On tunnettua että joskus joku erityisen paha vasta -argumentti on sellainen että siihen ei keksitä vastausta. Silloin tästä yleensä vaietaan. Tässä ei kuitenkaan ole aiheena aivan tämänkaltainen "suukapula -argumentaatioasia".
Tämän aiheena on mietintä siitä, että voiko tuloksen saamattomuus olla jonkinlainen tietoa tasaava voima. Kun avuksi otetaan logiikka, tämä on selvästi mahdollista. Otan esimerkkinä klassisen älypähkinän.
Se menee seuraavasti. Olet yksi kolmesta prinssistä. Tavoitteenasi on saada kaunis prinsessa. Kuningas, prinsessan isä, on etsinyt maat ja mannut ja on etsinyt kolme fiksuinta ja kaiken puolin muutenkin parasta prinssiä. Kuningas näyttää että hänellä on viisi hattua. Niistä kolme on mustaa ja kaksi on valkoista. Sitten hän laittaa jokaisen prinssin päähän yhden näistä hatuista. Kunkin päähän yhden. Loput hän vie pois. Prinssit eivät näe minkä värinen hattu hänen päässään on. He eivät tiedä myöskään sitä, minkä väriset hatut kuningas vei pois. Sen sijaan he kaikki näkevät sen, minkälainen hattu muiden prinssien päässä on.
Sinä itse näet että kahden muun prinssin päässä on mustat hatut.
Tehtäväksi annetaan kertoa minkä värinen hattu päässä on. Vastauksen on oltava sekä rivakka että oikein, jotta prinsessan saisi. Kukaan prinsseistä ei heti sano mitään. Kaikki kuitenkin pohtivat ongelmaa, kukaan ei ole nukahtanut. Jokainen heistäkin haluaa prinsessan.
Minkä värinen hattu päässäsi on?
Tässä tehtävässä ideana on se, että asetutaan niiden toisten prinssien perspektiiviin. Jos he näkevät jonkin tilan, he voivat sanoa varmasti minkä värinen hattu heillä on. Esimerkiksi jos näkee kaksi valkoista hattua, tietää että jäljelle jää vain mustia hattuja : Jos minun hattuni onkin musta ei kukaan puhu mitään koska kahdesta mustasta hatusta ei voi päätellä mitään. Juuri pitkästä hiljaisuudesta tietää sen että oma hattu on musta.
Tehtävä on tarkoituksella rakennettu epäintuitiiviseksi, joten otan ratkaisun tarkemmin syyniin ja yritän selittää sen auki. Tässä on kolme prinssiä. Minä, prinssi A ja prinssi B.
Ollaan yhä oma itsensä ja mietitään että "jos olisin toisen mustahattuisen prinssin A asemassa ja jos minulla on valkoinen hattu, prinssi A näkee mustan ja valkoisen hatun. Tällöin hän tietää että jos hänellä on valkoinen hattu, prinssi B näkisi kaksi valkoista hattua, jolloin hän välittömästi tietäisi että jäljelle jää vain mustia hattuja. Mutta prinssi B on hiljaa. Silloin prinssi A tietää että "episteeminen hiljaisuus" johtuu siitä että hänellä on musta hattu. (Kahden Valkoisen Hatin Ratkaisua ei voi tehdä koska pelissä ei ole kahta valkoista hattua.)
Tästä seuraa se, että kun valikoidut prinssit ovat ovelia, he tietävät yllä mainitun. Eli nyt kun näkeekin kaksi mustaa hattua, ja kumpikin yllä olevista on hiljaa, he eivät voi tehdä yllämainuttuakaan ratkaisua. He eivät voi tehdä sitä, koska se nojaa oletukseen siitä että oma hattuni on valkoinen. Siispä totaalinen hiljaisuus johtuu siitä kaikkien kolmen hatut ovat mustat.
Tietenkin näissä tehtävissä on yleensä ongelmana tarkkarajaisuus. Ehdot ovat tunnetut ja tietyt. Peliin ei tuoda ylimääräisiä hattuja, hatut eivät vaihda väriä ja muita oletuksia on tehtävä. Samoin kuin se, että muut prinssit ovat erinomaisuudestaan huolimatta liian tyhmiä/hermostuneita osatakseen vastata tuollaiseen ihmehaasteeseen. Lisäksi tehtävän ratkaisu on niin peräkkäinen, että kun sen perusrakenteen keksii, jo "kahden valkoisen hatun hiljaisuuden" ratkaiseminen riittäisi: Sama ideahan vain "käytetään kahteen kertaan" ratkaisun tiellä. Siksi olisi vaikeaa keksiä miten prinssit A tai B voisivat ratkaista yhden valkoisen hatun tilanteen, mutta eivät kolmen mustan hatun tilannetta. Siksi vastauksessa odotettaisiin kai "tiettyä ripeyttä". Kysymys tiivistyy silloin siihen, miten pitkä hiljaisuus on riittävä.
Mutta periaatteessa logiikka sallii sen, että jos meillä on kasa erityisen luotettavia taustateorioita, on periaatteessa mahdollista törmätä tilanteeseen, jossa tuloksen saamattomuuskin on tulos sinällään, ja kertoo jotain olennaista ratkaisusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti