torstai 30. huhtikuuta 2015

Onko SETI tyhmä projekti vain koska "ne eivät ole käyneet täällä"?

Humanoidien etsimiseen liittyy usein vahva käsitys siitä että humanoideja on olemassa. Tässä mielessä UFO -aate onkin hyvin aatteellista. "Avomielisyys" on sen kohdalla usein sitä että on tavallisuudesta poikkeava dogma. Ja tästä sitten jotenkin ollaan ylpeitä. Tämäntyylinen asenne on varmasti yhtenä elementtinä mukana kun mietitään miksi SETIä pidetään joskus epätieteellisenä tutkimuksena. Tämä on eräänlainen väärinkäsitys.

Yhdessä mielessä SETIin liittyvän astrobiologian syvimpiä kysymyksiä on Fermin paradoksi. Hän kysyi yksinkertaisesti sitä että jos älykkäitä avaruusolentoja on, miksi he eivät ole täällä. Jos älyllisiä sivilisaatioita on, miksi emme näe niitä. Kysymys on siitä kiinnostava, että vaikka universumin etäisyydet ovat pitkiä, niin valon nopeudella etenevien alusten ja tukikohdista eri suuntiin jakautuvien uusien "lähtöpisteiden" avulla linnunrata voitaisiin teoriassa valloittaa yllättävän äkistikin. Vastauksia ongelmaan on lukuisia. Ja ne voidaan luokitella karkeasti seuraaviin:
1: Ne itse asiassa ovat jo täällä. Heitä voidaan sitten kutsua Leo Szilardia mukaillen unkarilaisia. Tai reptiliaaneja tai Prinssi Charlesiksi. Tai he ovat Area51 piilotettuina ja hallitus peittää todisteet. Näin esimerkiksi Ozma -projektin kuulemat sotilaslentokoneiksi tulkitut havainnot olisivatkin olleet oikeasti avaruusolentojen viestejä ja raportointi aiheesta on epäluotettavaa. Kenties muinainen astronauttiteoria onkin tosi ja se mitä pidämme yliluonnollisina jumalakertomuksina kertovatkin muinaisajoista jolloin humanoidit kävivät maassa tutkimusretkellä.
2: Olemme itse asiassa yksin, kosmisia sattumia. Kenties siksi että elämän synnyn todennäköisyys on häviävän pieni. Tai sitten toimivan teknisen yhteiskunnan toimeikas kausi on lyhyt. Että saastuminen ja muut teknologian tuomat ongelmat tuhoavat teknisen yhteiskunnan. Tai universumi on ollut pitkään täynnä säteilyä ja maa on itse asiassa synnyttänyt elämää suunnilleen heti kun se on ollut mahdollista ja siksi olemme eturintamassa. Robin Hanson on tuottanut teeman "suuresta suodattimesta" jossa erilaiset tuonkaltaiset (ja monet muut) elementit estävät teknologisen älykkään yhteiskunnan syntyä ja kehitystä tai joka estää sen pysyvyyden.
3: He ovat olemassa mutta eivät ota yhteyttä. Syyt voivat olla moninaisia. Kenties yhteiskuntia ei häiritä byrokraattisin syin kuten "Star Trekissä". Tai sitten emme vain osaa tulkita viestejä joita onkin kaikkialla.

Ylläolevat luokitelmat ovat filosofisesti kiinnostavia mutta suurta osaa niistä on vaikeaa nähdä empiirisinä. Näkisin, että tuonlaiset todennäköisesti vahvistavat ajatusta SETIstä ja muusta avaruuselämän etsimisestä jonkinlaisena pseudotieteenä. Jos on mahdotonta erottaa tarinankerrontaa skenaarioista tämänlainen ajatus on aivan luonteva ja jopa järkevä. Joskus luokittelun olemassaolo tuo mielikuvia rationaalisuudesta. Mutta juuri tuon tyylinen voi olla -rationaalisuus kyllä herättää epäilyjä itse kussakin.

Siksi onkin kenties hyvä havaita että tarjolla on Draken kaava.

N = R* * fp * ne * fl * fi * fc * L

N = Linnunradan viestintäkykyisten sivilisaatioiden määrä tällä hetkellä
R* = Linnunradalla syntyvien tähtien määrä vuodessa
fp = Se määrä jolla tähdillä on planeettoja
ne = planeettojen todennäköisyys joilla voisi kehittyä elämää
fl = todennäköisyys jolla elämä voi syntyä sopivissa olosuhteissa
fi = todennäköisyys jolla elämä kehittyy älylliseksi elämäksi
fc = todennäköisyys että älykäs elämä on halukas tähtienväliseen viestintään tai tuottaa sitä sivutuotteena
L = Teknologisesti kehittyneen sivilisaation odotettu elinikä

Jos me katsomme tätä kysymystä se antaa yhdellä tavalla suoraan vastausta siihen kysymykseen miksi "he" eivät "ole jo täällä". Se ei ole vain luokitelma, vaan se koostuu osasista jotka ovat määriteltyjä. Ja vastaamista voidaan lähestyä sillä että jokainen muuttuja otetaan yksitellen käsittelyyn. Lopputulos tulee ikään kuin sivutuotteena. Ja monet niistä ovat varsin empiirisiä. (Empiirisyysaste karkeasti ottaen laimenee mitä pidemmälle listassa mennään.)

Tämä tarkoittaa sitä että jos viestintää ei näy, ja linnunratojen ja planeettojen määrät ovat suuria, on pakko kalibroida jo tältä pohjalta tietoja näistä muista luvuista. Näin ollen SETI ei voi kenties vastata kysymykseen "onko älyllistä elämää olemassa". Mutta sen ei tarvitse. Kysymys on tutkimusohjelmasta. Tämä on hyvä muistaa. Sillä usein ihmiset näyttävän ajattelevan että jokin mielipide asiasta on tieteellinen ja tiede on sitä että annetaan vastauksia joihinkin mielipiteiden totuusarvoihin. Ja tehdään tätä tavalla jossa vastaus tulee uskottavasti ja nopeasti. Mutta tutkimusohjelmalähtöinen suhde tieteeseen muistuttaa että tieteessä ei aina ole kysymys tietämisestä tai oikeista mielipiteistä vaan etsimisestä. Ja siksi SETI:ssä ei välttämättä tarvitse uskoa avaruusolentojen olemassaoloon jotta projekti olisi mielekäs. Se voi olla mielekäs vaikka avaruusolentoja ei olisi ja taivaalla olisi vain suuri hiljaisuus.

Wapun poikakerho

"RATSASTUSTA NAISILLE"
(Erään maatilan mainoskyltti.)

NYT -liite kirjoitti ajankohtaisista aiheista, wappulehdistä. Lotta Aarikka oli huomannut erään tasa-arvoon liittyvän asian ja asia lähti tästä eteenpäin. "Teekkareiden kaupittelemien vappulehtien taustalla toimivat Sitsimiesliitto ja Luolamiehet. Ne ovat salaseuroja, joiden jäseniksi pääsevät vain miehet." ... "paikalle ilmaantui ilmeisesti vanha luolamies-aktiivi, joka alkoi rummuttaa, että nyt pitäisi heti lopettaa kaikenlainen "negistely" ja olla tosi kannustava, tässähän kun on menty niin valtavia harppauksia eteenpäin kun naiset on päästetty kirjoittamaan lehtiin" ... "Mulla paloi käämi, koska mielestäni tämä asia on objektiivisesti todettavissa epäoikeudenmukaiseksi toiminnaksi noin puolessa sekunnissa." En ole niitä ihmisiä jotka toteavat suunnilleen mitään puolessa sekunnissa, saati rakenna objektiivisia havaintoja oikeudenmukaisuudesta.

Minun on ollut vaikeaa suhtautua asiaan. Sillä rehellisesti sanoen teekkarilehtien tekemiseen liittyy jonkinlainen ajatus häpeästä. Jos joku valittaisi että hikipediassa on liian vähän naisia, niin syntyisi absurdi ajatus siitä että onko tämä sukupuoliongelma ja jos on niin mihin suuntaan. Että eikö olisi jotenkin ihailtavaa että naiset ovat niin järkeviä että eivät yleisesti ottaen pyri tekemään pieniä alatyylisiä kielivitsejä. (Pahimmillaan kombona.)

Mutta kysymys on kiehtova.


Tai ainakin provokatiivinen. Tästä puhunee se, että asia sai paljon kommentointia. Mm. ylioppilaslehdessä. Niin paljon että arvokeskustelun nollapisteestä varoittava flamesignaali "GATE" -liitettä käytettiin. Jaana Wessmann kirjoitti siitä miten hän ei osta vappulehteä koska hän on feministi. Ostopäätös on tietenkin jokaisen oma. Itse voisin vältellä ostamista siksi että loppujen lopuksi kyseessä on melkoisen ylihintainen tuote. (Ostin tämän vuoden vappulehden. á 10€/kpl.) Hänen tekstinsä kertoo muutamia tärkeitä syitä miksi kina on keskiössä. "Naisia pääsee jo toimituskuntaan ja jotkut saa pitää niitä haalareitakin! Sepä kiva. Täysvaltaisiksi jäseniksi taustalla oleviin seuroihin ei kuitenkaan pääse." Naiset saavat siis olla toimituksessa tekemässä vitsejä ja myymässä lehteä. Mutta eivät johtamassa. Mikä liittää aiheen sukupuolikiintiöiden ja lasikattotematiikan maailmaan. Kysymys ei siis tavallaan ole wappulehdestä vaan siitä että wappulehti symbolisoi paljon laajempaa ja merkityksellisempää asiaa. Samoin korostuu se, miten avointa harkitsevaa arvokeskustelua on "Omalta kannaltani tässä ei ole mitään toista puolta. Ei ole olemassa sellaisia perusteluja, jolla minut saa hyväksymään sen, että olennaisia osia teekkarikulttuuria masinoi porukat, jotka on suljettu naisilta. Sukupuolisyrjintä tällaisessa asiassa on yksikäsitteisesti syvältä ja poikittain."

Peruskysymys on sanassa "sukupuolisyrjintä".

Koska aiheessa kannat on lyöty lukkoon, kuten kaikissa "GATE" -liitteisissä asioissa tuppaakin tapahtumaan, on syytä katsoa minkä kanssa tilanne on analoginen. Kun käsiteltävän asian fragmentoi ja liittää johonkin neutraalimpaan, takaa saattaa löytyä moniakin erikoisia asioita.

Ensimmäinen seikka jonka nostan esiin on se, kuinka hikipedian puolella on joskus tullut vastaan syytöksiä siitä että se harrastaa liikaa äijähuumoria. Tämä saattaa olla totta. Esimerkiksi itse olen mies, enkä voi oikein kuvitella voivani samastua kaikenlaisiin ihmisiin. Huumorini on sellaista "analysoi, pilko, vääntele ja laita takaisin, katso mitä syntyy" -henkistä. Siinä mitään samastumista ole kehenkään. En ymmärrä "naisia". Mutta lähinnä koska he ovat tätä suuremman tyypin "ihminen" fragmentti. Lisäksi kirjoittamiseen ei ole rajoitteita. Anonyyminä voi jopa teeskennellä olevansa mies ja sitten paljastaa että "hähhää, nyt kun olen ylläpitäjä niin arvatkaa mitkä värkit minulla onkaan" -temppuja voisi tehdä jos asia muuten olisi jarruna. (Koen että en.) Jännittävää kyllä melko harva asiasta valittava on sitten vaihtanut valittamista huumorinkirjoittamiseen. Hikipedian kohdalla näkökulmasta nurina ei kuitenkaan ole yltänyt syytteisiin siitä että kyseessä olisi sukupuolisyrjintä. Valituksien tavoitteet ovat olleet muualla. Josta voidaan päätellä että sukupuolijakauma ei itsessään riitä todisteeksi sukupuolisyrjinnässä. Ei edes puolessa sekunnissa.
1: Tiedän varmasti että hikipediassa on naisiakin kirjoittamassa, mutta he ovat valitettavasti vähemmistöä. Ja tietyt blogistanissa muuten tunnetut naispuoleiset hikipedistit ovat itse asiassa hyvin "maskuliinisen oloisia", jos siis seurataan heteronormatiivisia sukupuoliattribuutistoja.

Toinen seikka joka minulle tulee mieleen on se, että historiallisessa miekkailussa on ryhmittymä johon minua ei ole otettu. (Olen kysynyt.) Se on HEMA -naisten ryhmä. Siinä on vain naisia. Miehiä ei oteta. Tilastollinen yliedustus on ja sitä ylläpidetään. Jos minä kieltäytyisin ostamasta heiltä jotain tuotteita (joita heillä ei ole) niin olisinko tasa-arvon puolella? Tuskin. Itse asiassa olen nähnyt asian niin että HEMA -naisten ryhmä on hieno asia. Joka muuten liittyy myös harrastuksen elinvoimaisuuteen. Kun ryhmä on niin suuri että sen sisällä tunnetaan syvää tarvetta fragmentoitua, ovat harrastajajoukot melko laajoja.

Josta seuraa se, että kerhot voivat valita jäseniään sukupuolen perusteella olematta sukupuolisyrjiviä. Tätä voi olla vaikeaa muistaa näinä UNISEX -vessojen aikakaudella. Mutta asian muistaa viimeistään muslimien tarpeisiin kehitetyistä naisten uimavuoroista joissain uimahalleissa.

Mutta sukupuolijakauman lisäksi on arvioitava lasikattoasia.

Wappulehtien kohdalla on huomattava, että kysymys ei ole pelkästään sukupuolikiintiöistä. Kysymys on nimenomaan "lasikatosta". Kysymys ei ole vitseistä tai vitsien kirjoittamisesta vaan vallasta. Kuten feminismissä usein onkin. (Kenties siksi että valta ei ole tasa-arvoinen konsepti yhteiskunnassamme oikein mistään näkökulmasta tai oikein millään mittareilla.)

Esimerkiksi jos HEMA -naisryhmä päättäisi koko HEMA -piirien toiminnasta, olisi tilanne välittömästi sukupuolia syrjiviä. Ja sen vuoksi kysymys ei ole siitä ketä Sitsimiehet ja Luolamiehet edustavat ja eivät edusta. (Jostain syystä instituutiot ovat olleet tärkeitä. TKY ei ole vastuussa joten TKY:lle ei olla vastuussa on se mihin on käytetty hämmentävän paljon aikaa.) Kysymys on siitä että heillä on hallussaan instituutio. Ja wappulehdet ovat jopa kohtuullisen merkittävä instituutio - vaikka aiheen absurdiudesta voisi muuta päätellä. Wappuna ilmestyvä kikkelivitsilehti kuuluu kulttuuriin yhtä oleellisesti ellei oleellisemmin kuin "koirankakka'keskustelu'" kevääseen "Suvivirsi'keskustelu'" kesän alkuun. (Minulla loppuivat tämän kaiken äärellä ironiset heittomerkit. Lisää tarpeen mukaan omistasi.) Ja tämä on se minkä vuoksi "poikakerhoudella" on väliä. Se ei ole "vain poikakerho jossa puuhataan keskenään".

Kaikkien osallistujien argumentointi on ollut huonoa. (Mikä tekee minut kateelliseksi. Lisäksi jos ihmiset tekevät tämän itse niin mihin minua muka enää tarvitaan?) Leimallista on ollut se, että "sovinistipuoli" on tässä ollut jargonin sävyttämä ja "feministipuoli" taas on ollut esiintymisessään tyylittömämpää.
1: Huono maku voisi ilahduttaa mieltäni, mutta olen silti pettynyt. Sillä siinä ei ole ensin osoitetta vastapuolen argumentaation huonoutta osoittamalla sieltä virhepäättelyitä. Ja kun tämä n tehty sitten pyöritetä vastapuolta mudassa, ihan vain sen vuoksi että kun huono etiikka kohtaa paskan päättelyn niin lokaan vaan kaikki mitä tuo ihminen edustaa. Sen sijaan rakenteissa on toistuvasti korostettu sitä miten vähäisen reflektion kautta on syntynyt kovin vankkumaton dogmaattinen mielipide.

Nähdäkseni tämän kinan ongelmana on ollut se, että kaiken kaikkiaan wappulehtikritiikillä on ollut vankka perusta. Mutta tätä ei ole oikein osattu hyödyntää sen kaikella filosofisella potentiaalilla. Sen sijaan feministipuolella on kulutettu tätä hienoa oikeassa olemisen aikaa siihen että on puhuttu banaaleita ja korostettu oman näkemyksen joustamattomuutta ja pidetty tätä jonkinlaisena hyveenä. Tämä "varmuus omasta asiasta" on tuonut mieleeni lähinnä kreationistijärjestöjen vaatimat uskontunnustukset. Siksi minusta olisi miellyttävää jos he olisivat väärässä. Etenkin kun pissakakkahuumori ja sen tukeminen ovat minulle tärkeitä ja syviä arvoja, jopa elämäntapa. Mutta valitettavasti tällä kertaa en voi sanoa muuta kuin että jos sisäpiireilee, ei ole vastuussa rahoista, niin kyseessä on elitistijärjestelmä jota vastaan on syytä taistella. Myös silloin kun järjestelmän luokittelukriteeri on sukupuoli. Ellei peräti etenkin silloin.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

UᒧI∃ʞOʞ и∃∃Tи∃ʞAя и∃VIIZ

ÄиÖY и∃яиA иÄHYq
и∃ZIMIÖIᒧ∃и иÄяYqMY иIT∃qOᒧ
IUMMAZ ÄᒧITTиYʞ
AJ IYTTÄÄq ÖY
IUqqOᒧ Iя∃qAq
Äᒧᒧ∃ʞT∃H AᒧᒧAMAZ IʞʞIAʞ

Pieni ajatus : Antautukaamme

Miksiköhän Suomessa "rukoillaan"? Siis kielihistoriallisesti. Sana ei muistuta rukoussanoja. Muuallahan sana on aivan toisenlainen ; On englannin "pray" tai ruotsin "bön". Samankuuloisia asioita "rukoilun" kanssa löytyy venäjän kielestä, mieleen tulee ainakin "ruki verh!" (руки вверх!) Siinäkin tilanteessa toki anellaan-rukoillaan-antaudutaan. Ja miellyttäisi tämä näkökulma minua tietysti.

Selitys ei ole uskottava ja siksi onkin syytä katsoa sanan etymologiaa jotain muuta kautta : Jotain epäselvyyttä asiassa on. Mutta asian lähestyminen on kiinnostavaa. "Lp U råhkat jne. voi olla abstrahoitu verbistä råhkadallat, mutta toisaalta se voinee olla myös suomesta kadonneen 2-tavuisen suom.-Ip. kantasanan *ruke- edustaja. - Aivan epävarma on rukoilla sanan otaksuttu germ. (sk.) alkuperä, vrt. mr. priigha 'uhata, pakottaa, painostaa, tyrkyttää', Dr. truga 'tyrkyttää, kiusata'."

Kyllä se osaa piilovittuilla, kieli.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Mites olisi "Lakialoite yksityishenkilöiden poikkeuksellisen vahvojen voimankäyttötilanteiden oikeuttamisesta"?


Muistan kun törmäsin kerran junassa vanhempaan naiseen, joka selitti miten ennen lehdissä levitettiin väkivallantekijöiden ja raiskaajien tiedot. Hän huvitteli - siis oikeasti huvittuneena - jopa sillä miten otsikoissa oli ollut "Karhu pani Oravaa" -tyylisiä otsikoita. (Sukunimet eläinten nimiä.) Hän oli mainio ihminen. Sittemmin journalistit ovat päättäneet että väkivaltarikollisia ja pedofiileja ei usein tuoda nimellä ja naamalla julkisuuteen. Tällä yritetään välttää lynkkaamismentaliteettia. Eli tavoitteena on ennaltaehkäistä tulevia väkivaltarikoksia. Nykyään suosiota ovat kuitenkin saaneet paikat/julkaisut joissa tämäntapaisia tietoja jaetaan. Sitä myydään tiedostamisen nimellä. Mutta pelottavinta näissä on oikeastaan se, että kun näiden julkaisuja ei ole virallistettu ja valvottu, voi journalistisen tarkkuuden kanssa olla vähän miten sattuu. Ja tällöin mukaan saattaa tulla ihmisiä jotka eivät ole oikeasti pedofiileja. Ja tämän riski on se minua huolestuttavin yksityiskohta.

Kauhistelun erikoisia puolia on tosin muuallakin. Viime päivinä on puhuttu siitä miten kolmeen lapsen raiskaukseen ja murhaan syyllistynyt on vapautumassa. Näissä keskusteluissa on noussut jopa esille "kaksoisstandardi". Kuitenkin näen että tässä ongelmana on se, mikä usein on näissä "kaksoistandardi" -keskusteluissa. Tosiasiassa syvin ongelma on se, että laki on sama kaikille. Kun taas normaali ihminen näkee että rangaistukset ovat vääränlaisia (yleensä liian lieviä) heidän omaan oikeustajuunsa nähden. Näin ollen "kaksoisstandardi" voi olla vaikka se, että saat pidemmän tuomion piratoimalla ahkerasti jonkun taiteilijan levyjä, kuin hakkaamalla tämän em. taiteilijan sairaalakuntoon. Asia tuntuu epäreilulta, mutta takana on kuitenkin konsistentti lainsäädäntö joka on sitten sama kaikille. Se, voiko "oikeustajutestejä" pitää vakavasti voi olla kahta mieltä. (Tai oikeasti, vain yhtä.) Se onko laki reilu on irrallinen siitä onko laki sisäisesti ehyt ja ristiriidaton. Ihmisille näin ei ole. Laki ilmeisesti on jonkinlainen ihanne jonka ajatellaan karkeasti ottaen säätävän sen mikä itsestä tuntuu reilulta. (Mitä tuohon uskomukseen voi sanoa. Good luck with that!)

Pedofiilit ovat rikollisia jotka todella kaivavat ihmisiä jostain oikein syvältä. Ja rehellisesti sanoen, I totally get that point. Monilla ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan hyvin heikko kyky erottaa moraalista vihaa koston oikeutuksesta. (En ole varma onko heidän "moraalinen kompassinsa" rikki vai luottavatko he liikaa "moraaliseen kompassiinsa" jotka ovatkin vain tunteilua ja kohkaamista.) Moni ajattelee että pedofiileihin kohdistuva moraalinen raivo olisi oikeudenmukaisuutta. Minä kykenen näkemään eron (tavallisten) raivontuntemusteni ja tekoon oikeuttavan (korkean) kynnyksen välillä. On tietysti ero lynkkaamisesta fantasioinnin ja lynkkauspartion välillä. Mutta kun asiasta keskustellaan ikään kuin vakavasti otettavana vaihtoehtona, on jokin oleellinen moraalinen kynnys monilla pelottavan alentunut. Ja minä pelkään jossain määrin heitä enemmän kuin pedofiileja. (Toki ehkä siksi että en ole lapsi eikä itselläni ole sellaisia.)

Lynkkaaja Hannu Kiuru -paradoksissa

Tässä kaikessa sotkussa tuntuu tapahtuvan virhe johon törmäsin Hannu Kiurulla hänen tuoreessa blogauksessaan. Hän blogasi asiasta joka on hyvin vanha. "Journal of Medical Ethics -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan vastasyntyneet eivät ole vielä "oikeita ihmisiä" eikä heillä ole "moraalista oikeutta elämään." ... "Artikkelin ovat kirjoittaneet Oxfordin yliopistoon kytköksissä olevat Alberto Giublini ja Francesca Minerva, joiden mukaan vanhemmilla pitäisi olla oikeus antaa lapsensa surmattavaksi, jos lapsi syntyy yllättäen vammaisena."
1: Itse asiassa kirjoitin aiheesta omaan blogiini vuonna 2012. Tein siitä logiikkapohjaisemman lähestymistavan, joka itse asiassa korosti sitä että "kysymys on premisseistä". Kiurun analyysiä lukiessa korostuu se, että hän esittää johtopäätöksiä eikä päättelyketjuja. Joka taas on oma pinnallisuuden määritelmäni. Asia on tärkeä siinä mielessä että artikkelia lukeva voi huomata että temppuna on abortin argumenttejen laajentaminen. Joten eetikko voi oikeasti tuon tuloksen pohjalta päätellä sellaisen erikoisen asian että jos jälkiabortti on pahasta niin se on argumentti myös aborttia vastaan. Tämä taas miellyttää monia kristittyjä aivan taatusti.

Hannu puhuu kristillisestä näkökulmasta, arvoiden johtopäätöstä omilla premisseillään. Tämä on hieman hassua mutta tavallista. Siihen on syytä antaa jonkin verran tilaa. On tosin hyvä tiedostaa että mistä on kysymys. Mutta arvokeskustelussa on kysymys hyvin usein nimenomaan erilaisista moraalilähtökohdista, joten asia ei ole virhe sanan vahvimmassa mielessä. Hieman hupsua se toki on. Kun sentään käsitellään tiettyä tutkimusta ja kaikkea. Osa meistä elää vielä todellisuudessa jossa kaipaillaan ajatusta jossa kritiikin kohteen tunteminen olisi kritisoinnin minimivaatimus. Tässä omalähtökohtakeskeisessä painotuksessa se ei ole välttämätöntä.

Kiuru puhuu ihmisarvosta "Kristinusko on aina pitänyt elämää pyhänä. Kyse on Jumalan antamasta lahjasta tai pikemminkin lainasta. Meille on annettu elämä elettäväksi alusta loppuun. Elämän pituus vaihtelee, mutta vain Jumalalla on oikeus päättää, milloin laina-aika on täysi. Hän on mitannut jokaiselle elämän pituuden, pannut määräajan, jota ihminen ei voi ylittää. Alittaa (ikävä) kyllä voi." Tämä on ironista, kun nostetaan huomioon Kiurun taannoinen tempaus minun kanssani. Mutta ironia ei ole tärkeää. Tärkeää on tiedostaa että Hannu Kiurulla on statement jonka mukaan ihmiselämä on pyhää. Kun kysymykset ovat "Mistä asiantuntijat mahtavat hakea oikeutuksensa määritellä, ketkä ovat oikeita ihmisiä? Mitä tarkoittaa moraalinen oikeus elämään?" hän puhuu absoluuttisesta ihmisarvosta. Siitä että moraalinen oikeus elämään on tavallaan siinä että on syntynyt. Että siinä ei ole ehtoja.

Mutta valitettavasti ilmoille nousee se, että tämä eettinen tutkimus on saanut tappouhkauksia. Tämä onkin totta ja osa kohukiemuraa. Hannu Kiurun suhtautuminen näihin tappouhkauksiin on jännittävä "En yhtään ihmettele tappouhkauksia. Asiantuntijaparat saisivat näin maistaa omaa lääkettään. Asennevamma kun on paljon pelottavampi vammautumisen muoto kuin kehitysvamma. Niille, jotka tekevät pahaa pienille ihmislapsille, pitäisi Jeesuksen mukaan laittaa myllynkivi kaulaan."  Ymmärrettävää. Ja tästä saadaan statement jonka mukaan ihmisen hengen riisto, lynkkaaminen, on joskus oikeutettua.

Valitettavasti tappouhkailu on lynkkaamisen legitimoinnissa oleellisessa osassa. Ja ihminen joka esittää että elämällä ei ole ehtoja, ei voi sanoa että teloittaminen, kuolemantuomio tai lynkkaaminen voivat olla koskaan oikeutettuja. (Koska niissä henki riistetään ehdoin.) Siksi ihminen joka elämän arvoa pyhittäen lähtee kirjoittamaan tappouhkailuja ja lynkkailemaan esittävät ultimaattumia ja statementia jonka mukaan elämän arvo on ansaittava joillain kriteeriattribuuteilla. Kuten "ei-pedofiili" ja "ei etiikan premissejä tavanomaisesta poiketen julkistava tutkija". (Hyvään kansalaisuuteen on sitten liitetty erilaisia instrumentalistisia attribuutteja aivan tavallisesti. Kysymys liittyy kuitenkin vain löyhästi ihmisen elämän arvoon. Tosin ilman ansaittua kansalaisuutta absoluuttisen arvokas elämä on helposti viheliäinen. Tähän kulmaan uskovaiset puuttuvat yllättävän harvoin. Kenties siksi että heistä moni näyttää komppaavan siihen liittyviä ajatuksia paljonkin.) Nuo ovat toki hyviä ja humaaneja ihanteita jokaisen noudatettavaksi. Mutta sävy on liian pitkälle menevä.

Tämä ei tietenkään yllätä. Kirjoitin hyvin kauan aikaa sitten tekstin jossa huomasin että vaikka abortissa ollaan "pro life" niin samooissa piireissä kuolemanrangaistusta kannatetaan. Ja tarkastelu huomasi itse asiassa että molemmat nähtiin rangaistuskontekstissa. Aborttia ei siis tavallaan kielletä elämän arvon takia sanan filosofisessa määritteissä. (Tai ainakaan oikeudenmukaisuusasiat eivät seuraa tätä koherentisti.) Lapsi on synnin palkka. Kun elää haureudessa pitää kärsiä seurauksista.

Näkisin että Hannu Kiuru -paradoksin reflektointi on edessä jokaisella lynkkausfantasioijalla. (Siis myös itselläni joskus, pakko tunnustaa. Mikä tuskin yllättää kovin montaa ihmistä. Olen niitä tyyppejä joiden emootiomaailmassa koulukiusaajia ei pidä ymmärtää vaan heidät täytyy yksinkertaisesti tappaa.) Jos elämä on niin arvokas ja pyhä asia, että sen puolustamiseksi ollaan valmiita tappamaan, ollaan varsin erikoisilla linjoilla. Ollaan, vaikka ideologia puoltaisi miten.

"Ratsastaja"patsas ; Eli ilmaisun rajoista

Kuulin Nuutti Hyttisen Touko Laaksos (aka. Tom of Finland) -patsasaloitteesta ensimmäisen kerran YLEltä. Sen otsikkona oli, että "Perussuomalaisvaltuutetuilta täystyrmäys Tom of Finland -patsaalle". Uutinen kertoi mm. että "Valtuutettujen tiedotteessa todetaan lisäksi, että keskustakirjaston käyttäjinä tulee olemaan paljon lapsia ja nuoria, jotka saisivat patsaan myötä vääränlaisia vaikutteita. Myös on paljon ikäihmisiä, jotka eivät tulisi pitämään patsaasta." Ajattelin tässä vaiheessa, että tämä ei sovi kovin hyvin yhteen sen kanssa mitä olemme perussuomalaisilta kuulleet loukkaavuudesta ja sananvapaudesta silloin kun muslimeja häiritsevää materiaalia on ollut näytillä eri paikoissa.

Sittemmin patsaskeskustelu on saanut omituisia sävyjä. Uudessa Suomessa uutisoitiin siitä, miten arvokeskustelu oli päättänyt erikoisen strategian ; Patsasta syytettiin rasistiseksi. Lähtökohta puheelle selviää varsin hyvin "Tom of Finland -patsasta keskuskirjastolle ehdottanut varavaltuutettu Nuutti Hyttinen (ps.) kertoi mikroblogipalvelu Twitterissä, että patsas ”herättäisi muslimeissa paheksuntaa ja vähentäisi tarpeetonta hengailua keskuskirjaston ympäristössä”. Hyttinen korostaa, että tviitti oli vastaus suoraan kysymykseen ja patsasidean pääasiallinen tarkoitus ei ole vähentää muslimien hengailua kirjaston ympäristössä." Asiassa on toki kompleksisuuttakin "Syy on se, että saataisiin keskuskirjastoon jokin syy miksi se kiinnittäisi huomiota ulkomailla. Jos se loukkaa jotain uskonnollisia ryhmiä niin se loukkaa samalla tavalla kristittyjä ja muslimeja ja kaikkia jotka vastustavat homoja, Hyttinen sanoo Uudelle Suomelle." ... "Se ongelma on niissä ryhmissä itsessään, jotka eivät tykkää homoista. Niiden olisi aika päivittää käsityksiää tälle vuosisadalle".

Miksi "sananvapauden puhemiehet" haluaisivat patsassensuuria?

Kysymys on siitä kiinnostava, että osa mieltää taulut, internetkirjoittelun, sanomalehtien sisällön ja puhumisen eri luokkaan kuin julkiset rakennukset. Tämä erikoisuus konkretisoitui minulle taannoin kun keskustelin uskonnonvapaudesta sekulaareiksi itsensä mieltävien ihmisten kanssa. Kaikilla oli tietenkin jokin käsite siitä mitä sekularismi tarkoittaa. Ja tämän mielikuvan mukaan he jopa itseään luokittelivat. Itselleni oli kiinnostavaa huomata, miten sekularismin näytettiin kattavan sisälleen hyvinkin erilaisia asioita. Ja mielenkiintoista kyllä avain "sekularismiin" näyttää nivoutuvan useilla siihen mitä tarkoittaa "kirkon ja valtion erottaminen toisistaan". Jostain syystä näitä käsitteitä käytetään kuin ne olisivat eksakteja mutta eri ihmisillä on hyvinkin poikkeavia käsityksiä siitä mitä nämä tarkoittavat.

Useinhan kirkon puolella selitetään että Suomessa ei ole valtionkirkkoa joten keskustelu ohitetaan tältä osin ikään kuin virheenä jolle nauretaan. Kuitenkin se mitä kirkon ja valtion erottamisella tarkoitetaan on jotain jolla on kuitenkin syvä sidos siihen mikä on tällä hetkellä "paitsi laillista" niin myös "maan tapa". Joskus erikoistapauksissa on jopa niin että "asia ei ehkä ole tiukasti lain kirjaimen mukainen mutta siinä katsotaan sormien läpi". Ja tässä "kirkon ja valtion erottaminen" nähdään "sekularismiksi".
* Suuri osa tarttuu juridisiin privileegioihin kuten erilaisiin verotuserityisoikeuksiin. Tässä mukaan mahtuu myös koulujen uskonnollinen ohjelma aamuavauksista yhteisvirsilauluihin. Osa vaatii YLE:n ja uskonnollisten hartausohjelmien erottamista.
* Osalle uskonnon näkyminen katukuvassa on joillekuille sitä sekulaariuden vaatimista. Tässä ollaan yleensä jo jonkinlaisella sensuuriasenteella.
* Käytännössä kukaan ei kuitenkaan näe että sekularismi tarkoittaisi kirkkorakennusten purkamista ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä kirkoissa. Vaikka kirkkorakennuskin näkyy katukuvassa.

Tästä on hyötyä, sillä uskonnonvapaus käsittelee ilmaisua joka on oleellisesti sovellettavissa ideologioihin ja vaikkapa rasismiteemaan. Ja koska tässä puhutaan muslimeista, kenties uskonnonvapausteema korostuu vielä harvinaisen vahvasti. Analogialle on perusteita.

Voidaankin nähdä vihje siitä että julkiset rakennukset ja patsaat ovat monelle erityinen lokero. Niissä on yksinkertaisesti jotain niin erityistä että niihin voidaan asettaa ryhmävaltaa ja sensuuria. Yksi syy on varmasti se, että se vie julkiselta ja yleisesti nähdyltä alueelta tilaa. Usein tilanteissa joissa silmiä ei voi turvallisuussyistä laitata kiinni. Samasta syystä joitakuita häiritsee uskonnollinen julistaminen enemmän kuin pampfletit, sillä ihminen voi laittaa silmänsä kiinni ja olla lukematta, mutta korvissa ei ole samanlaista sulkijajärjestelmää.

Nyrkkisääntönä voikin olla se, että jos patsas vaatisi jonain muuna taidemuotona disclaimerin, sen paikka ei olisi julkisessa tilassa. Tässä moni vastustaa disclaimerin ideaa. Monestakin syystä. Nähdäkseni niiden jälkeen voi olla jotain perusteita vaatia patsaiden sensuuria. (Minusta se olisi ... no, hillitön. Eli olen kampanjan puolella. Voin kuitenkin listata myös mielestäni valideja asioita sitä vastaan.) Punnitsen tässä hieman molemmilta puolelta.
* Suojelu heikentää ihmisiä ja kannustaa heitä poteroitumaan. Voidaan sanoa että jos ihmisellä on asenneongelma, hänen täytyisi tutustua asiaan. Jos ihminen on herkkä ja heikko, hänen pitäisi enemmänkin taistella tätä vastaan ja kasvaa ihmisenä. Tämä on tietenkin aivan totta. Mutta kuitenkin yleensä heikkouksia harjoitellaan pois muulla tavalla. Eikä ihmisiä pitäisi pakottaa sellaiseen tarpeettoman rajusti. Tuskin lisäksi ajaa mitään suvaitsevaisuutta siinä että epämiellyttävää aineistoa tungetaan näytille. Uskonnottomat ovat kuulleet "ette ymmärrä, tutustukaa" -tyylistä tunkeilua. Ja kovasti on se "Suvivirsikin" muuttanut kaikki uskonnolle myötämielisiksi. NOT.
* Pitää sietää erilaisuutta. Tämäkin on totta. Voi se silti ärsyttää. Voidaan kysyä miksi julkisessa tilassa pakkoärsytetään ihmisiä. Mielipidekirjoituksen lehdessä voi vastineittaa. Mutta milläs rakennat jonkun patsaan vastaprovokaatioksi? Patsaat ja julkiset rakennukset edustavatkin rahavaltaa jossa instituutiot nojaavat mahtiinsa ja tekevät jotain johon vastaaminen on hyvinkin haasteellista. Jossain määrin kirkkorakennusten prameus ja kauneus toimiikin tästä hyvänä demonstraationa. Niillä korostetaan sitä miten kirkko on tärkeä kun taloilla on kulttuurihistoriallista arvoa ja muutenkin niissä on kallista ja vaikeasti tuotettavaa ja hienoa taidetta. Ja tämä on tuotettu vallalla. Joka siis tukee itseään tämänlaisilla rakennelmilla.
* Tämänlaisella tehdään varsin pinnallista mainosta. Se on totta. Moni varmasti hakee mediatilaa tämänlaisilla projekteilla. Tom of Finland on ollut viime vuosina varma tärppi lööppeihin. Ja asia varmasti kiinnostaisi ulkomaillakin. Toisaalta voitaisiin kyllä nähdä että se että jotain tehdään mainokseksi ei olisi muitakin arvoja. Olisi omituista syyttää kirkkoa pelkäksi tyhjäksi taiteeksi siksi että ne ovat myös vallan demonstrointeja ja siihen liittyviä voimannäytteitä.

Rasismista

Olin huvittunut siitä että patsas nähtiin rasistisena. Joku voisi aloittaa pilkunviilaamisella. Sillä, että rasismi tarkoittaa rotua. Muslimi taas on uskonto. Teknisesti näin onkin. Mutta rasismin sisältö tulee kuitenkin selväksi kun katsoo ihmisten puheita asiasta. (Tätä uudistettua sanaa voisi kutsua "rasismiksi" erotuksena rasismista.). Mutta tämä huomautus on todellakin tarpeen. Sillä jos huomaa että kysymys ei olekaan rodusta vaan uskonnosta, voi huomata että siinä kiusaantuvat myös monet kristityt.

Usein "rasismi" on nähty jonain joka kohdistuu maahanmuuttajiin. Ja se nähdään siten että enemmistö olisi jollain lailla vähemmistön kimpussa. On nähty että muslimit ja tummaihoiset ja muut ulkomaalaiset olisivat tässä niitä joita kohtaan ollaan "rasisteja". Ja kantasuomalainen ei siksi voisi kohdata "rasismia". Tämä käsite laajenee tätä kautta. Ja ennen kuin lähden miettimään voiko valkoiselle suomalaiselle heteromiehelle olla sittenkin "rasistinen", voidaan käsittää miksi tämä homopatsaan rasistisuus on ajatuksena niin tarttunut.

Syynä on se, että Nuutti Hyttinen on itse perussuomalainen ja selittänyt omista motiiveistaan. Tämä on luonut ikään kuin syntykertomuksen joka sitten luo lopullisen taideteoksen sisällön. Tässä teoriassa mesenaatin halu on se joka määrittää taideteoksen. En pidä tätä kovin väistämättömänä.
* Ajatus ei ole läpeensä huono. Jossain määrin pitää paikkansa klassisen ajan näkemys jossa taiteilija on itse asiassa käsityöläinen. Sellainen jolta tilataan esine ja jos esine ei miellytä, häneltä ei tilata toista - ja kenties kerrotaan asiasta kavereillekin moitteita. Joka antaa ison vallan tilaajille.
* Suosittu on ollut myös ajatus siitä että taiteilija loisi teoksen sisällön, jopa mesenaattin kustannuksella pilaillen.
* Ja sitten Derridan jäljillä kulkevassa postmodernissa maailmassa on korostettu sitä että tosiasiallinen sisältö löytyy tulkitsijan päästä.

Kun julkisessa keskustelussa kampanjan aloittajan motiiveista on napsittu talteen pelkkä ajatus muslimivihamielisyydestä aka. "rasismista" ja jätetty pois muita yksityiskohtia niin että tämän kulman merkitys on korostunut. Ja tämä sitten on liitetty alkuperäkertomukseksi, on homopatsaasta saatu "rasistinen". Tätä en olisi mitenkään uskonut jossa Tom of Finland -lakanat ovat olleet antirasistien suvaitsevaisten intellektuellien ostoslistalla jonkinlaisena statusesineenä jolla pystyy demonstroimaan sitä miten suvaitsevainen on.

Kenties Hyttisellä on "rasistisia" mausteita mielipiteistössään, mutta minun on, ainakaan mediassa näytetyn perusteella, vaikeaa nähdä häntä "rasistina" sanan täydessä merkityksessä. Saati rasistisena ilman heittomerkkejä. Ja vaikka olisikin tällä on melkoisen vähän tekemistä sen kanssa mitä itse teos sitten olisi. Jos patsas kuvaisi joko neekerien hirttämistä tai vaihtoehtoisesti kuvaisi jotain ISIS -sotureita dekapitoimassa patsaan viesti saattaisi olla toinen. Mutta jumankekka. Se on Tom of Finland, stereotyyppinahkahomoartisti. Luultavasti yksi Suomen globaalisti tunnetuimmista - ellei peräti tunnetuin - taiteilija.

Kaiken kaikkiaan.

Patsaskohussa olisi paljon potentiaalia vaikka mihin. Valitettavasti suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostunut potentiaaleista. Heitä kiinnostaa se, miltä he näyttävät kavereidensa silmissä. Mitään muuta sanottavaa patsaskiistasta minulla ei tavallaan olekaan.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Onko pelikulttuuri seksistinen ja aggressiivinen vihakulttuuri?

"Tämä Päivä" -blogissa kirjoitettiin tietokonepelien ja seksismin suhteesta. Hänen kirjoituksensa tekee sen jaottelun, jota tarpeettoman usein ei tehdä. Hän käsittelee sitä aiheuttaako pelaaminen seksismiä. Ja tästä erillisenä kysymyksenä hän käsittelee sitä onko peleissä seksismiä. Jaottelu on mielestäni äärimmäisen tarpeellinen. Sillä hyvin usein pelikritiikki - ja kääntäen sen puolustaminen - menee klimpiksi jossa pelikulttuurin seksismi ja pelaajien seksistisyys ja muu menevät sekaisin niin että ne ovat ikään kuin synonyymejä.

Luinkin huvittuneena tekstistä lainauksen "Asiasta on kelvotontakin tutkimustietoa, kuten tutkimuksia jossa pojille on näytetty seksuaalista sisältöä ja siitä seurannut hetkellinen panetus on päätetty tulkita seksismiksi." ... "Tutkimuksessa ei löydetty korraleetiota seksististen vastausten ja pelaamisharrastuksen välillä." (Typo lainatussa tekstissä.) On kiinnostavaa huomata että halu kontrolloida ajatuksia yhdistetään tekoihin. Ne eivät ole yksi ja sama. Moralismissa tosin voi olla ns. uskonnollisia sävyjä, ja silloin voi muistaa että Pascal Boyerin "Ja ihminen loi jumalat" -teos kertoo että strateginen tieto, eli mm. henkilön nolot salaiset ajatukset joita hän ei julkisesti halua kertoa, ovat uskonnoille äärimmäisen tärkeitä ja tavallisia.
1: Mieleeni tuli (pun intended) pornografiasta tehdyt tutkimukset joissa on havaittu jännittäviä asioita : Julie Bindel on löytänyt yhteyden jossa pornografia totuttaa ihmisiä rivomielisempään ja rivomielisempään materiaaliin. Näin ollen pornoa katsova tottuu katsomaan perversimpää pornoa. Toisaalta käyttäytymistä tarkkailevat tutkimukset näyttävät erikoisen yhteyden : Pornografia vähentää seksuaalirikoksia. Milton Diamondin "The effects of Pornography: An International Perspective" näyttää että "epidemologiset" rikostilastot näyttävät tukevan sitä että porno vähentää seksuaalirikollisuutta. Jostain syystä kun pelien ja pornon kohdalla puhutaan naisten oikeuksista, ei katsotakaan mitä naisille tapahtuu, vaan sitä mitä salaisia ajatuksia jollakulla on yön pimeinä tunteinaan päässään.

Samoin on hyvä tiedostaa että tietokonepelien seksismi on itse asiassa tulkintaa. Ja että esimerkiksi Neito Pulassa -rakenne on seksistinen vain ehdoin "Naisen pelastaminen ei muutenkaan itsessään ole seksististä. Seksismiä olisi väittää ettei nainen voi pelastaa miestä tai että naisten kaappaamisessa on jotain hyväksyttävää."

Itse tosin painottaisin hieman enemmän siihen, että tulkinnat itse asiassa ovat harvoin mitään eksakteja asioita. Jos otetaan vaikka klassinen rivopeli "Custer's Revenge", jossa pikseligrafiikkaukossa lännenhattu ja kikkeli ovat näkyvimmät piirteet. Ja jossa pitää väistellä nuolia ja päästä toisessa päässä olevan pikselikaktuksen luo jossa sitten harrastetaan seksiä sidotun intiaaninaisen kanssa. Peli on rakenteeltaan paitsi seksistinen niin myös rasistinen. Grafiikka on kökköä, mutta tämänlainen ei kosketa oikein lainkaan pelin antamaa asennetta. Tästä huolimatta on hyvin vaikeaa sanoa onko peli seksistinen. Se voi itse asiassa olla sellainen. Mutta aivan yhtä hyvin kyseinen peli voitaisiin tulkita siten, että kyseessä on jonkinlainen makaaberi "kuollut vauva" -vitsi. Tällöin peli ei ratsasta seksismillä vaan sillä että seksismi on nimenomaan vastenmielistä. Myöhemmät pelit ovat tietenkin kertomuksellisempia ja niissä tulkinnanvaraisuutta on vähemmän. Mutta ei se ole täysin poistunut. Jokainen kulttuurikriitikko, kirjallisuudentulkitsija ja vastaava tietää tämän. (Edes minun blogini mielestäni äärimmäisen nerokkaat elokuva-analyysit eivät ole objektiivista tiedettä.) Usein tulkinnat kertovatkin enemmän tulkitsijasta kuin siitä mitä "elokuvat" tai "pelit" ovat kulttuurina ja taidemuotona.

On hyvä huomata että Sarkeesian on mielestäni hyvä taidekriitikko, mutta silti "Gamergate" oli keskusteluna asenteellista roskaa. (Eikä pelkästään siksi, että hän ei tunne "Assassins's Creed" -pelisarjan naiskuvaa, ja esitti tuota peliä kohtaan kerettiläisyyttä.) Ja tästä päästään moitteeseen.

"Tämän Päivän" tekstissä on kuitenkin yksi puute.

On asiallista katsoa tilastoja. Mutta on hyvä ymmärtää että ne eivät ole koko totuus. Keskiarvosta tulee helposti kaiken kuvaaja. Vihje tästä löytyy toki jo "Tämä Päivä" -blogin sinänsä hyvästä aiemmasta kirjoituksesta jossa kerrotaan, miten "Eli paikassa jota hallitsevat nörtit (tiedäthän pelokkaat, päivänvaloa kaihtavat, ujot, naisista unelmoivat, kellareissaan asuvat, betatason nörtit) oli yhtäkkiä joukko kaunopuheisia feministejä kertomassa miten seksistinen tämä paikka on. Yhtäkkiä tästä joukosta tehtiin paha sortajajoukko, mikä on erityisen naurettavaa kun huomioimme miten vuosikymmeniä naisia on yritetty houkutella pelien pariin. Kyseessä on yksi kilteimmistä ja ujoimmista ihmisjoukoista maailmassa ja he olivat yhtäkkiä myrkyllisiä ja vaarallisia misogynisteja." Toki tähän on helppo vastaus. Joku voisi sanoa että jollain tasolla ei pitäisi lähteä siitä että mietitään miksi pelimaailma selvästi koetaan seksistisenä sen sijaan että moitittaisiin naisia jotka kokevat jotenkin aidosti jotain oikeita tunteita subjektiivisesti päänsä sisällä ja tämä objektiivinen tosiasia olisi sitten jotenkin otettava huomioon. Ja jollain tasolla tämä vastaus on oikea, mutta väärällä tavalla.

Voidaan nimittäin nähdä jopa niin että tosiasiassa suurimmat ongelmat ovat tulkinnallisia. Ja nämä ovat maailmankuvallisia.
1: On turhaa ajatella että misogynisti olisi jotenkin naisia vihaava. Sen sijaan kulttuurissa voi todella olla naisia häiritseviä rakenteita joille miehet ovat sokeita. Ja koska he eivät osaa nähdä niitä, he eivät pidä toimintaansa mitenkään pahana tai ilkeänä. Ja tässä skeemassa omaa toimintaa helposti rationalisoi parhain päin. Syntyy mansplainingia.
2: Toisaalta aivan samoin voidaan sanoa että jos haluna on tulkita asia seksistiseksi, niin tämä on helppoa. Silloin tulkinta ja kokemus ei vain vastaa oikein mitään. Pitää kenties muuttaa omaa tulkintatapaa jos se tuottaa itselleen pahaa mieltä. ; Seksistinen tarina voidaan rakentaa siten että jos pelissä on kauniita naisia, kyseessä on naisen esineellistäminen. Mutta jos pelissä on komeita miehiä, se on toxic masculinity -mallin rakentamista miehille. Tulkintapotentiaalia riittää lähes yhtä paljon kuin "Custer's Revengessä". Ja jos tällä tiellä on, käytännössä mikä tahansa on seksismiä.

Mutta tartun asiaan siten että suuri osa kokemuksista on varmasti aitoja. Asian voi demonstroida vaikkapa sillä että ajattelee että maailmankuvallisissa malleissaan skeemautuneet ovat LAMPAITA. (Caps Lock vaadittu.) Jos tämänlaisia sanoja viljelee, syntyy varsin helposti tunnelma tietynlaisesta aggressiivisuudesta. Joku voi tuntea että tämä on jokin koulukiusaajatyylinen termi. Ja muutenkin ilmapiiri on mitä on. Rationaalinen ihminen saattaa rakentaa tästä kokemuksen siitä että väärät sanat johtavat huomion vääriin asioihin. Eli aggressiivinen keskustelija siirtää puheen aiheesta keskustelijoihin. Tämänlainen maailma on hyvinkin mahdollinen ja tämänlaiset tulkinnat hyvinkin todennäköisiä. (Empiiriesti koeteltu.) Ja jos tätä ihmettelee, niin syntyy tilanteita joissa syntyy ällistystä malliin "miksi vitussa he kokevat että olen aggressiivinen". Ja johon vastaus on "Maailma on väärin kalibroitu."

Ja tämä nähdäkseni on se syy mikä voidaan nähdä pelikulttuurin aggressiivisuuden taakse. Ja sen takana on kaksi suurempaa ilmiötä:
1: Pelaajia on paljon. Joten heissä on myös kusipäitä. Tilanne on itse asiassa tuttu uskontokeskustelusta. Tilastoissa keskiverto kristitty on varmasti aivan kunnollinen hahmo. Uskonnoilla on varmasti hyviäkin vaikutuksia ihmisten onnellisuuteen ja muihin asioihin. Siltikin tämä tilasto ei tee turhaksi tänään ilmestynyttä Aini Linjakummun "Uskonnon varjot" -teosta jossa korostetaan uskonnollisen väkivallan olemassaoloa, sekä sitä että uskonnollinen väkivalta on erityisen repivää koska se tehdään asiassa joka on ihmisen identiteetille tärkeä ja jota yleisesti pideätän hyvänä asiana. Ja se, että uskonnollisen väkivallan harjoittaja harvoin kokee itseään pahaksi. On helppoa katsoa että "eihän minun kaveripiirini" ja vedota kokemukseen ja mitätöidä uskontokritiikki. Samoin olisi helppoa tuomita koko uskonto ilmiönä demonisoimalla se lieveilmiöiden kautta. On oikeasti väärin puhua "tietokonepeleistä seksisminä". Se on aivan sama kuin keskustelisi siitä "ovatko televisio-ohjelmat komediallisia (vai tragediallisia)". Löytyy esimerkkejä suuntaan, mutta kysymys ei oikeastaan ole enää edes tulkinnasta vaikka oma näkemys onkin sidottu valikoituihin yksityiskohtiin. Pelaajia on liikaa ja pelejä liikaa erilaisia jotta voitaisiin sanoa että pelikulttuuri on yhtään mitään. Pelikulttuuri on pohjimmiltaan kaikkea. Ikäviä kokemuksia varmasti tulee eikä "pelikulttuuri ei korreloi seksismin kanssa" ole tässä muuta kuin yleinen tapa pestä oma käsi vastuusta. (Kysymys on samasta kuin koulukiusaajien kanssa. Ei heitä pidä ymmärtää ja kuvitella että he muuttuisivat. Heitä pitää rangaista! Ja tätäkään ei tehdä siksi että he muuttuisivat, vaan siksi että se tuntuu itselle hyvältä!)
2: Toisaalta jos katsotaan mitä minä teen kun pelaan. Olen saanut juuri "Shadow of Mordor" -pelin jota olen pelannut paljon. En ole hyvä pelaaja joten kiroilen paljon. Ja hyvässä pelissä vaikeustaso onkin sellainen että siinä on haastetta. Silloin onnistuminen tuntuu jossain. Tämä johtaa pakosti epäonnistumiskokemuksiin jotka sitten ovat nekin ärsyttäviä ja kiroiluaherättäviä. Etenkin kymmenennellä kerralla samaa kohtaa. (Ja miten monta kertaa se sama hyvin paha nemesis -vihollisörkki selviää henkihieverissä takaisin vaikka juuri päihitit-surmasit sen?) Massapeleissä kämmäily taas menee kahteen lokeroon. (a) Itsen kämmäilyä joka vituttaa etenkin kun kyseessä on tiimipeli ja (b) se, että muuten peli menee hyvin mutta sitten joku kädetön tampio mokaa usean tunnin työn tekemällä jotan typerää. Molemmissa ärsyttää. Ja tähän liittyy ... tietynlaista sanallista ilmaisua. Tässä kohden tulkintaskeema on kenties väärin kalibroitu.

Kun on sekä aggressiivisia ihmisiä että aggressiivista ilmaisua (jotka joskus tulkitaan helposti maskuliinisuutta korostavaksi sovinismiksi pelkästään siksi että ne ovat aggressiivisia koska joku jossain on ilmeisesti päättänyt että maskuliinisuus tarkoittaa aggressiivisuutta). Lisäksi tätä pahentaa se, että on selvää että mukana on niin seksistisiä ihmisiä kuin seksistisiä kirouksia joita ei ehkä pitäisi tulkita niin vahvaksi sovinismin hengen ydinmehuksi. Ja kun tämänlainen ilmaus syntyy, ei pidä ihmetellä jos ei enää puhuta peleistä vaan pelaajista. Sillä vaikka vain LAMPAAT harhautuvatkin aiheesta jonkun maukkaan yksittäisen sanan vuoksi - sen sijaan että kypsästi ymmärtäisivät että terve vastuullinen aikuinen ihminen tietää mikä tuossa sanassa on itseen osuvaa kritiikkiä ja mikä kertoo lähinnä sanojansa banaaliudesta - niin jossain määrin on varsin odotettavissa että ihmiset intoutuvat. Sillä kun puhutaan ihmisistä, puhutaan tunteista. Ja ne ohittavat yleensä järjen. Siinä mielessä olemme kaikki LAMPAITA. Maailmamme on väärin kalibroitu.

Mitä botnaajat opettavat historiasta?

Katsoin botnaamista. Se onkin hauskaa seurattavaa. Siinä on vauhtia ja mäiskintää. Ottelut kestävät melko paljon ja vaatii varmasti rohkeutta kestää sitä. Lisäksi se, että röykyttää ja tulee röykytetyksi historiallisissa panssareissa vaatii taatusti hyvää kuntoa.

Laji näyttää olevan hyvin varustekeskeinen. Varusteisiin kuluu paljon varoja. Haarniskat, toisin kuin miekat, vaativat usein ja helposti kustomointia niin että massaostot ovat haasteellisempia. Miekkoja voi tusinatuottaa, panssareihin on syytä jättää modifiointitilaa. Se ei ole "taistelua", saati "historiallista taistelua" ja siksi HEMA -piireissä botnaajiin katsotaan joskus hieman karsaasti.

Nähdäkseni botnaajat kuidenkin demonstroivat yhden asian joka on aivan oikeasti opetus joka koskee myös historiallista miekkailua. He nimittäin demonstroivat että haarniskat toimivat. Kun pelkällä hakkaamisen riemulla ei voi voittaa panssaroitua vihollista, on joillakuilla varmasti motivaatiota opetella niitä historiallisiin aineistoihin tallentuneita tekniikoita joilla vastustajan panssari ei ole este vaan hidaste.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

9HY9HY-H1C6N7O8P15-KT61L5-PKT6H9HY8F3

Radio on ollut avaruusolentojen kanssa kommunikoinnin väline lähes niin kauan kuin se on ollut mahdollista. Syynä on radiotekniikassa(kin) suuresti vaikuttanut Nikola Tesla. Hän yritti kommunikoida avaruusolentojen kanssa. Ja itse asiassa hän kertoi vuonna 1899 saaneensa yhteyden marsilaisiin. Kaikki ei jäänyt nerokkaan mutta mielenterveydeltään järkkyneen Teslan varaan ; Elokuussa 1924 marsin ollessa harvinaisen lähellä maata oli Amerikoissa toteutettu erityinen marsiin tähtäävä radionkuunteluprojekti, joka vaati muun muassa radiohiljaisuutta.

Sittemmin kuuntelua on tietenkin tehty etupäässä muualle kuin marsiin.

Blogauksen otsikko on tähän liittyen relevantti. Se viittaa Kalifornian yliopiston uutisoimaan radiosignaaliin. Heillä on tutkimusohjelma jonka tarkoituksena on tarkkailla avaruuden radioaaltoja. Se törmäsi kapeakaistaleiseen signaaliin, joka on hyvä ehdokas ulkoavaruuden älylle. "Some segments of the signal are recurrent, and we believe they could be words or letters” says Professor Werthimer." Uutinen oli tietenkin kiinnostava mahdollisuus.

Toisaalta juuri kiinnostavuus voi olla ongelma. Se nimittäin johtaa siihen, että media tarttuu uutisiin. Markus Hotakaisen "Onko siellä ketään" -kirjassa luetellaankin erilaisia tapahtumia jossa tiedemiehet ovat kuvanneet viestin varovaisesti mutta media on kohkautunut. Toisaalta aiheen kiinnostavuus tarkoittaa usein merkitystä identiteetille. Ja tähän liittyvä "aiheen suuruus" voi ajaa ihmisiä maailmankuvallisuuteen.

Siksi onkin hyvä katsoa moderneja mysteerisiä radiosignaaleja. National Geographicissa on pieni artikkeli mikroaaltouunien käytöstä. Ne kun kykenevät tuottamaan monia askarruttaneita signaaleita, joille on ollut jopa oma nimikin "peryton". Signaali syntyy jos jotain lämmittää mikroaaltouunissa ja avaa luukun kun lämmitys on vielä käynnissä. Ja näiden tunnistamisessa Australiassa toimiva projekti on saanut paljon signaaleja. Tälle selitykselle on toki löytynyt vastustajia. Mutta heille on kohtuu helppo kuittailla ihan sitä kautta että katsoo kokonaisuutta. "It seems unlikely, Petroff and her colleagues argue. The intricacies of the fast radio burst signals still suggest an extragalactic origin. And there are clear differences in the time distributions of the two types of signals. As one might expect from a cosmological signal, fast radio bursts tend to show up rather randomly around the clock. But, perhaps unsurprisingly in retrospect, the peryton data show those signals “clustering near the lunchtime hour.” Aha! A clue, Sherlock."

On erikoista että maassa oleva heikko mikroaalto sotkee supertekniikan. On jossain määrin irvokasta että mikroaaltouunissa paistuu uutis-ankkaa. Sillä teknologia on hienoa ja tarkkaa. Voisi ajatella että tämä vihjaisi että laitteet olisivat huonoja. Mutta tosiasiassa tämänlaisiin häiriöihin syynä nimenomaan se, että teleskoopit ovat käsittämättömän tarkkoja. Avaruuden radiokanavia kuunnellaan sellaisella tarkkuudella että pienikin häiriö on hieman kuten roska kameran linssissä tai puun lehti lähellä kuvanottoa. Vaikka se on hyvin pieni, se sotkee suuresti kaikkea. Kun pitää rakentaa herkkä laite joka kykenee tunnistamaan kaukaa tulevia heikkoja signaaleja, on selvää että se ottaa helposti myös häiriöitä.

Kun teknologian lähes väistämättömät rajoitteet yhdistetään tutkijan haluun löytää avaruusolentoja ja lehdistön haluun tempaista lehti-ilmoituksia, ei ole kovin ihmeellistä että uutisointeihin tulee kaikenlaista erikoista. Siksi itselleni on kehittynyt sen tyylinen ennakkoasenne, että jos lehdet uutisoivat jotain elämän synnystä tai ulkoavaruuden älystä, on syytä varautua nauttimaan uutinen suolakourallisen kanssa.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Joitain ajatuksia eri aseilla leikkimisestä

Kävimme miekkailutunneilla melko epätyypillistä asiaa ; Sitä, miten kamppaillaan tilanteissa joissa vastustajalla on erilaiset aseet. Fiorella oli asiaan useitakin paikkoja joita kävimme sellaisenaan. Ja hieman soveltaenkin. Tämä oppitunti oikein alleviivasi joitain asioita jotka minulla oli aiemminkin. Ja joka tuntuu olevan monille HEMA:n ulkopuolella hitusen epäselvä.

Esimerkiksi kuulin miten larppaajat olivat halunneet erästä miekkakoululaistamme opettajakseen. He halusivat - paitsi tunteja kerran kuussa, pihalla koska heillä ei ollut varaa vuokrata tiloja ja ilmaiseksi - että oppia olisi monista eri aseista. He halusivat eri kerroilla eri aseita jotta voisivat hyvin pärjätä niihin liittyvissä tilanteissa.

Päämotiivina noissa piireissä näyttääkin olevan se, että erilaisia leluja on ostettu - usein tietämättä niiden taistelukelpoisuudestakaan - ja näillä halutaan leikkiä. Pelkkä pitkä miekka tai mikä tahansa muu vastaava nähdään liian monotonisena. Pitää saada paljon variaatiota aseissa. Ja halutaan monipuoliseksi taistelijaksi ilman sen vaatimaa työtä.

Tai sitten ajatellaan että aseissa on aivan erilaiset taidot ja siksi pitää kokeilla erilaisia aseyhdistelmiä jotta voisi olla hyvä. Monissa roolipeleissä on vahva henki jossa on erikseen taito "kirveelle" ja "miekalle". Ja etenkin larppaajilla näyttää olevan tämänlainen ajatus tosielämäänkin. Mutta maailma näyttää todellakin olevan yllättävän vahvasti klassinen ADD, jotain jossa on yleinen (siinä pelissä levelin) määrittämä taistelutaso jota lähinnä koristellaan "proficiencyillä".

Kun nyt sitten käytimme variaatiota tunnilla, opin sen että jos siinä on suora kova varsi ja etäisyys, kaikki loppu on soveltamista. Väitänkin että jokainen joka on vähänkin pidempään harrastanut HEMAa osaa taistella paremmin millä tahansa aseyhdistelmällä kuin kerran kuukaudessa nurtsilla leikittelevä larppari vuosienkaan monipuolistelun jälkeen.

Esimerkiksi kun aluksi käytin kahta nuijaa ja tikaria keihästä vastaan, minun oli vaikeaa torjua nuijalla koska siinä ei ole kädensijaa joka suojaisi. (torjunta meni usein sormille.) Mutta varsin pienellä kokeilulla ja varioinnilla opin, että voin käyttää niitä toisenlaisia torjuntoja. (Tämä ei vaatinut suurta määrää työtä, toisin kuin miekalla vastaavien juttujen tekeminen.) Samoin hilparia on turhaa pysäyttää miekalla taistelemalla impaktia vastaan. Mutta sen voi kuitenkin torjua sivuun, aivan kuten miekkaakin vastaan. Tikarilla ja miekalla tikarimiehen kannattaa houkutella miekkamies sitoutumaan hyökkäykseen ja sitten reagoida tähän. Tässä voidaan tarvita puoliaskeleita tai muuta epätyypillistä. Mutta ne ovat kuitenkin kuriositeetteja jotka tehdään siksi että aseiden ulottuvuuksissa on eroja.

Toisaalta tässä syntyi hieman sellainenkin ajatus että kaikilla aseilla on jokin heikkous. Ja niillä on etäisyys jolla ne ovat erityisen käteviä. Tältä pohjalta kehitin jopa pienen demonstraation. Se koskee sauvoja;
* Sauva on tunnetusti oivallinen väline. Miekkamiehet tietävät kammota sitä. Se on nopea ja siinä on hyvä ulottuvuus. Se on jossain määrin ultimaattinen turpiinvetoväline.
* Kuitenkin se on itse asiassa varsin heikko siltä osin että se ei ole kovinkaan letaali ase. Sillä voi tappaa lyömällä toista päähän. Mutta muutoin se ei ole niin vaarallinen. (Sillä voi aikaansaada murhaavaa sisäistä verenvuotoa, mutta HEMA -kontekstissa se, että vastustajasi kuolee viikon kuluttua tuskallisen kuoleman ei auta siihen että hän on halkaisemassa päätäsi seuraavien sekuntien aikana.)
* Ja kas näin, voimme miettiä miten teemme sauvasta kovan. Laitamme siihen pistävän teräosan ja kutsumme sitä keihääksi. Se on kuin sauva jossa on metallia. (Keihäästä tulee pistely mieleen, mutta sillä voi lyödä tylsää puuta naamaan aivan kuten sauvallakin.) Pisto on vaarallinen. Sauva on nopea ja siinä on hirveä ulottuvuus. Mutta toisaalta kärjellä ei sitten voikaan iskeä kovin vaarallisesti. Monesti olisi kätevää lisätä leikkaavia teriä tai muita vastaavia osia.
* Ja jos teemme aseesta hilparin tai muun vastaavan vempeleen, syntyy monikäyttöinen ase joka on vaarallinen. Siinä on pistoa, viiltoa ja sillä voi tehdä edelleen samanlaisia tekniikoita kuin sauvan kanssa. ongelmana on se, että kärkiosaan tulee painoa. Tämä tekee aseesta joko hitaan tai sitten asia korjataan lyhentämällä pituutta. (Yleensä on tehty jälkimmäinen. Hilparit ovat yleensä lyhyempiä kuin keihäät ja sauva.)

Aseilla on nopeus, ulottuvuus ja vahingon vaarallisuus. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia jotka vaikuttavat hyvinkin mutkikkaasti toisiinsa. Ja usein ne hankitut edut syövät jotain. Kokonaisuus on jossain määrin kompromissi. Ja erikoistuminen tai monikäyttöistäminen vaikuttaa siihen mitä tekniikkavalikoimaa yleensä käytetään. (Ja tämän vuoksi niillä on erilaiset edut. Hilpari on hyvin ylivoimainen tikaria vastaan kaksintaisteluareenalla, mutta tilanne on oleellisesti erilainen jos taistelu käydään puhelinkopissa.)

Mutta perusongelmat ovat sitten universaaleja. ; Ja siksi jos olet miekkaillut, tiedät että miten toimit kun sinulla on kova suora esine ja vastapuolella on kova suora esine. Vaikka se olisi hahmolomakkeessa "keihäs".

Olkaamme vähemmän väärässä

"... the belief that each meaningful statement is equivalent to some logical construct upon terms which refer to immediate experience..."
(Willard van Orman Quine, "Two dogmas of empiricism", 1951)

Quinea voidaan pitää "vähemmän väärässä olemisen" filosofina. Hänellä on erittäin paljon näkemyksiä joiden kanssa olen yksimielinen. Hän näki että filosofia on jatkumo tieteen kanssa. Ja silloin milloin se ei ole, se on huonoa filosofiaa. Hän arvosti empirismiä, hyväksyi reduktionistisen ajattelun osaksi päättelyä, oli kuitenkin suuremmassa linjassa holisti. Ja hän ei kannattanut libertaarista vapaata tahtoa. Ei antanut lupaa puhtaille ja koetteluntarpeen ulkopuolelle ikuisesti asetetuille a priorisille oletuksille. Ja hän piti postmodernismia epäkiinnostavana sofismina. Koska meitä yhdistää tuollainen varsin keskeisten kysymysten kasauma, pidän itseäni Quinelaisena.
1: Josta kaikesta seuraa muun muassa se, että jos jokin konsepti manaa suojakseen NoMa -periaatetta jossa tiede ja tämä filosofia ovat aivan erillisissä magisterioissa, hän tunnustaa suoraan että tämä kyseinen filosofia on huono. Minun ei tarvitse välittää siitä sen pidemmälle, jatkakoot jonkun tuollaisista kiinnostuneen kanssa. Minulle hän on houkka joka on paitsi houkka, niin myös houkka joka ei halua vähentää houkkuuttaan.

Quine oli kenties astetta minua vaativampi. Esimerkiksi näppäimistössä kysymysmerkin korvaaminen eksistenssikvanttorilla on aika raju ratkaisu. Toisaalta minua ja Quineakaan ei kuitenkaan kuvaa se, että klassisia Suuria Kysymyksiä ratkaistaisiin. Sen sijaan ne muuntuvat molempien käsittelyssä kasaksi pienempiä kysymyksiä jotka joko voidaan ratkaista, ovat absurdeja tai sellaista jotka periaatteessa voidaan ratkaista.

Koska Quinella maailma todistaa itseään, joudutaan tilanteeseen jossa selitetään jotain sen tapaista että "Tiede todistamassa itseään on kehäinen. Tai sitten se nojaa perustelemattomaan uskomukseen. Joka tarkoittaa että se on ultimaattisesti uskonvaraista. Joten ei ole luvallista kritisoida minua siitä että minulla on uskomus jota ei voi todistaa tieteellä. Minä sen sijaan voin pitää tiedeuskoa naurettavana ja kritisoida sitä." Tämä voidaan kuitenkin nähdä dogmaattisuusvaatimuksena. Eli jonain jossa keskitytään ehdottoman täydelliseen tietoon. Kunnon lopulliseen ehdottomaan onnistumiseen. Tämä voidaan kuitenkin nähdä virheenä. Jos emme tiedä absoluuttista totuutta niin kenties meillä kuitenkin on pääsy suhteelliseen hienouteen. Silloin riittää että tieteellä on laadukkaampi perusta kuin niillä toisilla.

Quine "Post-Positivismina"

Kun skientismiä moititaan, on tässä hyvin vahva vaatimus metafysiikattomuudesta. Juuri se, että ei saa olla ainuttakaan löysää premissiä. Tämä on jotain joka koskee suuntauksia joita Quine ja minä emme oikein arvosta. Mutta tätä ajatusta kannatti ns. Wienin piiri. Sellaiset loogikot kuten Otto Neurath, Rudolf Carnap, Herbert Feigl ja Moriz Schlick. Se näki loogisen ajattelun jonain jolla ymmärrettiin empiirisen maailman relaatioita. Sen verifikointiperiaatteen mukaan väitelauseen sisältö on suoraan sidottuna siihen miten se verifioidaan. Tässä asiat tunnistettiin ja havaittiin ikään kuin suoraan. Tässä teesinä oli se, että tieteellisillä teorioilla ja hypoteeseilla oli merkityssisältöä vain jos tiedemiehet voivat muuntaa sen suoraan havaintoja koskeviksi väitelauseiksi. Tässä on synteettisesti muotoiltu teoria, josta sitten tehdään analyyttisiä lausumia. Ja empiirinen maailma sitten vastasi näitä lausumia ja tuotti tätä kautta synteettisiä havaintoväitteitä. ; Tässä analyyttiset väitteet ovat yksinkertaisesti tosia loogisen luonteensa vuoksi. Synteettiset taas olivat tosia koska ne vastasivat tai eivät vastanneet tosiasioita. (a) Analyyttiset väitteet voivat olla loogisia totuuksia. ("joko a tai ei-a") Tai sitten konseptuaalisia jossa ne ovat tosia jonkun toisen termin määritelmän kautta. ("Kaikki poikamiehet ovat naimattomia"). (b) Synteettinen totuus taas on jotain joka on tarkistettava. ("Pihalla palaa tuli".)
1: Tässä on hyvä muistuttaa, miten tieto jaoteltu a priori ja a posterioriseen tietoon. Tietoon joka on totta ilman että viitataan kokemukseen. Ja tietoon joka selvitetään kokemuksenvaraisesti. Kiista rationalismin ja empirismin välillä on tältä osin hyvin vanha ja paljon käytetty. Tähän on tehty monenlaisia kannanottoja. Eräs klassinen tapa ajatella asoa on esittää että analyyttinen ja a priorinen tieto on filosofien erikoisalaa kun taas a posteriorinen synteettinen tieto on tieteen alaa. Tällöin tiede ja filosofia olisivat eri asia.

Quine irtautui tästä. Yllä kuvattu on aivan arkijärjenmukaista. Empiristi havaitsee suoraan asioita ja todistaa niiden olemassaolon. Ja kun tässä epäonnistuu, moni esittää että tässä olisi valtavasti tilaa tieteen ylivallan romuttamiseen. Tämänlainen ajatus on helppo tehdä, etenkin jos oman suosikkimaailmankuvan levittäminen riippuu siitä. On kuitenkin haasteellista syyttää Quinea vaatimalla häneltä positivismin ehtoja. Hän itse asiassa aloittaa dogmienmurskaamisensa sanomalla "Modern empiricism has been conditioned in large part by two dogmas. One is a belief in some fundamental cleavage between truths which are analytic, or grounded in meanings independently of matters of fact and truths which are synthetic, or grounded in fact. The other dogma is reductionism: the belief that each meaningful statement is equivalent to some logical construct upon terms which refer to immediate experience. Both dogmas, I shall argue, are ill founded."

Quine ei siis pitänyt kahdesta dogmasta. "Philosophers have rightly despaired of translating everything into observational and logico-mathematical terms. They have despaired of this even when they have not recognized, as the reason for this irreducibility, that the statements largely do not have their private bundles of empirical consequences." Hän alusti tätä peräti sanomalla suoraan että "The Vienna Circle espoused a verification theory of meaning but did not take it seriously enough. If we recognize with Peirce that the meaning of a sentence turns purely on what would count as evidence for its truth, and if we recognize with Duhem that theoretical sentences have their evidence not as single sentences but only as larger blocks of theory, then the indeterminacy of translation of theoretical sentences is the natural conclusion. And most sentences, apart from observation sentences, are theoretical."

Hänen mukaansa jako analyyttiseen ja synteettiseen tietoon ei ole niin tiukka. Hän kuvasi esimerkiksi sitä miten määritelmä ei useinkaan ole niin analyyttinen kuin voisimme kuvata.
1: Termit ovat periaatteessa vain nimilappuja. Ja tässä voi käydä vaikka niin että venusta on kutsuttu sekä "aamutähdeksi" että "iltatähdeksi", eri nimillä, vaikka ne ovat sama kohde.
2: Samoin ongelmatilanteissa on usein  useita eri tapoja ratkaista kokonaisuus niin että se on sisäisesti ristiriidaton ja yhteensopiva havaintojen kanssa. Mikä kertoo siitä että ei ole mitään yhtä ja vain yhtä tapaa havaita että jokin yksi ja tietty asia on väärin. "Any statement can be held true come what may, if we make drastic enough adjustments elsewhere in the system."
 3: Jos mietimme vaikka sitä että kun väitämme että "jokainen poikamies on naimaton" on meillä väite synonyymiydestä. Ja kuka tämän päättää? Kuka on se joka sanoo että poikamies tarkoittaa miestä joka ei ole naimisissa? Käytännössä synonyymiys syntyy siten, että käsitteet voidaan monissa tilanteissa vaihtaa toisiinsa ilman että väitteiden totuusarvot muuttuvat. Kuten hän sanoo "The synonymy of two linguistic forms consists simply of their interchangeability in all contexts without change of truth value" ja tämä prosessi tekee siitä empiirisesti testattavaa; Quine näki että kaikki (relevantit) käsitteet nojaavat perimmiltään jonkinlaiseen aistidatan tulkintaan. Ja kaikki tieteelle relevantit ajatukset hakevat todistevoimaa aistidatasta. (Quine meni jopa niin pitkälle että ultimaattisesti asiat heilauttelevat neuroneita ja siksi epistemologialla on psykologinen ulottuvuus. Tai ei se niin kovin hirveän pitkälle menevää ole. Jos tiede ja filosofia ovat perimmiltään sama projekti, ei tämänlaisia pidä ihmetellä.)

Quine johti tästä holismiin.

On katsottava kokonaisuutta. Tieteessä eli filosofiassa on oleellista tiedostaa että "Taken collectively, science has its double dependence upon language and experience; but this duality is not significantly traceable into the statements of science taken one by one." Yksittäisellä uskomuksella ei ole itse asiassa lainkaan sisältöä. Sisältö syntyy sitä kautta missä suhteessa käsite on toisiin käsitteisiin. Josta seuraa esimerkiksi se jännittävä asia kun että perinteisesti moni ajattelee että hypoteeseja testataan, on Quinen kanssa tilanne enemmänkin niin että hypoteesien avulla testataan teorioita. Teoria on "tieteen pienin yksikkö". Mitään yhtä hypoteesia ei testata ikään kuin "tyhjiössä jossa on vain se".

Täydellisyyden sijasta kysymyksessä onkin niin banaali asia kuin relevanssi ja varmistelu. ; Jokaisessa meillä olevassa käsitteessä on perustelemattomuutta. Yksikään havainto, totuus tai edes teoria ei ole täysin analyyttinen eikä täysin synteettinen. Tiedeverkossa on aina jotain jota ei ole koeteltu. Mutta se ei tarkoita että siellä pitäisi olla käsitteitä jotka määritellään koettelun ulkopuolelle. Päinvastoin ; Aina tarvitaan lisää koettelua.

Ei siksi että olisimme Oikeassa, vaan siksi että olisimme Vähemmän Väärässä. Tällä vapaudutaankin sellaisesta tieteen/maailmankuvan/filosofianteosta jossa filosofi ikäänkuin päättää kantansa sitten kertoo miksi hän on maalissa jo valmiiksi. ; Kukaan ei ole maalissa ja kaikki juoksevat. Parhaiten pärjäävä on voitolla. Ja on tätä kenties vain väliaikaisesti. Mutta muutakaan meillä ei ole. Tämä kaikki vähentää toiveajattelua, väkisin omaan haluamaan lopputulokseen johtavaa määrittelyä, venkoilua, haihattelua ja saivartelua perusteluvälineenä. Tai kuten Quine asian on itse laittanut "...effect is a shift toward pragmatism."

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Intelligent Design ja ensimmäinen syy...

Intelligent Designistien "EvolutionNews" sisälsi todellakin uutisia. Uutisia siitä, että ID on uskontoa. "Darwin's Robot" -artikkeli pitää sisällään kannanoton jonka mukaan vapaa tahto on merkittävä ero darwinismin ja luomisen välillä. "The testimony of universal human experience is that humans are personal beings capable of willing and choosing -- which means their origin must be a personal Being, not the blind forces of nature. Even materialists often admit that, in practice, it is impossible for humans to live any other way." Eli ihmisen kokemus on että hän on vapaa, ja ihmisen on mahdotonta ajatella muutoin. Jatkokantana on että "But if humans "can't really live with" the implications of a worldview, is it a reliable map to reality?" Ja muistuttaa että Raamattu opettaa jotain tärkeää ihmisistä ; "The Bible teaches that humans are fallen sinners, but the fall did not make us less than human. It did not make us machines. Our actions are not simply links in a closed chain of causally connected physical events. We have the capacity to be first causes, starting a new chain of cause and effect."

Kysymys on erikoinen. Suoraan sanoen M; mielenfilosofian kannalta argumentti ei onnistu (a) vakuuttamaan että ihmisellä todella on vapaa tahto ja (b) että naturalismi ei mitenkään voi sellaista luoda.
1: Ensinnäkin on hyvä tiedostaa että itse tahdonvapausargumentti on rakenteellisesti hyvin heikko. Se nojaa premissiin että naturalismi ei voi tuottaa vapaata tahtoa. Ja jos tästä on erimielinen, koko rakennelma kaatuu. ID selittää että naturalismi vaatisi että ihmiset ovat mekaanisia koneita vailla vapaata tahtoa. Ja tätä vaadittaisiin koska vapaa tahto ei voi olla naturalististen ilmiöiden tuotos. Jos tämä ajatus ei tunnu uskottavalta ei ole itse asiassa mitään syytä uskoa että evoluution olisi pakko johtaa vapaan tahdon puutteeseen. (Moni toki tekee niin. Mutta ID -artikkeli nojaa sen varaan että tämä olisi ainut mahdollinen vaihtoehto.)
2: Toisaalta se nojaa hyvin vahvasti siihen että ihminen on warrant -tyylisessä tilassa jossa hänen kokemuksensa, intuitionsa ja arkijärkensä ovat sama kuin totuus. Kokemuksellisuuden ja totuuden välinen yhteys on hyvin vahva. Tätä käytetään jonain jolla luodaan ristiriita darwinismin ja todellisuuskuvan välille. Mutta kuitenkin jos katsomme warrant -tyylisiä evoluutiokriittisiä filosofeja kuten Alvin Plantingaa, heidän teemansa on juuri se että jos uskot evoluutioon ja olet ateisti niin sinun ei pidä uskoa että todellisuus on sama kuin kokemuksellisuusmaailmasi. Ei sinun aisteihisi luottaman pidä.

Joten tosiasiassa tässä ei rakenneta yhtään mitään ristiriitaa jossa evolutionisti joutuisi tunnustamaan jotain. Ei darwinisti joka uskoo olevansa "We Are Robots Designed Not to Believe That We Are Robots" tee yhtään mitään noloa tunnustusta jossa "Evolutionary Materialists Admit that Their Own Worldview Fails". Ei se että darwinistin intuitio ei hyväksy hänen maailmankuvansa sisältöä ole väistämättä ristiriidassa. Eksistentiaalinen ristiriita - jo sellainen nyt ID -piirien mieliksi oletetaan universaalisti kaikille darwinisteille, joka on itse asiassa äärimmäisen epäuskottava - ei tarkoita maailmankuvan virheellisyyttä. Ei paitsi niille jotka uskovat että Jumala on heille antanut erehtymättömät aistit ja järjen.

Suurin ongelma onkin sitten yllättävä. Se ei koske mielenfilosofiaa vaan ID:n omaa metodologiaa.

Voinkin itse asiassa alleviivata muutakin kuin sen, että tässä suoraan viitataan nimenomaan "Raamatun" Jumalaan. ID on perinteisesti väittänyt että siinä ei kysymys ole mistään uskonnosta. Mikä tahansa Suunnittelija, myös ei-jumalalallinen avaruusolento, kelpaisi. Kenties voidaan tehdä jotain. Ehkä voidaan äärimmäisesti venyttäen rakentaa tulkintaa ID:läisten puolelle. Sanottua voidaan vääntää heille mieleisesti venkoillen niin pitkälle että teksti ei sitä oikeastaan enää sano. Ja tällöin voidaan ajatella että ID ottaa kristinuskon Jumalan esimerkiksi, ja tosiasiassa kaikki Jumalat ja Suunnittelijat ovat tämänlaisia. On kenties vaikeaa ymmärtää miten avaruusolento voisi olla tämänlainen. Mutta ohitetaan tämäkin. Maksimireiluudessa.

Siltikin tuo malli on itse asiassa ristiriidassa ID -mekaniikan ytimen kanssa. He ovat selkeästi hyvin intoutuneet luonnollinen-yliluonnollinen -jaosta tuossa tekstissä. Ja kun joku ei ole naturalismia se on Designiä. Valitettavasti tässä on unohtunut se mikä on Behen solukoneissa ja Dembskin matematiikassa ytimessä. Paleyn ajatusperinne.

Ensimmäiseen syyhyn viittaaminen on tärkeää koska halutaan korostaa vapaata tahtoa. Mutta ID:n perushenki on nimenomaan se, että ihminen on analoginen koneelle ja roboteille. Ja että Suunniteltu ihminen ei eroa taskukelloista ja nämä voidaan erottaa kivistä juuri siksi. Tämän mallin mukaan voidaan luokitella luonnonlain mukaiset, satunnaiset ja rakennetut asiat toisistaan. Tämä näkökulma tosin korostaa sitä että ID itse asiassa uskoo että sama CSI -informaatio (jne) joita Jumala on lurittanut Shakespearen sonetteihin ja taskukelloihin on nimenomaan analogisuutta robottien kanssa. Ihminen on design koska hän näkee itsessään samaa mitä ihmisten suunnittelemissa asioissa.

Ja tämä juuri tässä yhteydessä on huvittava huomio. Sillä jos tiedämme jotain, niin tietämämme Suunnitellut asiat eivät omista vapaata tahtoa. Kun näemme taskukellon tiedämme että se ei ole tietoinen vapaalla tahdolla varustettu olento. Evolutionistin kohdalla ongelmia tulee vasta kun oletamme alkuun premissin että luonto ei voi vapaata tahtoa tuottaa. Kun taas ID:n kohdalla vaadittaisiin itse asiassa jo jotain jonka mukaan kellojen tulisi olla vapaalla tahdolla varustettuja jotta mekin olisimme. Tämä on melko ironista, ottaen huomioon tuon artikkelin sisällön.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Mene(s)tys

"Miksi puhutaan "uskoon tulemisesta", mutta "uskosta luopumisesta" ja "uskonyhteisöstä irtautumisesta". Miksei voi puhua yksinkertaisesti "järkiin tulemisesta"?"
(Vesa Linja-aho)

Vesa Linja-aho kirjoitti ylläolevan kysymyksen. Jossain mielessä tämä on oneliner. Järkiin tuleminen on melko asenteellinen tapa ilmaista asia. Mutta siinä on kuitenkin hyvin merkittävä kysymys. Uskonto nähdään johonkin liittymisenä, ja vaihtoehtoinen mielipiteenmuutos nähdään luopumisena.

Tämä alisteisuus näkyy siinäkin mielessä että ateismi on etymologisesti a-teismia, ei-teismiä. Uskonnoton on selvästi samalla tavalla puutteen kautta kuvattu kuin jalaton on, no vailla jotain. Eikä ole ilmiselvää miksi. On toki ymmärrettävää että uskovaiset haluavat esittää että uskonto tarjoaa jotain ja että tämän ulkopuolella luovutaan jostain. Mutta jostain syystä sama nimeämiskulttuuri on myös ateistien puolella "sisäisesti".

Ateistipiirit yrittivät korjata tätä piirrettä vuosituhannen alkupuolella lanseeraamalla "bright" -käsitettä. Joka ei sitten saanut hirveästi suosiota ateistien eikä teistien puolella. Käsite ei jäänyt elämään ateismin "sisällä" eikä sen "ulkona". Ajatus on hieman erikoinen. Sillä jo uskonnoton jollain tavalla korostaa että hänellä ei ole jotain.

Toisaalta tämä saattaa liittyä laajempaankin ilmiöön.

This is my "Pride&Joy" ; Kukaan ei
vie omaan käyttöönsä treeneissä.
Olen nimittäin miettinyt sitä että pitäisikö minun nimetä panssarini. Olen nimennyt miekkani. Niissä on aina erilaisia hyveitä. Sellaisia kuin "Kunnia", "Omatunto" ja niin edespäin. Ideana on esittää, että jos joku väittää että minulla ei ole omistuksessani näitä, voin aina demonstroida väitteen vääräksi. Näitä ei voi kovin hyvin asettaa panssareihin. Mielestäni niille sopisi antaa sellaisia nimiä kuin "Arvotyhjiö" ja "Rappio".

Vitsinä on tietenkin se, että kunnia ja omatunto ovat jotain jossa ei eletä. Ne ovat ominaisuuksia, attribuutteja. Kun taas rappio ja arvotyhjiö ovat negaatioita joissa eletään. (Kuten vaikkapa ketjupanssarissa voidaan elää ja kokata.) Hyveet siis ovat attribuutteja joita edustetaan ja omistetaan mutta joihin ei mennä. Kun taas rappioon mennään eikä niissä ole mitään omistettavaa.

Tässä mielessä ymmärrän miksi "tullaan uskoon" ja "ollaan uskossa". Ymmärrän myös miksi siitä vanhurskauden haarniskasta niin paljon puhutaan.

Mihin uskonnoton tulee? Kirjoittaja ei tiedä. Hän tulee minne haluaa, kuten pyyhkeisiin, sukkiin ja nenäliinaan. Uskoon tulemista en ole kuitenkaan harrastanut. Vaikka periaatteessa kyllä kannatankin tasa-arvoista avioliittoa oikeutena. Minulla on sellainen sopimus että Uskoon en tule eikä Toivo tule minuun. Exit only.

Amerikkalainen unelma

   Nuoruudenlähdettä etsittiin jo 1500 -luvulla Amerikoista. Sadan vuoden päästä Antonio de Herrera y Tordesillas kirjoitti 1601, että lähde palauttaa ikääntyvän miehen nuoruuden ja potenssin. Nykyisin, yli neljä sataa vuotta edellämainitusta, nuoruudenlähdettä etsitään yhä Amerikoista.

   En tiedä kuinka paljon kollageenia, botoxia ja viagraa tarvitaan käynnistämään aikakone.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Entä jos ; Ricky McCormic ei vaan osannut kirjoittaa?

Eräs facebookryhmä esitti kryptografisen haasteen, älypelin. Se on kuvattuna alla.

"ALPNTE GLSE-SE ERTE
VLSE MTSE-CTSE-WSE-FRTSE
PNRTRSE ONDRSEWLD NCBE
NWLDZLRCMSPNEWLDSTSMEXL
DULMT6TUNSE NCBEXC
(MUNSAISTENMUNARSE)
KLSE-LRSTE-TRSE-TRSE-MKSEN-MRSE
(SAE6NSE SE NMBSE)
NMNRCBRNSEPTE2PTEWSREBKNSE
26MLSE74SPRKSE29KENOSOLE173RTRSE
356LE CLGSEOUNUTKEDKRSE PSESHLE
651MTCSEHTLSENCUTCTRS NMRE
99.84.5 5UNEPLSENCRSEADLTSENSKSENBSE
NSREONSE PVTSEWLDNCBE (3XORL)
NMSENRSEIN2NTRLERCBRNSENTSRCRBNE
LSPNSENGSPSEMKSEKBSEPCBEAVXL’R
HMCRENMREFCBE 1/2MUNDPLSE
D-W-M14HIL XDRLX"

Kykenin tunnistamaan merkkijonon välittömästi. (Olen yksinkertaisesti niin hyvä.) Tosin syynä ei ollut kryptologinen etevyyteni, vaan se että kyseessä on kuuluisa mysteerinen selvittämätön rikos. Kyseessä on Ricky McCormickin lappu. Lappu jolle on jopa oma wikipediasivu. Kukaan ei ole onnistunut avaamaan viestiä. Joten se että tunnistan merkkijonon ei auttanut sen sisällön ymmärtämisessä. Sen arvellaan kenties voivan auttavan rikoksen selviämisessä.

Huomiotaherättävää on se, että Ricky McCormick, jonka lapusta on kyse, ei vanhempiensa mukaan osannut kirjoittaa kuin oman nimensä. Itse asiassa olen jopa taipuvainen uskomaan että viestiä ei ole kirjoitettu salauksella jonka voisi purkaa. Uskon että se on raapustelua. Olisi omituista kuvitella että käytännössä luku- ja kirjoitustaidoton olisi suunnitellut salauksen josta on tullut eräänlainen kryptologien ihailema suuri mysteeri jota etevät tyypit ovat yrittäneet purkaa ahkerasti. Ja onnistumatta. Tältä pohjalta uskon että jos lapussa on merkityksellinen viesti, se on jonkun muun tekemä. Jos siitä on yritetty tehdä merkityksellistä niin lukukyvyttömyys johtuu siitä että viestiä ei ole alkujaankaan kirjoitettu sanan täydessä mielessä.

Tämä on kuitenkin arvio, eikä absoluuttinen totuus. Turha työ vihjaa vaikeudesta, mutta voi olla että kaikkea ei ole osattu katsoa oikein. Ja siksi moni kaipaakin vahvempaa argumenttia. Tieteellis-matemaattista todistusta asialle.

Jossain mielessä tässä on kuitenkin haaste Intelligent Designin ystäville. Heillä on usein väite siitä että heillä on jokin matemaattinen malli jolla he voivat filtteröidä havainnot "satunnaiseen", "lainomaiseen" ja "suunniteltuun". Ja että tämä luokitteleva filtteri. Moni heistä uskoo että tunnistus ei ole kontekstisidonnainen. Osa uskoo että tunnistaminen vaatii kontekstin kuten solun tai paperilapun. Tässä puhutaan emäsjonoista ja merkkijonoista. Eli konteksti koskee nimenomaan merkkijonojen yhdistelmiä, informaatiota. Molemmissa tapauksissa filtterin pitäisi tunnistaa onko tämä raapustus älykkäästi suunniteltu viesti vai pelkkää raapustelua. Molemmissa näkökulmissa pitäisi selvitä onko merkkijono sisällyksellinen vai ei. Jostain syystä evoluutiokriitikot eivät kuitenkaan ole osallistuneet näihin prosesseihin. Ei vaikka sillä voitaisiin saada rikoksia selvitetyiksi.

Selvästi tämänlaisesta prosessista olisi hyötyä. Esimerkiksi McCormicin lapun kohdalla olisi jo tieto siitä onko paperi todella vain raapustelua vai jokin merkityksellinen viesti olisi tärkeää. Tulos auttaisi kertomaan suoraan siihen kannattaako panostaa kryptografien murtoyrityksiin. Siksi ei ole väliä vaikka ID selvittääkin että se ei tunnista suunnittelun motiiveja tai merkityksiä. Että se havaitsee vain suunnittelun. Se ei ehkä avaa viestiä luettavaksi mutta se joka tapauksessa kertoisi onko kyseessä ylipäätään viesti.

On itse asiassa jossain määrin huvittavaa että ennustajia käytetään joskus poliisityössä, ja miten populaarikulttuuri on ottanut ennustaja-avustajat osaksi tarinoidenkerrontaa. Jostain syystä Intelligent Design -huuhaat eivät ole lähteneet noille markkinoille. Teoriassa he voisivat. Jostain syystä he kuitenkaan eivät. Vaikka hehän tunnistavat Suunnittelua kaikkialla. Että kun SETI:ssä ja arkeologiassakin tutkitaan niin voidaan myös biologiassa -asenteella. Jota ei sitten sovelleta missään.

Todistus egon kautta ; Allekirjoittanut on yrittänyt purkaa McCormicin viestiä varsin huonolla menestyksellä. Siksi se ei voi olla muuta kuin purkamatonta roskaa! Olenhan niin etevä!

Feminismin misandrian kaksi puolta


Teknisesti ottaen feminismi ei yleensä tarkoita miesten vihaamista. Paitsi silloin kun se tarkoittaa. "Tämä Päivä" -blogissa korostettiin äärisuuntien ja trollausten osuutta feministien maineenmenoon. Hän tarjoaa varsin hauskoja lähteitä näiden kannanottojensa tueksi. Moni feministi ei ajattele että olisi monenlaista feminismiä. Ja heille feminismi tarkoittaa sitä että ajaa sukupuolten tasa-arvoa.
1: He usein tiedostavatkin sen, että heidän kokemusmaailmansa on naisen kokemusmaailma ja että miehen kulttuuri ja kokemukset ovat erilaisia. Joten he rehellisesti ajavat naisnäkökulmaa tasa-arvoon. Voiko heitä syyttää? Minua ei, kenties liian useinkaan, kiinnosta ongelma joka ei kosketa omaa itseäni tai lähipiiriäni.

Itse olen nähnyt että on olemassa ääriliikkeitä eikä feminismi ole tässä poikkeus. Ja kaikessa liikehdinnässä pätee Poen laki jossa äärilinjan toimintaa ei itse asiassa ole helppoa - kenties ei ole edes mahdollista - tunnistaa vakavasti tehtyä ääriliikettä trollauksesta. (Minun kohdallani parodiahorisontin ylittäminen on monesti perästi tahallista. Seilaan melko vapausasteisesti trollaukseen ja vakavaan ja siihen välille.) Siksi olenkin jakanut feminismin feminismiin ja telaketjufeminismiin. Siis siihen että erotetaan ääriliikefeminismi mielenterveistä suuntauksistaan.

Olen viime päivinä sönköttänyt feministien kanssa. Sönköttäminen on tarkoituksellinen sana. Sillä olen leikkinyt jonkin sortin viiden pennin sekundasokratesta. Olen heittänyt omituisia kysymyksiä jotka ovat sekä vitsejä että vakavasti otettavia kysymyksiä. Ja tätä kautta tarkoituksenani on ollut pyhästi vain kaivella implisiittisiä keskustelua ohjanneita premissejä. Niiden kuvaaminen on vähintään kiinnostavaa. Ja tässä on tärkeää kyetä irrottautua "Penis in Vagina is Always Rape" -hengestä. Niin huvittavaa ja innostavaa kuin se onkin.

Se mitä haluan nostaa esiin on "miesviha". Nimenomaan asiallisten feministien keskustelussa.

Tämä ei riko jaotteluani. Pidän jakoa telaketjufeministeihin ja asiallisiin feministeihin tarpeellisena. Siksi väliotsikko voikin olla hämmentävä. Keskusteluissa nimittäin nousi esiin jännittäviä teemoja. Otan niistä kaksi.
1: Monella feministillä on aivan oikeasti ikäviä kokemuksia miehistä. He kertovat että tämä johtaa antipatioihin miehiä kohtaan. Nämä antipatiat voivat motivoida tasa-arvotaisteluun. Tässä ryhmässä jännittävää on se, että asenteet luonnollisesti vaikuttavat käytettyyn kieleen. Tämä ilmiselvästi näyttää miesvihalta. Koska se tavallaan on. Kantavana - ja itselleni yllättävänä teemana - on kuitenkin vaikutelma siitä että he tiedostavat tämän vihan ja pyrkivätkin isommalla tasolla oikeudenmukaisuuteen. Miesten tasa-arvo voi olla tärkeää vaikka miehistä ei pidetäkään tai heihin suhtaudutaan epäillen ja epäluuloisesti. Kommenteissa oli jopa sitä että ilman feminismiä he voisivat olla miesvihaisempia. Että feminismi auttaa ymmärtämään että miehet on aivopesty pahaan kulttuuriin ja tämä "toxic masculinity" pitää sitten vain murtaa. Viha on suunnattu järjestelmään.
2: Toinen tapa taas on ihanteellinen. Toimintaa moititaan. Miesasia voidaan nähdä kurana. Ja jos tätä pitää miesvihana tätä harjoittava ihminen pahastuu. Koska hän toimii kuten perinteinen kristillinen moralisti joka "rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä". Sävynä on ollut esimerkiksi aivan ääneen lausuttu idea siitä että jos pitäisi miestä pahana väittäisi että tätä pahaa ei voitaisi korvata. "Tule sellaisena kuin olet, kunhan muutat mielipiteesi niin saat armon" -asenne korostuu hyvinkin vahvasti. On kuitenkin selvää että kun moralisoidaan se tuntuu kohdistuvan ihmiseen ja on hyvin vaikeaa elää maailmassa jossa vihataan kaikkea sitä mitä ihminen ajattelee, tekee, edustaa ja on mieltä. Kun nämä karsitaan jää jäljelle omituinen abstraktio jossa on vaikeaa nähdä mikä se on se erottamaton absoluuttinen ihmisarvo jota rakastetaan? Aineenvaihdunta?

Näkisin että aina kun normaali feministi tulkitaan misandriseksi, tilanne redusoituu jommaksi kummaksi ylläolevista.

Omakohtaisesti näen että ensimmäinen tyyppi ei ole "oikeaa miesvihaa". Se on tunteilua joka jalostetaan. Kiukku on kenties lähtökohta mutta lopputulos ei ole miesvihainen. Kiukku motivoi ja värittää kielen, mutta kun ihmien tiedostaa tunteensa ja hillitsee niitä paikoitellen, hän tietää kenessä vika pohjimmiltaan on. Se jälkimmäinen taas on ihan oikeasti oikeaa "miesvihapuhetta". Mutta siihen on vaikeaa liittää aitoa vihaisuutta miehiä kohtaan. Näin ollen molemmat ovat vihan illuusioita. Kumpikaan näistä eivät ole misandriaa sanan täydessä ja vahvimmassa mielessä. Joista toinen on vain minun maailmassani arvotettu positiivisesti ja toinen negatiivisesti.

Mutta se ei perimmiltään ole vihaa. Vaan kusipäisyyttä siinä tarkasti määritetyssä mielessä jossa olen Aaron Jamesin "Assholes:A Theory" -kirjan konseptia soveltanut. Eli jonain jossa toiminta on ikävää siksi että se nähdään oikeutettuna, jossa päämääärä oikeuttaa keinot. (En pidä tästä jesuiittameiningistä jota pestään puhtailla intentioilla. Osittain siksi että jokainen ihminen on jossain määrin Kaspar Hauser, intentioita ylipainotetaan ja yliarvostetaan ja ne tarjoavat helpon tekosyyn koska niiden luonnetta on itse asiassa haasteellisia tarkistaa.) Jotain joka on tärkeää jotta voidaan erottaa vihapuhe raivopuheesta. Minusta on yksinkertaisesti aivan yhtä ja sama kutsuuko toisen vakaumusta kuonaksi vai kutsuuko ihmistä kuonaksi. Ja usein vihapuhe onkin kusipäisyyttä joka oikeutetaan jollain tekosyyllä ja ideologia myös valkopesee lopputuloksen.

Näenkin että tämä kahtiajako ja omat mielipiteeni niihin ovat äärimmäisen Niezscheläisiä. Hänhän esitti että ihminen voi noudattaa pyrkimyksiään sublimoiden tai ressentimentillä. Sublimoinnissa ahneus, kateus tai viha on polttoainetta jolla taiteilija ahkeroi. Lopputulos on siis jalostettu näistä olemassaolevista likaisista puolista. Ressentiment taas on perimmiltään sitä että ideaaleja käytetään valkopesussa ja sitten lopputulos näyttää kaunaisuudelta.

Mutta kenties tämä johtuu siitä että kykenen uskonnon kautta ymmärtämään miten ikävät kokemukset voivat vaikuttaa tunteisiin. Ja että tämä ei välttämättä tarkoita samaa kuin epäreiluus kaikkia uskovaisia kohtaan. Ja että tämä voi olla motivaattorina jotta jaksaa pakkomielteisesti vääntää siitä iänikuista aiheestaan uudestaan ja uudestaan. (Mutta kenties haluan vain selittää näin itselleni jotta saan valkopestyä oman moraalittomuuteni.)

Joten tavallaan viimeinen kysymys onkin siinä että ovatko vihaiset fundamentalistikristitytkin kuten niitä feministejä joilla on ikäviä kokemuksia miehistä ja jotka ovat siksi vihaisempia tai aggressiivisemmalta vaikuttavia kuin passivinen rivikansalainen. Mutta jotka olisivat ilman Jumalan rakkauskäskyjä vielä nykyistäkin vihaisempia. Vai onko sittenkin niin että tosiasiassa ideologia lietsoo näitä vihantunteita niin että sittenkin kävisi niin että fundamentalismi lähinnä kokoaa vihaiset ihmiset yhteen ja sanoo että tämä on jotenkin perimmiltään oikeutettua. Vastaus tähän kysymykseen vastaa varmasti jotain niin feministeihin kuin minuun itseenikin.

Pieni ajatus ; Seliselibaatti

Joskus keskustelu menee hiustenhalkomiseksi. Joskus siihen on tarvettakin. Jouduin pieneen keskusteluun jossa ihmiset moittivat siitä että puhuin "pakkoselibaatista". Heistä käsite oli ristiriitainen koska selibaatti tarkoittaa tahdonalaista päätöstä olla ilman seksiä. Mielestäni "pakko" -etuliite on nimenomaan tämän vuoksi tarpeen. Että tiedotetaan täydennyksestä.

Tätä miettiessä tuli kuitenkin toinen, omituisempi, ongelma. Mitä tehdä jos haluaa puhua yhdellä käsitteellä ihmisistä jotka eivät saa seksiä vaikka haluavat? Näyttää siltä että yleistä käsitettä tähän ei ole.

Itse asiassa itse voisin nähdä että olisi olemassa laaja "siveys" -käsite joka kattaa tahdonalaista seksittömyyttä. Se kattaisi laajakirjoisesti harvaseksisyyttä, seksittömyyttä että jonkinlaista etiketinmukaista käyttäytymistäkin. Ilman seksiä vastentahtoisesti jäävät eivät ole kuitenkaan kovin hyvin tämän termin mukaisia.

Sitten voidaan ajatella että on aseksuaaleja jotka eivät halua seksiä. He ovat jossain määrin selibaatteja. Mutta käsite on tarkempi joten on kenties syytä käyttää tätä koska se on eksaktimpi. Selibaatti ei ole väärä ilmaisu, mutta aseksuaali kuvaa tilannetta paremmin. Tästä ihanteesta voidaan jopa päätellä että jos selibaatti -sanaa ehdottomasti tarvitaan se viittaa juuri niihin joilla on seksuaaliset halut mutta jotka elävät ilman seksiä.

Käsitteellisesti hankalin sitten on se selibaatti. Käsitteen ympäristö on siitä vaikea että on hankalaa nähdä missä määrin se on todella vapaaehtoista. Esimerkiksi historiallisen painolastin kautta voidaan muistaa että monessa aatelisperheessä nuorempia lapsia lähetettiin luostareihin jossa taas komennettiin selibaattiin ideologia edellä. Tottelevaisuus ja kuuliaisuus on jossain määrin hankala aihe aina kun käsitellään vapaasti valintaa. Selvästi tässä on tilaa manipuloinnille. Joten kenties selibaatissa onkin eivapaaehtoisia konnotaatioita.

Jos pakkoselibaattia ei siis saa käyttää niin mikä käsite sitten sopisi? En ole keksinyt muuta kuin "lassukan". Joka tietenkin viittaa Henry Laasasen ajatuksiin siitä että naisten seksuaalinen valta pakottaa jonkun elämään ilman seksiä. Ja tämän "alempitasoisen miehen" ympärille on kehitetty vahva "uhrina olevien miesten diskurssi". Joten rassukka+Laasanen=lassukka. Tämä tosin tuntuu kuvaavan leimallisesti nimenomaan miehiä. (Mikä on omituista koska käsite on uussana eikä mikään vakiintunut termi.) Joten millä helvetin sanalla minä sitten saan viitata pakkoselibaatteihin?

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lahja vai palvelus?

Joskus maailma on omituisempi kuin voi kuvitella. Tästä hyvänä esimerkkinä on Richard Phillipsin kohtaama oikeudenkäynti. Hän oli tohtorismies joka kohtasi hämmentävän tilanteen kun hänen aikaisempi seurustelukumppaninsa vaati elatusmaksuja heidän yhteisestä lapsestaan.

Tämänlaiset asiat ovat yleensä yksinkertaisia. Mutta Sharon Irons oli siitä erikoinen äiti, että keskusteluun ei noussut perinteinen siittäminen. Lapsen olisi täytynyt syntyä oraaliseksillä. Lapsi kuitenkin oli Phillipsin lapsi. Mikä tarkoitti sitä, että Irons oli ottanut sperman talteen ja hedelmöittänyt itsensä ns. "muumimukimenetelmällä".

Kiistana oli tietenkin se, voiko tämänlaisessa tilanteessa olla elatusvelvollinen. Tuomio oli, että siemenneste oli lahja ja lahjaan liittyy ajatus siitä että kohde saa tehdä lahjalla mitä haluaa. Tämä oli Phillipsin kannalta ikävää sillä hän oli haastanut Ironsin oikeuteen siitä että tämä oli tehnyt hänet vastentahtoisesti isäksi. Juristit siis päättivät että koska ei oltu sovittu siemennesteen palauttamisesta (tai muusta pulauttamisesta) sai Irons tehdä sillä mitä halusi eikä Phillips voi siksi valittaa. Koska Ironsia ei syytetty raiskauksesta, tässä ei siis lain edessä ollut ongelmaa.

Itse näkisin että suostumus suuseksiin on luultavasti tehty vahvoin mutta implisiittisin lisäoletuksin. (Jopa niin implisiittisin että Phillips ei ole sanonut niitä koska oletukset ovat olleet niin vahvoja että hän ei ole voinut edes kuvitella vaihtoehtoja niiden implisiittisten ilmiselvyyksien tilalle.) Toisin sanoen jos hän olisi tiennyt siemenensä loppusijoituksesta tarkemmin, hän tuskin olisi suostunut prosessiin. Näin ollen Irons olisi loukannut jotain moraalista prinsiippiä siitä huolimatta että lakituvassa hänelle kävi hyvin.

Itselleni hämmästyttävintä on se, että olen itse asiassa nähnyt sperman enemmänkin sotkuna kuin lahjana ; Orgasmi on palvelus, ja jos puhutaan suihinotosta niin nainen suostuu siihen. Tällöin tämä palvelus on lahja. On tavallaan omituista pyytää lainkaan mieheltä suostumusta suihinottoon, jos tämä on ensin osoittanut orgasmihalukkuutensa.

Kysymys on toki laajempi.

Tuossa oikeudenkäynnissä yksityiskohdat ovat varsin ainutkertaisia. Mutta tästä huolimatta voidaan nähdä että tässä on yhtymäkohta (pun intended) ehkäisyyn. Joskus ehkäisy pettää, mutta oletuksena on ollut että se toimii. Pahat kielet kertovat jopa vauvakuumeisista naisista jotka puhkovat neuloilla kondomeita koska heidän puolisonsa ei ole ilmaissut haluavansa vanhemmaksi. Tämä on hyvinkin lähellä Ironsin temppua.

Tavoitteellisuus jossa vastahanka ohitetaan päämääräsuuntaisella ja luovalla ajattelulla nähdään usein joksikin jossa ei olla vilpittömällä mielellä liikenteessä. ; Sitä on joko tiennyt tai olisi pitänyt tietää että toinen osapuoli ei halua vanhemmaksi, kun tämänlaisia kikkailuja ylipäätään joutuu tekemään.

Lisähuolena tämä voi tietenkin koskea myös ns. muumimuki -isiä. Lesboperheissä kun voidaan hankkia perheenlisäystä adoption ulkopuolelta. Siten että ryhdytään lapsen biologisiksi vanhemmiksi. Ja se onnistuu samalla tavalla kuin sinkuiltakin. Pahat kielet kertovat että lisääntyminen ei ole avioliittokonseptin asia. Lisääntymiseen tarvitaan vain sukusoluja. Ja näitä voidaan levittää monella tavalla, kuten Irons demonstroikin tämän blogauksen alussa.

Toki tämä tehdään yleensä "hyvässä sopimushengessä". Mutta teoriassa on mahdollista että jos lesboperhe eroaa tai heille iskee taloudellinen ongelma, on ihminen kannustunut teettämään isyystestejä ja vaatimaan elatusmaksuja lapsen biologiselta isältä. Tällöinkin siittiö on tietysti ollut lahja. Ja biologiseksi vanhemaksi ryhtyminen on ollut tavoitteellista. Mutta se kokonaisuus on silti hämmentävä.

Luultavasti tämänlaisia ei hirveästi mietitä ns. valtavirtafeminismissä. Sillä naiset voidaan raiskata. Mutta tämänlaisen tapahtumaketjun kohteeksi voi tulla vain mies. Isä ei voi vain ryhtyä salavanhemmaksi varastamalla naisen munasolun omistukseensa. Näkisin että tämänlainen prosessi "ei ole raiskaus sanan täydessä mielessä, mutta tavallaan se on".