Jos kylään syntyy Hitlerin näköinen kissa, se on taatusti samantapainen merkki kuin se, että aamupalaksi tarkoitettuun paahtoleipään palavatkin Jeesuksen kasvot. Sen on oltava merkki. Se on merkki siitä että human intrest -journalisteilla on helppo työ hankkia hieman ylimääräistä rahaa ja mediajulkisuutta pienellä tai olemattomalla työpanoksella.
Ja luonnollisesti skientistien pitää selittää miten syntyy Hitlerin näköinen kissa. Tähän haasteeseen ajattelinkin tarttua. Sillä aikamme syvin mysteeri tarvitsee selvityksen. Eikä ole selvitysti ilman selvittäjää.
Kissojen värityksestä on olemassa tutkimusta. Ja klassisesti värit selitetään geenien kautta. Jokainen koululainen tietää että tumma väri dominoi vaaleaa väriä joka jää resessiiviseksi - eli juuri toisin päin kuin natseilla. Ja että väri on tätä kautta geneettistä. Mutta Hitlerkissan kohdalla tämä ei itse asiassa ole oleellinen tieto.
Sen sijaan on syytä katsoa Richard Robinsonin "Mosaicism" -tutkimusta. Sillä kuten kissanjalostajat tietävät, värillinen kissa ei ole rotu. Hitler, joka itse oli kovasti rotuoppien ystävä, voisi järkyttyä että häntä muistuttava kissa on itse asiassa jotain joka ei ole ollenkaan kissarotu klassisessa mielessä. Siis vaikka laikukkaat kissat tunnetaan nimellä kuten calico cat, sille ei ole myönnetty kissarodun asemaa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään sellainen josta Hitlerin nykyseuraajat kommentoivat tunnettuun tyyliinsä silloin kun ihmisrotujen luokittelun relevanssia mitätöidään ja selitetään että rotu on ilmiönä enemmän kulttuurinen konstuktio kuin biologinen asia. Tällä kertaa juutalaiset eivät ole salajuonensa kanssa takana. Syynä on laikukkuuden syntymekanismi. Mekanismi jonka voi lukea vaikka suuren tutkijaryhmän tekemästä tutkimuksesta "Patterns of molecular genetic variation among cat breeds." vuodelta 2007. Tunnetusti jalkoväliasioista kiinnostuneet ranskalaiset ovat nimenneet kissatyypin nimellä chatte d'Espagne, eli espanjalainen naaraskissa. (Joka kyllä minun korviini kuulostaa pornoelokuvan nimeltä. Mutta toisaalta, niin kuulostaa ranskalaisten kiroilukin.) Tähän on syy. Suurin osa laikukkaista kissoista on naaraita. Ja jos ominaisuus jotenkin putkahtaa uroksiin, ne ovat yleensä steriilejä.
Syy on se, että hedelmöittymisen jälkeen solu ryhtyy jakautumaan. Ja melko pian alkionkehityksessä käy niin että toinen X -kromosomi sammuu solussa. Se tiivistyy ns. Barrin kappaleeksi jota kyseinen solu ei käytä. Tämän efekti on satunnainen. Ja kun tämä Barrin kappaleeksi puristuminen on tapahtunut, niin kaikki tästä kyseisestä solusta myöhemmin jakautuvat solut eivät uudelleenarvo mitään. Eli toisin sanoen sen läheiset solutkin muuttuvat samanlaisiksi. Tämä on jotain joka tapahtuu joka ikisellä naisella ja naaraksella. Mutta kirjavien kissojen (toisin kuin kolipäiden koirien) kohdalla syynä on se, että kissojen turkin väriä määrääviä geenejä on X -kromosomissa. ; Kirjavien kissojen kohdalla jännittävää onkin huomata miten saman kissapentueen jäsenet näyttävät usein samoja värejä. Mutta laikut ovat hyvinkin eri muotoisia. Jos kissat olisivat identtisiä kaksosia, niin tämä sama tapahtuisi niidenkin kohdalla. Niillä olisi samat värit mutta laikuissa erilaiset muodot ja kohdat.
Luonnollisesti kirjavuutta ei tässä muodossa oikein voi jalostaa rotuominaisuudeksikaan, koska samanväristenkin kirjavien kissojen jälkeläisissä voidaan jakaa X -kromosomi joka koodaa samaa väriä kahteen kertaan. Kirjavuus vaatii variaatiota ja peräti sellaista variaatiota jota on vaikeaa toistaa. Rotu joka koostuisi vain naaraista olisi sekin tietysti haastava rotu.
Toisin sanoen Hitler voisi pahastua siitä että häntä inkarnoidaan naiseen. Hitlerkissa onkin selkeästi feminiininen. Mutta sitten toisaalta voimme muistaa sen minkä "Kwai joen silta" meille opettaa vihellyksessään. Tai opettaisi jos sirkusvihellykseksi opittu laulu olisi jätetty sensuroimatta. Vihellyshän perustui sotilaiden oikeasti käyttämään lauluun jonka sanoma oli se, että Hitlerillä on vain yksi kives. Elokuvan ohjaaja ajatteli että tämä olisi hieman liian provokatiivista laulettuna, ja siksi kappale vain vihellettiin. Kenties lyriikatkin rusentuivat Barrin kappaleeksi. (Hitlerin kiveskysymys on tiettävästi urbaani legenda jonka todennäköisyyttä ei ole varmistettu. Mutta kyllä tuo vitsi kuuluu tuohon paikkaan.)
Ai halusit että miettisin miten todennäköistä olisi että syntyisi laikukas kissa jonka laikut ovat Hitlerin muodossa. Tässä mielessä kysymys on tavallaan turha. Tarkemmin ajatellen se on jopa typerä. Kaikki kirjavien kissojen värikombinaatiot ovat harvinaisia ja keskenään samanarvoisia siinä mielessä että niiden permutaatiot ovat todennäköisyyksiltään samanarvoisia. Se, että ilmiö selitetään tarvitsee vain sen että selittää miten kombinaatio ei ole ollenkaan omituinen. Ja itse asiassa. Kun kirjavia kissoja on hirveän monta, niin Hitlerkissan nouseminen on suorastaan väistämätöntä. Viimeinenkin selittämättömyys purkautuu kun pöytään isketään tunnettu vertaus. Kolmogorovin mukaan apina kirjoittaa koko Shakespearen tuotannon jos sille annetaan kirjoituskone, jotain jolle kirjoittaa, riittävästi aikaa - ja ilmeisesti myös taiteilutukirahaa. Meillä ei siis ole mitään pelättävää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barrin kappale. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barrin kappale. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. elokuuta 2014
torstai 25. syyskuuta 2008
YX -silmäinen hirviö ; Sukupuolien sota.
"Nyt on mies! / Nyt on mies! / Nyt on mies! / Nyt on mies!"
(Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, "Nyt on mies")
Tämä on jatkoa seksuaalivalintaa käsittelevälle blogaukselleni.
Feminismissä korostetaan kuinka naiset ja miehet ovat kulttuurisista syistä laitettu erilaiseen arvoon. Feminismissä on kaksi näkökantaa tähän:
1: Ensimmäisessä korostetaan että miehen ja naisen erot ovat näennäisiä ja kulttuurisidonnaisia. Erot ovat lähinnä fyysisiä. Tässä korostetaan sitä miten naisten tulisi olla "miesmäisiä" eli ottaa oikeutensa ja mennä myös miesvaltaisillekin aloille. Nainen ja mies ovat samankaltaisia ja siksi kaikessa samanarvoisia ja yhtä hyviä. (Paitsi jos kasvatus pistää tytöt rättikässään ja pojat puukäsitöihin, jolloin taitoerot johtuvat pelkästä harjoituksesta, eikä siitä että tytöt ja pojat luonnostaan olisivat kiinnostuneita näistä aiheista.)
2: Toisessa taas hyväksytään ajatus jossa "Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta". Eli että sukupuolet käyttäytyvät eri tavoilla. Tässä korostetaan sitä, miten naisten arvostuksen puute näkyy mies- ja naisvaltaisten alojen palkkauksen eroissa. Naisen olisi oltava rohkeasti nainen, joka on miehen kanssa erilainen mutta samanarvoinen.
Ristiriita sukupuolten välillä on joka tapauksessa olemassa. Itse asiassa se näkyy perimän tasolla. Tämän ymmärtämiseksi täytyy hieman kertoilla sukupuolen syntyyn liittyvistä asioista: Sukupuolen määräävät kromosomit ovat poikkeavia. Siinä missä kaikissa muissa kromosomeissa on kaksi samanlaista kromosomia, mutta sukupuolikromosomien kohdalla ainoastaan X kromosomi on naisilla parillinen, miehillä se taas on pariton. (Naisillakin toinen X -kromosomi tosin kutistuu Barrin kappaleeksi, joka ei tee mitään. Naisella jokaisessa solussa kutistuminen valikoituu sattumalla. Miehellä taas on värisokeutta ja verenvuototautia naisia enemmän koska heillä "yksinäinen X -kromosomi lentää ilman kakkospilottia.") Kaikilla on ainakin yksi X -kromosomi ja vain miehillä on Y -kromosomi. (Paitsi että tämä koskee vain nisäkkäitä ja kärpäsiä. Esimerkiksi linnuilla koiras syntyy XX -kromosomistolla ja naaras on XY -kromosomistolla. Monilla matelijoilla, kuten krokotiileilla, sukupuolien erot eivät ole geneettisiä: Ratkaiseva on hautomislämpötila, joka antaa todennäköisyyden sille tuleeko yksilöstä naaras vai koiras.) X -kromosomissa on melko runsaasti geenejä, kun taas Y -kromosomi on pikkuriikkinen, lähes ilman toimintoja oleva. X ja Y -kromosomit tunnetaan sukupuolikromosomeina, koska Y -kromosomissa on SRY -geeni, joka käynnistää alkionkehityksessä induktioketjun, jonka lopputuloksena syntyy mies. (Itse asiassa Y -kromosomilla varustettuja naisia onkin, ja nämä "poikkeukset vahvistavat säännön." Niissä nimittäin on joko häiriö SRY -geenin toiminnassa tai sitten naiseksi muuttavan, X -kromosomissa olevan DAX -geenistä on kaksi kopiota. Toisin sanoen, yksi SRY päihittää yhden DAXin, mutta kaksi DAXia voittaa yhden SRY:n. DAX ja SRY ovat keskenään antagonistisia, keskenään taistelevia, geenejä.)
Sukupuolikromosomien ominaisuuksista syntyy muutamia ilmiöitä: Tehokas se on sikäli, että sukupuolet voivat erottautua hyvin: Esimerkiksi kun Y -kromosomiin voidaan pakata sellaisia geenejä jotka naaraassa olisivat haitallisia ja jopa tappavia, mutta jotka tarjoavat koiraalle mitä tahansa etua, se mahdollistaa sukupuolten eriytymisen. (Mikä tarjoaa etua verrattuna krokotiileihin: Naaras voi käyttää kalsiumia maitoon ja koiras sarviin ja hampaisiin.) Tosin sama koskee myös X -kromosomia. Siihenkin voi pakkautua geenejä jotka ovat haitaksi koiraalle. Tämä onkin tärkeä huomio, sillä pinnallisesti ajatellen voisi ajatella että X -kromosomi ei voisi haitata koiraita, koska X -kromosomi on myös miehillä. Näin perimän voisi olla luonteeltaan suorastaan fallosentrinen, miehiä puoltava. Kuitenkaan näin ei ole. Syykin on selvä: Jokainen X -kromosomi on 2/3 ajasta naisissa ja 1/3 ajan koiraassa. (Naisilla on 2 X kromosomia ja koirailla 1. Yhteensä 3 vaihtoehtoa, joissa X kromosomin jokin versio on satunnaisesti. Versio voi periaatteessa olla kopiona samassa naaraassa myös 2 kertaa.) Tämä antaa X -kromosomille itse asiassa kyvyn vainota Y -kromosomia: Otetaan esimerkki luonnosta. Matt Ridley kertoo kirjassaan "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa", että Acrea ecendon -perhosella tapahtui mutaatio, jossa X -kromosomiin liittyi geeni, joka koiraaseen joutuessaan tuhosi sen siittiöt joissa oli Y -kromosomi. Näin jokaikinen jälkeläinen joka tälläisellä koiraalla syntyi, oli naaras. Kelpoisuutta se ei pienentänyt muutoin: Koiraista ei tullut steriilejä. Tämän seurauksena pian lajissa oli lähes pelkästään naaraita. Tämä olisi voinut johtaa jopa lajin sukupuuttoon, ellei populaatiossa olisi ollut muutamaa koirasta, joiden Y -kromosomi olikin immuuni tälle geenille. Tämä versio sitten yleistyi ja pian sukupuolet olivat taas tasan. (Kun jokaikinen koiras jolla oli tämä versio oli ainut mahdollinen seuraavan sukupolven isäehdokas.) Tähän liittyi tietenkin voimakas geneettinen ajautuminen, eli näillä poikkeuksellisilla koirailla olevat ominaisuudet yleistyivät, jopa fiksoituivat, populaatiossa runsaasti ja nopeasti oikeastaan riippumatta siitä miten hyödyllisiä, neutraaleja tai haitallisia ne olivat. Tämä ajautuminen tapahtuu jopa niin nopeasti, että se jää "evoluution nopeusennätyksiin".
Kilpailusta on seurannut myös sellainen jännittävä ilmiö, joka voisi pinnallisesti tarkastellen näyttää ristiriitaiselta, paradoksaaliselta: Kun Y kromosomi "pakenee" X -kromosomin "hyökkäystä" annetun esimerkin tapaan, jolloin sen "yleisrakenne" itse asiassa muuntuu nopeasti tälläisen valintapaineen alla. Mutta samanaikaisesti se on erityisen identtinen populaatiossa. Ihmisilläkin SRY -geeni on lähes pistemutaatioton, ja se eroaa silti harvinaisen paljon esimerkiksi simpanssin SRY -geenistä. Tämä selittää osaltaan pois Haldanen dilemmaa; Haldanehan arvioi että pelkkä valintapaine ei voi fiksoida geenejä populaatioon niin nopeasti että se selittäisi sen miksi populaatiot ovat niin erilaisia. Osa ratkaisusta onkin siis siinä, että läheskään kaikkien geenien fiksoituminen ei ole tapahtunut valintapaineen vaan geneettisen ajautumisen kautta.
Toisin sanoen X -kromosomi kykenee vainoamaan Y -kromosomia. William Amos onkin esittänyt, että X -kromosomi voi hyökätä Y -kromosomia vastaan lähes minkä tahansa Y -kromosomille ominaisen geenin kautta, joten Y -kromosomin ainut mahdollisuus on ollut piiloutua hyökkäyskohteita. Tämä taas on johtanut Y -kromosomin kutistumiseen: X -kromosomi ei löydä siitä niin helposti hyökkäyskohdetta, kun maali on pienempi.
Mutta tässä ei suinkaan ole kaikki sukupuolten sodasta. Koska Y -kromosomi voi kerätä koiraalle edullisia geenejä, jotka olisivat naaraalle haitallisia - tai jotka jopa haittaavat jollain tavalla "naaraan intressejä" - ovat mahdollisia. Kun naaraat käyttävät seksuaalivalintaa apuna, jotta voisivat taata koiraan geneettisen laadun, koiras voi käyttää näitä valintakriteerejä "naarasta vastaan", eli se voi kerätä "viekoittelukgeenejä" (jotka valehtelevat lyhyellä aikavälillä, koska ne fiksoituvat populaatioon ja tämän jälkeen naaraiden alun perin haluama ominaisuus onkin se olemassaolevan "parhaimman ja huonoimman" variaation syy.) Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että naaraat jotka kestävät tätä valheellista viekoittelua saavat sen edun, joka alun perin on niille suonut seksuaalivalinnan käytön suoman edun - kun valitaan aidosti geneettisesti hyviä puolisoja, myös jälkeläiset lisääntyvät keskimäärin paremmin. (Seksuaalivalinnallista valtaa tulee miehille vasta puolisoon sitoutumisen, esimerkiksi monogamian kautta: Kun naaras ja koiras sitoutuvat yhteen kumppaniin, seksuaalivalintaa voi tasata. Monogamia, yksiavioisuus, on siis kenties "rentuilta pois", mutta toisaalta se antaa miehille tietynlaista valtaa.)
Brett Holland ja William Rice ovatkin tutkimuksissaan tulleet tulokseen, jonka mukaan sosiaalisilla ja vuorovaikutusta käyvillä lajeilla tälläistä kilpavarustelua on paljon, koska siihen liittyy mahdollisuus "huijaukseen". Tämä selittää osaltaan, miksi hypersosiaalisilla ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä seksuaalisesta väkivallasta ja sen rajoista. Mikä sitten osaltaan selittää esimerkiksi Ilkka Kanervan seksiviestejä/tekstiviestejä ja niihin reagoimista.
Uskallan siis sanoa että nainen ja mies ovat geneettisesti erilaisia. Samalla on syytä muistaa että geeni ei tavoittele hyötyä yksilöille joissa se on. Se hakee omaa yleistymisetuaan. Takana on siis itsekäs geeni, ei avulias geeni. Tässä tapauksessa X -kromosomi on luonteeltaan "telaketjufeministi" ja Y -kromosomi "sovinisti" ; Se, pitäisikö ihmisten olla tälläisiä, onkin sitten jo aivan oma lukunsa...
(Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, "Nyt on mies")
Tämä on jatkoa seksuaalivalintaa käsittelevälle blogaukselleni.
Feminismissä korostetaan kuinka naiset ja miehet ovat kulttuurisista syistä laitettu erilaiseen arvoon. Feminismissä on kaksi näkökantaa tähän:
1: Ensimmäisessä korostetaan että miehen ja naisen erot ovat näennäisiä ja kulttuurisidonnaisia. Erot ovat lähinnä fyysisiä. Tässä korostetaan sitä miten naisten tulisi olla "miesmäisiä" eli ottaa oikeutensa ja mennä myös miesvaltaisillekin aloille. Nainen ja mies ovat samankaltaisia ja siksi kaikessa samanarvoisia ja yhtä hyviä. (Paitsi jos kasvatus pistää tytöt rättikässään ja pojat puukäsitöihin, jolloin taitoerot johtuvat pelkästä harjoituksesta, eikä siitä että tytöt ja pojat luonnostaan olisivat kiinnostuneita näistä aiheista.)
2: Toisessa taas hyväksytään ajatus jossa "Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta". Eli että sukupuolet käyttäytyvät eri tavoilla. Tässä korostetaan sitä, miten naisten arvostuksen puute näkyy mies- ja naisvaltaisten alojen palkkauksen eroissa. Naisen olisi oltava rohkeasti nainen, joka on miehen kanssa erilainen mutta samanarvoinen.
Ristiriita sukupuolten välillä on joka tapauksessa olemassa. Itse asiassa se näkyy perimän tasolla. Tämän ymmärtämiseksi täytyy hieman kertoilla sukupuolen syntyyn liittyvistä asioista: Sukupuolen määräävät kromosomit ovat poikkeavia. Siinä missä kaikissa muissa kromosomeissa on kaksi samanlaista kromosomia, mutta sukupuolikromosomien kohdalla ainoastaan X kromosomi on naisilla parillinen, miehillä se taas on pariton. (Naisillakin toinen X -kromosomi tosin kutistuu Barrin kappaleeksi, joka ei tee mitään. Naisella jokaisessa solussa kutistuminen valikoituu sattumalla. Miehellä taas on värisokeutta ja verenvuototautia naisia enemmän koska heillä "yksinäinen X -kromosomi lentää ilman kakkospilottia.") Kaikilla on ainakin yksi X -kromosomi ja vain miehillä on Y -kromosomi. (Paitsi että tämä koskee vain nisäkkäitä ja kärpäsiä. Esimerkiksi linnuilla koiras syntyy XX -kromosomistolla ja naaras on XY -kromosomistolla. Monilla matelijoilla, kuten krokotiileilla, sukupuolien erot eivät ole geneettisiä: Ratkaiseva on hautomislämpötila, joka antaa todennäköisyyden sille tuleeko yksilöstä naaras vai koiras.) X -kromosomissa on melko runsaasti geenejä, kun taas Y -kromosomi on pikkuriikkinen, lähes ilman toimintoja oleva. X ja Y -kromosomit tunnetaan sukupuolikromosomeina, koska Y -kromosomissa on SRY -geeni, joka käynnistää alkionkehityksessä induktioketjun, jonka lopputuloksena syntyy mies. (Itse asiassa Y -kromosomilla varustettuja naisia onkin, ja nämä "poikkeukset vahvistavat säännön." Niissä nimittäin on joko häiriö SRY -geenin toiminnassa tai sitten naiseksi muuttavan, X -kromosomissa olevan DAX -geenistä on kaksi kopiota. Toisin sanoen, yksi SRY päihittää yhden DAXin, mutta kaksi DAXia voittaa yhden SRY:n. DAX ja SRY ovat keskenään antagonistisia, keskenään taistelevia, geenejä.)
Sukupuolikromosomien ominaisuuksista syntyy muutamia ilmiöitä: Tehokas se on sikäli, että sukupuolet voivat erottautua hyvin: Esimerkiksi kun Y -kromosomiin voidaan pakata sellaisia geenejä jotka naaraassa olisivat haitallisia ja jopa tappavia, mutta jotka tarjoavat koiraalle mitä tahansa etua, se mahdollistaa sukupuolten eriytymisen. (Mikä tarjoaa etua verrattuna krokotiileihin: Naaras voi käyttää kalsiumia maitoon ja koiras sarviin ja hampaisiin.) Tosin sama koskee myös X -kromosomia. Siihenkin voi pakkautua geenejä jotka ovat haitaksi koiraalle. Tämä onkin tärkeä huomio, sillä pinnallisesti ajatellen voisi ajatella että X -kromosomi ei voisi haitata koiraita, koska X -kromosomi on myös miehillä. Näin perimän voisi olla luonteeltaan suorastaan fallosentrinen, miehiä puoltava. Kuitenkaan näin ei ole. Syykin on selvä: Jokainen X -kromosomi on 2/3 ajasta naisissa ja 1/3 ajan koiraassa. (Naisilla on 2 X kromosomia ja koirailla 1. Yhteensä 3 vaihtoehtoa, joissa X kromosomin jokin versio on satunnaisesti. Versio voi periaatteessa olla kopiona samassa naaraassa myös 2 kertaa.) Tämä antaa X -kromosomille itse asiassa kyvyn vainota Y -kromosomia: Otetaan esimerkki luonnosta. Matt Ridley kertoo kirjassaan "Perimä - ihmisen historia 23 kappaleessa", että Acrea ecendon -perhosella tapahtui mutaatio, jossa X -kromosomiin liittyi geeni, joka koiraaseen joutuessaan tuhosi sen siittiöt joissa oli Y -kromosomi. Näin jokaikinen jälkeläinen joka tälläisellä koiraalla syntyi, oli naaras. Kelpoisuutta se ei pienentänyt muutoin: Koiraista ei tullut steriilejä. Tämän seurauksena pian lajissa oli lähes pelkästään naaraita. Tämä olisi voinut johtaa jopa lajin sukupuuttoon, ellei populaatiossa olisi ollut muutamaa koirasta, joiden Y -kromosomi olikin immuuni tälle geenille. Tämä versio sitten yleistyi ja pian sukupuolet olivat taas tasan. (Kun jokaikinen koiras jolla oli tämä versio oli ainut mahdollinen seuraavan sukupolven isäehdokas.) Tähän liittyi tietenkin voimakas geneettinen ajautuminen, eli näillä poikkeuksellisilla koirailla olevat ominaisuudet yleistyivät, jopa fiksoituivat, populaatiossa runsaasti ja nopeasti oikeastaan riippumatta siitä miten hyödyllisiä, neutraaleja tai haitallisia ne olivat. Tämä ajautuminen tapahtuu jopa niin nopeasti, että se jää "evoluution nopeusennätyksiin".
Kilpailusta on seurannut myös sellainen jännittävä ilmiö, joka voisi pinnallisesti tarkastellen näyttää ristiriitaiselta, paradoksaaliselta: Kun Y kromosomi "pakenee" X -kromosomin "hyökkäystä" annetun esimerkin tapaan, jolloin sen "yleisrakenne" itse asiassa muuntuu nopeasti tälläisen valintapaineen alla. Mutta samanaikaisesti se on erityisen identtinen populaatiossa. Ihmisilläkin SRY -geeni on lähes pistemutaatioton, ja se eroaa silti harvinaisen paljon esimerkiksi simpanssin SRY -geenistä. Tämä selittää osaltaan pois Haldanen dilemmaa; Haldanehan arvioi että pelkkä valintapaine ei voi fiksoida geenejä populaatioon niin nopeasti että se selittäisi sen miksi populaatiot ovat niin erilaisia. Osa ratkaisusta onkin siis siinä, että läheskään kaikkien geenien fiksoituminen ei ole tapahtunut valintapaineen vaan geneettisen ajautumisen kautta.
Toisin sanoen X -kromosomi kykenee vainoamaan Y -kromosomia. William Amos onkin esittänyt, että X -kromosomi voi hyökätä Y -kromosomia vastaan lähes minkä tahansa Y -kromosomille ominaisen geenin kautta, joten Y -kromosomin ainut mahdollisuus on ollut piiloutua hyökkäyskohteita. Tämä taas on johtanut Y -kromosomin kutistumiseen: X -kromosomi ei löydä siitä niin helposti hyökkäyskohdetta, kun maali on pienempi.
Mutta tässä ei suinkaan ole kaikki sukupuolten sodasta. Koska Y -kromosomi voi kerätä koiraalle edullisia geenejä, jotka olisivat naaraalle haitallisia - tai jotka jopa haittaavat jollain tavalla "naaraan intressejä" - ovat mahdollisia. Kun naaraat käyttävät seksuaalivalintaa apuna, jotta voisivat taata koiraan geneettisen laadun, koiras voi käyttää näitä valintakriteerejä "naarasta vastaan", eli se voi kerätä "viekoittelukgeenejä" (jotka valehtelevat lyhyellä aikavälillä, koska ne fiksoituvat populaatioon ja tämän jälkeen naaraiden alun perin haluama ominaisuus onkin se olemassaolevan "parhaimman ja huonoimman" variaation syy.) Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että naaraat jotka kestävät tätä valheellista viekoittelua saavat sen edun, joka alun perin on niille suonut seksuaalivalinnan käytön suoman edun - kun valitaan aidosti geneettisesti hyviä puolisoja, myös jälkeläiset lisääntyvät keskimäärin paremmin. (Seksuaalivalinnallista valtaa tulee miehille vasta puolisoon sitoutumisen, esimerkiksi monogamian kautta: Kun naaras ja koiras sitoutuvat yhteen kumppaniin, seksuaalivalintaa voi tasata. Monogamia, yksiavioisuus, on siis kenties "rentuilta pois", mutta toisaalta se antaa miehille tietynlaista valtaa.)
Brett Holland ja William Rice ovatkin tutkimuksissaan tulleet tulokseen, jonka mukaan sosiaalisilla ja vuorovaikutusta käyvillä lajeilla tälläistä kilpavarustelua on paljon, koska siihen liittyy mahdollisuus "huijaukseen". Tämä selittää osaltaan, miksi hypersosiaalisilla ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä seksuaalisesta väkivallasta ja sen rajoista. Mikä sitten osaltaan selittää esimerkiksi Ilkka Kanervan seksiviestejä/tekstiviestejä ja niihin reagoimista.
Uskallan siis sanoa että nainen ja mies ovat geneettisesti erilaisia. Samalla on syytä muistaa että geeni ei tavoittele hyötyä yksilöille joissa se on. Se hakee omaa yleistymisetuaan. Takana on siis itsekäs geeni, ei avulias geeni. Tässä tapauksessa X -kromosomi on luonteeltaan "telaketjufeministi" ja Y -kromosomi "sovinisti" ; Se, pitäisikö ihmisten olla tälläisiä, onkin sitten jo aivan oma lukunsa...
Tunnisteet:
Amos,
antagonismi,
Barrin kappale,
feminismi,
geneettinen ajautuminen,
Haldane,
Haldanen dilemma,
Holland,
itsekäs geeni,
Kanerva,
monogamia,
perimä,
Rautiainen,
Rice,
Ridley,
seksuaalivalinta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
