"Truman show" ja mutka hedonismiin

Jim Carreyn tähdittämä "The Truman Show" oli melko vakava elokuva. Sen ytimessä oli tarkkailu. Truman oli vakuutusmyyjä joka huomasi eläneensä läpi elämänsä lavastetussa televisiosarjassa. Hänet oli otettu lapsena talteen ja sarjaa on käsikirjoitettu niin että hänen vanhempiensa kohtalo, se kenen kanssa hän menee naimisiin ja niin edespäin oli valittu hänen puolestaan. Hän oli "Tosi TV:tä" koska hän ei näytellyt. Hän ei tiennyt olevansa näytelmässä koska häneltä ei oltu kysytty suostumusta.

Päällimmäisenä elokuvasta varmasti tulee mieleen epäeettisyys. Trumanilta on hyvin ovelasti viety vapaa tahto. Hän voi esimerkiksi tavoitella uusia alueita, mutta tämän tavoittelu johtaa siihen että matkustuksella pelotellaan ja poistumista estetään erilaisilla efekteillä. Jopa henki voidaan vaarantaa prosessissa.

Pääosa elokuvan tarkasteluista onkin tehty ikään kuin "tilanteen tiedostavan näkökulmasta". Jolloin ytimessä on etiikka, erityisesti vapaaseen tahtoon liittyvä etiikka. Toisaalta elokuva tarjoaa paranoideille miellyttäviä syitä lausua sanasensa Platonin luolavertauksesta.

Mutta kenties erikoisinta onkin unohtaa tämä. Jos otetaan keskiöön hedonismi, elokuva itse asiassa tarjoaa hyvin omituisen tilanteen. Truman ei suoranaisesti kärsi tästä ratkaisusta. Hänen elintasonsa ja elämänlaatunsa on monin paikoin paljon parempaa kuin mitä hän olisi voinut odottaa ulkomaailmassa. Vastaan tulee hedonismin kohdalla kohtuu usein tavattu pulma ; Hyvä elämä koostuu nautittavista asioista. Ja hyvä elämä ei aina tarkoita sitä että elämän puitteet tai elämän toteuttaminen täyttäisivät eettisiä periaatteita. Hyvä elämä ja eettinen elämä ovat ikään kuin usein toisiinsa lomittuvia mutta kuitenkin eri asioita. Trumanin todelliset ongelmat alkavat vasta siitä kun hän tiedostaa että jokin on vialla. Ja tätä ennen mitään ongelmaa ei ollutkaan.

Truman ei kärsi kameroista joiden olemassaolosta hän ei tiedä. Itse asiassa jos minä eläisin koko elämäni kameroiden alla ja en tietäisi tästä kameravalvonnasta ja kuolisin pois ennen kuin asia selviäisi, niin minun elämäni olisi tämän jälkeen aivan yhtä hyvä elämä kuin ennen tätä tietoa. Eettisen tason ongelmat joita pakkovalvontaan liittyvät ovatkin muualla kuin hedonismin määrittämässä hyvässä elämässä.

Tätä kautta voidaankin huomata että televisiosetin rakentajat voivat tehdä aikamoisia hyökkäyksiä etiikkaa vastaan ilman että tämä tuhoaa ajatusta hyvästä elämästä. Tosin tässä on tietenkin ongelmana se, että se että piilottaa kameroita voi johtaa kiinnijäämiseen. Koska Truman onnistui selvittämään totuuden, vinkit olivat löydettävissä. Joten televisiosetin rakentaja on antanut jonkinlaisen todennäköisyyden sille että asia tulisi esille.

Ja koska tämänlaisen tiedostaminen sitten johtaa kärsimykseen, niin tämä hyökkää myös hedonistista hyvää elämää vastaan. Ja näin televisiosarjan puitteet rakentanut ei saa tästäkään oikeutusta teoilleen. Kun asiaan on pieni todennäköisyys, ja yksikin virhe kaiken muuttaa voi on nyrkkisääntönä se, että asia ei todennäköisesti tapahdu heti, mutta se että asia todella tapahtuu on vain ajan kysymys. Todennäköisyydet tuppaavat toimimaan näin. Epätodennäköisiä asioita tapahtuu odotettavasti kunhan vain otoskoko on riittävän suuri. Ja kun otoskokona on kaikki elämämme sekunnit, on tämänlaisen televisiosarja-kyhäelmän rakentaminen käytännössä hyökkäys myös hedonistista hyvää elämää vastaan. Ei siksi että piilovalvonta olisi paha. Vaan siksi että piilovalvonnasta jää jollain todennäköisyydellä kiinni.

---

Jostain syystä "Tosi TV" vaati ensin lavastuksen ja setin ja editoinnin. Ja "Tosi" viittasi käsikirjoituksen puutteeseen. Mutta esimerkiksi julkkiksia seuraava "Tosi TV" on nykyään tietoista skismojen luomista ja niitä jopa käsikirjoitetaan. Samoin pornografiassa "Reality" on nimenomaan kaikista käsikirjoitetuinta pornoa mitä on, sitä jossa on skene jossa tapahtuu seksikohtausten lisäksi esimerkiksi pizzankuljetuskohtaisten näyttelemistä. Mitä totuudelle on tehty? No, ei se hyvää elämää haittaa joten tuskin ketään kiinnostaa.

Tragediahierarkia

Your mother was a hamster
and your father smelt
of elderberries!

Sosiaalinen media synnyttää nopeasti trendejä, megatrendejä ja antitrendejä. Tämä on tärkeää, sillä sosiaalisen median yksi tärkeimmistä funktioista on näyttää, miten hyvä ihminen sosiaaliseen mediaan postaava itse on.

Tähän liittyen voin näyttää ohessa oman osallistumiseni tämänlaiseen muoti-ilmiöön. Facebook liitti yhden klikin ominaisuuden, jonka avulla voi muuttaa profiilikuvansa väliaikaisesti Ranskan lipun trikolorin väreihin. Ominaisuus oli varmasti opittu menneisyydestä ; Profiilikuvien modifiointi on tärkeä osa "ottaa osaa" ties mihin.

Luonnollisesti tästä syntyi antiteesi. Tiedostamisen eräs tärkeimpiä, mutta implisiittisiä, ominaisuuksia näyttää olevan elitismi. Tiedostavan täytyy jotenkin olla muita parempia. Tämä on tietenkin sinänsä kannatettava asia, että minäkin aivan oikeasti arvostan sitä, että asioita järjestetään tiedolla ja osaamisella. Olen siinä mielessä meritokraatti että elitismi ei ole minusta lähtökohtaisesti epäeettistä, huonoa tai edes epätoivottavaa. ; Koska facebook teki kampanjaan osaaottamisesta liian helppoa, se ei tietenkään voinut olla tiedostavaa. Liian helppo on vain kritiikitöntä muodin seuraamista. Tai näin ainakin käy helposti jos hipsteriltä kysytään.

Tähän trikoloriin otettiinkin paljon kantaa.

Sen nähtiin olevan jotain muutakin kuin kannanotto Pariisissa kuolleiden puolesta. Sen ei toki nähty olevan kaikkia islaminuskoisia vastaan. Vaan sen sijaan se nähtiin priorisointiharhana jossa toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tämä ajatus on itse asiassa mielestäni onnistuneesti tiivistetty tragediakarttaan. Tietyillä alueilla tapahtuneet iskut nähdään relevantteina ja toisia ei.

Esimerkiksi Vesa Linja-aho otti asiaan kantaa "... pari viikkoa sitten ISIS murhasi 200 venäläistä lentokoneeseen niin siitä ei tullut vastaavaa solidaarisuusryöppyä. Miksi? Johtuiko tekotavasta vai uhrien kansallisuudesta vai siitä että rivilänsimaalainen voi kuvitella itsensä istumaan pariisilaiseen kahvilaan muttei venäläiseen lentokoneeseen?" Ja Martti Muukkonen totesi, että "Löytyykö täältä jotain sellaista applikaatiota, joka laittaisi profiilikuvan päälle Libanonin lipun Beirutin iskun muistoksi?" Molemmat edustavat varmasti jonkinlaista arvostettua tiedostavaistoa. (En käytä sellaisia termejä kuten "suvakki" tai "vihakki". Ne kun ovat banaaleja mutta eivät hirveän hauskoja.)

Suuressa mittakaavassa nämä huomiot ovat tosia. On ilmiselvää että pelkästään ISIS on iskenyt moneen paikkaan ja niiden kohdalla ei ole tehty samaa. Länsimaisuus uhreissa nostaa aina näkyvyyttä. Toisaalta Suomessa uutisoidaan eniten jos uhreina on Suomalaisia. (Jopa omissa suomalaisissa nettitutuissa oli niitä jotka klikkasivat itsensä olevansa "safe". Eli olleensa kaupungissa mutta olevansa nyt elossa. Ja tämänlaisen tiedottaminen on järkevää Suomessa, joten painottumiselle voi olla muitakin syitä kuin abstrakti ihmisarvon kunnioittaminen koko ihmiskunnan jokaisessa yksilössä.)

Minä en edes tiennyt koko Libanonin iskusta ennen kuin tuli muodiksi, että siitä tehtiin Ranskan terrori-iskuihin verrattava kohde. Joten kenties Ranskan terrori-isku toikin Libanonissa tapahtuneelle näkyvyyttä. Ja koko Libanon -asiasta tiedetään ylipäätään lähinnä tätä kautta. Selvästi ei ole muodikasta ääneen tunnustaa, että montaako ihmistä joku toinen vertaa. Ei ole ollut kohteliasta diplomaattisesti keskustalla esimerkiksi siitä, montaako venäläistä sotilasta yksi suomalainen sotilas vastaa. Tai montaako valkoihoista hukkunutta turistia tarvitaan että tsunamikatastrofista tulee ilmiö jota muistellaan kaikenmaailman kriisejä kertaavissa ohjelmissa. (Vai riittääkö Aki Sirkesalo.) Virallisesti ihmiset yleensä arvostavat ihmisarvoa abstraktiona, mutta käytännössä asiat eivät ole näin yksiselitteisiä.

Monitulkintaisuusongelma

Mutta toisaalta syynä voi olla se, että symboli tosiasiassa harvoin symbolisoi vain yhtä asiaa. Ja liput ovat siitä ikäviä, että kansallissymboleihin ladataan järkyttävän paljon erilaisia viestejä. Vesa Linja-aho otti tähän kantaa selittämällä, että "Ranskan lipun värit solidaarisuudenosoitukseksi uhreille. Idea oli suora kopio kivasta sateenkaarikampanjasta keväältä ja tulipa itsekin tuota nappulaa painettua. Siinä missä sateenkaarilippu symboloi positiivisia asioita, valtion lipun käyttö ei ole noin suoraviivaista. Joillekin lippu symboloi Ranskan valtion harjoittamaa siirtomaasortoa ja sodankäyntiä."

Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen lippu. Käytännössä se on Suomen symboli. Sitä voisi pitää myös kansallismielisyyden symbolina. Tämä ei vielä tarkoittaisi mitään negatiivista. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa pitämään Suomen lippua profiilissaan, käy helposti niin, että sinut tulkitaan sen sijaan natsiksi. Sillä jostain syystä uusnatsit ovat pitäneet niin heimohenkisesti Suomen valtioon liittyviä symboleita tunnuksenaan, että mielikuvat värittyvät tätä kautta.

Libanonin lippu on esimerkiksi siitä tulenarka, että sitä ei ehkä kannata läimiä mihinkään että ei esittäisi vahingossa symbolina jolla tuetaan hirmuhallitsija Assadia. (Jokainen joka esittää että Lähi-idän tilanne on niin yksinkertainen, että sen kuin vaan vastustaa ISISiä, niin ei voi olla kovin väärässä, ei selvästi ole kovin tietoinen kokonaiskuvasta.)

Samoin Venäjän lipun välttelyssä voi olla kysymys siitä, että esimerkiksi Venäjän toimet Ukrainassa - tai Putinin toimet oikein missään - eivät miellytä monia. Ja tämänlaiset ulkopoliittiset ja johtajiin liittyvät teemat liittyvät helposti nimenomaan maan lippuun. (Etenkin jos maalla on maine, jonka mukaan maan johtaja johtaa maata autoritaarisesti.) Näin ollen voi syntyä antipatioita jotka vaikuttavat epäsuorasti lipun välttelyyn. Toki tässä helposti käy niinkin että maan symboli alkaa symbolisoimaan koko kansaa ja tämä voi aivan oikeasti vähentää sympatiaa venäläisiä kohtaan.

En itse näe asiaa aivan noin suoraviivaisesti. Sillä yleensä symbolin tarkoituksella on vakiintuneita tulkintakenttiä. Monitulkintaisuus ei tarkoita samaa kuin viestin katoaminen. Tämä näkyy jopa siinä miten tätä trikolorimeemiä on kritisoitu ; Ei ole sanottu että jos klikkaat meemiä niin sitten olet oikeasti tarkoittanut että tuet vaikka Ranskan sotimista. Vaan on vihjattu että sinut voidaan ymmärtää väärin. En suhtaudu tähän hirveän vakavasti.

Toki ymmärrän että etenkin kirkollisten tahojen antipatiat trikoloria kohtaan voivat johtua muustakin. Ranska on sekulaari maa, ja ranskassa kannatetaan laïcité -näkemystä joka on sekulaari sellaisella tasolla että Suomessa jopa vapaa-ajattelijoilla on usein laïcité -henkisiä tavoitteita mutta lievemmällä tasolla kuin miten niitä toteutetaan Ranskassa. Sekularismia dissaavat ihmiset eivät tietenkään mielellään halua ottaa käyttöön trikoloria jonka alkuperäisiin merkityssisältöihin on ladattu laïcitén henkeä - ja jopa Ranskan vallankumouksen asenteita ja ajatuksia, joita sellaisinaan ei nykyään taida kannattaa kukaan terve. Tämä sekulaarihenkisyys on siitä hankala että osalle ateisteista se on todella ollut yksi tärkeä lisäsyy ottaa tämä Ranskan trikolori käyttöön.

Ja monitulkintaisuus voi olla osasyynä siihen miksi erityisesti tiedostavaiset kristityt ovat mielellään derailanneet tälläistä väärän ideologian läpitunkemaa symboliikkaa pois. Tämä on toki siitä ironista, että siinäkin alkaa olemaan se henki että jos katsotaan saman suuruusluokan terrori-iskuja niin tässäkin toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. ; Oma kantani on se, että jokainen pitäkööt niitä symboleja joita haluaa. Jos ei pidä siitä trikolorista, niin ei ota sitä käyttöön. Jos pitää Libanonin lipusta, niin harvapa sitä facebookin klikkiapuvälineen apua on aidosti tarvinnut niihin "sateenkaarimeemeihinkään". Että menee ja tekee niin sitten saa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa.

Tämä "antaa mennä vaan" -asenne johtuu suoraan sanoen siitä, että siinä vaiheessa kun tämänlaista arvokeskustelua aletaan käymään on selvästi törmätty tilanteeseen jossa symbolit painavat asiaa enemmän. Libanonissa on kuollut ihmisiä. Venäjällä on kuollut ihmisiä. Ranskassa on kuollut ihmisiä. Ja ihmiset puhuvat symboleiden käytöstä jotka viittaavat eri asioihin. Jos viestinä on aidosti osoittaa myötätuntoa ja tukea kuolleille, ja tavoitteena on kunnioittaa uhreja, ei tämänlaiseen metatasolla käytävään vaahtoon edes pidä mennä. ; Kuten Milan Kundera sanoi : "Kypsyyden merkki: kyky vastustaa symboleita. Mutta ihmiskunta sen kuin nuortuu nuortumistaan." No, sosiaalinen media ei ole koskaan ollut kovin kypsää tai aikuista. Kyllä tälläinen arvokeskustelupahastuminen mahtuu kissavideoiden lomaan. Olisi vain hurjan typerää olettaa että tämä vaikuttaisi tai muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan. Paitsi tietysti siihen että saa osoittaa oman tiedostavaisuutensa olemalla jotenkin fiksumpi kuin joku muu. (Mikä tuntuu aina pirun kivalta hänelle itselleen.)

---

Itse en vaihtanut profiilikuvaani mitään Libanonin lippua tai Venäjän lippua, sillä jokainenhan sen tietää, että vaakaraidat lihottavat ja pystyraidat hoikistavat! Prioriteetit kuntoon, ihmiset! Käyttäkää symbolejanne tärkeiden ja oleellisien asioiden kautta! Vaakaraitaa käyttävät vain anoreksiaansa piilottelevat!

Kuinka tiedostaminen on helppo keino naamioida kaupallisuus hyväntekeväisyydeksi

Hyväntekeväisyys on tärkeää. Mutta siinä on ongelmia. En pidä kovin relevanttina ongelmana sitä että monet niistä ovat hölmöjä ja absurdeja. Esimerkiksi on vaikeaa nähdä ALS -taudin ja päähänsä veden kaatamisen välillä mitään yhteyttä. Samoin kuin ei ole helppoa ymmärtää miten nenäpäivän nenätyhmäily liittyy noin niinkuin mihinkään. Nämä voidaan vielä yhdistää jonkinlaiseen "tarkoitus pyhittää keinot" -strategiointiin. Ja ne ovat kuitenkin harmittomia.

Minusta relevantimpi ongelma on siinä, että moni hyväntekeväisyysjärjestö ei ole itse asiassa juurikaan sitä hyväntekeväisyyttä. Otetaan esimerkiksi syöpä. Ihmisillä on paljon syöpiä. Niihin kuollaan. Syöpien tutkimus voidaan tehdä tieteellä. Ja tätä kautta muuttaa maailmaa. Syövän parantaminen on hieno tavoite. Tämä on tärkeää. Siksi onkin aivan asiallista tukea järjestöjä jotka keräävät rahaa syöpätutkimukseen. Siitä huolimatta että lääketieteen tulokset on itse asiassa monetarisoitu tavoilla jotka tukevat ahneutta yllättävissä määrin. Syövän parantaminen ja elämien pelastaminen on suurempi hyvä kuin tämä on paha.

Sitten on ilmiö jota on kenties syytä kutsua nimellä "pinkwash". Ihan siksi, että muutkin kutsuvat. Kyseessä on symbolisen ikoninen vaaleanpunainen nauha. Jolla tuetaan rintasyövän tutkimista.

Lausunto voisi vaikuttaa antifeministiseltä höpinältä ; On tavallista että feminsitiaiheisia keskusteluja ns. derailataan. Eli selitetään että miksi samanlaista kampanjointia ei tehdä eturauhassyövälle. Tämänlaiset priorisointiargumentit eivät olekaan kovin hyviä. Ja niissä on usein sellaistakin asenteellisuutta, että tosiasiassa ihmiset eivät halua kampanjoida eturauhasten puolesta kuin rintasyöpää vastaan. Derailaamisesta hyvä esimerkki on Saku Timosen korostama tuore kikka ; Selitetään että maahanmuutto on paha asia ja pitäisi ensin järjestää asunnot maamme kodittomille. Kuitenkin selvästi tästä huutelevat eivät ole ottamassa osaa asunnottomien oikeuksien puolustamiseen. Päinvastoin. Asunnottomuus ei ole kiinnostanut ennen eikä jälkeen näiden lausuntojen. Tärkeämpää on vastustaa näitä tiettyjä asioita. Derailaaminen onkin useissa muodoissaan aikamoisen typerää. (On toki syytä kampanjoida monenlaisten asioiden puolesta. Ja oikeastaan juuri siksi on syytä puhua eturauhasasioista, mutta puuttua vähemmän siihen rintasyöpäasiaan.)

Kuitenkin "pinkwash" on varsin validi ongelma. Sillä vaaleanpunaisella nauhalla ei ole suurelta osin tekemistä rintasyövän parantamisen kanssa kuin rintasyövällä tienaamisen kanssa. Ihmiset eivät halua moittia tätä rintasyövän kaupallistamista koska "asia on hyvä". On nimittäin vaikeaa korostaa että aiheena on enemmänkin se että jos ajaa jotain asiaa, se pitäisi tehdä rationaalisesti eikä se, että asiaa ajetaan. Keinot ja tavoite ovat eri asioita. Mutta hyväntekeväisyydessä tämänlaiset mutkistuvat.

"Pinkwash" on leimallisesti Susan Komenin säätiöön sidottu asia. "Susan G. Komen For the Cure". Iskulause on jämäkkä. Se viittaa suoraan parannukseen. Vaaleanpunaisen nauhan avulla on onnistuttu luomaan vahva brändi jossa keskitytään rintasyöpään. Ja siitä on tullut siitä mainio symboli että se on laajassa mielessä myös symboli siitä, että nauhan kantaja on tiedostava hyvä ihminen joka on feministi, profeministi tai muuten naisten asialla. Ja mikä miellyttävintä ; Tämä on onnistuttu brändäämään hyvin. Aihe ei herätä kontroversiaalia keskustelua antifeministien ja sovinistien kanssa. Aihe on poliittisesti korrekti, ei aiheuta skismoja, mutta antaa kuitenkin mainoksen siitä että nauhan kantaja on ns. "hyvä ihminen". Tämä ei ole tietenkään vielä se paha asia. Se on vain osoitus että vaaleanpunainen nauha on suosittu ja ikoninen. Ylläolevasta voisi itse asiassa saada kuvan että kyseessä on hyväntekeväisyys joka on tehty oikein. Enkä voisi tuolta pohjalta oikeastaan moittiakaan sitä.

Ongelmana onkin oikeastaan muu; Ja tämä muu tekee "pinkwashista" oikeasti relevantin mietittävän asian. Komenin toimintaa kuvaavat piirteet joissa hyväntekeväisyys on niin pienessä osassa kuin se vain on juridisesti mahdollista. Sen sijaan rintasyövästä ja feministisistä arvoista on tehty jotain joiden nimissä voidaan tienata rahaa. Ja tässä on katsottava kokonaisuutta. Joka koostuu osista.
1: Ensimmäinen osa on Komenin palkka. Hän tienaa hirveän paljon rahaa. Toki tämä on vielä hyväksyttävissä. Onhan kyseessä kuitenkin suuri järjestö jossa on paljon työntekijöitä. Ja tätä kautta johtajan suuri palkka on ymmärrettävissä. Joskin se heittää kysymyksiä siitä, että miksi hän ei tyydy maltillisempaan palkkaan ja laita näitä tästä säästyviä rahoja syöpätutkimukseen. Punaisen ristin johtajakaan ei tienaa yhtä paljoa. Mikä on innostava yksityiskohta.
2: Toinen osa on on se, että kokonaisuudesta 20% menee itse asiaan. Toki syöpätutkijat ottavat vastaan pienemmätkin rahavirrat ja tämä on valinta oikeaan suuntaan. Mutta yleensä ottaen hyväntekeväisyysjärjestöjen hyötysuhde on jotain jota on syytä miettiä. Jokainen ymmärtää että jos kuvitteellisesta yhtiöstä 1% voitoista menisi tuetulle asialle se olisi jollain erikoisella juristinlogiikalla tätä asiaa ajava järjestö. Mutta samalla on selvää että tämä ei ole järjestön pääasia. Tämän huomion vuoksi järjestöjä onkin arvioitu. Ja näitä arviointeja tarvitaan.
3: Kolmas osa on siinä että Koleman käyttää näistä 80% rahoistaan johonkin muuhunkin. Joista erikoisin on oikeuteen haastamiset. Hyväntekeväisyysjärjestöt joiden nimessä on "pink" tai "cure" joutuvat haastetuiksi, ikään kuin varmuuden vuoksi. On toki ymmärrettävää jos haastetuksi joutuisi kokonaisista symboleista tai vastaavista. Mutta kun yksittäisiä sanoja ruvetaan copyrightaamaan mainoslauseiden sijasta, tiedetään että haastamisinto on mennyt liian pitkälle. Ikävintä tässä on tietysti se, että haastetut järjestöt ovat hyväntekeväisyysjärjestöjä. Jotka joutuvat sitomaan varojaan oikeudenkäynteihin ja oheistuotteiden hylkäämiseen, uudelleensuunnitteluun ja asioiden uudelleennimeämiseen. Nettisivutkin voivat mennä uusiksi. Kaikki tämä maksaa. Joka on sitten pois siitä itse tavoitteesta. Eli rintasyövän parantamisesta. Sen sijaan että eri hyväntekeväisyysjärjestöt tukisivat toisiaan yhteisessä asiassa, isketään tavoilla jotka vahingoittavat kaikkia ja ovat pois siitä hyväntekeväisyydestä.
4: Neljäs asia on se, että Komenin järjestö ei juurikaan välitä siitä mihin tuotteisiin pinkin nauhan saa liittää. Pinkkiä nauhaa saa käyttää rahasta. Näin ollen nauhaa on nähty terveyttä vahingoittavissa tuotteissa, kuten oluessa ja pikaruoassa ja kosmetiikassa. (Joissa osassa on itse asiassa, ironista kyllä, syöpää aikaansaavia ominaisuuksia.) Tämä viittaa siihen että on tärkeämpää hankkia rahaa. Joka on tietenkin tavallaan ymmärrettävää koska asia on kuitenkin oikeasti tärkeä. Kokonaisuus maistuu kuitenkin ironiselta kuin savuke jonka paketissa olisi jokin keuhkosyöpätiedostusnauha.
5: Viides asia on sitten se, että tosiasiassa tuotteista ei menekään rahaa ostamisen jälkeen. On tavallaan merkityksetöntä miten paljon kukin ostaa. Syynä on se, että tosiasiassa yhtiöt maksavat vakiosumman rahaa joka menee eteenpäin hyväntekeväisyyteen. Ja tämä summa ei muutu. Ei muutu, ostetaanpa hyväntekeväisyystuotetta yksi kappale vai miljoona kappaletta. Tätä voi oikeuttaa estimoinnilla. Eli arvioidaan paljonko myynninlisää hyväntekeväisyystuote odotettavasti tuo. Ja siirretään osa tästä voitosta tähän kertasummaan. Joka sitten tietenkin tarkoittaa sitä, että tosiasiassa helposti hyväntekeväisyyden puolesta annetusta rahasta vielä mainittua 20% pienempi määrä menee perille asti itse asian tukemiseen. Hyötysuhde muuttuu vaikeammin arvioitavaksi.
+: Tekisi mieli puhua siitäkin miten järjestö lähetti rahaa muuhunkin kuin siihen syöpäasiaan. "Planned Parenthoodin" tukeminen on siitä ikävää, että ihmiset ovat vapaaehtoisesti antaneet rahaa johonkin ihan muuhun. Toisaalta yhtiöt voivat käyttää rahaa muuhunkin kuin siihen yhteen asiaan josta on sovittu. Ja sitten on tietysti se, että tämä yhteys leikkasi hänen saamaansa tukea ja se on jo lopetettu. Komen oppi "tiskin alta politisoinnin" merkityksen kovimman kautta.

Kaikesta tästä voidaan tietenkin päästä ohi. Sillä on olemassa taikasana "tiedostaminen". On nimittäin selvästi niin että jos rahasta paljoa ei menekään syövän parantamiseen (tai syövän tutkimiseen), niin on olemassa abstrakti asia jonka avulla kaikki muuttuu hyväksi. Symbolisesti. Ja tämä taikasana on tiedostaminen. Kun nauha ja tuote mainostaa ja antaa statementin, on hyväntekeväisyystuote jotain jossa on ikään kuin lisänä mainos asialle. Siitä huolimatta miten asia ja sitä tukevat tavoitteet ovat eri asioita. Ja näin vaikka yritys kuinka lypsäisi brändillään konkreettisesti rahaa, niin se voi aina puolustautua vedoten tähän symboliseen hyvään. Jonka vaikutus asenneilmapiirin muuttamisessa on hyvin kyseenalainen tai vaikeasti arvioitavissa. Ja näin tällä yhdellä sanalla voidaan käytännössä kritiikki-immunisoida tämä rintasyövällä rahaa lypsävä toiminta ja leimata kriitikot derailaaviksi antifeministeiksi. Tiedostaminen on se taikasana jonka voimalla tämä blogaus muuttuu kirjoittajan sovinismin ilmituonniksi.

---

Kirjoittaja on anti-uskonnollinen, ellei peräti uskontovihamielinen, henkilö jonka mielestä hyväntekeväisyys on arvoitava vaikutuksilla eikä symboleilla. Ja josta hyvänä esimerkkinä olkoon se, että hän on ollut töissä Kirkon Ulkomaanavulla.

Pieni ajatus : Kriittisen ajattelun oppimisesta

Puolisoni opettaa tietotekniikkaa ja tätä kautta hän on viime päivinä ahkeroinut oppilaiden arvosanojen kanssa. Tässä ohessa hän mainitsi hieman huvittuneena siitä, miten aloittavat oppilaat ovat usein hyvin huonoja lähdekritiikissä.

Tähän puutteeseen lähtee helposti ratkaisemaan asiaa tavalla joka on ollut yleistä valistusaatteen kannattajille. Ja itselleni. Eli ajatellaan että kun opetetaan logiikkaa, opetetaan faktoja ja tieteenfilosofiaa niin ihmiset oppivat ratkaisemaan ongelmia itse ja näin heistä tulee tiedostavia ja kriittisiä ajattelijoita. Tämä ei toki ole kovin tehokasta koska hyvin usein ihmiset oppivat lähinnä sivistyssanoja joilla peittää perustelun puutteet ja joilla luodaan keinotekoista uskottavuutta huonoille mielipiteilleen. Pseudotieteiden suosion salaisuus perustuu juuri siihen että lainataan jotta näyetään tieteeltä ilman sisältöä.

Sen sijaan yksi kurssi näyttää aikaansaavan voimakasta lähdekritiikin kasvua. Kun oppilaat tekevät nettisivuja ja opettelevat photoshoppaamista ja videoiden tekemistä, he ymmärtävät että kun he itse osaavat kikkailla ja luoda ja fabrikoida ties mitä niinkin helposti niin siihen samaan pystyy joku muukin. Tämä johtaa siihen mikä erottaa snopesin pelkästä internetselaamisella tuotetusta agendanlevityslähteestä.

Lähteitä yksinkertaisesti tarkistetaan katsomalla tietoja muualta ja penkomalla sitä mistä tämä tieto on siihen luettuun löytynyt. Ja useimmiten jo tämä riittää. Tähän ei tarvita yhtään logiikkaa tai ainuttakaan luonnontieteellistä käsitettä. Tarkistelu on järkeenkäypää tyhmimmällekin arkijärkeen luottavalle suun kautta huohottajalle. Ja tosiasiassa tämä yksi pieni asia tekee helposti terävän asioiden läpi näkijän. Se, että näkee sen pienen ylimääräisen vaivan, muistaa vähän epäillä ja tarkistaa asioita. Ei se osaako erottaa sitä miten tieteenfilosofia on muuttunut loogisen positivismin romahduksen jälkeen.

Tämä on siinä mielessä kannustavaa että aktiivisena trollina minulla on kenties paras mahdollinen käytännön tekemisen toolset monenlaisen jäynän huomaamiseen.

Sija antaa sopua ; Ymmärtämisestä ja sen rajoista.

Yllättävän usein törmää tilanteeseen jossa joku selittää vankasti että "hän ei voi ymmärtää miten joku voi olla jotain tiettyä mieltä jostain". Henkilö ei siis ymmärrä miten joku voi kannattaa aborttia, homojen avioliittoa, kreationismia tai skeptistä aatetta. Mielipiteet valikoituvat yksittäistapauksen mukaan, mutta asenne on joka tapauksessa sama.

Se on hyvin erikoinen. Koska sanan pintatasolla tunnustetaan että jotain ei ymmärretä. Se, mitä tällä yritetään kuitenkin sanoa on suunnilleen se, että tämä asia on niin ilmiselvä että ihminen tietää että tästä ei voi olla erimielinen. Kaiken kaikkiaan tässä asenteessa ei yleensä viitsitä tutustua vastapuolen argumentteihin, saati seulomaan irti sitä mikä niissä on virheellistä. Joten tietämättömyys on se minkä näistä ääliöistä saa lopultakin irti. On ällistyttävää miten sanojen rakenteet vastaavat sitä viestiä mitä sanoma jakaa. Mutta miten se tästä huolimatta ei vastaa viestijän intentioita ja käy tässä välissä "jossain".

Tämä johtaa tiedostamiseen.

Valistusajan jälkeen muodissa tuntuu olevan sapere aude -ideaali jossa korostetaan tiedostamista. Perusasenne nykyään niin skientisti-skeptikkojen kuin relativisti-postmodernistien parissa on usein se, että on syytä ymmärtää vastapuolta, kuunnella heitä ja tätä kautta ihmisistä tulee myös sopuisampia. Tiedostaminen korostaa jotain yleisinhimillistä. Viestintä poistaa juuri ylläolevaa dogmaattista itseriitoista ajattelua ja korostaa että olemme kaikki ihmisiä. Ihmiset myös oppisivat argumentoinnissa ja muuttaisivat mieltään.

Jossain määrin tämä on perusteltua. Jos mietitään vaikka "Tiede" -lehden kirjoitusta siitä miten 20 minuutin keskustelu voi saada ihmiset muuttamaan mielipiteitään homoista. Tämä ei ole yllättävää. Se on sitä tutkimusperinnettä jossa voidaan huomata että ihmisten kannat aborttiin muuttuvat lievemmäksi jos he joutuvat seuraamaan tilannetta jossa joku heidän tuntemansa ihminen on tehnyt sellaisen. Tämä korostaa tiettyä sopuisuutta ja luo ajatusta siitä että äksyily on asioiden tuntemattomuutta. Ja alkuun laittamani ääliötyyppi näyttää viittaavan siihen suuntaan että kysymys on juurikin tästä.

Voidaan ajatella että ymmärtäminen todellakin korjaa tilanteita vaikka sellaisten asioiden vuoksi että aborttikysymyksessä on erimielisyys itse prosessista. Mutta tämän lisäksi kysymys on myös siitä että abortissa puolustus ja vastustus käsittelevät aivan eri aihetta. Ollaan paitsi erimielisiä niin myös erimielisiä siitä mistä ollaan erimielisiä. "..the pro-life students rated the value of human life as particularly important, but they underestimated how much pro-choice students also recognised the importance of this issue. By contrast, pro-choice students accurately predicted how strongly pro-lifers felt about the value of human life, but underestimated how much they also recognised the importance of women’s rights. In other words, the two groups were disagreeing about what they disagreed about, with each group tending to believe it was their own core values that were the key source of conflict."

Kysymys ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Ytimessä on ns. contact hypothesis. Tämä on Gordon Allportin nimiin laitettu ajatus siitä että eri ryhmien eläminen yhdessä onnistuu parhaiten törmäyttämällä heidän kulttuureja yhteen niin että ne kohtaavat toisensa. Toisin sanoen monikulttuurisuus ei tule onnistumaan jos ihmiset poteroituvat omiin asuinalueisiinsa eivätkä tapaa toisiaan. Tälläisessä syntyy vain kyräilyä. Tähän suuntaan itse asiassa onkin melko paljon viitteitä. Esimerkiksi tuo homoavioliittoihin liittyvä mielipide-ero osoittaa että ihminen on helposti sopuisampi jos hän kohtaa ihmisiä.

Kuitenkaan tätä ei saa liiaksi sekoittaa vastapuolen kannan ymmärtämiseen. Se on enemmänkin sitä minkä vuoksi uskovainen tulee erimielisyyksistään huolimatta helposti toimeen seurakunnassa. Uskovaiset ymmärtävät yleensä seurakuntatoimintaan osallistumisen merkityksen. Kokouksiin, jumalanpalveluksiin tai muihin tilaisuuksiin on heistä tärkeää osallistua yhdessä. Yhteislaulu, yhdessä marssiminen ja muut vastaavat keinot ovat sosiaalisia tapoja, eivät suinkaan ole argumentatiivista. Niiden kautta ei opita ymmärtämään ideologiaa kovinkaan syvällisesti.
1: Päin vastoin, jumalanpalvelukset ja niiden saarnat ovat sen oloisia että ne tehdään älyllisesti kaikkein heikompitasoisimpien ehdoilla. Papit ovat akateemisesti koulutettuja fiksuja ihmisiä, he pystyisivät parempaan jos yrittäisivät ja haluaisivat. Tämä yksinkertaisuus, se että lapsi ja tyhmäkin ymmärtävät ja sopivat mukaan, voi olla heillä jopa ihanteena. Se ei ole läpeensä huono asia.

Kuitenkin jo asian wikipedia-artikkeli kertoo lisää. Sen oleellisen. Toimiakseen kohtaamisen täytyy olla tiettyjen reunaehtojen mukaista. Kontakti lisää sopuisuutta jos ja vain jos siinä on; (1) Tasa-arvoinen tilanne (Equal status). Eli molemmat osapuolet sitoutuvat tasapuolisesti tilanteeseen. (2) Yhteiset tavoitteet (Common goals), eli ryhmät jakavat yhteisen aiheen ja tavoitteen jota kohden he pyrkivät. Molemmat haluavat tätä samaa asiaa. (3) Kilpailun puute ja tarve yhteistyöhön eri ryhmien kanssa (Intergroup cooperation). (4) Auktoriteettien, lain ja tapojen tulee tukea yhteistyötä (Support of authorities). (5) Lisäksi kohtaamisen tulee olla henkilökohtaista. Ei muodollista vaan vapaamuotoista (Personal Interaction).

Tämän vuoksi esimerkiksi koulussa yhdessä laulettu "Suvivirsi" on repivä. Se sisältää aina taistelullisen elementin siitä että "kenen kulttuuri on Suomalaisuudelle ja yhteiselämälle tärkeämpi". Näin ollen se repii joka ikinen vuosi. Samoin julistajien voi olla vaikeaa ymmärtää että se että he kertovat omaa näkemystään ja toinen on läsnä ei ole sosiaalista. Se, että kysyy "oletko kuullut Jeesuksesta" jossa vastaajan vastaus ei muuta omaa käytöstä vaan on vain icebreaker jolla oikeutetaan oma jutustelu omasta asiasta ei ole tehokasta. Kuten ei myöskään keskusradiosta tuleva kuulutus tai aamunavaus. Jopa kirkon jumalanpalvelus on vain tilaisuus, koska ne ovat keskusjohdettua istumaan menemistä ja pystyyn nousemista. (Tekisivät edes punnerruksia!)

Suoraan sanoen suurin osa "kohtaamisista" ovatkin sellaisia että niissä viitataan ihanteisiin ja ihmisluonteen piirteisiin jotka ovat Allportin contact hypothesis -näkemysten eetoksella, mutta eivät ole liikenteessä sen reunaehdoilla. Joka tarkoittaa sitä että konfliktit todennäköisesti kasvavat. Monikulttuurisuuden onnistuminen onkin tältä osin hyvin vaikeaa. ; Kun arvokeskustelu on usein riitelyä, on selvää että tämä kohtaaminen ei ainakaan paranna suhteita. Kun tiedostaa miten "hompanssit" ja "persut" tappelevat "mamujen", "mokuttajien" ja "suvakkien" kanssa, voi ymmärtää että skismat kasvavat hyvinkin helposti. Ja ne kasvavat nimenomaan siinä että kohdataan toinen ihminen aidoimmillaan ja tavalla jossa tämä nimenomaan setvii hyvinkin juurevasti ja peruspremissejä myöten omia näkemyksiään. Panu Höglund on vuosia kinannut perussuomalaisten kanssa. Ja häneltä saadaan ihastuttavia lausuntoja, kuten "Minä voin elää vain jos persu ei voi. Näin yksinkertaista se on." ja "Hyvää uutta vuotta toivottaa Paljastettu kaikille kunnon ihmisille. Ja teille maahanmuuttokriitikoille ja sellaisten hännystelijöille: paskaa uutta vuotta, ja olkoon se viimeisenne." Skismaattisen suhteen tavallaan kuitenkin ... ymmärtää.

Sosiaalisuus ja sisältö.

Melko monilla ystävällisyys ja fiksuus kulkevat käsi kädessä. Tämä on kannustettava tavoite. Se on myös tavoite joka ei ole sisäisesti ristiriitainen tai mahdoton. Kusipäisen neron myytti on virheellinen stereotyyppi. Hieman kuten ajatus siitä että kaunis nainen olisi tyhmä. Tai että ruma tyyppi olisi jotenkin väistämättömästi sisäisesti kaunis. Ei ole hyvä ajatella että "jokin kompensoi aina". Tästä nimenomaan ei ole kysymys. Liian moni teeskentelee älykästä olemalla ilkeä.

Tätä mielevän älykkään sivistyneen mielikuvaa kuitenkin kenties korostetaan liiaksi tässä asiassa. Ajatellaan että jos suvaitsee toista niin ymmärtää hänen perusteitaan. Kysymys ei kuitenkaan ole mistään älyllisestä oppisisällön ymmärtämisestä vaan sosiaalisuudesta. Sosiaalinen ihminen on sosiaalinen. Sosiaalinen toimeentuleminen ja tieto toisen maailmankuvasta ja ideologian oppisisällöistä eivät ole sama asia. Eikä se sosiaalistuminenkaan mikään ilmiselvyys ole ; Itse asiassa on jopa nähty että ikävät kokemukset vaikuttavat vahvastikin etäännyttävästi. Joten kontakti voi todella myös lisätä suvaitsemattomuutta. Itse asiassa negatiiviset kohtaamiset vaikuttavat etäännyttävämmin kuin mitä kohteliaat ja asialliset kontaktit rakentavat. Tässä kohden hyvyys voi voittaa vain jos asialliset kontaktit ovat paljon yleisempiä.
1: Ja tämän vuoksi yhteislaulettu "Suvivirsi" voi todellakin etäännyttää uskonnosta etääntyneitä entistä kauemmas. Se on minusta hauska syy pitää laulu mukana. Kristityt iloitsevat kun se lauletaan. Ja sen laulaminen kuitenkin ajaa nimenomaan ateistien asiaa.

Suvaitsevaisuuden kohdalla on lisäksi syytä muistaa se, että ihmisten kääntäminen asia-argumenteilla on hyvin vaikeaa. Olen usein puuttunut juuri tähän puoleen. En kannata valistushenkistä ajatusta jossa ihmiset korjaavat uskomuksiaan älykkäästi ja asianmukaisesti kritiikin ja uuden tiedon edessä. Chris Mooney on kuitenkin tässä kohden siitä mielenkiintoinen mainittava, että hän aikaisemmin kannatti vahvasti ns. framing -näkemystä. Hänestä tieteestä piti kertoa vastaanottajan maailmankuva huomioiden ja konflikteja vältellen. Hän ajatteli että tätä kautta ihmiset saataisiin paremmin hyväksymään ja oppimaan tieteitä. Pseudotieteiden kannattajia ei saanut pelotella ja haukkua poteroihinsa. Mooney ajatteli että näin esimerkiksi evoluutioteorian opettaminen saataisiin parannettua. Sittemmin Mooney on muuttanut havaintojen edessä mieltään. Kenties ihan sen vuoksi että sosiaalisuus ei ole asiatietojen pänttäämistä ja ymmärtämistä.

---

Kirjoittaja tykkää haukkua ihmisiä ääliöiksi. Mutta hän yrittää panostaa siihen että hän ymmärtää vastapuolen ideologian, idean ja perusargumentit. Ja etsii niistä puutteita ja moittii ääliöksi tämän ymmärtämisen kautta. Jos hän ei voi ymmärtää miten joku kannattaa jotain asiaa, se kertoo hänelle lähinnä siitä että psykologia tai kyseinen ideologia on jäänyt vieraaksi.

Pieni ajatus ; Lisätkää tiedostamista vaikkapa ahtereihinne.

"Pertti Kurikan nimipäivät" on ehdolla euroviisujen laulukilpailuihin. Itse toivon että se voittaa 28. helmikuuta. Yhtye/Bändi/Pumppu on huomattu ulkomailla asti: "Independent kertoo, että PKN pyrkii lisäämään tietoisuutta Downin syndroomasta."

"Pertti Kurikan nimipäivät" ei ole euroviisuissa lisäämässä Downin syndrooman tiedostamista. He ovat soittamassa punkkia. Aika hyvää punkkia. Ärsyttävää että jos olet jotain niin pelkästään se, että teet jotain professionaalisti on yht'äkkiä jotain tiedostamisen lisäämistä. Toki monilla kasvaa tietoisuus kun he näkevät että vammainen voi esimerkiksi soittaa hyvin musiikkia. Ja olla punk sen sijaan että olisi joku aseksuaalinen yltiökiltti objekti jota voitaisiin hoivata ja joka olisi aina iloinen. Mutta tämä on sivutuote. Ei se mitä yhtye tekee.

Downin syndroomainen muusikko - joka ei soita mitään rippikouluhenkisten kitarapiirien "keharit on kivoja kavereita" -ideologisia lauluja - pitää nähdä muunakin kuin vammaisena. (Toki keharit ovat useinkin kivoja kavereita, mutta ei tätä jumalauta tarvitse erikseen mainita!) Mitä ne keksivät seuraavaksi? "Traumatisoituneet autistisia piirteitä omaavat miekkaililjat kiusaamista vastaan ja tiedottamassa rokotteiden lisäaineiden vaaroista?"

Pieni ajatus ; Jäitä hattuun

Jää-ämpärihaaste (Ice Bucket Challenge) on tällä hetkellä muodikas haaste jossa ihminen ensin antaa 10$ ALS -tutkimukseen ja kaataa päähänsä jääkylmää vettä. Tai antaa 100$ ALS -tutkimukseen. (Tai sitten ei ota osaa ja epäonnistuu haasteessa.) Siitä on tullut laajalle levinnyt meemi johon osallistumista pidetään hyvänä. Moni on ylpeä siitä että "luo tietoisuutta" ALS:ästä kaatamalla vettä päähänsä.

Minun silmiini tässä haasteessa ei ole mitään järkeä.
* Ensimmäinen asia on se, että tavallisesti ihmiset maksavat siitä että heidän päähänsä ei kaadeta jäätä.
* Koska meemi leviää siten että vettä päähänsä kaatava haastaa ystäviään mukaan, meemi noudattaa rikkinäisen puhelimen toimintaperiaatetta. Ja näin tästä haasteesta on tullut kuitenkin versio jossa moni ihan oikeasti ei kerro että sen lisäksi että kaataa videossa päähänsä jäistä vettä pitäisi antaa se 10$. Jolloin ihmiset siis kaatavat vettä päähänsä ilmaiseksi ja tällöin koko hyväntekeväisyysasia on etääntynyt.
* Muutoinkin koko kampanjan idea on erikoinen. Sehän perimmiltään sanoo että jokainen joka kaataa päähänsä jääkylmää vettä on itse asiassa kitupiikkipaska joka mieluummin ottaa jääkylmää vettä päähänsä kuin maksaa 90$ rahaa ALS -tutkimukselle. Tämä kyllä kyseenalaistaa niitä osallistujien hyväntahtoisuuksia melko vahvasti.

Muistihäiriö vs. Häiriömuisti

Kun opiskelin kognitiotiedettä, opintoihin kuului erilaisia demonstroivia muistitehtäviä. Niiden tehtävä ei tietysti ollut toimia tee-se-itse-nettitestien korvikkeena vaan esilletuoda sitä miten muisti yleensä toimii. Silti olisi typerää väittää että niillä ei olisi ollut myös sitä horoskooppeihin ja itsetuntemussivustoihin rinnastettavaa puolta.

Esimerkiksi testeissä selvisi että muistini on aivan hälyttävän huono. Kun tehtävänä oli muistaa numerosarjoja tai sanalistoja, muistin, kuten yleistä on, sanalistojen ensimmäisiä ja viimeisiä sanoja. Ja harvoin jotain sieltä välistä. Mutta muistamani sanojen määrä oli ehdottomasti koko ryhmän huonoin.

Kun tähän liitettiin häiriöitä, tulokseni romahtivat tästäkin. Jo huonontuminen on muistini perustasolla yllättävää. (Ne ovat niin huonot, että riman alittaminen tästä olisi jonkinlainen haaste psykologiatieteelle.) Ja ne tulokset romahtivat todella vahvasti. Toki jos tehtävä oli sanojen muistamista ja lueteltiin numeroita romahdus ei ollut mainittava. Samoin jos tehtävä oli numeroiden muistaminen ja siihen luetellaan sanoja, häiriö oli melko pientä. Tämäkin on tavallista.

Tämä muistiosuus käsittelee työmuistia. Pitkäaikaismuistissani ei ole vastaavaa ongelmaa. Se on aivan normaali, ellei hyvä. Työmuistin pullonkaulan läpi on kuitenkin lähes mahdotonta saada mitään. Ainakaan tietoiseen mieleen.

Tämä viimeisin lause on tärkeä. Sillä tulin kikkailleeksi asiaan liittyen - hieman omalla ajallani ja toisten laitteistoilla. Yritin painaa nimiä kasvoihin. Tämä on klassinen tehtävä, ja olen tässä melko tavanomainen. Muistan melko hyvin kenet olen nähnyt aiemmin. Nimet ovat sen sijaan se vaikea pala. Tässäkin tehtävässä annettiin häiriölista joka koostui nimistä. Muistin vain yhden nimen ja kasvot oikein. (Mikä on melko huonosti.) Kun samaa uusittiin toisilla nimillä, en muistanut näitäkään sen paremmin.

Mutta osasin heti sanoa että minua häiritsi se, että se häiriöksi syötetty nimilista oli identtinen kuin se aiemmin satunnaisnimistä koostettu lista. En tietysti kyennyt sanomaan mitä tuli seuraavaksi, mutta kuunnellen kykenin sanomaan täsmäävyyden, ikään kuin jälkikäteen. Hyvin harva ihminen tekee tätä tietoisesti. Muisti kun toimii häiriötilanteissa siten, että tämä häiriön lähde suljetaan pois. (Ei onnistu täysin ja tulokset huononevat, mutta eivät romahda, kuten eräillä.) Itse asiassa joissain salasanasuojausjärjestelmissä suojaus perustuu juuri siihen että salasana ei ole tietoisessa muistissa. Esimerkiksi toistamalla jotain sarjaa joka pitää vaikka soittaa jollain soittimella, voidaan synnyttää "selkäytimeen" toistolla kaavoja jotka alitajunta tunnistaa mutta joita soittaja itse ei osaa kuvata muuta kuin soittamalla. Minulla on tässä ilmeisesti jonkinlainen "ohituskaista".

Syynä lienee se, että havaintojensuodatusjärjestelmäni on jotenkin erityisen lujasti puutteellinen. Tämä muuttaa koko konseptin työmuististani. Se ei välttämättä ole huono, se vain toimii hyvin omituisella ja anomaalisella tavalla. (Tavalla joka vain pilaa käytännön elämän kun en suoriudu lähes lainkaan tehtävistä jotka ovat muille ilmiselvyyksiä.) Näin siis jos tälläisellä puuhastelulla olisi oikeasti jotain muuta arvoa kuin toimia jonkinlaisena demonstraationa jostan suuremmasta periaatteesta.

Facebookstatukseni kaavoitusta

Ylläoleva kuva on tämän hetken facebookin yläbannerikuvani. Se näyttää matematiikalta. Ja tätä kautta tuo mieleen jotain älyllistä. Tarkempi tarkastelu tuottaa huomion siitä että siinä on funktioita, tarkalleen ottaen neljä kappaletta. Tämä vihjaa siitä että kyseessä ei ole luonnontieteellistä luonnetta. Muotoilusta voidaan huomata myös että kyseessä ei ole todistusketju tai jonkin yhtälön ratkaiseminen. On vain niiden kuvaus.

Usein totutuissa kaavoissa on rakenteita jotka tekevät niistä tutunoloisia. Näin kaavan yksityiskohtia ei tarvitse tietää, kun voi arvata onko kysymys vaikkapa geometriasta. Tässä on kuitenkin kysymys yhtälöistä jotka eivät näytä muodostavan mitään tuttua kuviota. Ja niitä on monta. Erikoiset neliöjuurilausekkeet viittaavat kuitenkin imaginäärilukuihin. Tämä vaikuttaa snobbailulta.

Osa, tuskin kukaan, tunnistaa yhtälön ulkonäöllä. Se on kuitenkin jonkinasteinen internetmeemi. Kyseessä on ns. Batman equation. Joku saattaa ihmetellä, miksi jollain yhtälöllä olisi tuollainen nimi. Syy on sama kuin se, miksi yhtälö
x²+[y-³ √(x²)]²=1 on nimeltään Love formula. Love formula piirtää sydämen. Ja Batman equation taas piirtää klassisen batmanin logon (lisää vain väritys).

Tämän jälkeen on luultavasti aika helppoa ymmärtää miksi juuri tuo kaava on juuri minun facebookissani. Kun jotain tarkastellaan analyyttisesti, sen ominaisuudet voidaan eritellä ja kuvata. Pinnallisimmalla tasolla tämä on deskriptiivistä mallintamista. Mainitun batmanyhteyden lisäksi on oleellista tiedostaa, että kyseessä on (1) nörttien keskuudessa levinnyt sisäpiirivitsi joka on (2) lähtöisin opettajan halusta innostaa lapsia matematiikkaan.

Mukana on kuitenkin enemmän. Sinällään käyrien piirtäminen, joka voidaan tehdä ohjelmallisesti, ei ole kovin älykästä. Käyrien kasa on siis lähinnä deskriptiivinen kuvaus, josta ei opi minkään ongelman matemaattista ratkaisua. Kuitenkin sen takana on ihan mielenkiintoista "mutta ei liian vaikeaa" matematiikkaa.

Kaavahan on kokonaisuutenaan ja ulkonäöltään kammottavan kompleksi. Mutta kompleksisuuden takana on oikeastaan aika ovela temppu. Kun kuvion pirtää, huomaa että kuviossa on suoria viivoja, ympyröitä ja ellipsejä. Niistä osa on vain piilotettu. Esimerkiksi Batmanlogin siipien "kärjet" on piirretty ellipsillä, josta näkyy vain osa. Muuta osaa ei piirretä. Ja batman equationin hienous onkin siinä, että se ei ole "piirrä apuviivat ja kumita" -tehtävä. Se todella jättää ne tyhjät osat piirtämättä. Ja tämä tehdään siten, että osassa kohdista kaavan ratkaisu muuttuu kompleksiluvuksi. Tavallisessa geometriassa vastaus on siis "mieletön" ja jätetään piirtämättä. - On hyvä huomata toinen yksityiskohta. Batman equation ei ole nimeltään batman formula. Moni voi ajatella, että tämä on vain mieltymyskäytäntö. Mutta tällä on oikeasti merkitystä. Kaavanpiirrolla on rajoitteita ja kokonaisuus on pakko tehdä osissa. Yhtälöitä ja funktioita koskevat eri määritelmät, ja se mikä on kiellettyä "batman formulalle" on mahdollista "batman equationille". Tosin teknisesti oikein tapa kuvata asia olisi kuvata kokonaisuutta nimellä "batman equations", monikossa, sillä funktioiden yhdisteleminen keskenään johtaa ikäviin matematiikan kieltämiin toimenpiteisiin ja tilanteisiin.

Batman, joka näyttää batmanilta koska se ponnistaa imaginäärilukujen sekaan, ja joka koostuu kompleksisista keskenään ristiriitaisista osista jotka on tehtävä erikseen ja vasta kokonaisuus näyttää mitenkään järkevältä. Nyt te tiedätte miksi tämä funktio on minulla facebookissa. Ajattelin ensin jättää kaiken tämän mysteeriksi, mutta sitten tajusin, että ketään tuskin kiinnostaa. On kenties jopa ilkeää tehdä etsivätehtäviä joiden ei kerro olevan etsivätehtäviä ihmisille jotka eivät ole etsivätehtävistä kiinnostuneet - ja repiä tästä tietämättömyydestä sitten peräti irti jotain huumoria. Siistimpää on kertoa.

Myöhempien aikojen anteeksipyynnöt

Englannin ylähuoneessa suunnitellaan lakialoitetta jonka avulla voitaisiin pyytää anteeksi Alan Turingilta. Alan Turing vaikutti toisen maailmansodan lopputulokseen ja hänet kastroitiin homoseksuaalisuuden vuoksi. Tätä pidetään epähumaanina ja siksi asialle halutaan tehdä jotain virallisten kanavien kautta.

Itse en luota kovin vahvasti kollektiiviseen syyllisyyteen. (Ideologia on käytöksen selittämisessä korrelaatio eikä kausaatio.) Kuitenkin tässä anteeksipyynnössä ei tunnu olevan hirveästi mitään järkeä. Yksilöiden tasolla tässä henkilö joka ei ole tehnyt kyseistä tekoa pyytää anteeksi henkilöltä joka ei voi antaa anteeksi koska on kuollut. Instituutiotasolla huomattavaa on, että anteeksi pyydetään yksilö Alanilta sen sijaan että pyydettäisiin anteeksi kaikilta homoseksuaaleilta jotka ovat kohdanneet vastaavaa käsittelyä.

Pseudotiedostamista ; joka vanhoja tunnustaa se nykyisiään piilottelee.

Näenkin tämänlaatuisen toiminnan varsin keinotekoisena. Pidän sitä mukarohkeana ja pseudotiedostavana. Mieleeni tulee lähinnä vuosi 2012 jolloin käännettiin Aleksandr Solženitsyn "Gulag - vankileirien saaristo". Teoksella oli siinä vaiheessa lähinnä historiallista arvoa. Kirja on aikanaan ollut merkittävä, ja koskenut todellista ilmiötä. Kuitenkin käännettyä teosta arvioitiin kuin käännös olisi yhä yhtä aikaansaava. Aidon kriittisen tiedostamisen sijasta ihmisille myytiin jonkinlaista "valkoisen miehen syyllisyyttä" puhdistavaa. Rohkeutta tai asioiden parantamista tämänlaisessa on hyvin vaikeaa nähdä. ; Oikeasti myöhäinen käännös näin tärkeästä kirjasta on itsessään huuto siitä että kenties syyllisyydentunteisiin olisi tarvetta. Ainut kysymys joka aktiivisen kriittisen tiedostamisen kanssa saisi syntyä on kysymykset siitä mitkä valtarakenteet, yhteiskunnan syvärakenteet ja muoti-ideologiat ovat mahdollisesti estäneet kirjan kääntämisen aiemmin. Venäjään päin kumartelun historiassa on useitakin ideologioita joiden yhteispanokseen voidaan tässä osoittaa sormella.

Tässä mielessä "Gulag" on nykyään tiedostava samaan tapaan kuin anteeksi pyytäminen Alan Turingilta on aitoa halua puuttua homoseksuaalejen nykyisiin ongelmiin ja epäkohtiin. Se on mediapeliä. Sillä pärjää nykyään hienosti. Sillä pääsee esimerkiksi vuoden paaviksi.^wtf? Sillä kun katsomme tuoreimman paavin pehmopuheita, niissä tuntuu paistavan läpi erikoinen asenne. Hän korostaa että homoista vaahdotaan liikaa, ja puhuu lempeitä sanoja. Instituutionaalisia ja ideologisia muutoksia ei ajeta. Ei tarvitse olla kovin kyyninen nähdäkseen että "Koska ehkäisy ja homojen asema yhdenvertaisina ihmisinä on kirkolle vaikea pala, on oivaltavaa sysätä ne ainakin hetkeksi taka-alalle julkisesta diskurssista sanomalla, että kirkko on keskittynyt niihin "liikaa". Ei ole mitään indikaatiota siitä, että kirkko tekisi asiassa mitään radikaalia linjamuutosta, vaan paavi on viimein ymmärtänyt, että länsimaissa näiden teemojen julkinen käsittely kirkon yhteydessä tekee Vatikaanille nykyisin enemmän hallaa kuin villaa."

Mutta palatakseni Turingiin. Homokseksuaalien kemiallinen kastrointi on selvästi seksuaalietiikaltaan kristillistä ja se on tapahtunut kristinuskon vahvasti sävyttämässä maassa aikana jolloin kristinuskolla oli merkittävästi valtaa. Se on osoitus siitä että kristinusko sisältää vahvoja julmuuselementtejä jotka itse asiassa ovat vaatineet pitkäjänteistä kontrollin lisäämistä jotta ne on saatu loppumaan. Toiminta ei ole nykypäivänä harjoitettua, ja anteeksi pyytäminen on menneisyydenhallintaa. Siitä yritetään tehdä myös tämän hetken hallintaa. Anteeksipyytelijät tekevät medianhallintaa samalla tavalla kuin "vuoden paavi". Näissä omituista on se, että kollektiivinen vastuu jotenkin tunnustetaan mutta sitten siitä ei välitetä ja se pestään pois. Ja tätä aaltoilua minun on kaikista vaikein ymmärtää.

Muutoinkin anteeksipyynnöillä on selvästi vanhenemispäivä. Turing ei ole esimerkiksi tarjoamassa armoaan. Tälläinen menneisyyden peseminen tuntuu vähän samalta kuin se, jos minä kävisin vähän töytäämässä kouluajan kiusaajiani. He varmasti sanosivat että ovat pahoillaan. Siinä vaiheessa armon anelun naamiointi anteeksipyynnöksi on lähinnä huvittavaa. Ei sellaiseen voisi vakavasti ottaen sanoa muuta kuin että "Yes, you will be." Seurauseettisesti myöhäistä on pyytää anteeksi mitään sellaista joka ei muuta anteeksipyytäjän tulevaisuuden valintoja ja toimintoja. Tai joihin ei liity menneisyyden tekojen seurausten oleellista korjaamista.

Kristinusko, kulttuurimme konditionaalisen ihmisarvon perusta

Tarkasti katsellen voidaan huomata että kristilliseen ideologiaan korreloiva julmuus johtuu yleensä siitä että kristinusko ei tunnusta ultimaattista ihmisarvoa. Kristinuskon ihmisarvo on aina konditionaalinen. Ihminen pelastuu joko uskomalla tai tekemällä hyviä tekoja ja välttämällä syntejä. Ikuinen elämä on arvontunnustus, Jumala olisi paha väistämättä jos hän rankaisisi helvettiin tai jättäisi armollaan pelastamatta jonkin jolla olisi ehdoton arvo. Aatehistoriassa voidaan oppia sen verran että humanismi tuotiin kirkkoon yhteiskunnasta. Oikeastaan universaali ihmisarvo onkin jotain johon kristinuskon dogmisto on lähinnä pakotettu ; Jossain vaiheessa sitä päätettiinkin että humanistien arvot olivatkin niitä joita Jumalakin halusi.
1: Tai toki ihmisiä on haluttu pelastaa. Kun katsoo Jan Guilloun "Noitien asianajajaa", on selvää että luterilainen pohjoismainen (protestanttien alueella tapahtunut) noitavaino oli myös noitien auttamista. Sillä kun noita tunnusti pahat tekonsa ja katui ja kuoli rikostensa vuoksi, hän pääsi taivaaseen. Tässä konditionaalisuus ja julmuus kuitenkin kohtasivat.

Kristityt, tämä on toki uutta mutta yrittäkää olla aidosti hyviä ihmisiä (edes kerran)

Tämän tehtävänä ei kuitenkaan ole panostaa mitään kollektiivista vastuuta. Ja edes konditionaalinen ihmisarvokaan ei ole puute, vaan heikkous jonka sublimoiminen vahvuudeksi voi olla hyvinkin mahdollista.

Ideologia on yhä lähinnä yksi korrelaatti muiden joukossa. Siksi en räyhää siitä että kristinuskon irrottamaton essenssi olisi tämänlaatuinen julmuus. Tunnen liian monta itseäni vähemmän julmaa kristittyä, joten tämänlaisen väittäminen voisi olla hyvinkin omituista. Sen sijaan tämä onkin astetta enemmän haaste. Haaste jossa kristitty voisi kilvoitella omassa eettisyydessään "pseudotiedostamisesta" ihan sellaiseen kunnolliseen synnintuntoon ja siihen liittyvään parannuksentekoon. (Olkaa huoleti, tähän ei tällä kertaa liity kenties ihmisen elämän tärkeintä ja syvällisintä kysymystä "miekat vai pistoolit".)

Sain idean yhdestä Alan Turingin anteeksiantoa käsitelleestä kirjoituksesta. Siinä oli ilmaisu jossa vaadittiin yksilöstä ilmiöön menemistä, eli vaatimus laajemmasta anteeksipyytämisestä. Kun "instituutio" pyytää anteeksi "määritellyltä ihmisryhmältä" kollektiivisuus on varsin koherentilla tasolla ja tämänlainen anteeksipyyntö on filosofisesti jotenkin mielekäs. (Tosin itselleni kollektiivinen syyllisyys on hieman arvoitus. Ihmiset tekoja tekevät.) Lause "Let our apology to Turing stand too for the apologies that should be made to every single one of those thousands of departed souls." voitaisiin haasteessani laajentaa pahoillaoloon joka ylittäisi homoseksuaalit.

Kristitylle ei varmasti olisi ideologiansa reunaehtoja ylittävää ottaa kristityn apologeetikon Rod Rosenbladtin näkemyksiin. Hän kehottaa kohtaamaan uskonnottoman tai ateistin tämän kokemushistorian ja ymmärtämisen kautta. Toki tämä on Rosenbladtilla lähinnä jonkinlainen kätevä käännyttämisen kikka. Mutta ennen kuin käännyttämiseen päästään, siinä tiedostetaan se, että jos joku on vihainen tai surullinen uskontoon liittyvien asioiden vuoksi, niin tässä on jotain jota ei voi ohittaa sellaisilla sanoilla kuin "militantti" tai vihjaamalla että "se on vaan sellainen taisteleva ateisti" tai että "se haluaa vaan huomiota muoti-ideologialleen jonka kevät meni jo". Se on joko suoran kollektiivisen syyllisyyden tunnustamista, tai ainakin sen tunnustamista että kristinuskon nimissä ja sisällä tehdään pirusti pahaa ja että tämä paha tulee tiedostaa ja sitä vastaan on taisteltava ja näitä vääryyksiä on kritisoitava. Että uskonveljeys ei saa nousta etiikan yli. Pinnallisimmillaan ja laskelmoivimmillaankin tämä tarkoittaa sitä että uskonveli on jo vakaumuksessa ja tässä on kuitenkin kysymys uusien ihmisten pelastamisesta. Joten asenne on hyvin vahvasti perusteltu.

Sen jälkeen voi tiedostua vaikka jostain joka tapahtuu tänä päivänä. Ja kristinuskon kohdalal tuoreiden asioiden löytäminen ei ole vaikeaa. Kun pitää silmät auki, tästä saa kokopäivätyön. Kun sellaisen ottaa, ei ole enää koskaan samanlainen kuin kansankirkkomme toimijat joille kaikenmaailman Pirkko Jalovaarat tupsahtavat täytenä yllätyksenä. Yllättyminen kun on odotettavissa jos ja vain jos harrastaa pseudotiedostamista ja elää jossain toisen maailmansodan aikana, aikana jolloin miehet olivat miehiä, naiset olivat naisia ja ateistit kunnollisia angstaavia antihumanisteja joihin oli helppoa heittää vastustavia stereotypioita.

Tiedostavassa tilanteessa on toki se, että siinä missä menneisyyden peseminen tuntuu mukavalta koska siinä syyllisyyttä ja vastuunkantoa pestään pois. Se on helppoa. Sen sijaan aito itsekriittinen tiedostaminen tuntuu vähän siltä kuin tekisi inventaariota siitä mitä kaikkea ahteriin onkaan tänä vuonna tullut työnnetyksi. Aito vastuunkantaminen, pahoillaanolo ja aito tarve anteeksipyytämiselle tuntuukin ikävältä. Jos tiedostaminen ei vituta, ärsytä ja saa mieltä keksimään "militantti" -sanaa itsen suojaksi, se ei ole mitään kunnollista tiedostamista.

Jotta tässä vaikeassa haasteessa - kuka muka sanoi että hyvyyden pitäisi olla helppoa - pääsee alkuun voi ottaa Juha Leinivaaran tuoreen blogauksen avuksi. Hän ottaa esille Rauno Helpin. Suomalaisen nykyajassa toimivan hartaan uskonmiehen. Kannattaa tutustua herran saarnamateriaaliin. (Joka saattaa toki joutua jossain vaiheessa salaperäisen katoamiserrorin kohteeksi, koska keskimäärin häiritsevänluonteinen uskova ei osallistu saamaansa kritiikkiin keskustelemalla tai tunnustamalla virheensä vaan deletoimalla häiritsevän materiaalin jotta voi jatkaa samaa toimintaa ilman julkisuutta. Blogissa on onneksi otettu lausuntoja talteen ennen tätä joten oleellisimmat eivät katoa.)

Huomiotaherättävää on se, että Helpin saarnaamisessa ensin lietsotaan pelkoa jossa vastapuoli nähdään kovia pakotteita käyttävänä. Siinä kuvataan vaarallista vihollista. Yleisö hallelujaa näille. Seuraavaksi Helppi kannustaa "itsepuolustukseen". "Ja minulle tulee mieleen, että Herra, lähetä nyt jonkilainen Mooses kirveen kanssa tänne nyt." ... "Tää uuden liiton pehmoaika ei enää toimi."
1: Ja jos katsotte sen saarnan taltioinnin, opitte että konteksti, käytetyt äänensävyt ja vastaavat tekee tästä pahemman. "Ei kontekstissaan" voi pahentaa mielikuvia mutta tässä kyseisessä tapauksessa se lieventää uhkaavuutta. Kontekstiinsa laitettuna tästä tulee siis pahempi ja tämän korostaminen ei siis ole pelastus vaan ongelmien pahentamista.

Yksi hullu voi tietysti sanoa mitä tahansa. Siksi on oleellista tajuta että videon yleisöstä kuuluu "Aamenia" tälle ajatukselle siitä että homojen ja muun syntisyyden hoitaminen pehmoilun sijasta kirveellä olisi hyväkin asia. On selvää että tässä on varsin konkreettinen kielenkäyttö. On vaikeaa nähdä tässä mitään muuta kuin pelonlietsontaa jolla oikeutetaan väkivallasta lupaileva kielenkäyttö joka kenties muutoin voitaisiin nähdä epäkristillisenä. Se kuitenkin kuvaa sitä että kristinuskossa on edelleen paljon tahoja joille absoluuttinen ihmisarvo ei ole kristillinen. He ovat ymmärtäneet että teologisesti kristinusko tarjoaa konditionaalista ihmisarvoa. Tämä ei kuitenkaan ole saanut heitä sanomaan että "sen pahempi kristinuskolle".

Helppiä on vaikeaa nähdä yksittäisenä hulluna. Sillä jo videoista tietää että hän kiertää uskovaisten keskuudessa. Häntä kutsutaan paikalle ja häntä halutaan. Yleisöäkin saadaan paikalle. Ja he eivät suinkaan tuomitse ja kritisoi näitä kirvespuheita, vaan päinvastoin alleviivaavat Helpin pelottelu-itsepuolustuskuolemantuomiokirvespuheita "hallelujaa" ja "aamen" -sanoilla joilla on kristillisessä ideologiassa erinomaisen syvällinen henki. Kritiikin sijasta niiden konnotaatiot huutavat "olette täsmälleen oikeassa" ja "juurikin noin". Riemukkaat, innokkaat ja kannustavat äänensävyt näiden sanojen toistamisessa vahvistavat että kysymys ei ole mistään Helpin toiminnan paheksunnasta.
1: Itse en ole Helpin sanomisista yllättynyt. Suoraan sanoen niissä ei ole mitään uutta. Ne ovat liitoksissa kreationismiin jostain syystä liitoksissa olevaan yleiseen aggressiiviseen uhkailuasenteeseen jossa ei kirvesmetaforia, ilmaisuja tiettyjen tahojen kuolemantuomion oikeuttamisesta eikä tappouhkauksia säästetä. Se kuuluu kuvioon. Se on standardi, ei mikään poikkeustapaus. (Miksi kuvittelette että meidän kotona ei voi astua kolmea askelta ilman että käden ulottuvilla on pitkähkö teräase tai jalkajousi? No, koska kerään niitä, höpö!)

Jos olet todella tiedostava kristitty, pyydät anteeksi uskonveljiesi puolesta. Ja menet ja teet Helpin kaltaisille ihmisille jotain. Sen jälkeen kun olet tiedostunut - ja kenties unohtanut selittelyt siitä miten sinun ei pidä aktivoitua kun siinä tuomittaisiin uskonveli ja tuomitseminen on Jumalan asia - ja tarttunut toimeen, voit mieluusti ilmoittautua mukaanolijaksi hyvyyshaasteeseeni. Vuosien aikaisen työn tuotoksena listaan tulleet runsaat nimimäärät voivat sitten toimia kannusteena. Ja kasautuessaan osoittaa että kristinuskossa on paljon hyvää.

Kannattaa todella tiedostua miten vuosien pumppaaminen tuon haasteen kanssa on kantanut hedelmää. Nostan sitä tosiaan esille tämänlaississa blogauksissani aina silloin tällöin. Tiedostamisen jälkeen tällekin asialle voisi kenties tehdä jotain. Jos siis on kristitty. Hyvä ihminen ei sen sijaan tarvitse olla, koska sellaiseksi voi aina yrittää tulla.

Pieni ajatus ; Kaiken valtakunnan ongelmat

Jos ensimmäisen maailman ongelmina pidetään pikkumaisia ja turhia riesoja joiden kuvailusta Markus Kajon "Kettunen" ammensi valtaosan aineistostaan, jossain vaiheessa ongelmat muuttuvat huumorista selviytymistaisteluksi. Usein tämän muutoksen on vaihdettava maata. Tai laiskempi hengen ritari voi tietysti vaihtaa Arman Alizadin "Viimeinen ristiretki" -sarjaan.

Samoin esimerkiksi joku voi olla ärsyyntynyt siitä että hänen bloginsa ei saa tarpeeksi lukijoita tai tykkääjiä. Ja osa ei laillani pidä siitä että aina silloin tällöin saa vihaisia - tai ainakin moittivia - viestejä facebookiin ja sähköpostiin. Samanaikaisesti Saudi-Arabiassa "liberaalisivustoa pyörittänyttä bloggaajaa Raif Badawia uhkaa kuolemantuomio" sillä "Islamin uskosta luopumisesta rangaistaan Saudi-Arabiassa kuolemantuomiolla". Tuomiota on edeltänyt muitakin rangaistuksia "Badawi on Free Saudi Liberals nettisivuston perustaja. Hän on ollut vangittuna vuoden 2012 kesästä alkaen ja hänet on tuomittu jo seitsemän vuoden vankeuteen ja 600 raipaniskuun muun muassa islamin uskon loukkaamisesta."

Painotukset uutisoinneissa ovat siitä erikoisia, että tämänlaisista uutisoidaan, mutta näkyvyys ja levityslaajuus on yllättävän pieni. Tätä epäsynkkaa voisi kutsua neljännen valtakunnan ongelmaksi. Ja se taas on (a) sekä ensimmäisen maailman ongelma josta on hyvä nillittää netissä pikkumaisuuttaan kun ei ole riittävän viitseliäs etsiäkseen harvinaisempia uutisia netistä muutamalla ylimääräisellä googlehaulla (b) että se on ongelma joka vaikuttaa siihen mitkä ongelmat otetaan ratkaistavaksi ja mihin saadaan mahdollisesti korjaus vaikka poliittisella kansainvälisellä vaikuttamisella.

Uskonnot "kieltolakitehtaina"

"Takkiraudassa" otettiin esille sitä miten briteissä yritetään lämmittää kieltolakia. Aiempi kieltolaki oli kristittyjen heiniä, mutta tällä kertaa kyseessä olivat islaminuskoiset maahanmuuttajat. Kieltolaki voidaankin nähdä liitoksissa uskonnollisiin kieltoihin, joita sitten yhteiskunnallistetaan islamilaisten valtioiden sharialaissa tai siinä että uskonnollisin syin yritetään saada kieltolakia maahan. Takkirauta nosti tässä - buddhalaisena - esille monien konservatiivikristittyjenkin mielessä olleen lausunnon "Ruotsissa uskonvapaus menee, jälleen, kaiken muun edelle. Tai oikeastaan vain riittävän aggressiivisten ja konfliktihakuisten ryhmien uskonvapaus."

Mutta kun uusateisti tekee tätä sekularisaation nimissä, se on aivan kauheaa ja militanttia juuri näiden samojen konservatiivikristittyjen toimesta. Syynä on se, että he eivät ymmärrä että aito uskonnonvapaus itse asiassa vaatii ennen kaikkea negatiivisen uskonnonvapauden. Teokraattisissa islamilaisissa maissa joissa vallalla on sharialaki, ovat uskonnonvapauden maksimimaita siinä mielessä että siellä tietyt uskonnot ovat saaneet valtansa maksimaalisesti läpi. Sinulla on täysi ja rajoittamaton uskonnonvapaus kunhan se vain on tietty uskonto.

Suomessa tätä ei ymmärretä kun mietitään miksi kaikkien olisi pakko laulaa "Suvivirttä", tai miksi kaupan aukioloajat ja vapaapäivien määrittyminen kristillisten pyhien mukaan ei ole uskonnonvapautta. Sillä jos oma uskonto kannattaa jotain, sen ajaminen nähdään oman uskonnonvapauden ilmentämiseksi ja sen vastustaminen uskonnon sensuurina, ja uskonnonvapautta vastaan toimimisena.

Vapaus uskonnosta kun ei tarkoita pakkoateismia, vaan sitä että jos olet hyvä muslimi, et syö sianlihaa etkä juo alkoholia. Mutta jos olet heikko tai huono muslimi, joudut kieltämään kaikilta muilta sianlihan ja alkoholin.

Muissa uskonnoissa tämä on helpompi huomata, kuin omassa. Ja siksi uskonkin että uskonnolliset aamunavaukset joihin tulee sivistyksen vuoksi tutustua ja osallistua ovat kuvioissa siihen asti kunnes muslimit tunkevat saman kohteliaisuussäännön mukaiset pakolliset mekkaanpäinkumartelumessut ja uskontunnustuksen tornista joikhaamiset opetussuunnitelmaan. Uskovainen ei näe että islamin rukousistunto on heille aivan sama kuin kristityn rukousistunto ateisteille.

Privaatin puolen korostaminen ei ole moraalittomuutta tai antisosiaalisuutta

Tämän ymmärtämisessä saattaa auttaa Irwin Goffman. Hän jakoi ihmisen elämän kahteen osaan ; etualueeseen ja taka-alueeseen. Etualue oli identiteettiä ja julkisivu. Siinä on kysymyksessä konventioista joiden kautta ihminen esittää itseään. Taka-alue taas on privaatin piirissä. Tässä maailmassa esimerkiksi säädyllisyys on tajua siitä mikä kuuluu privaatin piiriin.

Uusateismi sekulaariuden kautta iskee privaatin takaisin uskontokeskusteluun. Tai oikeastaan takaisin ihmiseen.
1: Vasemmistolainen intellektuellismi on korostanut tiedostamista ja vapautumista, jossa privaatti puretaan ja kaikesta tehdään julkista. Tiedostumisessa korostuu usein peräti se, että ei muuteta asioita, vaan niihin ollaan ikään kuin vain tunkemassa omaa nenää.
2: Uskonnot ovat perinteisesti kannattaneet siveyttä. Mutta siitä onkin tehty jotain muuta ; Säädyllisyyden sijasta on korostettu julkista siveyskontrollia. Esimerkiksi seksiasiat eivät olekaan olleet privaatissa vaan niitä on pitänyt tunnustaa ripissä uskonnolliselle auktoriteetille ja uskonnon institutionaalisen vallan käyttäjälle. Privaatti onkin ollut pakko tunnustaa.

Sekulaariuden sävyjen mukaantulo uskontokeskusteluun näyttääkin olevan monelle se kaikista vaikeimmin tajuttava asia. Säädyllisyyskeskustelu on niin voimakkaasti siveystematiikan sävyttämä, että harva kristitty edes ymmärtää mitä sekulaari vapaus uskonnosta tarkoittaa. Siksi se nähdään antiteisminä, huonona uskonnon osaamisena ja antisosiaalisuutena joka nähdään vasten uskonnon sosiaalisia ilmenemismuotoja.

Se, että homojen avioliitolla on sama nimi kuin muillakin avioliitoilla nähdään synnin hyväksymisenä. Tosiasiassa tässä kuitenkin sanotaan että jos olet tietynsorttinen hyvä kristitty, niin et välttämättä ole homo tai ainakaan harjoita homoseksuaalista käyttäytymistä. Mutta jos tämän vuoksi estät kaikkia eikristittyjäkin, niin olet lähinnä heikko kristitty.

Voidaankin sanoa, että suuri osa suomen kristityistä vastustaa islamintyylistä teokraattisena ja kannattavat omaa toimintaansa uskonnonvapautena. Ja jokainen kristitty onkin nimellisesti uskonnonvapauden puolella, mutta käytännössä yllättävän moni heistä on nimenomaan sitä vastaan. Ja homoseksuaalisuuskeskustelu on tästä vain yksi ilmentymä.

Uuskieli

Keinovalikoima, jolla tämä toteutetaan on moninainen. Monet niistä keskittyvät ns. uuskielen tuottamiseen. Tämänlaista kieltä käyttävät vaikkapa dominionistit, joiden tavoitteena on uskonnollistaa yhteiskunta läpikotaisin. He kuitenkin katsovat kannattavansa sananvapautta, vaikka tavoitelopputulos, kristillinen valtio, on teokratia. Vielä vahvemman kikkailun saa Intelligent Designistä joka korostaa sitä että se ei ole kreationismia. Kuitenkin kun katsomme perusteluja miksi ID ei ole kreationismia, saadaan perusteluja jotka irtautuvat Nuoren Maan Kreationismista. Kuitenkaan Nuoren Maan Kreationismi ei ole kreationismia siinä mielessä kuin se akateemisesti ja yleisesti käsitetään. Joten ID ei ole kreationismia sen jälkeen kun kieli raiskataan ja sen käsiteet uudelleenmääritellään aivan uusiksi siten että kreationismi on määrittynyt totaalisesti eri tavalla kuin miten se nykyään määrittyy.

Jokainen kristitty kannattaa nimellisesti uskonnonvapautta. Jokainen kristitty ei myöskään kannata valtionkirkkoa. Käytännössä uskonnonvapaus on määritelty uusiksi siten, että uskonnonvapaus tarkoittaa islamilaistyyppisen sharialain ajamaa maksimaalista yhden uskonnon positiivista uskonnonvapautta. Uskontokritiikki ja yritys torpata uskonnollisin motiivein ajetut lakisäännöt - kuten sunnuntaiaukioloaika, olut kauppojen hyllyillä, kristinuskon erityisasema julkisen koulun ohjelmistossa -  nähdään päinvastoin uskonnonvapauden vastustamisena.

Ja itse asiassa jokainen kristitty joka kertoo vastustavansa valtionkirkkoa, vastustaakin kritiikeissään yleensä teokratioita. Tämä on itse asiassa hyvin samantapainen temppu kuin minkä ID:n kannattajat tekevät selittäessään että he eivät ole kreationismia. Sillä vaikka teokratiat pitävät sisällään valtionkirkon, kaikki valtionkirkot eivät ole teokratioissa. Voidaan kuitenkin sanoa että käytännössä kaikki kansankirkot ovat valtionkirkkoja. Ja kansankirkkoa kannatetaan laajasti. Kansankirkot eivät ole käytännössä koskaan teokratioita. Mutta molemmat ovat valtionkirkkoja. Suomi onkin joutunut puolustamaan valtionkirkkojen oikeuksia EU:ssa, koska se itse asiassa täyttää valtionkirkon määritteet.

Sillä valtionkirkon määritelmä on yksinkertaisesti valtioon hallinnollisesti ja taloudellisesti sitoutunut ja siitä riippuvainen kirkkokunta. Friedrich Schleiermacherin ajattelema kansankirkkojärjestelmä taas on valtakunnallista paikallisseurakuntien järjestelmää, johon kuuluu suuri osa kansasta ja jossa jäsenet liitetään kirkkoon lapsena kasteen yhteydessä ja he maksavat kirkollisveroa. Kirkon tehtävä kansankirkossa on toimia kansan moraalisena ja uskonnollisena selkärankana ja korostaa sen - esimerkiksi kristillisiin arvoihin pohjautuvaa - kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Suomen kansankirkkojärjestelmässä parhaat argumentit sen puolesta että se ei olisi valtionkirkko perustuvat kirkon autonomiaan, siihen että kirkolla on itse asiassa enemmän valtaa sisäiseen päätöksentekoonsa ja muutenkin vähemmän kahleita kuin tavallisella valtionkirkolla. Koen tämän argumentin hieman ikävänä, koska ne ovat melko vakuuttavia ja ne kuitenkin pakottavat miettimään sitä että kenties osa kansankirkoista voisi todella olla teokraattisia. Autonomisuuden korostaminen luo toki irtautumista valtiosta, mutta tavalla joka on askel vahvemman teokratian suuntaan.

Kirkko on silti riippuvainen siitä että siihen kuulutaan. Kirkollisverojen romahdus on sille suuri kriisi joka kertoo että miten riippuvainen valtiosta, sen verotuspuolesta, se on. Jos se ei olisi riippuvainen valtiosta, ei valtiollinen juridinen normisto lakipykälineen olisi mikään ongelma koska kirkko ei olisi niistä riippuvainen.

Onkin hupaisaa, miten kansankirkkouttaan korostava kirkko pitää kirkosta eroamista ateismin vuoksi pahana, että se on tuomittavaa vapaamatkustajuutta. Emme siis ole teokratiaa kannattava järjestelmä, mutta ateistinkin tulisi maksaa kirkollisvero ollakseen kunnon kansalainen ja uskonnollisiin rituaaleihin pitäisi niihinkin osallistua haukkumatta ja kritisoimatta koska se on sitä uskonnonvapauden rajoittamista jota pitää jokaisesta tosikristitystä vastustaa.

Lopputuloksena onkin se, että valtionkirkkoutta ja jopa sen pieniä teokratiamausteita kätketään uuskielellä. Tärkein näistä on psykologian termien livauttelu. Janne Kivivuoren "Psykokirkko" tuo esille, miten freudilaisuutta on lainattu kirkon "lempeille puolille". Osittain syynä on se, että psykologia mestaroi hyvinvoinnin ja onnellisuuden alueilla ja se on tältä osin kirkon kilpailija vahvemmin kuin mikään uusateismi koskaan. Samalla kirkko on voinut pehmentää puheitaan ilman että se muuttuisi yhtään vähemmän tuomitsevaksi tai normittavaksi. Suora ja rehellinen normatiivinen puhe "homous on synti" ja "ateismi johtaa tuomiolle ja Helvettiin" on korvattu piilonormatiivisilla lausunnoilla joissa "heteroseksuaalisuus on terveyttä", "homouden takana on äitihaava" ja jossa ateistit ovat psyykkisesti sairaita, surullisia ja onnettomia ihmisiä jotka täytyy eheyttää - tai vaihtoehtoisesti normaaliin tunne-elämään kyvyttömiä "suruttomia" jotka täytyy mielenterveistää yhtä normatiivisesti mutta vastakkaisella tematiikalla.

Miten uskonnollisten uskonnonvapaus korostaa omaa identiteetin ilmituloa niin vahvasti, että he ovat kuin katanafanboyt.

Minulla onkin tullut uskonnonvapauskeskustelusta hyvin vahvasti se tunne, että uskonnon puolella ollaan ihan pihalla. Kenties tässä on yhtenä selityksenä "Jaskan pauhantaa" -blogista saatava lausunto. "Haidt väittää, että vasemmistolaisten (arvoliberaalien) moraali on yksipuolisempaa kuin konservatiivien. Konservatiivin moraali nojaa kaikkiin kuuteen moraalin perustaan, kun arvoliberaali ymmärtää vain kolmea: haitan välttämistä, reiluutta ja vapautta – ja niitäkin hieman eri painotuksin kuin konservatiivit. Arvoliberaali ei ymmärrä, mitä tekemistä sellaisilla asioilla kuin lojaalisuus, auktoriteetin kunnioittaminen tai pyhyys on moraalin kanssa – ellei suorastaan näe niitä kaiken moraalisen hyvän vihollisena. Arvoliberaali ei ymmärrä konservatiivin monipuolisempaa moraaliperustaa, hän kuvittelee, että konservatiivi olisi vailla kykyä empatiaan ja reiluuteen." ... "Havaitsin yhden aika yleispätevän totuuden: Se, joka on väärässä, ei koskaan ymmärrä oikeassa olevan näkökantaa. Se, joka on oikeassa, yleensä ymmärtää missä kohdassa väärässä oleva erehtyy." ... "väärässä oleva ei kykene ymmärtämään, miksi on väärässä."

Esimerkiksi yksityisen käsitys on uskonnoissa klassisesti niin vääristynyt, että se on normatiivisuuden ja tätä kautta poliittisen hyväksymisen läpitunkevaa. He eivät voi siksi edes ymmärtää sekulaariutta. Samoin he ymmärtävät yksinkertaistetut dikotomian teokratia-uskonnonvapaus eivätkä siksi näe valtionkirkon roolia kansankirkkoon. Uskosin että he eivät edes voi ymmärtää, sillä heille islamistien kieltolait ovat jokin uusi järkyttävä asia, kun taas ateisti on kohdannut vastaavaa käytöstä kristityiltä joka ikinen päivä jo kauan ennen kuin maahanmuuttokeskustelu oli millään tavalla relevanttia.

He ovat samanlaisia kuin miekkailumaailmassa olevat katanafanboyt, joille katana on paras miekka ikinä ja jotka loukkaantuvat jos tätä väitettä ei pidetä objektiivisena. Kuitenkin kysymys on enemmän preferensseistä ja mieltymyksistä. Ja jos joku tästä näkökulmasta selittää että pitkä miekka on toisilta puoliltaan parempi, he järkyttyvät koska se jotenkin halventaisi katanoiden superiutta. Se kuitenkin poistaa lähinnä katanafanboyden egosentrisen ajatuksen jossa on yksi paras ja tietty ja että tämän olisi pakko olla kaikilla sama.

Epäyllätyskohu ja suvaitsevainen muihin kulttuureihin tutustuminen

Viime päivinä Jehovan Todistajat ovat saaneet paljon negatiivista uutisointia. He ovat saaneet moitteita henkilötietolain ohittamisesta. Ja selvityksen mukaan Jehovan Toimiva Perhejärjestelmä tuottaa aika ikävän lapsuuden. Kadulla oleva Jehovan Todistaja selitti näihin, että se johtaa lopulta Jehovan Todistajien parhaaksi, ihmiset kiinnostuvat ja kyselevät.

Itseäni tässä kohussa ihmetyttää se, että se ei oikeastaan sisällä uutista. Jehovan Todistajien tapa kerätä tietoja siitä kuka avaa ja minkälaisia ihmisiä oven takana on jotain johon olen reagoinut - en siis vain tiedostanut vaan myös reagoinut - jo ainakin 6 vuotta sitten. Tiedän myös, että henkilörekisteriasia on ollut kivikkoisen tien takana ; Asiasta on valitettu, mutta asiaa on ensin kiistetty ja asiassa kiemurreltu viimeiseen asti.

Ja tuttua on ollut myös se, että Jehovan Todistajilla tilanne on se, että Jehovan Perhemalli nähdään niin täydellisenä, että se tuottaa onnellisia perheitä. Jos perhe ei ole onnellinen, ja esimerkiksi lapset pelkoisia, se johtuu siitä että perhe ei noudata ohjeita riittävän hyvin. Tai siitä että kirpputorilta ostetussa esineessä on demoneja. - Jota kautta voidaan kontrolloida sitä mitä ihmiset omistavat ja heittävät roskiin. (Josta ei muuten "jostain syystä" uutisoitu.)

Viime aikoina erilaisten uskonnollisten yhteisöjen outouksia on tuotu aika paljon esiin. Itseäni ihmetyttää lähinnä se, että niissä ei käytännössä ole koskaan mitään uutta, yllättävää tai edes epäilmiselvää. Kuitenkin kaava näyttää olevan se, että "ihmsiet järkyttyvät ja tiedostuvat". Ja monesti kaava on se, että esimerkiksi "Kirkko järkyttyy Jalovaarasta". Minä ihmettelen lähinnä sitä, miten nämä asiat voivat olla yllätys suunnilleen kenellekään. Näitä voi kokeilla itse, ja homma ei yleensä edes vaadi hirveää kaivelua. Ja asioista on kyllä jauhettu internetissä ja muualla. ;  Henkenä vain tuppaa olemaan se, että näiden seikkojen esilletuominen - vaikka sen tekisi tapahtumadokumentaation kanssa - nähdään suvaitsemattomana uskonnonvapauden rikkomisena jossa ollaan "militantteja ateisteja". Jotenkin näistä kohuista kuitenkin sitten saa kerätä moraalisen närkästyksen ja järkytyksen tuomia moraalipisteitä silloin kun ei edusta uskonnottomuutta.

En kuitenkaan jaksa kauhistella. Olen tyytyväinen, että kauhistuvat. Minusta vuositolkulla myöhässä ja ilmiselvästä asiasta kauhistuvat. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sen sijaan onkin kenties syytä tehdä se, mitä tehdään silloin kun huomataan itsessä ällistys. Minun tilanteessa ällistys johtuu siitä että asiat tiedostetaan vasta nyt.

Ällistys on niin voimakas ja asia niin ilmiselvä, että ensimmäinen mieleen juolahtava ajatus on se, että valehtelija joko valehtelee tai on totaalisen ignorantti. Kysymys on siis tietämättömyydestä ja tietoisesta huijauksesta. "Tyhmä vai paha" on aina varsin ikävä mutta joskus myös ihan toimiva gambiitti. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan nähdäkseni ole tästä.

Kysymys on sen sijaan siitä, mitä uskovaiset tekevät kun he vaativat ateisteja olemaan kiinnostuneita toisistakin kulttuureista. Ensin tämä voi tuntua paradoksaaliselta, sillä tässä asenteistossa ja ideaalissa korostuu tiedonhankinta, kulttuuriin tutustuminen ja kulttuurin ymmärtäminen. Mutta kun asiaa katsoo tarkemmin, voi huomata, että kysymys on nimenomaan siitä miten tämä tutustuminen ja ymmärtäminenb tehdään. Kysymys on aina käytännössä siitä että annetaan toisen kertoa itse valitsemaansa aineistoa dogmista ja sitten käydään katsomassa yksittäisiä rituaaleja.

Kysymys on samasta ilmiöstä, mistä kirjoitin aikanaan "Frasierin" yhteydessä. Kulttuureissa on pintarakenne ja syvärakenne. Pintarakenteen tasolla suvaitsevaisuus on pinnallista ja helppoa. Arvomaailmakysymykset ja infrastruktuuria koskevat asiat ovat usein sen sijaan "nollasummaisia" siinä mielessä että kaikkia ei voida miellyttää. Näissä syntyy helposti konflikteja. Pintatasolla jokainen voi esimerkiksi pukeutua oman uskontonsa mukaisesti. Mutta syvätasolla konflikteja saattaa tulla esimerkiksi siinä saako jotain asioita ylipäätään tehdä vai ovatko ne tabu. Toisen uskonnon kielletty tabu voi aivan hyvin olla toisen uskonnon velvollisuus.

Suurin osa tutustuu ja on kiinnostunut muista kulttuureista juuri siten että he kanssakäyvät pinnallisella pintarakennetasolla. Syvärakennetasolla ei koskaan sen sijaan tapahdu mitään. Ollaan sekulaaristi tästä kysymyksestä. Olen itsekin huomannut tätä erityisesti monikulttuurisuutta puolustavien parissa. He ovat olleet järkyttyneitä "hetero priden" vuoksi siksi, että tässä on mukana muslimeja. On selvää että monikulttuurisuuden ystävällä on vahva kognitiivinen dissonanssi kun islaminuskoinen maahanmuuttaja mollaa homoseksuaaleja. Tämä purkautuu yleensä siinä että islaminuskoinen nähdään hairahtuneena, että hän ei näe että kristinuskon monokulttuuridogma huijaa jotenkin islamilaisen mukaansa. Tämä tietysti halveksii islamilaisten älykkyyttä ja unohtaa sen mitä islaminuskossa suhtaudutaan homoseksuaalisuuteen. Vaatimus on yleensä ollut pyyntö tai vaatimus sekulaariin hiljaaoloon näissä skismaattisissa kysymyksissä. Syvärakennetta torjutaan ja mitä enemmän sitä torjut, sitä suvaitsevaisempi olet.

En ole tähän tyytyväinen. Minusta tämä ei ole mitään "kiinnostusta". "You talk the talk and you walk the walk." Ja vähempi on yhtä tyhjän kanssa. Se, että Jehovan todistajat opettavat asteittain mukaan uskontoonsa ja tutustut heidän kontrolloimana aikanaan ja tapanaan heidän kulttuuriinsa jättää "kiinnostuneelle" kokemuksen dogmeista ja rituaaleista. Mutta hänellä ei ole mitään käsitystä siitä mitä tarkoittaa elää Jehovan todistajana. Siksi onkin selvää että keskustelu uskonnottomien kanssa on hyvin vaikeaa. Sillä on hyvin vaikeaa ymmärtää että uskonnottomat näkevät rituaalit pelkkänä kuplana ja dogmat kertovat vain osan totuudesta. Ja että nämä symbolit ovat olemassa aina syvärakenteen tukemisen vuoksi. Siksi kun uskonnoton ei laula Suvivirttä, kysymys ei useinkaan - toki joskus on - ole "kiinnostuksen puutteesta", vaan siitä että syvärakenteeseen on tutustuttu liikaakin. Syvärakenne on tuttu, toisin kuin useimmille uskovaisille.

Tästä tutustumisen syvyydestä voi kertoa esimerkiksi juuri se, että itselleni Jalovaara oli "vanha tuttu" eikä mikään yllätys. Tai että tämä Jehovan Todistajakohu oli vielä vahvempi - uutuusarvoltaan yhtä suurta haukotusta. Minulle esimerkiksi uskontokritiikki tarkoittaa suunnilleen samaa kuin se, miten naapuri suhtautuisi jos naapurissa olisi vanhempi joka hakkaa lapsiaan äärimmäisen raa-asti sitä kasvatukseksi kutsuen. Vaikeaa siinä on kuunnella sitä puhetta, joka vertautuisi siihen että nähty ja koettu ja kuultu nihiloitaisiin vain sanomalla että "ethän sinä lapsettomana ymmärrä miten rankkaa lasten kasvatus on". Siinä ei voi sanoa muuta kuin että "Kenties sinulla on sanomissa vinhaa perää, mutta en ole tiennyt että amputaatio silti olisi hyvä kasvatusmenetelmä. Kai sitä nyt sen verran tajuaa ilman omia kakaroitakin?" Että tuolla periaatteella voi tietää asioita paremmin kuin tyyppi joka ei edes asu naapurustossa ja joka on ollut kerran yhteisessä kaupan jonossa sen väkivaltaisen kasvattajan kanssa.

Alas matriarkaatti!

Tuoreen "Suomen Kuvalehden" sarkakuvissa oli "Kramppeja ja Nyrjähdyksiä", jossa mies oli vaatekaupassa vaimonsa kanssa. Vaimo korosti, että hän on suvaitsevainen. Että hän antaa homojen mennä avioon, ja sallii miesten pukeutuvan vaikka vaaleanpunaiseen paitaan - kunhan se ei ole hänen miehensä.

Tämä ei vastaa omaa elämääni. Oma elämänkumppanini on kenties valitettavissakin määrin niitä ihmisiä jotka pukeutuvat kuin rekkalesbot. Ei siksi, että olisi rekkalesbo (en ole sentään niin naisellinen). Vaan koska hän ei välitä. Tässä suhteessa elämäni onkin onnellista ja voin pukeutua niin omalla tyylillä tai harkitsemattomasti  kuin ikinä haluan.

Sen sijaan laajemmin ilmiö kyllä vastaa kokemusmaailmaani ; Jotenkin näyttää siltä, että moni nainen kokee että heillä on ikään kuin oikeus puuttua esteettiseen maailmaan. Miesten pukeutumista voi ohjata neuvoin ja kehotuksin. Osa naisista tekee tätä siten, että he esimerkiksi arvioivat jokaisen vaatteen tyylikkyyden tai tyylittömyyden. Eräs tietämäni nainen jonka kanssa olen usein tekemisissä, arvioi uusien vaatekappaleideni kohdalla esimerkiksi sitä, sopiiko viininpunainen miehelle vai ei.

Tässä kohden voidaankin sanoa, että yhteiskunnassa on miesten pukeutumista ohjaava "muoti" jota ei saa rikkoa. Rikkomista ohjaa kaksi tahoa. Jos mies esimerkiksi pukeutuu vaaleanpunaiseen, niin on kaksi ryhmää jotka ohjastavat "oikeille teille".
1: On miesten sisäistä valtaa. Tässä tyylikeinona on maskuliinisen mitätöiminen ja homoseksuaalisuuskategoriaan tiputtaminen. Pukeutuminen on siis joko "munatonta", "nössöä" tai "homoa". Keinona on aggressio, huutelu ja kenties jopa tappelemiseen kehottaminen. (Tyylitajusta ja pukeutumisesta aivan selvästi obsessiivisesti kiinnostuneet miehet käyvät päälle. Joka on minusta aivan helvetin homoa!)
2: On naisten valtaa, jossa ohjastetaan, neuvotaan ja paheksutaan vääristä ratkaisuista.

Keskustelin tästä seikasta, en siis tappelupuolesta vaan korostetusti siitä naisten estetiikasta. Minulle kerrottiin, että syyllinen on mieskulttuuri. Sanottiin että saan heteromiehenä pukeutua niin pinkkiin kuin haluan. Ja minua kannustettiin sisarellisella huudolla "Alas patriarkaatti!" Ihmettelin tätä. Koska naisethan siinä oli päättämässä että valta estetiikkaan ja pukeutumiseen on heillä ja että miehen olisi pysyttävä siinä. Jos mies päättää että naien paikka on keittiössä, hän harjoittaa patriarkaattia. Ehdotin että tässä on taustalla enemmän heteronormatiivisuus jossa sukupuoli nähdään ikään kuin työnjakona ja tiettyinä valta-alueina. Ja että tässä ei mies sorra naista vaan nainen miestä. Ja että voimanlähde on sukupuolineutraali normaalilla normatisoiva maailma jota voisi kutsua sukupuoleen sitomattomasti muodossa "heteronormatiivisuus".

Minulle sanottiin suoraan että heteronormatiivisuus ja patriarkaatti nimenomaan ovat sama asia ja toisistaan erottamattomia. Että heteronormatiivisuus on sisäänrakennettuna patriarkaattiin, erottamattomasti ja ylittämättömästi. ; Minua opastettiin että maailmassa on oletus että naiset ovat muotiasioissa parempia kuin miehet. Ja tämä on patriarkaatin väheksyvä oletus. Tässä korostettiin että kyseessä on valtapeli jossa nainen on sorrettu koska muotia pidetään automaattisesti vähempiarvoisina kuin traditionaalisesti miesten kiinnostuksen kohteita kuten urheilua.

En toki voi olla enempää yksimielinen siitä että urheilun seuraamisesta on jostain absurdista syystä tehty tärkeää, jopa suorastaan isänmaallinen kansalaisvelvollisuus, kun taas muodista kiinnostuneet ovat pinnallisia kanoja (naiset) ja homohtavia ei-tosimiehiä (miehet). Samoin tietysti olen samaa mieltä siitä että naiset ovat ehkä tietoisempia tyyliasioista siksi, että yhteiskunta asettaa naisille enemmän ulkonäköpaineita kuin miehille.

Silti en voi olla tuomatta esiin sitä, että tässä nimenomaan yritetään mitätöidä tyylitajupyrkimys. Se, että pinkki paita on miehen päällä ja tätä pidetään jonkinlaisena puolustettavana vapautena kuvastaa juuri sitä että kenties juuri tämä priorisointi rikotaan. Ehkä naiset ovatkin saaneet paremman saaliin, oikeasti merkittävissä asioissa valta on heidän käsissään. Voidaan jopa sanoa, että kenties miehet on huijattu pois esteettisestä elämyksiä tuottavasta kokemusmaailmasta ja opetettu menemään töihin suorittamisen ja vallan maailmaan. Ja että tässä keinona on vääristää prioriteetit lähtökohdiltaan. Eli kenties työssäkäyminen ja toisten pomottaminen eivät ole mitään rakentavia ihmisen itseisarvoja tai maaleja, vaan huijaus jolla miehet ikään kuin saadaan tärkeyden illuusion nimissä tavoittelemaan jotain ikävää ja tylsää jota ei oikeasti haluaisi tehdä!

On merkittävää, että usein tässä suhtaudutaan ilmiöön ja tilanteeseen sukupuolen eikä tilanteen mukaan;
1: Keskustelussa nousi esille naisten humpuukituotteet. Feministi oli varsin tyytymätön siihen että jos tuote on suunnattu ja sitä markkinoidaan naisille, se on aina (a) pinkki tai vähintäänkin pastellisävyinen, (b) ja sen toimintoja on karsittu koska eihän nyt naiset voi ymmärtää mitään monimutkaista.
2: Sama ihminen oli kuitenkin sitä mieltä että miesten puku tekee miesten elämästä helpompaa ja että tyylitajusta tehdään naiselle ikään kuin ylimääräinen haaste josta olisi suoriuduttava. Mies voi periaatteessa mennä mihin tahansa työtilaisuuteen puku päällä, kun taas naisten on pakko miettiä pukeutumistaan enemmän, koska naisilla ei ole samanlaista uniformua tarjolla kuin miehille. Eli kun (a) miesten vaatteista poistetaan värivaihtoehtoja ja se on musta tai ainakin tumma (b) poistetaan muotoilun ja yksityiskohtien variaatiota koska eihän miestä innosta estetiikka, on miehen syytä olla tyytyväinen.

Ragean? Minäkö muka?!!

Itse provosoiduin - uskomatonta kyllä tämä luonteelleni aivan totaalisen vieras ja toodeeellaa yllättävä reaktio, jota kukaan ei taatusti ikinä missään osaa odottaa minulta -  tästä tilanteesta sen verran, että hylkäsin neutraalin heteronormatiivisuuden. Otin sen sijaan käyttöön "alas matriarkaatti" -huudon. Perustelin tätä sillä että sanoilla on denotaatiot ja konnotaatiot;

Peruskäsitteitä;
1: "Patriarkaatti" on viittaus joka käsittelee vallankäytön jakoa ja sen soveltamista. Sitä ei liitetä miehiin sukupuolena vaan mieheen ideaalina. Kulttuuri yrittää tietysti rakentaa mielivaltaisen yhteyden näiden kahden välille ja rakentaa niin että jos sukupuolesi on mies, käyttäydyt kuten "patriarkaatti miesmalli" käskee. Patriarkaatissa on kysymys "miesvallasta". Siitä vapautuminen on emansipaatiota.
2:  Naisille ja miehille jaetaan valta-alueet, tätä jaottelua voidaan kutsua heteronormatiivisuudeksi. Siinä on määritelty mitkä ovat naisen ja miehen valta-alueet. Nähdäkseni miehen valta-alueeksi on otettu työ talon ulkopuolella. (Velvollisuudet ovat tässä mukana.) Samoin kotityöt hellan ja nyrkin välissä on määritetty naisten valta-alueeksi. Ja tyylitaju. Kulttuuri yrittää rakentaa niin että yksilöt huolehtivat omista vastuualueistaan eli valta-alueistaan. Oman sukupuolen roolien ylittäjää rangaistaan olipa hän nainen tai mies.
3: On määritelty niin, että emansipoiva feminismi ajaa tasa-arvoa eikä suoraan naisten asiaa. Käytännössä kaikki mitä feministit vastustavat on patriarkaattia.; jos mies pyrkii naisen valta-asemalla hankkimaan vapautta, tätäkin pidetään miehen syyllisyytenä. Miesvallan hallintaan on siis annettu myös se, missä rajat menevät.

Kun kohdataan tilanne jossa tätä miesten pukeutmisen jarruttamista ei saa kutsua "matriarkaatiksi" on mielenkiintoinen. Voidaanhan senkin kohdalla sanoa että ei siinä vihata naista, vaan naiseuteen liitettyä vallankäyttöä. Kun tätä pitää kutsua patriarkaatiksi joka viittaa mieheen. Tätä pidetään asiallisena ja tästä luopumiseta pahastutaan. Derrida, Foucault ja muut vastaavat perinteet opettavat että tälläisissä tilanteissa on hyvä kysyä että "miksi". Ja näiden teorioiden nojalla feministit itse usein toimivat, joten oletan että ne ovat kelpo keskustelunlähde. En siis rakenna omia määritteitäni vaan kuljetan asiaa omista ehdoistani joustaen ja toisen argumentaatiomaailmaa soveltaen.

Näkisin että tärkeimpänä syynä "matriarkaatti" -sanan käyttöön on se, että sanoilla on paitsi ideologisesti korrektit ja viralliset määritelmäsisällöt, ns. denotaatiot, niin niin niillä on myös konnotaatiot, mielikuvat. Politiikassa, joka on vallankäyttörakenteiden ytimessä, ihmisiä ohjataan juuri imagolla ja mielikuvilla. "Matriarkaatissa" on tietty viesti jota ei haluta tuoda esille. "Patriarkaatti" -sanan soveltamien kaikkeen sukupuolisuutta koskevaan vallankäyttöön pitää itsessää sisällään piilotetun valtarakenteen ja viestin. Sanan konnotaatioissa on poliittinen valtarakenne joka yritetään piilottaa. ~ Tämä on : Patriarkaatti viittaa mielikuvissa miehiin. Nainen voi silloin hakea itselleen syyttömän uhristatuksen ja delegoida vastuun muualle. MYÖS silloin kun tosiasiassa hän itse on rajoittamassa toisten oikeuksia tehdä asioita. Esimerkiksi juuri jos nainen vaatii miestä pukeutumaan toisella tavalla, hän vahtii oman valta-alueensa sisältöä. Hänen on vaikeampi tiedostaa että hän on sortaja, koska patriarkaatti -sanan konnotaatiot viittaavat miesten valtaan ja mielikuva niistä sukupuolielimistä salakuljettuu mukana. Tällä rakennetaan tilannetta siihen, että naiset saavat lisää valtaa niillä alueilla jossa miehillä on ollut valtadominanssi. Mutta miehet eivät saa valtaa siellä missä on naisten valtakunta.

Koska tiedostaminen on muutoksen ensimmäinen askel, vaaleanpunaisen paidan kantaminen on vielä kauan jotain jota mies ei voi tehdä.