Ihan oikeenlaista kemiaa ja muita naturalistisia aloja

Olipa sitten mitä tahansa mieltä mannapuurosta ja mansikasta niin kemia on hyvin tärkeä luonnontieteenala, jolla on sekä käytännön sovelluksia että tutkimusta. Silti kemian filosofia on hyvin marginaalista ; Ja peräti kahdella tasolla ; Akateemisella tasolla kemian filosofia on hyvin pienimuotoista. Ja tästä suurin osa ei kiinnosta maallikoita tai populaaritieteen soveltamista. Esimerkiksi sain kuulla, että Joachim Schummerin oli arvioinut että mukaan kemiaa tutkitaan noin kymmenen kertaa enemmän kuin geotieteitä ja 20 kertaa enemmän kuin matematiikkaa. Schummer on samalla ihmetellyt kemian filosofian vähyyttä.

Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Sillä periaatteessa kemia on aika lähellä fysiikkaa. Josta taas tehdään aika paljon filosofiaa. Ja toisaalta jos katsoo Stanford Encyclopedia of Philosophya siellä oleva historiikki näyttää että Aristoteleen ajan filosofia oli aika lähellä kemiaa. Itse asiassa on kiinnstavaa miten varhainen elementtien kautta ajateltu maailmankuva nojasi vahvasti siihen että maailmaa nähtiin tulen, veden, maan ja ilman kautta. Ja näissä on selvästi jotain joka huutaa sitä miten vasta myöhemmin fysiikka ja kemia ovat erkaantuneet toisistaan niin että tuli voitaisiin liittää fysiikkaan kun taas vesi kemiaan.

Toisaalta on hyvä muistaa että alkemia on eräänlaista ”kemian pseudotiedettä” ja siihen liittyneet lataukset vihjaavat siitä että kemialla olisi paljon höyryämispotentiaaliakin. Joka taas tuppaa usein tuottamaan sivutuotteenaan paljon filosofiaa. Tämä on tavallaan tärkeä muistutus siitä että esimerkiksi biologiassa evoluutioteoria herättää paljon filosofiaa ja samoin suhteellisuusteoria on viehättänyt useita. Mutta samaa intoa ei näy kemian kohdalla.

Eräät selittivät että syynä on se, että kemia on normaalitieteen tilassa ja oikeasti paradigmanmuutokset lietsovat eniten keskustelua. Tämä on varmasti osittain kiinnostava näkökulma jossa on jotain oleellista. Mutta samanaikaisesti on muistettava että viime aikoina monet ovat valittaneet siitä että fysiikka on ongelmissa kun sitä kuvaavat vakiintuneeseen paradigmaan kuulumisen ominaisuudet. Eli ajatellaan että fysiikka olisi rappiossa koska se on normaalitiedettä ja tämä lisää filosofista keskustelua. Toisaalta taas evoluutioteoria on vielä pahemmassa tilassa koska sen kannattajat heittävät usein sloganeita malliin biologiassa mikään ei ole järkevää ilman evoluutioteoriaa ja sen vastustajat moittivat että evoluutio on dogmaattista koska se on ”ainut peli kaupungissa”. Joka taas on äärimmäisen normaalitieteessä olemisen merkki. Jos on vain paradigman sisäistä tutkimusta niin sehän se vasta olisikin normaalitieteen tila.

Kun nostin asiaa vähän esiin sellaisten parissa jotka ns. vastustavat naturalismia yleisesti ja evoluutioteoriaa erityisesti he nostivat selvästi tässä esiin kontrastia biologian ja kemian välille. Tässä he selittävät että kemiassa ei ole filosofiaa koska kemia ei sisällä käsienheiluttelua vaan on matemaattista. Tämä on toki monellakin tavalla erikoinen näkökulma koska ainakin itselleni selvää on että evoluutiota on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta kunnolla ymmärtää ilman kaavoja. Tämä voi toki sotkea monia koska he lukevat evoluutioteoriasta lähinnä koulukirjoja tai tiedettä popularisoivia juttuja. Ja niissä käy vähän kuten Stephen Hawkingin ”Ajan lyhyessä historiassa” jossa hän toteaa että jokainen kaava kirjassa puolittaa myyntiluvut.

Populaatiogenetiikka on täynnä kaavoja. Ja heitän, että myös Ohtan kaavat ovat tärkeitä kun mietitään neutraaliteoriaa. Siis evoluutioteorian sellaista suuntausta josta eniten pidän. Moni ajattelee että neutraaliteoria olisi jotenkin kaikista eniten käsiäheiluttavaa kun se ei ole yhtä eksaktilta vaikuttavaa mielikuvissa kuin adaptaatiot jotka ovat jotenkin siistejä ja selkeitä ja moni ymmärtää ne säännönmukaisiksi.

Mutta asia on vielä ongelmallisempi kun huomataan että eksaktius ja käsienheiluttelu ei itse asiassa ole kovinkaan hyvä selitysmalli koska fysiikka on tunnetusti hyvin kaavapitoista. Suhteellisuusteoriaa käsitellään siististi kaavamuodossa ja se on silti hyvin keskusteltu filosofiassa. Säieteorioita moititaan usein evoluutiokriittisissäkin porukoissa vaikka se koostuu lähinnä matemaattisista konstrukteista. Ja matematiikka on itsessään eksaktia mutta silti siinä on filosofiaa – ja vielä enemmän sen ympärillä pyörii valtavasti filosofiaa joka kontekstoi sitä mitä matematiikka sitten tarkoittaa joka on eräänlaista metasuhtautumista ja merkityksenlatausta matematiikkaan.

Mutta näkisin että nämä puuskahtelut kertovat jotain asenteista. Kemiaa pidetään ”konkreettisena”. Ja tärkeä kysymys tähän on ”miksi”. Itse näkisin että takana on se mikä näissä on aika usein. Tosiasiassa suuri osa naturalisminkritiikistä ei ole oikeaa ja rehellistä naturalismin kritiikkiä. Vaan valikoivaa kritiikkiä. Kemian filosofiaa ei ole koska kukaan ei maailmankuvista haasta kemian filosofiaa esimerkiksi atomiopista. Kemian ei tarvitse puolustautua mitään hyökkäystä vastaan. Siitä kiinnostuneet saavat vain rauhassa tutkia.

Naturalismin kritiikissä huomattavaa on, että olipa sitten akateeminen ja sofistikoitunut teologi, apologeettis-saivarteleva kristitty tai kreationisti niin heitä yhdistää se, että he korostavat että uskonnon ja luonnontieteen välillä ei ole konfliktia. Mutta sitten he selittävät seuraavaksi että uskonnon ja naturalismin välillä on konflikti. Ja että he samanaikaisesti puolustavat, kannattavat ja arvostavat luonnontieteellistä ajattelua ja tiedettä. Mutta vastustavat naturalismia. Valitettavasti heiltä puuttuu selkeä ja kunnolla määritelty tapa erottaa nämä kaksi toisistaan.

Tätä epämääräisyyttä ja epätäsmällisyyttä käytetään kätevästi. Naturalisminkritiikissä voidaan täysin huutaa siitä miten luonnontieteessä on aina selittämättömiä taustaoletuksia jotka tekevät asioista MAAILMANKUVALLISIA. Ja että tämä on ohittamatonta ja skientisti-naturalisti-tiedeustkovat ovat kauheita kun eivät tunnusta tätä ilmiselvyyttä. Mutta tämä maailmankuvallisuuden väistämättömyys lakkaa sitten olemasta esimerkiksi kemiassa jossa asiat ovatkin ”konkreettisia”, ”pragmaattisia” ja sellaisia että ”ne eivät sisällä tai salli mitään käsienheilutteluja”. Joka vaatii sen että tosiasiassa positivismin ongelmat eivät olisikaan mitenkään kiertämättömiä ja ohittamattomia.

Siksi onkin kiinnostavaa huomata miten sofistikoituneessakin teologiassa on kiinnostavaa miten kreationisteilta tuttu logiikka toimii. Mutta rajat ovat hieman eri kohdissa ja teorioissa. Esimerkiksi Junkkaala mielellään selittää miten evoluutioteoria on yhteensopiva kristillisen ajattelun kanssa. Mutta kun hän siirtyy vastustamaan ateismia ja tiedeuskoa niin siinä vaiheessa keskustelu muuttuu filosofisesti sellaiseksi että se voisi saman tien tulla joltain nuoren maan kreationistilta. Itse asiassa rajanvetelyt ovat kiinnostavia ja on hauskaa nähdä vaikka miten William Lane Craig moittii evoluutiodenialisteja siitä että he ovat naurettavia. Mutta samanaikaisesti hän itse on suhteellisuusteoriadenialisti. Ja tarkemmin katsoen hänen näkemyksensä evoluutiostakin ovat sellaisia että aika oikeaoppinen täytyy olla jos sitä pitää ihan eri asiana kuin kreationismia.

Ja tavallaan tämä avaa jännittäviä asioita. Kreationistit ovat jo pitkään jakaneet tieteitä operationaalisiin tieteisiin ja historiallisiin tieteisiin. Ja näissä filosofioissa he näkevät että ne ongelmat jotka koskevat kaikkia induktioita - joka on se positivismin metafysiikattomaksi saamisen ylitsepääsemätön filosofinen ongelma – eivät oikeasti koskekaan kaikkia induktioita vaan pelkästään niitä induktioita jotka heijastuvat aikaan.

Taustalla on ajatus että ihminen positiivisesti verifioisi aivan onnistuneesti konkreettisia esineitä. Ja siksi insinöörit eivät tarvitsisi filosofiaa. Tässä mallissa olisi itse asiassa aivan järkevää että kemian filosofiaa ei tarvittaisi koska se olisi operationaalista tiedettä. Kun taas fysiikassa on usein se, että esimerkiksi suhteellisuusteoriaa sovelletaan paitsi GPS -teknologiassa niin myös maailmanhistorian selittämisessä ja tätä kautta sillä on vaikutusta esimerkiksi siihen kun keskustellaan universumin alusta joka nähdään teologien areenaksi.

Toki tässä tulee pumpattua esiin esimerkin kautta se oikea ongelma; Jos teen kellon väitän että kello toimii huomannakin ja tämä laajentaa sen historiaan. Samoin jos meillä on geenitestit niin se mikä voi olla teknologinen biologisen äitiyden ja isyyden testi muuttuukin laajemmaksi sukulaisuuden testaamiseksi ja tätä kautta isovanhempienkin biologinen yhteys voitaisiin varmistaa samalla testillä. Jolloin kysymys on ”monenteenko sukupolveen on mentävä jotta yhteyksiä ei saisi nähdä”. Kysymys on merkittävä koska samanlaisuuksista tehtävät evoluutiopuiden taustalogiikka nojaa samaan matematiikkaan kuin lähisukulaisuudenkin selvittäminen geenitestillä. Kreationisti voisi sanoa että geenitesti on validi kun tutkitaan baramiinin tai perusryhmän sisällä. Mutta sitten kun ruvetaan geenitestein katsoamaan missä ne rajat menevät ja niitä ei selkeästi löydy niin vastaus on se, että Jumala käyttää samanlaisia koodeja samanlaisissa ominaisuuksissa ja siksi geenistesteissä ei löydetä selviä rajoja joissa ne lakkaisivat toimimasta. (Itse näen että jos kaikilla perusryhmillä olisi aivan erilainen tapa koodata perimänsä niin se olisi aika hyvä todiste siitä että ne eivät jakaisi yhteistä kantamuotoa. Ts. makroevoluutio olisi falsifioitavissa.)

Suhteellisuusteoria on fysiikkaa koskeva teoria ja on vaikeaa sanoa miten aikadilaation käyttö GPS:ssässä olisi jotenkin erilaista kuin sen saman fysikaalisen kaavan käyttäminen maailmanhistorian selvittäisessä. Ja miten klassinen fysiikka joka tutkii sitä missä taivaankappaleet ovat vuoden päästä eroaa siitä että mietitään missä ne olivat sata vuotta sitten, tuhannen vuoden kuluttua tai miljoona vuotta sitten.

Ja sanonkin asian tavallaan suoraan. Tiede, totuus ja filosofia sellaisenaan eivät ole mitään konstrukteja. Mutta se mitä tutkitaan milloinkin on kaikkea muuta. Mielenkiinto ei kohdistu satunnaisiin asioihin. Kemialla ei ole uskonnollista eikä metafyysistä auraa. Ja tämä ei oikeastaan johdu kemiasta vaan teologiasta. Kemian suhde aikaan on varmasti oleellinen asia. Kristillisessä kulttuurissa on tietynlainen aikakäsitys.

Ja asia pahenee mieltymyksistä ja keskustelukonventioista. Sekä populaarikulttuurissa että naturalismia tunnustavassa tiedemaailmassa fysiikka ja tähtitiede liitetään maailman perimmäistä luonnetta koskeviin kysymyksiin. Biologia puolestaan selittää ihmisen ja ylipäätään elämän alkuperän. Moni ajattelee, että kemia putoaa väliin: se ei selitä kunnolla kumpaakaan. Mutta oikeasti jos me mietimme sitä kaikista repivintä kysymystä biologiasta ja alkuperästä niin vastaan tulee välittömästi se, että oikeastaan evoluutio voi alkaa vasta ensimmäisestä elävästä ja siksi elämän synnyn selittäminen putoaa jämäkästi kemian valtakuntaan. Kemian filosofia on tätä kautta hyvinkin potentiaalisesti verevää. Mutta koska uskontoa ei puousteta kemiakritiikillä tai kemian ei nähdä antavan tilaa ateismille tai uhkaavan uskontoa se ei ole kiinnostava keskustelunaihe edes silloin kuin se olisi. Sillä keskustelu derailataan asiaan liittymättömien evoluutioteorian kannattajien suuntaan. Tässä käytetään usein argumenttina retorisen tason tarkastelua jossa ei mietitä mitä asiat tarkoittavat vaan pelkkiä sanavartaloita. Eli kun puhutaan elämän kemiallisesta perustasta ruvetaan puhumaan kemiallisesta evoluutiosta. Joka sitten suunntataan biologien kimppuun.

Tämä muistuttaa siitä että esillä on tavallaan se, että kemiaa vastaan ei käydä koska kukaan ei koe kemian olevan ”uhka uskonnolle” tai ”toimivan uskonnonkorvikkeena” tai ”menevän teologian kysymyksiin mestaroimaan ulkopuolisena”. Joissa kaikissa korostuu se, että kemiaa ei käytetä uskontokritiikissä tai uskontokriittisessä filosofiassa, se ei myöskään vastaa sellaisiin kysymyksiin joita uskonto on ominut. Tämä muistuttaa siitä että tosiasiassa ne loogisen positivismin ongelmat koskevat kaikkea missä on induktioita – siis myös kemiallisia kaavoja jotka ovat, no, kaavoja, joissa yksittäisistä havainnoista yleistetään kemiallisia toimintaperiaatteita joita yleistetään esimerkiksi siihen että ”kun laitat asian A ja B yhteen näissä suhdeluvuissa, tapahtuu C”. Joka on induktio joka yleistää suoraan havaitun ulkopuolelle, esimerkiksi ennustaen räjähdyksiä joita ei ole vielä edes tapahtunut.

Kokonaan oma probleemansa on, miten paljon maailmankatsomuksellista latausta luonnontieteen tuloksiin pitäisi liittää, ja missä määrin katsomukselliset ennakkokäsitykset – kuten teismi – itse asiassa ohjaavat havaintojen tulkintaa. ; Naturalismin vihaaminen samalla kun rajaa luonnontieteet hyväksi asiaksi ja uskonnon synnyttämäksi hienoksi innovaatioksi josta pitää kiittää uskontoa on kiehtova. Koska naturalismi on käytännössä uskovaisille vain luonnontiedettä ”sovellettuna liian pitkälle”. Ja siihen mikä on liian pitkälle menoa ei ole koskaan oikeastaan annettu mitään sen eksaktimpaa kuin että ”tunnistan kerettiläisen kun näen sellaisen”. ; Siksi jos kemia on normaalitieteen tilassa se on hyvä syy ”pitää pragmaattinen ja hyvin tiedeyhteisön kannattama teoria pois filosofioinneista kun ei se mitään haihatteluja tarvitse”. Mutta jos biologiassa on paradigma niin se pitää problematisoida koska se on ”dogmaattinen ainut peli kaupungissa”. Tosiasiassa halu vastustaa on tärkeämpi.

Tähän esseeseen tieteisuskon syvällinen kritiikki ei kuitenkaan kuulu. Olennaista on yksinkertaisesti vallitseva asiantila. Suuri joukko ihmisiä yhteiskunnan kaikissa kerroksissa todella ajattelee, huonommin tai paremmin perustein, että fysiikan tutkimustulokset aivan oikeasti jotenkin mukamas mestaroivat liikaa ja vastaavat ”perimmäisen metafyysisen totuuksiin maailmasta” liiallisesti mutta kemiassa ei ole mitään ongelmaa.

Kristinuskon ”suuret kysymykset”. Suuret kysymykset siis eivät ole sellaisenaan mikään konsepti. On vain kysymyksiä joihin ladataan erilaisia pömpöösejä arvoja ja arvostuksia. Ne ovat mieltymyksiä siitä että ”tämä kysymys on tärkeä”. Ja nämä ovat äärimmäisen maailmankuvallisia. 2+2 on totta. Ja vaikka kuulisimme että tuonpuoleinen ja Jeesus olisi totta, niin ei se sellaisenaan ole mikään ”suuri totuus” ilman jotain maailmankuvallista painotusta. Kemiaan liittyvät kysymykset eivät ole suuria kysymyksiä koska Raamatussa ei ole kannanottoja jotka joku kokisi uhkaavaksi. Evoluution ”naturalismi” ei ole itsessään törkeää. Sen tekee törkeäksi se, että osalla on kristillisessä teologiassa tulkintoja Mooseksen ensimmäiseen kirjaan. Jossa satutaan puhumaan eläinkunnnan ja ihmisen alkuperästä ja synnystä. Ja tietenkin eläimienkin.

Naturalismin "törkeys" ei ole naturalismissa vaan siinä uskonnossa joka vallitsee ympäröivässä yhteiskunnassa. Ja siinä mitä tämä määrää omaksi peliareenakseen jonne mestaroiminen "loukkaa sitä". Toisin sanoen kiista syntyy uskonnon dogman kautta.

Tämä on sinänsä valaisevaa koska tavallaan jos ei olisi kulttuurista uskontokonseptia instituutioineen ei ateismissa olisi mitään mieltä sellaisenaan. Ei edes tarvittaisi mitään ateismin konseptia kun ei olisi mitään teistejäkään. Jos asia ei edes tule mieleen tai ole kenestäkään olemassa ei ole järkeä ruveta nojaamaan sen varaan. Olemattomista asioista luodaan listoja vain jos nämä olemattomat asiat ovat jotenkin kannatettuja ja vaikuttavat tätä kautta kulttuurissa.

Siksi onkin kiinnostavaa huomata että teknologiassakin jos joku tuottaa autotekniikkaa tai tietotekniikkaa ne kiinnostavat ihmisiä sellaisenaan. Mutta näistä ei tule hirvittäviä filosofisia vääntöjä. Mutta annas olla jos koodaat hahmontunnistusalgoritmia niin eiköhän joku tule kertomaan että tekoälyllä ei ole sielua. Mikä on mielestäni totta koska ei sellaista ihmisilläkään ole. Samoin robottiteknologiassa tulee helposti vastaan terminatorpelottelut. Koska tälle puolelle on myytillisiä ulottuvuuksia.

Tässä aika selvää on että matematiikka kiinnostaa vaikka se ei ole sellaisenaan spekulatiivista tai mielipiteilevää. Fysiikka on kaavamaista ja se herättää kiinnostusta filosofisesti. Minkä tahansa teknisen selityksen annatkin sille miksi kemian filosofia ei kiinnosta, törmätään siihen että se ei selitä kaikkea sitä mikä kaikki muu kiinnostaa. ; Osa filosofeja kiinnostavia ei ole spekulatiivisia ja ne toimivat vaan selittämään niitä joissa on enemmän tulkintoja. Normaalitieteen asemassa oleminen toimii joihinkin mutta ei toimi muualla.

Uskonto näyttää lietsovan. Toisin sanoen maailmankuvallisuus värittää sen minkä alan filosofia alkaa kiinnostamaan. Tämä on nähdäkseni ymmärrettävää. Sillä maailmankuvilla on emotionaalinen syvyys ja niissä haastetuksi tuleminen haastaa kognitiiviseen dissonanssiin joka taas saa ihmiset usein assimiloimaan. Ihmiset eivät yksinkertaisesti muuta maailmankuviaan lennosta. Ja se mikä on kiinnostavaa on se, että jos me otamme sen kaikista käytetyimmän, ylitsepääsemättömimmän ja laadukkaimman naturalismikritiikin, eli induktion ongelman, niin sehän itse asiassa sanoo että olipa teoria miten tosi tahansa niin siihen liittyy jonkin suuruinen epistemologinen heikkous. Joka tarkoittaa sitä että erimieliselle saivartelijalle on aina tilaa. Olipa teoria miten hyvä tahansa niin joku voisi olla sen kanssa erimielinen. Se sama tulos todistaa tämänkin. Ja siksi on helppoa nähdä että teorian hyvyys ja huonous ei ole se näkökulma joka herättää filosofiointia sinänsä. Suuntaan tai toiseen. ”Naturalismi menee liian pitkälle” silloin kun sen induktiossa on jotain josta ei pidä

Näkisin tässä myös kiinnostavan lisähuomion. Joku selittää että evoluutio ja uskonto eivät ole konfliktissa eikä luonnontiede ja uskonto ole konfliktissa. Tämä on asenteellinen puolitotuus sinänsä. On itse asiassa erikoista törmätä ihmisiin joista luonnontieteet eivät ole riittävän nöyriä kun heittävät väitteitä ”suurista kysymyksistä” ja ”kyseenalaistavat Jumalaa”. Heistä luonnontieteet eivät saavuta lopullista varmuutta. Mutta seuraavassa lauseessa sitten esitetään tosiasiaväitteenä että ”me tiedämme varmasti että luonnontiede ja uskonto ei ole konfliktissa” kuin tässä väitelauseessa itsessään ei olisi mitään maailmankuvallisuutta.

Itse näen että yhteensopivuutta korostavat nojaavat liiaksi siihen että on mahdollista löytää jotain partikulaareja tapoja joilla uskonto ja luonnontiede voidaan yhdistää. Itse näen että filosofioinnin olemassaolo itsessään osoittaa että ei voida ottaa kategorisesti uskontoa ja kategorisesti tiedettä ja sitten sanoa että nämä kategoriat ovat keskenään yhdessä ja vain yhdessä ja vain yhdenlaisessa suhteessa toisiinsa. Tässä väitteessä on liikaa yksityiskohtien unohtamista, spekulointia ja niin edespäin. Tosiasia on että biologian filosofiaa tarvitaan koska (1) osa käyttää biologiaa tuottaakseen vaihtoehtoisen tulkinnan jossa ateismi on mahdollinen koherentti maailmankuva jota moni pitää hyökkäyksenä uskontoa kohtaan eli osa biologiasta olisi yhteensopivaa myös teismin vastakohdan kanssa ja (2) osa uskovaisista näkee että heidän näkemyksensä ovat konfliktissa tämän biologisen teorian kanssa.

Ja tässä yhteydessä ei voi sanoa että ”uskonto ja tiede” jotenkin kategorisesti olisivat tai eivät olisi yhteensopivia. Jos luonnontiede ja teologia olisivat yksi ja sama ei evoluutioteoria loukkaisi ainuttakaan teistiä eikä toisaalta evoluutio pitäisi sisällään mahdollisuutta olla maailmankuvallisesti eheä ateisti. On selvää että tämä vihjaa siihen että väite uskonnon ja tieteen yhteensopimisesta on omituisesti muotoiltu. Joko suoraan virheellinen tai vähintään asenteellinen ja maailmankuvallinen sekä spekulatiivinen.

Lopuksi sanoisin että tästä on vaikeaa sanoa mikä hyötyy ja mikä haittaa. Kemia selvästi tuottaa paljon tutkimusta ja tuloksia juuri siksi että alan tutkijat eivät joudu jatkuvasti vastailemaan jonkun lepakonkakkahullun vastauksiin. Mehän tiedämme että nykyään jopa maantieteilijät ovat joutuneet vastaamaan ”huonona tieteenalana” saivarteluihin litteästä maasta. Koska tästä on tullut muoti-ilmiö. Ja tämä voi olla lannistavaa. Etenkin kun on aika selvää että pyöreän maan kyseenalaistaminen on vähän kuin evoluutioteorian, ilmastonmuutoksen tai holokaustin kiisto; Maailmankuvallinen syy vastustaa selittää keskustelun eikä itse tutkimusalan heikkous.

Kriitikoiden ominaisuuksia voi ennustaa parhaiten maailmankuvan eivätkä alan oppimisen runsauden kanssa. Esimerkiksi kovimmat evoluutiotutkimuksen tulokset eivät korreloi kreationismin kanssa mutta sen sijaan uskonnollinen vakaumus on lähes kaikilla evoluutiokriittisillä. Ja selvästi kuitenkin moitteessa aina yritetään vedota siihen miten tutkimusala on paitsi väärin ja valehtelua niin myös jotenkin ilmiselvästi näin. Koska naturalismilla on induktion onglemaan liittyvät ehdottomat rajat ja maailmankuvallisuus sellaisella tavalla joka jotenkin ei usean kreationistin mukaan koske vastakohtaansa. Siksi evoluutioteoreetikoilla tai pyöreän maan kannattajilla ei ole ”eri maailmankuva” vaan he ”valehtelevat”.

Toisaalta en malttaisi olla viittaamatta Edward Wilsoniin jonka mielestä maailmankuvallinen erimielisyys innostaa helposti kipinöivällä ja hedelmällisellä tavalla. On selvää että ihmisiä kiinnostaa vihollisuus ja maailmankuvallisuus. Ja motiivi johtaa joskus ahkeruuteen.

---

Viitteet

Schummer, ”The Philosophy of Chemistry: From Infancy Toward Maturity” (2006)

Stephen Hawking, ”A Brief History of Time: From the Big Bang to Black Holes” (1988) [suom. ”Ajan lyhyt historia”]
Stanford Encyclopedia of Philosophy, ”Chemistry” 

Creation.com, ”William Lane Craig’s intellectually dishonestattack on biblical creationists” 

Reasonable Faith, ”Evolutionary Creationism and the Image ofGod in Mankind”

Tarinoiden lonkerot ; eli Mitä yhteistä on Tapio Puolimatkalla, Milo Yiannopouloksella ja Jordan Petersonilla?

Oletteko koskaan miettineet miltä näyttää liberaalien vapaa ajatusten markkina. Siis sellainen paikka jossa mikään ei pakota jotain ideaa pysymään pystyssä vaan niiden on tultava toimeen omalla vahvuudellaan. Tämänlainen paikka ei nojaisi auktoriteettiin tai perinteisiin. Monista tämä on ihanteellinen paikka. Dialogisessa pluralismissa jopa ajatellaan, erilaiset maailmankatsomukset, todellisuus- ja tietokäsitykset kilpailevat toistensa kanssa ja kilpailevien tutkimusohjelmien paremmuus selviää tätä kautta. Millsin filosofiassa on ajatus että sananvapautta tarvitaan tämänlaatuisessa paikassa jopa sen vuoksi, että se palvelee totuutta.

Vanhassa perinteisessä valistuksessa vapaa ajattelu on totuuden väline ja se vaatiikin jotain tämänlaista yhteyttä. Mutta sitten kun katsotaan miten maailma menee niin voimme löytää paikkoja jotka ovat lähes maksimaalisen kontrolloimattomia. Ja kun katsomme näitä voimme huomata että paikat joissa sananvapaus on kaikista rajoittamattominta syntyy erikoinen juttu. Kun katsomme sensuroimattomimpia paikkoja päädymme jonnekin ylilautaan ja muihin lautakulttuureihin. Niissä ei ole sensuuria ja jokainen idea leviää vain omalla voimallaan ja ansioillaan tai unohtuu.

Ja kun katsomme näitä paikkoja niin niitä yhdistää se, että ne ovat itse asiassa kaikkea muuta kuin tieteellisen syvän ajattelun huipentumia. Totuudellisin ja parhaiten perusteltu ei leviä. Sen sijaan meemit leviävät jos ne ovat cringejä. Samanaikaisesti kun katsotaan tiedettä niin arvostetuimmissa tiedelehdissä tuppaa olemaan kaikista tiukin vertaisarviointi aka standardit jonka alittavia ei päästetä edes luettavaksi ja arvioitavaksi. Jotain jota joka ikinen pseudotiede ikinä sanoo sensuuriksi. Tajuten jotain. Jokainen standardi on rajoittava. Jos meillä on kaikkia ajatuksia niin vain osa niistä on esimerkiksi loogisia. Joten logiikan vaatiminen on tavallaan sensuuria. On kiehtovaa miten ideoiden vapaa markkina ei kuitenkaan vastaa valistusihannetta. Siellä kyky tahalliseen väärinymmärtämiseen on siis ilmeisimmin ehtymätön luonnonvara. Väärinymmärtäjät puolustavat tuskin mitään asiaa yhtä kiivaasti ja sitkeästi, kuin tekemäänsä väärää tulkintaa.

Huumorissa hienostuneempi huumori korvautuu helposti. Oikeastaan ainoa sallittu huumorin laji on se vihollisen pilkkaaminen, jota he itse harjoittavat. Ad hominem yhdistettynä laajaan sanavarastoon jolla muotoilla sitä on se jolla pärjää. Ja jos laajaa sanavarastoa ei ole niin miltei yhtä hyvään pääsee jos yhdistää ad hominemia vakiintuneisiin ideologista puolenottoa alleviivaaviin pilkkanimityksiin. Tämäntyylinen on pakottanut minut ottamaan käyttöön sanan "jauhotus" teknisenä terminä. "Sargon of Akkad" eli Carl Benjamin on kanssa hyvä esimerkki. Hän oli vaalikampanjassaan kertomassa vitsiä siitä miten ei harrastaisi seksiä naispuolisen poliitikon kanssa. Ja kun häntä pyydettiin täsmentämään vastaus oli että "se oli vitsi, sinun kustannuksellasi". Myöhemminhän hän täsmensi että ehkä hän harrastaisikin seksiä tämän poliitikon kanssa mutta tämä vaatisi aika paljon viinaa ja pitää miettiä voiko niin paljoa olla olemassa. Hauskointa on että vitsinkertoja luulee että vitsi on osunut ja uponnut kun ei koira muuten älähdä. Siksi sen seksinharrastuspohtimisen poliittisessa kontekstissa täytyi olla osuva vitsi. Mitä enemmän sitä sanoo asiattomaksi sitä varmemmin se ei ollut sitä. Lisäksi tässä usein vaihdetaan aihetta eli aletaan puhumaan sananvapaudesta. Eli keskustelu siirretään syrjään siitä onko vitsi hauska tai oivaltava ja siirrytään siihen että mistä tahansa aiheesta voi vitsailla. Mikä kertoo siitä että tässä poliittisen epäkorrektissa vapaudessa vaaditaan osallistumispalkintoja. Vitsin pitää olla hyvä ja sitä ei saa moittia vaan siksi että sen vitsin saa sanoa ääneen.

Samalla huomaamme että ylilaudoissa itse asiassa tapahtuu helposti keskustelun syvä degneroituminen. Ja tämä itse asiassa muistuttaa siitä miksi yhteiskuntatieteissä on usein peloteltu anarkiasta. Esimerkiksi Thomas Hobbesin Leviathanissa ollaan varsin tiukasti selittämässä kuninkaanvallasta koska hänelle maksimaalisen vapaa ja rajoittamaton luonnontila ei ole totuutta ja laatua ja sitä että parhaat menestyvät vaan se on nimenomaan vain kaaosta. Hänestä vallitsevaa vahvimman oikeutta tuli hallita ja ohjata valistuneen yksinvaltiaan johtamalla väkivaltakoneistolla.

Tämä on itse asiassa hyvin tärkeä asia siinä mielessä että liberalismin vapaiden ajatusten markkina nojaa tavallaan optimistiseen ihmiskuvaan. Poliittinen epäkorrektius voi palvella totuutta jos ihmiset ovat fiksuja ja asiallisia. Tässä mielessä poliittista epäkorrektiutta ja totuutta samanaikaisesti kannattavan tulee tavallaan olla sellainen jota moni – esimerkiksi minä – kutsuisin sinisilmäiseksi. Ja itse asiassa jos asiaan liittää vielä massat eli ryhtyy demokraattiseksi – tai jopa populistiseksi – niin silloin taakse nousee ajatus jossa ”kansa tietää” ja tällöin massasta tulee olla hyvinkin optimistinen kuva. Demokratiassa massojen viisaus on parempaa kuin viisaan yksilön ja populismissa kansa on niin hyvä ett hoitaa asiansa parhain päin pahaa eliittiä vastaan.

Tosin siis kun nykyaikaa katsoo niin usein poliittisesti epäkorrektit ovat niitä joilla on kyyninen ihmiskuva kun taas suvaitsevaiset tahot ovat usein vaatimassa poliittista korrektiutta ja rauhan konteksteja. Mikä tavallaan kertoo siitä miten jännittävästi ja syvällisesti ihmiset tavallaan eivät ole maailmassa välttämässä kaksoisstandardeja ja sisäistä koherenssia.

Mutta jos otamme nykynetin kulttuurin niin voimme huomata siellä erikoisia asioita. Ja se on se, että traditionalismi näyttää valtaavan alaa alueilta joiden ytimessä on sananvapauden korostaminen, jopa ylikorostaminen. Laudoilla suositut alt-rightiläiset ja monet muut toimijat näyttävät kovasti olevan jossain määrin traditionalismin perään. Tätä voisi kutsua jopa ”internetajan hengeksi”. Lauta-ajankulun henki on yhdistelmä jossa korostuu traditionalismi

Sanotaan näin, että jos otamme vaikkapa Tapio Puolimatkan tittelin, niin voimme huomata että hän on kasvatuksen teorian ja tradition professori. Tradition kohdalla vastaan tulee kyllä vahvasti sellaisia sävyjä joita voi saada jos katsoo vaikkapa Yhdistyneiden Arabiemiraattejen kulttuuria. Siellä on esimerkiksi shariapankkeja, virallisesti niitä nimitetään tietääkseni islamilaiseksi pankkijärjestelmäksi. Tätä ja sen kaltaista voi odottaa uskonnollisilta tyypeiltä. Samanaikaisesti hän kuitenkin kannattaa dialogista pluralismia, joka on nimenomaan jotain joka hyppää kohti ajatusten vapaita markkinoita.

Samoin jos mietimme Milo Yliannopoulosta niin hän on kannattanut äärimmäistä poliittista epäkorrektiutta. Mutta samanaikaisesti hän on korostanut saaneensa paljon vaikutteita Julius Evolalta joka on traditionalisti. Muutenkin kun katsoo alt-right -skeneä tai skenestöä – kyseessähän on löyhä ja epäorganisoitunut meteliverkosto jota yhdistää lähinnä yhteinen vihollinen – niin sen taakse on aika helppoa sovittaa Julius Evolaa. Pahat kielet voisivat tästä luoda salaliittoteorian siitä miten poliittinen epäkorrektius on vain keino käyttää liberalismia ja demokratiaa hyväkseen. Eli liberalismin ja valistuksen hengessä kaikkia tulisi kuunnella ja tätä käytettäisiin sitten liberalismin ja demokratian tuhoamiseen. Toisin sanoen liberalismin vapaan ajattelun sisällä olisi nihilismin ja anarkismin siemen joka synnyttäisi luonnontilan. Ja tässä kaikki eivät pärjää. Mutta se joka pärjää ei ole laatu, tiede ja totuus vaan raaka voima. Totalitaristiset kulttuurit voisivat toki käyttää tätä hyväkseen juuri näin. Joku voisi jopa sanoa että tämä on tahallista.

Minä en. Itselläni on vähän sellainen ajatus että kokonaisuus on liian ”orgaaninen”. Esimerkiksi on aika selvää että suuret valtakeskittymät kuten Trump ovat enemmän nousseet järjestelmästä kuin luoneet sen. Aina ei pidä selittää intentioilla ja pahuudella sitä minkä voi selittää puhtaalla massojen tyhmyydellä. Samoin tahdon tietysti täsmentää, että oikeasti jos ajatellaan ajatusten vapaita markkinoita niin liberalismin avoin yhteiskunta usein itse asiassa pitää sisällään oikeutetun väkivallan siemenen. Esimerkiksi Karl Popperin avoin yhteiskunta ja sen viholliset kuvaa suvaitsevaisuusparadoksiksi kutsuttua tilannetta. Joka siis hänen mielestään ei ole ristiriita vaan paradoksi. Eli jos tavoitellaan vapautta täytyy torjua ne jotka yrittävät tuhota vapautta. Koska jos näin tapahtuu niin sitten vapautta ei ole yhtään. Tämä todistaa että liberalismi ei yleensä ole läpeensä naivia ja sinisilmäistä. Popperin maailmassa selvästi haetaan enemmän käytännössä suurinta määrää vapautta eikä maksimaalista ja absoluuttista vapautta. Tässä mielessä se maistuu tavalliselle ihmiselle lähemmäs pragmaattiselta eikä puhtaan abstraktin idealistiselta.

Mutta oikeastaan asia alkaa saamaan selkeyttä jos mietimme Julius Evolaa. Hän on hyvin hämmentävä ajattelija sillä hän ei ole kovin relevantti, hyvä tai muutenkaan onnistunut ajattelija. Hän kuitenkin viehättää lautakulttuurissa.

Evolalla on jotain ajatuksia jotka voivat vaikuttaa jopa monikultturistisen suvaitsevaisilta. Kunnes ne eivät ole. Evolan ajattelussa on kyseessä traditionalismi. Ja sen takana taas on minusta ihan järkeenkäypäkin idea siitä että kulttuurit ovat fiksuja. Eli kun on optimistinen ihmiskuva siinä mielessä että ajatellaan että ihmiset ovat aina olleet fiksuja voidaan ajatella että jokaisessa kulttuurissa on jotain hyviä ajatuksia jotka toimivat.

Mutta asia ei jää tähän. Jos konservativismi muuttaa tämän idean siihen että ei pidä rikkoa jotain joka ei ole rikki, ja pyrkivät tutuuden säilyttämiseen, on traditionalismissa mukana annos nostalgiointia. Siinä pitäisi palata juurille ja puhdistaa kulttuuria muutoksista ja mutaatioista. ; Toisin sanoen jokaisessa kulttuurissa on totuuden siemen. Mutta jos liberaali kehittää ja hioo eteenpäin – mahdollisesti hylkääkin vahoja ennen suosittuja osiakin kuin tiedemaailma flogistonteorian – on traditionalismissa enemmänkin halu mennä taaksepäin, alkuun. Tästä synty nostalgiaa aikaan jota ei ole elänyt ja jota ei usein ole edes koskaan kuvitellunmutoisena ollut olemassakaan. Tämä taantumus on tietenkin suosittu twisti heille jotka ovat pettyneet nykyaikaan. Eli on asioita joista he eivät pidä ja he kutsuvat tätä yhteiskunnan rikkimenemisenä. Homoseksuaalit ovat omasta mielestä iljettäviä ja sitten he pääsevät naimisiin. Yhteiskunta on rikki! Samanaikaisesti jos hänen kanssaan erimielisiä ärsyttää jokin asia niin heidän pitäisi olla hiljaa koska he yrittävät korjata jotain joka ei ole rikki. Vaikka tavallaan se tyytymättömyys kyllä johtuu jostain epätäydellisyydestä.

Tässä kiinnostavaa on se, että Alt Right ja evola ovat tavallaan tilanteessa jossa historialla on erityinen rooli. Traditionalismin koko ydinidea on se, että kun kulttuuria puhdistetaan, niin siitä saadaan arvoneutraalia ja järkevää eikä tunteilua siten että esitetään että ei välitetä mikä on vallitseva tila. Vaan Evolan ideana on juuri se, että kun puhdistetaan kulttuuria ja selvitetään alkuperää ja puhdistetaan kohti sitä, saadaan takaisin kulta-aika. Toisin sanoen menneisyys on mittari joka oikeuttaa tulevat yhteiskuntajärjestykset. Ja tästä päästään siihen, että jos aiotaan palata takaisinpäin täytyy olla jonkinlainen kriteeristö jotta voidaan mahdollisimman tarkasti tutkia historiaa.

Mutta kun sitten katsotaan Evolaa – ja suoraan sanoen myös tahoja jotka tykkäävät Evolasta – niin tosiasiassa esiin nouseekin twisti. Kun Evola miettii miten tunnistetaan mitkä ovat autenttisia traditioita – siis traditioita - joita ei olla sössätty jollain kulttuurisella rikastuksella – niin arvojen täytyy sopia kulttuuriimme ja arvoihin joita nyt on. Toisin sanoen se outo ongelma – eli se, että vaikka filosofisesti traditionalistin ja konservatiivin erot ovat aika suuria, näiden kannattajien erottaminen toisistaan nykyaikana on vaikeaa jopa konservatiiveille ja traditionalisteille. Tästä syntyy laaja kehäpäätelmäasenne jossa Evola oikeuttaa tulevaisuutta traditiolla ja kun hän valitsee mitkä traditiot ovat aitoja hän valikoi niitä niiden arvojen perusteella jotka hänellä on sillä hetkellä. Ja menneisyyden traditio sitten oikeuttaa sekä tulevaisuuden että nykyhetken mielipiteen. Tämä on varsin kehäistä päättelyä. Mutta jos asiaa ei pysähdy katsomaan argumenttirakenteiden kanssa, syntyy salaliittoteorioille tyypillinen rakennelma jossa ”kaikki viittaa toisiinsa ja missään ei ole ristiriitaa”: Kas kun yhteenkietoutuminen ja ristiriidattomuushan on kehäpäätelmän perusolemuksessa.

Tässä kulmassa ei tavallaan ole ihme, että alt-right tykkää myös Jordan Petersonista. Sillä Petersonissa suosituinta ei ole itse asiassa hänen kliininen psykologiansa vaan arkkityyppiajattelunsa. Jungilainen psykologia ei ole kovin empiiristä mutta sillä ei ole väliä koska sillä pääsee valikoimaan mitkä tarinat ovat soveliaita ja mitkä eivät. Petersonin seuraaja voi hymähdellä hyväksyvästi että Frozen on propagandaaj a siksi objektiivisesti alempaa taidetta kun taas perinteisiä kristillisiä arvoja tukeva ”Pieni merenneito” on sitten arkkityyppistä korkeakulttuuria. Tajuamatta että kristillinen sensuurimoralismi on tehnyt täsmälleen samaa paheksuntaa. Ja että esimerkiksi feministit saattavat paheksua moralismia siten että pieni merenneito sisältää suutelukohtauksia joissa Arielilta ei pyydetä suostumusta ja he nauttivat Frozenin vahvoista naishahmoista. Ja Petersonilainen arkkityypistäminen on tavallaan vaan valtaa kohden näiden ihmisten kokemusta. Olemme oikeasti päässeet aikaan jolloin alt-right -kulmassa elokuvamakuakin koskevat oikeat mielipiteet joissa ei ole makuasioita.

Jordan Petersonin arkkityyppi on mainio traditionalistiseen maailmankuvaan ympättäväksi vaikka Peterson itse ei tietääkseni ole traditionalisti sanan oikein missään järkevässä mielessä. Mutta kysymys ei tavallaan ole traditionalismista vaan ajan hengestä.

"Klassinen kristinusko" Päivi Räsästen ja muiden suusta luo vivahduksen sivistyksestä. Mutta on traditionalismia vähän kuten Julius Evolan ajatukset. Ei ihme että on jotain Puolimatkoja jotka haluaa olla "tradition professoreja” koska tässä keskiössä on se,kenen tarinaa luetaan (kristittyjen) ja kuka pääsee valitsemaan kenen historia merkitsee (kristittyjen) ja miten se luetaan (kristillisestä näkökulmasta) ja mikä maailmankuva tarjoaa mittarin sille mikä ylipäätään on onnistuminen (kristillinen). Minusta kiinnostavaa on että Puolimatkan kytkökset kreationismiin voivat olla kätevä. Sillä kreationistit ovat oikeasti korostaneet että tiedettä on kahdenlaista. Kokeellista tiedettä ja alkuperätiedettä. Eli on suoraa empiiristä tiedettä johon he laskevat teknologian jne. Kun taas menneisyyttä tutkivat tieteet, olipa kyseessä astronomia, evoluutioteoria, laattatektoniikka tai kreationismi, on se tulkinnanvaraisempaa.

Ja tätä tarvitaan jotta he voivat nostaa esiin sanan ”maailmankuva”. Sillä että menneisyydessä on tulkinnanvaraisuutta antaa heille ikään kuin tekosyyn avata portit läpiauki relativismille tunnustamatta että se on relativismia. Kriteerit eivät saa olla tiukkoja koska koko juttu on tulkintaa. Ja samanaikaisesti koko kreationismi itse asettautuu nimenomaan alkuperäistieteeksi.

Olen joskus aikanaan selittänyt esimerkiksi evoluutiosivuilleni miksi näen että tämä tieteenlajien ajoitus on hoopo. Ehkä helpoin ja selvin on se, että jos puhumme teknologiasta niin historiatiedejaottelu ei osaa selittää että putoaako pallo huomenna maahan gravitaation vaikutuksesta ja toimiiko kellosi huomenna. Ja jos annetaan lupa laajentaa lakeja sellaisenaan huomiseen niin se sama toimii eiliseenkin. Ja tämä avaa porttikongit esimerkiksi sille, että maiden liikkeitä mittaavat tutkimukset nykyajassa laajenevatkin induktioiden kautta laattatektonikaksi ja selkeää eroa kokeellisen ja alkuperätieteen välillä ei ole.

Mutta tämän vlogauksen kannalta tärkeää on vain todeta, että he uskovat tähän kahtiajakoon. Ohessa kreationistinen flaijeri tämän vuoden kirjastokeikaukseltaan.

Mutta tärkeää on että historiasta ei haluta objektiivista vaan tarinallista. Kulttuuri on keskiössä. Siksi evoluutioteoriasta kertova saattaa kuulla ”vastustavansa länttä” ja olevansa ”evopunikki”. Helvetin absurdia mutta ymmärrettävää. Tarinanvalitsijoiden keskeisyys tuntuu olevan nykyään "se juttu". (Esim Jordan Peterson luokittelee tarinat siten että mitkä ovat ja eivät ole "arkkityyppisiä". Ja feministinen Frozen ei siksi ole kulttuuria vaan ideologiaa kun taas kaikki mikä rapsuttaa hänen omaa maailmankuvaa on symbolisesti todempaa kuin tosi.) ; Ei ihme että alt-right tykkää Petersonista ja monet sen keskeiset toimijat on viitanneet Evolaan tärkeänä ajattelijana. (Ei tosin Peterson.) Ja Puolimatka ei tiettävästi kannata Evolaa eikä Petersonia. Mutta hänelläkin on alussa mainitsemani erikoinen vapaan sanan ja tradition kombinaatio.

Näkisin että tämän takana on tavallaan se, että tiede on vaikeaa ja tarinat ovat helppoja. Ei ole sattuma että lapsille kerrotaan satuja joissa on opetuksia. Traditionalismi on vain tämän siirtämistä kaunokirjallisuuteen ja sitten meillä on Evola. Ja kun tämä pistetään ylilautaan alkaa memeily. Ja meno on siinä vaiheessa sellaista että Hobbesia hirvittäisi. Jos hän siis vielä eläisi.

Kun sanoin aluksi että intentioita ei aina pidä käyttää jos voi asioita selittää tyhmyydellä niin oikeasti kenties tässä pitää korostaa että salaliittoteorioiden sijaan täytyy vaan tunnustaa että ihmiset eivät ole luonnostaan ja harjoittelematta hyviä järjessä, logiikassa ja tieteessä. Mutta olemme hypersosiaalinen eläin jonka tärkein oppimiskeino pitkään ovat olleet tarinat. Tarinat eivät ole tiedettä ja logiikkaa. Mutta en kutsuisi niitä kuitenkaan ihan tyhmyydeksikään.

---

Viitteet:
John Stuart Mill, ”On Liberty” (1859)
SciManDan, ”Freshly Brewed Comments!!”
Ryan Harrington, ”Right-wing thinker is getting recognized more and more, I notice”
Creationist Cat, ”Sargon of Akkad: This Life In Stupid”
Independent, ”Ukip candidate who repeatedly joked about raping Labour MP has YouTube account stripped of ability to earn money”
Allum Bokhari & Milo Yiannopoulos, “An Establishment Conservatives Guide to the Alt-Right” (2016)
Thomas Hobbes, ”Leviathan or The Matter, Forme and Power of a Common-Wealth Ecclesiasticall and Civil” (1651) [suom. ”Leviathan”]
Karl Popper, ”The Open Society and its Enemies” (1945) [suom. ”Avoin yhteiskunta ja sen viholliset”]
Julius Evola, ”Rivolta contro il mondo moderno” (1945) ”Revolt against the modern world”
Philosophy Tube, ”Steve Bannon” 
Lorkappo, ”Jordan Peterson - "Frozen is Propaganda"” 
Kupuramiekka, ”Vitsin anatomia ; Eli miten "naturalismi" ymmärretään väärin”
Kupuramiekka, ”Mennyt vs. Historia”