Poliittisen denialismin alkeet

Kun aloitin skeptikkona olon, oli maailma vielä sellainen että monet ajatukset olivat ns. pseudotieteitä. Ne väittivät olevansa tieteellisiä teorioita ja näkemyksiä. Niissä oli positiivisia väitelauseita. Esimerkiksi Loch Nessin hirviön olemassaolosta.

Tämä linjama sitten muuttui. Alkoi putkahtelemaan näkemyksiä joita oli kutsuttava denialistisiksi. Niissä ei enää ollut kysymys siitä että olisi esitetty jokin tieteellinen väite vaan sen sijaan herätetään epäilyä tieteen näkemyksiä vastaan. Tällöin esiin putkahteli monenlaista. Esimerkiks ilmastonmuutosdenialismia ja holokaustin kiistämistä.

Prosessi onkin varsin hyvin nähtävissä kreationismilinjan muutoksissa. Ennen vanhaan oltiin suoraan jotain YEC -kreationisteja jotka väittivät että maa on tietyn ikäinen ja Raamattu on kirjaimellisesti tosi. Tätä epämääräistettiin Intelligent Designillä joka vältteli monia näitä kysymyksiä ja teemoja. Joka sittemmin rapautui "evoluutiokriittisyydeksi".

Denialismi on suuressa roolissa myös politiikassa. Tämä ei ole sinänsä yllättävää sillä politiikanteko ei ole usein tiedettä noin ylipäätään. Ja poliittisen denialismin kohdalla on mahdotonta pitää tieteen kriteeristöä jotenkin annettuna tai edes relevanttina näkökulmana. Tai vaikka olisikin niin harvalle ihmiselle tämä menee läpi. Toki holokaustin kiistäminen, revisionismi, oli sidoksissa politiikkaan. Mutta siinä oli sentään historiatieteen metodi aika vahvasti mukaanotettavissa.

Poliittisessa denialismissa on kyseessä salaliittoteoriointi ilman salaliittoteoriaa. Esimerkiksi Obaman ympärille kehittyi "birther" -liike jonka tärkeimpänä tavoitteena oli luoda epäilyä siihen että Obama ei ollut Amerikan kansalainen. Tätä lähestyttiin hyvin kyseenalaisin ja ei-todistavin keinoin. Ja tämä näyttää koskevan myös nykyistä politiikkaa. Tämän sisällön voi tietää jo nyt. MV -lehti esitti että Hillary Clintonin sairaskertomukset olisivat vuotaneet. Ja että hänellä olisi dementia. Kekkosrinnastuksista innostuneena asiaa voi tietenkin seuloa vaikka "Snopesista". Ja mitään tukea tämän "vuodon" faktuaalisuudesta ei ole. Onkin selvää että tätä teoriaa tullaan rummuttamaan tulevina vuosina melko paljon. Jos ei muuten niin siksi että vaikka virallisen näköisiä dokumentteja voi väärentää photoshopilla helvetinmoisella sarjatulella, on tämänlaisen "vuodon" vääräksi todistaminen sitten sitäkin vaikeampaa. Helposti jää aina epäily tai mahdollisuus sellaiseen. Ja tämä riittää denialisteille.

Denialismin vuoksi faktantarkistus onkin muuttunut entistä tärkeämmäksi ja tiukemmaksi. Ei enää riitä että sanotulle on lähde ja että se ei ole tosiasioiden vastainen. Täytyy ehdottomasti varmistaa että lähde on tosi. Maailma muuttuu tätä kautta yhä vittumaisemmaksi ja työläämmäksi paikaksi skeptikolle. Enää pseudohöpö ja antiskeptinen anti-intellektuellismi ei puhu tieteestä vaan siitä miten ohjataan politiikkaa jolla sitten määritellään esimerkiksi tieteenteon määrärahat. Tälläistä ei voi voittaa vertaisarvioinnilla.

"Median epäonnistumisesta" puhuva viittaa usein omiin epäonnistumisensietokyvyttömyyksiinsä.

Fundamentalistikonservatiivit ovat tavallisesti oikeuttaneet kovia oikeistolaisia linjojaan - jotka jostain syystä korreloivat vahvasti konervatiivisen kristillisyyden kanssa vaikka teoriassa ei olisi pakko - talouskasvulla. Talouskasvu on ydinmittari jolla heille mitataan yhteiskunnan toimivuutta.

Paitsi että he moittivat Obamaa epäonnistumisesta. Joka on hämmentävää siinä mielessä että USA:n talous on kasvanut koko hänen toimintansa aikana. Toki syynä voi olla se, että kapitalistinen talouskasvu tuskin on näkynyt tavallisen amerikkalaisen lompakossa. Mikä taas johtuu ihan siitä pikkuasiasta että oikeistolaiset teoriat filantrokapitalismista tai tihkumisteorioista ovat kukkua.

Tosiasiassa konsetvatiivit toimivat tunteella ja tekevät tunneratkaisuja. Siksi he puhuvat niin paljon arvoista. Arvoista jotka eivät ole sellaisia ei-mielipiteistä riippuvaisia perusarvoja kuin objektiivinen á hinta. Tosiasiassa argumentit yhteiskunnan kehityksestä ovat triviaaleja. Koska heidän päässään perusarvojen noudattaminen johtaa syy-seuraussuhteen kautta näihin lopputuloksiin, ei heille eroa arvokeskustelun ja talouskasvukeskustelun välillä ole. Ja koska he uskovat yhteyteen tiukasti ja vaikka tosiasioita vastaaan, he ilmentävät tihkumisteorioita ja muita ad hoc -fantasioita joilla he voivat olla Obamakriittisiä luopumatta fiksoitumistaan talouskasvuun.
1: Itse hakisin Obaman epäonnistumiselle toisia syitä. Niitä voi löytää kun tulee ulos laatikostaan. Tämä on helppoa jos laatikko on kuvitteellinen, fiktiota. Perhearvoperustatunteilua. Eikö kukaan ajattele lapsia ja talouskasvua -kauhistelua.

Mutta tälläinen irtautuminen tunneasioista on vaikeaa. Elämmehän postmodernia jälkifaktuaalista aikaa. Aikaa jolloin validia politiikkaa tehdään viestintästrategioilla jotka ovat tuttuja salaliittoteorioista ja pseudotieteistä. Eli strategiana on vaatia todisteita ja jos niitä annetaan niin moititaan lähde epäuskottavaksi ja vedotaan omiin "vaihtoehtoisiin" lähteisiin. Jotka sitten ovat ehdottomasti parempia.
1: Huomiotaherättävää on että lähteeseen kohdisteaan sellaisenaan kaivon myrkyttämistä ilman että Metodiin puututaan pätkääkään. Eli ei mietitä miten lähteen data on kerätty ja analysoitu. Miten faktat on tarkistettu. Jne. Jotka eivät koske sitä mikä on lähteen agenda vaan sitä miten tämä agenda on tehnyt työnsä. Asiat tuomitaan siis sen mukaan mitä ideologiaa ne ajavat eivätkä sitä kautta miten he perustelevat kantansa.

Onkin erikoista että vaihtoehtotodellisuuksia, kuten kreationismia, ilmastonmuutosdenialismia, holokaustin kiistämistä ja vastaavaa harrastavat tahot nykypäivänä tuntuvat sanojensa tasolla vastustavan kaikista koviten nimenomaan relativismia ja postmodernismia. Ehkä tämä unohtuu kun he hyökkäävät poliittista korrektiutta eivätkä puolusta avomielisyyttä. Moderni konservatiivi on monin paikoin samanlainen haahu kuin liberaalilööperiä suoltava kristallitotuushippi. Paitsi että hän on negatiivinen. Joka tarkoittaa sitä että heillä on bonuksena paska persoonallisuus. Tällä ei ehkä kannattaisi ylpeillä.

PerusSuomalaisten postmodernisoitumisesta

PerusSuomalaiset eivät ole perinteisesti halunneet olla poliittisesti korrekteja. He haluavat että asioista puhutaan oikeilla nimillä. Pitäisi katsoa vain sanojen sisältöä eikä nillittää pilkuista ja sanavalinnoista. Siksi ihminen joka sanoo "neekeri" ei ole rasisti ellei hän käytä sanaa omasta mielestään rastistisesti.

Tässä mielessä poliittinen korrektius hikipediassa on hyvä kuvaus siitä mitä he ovat vastustaneet. Poliittinen korrektius näyttää naurettavalta koska sanavalintojen kohdallekin vanhat asenteet kuitenkin livahtavat mukaan. Ei auta, että puhutaan "väkevän uskon ihmisestä" kun kaikki tietävät että tarkoitetaan "hihhulia". Ja siksi "tummaihoinen" tai "afrikkalaistaustainen" tunnistetaan "neekeriksi".

Tavallaan on turhaa puhua myös "poliittisesta korrektiudesta" kun saman tien voitaisiin puhua "sensuurista". Mikä onkin alku jonkinasteiselle päänsärylle. Sille miksi käyttää tälläistä kiertoilmausta. (Syy: Se on lainattu ulkomailta eikä mietitty juurikaan sen taustoja. Kun Trump puhuu puheissaan poliittisesta korrektiudesta ja kauhistelee sitä että Obama ei puhu Orlandon verilöylyn yhteydessä islamilaisesta fundamentalismista hän ei lainaa PerusSuomalaisilta vaan kohdistaa sanaa tietylle poliittiselel suuntaukselle USA:ssa.)

Toki tästä saatiin omituista näyttöä jo kun PS sai valtaa. Kun mietitään asennetta Putkosten mustien listojen takana, muistetaan miten pahastuneita PS -piireissä oltiin kun media ei hännystellytkään heitä. Jos aiemmin median valtapuolueiden puolustelu oli kauheaa ja osoitus sensuurista, nyt nähtiin että jos media ei ollut heille myötämielinen niin se johtui siitä että se ei kuunnellut "kansan tahtoa". Selvästi syy ei ollut siinä että vastustetaan poliittista korrektiutta ja sananvapautta. Kysymys oli siitä olivatko nämä viestit omien mielipiteiden mukaisia vai eivät.

Nyt PS -piireissä moni juhlikin "suurta voittoa"; Teuvo Hakkarainen on tyytyväinen ja PS -puolueen yhteistyöstä tyytyväinen Sampo Terho korostaa miten tälläinen vaikutus on saatu. "Parlamentaarisen Yle-työryhmän tiedotustilaisuudessa selvisi, että monikulttuurisuus-sanan tilalla käytetään jatkossa termiä kulttuurien moninaisuus." Monikulttuurisuus on muuten PS -kannattajien käyttämä sana. On erikoista että se torjutaan YLE:ssä. Mutta paljon näkee kun keski-ikäiseksi elää.

Kun tätä taustaa katsoo ja lukee mitä PS:n politically and every other way incorrect -asenne sitten näkee tämän oikeasti merkitsevän on hupaisaa. Vesa-Matti Saarakkala on esittänyt tätä suurena voittona. "Monikulttuurisuuden aika Ylessä on ohi" ... "Ideologiaksi tunnistettu ja tunnustettu monikulttuurisuus siirrettiin yksissä tuumin pois Ylen tehtävistä ja johtotähdeksi lakipykäliin otettiin kansallinen kulttuurin vaaliminen kulttuurien moninaisuuden terveellä tavalla tunnustaen." Hän myös korostaa että YLE:n julkaisupolitiikkaa tarkastellaan. "Perussuomalaiset valvovat kansanvaltaisilla mandaateillaan, että Ylen uusi strategia myös toteutuu – se on meidän oikeutemme ja velvollisuutemme. Lakimuutoksen on tultava lihaksi eli näyttävä ja kuuluttava myös Ylen ohjelmistossa." Sille prosessille jossa valtiovalta ja politiikka määrittää mitä media saa ja ei saa sanoa. Sille pitkälle mandaateilla jne. toimimiselle oli olemassa jokin lyhyempi käsite. Jokin jolla se voidaan korvata ilman että merkitys muuttuu..

Rukoilkaamme (120 euroa, kiitos)

Rukousaamiaiset ovat hyvin amerikkalainen ilmiö. Soini olikin 2014 Obaman rukousaamiaisella. Soini korosti että hän saattaisi saada tästä ideoita. Nyt ilmiö nousi ja se liitettiin hyvin vahvasti Soiniin. 120 euron summakin mainittiin. Nousi kyse "Timo Soinin rukousaamiaisista" vaikka toki Soini oli enemmän yksi mukaan tuleva kuin että tilaisuus olisi ollut hänen. Soini itse asiassa sairastuikin ennen tätä tilaisuutta.

Itse tilaisuus oli erikoinen. Sillä oli nimittäin hyvin erikoinen suhde julkisuuteen ja uskontoon ja uskonnonvapauteen. Kun sekulaarit tai uskovaiset kiinnittävät huomiota siihen saako uskontoa käyttää perusteena poliittisissa asioissa vai pitääkö uskonnon käyttö poliittisena keppihevosena rajoittaa niin että uskonto olisi yksilön vapautta eikä valtion kontrolloimaa, voi unohtua toinen asia. Nimittäin sisäinen koherenssi.

Sisäinen koherenssi on kiinnostavaa kun katsotaan tilaisuuden pitäjien sanomisia. Perusvir(h)e on selvä ja toistuva. ; Ensin sanotaan että halutaan että usko tulee mukaan politiikantekoon. Sitten sanotaan että ei haluta kertoa omasta vakaumuksesta julkisessa ympäristössä.
1: Yhteistä teemaa tukee myös asia joka ei ole suoraan sisäisesti ristiriitainen. Ratkaisua tukee sekin että median pääsy on rajattua. "Kutsuvierastapahtumat järjestetään joka maassa suljetuin ovin, eikä media pääse paikalle." Kysymys onkin vallanpitäjien verkostoitumisesta. "Paikalla oli edustajia eri kristikunnista, mutta ei esimerikiksi muslimeja. Laukkasen mukaan syy oli, ettei järjestäjien ystäväverkostoista löytynyt tunnettuja muslimivaikuttajia." Näin tilanne on tietenkin rajattu kaverien keskeinen privaatti mutta kuitenkin poliittinen. Tässä ei ole ristiriitaa. Julkisuuden kohdalla ongelma on kenties jännitteinen. 

Epäkoherenssi onkin helppo tunnistaa ; jos usko näkyy politiikanteossa se vaatii by definition sitä että usko menee julkiseen elämään. Saavathan toki uskovaiset sanoa mielipiteitään miten haluavat. Vaikeneminen on kuitenkin tässä jännittävä.
1: Esimerkiksi vainoihin vetoaminen on keino jolla halutaan oikeuttaa miksi journalisti ei saa kommentteja jotka olisivat poliittista vaikuttamista uskonnollisin argumentein. Siksi on hyvä huomata lausunto "...tilaisuuden pidetään suljettuina osallistujien yksityisyyden takia, sillä moni kokee vakaumuksensa arkaluontoiseksi. Hänen kokemuksensa mukaan kristittyjä leimataan ja jopa vainotaan Suomessa nykyään."

Siksi esitetyt lauseet tuottavatkin omituisia tuntemuksia. Tilaisuus on samanaikaisesti (1) "Rukousaamiaiset ovat uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia, ekumeenis-kristillisiä tilaisuuksia." (2) "Tilaisuus on avoin kaikille, jotka haluavat tutustua Jeesuksen Kristuksen opetuksiin." Tässä voisi herätä tunne että minäkin voisin mennä. Mutta kuitenkin en olisi "ystäväverkosta tunnettu vaikuttaja". Tilaisuus toisaalta on avoin mutta ei olekaan. Tilaisuus on uskonnollisesti sitoutumatonta mutta siinä kuitenkin käännytetään.  Käytetyt ilmaisut ovat keskenään hankalasti yhteensovitettavissa.

Tämä kaikki ei tietenkään yllätä. Sillä uskonnon ja politiikan suhde on maassamme käytännössä aina sisäisesti ristiriitaista. Itseä koskevat toiset ehdot kuin vastapuolta. Siksi omaa positiivista uskonnonvapautta voidaan korostaa silloin kun sillä tallataan toisten negatiivisia vapauksia. (~Uskonnonvapaus antaa luvan kertoa mielipiteitään ja ajaa näitä politiikassa silloinkin kun ne koskevat myös eriuskosiia ja ovat sisällöltään loukkaavia.) Toisaalta voidaan vaatia ankaria rajoitteita erimielisten mielenimauksiin ja kutsua mitä tahansa omiin negatiivisiin uskonnonvapauksiin puuttumisia vainoamiseksi. (~Uskonnonvpaaus on kunnioitusta perinteitä ja toisen vakaumusta kohtaan ja tähän liittyvää hienotunteisuutta.)

Ei missään nimessä rasismia (Ja miten tällä ei ole mitään väliä)

"En ole rasisti - hakkaan sinua uskontosi vuoksi."

"Where's evil? It's that large part of every man that wants to hate without limit, that wants to hate with God on its side. It's that part of every man that finds all kinds of ugliness so attractive."
(Kurt Vonnegut, "Mother Night")

Olen hieman huvittuneena seurannut ns. "birthereitä". He ovat USA:ssa olevaa oikeistolaista salaliittoporukkaa joiden mielestä Barack Obama ei ole edes Amerikan Yhdysvaltojen kansalainen. Heidän puheissaan nousee esille myöskin Obaman islaminuskoisuus. Obamaan laitetaan oikeistolaisten puolelta enemmänkin syytöksiä ja pelotteluja islamista. Obama nähdään nimenomaan islamilaisena johtajana. Tässä on vain se ongelma, että Obama on kristitty. Ei toki tiukan linjan oikeistofundamentalistikristitty. Mutta kristittyjä on muunkinlaisia.

Tähän on käytännössä yksi syy. Obama ärsyttää harvinaisen paljon. Kaikki liberaalit presidentit ärsyttävät paljon. Mutta Obama ärsyttää erityisesti koska hän on tummaihoinen presidentti. Se, että sanoisi että "me ei neekeriä katsota" on rasismia ja siksi tämänlaista ei kehdata näyttää suoraan. Siksi on kätevää puhua islamista, aivan kuin siinä oltaisiin huolissaan uskonnosta. Politiikassa ideologioihin viittaaminen ja niiden kritisoiminen kun on tavallista ja uskonto on yksi osa poliittista keskustelukenttää. Ja se ei ennen kaikkea ole rasismia.

Vastaavaa tapahtuu täällä Suomessa. "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" kuvasi perussuomalaisten asenteita rasismiin. "se on läpeensä rasistinen puolue, ja sitä voi toki halutessaan teeskennellä toisin, mutta vittu haloo. Uuspuhe voi hyvin, Orwell sanoo moi - tuon jengin riveissä aletaan ehkä pikku hiljaa myöntämään, että ehkä tässä on nyt vähän jotain asennemaailmaa vasta silloin, kun risti palaa väärän värisen pihalla, mutta sekin on tietenkin tapahtunut kännissä ja läpällä ja median vääristämänä, kuten kaikki muukin koko puolueen historiassa." Hän vihjaa että rasismi olisi jotain jota vastusteaan nimenä, mutta ei tekona ja aktiona. Tässä kohden henkenä on hieman sama asia kuin mitä USA:n birhereillä. Kun ei voida hyökätä rotua vastaan, niin hyökätään etnisyyttä vastaan jonka näkyvin tunnusmerkki rotuominaisuus on.

Takkiraudassa nostettiin esiin tähän oleellisesti liittyvä holokausti. Ja Luther. Lutherin "Juutalaisista ja heidän valheistaan" on aiheena ja Takkiraudan kommentit tästä ovat "Ruukinmatruuna nimittäin on - ja keskiajan historian harrastajana hän on myös analysoinut sen. Lutherin teksti ei ole antisemitistinen lainkaan, vaan antijudaistinen. Hän käy siinä judaismia, siis uskontoa, vastaan." ... "Näin jälkikäteen arvioituna Lutherin teksti on täysin validi ja paikkaansapitävä 1500-luvun viitekehyksessä. Se ei ollut sitä enää 1700-luvun viitekehyksessä eikä varsinkaan 1900-luvulla. Nykyaikaisen antisemitismin isä on Voltaire. Hänelle kyseessä oli nimenomaan rotu - siis vihamielinen ja vastenmielinen rotu, jonka Voltaire halusi hävittää sukupuuttoon." Käytännössä tämänlainen jako antijudaismin ja antisemitismin erottelu on sematiikkaa. Tai ei Takkiraudasta koska hänestä "Luther esimerkiksi toivotti ilomielin kirkkoonsa jokaisen juutalaisen, joka kävi kasteella."

Lausuma on toki todella ystävällinen kun tekstin huolellinen analysoija jättää huomioimatta sen, että kyseinen teos (joka on käännetty suomeksi) ehdottelee kaikkea varsin mukavaa uskonvakaumuksen vuoksi. "Tarkoituksenani ei ole kinastella juutalaisten kanssa tai oppia heiltä tietämään, miten he Raamattua tulkitsevat tai käsittävät. Minä tiedän sen kaiken hyvin jo ennestään. Vielä vähemmin on aikomuksenani, että tahtoisin käännyttää juutalaisia. Sillä se on mahdotonta! Ja kaksi oivallista miestä, Lyra ja Burgensilainen, ovat meille jo sata ja kaksisataa vuotta sitten monien muiden ohella juutalaisten siivottomista selityksistä luotettavasti kirjoittaneet ja todella pätevästi heitä vastustaneet. Kuitenkaan se ei ole juutalaisten keskuudessa auttanut mitään, vaan he ovat tulleet aina yhä vihamielisemmiksi." Luther ei siis usko käännyttämiseen ja mielenvaihtamiseen. Tämä on merkittävää koska juutalaisuus on käytännössä uskonto johon synnytään. Tämänlaisen lähtökohdan ja ideologisen perusoletuksen taustalla ei voida vetää terävää eroa ideologian, etnisyyden ja rodun välille. Lutherista tämä tarkoittaa vain seuraavaa "Mooses ei voinut parantaa Faraota vaivoilla, ihmeteoilla, pyynnöillä eikä uhkauksilla, vaan hänen täytyi jättää hänet mereen hukkumaan." Lausunto on toki kristinuskon teologian kannalta koherentti. Mutta tämä valitettavasti kertoo enemmän kristinuskosta kuin etiikasta.

Se, miten juutalaisia tulee sitten kohdella onkin mielenkiintoista. Luther käskee tuhoamaan sekä uskonnolliset palvontapaikat että henkilökohtaisen omaisuuden. "Ensiksi, että heidän synagogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen, ja mikä ei tahdo palaa, se peitettäköön ja umpeen luotakoon maalla, ettei ikänä yksikään ihminen näkisi siitä kiveä eikä kuonaa." ... "Toiseksi, että heidän talonsakin samalla tavalla rikki revittäköön ja hävitettäköön, sillä niissäkin he harjoittavat samaa, mitä he kouluissaan harjoittavat. Sen sijaan heidän annettakoon asua ulkosuojissa ja talleissa, kuten mustalaisten, jotta he tietäisivät, etteivät he ole herroja maassamme, kuten he kerskailevat, vaan ainoastaan vankeja maanpaossa, kuten he lakkaamatta Jumalan edessä meistä parkumalla huutavat ja valittavat." Ihmisten kohtalo on vastaava. Luther ehdottaa tässä työntekemistä "nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä kuten Adamin lasten osaksi on määrätty." Mikä ei ole kovin paha rangaistus sen ajan mittapuulla. Karkotus oli myös vaihtoehtolistalla "tämä tahdo auttaa, niin meidän täytyy karkottaa heidät pois niin kuin hullut koirat, ettemme tulisi osallisiksi heidän kauheaan jumalanpilkkaansa ja kaikkiin paheisiinsa, emmekä heidän kanssaan vetäisi päällemme Jumalan vihaa ja tulisi kirotuiksi." Juutalaisuuden opettjille sen sijaan haluttiin kuolemaa. "heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vastedes opettamasta, sillä sellaisen viran he ovat täydellä syyllä menettäneet."

Itse kannatan sellaista näkemystä jossa stereotypia on stereotypia. Tieteen avulla voidaan liittää korrelaatioita niin rotuun kuin ideologioihinkin. Rodulla ja ideologialla ei täten ole mitään periaatteellista eroa. Kristillisessä perinteessä on toki usein ajateltu että "ei vihata syntistä vaan vihataan syntiä." Ajatuksena on että ihmisyys ja sielu joko pelastuu tai tuomitaan, tämä halutaan aina pelastaa. Synti taas on valinta jona sielu tekee. (Tässä on yksi syy siihen miksi uskovaisille homoseksuaalisuuden on pakko olla 100% valinta. Koska silloin se on kuin ideologia. Sama toiminta kielletään jos asia on synnynnäinen ja sallitaan jos se on ideologista. Tämä on oikeusmurha jossa toiset ihmiset saavat suojaa jota toisilta puuttuu.)

Itse korostan että on aivan mahdoton tekona, koska ihmistä ei jotenkin vain voi riisua teoistaan, kannattamistaan asioista ja muista vastaavista. Se on vähän sama kuin hakkaisi ihmistä turpaan ja selittäisi että "en vihaa sinun persoonaasi vaan identiteettiäsi". Jos siis ihmisjoukkoa käsitellään vaikka julmuuksin ja rikoksin X [vaikka nuo Lutherin teesit] on aivan yksi ja sama kiusataanko siinä uskonnon vai ihonvärin puolesta. Toki sitä voidaan saivarrella että ihonväri ei ole uskonto, mutta tässä ajatuskessa pointtina onkin juuri se, että erotus voidaan tehdä, mutta sillä ei ole väliä.

vastauskonpuhdistus

Selventääkseni tätä jaottelua otan tästä esimerkin. Kuvitellaan että eräänä päivänä saan ylevän vakaumuksen kutsun ja oikeudellisesti surmaan (smite) ihmisiä. (Tätä ei liene vaikeaa kuvitella.) Tämän raivon seurauksena päädyn leikkelemään punatukkaisia naisia. Osa voi ensin nähdä tämän sukupuoleen kohdistuvana sovinismina ja järkyttyä. Puolustaudun että ei ole kyse sovinismista. Että joukossa on muutama mieskin. Sitten valitetaan punatukkaisuudesta joka on geneettinen ominaisuus joka tässä maailmassa liittyy tiettyihin kansoihin ja rotuihin. Selitän että kysymys ei ole tukanväristä - ja onpa pääkasaan mukaan tullut muutama maantienvärinen tukkakin. Selitän että vainoan ihmisiä koska he ovat noitia. Noidat ovat minun maailmankuvassani vakava riski ja uhka ja siksi tekoni ei ole rasismia tahi sovinismia. Muuttuuko tekoni yhtään vähemmän raa-aksi, ihmishenkiä haaskaavammaksi tai eettisesti vähemmän pahaksi tällä viimeisellä muutoksella? Ei. Se näyttää lähinnä sen että minä itse olen vaarallinen vainohullu. Uskontoani voidaan vahtia tarkemmin tämän vainohulluuden varalta, mutta tämä ei ole oikeus tuomita jokaista joka sattuu jakamaan oman uskonidentiteettinimeni. (Sanotaan nyt vaikka että kristinuskon, joka sopii noitaesimerkkiini mukavasti.)

Samoin koulukiusaamisessa on minulle aivan herttisen merkityksetöntä kiusataanko jotain siksi että hän on "neekeri", siksi että hänellä on "perätuupparivanhemmat", epämuodikas pukeutuminen, typerä taideharrastus, koska tämä on "balettipoika" tai koska tämän tukka on mallia "muumipeikko pottahiuksi". Teko on teko, ja tekijän selitys teolleen on yhdentekevä.
1: Voisin sanoa että ainut mille hänellä tarvitsee olla selitys on se, miksi kiusaaja ei ole jo tehnyt itsemurhaa. Jälkikäteen selitän tämän lauseen sitten että Ihan tietysti siksi että Albert Camus on niin kiinnostava filosofi. Enhän minä mitään tässä ehdottele. Vitsailen vain, humalassa tuli örväiltyä. Kaaduin portaissa ihan selvin päin. Vitsi, vitsi. Kun tuli vahingossa muotoiltua provokatiivinen lausunto joka liioittelee mutta kuitenkin ilmituo juuri sen mitä mieltä olen itse asiasta, ja tämä asia on aivan pelle, niin tämä oli vain sellainen hassu pieni provo. Hehheh.

Tässä mielessä en ole tuomitsemassa luterilaisia siitä että Luther on vihapäissään kirjoittanut jotain pari sataa vuotta sitten. Sen sijaan olen kyllä syvästi huolissani joistain identiteetiltään buddhalaisista, joiden mielestä Lutherilla oli valideja ja hyväksyttäviä pointteja yhtään missään maailmanajassa. (Ja joka ilmeisesti yrittää saastata koko valistusajattelua ja naturalistista maailmankuvaa viittaamalla Voltaireen, kuin alkuperä tai näkyvä hahmo historiassa yksin saastaisi koko ideologian.)

Ei ole merkitystä mokutetaanko syntymäominaisuudesta kuten rodusta, vammaisuudesta tai muusta mille ei voi mitään ja mikä ei ole ihmisen valinta vai mokutetaanko häntä jostain sellaisesta ominaisuudesta joka on hänelle tärkeä elämäntapavalinta. Itse asiassa voi olla että vakaumus ja oma valinta ovat ihmsielle tärkeämpi ja läheisempi asia kuin jokin johon hänellä ei ole osaa eikä arpaa. ~ Olenkin rotuasiassa korostanut sitä että en kannata ns. syrjintälakeja joissa viharikos määritellään rasismiksi. Sillä jokainen rikos tapahtuu viharikos. Minusta on aivan yksi ja sama poltetaanko vauva roviolla siksi että tämä on neekeri vai koska tämä nähdään vääräuskoisena. Tekijä ansaitsee tuomion. Komppaajat tuomitaan siitä huolimatta onko kytkös etninen, ideologinen tahi rodullinen.

---

Kirjoittaja on huvittunut ihmisistä joista on väärin tuomita rasistisesti rodun mukaan kun siinä luodaan vihamielinen stereotypia ja tuhotaan ihmisiä. Samat ihmiset sitten ovat valmiita tuomitsemaan ideologisien stereotypioiden kautta. Usein peräti niin että esimerkiksi perussuomalaisilla ei ole taitoa jakaa "neekereitä" kristillisten ja islamilaisten alueiden mukaan. "Takkiraudan" kommenteistakin löytyy näitä ihmisiä joista luokittelu on turhaa koska neekeri on neekeri on neekeri. Toki kirjoittaja olisi mielellään erimielinen ja ryhtyisi hakkaamaan kristittyjä sotanuijalla päähän koska se on aivan asiallista kun se keskittyy ideologiaan. Mutta hänen itsekunnioituksensa ei anna tälläisille periksi ja hänestä kristityn nuijiminen ideologisin syin olisi törkeää sortoa ja vainoamista.

Älkää ottako meiltä aseita pois - sillä haluamme käyttää niitä väkivaltaan

Ylläoleva kuva on kooste kuvista joita konservatiivit ovat floodanneet facebookiin viime päivinä. Syynä on se, että Sandy Hookissa tapahtuneet lasten tappamisten jälkeen aselakeja on haluttu tiukentaa. USA:ssa ase taas on hyvin tärkeä vapauden symboli. Itse en ole oikein koskaan ymmärtänyt katastrofinjälkeisellä pelolla ohjailua - tämä on itse asiassa yksi syy jonka vuoksi USA:n konservatiivit ja liberaalit tuntuvat niin kammottavilta. Näissä tapahtumat masinoidaan oman idean välineiksi. On epäeettistä itsekeskeistä moralisointia puuhata rajoitteita ja ohjailuja, kun ne selvästi ovat sellaisia että teosta ehtii kulua viisi minuuttia kun sille on keksitty selitys. Joka on tietysti aina se selitys joka annetaan kaikkeen muuhunkin. Suomessakin tätä tapahtuu, mutta Amerikka on tämänlaisen katastrofista "mukajärkyttyneellä moralisoinnilla politiikan ohjailua" tapahtuu järkyttävissä määrin.

Kuitenkaan tämä blogaus ei ole tästä. Sillä noissa ylläolevissa kuvissa on yhdistävä teema. Teema joka tuntuu tänne kotosuomeen hyvin vieraalta.

Esimerkiksi miekkailukoulullamme kannatetaan sitä että ihmiset saavat omistaa miekan. Tätä perustellaan vapaudella. Tämän vapauden taustaideana on selkeä Harm Principle. Eli meidän herrasmiesmäisenä velvollisuutenamme on olla sen verran aikuisia järkeivä ihmisiä, että käytämme miekkoja vain eiletaaleilla tavoilla. Eli vaikka miekkaa voidaan käyttää vahingoittamiseen, tämä ei ole se mitä sillä tehdään ikinä missään. (Itse en edes yhdistä miekkaa väkivaltaan, edes mielikuvissani. Sen vuoksi minä kerron väkivaltavitsinnikin aina siinä muodossa miten hakkaan ihmisiä naamaan aggressiivisesti tiiliskivellä.) Näkemys ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Nähdäkseni suomessa asekerhot ajavat tätä asennetta. Korostetaan siis sitä että aseita saadaan käyttää koska niistä ei ole uhkaa kenellekään. Että niitä käytetään asianmukaisesti.

USA:n oikeistokonservatiivien rakastama vapauskäsite on liberty. - Käsite joka hakee gloriansa vapautumissodasta jossa kansalaiset kävivät Englantia vastaan. Tyrannien teet heitettiin Bostonin jorpakkoon jne. Ja ylläolevasta näkee että tämä ei todellakaan aja harm principleä periaatteenaan. ; Suomessa taas gloriaa tuo valtiojohtoinen talvisota ja kansalaisia sisältä ja ruohonjuuritasolta raastanut sisällissota. Ero on tätä kautta kenties ymmärrettävä. 

Liberty -käsitteen taustalle voidaan nähdä Jeffersonin sanoma siitä että vallan jakautumisessa tyrannia on sitä että hallituksella on aseet ja se ohjaa ja komentaa ihmisiä. "Liberty" taas vallitsee siellä missä ihmisillä on aseet joilla he voivat puolustautua hallitusta vastaan. Moni konservatiivi ajaa tämän siten että vaihtoehtoina on joko tyrannia tai liberty. Se on toki Jeffersonin ylitulkintaa, sen pohjalta tehty väärä dikotomia. Moni näkee että ääripäiden välillä on harmaan sävyjä ja kenties tulisi hakea jonkinlaista kompromissia näiden väliltä. (Ajatus siitä että kenties poliittinen salamurha ei ole tapa ajaa politiikkaa on kuitenkin kohtuullisen uusi ja radikaali ajatus..)

1: Tämä käsitys on tärkeä myös kun mietitään sananvapautta ja uskonnonvapautta ; Harm principleä noudattavassa näkemyksessä ihminen saa valita vakaumuksensa itse. Teokratiassa valta on tyrannimaisesti keskitetty valtionkirkolle tai vastaavalle keskusjohdolle. Ja liberty -tilanteessa ryhmäpaine ajaa yhteen klimppiin. Siksi esimerkiksi libertyä kannattava dominionisti ei koe tunnontuskia siitä että hän kurmottaa julmastikin ateisteja ruotuun. Sillä kun hän itse käyttää valtaa, se ei ole hallituksella. Joten kyse ei voi olla tyranniasta.

Kirjoittaja tosin ihmettelee myös sitä että toisen kuvauksen mukaan aseita ei tarvitse sensuroida koska ihmisiä voi tappaa muutenkin. Slogan "aseet eivät tapa ihmisiä, ihmiset tappavat ihmisiä" on peräti USA:n asekannattajien toistelema klisee. Ainakin minun silmiini tuo lause näyttää siltä että monet aseenkantoa kannattavat ovat juuri niitä ihmisiä jotka ovat enemmän kuin valmiita tappamaan muita ihmisiä. Sillä mikä ensimmäinen kuva on muuta kuin uhkaus? Ja muissakin on luurankoja ja hyökkäysvalmiita myrkkykäärmeitä ja vihjeitä että tyrannien tarvitseekin pelätä. 

1: Libertyn pääongelma onkin se, että siinä itsepuolustus ja toiseenhyökkäys sekoittuvat toisiinsa. Syy on periaatteessa sama, joka ilmenee monilla postmodernin ajattelun ystäviltä. Syynä on se, että siinä valtaa käsitellään sitä kautta kuka sitä hallitsee eikä sitä kautta mitä sillä tehdään. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä jos USA:n konservatiivin silmiin Amerikan puolustaminen tarkoittaa roistovaltioihin hyökkäilyä ja maailmanpoliisina olemista. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä jos arvon postmodernin kulttuurirelativismin ystäville vähemmistö on oikeassa vain koska on vähemmistö. (Ihastuttava rinnastus joka loukannee vain kaikkia.)

Mutta saattaa tietysti olla, että olen vain pirun tyhmä. Sillä aina kun ihmiset ovat kertoneet siitä että aseet eivät tapa ihmisiä ja ovat kertoneet että ihmisiä voi tappaa puukolla, vasaralla,  ruuvimeisselillä ... he kuitenkin ovat jossain vaiheessa selittämässä siitä miten liberty ajaa ihmsiet puolustamaan itseään ja kotiaan tyranniaa vastaan. Tässä en ymmärrä että mihin sitä ampuma -asetta tarvitaan kun heillä kuitenkin on kotonaan puukko, vasara, ruuvimeisseli...

---

Blogger is those "make love not war" -guys. So he would gladly bang that sexy girl. But not involuntarily, off course. Luckily the girl is even more pleased and she would gladly bang bang the blogger.

"Tiedettävä rajansa"? Eiköhän se olisi enemmänkin "Kohdattava vastuunsa"?

"Count up" -blogissa kirjoiteltiin siitä miten kouluissa käydään kertomassa lähetystyöstä. Monesti ajatellaan että yhteiskunta olisi jotenkin "sekularistunut" ja että uskontoa ei kouluissa saisi esittää. On kuitenkin vaikeaa ymmärtää että mistä tämä asenne tulee. Sillä uskonto näkyy kouluissa aamunavauksista monenlaisiin kouluvierailijoihin. Kirjoittaja, joka on lähetystyötä tehnyt kristitty ja tunneilla vierailija korosti että vierailuissa on luonne "Koulussa saa ja on ehkä suotavaakin kuulla monenlaista vierailijaa. Vierailijan vastuu on suuri. Hänen on tiedettävä selvästi rajansa." Hän ymmärtää että sananvapaudesta seuraa suoraan sananvastuu. Usein tämä puoli unohtuu. (Ja yhtä paljon tekisi mieli sanoa että uskonnonvapaudesta seuraa uskonnonvastuu.)

Toisaalta tässä lauseessa tiivistyy perinteinen ajattelu jossa vastuu delegoituu nimenomaan vierailijalle. Tämä taas on kristillisessä kulttuurissa hyvin tyypillinen tapa asennoitua ; Vastuu on yksilöllinen. Ihminen menee helvettiin omista teoistaan eikä toisten. Tämä johtaa valitettavasti siihen että kristityssä vastuunäkemyksessä pahanteko jää usein korjaamatta. Tähän on kaksi syytä:
1: Ensinnäkin kristinuskon vastuukäsitys panostaa kompensaation varaan. Siinä oikeudenmukaisuus mahdollistaa vakavatkin rikokset ; Pahan ongelman lakaiseminen maton alle on peräti yksi klassisen kristillisen teologian pääsaivartelunkohteita. Se ei siksi keskity ratkaisemaan käsillä olevia ongelmia, vaan pikemminkin keskittyy rankaisemiseen. Lisäksi kristinusko pahentaa tätä siirtämällä koko rankaisun tuonpuoleiseksi asiaksi.
___1.1: Itse jouduinkin tämäntapausen eettisen mutkan vuoksi ongelmiin armeijassa. Olin "täysin kyvytön" näkemään sitä että virallinen byrokratia joka tuottaa viikkojen myllytyksen kautta tuottaa rangaistuksen väärintehneelle upseerille rangaistuksia ja sanktioita kun oikea ongelma ja inhimillinen kärsimys oli konkreettinen asia joka oli ratkaistavissa heti ilman mitään tämänlaista. Olen ylpeä siitäettä olen "täysin kyvytön" näkemään tässä mitään järkeä. ; Sen seuraus on tosin se, että klassinen Helvettikuvasto ei suinkaan oikeuta itseään maanpäällisellä pahalla ja selitä pahan ongelmaa pois, ratkaise sitä. Vaan sen sijaan se pahentaa tätä ongelmaa vakavasti, Jumala päinvastoin näyttää kokonaisvaltaisemmin sadistilta.
2: Kristinusko ei kannusta puuttumaan toisten tekemiin pahuuksiin vaan ajaa itse asiassa passivoitumaan ; Itse asiassa se ei kannusta pääosin edes hyvän tekemiseen. Sillä kun katsotaan kristinuskon normistoa esimerkiksi kymmenen käskyn kautta, on selvää että valtaosa niistä on ehdottomia kieltoja. "Älä tee aviorikosta, tapa, tee huorin, pidä vääriä jumalia" ... Jokainen tämänlainen ei ole hyvän tekemistä vaan pahantekemisen välttämistä. Ja jopa positiivisena kehotuksena esitetty käsky "Muista pyhittää lepopäivä" latistuu käytännössä "älä työskentele sapattina" -henkiseksi kielloksi ja rajoitteeksi. Ja aivan liian usein "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" latistuu "älä napise vastaan, älä kyseenalaista" -henkiseksi rajoitteeksi. Asia tiivistyy siihen että fundamentalistisen kristinuskon vakiotavarana olevat "perhearvot" ovat käytännössä luettelo asioista joita ei saa tehdä. Syntyy "epävirallisia kieltokäskyjä". Esimerkiksi 11. käsky "Älä tee aborttia" ja 12. käsky "älä homostele".

Yhdistelmä on varsin karua katsottavaa. Sillä näiden kahden normin summana syntyy se, että yhteiskuntamme perusongelmana on "suvaitsemattomuuden suvaitseminen". Tämä tarkoittaa sitä että kannustetaan siihen että tiedetään rajat. Mutta jos näitä rajoja ei selvästi tunnusta, vaan pomppii epäsoveliaisuuden yli, niin sitten sanotaan abstraktisti selän takana "hyihyi-voivoi" eikä tehdä mitään jotta asia ei toistuisi tai olla aggressiivisia ja sanota että noin ei saa tehdä. Sillä on itse vältettävä suvaitsemattomuutta enemmän kuin puolustettava heikompaa.
1: Lopputuloksena syntyy koulunpihakulttuuri jossa valtaosa ihmisistä on sääliöitä jotka katsovat kiusaamista sivusta tekemättä mitään. Koska se ei ole heidän vastuunsa eikä heidän syyllisyytensä. He eivät ole suvaitsemattomia suvaitsematonta kiusaajaa kohtaan vaan pahoittavat passiivisesti mielensä ja itkevät tästä sitten mahdollisesti kiusatulle kännissä baarissa kuten minulle on käyty. Väitän että ringin toisella puolella oli ikävämpää ja että passiivisuus johtui tämän tiedostamisesta. Joten sääntö on se, että minä itken heille - he eivät itke minulle. Heidän syyllisyydellään on hinta. Hinta joka toivon mukaan rasahtaa minulle taloudellisessa muodossa esimerkiksi heidän maksamiensa kaljojen muodossa.

"Napoleonin kompleksit" kirjoittikin Barack Obaman kaksinaamaisuudesta asiaan liittyen. Obamahan puhui kauniisti seksuaalivähemmistöjen puolelta puheessa, mutta samanaikaisesti hän aivan selvästi nosti esiin että lakimuutoksia ja muita "politiikan kannalta reaalisia ratkaisuja" asialle ei tehdä. Tästä seurasi se, että "Obaman puhe oli hyvä. Jos hän vielä oikeasti haluaisi toimia sen mukaisesti, ansaitsisi hän arvon. Hän on sangen selvästi osoittanut, ettei halua. Hänen politiikkansa seksuaalivähemmistöjä kohtaan viestii halveksuntaa ja väheksyntää, ja hänen ristiriitaiset puheensa osoittavat, että tässä on ihmisryhmä, jota hän on valmis pitämään pysyvästi veitsenterällä antaen sen tarvittaessa pudota sen mukaan, mistä sattuu puhaltamaan. Se kertoo kaiken oleellisen arvostuksesta ja kunnioituksesta." Samaa tapahtuu tietysti täällä kotimaassakin samaan aikaan. "Jyrki Katainen ottikin poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta onkeensa ja antoi palttua yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle todeten, että hän ei tule kehottamaan puolueensa edustajia tekemään niin kuin hänestä oikein olisi." Moni kuitenkin sekoittaa tämän "Public Relation" -puheet ja aidon eettisyyden. Se on valitettavasti sama kuin sekoittaisi lahjan sen käärepaperiin.

Suomessa kristillisyys on jäänyt tämänlaiselle hyvin omituiselle tasolle. Etenkin "luterilainen leppoisto" nysvää suvaitsevaisuudesta juuri sellaisella tavalla joka tuo mieleen Rod Rosenbladtin kirjoitukset ateisteista. Rosenbladtin teksteissä huokuu ymmärrys ateisteihin, mutta hyvin omituisella tavalla. Hän jakaa ateistit kahteen ryhmään "mad" ja "sad" sen mukaan minkälaista henkistä väkivaltaa heille on kristinuskon nimessä tehty. Rosenbladt toki tiedostaa että (a) ateisteilla on ymmärrettävät syyt tuntea näitä tunteita ja (b) että uskonnossa on paljon väärintekemistä ja pahutta ja henkistä väkivaltaa. Tämän tiedostamisen Rosenbladt kuitenkin käyttää siten että jättää henkistä väkivaltaa vastaan taistelemisen ja alistaa toisen elämänhistorian strategianvalinnaksi. Rosenbladt muuttaa konkreettisen pahantekemisen abstraktiksi "soosootteluksi" jossa ei ole mitään konkreettista torppaamista pahantekijää kohtaan. Sillä kristittyjen pahojen tekojen karsiminen ei ole relevanttia koska se on kristitty-yksilön oma korsi kannettavana kuolemanjälkeen. Rosenbladt sen sijaan keskittyy vain siihen miten ateisteja voidaan käännyttää.

Rosenbladt ei siis missään vaiheessa mitenkään konkreettisesti auta ateistia. Hän ei koskaan missään ikinä vahingossakaan hyppää esiin kun joku uskovainen harjoittaa epäasiallisuuksia. Hän ei astu vastustamaan tätä toimintaa ja sano suoraan että tämänlaista ei saa tehdä. Sen sijaan hän nysvää PR -tasolla arvoista sellaisella abstraktilla tavalla joka käytännössä tuottaa ateisteille hylätyksitulemisen tunteen. Ja tosiasia onkin, että vaikka uskovaiset pitävät Rosenbladtia leppoisana, asiallisena ja eettisenä ja moniarvoisuuteen kykenevänä empaattisena miehenä, ateistit kokevat hänet laajasti pahimmanlaatuiseksi loiseksi. Joksikin joka lähinnä välineellistää historiasi itseäsi vastaan ja manipuloi. Rosenbladt näyttää ateistin silmään omituiselta sadistilta joka syyttää muita henkisestä väkivallasta, pesee oman vastuunsa asiasta eikä rajoita millään tavalla henkistä väkivaltaa. Ja käyttää tätä tekosyynä ja oikeutuksena siihen että hän saa hieman lisää kohdistaa strategisesti valittua henkistä väkivaltaa niihin jotka hän tunnustaa "jo valmiiksi piestyiksi". ~ Se on hieman kuin jos otettaisiin televisiosarjan "Dexter" joka on sarjamurhaaja joka murhaa sarjamurhaajia, ja tätä muutettaisiin niin että hän sarjamurhaisi niitä ihmisiä jotka ovat jostain syystä (poliisin väliintulo, murhaajan vahingossa kuoleminen auton alle...) selvinneet hengissä muiden sarjamurhaajien kynsistä.

Valitettavasti tätä on suomalainen ja yleisesti ottaen kristillinen suvaitsevaisuusmaailma. Minun on vaikeaa nähdä siinä mitään eettistä. Ja vielä vähemmän suvaitsevaista. Se lähinnä pyrkii pesemään oman vastuunsa kaikesta pahasta, osoittamaan sormella muita, jotta voidaan jatkaa eiminkään tekemistä. (Sillä se ei ratkaise ongelmia vaan keskittyy rangaistukseen ja muuttaa hyvyyden abstraktiksi päänsisäiseksi asenteeksi ja omakehuiseksi subjektiiviseksi kokemukseksi joka ei oikeastaan liity mitenkään kanssaihmisten elämään tai maailmanmenoon.) Suvaitsemattomuuden suvaitseminen on tekosana jolla passiviset pelkurimaiset ihmiset taputtavat itseään selkään ja kokevat tyytyväisyyttä siitä että taaskaan ei tullut tehtyä mitään. ~ Jos rukouksen kerrotaan olevan jotain jossa ihminen teeskentelee olevansa hyväntekijä sillä että ei tee mitään, on tämä jotenkin vielä vähintään paria astetta kauheampaa.

demonstrations and experiments

"MythBusterseissa" oli jakso jossa (USA:n presidentti) Obama antoi tehtäväksi tarkistaa historiankirjojen näkemyksen jossa Arkhimedes antoi joukoille peilimäisiä kilpiä joilla vastustajan laivoja poltettiin. Tämä ei onnistunut, mutta Hyneman joka oli erikoispukuineen laivassa jota yritettiin kärventää, huomasi silti että häikäisystä olisi varmasti haittaa. Hynemanin loppupuheenvuoroa mukaillen kanta oli se, että vaikka polttaminen ei onnistunut ja täten peiliarmeija kumottu, testi ei epäonnistunut. Sillä se oli testi (experiment) eikä demonstraatio (demonstration). Silloin katsotaan miten asiat tapahtuvat eikä yritetä toistaa tiettyä lopputulosta. Hyneman opetti että erehdyksistä on otettava opiksi, ja itse asiassa vasta siinä vaiheessa kun huomaa virheen ja miettii mikä tämän virheen takana on, tapahtuu oppimista.

Tämänlainen asenne on olennaista ottaa huomioon jos puhutaan tieteenfilosofiasta ja etenkin naturalismista. Etenkin jos aiheena on Quinen ajattelua mukaileva naturalismi.

Puolustuspuhe on sinänsä paikallaan koska sanalla naturalismi on paha kaiku ; Osa ajattelee että se on kieltävässä suhteessa naturalismiin. Tämä ajatuspolku olettaa että naturalismi tarkoittaa sitä että yliluonnollinen kielletään suoralla kädellä ja että kaikki olisi ehdottomasti redusoituvissa luonnollisiin ilmiöihin. Tällöin yliluonnollinen ajattelu kielletään tyystin mahdottomana jo lähtökohtaisesti. Tällöin naturalismin katsotaan rakentavan kahtiajakoja ja kieltoja jotka koskevat ensi sijassa tiettyjä aiheita. Tämä kallistuu siihen että naturalismi kieltäisi esimerkiksi paranormaalien aiheiden tai Jumalan tutkimisen itsessään. ~ Tämä käsitys naturalismista on ymmärrettävä. Itse asiassa se on ymmärrettävä Wittgensteinin ja positivismin kautta. Wittgenstein luokitteli eri asioita toisistaan erikseen ja esitti että filosofia ja tiede ovat täysin erillään. Positivismi luotti tämänlaisten erottelevien kategorioiden vuoksi siihen että filosofointi on turhaa. Näin syntyy ajatus siitä että positivistien kaltaiset naturalismit olisivat koko naturalismin luonne.

Kuitenkin "Quinen jälkeinen naturalismi" on hyvin usein ollut enemmänkin sitä että natura on kaiken käsitettävän kokonaisuus ja että kaikkien tieteiden on alistuttava sille että "samat ehdot johtavat samanlaisiin päättelyihin". Quine tekee tämän murtamalla monia kahtiajakoja. Se kiistää että olisi synteettinen ja analyyttinen tieto jotka voitaisiin erottaa. Ontologian ja epistemologian erottaminen on mahdotonta, ne ovat toisiinsa liuenneita ; Käsitteet ovat toisiinsa sekoittuneita, joten eroa ei voida tehdä. Quine ei jaa olennaista eroa ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin, ja että nämäkin tieteet joutuvat itse asiassa ottamaan kantaa tieteellisiin asioihin ja kun näin tehdään, on se tehtävä tieteellisin ehdoin.

Moni ymmärtää tämän metodologisena monismina jossa tulee tiettyjä kriteereitä. Nämäkään eivät jää keskustelun ulkopuolelle ; Nekään eivät ole mikään puhtaasti määritelty analyyttinen osio jota sovelletaan ohjenuorana. Päin vastoin ; Quine on sitä mieltä käsiteverkossa ei ole itsekritiikiltä suojassa olevia kohtia. Tieteenfilosofiset normit ovat käteviksi havaittuja, ne ovat havaintoihin (tutkimusten hedelmällisyyteen) liittyviä teorioita siitä miten maailmaan on suhtauduttava. ~ Näin ollen naturalismi näyttäytyykin "valmius nähdä filosofia tieteenä joka on kohdistunut itseensä ja jonka on sallittu vapaasti käyttää tieteen löydöksiä".

Quinen maailmassa filosofia, metafysiikka, arkijärki ja muut vastaavat elementit olivat osa yhtenäistä verkostoa jota koetellaan ja joiden välillä on aste-eroja ei kuiluja joihin voisi sovittaa yksiselitteisen ja ikuisen eri kategorioihin erottavan kriteeriattribuutin. Quinelle tiede on itsetietoista tervettä järkeä. Ja järkevyydessä tavoitteita ja menetelmiä ei voida ruveta vaihtelemaan lennosta vain siksi että haluaa sen kautta saada omalle lempiaiheelleen tukea tai vastustamalleen aiheelle kritiikkiä. (~Quinen yhtenäisyys vähentää kaksoistandardeja ja mielivaltaa.) Näin ollen Quinen maailmassa mitään aihetta tai näkökulmaa ei koskaan suoralta kädeltä ennalta rajata tutkimuksen ulkopuolelle. Sen sijaan sen maailmassa jotkut näkemykset eivät vain käytä argumentteja ja perustelutapoja jotka ovat tehokkaita vaan jäävät spekulatiivisempaan maailmaan.

Quinelainen maailma on viittaussuhteissa toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin reduktio, paitsi äärimmäisissä tilanteissa joihin päädytään lähinnä sen vuoksi että maailma olisi reduktionistinen. Quinen maailmassa supervenienssi on olennaisempi. Tämä mahdollistaa monia muitakin viittaussuhteita kuin pelkän karun reduktion. ~ Quine on itse ottanut kantaa, että hänen näemyksensä on lähinnä etääntymistä dualismista. Ja korostaa että tämä ei ole apriorinen dogmi vaan että tieteellinen näkemys on osoittanut että se olisi hyvin epätodennäköinen. Asia on siis tieteen kysymys ja tästä on vedetty johtopäätöksiä. Quine on jopa eksplisiittisesti kommentoinut, että hänestä kaikki sanomisen arvoinen ei ole jotain jota voidaan aina kääntää fysiikan kielelle suoraan. Hänestä maailmassa ei tapahdu mitään sellaista jota voitaisiin tietää joka ei vaikuttaisi jollain tavalla fysikaalisella tasolla. Näin esimerkiksi vaikka mieli olisi aineeton, ja voisimme sen toiminnasta jotain tietää se kuitenkin vaikuttaisi esimerkiksi neuronien tasolla tai tekisi jonkun muun muutoksen fysikaalisessa maailmassa. ; Itse asiassa tämänlaista supervenienssiä kanntetaan nykyään reduktionismin kriitikoiden ja reduktionismin vastustajien kanssa. Quine edustaakin "eireduktionistista materialismia".
1: Tämä on huomionarvoista koska usein naturalismi tulkitaan nimenomaan reduktionistiseksi. Tämä virhekonsepti värittää asioita. Tämä väärintulkinta johtaa siihen että rajoite nähdään aihetta koskevana, metafysiikan vastaisuutena tai jonain joka asettaa a priori -mallisia rajoitteita keskustelulle. Rajoitteita toki on, mutta kuten dualismikin, syynä ei ole suoralta kädeltä rajaaminen vaan se että asiasta on keskusteltu ja aposteriorisesti havaittu huonosti perustelluksi, epätodennäköiseksi, epätodeksi. Se, että jokin näkemys epäonnistuu ei tarkoita keskustelun puutetta. Se on seuraus siitä että kun keskustellaan ja kysytään, voidaan saada vastauksiakin. Ja tieto ei suinkaan lisää mielipiteenvapautta, vaan nimenomaan karsii sitä koska toiset lausumat muuttuvat huonommiksi ja toiset paremmiksi.

"Mythbustersit" auttavat näyttämään mikä tässä kaikessa on ovelaa.

Quinen mukaan klassinen falsifiointikeskeinen näkemys on ongelmassa. On toki selvää että modus tollens -tilanne voidaan huomata ja tätä kautta huomataan että teorioissa on virhe. Ongelmana on se, että modus tollens -tilanteessa on aina monta erilaista elementtiä jotka vaikuttavat. Ja pelkkä virhe ei vielä sano että mitä on korjattava, mikä on väärin ja vaihdettavaa. Näin ollen falsifiointiongelman kohdalla ollaan ikään kuin vaikeuksissa ; Itse kiistanalaista havaintoa voidaan pitää mittausvirheenä, tai sitten jotain teoriaa on korjattava. Tai sitten vika on siinä teoriassa jonka pohjalta itse mittalaite on rakennettu.

Kun Mythbustersit yrittivät kärventää laivaa, he huomasivat että laiva ei syttynyt. Tähän haettiin erilaisia kokeiluja. Kokeiltiin vaihtaa peilit antiikkisista peileistä moderneihin peileihin, käytettiin enemmän ja isompia peilejä. Laivan etäisyyttä vaihdeltiin ja niin edespäin. Tämä johtui siitä että yksi eksperimentaatio ei itse asiassa merkitse paljoa mitään ilman kontekstia. Kun usea eri koeaineisto näytti että laiva kuumenee ja laivan päällä on häikäisevää, he tiesivät että historiallinen lähde jonka mukaan Arkhimedes poltteli laivoja muuttuu epätodennäköisemmäksi. Tämä on episteeminen tulos ja ratkaisu on siinä että on muitakin kokeita joihin voi viitata.

Toisin sanoen Quinen maailmassa toiset tutkimukset näyttävät miten muita tutkimuksia on luettava ja mitä ne tarkoittavat. Ratkominen ei ole mielivaltaa jossa falsifiointiongelma kaatuu käsiin ja eletään totaalisessa relativismissa jossa premissienvalinnaksi kelpaa vaikka nopanheitto tai henkilökohtainen mieltymys tai intuitio tai ihmisyksilön Jumalalliseksi väittämä ilmoitus. Asiat voidaan siis ratkaista.

Tämä ei jää konkreettisiin asioihin. Quinen mukaan esimerkiksi kriittisyyden käsite, skeptisyyden ihanteen tarve, johtuu juuri siitä että ihmiset ovat huomanneet monenlaisia erehdystekijöitä itsessään. Ihmisen järki ja aistit eivät olekaan mitään automaattisen luotettavia. Skeptismi on hyväksyttävä ja järkevä filosofinen konsepti, ei vain siksi että joku on keksinyt siihen sopivia mahdollisuuksia ja harjoitellut spekulatiivista koherentisointiakrobatiaa logiikankynä sauhuten. Sen sijaan Quinen puhetta mukaillen voidaan sanoa että skeptismin perusta on tietoisuus illuusioista, sen keksiminen että aina ei pidä uskoa silmiään.

Quine onkin yllättävänkin maltillinen.

Suurin yllätys on juuri siinä että eri aiheista keskustelu - keskustelu jossa jopa tieteenfilosofian kriteeristö on neuvoteltavissa tutkimustulosten hedelmällisyyden valossa - on olennainen osa Quinen naturalismia. (Jos Jumala havaitaan tieteellä, paljastuu että tämä Jumala on osa naturaa vaikka se eroaisi kovasti siitä aika-avaruudesta jota nykyiset laitteemme kykenevät tutkimaan.)
Jotain erojakin kuitenkin on. Suurin osa niistä on kuitenkin enemmänkin auktoriteettiin ja karismaan liittyviä seikkoja. Nämä arvostuskysymykset ovat vieläpä usein tiedemaailman ulkopuolisen maailman arvostuskysymyksiä.
1: Quinelaisessa maailmassa esimerkiksi tiedeverkon ulkopuolelle heittäytyviä jumaltodistuksia joissa on kyseenalaisia luonnontieteentestauksen ulkopuolelle määriteltäviä premissejä joita laitetaan mukaan for the sake of argument (kuten ad hoc päättelyt, petitio principii -rakenteet...) Klassinen filosofia on ihaillut spekulatiivista innovaatiota enemmän kuin sen varmistamista ; keksijän katsotaan tehneen sen luovan tuloksen, ja koettelua ja tarkistelua on usein arvostettu vähemmän. On vain katsottu onko spekulaatio sisäisesti koherentti eikä tehty mitään sen katsomiseksi onko se viisasta tai totta.
2: Myös "tietyn asian ajajat" saavat etenkin tiedemaailman ulkopuolella arvostusta. He kuitenkin tekevät enemmän demonstraatioita kuin kokeita. Eli heillä on presuppositionistinen asenne ja he käyttävät älylliset apparaatit ja koejärjestelmän kaltaiset rakennelmat siihen että he saisivat ulos tietyn selityksen eikä sitä oikeaa vastausta.

Quinen maailmassa innovaatio on kuitenkin vasta idea jossa ajatellaan että "olisi kivaa poltella laivoja peileillä" ilman että ainuttakaan persettä nostetaan ainoastakaan nojatuolista ja mentäisiin veden äärelle katsomaan mitä peilien kanssa tapahtuu aurinkoisena päivänä. Tässä arvoa saavat ne tyypit jotka menevät ja tekevät. ; Quinenkin maailmassa tiedeverkko muuttuu kun havaitaan "falsifiointipakkotilanteita", ja tässä tilanteessa tapahtuu se oppiminen.

Sitten on tietysti se ryhmä johon Quinen filosofia vaikuttaa eniten. He ovatkin sitten tieteenfilosofit. Heidän hommansa kun muuttuu hyvin pitkälti tiedejournalismia muistuttavaksi toiminnaksi. Tai sitten sentyyppiseksi pikkukokeilevaksi toiminnaksi jota "Mythbustersit" tekevät ; Sillä rehellisesti sanoen Mythbustersien kokeissa on aina melko pieni koeotosmäärä ja muut vastaavat asiat. Niissä on kuitenkin älyllistä tutkimusotetta ja ne ovat tässä mielessä hyvinkin filosofisia. ~ Filosofisia nimenomaan Quinelaiseen malliin.

sikiöksi ; lapseksi, varaosiksi

Perhearvojen kohdalle liitetty sana "Pro life" näkyy pääosin aborttikeskustelussa. (Ja vastaavasti ; Se on hyvinkin poissa esimerkiksi kuolemantuomioteeman ympäriltä.) Lisäksi klassinen kristillinen seksuaalisuuskäsitys ajattelee seksiä lisääntymisen kannalta. Näin ollen abortin ja hedelmöityshoitojen voisi ajatella olevan hyvin erilaisia asioita.

Kuitenkin teemoja yhdistää vaikea asia. Nimittäin kantasolut. Esimerkiksi kantasolututkimukset ovat olleet uskonnollisten piirien vahvasti vastustamia, koska ne ovat liitoksissa solupalloihin jotka ovat aborttikeskustelun ytimessä. Ja nämä liittyvät myös lisääntymishoitoihin ; Tästä onkin seurannut se omituinen tilanne, että lisääntymishoidot ovat saaneet osan kannattamaan hoitoja koska siinä tuotetaan ihmiselämä. Kuitenkin osa vastustaa myös lisääntymishoitoja hyvinkin tiukasti. ; Syy näkyy esimerkiksi siinä että etenkin Obaman kaudella on esiinnostettu vaihtoehto jossa kantasoluhoitoja voitaisiin tehdä hedelmöityshoitolaitoksissa olevista käyttämättä jäävistä alkioista. On selvää että moni näkee tämänlaisen solupallon potentiaalisena ihmisenä, sehän on olennaisesti samanlainen kuin se solupallo jonka kohtuun tarttumisen ns. "katumuspillerit" aikaansaavat.

Tämän keskustelun ytimessä on uskonnollinen geneetikko Francis S. Collins. Hänen näkemyksensä ei ole kuitenkaan selkein mahdollinen. Hän tietysti joutuu hieman tasapainoilemaan rooliensa välillä ; Tutkijana hän käyttää tiettyjä teknologioita. Toisaalta hän uskovaisena miehenä on tiettyä mieltä "pro lifestä". Siksi hän onkin vedonnut siihen että koeputkessa oleva somaattisten solujen tumansiirrolla (SCNT) rakennettu solu olisi oleellisesti erilainen kuin se, joka syntyy kun siittiö ja munasolu kohtaavat. Collinsille yhtyvät sukusolut ovat Jumalan suunnitelma ihmisyksilön synnyttämiseksi, kun taas kienotekoisesti tehdyt solut ovat ihmisten tekoja jotka ovat Jumalan suunnitelmallisen tahdon ilmentymiä. Eli Jumala tavoittelee sukusoluilla ihmisen rakentamista ja SCNT:llä rakennetuilla soluilla eettistä terveyden parantamista.

Ongelmana on tietysti se, että syntynyt solu toimii aivan samalla tavalla ; Tämä on se syy miksi niitä voidaan käyttää kantasolututkimuksessa. Tässä mielessä Collinsin kohdalla tulee vastaan toinen ongelma. Jos SCNT -solu pistetään kohtuu, se on kykenevä kehittymään ihmiseksi samalla tavalla kuin sukusolujen yhdistelmästä tuotu ihminen. Olisiko näin syntyvä ihminen sitten jonkinlainen puoli-ihminen joka keinotekoisuutensa vuoksi voitaisiin vaikkapa valjastaa jonkun ihmisen "elinvaraosatehtaaksi". Jos SCNT on tarkoitus parantaa sairauksia, tämä funktio saadaan taatusti täyteen. ~ On selvää että tämä tilanne paljastaa Collinsin perustelujen vaikeuden.

Tosin Collinsin ongelma on tyypillinen ihmisyysteemassa yleensäkin ; Elokuvassa "Seitsemän elämää" ( "Seven pounds") on kysymys itsemurhan eettisestä oikeuttamisesta. Elokuva seuraa onnettomuuden huolimattomuuksissaan mutta vahingossa aiheuttaneen Ben Thomasin tavasta selvitä syyllisyydestä. Hän etsii elinluovutusta tarvitsevia ihmisiä joilla on sama kudostyyppi kuin hänellä itsellään. Hän tarkistaa että nämä ovat hyviä ihmisiä, ja että nämä ovat hyviä ihmisiä "myös silloin kuin kukaan ei katso". Sitten hän tekee elinluovutustestamentin näiden ihmisten hyväksi ja tekee itsemurhan. Tämänlainen tilanne näyttää että itsemurha voi periaatteessa olla ainakin utilitaristisen (yleisen hyödyn) kautta positiivinen asia kun 1 kuolema pelastaa 7 elämää. Toisaalta tilanne voisi olla epäeettinen ilman intentiota, eli toisia ei saisi murhata hengenpelastamisen eteen. (Joka voi johtua siitä että ihminen samastuu siihen tapettavaan eikä uhreihin. Tai ei tajua että hänellä on ajatuskokeen todennäköisyyksien nojalla 7 kertaa todennäköisemmin rooli saajana kuin antajana. Tai sitten teko on oikeasti epäeettinen.)

Collinsin ajatusten kannalta "SCNT -lähtöisten" ihmisien tappamisessa ei ole kysymys itsemurhasta vaan siitä että nämä eivät olisi "oikealla tavalla ihmisiä". - Tai sitten kohtuun laittaminen muuttaisi kaiken ja kohtuun liittäminen on se ratkaiseva ero. Jolla argumentein "katumuspillereissä" ei taas pitäisi olla mitään ongelmaa.

City of the Hounting Hillbillies

Amerikoissa kiduttamisen kannattaminen ja vastustaminen jakaa yllättävän kovasti mielipiteitä. Tästä hyvän esimerkin saa tuoreesta presidenttipelistä. Nykyinen presidentti Obama vastustaa kiduttamista, myös ns. waterboardingia. Monesta tämä kidutuksen salliminen on virhe joka perustuu erehdykseen. Obaman todennäköisin haastajan, Romneyn, kanta selviää "Romney moitti tv-väittelyssä Obamaa siitä, että tämä on erehtynyt pitämään Yhdysvaltoja samanlaisena kuin muutkin maailman valtiot. Romneyn mielestä Yhdysvallat on poikkeus, itsestään selvä vapaan maailman johtaja, jonka arvot ovat vahvemmat kuin muilla ja jonka ulkopolitiikan keinona ja päämääränä on sen oma voima."

Suomeen tämänlaiset puheet tuntuvat omituisilta. Mutta USA:ssa kristityt konservatiivit harjoittavat ajatusta jossa Amerikoilla on privileegio. Se on "maailmanpoliisi", joka saa käyttää voimaa joka on muilta kielletty - samaan tapaan kuin poliisit ja sotilaat ovat voimankäytössä erityisasemassa. Heillä on vanha sanonta "City upon a Hill" joka kuvaa sitä miten Amerikka on "One nation under God" ja tässä viitataan Matteuksen evankeliumiin (Matt 5:14) joka ilmenee Englanninkielellä muodossa "You are the light of the world. A city that is set on a hill cannot be hidden." Tämä tekee USA:lle erikoisaseman, se antaa itselleen luvan olla toimija jonka ei tarvitse välittää muiden pelisäännöistä.

City upon a Hillin ajattelusta on johdettu suuntaus "American Exceptionalism" joka on voimakas ulkopoliittinen kannanotto ; Sen rakenne on kuvattu muodossa "American ideology, based on liberty, egalitarianism, individualism, populism and laissez-faire." Tässä näkemyksessä valtion kontrolli yksilöistä halutaan minimoida. Näin yhteiskunnassa vastustetaan elitismiä kaikissa muodoissaan. Yhdistettynä "House upon a Hill" -ajatteluun onkin jotain joka värittää kristillistä oikeistokonservativismia. Joten ei olekaan ihmeellistä että konservativismi liittyy sellaisiin ilmiöihin kuin dominionismi ja "anti-intellektuellista eliittiä" vastustava denialismi. Samoin ei yllätä että moraalin nimessä USA:ssa voidaan kannattaa lujastikin kuolemantuomiota ja kidutusta.

Tämä voisi tietysti olla vain Amerikkaa. Mutta tosiasiassa elämme globaalissa maailmassa. Siksi esimerkiksi USA:n konservatiivisten oikeistofundamentalistien lempilapsi, (evoluutiodenialistinen) kreationismi on Suomessakin yllättävän yleistä. USAn "ekseptionalismista" voidaankin nähdä - jopa olennaisena - osana suomalaista fundamentalistien keskustelutapaa. ~ Kun olin lapsi, kehuttiin että Suomi oli Euroopan Amerikkalaisin maa. Tällä korostettiin sitä että esimerkiksi tuotteita voitiin laittaa koeluonteiseesti Suomeen ja jos ne pärjäsivät täällä, ne pärjäsivät todennäköisesti myös USA:ssa. Nyt fundamentalistit ovat Suomen USA:laisimpia konservatiiveja.

Moni ei ehkä huomannut että "homoillan" jälkimainingeissa oli jotain yllättävää. Silloin kun minä olin lapsi, fundamentalistit käyttivät ensisijassa oikeaoppisuusargumentaatiota. Eli he vetosivat siihen että Raamattu vain kieltää jotkin asiat. Nyt kuitenkin esiin nousi vahva uskonnonvapauden ja sananvapauden sävy. Homoseksuaalisten naimisiinmeno esitettiin fundamentalistien uskonnonvapauden häirintänä. "Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" nousi keskustelun ytimeen. Tässä on hyvä huomata, että fundamentalistit vaativat kirkolta joko fundamentalistien oikeaoppisuutta tai sitten he vaativat että kirkko noudattaa laissez-faire -menettelyä. Eli joko ollaan fundamentalistien puolella tai sitten ollaan estämättä fundamentalistejen vapautta toimia. Tämäntapainen toimintastrategia on tavallista USA:n "American exeptionalisteilla". - Eikä sen pitäisi modernissa globalisoituneessa maailmassa yllättää ketään muuta kuin niitä jotka muistavat "klassisen jaon" jossa USA on kalvinistinen ja esimerkiksi Suomi luterilainen.

Kuitenkin in facto elämme pienessä maailmassa. Esimerkiksi valtionkirkkomme on muuntunut mukailemaan "USA:lta yllättävänkin paljon maistuvaa" keskustelutapaa. Kirkon "suvaitsevaisto" on passiivista enemmistöä joka antaa vallan fundamentalistiselle vähemistölle. Kun tilanne on se mikä se on, eli fundamentalistit ajavat omia arvojaan koska ovat "House on the hill" ja leppoiston "suvaitsemattomuuden suvaitseminen" on sitä että he nysväävät suvaitsevaisuudesta ja kannustavat fundamentalisteja huutamalla että "laissez-faire", on kirkosta muodostunut juuri sellainen rasittava mätäpesäke joka se on ~ Joko siellä pelataan fundamentalistien ehdoilla (exeptionalism) tai sitten fundamentalismi ehdoilla (laissez-faire).

Tässä valossa on hauskaa katsoa miten Pasi Turunen on suhtautunut tuoreeseen valtionkirkon päätökseen olla tukematta tahoja jotka vasustavat naispappeutta tai seksuaalivähemmistöjä. Hän kuvasi sitä sanomalla että syrjimisdiskurssissa on huomattava että syntiä saa syrjiä. Hän kuvaa että jos tuomitset fundamentalistit niin syrjit syrjijöitä "Lähetysjärjestöt tekevät Simolan mielestä syntiä pitäessään homosuhteita syntinä ja sellaista ei ilmeisesti tarvitse suvaita mikä on syntiä. Syntiä saa syrjiä. Vaikkapa ottamalla lähetyskannatuksen pois. Tältä osin Simolan teksti tuo mieleen kivuliaan spagaatin. Hän ei itsekään pysty olemaan niin absolutisti kuin mitä konservatiiveilta edellyttää."

Samalla linjalla ollaan yleisemminkin, kuten esimerkiksi kirjoituksessa "Selkeä viesti - mutta mistä?" jossa sanotaan "Mikäli päätoimittaja Simola tarkoittaa hurskastelulla ulkokultaisuutta tai teeskentelyä, niin ehkäpä hän on tässä oikeammassa kuin tarkoittikaan. Vaikuttaa siltä, että Helsingissä torjuntaan ihmisten lajittelu elämäntavan perusteella kelvottomiin ja kelvollisiin Kristuksen lapsiin, siis parannuksen tehneisiin ja parannusta tekemättömiin. Tämä on aivan oikein. Mutta samalla vaikuttaa kuitenkin myös siltä, että Helsingin seurakuntayhtymän valtuusto torjuu koko parannuksen tarpeen." ... "vapahtajamme ei hylkinyt ketään, ei publikaania, porttoa eikä spitaalista. Synnin hän kuitenkin torjuu jyrkästi. Vapahtajamme torjuu siis synnin, ei synnin turmelemaa ihmistä. Tämä on tärkeä viesti kaikille, jotka yrittävät jo tässä ajassa jakaa ihmisiä pelastettuihin ja kadotettuihin. Mutta myös niille jotka julistavat pelastusta ilman parannusta." Tämä kehuttu analyysi muistaa mainita myös seuraavan "Seurakuntayhtymä hallinnollisena yksikkönä voi toki määritteellä itselleen ihan omat arvonsa, mutta kirkon opin määrittely ei sille kuulu. Seurakuntayhtymän valtuusto ei esimerkiksi päätä miten katekismuksen sisältöä opetetaan alueen paikallisseurakunnissa. Jokainen valtuutettu erikseen uskovana kristittynä, sikäli kun sitä on, tekee toki itse omat johtopäätöksensä yhdessä Herran kanssa rukoillen. Näin siis ketään erikseen osoittamatta, saati ennalta tuomisematta." Tämä on sinällään mielenkiintoinen keskustelunaihe, koska Seurakuntayhtymä on vain määrännyt määrärahoista, se ei ole tehnyt noita tuossa määriteltyjä asioita. Se ei kiellä vakaumusta, vaan pelkästään kieltäytyy maksamasta jos joku todella edustaa niitä. Ajatus muuttuu vielä kieroutuneemmaksi kun muistetaan että homoseksuaalien avioliittoonmeno kirkossa on jotain jota ei selvästi jätetä pelkäksi "omiksi johtopäätöksiksi jotka tehdään yhdessä Herran kanssa rukoillen". Ei, ne pitää kieltää ja tätä kautta määrittää konkreettisesti kirkon opin ja sallitut käytänteet. Näin ollen koko jutun sävystö muuttuukin varsin omituiseksi ; Tempun nimi näyttää olevan "syytetään muita jostain jota he eivät tee, mutta jota me tarkalleen ottaen teemme". Ja tämänlaista kehutaan sitten hyväksi ja laadukkaaksi ajatteluksi ; Tekstin jonka laatu on sillä tasolla että sitä voi käyttää akateemisesti hyödyllisesti ja rakentavasti vain yrittämällä julkaista sitä ns. "Sokal -testinä".

On selvää että tässä on takana ajatusta siitä että jos fundamentalisti tuomitsee syntinä on kyseessä "oikeutettu syrjintä". Mutta samalla "syrjintää voidaan jakaa hyväksyttävään ja eihyväksyttävään" -asennetta ei voida sitten soveltaa fundamentalisteihin itseensä, tällöin vaaditaan laissez-faire -asennetta. Fundamentalistit saavat siis tuomita ja syrjiä syntiä ja asettaa juridisia esteitä vakaumuksensa pohjalta yhteiskunnassa laajemminkin - edes eikristitty homoseksuaali ei pääse normaaliavioliittoon koska se loukkaisi fundamentalistia. Mutta fundamentalistien omaa toimintaa ei saa rajoittaa. On selvää että tässä on kyseessä "Fundamentalist exeptionalism". Fundamentalistit ovat ihmisryhmä joka saa syrjiä pahaksi näkemäänsä asiaa. Mutta toiset eivät omista lähtökohdista saa tuomita heitä.

Tämä toki näkyy yleisemminkin kansankirkko-asenteessa. Kirkkoa pidetään autonomisena yhteisönä jonka arvoja yhteiskunnan jäsenet eivät demokraattisesti saa päättää. Eli esimerkiksi homoseksuaalisuuskysymys on määritelty "kirkon sisäiseksi asiaksi". Kuitenkin samanaikaisesti kirkkoa pidetään erityisasemassa. Tapa käyttää "kansankirkkoa" jonain "valtionkirkkoa isompana" joka nousee instituutiotasolta ja "kantaa kansan ideaalia" on tuttu ; Päivi Räsänen ja muut vastaavat ovat hyvinkin ajamassa näkemystä jonka mukaan Suomen laki on kristillisyyden läpitunkevaa ja että arvomme ovat siksi ensi sijassa kristinuskon arvoja.

Näin autonomia saadaan tunkea politiikkaan mutta "ei oikein toiseen suuntaan". Tässä on kysymys olennaisesti samanlaisesta luokittelutavasta ja argumentaatiostrategiasta joka on tuttu USA:n kiduttamisenoikeuttajilla. Turunenkin suostuu puhumaan hyväksyttävästä ja pahasta syrjinnästä vain kristinuskon termein. Arvokeskustelu jääkin fundamentalisteilla "fundamentalististen kristittyjen sisäiseksi diskurssiksi jota käydään fundamentalististen kristittyjen ehdoilla". Tämän ulkopuolelle ei osata eikä suostuta menemään. Näin meillä onkin kirkkokolhoosi, joka on inkompetentti käymään keskustelua muulla tavalla. On syntynyt sloganoitu puhe jossa on vain "totaalinen sosiaalinen fakta".

Tässä ei tarvitse huomata kuin se, että tosiasiassa kirkkopuheessa on kysymys siitä että kirkollisvero on edellytys kirkkoyhteisömme olemassaololle ja sen konkreettiselle toimintakyvylle. Näin ollen ihmisten vapaus valita uskontonsa johtaa eroamismääriin. Keskustelussa on siis myös siitä millä kirkko ja kristinusko oikeuttaa itsensä valtiossa. Moni ajattelee että jos valtionkirkko syrjii naispappeja ja homoseksuaaleja "kristillisen uskon nimissä" niin "sitä pahempi kristinuskolle". Hekin muistuttavat että suvaitsemattomuus ei ole vielä samaa kuin asioiden jakaminen eettiseen ja epäeettiseen. Heidän mukaansa syrjintä on sitä että luokittelevaan arvioon lisätään termi "pahuus". Näin kaikki eriarvoittaminen ei ole syrjintää. Näin se onkin konnotaatioiltaan "oikeuttamattomuutta vaativa" ; He huomaavat että koko sanaa "syrjintä" ei itse asiassa voi sanoa ottamatta jonkinlaista eettistä kannanottoa. Jos syrjintä tarkoittaa mitä tahansa arvovärittämistä, niin sitten koko sana olisi sisäisesti ristiriitainen. ~ Näin ollen syrjintää voidaan käyttää esimerkiksi koulukiusaamisessa. Jos vastustaa koulukiusaajaa ja hänen toimiaan ei suinkaan "ole suvaitsematon suvaitsemattomuudelle" sillä suvaitsemattoman vastustaminen nimenomaan on sitä suvaitsevaisuutta ja sen ajamista. Suvaitsemattoman suvaitsemattomuus on jopa sisäisesti ristiriitaista.

Siksi syrjintä on hieman kuten Pasi Turusen synnin syrjintä ; Vaikka Turunenkin näkee että jokin syrjintä on pahuutta, syntiä saa silti syrjiä. Turunen määritteleekin siksi koko suvaitsevaisuuden ja syrjinnän totaalisesti eri tavalla. Näin ei ole ihme jos keskustelua ja ymmärtämistä ei tapahdu. Valitettavasti jos tämä ymmärrys tapahtuu koko "suvaitsemattomuuden suvaitseminen" romahtaisi. Kenties siksi tätä ymmärtämistä ei myöskään tule tapahtumaan. Sillä "kalvinistinen" argumentaatio on vallannut suomalaisen fundisskenen ikään kuin "pakan alta" ja "pikku hiljaa" alkaen 1980 -luvun ensimmäisistä vakavasti otettavista "laajemmista kreationismin maahantuonneista". Lopputulemana on privileegio/kaksoisstandardiasenne jossa fundamentalismi on "itsestäänselvä objektiivisen moraalin ohjaaja ja määrittäjä" ja erimielisten on otettava "laissez-faire" jotta eivät vastustaisi vapautta (kuten uskonnonvapautta), eli keskustleukyvyttömiä yksille napeille tehtyjä pikkunatseja jotka kykenevät oikeuttamaan homoseksuaalien ajon yhteiskunnan roskasakiksi ja oikeuttamaan samalla kidutuksen tai vastaavat asiat, ilman että he kokevat että heidän omaan eettisyysleimaansa on tullut mitään säröä tai tahraa tämän "synnin vihaamisen" vuoksi.

---

Otsikon takana on tietysti "City over the Hills" -slogan yhdistettynä kauhuelokuvaan nimeltä "House of the Hounted Hills" sekä huonoon puujalkavitsiin.

I am just answering...

"You're wondering how can I pretend to be an honest seeker of truth while deep down inside I’m a douche bag who is too lazy to argue my point? Well, here's how you do it. You too can disguise the fact you're a douche bag by phrasing your douche bag comments in the form of a question."
("Don't Step on the Poop", "How to Use Questions to Hide the Fact That You're a Douche Bag")

Yksi hyvin yleinen denialistien käyttämä strategia on herättää epäilystä kyselemällä kysymyksiä. Taustalla on Gish -gallop -strategia, jossa juttuja heitetään ja erimieliset joutuvat vastaamaan niihin. Jos vastausta ei tule, vihjataan että tässä utelussa olisi vakavasti otettava vihje siihen että kysymyksillä kyseenalaistettu aihe olisi todella huono. Jos vastaus tulee, niin sitten siirrytään seuraavaan kysymykseen. Vastaus on tässä tilanteessa irrelevantti.

Yleensä tätä esitetään "esitän vain kysymyksiä" -strategialla. Silloin korostuu miten kysymykset olisivat vain jotain, jolla jokainen voisi sitten johtaa omia johtopäätöksiä. Tämä on strategiana tietysti ovela, koska silloin esitetään että utelu ei ollutkaan mitään kritiikkiä ollenkaan, vaan asioiden selvittelyä. Salaliittoteorioissa taktiikka on vakiokäytössä: "He's not introducing a conspiracy theory, that's for sure. He is simply asking a question; throwing it out there, this strange confluence of events. And they are fortuitious events for the "wackos," if you see what he means."

Vaikka kyselijä ei suoraan sano mitä hän kannattaa, se voidaan selvittää. Strategian implisiittinen taso on kuitenkin selvä. Valtaosa kommunikaatiosta on joka tapauksessa eisanallista ja lauseet yhdessä rakentavat kontekstin.

Denialisti ei nimittäin koskaan esittele kyseenalaistavia kysymyksiä kuin toiselle puolelle. Esimerkiksi rokotteiden toiminnan kiistävät kyselivät retorisia kysymyksiä joissa kyseltiin, tai oikestaan vaadittiin, todisteita rokotteiden tehoista ja vihjailtiin niissä olevista riskeistä, joiden suuruusluokat oli tietysti kaivettava. Näin hän pääsee helposti kylvämään epäilyä ilman kovinkaan merkittävää panosta itse keskusteluun. Ja vastapuoli joutuu työläästi hakemaan ne faktat, joiden löydyttyä siirrytään vain pakovaiheeseen, jossa vastauksen arvo irrelevantisoidaan ja siirrytään seuraavaan kyseenalaistavaan kysymykseen.

Perusasetelmana on se, että utelun alussa "rokottajat ovat pahoja ja kyvyttömiä vanhempia" implisiittisesti kritisoivaan vihjailevaan kyselyyn vastaaminen johtaa siihen että "kyselijästä jokainen saa kannattaa mitä haluaa ja että kysymys on mielipiteenvapaudesta". Tämänlainen inbalanssi diskurssissa paljastaa, että kysymykset ovat retorisia kysymyksiä joihin ei haluta vastauksia, koska vain tietynlainen vastaus toimii. ~ Kysymys on täsmälleen samasta, kuin USA:n konservatiivien syntymätodistussalaliitossa kävi tuoreesti. Ensin he selittävät kovalla mediajulkisuudella kysymyksiä siitä onko Obamalla syntymätodistusta. Tällä he haluavat kieltää presidentin oikeuden olla presidenttinä koska maan johtajalla täytyy olla syntymätodistus USA:ssa. Kun Obamalla oli esittää se julkisuudessa, keskustelu siirtyi siihen miten Obaman vastaus on turhaa sepustelua joka vie keskustelun syrjään pääaiheesta, eli USA:n taloudesta. Tämänlaista haaste-vastauspeli on rakennettu siten että "kruuna me voitamme, klaava te häviätte" -strategia toteutuu.

"Vain kysymys" on vastauksena vähättelevä. Sen pitäisi kiinnittää huomio siihen että uteleva ihminen tunnustaa kyselevänsä asian kannalta irrelevantteja kysymyksiä ja että hän ei itse asiassa oikein edes kunnioita saamiaan vastauksia eli sitä vaivaa jonka joku näkee etsiessään vastausta siihen hänelle vaikka esittääkin puolueetonta. Ja vaikka tilanne näyttää siltä että kyselijä onkin oikeasti vaan boostannut omaa näkemystään vihjailevilla syytöksillä joihin vastaaminen on näyttänyt syytökset faktuaaliselta tasoltaan perättömiksi ja joka tämän asian paljastumisen jälkeen ei anna faktan mitenkään vaikuttaa ennakkonäkemykseensä, vaan oikeuttaa hänet päin vastoin kyselemään ennakkoluulojensa värittämiä jatkokysymyksiä. Ja vaikka tilanne näyttää myös siltä että kyselyyn on saatu vastaus, joka näyttää selvästi että faktat ovat toisenlaiset kuin uteluissa on kyseenalaistettu, ja vastaus on peräti niin laadukas että siihen ei keksitä vasta -argumenttia vaan asiasta siirrytään ihan toiseen asiaan ja kysymykseen.. Silti tämä keino ei vie kasvoja, vaan päin vastoin näyttää pelastavan ne. jonka ei pitäisi olla mitään sellaista, jota järkevä ja päätöksentekoon tai ratkaisuun johtavassa keskustelussa vakavasti otettavana ihminen koskaan missään ikinä tekisi.

On selvää että jos kysytään että "eikö ole mahdollista että" vaikkapa denialistien näkemyksessä olisi jotain järkeä, ja ihmetellään mikä on väärin siinä että "vain kysellään kysymyksiä", niin vastaus on tietysti se, että kysymyksissä itsessään ei ole mitään vikaa sellaisenaan. Kysymys on siitä, että tämänlainen utelija itse asiassa ei esitä mitään kantaa. Sitä vain halutaan vihjailla jotain, ilman että olisi rohkeutta olla avoimesti jotain mieltä ja sanoa se suoraan, ja tämän pelkuruuden vuoksi valitaan itselle riskitön keino, jossa ei sanota suoraan mitä mieltä ollaan, mutta kysymyksillä kyseenalaistetaan silti aina vain toista puolta ja yritetään hakea sympatiaa toiselle puolelle. Jolloin kyse ei ole mistään tasapuolisuudesta tai selvittelystä. Jos tasapuolisuutta tavoitellaan, sen tulisi näkyä kysymyspattereissakin. Tästä poikkeama kertoo joko typeryydestä tai sitten asenteellisesta ideologialla oikeutetusta ilkeydestä. (Ja minä olen yleisesti ottaen optimisti ihmisten ongelmanratkaisukykyihin.)

Koska uteluihin vastaaminen kohtaa vihamielisyyttä - mikä olisi ihmeellistä jos ne kysymykset todellakin olisivat vain kysymyksiä ja tätä kautta niiden vastauksiin ei haluta mitään tiettyä vastausta asenteellisesti - runsain määrin. Koska näyttää siltä että tiettyä puolta ja näkemystä kyseenalaistava kysely on vapautta ja kysymyksiin tieteellä vastaaminen on kahlitsemista, olen päättänyt ottaa käyttöön vastastrategian. Koska retoriset iskulauseet toimivat niin hyvin, ajattelin vain kertoa että jos joku on "vain kyselemässä kysymyksiä", minä olen "vain vastaamassa niihin". Kysymyksiin vastausten ja tiedon saaminen on tärkeä arvo, ja vain näiden pohjalta voidaan tehdä perusteltuja ja hyviä ratkaisuja.

Siksi, sen sijaan että olisin tehnyt kuten tähänkin asti, ja esittänyt retorisia vasta kysymyksiä kuten "Oletko idiootti?", otan kohteliaan ja reilun keskustlijan roolin sanomalla täsmälleen samassa tilanteessa että "Minä olen vain esittämässä vastauksia." Se on kätevää, että "ehkä siinä ei ole perää" saakin vastauksen kautta "ehkä siinä sittenkin on perää" -sisällön.

Murroksen ajan profeetat.

Loppu on suosittua. Lähikirjastoni tuntee esimerkiksi seuraavia teoksia: Sam Harris ; "The end of faith : religion, terror, and the future of reason", Paul Taylor ; "The end of European integration : anti-europeanism examined", Rowan Sommerville ; "The end of sleep" ja niin edes päin.

Loppu tulloo!

Lopusta on tietysti puhuttu kautta aikojen. Profeetat varoittelevat niistä. Maailmanlopun ennustuksia on kerrottu aikojen saatossa valtavan paljon. Tätä pidetään usein hihhulointina. Unkuri kuitenkin huomauttaa "loppupuheen" kasvusta humanistien kertomuksissa. Niissä ei toki ennusteta maailmanloppua. Niissä ennustetaan enemmänkin murrosta. Ne ennustavat lopullisen lopun sijasta TEOTWAWKIa, tuntemamme maailman muuttumista niin radikaalisti että sitä ei voi enää pitää samana.

Filosofiassa on tunnettu postmodernismia ja ties mitä muuta vastaavaa. Niissä ollaan aina "jälkeen" (post) ja tätä kautta suhteessa siihen mikä oli ennen. Tässä mielessä voisi tulla mieleen että nostalgisesta asenteesta on päästy eroon. Että menneisyyteen ei enää katsota vaan suunantaan katse uuteen.

Tätä kautta uusi loppupuhe olisi perinteisen maailmanlopun kertomusten vastakohta. Sillä esimerkiksi kristinuskon maailmanlopussa on pääteemana paluu menneisyyteen. Maailma loppuu jotta se voisi palata alkuun. Lopusta seuraa se Paratiisi josta kaikki alkoi. Tätä kautta post -tyyppinen ajattelukin muistuttaa enemmän "perinteistä maailmanloppua" kuin tätä loppupuhetta jota humanistit nyt suosivat.

Uskoisin kuitenkin että kysymys on lähinnä braggailusta. Voimain tunnossa isketään nyrkkiä rintaan. Sillä muuttajia arvostetaan. Heitä pidetään visionääreinä. Näin esimerkiksi tieteessä palvotaan Einsteiniä koska hän ei tehnyt perustutkimusta vaan loi uuden paradigma. Pohjimmiltaan väite lopusta on ennakkoon tehty väite siitä että "ollaan uusi paradigma". Tulevaisuuteen katsomisen sijasta sitä katsotaankin omaan napaan.

Mielenkiintoiseksi kysymys tuleekin siitä että temppua käytetään koska se toimii, ja näkyvyys tulee sanojalle vasta massan ostovoiman/muun kiinnostuksen kautta. Haemme muutosta. Olemme vähän kuin Obaman vaalipuheet: "Change", muutos, oli se, jota toistettiin. Muutosta mihin ja mihin suuntaan jäi kuitenkin melkolailla auki.

Tässä suhteessa minulle syntyy vahva tunne - jota voin vahvistaa kyökkipsykologialla jota teen puistokemian voimin. Uusi loppupuhe on samaa kuin uskontojen perinteisimmissä maailmanloppupuheissa. Niissäkin syy ei ollut mikään aktuaalinen maailmanloputa kuultu totuus - niitä ennustuksiahan on mennyt valtavasti pieleen - vaan tyytymättömyys elämään. Yhteiskuntaa on pidetty huonona, se ei ole ollut oman maailmankuvan tai halujen mukainen. Maailmanloppu kumpuaa yksilön tyytymättömyydestä ja siitä että profeetta on jollain tasolla onneton.

---

Vaikka kuva näyttää oudolta, se on valokuva. Se on otettu autossa pitkällä suoralla hyvin pitkällä valotusajalla. Ulkona oli pimeää, ja keltainen hohdekin tulee isoista kasvihuoneista.

Scala Naturae

Yleisesti ajatellen biologiassa joka käsittelee eläinten suhdetta toisiinsa, on ollut kaksi päälinjaa:
1: Ensimmäinen on pysyvän lajin mukainen näkemys. Platonilla(427eKr-347eKr) lajit taas edustivat että yksittäiset eläimet olivat niiden ideamaailman heijastumia. Toisin sanoen hänestä oli olemassa esimerkiksi "hevosuus", jota yksittäiset hevoset olivat epätäydellisesti. Muuttumatonta lajikuvaa kannatti myös Aristoteles(384 eKr-322eKr), joka uskoi että eliöt muodostivat katkeamattoman sarjan alemmista korkeampiin, ja tämän huippuna oli ihminen. Hänestä lajit täydellistyivät yksilönkehityksensä mukana tavoitteidensa mukaisesti, seuraamalla telostaan, jolloin ne saavuttavat luonnollisuuden eli Aristoteleen "hyvän". Hän luokitteli eläimiä tavalla, joka on osittain yhä voimassa. Hän ei kuitenkaan ajatellut että eläimet kehittyisivät toisiksi lajeiksi, vaan keskittyi sen sijaan niiden luokitteluun.
2: Toinen näkemys pitää lajeja muuttuvina. Nimeltä mainiten Anaksimandros(~610eKr-~545eKr), jonka mielestä elämän maapallolle kehittyneen merissä. Hänen teoriansa mukaan merissä asui valtavia suomukaloja jotka muuttivat kuivalle maalle ja ryhtyivät maa eläimiksi; Ihmiset ja eläimet olivat muuttuneet toisista. Vaikka hän ei esittänytkään minkäänlaista teoriaa luonnonvalinnasta, jotkut pitävät hänen ajatuksiaan evoluutio-opin kaikkein varhaisimpana esityksenä.

Platonin ja Aristoteleen ajatukset saivat valtaa, ja niistä tuli kirkon ja tätä kautta yhteiskunnan ja oppineiden näkemys. Ideamaailmaan perustuva näkemys Jumalallisesta luonnonjärjestyksestä, jossa lajit olivat ikuisia ja muuttumattomia oli vallassa pitkän aikaa. Scala Naturae, luonnojärjestys oli voimassa kauan, vielä 1700 -luvullakin; Sen varaan rakennettiin taksonomia. Oli järjestys, jossa toiset olivat huipulla ja toiset olivat pohjalla. Tutkiminen keskittyikin lajien tunnistamiseen, niiden ulkonäön ja rakenteen kuvailuun sekä luokitteluun. (Tosin luonnon tutkiminen oli vähemmän tärkeällä sijalla teologiaan verrattuna; Teistisen maailmankuvan mukaan tietenkin keskityttiin todellä tärkeisiin asioihin.)

Kun puhuttiin eläinten ja ihmisten suhteista luontoon, tärkeämpää oli analoginen vertailu. Näistä tunnetuin on kelloseppävertaus, jonka varhaisimman version tuotti Cicero (106eKr - 43 eKr), joka "De natura deorumissa" oli sitä mieltä että kun näemme vesikellon, se kertoo että se ei ole olemassa itsestään ja että sama koski universumiakin, joten senkin takana oli oltava taho joka on sen tehnyt. Tätä ajatusta jatkoi muun muassa Descartes(1596-1650) josta eläimet ja ihmiset olivat hienoja koneita, joiden toiminnallisuus kertoi suunnittelusta samaan tapaan kuin kellon koneistot kertovat toiminnasta. Näin muuttumaton ihminen oli osana luonnonjärjestystä.

Carl von Linnén (1707-1778) luokittelutyöhön laittama panos oli merkittävä. Hän oli sitä mieltä että lajit ovat muuttumattomia ja niiden luokittelu systemaattisesti oli tärkeää. Kuitenkin hän toi ensimmäiset vakavat kolaukset Aristotelis-Platonistiseen näkemykseen: Hän huomasi että jotkut lajit voivatkin tuottaa risteymiä. Linné korjasi tilanteen siten, että hän selitti että rajat olivatkin kauempana; Sukujen kesken risteymiä ei enää voitu tehdä.

Kreifi de Buffon eli Georges-Luis Leclerc (1707-1788) oli sitä mieltä että luonto oli kokoaikaisessa muutoksessa. Buffonin mukaan suuri osa lajeista on välimuotoja, ja että pitkän ajan kuluessa oli mahdollista että yhdestä tai vähistä muodoista syntyy uusia muotoja. Buffon oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä että lajit kuitenkin pysyisivät samanlaisina, että "jokaisen lajin ensimmäinen pari oli Luojan täydellinen luomus." Buffon joutui jo vastakkain ongelmallisten fossiileiden kanssa: Näytti siltä että varhaisimmat fossiilit syvemmällä maaperässä olivat aivan erilaisia kuin uudemmat pintapuolella. Lajeja oli syntynyt ja kadonnut. Buffon selitti asian jatkuvalla luomistyöllä: Hänestä elämää syntyi spontaanisti, ja tätä kautta syntyi niitä hänelle rakkaita lajien ensimmäisiä yksilöitä.

Kelloseppävertausten perinne jatkoi rinnalla kehittymistään ja se saavutti huipentumansa William Paleyn (1743-1805)"Natural Theologyssä", jossa hän vertaa kellojen ja ihmisten toiminnallisuutta ja kompleksisuutta ja huomauttaa että kiven kohdalla asiat voidaan ehkä selittää ilman Jumalallista kelloseppää, mutta tämä ei toteudu enää kellojen ja eläinten kohdalla. Niille oli pakko kuvitella älykäs valmistaja.

Georges Cuvier (1769-1832) oli sitä mieltä, että elimien toiminta liittyi elinympäristöön. Tätä oivallusta voidaan pitää yhtenä luonnovalinnan perussyntylähtökohtana. Hän ei kuitenkaan uskonut lajien muutokseen. Hänen mielestään muutos elimistössä olisi tuhoisaa; Kun ruumiinosat ovat yhteydessä toisiinsa, ei niitä voi muuttaa ilman että muidenkin toiminta muuttuu. Cuvier hylkäsi kuitenkin scala naturaen ; Hänestä maailma oli läpikäynyt tuhoja ja uudelleensyntymisiä. Ja ne olivat aina erilaisia, joten lajit eivät kuvanneet Jumalan muuttumatonta tahtoa. Cuvier myös vastusti teksteissään teistisiä ajatuksia ja hän vastusti teologisten kannanottojen laittamista tutkimuksiin.

Cuvierin kommentit muuttumattomista olivat kannanotto Jean-Baptiste de Lamarckin (1744-1829) ajatuksiin. Lamarck korosti Aristoteelistä telosnäkökantaa, ja korosti että eläinten tahto ja pyrkiminen kohti täydellisyyttä muutti niiden rakennetta. Ajatus perustui ikään kuin lajitasolla tapahtuvaan bodaamiseen: Jos lihaksistoa rasittaa, lihas kasvaa. Ja nämä isommat muskelit sitten siirtyisivät jälkeläisille ja jos hekin bodaisivat, niin seuraavalla sukupolvella olisi entistäkin mahtavammat muskelit. Hänen näkemyksensä ei ole suoranaisesti ideamaailmaakaan vastaan, koska maailma ikään kuin muuttuu kohti jotain täydellistä ideaa. Uutta Lamarckilla oli se, että ennen häntä muuttumisnäkökulmaan ei oltu mietitty taustamekanismia, jolloin tilanne muistutti hieman Barack Obaman (1961-)vaalipuheiden muutosteemaa (change!) : Paljon siitä puhutaan, mutta sen sisällöstä ja tarkasta luonteesta on vaikea saada selkoa. Toisaalta sama ongelma oli myös scala naturaessa: Siinäkin puuttuu varsinainen mekanismi : Sen on korvannut esoteerinen Jumalan Tahto, joka ei suinkaan ennusta, minkälaisia rakenteita on, vaan saadut havainnot vain jälkeenpäin rakentavat (ad hoc) sen, mikä se Jumalan Tahto on. Lamarcin idea ei kuitenkaan ollut niin uusi kuin voisi luulla: Siihen aikaan oli yleisestä luuloa, että vanhemmat ja lapset olivat samanlaisia ja tekivät samanlaisia töitä. Sepät olivat sukupolvesta toiseen lihaksikkaita ja seppiä, kun taas maanviljelijöillä ja heidän pojillaan oli erilainen ruumiinrakenne. Ruumiillisen työn yhteys ja vanhempien ja lasten suhde tunnettiin.

Louis Agassiz (1807-1873) oli viimeisiä, jotka kannattivat perinteistä teistisestä muuttumattomien lajien käsitystä. Hän oli innostunut luokittelusta. Agassiz oli muun muassa sitä mieltä, että toiminta suhteessa ympäristöön oli toissijaista. Hänestä sopeutumisnäkemys vei näkökulmaa tärkeimmältä, eli Jumalan Tavoitteiden etsimiseltä. Toisin sanoen hänestä toiminta tarvittiin jotta eläin on elossa, mutta tämä on vain triviaali reunaehto. Tietyssä mielessä hänen filosofiansa on vastakohtainen kelloseppävertauksen perinteelle, joissa nimen omaan toiminnallisuus ja yhteensopivuus ympäristön kanssa oli kuvattu mekanismeja ja toimintoja tuottavan älyn tuloksena. Agassiz kannatti erillistä luomista niin vahvasti, että piti jopa eri ihmisrotuja omina lajeinaan. Agassizin näkemyksen mukaan Scala Naturae piti näiden välillä paremmuusjärjestystä, jossa valkoinen rotu edusti tietenkin parasta.