ja "meidän vihollisia" aina sen mukaan mikä ajaa kulloinkin parhaiten sen hetken (julistus/käännytys)intressiä. Olipa kyseessä sitten ateisti tai uskova.

Myös se, että teistinen sävy koetaan agnostismiksi on ymmärrettävissä sitä kautta että agnostismia pidetään tietyllä tavalla eleganttina ja harkitsevana. Näin harkitsevan mainetta voidaan käyttää tukemaan Intelligent Designin kaltaisten liikkeiden ideologiaa ; Agnostismiksi määrittäytymisen kautta saadaan rakennettua pelkällä nimellä mielikuvia harkinnasta ja eiuskonnollisuudesta. Itse toiminta sitten on täsmälleen yhtä uskonnollista kuin ennen määritelmien uudelleennimeämistä. Ja tietysti tämä uudelleennimeäminen tehdään ilman sitä, että tätä määritelmänvaihtoa erityisesti kerrotaan ja korostetaan että kyseessä ei ole se vakiintunut agnostikon määritelmä. (Kuten tavallista on, kun vakiintunutta sanaa käytetään poikkeuksellisella tavalla.) Intelligent Designissä kun uskotaan että maailman takana on äly. Perinteinen agnostismi on nimen omaan sitä että tämänlaiseen lausuntoon ei osata (tällä hetkellä) sanoa kyllää tai eitä..

Agnostikot ovat määritelmänvaihdon kautta päätyneet siihen että näkemyksen sijasta keskiöön nousee määritelmistä taistelu. Tämä on kätevää, jos tavoitteena on voittaa ateismi-uskonto -kulttuurisodassa. Agnostikoista saadaan ikään kuin saisi "harmaat nappulat" shakkilaudalle. Ei tietysti sellaiset joilla olisi oma pelaaja, vaan sellaiset, joille määritetään pelaaja mutta kuitenkin harmaita nappuloita siirtävät vuorotellen sekä mustan että valkoisen puolen pelaajat, mielensä mukaan.
Kirjoittajasta "duelling" likimain mistä tahansa on siistiä. Tässä on teille kuitenkin se poikkeus.. Tämänlainen "duelling" pilaa kaiken asiallisen kaksintaistelun maineen.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Transsendentisti samanaikaisesti kivikova ja hötöinen pää.

Kautta historian ateistit ovat kyselleet "Voiko Jumala tehdä niin suuren kiven, että ei enää pysty nostamaan sitä." Tämä kysymys on tietyllä tavalla typerä. Sillä uskovaisilla on siihen vastaus. Itse asiassa siihen on kaksi, keskenään täysin ristiriidassa olevaa, vastausta.
1: Ensimmäisen mukaan mahdollisuus määritellään logiikan mukaan. Kaikki tarkoittaa silloin "kaikkea loogista". Kivi on sisäisesti epäkoherentti, joten se ei ole mitään. Siksi se ei ole ongelma. Jumala kaikkivoipuudessaan voi tehdä kaikkia loogisesti ristiriidattomia kiviä. Jumala on Järki, Logiikka, Logos.
2: Toisen mukaan Jumala ei välitä logiikasta. Logiikka on alisteinen Jumalalle eikä toisin päin. Tässä ihmisen logiikan rajojen pitäisi korostaa ihmisen nöyryyttä ; Jumala ja hänen aikaansaannoksensa ovat niin ihmeellisiä, että se ei esiinny ihmisjärjen mukaisesti. Ihminen on rajoittunut kun vaatii Jumalaa ilmenemään tietyllä tavalla.

Molemmat ratkaisevat ongelmat. Mutta tosiasiassa nämä ajavat uskovaiset kohti varsin mielenkiintoisia tilanteita.
1: Jos Jumala on looginen, silloin Jumalatodistukset ovat vaatimus. Tämä vaatii sitä, että Jumala voidaan ymmärtää ihmisjärjellä. Silloin ei voida vedota mihinkään mystiseen. Rationaalinen Jumala esiintyy logiikan sääntöjen mukaan. Toisin sanoen Jumalaa voidaan ymmärtää eikä mysteerikorttia voida käytännössä vetää, koska sen mukaan Jumala olisi irrationaalinen.
2: Jos Jumala on irrationaalinen, ei enää voida sanoa että Jumala tekisi mitään ymmärrettäväksi. Jumala ei selitä, ei tee asioita käsitettäväksi. Maailman järjestys ei enää liitykään mihinkään Jumalaan ; Jumala voisi tehdä irrationaalisia universumeita aivan vapaasti. Jolloin Jumala ei ennusta että syntyy järjestyksellinen maailma. Jumalan ja Maailmassa olevan Järjestyksen väliltä katoaa yhteys.

Tietysti vaihtoehdoksi on keksitty transsendentti, jossa paetaan kaikkea yllä olevaa ns. propositionaalista. Tämän jälkeen "Jumala ei ole" "Jumala on" ja "Jumalasta ei voi tietää" muuttuvat joksikin jota ei lyödä loppuun tai päätellä. (Sillä se olisi propositionaalinen väitelause.) Ateismi, agnostismi ja uskovaisuus ovat aivan yhtä järkeviä tai typeriä.

Jos uskottaisiin transsendenttiin logiikkaan, sen pitäisi tietysti johtaa siihen että Jumalaa ei kutsuttaisi rationaalisen ihmisen rationaaliseksi uskomukseksi, ateisteja ei moitittaisi irrationaalisiksi eikä agnostikkoja haahuilijoiksi joiden tulisi vaan päättää se järkevä uskomus. Ja tämä tila ei toteudu uskontokeskustelussa. Kuitenkin sen tarjoamiin kikkoihin turvaudutaan säännönmukaisesti. Transsendentin logiikan opinkohtia käytetään uskon puolustamisessa kritiikkiä vastaan.

Tämä kertoo siitä, että tosiasiassa transsendentti logiikka ei esiinny käytännön uskontokeskustelussa. Transsendentin tarjoama Mysteeri on vain jotain, jota käytetään vähän aikaa kun uskovainen häviää debatissa. Sen jälkeen palataan siihen miten Järkevä ja Todistettu Jumala on. Tämä ei ole "reilua peliä", sillä jos ateisti käyttäisi transsendenttiä logiikkaa, sen pääteltäisiin tarkoittavan sitä, että hän on oikeasti uskovainen. Tosiasiassa transsendentti logiikkahan ei itse asiassa sano suoraan mitään tälläistä, mutta käytännön tasolla tämä esto on päällä. Joka tarkoittaa sitä, että se tarjoaa suojaa vain uskovaisille.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Logiikkaa suurempi?

Uskonnon rationaalisuus on hyvin tärkeässä roolissa uskontokeskusteluja. Tätä ajatusta tukee tavallaan tietysti esimerkiksi teologian laitos yliopistolla ; Asian täytyy olla rationaalista, jos siihen tarvitaan oma tieteenala. Muutenkin nimen omaan uskonnon järkevyyttä korostetaan hyvin usein.

Sen kutsuminen taikauskoksi tai satu-uskovaisuudeksi on suunnilleen pahinta, mitä voi tehdä. Jo ajatus siitä että uskonto olisi epärationaalista, koetaan hyvin loukkaavana.

Kuitenkin uskonnossa on myös hyvin voimakas "mysteerikortin" käyttö. Näillä uskonnon eitieteellisyys ja uskonnonfilosofiassa tunnetut ristitiidat kestetään. Niitä kutsutaan paradokseiksi, ja niihin suhtautumisessa korostetaan sitä, miten Jumala on suurempi kuin mitä ihmisen järki ja ymmärrys. Tätä kautta logiikka ei yletä Jumalaan.

Tässä perustelussa ongelmana on se, että tässä ikään kuin pelataan kaksilla korteilla. Jumala sekä on rationaalinen että looginen, että eiymmärrettävä ja eitodistettu. Tätä kautta vain uskoon sopivat osiot poimitaan ja muut hylätään merkityksettöminä. Tämä strategia taas ei ole logiikkaa vaan virheargumentinkäyttöä, antilogiikkaa. Tarkemmin : cherry pickingiä.

Tämänlainen kaksoissuhde logiikkaan on olennaisena osana transsendenttiin logiikkaan vetoavassa uskontovaltapelissä. Tässä yritetään vahvistaa uskonnon asemaa, ja julistushenkeä korostetaan sillä että mysteerinen transsendentti on niin outo, että sen ei voida sanoa olevan propositionaalista tietoa. Eli se ei esitä selkeitä väitelauseita. Sellaisia kun "Jumala on" tai "Jumala ei ole". Kuitenkin tässä on mukana sekin ongelma, että transsendentin logiikan mukaan myös tieto siitä että Jumalasta ei voi tietää on propositionaalinen väitelause. Joten tällä kiertelyllä ei saada rakennettua agnostismiakaan. Tosin agnostikko tai ateistikin voi sanoa että uskova tekee saman virheen, kuin agnostikko väittäessään transsendentin tiedon oikeuttavan ja perustelevan hänen vakaumuksensa.

Transsendenttiin liitetty "mysteerisyyslogiikka" tarjoaa tietysti mitä ovelampia korkkiruuvistrategioita niille, joiden ensisijaisena henkenä on levittää sitä oikeaa ja tiettyä ajatustaan. Sellaista, joka on niin varmaa että se on taatusti "kalliolle rakennettu" ja jota ei tarvitse epäillä - eikä siksi sitä tarvitse perustellakaan. Ja tästä siinä on pohjimmiltaan kysymys. Ei järjenmukaisuudestas, vaan ennakkoasenteista.

Tätä kautta kyseisistä kiemuroista voi kuitenkin myös päästä eroon. Sillä uskovaisethan tavallisesti syyttävät paradokseihin viittaavia ateisteja siitä, että he ovat mielestään Jumalaa fiksumpia. Jumalan valtava äly on niin suurta että hän on ihmisen rajallisen järjen ylittävä. Tätä kautta uskova joka esittää ymmärtävänsä Jumalan väittää olevansa logiikan yläpuolella ; Ymmärtävänsä jotain logiikan ja järjen yli. Tällöin uskovakin syyllistyy ylpeyteen, kun väittää että hänen näkemyksensä on niin syvää ymmärrystä että se on kaiken perustelemisen ulkopuolella tasolla, jossa mikä tahansa loogiikkaan perustuva vasta -argumentti on irrelevantti. Tällöin uskova, paitsi väittää että Jumala on logiikkaa suurempi, myös väittää että hänellä on logiikkaa suurempaa tietoa Jumalasta. Näin ollen mysteerikorttikin on "hiekalle rakennettu", perustelu nojaa pohjimmiltaan uskovan omahyväisyyteen ja siltä pohjalta vedettäviin väitteisiin. Kysymys on "Pyhäin Ylpeudestä".

torstai 24. syyskuuta 2009

Liikuttamaton liikuttaja.

"Näkymätön ja olematon näyttävät yllättävän paljon samanlaisilta" ... "Minulla on monta näkymätöntä asiaa kotonani. En vain löydä niitä."
(Juha Leinivaara, facebook, 23. syyskuuta 2009)

Sami Pihlström on esitellyt näkemyksiä jossa Wittgensteiniä tulkitaan transsendentiaalisen kautta. Pihlströmhän ei "missään tapauksessa" tarkoita tulkintaansa "historialliseksi tulkinnaksi Wittgensteinin ajattelusta." Kyseessä ei siis ole niinkään kannanotto siitä että Wittgenstein olisi transsendentiaalinen, kuin siitä että hänen filosofiastaan löytyy sellaisia sävyjä, joita voidaan sovittaa transsendentiaaliseen ajatteluun.

Kiinnostuneet osannevat lukea Pihlströmin tuotantoa, ja Wittgenstein -kommentaarin sijasta otan sitä kautta nostettuja asioita. Tärkeintä on ymmärtää se, että Wittgensteinistä tärkeää on, että ymmärtää että kieli käsittelee järkevästi propositionaalisia väitelauseita, jotka vastaavat joihinkin maailmaa koskeviin kysymyksiin. Niiden ulkopuoliset asiat eivät toimi kielen käsittelyssä. Jos jokin on transsendentti, sillä ei sen sijaan ole propositionaalisia ominaisuuksia. Eli transsendentti olemassaolo vain joko on tai ilmenee, sitä ei käsitellä kielellä tai aistihavainnoilla.
1: Pihlström jopa esittää tämän hetken uusimmassa "Niin&Näin" -lehdessä että Wittgensteiniläisittäin ajatellen olisi ristiriitaista väittää että mystisen kokemuksen perusteella voisi esittää tosiasiaväitteitä Jumalasta ja tämän olemassaolosta. Sekin kun olisi propositionaalista tietoa. Jaana Hallamaata lainaten "Pihlström osoittaa elegantilla ja eleettömällä tavalla, kuinka uskonnollinen usko on filosofisessa mielessä erittäin ongelmallinen asia, (lähes?) täydellinen mahdottomuus. Jos omaksumme tieteellisen realismin mukaisen näkemyksen maailmasta, uskonnolliselle uskolle ei näytä jäävän tilaa, eikä sellaiselle tunnu olevan tarvettakaan. Maailman selittämisen ja ilmiöiden ennustamisen näkökulmasta Jumala on ollut tarpeeton hypoteesi jo keskiajalta lähtien, eikä Jumalaa tarvita oikeuttamaan moraalia sen paremmin kuin antamaan elämään mielekkyyttäkään. Yritykset sijoittaa Jumala luonnollisen maailman ilmiöihin on tuomittu epäonnistumaan. Yhtä turhaa on etsiä Jumalaa elämän tarkoituksen pohtimisesta. Jumalatodistukset on aikaa sitten osoitettu antikvaarisiksi siitä huolimatta, että vieläkin on niitä, jotka sinnikkäästi muotoilevat sellaisia. Institutionaalisen uskonnon, esimerkiksi kristinuskon jähmettynyt dogmaattisuus on paitsi älyllisesti kestämätöntä myös vastenmielistä. Tämä ja vähempikin riittää monille osoittamaan, että uskonto on toivoton suunta."

Mutta hänen kirjoituksensa ovat vaikuttaneet siihen, mitä seuraavaksi kirjoittelen. Vaikka osa keskittyykin sellaiseen Jumalanäkemykseen joka ei ole transsendenttiä. Otan käsittelyyn uskonnossa nimen omaan julistavassa toiminnassa esiintyvät kahdenlaiset Jumalakäsitteet. Molempia kannatetaan nimen omaan kristinuskon piirissä.
1: Aktiivinen vaikuttajajumala. Tämänkaltainen Jumala ei ole yliluonnollinen vaan paranormaali : Toisin sanoen Jumala vaikuttaa ja tämän vaikutus on selväluonteista. Tälläisestä Jumalasta saadaan propositionaalista tietoa samaan tapaan kuin vaikkapa karhuista. Tälläinen Jumala vaikuttaa ja tätä kautta siitä voidaan saada todisteita. Malliesimerkki tästä on rukousparannuksiin vaikuttava Jumala tai menestysteologian Jumala, joilla on selvä luonne. Näillä Jumalilla on tiedettyjä ominaisuuksia.
2: Transsendentti piilottelijajumala. Tälläistä ei voida lähestyä kuin korkeintaan negatiivisin kuvauksin, sen kautta "mitä se ei ole". Jos niidenkään kautta. Se ei sisällä kielellistä tietoa, eikä sen vaikutuksia voida säännönmukaistaa ja kaavoittaa. Tämä on melko hyvin ymmärrettävissä kun ottaa esille Eckhart von Hochheimin (eli Mestari Eckhartin) käsitystä Jumalanpilkasta : Hänestä jokainen ihmisen sanalla esittämä Jumala on pakosti vain jonkinlainen puutteellinen Jumalan irvikuva. Tätä kautta jumalanpilkka on jopa hyveellistä toimintaa, koska ne nostavat esiin ihmisten jumalasta vääntämien tekemien keksintöjen, näkemysten, ominaisuuksien ja kuvitelmien verkosta naurettavan. Tämä korostaa itse sanojen ulkopuolella olevan Jumalan mahtavuutta ja arvoa.
___2.1: Mestari Eckhartin kannanotto on itse asiassa heijastunut suureen osaan teologista ylenkatsetta : Esimerkiksi Paulo Coelho vetoaa transsendenttiin Jumalaan ja moittii että toisenlainen Jumala on "väärin ymmärretty". Hän sanoo sen toki kohteliaasti muotoon "Jumala ei ole sellainen kuin se yleensä käsitetään". Tässä moititaan tietysti fundamentalistejen näkemyksiä vääräksi, niissähän etsitään aktiivista ja elävää Jumalaa oman sydämen ulkopuolelta. Toisaalta kritiikki kohdistuu tietysti ateisteihin, jotka näyttävät lähinnä reagoivan fundamentalistien käännytysyrityksiin sillä reaktiolla joka ihmisille on luonteva: Vastustamalla sitä ja keksimällä kohdattuja argumentteja kohtaan vasta -argumentteja. Lopputulos onkin selviö.

Samoin uskovaisia voidaan moittia siitä että nämä tavoittelevat aktiivista Jumalaa. Tässähän asettaudutaan auktoriteetiksi jolla on omasta systeemistä lupa katsoa toisten puolesta että mikä on "oikea tapa uskoa" ja "väärä tapa uskoa". Toki ymmärrän miksi mystikko voi pitää transsendenttiä Jumalaa parempana. Mutta toisaalta ihmeidentekijäJumalan tavoittelu on sekin ainakin periaatteessa ihan mahdollista. Moni on kuullut esimerkiksi Punaista Merta juutalaisten edestä hakovasta Jumalasta, eikä tätä välttämättä pidetä suoraan naurettavana käsitteenä.

Näiden ero on tietenkin häilyvä. Itse asiassa voin helposti nostaa esiin kaksi tapaa:
1: Kritiikki -immunisoinnissa ominaisuuksia ja kriittisiä testejä selitetään irrelevanteiksi yksi toisensa jälkeen. Lopputulos on tietenkin se, ettäjatkumo puutarhanhoitajasta näkymättömän miehen kautta yliluonnolliseen on olemassa.
2: Toisen yhdistävän jatkumon saa rakennettua tietenkin Alvin Plantingan kautta. Hänen Jumalansahan on sellainen, että tästä saadaan propositionaalista tietoa. Toisin sanoen Jumalasta saadaan havaintoa sensus divinitatiksen kautta. Tämän vuoksi hän voi esittää että Jumala on juuri kristinuskon Jumala. Tämähän vastaa moniin tosiasiaa koskeviin kysymyksiin. Plantingan Jumala -aistia ei kuitenkaan ole kaikilla, ja jos ateisti kokee että Jumalaa ei ole, tämä voi olla ikään kuin sokea. Tätä kautta toisten henkilökohtaiset kokemukset nostetaan arvokkaiksi ja toisen merkityksettömiksi. Sattumalta tämä tehdään juuri siten että Plantingan ja hänen kannattajiensa kokemukset nostetaan arvokkaiksi ja erimieliset ovat vain erehtyneet. (Omien määritelmien kautta tehdystä ylenkatseestahan tässä on selvästi kysymys. Toisten kokemukset ovat arvokkaampia. Ja seuratun ideologian kautta saadaan se, mitkä.)

Silti olennainen ero on, että "olematon näyttää kovasti näkymättömältä" ja toisinpäin. Niin ei näytä lasilevy lentävän linnun silmiin. Ja niin näyttää kuviteltu pähkinähallusinaatio toiveikkaan mutta hullun oravan mieleen.

Oma suhtautumiseni on se, että suhtaudun erilaisiin Jumalamalleihin eri tavalla.
1: Jos joku esittää ihmeidentekijäJumalaa, pyydän tätä kyseistä Jumalaa tekemään ihmeen tai tulemaan itse selvittelemään asiansa minun kanssani. Tässä kohden vaaditaan siis evidenssiä olennosta. Tämä on järkevää, koska jos väitetään että luonnossa on jokin voima, tätä voidaan tietenkin testata. Jos Jumala on aktuaalisesti vaikuttava, näitä voidaan havaita, ja jos Jumala on erityisen mahtava, sitä helpommaksi tämän havainnoinnin pitäisi olla.
___1.1: Tässä kohden olen siis vahvasti empiristi. Mielestäni Jumalaa ei voimanlähteenä voi falsifioida, joskin uskon että se ennen on ollut testattavammissa mutta ajan mittaan kaikille syille on keksitty, kuten Lakatoksen mukaan kaikki epäonnistuneet tutkimusohjelmat, "protective beltin", joka on kritiikki -immunisoinut sen. Tässä kohden vahvojen todisteiden saaminen muuttuu ensiarvoisen tärkeäksi. Etenkin kun todistustaakka on tunnetusti olemassaolevaksi väittävällä. Sitä ennen on turhaa vaivautua. Tässä Jumala on monessa testissä epäonnistunut, mutta paljon korjailtu näkemys, joka on sen verran epämääräinen että se on tällä hetkellä melko empiirisesti epäkiinnostava kohde. Se voi toki muuttua tulevaisuudessa, mutta aivan kuten isojalkojenkin kohdalla: "I'm not holding my breath." Ja kuten isojalankin kohdalla käy: os olento löytyy, en kuitenkaan kuole löydön edessä. Se ei täydellisesti murra näkemyksiäni siitä mikä on mahdollista tai mahdotonta.
2: Jos kyseessä on transsendentti Jumala, sanon että "Et sinä voi minulle mitään siitä sanallisesti opettaa, vaikka kuinka yritätkin aiheesta kirjoja kirjoittaa ja/tai lukea, ja keskustella. Menen lukemaan jotain muuta." Sillä transsendentin Jumalan palvelu muuttuu wittgenstein -hengessä melko kummalliseksi toiminnaksi. Kun se ei sisällä propositionaalisia väitteitä, sen "järkevästi hyväksyttävä muoto" olisi pelkästään sitä että yritettäisiin jollain perusmekanismeilla saada pää sekaisin. (Nämä ovat meditaatio, mantran tai muun fyysisen toiminnan, runsas valvominen, kieltäytyminen, itselle kivun aiheutus, huumausaineet, unenhallintamenetelmät, liikkumattomuus. Sekä tietenkin vastakohtapari "rauhoittuminen tai riekkuminen".) Se, joka kommentoi että "tämä kokemus tarkoittaa yhteyttä maailman kanssa" lyötäisiin sauvalla päähän, koska veli on syyllistynyt syntiin ja esittänyt propositionaalisen lauseen transsendentista.
___2.1: Tässä kohden olen siis "vahvasti agnostikko". Voisi sanoa jopa "agnostic fundamentalist". Minä en tiedä tälläisellä tavalla määritellyistä asioista. Ja mikäli logiikan lait pitävät ollenkaan, et muuten sinäkään. Ja jokainen joka on erimielinen kanssani, on väärässä. Lisäksi jo itse transsendentti on luokituksena siitä outo, että siinä viitataan johonkin jonka ominaisuuksista ei edes periaatteessa voida tietää mitään. Sen olemassaolokin on propositionaalinen kannanotto, joten mielenkiintoista onkin, miksi tälläinen somethingelseism edes täytyisi ottaa huomioon vakavasti otettavana luokituksena. Ja vaikka se olisi olemassakin, niin luokitus jonka sisällä ei ole mitään jota voitaisiin käsitellä ja josta voitaisiin puhua tai ymmärtää. Sellainen luokitus olisi enemmän kuin väärä. Se olisi käyttökelvoton, sovelluskelvoton, turha.

Ehkä tämän vuoksi olen agnostikko. Kontekstista riippuen kiinnostavaa onkin korkeintaan se, miten paljon, ja millä ehdoin.
Ehkä minulle voisi esittää ongelmana sen tavan jolla Pihlström asiaa lähestyy. Hänhän ottaa sen enemmän elämäntapana, sitoutumisena. Karkeasti "Eikö toivo - vaatimattomuudessaan - olisi varmana omaksuttua uskoa inhimillisempi asenne kokemuksen ulottumattomissa olevaan maailmaa? Ja eikö myös toivon varaan voisi perustaa kokonaisen praksiksen, kokonaisen elämän?" Tässähän syynä on se, että "Uskonnollisen uskon perinteessä se, onko Jumala jotain yliluonnollista vai "inhimillinen konstruktio" ei käsittääkseni kuitenkaan viime kädessä ole kovin merkityksellinen asia." Riippuu keneltä kysytään. Ateisteja käännyttävät fundamentalistikristityt ovat erimielisiä. Minusta itsestäni tuo ero on juuri se oleellinen ero. Praksiksen kun saa rakennettua vaikka masturbaation ympärille. Sille voi omistaa elämän, ja kivaa on. Se, joka tekee siitä muutakin kuin kivaa trivialiteettia. Ymmärrän toki, että tuo "uskonnollisen uskon lähestymistapa" on se, joka yhdistää useita uskovaisia. Kuitenkaan henkilökohtaisuuksilla ei ole kovin isoa järkeä tai vaikutusvaltaa erimielisiin. Miksi siis argumentoida lainkaan? Eikä argumentti ole perustelun ja vakuuttamisen väline. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen jollain tavalla samaan ryhmään kuuluvien selkääntaputtelu? Tosin mielenkiintoista on, missä määrin tästä käsin voidaan puhua koko ilmiöstä. Puhtaasti subjektiivisuuden varaan järjestetty seurakunta olisi "Järjestelmä ilman Muotoa".

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Kuulun WYSIWYG -elämääni.

"You are here alone again / In your sweet insanity / All too calm, you hide yourself from reality / Do you call it solitude / Do you call it liberty / When all the world turns away to leave you lonely / The fields are filled with desires / All voices crying for freedom / But all in vain they will fade away / There's only you to answer you, forever"
(Yuki Kajiura, "The World")

Tänään meillä vieraili afrikasta Suomeen tullut musta mies, ystäväksi voisi kutsua. Hänen nimensä on Briggs, ja hän on tuttumme, koska hän yritti iskeä puolisoani. Ei siis nyrkillä, vaan muuten. Koska tilanteesta kerrottiin, ja minulla on kyynisestä luonteestani huolimatta jonkinasteinen kyky luottaa ihmisiin tai jotain sinne päin, en tietenkään kehittänyt mitään mustasukkaisuussalaliittoa, ja niinpä mies käyskentelee meillä päin aina silloin tällöin kylässä. Hän on tästä joskus hieman ihmeissään, koska heillä päin tilanteita ei käsitellä ihan tällä tavalla. Mutta oli tämä sentään helpompaa, kuin reagoiminen entiseen rippikouluopettajaani - joka oli tämän päälle vielä lukiossa filosofian ja uskonnon opettajanani. Minulla ei koskaan ollut mitään varsinaista kiistaa hänen kanssaan, itse asiassa välimme ovat olleet ihan hyvät. Mutta sittemmin sain kuulla että hän on aikanaan soittanut puolisoni vanhemmille - kun tämä oli jo täysi -ikäinen - ja kertonut kuinka hän uskoo että hän on saatananpalvoja. Syyttä tietysti. Puolisoni on siis saatanapaniikin (Satan Panic) uhri. Nyt en tiedä, pitäisikö minun haastaa henkilö kaksintaisteluun kaikkien ohjesääntöjen mukaan vai mitä. Ehkä mietin asiaa myöhemmin.. Ehkä tyydyn vain vinoilemaan siitä, kuinka aikanaan kuulumisia kerrottuani hän kommentoi että oli hyvä että menin armeijaan enkä "laittanut mekkoa päälle". No, kristittyjen parissa näitä tälläisiä kommentteja aina pyörii. Eivät he niillä pahaa tarkoita, mikä on tietenkin täysin eri asia kuin väittää että he eivät tekisi pahojaan kuin pienet porsaat - jotka ovat joko sairaita tai sitten niillä on pahat mielessä.

No, tämä ei ole tässä kontekstissa niin tärkeää.

Briggs nosti puheeksi T -paitani, joka on kaikkien taiteen sääntöjen mukaan "karmea". Suurin osa tutuistani tietää sen, koska on nähnyt sen, ja näky on polttanut kulumattoman reiän heidän tajuntaansa, sellaisen jonka pyyhkimiseen ei mikään psykoanalyysi tai ripittäytyminen Jumalalle riitä. (Mikä ei vielä ole kovin paljoa se.) Silti painajaiset vainoavat heitä vuosia. Se on ensinnäkin vaaleanpunainen. Eikä millä tahansa tavalla vaaleanpunainen, vaan juuri sillä karmealla tavalla vaaleanpunainen. Se on myös hieman liian pieni. Juuri sellainen, jota kliseisen homoseksuaalien voisi luulla käyttävän - jos he olisivat ensin unohtaneet ensimmäisen kliseisen homoseksuaalien säännön, eli sen että he miettivät mitä laittavat päällensä.

Hän kysyi että "Jésuus Teippíi pélastáa" , ja kyseli mitä se tarkoittaa. Kerroin hänelle, että se on kontekstikysymys: Kaukaa näyttää että siinä lukee "Jesus saves", ja kun sitä katsoo läheltä, viesti onkin "Duct tape saves". Ja että paidan osto ei ole sattumaa: Se on kuten minä, ja oikein tulkittuna se kertoo minusta todella paljon. Se on kuin se kuuluisa kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - kiinnostavaa onkin tietenkin se, mitkä sanat ne ovat. Paita on, paitsi ruma ja kenties herjaava, myös tarina. Ja se tarina on tietysti tarina minusta. "Hell, I'm best friend to myself. Think about it ; I live all my life with him and listen all the crap jokes, and sometimes I even laugh at them. We two are totally inseparable."

Kerroin epäselvällä "finglishilläni" että kun olen lapsuudessani ollut voimakkaasti uskovan opettajan alaisuudessa 3 -luokasta yläasteelle asti, käynyt lapsena jopa helluntaiseurakunnan leireillä ja kirkon leireillä, ja että olen myös ollut monta vuotta kristitty ja ollut muassa kirkkokuorossa, lapsuuteni on ollut kristinuskon sävyttämää, mikä on vaikuttanut puheparteeni ja etenkin elekieleeni. Ja että vaikka aatteet muuttuvat, ilmeily säilyy. Esimerkiksi uudessa MTT -töissäkin moni taatusti luulee, että minulla on -kenties vahvakin - kristillinen vakaumus, lähinnä koska vitsailuani on todella mahdotonta erottaa vakavanaolostani - tähän ei edes puolisoni yleensä pysty - erottamaan, että kommentaarini ovat pohjimmiltaan vinoilua. Tasainen, rauhallinen, ääni, jossa ei ole pilkkaa, on hyvä keino sanoa kovaa ironiaa huomaamatta. No, olen tottunut eikä minua muiden väärinluulot haittaa. Saanpahan katseita, joita ihmiset antavat kun pitävät henkilöä hassahtaneena mutta ovat kohteliaasti hiljaa. (Toisen uskonnollista vakaumusta ei saa nyky -yhteiskunnassa pilkata.)

Paidan ostokaan ei siis ole sattuma. Se on kenties ainut vaateparteni, jossa kokonaisuutta on todella mietitty. Muutenhan ostan vain sitä mikä on tosi halpaa, tai jota joku minulle lahjoittaa.

Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että tilanne ei ole sitä miltä se näyttää. Että kyseessä on kirkosta eronnut pakana, joka on niin epäpyhä, että häntä tuskin edes haudataan, kun hän kuolee. Briggs kyseli sitten että olenko ateisti, minkä tietenkin kiistin, koska en ole. (Ei uskonasiat ole yleensä ensimmäisiä juttuja joita ihmisestä kerrotaan, paitsi poikkeustapauksissa. Yleensä puhutaan aluksi aika pitkäänkin muita asioista kuin vakaumusasioista. Siksi asia tulikin puheeksi vasta nyt.) Kerroin, että uskon vain kun saan evidenssiä, mutta jos en saa evidenssiä, en vielä välttämättä väitä että asiaa ei ole, en vain näe sitä ja siksi en usko siihen.

Seuraava kysymys olikin aika erikoinen, ja se mielestäni kertoi erilaisesta kulttuuriympäristöstämme: Hän kysyi:

"So, you are not christian and not atheist. Where you belong?"

Briggsin maaimassa siis kuuluminen on omalla tavallaan ihan yhtä tärkeää ellei tärkeämpää kuin propositionaaliset kannanotot ja niiden korrespondenssi, eli suhde todellisuuteen. Tässä on Eihän siinä voinut sanoa muuta kuin:

"Where ever I go, there I am."

Täydellinen WYSIWYG -elämä, "What You See Is What You Get." Se mitä näet on mitä saat. (Se mitä näkee taas riippuu myös siitä, miten havainnot tulkitsee. Lopputulos on havaintojen ja niihin suhtautumisen summa.) Huonomminkin voisi olla. Voisi sanoa, että uskon että ihmiset eivät ole niinkään pahoja, kuin Douglas Adamsia lainatakseni "enimmäkseen harmittomia": Heidän pääasiallinen ajattelutapansa ei ole pahuus vaan ignoraatio. Aktiivinen toiminta taas on enimmäkseen hyväntahtoista, joskin erehtyväistä puuhailua. Tämä ei ehkä monista ole paljon, mutta toisaalta meillä ei ole mitään todisteita siitä että olisi yhtään mitään muutakaan, joten sen on parasta riittää. Mielestäni tämä voittaa eurooppalaisen perisynnin tuoman "syyllisyyskulttuurin" jossa ihminen nähdään synnin turmelemana, pohjimmiltaan surkeana sääliönä - tai itämaisessa "häpeäkulttuurissa" jossa elämä on suorite, kasa odotuksia, kohteliaisuutta, palvelua, yhteisöön kuulumista ja muina vastaavia velvollisuusasioita - joissa kuitenkaan vastuuseen ei liity siihen minusta olennaisesti kuuluvaa vapautta..

maanantai 26. toukokuuta 2008

Tieto.

"He deals the cards as a meditation / And those he plays never suspect / He doesn't play for the money he wins / He doesn't play for respect / He deals the cards to find the answer / The sacred geometry of chance / The hidden law of a probable outcome / The numbers lead a dance"
(Sting, "Shape of my heart")

Epistemologiassa tärkein asia on selvittää, miten ja millä ehdoilla asiaa voidaan sanoa tietämiseksi. Se siis eroaa olennaisesti ontologiasta, joka selvittää sitä miten asiat ovat. Epistemologia ei siis käsittele niinkään olemista kuin tietämistä. Voi siis olla jotain, jota ei voida todistaa. Tämmöinen on kuitenkin olemista, ei sellaista jota perustellusti voitaisiin sanoa olevaksi. Ontologinen kannanotto voi olla mahdollinen, mutta ei hyvin perusteltu. Epistemologian kenties keskeisin elementti on siksi evidenssi. Tyypillisesti se määritellään tärkeäksi jotta uskomus voidaan oikeuttaa tiedoksi. Tämän vuoksi evidenssin konseptin ymmärtäminen on tärkeää; Sen avulla voidaan
1: Miettiä sekä sitä millä ehdoin tiedämme
2: Edellisen avulla tarkastaa onko jokin väite tietoa vai vaan perustelematon kannanotto.

Käytän jutussa säännönmukaisesti anglismiin vivahtavaa sanaa "evidenssi" sanan "todiste" sijasta, koska sana "todiste" ymmärretään usein väärin. Epistemologiassa ja tieteessä harvemmin "todistetaan" mitään, eli esim. sanotaan jokin olemassaoloväite lopullisesti. Vain matematiikassa todistetaan tälläisiä absoluuttisia totuuksia. Tässä jutussa en siis käsittele matemaattista todistamista. Epistemologian lisäksi käsittelen mielestäni tärkeitä muita tietämisen tapoja.
1: Arkipäivän tieto. Kun otetaan esimerkiksi jokapäiväinen elämää ja katsomme mikä siellä on todistettua, se koskee jotain kohdetta. Ajattelemme esimerkiksi että fossiilit ovat toditeita siitä minkälaisia eläimiä maan päällä on elänyt, ja että röntgenvalokuva on todiste siitä potilaalla on murtunut jalka. Hyväksymme myös tietynlaiset epäsuorat todisteet, eli sen että kuume kertoo sairaudesta. Emme näe sairautta, mutta kuumeen näemme. Lisäksi kutsumme todisteiksi esimerkiksi silminnäkijän lausuntoja. Tosin lausunnot eivät ole yhtä helposti "objekteja", kuin esimerkiksi savuava ase, se on enemmän kielellinen entiteetti, emmekä miellä niitä yhtä konkreettisiksi. Arkipäivässä luotetaan yleensä havaintoihin ja jopa intuitioon sekä uskomuksiin, eikä juurikaan mietitä ovatko todisteiden takana olevat tavat eksakteja, aina samoja. Tämä onkin hyvä asia, sillä arkielämässä tärkeintä on selviäminen, ei takana olevien tietojen autenttisuus. Riittää että tulokset ovat "riittävän hyviä" ja "riittävän uskottavia". Aina niiden ei tarvitse olla sitäkään. Arkielämässä evidenssi on usein, joskaan ei aina, laadultaan melko kevyttä. Mutta sekin on usein jonkinlaista havaintopohjan logiikalla käsittelyä. Arkielämän evidenssi näyttää koostuvan konkreettisista kappaleista, joiden yhteydet ovat kaikille ilman muuta selvää.
___1.1: Arkielämän tietoa ei usein pidetä tärkeänä tai hyvänä. Arkielämässä kohdataan kuitenkin aina silloin tällöin tietoon, joka on hyvinkin hienostunutta. Tämä on hiljaista tietoa. Tämä on yleistä tietoa, jota on esimerkiksi monilla taitavilla käsityöläisillä. Tämä tieto koostuu työmenettelyistä ja tiedoista, joita ei voida tai ei ole helppoa ilmaista sanallisesti. (Hiljaisen tiedon ymmärtämiselle on keskeistä se, että jos henkilö osaa, mutta ei halua kertoa asiaa kielellisesti, kyseessä on protektionismi, ei hiljainen tieto.) Tämä liittyy olennaisesti ammattitaitoon. Hiljaista tietoa ei ole filosofiassa hylätty. Muun muassa Ludwig Wittgenstein tuotti käsitteen unsagbar, joka tarkoitti sanomattomissa olevaa tietoa. Myös Michael Polanyilla on käsite tacit knowledge, jolla tarkoitetaan piilevää tietoa. Hiljaisen tiedon ajatus perustuu sille, että tiedämme enemmän kuin osaamme sanoa. Hiljainen tieto voi olla käytännöllistä, jolloin se on taito. Sen merkitys koskee silloin vain jotain suoritetta, eikä päde sen ulkopuolella. Hiljainen tieto on usein sellaista, jossa kirjoissa oleva, kielellisesti esitetty tai kirjoitettu, ohjeistus on harjoittelulla saatu hallintaan. Esimerkiksi kiertopotkun voi kirjata kirjaan, mutta sen opettelu käytännössä on vielä jotain muutakin. Lisäksi kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia olisi todella hankala listata kirjaan, joten kiertopotkunkin opetteluun olisi hyvä saada joku joka arvioi asentoa ja korjaa esimerkiksi polvien taivutuksia ja askellusta. Lisäksi hiljainen tieto on voinut herättää erittäin hienostuneen kyvyn tehdä tarkkoja arvioita: Englannin kielellä tunnetaan erityisiä connaisseureja, joilla on jokin erityinen taito esimerkiksi tunnistaa taideväärennöksiä tai viinejä. Näiden sanomisilta ei vaadita kielellisiä perusteluja, ja tietojen tarkastaminen ei onnistu samaan tapaan kuin tieteelliseltä tiedolta. Tosin osa on sitä mieltä, että connaisseurejen tieto on tarkistettavissa muilta alan asiantuntijoilta, ja että tiedemaailmassakin kyseessä on samantapainen ilmiö: Vain toinen huippufyysikko voi tarkistaa toisen huippufyysikon työn.
_____1.1.1: Taitotieto on muusta hiljaisesta tiedosta poiketen kielellä ja asioita koskevilla väitelauseilla esitettävää proseduraalista tietoa, jossa kyseessä on tietoa koskeva taito. Tämänkaltainen tieto voidaan Ilkka Niiniluodon mukaan esittää myös sanallisesti. Taitotiedon tunnistamisessa tärkeä ero on kuitenkin siinä, että sanallisesti esitetyssä, propositionaalisessa, tiedossa kysymys on enemmän know that, jossa siis tiedetään että on jotain. Taitotiedon kohdalla kyseessä on know how, jossa siis tiedetäään kuinka.
2: Havaintopohjainen, propositionaalisesti käsitelty tieto, joka perustuu deduktiivisen päättelyn avulla induktiosta nostettuun selitysarvoon ja todennäköisyyksiin. Tämä on kenties yleisin tapa lähestyä tietämistä, ja sitä käytetään esimerkiksi empiirisessä tieteessä. Tässä on käytössä tietyt päättelyt. Esimerkiksi Timothy Williamson on päätynyt johtopäätökseen siitä, että perustellun evidenssin on oltava luonteeltaa propositionaalista. Eli että se edellyttää kieltä, jonka merkkien avulla voidaan muotoilla erilaisia väitelauseita. Tavallisin propositionaalisen tiedon ilmaisukeino on luonnollinen kieli, mutta se voidaan ilmaista myös merkeillä, piirroksilla ja äänillä. Karkeimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että ollakseen evidenssi, sen täytyy käsitellä väitelausetta, jonka mukaan joku joko on totta tai epätotta. Tämä taas rakentuu alkuoletusten ja jonkinlaisen lain tai säännön tai loogisen käsittelytavan päälle. Williamsonin mukaan evidenssi esitetään usein päättelynä, johon liittyy selitysarvoa ; ts. se rakentuu deduktiivisesti teoriasta nostettavien hypoteesien totuudellisuuden koettelusta. Williamsonin mukaan evidenssi on siis mitä hypoteesien kautta voidaan testattavasti selittää teorista. Ja Williamsonin mukaan tämä on nimen omaan propositionaalista. Hypoteesi on väite, joka nostetaan propositioiden avulla ja jota koetellaan ; Se, mitä hypoteesit olettavat ovat erilaisia propositioita. Objektien selittäminen taas ei ole kovin järkevää. Emme voi päätellä että veitsi on esimerkiksi verinen, jos meillä ei ole jonkinlaista propositionaalista kuvausta, eli määrittelyä, veitsestä ja verestä. Objekteihinkin rakentuva tieto on hänestä siis luonteeltaan propositionaalista. Williamsonin mukaan käytämme evidenssiä todennäköisyyksien kautta. Eli vertailemme vaihtoehtoisia malleja keskenään. Eli meillä on kaksi epäiltyä murhaajaa, ja vertailemme sitten evidenssin kautta, kumpi on todennäköisempi. Tämän taas voimme tehdä vain jos annamme todisteille jonkinlaisen todennäköisyysarvon itse vaihtoehtoisille malleille. Eli jos Pekka on murhaaja, hän käyttäisi veistä jossa on hänen sormenjälkensä todennäköisyydellä X ja jos Matti, hän käyttäisi veistä jossa on Pekan sormenjäljet jollain toisella todennäköisyydellä Y. Kuitenkaan havainnot ja kokemukset eivät itsessään ole luonteeltaan propabilistisia, ne joko ovat tai ne ovat havaitut. Tämä tarkoittaa sitä, että evidenssille antamamme arvo on luonteeltaan deduktiivista, se on propositionaalista. Williamson esitti myös, että ajattelemme usein että jokin todiste falsifioi, tai muutoin kumoaa tietyt hypoteesit: Jos tekijä on havaittu Amerikoissa, hän tuskin on samanaikaisesti tehnyt murhaa Helsingissä. Tämä tarkoittaa sitä, että voidaan päätellä että tietyt asiat eivät tapahdu jos tietty taustateoria on voimassa. Voimme siis vetää näissä tapauksissa "ei X" -tyyppisiä hypoteeseja. Tämä tarkoittaa että nämäkin päättelyt ovat luonteeltaan propositionaalisia. Eli validi päättely on sellainen, jossa seuraa se että jos alkuoletukset ovat tosia, johtopäätöskin on tosi.
___2.1: Ongelmana tässä on se, että tämä vaatii aina uskomuksia, jotain jota ei ole perusteltu. Lähes kaikki hyväksyvät miettimättä sen, että henkilön uskomusten järkevyys riippuu siitä, mitä evidenssiä hänelä on. Jos siis esimerkiksi vaimo epäilee että hänen miehensä käy vieraissa, tämä ei ole perusteltua jos hänellä ei ole muuta todistetta kuin intuitionsa. Toisin sanoen, todisteiden puute ei tarkoita sitä että olisi hyväksyttyä pitää väitettä pätevänä. Kuitenkin itse tapahtuma tapahtuu siitä huolimatta, että onko petetyllä siitä todisteita vai ei. Vieraissa käyvän vaimo voi autuaan tietämättömänä kokoata kokouksessa olevalle miehelleen, eikä tämä tee itse tapahtumaa siitä että mies käy vieraissa olemattomaksi. Tässäkin tilanteessa tyhjästä epäileminen, eli ilman todisteita epäileminen, on perustelematonta. (Joskin esimerkissämme silti valitettavasti totta.) Toisin sanoen evidenssillä oikeutetaan ihmisten uskomukset. Evidenssi ei koske asioita, vaan uskomuksia. Toisaalta voidaan ihmetellä, että jos puolison uskollisuus on toinen vaihtoehto, eikö sillekin pitäisi olla todisteita? Jos vaimo uskoo uskollista miestään uskolliseksi, se ei ole perusteltua, jos uskollisuudesta ei ole todisteita? Toisaalta myös kaikki ne evidenssit perustuvat uskomuksiin. Induktion ongelma takaa sen, että jos päättelen että jos tapahtuu asia X, niin se tarkoittaa että on pätevää uskoa että puoliso on uskollinen, voidaan kysyä millä oikeutan X:än? Minulla voi olla tähänkin jonkinlainen evidenssi, teoria A josta on vedetty hypoteesi Y, jonka toteutuminen on vahvistanut sen, joka taas taroittaa että X on pätevä. Mutta entäs millä oikeutan tämän teoria A:n? Luultavasti hypoteesilla Z, joka on vedetty... tämä johtaa ikuiseen regressioon. Vaaditaan ääretön määrä todisteita voidaksemme sanoa yksinkertainen asia perustellusti. Lopullinen kysymys onkin: Missä vaiheessa ketjua todistusketjun varmuus on riittävä? Jossain vaiheessa se on joka tapauksessa, koska muutoin evidenssiä ei voisi tässä maailmassa olla, jolloin perusteleminenkin muuttuu turhaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että jotta voisimme päätellä mitään, joitain uskomuksia on vain oletettava.
3: Subjektiiviset kokemukset, ja niiden pohjalle rakentuva tieto. Monissa tilanteissa, ja hermeunetiikassa, turvaudutaan henkilön omiin kokemuksiin. Ongelmana tässä on tietysti se, millä tiedämme että voimme luottaa kokemuksiimme. Voimme ajatella, että logiikan ketju päättyy siihen, mihin asti henkilön on järkevää uskoa. Se, missä loppuu havainnoinnin raja ja metafysiikka astuisi mukaan kuvioihin, olisi raja jota ei itse asiassa saisi ylittää. Tämän näkemyksen ymmärtämiseksi on tärkeää ottaa pari esimerkkiä: näkemyksessä ajatellaan että uskon että minulla on selkävaiva. Viime kädessä oikeutan selkäkipuni sillä että selkäni on kipeä. Mikään ei tietenkään takaa sitä, että en kokisi harhoja. Selkäkipuni ei myöskään lakkaisi, jos lääkäri ei löytäisi syytä kivulle. Oikeuttaisin itselleni kipuni omalla kivun tuntemuksellani ; Lääkärin taas olisi ihan rationaalista uskoa että vikaa ei ole, että teeskentelen että saisin sairaslomaa. Mutta hänellä ei olekaan minun settiäni evidenssistä, joka on oma selkäkivun kokemukseni. Samoin jos kuulen salaman ja näen pisaroita ikkunasta, päättelen että ulkona ukkostaa. Tämä todiste taas tulee silmieni kautta. Mikään ei tietenkään takaa sitä, aistinjärjestelmäni eivät olisikaan hairahtuneet juuri hetkellisesti, tai ne ovat aina olleet epäluotettavia - kuten muidenkin "kehojen havaintolaitteistot". Tästä siis päästään siihen, että molemmissa tapauksissa, sekä selkäkivussani että ukkosessa epäilyksen alle tulee asioita, jotka eivät ole hevin testattavissa. Tämä tarkoittaa sitä, että näiden väitteiden takana olevat "kritiikit" ovat pohjimmiltaan metafyysisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että luotamme vain jonkinlaiseen (ei välttämättä eksaktiin, mutta niiden kaltaisiin asioihin.)
___3.1: Foundationalismiin, jossa odotetaan että takana on kaikille sama todellisuus, ja että esimerkiksi kemisti Matti Möttönen tutkii samaa maailmaa kuin fyysikko Pekka Perkele.
___3.2: Naiiviin tai tieteelliseen realismiin, jossa oletetaan että maailma on sellainen kuin havaitsemme tai laitteemme havaitsevat.
Voidaan jopa perustella, että näiden rakennetta ei voida eikä tarvitse miettiä, eikä sen takana olevaa syytä voida tietää koska ne ovat metafysiikkaa. Jos siis syyttää näitä uskomuksia "vain arvauksiksi", syyllistyy eräänlaiseen saivarteluun, jossa perusteiden kysely muuttuu merkityksettömäksi uteluksi. Eräällä lailla siis Wittgensteinilaisittain sanoen "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen." (Se, mistä ei voida puhua, siitä on vaiettava.) Syynä on se, että jos logiikan kohdalla regressio hyväksytään ja päätetään että johonkin on vedettävä joka tapauksessa raja, niini miksipä ei vedettäisi sitä juuri tähän, jossa sille sentään on perustelu? Monet hyväksyvät rajanvedon, mutta kuitenkin ovat sitä mieltä että subjektiivisen kokemuksen ja uskomukset eivät sisällä perusteltua yhteyttä : On vain subjektiivinen kokemus, joka sitoo ne yhteen. Kokemus on tällöin vain eräänlainen mielipide, tunne, joka voi hyvinkin olla pelkkää arvaamista. Nämä kriitikot kannattavat sellaista näkemystä, jossa ei hyväksytä biljardipöytää, jossa palloja liikutellaan, vaan että selittämisen on jatkuttava kaikkialla samanlaisena, jolloin maailma koostuu aina palloista, jotka liikuttavat toisia palloja, ja kaikki pallon liikkeet on selitettävä pallon liikkeillä. Näin uskovatkin voivat kuitenkin hyväksyä subjektiiviset havainnot ; Jos he esimerkiksi kannattavat näkemystä, jonka mukaan uskomuksilla itsellään on tietty propositionaalinen rakenne, kokemuksien käyttö on rationaalista koska se on loogisen rakenteen kautta esitettäviä väitelauseita ; Jos kokemus voi syntyä siitä kun tietty lähtötila käy läpi jonkun käsittelytavan, joka koostuu eräänlaisista säännöistä eikä ole luonteeltaan mielivaltainen. Tällöin kokemus on todiste, sen kaavaa vain ei ole välttämättä (vielä) tiedostettu. Tällöin he eivät välttämättä ole sitä mieltä, että henkilön uskomukset olisivat irrelevantteja sille evidenssille, joka heillä on. Tällöin hekin ovat sitä mieltä, että subjektiiviset kokemukset ovat yhtä propositionaalisia kuin heidän omatkin näkemyksensä.