keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Toxic femininity


Olen rakentanut eräänlaisen Nassim Taleb -mukaelman internetissä keskustelevan relevanttiudesta. Talebhan korosti että relevanssi riippuu siitä kuka vaivautuu vastaamaan hänelle ja toisaalta kehen vielä itse viitsii vaivautua. (Henkilön kaliiberi on se, miten tärkeät ihmiset vastaavat hänen argumentteihinsa. Ja toisaalta jos itse reagoi jokaiseen lehden mielipidekirjoitukseen niin se kertoo jotain siitä tasosta jolla itsekin painii.) Itse olen siirtänyt tämän henkilöistä ja aukroriteettiasemista ja titteleistä osaamiseen. Ihmisen relevanttius mitataan melko lailla siitä mikä on se korkeatasoisin argumentti johon hän kykenee vääristelemättä ja olkiukottamatta reagoimaan. Ja siitä mikä on se matalamielisin keskustelua harhauttava pilkka johon hän vaivautuu vastaamaan. Ja valitaan näistä mairittelevampi.
1: Testissä ei ole tietenkään muuta vikaa kuin se, että luodakseen tähän liittyvän testin joutuu luomaan fiksuja argumentteja joita koristelee alatyylisillä herjauksilla. Ja ihminen joka harjoittaa tätä on aikamoinen paskapää. Olen kuitenkin kokenut että tämä luokittelukeino sopii kaikkiin ambitioihini ja mieltymyksiini erinomaisesti. Eikä se persoonani tuomiokaan ole epätosi, joten vahvistan sääntöäni.

Tämä mielikuva on tarpeen siksi että usein keskustelua kuvaa se, että keskustelija kerää "helppoja pisteitä" ja tässä unohtuu usein laatu. Tämä koskettaa tätä päivää siinä mielessä että Tämä Päivä -blogissa (pun intended) korostuu se, miten yksinkertaisin ja huonoin argumentein voidaan vastata. Se kertoo feminismikeskustelun tasosta.
1: Jonkinlainen nollapiste saavutetaan siitä jos blogi videään suljetulle keskustelualueelle jossa sitä morkataan ilman että kritiikkejä annetaan blogiin kommenteiksi tai blogistin tiedoksi. Ja sitten kun tämä reagoikin tekstiin kirjoittamalla vastineen ollaan pahastuneita siitä että on ikään kuin tuotu suljetun ryhmän salaista tietoa julkisuuteen. Itse pidän toimintaa tutkivana journalismina. Jos joku tarttuu tekstiisi sinulla on periaatteessa oikeus puolustautua. Tämä voi toki kertoa Talebin luokittlelussa siitä mikä on kommentoijan kaliiberi. Mutta jos tämä on moite kommentoijalle niin se kertoo siitä että tunnustaa että kritisoiva paikka on turha.

Mutta tämä on oikeastaan vain lähtölaukaus. Huvittelin ajatuksella mitä tapahtuu jos naiseutta ja feminismiä (ilmiöinä) käsitellään samalla tavalla feminismi käsittelee mieheyttä ja patriarkaattia (ilmiöinä). Samalla ihmettelin sitä miten määritelmällisesti (de jure) feminismi on joko tasa-arvoa tai naisasialiikettä mutta käytännössä (de facto) se on yllättävän leimallisesti nimenomaan muuta, eli naisnäkökulmaa tasa-arvoon.

Myrkyllisestä mieheydestä

Internetissä käytetään melko paljon sellaisia käsitteitä kuin "toxic masculinity". Sillä tarkoitetaan kulttuurin määräämää maskuliinisuutta jossa kulttuuri sortaa miesyksilöitä jonkinlaisen miesstereotyypin luomalla. Näin ollen jos mies ei suostu menemään lääkäriin hän kuolee koska myrkyllinen mieheys iskee häneen. Jos mies on aggressiivinen ja menee tappeluihin, häntä sortaa jälleen myrkyllinen mieheys.

En pidä käsiteeestä monesta syystä. Tärkein niistä koskee sitä miten sitä de facto käytetään.
1: Siinä on sellainen erikoinen piirre että miehistä puhutaan yleisenä kulttuurisena ryhmänä joka kuitenkin olisi täysin irrallaan miehistä yksilöinä. Mutta kuitenkin tämän kautta tuomitaan ja luodaan erilaisia tulkintakenttiä joiden kohteena ovat kuitenkin yksilöt. Itse sanoisin jopa niin että käsitteellä on relevanttiutta vasta jos se on induktiivinen. Eli jos kulttuurissa olevat miehet toiminnallaan heijastavat jotain piirteitä, toimintamalleja ja asenteita voidaan sanoa että tämän kulttuurin "mieskuva" on ylipäätään jotain. Näin ollen mieskuva koostuu miehistä yksilöinä.
2: Se on liitoksissa samantapaiseen kieleen kuin "mansplaining" -termin käyttö. Tämäkin käsite on jostain syystä muuntunut sellaiseksi että mikä tahansa ei-feministinen teksti on turhaa koska se ikään kuin edustaa kerettiläisyyttä. Sanomalla sitä mansplainiksi sanotaan että se on paskaa koska se on paskaa. Argumentaatiomallille löytyy toki myös sovinistinen vastine. Itse asiassa hyvin samantapainen vastine. Se liittyy siihen kun naisen valitus tuomitaan bitchingiksi, kuukautiskierron vaiheeksi tai vain nalkutukseksi. Kun asia ohitetaan luokittelemalla "relevantti-eirelevantti" -leima ilman sen kummempaa on kyse asenteellisuudesta. Esimerkiksi feminismissä näyttää olevan niin että naisten palkkaerot ovat oleellinen asia tasa-arvotyölle. Kun taas jos mies tuo esiin ongelmia hän on aina sovinisti joka siirtää huomion epäoleellisuuksiin. Jos sovinisti sanoo "feminazi", tiedät keskustelun päättyneeksi. Aivan samaan päädytään kun "mansplaining" -sana ilmestyy. Halveksuttavaa!
3: Feministit ovat hyvin vastahankaisia käyttämään vastaavia termejä marginaalisista ihmisryhmistä. Esimerkiksi voitaisiin puhua vaikka toxic transgenderismistä tai vastaavista. Se kun voisi marginalisoida tämän ryhmän. Kuitenkin jossain määrin tässä on kasvava ongelma joka johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että kun leima ei osu marginaaliin vaan valtavirtaan, se loukkaa useampia ihmisiä. Ja osasyy feminismiin liittyviin soraääniin johtuukin varmasti siitä että hyvin harva pitää siitä että heitä pilkataan. Feministi itse tietenkin kokee että hänhän vain vapauttaa yksilöitä ja että yksilöitä ei pilkata. Mutta tämä onkin juuri sitä abstraktioimista jota dissasin ensimmäisessä kohdassa. Ei oikeasti voida puhua "miehistä" ilman että kyseessä on joukko joka koostuu yksilöistä.

Muitakin syitä on. Ja ne itse asiassa voi demonstroida juuri siten että otetaan esiin naisvastine. Mitä jos puhuttaisiinkin myrkyllisestä naiseudesta? Tällöin on tietenkin luovuttava joistan omista näkemyksistäni. On aksiomatisoitava toisin ehdoin. Sellaisin jotka itse asiassa hylkäävät yllä olevat näkemykseni. Tästä seuraa tietenkin omituinen postmodernis-miltei-älyllinen leikki. Josta kenties voi oppia jotain.

Myrkyllinen naiseus.


Redditissä, älyllisyyden nollapisteessä, on itse asiassa tartuttu "toxic femininity" -aiheeseen. Ideani ei tässä mielessä ole kovinkaan luova. Siellä on kuitenkin esitetty hyvin mielenkiintoinen argumentti. Se koskee käsitteen relevanttiutta. "rigid feminine gender roles are not immediately dangerous, they are more corrosive than toxic. A woman may 'get away with' more than a man, but her role is passivity and weakness. Playing games isn't dangerous, just ... corrosive." Asennetta voi kuvata esimerkillä "Occasionally you get a "cat fight" but it's not serious. They wouldn't want to break their nails or muss their hair and besides, it's not lady like."

Tässä on jo argumentin tynkää. (Kun reddit ylittää Tämän päivän feministiryhmän tason on huomio jokseenkin huolestuttava maamme keskustelukulttuurin tasoa ajatellen.) Naiset ovat anorektisia ja kuihduttavat itsensä passiivisuuteen ja ulkonäköpaineisiin. Toxic masculinity taas pitää allaan "negatiivisia miehekkyyteen liittyviä piirteitä" jotka usein voidaan tiivistää jonkinlaiseen ajatukseen "primitiivisyydestä" ja "aggressiivisuudesta" tai joita vähintään oikeutetaan viitaten kivikauden soturimies -mielikuviin ja kertomuksiin.

Selvästi tässä puhutaan kulttuurin esittämästä naiskuvasta. Ja siihen liittyy stereotyyppinen leidi joka ei miekkailijanaisten tapaan pyyhi nössykkämiehillä lattiaa. (Elinpiiriini ei tosin kuulu hirveästi muunlaisia naisia. So there.) Ja anorektikko epäseikkailija onkin hyvä mielikuva. Mutta jos mietimme asiaa tarkemmin, voimme huomata että klassisessa naiskuvassa on itse asiassa
1: Justiinan tyylisiä pirttihirmuja. Jotka ovat koomisia. Perheväkivallasta on tehty vitsi "Pekka ja Pätkä" -tyyliin. Samoin nalkuttamisstereotypia kertoo siitä että perinteisessä feminiinisyyden mallissa naiselle on annettu valtaa verbaaliseen väkivaltaan. Minulle on opetettu että verbaalinen väkivalta olisi kiusaamista. Ja tämä on näkemys jota nimenomaan liberaalit feministipiiritkin ovat hyväksyneet. On erikoista miten he ymmärtävät väkivallan usein vain lyömiseksi. Joka kieltämättä onkin perinteisen stereotyyppisen mieskuvan mukainen.
2: Äitiyteen liittyy usein syvää possessiivista valtaa joka koskee esimerkiksi sitä kenen luoksi lapsi jää erotilanteessa. Ja tämä ei ole vain valtaa suhteessa miehiin. Hyvin usein tämä on myös valtaa suhteessa lapsiin. Esimerkiksi lupa vitsata ja muuten rangaista lapsia ovat mukana tässä naiskuvassa. Nainen itse asiassa saa kasvatuksen nimissä käyttää stereotyypeissä melko paljonkin aggressiivista valtaa. Kunhan se kohdistuu lapsiin. (Tai em. mainittuihin humalassa oleviin miehiin).
+: Mikä sitten on aktiivista ja mikä passiivista? Jos toxic masculinity koskee sitä että mies ei suostu menemään hoitoon, se on passiivista itsen heitteellejättöä aivan kuten monet naisellisetkin teot. Kenties pitäisi siis luokitella näitä ongelmia johonkin nelikenttään jossa on feminiiniydessä korrosiivisia ja toksisia puolia ja samat mieheydestä. Redditin käsitteet eivät siis olekaan niin itsestäänselviä. Itse asiassa syyt miksi ei voida käyttää toxic femininity -käsitettä ovat jotain jotka heikentävät vahvasti myös toxic masculinity -käsitteen tehoja.

Tämän lisäksi on olemassa catch. Nykyajan naistrereotyypit ja kulttuurin naisihanteet eivät ole "Pekka ja Pätkä neekereinä" -tasolla. Feminismi on valtavirtaa. Tämä myös estää feministien marginalisointiteoriat. Tosiasiassa tämän hetken vaaleja ja muita käydään feministisiä tasa-arvokäsitteitä soveltaen. Tämä tarkoittaa sitä että jos puhutaan perinteisestä heteronormatiivisuudesta, se ei ole enää kovin relevanttia kehäkolmosen eteläpuolella.
1: Tässä itse asiassa on riskejä ; Kirkollisissa piireissä ateistit kutsuvat "kehäkolmossyndroomaksi" monien liberaalipappien, esimerkiksi Laajasalon, tapaa käsitellä uskontokriitikoita ja ateisteja. He pitävät moitteita asiattomina. Heillä ei kuitenkaan näytä olevan mitään sellaista käsitystä siitä mitä tarkoittaa olla uskonnoton "kehäkolmosen pohjoispuolella", esimerkiksi lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Vanhoillinen junttimiesstereptypiakin on varmasti vallassa monessa paikoin Suomea. Sillä ei vain ole relevanssia kaltaisilleni urbaaneille miehille eikä itse asiassa urbaaneille naisillekaan. Tarinat eivät sovellu itseen. Mutta niitä käytetään itsen ja oman identiteetin, etenkin uhri-identiteetin, vahvistamisessa. Kontekstointi on vaikeaa, mutta se on joka tapauksessa tehtävä.

Ja tässä saadaan aivan uusia puolia "myrkylliseen naiseuteen";
1: Voidaan esimerkiksi huomata että "toxic masculinity" pitää sisällään "negatiiviseksi tunnistettuja piirteitä". Nämä eivät kuitenkaan usein koeta huonoina naisissa. Sillä jotenkin ilmoilla on ajatus siitä että marginaalius on arvokkain suoja. Ei ole mitään väliä mitä teet vaan se mitä edustat. Ja tämän edustamisen pitää koskea vähemmistöä. Siksi aggressiivinen mies on sovinistiäijä joka heijastelee toksista miehekkyyttä. Mutta aggressiivinen nainen, klassinen poikatyttö, onkin emansipoitunut koska hän irrottautuu naisstereotyypistä. Eli toisin sanoen aggressiivisuuden toksisuus ei riipukaan negatiivisesta attribuutista vaan siitä mitä tätä toimintaa tekevä edustaa. Minun on vaikeaa kunnioittaa niitä yksilöitä jotka tämänlaisia ideoita kannattavat, riippumatta siitä oikeuttavatko he jesuiittamaisesti tätä toimintaa jollain ideologisella sanalla jolla on positiivisia konnotaatioita. Eli itse asiassa toxic femininity ei ole olemassa koska jos toxic masculinityn käytöspiirteet ovat naisessa ne ovatkin hyvin helposti ihanteita. Näin käy siksi että marginalisaationäkökulmaa ylikorostetaan ja näin ollen "perinteisen stereotyypin mukaisuus" ei voi olla vapautta ja siitä irtautuminen on vain sitä. Ja koska tämä on valtavirtaa, voidaan nähdä että olisi kasvanut tarve toxic femininity -termin käyttämiseen.
     1.1: Toki on hyvä huomata että monesti vähemmistöillä on oikeasti riskejä. Esimerkiksi sukupuolielinkirurgialla tehty juridisen sukupuolen vaihtaminen ja "ristiinpukeutuminen" herättävät kiukkua ja näissä piireissä väkivaltarikoksen uhriksi joutuminen on muita suurempaa. On hyvä pitää maltti tässäkin.
2: Toisaalta myrkylliseen maskuliinisuuteen on liitetty myös raiskauskulttuuri. Tämä sana on hyvin ympäripyöreä. Mutta sillä on jonkinlaista sisältöä. Siihen voidaan liittää ajatus siitä että miehet eivät hallitsisi seksuaalisuuttaan vaan olisivat aina panemisen tarpeessa. Ja ajatukset siitä, miten mies jotenkin luonnostaan panisi useita naisia kun taas nainen olisi yksiavioinen. Ja että tämä luonnollisuus olisi myös oikeutus tekoon. (Evoluutiopsykologiaa vastaan minulla ei itse asiassa ole mitään, mutta nähdäkseni joskus se tuo esiin ongelmia jotka pitää ratkaista eikä ominaisuuksia jotka pitää oikeuttaa.) Ja tässä mielessä voidaan huomata että toxic femininityyn liittyy nykyään vahvaa raiskauskulttuuria. Itse asiassa nykyään käydään melko paljon keskustelua siitä voiko miestä lainkaan raiskata. Ja moderneja menestyviä naisia näyttävät romanttiset komediat tulvivat sitomis-raiskauskohtauksia jotka kuvataan positiivisessa sävyssä. "Wedding Crashers" -elokuvan sidonta-ilman-lupaa-makaaminen on tästä varmasti helppo esimerkki. Kohtauksia on paljon. Ongelmaa ei näytetä oikein tiedostavan joka kertoo siitä miten voimakas hegemoninen diskurssi kyseessä on. Kun rikosta ei nähdä muuta kuin irrelevanttina ja absurdina, se kertoo että tätä myrkkynaiseutta ei edes ymmärretä kyseenalaistaa.

Lisäksi voidaan ottaa miesnäkökulma. Ylläolevat temput eivät vaadi kovin oleellista näkökulman vaihtamista. Mutta tosiasiassa tilannetta voidaan ottaa vielä pidemmälle. Nimittäin on niin että kun puhutaan kulttuurista, vainoaja on aina mieskulttuuri. Mieskulttuuri ja patriarkaatti komentaa naisen tiettyyn rooliin. Feministipiireissä nämä näkökulmat ovat olleet jo kauan kritisoituja, mutta valtavirtafeminismissä niitä näkee käytännössä yllättävän harvoin. Feministit puhuvat tietyistä aiheista usein ja toisista hyvin harvoin.
1: Tilanne on itse asiassa hyvin sama kuin uskonnon kohdalla. Kirkostakin kuulee usein siitä miten he kontrolloivat fundamentalismin ongelmia. Eli uskontokritiikille ei ole tarvetta koska he hoitavat sen itse. Käytännössä kuitenkin ev.lut -piireissä lestadiolaisten hoitokokouksiin ja pedofiliaan liittyvät skandaalit on ohitettu muutamalla lausunnolla. Teot ovat puuttuneet. Toisaalta jos kritisoit uskontoa, saat varsin helposti kuulla olevasi militanttiateisti. Kenties siksi että oikein muut, eli esimerkiksi ihmiset kirkon sisällä, eivät käytä tuota näkökulmaa ja kritiikkiin liittyviä retorisia keinoja. Täsmälleen sama tapahtuu feminismissä. Jos otat esille patriarkaattiteoriaa kritisoivan feminismikulman korostamatta että tässä puhuu feministifilosofi, saat kuulla olevasi antifeministimies. Keskustelu on niin skeemautunut että lausunnot tulkitaan melko väkisin vääntäen sovinistimalliin. Minulle itse asiassa kävi tänään täsmälleen näin. Ja kun vaadin olkiukon korjaamista, kommentaattori toisti olkiukkonsa rakenteellisesti samanlaisena ja uusin sanoin. On toki niin että sivistyneessä keskustelussa olisi kenties syytä täsmentää asioita. Mutta toisaalta sivistyneessä keskustelussa ei luoda loukkaavia olkiukkoja, olla korjaamatta niitä ilmoituksesta. Ja jos ei tiedetä niin kysytään sen sijaan että väitetään toisen suuhun asioita.

Jos lähdetään alempitasoisen miehen maailmaan, on huomattava että usein toistuva teema tuntuu olevan se, että lassukka korostaa että naiset sanovat suulla yhtä ja palkitsevat teoilla toista. Henkenä on se, että tosiasiassa naiskulttuuri palkitsee ja täten luo mieskulttuurin. Logiikka on samantapainen kuin perinteisessä patriarkaattiteoriassa jossa anorektinen nainen on passivinen koska aggressiivinen sovinistimies(kulttuuri) käyttää (väki)valtaa ohjailussa ja vaatii naisilta tietynlaiseen muottiin menoa. Toisin sanoen kulttuuri alistaa miehen yksilönä aggressiiviseen mieskulttuuriin ja nainen on sitten kahdesti alistettu. Mieheydellä (kulttuuri) on aktiivinen asema. Joten tahdon vapaus on vain miehillä ja mieskulttuurilla. Nainen on uhri, mieheys on pahantekijä. Tässä logiikka vain menee toisin päin. Eli toisin sanoen naiset rankaisevat miehiä jotka eivät toimi tietyn mieskuvan mukaan. Ja se, että he sanoissa ja ideologiassa korostavat muuta nähdään petoksena jolla naiskulttuuri pesee maineensa niin että vain miestä voidaan syyttää. Eli naiskulttuuri määräisi seksin ja kodin ja perheen hallinnalla miehen töihin ja avioeron jälkeen syrjäytymään.
1: En usko että tämä teoria on sen pätevämpi kuin patriarkaattiteoriakaan. Mutta se on kuitenkin osatotuus ja näkökulma. Jota relevantisoi myös se, että samantapaiset ajatukset ovat naisnäkökulmassa aivan hyväksyttyjä. Eikä niiden lausujaa haukuta idiootiksi feministiryhmissä. Näkisin että tässä kaikessa on syynä nykyajan pahin asennesairaus. Se, että jokainen yrittää aina ja kaikkialla hankkia identiteetilleen uhrinstatusta. Se on poliittisesti kannattavaa. Joka tekee siitä vallankäyttöä hyvin omintakeisella tavalla. Eniten valtaa on sillä joka saa useimmat uskomaan olevansa uhri. Siksi uhriuden hakemiseen on suhtauduttava varoivaisuudella. Sillä näennäisuhrit itse asiassa vievät huomiota vakavista asioista. Niistä jotka ovat oikeasti uhreja.

Loppukaneetti:

Jos edelläolevien perusteiden nojalla ryhtyisin puhumaan toxic femininitystä julkisessa keskustelussa, huomio varmasti keskittyisi siihen miten epäkohtelias myrkky -sana käsitteessä on. Itseäni tämä ei kiinnosta. Ymmärrän että poliittis-aktivismitasolla myrkky -termi johtaa väärinkäsityksiin ja on leimaava. Minulla ei ole minkäänlaisia esteitä käyttää pejoratiivisia termejä argumentin sisällä. (Minulla on jopa eksaktisti määritelty kusipään käsite josta olen puhunut blogissani.)

Huomattavinta varmasti olisi se, että tämä koettaisiin vihamielisenä sellaisella tasolla että jos puolustautuisin selittämällä että kritiikin olemassaolo on  isoin ongelma. Nykyfeminismin virtauksia lainaten voisin selittää innolla että "minusta on ikävää että naiset eivät ymmärrä tehdä eroa sen välillä mihin he identifioituvat ja sillä mitkä vain ovat heihin liittyviä ominaisuuksiaan ja mitkä ovat heihin kulttuurin liittämiä käsitteitä." Mutta paskapuhettahan se olisi. Ei ole mitään kulttuurista mieheyttä ja kulttuurista naiseutta joka lilluisi abstraktina platonisena ideana jossain tyhjässä. Ei. Kulttuuri syntyy massoista ja keskiarvoista ja mielipideklustereista. Samoin mies- ja naiskuvat. Mieheys ja naiseus koostuu yksilöiden näkemyksistä ja teoista. Muu on yhtä naurettavaa kuin "vihaan syntiä mutta rakastan syntistä" -ajattelu jossa tuntuu olevan leimallista se, että "rakastan sinua mutta vihaan kaikkea mitä olet, edustat, teet, ajattelet ja olet". Kaikki tämänlainen on ideologista paskaa jolla peitetään se tosiasia että liikkeessä toimivat ihmiset ovat laajakirjoisesti paskiaisia.

Femnismiä ja fundamentalismikristillisyyttä yhdistääkin se, että molemmissa esiintyy melkoisessa määrin sellaista että sivistyssanoihin kiedotut asennevammat ja pilkallisuudet mitätöidään absraktioimalla niihin liittyvät konkreettiset ongelmat. Tai määrittelemällä hyvyys sillä tavalla että ongelmakäyttäytyminen onkin emansipaatiota tai hyvyyttä. Feminismin kohdalla sellaiset käsitteet kuin "mansplaining" ja "toxic masculinity" ovat tämän ytimessä. Ja ne ovat tätä siitä huolimatta että nämä ajatukset eivät itse asiassa ole täysin ja läpeensä onttoja ja typeriä.

Ei kommentteja: