"Siinä missä oikeaan taiteeseen kuten lentonäytökseen tarvitaan hieno lentokone ja korvatulpat, ja pakinan kirjoittamiseen suunnattomasti älyä ja kirjoituskone, tanssimiseen riittää kyky turruttaa itsensä esim. halvalla alkohoolilla ja kyky rytkyttää itseään luonnonvastaisesti samaan aikaan kun jostain kuuluu soittoa."
(Markus Kajo, "Tanssin kirot")
Yleisesti ja perinteisesti taiteilija on ollut myös mestari. Taiteilija on oppinut käyttämään vaikka talttaa ja vasaraa veistoksen luomiseen. Luominen on ollut perinteisesti siinä, että on ollut näkemys. Tämä on vaatinut ajatteluprosessin. Tämän jälkeen sitä on tuotettu, pyyhitty, kirjoitettu. Ryypätty. Pyyhitty. Kirjoitettu lisää. Ja lopuksi on saatu aikaan jotain joka on Valmis. Nykyisin teknologia on muuttanut kirjoitusprosessia paljonkin. Siinä missä vielä minun lapsuusaikana minun painelut kirjoituskoneella pisti isin kirjoittamaan työraportin koko sivun uusiksi (Sori), nykyisin tekstinkäsittely sisältää erilaisia korjausmenetelmiä.
Tämä on muuttanut tapaa jolla työ tehdään. Slavoj Zizekin mukaan olisi väärin ajatella että tämä prosessinmuutos ei olisi vaikuttanut tuotosprosessin kautta tulevaan lopputulokseen. Hänestä tämä editoiminen poistaa eräällä tavalla koko sen käsityksen, mikä on joskus ollut "valmiissa teoksessa". Lopullista tekstiä kun voi helposti muokata vaikka loputtoman kauan aikaa. Tätä kautta työstä esitetään aina raakaversioita. Lopullista tekstiä ei tavallaan enää ole. Zizekistä tämä tarkoittaa loputonta valintojen vuorta. Kaikki päätökset ovat omilla harteilla. Tämä tarkoittaa auktoriteetin katoamista, ja tätä kautta kukaan ei ole kertomassa meille mitä haluamme. Tätä kautta ei ole Mestaria. Zizekistä Suuri Toinen (Big Other) saa meidät tässä vaiheessa hallintaansa, ja aito tunne hallinnasta itse asiassa katoaa.
Pinnallisesti tämä esitys, joka voisi tiivistyä muotoon "ilman auktoriteettia ei ole vapautta" kuulostaa tietysti täydelliseltä postmodernistiselta saippualta.
On kuitenkin muistettava ettö Zizek lähestyy asiaa myös psykologian suunnasta. Hänen keskiössään on (samoin kuin itsellä) se, että filosofin on otettava huomioon myös mielen toiminta. Tämä estää vajoamasta "lajityypillisiin tyhmyyksiin". Hänen mukaansa meidän tulee eräällä tavalla "olla tietoisia kahleistamme voidaksemme vapautua niistä." Tämän seurauksena "Suuri Toinen" tarkoittaa karkeimmassa versiossaan ihan sitä että virheajattelu tulee mieleemme (1) joko siitä että ne syötetään meille kyseenalaistamattomina asioina, (2) tai toisaalta jos yksilö ei ole tietoinen kahleistaan, hänen mielensä joustavuus rakentaa itselleen narsismia, paranoijaa, ylirakkaita uskomuksia ja niihin liittyvää dogmaattisuutta ja muita vastaavia "patologioita". Kun emme ole tietoisia kahleistamme, kannamme ne ja luulemme olevamme vapaita, vaikka olemme vain sätkynukkeja. Näissä vaihtoehdoissa kahleet ovat erilaiset, mutta yhtä lujat.
Asiaa voidaan lähestyä musiikin kautta. Jotta voidaan sanoa että joku on Mestari musiikissa, on musiikilla oltava jokin muoto. Jokin, jonka suhteen se on hyvä. Jos taitamaton ensikertalainen soittaa huonosti, se taroittaa sitä että harjoittelulla tätä hyvää voidaan lähestyä ja sen pystyy kuulemaan. Musiikissa on tietysti paljon mielipiteitä. Mutta siinä vaiheessa kun kappaletta voidaan muuttaa kesken soiton, säveltää uudestaan, korjailla, käy niin että tätä hyvyyslausumaa ei enää voida tehdä. Tätä kautta lause "hyvä biisi" on oltava sidoksissa johonkin. On voitava valita versioiden välistä. Tässä näkemys musiikista voi myös vääristyä, jos joku kertoo että jokin kappale on hyvä, voimme toimia tämän pohjalta ja tätä kautta "itse asia" jää ulkopuolelle. Toisaalta jos kukaan ei voi sanoa mikä musiikki on hyvää ja huonoa, musiikin ymmärtäminen ja tunne musiikin hallinnasta jää puuttumaan.
Miten sitten voimme sanoa että me olisimme saaneet "itse asian"? Zizekin mukaan "ei mitenkään". Hän kuitenkin pitää postmodernismia vain ylivietynä todellisen hakuna. Sitä kautta siinä on mukana "Isoa Toista". (Tosin hänestä postmodernismi edustaa myös kapitalismia.)
Mutta ihminen kaipaa myös hallintaa. Todellisuus on ulkona - siitä kun voi Zizekin mukaan korkeintaan saada aavistuksia esimerkiksi kauhuelokuvien välittämien tuntemuksien kautta. Mutta ihminen käyttää Symboleja hallitakseen maailmaa. (Ala-Kazaam!) Tämä tarkoittaa tietysti ymmärtämistä kielellisesti ja tutkimuksellisesti.
Tämän vuoksi hänen mukaansa ihmiset pelaavat esimerkiksi tietokonepelejä. Saadakseen hallinnan tunteen. Videopelissä on itse asiassa täytetty juuri se aukko, jonka editointi on tuonut. Niissä on selvä valintaympäristö. On versioita joista voidaan selvästi hakea oikeat ja väärät. Tätä kautta asia on hieman kuten pianonsoittoa, jossa opitaan yhä taitavammaksi. Pääasia on kuitenkin siinä, että pelaamisessa voi olla Mestari. Tämä tarkoittaa tietysti myös "surkeiden pelaajien" ilmestymistä, mikä on tietysti minulle kauhea sääli. Kuitenkin sillä erotuksella, että tietokonepeleissä opitaan korkeintaan olemaan toistamatta vanhoja virheitä. Zizekistä peleissä ja elokuvissa ja muussakin juonellisessa taiteessa tärkeää on myös samastuminen. Olen pelihahmo, koska olen vastuussa ja hallinnassa. Siksi "päihitin Emperor Molockin ADOMissa" ja "tarvitsen äkkiä healia" ja "Kuolin." ovat merkkejä samastumisesta. Tämä korostuu siinä että pelihahmoilla ei usein ole luotu kummoistakaan persoonallisuutta, ja silti pelaamiseen suhtaudutaan intohimoisesti ja niihin jäädään jopa koukkuun.
Koska Zizek on Lacanin ideoiden kehittelijä, on syytä muistaa että pelaamisessa on kyse halusta. Ja Lacanin halu on ikuinen. Peleissäkin tavoitellaan hallintaa. Pelin loppuratkaisu innostaa kun pelataan. Tätä kautta saadaan tunne mestaruudesta ja jos ei muusta niin koneen hallinnasta. Voitto on kuitenkin käytännössä irrelevantti. Mutta vasta toteuduttuaan. Voiton hedelmä ei maistu yhtä hyvältä syötynä kuin miltä se näyttää puussa. Siksi usein pelejä ei pelata läpi, voitto on harvinainen ja voiton jälkeenkin siirrytään vain seuraavaan peliin, eikä onnistumisella mässäillä viikkokaupalla. Tätä kautta peli, kuten mikään muukaan, ei poista haluamista. Kysymykset jäävät ratkaisematta. Mutta ihminen kaipaa niitä silti.
Ihmisen kohdalla tämä ajattelutapa on erikoinen. Sillä siinäkin on muutosta. Siinä, missä William Shakespeare "Miten haluatte" ("As you like it"):ssä vertasi ihmisen elämää näytelmään, jossa eri ikäkausilla on eri rooli, on nykyään tämäkin systeemi muuttunut. Eri ikäkausien tehtävät olivat selvät. Nykyisin näitäkin uudelleenkirjoitetaan. Tässäkin kohdassa ihmisellä on selvä halu hallittavuuteen: Muun muassa persoonatyyppien pysyvyys viittaa siihen suuntaan: Ihmisen persoonallisuuden muuttaminen vaatii aikaa, koska hän sitoo minuutensa identiteettiinsä. Hän haluaa hallita itsensä. Olla itsensä Mestari. Tässä voi käydä jopa niin että elämästä haetaan pelinomaisuutta. Näin Zizekin tulkinta voi johtaa jopa pessimistisiin sävyihin.
Zizekin perusideana on se, että jokainen käsite sisältää myös vastakohtansa. Toinen tärkeä tekijä on siinä että hänestä filosofin on saatava muut vain kyseenalaistamaan kannanottonsa, ei antamaan suuria vastauksia, eli ottaa "Suuren Toisen" asemaa asioiden sanelijana. Tätä kautta hän voi esittää ristiriitaisia lausumia, ja hänen sanomisistaan on vaikeaa saada mitään selvää. Etenkin kun hänen perustapansa on kärjistys. Hän edustaa myös tätä erikoista tyyppiä, jonka tulkinnat elokuvista ovat usein syvällisempiä kuin elokuvien tekijät itse puheissaan. Toivon että sain jotain irti. Jos en, niin olkoot. Vetoan tulkinnanvapauteen ja siihen miten mahdotonta totuuksia on esittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti