It's a trap!

Charles Darwinin vähemmän tunnetussa kirjassa "Ihmisen suku" C.D. vihjaa että evoluutio voisi toimia luonnonvalinnan lisäksi siten, että samaan tapaan kuin kyyhkyjen jalostaja valikoi kyyhkyt, myös naaraat voisivat valita samaan tapaan koiraita. Ajatusta vastustettiin, koska se antoi naiselle valta -asemaa, joka ei sen aikaiseen patriarkaaliseen näkemykseen sopinut kovin hyvin. Harva kuitenkaan kiistää sitä että yksilö valitsee puolisot ihmisilläkin. Ja aika harva ajattelee esimerkiksi ihastumisen olevan pelkkä puhdas päätös: Tästä tunteesta on vallalla käsitys, jonka mukaan tämä on pikemminkin hallitsematonta. (Voimme valita sen seuraammeko ihastumisemme ohjaamaa tietä, mutta emme voi ihastua tahdonvoimalla.) Tämä vihjaa siihen suuntaan että tälläistä seksuaalivalintaa tapahtuu.

Tosin seksuaalivalinnan teho ei rajoitu pelkkiin naaraisiin. Ainakin useiden mukaan miehet ovat "kauniiden naisten perään". Bioestetiikassa sitten tutkitaan muun muassa kauniita naisia. Tosin näkökulma on hieman erilainen, kuin niillä jotka keskittyvät naiskauneuteen esimerkiksi terassin puolella. Valtaojan "Ihmeitä" -kirjassa kerrotaan että naiset arvostavat jämerää leukaa. Ja että miehet kaikissa kulttuureissa ovat taiteessa asti suosineet naisia, joiden kasvot ovat symmetriset, joiden lantion ja rinnanympärys ovat lähellä toisiaan ja joiden uuman ympärysmitta on 0,7 edellämainituista. (Sen sijaan laihuus on kulttuurisidonnaista. Vanhat kivikautiset hedelmällisyyssymbolit ovat sangen pulskia nykyihmisen mielestä.) Wilsonin "Konsilienssi" -kirjan mukaan siinä on havaittu että kuvakomposiitit, eli sellaiset kuvat, joissa on yhdistetty useiden kasvojen piirteet arvioidaan kauniimmaksi kuin yksittäisiä kasvoja. Tästä on päästy ajattelemaan sitä, että keskinkertainen nainen olisi kaunis. Siksi olikin hieman yllättävää, että kun alun perin viehättävinä pidettyjä yksittäisiä kasvoja sitten yhdistettiin, saatiin tulos joka oli erilainen kuin tuollainen keskiverto kooste. Ja tätä pidettiin kauniimpana kuin keskivertokomposiittikuvaa. Ja kun kriittiset piirteet tunnistettiin ja niitä korostettiin, tulos miellytti vielä enemmän. Tämä oli rodusta riippumatonta, se koski japanilaisia ja brittiläisiä ja molempia sukupuolia. Vain pieni osa naisista omasi näitä piirteitä.

Tästä päästään ylinormaaleihin ärsykkeisiin. Esimerkiksi koirashopeatäpläkoiraat saatiin koeolosuhteissa seuraamaan valtavia koneita, joilla oli suuret siivet ja jotka liikuttivat niitä nopeasti. Ne eivät katsoneetkaan aitoihin naaraisiin. (Kyseinen kone oli siis atrappi, jäljitelmä, joka laukaisee jonkin reaktion. Sellainen voi olla linnun näköinen kuva joka näyttää linnulta. Tai se voi olla pelkkä kirkkaanpunainen tupsu, joka saa punarintakoiraan hyökkäämään sen kimppuun raivon vallassa kuin kyseessä olisi kilpaileva uros.) Tämän voisi luulla olevan hirvittävä haitta. Mutta tosiasiassa näin ei ole, sen takia että näitä konemaisia laitoksia ei luonnossa ole ollut. Eikä vieläkään ole mainittavissa määrissä. Koiraat ovat aina voineet toimia "valitse kirkkain ja suurin naaras jonka näet", eivätkä ne ole "jääneet ilman puolisoa" (Jos näin voi sanoa perhosista). Samoin ihmisille ylinormaalit ärsykkeet tehoavat. Silikonirinnat, ja muut vastavat "botox -ihmeet" tehoavat - jopa valitettavan hyvin. (Tosin voidaan miettiä että kuinka paljon tässä oikeasti "huijataan evoluutiota": Toki pinnallisesti voisi ajatella että jos silikonit poistettaisiin jäljelle voisi jäädä "geneettinen pettymys", mutta tosiasiassa Dawkinsin nerokas ajatus, extended phenotype, joka tarkoittaa sitä että mehiläispesät, hämähäkinverkot, talot ja muut asiat joita eliö osaa tehdä, ovat kyseisen lajin "laajennettua fenotyyppiä", ja että nämä liittyvät ainakin osittain perimään. Jos ei muuten niin siten että meillä on geenien ohjauksessa rakentuneet aivot jotka sallivat talojen ajattelun. Kun asiaa ajattelee tältä kannalta, silikonirinta on eräänlainen reaktionormi. Tällä taas tarkoitetaan sellaista ilmiötä jossa eliö mukautuu eri olosuhteisiin tuottamalla erilaista ilmiasua. Yksinkertaisimmillaan tämä on sitä että runsasraviteisilla mailla kasvi kasvaa suuremmaksi. Monimutkaisimmillaan sama kasvilaji voi tuottaa märässä maastossa täysin erilaisen rakenteen kuin kuivalla maalla.)

Mutta ei tämä tietenkään keskity pelkkiin koiraisiin. Itse asiassa, kun koiras panostaa yksittäiseen jälkeläiseensä vähemmän kuin naaras, ja koiras voi yleensä tuottaa jälkeläisiä tiuhemmin kuin naaras. (Esimerkiksi kärpäsnaaras voi munia hirvittävän määrän munia, mutta koiras voi hedelmöittää usean naaraan munat.) Tästä seuraa se, että koiraita voidaan karsia paljon "rankemmalla kädellä" kuin naaraita. Naaraat voivat siksi harjoittaa seksuaalivalintaa koiraita tehokkaammin ilman että tämä vaikuttaa mitenkään populaation kokoa pienentävästi. (Koiraan ja naaraan keskimääräinen kelpoisuus on kuitenkin sama: Koiras saa voittoarvan harvoin mutta voittaa tällöin paljon, naaraat saavat pieniä voittoja useammin.) Tällä on merkitystä kotieläinjalostuksessakin: Huippusonnien ja karjujen spermaa on jaettu seminologien ja muiden vastaavien toimesta. (Vasta nykytekniikan hienoudet ovat mahdollistaneet naaraille samanlaista tehoa: Esimerkiksi naudoilla voidaan tehdä alkionsiirtoja, jossa huippulehmä stimuloidaan hormoneilla tuottamaan paljon munasoluja, jotta saadaan paljon alkioita joita voidaan sitten siirtää toisiin, genomiltaan huonompiin, nautoihin. Näin ne poikivat "toisten lapsia", ja tuottavat maitoa kuin ne olisivat niiden omia jälkeläisiä.)

Ja tietenkin myös naarailla on eräänlaisia ylinormaaleja ärsykkeitä:

Riikinkukkojen tapauksessa koiraille on kehittynyt valtavan värikäs pyrstö: Kun ne ovat toimineet naaraille omanlaisena atrappina. Evoluutikot ovat kuitenkin miettineet myös sitä, miksi naaraan kannattaisi valita suuripyrstöinen, sehän on koiraalle haitta. Tätä on selitetty muutamalla tavalla:
1: Koristeellisuus viittaa koiraan perimän laatuun jotenkin: Jos koiraalla on varaa mainostaa jotain noin turhaa ominaisuutta, kuin väritystä, se tulee muutoinkin toimeen. (Huonolla ruualla elänyt kissakin menettää ensin turkkinsa kiillon.)
2: Koska suuri pyrstö heikentää koiraan selviytymiskykyä, sen tulee olla muilta ominaisuuksiltaan erinomaisempi. Tätä vahvistaa se, että esimerkiksi riikinkukkojen pyrstön koreus liittyy myös kyseisen koiraan testosteronitasoon. Tämä taas alentaa niiden immuunitasoa, joten haittavaikutus tuottaa koiraalle aitoa kustannusta, ja jotta se voisi panostaa tuollaiseen, sen on ylipäätään muutoin selvittävä hengissä. (Luonnonvalintahan hoitaa sen terveyspuolen: Sairaat eläimet kuolevat.)
3: Lisäksi on ehdotettu sellaista ajatusta, että seksuaalivalinnan kautta ne naaraat, jotka valitsevat suuripyrstöisiä koiraita, muodostavat sukuja, joissa on isopyrstöisiä koiraita. Tällöin lisääntyessä poikasella on enemmän samoja geenejä kuin naaraalla itsellään. (Kun muistetaan, että sisäsiitoisuus tuottaa haittaa, tässä on vastakkain kaksi ristikkäistä etua, jolloin on ihan tavallista, tai ainakin evoluutioteorian ennustamaa, että paras kohta asettuu johonkin kahden ääripään välille. Eli ei naida lähisukulaisia, mutta samoja geenejä olisi hyvä kuitenkin olla kun ne parantavat omaa kelpoisuutta. Tämä on itse asiassa sukulaisvalinnan sivupolku. Kuten yksilö, joka auttaa sukulaislapsiaan poikasten hoidossa, jakaa sukunsa - ja tässä mukana omiaankin - geenejään ; tai yksilö joka tehostaa sukulaistensa poikasten määrää muutoin.)
4: Voidaan toki ajatella myös, että pyrstö on ainakin osittain ylinormaali ärsyke. Tällöin koiras ikään kuin aluksi huijaa väreillä. ("Katso kuinka hyvässä kunnossa höyhenistöni on, sehän kiiltää!") Kun tämä fiksoituu, siitä kuitenkin tulee "rehellinen ominaisuus", joka aidosti korreloi hyödyllisten asioiden kanssa. Tätä on helpohko kuvata uroshirvien ääntelyllä: Matalat äänet vaativat suurta kokoa, "joka on naaraista hyvä". Siksi ne innostuvat matalaäänisistä koiraista - joita eivät siis vielä näe. Jos syntyykin uros, jonka kurkunpää on tavallista alempana, sillä on matalampi ääni vaikka se olisi normaalikokoinen. Tämä on "huijausetu". Kun tämä yleistyy populaatiossa, seuraa se, että syntyy jonkin verran yksilöitä jotka ovat sekä suuria että niillä on tämä huijausetu. Ne menestyvät. Lopulta "huijausetu" fiksoituu populaatioon, eli kaikilla yksilöillä on kyseinen ominaisuus. Tällöin äänen mataluus riippuu jälleen enää pelkästään uroksen koosta. "Voit siis tavallaan huijata vain lyhyellä aikavälillä".

Ihmisen seksuaalivalinnassa on erikoista se, mistä Matt Ridley on kirjoittanut: Naiset näyttävät tutkimusten mukaan valitsevan hyvin koulutettuja, rikkaita ja muita vastaavia statukseltaan korkealla olevia miehiä. (Miehet taas valitsevat mieluummin nuoria ja kauniita naisia.) Kun miehistä sitten on tullut -ainakin feministien mukaan- vallanhaluisia, se johtuu siitä että jos genomi on vaikuttanut luonteeseen tässä osin, se on saanut valintaetua. Eli miehet ovat tavallaan juuri sellaisia minkälaisia naiset niiden ovat halunneet olevan. (Tosin niin naisetkin sellaisia mitä miehet haluavat.) Tosin tässäkin voi olla paljon sitä, mistä Frans de Waal taas kirjoitti "Chimpanzee Politics: Power and Sex among Apes" -kirjassaan: Simpanssien valta menee siten, että koiraat metelöivät kovaäänisesti vallan eteen, ja taistelevat keskenään. Kun taas naaraat valitsevat keskenään juonimalla sen kenelle ne antavat valta -aseman. Simpanssilauman lopullinen valta on siis naarailla.

Toki tämän luonteen valinnan voisi ajatella olevan ongelmallista: Eihän luonne periydy, ajatellaan. Tosiasiassa luonne on hieman kuten monet muutkin piirteet: Itse asiassa niillä on heritabiliteettia. Samoin voi tuntua ikävältä ajatella että kaikilla ei olisi samoja mahdollisuuksia saada puolisoa. Tämän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa siihen onko kaikilla oikeus puolisoon. Kuitenkin, tässä erään vammaisen ystäväni pariutumisyrityksiä seurattuani, olen huomannut että ne jotka sanovat esimerkiksi että "ulkonäöllä ei ole väliä", eivät taida olla ihan rehellisiä. Se valitettavasti näyttää vaikuttavan.

Toki on muistettava, että aina kun puhutaan heritabiliteetista ja valinnasta, kyseessä on tilastollisuus. Se on pääsääntö, joka ohjaa evoluutiota tiettyyn suuntaan. Mutta se ei ole laki josta ei olisi poikkeuksia ja joka jotenkin deterministisesti päättäisi kaiken.