(Cynic, "The Space for this")
Tapanani on ollut kirjoitella blogaamisesta aina sadan kirjeen/viestin välein.Jatkan tätä itse tekemääni perinnettä. Koska 700 on täynnä. Tällä kertaa aiheena on filosofia ja blogaaminen. Aihe on tietysti melko osuva. Ja lisäksi "Niin&Näin (2/09)" -lehdessä oli mielenkiintoinen Pontus Purokurun artikkeli juuri tästä aiheesta. Ja mikä parasta se on tarjolla jopa internetissä.
Siinä esitetään tärkeitä peruskysymyksiä, kuten ajankohtaisuusaihe. Blogithan ovat tavallaan epäfilosofinen paikka, koska niissä korostuu tiivis nopeus ja ajankohtaisuus: Filosofian taas ajatellaan olevan eräällä tavalla ajatonta. Lisäksi itse muotoilu painottaa: Blogeissa "Uusin Viesti" on aina ylimmäisenä, jolloin nimen omaan päivittymisen tarkkaileminen helpottuu. Lukutapa on silloin ajallisesti käänteinen: Jos ihminen tai ajattelun kehittäminen on prosessi ja kirjoittaminen valottaa tätä, Blogia ei lueta "alusta loppuun", vaan "lopusta alkuun". Usein vaadittavat kivet joita tarvitaan "nyt" ovatkin tarjolla "vasta myöhemmin". Blogin seuraaminen ja blogin lukemisen aloittaminen eroavat tätä kautta toisistaan paljonkin.
Purokuru jakaa filosofiablogit kahtia: Opiskelijoiden blogeihin ja ammattilaisten blogeihin. Opiskelijat tekevät muistiinpanoistaan julkisia, ja tekevät pikajuoksuartikkeleja ja kommentaareja ajankohtaisiin asioihin. Ammattilaiset taas kertovat aforismeja elämästä, ja pitkiä juttuja omista tutkimusaiheistaan sekä reagoivat toisten ammattilaisten kirjoituksiin. Muodot molemmissa ovat hyvin samanlaisia kuin mihin kirjoissa on totuttu. Kappalerakenne ja lähdeviitteet ovat "oppikirjamaisia".
Purokurun viestin ymmärtämisen avainkohta on kahdessa sanassa. Sanoissa aforismi ja kommunikaatio.
Hänestä blogaamiselle tyypillistä on Nietzscheläinen tyyli (jota ei pidä sekoittaa sisältöön, koska se on enemmänkin käsittelytapa) : "Nietzscheläinen kirja koostuu miniesseistä, aforismeista, ajankohtaisista kommenteista, vitseistä ja epäajanmukaisista provokaatioista, kuten blogitkin. Monimielisyys, naamiot, nimimerkit, leikit, roolit, suuntautuminen estetiikkaan, epäjatkuvuus, nopeus, hajanaisuus, impressionismi, paperilapputyyli ja zoomailu yksityiskohtiin liittävät Nietzschen nykyiseen blogosfääriin." Hän nostaa tyylissä ja sisällössä kuitenkin tärkeän eron "Jokainen Nietzsche-kommentaari haiskahtaa naurettavalta. Sen sijaan blogeja voi kommentoida. Blogikeskustelut vaikuttavat usein sarkastisten väärinymmärrysten sarjoilta, mutta tästä huolimatta bloggaaminen on kommunikointia. Nietzsche ei kommunikoinut."
Aforismihan on sinällään tyhjä, tulkitsija ja lukija tuo siihen sisällön. (Mikä tekee analyysistä tai kritiikistä pakosti tulkintaa.) Tätä kautta sen tapa käsitellä maailmaa on erilainen kuin muun filosofian. Kuitenkin blogeja voidaan jossain määrin ymmärtää - ja tätä kautta päästä keskustelemaan aiheesta. Usein tämä on tietysti sarja väärinymmärryksiä. Mutta väärin ymmärtäminenkin on järkevä vain "oikein ymmärtämisen" ollessa läsnä.
Kommunikaation kohdalla nostettiin esiin myös Larry Bryant, jonka mielestä blogaaminen on tärkeä ajattelun kehittämisen väline. Hän nostaa keskeiseksi teemaksi läsnäolon ja välittömyyden: "bloggaaminen tuo läsnäolon takaisin entistä vahvempana. Kirjojen ja artikkeleiden tekijät eivät ole läsnä kuin korkeintaan varjoina, ideaalisina operaattoreina, Bryant kirjoittaa. Blogeissa, joissa kommentointimahdollisuus on sallittu, tekijän ja lukijoiden yhtäaikainen läsnäolo muuttaa kirjoittamisen prosessiksi, jossa virheet, epäröinti ja erot pysyvät näkyvillä. Tekstin huoliteltu substanssi liukenee keskusteluun, joka herättää kirjoittajassa avuttomuuden tunteita: onko lauseita mahdotonta ottaa haltuun, kun lukijat jatkuvasti ymmärtävät minut väärin?" Tässä kohden minun ei auta muuta kuin viitata Zizekin "mestarin katoamiseen". Siinä missä tavallinen filosofiajulkaisut on selvästi Mestaroitu, blogaamisessa tätä Mestaria ei enää ole. Tätä kautta blogaaminen voidaan nähdä "kahlehtivana" ja "vapauden pienenemisenä".
Kommunikaatio taas palauttaa montaa kautta filosofiaa vanhoille urilleen. Platonin Akatemiasta (joka oli erillinen sisäpiirin rakennus ja filosofien koulutuspaikka) on "viimein" palattu Sokrateen Agoraan (joka oli yksinkertaisesti julkinen tori). Ajattelu on prosessi, ja blogipostauksien kirjoittaminen on nopeatempoinen prosessi. Vertaisarviointia ei ole, mutta kommentointi tekee reagoinnita nopeampaa.
Ja tästä päästään mielestäni siihen varsinaiseen asiaan. Sillä mielestäni filosofiablogi on toki kommunikaatiota. Mutta ei aivan tavallista kommunikaatiota, jutustelua. Sillä vaikka muodollisesti "kappalejako ja lähdeviitteet" ovat hyvinkin se, joka liimaa filosofiablogin ja filosofisen artikkelin "samanlaisten" kategoriaan, tosiasiassa blogaaminen on muutoin erittäin erilaista toimintaa.
Blogaaminen on korostetusti erilaisten jännitteiden kamppailunäytelmä. Internetissä kommunikaatiossa on nimittäin ns. "alentunut kynnys" kommentoida. Tämä tuo kahdenlaisia asioita:
1: Tästä hyvän esimerkin saa Juha Leinivaaran esittämästä kommentista: "Itse koen kirjoittamisen helpommaksi kuin puhumisen. Mutta kun saan rohkeutta rintaan, niin osaan olla myös virallisen asiallinen yleisön edessä." Nettikommunikaatiossa tekstiä voi editoida ja miettiä ilman että se lakkaa olemasta kommunikaatiota ja muuttuu Mestaroiduksi kirjaksi. Lisäksi netin etäisyys avaa sanaisen arkun, joka arkielämässä vaatisi enemmän rohkeutta.
2: Toisaalta internet eroaa myös siten että kommentointi on nopeaa, aggressiivista ja häijyä ; Netiketti on vain ohjenuora, josta lipsutaan, harva tekee vastaavia "sosiaalisia virheitä" julkisessa elämässä. Ja kirjoihin asti moiset röyhkeydet eivät taatusti päätyisi.
___2.1: Toki muuallakin on ongelmia: (1) arkielämässä keskustelun täyttyy erilainen päämäärätön sepeäminen ja merkityksettömyydet, ja väittelyssä havaittu virhe saa harvoin aikaa lähdeteosten pengontaan, joka taas sotkee keskustelun käytännössä kaikilla jonkin verran "mutaisemmille teille". Mitään miettimisaikaa ja reagointimahdollisuutta blogikirjoitusten tapaan ei ole. Kaikki tauot, mulkoilut ja öö:t tulevat keskusteluun ja niille voidaan joskus antaa/tehdä/vääntää iso merkitys. (2) Kirjojen maailmassa taas kirjat "reagoivat toisiinsa" erityisen hitaasti, jolloin kirjoihin tehdyt kommentaarit muuttavat keskustelun luonteen. Se muuttuu helposti henkilöiden kommunikaatiosta eri ideologian kannattajien kommunikaation teeskentelyksi. Yksilöllä on merkitystä enää edustajana. Lisäksi kirjojen ja julkaisujen mukana tulee tietysti elitismi. Esimerkiksi minä voisin periaatteessa mennä kritisoimaan jonkun ammattilaisen, vaikka aikaisemmin mainitun Bryantin, blogia. (Itse asiassa olen kommentoinut eräiden pro_ammattilaisten blogeja. Eräänlainen "Mestarin katoaminen" tapahtuu siis tälläkin tavalla.)
Syynä on tietysti tuttuus ja irrottautuminen. Kommenttiin reagoijaa ei koeta samaan tapaan ihmisenä kuin naamakkain keskustelussa. "Flamettaminen" on tavallista. Epäkunnioittavuus on käytäntö. Itse asiassa fleimaamiselle/flamettamiselle on myös psykologinen termi: online disinhibition effect. Ihmiset toimivat ensin ja miettivät seurauksia vasta sitten. Nopeatempoisuus sekä se, että ihmiset ovat yksin kirjoittaessaan, vaikuttavat asiaan. Asiasta tehtiin vuonna 2004 tutkimusta: John Suler esitti muutamia elementtejä jotka johtavat siihen:
1: Pseudonyymit ovat persoonattomampia kuin oma nimi, jolloin tästä seuraa anonyymiyden tunnetta. Henkilö on liikenteellä samaan tapaan "incognito" , kuin joissain tarinoissa kuninkaat käyvät arkisisa viitoissa katselemassa kansan mielipiteitä. (Tästä tuntemattomuudesta sitten vaan seuraa "un_cognitio", ajattelemattomuus)
2: Henkilö ei näe eikä kuule sitä jonka kanssa viestii. Normaalissa kommunikaatiossa kun katsotaan ilmeitä ja jos katsotaan että sanoma loukkaa, voidaan helposti liennyttää tilannetta. (Paitsi jos ollaan ideologian asialla, jolloin kommunikaatiossa ei ole kysymys ajatuksenvaihdosta, vaan intentiona on käännytys ja julistus mielessä, jolloin tässä kohtaa nähdään "heikkous johon tietenkin kuuluu lyödä kiila".)
3: Viestin lähettämisen ja siihen feedbackin saamisen välillä menee pitkä aika. Kun saat viestin, on todennäköistä että varsinainen vihakin on jo kadonnut eikä vastaus enää tätä kautta koske sitä tunne -elämystilaa, jossa viesti on kirjoitettu.
4: Yksin olemisen tunne laajentuu internettiin asti. Keskustelukumppanin persoonaluonne ikään kuin katoaa tätä kautta.
5: Auktoriteetin katoaminen. Henkilö ei ole vastuussa kirjoituksistaan. Ja kun henkilö on anonyymi, hän ei ole vastuussa edes "itselleen". Hän voi tätä kautta toimia ikään kuin "ilman seuraamuksia". (Tosiasiassahan kaikki tietävät "trollit" eivätkä kunnioita heitä.)
Sulerinkin mukaan internetin avoimuus on kaksinainen: Ujo ihminen uskaltaa avautua, mutta toisaalta myös huono käytös helpottuu. Tätä kautta filosofiablogin pitäminen on korostetusti aggressiivisempaa. Erimieliset, olivatpa oikeassa tai eivät, voivat periaatteessa koska vain tulla kommentoimaan mihin tahansa miten tahansa ja millä lailla käyttäytyen tahansa. Ja se, että "tähän asti on ollut" hiljaista ei estä sitä että seuraavana päivänä "joku peikkolauma" "keksii jotain" "mielenkiintoista".
Tätä korostaa se, miten blogikommentit ovat olemassa ennen kaikkea joko kritiikin tai selkään taputtamisen kautta. Vastavuoroiseen ymmärtämiseen ei juurikaan törmää. Tätä kautta blogeihin reagointi on ennen kaikkea sitä että blogin kirjoittajan sanoma nähdään sellaisena että blogi on alistettu vain kritiikin kohteeksi, vastustettavaksi. Silloin siinä ei nähdä tai sanota hyvää. Tai sitten siellä käydään kertomassa että "kiva viesti". Kommentoinnin nopeatempoisuus maksaa usein sisällössäkin. (Mitään ei saa ilmaiseksi.)
Siksi internetblogeja ei "tehdä vasaralla". Niitä on "tehtävä miekalla".
Otsikon sisältö aukeaa täysin Purokurun sinällään hyvän tekstin lukijoille. Niille jotka ovat tähän liian laiskoja, spoilaan että tässä viitataan Deleuzen vertaukseen Nietzschen aforistisesta tyylistä: Ne ovat tyhjiä, mutta ne on rakennettu siten että ne kuitenkin "avaavat taistelukentän" ; Kulloinkin hallitseva voima määrittää sen merkityksen ; Ajassaan elävä lukija aktivoidaan panostamaan omaa ajatteluaan sen sisälle. Ne eivät sinällään "sisällä" mitään "merkitystä", mutta pakottavat ajattelemaan niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti