Kun kuuntelee juttuja, joiden aiheena ovat kaikki "crankyt jutut", eli denialistiset kannanotot, salaliitot ja pseudotieteet, kuulee usein kuinka heitä vaiennetaan. Tämä on tietysti melko erikoista, koska jokainen tietää että tosiasiassa heitä ei vaienneta, vaan heitä kritisoidaan. Tämä vaientamattomuus on itse asiassa aivan selvää, koska jokainen on kuullut ne väitteet ja ovat niistä tietoisia. Onhan "vaiennettu" kirjoittanut niistä, usein jopa samoihin julkaisutahoihin, missä hän esittää näitä vaiennussyytteitään. Yleensä syy onkin siinä että näille naureskellaan ja/tai niille osoitetaan kritiikkiä. Tämä taas ei ole sananvapauden vastustamista. Tai jos olisi, olisi vaientamisesta syyttävä itse syyllinen sananvapauteen, koska on kritisoinut valtiota, "tiedemaailmojen norsunluutorneja" tai muuta tahoa.
Asian voi sanoa tietysti hienomminkin. Tuo tiivistelmän henki kuitenkin säilyy. Tässä kohden otan avukseni Dworkinin. Tai tarkemmin hänen juttunsa pornografiasta ja sananvapaudesta. Tämän aiheena ei kuitenkaan ole itse porno, vaan tämä perusidea siellä taustalla. Pääosaa esittää artikkeli, jossa on kaksi mielenkiintoista sanaa ja ne yhdistävä liite: "Women and Pornography". Siinä hän esitti että väitteet joiden mukaan pornografian esittäminen estää naisten sananvapauden lepää "vaarallisen sekaannuksen" varassa. Se on "unacceptable proposition: that the right to free speech includes a right to circumstances that encourage one to speak, and a right that others grasp and respect what one means to say...These are obviously not rights that any society can recognise or enforce. Creationists, flat-earthers, and bigots, for example, are ridiculed in many parts of America now; that ridicule undoubtedly dampens the enthusiasm that many of them have for speaking out and limits the attention others pay to what they have to say"
Dworkinin mukaan Amerikan naureskeleva kansa ei kuitenkaan vahingoita mitenkään heidän sananvapauttaan : Ja siksi on ollut ihan hyvä että on estetty kreationistejen yritykset sensuroida valtion koulukirjoja jotka puolustavat evoluutiota. Dworkinista sananvapaus tarkoittaa yksinkertaisesti oikeutta sanoa mielipide. Se ei tarkoita sitä että kaikkien olisi otettava ne todesta ja automaattisesti hyväksyttävä ne. Tai annettava niille sosiaalisesti vahva asema.
Tosin tässä kohden on hyvä muistaa että kreationismilla on heikko asema akateemisessa maailmassa, mutta se on Amerikoissa akateemisen maailman ulkopuolella hyvin suosittua : Randy Olsen teki aiheesta dokumentin nimeltä "Flock of Dodos" , joka ei käsittele niinkään kreationismin argumentteja, kuin tuo esiin sen, että tiedemiehet eivät esitä asiaansa niin että se olisi kansalle ymmärrettävässä muodossa. Sen sijaan kreationistit ovat palkanneet isolla rahalla PR -firmoja, jotka hallitsevat pelikenttää. Samalla kansansuosiota on saatu aikaan sillä että useampi kreationismia puolustava kirja tulee markkinoille, kuin mitä he saavat läpi tutkimuksia vertaisarvioiduissa lehdissä. Se, että niitä ei julkaista, muistuttaa argumentaatiossaan hyvin paljon juuri tämän blogauksen vaientamisargumentaatiota. Se on sellaisenaan tyhjää, koska vertaisarvioinnin koko idea on siinä että mitä tahansa tavaraa ei päästetä läpi. Siksi syy voi olla siinä että tutkimus ei ole täyttänyt tutkimuksen vaatimuksia. Siksi pitäisi osoittaa että este on tullut juuri asian vuoksi, eikä sen huonouden vuoksi. Sillä ilman tätä kyseessä on salaliittoteoria, joka voi johtua aivan hyvin siitä että se, jonka juttu on poistettu, on vain malliesimerkki Dunning-Kruger effectistä. Pelkästään se, että vertaisarviointia ei julkaista, ei tarkoita että kyseessä olisi vainoaminen tai aatesensuuri. Sillä vaikka kaikki aatesensuurin alla olevat jutut jätetään julkaisematta, kaikki julkaisematta jäämisen syyt eivät ole sensuuria. (Eli jo peruslogiikka osoittaa että kyseessä on hätäinen päätelmä.)
Kuitenkin Dworkinin kannanottoa voidaan korostaa tarjoamalla vielä yksi asia: Kuultavaksi tuleminen olisi oltava sellainen että se antaa mahdollisuuden siihen että sanoma ymmärretäänm, ja että siihen suhtaudutaan hyväntahtoisuuden periaatteen mukaan. Eli että oletetaan että niiden esittäjä on järkevä, ja yritetään ymmärtää mitä hän tarkoittaa. Ymmärtäminen ja hyväksyminen taas ovat eri asioita: Esimerkiksi terroristien tai vaikka Pohjois-Korean kanssa journaliikan tekeminen on hankalaa, koska he yrittävät vaikuttaa siten että heidän aatteestaan näkyy se "virallinen totuus". Huonot puolet lakaistaan ja niiden esiinnostamista pidetään niiden piirissä pahana ja tuomittavana. Ja kritiikkiin perustuva lähestymistapa halutaan kieltää kokonaan. Näihin taipuminen ei olisi hyvää journaliikkaa. Eikä tämä käytös ole mitään sananvapauden lisäämistä, vaan itse asiassa juuri sen vastakohtaa. Ja sen noudattamatta jättäminen taatusti loukkaa näitä sensuuriin pyrkiviä. Lisäksi se loukkaa heidän seuraajiensa tunteita ja mahdollisesti sysää suosiota heikommaksi ja jopa lisää ja lietsoo sen vastustamista. Hyvä journaliikka voi tehdä tätä.
Tämä kohta tosin asettaa velvollisuuksia myös toiseen suuntaan. Asiallisen kritisoinnin minimivaatimus on siis yhä edelleen se, että osaa sen mitä kritisoi. Ja tätä kautta myös hömppään saa yhä suhtautua kriittisesti. Tätä kautta sananvapaus ei tarkoita sitä että totuutta ei voitaisi etsiä, tavoitella ja että tiede tai filosofia ei saisi kehittyä ja rajata tässä matkalla ihmisille rakkaitakin vaihtoehtoja pois.
"Le narcissisme de la chose perdue" oli Lacanin käsite, se kääntyy yksinkertaisesti "menetetyn asian narsismiksi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti