Tieteessä Tapahtuu paranormaalia.

Tieteessä Tapahtuu -lehdessä Leo Näreaho käsitteli Kia Aarnion ydintietoa koskevaa tohtorinväitöstä. Ja mikä riemastuttavinta, Aarnion puolustuspuhe oltiin saatu mukaan samaan lehteen.

Kun katsomme Näreahon esiintuoman Stephen Prauden määritelmän paranormaalille. Hän on esittänyt paranormaalin koostuvan kolmesta ehdosta:
a) Yksikään tämänhetkinen tieteellinen teoria ei selitä
b) jota ei voi selittää tieteellisesti ilman huomattavia muutoksia muualla tieteen teorioissa
c) jotka rikkovat odotuksiamme siitä, miten tämän tyyppiset oliot normaalisti käyttäytyvät

Aarnio puolustautuu kritiikiltä ja esittää, että hänen määritelmänsä ei ollut pelkkä kohta c, vaan se sisälsi myös kohdat a ja b.

Aarnion väitöskirjassa ydinkäsitykset noudattavat selkeästi ihmisen luontaisia ydinkategorioita. (Nämä ovat samankaltaisia kuin Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat - Miten uskonto selitetään" -teoksessa olevat skeemat. Myös Boyerin teoksessa skeemojen sekoittaminen yhdistettiin tyypilliseksi uskonnollisille ja paranormaaleille uskomuksille.) Tämä ydinkategorien sekoittuminen, eli skeemojen sekoittaminen, on huomattu myös Aarnion väitöskirjassa. (Eikä Näreahokaan tätä huomiota kiistä.) Väitöskirjassa on huomattu "ydinkategorioiden" sekoittaminen. Eli paranormaalejen oppejen, kuten feng -shuin kannattajat, yhdistävät erilaisia elementtejä yhteen.

Tärkeimät erot paranormaaleihin uskovan ja skeptikon välillä olivat Aarnion tutkimuksen mukaan:
1: vahvemmin uskovat sekoittivat ydinkategorioita enemmän
2: enemmän uskovat olivat ajattelutavaltaan intuitiivisempia

Toki tässä ei käynyt selvää, johtuiko skeptismi tarkemmasta analyysistä, eli yhdessä kategoriassa pysymisestä ja intuition ja vaikutelmien kriittisemmästä läpikäynnistä, vai oliko seuraus toisin päin: Maailmankuva muuttaa ajattelutapaa. (Voi olla että molemmat vaikuttavat monimutkaisesti rinnakkain. Mitä skeptisempi olet, sitä helpommin vältät intuitiota ja kun vältät sitä tarpeeksi, tästä tulee opittu tapa ja tämän kautta skeptisempi sinusta taas tulee.) Mutta tämä on spekulaatiota, selvää on että skeptinen ajattelu liittyy analyyttiseen, ydinkategorioita seuraavaan, ajatteluun ja uskominen intuitiiviseen, ydinkategorioita sekoittavaan, tapaan.

Mielenkiintoinen ilmiö oli myös siinä, että kun uskonnollisuus lisääntyi, myös paranormaaleihin asioihin uskominen lisääntyi. Mutta toisaalta vahva uskonnollisuus poisti paranormaaliin uskomisen. Tämä johtunee aivan suoraan siitä että tutkimus tehtiin Suomessa, jossa näistä uskovaisista suurin osa on kristittyjä, ja tässä uskonnoissa kielletään paranormaalit ilmiöt väärinä jumalina.

Mielenkiintoista oli tietenkin se, että väitöskirjassa on päädytty erilaiseen tapaan jaotella paranormaali, kuin mihin itse olen päätynyt. Itse olin jättänyt pois ihmisten odotukset ja tietyt synnynnäiset kategorisoinnit. Vaikka olin niistä tietoinen, en pitänyt niitä tärkeänä, koska kannatan näkemystä, joiden mukaan mitään totuusarvoa siitä onko jokin näkemys synnynnäinen vai ei, ei voida tehdä. Minun määritelmissäni ydintiedon odotusten mukainen näkemys, jonka hyväksyminen aidoksi havainnoksi vaatisi tiedeverkon uusimista.

Vaikka olin skeemoista tietoinen, olin tarkoituksella jättänyt ne pois määrittelystäni. Syynä oli se, että olen yksinkertaisesti erimielinen siitä, että jokin asia luokitellaan terveeksi uskomukseksi tai deluusioksi pelkästään sen takia että se joko on tai ei ole lajityypillinen. Aarnio sen sijaan otti ne mukaan tärkeäksi ja keskeiseksi osaksi. Tosin Aarnio puolustuspuheessaankaan itse kertoo että hän ei suoraan ota kantaa paranormaalien ilmiöiden totuusarvokysymykseen, hän myöntää että ydinkategoriat ovat synnynnäisiä prosessointitapoja, jotka tuottavat myös vääriä uskomuksia. Pääpaino oli psykologinen ymmärtäminen, ei kannanotto todellisuuteen.

Paljastetaan sisäinen kauneus.

"Piecing every thought together,
Find the words to make me better.
If I only knew how to pull myself apart."
(Evanescence, "All that I'm living for")

Määritelmä on kuvaus esineestä, asiasta tai käsitteestä. Määritelmän on ilmaistava ehdot, joiden mukaan mikään olio joka ei niitä täytä ei ole määriteltävän käsitteen piirissä, ja että jokainen olio joka ehdot toteuttaa, kuuluu pelkästään tämän perusteella käsitteen alaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että määrittelyssä asialle annetaan aina jotain ominaisuuksia. Pseudotieteissä tosin harjoitetaan usein "näennäismäärittelyä", jossa asioille annetaan nimi tietämättä yhtään mitä se tarkoittaa tai miten näitä ominaisuuksia koetellaan, kuten käy silloin kun New -Agen kannattajat puhuvat energiasta ja värähtelyistä. Tällä heidän energiallaan ei ole mitään tekemistä sen energian kanssa, jota fysiikassa tutkitaan, eikä värähtelyillekään voida mitata mitään konkreettisia aallonpituuksia/sekunti. Määritelmällisen tyhjyyden vuoksi jäljelle jää korkeintaan se, kuinka Jumala voi käyttää makroevoluutiota (Kenneth Miller) tai ohjata makroevoluutiota (Michael Behe, "edge of evolution") tai sitten ei (perinteinen kreationismi, mikroevoluutioon uskotaan, makroevoluutioon ei.) Tälläinen määrittely tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että tietämättömyys ainoastaan uudelleennimetään. Toki tälläiset tyhjät termit selviävät kaikista ristiriidankaiveluyrityksistä, koska tyhjä termi voidaan tavallaan täyttää miten vain, aina tilanteeseen sopivasti. Voidaanhan niiden kohdalla aina sanoa että "en tarkoittanut tuota" ja syyttää tämän jälkeen kriitikkoa siitä että tämä on olkinukettanut.

Määritelmällä tulee siis aina olla sisältöä. Kun tutkitaan jotain asiaa, on syytä aloittaa erityisen yksinkertaisilla ja selkeillä määritelmillä, jotta ollaan selvillä siitä mistä ollaan puhumassa. Koska miten sitä voitaisiin käsitellä, tutkia tai keskustella jostain ilmiöstä, jos sitä ei edes voida määritellä ja määrää mitata tai muutoin objektiivisesti arvoida? Kuinka me voisimme olla varmoja että sitä edes on, jos sillä ei ole edes määritelmää?

Määritelmiä käytetään päätelmissä. Kun ensin tiedetään mistä puhutaan ja näistä tehdään jonkinlaisia alkuoletuksia, ja näistä vedetään jollain logiikalla johtopäätöksiä, lopputulos koskee asioita juuri sellaisina kuin ne on määritelty.

Määritelmät ovat kuitenkin vain alku, eivät päättelyä:Pelkkä määritelmä ei siis riitä. Esimerkiksi matematiikassa todistus on eri asia kuin aksioomat. Sama koskee tietysti myös tiedettäkin.

Ensinnäkin mikä tahansa väite voitaisiin todistaa tekemällä siitä premissi. Jos meillä esimerkiksi olisi määritelmä, jonka mukaan aurinko on palava kohde, emme voisi päätellä että se on palava kohde, koska sortuisimme kehäpäättelyyn. Voisimme tässä tapauksessa ainoastaan selvittää mitä palaminen tarkoittaa auringon ollessa käsittelyssä.

"Tuntematon lentävä esine" ei tarkoita sitä että sillä tehtäisiin johtopäätöksiä avaruusalusten vierailusta, se tarkoittaa että päätelmiä ei voida tehdä sillä tiedolla joka tällä hetkellä on, joka on sekin toisaalta hyvä ja tärkeä huomio.

Todistuksissa käytetään aksioomia ja näistä saadaan johtopäätöksiä. (premissi ≠ johtopäätös) Tarvitaan myös kokeita, testejä ja logiikkaa. Pelkkä analyysi, joka tehdään miettimällä mistä puhutaan ei tarkoita sitä, että keskustelu olisi käyty. Kysymyksiin ei vastata siten että sille vain päätetään vastaus ennen päätelmää. Se kertoo vasta siitä että keskusteluun on valmistauduttu, että keskustelua voidaan käydä. Määritelmien tehtävänä on siis luokitella sitä, minkälaisia ominaisuuksia tutkitulla tai tutkimuksessa käytettävällä ilmiöllä tai asialla on.

Määritelmässä ainoastaan kerrotaan mitä asioita koskevia asioita kysytään. Se ei ole suoraan vastaus. Sanakirjan kirjoittaminen ei ole oikotie ultimaattiseen kritiikinulkopuoliseeb vallankäyttöön.

Määritelmän sisältö ei myöskään saa vaihtua päätelmän edetessä. Jos esimerkiksi aluksi määrittelemme että jokin jotakin, emme voi vain vaihtaa tilalle sen homonyymiä; Jos teemme päätelmän koskien nuoliviiniä, ja määrittelemme viinin tarkoittavan tätä, emme voi vaihtaa sitä päätelmän lopuksi koskemaan juomaviiniä. Esimerkki on kärjistetty, mutta vastaavaa homonyymien vaihtamista tapahtuu muissa asioissa melko helposti. Esimerkiksi UFO -sanan määritelmiä vaihdetaan helposti lennosta ja saadaan tämän vuoksi epäjohdonmukaisia tuloksia.

Tuntematon Lentävä Esine ≠ Ulkoavaruuden Älykkäiden Vierailijoiden Teknologialla Syntynyt Mekaaninen Avaruusalus[ts. jonka ominaisuuksia tunnetaan]. Vaihteluvirhettä kutsutaan ekvivokaatioksi.

Monesti tämä johtuu ihan siitä että aluksi asioita ei ole määritelty tarkasti, jolloin ei ole kiinnitetty huomiota siihen mistä ollaan itse asiassa puhumassa.) Synonyymeiksi vaihtaminen sen sijaan on pienempi ongelma, ne ovat tavallaan määritelmällisesti samoja: Niiden sisältö ja ominaisuudet ovat samoja. (Toki esimerkiksi "hurtta", "hauva", "piski" ja "koira" tuovat hieman erilaisia mielleyhtymiä, joka sallii määritelmällisen weasel wordaamisen. Tämäkin on otettava huomioon.) Homonyymit ovat kuitenkin vaarallisempia, koska niissä aivan toisen sisältöinen asia voidaan perustella toisen sanamerkityksen kautta. Tälläisen huomaaminen voi olla vaikeaa.

Eli vaikka määritelmän on oltava muuttumaton argumentin sisällä, ne eivät ole ajallisesti pysyviä:

"Itse asiassa minkä tahansa asian tieteellinen määritelmä sisältää oletuksen, että määritelmä voi
muuttua, jos tieteellinen tieto asiasta muuttuu radikaalisti, eikä tällaista oletusta eksplikoida
määritelmässä."(Kia Aarnio, "Tieteessä Tapahtuu 1/2008, sivu 45")

Tämä tarkoittaa sitä, että tieteessä esimerkiksi alife/keinoelämä -kenttä on tullut melko tunnetuksi siitä, että se hakee elämän määritelmää työnsä ohessa. Kun elämällä on jokin määrittely. aliferit yrittävät tuottaa sellaista algoritmeilla ja jos he onistuvat tässä, keskustellaan siitä, onko elämää tuotettu vai tarkoittaako se sitä että määritelmää on täydennettävä. Alifereillä on toki keskustelujensa pohjalla aina jotain elämän määritelmiä. Vaikka tämä vaihtuukin ja on siksi suttuinen, se ei tarkoita että yksittäisen argumentin pohjalla ei olisi aina jokin elämän määritelmä, joka on eksakti ja jota käytetään järkkymättömästi koko argumentin ajan.

Tälläisestä olen kuullut seuraavan esimerkim; Määriteltiin ihmistä. Päädyttiin lopputulokseen että kalju joka kulkee kahdella jalalla. Diogenes saapuu paikalle ja paiskaa pöydälle kynityn kanan. Siinä on teille ihminen. "Jostain syystä" määritelmää muutettiin.

Syy oli luonnollisesti se, että se ei sopinut siihen mikä ihminen oli määrittelijöiden mielestä. Kynitty kana ei ollut yhteensopiva määrittelijöiden näkemyksen kanssa. Määritelmien luonteen vuoksi ei kuitenkaan voida sanoa että kynitty kana ei olisi ihminen. Jos tätä määrittelyä kuitenkin käytettäisiin, olisi huomattava että sillä ei enää ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä biologinen määritelmä sanoo ihmisistä (homo sapiens -lajista). Jos näitä pidettäisiin samoina, syyllistyttäisiin homologiavirheeseen. Määrittelyn aksiomaattisen luonteen vuoksi ei siis voida suoraan sanoa, että ihmisen määritelmä, jossa kynitty kana on ihminen, olisi epätosi, se on vain hyvin erilainen "normaalin" ihmisen määritelmän kanssa.

Siksi olisi hyvä huomata, että määritelmä tulisi voida määritellä mahdollisimman selkeästi ensin, jotta kaikki keskustelun osapuolet tietäisivät mistä puhutaan, ilman että sorruttaisiin homologioista ja yleisistä käsityksistä ja näiden epäselvyyksistä johtuviin virheisiin. Toisaalta on hyvä muistaa että määritelmät eivät ole ikuisia ja kiveen hakattuja, ne voivat muuttua ajan kanssa. Mutta tärkeintä on, että ne eivät muutu argumentin sisällä. Jos määritelmissä on käytetty tiettyä versiota, sitä ei sovelleta niihin päätelmiin, joissa samalla sanalla on toinen merkitys. Määritelmien eksaktius on hyödyllistä paitsi päätelmän rationaalisuuden vuoksi, myös sen vuoksi että määritelmää voidaan muuttaa ajan mittaan.

Määritelmän perusongelma on pohjimmiltaa se, että jos itse määritelmässä käytettävät käsitteet tulisi määrittellä, se johtaisi lopulta kehäpäätelmiin eli siihen, että asia määritellään aina lopulta itsellään. Esimerkiksi matematiikassa aksioomat ovat määritelmiä, ne on vain pakko ottaa sellaisenaan. Määritelmät ovat jotain, jotka on vain pakko ottaa, niitä itseään ei määritellä sen tarkemmin. Niistä ei päästä koskaan eroon. Niiden sisällöstä voidaan toki käydä diskurssia; Tätä ei välttämättä käydä niinkään sen takia että toiset perustelemattomat aksioomat olisivat toisia parempia, vaan pikemminkin jotta tietäisimme mitä nämä perustelemattomat oletukset päätelmien takana ovat.

Määritelmiä on, jotta tietäisimme mistä puhumme, emmekä puhuisi ristiin, emmekä puhuisi tyhjiä, jotta emme tekisi premissistä johtopäätöstä, emmekä vaihtaisi puheenaihetta ja väittäisi että emme sitä ole vaihtaneet. Ja jotta voisimme puolustautua, kun joku syyttää meitä jostain näistä mainituista.