Yllättävä Jumala

Karkeasti sanoen muistimme, psykologinen suhtautumisemme tietoon ja havaitsemisen toimintamme keskittyy siihen että poikkeava herättää huomiomme erityisesti. Esimerkiksi kun odotukset rikkoutuvat, meille syntyy helposti kognitiivista dissonanssia. Kun emme ylläty, tälläistä erityistä ei käy. Riemu onnistumisestaki tulee helposti juuri "haasteen voiton" kautta. Tällöin mukana on ollut voimakaskin yllättymismahdollisuus, eli jonkinlainen riski.

Meillä on ikään kuin näkemys, ja tähän suhtautuen jokin tapahtuma on epäkiinnostavaa nollatietoa ja siitä poikkeavat herättävät huomiomme.

Tätä kautta ihminen joka on aina iloinen ei iloisena ollessaan ole yhtä selvä signaali kun silloin kun hän on pahalla päällä. Samoin kärttyisen ihmisen iloisuuteen "kannattaa erikseen kysyä syytä", koska se on jotain "perusnäkemyksestä poikkeavaa". Tietenkin joskus luonne muuttuu elämäntilanteen mukaan ja sitten "kärttyisestä" tuleekin vaihtaa "iloiseen" peruskuvaan, koska muuten valtaosa elämästä olisi yllättymistä, ja silloin ihmisen luonne olisi väärin ymmärretty ja suhtautuisit häneen väärin: Suhtautuisit perustilaan poikkeuksena ja päin vastoin. "Kerro erityinen syy sille miksi olet tänään normaali" -tilanne toistuvasti ei ole paras kohentamaan sosiaalisia suhteita. Se kertoo että kysyjä ei ole ymmärtänyt toista. Ja tähän tehdään yleensä johdos "ei tiedä koska ei kiinnosta".

Tätä kautta voidaan rakentaa eräänlainen analogia, jonka kautta tieteenfilosofiaa voidaan käsitellä.

Jos ajatellaan että on "itsestäänselvyyksiä", ne ovat asioita jotka vallitsevat tieteen näkemykset tai muut vahvasti hyväksytyt taustaoletukset tuottavat. Niistä poikkeaminen on yllättymistä. Silloin itsestäänselvyys ei olekaan toteutunut. Tätä kautta voidaan ajatella että hyvä tieteellinen teoria tuottaa erittäin vähän yllättymistä, ja tieteen tavoite on yllättymisen pienentäminen mahdollisimman pieneksi.

Tätä kautta esimerkiksi nollatutkimukselle voitaisiin saada kätevä määritelmä: Kun siihen tavallisesti liitetty arki -ilmaisu "itsestäänselvyys" on useille filosofeille kirosana, voidaan se kiertää näppärästi ottamalla "nollatahoksi" vallitseva tieto, jolloin nollatutkimus rämpii tutkimuksessa jonka tulos on jo olevan nykytiedoilla juuri tietty. (Toisaalta näissä tullut yllätys, poikkeama odotetusta, onkin sitten isompi yllätys nieltäväksi.)

Nollatutkimus on tässä kontekstissa tutkimus, jonka tulos on taustatietojemme nojalla ilmiselvä jo ennen koetta, mutta joka tehdään siitä huolimatta. Perustutkimus olisi sellainen, joka karsii "odotettavissa olevasta" vaihtoehtoja, eli tulokset eivät sisällä paljoa yllätystä. Paradigmanvaihdos taas olisi se, kun edellisen systeemin jo rakentaneet ongelmalliset yllättymiset, anomaliat, pakottaisivat vaihtamaan näkemykset sellaiseen, jonka piirissä yllätyksiä ei tule.

Tätä voidaan soveltaa sitten vaikkapa uskontoon. Tai oikeastaan ihmeisiin.

Nimittäin erittäin usein kuullaan kertomuksia siitä, miten ihmiset ovat kokeneet ihmeparanemisia rukouksella. Samoin Jumala tekee muita erikoisia asioita, Raamattu on pullollaan mitä ihmeellisempiä mahtitekoja. Nämä ihmeet ovat arkielämän kannalta erikoislaatuisia. Siksi niitä kai kutsutaankin ihmeiksi: Ne ovat harvinaisia ja siksi aikaansaavat ihmetystä. Ne ovat siis yllätyksiä.

Sellaisenaan kertomuksia voidaan verrata barbaarielokuvissa esiintyvään macho bullshittiin: Ne ovat ihmeellisiä ja niiden juttuun laittaminen ei tee niistä uskottavia. Itse asiassa jos joku baarissa väittää toisintaneen niitä, oikea reagointi ei ole uskoa että hän on kova karju joka katkoo hirttoköydet kaulalihaksillaan, vaan että hän puhuu kännirehentelyjä, ja huonoja sellaisia. Mitä suurempia ja ihmeellisempiä väitetyt teot, sitä epäuskottavampi asia. Tätä kautta esitetty yllätys jota väitetään tapahtuneeksi on sitä epäuskottavampi, mitä yllättävämpi se on. Jos joku kertoo sen sijaan saaneensa turpaan lähipubissa, sekin voi olla yllättävä harvinainen juttu, mutta ei vastaavanlainen. Se on lähtökohtaisesti uskottavampi.

Tämä on siis tila "ennen testiä". Toiset jutut "on jo valmiiksi tyhmiä" ja "toiset järkeviä". Mutta tietenkin olisi älyllisesti laiskaa jättää juttu testaamatta. Ehkä meidän olisikin yllätyttävä kunnolla, jotta voisimme yllättyä vähemmän tulevaisuudessa. "Mutta saavutetuista eduista ei tietenkään luovuta". Tavoite on mahdollisimman pieni yllättyminen. Se ei synny vanhaan jämähtämiseen, koska ilmiselvä jatkuva yllättyminen ei minimoi yllättymistä. Mutta jos olemme jo kohtuu pienessä yllättymise tasossa, siitä muuttaminen sisältää riskin siitä että vaihdos on huonompi. Siksi on oltava avomielinen että kriittinen. Näin saadaan paras lopputulos, joka ei ole puupäisyyttä eli yhteen jämähtämistä eikä höseltämistä eli vaihtamista vaihtamisen vuoksi.

Jos ihmeet ovat todellisia, ne muokkaavat näkemyksiämme. Sillä yllättymisen pienentäminen on tärkein tehtävä. Jos ne taas eivät ole todellisia, tila "ennen testiä" jää samaksi kuin "jälkeen". Esitettiin että yllätys olisi, mutta se ei sitten ollutkaan.

Tässä avuksemme tulee onneksi karkeasti sanoen määrä. Yllätys ei aina tarkoita mitään: Meteoriitin tiedetään surmanneen koiran vuonna 1911. Tämä tarkoittaa sitä että harvinaisiakin tapahtumia sattuu, yksittäin ne ovat anomalioita ja yksittäin anomaliat ovat harmittomia.

Mutta kun niitä sattuu toistuvasti, meidän on pakko muokata näkemyksiä. Jos meteoriitti tappaa yhden koiran, se ei tee meteoriitin putoamisesta yllättävää. Mutta jos meteoriitit tappavat kerran kuussa koiran, tiedetään että meteoriitti ei ole yllätys, vaan päin vastoin, niihin tulisi varautua jotenkin vakavasti. Koirat on pelastettava! Haukuille pitää ostaa vähintään kypärät ja kevlarliivit.

Raamatussa ja uskovaisten kertomuksissakin ihmeitä tapahtuu toistuvasti. Joka pitäjällä on omia rukousparannuskertomuksia. Toisin sanoen näitä tapahtuu paljon. Tässä on minimitaso sille että ne ovat uskottavia. Niitä on tapahduttava "sattumaa enemmän".

Kaikkia kertomuksia ei tarvitse tietenkään todistaa, kuten ei jokaista meteoriitin tappamaa koiraa tarvitse kaivaa haudasta voidaksesi osoittaa että meteoriitteja ropsahtelee usein haukkujien päähän. Kun ihmeitä tapahtuu usein, niiden todistamisen pitäisi olla sitä helpompaa, mitä yleisempiä ne ovat. Jos taivaalta sataa meteoriitteja, ei niiden surmaaman koiran löytyminen ole vaikeaa. Itse asiassa niitä löydetään useita. Koska jos meteoriitteja ropsahtelee, meteoriittikuolemissa ei olisi mitään eksoottista. Yllätys on mielessämme, ei todellisuudessa. Yleisyydestä seuraa kuitenkin myös muuta: Lähtötilan looginen seuraus: Kun ihmeitä tapahtuu jatkuvasti, niin ne täytyy voida todistaa helposti.

Tässä oltiin vasta valmistauduttu itse testiin. Koejärjestelyjen miettiminen on kuitenkin erittäin olennaista, ylläolevassa oli monta oleellista asiaa. Siinä on ehdot ja sitoudumme niihin. Tässä mukaan astuu eräänlainen haaste: Jos yllätymme meidän tulee sopeutua siihen - Ja jos emme ylläty, tulee yllätysten ystävien sopeutua.

Varsinaisessa testissä voidaan vaikka läpikäydä ihmekertomuksia. Markus Hirsilän ihmerukousparannusten läpikäynti perustui siihen että jos paranemisia tapahtuu muutenkin usein, se ei ole yllättävä parantaminen. Jos nuha paranee usein itsekseen, ei rukous jonka jälkeen nuha loppuu vielä tarkoita mitään. Sen sijaan kun amputoidut eivät parane normaalisti, sellaisen teko rukouksella olisi yllättävää. Ja moni muu tähän verrattava asia. Lisäksi paraneminen piti nostaa kertomuksen yläpuolelle, eli antaa lääketieteellinen aineisto todisteeksi. Jos sinun amputoitu kätesi oli parantunut, täytyi olla osoitus siitä että sitä kättä ei ole joskus ollut, ja että sinulla nyt on se.

Näin simppeli proseduuri osoitti että useissa tapauksissa ihmeiksi väitetyt ei ollutkaan harvinaisia, vaan sellaisia paranemisia joita tapahtuu jatkuvasti muutenkin. Tätä kautta kävi ilmi ikään kuin että väitetyt meteorin tappamat koirat olivatkin kuolleet normaalisti, epäyllättävästi, esimerkiksi lasten tekemään kivitykseen ja onnettomuuksiin ja vastaaviin.

Toki uskovaiset yhä viittaavat "niihin kaloihin joita ei ole saatu kiinni", eli niihin ihmekertomuksiin joita ei ole vastaavalla tavalla käsitelty. Että "voi olla että niissä on parannuttu". Mutta kun heillä on niitä, he voisivat niitä tietysti helposti osoittaa oikeiksi käyttämällä vaikka Hirsilän proseduuria. Nämä kertomukset ovat ennen testiä juuri niitä "kertomuksia baarissa".

Ja koska ne ovat tiedetyn perusteella "yllättäviä", ne on fiksumpaa hylätä. Tavallaan tämä ei tietenkään puhu mitään Jumalasta. Mutta sen sijaan tämä kertoo uskovaisten tarinoiden itsekriittisyyden tasosta ja tätä kautta suoraan niiden laadusta ja luotettavuudesta. Toki voi olla että huomenna tapahtuukin sellainen yllättävä ihme(joukko) joka pakottaa meitä muuttamaan näkemystä. (Olisi siistiä jos se olisi ylöstempaus, jossa kaikki uskovaiset tempautuisivat taivaaseen ja maa jäisi odotustilaan. Itse odotan tätä päivää innolla, paitsi sen vuoksi että voisin ilolla sinä päivänä ottaa Jeesuksen sydämeen, myös sen takia että en ole tullut kovin hyvin toimeen näiden uskonmiesten kanssa. Se olisi siis tuplavoitto.)

Mutta ehkä tämä valotti sitä mitä tutkimuksessa ja perusteluissa on kysymys. Ei lopullisesta totuudesta, vaan siitä onko asia "hyvin perusteltu uskomus".