Mika Sipura kirjoitteli geenilöydöstä. MAOA -geeniin liittyy jengikäyttäytymistä. Geeni vaikuttaa vain miehiin, ei naisiin. Toisin sanoen Jengiytyminen on geeneihin sidottua. Syynä ei olekaan pelkkä kulttuuri, köyhyys ja rakkaudeton ja paska lapsuus.
Tähän liittyy tavallisesti näkemys siitä, että jos asia on geneettistä, se johtaisi automaattisesti tulokseen ympäristön kanssa. Tätä kautta geeni tarkoittaisi syyntakeettomuutta. Tämä on siitä erikoinen asia, että vaikka kasvatus olisi teoriassa yhtä vahvasti determinoiva, ennaltamääräävä, tähän suhtaudutaan hieman eri tavalla. Huonot geenit ovat tuomio, huono kasvatus antaa syyn säälille. Ehkä syynä on se, että ihminen hakee kompensaatiota ja ymmärtää kompensaatiota. Eli jos jollain on paska lapsuus, on ikään kuin oikein että hän hakee siihen kostoa. Onhan huono lapsuus sentään epäoikeudenmukaista. Koska geenit eivät sisällä kompensaatiota, tätä pidetään ikään kuin pahana, sellaisena jota ei voida ymmärtää eikä hyväksyä oikein millään ja siksi se ei saisi olla totta. Epämiellyttävästä tulee ikään kuin "liian automaattisesti" epätotta.
En sano muuta kuin "No is from ought." Geenitesti näyttää toista. Kun vielä 198o -luvulla oli yleistä tietoa että aggressiivisuusgeenit ja muut vastaavat olivat kuvitteellisia, ei todistettuja, ja tämä oli syy hylätä geenien ohjaava vaikutus, tässä nyt on sitä vaadittua.
Tosin en ylipäätään pidä kahtiajakoa "joko kasvatus tai geenit" järkevänä. Nimittäin geenit voivat altistaa ulkoisen toiminnan vaikutukselle, jolloin tietynlainen kasvatus tai elämänkokemukset vaikuttavat toisiin vahvemmin kuin toisiin. Matt Ridleyn "Geenit kokemus ja ihmisenä oleminen" sanoo seuraavasti (sivulla 255) :
"Rikolliset vanhemmat tuottavat rikollisia lapsia. Kyllä, mutta ei jos lapset on adoptoitu. Suuressa tanskalaisessa tutkimuksessa adoptio rehellisestä perheestä rehelliseen tuotti lapsen jossa oli 13,5 prosentin mahdollisuus joutua vaikeuksiin lain kanssa. Se kasvoi vain marginaalisesti 14,7 prosenttiin jos adoptoitavassa perheessä oli rikollisia. Jos kuitenkin adoptio tapahtui rikollisilta vanhemmilta rehelliseen perheeseen, todennäköisyys hyppäsi 20 prosenttiin. Kun sekä biologiset että adoptiovanhemmat olivat rikollisia, todennäköisyys oli vielä suurempi, 24,5 prosenttia. Geneettiset tekijät altistavat ihmiset tavalle, jolla he reagoivat rikollisuutta tuottavaan ympäristöön."
Haluan vielä tehdä "Columbot" ja sanoa "Vielä yksi kysymys!"
Sipura on tiivistänyt asiaa seuraavalla tavalla:
"Käyttäytymisgenetiikan ja ihmisen (vapaan) tahdon välillä käyty keskustelu lienee tieteen ikuisimpia klassikkoja. Jos geenit määräävät käyttäytymistä, viekö se pohjan mahdollisuudelta muuttaa ihmistä ja yhteiskuntaa? Näen asian kutakuinkin päinvastoin. Voidaan kuvitella ryhmä ihmisiä tanssimassa vaikkapa maisemoidun hiekkakuopan rinteessä. Rinteen jyrkkyys (kenties niin loiva että rinne on vaikea havaita) ja painovoima ovat tässä se geenien altistava vaikutus. Porukan nytkytettyä aikansa mitataan kunkin tanssijan liike lähtötilanteesta. Joku on saattanut huomata olevansa rinteessä ja pyrkinyt hilautumaan ylöspäin. Hänellä on ollut siihen vapaus. Osa porukasta ei tiedä olevansa rinteessä. Osa ei tiedä mitä rinne tarkoittaa. Osa ei välitä. Populaation keskiarvo paljastaa ryhmän valuneen keskimäärin hieman alaspäin. Geenin altistava vaikutus näkyy ennustetusti. Vapaus voi toteutua vain jos tiedetään, mistä ollaan vapautumassa - vai?" Tässä on tietysti se, että jos asiaa tavoitellaan "moraalisen toivottavuuden" kannalta, on vapaus osin irrelevanttia: Jos hyvä on vuoren huipulla, ja sinne pyritään vapaaehtoisesti, tai suunta tulee geeneistä ja sinne mennään niiden ohjaamana, on tulos ulospäin sama. Ja jos geeni aikaansaa intention pyrkiä ylös, mukana on myös tahtotila pyrkiä ylös. Sen sijaan vapautuminen vaatii sen, että "ottaa kahleetkin huomioon". Tämä ei tietenkään aina tarkoita sitä että ei toimittaisi kuten mieliteot ohjaavat, koska se olisi yhtä kahlitsevaa. "Pakko rakentaa ohjauksen negaatio" ei ole sinällään vapautta. Vapaus on sitä että voi seurata tai olla seuraamatta, ja päättää näiden välistä vapaasti.
Tätä kautta voisin ottaa esimerkiksi meidän töissä olevan henkilön, joka on joutunut pahan pahoinpitelyn uhriksi ja tätä kautta saanut aivovamman. Tätä kautta hänen ymmärryksensä on rajoittunut. Moni on sanonut että hän korostaa tätä liikaa. Heistä se olisi kohtaloon alistumista. Aivovammaisesta se taas on pakko. Tässä on vastakkain "täydellinen pakko ja täydellinen vapaus". Itse olen sitä mieltä että kyseessä on iso hidaste, joskaan ei välttämättä lopullinen este. Hänestä voisi teoriassa vammasta huolimatta tulla hyvä monissa asioissa. Mutta se vaatisi niin pirusti paljon enemmän töitä kuin tavalliselta tallaajalta, että tämäkin olisi muistettava ottaa huomioon. Minun jalkani klenkkaa ja toisen korvani tasapainoelin on vahingoittunut. Lisäksi en ole motorisesti lahjakas: Esimerkiksi sisareni oppii juttuja joissa on neljän raajan yhteispeliä, melko nopeasti, parin näytön ja kokeilun jälkeen juttu sujuu. Itse joudun tekemään paljon enemmän töitä ennen kuin sujuu. Tämä tarkoittaa sitä että minusta ei tule maailmanluokan ninjaa millään työllä. Mutta kelpo viuhtoja voi tulla, työllä.
Tämän analogian kautta voidaan sanoa että kasvatus on kuten geenitkin. Ne vaikuttavat. Joskus ne jopa yhteisvaikuttavat. Tätä kautta psykologisointia ei saa tehdä kuin se olisi fysiikkaa, vaan kuten se olisi biologiaa : Fysiikka on determinististen kaavojen tiede, Biologia taas on poikkeuksien tiede. Jopa eläinlajeissa on sisäisiä eroja niin että niitä on pakko ottaa huomioon niinkin "simppelissä asiassa" kuin pihapiirin tiaisten lajinmäärityksessä. Kasvatus ja geenit ovat ohjaavia asioita. Opimme kokemuksista ja meillä on mahdollistavia rakenteita ja vaistoja. Ne voivat olla hyviä tai pahoja pakotteita. Ne molemmat ovat usein hidasteita, ja joskus harvoin jopa esteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti