Kun poterossa on liikkuvat maalitolpat

Nicholas Shackel moitti "The Vacuity of Postmodernist Methodology" postmoderneja filosofeja siitä että heillä on usein yhden argumentin ympärillä itse asiassa kaksi argumenttia joita käytetään eri tilanteessa. Argumentista on filosofisesti vahva versio jota on helppoa puolustaa kriitikkoa vastaan. Ja sitten heikko versio jota käytetään useammin ja etenkin silloin kun vastassa ei ole vahvaa kritiikkiä. Näitten versioiden välillä varioidaan ja niitä käytetään toisiinsa sidottuina vaikka analyyttisesti kyseessä ovat kaksi eri argumenttia.

Shackel moitti sosiaalisen konstruktion ajatusta. Siitä on vahva ja hyvä versio jossa korostuu se, että ajattelemamme asiat ovat kulttuurisia konstrukteja siinä mielessä että ne nojaavat kieleen ja käsitteisiin joita kulttuurimme on kehittänyt. On totta, että työskentelemme kulttuurimme tekemillä ajatuksilla. Teoriat eivät putkahtele tyhjästä. Tämä on argumentin vahva puoli. Tämä on se vahva argumentti jota sosiaalinen konstruktio tarkoittaa silloin kun postmodernisti kohtaa vastustusta. Tämä argumentti on vahvalla pohjalla ja tätä kautta sitä voidaan pitää totena. Mutta Shackelin mielestä yleisluontoinen, triviaali ja tätä kautta ei-kiinnostava.

Usein tätä kuitenkin käytetään toiseen asiaan. Nimittäin siihen että näissä teorioissa ei olisi totuutta. Että kulttuurimme ulkopuolella asioilla ei ole mitään merkityksellistä sisältöä. Että faktat ja totuudet eivät sisällä tätä kautta mitään. Että esimerkiksi tiede tutkii kulttuurisia mielipiteitä. Tämä taas ei ole kovin vahva, ja tämän puolustaminen on vaikeaa. Toisaalta tämä on väitteenä kiinnostava ja kaikkea muuta kuin triviaali. Se on vahva väite.

Shackelin ajatus on siinä että näitä käytetään yhteennivottuna. Usein sitä esitetään ajatuksia jotka ovat heikkoa. Mutta kritiikin alla oman ajatuksen järkevyyttä korostetaan sillä paremmalla versiolla. Ja näin se ajatus jolle haetaan suosiota ja jota ajetaan eroaa paljonkin siitä mitä puolusteaan kriisin hetkellä.

Toisin sanoen eri kontekstissa sama asia sisältää oleellisesti eri asioita. Ilman kritiikkiä ajetaan vahvaa väitettä mutta kritiikin alla esiin tulee ”tarkoitin vain, että” ja tällä keskustelu siirretään vakaammalle pohjalle. Kaikki kiinnostava ja provokatiivinen sisältö käsitellään silloin kun vastassa ei ole kritiikkiä. Ja kritiikin hetkellä palataan ei-provokatiiviseen ja triviaaliin mutta sinänsä molempien hyväksymään muotoon.

Henki on kieltämättä havaittavissa. Esimerkiksi itse olen sitä mieltä että postmodernien ajattelu intresseistä ja maailmankuvista on tärkeä. Tärkeä ja tosi kahdella tavalla; Esimerkiksi se, että hypoteesinmuodostus ei tapahdu tyhjiössä. Charles Darwinin ajatukset yhteiskunnasta ja taloudesta – Thomas Malthusin talousteoriasta joka keskittyi rajallisiin resursseihin – vaikuttivat hänen evoluutioteoriansa sisältöön. Tämä on varmasti ainakin yksi teorian keksimisen syy. Tutkijat toisaalta yksilötasolla innostuvat asioista maailmankuvallisesti ja tämä on syy sille miksi he tarttuvat joihinkin asioihin. Ja kolmanneksi tieteessä on havaittu että paradigmanmuutoksissa menee usein aikaa koska professorit eivät korjaa mielipiteitään. Vanha paradigma jää eläkkeelle. Tässä mielessä evoluutioteoria on maailmankuvallinen.

Mutta koska tiede on tutkimusprosessi jossa eri tutkimusohjelmat ovat eri tavalla hedelmällisiä, eivät kaikki teoriat silti jää elämään. Esimerkiksi maailmankuva voi saada evoluutioteorian ystävän ja kreationistin innostumaan omasta teoriastaan. Ja tämän maailmankuvansa he helposti vievät hautaan.

Mutta evoluution tutkimukset johtavat johonkin; Se ei ole vain ja pelkästään maailmankuva ja maailmankuvallinen. Siitä voidaan vetää ennusteita joita tutkia. Kreationismi taas ei tuota tämänlaisia. He pikemminkin suojaavat ydinkäsitystään erilaisilla ad hoc -suojauksilla. Heillä ei ole tutkimusohjelmaa vaan rationaalinen maailmantulkintaprojekti. Ja tätä kautta evoluutio tutkimusohjelmana on menestyksekäs kun taas kreationismi ei. ; Se, että maailmankuvan mukaisia tuloksia saadaan ei ole yksilöiden hallussa. Ja tämä on tieteellisen metodin hienous. Ilman sitä olisi dogmistoja jotka eivät korjaisi itseään. Teorian keksiminen ja yksilöiltä saatu suosio on liitoksissa maailmankuvaan. Mutta menestys tutkimusohjelmana sisältää elementin joka ei ole tutkijoiden hallussa vaikkakin ne ovat toki tutkijoiden pyrinnöissä.

Tämänlainen maalitolppien siirtely on tavallista arkielämässä.

Jos esimerkiksi kannattaa homeopatiaa, voi toisaalta väittää että vaihtoehtohoidot ovat aivan yhtä hyviä kuin koululääketieteen löydökset. Tai jopa parempia. Väite on että ne parantavat. Ja että nämä parantavat hienommalla tavalla kuin lääketiede koska koululääketieteen syytetään parantavan vain tautien oireita kun taas homeopatia parantaa tautien taustasyitä. ; Mutta kun tätä kritisoidaan kaksoissokkotutkimuksilla joissa ei saada placeboa vahvempaa tulosta, korostetaan että vaihtoehtohoidot ovat harmittomia ja että placebo vaikuttaa ja paranemisessa on mentaalinen komponentti. (Jossa ohitetaan että koululääketieteessäkin on placebovaikutus. Tämän lisäksi sen lääkkeissä on pakko olla jotain muutakin.) Tämä on kieltämättä helpommin puolustettava asenne. Mutta sen perusteella on aika omituista hypätä tomun laskeuduttua selittämään siitä miten homeopatia parantaa korvatulehduksen koirillakin.

On helpompaa puolustaa homeopatiaa harmittomana, ja muuttaa keskustelua siihen suuntaan kuin kriitikko olisi väittänyt että vedenjuonti pienissä määrin vaarantaisi terveyden sellaisenaan. Tosiasiassa kriitikot ovat kuitenkin selittäneet että tutkimusten mukaan homeopatia ei toimi yhtä hyvin kuin koululääketiede. Ja että homeopatiassa riskinä on se, että homeopatia nähdään vaihtoehtona hoidolle, ja hoitoon saatetaan jättää menemättä. Jolloin haitta tulee siitä että ei hyödynnä koululääketiedettä kun ajattelee homeopatian olevan maailmankuvallisesti tasa-arvoista ja toiminnaltaan yhtä hyvää ellei parempaa kuin normaalilääketiede.

Toisaalta kun korostetaan että ”ateismi on uskonto” siinä haetaan useimmiten valtaa asenteelliselle ajatukselle siitä että ateismi olisi jotenkin uskontoa siinä mielessä mitä uskontoa harjoittaviin liitetään. Eli ateistit olisivat dogmaattisia ja heidän väitteensä olisivat yhtä totuudesta riippumattomia.

Mutta kritiikin alla palataan triviaalimpaan ajatukseen jossa korostetaan vaikka sitä että kaikki voidaan tulkita foundationalistisesti niin että ei ole mahdollista rakentaa täysin objektiivista aksiomaattista järjestelmää jolloin esimerkiksi matematiikka olisi sekin uskonto ja kaupassakäyminen uskonnonharjoittamista. Tämä on tosi mutta ei se mitä tässä itse asiassa ajetaan. Valtaa haetaan siitä että ateismi olisi jotenkin tietynlainen dogmaattinen valtajärjestelmä jolla olisi täsmälleen samanlainen asenne kuin uskovaisilla. Paitsi kritiikin alla jolloin osataan heittää käyttöön laajempi ja vähemmän asenteellinen ja konnotaatioiltaan kunnioittavampi uskonnon versio. Jonka puolustaminen koetaan sen asenteellisemmankin asian puolustamiseksi.

”Ateismi on uskonto” on käytännössä herjaus jolla ajetaan valtaa uskonnonkäytössä. Sillä halutaan vähentää ateisteista saatavaa kuvaa. Kritiikin alla se kuitenkin pakenee laajempaan ja epämääräisempään uskonnon määritelmään jossa perustelu on pikemminkin ajatus siitä että foundationalisteista kaikessa on kysymys perususkomuksista joten ateismi ei eroa tässä mielessä gravitaatioteoriasta tai matematiikasta. Tämän triviaalin ja vahvan asian puolustaminen on sitten se jolla argumentoidaan ja joilla ajetaan ajatusta ”ateismi on uskonto” joka sitten käytännössä palaa siihen herjakontekstiin heti kun kritiikki loppuu.

Itse asiassa keinosto ja temppu on melko lailla sama kuin postmodernisteilla Shackelsin ajatuksissa. Rakenne on sama, toki tässä ei käytetä terminä ”sosiaalista konstruktiota” vaan ”maailmankuvallisuus” -sanan käyttöä; Toki tässä on selvää että virheen huomaaminen on samalla helpompaa niin että konservatiivi uskovainen näkee saman argumenttirakenteen helpommin hölmönä silloin kun postmodernisti käyttää sitä.

Käsienheiluttelu jossa hyödynnetään ekvivokaatioita ja mielikuvia asioiden yhteenliittymisestä ei ole perustelua. Järkevä keskustelija sitoutuu yhteen määritelmään ja puolustaa sitä eikä vaihtele asennesisältöä kontekstista toiseen. Jos ”ateismi on uskonto” tarkoittaa jotain niin sitten tätä merkitystä ei saa vaihtaa ilmoille vain siksi että joko huomaa että vallankäytöllinen herjaaminen ilman asiapohjaa on tilanne johon joutuminen on uskovaiselle kiusallista ja hän haluaisi tällöin siirtyä sellaiselle alueelle joka on vähemmän loukkaava ja joka on muutenkin rationaalisempi.

Toki olisi mahdollista korjata näkemyksiä ja palata jonnekin vähemmän äärimmäiseen versioon ja lähteä tältä pohjalta filosofioimaan. Mutta Shackelin esilletuoma ongelma korostaakin sitä että vahva ja heikko versio samasta argumentista klimppiytyvät kannattajiensa mielessä yhteen niin että niiden välille ei oikeastaan nähdä eroa. Ihminen ei näe että hänellä on kaksi rinnastetta. Ja heidän mielessään se että puolustaa vahvaa argumettia tarkoittaa sitä että olisi puolustanut myös sitä heikkoa argumenttia.

The art of Seduction

Keskeneräinen, vielä selvittämätön, rikos päättelyssä.

"Frogwares" on tehnyt sarjan Sherlock Holmes -pelejä. Niistä ensimmäinen, "Testament of Sherlock Holmes" kuvaa klassisen erehtymättömän etsivän. Tartun tässä tarkemmin sarjan myöhempiin osiin, "Sherlock Holmes ; Crimes and Punishments" sekä "Sherlock Holmes: The Devil's Daughter".

Niissä esitellään nimittäin hyvin poikkeuksellinen lähestymistapa etsiväkertomuksiin. Peleissä on mahdollista tuomita syyttömiä. Sherlock Holmes saa silti tapauksen läpi ja Scotland Yard pitää tapausta silti ratkaistuna. Tämä jättää pelejä pelaavalle helposti sellaisen olon että hän ei ole täysin varma ovatko aiemmat tapaukset todella ratkaistu lopullisesti oikein vai ei.

On kenties hyvä lähestyä pelejä vaihe vaiheelta. Kun puhutaan Sherlock Holmesista on klassinen mukana kulkeva sana aina "deduction". Tämä kuvaa hyvin klassista deduktiivista päättelyä jossa premisseistä päästään suoraan johtopäätöksiin. Sana on kuitenkin usein hyvin liioiteltu. Niin klassisissa Sherlock Holmes - kirjoissa kuin myöhemmissä elokuvissa - ja näissä aiheena olevissa peleissä - asioita lähestytään usein kaikkea muuta kuin deduktiivisesti. Niissä vallitsevin piirre perustuu enemmänkin siihen että mielikuvissa päätelmät ovat rajatumpia kuin ne ovatkaan ja Sherlock Holmes löytää "laatikon ulkopuolelta" mahdollisuuden joka ei tule mieleen. Ja muutenkin päättelyt ovat usein induktioita - joskus jopa induktiivisen päättelyn alamuoto analoginen päättely, joka sellaisenaan ei viehätä esimerkiksi itseäni nerokkuudellaan.

Aiheena olevissa Sherlock Holmes -peleissä tätä asiaa on lähestytty hienosti.

Karkeasti ottaen Sherlock Holmes kerää faktoja. Faktoja saadaan (1) katsomalla yksityiskohtia rikospaikoilta (2) katsomalla yksityiskohtia ruumiista (3) skannaamalla haukansilmäisellä katseella epäiltyjä tai paikalla olleita ja ottamalla yksityiskohdat huomioon (4) katsomalla epäiltyjen ja uhrien tavaroita ja (5) kuulustelemalla epäiltyjä ja silminnäkijöitä. (6) Jotkin asiat saadaan tietoon kuvittelulla, jolloin Holmes kuvittelee miten tapahtumaketjut ovat tapahtuneet jotta kokonaisuus on koherentti. Tässä on kysymys hyvinkin ei-deduktiivisesta lähestymistavasta.

Nämä faktat eivät aina ole varmoja. Esimerkiksi kuulusteltavat voivat valehdella. Heidät voidaan saada kiinni, jos osataan tarkkaavaisesti huomata ristiriitoja todistusaneiston kanssa. Myös huomio siitä että eri ihmiset antavat keskenään ristiriitaisia vastauksia voivat olla lähtökohta siihen että jompikumpi valehtelee tai on erehtynyt.

Näistä sitten kasataan tiedon ensimmäinen aste. Nämä ovat usein joko yksityiskohtia tai sitten deduktioita. Esimerkiksi Sherlock Holmes voi nähdä vankilatatuoinnin uhrin kädessä, päätellä tästä että hän on ollut vankina. Jos premissi siitä että kädessä on tatuointi ja niitä on vain vangeilla ovat tosia, on tästä saatu deduktiivinen päätelmä.

Seuraava pelimekaniikan taso sitten on vain harvoin deduktiivinen.
1: Näiden faktojen avulla voidaan esimerkiksi arvata että jos jollakulla muulla on saman vankilan tatuointi, että he tuntisivat toisensa. Tosiasiassa tämänlainen päätelmä on induktio, se on enemmän arvaus. Kuulusteltavat usein ällistyvät siitä miten Holmes tietää näitä asioita, vaikka ne ovat enemmänkin enemmän tai vähemmän "akateemisia arvauksia".
2: Näitä faktoja voidaan yhdistää toisiin faktoihin. Nämä yhteenliittymät ovat vain hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa deduktioita. Sen sijaan ne ovat joko analogisia, eli niissä on samanlaisia jaettuja piirteitä, tai sitten niiden takana on jokin yhdistävä syy-seurausketju. Usein jopa useita. Tämä näkyy siten että näistä faktoista tulee valikoitavia. Joskus niistä tulee sellaisia kiinteitä väitteitä joiden kanssa muut asiat eivät saa olla ristiriidassa. Mutta usein näistä tulee enemmänkin avautuvia tutkintalinjoja joista arvataan jotain. Ja sitten näistä avautuu jokin jatkopäätelmä jota voidaan sitten testata vaikka rikoksen rekonstruktiolla tai muulla vastaavalla.

Voidaankin sanoa että Holmes ei ole kovinkaan deduktiivinen päättelijä. Ja tästä ei oikeastaan pidä olla yllättynyt. Sillä deduktio ei sinällään sisällä uutta informaatiota. Se on määritelmällisesti jotain joka seuraa automaattisesti siitä jos premissit ovat tosia. Tässä mielessä pelin detaljit kasvavat faktoiksi jotka kasvavat teorioiksi. Ja jos ne ovat riittävän kompleksisia ja ristiriidattomia kaikkien todistusaineistossa olevien asioiden kanssa, saadaan aikaan hyvin perusteltu uskomus siitä kuka on syyllinen. Ja kuten jokainen tieteenfilosofian ystävä tietää, tieto on hyvin perusteltu uskomus ja tämä taas on aina hieman eri asia kuin totuus. Voidaankin nähdä että jos totuus kiinnostaa, pysyttäisiin vain detaljien tasolla. Jo se mitä peli kohtelee faktana on usein induktiivisen päättelyn tulos ja tätä kautta siinä on mahdollisuus epävarmuuteen. (Esimerkiksi jokin todistusaineisto voi jäädä löytämättä pelissä. Jokin vale jää huomaamatta. Tai vastaavaa.)

Peli tuntee joitain keinoja joilla näitä teorioita kumotaan. Osassa tapaukista voidaan löytää aineistoa josta seuraa faktoja jotka ovat ristiriidassa jonkin mainitun asian kanssa. Etenkin jos faktat ovat sellaisia joihin pelimekaniikka ei salli vaihtoehtoja, näistä tulee hyvin ehdottomia. Tällöin päättelyruudussa näkyy punaisia kohtia. Tämänlainen selitys ei mene läpi. Jos faktaa ei voi arvata uusiksi, kyseessä on hypoteettis deduktiivinen tilanne jossa teoria kumoutuu joko modus tollens tai pelimekaanisesti sen kaltaisella ajattelulla. Toisin sanoen kyseessä on tilanne jota tieteenfilosofi kutsuisi falsifioitumiseksi. Tämänlainen ajattelu liittyy hypoteettis-deduktiiviseen ajatteluun. Teoriasta nostetaan yksittäistapauksia jotka sitten ovat ristiriidassa havaintoaineiston kanssa. Ja tällöin teoria falsifioituu.

Monesti teorioiden ristiriitaan ei ole mitään yksiselitteistä tapaa. Vaan ristiriita voidaan korvata useallakin eri tavalla. Joitain teorioita on arvattava uusiksi mutta aina ei ole täysin varmaa että mitä. Koherentti kokonaisuus voidaan saavuttaa usealla eri tavalla. Tämä tilanne muistuttaa paljolti niitä näkemyksiä joita Quinella on falsifioitumisesta. Hänen mukaansa ristiriita teorian ja aineiston kanssa voidaan yleensä korjata usealla eri tavalla. Tämä onkin tärkeää, sillä käsittelyssä olevissa Holmes -peleissä juuri nämä ovat niitä tilanteita jotka mahdollistavat viattomien tuomitsemisen. Epäkoherentti tarina ei kelpaa järjelliselle kelpo poliisi Lestradelle. Lestrade vaatii hyvin perustellun uskomuksen. Tähän vaaditaan sekä koherenssia että uskottava määrä evidenssiä.

Sherlock Holmesin maine ei siis perustu epäonnistumattomuuteen vaan siihen että hän osaa luoda todistusaineistosta metodisesti koherentin uskottavan selityksen siitä kuka on syyllinen. Tämä tulos tulkitaan rikollisen kiinnisaamiseksi eli onnistumiseksi. Joka luo mainetta erehtymättömyydestä. Tämä on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen tapa lähestyä rikoksen selvittämistä etsiväkertomuksissa. ; Holmes ei harjoitakaan art of deductionia, eli päättele ja verifioi positivistisesti ilmiöitä ja asioita. Sen sijaan hän osaa luoda koherentteja ja uskottavia mahdollisuuksia, joiden kautta hänellä on karismaa. Holmes harrastaa art of seductionia. Ja tämä on taito joka on vaikeaa ja jossa hän on harvinaislaatuinen tarkka ja taitava.

Peleissä on myös toinen taso.

Kun Holmes on ratkaissut tapauksen ja pelaaja on päättänyt että hän sitoutuu saatuun ratkaisuun, hänellä on käsissään syyllinen. Holmes voi päättää haluaako hän tuomita tämän vai tekeekö hän tälle jotain muuta. Tämä on tietenkin tärkeää koska jos päätelmä on pelaajalle epätyydyttävä, voi olla omalletunnolle helpottavaa jos epävarman syyllisen voi päästää pälkähästä ja siirtyä seuraavaan rikokseen.

Ja toisaalta vaikka uskoisi ratkaisseensa tapauksen hyvin, on monissa rikoksissa asianhaaroja jotka voivat vedota tunteisiin.
1: Jos rikos liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen, voidaan joutua valitsemaan sen väliltä että annetaanko aineisto Mycroftille joka ei nappaa murhaajaa mutta ottaa sen mukaan siihen että koko rikollisjärjestö kenties ehkä saadaan tuomiolle. Vai annetaanko poliisien napata murhaaja niin että tämä rikollisjärjestö pelastuu, ja mukaan liittyy silti helposti ulkopoliittinen kriisi joka voi haitata Englannin harrastamaa politiikkaa. Että mitä "yhteinen hyvä" merkitsee.
2: Esimerkiksi perheväkivaltaan puuttunut murhaaja on sellainen että joku voi periaatteessa haluta antaa armeliaisuutta, etenkin kun Viktoriaanisena aikana murhaajat hirtetään. Holmes -peleissä nämä ankarat tuomiot tuodaan esiin, toisin kuin vaikkapa herrasmiesmiäisen Poirotin seikkailuissa joissa whodunnit -taso on tärkeä. Rikollinen jää kiinni ja sitten rikos on ratkaistu. Eikä näissä usein hirveästi korosteta sitä mitä rikollisille sitten tapahtuu.

Tämä onkin kiinnostavaa. Sillä Holmes -peleissä moni voi pitää tätä moraalista ratkaisua hyvin tärkeänä. Minun appiukkoni pitää tärkeänä että murhaaja tuomitaan. Puolisoni taas korostaa sitä että olisi hyvä jos murhaaja tuomitaan "hyvällä maulla", eli joskus mutta vain joskus annetaan armon käydä oikeudesta. Itselleni laki on laki ja en pidä itse asiassa koko valintaa kovin merkittävänä. Ymmärrän että päätöksillä on vaikutuksia, usein poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta en ratkaise tilanteita tämä asia päällimmäisenä mielessä. Ja se että näitä moraalisia ratkaisuja alleviivataan ja korostetaan - niiden avulla Holmesin toiminta itse asiassa saa pelissä kokonaisarvion, eräänlaisen sen psykologisen profiilin - niin se on itselleni triviaalia. Se että asialla on poliittinen ja yhteiskunnallinen vaikutus ei tarkoita että tämä on teon tekemisen intressi.

Osittain jopa siksi että Sherlock Holmes on Sherlock Holmes tehdessään päätelmiään mutta hän voi näissä tuomitsemistilanteissa tehdä mitä vain menettämättä Sherlock Holmesiuttaan. Näin ollen näen että moraalisen ja yhteiskunnallisen tason korostaminen on itsessään valinta eikä mikään fakta ja ilmiselvyys.

Itse toki näenkin itseni skeptikkona jonka tehtävänä ei ole toimia kuten uskovainen julistaja joka "pelastaa heikoilta jäiltä" vaikka homeopatiaan uskovia. Itse näen että tärkeintä on vain tieto, se mitä tämän hetken tiede sanoo homeopatian uskottavuudesta. Totuus on minulle useimmiten ylipäätään hieman tarpeettoman mahtipontinen konsepti, sellainen jonka jätän mieluiten rauhaan ja keskityn vain siihen uskomusten hyvin perustelemiseen. Siksi en erikseen etsi homeopatiaan uskovaisia voidakseni kritisoida heitä, enkä puutu vaikkapa apteekkien toimintaa. Jos joku tuo minun läsnäollessani kannanoton homeopatiaan, sanon siitä toki näkemykseni - jonka yleensä pyrin perustelemaan jotenkin - siitä huolimatta että tiedän että se ärsyttää homeopaatikkoa, ja että ihmiset ovat yleensä niin jumiutuneita maailmankuviinsa että heitä ei argumentoida pois jostain johon heitä ei ole argumentoitu sisään. Jos joku halveksii maailmankuvaani ja sanoo että ihmiskunta "tulee toimeen" ilman tiedettä ja että homeopatian takana on jotain tunteellista ja kokemuksellisesti arvokasta, niin sitten minä ilmaisen vastahalveksuntani ja ilmaisen että itse tulen aivan hyvin toimeen ilman homeopatiaa. (End of discussion.) Nämä ihmiset saavat olla omaa mieltään ja he ovat omien kiinnostukseni kohdalta enemmän kuin väärässä, he ovat ikävystyttäviä ja tylsiä. On selvää että tämä vaikuttaa siihen miten Holmesia pelaan.

"Skientisti, skientisti, skientisti". Siis kuka?

Skepsis -ryhmässä oli keskustelua. Taustalla oli mielenkiintoinen tilanne. "Gallupissa ihmiset vastasivat ilman yhtäkään poikkeusta luottavansa tieteeseen. Mutta kun kysyin haastateltavalta heti perään, että voisiko tämä mennä homeopaatille hoidettavaksi, lähes puolet vastasi myöntävästi. Sillä, että homeopatian tehottomuudesta on satoja tutkimuksia, ei ollut vaikutusta. Ihmisten mukaan heidän pitää itse saada kokea."

Tämä on hyvin mielenkiintoinen tilanne. Elämme maailmassa jossa tieteeseen luottamus on tavallaan hyvin vahvoilla. Mutta yksi suosituimpia syytöksiä on syyttää jotakuta skientistiksi. Ajatellaan että skeptikot ja skientistit edustaisivat kovaa valtaa. Mutta kuitenkin he ovat enemmänkin marginaalissa ja paitsiossa. Esimerkiksi ei ole olemassa sellaista relevanttia pelkoa että koulutusta tai politiikkaa alettaisiin hoitamaan liian tiedevetoisesti. Huolena on enemmän se, että tiedettä ei käytetä avuksi tarpeeksi.

Elämme aikaa jolloin kreationisti voi sanoa luottavansa tieteeseen niin kovasti että pitää oman vakaumuksensa ytimessä Plantingan warrant -teesiä siitä että Jumala on taannut että voimme luottaa ehdottomasti ja ilman kyseenalaistamisen vaaraa tieteeseen. (Joka on perimmiltään yritys lämmittää loogista positivismia Descartesilaisella twistillä.) Mutta jos vaatii tämän luotettavan tieteen mukaisia juttuja evoluution kohdalla, on sitten skientisti ja "naturalisti".

Kun joku tieteen tulos ei miellytä, siihen luottaminen on tiedeuskoa. Jos taas tulos on oman maun mukainen, tieteeseen luottaminen on "vain järkevää" ja erimieliset ovat "naurettavasti taikauskoisia". Mieleen tulee se tilanne jossa ateismia kuvataan siten että maailmassa on useita tuhansia uskontoja jotka uskovat moniin tuhansiin jumaliin. Suurimmasta osasta niistä tuhannet jumalat ovat vääräoppisten kyhäelmiä. Ja osa vetää uskomuksensa yhtä tai muutamaa jumalaa pidemmälle.

Vetiset mullat

Suomalainen homeopatian puolestapuhuja Liisa Sulkakoski on sulkenut facebooktilinsä. Hän on aiemmin esittänyt vaihtoehtohoitoisia näkemyksiä muun muassa siitä, että taudit syntyvät henkisistä ongelmista ja että nämä siksi vaikuttavat käytökseen. "Kaikki ihmiset kulkevat terveinä, kunnes meitä kohtaa jokin elämänkriisi." Elämänkriisi, sairastuminen ja käytös kulkevat hänenkin kohdallaan yhdessä. Kuulemani syy on ymmärrettävä. Takana on Sulkakosken vakava sairaus. Sulkakoski nosti sairauttaan esiin tavalla joka puolsi homeopatiaa. Lopettaminen viittaa siihen että hoidot eivät ole edennet odotetusti. Ellei Sulkakosken kuolemaa sitten lasketa odotetuksi vaihtoehtohoitojen seuraukseksi.

Näissä käy helposti kuten Hunks -tanssija Jani Kokin kanssa kanssa. Ensin lähdetään käyttämään itseään näyttenä vaihtoehtohoidon tehosta. Mutta sitten kokemuksista opitaan. Näihin kriiseihin koskeekin se, että on helppoa tuomita sairastunutta viittaamalla siihen miten asia on hänen - ja koululääketieteen tai koululääketieteeseen uskomisen - syy. Mutta kun epäonni on omalla kohdalla, mieli kääntyy helpommin kuin asiasta aiemmin valittaneiden sairaiden vihaisista kommenteista.

Ja toisaalta terveenä skeptikkona on helppoa toivotella homeopaattisia multia ihmisille jotka ovat terveyden mentyä kriisissä joka olisi raskas kantaa ilman että siihen liittyisi oman maailmankuvan syvää kyseenalaistamista ja särkymistä.

Jossain mielessä vaihtoehtohoidot vaarantavat useiden ihmisten terveyttä. Mutta se ei tavallaan ole vaihtoehtohoitojen kannattajien vastuulla täydessä mielessä koska he tavoittelevat hyvää niillä asioilla joihin he itse kovin luottavat.

Skeptismi ja hölmöily

Vuoden lopuksi on tavattu katsoa menneisyyteen. Ja skeptikoillakin tuntuu olevan perinteenä katsoa vuotta taaksepäin. Tässä yhteydessä sävy on jotakuinkin seuraava "On taas tullut se aika vuodesta, jolloin voimme joulun suloisen ruusunpunan sieluista karistettuamme katsahtaa taaksepäin oksettavan inhon vallassa muistaen pahalla kaikkia niitä, jotka tekivät vuodesta 2015 täysin paskan."

Kun katsoin minkälaisia ehdotuksia vastauksiksi tuli, iski silmään se, miten vahvasti ne olivat poliittisia. Mainituiksi tulivat Huhtasaaren ja Niikon kaltaiset ihmiset. MV -lehden journalismi. Immosen Ollin tempaus. Tämä oli siinä mielessä yllättävää, että olen tottunut siihen, että skeptikot keskittyisivät ns. pseudotieteeseen. Mutta tänä vuonna huomio on keskittynyt enemmänkin siihen että ilmi on tullut rasismia.

Oma ajatukseni oli tässä hyvin yllättynyt. Olen nimittäin esimerkiksi ajatellut niin että ihmisiä voidaan kategorisoida ties millä attribuuteilla. Luokittelua voidaan tehdä pituuden, ihon tummuusasteen tai oikeastaan minkä tahansa ominaisuuden perusteella. Se, että ihmisiä arvotetaan paarialuokkiin ja muihin on sitten eettinen kysymys. Eli rasismin vastustamisen perussävynä ei ole mielestäni se, että ihmisiä ei voitaisi luokitella vaikka syntyperänsä mukaan. Kysymys on siitä miten näitä luokitelmia käytetään. Kun kysyinkin että miksi rasismiteema nousi esiin, korostui intuitioni palautteessa ; Tuli viesti että "koska ne eivät perustu mihinkään tosiasioihin."

Itse olen tottunut elämään maailmassa jossa skeptismi olisi sellaisessa kontekstissa että jos maahanmuuttoa vastustaisi polvirukouksilla ja uskoisi että tämä korjaisi tilanteen, kyse olisi taikauskosta. Sen sijaan jos joku torjuu maahanmuuttajia sillä että ottaa bensiiniä ja sytyttelee palamaan vastaanottokeskuksia, tekee aivan naturalistisen aktion jota voi moittia epäeettisyydestä mutta ei epätieteellisyydestä.

Sama asenne näytti kumpuavan myös lääketiedekriittisyydestä. Kun syytteenä oli että skeptikot eivät huolehdi "koululääketieteestä", nousi esiin se, että itse asiassa moni nimekäs skeptikko on kirjoittanut ihan kirjojakin siitä miten lääketieteessä on ei-tieteellisiä käytänteitä joilla markkinavoimat lobbaavat ei-toimivia tuotteita - joita siis pitäisi kutsua vaihtoehtohoidoksi, ne ovat vaihtoehto hoidolle. (Tämänlainen, esimerkiksi Goldacren harrastama, skeptisyys on tietysti väärää koska oikeasti tämänlaisia "koululääketiede" -nimellä otsikoituja syytöksiä esittää yleensä ihminen joka ei ole kriittinen vaan joka on niin varma niistä vaihtoehtohoidoistaan että puolustaa tätä vaikka kehittämällä perättömiä salaliittoteorioita "Big Pharmasta". Eli vastustavat vastustamisen ilosta eivätkä ajattele kriittisesti asioiden tieteellisyyttä ja totuudellisuutta punniten niin että molemmat saavat mahdollisuuden todistaa itsensä tehokkaaksi tai tehottomaksi.) Tässäkin keskustelussa nousi esiin se, että skeptikoissa on mukana myös niitä jotka korostavat merkantiilisen puolen. Ansaintalogiikkaa voidaan siis käyttää epätieteenä. Nähdäkseni ne ovat enemmänkin epäreiluja kuin joitain jotka eivät perustu esimerkiksi tunnettujen hinnansäätelyelementtien hallintaan ja manipulointiin.

Päähenkenä olikin siis se, että skeptikot ovat jostain syystä politisoituneet ja tässä yhteydessä alakulttuurissa on mukana näkemys jota ei voi enää kutsua miksikään muuksi kuin objektiiviseksi moraaliksi. Nähdään että eettiset kysymykset ovat myös tieteellisiä kysymyksiä. (Itse haluaisin manata väliin jotain is-ought -konsepteja kovemmin kuin Hume -vainaa.)

MV -lehden sentään jotenkin ymmärrän koska sen kohdalla ongelmana on usein puutteellinen faktantarkistus. Se julkaisee uutisia nopeatempoisesti ilman että se varmistaa uutisiaan. Moni lehden seuraaja pitää tätä jopa lehden etuna. Koska MV -lehti ei pidä sisällään entisten uutisten korjauksia tai muita vastaavia toisin kuin muut lehdet. Ja se tuo tapahtumista tiedot nopeasti. Nopeammin kuin muut tahot. Juuri sen vuoksi että faktantarkistus vie aikaa. Kun levitetyllä materiaalilla on kevyt faktantarkistus, sillä on hyvin vapausasteinen suhde totuuteen tai siihen mitä on tapahtunut. Ja kun omia virheitä ei tunnusteta saati korjata, edes ilmiselvissä tapauksissa, on selvää että syntyy hepoisti ei-tietoon perustuva echo chamber. (Toisin sanoen "kupla".) Ja tässä mielessä skeptikoilla voi olla tilaa politisoinnissakin.

Olen silti yllättynyt. Ja jokseenkin pettynyt. Monien on nimittäin ilmeisen vaikeaa edes ymmärtää miten "rasismi" ei perustu tosiasioihin hyvin erilaisella tavalla kuin vaikka homeopatia. Rasismi on relevantiksi valitun luokitelman päälle rakennettu tulkinta. Homeopatia taas väittää sellaisia asioita tapahtuvaksi joita ei tapahdu.

"Rohtojen ja myrkkyjen pahimmanlaatuisesta murhasta"

Michel Montaigne ei pitänyt lääkäreistä. Se oli hänen elinaikanaan varsin järkevää. Montaignen epäluulon takana oli paljonkin asioita. Niin epäonnistuneita parantajia kuin sitä että lääketiede oli dogmaattista siinä mielessä että sen kannattajat uskoivat auktoriteettien kautta tietävänsä. Montaignen pääsyy asiaan oli kuitenkin varmasti se, että hän näki kaiken parantamistoiminnan luontoon puuttumisena ; Montaignen mielestä luonnollinen elämäntapa takasi parhaan mahdollisen terveyden. Puuttuminen ei ole järkevää.

Montaignella oli erikoinen ajatus joka voisi olla kätevä nykypäivänäkin.

Normaalisti ainakin minä ajattelen modernia "koululääketiedettä" lähinnä "paranemistodennäköisyyksien parantajana". Eli lääkkeistä tiedetään että ne auttavat useammin kuin eivät. Näin ollen ihminen saa mekaanisen todennäköisen parannuksen. Tämänlainen on mekaanista ja tilastollista eikä siihen tarvita henkilökohtaista suhdetta tai kokemusta. Tämä lähestymistapa ei vaadi että lääkäri ymmärtää potilaan tuskaa tai pitää tätä kivasti kädestä paranemisprosessin läpi.

Itse asiassa modernit vaihtoehtohoitojen kannattajat pitävät tätä kylmänä ja mekaanisena ja yksilöllisyyden puutteena. (Siitä huolimatta että yksilöllisyys on hyvin vähäistä esimerkiksi monissa myytävissä homeopatiavalmisteissa joissa on "tilastollisuus" hyvinkin vahvasti ilmoilla.) Sen sijaan he kannattavat anekdootteja joita he pitävät henkilökohtaisen kokemuksen edustajina. En pidä tästä koska anekdootteja voi valehdella. Ja toisaalta anekdootit ovat helposti valikoivia eli esille ei tuoda epäonnistumisesta kertoneita tarinoita. (Vaihtoehtohoitojen suurin ongelma onkin se että höpöhoidossa käydään huvin vuoksi ja positiiviset kokemukset palauttavat asiakkaan takaisin kun taas negatiiviset ajavat asiakkaat muualle jolloin ainut mitä saadaan on hyvä palaute ja kassavirtaa siihen liittyvistä asiakkaista.)

Montaigne on tässä kätevä koska kun hän vastusti "rohtojen ja myrkkyjen" käyttöä lääkinnässä koska se oli "pahimmanlaatuista murhaa", hän korosti juuri sitä että lääkäreillä tarvittaisiin viisautta. Eli lääkäreiden tulisi itsensä olla kokenut kyseinen tauti. Ja heidän tulisi myös parantaa itsensä omilla keinoillaan tästä taudista. ; Tämä on hyvin hieno koska siinä lääkäri konkreettisesti luottaa viisauteensa ja parannuskykyynsä. Montaigne ottaa sairaudesta esimerkiksi syfiliksen joka on hyvin kenkku vaiva niin sairautena kuin hoitona. Olisikin miellyttävää jos moderni lisensoitu homeopaatti joka myy parannusta vaikka juuri syfilikseen joutuisi ensin sairastuttamaan itsensä syfiliksellä ja sitten kokemushoitaisi itsensä kuntoon pelkästään sillä omalla erikoisalallaan, esimerkiksi ilman antibiootteja. Tämänlaiseen systeemiin suostuviin vaihtoehtohoitajiin jotka ovat onnistuneet yrityksensä jälkeen parantamaan itsensä ja jotka ovat spesialisoituneet juuri tähän yhteen tai kahteen ongelmalliseen tautiin.

Heihin minäkin voisin luottaa hitusen. Tässä kun asiakaspalautteen sijasta on käsillä koko kyseisen parantajan aineisto sekä luottamus siihen että menetelmä myös toimii. Että vihje siitä että toimivuus on myös todellinen joskus.

Kärkkyjät

"Mies seisoo laella kallion. / Ja taalat jo melkein taskussa on. / Hän vetää ampuu ja horjahtaa. / Ei löydy palkkion kuittaajaa. / Haaskalinnut saalistaa."
("Haaskalinnut saalistaa")

Ei ole salaisuus että en pidä itseäni sosiaalisena, saati mukavana, ihmisenä. Usein tuntuu jopa että vihaan ihmisiä. Yhtenä syynä tähän on se, että jos ajatellaan keskivertoa ihmistä, en välitä hänestä. En ole kiinnostunut. Tästä seuraa se jännittävä paradoksi että ihmiset aivan säännönmukaisesti haluavat vuotaa minulle asioita. Asia, hämmästyttävää ja epäintuitiivista kyllä, meneekin juuri näin. Kikkaa käytetään tiedustelutoiminnassa.

Ainut ongelma on siinä että minä en ole vakooja. Ja toinen ongelma on siinä että pahiten tätä ominaisuutta käyttävät ihmiset joilla on asiaa. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä että saan yliannoksen (a) "sosiaalisia" ihmisiä jotka kuvittelevat että äänekkyys on sosiaalisuutta ja jotka osoittavat tätä monikulttuurisuuttaan ja avoimuuttaan ja nuorekkuuttaan puhumalla nuorten tuntemattomien ihmisten kanssa. (b) Juoppoja ja muita laitapuolenkulkijoita joille kukaan ei puhu. (c) Ideologisia ihmisiä jotka muutoinkin kärkkyvät että milloin pääsevät kertomaan sitä heidän asiaansa. (Arvatkaa kuka sen sijaan ei puhu? Tavallinen, täysjärkinen keskivertosuomalainen.)

Tähän liittyen voin ottaa ärsyttävän asian tällä viikolla. Istuin junassa matkalla kotiin. Edessäni istuva nainen päätti sitten alkaa verkostomarkkinoimaan minulle. Ilmeisesti se riitti että istuin samaan penkkiriviin. Toki muitakin käännytettäviä oli, mutta he eivät olekaan käyttäytymiseltään ja asenteeltaan synnynnäinen vakoilumenetelmä. Minä taas olen. Yritin aivan oikeasti olla kohtelias ja ystävällinen. Aivan uskomattomalla intensiteetillä.

Yritin jopa siirtää aihetta muualle - ihan sen takia että eettinen verkostomarkkinointi on koko lailla mahdoton.
1: Joko se perustuu pyramidimarkkinoinnille jossa alimmalla tasolla on aina paljon ihmisiä tappiolla ja huipulla muutama kerää tienestit. (Tuote voi toki toimia. Mutta tämä rakenne tulee vastaan.) "Oma ahkeruus" on tässä hyvin keinotekoista koska jos kaikki ovat sikaahkeria tämä alin porras pyramidissa on väistämättä olemassa. Sillä rahaa ei synny tyhjästä. Tällä ansaintalogiikalla en halua olla myöhään liikkeellä koska pyramidi kasvaa eksponentiaalisesti ja tienaaminen hyvin on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa (riippumatta ahkeruudesta.) Ja jos olen varhain liikenteessä, en halua olla se joka lypsää niitä raukkaparkoja.
2: Rahaa yritetään luoda tyhjästä. Tämä tapahtuu luomalla jonkinlainen kupla. Tällöin idea menee suunnilleen siten että ensin minä ostan sinulta kissan miljoonalla eurolla ja sitten sinä ostat sen takaisin toisella miljoonalla. Raha joka kiertää näyttää hirmu kivalta. Mutta Voi Vitun Jeesus noita miljonääripoloja.

Kyseessä oli, kuten usein onkin, luontaistuotepohjainen tuote. Uskonnolla ja luontaistuotteilla on yhteistä se, että molemmat ponnistavat jonkinlaiseen vaihtoehtohoitoon. Pirkko Jalovaaran uskollaparannus ei ole kaukana homeopatiasta ja siitä että ties mikä luontaistute parantaa aivan kaiken. Molempia yhdistää tietty kärkkyvä into palata siihen lempiaiheeseen. Sain jopa harhautettua tuota innokasta verkostomarkkinoijaa muihin aiheisiin, sanoin myös suoraan että "en ole itse kovin innostunut ottamaan osaa mutta onnea projektiin" -henkisesti kieltäytymisiä. Mutta aiheeseen palattiin silti. Toki hyvin intentioin ja hymyten. Tämä kun on se tapa jolla nämä asiat aina toimivat.

Koska minulle sosiaalisuus vie voimia, ja tarvitsen yksinoloa palautumiseen, ei ole yllättävää että olin tämän "kohtaamisen" jälkeen aika äksynä. (Mikä ei ole poikkeuksellista. Ihmiset kuitenkin puhuvat minulle melko uskomattoman usein. En ole keksinyt mitään kohteliasta keinoa kiertää tätä ongelmaa. Joten älkää ihmetelkö jos en aina ole kohtelias.) Näissä tunnelmissa päädyin sitten "Takkiraudan" blogiin jossa hän paljastaa että hänen perheessään on syöpää. Muutoin olisin kenties ollut kommenteista vain ärtynyt ja hiljaa mutta nyt päädyin lausumaan muutaman sanan. Kommenteista puuttui ns. myötäelo ja yksityisenä ihmisenä huomioiminen. Sen sijaan puhuttiin hyvin yleismaailmallista jossa suositellaan tutustumaan ties mihinkä vaihtoehtohoitoon. Suositeltiin tiettyjä lähteitä jne. Kerrottiin että vaihtoehtohoitoihin kannattaa tutustua.

Vertasin tätä opportunistiseen uskontoon jossa katastrofien jälkeen lähestytään emotionaalisesti järkyttyneisiin ihmisiin. Tätä pidettiin asiattomana, kenties ymmärrettävästi "Nyt teki myös tuomo likaisen tempun, kun yhdisti oman lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvan kirjoitukseni kouluampumiseen, uskovaisiin ja toisen heikolla tilalla ratsastamiseen. Hän siis "oikeutetun paheksunnan" keinoin pyrki debunkkaamaan hänen todellisuudenkäsityksensä vastaiset näkemykset. Ehkä tuomo pitää myös tätä kuvottana, kun miettii hetken, mitä tuli tehtyä. Itsehän en suosittellut mitään vaihtoehtoja, vaan kehotin perehtymään itse asiaan. Sinänsä hauska, että jotkut auktoriteettiuskoiset vetävät tästä aina herneen nenäänsä, vaikka epäilyn ja kriittisyyden pitäisi olla osa tieteellistä metodia, jota nämä useimmiten kovasti ihailevat." Ongelmanahan ei ole se, että oma suhtautumiseni lääketieteeseen on olemassa. Mutta se ei vaikuttanut tässä juurikaan. Syynä oli enemmän asenne kuin se mitä asiaa ajettiin. Kärkkyvä opportunismi ärsytti, ei se että ajettiin jotain asiaa eikä jotain toista.

Tuo on yksi niistä syistä jonka vuoksi olin aiemmin hyvin epämääräinen kun puolisoni kävi leikkauksessa. Tiesin että täsmennys kohtuu julkisella ja luetulla blogistilla johtaa siihen että "hyväntahtoisia neuvojia" virtaa puuhastelemaan erilaisin "kohteliain ehdotuksin". Kärkkyminen opportunistisesti tällä tavalla on ärstyttävää. Toki itsekin kirjoitan blogia joka varmasti monien mielestä edustaa likaisinta ja halveksuttavinta sisältöä. Mutta en sentään ole kuin korppikotka heti pinkeänä toisten kriisitilanteissa tuomassa ja mainostamassa sitä minun lempi-ideologiaa. En ajattele että "kannattaa kokeilla ja tehdä omat päätelmänsä" -mainoksella saisin eettisesti puhtaat paperit. Sillä eihän sitä saa. Kun sitä on sitä omaa ideologiaa mainostamassa ja siitä tiedottamassa. (Eikä henkilökohtaisin sävyin vain kuin "yleisenä periaatteena".) Kun jokin asia on liian epäeettistä jopa minulle, voi olla syytä aivan oikeasti katsoa peiliin ja hävetä. Hävetä! Sama koskee tietysti suurinta osaa muistakin utelijoista ja ideologisista kärkkyjistä. En näe opportunismilla eroa. Haaskalintu on haaskalintu.

Tämä kuitenkin kirvoitti johonkin rakentavaan.

Nimittäin siihen että huomasin että en ole koostanut yleisiä teemoja joilla suhtaudun vaihtoehtohoitoihin. Teen sen tähän.
1: Jos joku kysyy minulta mielipidettä luontaistuotteisiin tai "big pharmaan, pidän kysyjää asenteellisesti vääristyneenä ääliönä joka osoittaa väärällä dikotomiallaan että hän ei ole vastaamisen arvoinen ihminen. Hän päinvastoin vihjaa että hän ei tiedä riittävästi jotta kannattaa lähteä alustamaan yhtään mitään.
   1.1: Nimittäin osa luontaistuotteista toimii ja osa ei. Osa on todistettu lääketieteellisesti ja osa ei. Ei ole mitään "luonnollisuutta" joka takaa tuotteen hyvyyden. Ei mitään keinotekoisuutta joka tekisi siitä toimimatonta. Siksi arvioin aina partikulaaria luontaistuotetta, en laajamittaista alaa.
       1.1.1: Poikkeuksena on homeopatia ja sen tyyliset ratkaisut. Niissä kun on kyse siitä että sama filosofinen periaate sitoo yhteen de facto saman tuotteen. Homeopatia on aina vettä tai sokeripilleri. Tämä erikoisluonne takaa myös sen että se tulee olemaan jatkossakin usein käyttämäni esimerkki vaihtoehtohoidoista. Sillä yksittäinen tuote on usein sellaisenaan triviaali.
       1.1.2: Tosiasiassa en luota myöskään "big pharmaan" vaan edustan skeptismissäni Ben Goldacren tyylistä lähestymitapaa. Hän kritisoi kirjoissaan lääketeollisuuden intressejä jotka nimenomaan iskevät tieteellistä metodia vastaan. Hän ei suinkaan "luovu naturalismista" tai "skientismistä" tämän vuoksi vaan korostaa sen tärkeyttä entisestään. Ymmärrän toki että moni ns. pseudoskeptikko oikoo tässä ja sekoittaa lääketieteeseen luottamisen lääketehtaiden instituutioiden luotettavuuteen. Mutta minä en kannata tätä näkemystä ja tämän liittäminen minuun ja ajatteluuni jonkin "yleensä" -leiman kohdalla on väärä stereotypiointi joka loukkaa vähäistä kunniaani. (Silläpä tämä vähäinen jäänne on tietysti sitäkin arvokkaampi, harvinaisuutensa vuoksi.)
2: Minua ei oikeasti keskimäärin haittaa yhtään mitä ihmiset tekevät itsensä kanssa. Tupakointi on OK. Viinanjuonti on OK. Puolestani ihmiset saavat piikittää heroiinia. Tämä suvaitsevaisuus ei ole avomielisyyttä, se on hieman enemmän libertaaria. Suurin syy on se että minua ei kiinnosta. Tärkein syy tähän ei ole yleinen ihmisviha vaan se että suurin osa vaihtoehtohoidoista vertautuvat kalliisiin harrastuksiin. Jos ihminen sairastaa syöpää ja lääkärin tarjoaman hoidon lisäksi ottaa homeopaattisia valmisteita, niin ei tästä homeopatiasta ole mitään haittaa. Se verottaa kukkaroa. Ja se on oikeasti vain rahaa.
     2.1: Ongelmia kanssani tulee aluksi rokotedenialismin tyylisissä ratkaisuissa joissa vaihtoehtohoito onkin muuttunut vaihtoehdoksi hoidolle. Tällaisistä on yleensä kysymys "What's the harm" -henkisissä paikoissa. Mutta tässäkin toimin itse asiassa aika kohtuudella. Kun esimerkiksi "Hunksien" Jani Kokilla on ideologinen syy kieltäytyä hoidoista, en lähde kauhistelemaan "Vauva" -foorumin tapaan. Kun itse kantaa riskit omassa ruumiissaan niin ei ole muiden ongelma. Sen verran kyllä vihjaan että Setä Darwinilla saattaa olla tämänlaisissa asioissa asiaa. Mutta en jaksa välittää jos vapaaehtoisesti ideologisista syistä kuolevat pois. Ihmisillä on mielessäni hyvin vahva oikeus itsemurhaan. Ja joskus ihminen joko tietää tai hänen pitäisi tietää että on olemassa vakavia vaihtoehtoja.
   2.2: Pahempaa on tietysti siinä jos tämä kohdistuu johonkuhun toiseen, kuten omiin lapsiin. Lapsi ei ole mikään vanhempiensa ideologian jatke. (Mikä esimerkiksi tarkoittaa sitä että minun vanhempani eivät ole vastuussa minun ideologiastani. Mikä lienee heille molemmille kaiken kaikkiaan helpotus.) Siksi en suhtaudu lainkaan sallivasti rukousparannukseen johon liittyy lapsikuolleisuutta. Ja kun rokotedenialisti vetoaa Wakefieldin tunnetusti huonoon tutkimukseen ja riskin ottaa lapsi on kysymys juuri tästä. Mielestäni nämä ideologiat eivät sitten ansaitse tukea eivätkä ymmärrystä. Toki olen yhä sitä mieltä että jos nämä ideologistit itse haluavat tappaa itsensä niin siihen heillä on oikeus. (Kenties jopa enemmän kuin muilla ihmisillä.)
3: Tiedekysymys on pidettävä erikseen elämäntapakontrollista. Kun joku esittää väitteen joka on lääketieteellinen, sitä ei saa suojata kuin se olisi ideologinen. Kun minä keskustelen siitä onko jokin uskottavaa tieteellisesti todistettua hoitoa, minua kiinnostaa tutkimusmetodiikka. Ei minua kiinnosta mitä ihmiset tekevät itselleen. Ei minun tehtäväni ole mestaroida. Jos joku kokee että omalla ideologialla ottaa vastuun omasta elämästään niin siitä vaan. (Ihmiset saisivat mielestäni hypätä esimerkiksi kaivoon ideologisista syistään paljon useammin kuin nykyään tekevät. En murhaa tai piekse ketään mutta vapaaehtoisesti itse tehtyyn itsemurhaan kannustaminen lienee sitten asia erikseen.) Usein tässä tapahtuu kuitenkin sekaannuksia myös skeptikkopuolella joten tämä sekaannus on ymmärrettävä. Se on siksi hyvä mainita. Nyt olen maininnut sen tässä.
    3.1: Tiedeasioissa intressit eivät ole kiinnostavia. En rehellisesti sanoen näe hirveän suurta eroa kemiallisen lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen intresseissä. Perimmiltään molemmat ovat rahakasta bisnestä. Bisneksellä tehdään voittoa. Voitto ei ole välttämättä ristiriidassa parantamishalun kanssa. En usko että vaihtoehtohoitajilla tai "big pharmalla" on mitään pahantahtoisia intressejä. Aina ne eivät osu yhteen. Erot ovat tutkimuksissa tai haista paska. (Voin tehdä tämän koska intresseihin viittaaminen on ad hominem. Jos ihminen tai instituutti on väärässä ad hominemiin viitaten ja tämä on osa validia keskustelua niin sitten voin julistaa itseni voittajaksi haistattamalla paskat tälläisien esittäjille. Ja voi miten mielelläni teenkin sen!)
   3.2: Toinen tärkeä asia on se, että tosiasiassa minä en luota edes tutkimuksiin. Tämä voi tuntua omituiselta, kunnes tiedostaa että Antti Heikkilä. Antti Heikkilä esitti aivan lähiaikoinen kohua herättäneen lausunnon jossa korostui se, että jos yksi tutkimus eroaa konsensuksesta niin sitten tämä yksi tutkimus kumoaa teorian. Heikkilä muistuttaa tässä jännittävästä tuplapiirteestä : Ensinnäkin kannanotto asiaan vaatii helposti tuhansien tutkimusten viittaamista. Ja cherry pickingillä voidaan usein sanoa aivan mitä tahansa. Hän harrastaakin jotain jota itse sanon naïviksi fallibilismiksi. Sillä hän käyttää falsifiointiin viittaavaa perustelutapaa oikeastaan ymmärtämättä mitä falsifiointi tarkoittaa tilanteessa jossa tehdään tiedettä. ; Yhdellä tutkimuksella ei tosiasiassa ole juurikaan väliä. Kysymys on toistettavuudesta. Itselleni tulee mieleen kognitiotiedettä opiskellessani alan tutkijoita kiihottanut tutkimus joka tuotti jännittäviä tuloksia. Muut olivat yrittäneet toistaa samaa mutta muut eivät onnistuneet toistamaan tuloksia. Tutkija itse vakuutteli syyttömyyttään, että hän ei ole huijannut tai vääristellyt. Mielestäni tämä on irrelevanttia, sillä tosiasiassa tilastollinen varmuus on aina tutkimuksissa oleva ongelma. Periaatteessa osa "tilastollisesti varmoista" tutkimuksista on väärässä tilastomatematiikan pakottamana. Prosenttimäärä on pieni mutta olemassa. Emmekä tiedä mikä prosentti on tätä harhautunutta. Muuta kuin vaatimalla toistettavuutta. Siksi ei ole syytä miettiä miksi tutkimus ei toimi. Sen tulos ei ollut varmistettava. Jos on kiinnostunut etsimään syitä etsii syyllistä tai tuomittavaa, intressien kaluaminen kiinnostaa ihmisiä mutta minulle riitti tieteenfilosofisesti se että toistettavuuden puute tekee tästä yksittäisestä tutkimuksesta ohitettavan ja turhan vaikka en tiedä syytä siihen miksi. En kenties edes voi tietää. Ja parasta on että minun ei välttämättä edes tarvitse tietää!
   3.3: En skeptikkona oikein ymmärrä että pitäisikö minun "epäillä kaikkea" vai "olla kaikelle avomielinen". Sillä nämä ovat arkikielisiä kuvauksia jotka kuvaavat tieteellistä metodia helvetin huonosti. Keskenään ristiriitaisia käsityksiä saadaan asetettua vaatimuksiksi kun ei käytetä tieteenfilosofiaa. Tosiasiassa molemmat sanat pätevät tiedefanaatikon ajatteluun. Mutta termit ovat liian epätäsmällisiä jotta ne olisivat kovin oleellisia. Tosiasiassa tieteellisen validiteetin arviointia voidaan tehdä monessa asteessa. Ja kritiikin ymmärtäminen on kontekstoitava tässä kulmassa. Esimerkiksi Goldmanin metodi on hyvä tapa säästää työtä. Se on pika-arvio joka saattaa erehtyä. Se kuitenkin kertoo todennäköisesti siitä, että kannattako tutustuminen vai onko se ajan haaskausta. Myös Talebin metodi tarjoaa samantapaisia asioita relevanssin pika-arviointiin. Ja kenties yllättävästi jopa tieteentekijöiden suosima P -arvo on hyvä renki mutta huono isäntä.
       3.3.1: Kuitenkin nämä pika-arviot ovat helvetin tärkeitä. Sillä jos mietitään vaikkapa sitä että omainen sairastaa syöpää ja saat suosituksia vaihtoehtohoitoihin. Tämä tutustuminen ei ole mitään helppoa. Sillä tieteellisessä ajattelussa on sellainen jännittävä piirre että vaikka esimerkiksi päättelyn koherenssi ja loogisuus on periaatteessa yksiselitteinen asia jossa perusvirheet ovat toistuvia. Samoin kuin esimerkiksi tutkimuksen kaksoissokkoutuksen tarkistaminen on kohtuu mekaanista ja helppoa, on tämä prosessointi työlästä. Se vie aikaa. Ei siis ole mitään "yhtä vaihtoehtohoitoa" josta tehdä oma mielipide, vaan tosiasiassa vastassa on miljoona ja yksi väitettä joissa syöpää parannetaan ties millä ruokasoodasta pakurikääpään. Jokainen väite olisi periaatteessa tarkistettava erikseen. Sillä mikään ideologinen "luonnollisuus" ei voi olla pikaoikotieratkaisu. Ellei sitten luota siihen että asia on ideologinen eikä lääketieteellinen. Jolloin asia siirtyy taas pois siitä että onko kyseessä lääketiede vai ideologinen elämäntapa. Eli onko kyse siitä että tuote toimii vai siitä että onko ihmisillä lupa kuolla haluamansa elämäntavan mukaan.
     3.3.2: Työn säästö on tärkeää sillä jos omaiseen iskee syöpä, se on raskasta aikaa. (a) Loogisuus ei silloin ole parhaimmillaan (b) Ajan voi käyttää järkevämminkin. Se mikä vaikuttaa kohteliaalta, hyvää tarkoittavalta ja avuliaalta ei oikeasti sovi juuri siihen tilanteeseen johon sitä yritetään tarjota. Vaihtoehtohoitoihin tutustuminen ja jokaisen väitteen tarkistaminen erikseen on niin työlästä että karkeasti sanoen voi jopa sanoa että jos tauti iskee päälle ollaan jo liian myöhässä. Jos asian haluaa oikeasti hoitaa avomielisesti ja tieteellilsesti ja kriittisesti, prosessi on niin työläs että ei jää esimerkiksi aikaa olla sen sairaan läheisen kanssa. Joka lienee sekin ns. helvetin tärkeää. ; Itse asiassa ajan haaskaamisen kannattaminen on kyseenalaista. Jos ajatus siitä että "epätavallisia keinoja kannattaa harkita hädän hetkellä" ollaan varsin tiiviisti Pascalin vaa'an hengessä liikenteessä. Ja se ei toiminut edes teologiassa jossa sentään käsitellään ikuista elämää eikä sitä eletäänkö tässä muutama vuosi kauemmin vai ei.
     3.3.3: On turhaa vedota iskulauseisiin kuten että lääketieteessä "tutkitaan oiretta eikä syytä". Sillä usein takaa paljastuu se, että lääketiede tutkii elämäntapojen ja enneltaehkäisyn puolia. Ja viittaa taudinaiheuttajiin kuten bakteereihin. Sen sijaan esimerkiksi homeopatia viittaa energiavärähtelyihin, varsin epätodennäköisiin syihin, ja tämän oikeaanosuminenkaan ei oikeastaan merkitse sillä homeopatian valmistuksessa laimennettava aine tehdään oirekartoituksella, eli tuijotetaan nimenomaan oireita eikä syitä.

Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan

Olipa kerran mies joka kertoi ihmeparantumisesta minulle henkilökohtaisesti. Hänellä oli ollut hepatiitti, jonka hän oli saanut viettäessään narkomaanielämäntapaa. Sitten hän oli rukoillut ja tulehdus oli loppunut. Hän kuvasi tätä ihmeparantumiseksi. Tämä on sinänsä yllättävää, sillä kyseinen hepatiitin versio menee hyvin usein oireettomaksi. Itse asiassa todennäköisyyksien valossa oli epätodennäköisempää että hän saisi narkomaanina juuri kyseisen hepatiitin kuin se, että tämä hepatiitti menisi oireettomaksi. Ei tässä ihmetyttänyt oikein muu kuin se, että mikä tässä prosessissa oli se vaihe joka oli niin epätodennäköinen että se vaati selityksekseen taivaallista interventiota ja selittyi ihmeeksi ja Jumalan tahdoksi?

Näitä ja vastaavia ihmeparanemisia on tapahtunut sen verran usein että hyvin moni skeptikko on törmännyt vastaaviin. (Ihan sen vuoksi että tapahtuma on melko odotettavissa.) Itse asiassa moni tietää miten innolla paranemisestaan iloinnut on jopa myöhemmin kuollut hepatiittiin kun tauti onkin palannut. He eivät kuitenkaan ole julistamassa epäonnistumistaan ja siksi heitä ei nähdä missään. Heistä on tullut hukkuneen rukouksia. Tämä on vain yksi tapa jolla anekdootit ovat vääristyneitä. Ja lopputuloksena on se, että näiden tarinoiden todistusvoima onkin kaiken kaikkiaan hyvin vähäinen.

Derren Brown kertoo "Kuinka mieltä hallitaan" -kirjassaan siitä miten anekdoottien kohdalla tarinat usein värittyvät monin eri tavoin.
1: Esimerkiksi jos joku ottaa kemoterapiaa, on tavallista että aluksi olo on hyvin sairas. Paraneminen näkyy vasta pidemmällä aikajänteellä. Ja ihminen on aika huono havaitsemaan tämänlaisia. Siksi käy helposti niin että kun kemotearpian jälkeen kokeillaan jotain muuta, niin paraneminen johtuukin kemoterapiasta mutta ansio annetaan sille jonka käytöstä ei ole heti perään seurannut huonoa oloa.
2: Ihmiset ajattelevat hyvin vahvasti "sen jälkeen sen vuoksi" -henkisesti. Eikä huomioida vaikka sitä että flunssa paranee usein itsekseenkin parissa päivässä.
3: Lisäksi tiedetään että moni sairaus ei pahene ja huonone suoraviivaisesti vaan terveydentilassa on vaihtelua. On hyviä ja huonoja päiviä. Ja ihminen hakee apua helpommin huonoina päivinä kuin hyvinä päivinä. Valitettavasti heilahtelu johtaa usein siihen että huono olo otetaan juuri silloin kun muutosta parempaan päin on odotettavissa. (Joka liittyy siihen mitä Kahneman on sanonut onnistumis ja epäonnistumisketjuista.) Ja lisäksi tässä tasossa on sekin puoli että kun osa paranee toivottomista oloista ja osa ei, ja suurin osa yrittää jotain epätoivoista, niin lopputulos on todellakin vain se että onnistumiset näkyvät.
4: Tämän lisäksi ennakko-odotukset painavat. Placebon lisäksi tuloksia tulkitaan hyvin maailmankuvan mukaisesti. Vaikka havaintoaineisto ei muutu, se tulkitaan eri tavalla. Näin paranemiseksi voidaan tulkita jokin jossa olotila ei edes ole parantunut.
5: Ja näiden lisäksi anekdoottien kertoja saattaa myös aivan suoraan valehdella.

Tämä on se syy minkä vuoksi ihmiset tarvitsevat skeptismiä ja tiedettä. Heidän havaintoaistinsa ja tulkintansa ovat puutteellisia ja epätäydellisiä. Ilman tiedettä ihminen ajautuu vahvistusharhojen maailmaan. Ja tämän vuoksi skeptismi muistuttaa huijarien tunnistamista. Mutta jossa ei nojata siihen mitä ideologiaa henkilö kannattaa vaan sitä miten hän asiansa todistaa. Intressien sijaan huomio keskittyy todistamisrakenteisiin ja vastaaviin. Ja näitä seulomalla voidaan katsoa kyllä sitten sekin että onko todennäköistä että henkilö huijaa. Joka voidaan kokea epämiellyttäväksi koska siinä omaan tärkeään ajatukseen kohdistetaan epäilyä ja kritiikkiä. Mutta se voi silti olla lähinnä epämiellyttävä totuus.

Tähän liittyen on tietysti tietynlaista vastarintaa.

Skeptikot kohtaavat toistuvasti melko hampaatonta kritiikkiä. Esimerkki tästä saadaan tuoreesti. "Paholaisen asianajajan" facebookryhmään kun tunki tunnettu ammattihomeopaatti, Satu Järvilehto. Hän on tunnettu ihmisenä joka mielellään, toki ei kirosanoja käyttäen mutta muuten asennevammaillen, käy provosoimassa ihmisiä moittimaan homeopatiaaa. Ja sitten hän loukkaantuu ja alkaa uhkailemaan poliisilla. Ihmistyyppi on itselleni hyvin tuttu Korson nakkikioskeilta. Ja tämä ihmistyyppi on yleensä humalassa - silloinkin kun ei ole alkoholin vaikutuksen alaisena. Mutta tällä ei tietysti ole väliä. Sillä kusipääkin voi olla oikeassa.

Häneltä tuli erikoisia lausuntoja skeptismistä "Ja skeptismin määrittelynkin mukaan varmaa tietoa emme voi välttämättä saavuttaa, aistit ja ymmärrys ovat rajalliset. Oikeastaan pitäisi pyrkiä tutkimaan itse ihan konkreettisesti , epäilemänsä asiat, oman kokemuksen kautta!" Tämä on hirvittävän jännittävää sillä tämä kertoo siitä miten pihalla Järvilehto on.
1: Antiikin ajan filosofiassa oli todellakin olemassa skeptismi joka kannatti kaiken tiedon hylkäämistä. Mutta moderni skeptismi jota skepsis ry ja Paholaisen asianajajan ryhmä edustaa on ns. tieteellistä skeptismiä joka vaatii kaikelle tieteellistä todistamista. Käsitteen vakiintunut sisältö on siis jotain muuta kuin Järvilehto esittää. Kritiikin kohde täytyisi tuntea, ja tämänlainen ekvivokaatio (sanan homonyymisen version käyttäminen synonyyminä) kertoo sivistyksen ja osaamisen puutteesta.
2: On aivan tavallista että skeptikoita kohtaan tullaan asennevammailemaan tällä tavalla. Sanoman henkihän on yleensä ottaen se, että skeptikoita pidetään "ei-avomielisinä" ja silti se sanoma jota tämän jälkeen sanotaan on se, että joku tulee ikään kuin eiskeptikkona skeptikoiden ryhmään päsmäröimään että mihin ja millä tavalla skeptikot saavat ja eivät saa ajatella. Ja tämä on astetta vahvempi kuin pelkkä kritiikki. Itsekin esimerkiksi voin sanoa että homeopaateilla on huonoja ja epämiellyttäviä ja tyhmiä mielipiteitä. Ja että olisi parasta jos näitä ei olisi. Mutta en sentään mene ulkoapäin määrittelemään että homeopaattien tulisi nyt olla tätä mieltä asiasta a, b ja c. Yleensä asia menee nimenomaan siten että homeopaatit itse määrittelevät mielipidesettinsä ja sitten skeptikot mollaavat tätä homeopaattien omaa settiä. Skeptikoille sen sijaan ensin kerrotaan mitä mieltä he ovat ja sitten haukutaan tämä listaus ja kerrotaan mihin skeptikoiden pitäisi uskoa ja mistä syistä. Olkiukkoa ja kaivon myrkyttämistä sovelletaan siis hyvinkin ankarasti.
3: Kohta on täysin ristiriitainen vaikka kaikki tämä semantiikka, määrittely ja asennevammailu unohdettaisiin. Lausunnossahan ensin sanotaan että ei pidä luottaa aisteihinsa ja sitten selitetään että oma kokemus olisi jotenkin luotettavaa. Miten näin voisi olla jos aistit eivät olisikaan luotettavia?
     3.1: Päättelyvirheen kautta voittoon muistuttaa itse asiassa siitä että usein tiedon epävarmuuteen ei vedota miten tahansa vain. Henkenä homeopaatikoilla on tyypillisesti juuri se, että jos jokin tutkimus tukee homeopatiaa niin tämä tutkimus on luotettava. Jos tätä tutkimusta ja sen metodiikkaa kritisoi, niin sitten he valittavat siitä miten sulkusilmäistä tuonlaatuinen reduktiivinen ajattelu on. Ja jos jokin tutkimus ei todista homeopatiaa niin se johtuu siitä että tiede ei voi tietää kaikkea ja on niin rajallista että se ei kykene olemaan homeopatian tasolla. Että se todistaa lähinnä että tiede ei voi tutkia homeopatiaa. Varmuus on olemassa "koska itse, omat asiakkaat ja kaverit on kertoneet anekdootteja". Ja tiedon ja todistamien epävarmuus koskee vain tätä näkemystä koskevaa kritiikkiä.
     3.2: Samalla rakennetaan myös ehdostoa jota skeptikoiden tulisi noudattaa. Ristiriita kertoo mahdottomista ehdoista. Jotta skeptikko otettaisiin vakavasti erimielisenä homeopatian kanssa hänen täytyisi täyttää keskenään ristiriitaisia ehtoja. Ja lopputulemana on se, että homeopatian kriitikko saa käytännössä sananvaltaa vasta jos hän kannattaa homeopatiaa. Muuhan olisi vääränlaista skeptismiä.

"Olen nyt lueskellut tämän keskusteluryhmän postauksia ja ihmettelen vähän. Koko porukka on yhteen ääneen kaiken konsensuksen takana ja epäilee kaikkea muuta. On vaikkapa helppoa yhteen ääneen kumota joku enkeliparantaja . (En siis ole enkeliparantaja...) Minusta todellinen skeptikko nimenomaan suhtautuu kriittisesti kaikkeen siihen, mikä meille valmiiksi pureskeltuna totuutena tarjoillaan!" Tämän lausunnon kohdalla Järvilehdolla oli sitten suuria ongelmia.
1: Nimittäin on aivan täysin mahdollista että skeptikot ovat käsittelleet skeptisesti asioita ja saaneet erilaisen lopputuleman hänen itsensä kanssa. Ja se, että lopputulos ei miellytä Järvilehtoa ei tarkoita samaa kuin skeptisyyden puute. Järvilehdon päättely nojaa ketjulle jossa lopputuloksesta ja sen sopivuudesta arvioidaan suoraan se onko kriittinen vai ei. Ajatus on omituinen. Sillä kriittisyys ei ole sitä että saadaan tietyt lopputulokset. Joten sillä onko johtopäätös "konsensusta" vai ei ole ei ole ratkaisevaa. Ainoastaan perustelurakenne ratkaisee. Ja Järvilehto ei metodiikkaa kritisoi liitteenä. Hän vain syyttää.
2: Toisaalta Järvilehto korostaa "konsensusta", vaikka tosiasiassa suurin osa "P.A" -ryhmästä ovat ateisteja ja edustavat monia muitakin vähemmistöjä. Nämä viittaavat siihen että ajattelu ei ole enemmistön mukaista, sellaista jossa esimerkiksi uskonnollista ajattelua on mukana. Nämä eivät ilmeisesti ole "oikeanlaista konsensuksesta poikkeamista" ja Järvilehto määrittää ne siksi konsensukseksi. Joka viittaa mielipidepoliisiuteen, etenkin yhdistettynä ensimmäisen kohdan huomioon siitä miten Järvilehto tietää kriittisyyden siitä että henkilö saa Järvilehtoa miellyttävät johtopäätökset.
3: Voidaan uskoa että Järvilehto viittaa konsensuksella ns. vakiintuneisiin tieteellisiin käsityksiin. Mutta jos skeptikot ovat by definition ihmisiä jotka luottavat tieteeseen ajattelutapana ja perustelutapana, niin eikö se että he usein olisivat samaa mieltä tiedeyhteisön kanssa kertoisi siitä että he ovat koherentteja ajatustensa kanssa? Kuitenkin Järvilehto syyttää skeptisyyden puutteesta eikä liiasta skeptisyydestä!

Järvilehdon skeptisyys saadaan onneksi varsin hyvin esille. "Minä ainakin suhtaudun erittäin epäilevästi tieteellisiin tutkimuksiin, joiden rahoittajalla on intressit siinä, mihin tulokseen päädytään. Tai kaikkeen, minkä takana on voittoa tavoitteleva teollisuudenala. Aika hyvä eye opener oli vaikka Peter Gotzschen kirja ”Deadly Medicines and Organised Crime: How Big Pharma Has Corrupted Healthcare” Siinä Peter mm valottaa, miten arvostettujen tieteellisen julkaisujen artikkelit valitaan. Kuinka moni tämän ryhmän keskustelijoista on lukenut sen?" Hän viittaa tässä yhteydessä myös "näkemään tutkimusten taakse". Asenne on toki yleinen ; Aivan kuten ihminen joka ei katso kuuta vaan sormea joka siihen osoittaa, niin vaihtoehtohoitopiireissä ei tarkastella onko tutkimus luotettava, vaan puhutaan siitä minkälaisia tutkijat ja heidän yhteytensä ovat, ja tätä kautta yritetään sitten mitätöidä tutkimuksen merkitys riippumatta siitä onko se hyvin tehty vai ei. Ei katsota tutkimusta vaan sen taakse. Tämä oman maailmankuvan tuomien ennakkoluulojen lietsonta nähdään jostain syystä syvällisyyden synonyymiksi.
1: Pelkkiin Intresseihin viittaaminen on kuitenkin ad hominem. Siinä se, ketä joku edustaa on se joka ratkaisee. Toki myös homeopaatit saavat palkkaa mutta ei heitä voi tuomita pelkästään sen vuoksi että he myyvät valmisteita. Intressit ovat kuin persereikä, jokaisella on sellainen.
2: Argumentin takana on väärä kahtiajako. Itse en ole lukenut Gotzschen kirjaa. Mutta tiedän että "Big Pharma" on salaliittoteoriakäsite joka vihjaa "vahvoihin intresseihin". Mutta se ei tietysti tee sen sisällöstä täysin väärää. Esimerkiksi skeptikko Ben Goldacre on kirjoittanut kirjan "Bad Pharma" jossa hän nostaa esiin havaittuja lääketieteen väärinkäytöksiä, joissa talous on ajanut tutkimuksien suuntaa ja tuloksia. Merkittävää on kuitenkin se, että Goldacre ei paljasta asioita viittaamalla intresseihin vaan siihen miten tutkimuksia on tehty. Tiede paljastaa siis tiedehuijareita. Ja tätä kautta kaupallinen lääketiede ja homeopatia ovatkin hyvin samalla linjalla keskenään. Molempia moititaan samoin kriteerein. (Lopputulosten manipulointi, puutteellinen tilastollisuus, kaksoissokkoutuksen puute...) Itse asiassa Järvilehto ei siis tajuakaan sitä miten skeptikot ovat skeptisiä paitsi lääketiedettä niin myös vaihtoehtoja kohtaan samanaikaisesti. Kyseessä ei siis ole mikään puolen valinta jossa luotetaan täysin johonkin tasoon ja vastustetaan sitä toista. Itse asiassa voidaan sanoa että jos Järvilehto on lukenut Gotzschen kirjan ja tämä on hyvä, häneltä löytyisi kirjasta tilastoanalyysiä. Se, että hän puhuu ad hominemin ja kaivon myrkyttämisen kombinaatiolla intresseistä joissa "koululääketiede" on jakamaton monoliitti vihjaa että kirja ei ole hyvä. Tai jos on, niin Järvilehto ei ole oppinut siitä mitään järkevää ja älyllistä.
3: Järvilehto ei näytä tiedostavan että vastustajan mollaaminen ei riitä. On toki olemassa idioottimainen tapa harrastaa päättelyvirhettä nimeltä väärä dikotomia. Siinä voidaan esittää että on olemassa asia joko on joko A tai B. Ja sitten että jos A:ta puolustaa tutkimus joka on heikko niin sitten A:n oikeassaolon todennäköisyys on pieni. Ja näin B olisi oikeassa. Tosiasiassa tilanne menee enemmänkin niin, että asia ei mene näin. Se, että koululääketiede ei toimi ei tarkoita että jokin toimisi. On looginen mahdollisuus että jotain ei voida parantaa millään ihmisen tuntemalla. Ja näin ei voida sanoa että jos lääketiede on väärässä niin vaihtoehtohoito olisi hyvää ja laadukasta. Toisaalta vaikka näin olisikin niin todisteiden paremmuus ratkaisee. Kun hyväksyy sen että tiede ei ole täydellistä vaan vain ainoastaan parasta mahdollista sen hetkistä perustelua ja tietoa, niin voi tiedostaa että on tehtävä todisteet sekä A:lle ja B:lle. Ja se kumpi on parempi, vaikka olisi kuinka heikko, on se todennäköisempi asia. Järvilehto ei suinkaan todista että homeopatiaa olisi tehty tieteellisesti paremmin eikä perustele miten heillä asioita tehdään laadukkaasti ja hyvin. Ainut mihin hän näyttää viittaavan on se, että monet homeopaatit vilpittömästi uskovat homeopatiaan. Ja näin he ovat vilpittömiä. Mutta jos he eivät tiedosta miten tyhmiä he ovat niin ei mahda mitään sille että he eivät ole vilpittömiä puhuessaan omasta uskottavuudestaan ja ajatustensa laadusta.
4: Lisäksi Goldacre huomioineen viittaa siihen että skeptikot ovat nimenomaan huolellisia ja tunnustavat huijarit. Sen sijaan homeopatiassa ja vaihtoehtohoidoissa pettureiden puolta pidetään sen jälkeenkin kun he ovat jääneet kiinni ns. housut kintuissa. Oikea mielipide joka ei ole "konventionaalinen" sillä New Age -kliseiden ja vastaavien varsin tavallisten ja tendenssimäisten ideologioiden mukaan. (Sinänsä outoa heiltä mutta näin todella on Järvilehdonkin puheissa nousi esiin tahot joiden kautta esiin on noussut esimerkiksi Wakefield, joka on kiinni jäänyt koijari jonka syyttömäksi epäily on vaihtoehtopiireissä sama kuin hostiilin puolen ottaminen.) Kyllä minä luotan enemmän sellaisen tahon kriittisyyteen joka etsii huijareita ja tunnustaa ne riippumatta siitä "kumpaa puolta" jossain kaduntallaajien konventioissa asia sattuu olemaan. En sen sijaan luota niihin jotka eivät näe syyllisiä omalla puolellaan edes ilmselvissä tapauksissa vaan jotka sen sijaan näkevät syyllisiä vain toisella puolella, tunnistaen joko aidosti tai liioitellen. Etenkään jos he laajentavat tästä koko ilmiöön ja myös niihin joiden syyllisyys ei ole selvä. (Syyllisiä vaikka toisin todistettaisiin toimii norsunluutornitieteilijöihin lähes jokaisen vaihtoehtohoitopiirin tyypin näkemyksissä.) Intressillä koko puolen mollaaminen tai puolustaminen yhdellä kertaa viittaa epäreiluuteen ja epäkriittisyyteen hyvin syvällisellä tasolla. Sen sijaan kyky nähdä huijauksia myös omalla puolella kertoo että ne jotka ovat selvinneet ilman huijarin leimaa eivät todennäköisemmin ole sellaisia. (Sen sijaan jos huijaria suojellaan, siitä kyllä helposti syntyy ajatus siitä että mikä motivoi? Kenties se että itsekin ollaan samanlaisia? No, ei tästä sen pidemmälle, en sentään ole vaihtoehtohoitaja ja siksi harrasta heidän kökköisiä perustelustrategioitaan.)

Loppukaneetti

Onpa sitä avomielinen jokainen sellainen ihminen joka sanoo että skeptikot ei saa olla sulkusilmäisiä, mutta sitten määrittelevät mielellään kuka on ja ei ole skeptikko. (Olematta sellainen itse, vielä usein.) ; Lisäksi tässä "oikean skeptismin" määrittelemisen yhteydessä on syytä muistaa että sivistys on kaunista. Tieteellinen lukutaito, "kokeen taakse näkeminen" on tärkeää skeptikolle. Sillä tosiasiassa nykyajan skeptikko ei muistuta antiikin ajan skeptikkoa. Siis sellaista, joka epäilee kaikkea ja kiistää tiedon mahdollisuuden. Nykyajan skeptikko on määrittynyt aivan eri tavalla. Ja onkin erikoista kuunnella sellaisia jotka tulevat määräämään-päsmäröimään että kuka on oikea ja ei oikea skeptikko. Tämänlaisen jälkeen on paha valittaa mistään "ajatuspoliisi-ilmiöstä". Sillä on noloa valittaa jostain jota on itse ihan kybällä.

Toki korostan sitäkin, että monesti tämänlaisista valittavat sellaiset ihmiset jotka eivät todellakaan ole mitään varmuudenkiistäjiä vaan joilla on nimenomaan syväänhakattuja varmuuksia asioista. "Skeptisyyttä" kutsutaan ja manataan ilmoille kun tätä varmuutta pitää suojata kritiikiltä. Eli silloin kun kriitikoiden varmuus ja tieto pitää nollata ja mitätöidä - ja tässä siivotaan ihminen samalla jos sanotaan että "asennevamma". Siksi esimerkiksi homeopaateissa naurattaa eniten ja sikana se, että sivujaan lukiessa tiede ensin todistaa heidän juttujaan. Ja sitten näiden tiedetutkimusten kritisointi on kauheaa tiedeuskoa. Ja sitten toisaalta kun tutkimus ei todistakaan heidän näkemystään niin sitten tiede ei oikeasti kykene tukimaan näitä hienoja asioita. Että on niin rajoittunutta tiede. Samanaikaisesti siis tiede voi ja ei voi todistaa. Riippuen siitä mikä on lopputulos. Tzädääm. Se on muistettava jokaisen kohdalla joka puhuu tieteen rajoista tai siitä mitä skeptikot tekevät.

Ja usein nämä ihmiset ovat hyvin tiukasti määrittämässä tiedettä ja korostavansa tieteen rajallisuutta, vaikka eivät osaa lukea tutkimuksia ja taskussa ei näytä olevan tieteenfilosofian osaamista pätkääkään. (Tiede on epätäydellistä mutta onko se epätäydellistä juuri tässä kysymyksessä? Demarkaatio-ongelman epäselvyys on toki tässä monesti vaihtoehtopuolen aseena, mutta kuitenkin he toimivat tässä kohden siten että kerrotaan suoraan että jokin asia ei ole tieteen todistamiskyvyn rajoissa. Jolloin tieteen rajat sitten yht'äkkiä tiedettäisiinkin.) Se että moittii kohdetta jonka sisältöä ei yhtään hallitse on häpeä.

Toisaalta älkööt suppeaksi kutsuko koskaan sellainen joka ei itse kykene ilmaisemaan minkälaisella tutkimuksella hänen oma näkemyksensä voidaan kumota. Etenkään jos suppeaksi kutsumisen kohteena on sellainen ihminen joka haluaa tutkia asioita tarkemmin ja selvästi asettaa ehdot joilla tämä oma kanta muutetaan. (Kuten kaksoissokkotutkimuksessa placeboa paremmin pärjääminen homeopaattiselta valmisteelta.)

Samoin ei ole syytä ajatella lääketiede-vaihtoehtohoitoa dikotomisesti. Siis siten että jos tiedemiehet ja skeptikot kuten Goldacre paljastavat huijauksia, niin sitten kaikki olisi huijausta. Ajattelutapa olisi sama kuin kieltäytyisi käyttämästä rahaa tai ostamasta maalauksia sen vuoksi että joku on joskus paljastanut väärennetyn setelin ja väärennettyjä maalauksiakin on ollut olemassa. Sen sijaan kannattaa luottaa niihin tahoihin jotka näitä väärennöksiä ovat paljastaneet. Mutta ei niihin jotka yrittävät väittää oikesta rahasta että se on väärää, ja jotka yrittävät väärennöksiin vedoten kieltää kaiken rahankäytön ja tarjota tilalle "omaa vaihtoehtoaan". Jos henkilö sattuu olemaan juuri heidän ideologiansa mukaista ja johon liittyminen muutenkin on heidän intresseissään, se on toki odotettavaa, mutta vain kirsikka joka kruunaa kokonaisuuden. (Sillä ihminen jonka pääasia on intresseihin ja epäluottamukseen viittailu ja kaivon myrkytys on ihminen joka voidaan ohittaa hänen omalla argumentaatiokartastollaan sanomalla häntä ääneen kakkapääksi ja ihmisanukseksi jonka suusta ei koskaan kuule mitään luotettavaa, koska hän on ideologiansa sumentama. Jos perustelurakenne intresseistä pätee näin olisi pakko voida ajatella pätevästi. Ja jos tämä on roskaa niin sitten on kuplaa se koko intressipuhe muutoinkin.)

---

Otsikon lause viittaa usein Jeesukseen ja silloin "siellä" on yleensä nähty paratiisiksi. Tässä tapauksessa tuomitsija on kuitenkin Satu Järvilehto, joten todennäköisemmin tämä "sieltä" on se astetta alatyylisempi johon viitataan kun sanotaan että "jokin on sieltä".

ihmemiehen aika

Metroissa on kesäaikana mainosteltu David Herzogin "ihmeiden aika" -tapahtumasta. Olen yrittänyt pitää silmiäni kiinni ja laskea hitaasti kymmeneen, sillä katson jossain määrin kannattavani uskonnonvapautta. Joka by definition tarkoittaa sitä että ihmiset saavat ihan luvan kanssa olla idiootteja. Cityseurakunta on tukemassa tätä massatapahtumaa. David Herzogilla on "jonkinlaista mainetta".

Ja olin hitusen hämmästynyt siitä, että hän on suomessa. Sillä Herzog on jotain joka sopii hyvin USA:n uskontokulttuuriin jota taas on opetettu oleellisesti erilaiseksi kuin suomen kristinuskonnon. (Ja tätä on käytetty argumenttina sille että ns. uusateistit eivät kritiikkeineen ole täällä edes sen verran relevantteja kuin "rapakon takana" koska fundamentalismi täällä "on ihan erilaista".) Herzog on liitetty ns. menestysteologiaan. Tämä kulttuuri on hyvin vieras sille protestanttiselle opille jota kotimaassamme on yleensä oletettu. Hän edustaa näkyvästi jotain jota Pirkko Jalovaarat laimeasti piilotellen imitoivat. "Iltalehteä" lainaten "Kaljut saavat hiuksia päähänsä ja kultahampaita ilmestyy suuhun. Sanan kuulemisen lisäksi moni hakee ratkaisua ongelmiinsa karismaattisen yhdysvaltalaisevankelistan tilaisuuksista."

Järjestäjinä eivät ole luterilaiset seurakunnat, eikä edes perinteisiä helluntaiseurakuntia löydy järjestäjissä. Esimerkiksi Pasi Turunen, joka yleensä on erilaisten ihmekertomusten puolella, on Herzogin näkemystä vastaan.
* Videota kuunnellessa selviää muun muassa miten Herzogin opissa kaiken ytimessä oleva "ääni" on ihan aineellista. Jumalan hengellä kirkastettu liinan paino siis aivan konkreettisesti suurempi. Ja aineen muuttuminen toiseksi "äänellä joka on puhuttu sana" voi muuttaa muotoaan. Kokonaisuus on siitä erikoinen että minun on vaikeaa olla Pasi Turusen kanssa erimielinen. Herzog on nimenomaan panteisti. Siitä huolimatta että Herzog tekstissä puhutaan kristinuskon sanoin.
* Ja itse korostaisin vielä että panteisti tavalla joka on lainannut perusteluja homeopatian kannattajilta. Kun Herzog viittaa siihen miten Masaru Emoton vesikiteet näyttävät erilaisilta kun niille puhuu kauniita ja rumia sanoja. Ja New Age -värähtelytasomateriaalista. Ja sitten koristanut tätä kristinuskon sanoilla. Korkeammat ja matalammat värähtelytaajuudet ovat suoraan tuttua juuri näistä ihmeistä. Värähtelyt liitetään luomiskertomuksen alussa mainittuun "Alussa on sana" -teemaan siten että puhuessa ääni on ääniaaltoina.

Perinteisten seurakuntien keskustelufoorumeilla suhtaudutaan Herzogiin kiitettävän kriittisesti. Suomi24 -palstalla helluntailainen esimerkiksi selittää Herzogista jotain joka kuulostaa miltei minun blogini "mainokselta". "Et häviä mitään, jos et koskaan lue tai kuuntele yhtäkään Herzogin opetusta. Mutta jos menet hänen tilaisuuksiinsa tai alat kuunnella hänestä varoittavia puheita, saatat jopa jäädä pelastuksen ulkopuolelle!" Mielestäni on piristävää lukea helluntailaisilta vaihteeksi tämänlaista naurettavista ihmehuuhaakäärmeöljymiehistä jotka tienaavat sikana rahaa petoksillaan, eikä vain itsestä. Myös "usein skeptikkojen painajainen" -tyylisenä uskonmiehenä monelle tutuksi tullut Petri Paavola on suhtautunut Herzogiin kaikkea muuta kuin myötämielisesti. "David Herzogin ja samasta juuresta ammentavien julistajien kohdalla on kyse siitä, että he ammentavat voitelunsa ja opetuksensa riivaajahenkien kautta." (Kommenttina ehtaa Paavolaa ja kokonaisuutena ilmeeni lausetta lukiessa oli varmasti priceless.)

Olisi kuitenkin turhaa toivoa että suomen uskovaiset näyttäisivät tässä järkevyyttään. Sillä vaikka olisin iloinen jos ihmemaakari joutuisi katsomaan tyhjää salia ja pakkaamaan kamansa armaaseen kotimaahansa imien varoja jokaiselta sellaiselta taholta joka on ns. rahoittanut ja investoinut tämänlaiseen toimintaan ja pitänyt sitä relevanttina.
1: "Seurakuntalainen" -lehti luettelee mainiosti "Tapahtuman järjestää suomalainen Good News For Everyone ry toiminnanjohtajanaan Mika Jantunen. Toisen puolen vastuuusta kantaa David Herzog -ministries. Yhteistyötahoina ovat Näky magazine, King´s ministries sekä Pääkaupunkiseudun kristilliset järjestyksenvalvojat ry. Mukana ovat myös Helsingin Cityseurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. TV7 lähettää kaikki tilaisuudet suorina kanavallaan." Jos on olemassa hyvä ja  rakkaudellinen Jumala niin iskeköön pankrotti jokaiseen näihin tahoihin! Jos ei, niin antaa mennä nykyiseen tahtiin!

Hetzogin aikaisempi vierailu (elokuu 2013) oli ns. sikasuosittu. Ja siksi tässä itse asiassa toistetaan jo aiemmin toimineeksi osoittautunutta konseptia. Näkisin, että Herzog kuvastaa jotain jota tuskin ei olisi voinut olla sellaisenaan minun nuoruudessani täällä. Huomattavaa on, että tilaisuuden järjestäjinä näyttääkin olevan lähinnä Cityseurakunnan tapaisten uusien karismaattisten seurakuntien edustajia. Mukana on myös ns. uskon liikkeen edustajia, jotka taas ovat Suomessa merkittävämpiä menestysteologian ajajia.

Jean Calvin. Näyttää
Saatanalta. Ja kun
toimintaansa katsoo,
voi päätellä että
ulkonäkö imartelee
ja harhaanjohtaa
viattomilla piirteillään.

Tämä taas liittyy "siihen huoleen" joka minulla on ollut melkoisen kauan. Kun aikanani luin Markku Ruotsilan "Yhdysvaltain kristillinen oikeisto" olin huomaavinani että fundamentalismia lähestyttiin teoksessa varsin klassisella maantieteellä. Siis siinä hengessä että Suomi on vahvemmin luterilainen maa ja USA taas vahvemmin kalvinistinen. Ilmiö on kuitenkin ollut melko nopeasti ja yllättävän vahvasti häviämään päin. Internet on globalisoinut fundamentalismin. USA:n kreationisteilta materiaalia copy pasteavat lainaavat helposti paitsi evoluutiokannanottoja niin mukana myös teologisia kannanottoja. Tämä taas on tuonut kalvinistisia vaikutteita maahan ja iskostanut niitä vähän kerrallaan kulttuuriimme. Ja vaikka en pidäkään kristinuskosta enkä luterilaisesta kirkkoinstituutiosta, niin siinä on kuitenkin perinteisesti ollut yksi hyvä piirre. Se, että se ei ole ollut kalvinistinen. Herzogkaan ei tosin ole kalvinisti. Mutta menestysteologi hän on.

Kulttuurimme, myös kristillinen kulttuurimme, on amerikkalaistettu erilaisilla opeilla siihen malliin että jopa Herzog menee läpi. Ja sitten kerrotaan että ateistit ja uskonnottomat eivät osaa kristinuskoa. Kun kristityn nimellä itseään kutsuville menee New Age panteismi ihan täytenä läpi. Tämä on surullista, sillä vaikka en pidäkään kristinuskosta, niin olen kuitenkin ajanut sellaista barbaarista näkemystä jossa oma kannattama ideologia pitäisi hallita kohtuu hyvin. Ja että tämä olisi vähän niinkuin minimivaatimus että ihmistä kunnioitetaan tämän maailmankuvan edustajana. Moni kuitenkin ajaa toista linjaa. Ei uskonasioita ja oppeja enää tarvitse muistaa, osata tai ymmärtää - kunhan on ns. taktiset "oikeat mielipiteet" tietyistä asioista.

Näkisin että Herzogin ilmaantumista tukeva voima on tietty kritiikittömyys jota kulttuurissamme on uskontoasioissa suorastaan pumpattu. Muistan vielä jotenkin ajan jolloin "olet tervetullut" oli jotain jota fundamentalistit yrittivät myös noudattaa. (Siinä määrin mitä se kaltaisteni vittupäiden kanssa on ylipäätään mahdollista.) Henkenä oli se, että jokainen oli tervetullut ja sitten yritettiin ohjastaa oikealle tielle. Nyttemmin fundamentalistit ovat siirtyneet "sisäisestä vallankäytöstä" ulkoiseen. Uskonnosta on tullut identiteetti. On tärkeää leimautua kristuksen puolelle ja vaikkapa ateismia ja homoja vastaan. Oikea mielipide jo lähtökohtana on tärkeämpi kuin ennen. Erimielisyys on jengirajan veto. Porukka pidetään tiiminä ulkoista vihollista vastaan. Tässä kulttuurissa ei mietitä kriittisesti onko näkemys edes kristinuskoa. Herzog demonstroi että uskon ja järjen suhde on entistäkin löyhempi. Teologia ja oppi ei ole enää yhtä tärkeää kuin ateistien kyykyttäminen. Ei fundamentalistin tarvitse olla hyvä ihminen tai miettiä itsensä kasvattamista koska on tärkeämpää vihata ateisteja ja homoja. Tässä kulttuurissa Pasi Turunen ja monet muut helposti vanhoillisina nähdyt ovat kenties jopa väistyvää, ja vanhoillisuutensa vuoksi leppeämpää, koulukuntaa.

---

Kirjoittaja on yleensä sitä mieltä että uskovaisia ei pidä vaientaa. Sillä jos nämä vaikenevat, ketä sitä sitten enää voisi pilkata. Tämänlaisissa sairailla ja avuntarpeessa olevilla rahastamisessa on sitten sellainen askel sellaiseen suuntaan, että mieleen vilahtaa erilaisia sävyltään aidosti sensuristisia mielihaluja. Osa on vaarallisen tyhmiä ja osa on vaarallisia tyhmille. Siinä ero!

Skepsis - huuhaan ja haahuun alueella

Skeptikkona olevat ovat varmasti hyvin tottuneita erilaisiin syytöksiin. Tyypillisin syytös on se, että skeptikko jollain tavalla institutionalisoidaan. Tavallista on, että keskustelua avataan vetoamalla tähän instituutioon ja jos tämä instituution nimi ei pelota pois, kyseessä on jäsenyys. Nämä syytökset kertovat sitten jotain oleellista, nimittäin niistä vihollisnäkemyksistä joita eiskeptiset ihmiset rakentavat.

Jos asiaa halutaan valaista esimerkein, voidaan ottaa Esa Turkulainen, jota luultiin SuPon osastoksi, ei siis edes yksilöksi. Sillä salaliittoteoreetikon silmiin ihminen helposti edustaa järjestelmää. Eräs mielenterveydeltään järkkynyt Helsinkiläinen pitää minua Saatanana, ei siis saatananpalvojana vaan itsenään personifioituneena pahana, koska olen aikanani keskittynyt kreationismiin. Viime päivinä kun on ollut keskustelua GM:ästä, on skeptikoita sitten nähty Monsanton maksamina.

Tämä on johtanut skeptikkopiireissä harrastettavaan hirtehishuumoriin. Ajatus kuulumisesta ja edustamisesta on usein sen verran kaukaa haettu ja absurdi, että siihen on hyvin vaikea suhtautua mitenkään. Mutta koska ne ovat perimmiltään herjaamista tai loukkaamisen yrittämistä ja koko ihmisen lokaanviemistä vain siksi että mitään hänen sanomaansa ei sen jälkeen tarvitsisi ottaa vakavasti, ei voi tehdä muuta kuin suhtautua jotenkin. ; Lopputuloksena on kliseisiä vitsejä esimerkiksi ovat puheet siitä miten aamu-uinnit illuminatin rahoissa tulee suorittaa. Tai siitä miten Monsanton palvelukseen on mukava päästä koska he maksavat niin paljon enemmän kuin reptiliaanit. ; Pilkkapuheita tulee vastaan sen verran runsaasti, että toisto ilman tämänlaisia defenssejä voisi olla mielenterveydelle tuhoisaa - siis niille jotka ylipäätään välittävät ventovieraista ihmisistä ja heidän mielipiteistään.

Toki skeptikoiden joukossa on myös pseudoskeptikkoja. Siis ihmisiä jotka eivät seuraa todisteita ja tutki tiedeväitteitä. Heille "oikea mielipide" on tärkeää. Heitä ei kuitenkaan voi tämän pohjalta syyttää väärässoleviksi. He ovat oikeassa vääristä syistä. Siksi oikeastaan jos halutaan syyttää skeptikkoja intresseistä, saati maksamisesta, pitäisi ensin osoittaa että he ovat väärässä. Sillä ei ideologian kannattaminen tee vaikka rokotevastustajaa harhaiseksi. Se, että rokotevastustaja on hippi jonka mielestä vain luomu on eettistä ja muu on jonkinlaista myrkytystä ei tarkoita että hän olisi väärässä tämän ideologian vuoksi. Intressillä on väliä vasta kun argumentit on ruhjottu läpi.

Tästä huomautuksesta huolimatta on kuitenkin ala jossa skeptismillä on vaikeuksia. Nimittäin uudet innovaatiot. Skeptikko -lehdessä onkin arviointi skepsis ry:tä moittivasta väitöskirjasta. Tämän mukaan skepsiksellä on tiettyjä heikkoja paikkoja. "Varsinkin uusien tieteenalojen luomisvaiheisiin kuuluu rajojen hakemista sekä teoreettisten ja metodologisten lähestymistapojen epävarmuutta." ... "skeptikkoliike muistuttaa tieteen vahtikoirien ja poliisien toimintaa, joka toimittaa episteemisiä ”puhdistuksia” tieteen kentillä." Toki lausunnossa on omituisuuksia, kuten toiminnan rajoittamista viitaten asian sijasta siihen keitä siihen kuuluu. Tämä viittaa siihen että argumenteissa ei välttämättä ole kaikki kohdallaan. "Jatkotutkimusaiheena esitetään, että yhdistyksen kytköksiä eri tieteenaloihin analysoitaisiin ja sen jäsenkunnan tieteenalatausta ja miesvaltaisuutta purettaisiin auki, koska yhdistys käyttää merkittävää määrittelyvaltaa asettaessaan tieteen rajoja ja kuvatessaan eri tieteenalojen asemaa." Mutta esillä on asiaakin.

On nimittäin totta, että tieteessä on aivan eri asia olla uuden paradigman eturintamassa kuin tarkistaa jo vakiintuneita tieteenaloja. Itse asiassa kirjoitinkin aikanani ns. Nobel diseasesta, eli siitä miten nobelin saaneista monet ovat hairahtuneet totaalisen epäonnistuneen tieteen tekemiseen. Uusien innovaatioiden teossa vaaditaan ehdottomasti riskinottoa. Tämä johtaa epäonnistumisiin. Tässä ongelmana on se, että moni huuhailija ei ymmärrä tätä ja ajattelee että nobelisti tuottaa kultaa kaikkialla missä toimiikin. Tosiasiassa yllättäviä eturivin onnistumisia tehdään jos vakiintuneesta tiedosta poikkeava yllättävä tieto keksitään. Ns. perustutkimuksesta ei nobeleita satele. Riskinottajat onnistuvat ja epäonnistuvat suuresti. Siksi ajatus jostain skepsis ry:stä tieteen sisäisenä vahtikoirana on huono.

Mutta tällä ei oikeastaan ole mitään tekemistä juuri minkään suomen skepsiksen toiminnan kannalta. Sillä tosiasiassa valtaosa skepsiksen toiminnasta on ns. tieteen popularisointia ja vastaavaa tiedetiedottamista. Tieteen autonomisuutta ei rikota jos toiminta tapahtuu ns. muualla kuin tutkimuksien julkaisuissa ja muissa akateemisissa yhteyksissä. Ja itse asiassa akateeminen vapaus tarkoittaa myös lupaa avoimeen kritiikkiin, joten jos skepsiksen toimijat ovat akateemisesti koulutettuja ihmisiä akateemisissa yhteyksissä heillä on lupa sanoa sanottavansa.
1: Akateeminen vapaus on toki monille vaikea asia, ja esimerkiksi kreationistien kohdalla moni ajattelee että akateeminen vapaus tarkoittaa sitä että akateemisissa yhteyksissä ei saisi kritisoida kreationistien tuotantoa. Tämä on sen antiteesi.

Skepsiksen perusasetelma kuitenkin paljastaa jotain jota moni skeptikko, ja luultavasti ei ainutkaan pseudoskeptikko, ei ole tullut miettineeksi. Iskusana "tieteellinen maailmankuva" on hyvin iskevä ja vetoava. Ja skeptikot usein rakastavatkin sitä. Kuitenkin asiaan on kaksi lähestymistapaa. Ensimmäinen strategia on sitä että "haluaa olla eturintamassa". Ja jälkimmäinen "minimoi huijatuksi tulemisen riskin". Ihmisiä hämmentää tässä kohden sellainen konsepti kuin "oikeassa oleminen", olivatpa he skeptikoita tai heidän kritisoijiaan. Usein skeptikko varmistaa että ei tule huijatuksi ja hakee vakaata metodologiaa ja jo olemassaolevia tuloksia. Heidän vastapuolensa taas ottaa todisteiden puutteen toisin, heistä heidän paradigmansa nousee pian. Skeptikkoa ei huijata, ja eiskeptikot todennäköisemmin erehtyvät kuin onnistuvat. Mutta skeptikot eivät ole perusasenteeltaan todellakaan mitään innovaatiokoneita.

Tosin jos asiaa katsotaan siten että skepsis ei olekaan mikään tiedepoliisi vaan julkiseen keskusteluun osallistuva taho, eli perimmiltään tieteellistä tietoa ajava medialaitos, voidaan huomata että kaikki "vallankäyttöargumentit" muuttavat muotoaan.
1: Valtaosa skeptikoiden käsittelemistä aiheista eivät ole edes mitään uusia innovaatioita. Esimerkiksi kummitusten, parapsykologisten ilmiöiden homeopatian kaltaiset ilmiöiden oppi ja periaatteet ovat hyvin vanhoja ja jo testattuja. Ne ovat aiheita joita on tutkittu ja yritetty tutkia ja tässä ei ole ennenkään onnistuttu. Kyseessä ei siis ole uudesta tutkimusalasta vaan yrityksestä lämmittää sitä kliseistä ikivanhaa, yleensä siksi että se mukailee arkijärkeä ja sen intuitioita. Paradigma -termin hokeminen ei tässä auta, sillä nousevan paradigman merkit ovat uusien hedelmällisten tutkimussuuntien putkahtelu. Näiden oppia ei ole täydennetty havaintojen mukana niin että selitysmallit olisivat kehittyneet. Näiden kohdalla kysymys ei ole mistään uudesta tieteenalasta. Metodologiat pruuvauksesta potenssointiin ovat ikiaikaisia kysymyksiä, niiden tehokkuutta on tutkittu ja köykäiseksi havaittu. Ja ainut mikä muuttuu on se, että veden muistille etsitään uusia tekosyitä. Joka on irrelevanttia, sillä toimintamekanismia tarvittaisiin lähinnä selittämään havaittu ilmiö. Kun ilmiö ei nouse esiin, selitysmalli ei selvästi tapahdu maailmassa.
2: Suuri osa skeptikoiden käsittelemistä aiheista ovat innovaatioita jotka on jalostettu myytäväksi tuotteeksi ennen kuin niitä on tutkittu tieteellisesti. Vakuutattamisen kohde ei ole tiedeyhteisö, argumentit ja retoriikka kohdistetaan eiakateemisille tahoille ja ihmisille. Esimerkiksi Valkee -korvavalossa sekä powerbalancessa on kysymys siitä että tuote kenties toimiikin, mutta toiminnassa on lähdetty ns. "perse edellä puuhun" eli ensin on tehty tuote ja sitä myydään. Ja vasta sitten ruvetaan hankkimaan todisteita. Ja kuten power balancen kohdalla kävi, toimintaa ei havaittu lainkaan eli väitteet olivat tyhjän päällä. Ja kuten Valkeen kohdalla kävi, eli entisten epäonnistumisten lannistumatta yritys viestii aina "uusista tutkimuksista" jotka jotenkin onnistuvat paremmin kuin ne vanhat joissa on havaittavissa selvää tieteellistä huonoutta ja tulosten kanssa kikkailua.
+: Itse asiassa näitä luokkia on hyvin vaikea pitää minään eri asioina. Esimerkiksi kreationismi perustuu perusasenteille ja argumenteille jotka ovat pyörineet mukana käytännössä aina. Sen tuote on uskonnollinen palvelu. Ja sitä myydään tavalliselle kansalle siten että ensin halutaan myydä kaduntallaajille muutama kirja, saada asia koulukirjoihin ja vasta sitten ryhdytään painimaan akateemisen maailman kanssa. Kun järkikin sanoo että jos asiasta halutaan tiedettä pitäisi aloittaa tiedemaailmasta ja jos tässä onnistutaan niin koulukirjat tulevat ilmaiseksi. Ja sitten skeptikot ja "evopellet" joutuisivat sietämään senkin että tiedekirjoja aiheesta tehdään ihan eri tasolla ja asteella kuin nykyään.

Skepsiksen toiminnassa toiminta-alueen kuvaus voidaankin tiivistää "Paholaisen asianajaja" -blogin tiivistelmään. "Energiahoidot, ikiliikkujat, salaliittoteoriat, kirjeitä Nigeriasta, tuomiopäivän odottelua, epämääräistä verkostomarkkinointia." Näitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat ilmiöitä joita puffataan kadunmiesten parissa sen sijaan että niistä yritettäisiin tehdä akateemisia tutkimuksia jotka julkaistaisiin "Naturessa" tai muissa korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa lehdissä. Kysymys on aiheista jotka ovat joko ikuisesti pyörivää kansanperinnettä joka otetaan kadunmiesten puolella vakavasti totena, vaikka aihetta on jo aiemmin tutkittu ja niiden tieteellisyys on köykäiseksi havaittu. Tai innovaatioita jotka on tuotteistettu ennen kuin niitä on testattu ja tutkittu. Koska argumenttien esityskohteena ei ole tiedemaailma, on turhaa pelleillä että ollaan tieteen eturintamassa. Sillä se eturintaman tiede tehdään jossain ihan muualla kun siellä missä päätavoitteena on auttamisen nimissä myydä Kakelle ja Makelle uudet korvalappustereot joista ei edes tule musiikkia.

Kun konteksti on tämä, kaikki hyödyt ovat "etten joudu kusetetuksi" -linjalla. Ja edut joita innovatiivisuus voisi tuottaa ovat minimissään. Sillä jos innovaatio olisi tosi, olisi ajan haaskaamista myydä tuotetta Kakelle ja Makelle kun nämä voisivat tehdä tästä innovaatiosta väikkärin ja todistaa uuden ilmiön ja kerätä maineen, kunnian ja nobelpalkinnot itselleen ihan vain ehtimällä ensin kun keksijät ovat olleet liian myyntihenkisiä. Itse asiassa skepsistä kuvaakin yllättävissä määrin se, että ihmiset tekevät asioita ihan omalla ajallaan ja epäkaupallisesti ilman korvauksia. Skepsiksen toiminta on rahallisesti katsoen nappikauppaa. Ilmaistyöllä puurtava ei ui rahoissa, ei vaikka olisi illuminatin jäsen. (Kuten minä.)

Miksi skepsis ei ole raittiusliike?

Skepsiksen facebookissa on parin viimeisen päivän aikana keskusteltu paljon siitä mikä on skepsiksen suhde arvokeskusteluun. Tarkalleen ottaen keskustelua ovat synnyttäneet ulkopuoliset joiden mielestä skepsiksen toiminta on jotain mitä se ei ole, tai joista skepsiksen jäsenten pitäisi tehdä jotain mitä he eivät tee. En ylipäätään pidä siitä että järjestöjen tulisi kumarrella sen ulkopuolisten tahojen auktoriteetin alla.

Suoraan sanoen näissä reaktioissa tuntuu olevan sellainen henki, että monille moraali on objektiivista. Ja että faktat ja tiede eivät ole objektiivisia vaan teoriaa. Lausuntoja on nimittäin kuvannut vahvasti se, että ei nähdä mitä eroa on arvokeskustelulla ja tieteen tekemisellä. Tai miten yhteiskuntaa kehittävä poliittinen aktivismi eroaa skepsiksen aktivismista.

Ymmärrän toki mistä väärinkäsitys voi syntyä. Esimerkiksi rokotekeskustelussa on kysymys kansanterveydestä. Ja se on myös tärkeä asia jossa on vahva eettinen ulottuvuus. Skepsis onkin usein ottanut kantaa esimerkiksi joihinkin muotidieetteihin ja terveysväitteitä käyttävien laitteiden myymispuoleen. Mutta samalla käsitän, että väärinkäsityksessä on oikeastaan mieltä vain jos tiedostaa että tämä väärinkäsitys syntyy suoranaisesta idiootismia lähentelevästi typeryydestä, yleisestä jäsentämättömyyskyvyttömyydestä ja muista näihin rinnastettavista attribuuteista. [Lisää oma suosikkiherjasi tähän.]

Esimerkiksi esille nousi se, että alkoholi on vaarallisempi asia kuin homeopatia. Että pitäisi priorisoida toimintaa, ja huomioida että toimimaton homeopatia voi olla vähemmän vaarallista kuin aivan toimiva alkoholi. En ole suoranaisesti edes erimielinen tuon lausunnon kanssa ; Puhtaasti eettisellä tasolla alkoholi on varmasti suurempi ongelma kansanterveydelle kuin homeopatia.

Mutta skepsis on tiedeperustainen, ja sen tehtävänä on tukea tieteellistä ajattelua. Näin tehdessään se iskee epätieteellistä ajattelua vastaan. Tällöin kysymys on enemmän muusta kuin tästä. (En ymmärrä miksi joku valittaa skepsiksessä jos hänestä se, että alkoholi on suurempi ongelma on syy kieltää ja torpata homeopatian moittiminen. Eikö hänellä ole suurempia ja tärkeämpiä ongelmia kuin skepsis? Vai väittäkö hän, että suhteellisen pieni järjestö olisi merkittävin ongelma suomen alkoholisoitumisessa?)

Skepsiksen kannalta oleellista on se, että alkoholilla ei väitetä olevan sellaisia ominaisuuksia, joita sillä ei ole. Kaikki tietävät alkoholin haitat. Rappioalkoholistien porukat eivät harrasta yhteiskunnassamme propagointia jossa korostetaan miten siitä kuinka alkoholin väitetyt haitat ovat valetta ja jokin "koulukuntalääketieteen" huijaus. Että heille tämä alkoholismi on elämäntapa. Toisaalta alkoholin vaikuttava teho ei ole placebon suuruinen, eikä sitä myydä päihdyttäviin tarkoituksiin väitteillä jotka eivät ole tieteen tukemia. Skepsis RY toki mielellään tarkistaa, että jollekulle myytäisiin alkoholia päihdyttävänä jos tämä ei oikeasti tuottaisi humalaa!

Moni pitää skepsistä tämän vuoksi jonkun eksistentiaalisen syvän tason ohittajana ja kieltäjänä. Tavallaan ymmärrän tämän. Kuitenkin tässä ei ole oikeastaan kysymys kieltämisestä sanan vahvimmassa mielessä. Kysymys on näkökulmasta. Asiaa voi rinnastaa ylihinnoitteluun. Skepsis ei ole oikea palsta siihen jos pitää keskustella siitä onko jonkin tuotteen hinta suuri, pieni vai sopiva. Silti tuskin kukaan koskaan missään syyttää Skepsis RY:tä siitä että se ei ole jokin "Kuningaskuluttaja". Ei skepsis kiistä hinnoittelun olemassaoloa tai liiallisen kiskonnan mahdollisuutta. Tämä vain on poliittinen kysymys ja arvokeskustelukysymys eikä "puhtaan tiedeargumentaation" alueella.
1: Tosin esim. Bemerin kohdalla on hyvä huomata että siihen liittyvä suuri alkukustannus on sen suosion salaisuus. Psykologiassa ns. sunk cost -efekti aka concorde effect iskee päälle. Kun on uhrannut paljon voimavaroja johonkin, ei hevillä tunnusta erehdystään. Tämä ei kuitenkaan ole sama kuin sanoa että tuote on ylihinnoiteltu. Tämä eroaa arvokeskustelusta siten, että kun ensin analysoidaan että tuote ei toimi tieteellisesti, on ilmiö itsessään selitettävä jotenkin. Ja tässä vaiheessa psykologia astuu mukaan kuvioon. Myyntistrategiat eivät tässä vaiheessa ole teknisesti ottaen "hyviä" tai "pahoja" vaan ne "vetoavat psykologiatieteen tuntemiin efekteihin" ja aivan asialliset lailliset mainoksetkin voidaan ymmärtää samankaltaisilla vaikutuksilla ; Toki näihin sitten liitetään arvolatauksia itse kunkin päässä. Ja "ylihinnoittelun" tai "tavalliset eettisen liiketoiminnan" kaltaiset teemat nousevat tällöin esiin.

Sama jaottelu on syy siihen miksi esimerkiksi kirkkokritiikki ei kuulu skepsiksen piiriin, mutta kreationismi argumentteineen kuuluu. ; Tämä on hieman sukua sille että Esko Valtaoja laittoi Snellmannin boikottiin siksi että Snellmann käytti geenimanipulaatiottomuuttaan perustelevassa kannanotossaan tiettyjä argumentteja, jotka eivät taatusti olleet tieteellisiä. On melko varmaa, että hän iski käytettyihin argumentteihin ja niiden tieteellisyyteen. Monet ovat tietysti loukkaantuneet ja sekoittavat tämän siihen että skepsis propagoisi GM:n puolesta erityisesti tai että Valtaoja suosisi GM:ää parempana kuin eiGM. Tämä johtuu juuri siitä että moni ei erota tieteellistä keskustelua poliittisesta argumentaatiosta jossa intressi ja ideologia käsitellään puheiden retoriikassa logosta käyttäen.

Ymmärrettävästi yhteiskunnassa jossa keskitytään oman vakaumuksen opettamiseen ja tieteenfilosofia jää vähemmälle filosofian opetuksessa käy näin. Kun kulttuuri tukee sinänsä arvokasta asiaa että jokainen mielipide on hyvä ja että keskustelun tulee olla ystävällistä ja keskustelevaa, on lopputulos helposti se, että perusteleminen ja argumentaatio nähdään turhana ja jopa jotenkin pahana asiana. Sillä jos joku on oikeassa, voi itse joskus olla väärässä ja se oma suosikki-ideologiakin voi olla yksi suuri epätotuuksiin nojaava erehdys.

Arkielämässä tiede ja politiikka sekoittuvat toki jossain määrin ; Ainakin hyvin tehdyssä politiikassa voidaan käyttää tieteen tuloksia, kysymys on soveltamisesta jossa "lisää vain arvot" -asenteella toimien voidaan lähestyä jotain haluttua lopputulosta. Kun tavoite on jokin, tiede antaa keinot tämän päämäärän saavuttamiseen todennäköisemmin kuin muut ratkaisutavat eivät. Samoin tieteenteossa on budjetti joka johtaa meidät tiedepolitiikan pariin. Kuitenkin siinä vaiheessa jos politiikka määrää tieteen tuloksia, kysymys ei enää ole tieteestä. Silloin kysymys on intresseistä ja huonosta politiikasta. Se, että joku tulee ikään kuin varanantajan tai veronmaksajan ominaisuudessa sanomaan mitä tieteessä pitää tutkia ja mitä tuloksia pitää saada vertautuu melko vahvasti siihen että joku tulee sanomaan skepsikselle mistä asioista sen parissa pitää keskustella ja mitä mieltä sen pitäisi olla homeopatian toiminnasta.