(Miyamoto Musashi, "Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys")
Suurin osa ihmisistä osaa kävellä. On harjoittanut sitä kauan. (Muilla on tuoli joka hoitaa asian heidän puolestaan.) Kuitenkin kävely, tai "askellus" on miekkailun perusasioista ehkä vaikein. Moni tietysti esittää että paras miekkailukävely on "luonnollista", mutta se on sitä vasta pitkän harjoittelun jälkeen. Tavallinen maallikon kävely ei toimi. Harjoiteltu miekkailukävely tuntuu rennolta ja luonnolliselta. (Ei pidä sekoittaa lopputulosta alkutilaan.)
Monet aloittavat siitä, missä on tietysti pedagoginen järki: Sen harjoitteluun menee aikaa, ja se on hyvä aloittaa heti, ettei tule vääriä rutiineja. Tässä se taas on parempi laittaa myöhemmäksi, koska se on ymmärrettävissä kaikkien muiden elementtien kautta. Kävely on tietysti helposti "tylsä juttu", kun taas ne kiiltävät teräesineet on siistejä. Arkijärjellä tuntuu että huitominen on tärkeää ja keskeistä, ja jalkonen tärkein tehtävä liittyisi väistelyyn, hyppimiseen ja pakenemiseen. Tosiasiassa tuo on suunnilleen niin väärin kuin voi : Lähes kaikki rakentuu juuri "hyvän kävelyn päälle". Jos se otetaan pois, muustakin lähtee toimivuus.
Askelluksen merkitys on valtava, koska se tarjoaa tuen, joka tarkoittaa (1) sekä tasapainoa eli sietoa tulevia horjutuksia kohtaan että (2) iskujen taakse tulevaa tukea eli voimaa. Se myös liittyy paikan vaihtamiseen ja liikkumiseen ja hyökkäyslinjojen siirtoon, jota monet tekniikat vaativat toimiakseen mitenkään.
Keskeiset askelluksen tarjoamat asiat ovat tiivistettävissä kahteen sanaan. Voima ja tasapaino.
1: Voima. Koska yleisesti ottaen iskua ei tehdä "pelkällä kädellä", joka pahimmillaan tarkoittaa sitä että lyödään ranteenkäännöllä, ei ole kovin tehokasta. Iskusta saa toki nopean, mutta jos se törmää johonkin, se kimmahtelee. Sen sijaan jos iskun voima haetaan ranteen lisäksi kädestä, hartioista ja lantiosta, kahden käden käytössä "vipuamalla" väistikädellä, saadaan iskusta hyvin nopea, tosin sillä erolla että sen takana on myös valtavasti massaa. Tällöin sitä on vaikeaa siirtää syrjään ja se toimii tehokkaasti. Koska tärkein kontakti voimansiirrossa miekkailussa on maan kautta, jalat näyttelevät valtavan suurta osaa.
2: Tasapaino on myös kontaktia maan kanssa. Tukipinta -alan muodossa. Koska miekkailija ei pysy pystyssä millään taikavoimilla, askellus on se mikä pitää hänet pystyssä. (Eräällä tavalla kävelykin on hallittua kaatumista maata kohti törmäämättä siihen.)
Nämä eivät ole toistensa kanssa ristiriidassa olevia asioita. Jos tasapaino on hyvä, se tarkoittaa sitä että se sietää häiriötä muuttumatta radikaalisti. (Tämän vuoksi perusasennot ovat jopa melko sojottavia. Ei siksi että se olisi fallista, vaan sen vuoksi että jos miekka on lähes pystyssä, sen ei tarvitse paljoa iskusta siirtyä taakse kun se lyö pitäjäänsä päähän. Sojottavampi voi kimmahtaa taaksepäin saman verran vaaratta.) Kun iskussa on hyvä tasapaino, sitä on vaikeampi torjua ja se menee loppuun asti varmemmin. Tästä seuraa myös voimakkuutta. Epävakaasta asennosta iskun taakse ei saa siirrettyä painoa, joten se on paljon tehottomampaa huitomista.
Hyvästä asennosta seuraa tasapainoinen asento, joka mahdollistaa voimakkuuden ja häiriönsiedon, jonka kautta voidaan voimia kohdistaa tarkasti siihen hyökkäykseen, jota kulloinkin ollaan tekemässä.
Miekkailussa kävelyssä rentous on tärkeää. Tälle on selvä syy: Arkijärki ehkä yhdistää jännittyneisyyden voimaan, mutta tosiasiassa jännittyneisyys liittyy ensisijassa hitauteen. Jäykkä kävely ei siis tarkoita voimakasta, vaan se on eijoustavaa. Jäykässä asennossa itse asiassa horjuuntuukin helpommin. Tasapainon heikkeneminen ja hitaus ei ole toivottava yhteys. Tämä on erityisen hankalaa, koska loppujen lopuksi askelluksessa on muistettava monta asiaa.
Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että sekä primääriset asennot että sekundaariset asennot ovat yleisesti vakaita. Askelluksessa on siksi karuimpana pohjaideana siirtyä yhdestä hyvästä asennosta toiseen.1: Perusasennoissa polvi on linjassa nilkan kanssa. Tämä on tärkeää, koska se suojaa polvea vammoilta. Olisi syytä muistaa että kävelijän ei kannata olla omien jalkojensa pahin vihollinen. Olisi syytä varmistaa että se vihollinen miekkoineen olisi se ainut uhka kintuille.
2: Perusasennoissa on myös "etujalka", joka on "nyrkkisäännössä" koukussa. Osassa enemmän, osassa vähemmän. Muutamissa paino on vain muuten niillä.(Näiden kohdalla polven taivuttaminen on tärkeää, ja sen unohtaa helposti viimeistään freeplayssä.) Tämä on tukijalka.
3: Toinen jalka on suorassa ja se on ikään kuin "siirtymäjalka". Perusvirheenä lähes kaikilla on hakea "tukevan tuntuinen asento", jossa seisotaan molemmilla jaloilla. Tällöin asento tuntuu vakaalta, mutta ei ole olennaisesti vakaampi kuin sellainen jossa paino on tukijalalla. Jos heilahdat taakse päin, voit toki siinä vaiheessa vaihtaa tukijalan paikkaa, siirtää sen takajalalle. Näin tukipisteen siirtäminen ei horjuta tasapainoa, koska tukipistettä voi vaivattomasti ja erittäin nopeasti siirtää.
___3.1: Takajalan olisi siksi oltava "kevyt kuin perhonen". Tämä tuo lisäksi (1) ripeyttä ja vähemmän rasittavaa, kun takajalan siirtäminen ei vaadi yhtä valtavaa painopisteensiirtelyä ja (2) se peittää intentioita. Jos paino on kahdella jalalla, asennon vaihtamisen näkee helpommin: Jalan siirtämisessä heilutaan eteen ja taaksepäin "tyhjää" jotta jalkaa saadaan siirrettyä.
4: Kävely tapahtuu tukevasti jalalta toiselle. Guy Windsor on tiivistänyt helppotajuisimman nyrkkisäännön idean lauseeseen "The essence of good footwork is simply this: push your weight from a bent leg to a bending leg." Paino siirretään taivutetulta jalalta taipuvalle jalalle. Ei siis yhdellä jalalla konkkaamista, jota sitäkin tulee helposti harrastettua kun on tajunnut sen että paino on syytä pitää vain yhdellä jalalla.
Lisäksi olisi syytä astua koko jalalla kerralla. Helposti sitä joko "hipsuttelee" varpaisillaan, jolloin jalka ei ole kunnolla maassa, tai sitten "kanta -astuu" jolloin liikehdinnästä tulee sitä että varpaiden maahan lasku ajaa vain liikkeen pysäytymistä, jolloin asennonvaihto on "paussittunutta", siihen tulee katkoja. Ideana on kuitenkin keskitetysti se, että liike on jatkuvaa ja sujuvaa. Pysähtely on ainakin saksalaisessa miekkailussa fataalia, koska perusideana on aloitteen saaminen ja sen ylläpitäminen. Pysähtely ei siksi "kuulu kuvioihin".
Riskinä on myös hypähtely, etenkin silloin kun hakee kevyttä askellusta. On syytä muistaa että hypähtelyhetkellä ei olla vakaita. Sillä hetkellä vakauttava energia joka voidaan hakea maan kautta on nolla. Jos joku hypähtää ja tämän ilmassa ollessa tätä tönäisee, on hän siksi olennaisesti kaatuvampaa sorttia kuin muuten samanlaisessa asennossa maassa.
Ainakin omalla kohdalla tämä tuntuu olevan jotain joka riitelee jokaista intuitiota vastaan. Nimittäin kun johonkin alkaa kiinnittämään huomiota, jossain muualla romahtaa jokin toinen elementti. Yhteen jalkaan painottaminen tuo yhdellä jalalla loikkimista. Vakauden haku kahdella jalalla seisomista. Liikkuvuuden korostaminen taas poistaa polven taivuttamisen ja tuo harppomisen joka "lähestyy spagaattia" (mutta ei kohdallani saavuta sitä koska olen sellainen kanki että jalat eivät taivu.) Keveyden haku tuo hypähtelyä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti