Kamppailun moraali.

Tapanani ei ole ostaa kamppailuaiheisia lehtiä, mutta Fighter 4/2008 teemana oli teräasepohjainen kamppailu. "Veitsen terällä". Juttutriossa oli artikkeli kendosta, escrimasta ja eurooppalaisesta keskiaikaisesta miekkailusta.

Kendoartikkelissa haastateltiin hanshi Shigeaki Inoueta (kendossa ansioiden mukaan annetaan arvoja, jotka ovat suuruusjärjestyksessä pienimmästä suurempaan ovat renshi, kyoshi ja hanshi). Hän ei tahtonut aluksi antaa haastattelua, koska haastattelija ei ollut noudattanut haastattalupyynnössään oikeaa etikettiä. Sitten hän oli pettynyt lehteen, jossa esitettiin liikaa kagutougia, eli kehälajeja, jotka perustuvat reippaaseen vääntämiseen ja turpaanvetomentaliteettiin jota tehdään showmielellä. Inoue oli sitä mieltä, että kendossa on kyse sisäisistä arvoista: Vaikka kendo näyttää ulospäin huutamiselta ja huitomiselta, Inoue korosti kuinka kendo on pohjimmiltaan "vuorovaikuttaminen ristimällä miekat mahdollistaa tietämyksen kautta ihmisen rakastamisen." Inouesta ei ollut mitään syytä suvaita rahvaanomaista ja brutaalia toimintaa. Kendossa kamppailussa käytetään shinaita, neljästä bambusäleestä rakennettua puumiekkaa, joka mahdollistaa lyömisen täydellä voimalla ilman vahingoittumisia. Ottelu on keino mitata omaa osaamista (Ja nimen omaan osaaminen korostuu, aseettomissa taistelutaidoissa voidaan kompensoida voimalla, mutta kendossa miekka tarjoaa käytännössä vivun, joten voimalla hävitään tekniikalle helposti.): Kendossa hylkäys saattaa tulla siitä että voittaa ja sitten näyttää voitonriemunsa tai osoittaa muutoin halveksuntaa toista kohtaan. Inoue korosti myös jatkuvuutta: Opetusketju ei saa muuttua, Kendon on oltava pysyvää, eikä se saa mennä "showbisnekseen". Silti tulisi kyetä pitämään mieli avoimena.

Escrimaa käsiteltiin haastattelemalla suomalaista taitajaa, Kaj Westersundia. Hän korosti kuinka laji on käytännönläheinen: Matka taistelutilanteista salille ei ole pitkä. Harjoittelu ei ole japanilaisen tyylin mukaista kurinalaista, vaan se sisältää enemmän improvisaatiota: Keho yritetään saada oppimaan reagoimaan oikein. Kamppailussa käytetään aitoja teräaseita ja hyökkäyslinjat ovat mukana. Näin sen vuoksi että kamppailun henki saataisiin mukaan. Henki oli siis selvästi erilainen, moraalista ei juurikaan puhuta.

Eurooppalaisessa miekkailussa haastateltiin "lähes suvereenia auktoriteettia", eli Guy Windsoria. Hän kertoi että oppi on rekonstruktiota, jossa systeemi muuttuu tiedon karttuessa kirjallinen perimätieto vaatii tutkimista ja kokeilua, ja systeemi muuttuu ja kehittyy. Hänestä tämä tarkoittaa sitä että henkilö voi kehittää itse lajin ymmärrystä eikä pelkästään siirtää sitä eteenpäin. Toki hän myöntää että ilman kaikkea sitä tutkimusta, joka vaatii "hurjasti lukemista" miekkailussa voisi kehittyä nopeammin. Toisaalta kiinalaiset kuiskaukset, eli muutokset ja vääristymät jotka siirtyvät opettajalta oppilaalle ja joita syntyy "opin siirtovaiheessa", ja joita ei sitten tulla korjatuksi. Windsor korostaa kuinka eurooppalainen miekkailu on kehitetty tiettyyn tilanteeseen: Kaksinkamppailussa oli tietyt säännöt. Jos miekka katkesi vahingossa, peli oli "puhallettava poikki". Ideana oli se, että tuuri eliminoitiin systeemistä. Näin katsottiin että voittaja määräytyi juridisissa kaksinkamppailuissa Jumalan kautta ja turnajaisissa ja muissa vastaavissa taidon kautta. (Tämä on sinänsä erikoista, koska nykyään ajattelu on pikemminkin päinvastaista: Jos henkilö liukastuu vahingossa tai hänen miekkansa katkeaa, luulisi, että se on juuri sitä "Jumalallista väliintuloa". Ennen ei kuitenkaan ajateltu yhtään näin. Pikemminkin ajateltiin että väärässä oleminen vaikuttaa sieluun ja psyykeen, jolloin miekkailu sujuu huonommin. Ehkä tälläistä placeboa todella onkin mukana. Henkinen vireystila vaikuttaa miekkailussa paljon.)

Tässä on syytä huomata, että jokaisessa näistä edellä mainituista systeemeistä on raamit. On etiikka, jonka mukaan on toimittava. Jokaisessa lajissa on säännöt, joiden rikkominen on yhtä kauheaa kuin Inouen mielestä on "kagutougi". K1:sessäkään ei saa kehässä tehdä aivan mitä tahansa. Japanissa samurai ei saanut eettisten sääntöjen mukaan lyödä pommelilla tai tehdä nivellukkoja. Siksi nykykendossa kaikki voima välitetään vain miekkojen kautta. Euroopassa säännöt koskivat liukastelua. Eettisyys onkin jokaiselle kulttuurille tärkeä asia. Kaksi asiaa on varmaa: Ihmisellä on lajinmukaisia eettisiä taipumuksia. Kamppailulajien kohdalla tämä vaikuttaa kahta kautta:
1: Sotiminen on tyypillistä.
2: Tietyt eettiset säännöt ovat kamppailutavoissa tyypillisiä.

Ei siis voida sanoa että mikään kulttuuri olisi suoraan taistelutaitojen olemassaolon takia syyllinen johonkin. Siksi olisi väärin sanoa että kendo tai karate osoittaa japanilaisten harvinaisen innon tappamiseen. Samoin kuin ei voida suoraan ajatella että eurooppalainen miekkailu olisi kristittyjen taito, jonka sisältö oli "vääräuskoisten tappaminen". Vaikka on selvää, että eurooppalaista miekkailua ovat käyttäneet nimen omaan kristityt miehet ja kendo oli japanilaisten sotilaitten keksintö. Samoin ei eettistä itsepuolustusta voida vetää suoraan kulttuurin arvoksi: Hindulaisuudesta voidaan vetää normeja, joiden mukaan ei haluta tappaa, vaan harjoittaa Inouen tyyppistä "eettistä itsepuolustusta". Samoin on tietysti meditatiivisemman miekkailun kanssa. Eettiset perinteet nousevat enemmän yleisinhimillisyydestä.

Toisin sanoen lajityypillisyys pätee sekä hyvissä että huonoissa asioissa. Silti kulttuurilla on selvästi joitain vaikutuksia. Eroja katsomalla ne löytyvät. Taijissa keskitytään Ki -energiaan, ja tämä yksityiskohta on nimenomaan kulttuurin luomus. Jos intialainen keskittäisi eettisen itsepuolustuksen tiehen, se koskisi vaikka karmaa ja sielunvaellusta. Tämän pohjalta voidaan sanoa että eurooppalaisessa miekkailussa on lukuisia sellaisia tekniikoita, jotka olisivat esimerkiksi kendossa tai taijiquanissa kiellettyjä. Toisin päin ei sen sijaan ole. Eurooppalaiset ovat siis fiksusti sallineet vaikka sitten pommelilla päähän lyömisen tai kuvituksessa käyttämäni Codex Wallersteinin sisältämän veitsitekniikan, joka tapaisenkaan tapahtuminen kendo -ottelussa saisi taatusti aikaan kilpailukiellon. Tämä on johtanut tietysti "tiettyyn käytännönläheisyyteen", mutta toisaalta on selvää että eurooppalaisessa miekkailussa erikoista on keskittyminen harvinaisen paljon "Käytännön toimivuuteen", ja tämän saavuttamiseksi on syytä tehdä "lähes mitä vain." Kiellettyä on vain vähän verrattuna muihin. Julmempia tekniikoita ja likaisempia temppuja sallitaan.

Minusta tämä kertoo paljon eurooppalaisesta kulttuuristamme.