Sotanuijien surkeudesta ja miekkojen hienoudesta

En ole pitänyt smallswordia kovin hyvänä aseena. Sen ainut hyöty on siinä että sitä on kätevä kantaa mukana. Se on kevyt.

Tässä kontekstissa on hauskahkoa huomata, että jos lähdetään leikkimään kaksintaistelua ja toisella on smallsword ja toisella sotanuija (mace) smallsword pärjää sitä vastaan loistavasti ; Se on nopeampi ja sillä on pidempi etäisyys. Ja tätä hallitsemalla kannattaa lyödä vetoa smallswordin käyttäjän puolesta. Sotanuijan kanssa ongelmana on se, että kun sen paino on vahvasti toisessa päässä asetta, sen heiluttaminen on niin hidasta että sillä ei ehdi torjumaan. Ja torjumista tarvitaan koska aseen lyhyempi ulottuvuus vaatii sitä että reitti lähemmäs on jotenkin raivattava. 

Tämä muistuttaa paljosta. Mace oli panssariajan muotia ; Ne yleistyivät kun panssarit yleistyivät. Ja jäivät pois muodista panssaroinnin harvinaistuttua. Ja aseettomassa kaksintaistelussa tämä konteksti puuttuu. Mutta tämä oikeastaan sanoo että sotanuija on melko huono ase kaikessa paitsi tässä yhdessä kontekstissa. Sen ulkopuolella se on varsin paska ase.

Mutta tästä saa kuitenkin toisen huomautuksen. Huomautuksen siitä miksi miekat ovat aika hieno keksintö ; Kun mietitään smallswordia - tai vaikka pitkää miekkaa - sen etuna on se, että se on terävyytensä kautta vaarallinen ase. Ja se on samalla kohtuu pitkä ja hyvin tasapainotettu niin että sillä ulottuu iskemään kauas ja nopeasti. Miekkaan otetaan ote ja tämän ei tarvitse hirveästi kikkailla. Välttämättä. (Toki tähän on mahdollisuus.)

Sotanuijaa taas ei oikein edes voi käyttää yhdellä otteella. Jos smallsword -leikistä jotain oppi, niin sen että sotanuijaa pitää käyttää hieman kuten lyhyttä patukkaa (bastincello) Fiore dei Liberin systeemissä. Eli sillä torjuttaessa pitää ottaa kahden käden ote. Ja nimenomaan sellainen että jos oikea käsi on nuijan kahvapäässä, on vasen käsi hyvin lähellä sitä isoa metallikeskittymää. Tämä tekee sotanuijasta huomattavasti nopeamman. Ja sillä saa hirveän vahvoja torjuntoja nopeasti. Tämän otteen avulla etäisyyttä voi ottaa lähemmäs. Ja sitten kun pääsee aivan viereen, voi torjunnan päätteeksi irrottaa vasemman käden ote - siirtää se kenties jopa jonkinlaiseen sisdonta-otteeseen jolla kontrolloidaan smallswordilla taistelevan käsivartta ottamalla se otteeseen vaikka kainaloon - ja käyttää sotanuijan koko voimaa hyödykseen.

Toisin sanoen torjunnasta voidaan siirtyä nopeasti hyökkäykseen tavalla joka mahdollistaa hyvin tehokkaan ja voimakkaan lyönnin. Tämä on kuitenkin kognitiivisesti melko haastavaa. Otteen irrottaminen ja muu on vaikeaa stressaavissa olosuhteissa. Ja tässä mielessä miekka on hieno ; Se on niin hyvä että jopa heikkona miekkana pitämäni smallsword on tehokas verrattuna jopa otteenvaihtoa käyttävän sotanuijastrategiaa vastaan. "Kontrolli, etäisyys, nopeus ja kognitiivinen keveys" ovat miekan puolella. Ainakin niin kauan kun kumpikin osapuoli ei ole panssaroitu. Jos molemmat olisivat täyshaarniskassa tilanne täytyisi varmasti miettiä uudestaan.

Onko miekkamestaruudessa jotain erityistä?

Miekkamestareilla on myyttinen status elokuvissa. Taustalla tuntuu usein olevan sellainen ajatus jossa yhdistyy kaksi asiaa (a) miekka eroaa jotenkin oleellisesti kaikista muista aseista (b) miekan käyttö on jotenki
n erityisen hienoa, vaikeaa ja taitoa vaativaa mutta kuitenkin supertehokasta. Nämä ajatukset tietenkin miellyttävät minua.

Paitsi siltä osalta että tämä on oikeastaan hevonkukkua.

Satuin käymään keskustelun, jossa ihminen oli hyvin tyytymätön siihen että koulullamme ei harjoitella miekka vs. kirves -taistelua. Ideana tuntuu olevan suunnilleen sama mikä on useissa roolipeleissä. Näissä kirves on jotenkin aivan oma aselajinsa kuin miekka. Ja jos taistelet pelkästään miekkoja vastaan, et voi osata kirveiden käsittelyä. Koska kirveet ovat aivan eri asia.

En kuitenkaan näe tässä niin oleellisen suurta eroa. Siksi miekat eivät tarvitse oleellisesti erilaista eikä enempää harjoittelua kuin muunkaan sorttiset aseet. Itse asiassa miekka on metallista tehty metallinpala joka on teroitettu. Jos torjut vaikka kävelykepillä tai miekalla, mekaniikka on sama. Aseilla voidaan iskeä ja pistää. Näillä linjat ovat kaikilla suunnilleen samanlaisia. Eroavaisuudet ovat enemmän siinä minkälaista vahinkoa ase tekee perillä.

Suora ase on periaatteessa kädenjatke. Anna minulle kirves niin käytän sitä. Siinä on toki eroja siinä että niiden painopite on kauempana. Ja tämä hidastaa kirvestä mutta antaa siihen voimaa. Ja usein tätä hidastumista kompensoidaan lyhentämällä asetta hieman. Samantyyppiset muutokset toimivat sitten sotavasaroihin, sotanuijiin ja muihin suoriin tai kohtuu suoriin aseisiin. Erot ovat olemassa ja ne tehoavat eri tavoin panssaroituihin vihollisiin. Mutta muutoin erot ovat helposti "vain detaljeja". Tekniikoita ei tarvitse aivan syvällisesti muuttaa täysin erilaisiksi. Tämä aseiden erottamattomuus korostuu jos harjoittelee vaikka Talhofferin manuaaleista. Hänellä kun oli ajatuksena että hyvinkin erilaisia aseita voidaan käyttää samantyylisillä tekniikoilla.

Itse asiassa merkittävämpiä eroja tuleekin sitten siitä onko toinen käsi aseeton, onko siinä tikari, kilpi tai jotain muuta. Esimerkiksi bucklerin kanssa asento on kannattavaa muuttaa kumarammaksi. Se tekee siis enemmän tekniikkaeroa kuin se että miekan vaihtaa kirveeksi. Salaisuus onkin että pamppumainen erimittainen puutikku toimii varsin pienin modifioinnein harjoitusvälineenä eri aseiden ""vaarattomana" "analogina"".

Toki laittaisin tähän pienen lisävaroituksen.

Sillä on aseita jotka selvästi eivät kovin hyvin toimi analogisena miekan kanssa. Näitä ovat suoraan sanoen (a) ruoska (b) ketjukuulat ja vastaavat varsta -aseet (c) viikate (d) kaukaa heitettävät aseet (e) jouset (f) tuliaseet. Ja siinä suunnilleen oli listan loppu. Sen relevanteissa mielissä. Nämä ovat myös epäintuitiivisempia aseita koska ne eivät toimi samalla tavalla kädenjatkeena kuin edellämainitut.

Toinen asia on tietenkin se, että esimerkiksi tikarit ovat usein sen verran lyhyitä että niillä torjuminen on vaikeaa ja taisteluetäisyys on lyhyt joten kaikkia miekan vaatimia tekniikoita ei tarvitse käyttää. Näin ollen voisin jopa sanoa että pitkämiekka on jossain määrin monipuolisempi kuin aivan lyhyet aseet - ja toisaalta pelkästään kahdella kädellä käytettävät aseet. Ihan sen vuoksi että sitä voidaan käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä. Tämä näkökulma tosin tekee sauvasta vielä pitkää miekkaakin monipuolisemman.

Ja kolmanneksi voisi huomauttaa että rapiirin kaltaiset aseet tuntuvat olevan niin vahvasti spesialistiaseita että niiden kanssa joudutaan viilaamaan detaljeja niin paljon että niistä tulee oma taiteenlajinsa tämän vuoksi. Ja jos käyttää vain yhtä detaljia sen soveltaminen tämän osaamisalueen ulkopuolelle toisiin aseisiin voi olla heikentynyttä. Tosin terävällä tikulla voi pistää aivan kuten rapiirillakin. Ja tylsälläkin, ero on vain vahingossa.

Kuitenkin nyrkkisääntönä on se, että aseiden eroja tunnutaan liioittelevan. Luultavasti tämä tulee roolipeleistä ja elokuvista joissa tietyt aseet ovat ikään kuin persoonallisuuden jatkeita. Tikarimiehet käyttäytyvät niissä tietyllä tavalla, samoin miekkamiehet. Kahden käden kirveen kanssa taisteleva on mielikuvissa aivan omanluonteisensa. Tosimaailmassa nämä erot eivät ole niin ylitsepursuavan suuria.

Tietenkin haluaisin että miekkamestaruudessa olisi jotain spesiaalia, että siinä vaaditaan jotain superneroutta ja taituruutta joka yhdistyy taistelulliseen ylivoimaisuuteen. Mutta valitettavasti tämä todellisuus ei ole se missä elämme.

Varstojen/Moukareiden vaarallisuudesta (itselle).

En itse suosi ketjukuulamoukaria (flail) aseena. Syy on karkeasti ottaen se, että varsta -aseet ovat todella vaarallisia. Etenkin käyttäjilleen. Ne ovat toki kiinnostavia aseita. Ja jos sellaisen laittaa näkysälle, ihmiset mielellään leikkivät niillä. Yleensä he myös lyövät itseään sääreen seuraavan varttitunnin sisällä. Kuulan käyttäminen tuntuu voimakkaalta, ja osa näyttää sekoittavan tämän kontrolliksi. Näiden kanssa tapahtuu paljon vahinkoja.

Tai molemmat.

Asiaa ei auta se, että monesti myydyissä ketjukuulissa on valtaisia rakennevirheitä. Tyypillisimmät virheet koskevat ketjun kiinnitystä ja ketjun pituutta.
1: Ei ole tavatonta ostaa/löytää kaupattavan piikkinuijaa jossa ketju on juuri väärän pituinen, eli suunnilleen yhtä pitkä kuin varsi. Tällöin kädensija on juuri sen mittainen että kuulalla voi lyödä itseään käsille. Suositeltavaa olisikin että ketju olisi joko niin paljon pidempi että se ulottuisi selvästi kahvan ulkopuolelle. Vielä turvallisempaa olisi että ketju olisi niin lyhyt että se ei yltäisi käsille asti. (Mikä tosin vie ulottuvuutta jota monet arvostavat.)
2: Kiinnitys on usein sen verran löyhä, esimerkiksi yhden naulan varassa, että se vähänkin pidemmän käytön jälkeen irtoaa kahvasta. Usein tämä tapahtuu nimenomaan vauhdissa. Josta seuraa rikkoutuneita ikkunoita - tai mahdollisesti jotain tätä pahempaa.

Vastenmielisyyteni on tätä kautta selvä. En pidä siitä että näillä leikitään kun olen samassa tilassa. Monia ne kuitenkin samalla kiinnostavat. ; Itse käyttäisin sellaista aseena lähinnä tilanteessa jossa itse olisin panssaroitu (omaa asettani vastaan) ja vastassa olisi vihollisia joilla ei ole kilpiä. (Keskiajalla niitä käytettiin lähinnä jos odotettiin että vastustajilla oli suojuksia. (Samoista syystä kuin miksi sotanuijia (mace) käytettiin.) Aseella on toki myös jotain etuja. Koska ketjukuulassa ei ole paljoa kovaa vartta, on sellaisen torjuminen hyvin vaikeaa. Pallo ei pysähdy jos ketjua vasten lyö, kuula lähinnä kaartaa. (Toisaalta samasta syystä ketjulla on varsin haasteellista torjua itseen tulevia hyökkäyksiä).

Syynä on se, että moukariase on samanaikaisesti nopea mutta hidas. Pallon saa etenemään ja pyörimään varsin vauhdikkaasti. Valitettavasti tämän nopeuden takana on inertiaa jota ketju ei pysäytä. Näin kuulan liikettä enemmän ohjataan kuin pysäytetään tai vaihdetaan.

Tähän liittyen huomautan että ihmettelen miksi peleissä piikkipallosta tehdään yleensä aivan käsittämättömän kookas ja painavanoloinen. Ja sille annetaan samanaikaisesti hirvittävän pitkä ketju. Sellaisen heiluttaminen kun vaatisi valtavia voimia ja se tekisi siitä hyvin hallitsemattoman. Se olisi vaikea saada liikkeelle ja vielä vaikeampi se olisi pysäyttää. Näkemäni pallot ovat yleensä olleet maltillisemman kokoisia. Sillä pienemmälläkin saadaan aikaan vakavia kallonmurtumia. Mahdollisesti itselle.

"Mutta tikarit ovat nopeampia"

Luvassa on tasainen taisto?

Hyvin monesti ajatellaan että tikarit ovat nopeampia kuin miekat. Tätä asiaa tukee tietysti moni asia ; Ensinnäkin rosvon ja tikarimiehen stereotyyppi on nopea ja taipuisa mies, kun taas miekkamies on lihaksikkaampi. Ja sitten ajatellaan että tämä voisi olla asevalinnan seuraus. Toiseksi hyvin monissa roolipeleissä annetaan pelitasapainon vuoksi tikareille jotain nopeuslisäyksiä. Ja kolmanneksi moni on varmasti tutustunut monenlaisiin etujen ja haittojen esilletuomiseen. Ja tämä taatusti herättää mielikuvia siitä että asevalinta olisi enemmänkin jonkinlainen mieltymys.

Mutta tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Jos nimittäin katsomme miten nopeasti ihminen voi lyödä, on katsottava ensin käsiä. Suurin nopeuden rajoite joka tapauksessa on se nopeus joka ihmisen omista käsistä lähtee. Tämä on relevanttia koska lisäpaino voi todellakin hidastaa tätä vauhtia. Kuitenkin tämä on esimerkiksi hyvin painotetun yhdenkädenmiekan kohdalla melko irrelevanttia, koska ase on itse asiassa kohtuullisen kevyt. Raskaus näkyy korkeintaan siinä miten kauan toimintaa jaksaa tehdä.

Toisaalta painon jakautuminen on pituutta relevantimpaa. Esimerkiksi minä pystyn lyömään omalla "1½ kädenmiekallani" (longsword) yhden käden otteella nopeammin kuin tätä lyhyemmällä ja suunnilleen saman verran painavalla mutta tätä paljon lyhyemmällä sotanuijallani (flanged mace). Syynä on painopiste. Sotanuijassa on puuvarsi jonka päässä on tiivis kasa metallia. Miekassa painopiste on melko lähellä kädensijaa. Tikari on tässä mielessä usein hyvin painotettu. Ja sen verran kevyt että painotuksella ei ole vielä juurikaan mitään merkitystä.

Mutta tärkein asia on kuitenkin ulottuvuudessa. Ja ulottuvuus vaikuttaa oleellisesti siihen miten aseen nopeutta pitää ylipäätään arvioida. ; Karkeasti ottaen ulottuvuuskysymys voidaan pilkkoa osiin. Tässä kohden on oleellista huomata että on ulottuvuus johon voidaan lyödä ilman että astutaan askelta. Ja on ulottuvuus johon voidaan lyödä niin että samalla astutaan. Kävelyn kanssa etäisyys on suurempi, mutta sen vauhti ja suunnanmuuttelukyky on pienempi. Sillä kävellessä kuitenkin liikutetaan koko ihmisen massaa. Ja näin on olemassa "nopeita senttejä" jotka ovat ulottuvilla ilman kävelyä ja "hitaita senttejä" jotka vaativat lisäksi liikkumista.

Se, mitä tikarin kanssa ajatellaan on se, että pelkästään käden heiluttelu on nopeaa. Ja tässä paino on kenties jonkinlainen hidaste. (Yhdenkäden miekan kohdalla nopeusero tikariin voi olla triviaali ellei olematon, mutta toki tikari on "nopeilla senteillä" huomattavasti rivakampi kuin vaikkapa hyvinpainotettu kahdenkädenmiekkani tai huonostipainotettu sotanuijani.) Joten oikeasti tikarin heiluttelu on vain kevyttä. Siinä ei mietitä sitä että tikarin ulottuvuus on pienempi. Ja sen vuoksi on pirusti sellaista etäisyyttä jolta miekkamies voi lyödä tikarimiestä ilman että tämä astuu eteenpäin, mutta jossa tikarimies ei voi lyödä miekkamiestä ilman astumista. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimiehen on jotenkin ylitettävä nämä "hitaat kymmenet sentit". Ja tämä tekee normaalissa tilanteessa tikarimiehen osan vaikeaksi.

Toki tikarimies ei ole täysin avuton. Sillä kun häntä lyödään, on väistämätöntä että vastapuolen kärki tulee johonkin johon tikarimies yltää. Tikarimies ulottuu siis torjumaan vaikkakaan ei lyömään. Ja ennen kaikkea tämä torjuminen vaatii vain "nopeita senttejä". Ja ylen edullista on sekin että torjunnan perusideana on se, että oman aseen kahvan läheinen osa toimii tehokkaana torjumisvipuna ja jos kärki on kaukana kädensijasta sitä on helpompi kääntää syrjään. Näin tikari ulottuu torjumaan sitä miekan osaa josta on kätevintä torjua. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimies ei voi tehdä muuta kuin torjua ja että hänen kannattaa myös tehdä näin. Sillä jatkona hän voi astua lähemmäs ja lyödä.
1: Nämä ovat "hitaita senttimetrejä" ja on selvää että niiden aikana miekkamies saattaa kenties ehtiä vaikka nostamaan oman kätensä torjuntaan ("nopeita senttejä") tai astumaan kauemmas ("hitaita senttejä"). Jos miekkamies on ylikurottanut palaaminen voi olla hidasta, ja jos hän ei ole valmistautunut hän voi yllättyä ja reaktioaika on tikarimiehen puolella. Ja siitä saadaanko torjuntaan yhdistettyä aseenhallintaa jolloin miekkamiehen haluama torjunta vähintään vaikeutuu. ; Kaiken kaikkiaan tikarimies voi tehdä jotain ja hänellä on mahdollisuus mutta etu on silti kaiken kaikkiaan selvästi miekkamiehen puolella.

Tikari on kuitenkin nopeampi kuin miekka - tai etenkin keihäs. Se on se jos tikarimies on päässyt aivan lähelle. Etenkin keihään kohdalla on niin että sitä on hitusen vaikeampaa käyttää aivan lähietäisyydellä. Tällöin tikarin kanssa voi huitoa keihästä vapaammin. Ja keihäsmiehen onkin parasta astua kauemmas. Joka on "hitaita senttejä" ja tikarimieskin voi niitä käyttää. (Tällöin ongelmana on tietysti se, että miten tikarimies pääsee niin lähelle ensin.) Vastaavia tilanteita voi olla myös kapeissa tiloissa joissa asetta ei mahdu kunnolla käyttämään. Tässä tosin on vaikeaa se, että tikarimiehen olisi joka tapauksessa selvitettävä miten hän pääsee vihollisen aseen ohi. Esimerkiksi kapeassa tunnelissa miekkamies - tai etenkin keihäsmies - voi pistää kauas ja tilaa väistämiseen ei juurikaan ole. Ja tämän läpi/ohi pitäisi sitten päästä. Tekniikat ovat odotettavia vaakasuuntaisia pistoja, koska muuta ei ole luvassa, mutta tilanpuute takaa että ne ovat vaarallisia ja vaikeasti väistettäviä. (On siis pakko torjua ja ottaa vastapuolen asetta hallintaan.) ~ Noin karkeasti ottaen tikari päihittää nopeudessa ja muussa vahingonaiheuttamisessa hilparin puhelinkoppipainissa, mutta ensin olisi selvitettävä miten hilparimies houkutellaan koppiin josta hänellä ei ole pakopaikkaa.

Siksi kun mietimme tikareja, ei ole syytä katsoa vain sitä ovatko ne siistejä. (Tottakai ne ovat siistejä!) Eikä kannata antaa tulla johdatetuksi massaviihteen ja roolipelien stereotypioiden kautta.
* On hyvä muistaa että roolipelit hakevat usein pelitasapainoa. Tässä tasapainossa faktuaalisuus ei ole niin tärkeää. Sillä jos pelaaja tykkää veitsistä on hänelle hyvä antaa veitset ja mahdollisuus siitä huolimatta että hän on tämänlaisen valinnan tehnyt. Sillä roolipelihahmossa tärkeintä on tyyli. Hahmon on "oltava siisti" tai muuten mieluinen ja sillä on voitava tehdä kivoja asioita. Tosielämään tämä pluralismi ei kuitenkaan seuraa.
* Ja kenties se elokuvan tikarimies on aina nopea siksi että tässä mitataankin miestä eikä asetta. Kenties miekka vs. tikari on niin epäreilu että tikarimiehet ovat aina suhteessa niin paljon kovempia kuin vastapuolensa. Sillä näemme vain elossajääneet sankarit, emme niitä jotka ovat kuolleet. Tai koska käsikirjoittaja tykkää.

---

Tikarit ovat toki nopeampia kuin miekat - jos heittelet niitä kaukaa. Ne vain eivät tee kovin paljoa vahinkoa, ja sitten sinulla ei enää ole sitä tikaria jonka olet heittänyt.

Roolipelisynti ; eli sotanuijan ja miekan vertailua

Aseisiin liittyy paljon mieltymyksiä. Tämän voi nähdä elokuvissa ja roolipeleissä, joissa molemmissa hahmot preferoivat tiettyä asetta. Ja näitä sitten tavallaan pidetään samanarvoisina miltei kaikissa konteksteissa. Näin asevalinta korostaa lähinnä hahmon tyyliä. Se on vähän kuin pukeutuminen. (Paitsi että roolipeleissä panssarin luonne oikeasti vaikuttaa.)

Kuitenkin aseissa on eroja. Otan tästä törkeästi esimerkiksi vertailun jossa vertaillaan yhden käden miekkaa (arming sword) ja sotanuijaa (mace). Otin tämän esille lähinnä ärsyynnyttyäni pelattuani Dungeons & Dragonsin uudehkoa versiota jossa miekka ja sotanuija tekevät suunnilleen samanlaista vahinkoa. Mutta sitten epäkuolleilla ja muilla yleisillä hirviöillä on syvää kestoa pisto- ja viiltoaseita vastaan. Ja sitten teräaseet eivät saa hirveitä bonuksia muualla. Joten käytännössä sotanuija ja miekka olisivat yhtä tehokkaita aseita, mutta sotanuija olisi kaiken kaikkiaan kätevämpi koska se toimii useammassa eri tilanteessa. (This is outrage! Koskaan ei ole Pyhiä Arvojani näin loukattu!)

Jos näiden aseiden käytettävyyttä verrataan, voidaan huomata että niissä on paljon samaa. Molempia käytetään yhdellä kädellä. Ja ne ovat aseita joita voi kantaa mukana aina. Kuitenkin miekka on tässäkohden ylivertainen. Se on suhteellisen litteä ja sen  paino on lähellä kädensijaa joten sitä voi kantaa vyöllä mukavasti. Se ei heilu ja pyöri ikävästi. Ja sen saa vedettyä esille kätevästi. Sotanuija on sen sijaan viheliäinen. Jos sen sitaisee kahvapäästä vyölle - joka ei edes ole yhtä helppoa kuin miekassa jossa väisti tekee siitä vyölle ripustettavan - se roikkuu ja pyörii ja hakkaa mennessään ikävästi jalkoihin. Toisinpäin laitettuna vyössä taas on epämääräinen pallo ja tässä asennossa asetta on hyvin hankala ottaa käyttöön. (Vaikka sotanuija on aseena lyhyt, se on minusta vain juuri ja juuri sidearm, se on "mukanakannettavuuden rajoilla".)

Miekalla on valtavan paljon etuja jos sitä verrataan nuijaan. Ja ne kaikki korostuvat jos vastassa on panssaroimaton vihollinen.
1: Miekka on selkeästi pidempi. Koska nuijassa painoa on keskitetty pallon muotoon, siitä tulee yllättävän painava yllättävän nopeasti. Näin aseesta ei voi tehdä kovin suurta jotta siitä ei tulisi liian painava käytettäväksi. Tämä näkyy helposti aseen pituudessa.
2: Miekan tasapainopiste on lähellä kahvaa joten sen liikuttelu on ripeää. Nuijalla taas painopiste on päässä ja se tekee siitä hitaamman.
3: Nuijalla tappaminen on itse asiassa hyvin vaikeaa. Sillä pitää lyödä päähän tai niskan puolella selkärankaan. Muutoin se lähinnä murskaa raajoja tai selkärankaa. Miekalla tappamisessa on enemmän variaatiota. Hyvin moneen paikkaan tehdyt iskut voivat vahingoittaa sisäelimiä tai avata suuria verisuonia. (Näihin ei toki kuolla välittömästi, mutta kuollaan. Ja toisaalta kyllähän sitä voi aina hakata vihollisen liikuntakyvyttömäksi ja tappaa tämän sen jälkeen. Tähän vain menee enemmän aikaa.)

Systeeminvartija on
sheriffin työ.
sheriffi hippiä
piikkipampulla lyö.

Panssarointi sitten muuttaa asiaa huomattavasti. Viilto-ominaisuudet saa estettyä kaikista tehokkaimmin. Ja mace onkin sota-ase. Toinen mikä on huomattava, on se että erilaiset poliisiviranomaiset ovat kaikkialla käyttäneet jotain pampun, metallipampun tai sotanuijan kaltaisia välineitä. Lainvalvontaan tämänlaatuinen ratkaisu onkin ollut perusteltu ja mainio ; Ja syy on juuri se, että heidän tehtävänään on ollut rikollisten kiinniottaminen. Ei tappaminen. (Hirttopuuhun on pitänyt jäädä edes jotain.) Miekka on letaali ase verrattuna pamppuihin ja nuijiin.

Tämänlaisia yksityiskohtia voisi toivoa roolipeleihin asti. Siitä huolimatta, että ne ovat "vain pelejä" eivätkä oikeasti mitään realismisimulaatioita.

Muutamia huomioita kirveistä ja sotanuijista

Miekat ovat kohtuullisen siistejä aseita. Niiden painopiste on lähellä kättä. Ja koska valtaosa niistä on terää, ne ovat itse asiassa pituuteensa nähden keveitä ja kestäviä aseita. Lisäksi niissä on painopistettä käden lähelle siirtäviä suojausosia jotka puolustavat kättä. Näin saadaan nopeakäyttöisiä vaarallisia aseita joilla on hyvä ulottuvuus.

Hieman erilaista lähestymistapaa on sitten havaittavissa yhdenkäden taistelukirveissä ja sotanuijissa (mace). Ne ovat joko yhden käden miekan painoisia tai painavampia. (Hieman yllättäen kirveet voivat helpommin olla yhden käden miekkaa kevyempiä kun taas sotanuijat ovat hieman painavampia.) Niiden painopiste on lähellä kärkeä joten ne eivät ole yhtä ketteriä aseita. Ja niiden pituus on yleensä roimasti lyhyempi kuin yhdenkädenmiekan ; Ne ovat pituudeltaan usein jotakuinkin messerin luokkaa. ("Julmettu leuku" ja "lyhyt miekka" ovat tässä niitä sanoja joita arki-ihminenkin käsittää.) Painopisteen vuoksi niissä on hitautta, ja ulottuvuutta niissä ei ainakaan ole. Ja ne jättävät kädet miekkaa suojattomammaksi.

Jolloin jokainen tolkun ihminen kysyy sitä, miksi ihmeessä kukaan ylipäätään käytti näitä aseita. (Miekat ovat ylimaallisen superioreja ja siistejä. Se on hyvä nyrkkisääntö toki, eikä lainkaan mieltymyskysymys.) Syitä tähän on monia. Tarkalleen ottaen onkin katsottava minkälaisiin tarkoituksiin nämä aseet olivat hyviä. (Ja miksi minäkin olen itselleni hankkinut sellaiset.)

Ensimmäinen huomio koskee tekemisen helppoutta. Kirveiden tekeminen ei ole samanlainen taidonnäyte kuin miekanteko. Kirves on suhteellisen helppo valmistaa ja se toimii hieman huonompilaatuisella metallilla. Sotanuijasta nyt puhumattakaan. Mutta tämä ei ole kuin aivan ensimmäinen etu. Toinen etu on siinä, että koska kirves ja sotanuija ovat kärkipainoisia, niiden impaktissa on enemmän ytyä. Tämä voi olla tarpeen jos vastapuolella on astetta enemmän suojuksia ruumiissaan.

Molempia aseita on myös hyvä käyttää ratsun selästä. (Ratsumiehillä on muuten usein yhden käden aseita ja yllättävän lyhyitä aseita. Mielikuvissa voisi luulla että juuri pitkä salko olisi hevosen selästä tarpeen kun matkaa maahankin on enemmän. Toisaalta vihollisten päät ovat sopivasti tasossa "lähellä omaa takamusta" kun taas ratsastajan pää vaatii maasta hirveästi kurottelua.)

Sitten onkin syytä ottaa aseet erikseen. Kirveen ja sotanuijan hyödyt ovat nimittäin keskenäänkin erilaisia.

Kirveeseen on helppo lisätä erilaista funktionaalisuutta. Toisella puolella voi olla terä ja toisella piikki. Tämä on hyödyllistä, sillä joihinkin asioihin voidaan tarvita lävistävää voimaa kun taas joitain asioita (haarniskan nivelkohdista läpilyöminen) on mukavampi enemmänkin leikellä (lihaa paljaissa käsissä). Toisaalta kirveen muotokieli tuo hyvän edun siihen että toisen aseita koukataan, sidotaan ja ohjataan syrjään. (Temppuja joita on hyvin hyvin vaikeaa tehdä miekalla, paitsi jos kääntää aseen ja alkaa käyttämään väistipuolta vihollisia päin. - Mikä muuten ei ole aivan tuntematon asia keskiaikaisissa asetaidoissa..) Ja näitä koukkauksia voi tietysti tehdä myös vihollisen jaloille, jolloin niillä kampitetaan toisia kumoon. Ja mikä tärkeintä, koukkaaminen on tehokasta jos vastapuolella on kilpi. (Etenkin sellainen yksilötaisteluun käytetty kilpi jonka tukipiste on vain nyrkissä ja sen painopiste keskellä.) Kilven kaappaaminen on itse asiassa sen verran iso asia että itse preferoin niin että jos vastapuolella on kilpi, otan mieluummin nimenomaan kirveen.

Sotanuija taas on "suurpiirteinen ase". Siinä missä kirves ja miekka ovat sellaisia että niissä on selvä hyökäyslinjapari (lyödään terällä tai piikillä), sotanuija on sellainen että kämmenselkälyönnitkin onnistuvat. Ei oikeastaan ole väliä miten hyökkäyslinjan tähtää kunhan impaktissa on voima ja struktuuri kunnossa. Ja tämä mahdollistaa monia sellaisia jännittäviä ja suurpiirteisiä pyörittelytekniikoita jotka olisivat miekan kanssa melko hoopoja. Toisaalta on hyvä huomata että sotanuijien rakenteessa on oleellinen ero suhteessa kirveisiin. Niissä ei nimittäin ole mitään "isoja piikkejä" jotka olisivat jotenkin tikarinpiston tyylisiä kovia iskuja levittäviä. Niissä on kuitenkin ulokkeita, jotka ovat jotain piikitetyistä palloista oman mallini metallilevyhärdelliin. Näiden idea on selvä. Ne ovat erityisen hyviä haarniskoituja vihollisia vastaan. Etenkin jos vastapuolella on "levyhaarniskaa" tai levymäisiä osia. Levymäinen panssari ei nimittäin yleensä pääasiassa pysäytä iskua vaan niissä on kaarevia pintoja joita pitkin isku itse asiassa pääasiassa siirtyy syrjään ja liukuu pois. (Toki levy tämän lisäksi pysäyttää. Mutta se on tavallaan vain added bonus.) Kun sotanuijassa on tämänlaisia piikkejä, se ikään kuin "pureutuu" tehokkaammin iskettyyn metallilevyyn eikä yhtä helposti liu-u syrjään. Jolloin iskusta suurempi osa voimasta menee siihen että levy joutuu todella pysäyttämään sitä iskua.

Näin ollen voisinkin sanoa että sekä kirves että sotanuija ovat yhdellä kädellä käytettäviä aseita jotka ovat hyvin erilaisia aseita kuin yhdenkäden miekka. Ja niillä on joitain oleellisia strategisia eroja myös toistensa kesken ; Kirves on hyvä kilpiä ja nuija panssareita vastaan.