"Hermopisteet"

Itämaisiin puolustuslajeihin, kuten kung fu:n ja japanilaisiin budolajeihin liitetään usein hyvin hermopistetaistelu. Arki -ihmiset ovat kungfuelokuvissakin nähneet hermopisteitä jotka yleensä lamaannuttavat tai tekevät hyvin erikoisia asioita. "Kill Bill 2" -elukuvassa tilanne ratkaistaan erikoisella hermopistetaidolla, joka saa sydämen räjähtämään 10 askeleen jälkeen.

Idea tietyistä paikoista ja niiden manipuloinnista tehonlisänä ei ole mikään viihdemaailman salaliitto - laajuus ja mystisyyden tasot vain ovat liioiteltuja.

Budokäsitteenä puhutaan atemista(当身), joka tarkoittaa sitä että käytetään hermopisteitä, arkoja kehonosia ja nivelien manipulointia hyväksi. Sana hermopiste on hyvin yleistynyt. Eikö sana ole aivan vääräkään. Esimerkiksi kieräjähermo vaikuttaa hengitykseen ja alentaa sykettä. Näin ollen syntyy vaikutuksia nimenomaan hermoston kautta. Toisaalta korvan takaa löytyvä piste vaikuttaa impaktin kautta sisäkorvaan ja tätä kautta tasapainoaistiin, eikä kyseessä ole tätä kautta hermo (Sama vaikutus saadaan välillisesti myös leukaluun kautta oikeansuuntaisella iskulla oikeaan paikkaan - joka luokitellaan myös painepisteeksi). Osa vaikuttaa laajasti luiden ja jänteiden välityksellä - esimerkiksi näin toimii kämmenselässä keskellä luiden välissä oleva piste, joka estää sormien käytön ja puutumisen tunteen.

Hermopisteet onkin itse asiassa yleisesti ottaen luokiteltu vaikutustensa kautta, eikä niinkään sitä kautta vaikuttaako se jänteeseen, hermostoon vai elimiin. Näin ollen niiden toiminnallisuus ja vaikutus on olennaista, ei se mikä fysiologinen teoria niiden taakse nähdään. Itse asiassa ei ole tavatonta törmätä itsepuolustustaitajaan joka uskoo että hermoston sijasta vaikutetaan fyysisen maailman sijasta henkisiin Ki -voimiin ja niiden virtaukseen ihmisen elimistössä. Taekwondossa painepisteet (Hyel) voivat tuottaa kipua, vaikuttaa lihaksistoon ja elimiin. Osaa pisteitä täytyy painaa, iskeä tai hieroa. Vaikutusta haetaan usein kahta kautta: Esimerkiksi jos aiheutetaan kipua, vastustajan keskittyminen herpaantuu ja samalla kipuun liittyy refleksejä, jotka ohjaavat tämän toimintaa ennustettavalla tavalla. Taekwondossa painepisteinä ovat muun muassa munuaisten paikat selässä, joka vaikuttaa suoraan elimeen.

Taekwondossa painepisteet/vitaalipisteet/hermopisteet on jaettu toiminnallisesti seuraavalla tavalla, joka antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä kehon aroilla paikoilla voi saada aikaiseksi :
1: (A hyel) Mykistävät pisteet, jotka estävät äänen tuottamisen.
2: (Tong hyel) Algesiapisteet, jotka tuottavat kovaa kipua. Kivun määrä ja fyysinen vahingoittuminen ovat usein eri asia.
3: (Huun hyel) Tainnutuspisteet jotka alentavat tajunnan tasoa, vaikuttavat tasapainoon.
4: (Ma hyel) Paralysoivat pisteet jotka estävät raajojen tai niiden osien käyttöä tai käytön.
5: (Sa hyel) Fataalit pisteet jotka ovat hengenvaarallisia.

Tietysti pisteitä voidaan luokitella näiden lisäksi sen mukaan mihin ne vaikuttavat. Tällöin syntyy tietysti valtavasti erilaisia yhdistelmiä. Ehkä merkittävintä on kuitenkin tajuta, että arkikielessä "hermopiste" on hieman liian voimakkaasti yleistetty käsite.

---

Kirjoittaja ei leiki hermopisteillä. Hän vain käy hermoille. Tämä juttukin on enemmän sana -analyysi kuin kamppailuohjeistus. Tiettyjen taitojen levittäminen olisi tehtävä joka tapauksessa vastuullisesti. Eli vaikka kirjoittaja osaisikin leikkiä hermopisteillä, hän ei asiasta kertoisi vaan sanoisi että ei osaisi leikkiä hermopisteillä.

Asennot ja askellus.

Saksalaiset miekkailutekstit eivät keskity kovinkaan suuresti askelluksen kuvaamiseen. (Minä sen sijaan olen kirjoitellut siitä aikaisemminkin..) Asjekkys on kuitenkin aika olennainen asia, kun puhutaan mistä tahansa itsepuolustuslajista, ja miekkailija joutuu joka tapauksessa kävelemään jotenkin.

Eri lajeissa ei ole mitään universaalia ja samanlaista askellustapaa. Esimerkiksi muuten ulkoisest aika samoilta näyttävässä savatessa ja taekwondossa. Savatessa puolenvaihtoa pidetään aikaa vievänä ja useimmiten turhana manööverinä, kun taas taekwondossa sitä käytetään aika paljonkin. Eli on paljon erilaisia kävelyjä eri tarkoituksiin.

Ratkaisua voidaan onneksi hakea perusasentojan (stancejen) kautta. Ja niiden kuvaukseen on käytetty paljon voimavaroja manuaaleissa. Kuvia löytyy useista manuaaleista. Niiden kautta asiaa voidaan lähestyä jonkin verran, toki joitain arvioita joudutaan tekemään.

Yleisesti hyvässä asennossa jalat ovat noin hartian leveydellä haarallaan. Tästä astutaan eteenpäin, siten että edessä oleva jalka osoittaa suoraan eteenpäin. Taaempana oleva jalka taas on noin neljänkymmenenviiden asteen kulmassa. Tämä on havaittavissa kaikista stanceista, ja se antaa tasapainoa eteenpäin, taaksepäin ja sivuillekin. Sen sijaan se, miten pitkä askel eteen tai sivulle on, vaihtelee manuaalista toiseen. Tässä takana on luultavasti maastossa. Jos jalassa on tukevat kengät, ja maasto on tasaista ja tarjoaa hyvän pidon, asennon on hyvä olla leveä, askeleella saadaan paljon liikettä. Sen sijaan epätasainen ja liukas alusta pistää lyhyemmän. Pääasia on että asento on rento. Millään maastolla ei pitäisi tehdä valtavia spagaatteja.

Tukijalkaa on hyvä taivuttaa, koska se tekee liikkumisen helpommaksi ja kepeämmäksi. Asennon olisi oltava rento. Myös hartioiden pitäisi olla rentoina. Jäykkyys ei ole voimaa, vaan hitautta. Tosin jäykkyys on myös hyvin helppoa ja sen välttäminen vaikeaa.
1: Tosin jalkaa voi taivuttaa ja olla silti jäykkä, mikä ei ole tavoite. Siksi monissa potkukeskittyvissä lajeissa rentoutetaan kädet, ne jopa roikkuvat sivuilla kun etäisyys toiseen on melko pitkä. Jäykät kädet hidastavat jalkoja. Ne ehtii jännittää sitten kun toinen on lyömisetäisyydellä. Samoin wing-chun kung -fussa seisotaan niin että jalat ovat ventona, koska se maksimoi lajin nopean pyörittelyn käsillä. Jäykät jalat johtaisivat jäykkiin käsiinkin.

Kun tästä asennosta lähdetään tekemään kävelyä, siirrytään asennosta toiseen. Esimerkiksi eteenpäin astuminen johtaa siihen että takana oleva jalka siirretään eteen niin että se osoittaa suoraan ja toinen on linjaan kohden 45 asteen kulmassa. Vastaava idea toimii myös sivusuunnissa, ja eri jalat voivat olla johtavina ja liike voi olla 8 suuntaan. (Perusaskelia ei siis itse asiassa ole tajutonta lukumäärää.)

Tietenkin stanceissa on mukana myös miekan pitely. Yleisesti hyvä asento on se, että vahvempi käsi on "ohjaamassa", eli lähellä väistiä. Toinen käsi taas on väistillä. Tässä kohden eri manuaalit antavat eri ohjeita. Osan mielestä on syytä pitää kädet vain pommelin lähellä kahvalla, kun taas jotkut ovat sitä mieltä että paras paikka kädellä on jopa pommelin perukoilla. Fiksu ohje on tietysti tehdä sitä mikä tuntuu luontevalta - tai mitä kirjaa ollaan harjoittamassa - tai mitä kouluttaja haluaa.

Tietenkin askelluksessa on hyvä muistaa myös se, että eri asennoilla on erilaisia ominaisuuksia, ja kun saksalainen perinne korostaa liikkumista, se tarkoittaa sitä että myös ne ominaisuudet joita sinulla on suhteessa vastustajaasi muuttuvat koko ajan (sekä hänen että omasta toimestasi.)
1: Pflug: Miekka on vyötärölinjan alapuolella ja kärki osoittaa eteen ja ylös kohti vastustajan naamaa. Jos käytetään peukaloa, se on sillä puolella miekkaa joka on itseä päin. On tärkeää pitää miekkaa niin että kahva on aina takana olevan jalan puolella (paitsi jos kyseessä on isommat kahdenkäden miekat.) Asento suojaa torsoa ja antaa mahdollisuuden tehdä postoja alhaalta päin.
2: Ochs: Tässä asennossa kädet ovat ylhäällä ja miekka on takajalan puolella edessä. Terä osoittaa eteenpäin ja hieman alaspäin. Jos vaihdetaan jalkaa sama kääntyy nurinpäin. Toisella puolella kädet ovat suorana ja toisella puolella ne ovat ristissä. Peukalo on "sisäpuolella", eli sillä puolella joka on lähempänä vatsaasi. Tästä asennosta voidaan puolustautua alhaalta tulevia hyökkäyksiä vastaan ja se antaa mahdollisuuden tehdä nopeita pistoja ylhäältä.
3: Vom Tag: Tässä on kahdenlaista tapaa. Toinen on pitää miekkaa hartioiden tasolla, kun taas toisessa miekkaa pidetään reteästi pään yläpuolella. Terä osoittaa ylös ja hieman taakse päin. (Toisissa manuaaleissa asento on niin että miekan terä on miltei pystysuorassa, osassa se taipuu hieman enemmän taaksepäin. Missään ne eivät kuitenkaan ole vaakasuoraan taakse päin.) Jos miekka on olalla ja ylöspäin, se on takimmaisen jalan puolella. Jos se taas on ylhäällä, ei ole mitään väliä kumpi jalka on edessäpäin, miekan on vain oltava keskellä. Tämä asento ei puutu vastaantuleviin hyökkäyksiin, vaan se on asentona offensiivisempi. Se sallii erityisen nopeat ja voimakkaat iskut.
4: Olber: Tässä asennossa miekka on edessä ja kärki osoittaa vinosti alaspäin. Miekka on niin että "true edge" on alaspäin. (Mikä on aika normaali asento. true edgehän on se terä, joka osoittaa eteenpäin kun pidät miekkaa kädessä edessäsi.) Se näyttää siltä että olet avoin hyökkäyksille. Kuitenkin tästä asennosta voidaan esimerkiksi nostaa terä pistoon tai astua sivuun ja lyödä ylhäältä tulevia iskuja vastaan.

Tosin näissäkin on mielenkiintoista se, että tapa katsoa lähtökohtaa asennosta on vain yksi tapa katsoa asentojen sisältöä. Toinen tapa on katsoa sitä mitä siihen siirtyminen tekee. Tässä on huomioitava myös mistä siihen tullaan. Yleisesti voisi sanoa että esimerkiksi Tagiin siirtyminen, kunhan vain leikkaa toisen hyökkäyslinjan, suojaa päähän kohdistuvilta iskuilta. Olber/Alber taas torjuisi ainoastaan jalkoihin kohdistuvia hyökkäyksiä, mutta kun niissä tilanteissa hyökkäyslinja päähän on sekä avoin että lähempänä, olisi syytä astua hieman taaksepäin, ulos toisen iskun ulottuvilta, ja lyödä tätä päähän, koska siihen vielä ylettää. Eli siihen siirtyminen ei käytännössä torju mitään.

Asennon ja etäisyyden yhteisvaikutus.

Olen aiemmin kirjoitellut aiheeseen liittyen etäisyydestä keskiaikaisessa miekkailussa, sekä etäisyyden merkityksestä itsepuolustuslajeissa ja kamppailussa laajemminkin. Juttu sivuaa vahvasti myös sisällä/ulkona -käsitettä sekä saksalaisen miekkailun osumapaikkoja sekä espanjalaista ympyrää.

Kaikissa itsepuolustuslajeissa etäisyys on jollain tavoin tärkeää. Etäisyys vaikuttaa ennen kaikkea siihen voiko toiseen osua ja voiko tämä osua sinuun, mutta se on suhteessa myös siihen, mihin voi osua ja mitä tekniikoita voi käyttää.

Otan avukseni Kung fun yhden "alatyypin", Hung fa yi:n etäisyyteen ja "portteihin" liittyvää teorian alkeita, ja jatkan tästä hieman "omille teilleni".

Perusta on yksinkertaisesti seuraava: Ihmisellä on ruumis, jota voidaan lyödä. Tämä osio voidaan jakaa osakokonaisuuksiksi: Vasemmalta oikealle, vyötäröltä ja rintakehästä. Näin saadaan kuusi "porttia".
1: Jos tilannetta katsotaan suojauksen kautta, jos peität osan esimerkiksi kädellä, tähän "porttiin" ei voida lyödä. Samoin jos käännyt kyljelle, pienennät taakse jäävien porttien kokoa. Itse asiassa joissain etäisyyksissä suljet ne täysin. Tällöin jäljelle jää vähemmän "portteja" joihin toinen voi lyödä.
2: Jos tilannetta taas katsotaan hyökkäyksen kannalta, sivuttain asettaminen sulkee myös erilaisia hyökkäyksiä. Kun kyljen mukana siirtyy myös käsi, se tarkoittaa että tällä ei yletä yhtä pitkälle. Tämä sulkee eräitä hyökkäystapamahdollisuuksia.

Karkeasti: Lopputulos on kompromissi.

Tilanne kuitenkin on tässä kohden vielä aivan liian karkea. Nimittäin moni asia on etäisyysriippuvainen: Myös "porttien" aukeaminen ja sulkeutuminen on. Nimittäin jos käännyt kyljelle kun ollaan painietäisyydellä, ei itse asiassa suljeta portteja eikä rajoiteta omia hyökkäysvaihtoehtoja, koska muutos on niin pieni, että "portti" jää auki.

On lisäksi otettava vielä etäisyydet tarkempaan syyniin. Sen mukaan aseettomassa taistelussa pisin etäisyys on se, jolla voi potkaista takajalalla. Tällöin etujalka on tukipiste, jonka suhteen takana olevaa jalkaa siirretään. Tämä voidaan tehdä yhdellä liikkeellä. Tätä ideaa soveltaen etäisyydet ovat seuraavat:
1: Pitkässä etäisyydessä on käytettävissä vain yksi jalka. Portteja on käytössä kuusi kappaletta. Pää, jalat ja muu ovat paremmin suojassa kuin keskivartalo, koska niissä jalkaan tulee "kulmaa". Jalka on kuitenkin aina kiinni ihmisessä. Asiaa voidaan tietysti muuttaa menemällä matalaksi ja hyppimällä, jolloin avataan erilaisia portteja.
2: Keskpitkä etäisyys: Käytössä on yksi käsi ja yksi jalka. Yleensä takasivu on suojassa toiselta. Sama koskee yleensä myös vastustajaa, koska hänkin on sivuttaisasennossa
3: Keskimatka, jossa käytössä ovat molemmat kädet ja jalat. Toiseen osuu mihin tahansa paikkaan. Sivuttaisasennolla ei ole niin kovasti merkitystä.
4: Lähietäisyys, jossa molemmat kädet ja jalat ovat käytössä, mutta käytettävät tekniikat ovat rajoittuneempia. Siksi hyökkäystapojen määrä on pienempi.
5: Tarttumisetäisyys, jossa tarttuminen ja tähän liittyvä nivelmanipulointi on järkevää.
6: Painietäisyys, jossa ollaan erityisen lähellä. Potkiminen ja lyöminen on vaikeutunutta, joten tilanteet keskittyvät enemmän "halipohjaiseen" tasapainon viemiseen.

Etäisyyksiä voi tietenkin muuttaa pääasiassa liikkumalla kohti tai poispäin. Näin tilanteesta tulee helposti dynaaminen, jossa etäisyydet vaihtuvat. Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa että itsepuolustuslajit keskittyvät muutamaan etäisyyteen: taekwondossa keskitytään pidempiin etäisyyksiin, ja siksi pitkäulottuvaiset potkut ovat paljon käytössä ja lyömistä käytetään vähemmän. Nyrkkeilijät taas toimivat edellisiä lähempänä. Jujutsukat, jotka käyttävät nivellukkoja ja heittoja toimivat vielä lähempää. Painijat taas keskittyvät aivan lähietäisyyksiin. Niissä etäisyys ei poistu näille "lajille tyypillisistä" rajoista. Muun muassa tämän vuoksi erilaista lajia käyttävän kohtaaminen on usein harrastajalle erityisen outoa.