Moralismin määrittelyn alustamista

Moralismia moititaan. Moraalista pidetään. Toisaalta moralismista valittamista rakastetaan. Ja joskus kysytään että onko moralismista moralisointi sekin moralismia. Tämänlaisien kysymysten taa piiloutuu sellainen kysymys, että mitä moralismi on. Ja se miksi se on vastenmielistä.

Yleisesti ottaen moralismissa nähdään ärsyttävänä muutama seikka.
1: Puuttuminen. Ihminen ikään kuin on ”parempi ihminen” joka sitten tulee puuttumaan toisten ihmisten asioihin. Tämä näkökulma esittää, että moralismin ongelmien ydin ei ole eettinen tai moraalinen vaan sosiaalinen ; Moralisti on elitistisesti parempi ja asettaa itsensä hierarkiassa ylemmäksi. Tämä osuu sitten tilanteeseen riippumatta siitä onko moralistin oma näkemys moraalisesti perusteltu vai ei.
2: Näkemys siitä, että moralismi on sitä että moralisti korostaa eettisen ongelman sijaan omaa erinomaisuuttaan. Joka sanoo, että moralismin ongelma on se, että se siirtää moraalisen kysymyksen sosiaaliseen kysymykseen ja aiheesta keskustelijaan. Joka on tietenkin ongelmallista. Moralisti on keskustelussa tällöin red herring joka vie asian pois asiasta. Ongelmana tässä näkökulmassa on se, että usein (1) tulkinta motiiveista tulee muilta kuin ihmiseltä itseltään ja (2) tämä selitys on itse asiassa ytimeltään ad hominem ja red herring joka kannanottona nimenomaan siirtää keskustelun asiasta yksiloihin, moralistiin. Usein moralisti esittää eettisperustaisia argumentteja ja itsekorostusteema tuodaan keskusteluun. Ja tämä tapautuu riippumatta siitä onko moraalisen argumentoinnin taustamotiiveissa itsekorostusta tai ei. Moraaliargumentit ei sinällään välitä taustamotiiveista. Ne ovat perusteltuja tai eivät. Tämä selitys asettaa moralisteista moralisoijat vaikeaan paikkaan.
3: Ajatus siitä, että moralisti joko keskittää huomionsa ulos tai on peräti kaksinaismoralisti, eli hän keskittyy enemmän muihin kuin itseensä. Moralismi on moraalia jossa ei välttämättä eletä omien normien mukaan tai puututa omiin puutteisiin vaan kiinnitetään huomiota ulkopuolelle ja muihin ihmisiin kuin itseen. Tässä näkökulmassa moraalia koskevat syytökset moralistin suusta voi kuitenkin olla perusteltua ja kysymys on lähinnä sen kohdistamisesta ja siitä kehen se pitää kohdistaa ensin.

Nämä näkökulmat korostavat sitä että moralismi on itse asiassa moraalisuutta joka tuodaan esiin huonolla tavalla, moralisti ei noudata niin sanottuja hyviä tapoja. Joka nostaa esiin sen kysymyksen että onko moraalisuus itse asiassa tärkeämpää kuin hyvät tavat vai toisin päin. ; On selvää, että suurelle osalle ihmisistä on olemassa moraalikysymyksiä ja ne voivat vaatia myös moraalivaateiden kohdistamista oman elämän ulkopuolelle. ; Harva esimerkiksi näkee että olisi ongelmallista jos joku puuttuu vaikka lapsen kohtaamaan pahoinpitelyyn vaikka ei olisikaan mitenkään virheetön ihminen itsekään. Tai tekee tämän voidakseen kehua netissä jälkikäteen olevansa hyvä ihminen. ; Toki ihanteellisinta voisi olla jos ihminen olisi moraalisesti korkealaatuinen eikä rehentelisi teoillaan. Mutta jos vaihtoehtona on tehdä tai jättää tekemättä niin vaaka helposti kallistuu epäkohteliaan moraalin puolelle.

Tällä on tietenkin implikaatioita jos puhutaan vaikka poliittisesta korrektiudesta joka enimmäkseen käsittelee niinsanotusti erilaisia hyviä tapoja koskevia vaatimuksia. Kuten sitä millä nimityksillä ihmisiä tulee kutsua.

Ja tästä herääkin kysymys siitä että ovatko moralistit vain ihmisiä jotka ovat herkkiä moraalisille normeille ja jotka mielellään nostavat esiin toisten puutteita näiden noudattamisesta. Ja jotka ovat rohkeasti valmiita ottamaan kantaa epämoraalisuuksia vastaan vaikka moraalisten impulssien sensurointi olisikin hyvien tapojen odottama, ellei peräti vaatima.

Näkisin, että tätä voidaan täsmentää. Moralismi ei ole pelkkää epäkohteliaisuutta. Siihen voidaan liittää myös ajatus siitä että moralismi itsessään epäonnistuu paitsi etiketin niin myös moraalisuuden kannalta.

Ehkä helpoiten huomattava asia on se, että moralismi on usein sidoksissa siihen että eri ihmisillä on erilaiset moraalikäsitykset. Kun moralisti siirtää omaa moraalimalliaan toisen yli, hän tekee usein – ei aina, mutta usein - asioita jotka ovat ärsyttäviä juuri sen vuoksi, että hänen esittämää moraalia ei itse asiassa edes pidetä moraalisena. ;

Tämä näkyy siinä että jos minulle tulee kristitty sanomaan, että uskonnottomat voivat vain mennä ja tappaa ja pahoinpidellä ihmisiä, se on loukkaavaa koska hyvin ankarasti koen – ja pelottavan usein myös joudun yrittämään aktiiviesesti sitä – että olen väkivallaton. Tämä on loukkaus jossa minua syytetään tai vihjaillaan moraalirikkeistä jotka eivät osu minuun. Se on toisin sanoen perätön loukkaus. Mutta sitten jos kristitty tulee minulle sanomaan miten minun on kohdeltava homoseksuaaleja, niin tyrmistys on sitä että kuvaus homojen oikeuksista osuu mutta sillä ei ole minulle samaa merkitystä kuin kristitylle. Kummassakin tapauksessa peruskokemus on se, että minun moraaliani ei edes viitsitä ottaa harkintaan. Samalla kun tullaan sitten neuvomaan minulle. ; Joka korostaa tietenkin sitä moralismiin aika kiinteästi kuuluvaa sosiaalista puolta. Mutta nostaa esiin sen, mitä asioita eri moraalimalleissa on eri tavalla. Ja tätä kautta voidaan rakentaa jotain nyrkkisääntöjä jotka ovat itse asiassa sellaisia että ne eivät ole yhtä maailmankuvasta toiseen vaihtuvia – ainakaan käytännön tasolla.

Moralistin voidaan katsoa olevan toiminnassaan epämoraalisia seuraavilla tavoilla;
1: Moralisti vaatii että muut ottavat osaa hyveellisiin toimintoihin jotka ylittävät velvollisuudet. Toisin sanoen moralisti esittää että jokin sinänsä moraalisesti korkeatasoinen teko olisi velvollisuus vaikka se onkin jotain joka olisi vain hyvä tehdä. Tästä erosta klassisin ero näkyy sodankäynnissä. On nähty usein tärkeäksi korostaa, että sotilaalla on velvollisuus puolustaa maataan, mutta sen sijaan sankarillinen uhrautuminen sodassa vaikka tovereiden henkeä pelastaen oman hengen kustannuksella ei voi olla velvollisuus. Vaikka sellaisesta teosta sitten kuitenkin palkitaan mitalein joko ennen tai jälkeen kuoleman. Tätä kautta voidaan esimerkiksi ymmärtää miksi uskonnollinen toiminta edes kulttuurilla glorifioituna ei ole kaikista osallistuttamisen arvoista; Kysymys ei ole välttämättä suorasta uskonnon halveksunnasta vaan siitä että virsilaulut ja muut vastaavat ovat hyvä asia jota voi tehdä mutta sen ei pitäisi olla velvollisuus.
2: Moralisti vaatii muita ottamaan osaa toimintoihin jotka ovat moraalisesti neutraaleja tai merkityksettömiä. Asialla ei ole moraalista arvoa mutta siihen kuitenkin velvoitetaan. Tämä on luultavasti hyvä lähestymistapa katsoa miksi poliittista korrektiutta monesti vastustetaan. Kyse ei ole välttämättä siitä että ei ymmärrettäisi että hyvien tapojen mukaan homoja ei kutsuta hinttareiksi eikä mustia neekereiksi. Mutta sanojien mielessä nämä ovat ”neutraaleja termejä” joita on kouluaikana luettu oppikirjoista. Ja kun tälläinen armoitettu jästipää ei ole pysynyt yleisen kielenkäytön mukana hän kokee, että tässä velvoitetaan pikkuasioihin,
3: Moralisti syyttää muita moraalittomista teoista, vaikka näillä ihmisillä on legitiimi syy olla toimimatta jotenkin. Tälläisen voisi nähdä liittyvän perhejuhliin joihin on luvattu mennä mutta jonne ei voidakaan mennä vaikka lapsen sairastumisen vuoksi. Lupauksen rikkominen, pettymys ja mahdollinen juhlien järjestelyihin liittyvät käytännön työt tuovat riesaa tilanteessa ja tässä voidaan intoutua.
4: Moralisti asettaa tiukkoja syytöksiä ja ylilyöviä rangaistuksia pienistä moraalisista rikkeistä. Toisin sanoen suuttumuksen ja rangaistuksen määrää ei ole mitoitettu aikaansaatuun vahinkoon tai pahaan tekoon. Massiiviset nettiraivokampanjat ovat tästä varmasti hyvä esimerkki. Moralisti toisin sanoen tekee pahaa sen vuoksi että hän antaa itselleen tekosyyn tehdä pahaa. Mutta oikeutus on pienempi kuin paha jonka hän tekee.

Tätä kautta voidaan nähdä, että moralismissa on itse asiassa moraalinen puute. Joka tekee siitä ongelmallisen koska voidakseen moralisoida tulee asettaa moraali tärkeään sijaan. Moralismi, toisin kuin moraali, on jotain joka liiallisena uhkaa moraalisuutta.

Sosiaalinen ja moraalinen kulma yhdistettynä voi johtaa jopa siihen, että on otettava esiin vielä yksi näkökulma. Ajallinen näkökulma. Voidaan nimittäin jopa nähdä että sosiaalisessa ympäristössä ajan mittaan moralismin ongelmat voivat paisua. Kun kritiikkiä voimistetaan syntyy erilaisten moralististen ryhmien polarisoitumista jossa ihmisille tulee yhä äärimmäisempiä näkemyksiä. Kuuntelu, konsensus ja ylipäätään kohtuu unohtuvat helposti. ; Kun vastapuoli moralisoi tätä on entistä vaikeampi ottaa vakavasti edes kuunteluun. Moralisti ampuu siis omia joukkojaan jalkaan.

Selvästi tälläinen äärimmäistyminen voi aikaansaada riskejä; Esimerkiksi takavuosina maahanmuuttokritiikin pääteema oli, että he vastustavat vain haittamaahanmuuttoa. Korostettiin että ei vastusteta kaikkea maahanmuuttoa, etenkään työperäistä. Kuitenkin viime aikoina on entistä vahvemmin esitetty näkökulmia jossa hyötymaahanmuutto on kyseenalaista koska eihän niitä maahanmuuttajia tarvita kuin tulkeiksi joita tarvitaan kun maassa on niin paljon maahanmuuttajia. Ja että Oulun näkökulmassa on vain torjuttava laajasti kaikkea maahanmuuttoa – tuomittujen rikollisten karkotus ei alleviivatusti riitä – ja lisäksi tässä on korostettu että suvakit ja liberaalit ovat hekin syyllisiä. ; Toisin sanoen eletään yhä vahvemmin maassa jossa ”suomalaisten suojelu haittamaahanmuuttoa vastaan” tarkoittaa yhä useammalle ja yhä vahvemmin sitä että puolustetaan ”ei-liberaaleja suomalaisia” ”kaikelta maahanmuutolta ja suvakeiltakin”. Suvakkejen raiskaaminen taas sitten on jotain jota pidetään peräti toivottavana koska sellainen olisi seurauksiltaan käännyttävä aktio.

Tässä ongelmana on tietenkin se, että äärimmäistyminen sisältää helposti ajatuksen siitä että olisi ”objektiivinen normaali”. Minulle se on tietenkin aika luonteva ajatus. Mutta monille ei. Enkä puhu tässä avoimesti moraalirelativisteista. Vaan moraalirelativisteista jotka kamppailevat nimellisesti moraalirelativismia vastaan; Nykyään moraaliasioissakin pitää saada olla erilaista mieltä ja muu torjutaan ”poliittiseksi korrektiudeksi”.

Ja tämä tavallaan avaa ongelmia soveltamiselle.

Voidaan nimittäin sanoa, että tiedämme että jos moralisti jatkuvasti ylireagoi, ylivaatii ja käyttää voimaa legitimoidakseen moraaliset kannanottonsa kaikkien yhteisiksi käytösnormeiksi, on moralisti taistelemassa moraalia vastaan. Ongelmaksi tuleekin se, että käytännössä kaikki ajattelevat että juuri heidän moraalinsa on se kohtuus. Maahanmuuttokriitikot kokevat että on rationaalista ja kohtuullista torpata lapsenraiskarit ja pitää nollatoleranssi lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle ja että tämän motiivin edellä on sitten kohtuullista rangaista ”suvakkeja” joko lailla ja jossain erityistapauksessa jopa lynkkauspartiolla. Heistä tämä on ”tilanteen vaatimaa joskin epämiellyttävä uhraus”. Tai jopa jokin josta voi nauttia sadistisesti koska se on oikeudenmukainen rangaistus.

Minusta näin aggressiiviseen ja käsittämättömän ylimieliseen materiaaliin ei voi suhtautua muutoin kuin kertomalla, että totean, että jos kansallismielisyys ja Suomen puolustaminen on todella tätä niin en näe mitään syytä kenellekään henkensä kaupalla puolustaa näin ajattelevia ihmisiä ja heidän perheensä jäseniä matkalta pakolaisleirinomaisiin asumusoloihin Siperiaan. Mutta tämä on vain minun näkemykseni kohtuudesta. ; Kaiken voi relativistisoida kun mietitään sitä miten jokainen aidosti ja rehellisesti sanoo mielipiteensä välittämättä poliittisesta korrektiudesta.

Jos on selvää että moralisti ylireagoi, pitäisi tietää mikä on kohtuus. Jotta voidaan puhua velvollisuuksien ylilaajentamisesta olisi tiedettävä asialliset velvollisuudet ja erotettava ne asioista jotka ovat vain moraalisesti toivottavia. Jos rangaistukset ovat liiallisia olisi tiedettävä mikä on sopiva rangaistus. Ilman kriteereitä käy helposti niin että jos voimme pitää mitä tahansa kohtuutena ja asiallisena ja järjenmukaisena niin sitten mikään ei tavallaan ytimeltään ole perustellusti sellaista. Jolloin kaikesta tulee vain moraalista hälinää jossa kritiikki hukkuu hälinään sen vuoksi että emme osaa enää sanoa mitkä moraalivaateet ovat asiallisia ja mitkä eivät.

Joten ei ihme, että käteen jää vain sosiaalinen. Kuka edustaa mitäkin valtapeliä ja intressiä. Sillä jos otetaan kaikista lujinta moraalia edustava klassinen objektiiivinen moraali, niin sellainen moraali on ehdottomasti olemassa ilman ihmisiä. Mutta se ei välttämättä ilmene ilman ihmistä. Vahvinkaan ja ehdottominkaan moraali ei välttämättä toteudu. Muilla moraaleilla tämä on tietenkin vielä vaikeampaa. Ihmisten valtapeli ja poliittinen metelöinti sen sijaan toteutuu joka tapauksessa. Se on olemassa niin kauan kuin on ihmisiä toimimassa. (Koska kaikessa ihmisten valintojen ja päätösten toteutusavaruuksissa on valtaa olipa se sitten metafyysiesti olemassa tai ei.)

Ja tämä voidaan tavallaan nähdä moraalin ja moralismin väliseksi kaikista oleellisimmaksi eroksi. Miksi ne ovat kaksi eri asiaa. Ja pelottavinta on, että moralismi useimmiten naamioituu ja valehtelee olevansa moraalia. Tai mikä pahempaa: Emme edes valehtele.

Äpärä

Jussi Halla-ahon avioton lapsi on tullut päivän yhdeksi tärkeimmäksi poliittiseksi uutiseksi. Tätä miettiessä voidaan tiedostua vaikka siitä että Halla-ahon politiikassa ja toimintatavoissa on paljon moitittavaa. Lapsi tuskin on sellainen.

Sanoisin jopa niin että jos 20 vuotta sitten Halla-ahon ateismi olisi ollut kauhistus ja siviilipalveluksessa olemisensa olisi ollut kriisi 15 vuotta sitten, täytyisi aviottomien lasten kanssa mennä jonnekin iloisen 1950 -luvun perinteisille ns. kristillisille arvoille.

Joka onkin alleviivaukseni sille että miksi mikäkin on kohu. Ja miksi esimerkiksi kiinnitämme enemmän huomiota jos lestadiolaispappi on pedofiili kuin jos pedofiili on satunnainen. Kyseessä on odottamattomuus ja konflikti. ; Vanhaa uutisia koskevaa iskulausetta mukaillen ; Miestä pureva koira ei ole uutinen, koiraa pureva mies on.

Poliitikkoihin tavataan yhä nykyäänkin - jopa aikana jolloin maanläheisyys, maisterijätkyys ja poliittinen epäkorrektius ja anti-elitismi ovat oleellinen keino päästä politiikkaan - kuva hienostuneesta ja sofistikoituneesta ja ylevästä maan hoitamisesta. Tavalla jossa poliitikolla olisi ikään kuin kovemmat velvollisuudet. Tai ainakin odotukset siitä että he olisivat jotenkin paitsi edustamassa kansaa niin olemassa myös jotenkin harvinaisen mallikelpoisia ja edustavia kansalaisia.

Tässä kohden itse viitsin sanoa sen verran että Halla-ahon kriisissä oleellisin on enemmänkin tausta. Taustallahan on se, että Halla-aho oli lehdistölle ilmoittanut väärän lapsiluvun. Avioliiton ulkopuolinen lapsi oli sitten facebookpäivitys. ; Halla-aho ei siis ole ollut rehellinen medialle.

Itse pidin Halla-ahon omasta vastauksesta; Hän selitti miten "Olen tehnyt yksityiselämässäni virheitä, joita en saa tekemättömäksi. Olen pyytänyt anteeksi niiltä, joille asia kuuluu, ja elänyt seurausten kanssa parhaan taitoni mukaan. Olen tunnustanut kyseisen lapsen ja huolehtinut muista asiaan kuuluvista velvoitteista." Tässä kohden hän ei selittele asiaa mitättömäksi ja yritä korostaa miten merkityksetön asia on. Astetta heikompi medianhallinnan kommentti on se, jossa Halla-aho selittää uutisen ajankohdan olevan tarkoitushakuisen ja korostaa miten "Tämä on itse aiheutettu ongelma." Tässäkin vika ei ole siinä mitä hän sanoo ja ajattelee, vaan yleinen ihmisten analyyttisen heikkous ; Kun selitetään että uutisen julkituloaika on poliittista peliä ollaan menossa askel selittelyjen ja vähättelyjen suuntaan. (Eli; Itse näen että selitys on aika uskottava. Mutta joku voi silti nähdä sen yrityksenä oikeuttaa tekoa jotenkin. Koska eivät osaa tai halua keskittyä tarkemmin asian äärelle.)

Itse näkisin että Halla-ahon avioliiton ulkopuolinen lapsi on ongelma lähinnä jos kannattaa vahvasti perinteisiä perhearvoja. Itselläni on esimerkiksi ollut tilanne jossa minulla olisi ollut mahdollisuus tuottaa maailmaan lapsi ihmiselle joka halusi lapsen mutta ei halunnut miestä elämäänsä. (Itse taas en halua tuottaa maailmaan kuolevaisuutensa tuntevia tietoisia olentoja. Ei täällä niin kivaa ole elää, että olisi jotenkin erityisen moraalinen teko ainakaan.) En tarttunut tilaisuuteen mutta ymmärsin siitä että avioliiton ulkopuolisen lapsen takana voi olla monenlaisia syitä.

Asia onkin tältä kohden sidottavissa jopa Halla-ahon persoonaan itseensä. Jos sama olisi tapahtunut Timo Soinille, tilanne olisi oleellisesti erilainen sillä hän on esiintynyt korkealaatuisen moraalin suoraan sanojana. Soinin asenteet ovat olleet hyvinkin moralistisia. Hän on ottanut kantaa monenlaisiin asioihin ja tämänlainen vaatii sitä että itsekin noudattaa erilaisia moraaliperiaatteita. Jussi Halla-aho ei sen sijaan ole koskaan esiintynyt minään moraalisena agenttina. Itse asiassa koko hänen toimintansa on kautta aikojen ollut sitä että hän on avoimesti kelmeä ja aavistuksen karmivakin. Hän ei ole koskaan leikkinyt minkäänlaista parempaa tai moraalisempaa ihmistä - toisin kuin vaikkapa Soini. Näin ollen Halla-aho ei paljastu kaksinaismoralistiksi, ainostaan jokseenkin moraalittomaksi. Tämä tekee hänen hairahduksestaan kaksinaismoralismin verran vähemmän paheksuttavan.

Nykyaikoina, aikoina jolloin Jeesus ei ole ainut sallittu ja hyväksytty uusioperheen kasvatti, paheksunta jäänee aiheensa vuoksi vähäiseksi. Toki joku moralistikristitty saattaa järkyttyä ja olla äänestämättä Halla-ahoa. Mutta tämän tyyliset moralistit ovat todennäköisesti vastustaneet jo sitä Halla-ahon ateismiakin. Että heidän äänensä olisi joka tapauksessa menetetty.

Bensaa suonissa, jotain muuta suolessa.

Patrick Tiaisella on ollut vauhdikasta aikaa. Miettisen & Pellin "Harhaanjohtajat" -kirja on maininnut hänet koska hänen saarnoissaan puhutaan erikoisia väitteitä ihmeistä. Kuten esimerkiksi siitä miten Tiainen kykenee ajamaan autolla ilman bensiiniä. Hänen puheensa ovatkin olleet hirmu omituisia ja epäuskottavia.

Nyt hän on toisenlaisessa kriisissä. Tosiasioat ovat kuulemma sellaisia että niitä vastaan ei kannata taistella. Mutta tosiasiassa moraaliset kriisit tuntuvat olevan niitä joilla on oikeita vaikutuksia. Hän tiedotti julkisesti facebookissaan 3.5.2007 siitä miten hän eroaa. "Olen irtisanoutunut Word Of Faith-kirkkokunnan johtajuudesta omasta pyynnöstäni 5.4.17." Takana on erikoinen aviokriisi. "Viimeisten kuukausien aikana minulla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde mieshenkilön kanssa. Tämä kysymyksiä herättävä asia on tullut esille tämän maaliskuun lopussa. Tämän tilanteen johdosta ajauduin epätoivon tunteisiin ja tekoihin. Kaikki kärjistyi tapahtumasarjaan, joka päättyi keskiviikkona 29.3.17 kun olin Kokkolassa vakavassa auto-onnettomuudessa, jossa minut pelastettiin palavasta autosta." (Radio Dei muuten esitti että se "selvitti karismaattisen kohusaarnaajan eron syyn." Tai siis luki Facebookista. Melkomoista Tutkivaa Journalismia jälleen noilta laatuajattelijoilta.)

TIaiselle on tietenkin paljon verrattavia. Nokia Mission Markku Koivistosta Ted Haggardiin. Moni kristillinen saarnaaja joka on moittinut homouden syntyä on itse homoillut. Tiainen on tässä kohden harvinaisen suoraselkäinen sillä esimerkiksi Haggard kiisti syyllisyyttään todistusaineistosta huolimatta hyvin pitkään ja jatkoi tämän jälkeen eheytymisteeman kautta niin että hän ei ollut homo joka ei ollut omien puheidensa mukaan ollut ollut silloinkaan kun oli homoillut. Vakiona tässä on se että synnintuntoon ei tunnu vievän oma omatunto ja se paljon puhutun kristillisen opin tunteminen. (Saarnaajan oletetaan olevan innoissaan eli tuntevan syvästi tämänlaiset aiheet.) Kimmokkeena on ollut kiinni jääminen. Tässä mielessä hän vaikuttaa hyvin normaalilta kristityltä.

Tässä yhteydessä on tietenkin selvää että suhteeni Tiaisen homoseksuaalisuuteen on kuten muukin homoseksuaalisuus. En siis pidä Tiaista "syntisenä" homoilunsa vuoksi. Tästä valehtelusta ja kiemurtelusta voi sitten olla toista mieltä.

Tiaisen käytös oikeastaan alleviivaa sitä mistä uskonyhteisöissä yleensä on kyse. Julkisivusta. Omien sanojen mukaan pitää vihata syntiä eikä syntistä. Mutta sitten kritiikin kohde ei olekaan homoseksuaalinen taipumus vaan julkihomoilu eli homoseksuaalisuuden harjoittaminen. Ja nimenomaan sellainen joka on julkista ja tiedotettua.

Tätä kautta moitteen kohteeksi ei tulekaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen vaan avoimesti homoseksuaaleina elävien ihmisten tuomitseminen. Ja sitten kun tämänlaista suoltava itse homoilee salassa, korostetaan armoa ja armeliaisuutta. Tiaisenkin kohdalla ei mennyt kuin tunteja kun hurmokselliset kristityt selittivät että Tiaista pitäisi kohdella suopeasti. Kaappihomovertaus koetaan ilmeisesti ikävänä yleistyksenä joka on ymmärrettävää. Mutta tämän lisäksi mukana on ajatus että katuva homoiluaan piilotellut ja siitä valehdellut kristitty ns. "saa armon pyytämällä". On selvää että moitteena ei olekaan edes syntinen aktio. Ei tässä selvästi vihata syntiä vaan väärää uskontoa edustavia.

Ei ajatukset ja teot vaan instituutiolle ja ryhmälle nöyristely ja instituution kunnioittaminen josta piilottelu itsessään on tietenkin indikaattori. Ihminen siivoaa kaksoiselämäänsä helpoiten sellaisia tapoja joiden yhteisöarvoihin ollaan sitoutuneita.

Tiaisen, kuten suurimman osan kristittyjen kohdalla, totean että heillä on yleensä menossa ajatus siitä että yhteiskunnan ja yksilön moraalinen toiminta on sidoksissa uskontoon. Jos tämä on totta kristittyjen olisi oltava erityisen moitteettomia erityisen aina. He eivät voi olla "yhtä kauheita kuin minä". Heidän tulee olla puhtoisia. Koska jos näin ei ole, on väite näistä tyhjää uhoa..

Ja heille voin sanoa että on varsin erikoista kuulla  elävänsä synnissä ja moraalittomuudesta joltakulta, joka elää valheessa. Ja, kuten bensaihmeisiin uskovien kohdalla melkomoisen varmasti on, joka elää valheesta. (Ja itse asiassa tällä pitäisi olla enemmän merkitystä kuin sillä ovatko tyypit hyväkäytöksisiä vai eivät. Jos siis se Totuus ns. kiinnostaa, that is.)

Demokratian rikkomisesta

Kompiloin itse itseäni siteeraaten kreationismiaiheisen kirjoituksen "Uuteen Suomeen". Sen takana korostin tiettyjä "vastuukysymyksiä". Tasapainoilu oli hyvin vaikeaa koska kun puhutaan mustamaalaamisesta ja sensuurista syntyy helposti uhkia luovaa puhetta joka olisi tässä kontekstissa ollut vähintään ironista ellei peräti kaksinaismoralistista. (Tu quoque on argumenttivirhe, joten ei tämä tosin pelastaisi kreationisteja pulasta. Sitä vaan korostaisi olevansa samassa kuopassa itse.)

Näkemys on konfliktissa kahden asian kanssa.

Tekstin takana on havaittavissa myös poliittinen asenne. Tai vähintään näkemys joka on tavattu nähdä nimenomaan politiikassa. Siinä demokratia nähdään sananvapauden kannalta tärkeänä. Tässä mielessä suurin ero syntyy luultavasti anarkistien näkemykseen sananvapaudesta. Siinä sananvapaus tarkoittaa karkeasti ottaen mielivaltaa jossa mistään sanotusta ei tule mitään seurauksia. Eli sananvapaus olisi sananvastuuttomuutta. Itse taas näen asioita eksistentialistisemmin, jolloin sananvapauden takana tulee merkitystä jos kykenee seisomaan sanojensa takana myös vaikeuksien edessä.

Toki tässä vaikeuksien edessä seisoessa tilanne on vähän kuin Martti Lutherilla joka seisoi koska ei muuta voinut. Hän itse edusti haastettuna sananvapautta josta hänen kanssaan erimieliset eivät osanneet nauttia. On jossain määrin ongelmallista kuitenkin väittää että sananvapausasenteen demonstroiminen vastuutilanteessa ja vaikeuksien edessä olisi sama kuin sananvapaus. Sillä tämä demonstroiminen usein vaatii kontekstin joka on kaikkea muuta kuin sananvapaa.

Ja tämä ei liity poliittiseen korrektiuteen tai retoriikkaan. Olen sitä mieltä että kreationistien tulee saada olla sitä mieltä mitä he ovat. Ja he saavat myös muotoilla asioita omituisilla tavoillaan - kunhan vaan huomaavat että saatan omalla sananvapaudellani sanoa että heidän tapansa on typerä, asenteellinen ja paskiaismainen. (Tämä ei ole sensuuria. Sensuuri olisi sitä että poistatan tekstit. En ole kieltämässä tai illegalisoimassa paskiaismaisuutta.)

Sen sijaan kysymys liittyy siihen missä kontekstissa ylipäätään ihminen voi sanoa jotain. Ja antamani kreationismiteema oli tässä oleellinen. Korostin että tappouhkailu ei ole sananvapautta vaan sensuuria. Tämä voi tuntua hämärältä koska tappouhkaus on jotain joka tulee suusta. Ideana on lähinnä se, että se on enemmän keino vaientaa toinen kuin mikään argumentti tai mielipide. Tappouhkaus on keskusteluun metaisesti liittyvä asia. Se liittyy keskusteluilmapiiriin eikä sanomiseen ja sen sisältöön ja muotoiluun.

Toinen asia jonka kanssa tämä on jännitteinen on nimenomaan puhdas utilitaristinen ajatus. Tekstini kreationismista alleviivaa tätä näkökulmaa. Sillä korostin että kreationistien vilpitön mielipide siitä että evolutionistit ovat julmia ja pahoja ja yhteiskuntaa tuhoavia johtavat utilitaristisen logiikan kautta "päämäärä oikeuttaa keinot" -ajattelua. Tämä huomio on tärkeä. Sillä usein anarkistista näkemystä vastaan taistellaan juuri utilitarismin kautta. Ja anarkismi tuo esiin itseään juuri sitä kautta että utilitaristinen järjestelmä on usein asenteellinen, julma ja valmis uhraamaan hyvinkin radikaaleja asioita enemmistön edun nimissä. Nämä eivät kuitenkaan ole aivan täysin sama asia. Asiaani mutkistaa osittain se, että tästä näkökulmasta ei osata irrottautua. Näin itsensä ymmärretyksi tuominen on vaikeaa ; Mielikuvana tulee haihattelu ja puoltenvaihtaminen jos mielikuvat ovat kovin lukkiutuneita näihin totuttuihin kilpaileviin luokkiin.

Asiaa lisämutkistaa sekin että moni näkee että uhittelua ja pelottelua olisi vain vastapuolella. Liberaali/&vasemmiston nähdään oikeisto/&konservatiivien puolella hyysäävän. Tämä tarkoittaa moralistista sensuuria jossa viedään oikeudet sananvapauteen ja vaikka aseiden omistukseen ja jossa luodaan vaarallisia vapauksia jotka uhkaavat yhteiskuntarakenteita. Toisaalta tilanne on se että toinen puolikin pelkää natseja ja muita hupparimiehiä hyvinkin vaarallisina asioina. Pelkäämisen relevantiksi tekeminen ja uhkapuheen luominen ovat pitkälti sama asia. Ja nykyinen poliittinen ilmapiiri on täynnä tätä.

Utilitarismi ja anarkismi ovat tavallaan osatotuuksia.

Jacques Rancieren poliittinen filosofia on tässä mielessä jotain jonka kautta oma näkemykseni on kenties parhaiten kuvattavissa. (Ja jos ei parhaiten niin ainakin kohtuullisen hyvin.) Hänen filosofiassaan vastustetaan sellaisia asioita joilla usein oikeutetaan demokraattisia vaaleja. Sellaisia argumentteja kuin "jos jätät äänestämättä niin annat äänesi sille jota äänestäisit kaikista vähiten". Tai "jos et äänestä niin et saa valittaa". (Tai Suomessa vielä toistaiseksi puuttuvan mutta USA:n järjestelmässä useinin törmättävän "jonkin kolmannen ehdokkaan äänestäminen sataa vihollisesi laariin".  Tämän ajatuksen takana on se, että ei riitä että poliitikko on älykäs ja oikeassa tai muuten ansiokas, hänen tulisi olla myös relevantisti valittavissa eli riittävän potentiaalinen voittaakseen.)

Ranciere korostaa sitä että tämänlaiset puheet esitetään usein jotta pelastettaisiin demokratia. Mutta niiden käytännön vaikutukset tekevät demokratiaa tuhoavista voimista kannattavia. Vastustajista mustamaalataan puhtaan pahuuden edustajia. (Tämäkin liittyy vahvasti siihen uuden suomen kreationismitekstiini jossa painotin sitä miten kreationistit mustamaalaavat evolutionisteja Pianka-mokan malliin ja miten toisaalta kreationistit valkopesevät omia Kent Hovindejaan vähintään yhtä suurella innolla.)

Ranciere huomauttaa että utilitarismin käyttämisessa argumentaatiossa on usein kysymys siitä että uhrataan asioita jonkin suuremman hyvän edessä. Kysymys on juuri siitä että ihmiset ovat valmiita luopumaan oikeuksistaan. Ja tämä oikeuksista luopuminen ei katso puoluekantaa ; Voidaan todellakin nähdä että jos kielletään tuliaseet niin ihminen luopuu vapaudesta omistaa ase siksi että näkee aseiden ongelmat niin suuriksi. Voidaan todellakin nähdä että ihminen luopuu yksityisyyteen liittyvistä oikeuksistaan ja antaa valtiolle tarkkailuvaltaa koska hän pelkää terroristeja. Voidaan nähdä että ihminen luopuu oikeudestaan mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa jos näkee että vaihtoehtona on yhteiskunnan tuhoutuminen. (Tässä en tarkastele oikeutta jonain joka on jo lainsäädännön antama vaan jokin joka voisi olla vapaus jossain mahdollisesti kuviteltavissa olevassa lainsäädännössä.) Usein näissä on toki kyseessä se että ihminen lieventää pomppua siten että karsii itseltään oikeuksia joiden käyttämiseen hänellä itsellään ei ole minkäänlaista intoa. Tässä mielessä ollaan valmis luopumaan oikeuksista joiden relevanssi itselle on pienempi kuin jollekulle toiselle. Mutta kokonaisuus on kuitenkin se että joku on valmis luopumaan näistä itsellesi tärkeistäkin oikeuksista koska ei pidä niitä yhtä tärkeinä. Ja näin ihmisten oikeudet monenlaisiin asioihin vähenevät. Sitä saatetaan esimerkiksi tehdä joitain poliittisia puolueita laittomiksi.

Pelottelupuheet pyrkivät laajentamaan tätä. Ja jos onkin kenties perusteltua kieltää jokin pro-pedofiliapuolue, uhkapuheella systeemi saattaa mennä niin pitkälle että vasemmistolais-suvakkilainen puolue määritetään kansanpetokseksi ja illegalisoidaan. Tai sitten perussuomalaisuus kielletään liian KKK -natsistisena. (Teoriassa, käytännössä ainakaan vielä juuri kukaan ei ole oikeasti näin jyrkkä.) Tämä suunta jossa pelottelupuhe ei ainakaan innosta luomaan uusia vapauksia vaan nimenomaan oikeuttaa vapauksien poistamista uhkien vuoksi on melko ilmiselvä.

Ranciere on tässä kohden mielestäni oikeassa. Itse muokkaisin tätä näkemystä jopa siihen suuntaan että jos asialle on itseisarvoinen oikeutus ja se on sellaisenaan hyvä, ei tarvita utilitarisia argumentteja. Utilitarismi tarvitaan kun tehdään kompromisseja kahden pahan välillä. Utilitarismi on sitä että jos oma puoli ei näytä hyvältä niin sitten luodaan suhteellinen hyvyys jossa ollaan parempia kuin jokin toinen.

Ja pelottelupuhe on siitä jännittävä että se voi koostua pelkitä mielipiteistä. Eli uhan kohde voi olla lähinnä ideologisesti perusteltu ultimaattinen paha. Tai jopa pelkästään "näin moni vaan kokee" -tyylinen ultimaattinen paha. Ultimaattista pahaa kohden voitaisiin nähdä oikeutetuksi utilitaristissävyinen ajatus siitä että voimaa vastaan voisi käyttää hieman pienempää voimaa. Pahaa vastaan voi käydä pienemmällä pahalla. Ultimaattista, vaikka vain kuviteltua mutta mielikuvissa vahvasti ultimaattista, pahaa vastaan voidaan käydä äärimmäisilläkin keinoilla.

Laskennallinen voitto jossa äänestetään vain potentiaalista voittajaa on jossain määrin huolestuttava ; Se että ei äänestetä hyvää poliitikkoa joka ansaitsee äänemme (tai jätämme äänestämättä jos sellaista ei löydy) ollaan valmiita uhraamaan. Ja sensijaan äänestetään sen mukaan ketä poliitikkoa pidetään vähiten laskennallisena pahan edustajana. Tämä on minusta aika iso oikeus luovuttavaksi. ; Poliitikot eivät pian enää aja asioita vaan vastustavat sitä. Ja peli on entistä vahvemmin sitä että harvalla on eliitin valta. Se ei ole enää yksi mies-yksi ääni (demokratia jossa on muutakin mielipidekirjoa kuin potentiaalisia voittajia ja heidän voittonsa määrääviä kysymyksiä) vaan yksi mies ja yksi ääni (diktatuuri tai harvainvalta jossa vain voittajat määräävät mikä on ylipäätään relevanttia.)

Sananvapaus on ylipäätään mahdollista vain turvallisessa ympäristössä.

Lasten uhraamista ja teloituksia

Kristillisen oikeistolla on usein vaikeuksia sen kanssa mitä on pro life. Ei ole tavatonta, että heille jokainen elämä on pyhä, ja siksi esimerkiksi abortti on kiellettävä. Mutta kuolemanrangaistus on kuitenkin hyväksyttävä.

Tätä voi demonstroida siten miten Floridan kristityt ovat pistäneet kasaan aloitteen. Aloite koskee abortin kieltämistä. Perusta on melko tavanomainen "The people of Florida murder 72,000 babies every year while the ‘pro life’ politicians we’ve elected to protect them attempt to regulate the practice of child sacrifice as if it were healthcare, instead of addressing it as murder." Toki olen käsittänyt että lasten uhraaminen vaatisi rituaalimenoja, mutta kenties heille kaikki epäkristillinen on saatananpalvontaa.

Mutta he eivät vain halua kieltää aborttia. He haluavat abortista rangaistavaa. Kuolemanrangaistavaa. "The Supreme Court cannot make murder legal. Pro-life politicians have passed incremental regulations for decades, but it’s time to abolish abortion by recognizing it for what it is - cold-blooded murder - and prosecuting it accordingly."

Sillä he aikovat tehdä juuri sen, että abortista tehdään juridisessa mielessä nimenomaan murha. Ja Floridassa murhasta voi joutua kuolemantuomituksi. Tämä on varsin kaksinaismoralistista ja tekee pro life -kannanotoista varsin omituisia.

Toki tässä kristityt ovat kuitenkin tavallaan sisäisesti ristiriidattomia sellaisessa asiassa jossa valtaosa kristityistä ei ole. Usein kristityt huutavat että abortti on murha. Mutta he eivät kuitenkaan elä tämän hokeman mukaan. Päinvastoin he usein selittävät miten he ovat oikeasti maltillisia eivätkä halua että abortista rangaistaisiin elinkautisella. Mikä on tietenkin omituista jos kyseessä todella on murha. (Tai ehkä nämä kristityt oikeasti haluavat että jokainen voi vapautua murhasta vankilasta kunhan vaan pari kertaa käy kristittyjen kerhoissa ristimässä kätensä ja alistuu heidän kulttijohtajiensa vallan alle. Epäilen kuitenkin että ihan näin pahasti asiat eivät ole. Eli he ovat sisäisesti ristiriitaisia eivätkä kieroutuneella tavalla pahoja.)

Voiko filosofian opiskelijoiden diversiteettiongelma avata poliittista keskustelua?

Filosofia on maineeltaan poliittisesti epäkorrektia. Käytännössä se muistuttaa poliittisen epäkorrektiuden nimeen vannovia. Ja tämä johtaa siihen että siinä on kaksinaismoralismia. ; Ensimmäinen asia joka filosofiassa opitaan on että kaikki pitää kyseenalaistaa. Toinen asia on opetella filosofit, perinteet ja heidän lainaamisensa oikeaoppisesti. Filosofia on helposti pänttäyslaji, ulkolukulaji.

Splintered Mind -blogissa kirjoitettiin siitä miten filosofian opiskelijoiden parissa on vahvaa samanmielistymistä. Filosofian oppitunneilla ja väitteyissä ja vastaavissa pärjää enemmän persoonalla. "Philosophy classroom discussion is normally dominated by people with high academic/cultural capital. In the U.S. this means: rich, white, male, non-disabled, self-confident, parents with high educational attainment, fluent in highbrow English speaking styles. These are the students mostly likely to have the boldness to announce, in the second week of class, in front of their peers and professor, confident opinions about why Kant is wrong, or relativism is really the correct meta-ethical theory, or David Lewis's metaphysics is objectively better than Hilary Putnam's." Toisin sanoen jos on rikkaasta perheestä joka puhuu uskottavaa brittiaksenttia, ja on valmiiksi autoritaarinen ja tottunut dominoimaan, siitä on hyötyä. Nämä eivät tietenkään ole klassisia ideaaleissa esitettyjä filosofien hyveitä. Mutta käytännössä noilla pääsee pitkälle. Ehdotettu ratkaisu on pienryhmien korostaminen.

Poliittisesti epäkorrekti henki, mielipiteiden diversiteetti,  kasvaa. Tämä on tietenkin erikoista koska tavallisesti poliittista korrektiutta ajetaan sen vuoksi että ongelmaksi nähdään tapakulttuuri. Että röyhkeämpikin pääsee sanomaan sanottavansa ilman että etikettipoliisi jarruttaa epäkohteliaisuuksista. Mutta mielipidediversiteetistä hyötyvät nimenomaan vaatimattomimmat. Ne jotka eivät ole indiivejä, vahvoja persoonia, autoritaarisia ja huutavia. Isoissa massoissa puhuen syntyy poliittinen korrektius jossa vallassa ovat epäkorrektit tyypit.

Tämä on tavallaan erikoista vaikka sen tiedostamiseen ei "after the fact" ehkä mitään kovin kummoista ajattelijaa tarvita. Tämä on tietenkin jotain jota voidaan hyödyntää vaikkapa poliittisessa keskustelussa. Blogasin juuri "Uuden Suomen" puolelle hieman turhautuneen ja vain osittain perustellun "näkemykseni" siitä miten blogeihin saa reagointeja.

Tarkastellesani omien blogejeni kommentti- ja tykkäyksien määriä huomasin, että (1) Jos kirjoittaa stereotyppisesti liberaalista tai konservatiivisesta kulmasta saa lukijoita, kun taas molempia puolia moittiva tai kehuva saa vähemmän reagointeja ja tykkäyksiä. (2) Argumentaatiota pitää olla mahdollisimman vähän. Kompleksisuus etäännyttää hyvin voimakkaasti. (3) Oma persoona pitää näkyä ja tämän persoonan täytyy olla autoritaarinen ja mulkkumainen.

Kun nykyään puhutaan poliittisesta korrektiudesta, on huomattava että on diversiteettiongelma. Ja se ei todellakaan ole siellä missä sen helposti näkee olevan. Epäkohteliaat idioottimaiset paskapäät menestyvät nykyisessä massaviestinnässä.

Tosin tässä on syytä muistaa että echo chamberit luovat diversiteettiä. Ja massakulttuuri onkin synnyttänyt niitä paljon. Eri facebookin suljetut ryhmät ja mielipiteen normalisoivat ovat ryhmän sisäisesti poliittisesti korrekteja ja torjuvat erimielisyyttä hyvin vahvasti. Mutta tämä toisaalta sirpaloittaa keskustelukenttää ja kokonaisuudesta tulee monipuolisempi.

On tavallaan mietittävä mikä on arvokkaampaa. Tai vähemmän kuraa.

Johtolangan perässä...

On olemassa joitain tapoja luoda tiloista kaikille viihtyisiä. Yleisesti ottaen nämä käytösnormit ovat siinä mielessä sensuristisia, että niissä pyritään välttämään politiikasta, uskonnosta ja seksistä puhumista. Näiden kautta syntyy moralismia, siveysnormeja ja sekularismia. Ikävää on että nämä käytösnormit ovat usein valikoivasti sensuristisia. Eli samat säännöt eivät koskekaan kaikkia.

Postmodernista perussuomalaisuudesta

Perussuomalaisista on viime päivinä puhuttu paljon natsivertauksin. Se on toki osittain osuvaa siinä mielessä että jos olet natsi, perussuomalaiset on sinulle hyvä puolue. Mutta tässä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota "ironisiin piirteisiin" joita PerusSuomalaisissa on.

Viime päivinä on kohistu monenlaisista. On esimerkiksi keskusteltu sellaisista aiheista kuin onko kansallismielinen poseeraus hautausmaalla sopivaa tietynvärisille. Asiassa on toki pääsijalla ollut se, että onko ihonväri kriteeri vai ei. Liian pienelle sijalle on sen sijaan nostettu se että onko ylipäätään asiallista politisoida hautausmaita. Hautausmaat on usein nähty sakraaleiksi paikoiksi ja tässä mielessä niin uusnatsien rituaalinomainen hautausmaallaposeeraus että poliittis-sarkastinen edellisten imitointi voivat taiteilla hyvän maun, joskaan eivät lähimainkaan laillisuuden, rajoilla. Jopa itse, äärimmäisen profaanina, jopa tylsistyttävyyteen asti makaaberina, ihmisenä, olisin hyvin varovainen performanssien kanssa hautausmaalla.
1: Lukuunottamatta sitä että minulla on oikeasti nimilista ihmisistä jotka, jos kuolevat ennen minua, saavat jossain vaiheessa haudalleen ihan rehellistä ihmiskusta. Nämä ihmiset tietävät tämän jo nyt koska performanssi menettäisi merkityksensä jos he eivät tätä tietäisi. Mutta nämä voimistavat sitä että hautausmaalla tehdyissä asioissa on kysymys vahvasta symbolista.

Jos nimittäin mietitään mitä eroa on "Prinssi Jusufilla", Jussi Halla-aholla ja Olli Immosella, voidaan huomata että ainut joka on suorittanut varusmiespalvelun Suomessa on "Prinssi Jusuf". Samoin on syytä huomata että Immosen vaimo on maahanmuuttaja. Tämä kertoo siitä että puolue on irtautunut tietyistä konventioista joiden kautta se kuitenkin ikään kuin väkisin tulkitaan.

Itse asiassa aika moni liberaali on korostanut näitä "ironisuuksia" internetissä sellaisessa sävyssä että ne osoittavat miten PS:äläisillä on "luurankoja". Näen että nämä enemmänkin kyseenalaistavat nämä konventiot. Halla-ahon siviilipalvelustausta ei esimerkiksi ole mikään salaisuus jota hän salaisi ja piilottelisi. Joten kyseessä ei ole samanlainen synkkä kaksinaismoralismia korostava salaisuus kuin vaikkapa kristillisiä arvoja rummuttaneen Ted Haggardin narahtaminen homoseksuaaleista prostituoiduista. Yleensä tämänlaisen "nolon salaisuuden" tunnistaakin siitä että tekijä yrittää piilotella, vältellä ja kiistellä asioita. Koska PS ei kiemurtele tällä tavalla monissakaan kohdin, se kertoo että nämä eivät ole "aitoja luurankoja" vaan päinvastoin jotain jotka vihjaavat että perinteiseen kansallismielisyyteen skeemautuminen on puolueen analyysissä lähtökohtaisesti virhe.
1: Tältä kulmalta Immosen facebook -kommenttinsa kanssa tekemä kiemurtelu on vihjeellisempää kuin hänen maahanmuuttajavaimonsa, koska hän ei mitenkään ole kiemurrellut että hänen vaimonsa olisi jotenkin erityisen (k)arjalainen.

Tämä tarkoittaa sitä että PS -puoluetta voidaan pitää aidosti populistipuolueena. Se on postmodernisti irtautunut perinteisistä kansallismielisyyteen liittyvistä konventioista. Ainut yhdistävä teema on tietty mielipide maahanmuuttokysymyksistä ja vastaavista. Puolueelle tärkeintä onkin ollut, ei niinkään se mitä puolue ajaa, vaan se keitä ja mitä asioita se vastustaa. Valitettavasti aika moni muu tarkastelee puoluetta pelkästään konservatiivi-liberaali ja oikeisto-vasemmisto -akselilla. PS -puoluetta on ymmärrettävä löyhänä kokonaisuutena joka vetoaa monenlaisiin ihmisiin sellaisella strategialla jossa teemat (esim. uudistusmielisyys vs. konservatiivisuus) on korvattu spesifeillä aiheilla (maahanmuuton rajoittaminen) joissa tehtyjä päätöksiä ei sitten ohjata muihin aiheisiin niin että olisi pakko olla "uudistusmielinen kaikissa muissakin jutuissa".

Tämä on virhe. Sillä vaikka akseleita tietenkin voidaan piirtää niin se on vähän sama kuin tarkastelisi ihmisiä introvertti-ekstrovertti, tosiasiallinen-intuitiivinen, ajatteleva-tunteva, harkitseva-spontaani -akseleilla ja pitäisi tätä hyvänä vain siksi että määritelmät voidaan tehdä ja niistä saadaan kivoja tiivistelmiä. Nähdäkseni PS pitää nähdä irrallaan näistä. Tämä on tietenkin vaikeaa kun käytetään vahvasti "äärioikeiston" -tyylisiä käsitteitä. On toki melkolailla ilmiselvää että puolueessa on kytköksiä ja piirteitä. Ja että puolueen tärkein mediassaolo koostuu selittelyistä mallia "humala,ajatuskatkos, sattuma" On eri asia ovatko ne puolueen määrääviä tunnusmerkkejä.

Toki voisin ironisesti huomata että PS on itse asiassa postmodernisoitunut ja kypsynyt muutenkin vakiintuneeksi puolueeksi. Muistan ajan jolloin PS taisteli poliittista korrektiutta vastaan. Jolloin korostettiin että esimerkiksi Jussi Halla-ahon tuomio mielipiteiden esittämisestä oli väärin. Tällä hetkellä puolue on sitten itse hankkimassa juristia setvimään että miten käy niille jotka tekevät asiattomia natsivertauksia. On ällistyttävää että ihmisjoukko joka mielellään vertaa islaminuskoisia profeetta Mohammadin pedofiilisiin tapoihin ja jolle on tärkeintä tuoda esiin maahanmuuttajissa olevat, yksilömääriä katsoen varsin marginaaliset, kytkökset ISIS -terroristeihin - tai jopa täysin kuviteltuihin raiskauskytköksiin - ovat nyt suuttumassa jos joku penkoo vaikka valokuvia jotka yhdistävät tietyt poliitikot uusnatseihin. (Vrt. jos jostakusta maahanmuuttajapoliitikosta saataisiin valokuva ISIS -terroristeihin liittyneen maahanmuuttajan kanssa, tietäisin että MV -lehti ja vastaavat olisivat levittämässä juttua välittömästi tuhatmäärin.) PS -vastaisia mielipiteitä ei ilmeisesti saa esittää, paitsi poliittisesti korrektisti.

On huvittavaa että PS itse mielellään marttyrisoi kaikkia sen puolella olevia jotka on oikeuteen haastettu. Mutta samalla se on itse vielä mieluummin tehtailemassa oikeusjuttuja joissa kysellään sellaisia asioita kuin päätoimittajien "pään laittamista pölkylle". (Tässä nykytilan tulkintaviitekehyksessä paljastan että "pölkky" on tässä kuvainnollinen, kuten "pääkin". Olen uskonnoton joten tämä nostattaa ilmoille aivan liian helposti vertauksia ranskan vallankumouksen tunnelmiin.) PS:n tapa hoitaa "kriisiviestintää" on esimerkiksi se, että ryhdytään vahtimaan, tutkimaan ja raportoimaan journalistista työtä tekevien poliittisia vakaumuksia heti kun itselle ei-miellyttävää materiaalia tulee esille. (Poliittisessa ilmapiirissä jossa yleisön poliitikon puheille ja puolueelle buuaaminen on suurempi ongelma kuin kaupassa tai kirjastoissa tapahtuvat puukotukset.)

Itse näen että natsianalogia on hieman kuten ateistejen rinnastaminen kommunistien vainoihin. Jotain joka on niin asiaankuulumatonta ja typerää että se loukkaa enemmän neuvostoliiton vainojen uhreja ja alleviivaa rinnastuksen tekijän suhteellisuudentajua kuin on edes mikään ateisteihin kohdistuva aito loukkaus. (Kukaan joka pitää "Suvivirsikeskustelua" rinnastettavana porvarien tappamiseen Gulageissa on sen verran pihalla että saman tien voi pitää pornon vaihtamista raamattuihin My Lain verilöylynä. Ja tällä tasolla pihalla olevaa ihmistä ei tarvitse ottaa vakavasti. Koskaan. Missään.) Natsikortin ylikäytön tehtävä on osoittaa käyttäjänsä nolous ja se, miten hienostunut tyyppi hän on kun rinnastaa kohkaamisen useiden miljoonien ihmisten joukkotuhontaan (classy).

Ontto sydän, farisealainen tosiusko

Filosofit rakastavat käsitteitä. Se onkin tarpeen sillä kategoriavirheet ovat helposti uhkana. On käytettävä täsmällistä tai täsmennettyä määritelmää oikeassa paikassa. Väärä sana väärässä paikassa vääristää sisältöjä ja lopputuloksena syntyy huonoa ajattelua ja virhepäätelmiä.

Siksi on luontevaa esimerkiksi uskonnon kohdalla erottaa onko uskomus faith vai belief -tyylinen uskomus. Faith on kokemuksellisempi tiedollisuuttakin sisällään pitävä kun taas belief koetumpi ja korostaa uskoa joka tehdään nimenomaan ilman todisteita. Tämänlaiset erot ovat filosofeista kiinnostavia ja niillä on usein valtava ero siinä miten asioiden kanssa pitää toimia käytännössä. Sen vuoksi voidaan olla pahoillaan vaikka siitä miten "tiedeusko" on harhaanjohtava termi joka tyypittää liikaa.
1: Kieli on toki tässä kohden hankala. Suomenkielinen "Raamattu" puhuu uskosta "Matt. 17:20": "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.", osaa englanninkielinen käännös "New Living Testament" -kertoa, että Kun "You don’t have enough faith,” Jesus told them. “I tell you the truth, if you had faith even as small as a mustard seed, you could say to this mountain, ‘Move from here to there,’ and it would move. Nothing would be impossible." ja "New King James" sanoo saman kohdan "So Jesus said to them, “Because of your unbelief; for assuredly, I say to you, if you have faith as a mustard seed, you will say to this mountain, ‘Move from here to there,’ and it will move; and nothing will be impossible for you."

Joskus täsmennykset ovat kuitenkin turhia tai vääriä. Tai mahdollisesti turhia ja vääriä. Tästä hyvänä dilemmana on mielenfilosofiassa tärkeä filosofinen zombie. Se on ajatuskokeenomainen käsite jossa on olento joka on muuten täysin samanlainen kuin normaali ihmisolento, mutta sillä ei ole tietoisuutta eikä subjektiivisia kokemuksia (kvalia). Moni pitää sellaista mahdollisena ja korostaa että tämä korostaa sitä että meillä olisi jokin attribuuttejen ulkopuolinen täysin subjektiivinen ydinminuus. Kuitenkin esimerkiksi Daniel Dennett edustaa koulukuntaa jonka mukaan filosofinen zombie on mahdottomuus joka johtuu siitä että ei mietitä mitä kaikkea tarvitaan jotta zombie todella saataisiin toimimaan ja reagoimaan sopivasti. Myös itse pidän filosofista zombieta virheellisenä koska en pidä kvalia -käsitettä totuudenmukaisena. Se onko filosofinen zombie relevantti vai ei riippuu koulukunnasta. Se mikä koulukunta on metafyysisellä tasollaan oikeastioikeasti tosi on se joka ratkaisee tämän ongelman (ja se ei ole tietojemme saavutettavissa ainakaan toistaiseksi, minä luotan että luultavasti vain toistaiseksi.)

Jos luodaan ja eritellään käsite vain jotta saadaan käsite, se on ontto. Tämänlainen temppuilu on usein tarpeen siinä tilanteessa kun suojataan omaa ajattelua relevantilta kritiikiltä, ja tähän kritiikkiin ei ole mitään hienostuneita keinoja. Tieteenfilosofi Imre Lakatos kertoi miten rappeutumisvaiheessa olevat tutkimusohjelmat - paradigmat tai tätä heikommat tieteelliset teoriat jotka ovat kovaa vauhtia matkalla kohti ei-tieteellisyyttä - keräävät ympärilleen suojaavia käsitteitä. Nämä ovat tyypillisesti ad hoc -selityksiä ja sitä että käsitteitä pilkotaan jotta kritiikki ei koskisikaan sitä "ydinasiaa". Tämä tietenkin heikentää konseptien käyttökelpoisuutta. Ad hoc -selitykset kun epämääräistävät teoriaa niin että ei voida ennustaa miten jokin asiantila tapahtuu. Ja käsitteidenjako johtaa siihen että konseptia voi käyttää yhä suppeammalla alueella. (Määritelmän rajaama kohde "pienenee".) Tämä johtaa tutkimusohjelman rapistumiseen.

On hyvin mahdollista että "usko" -sana on muuttunut osittain tämänlaiseksi. Tämän syynäkin voi olla kritiikin kohteena oleminen. Kun katsotaan uskontoja voidaan huomata, että hyvin tavallinen puolustus on selittää että kriitikko ei ymmärrä että mikä on uskontoa ja mikä uskoa. Tämä on logiikan kannalta syytös kategoriavirheen tekemisestä. Ja se voi olla hyvinkin relevantti syytös.
1: Joskin ihmettelen miksi näkökulma tuntuu olevan se että uskontokritiikki olisi väistämättä jotain pro-ateismia. Eli miksi uskontojen käytänteiden ja toimintojen kritiikki on paheksuttavaa ja miksi uskontokritiikkiä uskontokritiikkinä tekevä uskontokriitikko kohtaa syytteitä siitä että ei kykene erottamaan uskontoa ja uskoa toisistaan. Itse näen että minun ei-uskovainen identiteettini hämää monia ja moni ajattelee että jos ei-uskovainen harrastaa uskontokritiikkiä niin hän identiteettinsä vuoksi väistämättä ei ymmärrä uskon ja uskonnon eroa. Hauskaa on että nämä ihmiset eivät itse kykene erottamaan mikä on uskoa ja mikä uskontoa. He eivät ymmärrä että uskontokritiikki on uskontokritiikkiä riippumatta siitä kuka sen sanoo. Se muuttuu uskokritiikiksi vasta kun esillä on uskoa koskevia argumentteja jotka syyttävät uskoa. Sanojan identiteettiä ei osata erottaa sanotusta.

Usko -sanan erikoisuudesta on hyvä esimerkki "Turun Sanomissa". Siellä Kaarlo Kalliala käsittelee kolumnissaan Kari Salmisen näkemyksiä. Kalliala puolustaa "tapakristillisyyttä". Kontrastiksi nostetaan Salmisen teesi "varsinainen usko ei ole välttämättä uskonnoissa edes keskeinen" ... "Miljardit ihmiset elävät uskonnollista elämää miettimättä hetkeäkään fundamentaalisia asioita tai ateistisia kysymyksiä.". Kalliala korostaa että asia voidaan nähdä ongelmana tai sitten ei. Hänestä Salminen itse asiassa näyttää pitävän tuota ongelmana "Jostain Salmiselle näyttäisi kuitenkin nousseen ajatus, että ”varsinainen usko” silti olisi jotakin muuta. Ehkäpä uskomusjärjestelmä, jossa olisi ensisijaista hyväksyä tietyt lauseet tosiksi kuvauksiksi joistakin asiantiloista." Ja tästä seuraakin se että ulkoista ja sisäistä on hankalampi erottaa ; "USKONNOSSA ON uskontunnustuksia, kristinuskossa ainakin. Uskontunnustuksissa on kieltämättä sisältölauseita, ei vain Athanasiuksessa vaan myös apostolisessa ja Nikean tunnustuksessa. Varsinainen usko ei kuitenkaan ole silkka tiedonsisältö tai ajattelumuoto, vaan mielensisältö ja elämänmuoto." ... "Toiseksi uskon elämänmuotoluonteesta seuraa tapakristillisyyden kunnianpalautus. Tokko on mitään muuta tapaa olla kristitty kuin olla tapakristitty."

Tämä vastaa hyvin kokemustani monista uskovaisista jotka korostavat että he eivät ole uskontoa vaan uskoa. Eräskin uskovainen selitti että on tärkeää erottaa usko ja uskonto. Ja selitti että "sydämen uskolla pelastutaan" ja korjasi sitten heti että "sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." Kysyin miksi hän täsmensi ja muutti sanomaansa. Ja hän kertoi että sen vuoksi että hän ei halunnut sanoa asiaa virheellisesti. Tämä onkin ymmärrettävää. Hän tapaili Ison Kirjan jaetta "Room. 10:10". Oleellista on kuitenkin se, että sydämen usko näyttää koostuvan doktriineista jotka ovat sisällöltään tietynlaisia. Kun ihminen puhuu uskosta eikä uskonnosta on huomattava että heillä on tarkkoja mielipiteitä vaikka abortista ja homoista. Ja nämä luetaan Raamatusta. Heillä on järjestäytynyt joukko ihmisiä jotka tekevät yhteistyötä näiden doktriineita puolustaen, opettaen ja mahdollisesti tämän mukaan äänestäen ja kansalaisaloitteita allekirjoittaen. Ulkoinen käytös, käytöstavat, kommunikaatiossa käytetyt uskonsuuntauskohtaiset "sisäpiirin termit" ja oikeat mielipiteet demonstroivat myös sosiaalisesti omissa piireissä sen kuka on "oikea sydämen uskova".

Onkin jännittävää muistaa Kallialan huomio "Siitä on vähintään puoli vuosisataa, kun joku viimeksi yritti kristillisiä tapoja noudattamalla näyttää paremmalta kuin olikaan. Sosiaalinen paine on jo iät ja ajat ollut päinvastainen. Tämän päivän tapakristitty onkin todennäköisesti sekä rämä- että jääräpäinen." Tapakristillisyys on liitetty kaksinaamaisuuteen, kaksinaismoralismiin tai farisealaisuuteen, samanaikaisesti. On ajateltu että tapakristitty on joko sellainen että hän teeskentelee ulkoisesti kristittyä mutta käytöstavat tarkkailun tai rituaalitilanteiden tai muiden palvontatilanteiden ulkopuolella ovat hyvin erilaisia, ei-kristittyjä. Tai vaatii muilta kristillistä käytöstä jota ei itse noudata. Tai sitten niin että osaa oppeja mutta ei elä niitä sydämessään.

On jännittävää miten usko onkin hyvin erikoinen ja ontto termi. Ihmisillä, mukaanlukien fundamentalistikristityillä, onkin itse asiassa jopa kiitettävä kriittisyys uskontoinstituutiota kohtaan. Suuri osa ihmisistä arvostaa hengellisyyttä joka pidetään täysin erillään tapakulttuurista. Sekä fundamentalisteja että monia ateisteja yhdistää se henki että "passiivisluterilainen ottaa osaa rituaalivallan demonstraatioihin". Samalla kuitenkin selitetään että usko on jotain ihan muuta. Tämä jokin ihan muu ei kuitenkaan ole myöskään subjektiivista. Itse asiassa "sydämen uskoa" fundamentalistipiireissä on hyvin vaikeaa erottaa fariseusten asenteesta jossa oikea oppi oli niin tärkeää että sitä tärkeämpää ei ollutkaan.
1: On jännittävää miten fariseukset eivät pitäneet sairaiden parantamisesta sapattina, koska heistä se rikkoi perinnetapoja ja oikeita mielipiteitä vastaan. Samoin monella "sydämen uskovaisella" on tärkeää että antaa poliittisen tukensa "Aito Avioliitto" -liikkeelle ja kohdella homoseksuaaleja ilkeästi ja ei-rakkaudellisesti.

Suurilta osin "usko" onkin jotain joka on täsmälleen kuten uskonto. Mitään tapoja erottaa uskontoa uskosta ei ole. Eikä ero ole pelkkä sisäisyyskään. Se on vain "ihan eri juttu" koska se on "ihan eri juttu". Tällaisessa yhteydessä käsite on tietenkin täysin ontto. Se on tietenkin tarpeen koska muuten kritiikki muuttuisi relevantiksi kritiikiksi ja jouduttaisiin muuttamaan mielipiteitä. (Joka on tietenkin kaikille kunnon fariseuksille kauhein asia maailmassa.) Käsite on pilkottu niin irralleen keskustelusta että se on muuttunut turhaksi. Ei ihme että nämä kristityt elävät kritiikki-immunisoidussa tyhjiössä jossa suojakäsite "emme ole uskontoa vaan uskossa" suojelee kaikelta mahdolliselta. Uskontoa koskeva kritiikki siirretään syrjään koska uskontokriitikot eivät ymmärrä eroa uskon ja uskonnon välillä. Ja vakaumusta koskevat oikeudet sysätään syrjään koska Tosi Usko ilmentää itseään tapakulttuurillisilla tavoilla, tavalla joka on eri juttu koska se on eri juttu.

Fundamentalistisia "sydämen uskovaisia" tuntuukin kuvaavan se että he julistavat innolla miten kaikki ovat tervetulleita (kunhan ovat valmiita muuttumaan juuri sellaisiksi kun he haluavat). Heidän internetryhmänsä ovat usein vahvasti moderoituja echo chambereita joissa kriittiset bannataan ja sensuroidaan tai jätetään kommentointijonoon. Uskovaiset fariseukset sitten tukevat toisiaan ja kannustavat toisiaan ties mitä ihmeellisimmissä asioissa.
1: Esimerkiksi tänään törmäsin siihen miten homojen avioliitto on sitä että Hitlerin oppeja halutaan kirkkoon. Rinnastus oli omituinen perussuomalaisia kannattavalta ihmiseltä. Sillä Hitler pisti homoseksuaalit keskitysleirille. Ja toisaalta perussuomalaisia ympäröi pari vuotta sitten erikoinen kohina joka johtui siitä että saksan kansallissosialistisen puolueen alkuaikojen puolueohjelmma oli hyvin hyvin samanlainen kuin perussuomalaisilla. Nämä ovat niitä Hitlerin oppeja. Se, onko tämä ongelma vai ei on sitten eri asia. Siihen minä en osaa sanoa. Välttämättä perussuomalaiset eivät edusta karkeaa pahuutta.

Tämä kaikki varmasti kertoo syyn sille miksi uskovaiset kokevat uskontokritiikin hyökkäyksenä uskoa kohtaan. On toki ällistyttävää miten uskontokriitikko koetaan uskonnonvapautta rajoittavana hahmona joka hyökkää vakaumusta vastaan. Hyökkäys vakaumusta vastaan koetaan siksi että tosiasiassa "sydämen usko" ja muut tärkeät konseptit ovat itse asiassa hyvin tarkasti sidottuja tapaperinteeseen. Ne ovat niin lähellä uskontoa että mikään mikä loukkaa uskontoa ei voi olla loukkaamatta uskontoon sidottua identiteettiä ja ennen kaikkea niihin identiteettimerkkeihin sidottua uskoa. "Sydämen usko" ja "uskonto" ovat eri asioita vain koska ne ovat eri asioita. Kritiikki osuu kuitenkin lähelle koska mitään relevanttia eroa ei monin paikoin itse asiassa edes ole. Tässä mielessä "sydämen usko" on ontto termi joka on olemassa vain jotta kritiikki ei osuisi. Tämä tekee konseptista hyvin onton.

Toisaalta konsepti voi olla tämän lisäksi myös koulukuntariippuvaisesti ontto (eli käsite on joissain kulmissa vain yhden kerran ontto ja toisissa tuplaontto); Koska tapakulttuurissa tehdään rituaaleja jotka ovat absurdeja ja pidetään mielipiteitä jotka ovat joko onttoja tai peräti moraalittomia jos uskonvakaumusta ei pidä, niiden toteuttaminen oikeilla asenteilla vaatii tarkkaa sisäistä mielentilan kontrollia. Voi olla että tapakulttuuria täydellisesti seuraava kristitty jolta puuttuu vakaumus on itse asiassa "filosofinen zombie". Tämä on juuri minun kannaltani relevantti näkemys koska minun maailmassani ei ole relevanttia sanoa että "rakastan syntistä mutta vihaan syntiä". Eikä pelkästään siksi että en usko "synti" -konseptiin. Vaan myös siksi että ei ole relevanttia puhua siitä että "rakastan sinua mutta vihaan kaikkea sitä mitä sanot, teet, ajattelet, edustat, kannatat, toimit". Ei ole mitään "ihmistä" jonka voisi erottaa attribuuteistaan. Viha voi toki olla suhteellista, esimerkiksi sitä että vihaa jotain yksittäistä ihmisen piirrettä ("Hyvä perse, mutta mikä naama" -kokemus on monille miehille tuttu ; Itse asiassa sovinistimies varmasti tarvitsisi konseptin, nasakan määritelmän, "naiselle joka näyttää hyvältä takaapäin mutta ei edestäpäin".) Tällöinkin kuitenkin ihan konkreettisesti vihaa osaa ihmisestä, ei niin että ihminen jotenkin jäisi tämän vihan ulkopuolelle. Osa hänestä jää, mutta osa ihmisestä menee aina mukana. Minulle "sydämen uskova" on siis "tuplaontto" käsite.

Feministi vaietkoon Tapanilasta?

Tapanilan paljon kohutusta joukkoraiskauksesta tuli lievä tuomio. Yhdeksi tuomion alhaisuuden syyksi annettiin juuri se, että kohinaa oli käyty paljon. En tiedä miten sosiaalisesta häpeästä ja medianäkyvyydestä on tullut osa rikollisen kompensaatiota. (Minua paremmin tietävät sanovat "Rikoslain 20 luvun §7"..) Ja onko tällä laajempia seurauksia esimerkiksi seksiviestikohujen, dopingskandaalien ja vastaavien kohdalla? Ja saammeko pian perinteiset häpeärangaistukset takaisin ; Niissähän rangaistuksesta osa tai kaikki hoidettiin häpeäpaalussa eikä sakolla tai vankeudella.
1: Itse en olisi pienentänyt raiskaustuomioita julkisuusmyllyn vuoksi. Päin vastoin, sehän on syy suojella tekijöitä. Yleiseen oiekustajuun liian löysä rangaistus yhdistettynä siihen että tekijöiden asuinpaikat ja pärstät ovat olleet julkisesti esillä ties missä oikeistolaisissa blogeissa ovat yhdistelmä joka miltei kannustaa "lynkkaamiskulttuuriin". (Ja nettiä katsellessa raiskauskulttuuri on mutkikas asia. Mutta raiskaajien ja pedofiilien lynkkaamiseen faniutuneita löytyy jopa huolestuttavia määriä.)

Liian kevyt tuomio on innostanut monia keskustelemaan asiasta vakavasti ja paheksuen. Näkemyksiä on ollut paheksunnasta vihaisuuteen ja yli. Ja jostain syystä feministien lausuntoja asiaan on jääty erityisesti kaipaamaan. Monista tilanne on näyttänyt siltä kuin feministit olisivat ongelmissa. Että Tapanilan joukkoraiskaustapaus on feministille vakavan kognitiivisen dissonanssin paikka. Hieman kuin olisi luonnonsuojelija joka näkee kun harvinainen eläin syö harvinaista kasvia. Ei tietäisi mitä tehdä.

Vesa Linja-aho kirjoittikin pian puolustusta siitä miksi hän ja muut feministit ovat hiljaa. Hänestä keskustelussa huomio on siirtynyt rasistiseen öyhöttämiseen. "Feministit eivät pidä meteliä asiasta, koska: ei kannata, ja siitä taas rasistit saavat syyttää ihan itseään. Aiheesta on turha kirjoittaa, koska kaikki siitä kirjoittaminen ruokkii rasistista vaahtoamista sen sijaan että keskusteltaisiin miten raiskausten määrä saataisiin vähenemään – eli kirjoittamisen haitat ovat moninkertaiset hyötyihin verrattuna, joten on parempi jättää kirjoittamatta."

Samuli Pahalahti tarttuu tähän, hän ymmärtää asian ilmeisesti vain puoliksi. Hän korostaa sitä että (a) Tapanilan raiskaustapaus on raiskauskulttuuria ja (b) feministit ovat yleensä kovia paheksumaan sosiaalisessa mediassa. "Tapanilan tapauksessa on kyse raiskauskulttuurista. Sellaista feministit ovat yleensä vastustaneet, mutta jostain syystä aihe ei ole noussut tässä yhteydessä keskusteluun heidän puoleltaan." ... "feministejä harvemmin pidättelee mikään, jos mediaan nousee jokin asia, mistä he eivät pidä. Hyvin usein seurauksena on säälimätön paskamyrsky, jossa hyökätään kaikkia mahdollisia kanavia pitkin syyllisten kimppuun."

Minuakin kieltämättä hieman ihmetyttää vaikeneminen. Mutta Pahalahti ei selvästi ole ymmärtänyt että
1: Tämän Tapanilan raiskauskohun kohdalla keskustelu on leimautunut siihen että haukutaan maahanmuuttajia. Eli jos vastustaa raiskausta niin lausunto tässä leimallisesti menee vastustamaan maahanmuuttoa. Itse asiassa tapauksesta on vaikeaa sanoa yhtään mitään ilman että se muuttuu joksikin jolla voidaan tukea jotain aivan muuta. Kaikki Pahalahden esittämät esimerkit kohuista taas ovat sellaisia että kun feministi ajaa asiaa niin hänen ajamansa asia ajaa feministien asiaa eikä sada jonkun aivan muun jengin laariin.
2: Toisaalta Pahalahti ei tiedosta että tässä raiskauskeskustelussa näkökulma on toisaalta, kenties feministien vaikenemisen vuoksi, mielenkiintoinen. Se, että tietyt näkökulmat ovat puuttuneet on (entisestään) korostanut siitä että keskustelu on siirtynyt vankeusrangaistukseen. Kun liberaalit ovat hiljaa, äänessä ovat vain konservatiivit. Ja he taas korostavat ylipäätään muutenkin sitä että pitää saada kovempia tuomioita. Feministit ovat vaahtoamassa mutta Pahalahden esimerkeistä voi huomata että ne eivät keskity vankeusrangaistusten pidentämisiin vaan niissä itse nettikirjoittelu nähdään välineeksi muuttaa rakenteita. Ja tässä sivutuotteena tulee häpeää niille jotka feministejen aatemaailmaa vastaan rikkovat. Pahalahden esimerkeille ei ole vaadittu kovempia rangaistuksia. Itse asiassa ajattelu siitä että rikosoikeudellinen tuomio ja sen pituus ovat sama kuin teon vähättely ovat eri asia. Konservatiiveille nämä ovat helpommin sama asia. Toisaalta feministit ja muut saavat syyttää itseään siitä, sillä he ovat olleet hiljaa.

Ja sitten se tärkein kysymysosio raiskauskulttuurista.
1: Miten niin Tapanilan joukkoraiskaus on raiskauskulttuuria? Voisin lähteä asiaa kohti jo siitä että usein feministit käyttävät termiä niin epämääräisesti että en tiedä onko sillä heille mitään sen kummempaa sisältöä kuin se että se liittyy raiskaukseen ja on jotain asennetta jota feministit eivät aatemaailmaansa hyväksy. Mutta täsmennän että joskus raiskauskulttuurista on validia puhua. Tällöin keskustellaan aika harvoin siitä että miehille opetetaan machokulttuuri jossa naista saa raiskata. Sen sijaan korostetaan shamingia, jossa raiskatulle kerrotaan miksi hän oli teoillaan ansainnut tai tehnyt raiskauksen todennäköiseksi. (Tästä löytyy hyviä esimerkkejä YLE:n kirjoituksessa jossa selitetään miksi ilmapiiri on sellainen että raiskatun kannattaa olla hiljaa.) Eli raiskaus olisi jotenkin raiskatun vika. Joka helposti onkin raiskauksen vähättelyä. Tapanilan joukkoraiskauksen kohdalla ei ole löydettävissä kirjoittelua jossa raiskaajien tekoa olisi puolusteltu tai jossa olisi selitetty että uhri olisi jotenkin ansainnut kohtalonsa, kun ei ollut ymmärtänyt että julkinen kulkuväline on uusi puska. Ei. Ainut syy jolla Pahalahti tuomitsee teon on se, että hän olettaa että maahanmuuttajat ovat islamilaisia ja että islamilaisessa kulttuurissa raiskaukseen jotenkin kannustettaisiin. Pahalahti ei ole näyttänyt että tätä liittyisi maassamme oleviin islamilaisiin. Raiskauskulttuuri -heitto voidaankin tässä liittää siihen mitä Linja-aho kommentoi. Asiat väännetään maahanmuuttokriitikoiden parissa olevien teemoihin ikään kuin mahdollisimman huomaamatta joskin perustelematta eli väenväkisin, typerästi ja idioottimaisesti. (Jos väite on tosi, se pitää jotenkin perustella. Pahalahti ei tee tätä logiikan eikä sitä tukevan fakta-aineistojen ja lähteiden kautta.)
2: Olen luullut että tässä puhutaan Tapanilan joukkoraiskaustapauksesta eikä jossain Tapanilan joukkoraiskausilmiöstä ; On tavallaan erikoista että tämä tuomio nähdään hyvin erikoisella tavalla. Itse olen opiskellut jonkin verran tieteenfilosofiaa ja tältä pohjalta olen Tapanilan joukkoraiskauksen kohdalla ihmetellyt jo sitä että miten ihmeessä sen pohjalla on tehty laajoja päätelmiä. Tietääkseni joukkoraiskaukset ovat harvinaisia. Niiden kohdalla on kuitenkin korostettu että joukkoraiskaukset ovat yleisesti, eivätkä vain tässä kyseisessä tapauksessa partikulaaristi, maahanmuuttajien tekosia. Miten niin pienikokoisesta otoksesta tehdään laajoja päätelmiä siitä että tilanne ei mene pelkän hajonnan piiriin? Tämän tuomion kohdalla ihmetyttää enemmän. Sillä tätä on koettu mokutuskulttuurin tuotokseksi. Se ikään kuin kuvastaa jotain suurempaa maan linjaa. Miten tämä päätelmä tehdään? (Mihin otoskoko 1 riittää noin niinkun tieteellisen validisti?)

Toki itse pidän feministien hiljaisuutta huonona asiana. Vesa Linja-ahon puolustuspuhekin vihjaa että hiljaisuuden syy on väärä. On tavallaan jätetty keskustelukenttä muiden haltuun, koska pelätään jotain joka vaatii vain tarkempaa muotoilua. Jos ongelman voi ratkaista argumentoinnilla ja retorisilla ratkaisuilla, viestinnällä, ei sitä pidä käyttää kuin se olisi jokin olotila.
1: Toki keskustelun maailmankuvaistaminen on kiinnostavaa. Feministit eivät ole suurella linjalla puolustaneet tuomion keveyttä. Vaikeneminen on luultavsti enemmän häpeän asia, eli juuri sitä että siitä ei pidetä joka tarkoittaa että se ei ole liberaalien tai feministienkään linjan mukainen mutta tästä ei haluta puhua koska muut asiat. Mutta silti esimerkiksi "Takkiraudassa" sitä kuvataan "Tapanilan junaraiskaustapauksesta on nyt jaettu tuomiot, ja ne olivat, mitenhän sen nyt nätisti sanoisi, varsin edistysmielisiä ja liberaaleja." Mikä on kuvauksena varsin kiinnostavaa. Miksi "Oi Kurjulaiset Kultamunatkin" tietävät että "Toisaalta monikulttuurisuus voi kuitenkin edelleen Suomessa hyvin. Tapanilan joukkoraiskauksesta nimittäin annettiin kolmelle syylliseksi todetulle ehdolliset tuomiot." Asiaa katsotaan selvästi näkökulmasta joka korostaa ns. "kulttuurisotaa". Ja yhteyksiä liitetään sen verran toistuvasti ja ikään kuin ilmiselviöinä että asia hämmentää. Asian maailmankuvallisuutta korostaa tietenkin sekin että Bandidoksen tiloissa tehdyssä raiskauksessa tuli ehdollista, tuomio pysyi hovissa, ja asia ei herättänyt syvää kiinnostusta juuri missään. Ei ole yllätys että "Takkirauta", "Oi Kurjulaiset Kultamunat", "Aleksanterin ratkaisu" ja monet muut blogit ovat reagoineet Tapanilan joukkoraiskaukseen mutta eivät Bandidokseen. Koska tosiasiassa nämä asiat ovat maailmankuvaistuneet. Tekijöiden identiteetti on tärkeänä osana maailmankuvasotaa, ja tärkeintä on saada tukea omalle joukolle internetkeskusteluissa. Eettisyys on tässä prosessissa korkeintaan sivutuote.

Vaikenemisstrategia on samanlaista poteroihinkaivautumita, kuin (1) se ihmeily joka saa oikeistolaisen floodaamaan innolla "vaihtoehtouutiskanavalleen" jokaisen rodullisen tekemän myymälävarkauden ja muun pikkurikkeenkin, mutta joka saa sitten vähättelemään oikeistolaisten tekemiä kirjastopuukotuksia false flag -operaatioina. (2) Tai sitten se, että monikulttuurisuutta vastustava korostaa sananvapautta ja uskonnonvapautta, tajuamatta että jos ihmisillä on sananvapaus ja uskonnonvapaus se tarkoittaa sitä että he valitsevat erilaisia mielipiteitä ja uskontoja. Josta seuraa monikulttuurisuus. Ja siksi tässäkin on ihmeellisiä vaikenemisia ja äänekkäitä asioista huutamisia joissa ei tunnu olevan sisäistä koherenssia. Syntyy ilmapiiri jossa Muhammadpilakuva on tärkeä osa sananvapautta mutta homosaatio pitäisi saada kuriin.

Tässä poteroitumisessa perusongelma on siinä että monilel tärkeintä on olla oikealla puolella ja ennen kaikkea oikeita tyyppejä vastaan. Ja jos vastustaa jotain ilmiötä sitä pitää vastustaa kaikilla tavoin. (Itse näen taas että jokaisen asian takana on monta asiayhteyttä. Ja lähes kaikissa asioissa on hyviä asiayhteyksiä ja huonoja asiayhteyksiä. Se onko asia hyvä vai huono on kokonaisuuskysymys kuin jokin essentiaalinen ominaisuus. Ja siksi ei ole järkeä siinä että jos vaikka vastustaa maahanmuuttoa niin pitäisi vastustaa sitä joka ikisessä kohdassa ja jos jossain yksityiskohdissa on mielipide-ero niin tämä ei olisi jotain mokuttamista. Paitsi tietysti siinä mielessä että kaikki mielipiteenvapaus on jonkinasteista mokuttamista.) Tästä syntyy jotain jossa moraali, oikeudenmukaisuus ja reiluus on vaihdettu jengiin. Oikea yhteisö-oikea identiteetti - oikea mielipide -linjamaksi jossa ei katsota mitä kukakin tekee vaan sitä mitä kukakin edustaa.

Toki Vesa Linja-aho on sittemmin korostanut sitä linjaa että tosiasiassa feministit puhuvatkin asiasta. Vaikeneminen on ollut illuusio "Naisasialiitto Unionin pääsihteeri kommentoi heti samana iltana Uudessa Suomessa – se oli vain mennyt ohi" ... "osittain vain hitautta: nyt on kesä ja feministeilläkin on muuta tekemistä kuin istua koneen äärellä kirjoittamassa blogeihinsa. Feministi Anna Kontula kirjoitti Facebook-seinälläni että häntä haastateltiin eilen useaankin otteeseen aiheesta. Ainakin yksi niistä on tullut jo ulos." Tämä olisi tietenkin uskottavampaa jos hän ei olisi ennen selittänyt miksi feministit eivät puhu asiasta.

---

MAAHANDULOGAIN YOUCO RAISCASI
- TUOCAA HIRTTOLAWA.

Iskemislauseita ja rivoiluita

Kankaanniemen vaalimainos
vaikuttaa yllättävän rehelliseltä
joskin sisältö avautuu vasta
tämän käsilläolevan kohun
seurauksena kokonaan.

Toimi Kankaanniemen seksiviestittelystä on puhuttu paljon. Tommi Paalanen on astunut puolustamaan Kankaanniemeä. Perusteluna on se, että "Minua kiinnostaa, miten ihmiset ovat päätyneet elämässään koskaan seksisuhteisiin, jos seksin ehdottaminen on näin vakava ja kaamea asia. Onko siis niin, että yhdenkin seksiviestin lähettäminen on niin vakava teko, että kaikki luottamusta vaativat tehtävät ovat mahdottomia?" Kysymys on itse asiassa aiheellinen. Moralisointi on helposti niin mukavaa että ylilyönnit ovat odotettavissa. On helppoa vastustaa asiaa sen vuoksi että käytös on röyhkeää. Rakel Liekkikin on esittänyt että hän on itse lähettänyt rivompia seksiviestejä. "Henkilökohtaisesti voin myöntää, että yksityisessä kirjeenvaihdossani olen lähettänyt kiinnostaville tyypeille huomattavasti härskimpiäkin viestejä Facebookissa, Liekki kirjoittaa."

Onkin nähtävissä että on olemassa oikeasti hieman huolestuttavakin poliittisen moralismin ilmapiiri jossa ihmisiä kiinnostaa enemmän onko joku käynyt jonkun pimpsalla kuin onko hän käynyt jonkun lompsalla. Omalla kohdallani kysymys on toki ollut hieman toinen. Minua ei rehellisesti ottaen kiinnosta useinkaan toisten ihmisten seksielämä jos he eivät tule tyydyttämään minua henkilökohtaisesti. En jaksa moralisoida. Olen kuitenkin kirjoittanut asiasta huumoria koska se on ollut "ajankohtainen ja helppo" tapa. Tämä ei ole kenties reilua, hakata helppoa kohdetta. Ja olenkin oikeuttanut tätä sillä että Kankaanniemen tekoa pahempi on oikeastaan hänen kaksinaamaisuutensa. Kun homovastainen konservatiivikristillinen pastori paljastuu homoseksuaaliksi on kyseessä eri asia kuin vain joku sattuu olemaan homo. Ja samoin kun tässä kristillisdemokraattien yleensä moraali kiillotettuna esillä ollut hahmo tekee tämänlaista on kyseessä enemmän identiteetti kuin itse teko. Ja tavallaan tämä on aivan käsittämättömän tyhmää. Pitäisi puhua asiasta eikä ihmisestä. Ihmiset kuitenkin tottelevat enemmän symboleja kuin käsiteanalyysiä joten yhteiskunnallisella tasolla tämänlaisilla signaaleilla on merkitystä.

Tässä henkenä on helposti se että "tuomio ylittää rikoksen". Kun jokainen internetin blogistiurpo intoutuu rienaamaan syntyy helposti lynkkausmentaliteettia jossa ihmistä saa hakata kuin vierasta sikaa. Ja näin on ilmeisesti vähän käynytkin.

Kun esimerkiksi Tommi Paalasen tekstejä lukee on selvää että hän käy läpi seksuaalista häirintää ja tapakulttuuria erikseen. Hän ottaa kantaa erityisesti syytöksestä seksuaalisesta häirinnästä. Näistä ensimmäinen on juridinen ja jälkimmäinen esteettis-eettinen. Ja esimerkiksi itse näen että Kankaanniemen kirjoittelu on törkeää mutta tuskin laitonta. Ongelmana on tietenkin se, että tapakulttuuri ja hyvä käytös ovat subjektiivisempia ja henkilökohtaisia ja tunteellisempia ja tätä kautat kokemuksellisesti hyvin merkittäviä. Juridiikka taas ei ole mielipidekysymys ja se ajaa takaa oikeutta joka on hieman kuten kuu. Kylmä, kalpea ja etäinen. Olin kuitenkin yllättynyt kun sain tietää että Paalanen on aikaansaanut feministien massapaon seuraajistaan facebookissa ja muutoin. Sillä jos Tommi Paalasesta jotain pitää tietää, niin se että hän näyttää minun silmiini feministiltä ja hän myös identifioituu itse feministiksi. Hän on liberaali asiaa hyvinkin huolella läpi käyvä henkilö.

Toisaalta on toinenkin puoli.

Kankaanniemen lausumissa on itse asiassa vaikeaa nähdä iskemistä. Viime päivinä ja tunteina olen alkanut ymmärtää että monella ihmisellä on vaikeuksia erottaa ns. iskurepliikkiä ja pelisilmätöntä häiriköintiä toisistaan. Huomio on ollut hämmentävä. Jo esimerkiksi Rakel Liekin kommentissa on hieman sitä sävyä kuin jos minä menisin erityisen pahantuulisen tai trollaavan päivän aikana synnyttäneeni aineiston perusteella kommentoimaan johonkin julkisuuteen valahtaneeseen törkymöykkyilyyn sanomalla että "olen itse sanonut vittupäisempiä asioita internetissä" niin lause on luultavasti tosi mutta irrelevantti. Se kertoo enemmän että tämä negatiivinen asia on maan tapa ja tätä kautta ongelma rakenteissa. Eli jotain johon nimenomaan voisi kohdistaa relevanttia kritiikkiä. On jokin yleinen ongelma joka on periaatteessa yksinkertainen ja johon puuttumalla elämä on vähemmän ryönäistä.

Yleisin tapa erottaa iskentä häiriköinnistä on nyrkkisääntönä ns. odotettavissa oleva "onnistumisprosentti". Jos uskot että lause toimi se on todennäköisesti iskurepliikki. Jos se sen sijaan on limainen tokaisu jota voi odottaa ikisinkkuutta odottavilta teineiltä joilla se todistaa ennen kaikkea em. teinin seksuaalisesta kokemattomuudesta, se on jälkimmäinen.

Lausetta arvioidessa on huomioitava perinteisen retoriikan opettamia seikkoja kuten sanojan itsensä asenne ja sanoman vastaanottaja. Lisäksi kannattaa miettiä intensiteettiä. Sitä kuinka toistuvaa tämä on. Onko kysytty kerran, kahdesti vai useammin. Ja onko ehdotusten välillä aikaa minuutteja vai viikkoja. Kysyjän ulkonäköä tunnutaan pidettävän jotenkin oleellisena prosessissa. Ja vaikka tämä kieltämättä pitääkin sisällään itsekriittisiä ja rehellisiä huomioita ihmisistä, niin tämä ulkonäköåuoli taitaa kuitenkin näiden ihmisten käytöksen perusteella olevan irrelevantimpaa kuin nämä ihmiset itse luultavasti haluaisivat.

Ja vaikka tapakulttuuri onkin vaihtelevaa niin voidaan sanoa nyrkkisääntömäisesti että "kivat tissit anna pimppaa" tervehdykseen rinnastettavana kommenttina on vähemmän asiallinen kuin "hyvää päivää". Jos tätä eroa ei ymmärrä niin sitten minä en ymmärrä miten ihmiset koskaan missään ovat onnistuneet lisääntyä. (Jos minä kaikista maailman ihmisistä voin ymmärtää tämän, sinäkin voit ymmärtää tämän.)

Abortista ja myrkyttämisestä (eli idiootteja näköpiirissä)

Tämän blogauksen omistan Takkiraudan tuoreen blogauksen kommenttiketjussa mainituille erikoisuuksille. Itse blogiteksti on viittaus uutiseen jossa "Norjalaismies nimittäin laittoi aborttipillereitä ex-tyttöystävän juomaan." Nainen ei ollut halunnut aborttia ja mies oli tuomittu. Yllättävän monet TR -blogin fanit, joista ilmeisen moni on erityisen analyysikyvyttömiä, intoutuivat sitten arvokeskustelemaan abortista. Teemoitan asian irtolainauksilla ja kirjoitan varsinaisen jutun suhteessa niihin

Kourallinen sitaatteja

"Tutkitaanko tapausta pahoinpitelynä ("osa naisen ruumista!") vai tappona/murhana? Tässä on nyt varsin hyvä tilaisuus löytää se kaksinaamainen piru, joka lähes jokaisen abortin kohdalla esiintyy."

"Mutta eihän abortti ole mikään rikos."

"Ei tässä ole kysymys myrkyttämisestä vaan abortin tekemisestä. Asian ydin on siinä, että sellainen teko, mikä on jokaisen naisen oikeus, olikin miehen tekemänä törkeä rikos. Mielestäni tämä kaksinaismoralismi on hiukan moraalitonta.
     Abortti on tietysti moraalisessa mielessä aina väärin. Kyse on viattomaan ihmisolennon tappamisesta oman henkilökohtaisen hyödyn vuoksi, siis todellinen ryöstömurha par excellence, eikä mikään ideologinen mystifikaatio voi asiaa muuksi muuttaa.
     Mutta en näe syytä miksi abortti tässä erityistapauksessa olisi jotenkin poikkeuksellisen väärin. Mutta koska naisen oikeudet?"

"mites tämä eroaa moraalisella tasolla siitä kun muija valehtelee pillereiden käytöstä tai tökkii kortsun täyteen reikiä?"

"Mutta eihän sikiöllä ole kuin esinearvo 20 ensimmäisen raskausviikon aikana ja kantajalla on omistussuhde siihen. Eli omaisuusrikos kyseessä.
     Murhaa tai kuolemantuottamusta tuosta ei voida tehdä, koska silloin kaikki abortit olisivat murhia ja sehän ei tietenkään sovi. Eikä se, että isällä olisi jotain sananvaltaa lapsensa olemassaoloon."

Mitä noihin voi edes sanoa?

Kokoelmaa voisi jatkaa, mutta nuo demonstroivat kokonaisuutta. Itse löydän sanottavaa paljonkin. Yleisenä teemana on se, minkä Haidtin ja Kurzbanin kaltaiset ihmiset ovat tiedostaneet varsin hyvin. Nimittäin sen, että iso osa etiikasta on itse asiassa ideologista mystifikaatiota. Tämä näkyy siinä että ihmisillä on enemmänkin tunne siitä miten asioiden tulisi olla kuin argumentteja sille miksi. Ja tämän lisäksi he eivät ole kovin konsistentteja. Abortin kannalta jännittävä seikka on se, että aborttia usein kutsutaan murhaksi, mutta siitä ei haluta antaa murhan rangaistuksia.

Ylläolevia argumentteja yhdistää se, että niissä on enemmän mielipidettä kuin argumenttia. Enemmän tunnetta kuin substanssia. Ne ovat itse asiassa horse laugh -argumentteja, ad hominem -argumentteja ja vastaavia. Eivät ajattelua, perustelua tai edes etiikan analyysiä.

Niissä menetelmänä on lähestyä aborttia kuin se olisi jokin muu näkökulma kuin absoluuttisen ihmisarvon näkökulma. Mutta sitten tämä vaihtoehto olisi vain lähtökohtaisesti väärin. Eli vaihtoehto otetaan ajatusleikiksi mutta ei otetakaan vaan niitä vain kutsutaan absurdeiksi.

Tämän voi huomata jo siitä että huomataan että tässä sekoitetaan rankaisun olemassaolo murhaan. Tosiasiassa monesta muusta annetaan rangaistuksia. Itse asiassa jos otetaan tarjotut lähtökohdat näkökulmiksi voidaan huomata että niissä ei ole mitään kaksoisstandardia tai sisäistä loogista ristiriitaa. Joka tarkoittaa sitä että tämänlaisen olemassaolon väittäjä tekee itse perusteluvirheen eli on tampio ja tahvo. Kun sellaiseen iskee asenteellisen uhmakkaan esiintymismuodon ei kokonaisuus ole millään tavalla ihailtava. Sitä voisi jopa sanoa että näyttää siltä että ne ihmiset jotka eniten vastustavat aborttia tekevät niin kenties siksi että he tietävät että heidänlaisillaan ei ole mitään muuta oikeutusta olla elossa kuin kaikki välineellisyydet ohittava absoluuttinen ihmisarvo.

Demonstroin.

Ei oleteta että sikiö on elossa. Oletetaan se nimenomaan naisen ruumiiseen liittyväksi asiaksi. Jos raskauden hakeminen, raskauden ylläpito ja abortti todella nähdään naisen ruumin itsemääräämisen kautta, voidaan nähdä että sikiö on osa naisen ruumista.
1: Sanavalinnoista voi paistaa se, että ristiriidan kannalta ei ole väliä kannatanko näitä ajatuksia. Argumenttirakenne ei ole mieltymyksistä kiinni. Jos logiikassa on risstiriita, se on yhtä mielipidekysymys kuin 2+2=4. Koherenssi ei ole maailmankuvakysymys vaan argumenttirakennekysymys. Sillä pitääkö pöljä kommentoija tai minä jostain ei ole argumentti ristiriidan tai kaksoisstandardin olemassaolon puolesta.

Tämä lähtökohta johtaa siihen että sikiötä käsitellään, ei erillisenä elävänä olentona, vaan naisessa olevana naisen itsensä kudoksena. Nainen ikään kuin omistaa sikiönsä kuten varpaansa. Tästä voidaan vetää seuraavia ajatuksia.
* Abortin ei tarvitse olla rikos, aivan kuten tatuoinnin ottaminen tai miehen ympärileikkauksen tekemisen ei tarvitse olla rikos. Ihmisen itsemääräämisoikeuden voi säätää niinkin pitkälle että omasta ruumiista elimistön amputointi ei ole rikos. (Sukupuolenkorjausleikkauksissakin amputointeja tehdään laillisesti ihmisen oman suostumuksen kautta.) Näin ollen on selvää että abortti ei ole rikos jos nainen sen halaa.
* Se että itse voi tehdä itselleen abortin ei tarkoita että joku toinen voisi tehdä niitä sinulle. Ihminen voi haluta itselleen tatuoinnin. Mutta jos joku toinen pakottaa häneen tatuoinnin kyseessä on pahoinpitely ja rikos. Siksi se että nainen haluaa itselleen abortin ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa että jonkun toisen hänelle pakottama abortti olisi rikos.
* Samasta syystä on hyvin eri asia haluaako mies abortin vai nainen. Nainen vastaa ruumiillaan, mies lompakollaan. Länsimainen oikeusjärjestelmä arvostaa ruumiin oikeuksia - ei vain sikiön henkeä vaan vaikka tämä olisi vain elävän ihmisen jalkaan verrattavissa oleva solumöykky - omaisuuden yli.
* On pirun vaikeaa myrkyttää sikiö ilman että muutenkin vaikutetaan naiseen jossa sikiö majailee. Aborttipillerit vaikuttavat hormonitoimintaan ja aiheuttavat pahaa oloa myös äidille, tässä tapauksessa ex-äidille tai ex-tulevalle-äidille (tjsp.).

Eli kun sen ajatuskokeen ja vaihtoehdon ottaa oikeasti huomioon, ei lopputulos olekaan ristiriitainen tai absurdi. Ei ole mitään kaksoisstandardia tai ristiriitaista ajattelua. Paitsi idiooteista jotka ilmeisesti eivät edes tiedä mitä ristiriita, logiikka tai koherenssi tarkoittaa. No, heitä onkin paljon. Ja suuri määrä heistä kutsuu itseään kristityiksi. (Suuri osa heistä taas pitää kristinuskoa tieteen kasvun, rationaalisuuden, logiikan ja etiikan kannalta oleellisena ideologiana, niiden kasvualustana. Ei kyllä näy heissä itsessään.)

Se joka osaa perustelusta, logiikasta ja päättelystä tietää että se, että pitää vakaumuksellisesti jotain asiaa epätotena ja jotain näkökantaa absurdina ei tarkoita että sen takana pitäisi olla jokin ristiriita. Kenties premissit vain ovat perseestä. Tämän kun vain saisi perille. Ei tunnu menevän. Monelle tuntuu menevän "yli hilseen" heti jos esillä on logiikan ja tunteella paasaamisen ero. Ihmiset pitävät ratkaisujaan loogisina ja itseään rationaalisina. Mutta eivät edes tiedä mitä implikaatio tarkalleen ottaen tarkoittaa. (Mikä ei valitettavasti estä heitä käyttämästä tätä sanana.) Lisähämmennystä syntyy jos ihmiset joutuvat vertailemaan induktiivisen ja deduktiivisen argumentaation yhteentörmäystä. Ja nämä ovat ihan perusasioita, sitä matalinta ja helpointa osuutta. Jos tästä tasosta ei selvitä niin mistä? Miten himmeillä laseilla ja sammutetuilla valoilla nämä ihmiset kulkevat elämänsä läpi?

---

Olen menettänyt jälleen pienen osan uskostani tavallisten ihmisten kykyyn tehdä rationaalisia päätelmiä ja niihin pohjautuvia ratkaisuja. Toivottavasti he eivät ole yhtä pahoja kuin mitä ovat tyhmiä ja inkompetentteja. Senkään kanssa en kyllä pidättele hengitystäni.

Paha ongelma ; Falsifioivatko ID -piirit kristillisen etiikkakäsityksen?

Nykyaikana kristityistä on modernia kannattaa metaeettistä käsitystä jonka mukaan ateisti voi käyttäytyä hyvin mutta että hänen eettisyydelleen ei ole perusteita. Tässä mallissa naturalismi, etenkin evoluutioteoriaan nojaava naturalismi, on perustaltaan nihilistinen. Sillä etiikka ei voi olla ihmisen lajinmukaista käytöstä vaan on oiketettava itselleen ikuisuus ja muuttumattomuus termin Platonissävytteisessä mielessä.¹ Tästä metaetiikkakäsityksestä nähdään että ideologiat turmelevat tilastollisesti. Kysymys on siis siitä mitä darwinismi tekee yhteiskunnalle tilastollisella tasolla. Tämän uhka on korostetusti läsnä esimerkiksi "Wedge" dokumentissa joka korostaa yhteiskunnan destruktiivista tilaa joka johtuu materialismi/naturalismista. Tämä moraalittomuus nähdään myös yhteiskunnan tuhoon viemiseksi.

Toisaalta tässä mallissa korostuu myös se miten Jumalan tahdon tietäminen on tärkeää. William Craigin "God Command Theory" perustaa näkemyksen siihen että asiat ovat hyvää tai pahaa sen mukaan miten Jumala sanoo sen olevan. Sillä Jumala on hyvyyden mittanauha ja hyvyys on mitä Jumala on. Ja ainut tapa saada tietoa Jumalasta on seurata Jumalan sanaa ja ainut tapa seurata hänen tahtoaan on totella Jumalan käskyjä ja noudattaa Hänen tahtoaan. Näin kritityt ovat lähempänä eettisyyttä ja toimivat suurissa linjoissa kuin hyvät ihmiset.

Kristillinen moraali tiivistyy nyrkkisääntöisimmillään sekä kymmeneen käskyyn että kultaiseen sääntöön. Ja muuhun mitä "Raamattu" sanoo. Näiden heijateleminen taas on tärkeää koska Imago Dei -ihmiskuvan mukaan ihminen on Jumalan kuva. Ja kristitylle WWJD -lähestyminen eli Jeesuksen seuraaminen ja imitointi ovat hyveellisyyden ydintä.

Tässä kohden on laadukasta ja kohteliasta ottaa esiin Tapio Puolimatka. Mies joka selvästi uskoo edellämainittuun metaeettiseen teoriaan kun katsotaan hänen tekstiään "Antiikin korkeakulttuurit kaatuivat sukupuolineutraaliin ajatteluun", joka julkaistiin "Helsingin Sanomissa", tuossa pesässä joka tiettävästi ei ole reilu sananvapaudelle vaan vainoaa Puolimatkaa kuten kaikki muukin maallistunut puolueellinen media. Voisin toki korostaa sitä että Ville Vuolanto näyttää että Puolimatkan argumentit eivät vastaa sitä mitä historiantutkimus siitä sanoo antiikin arvoista. Itse kuitenkin nostan tässä yhteydessä esiin enemmänkin seitsemännen käskyn. Puolimatka ei nimittäin lähteistä Helsingin Sanomien tekstiään. Lähteiden mainitsemattomuus on jännittävää, sillä Puolimatkan kirjoitus on esimerkkejä myöten täynnä detaljeja joiden kautta on melkoisen että hän on ahkerasti ja tuoreesti lukenut Carle Zimmermania. Puolimatka kun on teesejä ja detaljeja myöten löydettävissä suoraan Zimmermanin esseekirjoituksista. Asian varmistaminen ei ole vaikeaa ; Innokkaimmat voivat tutustua Zimmermanin pääteokseen "Family and civilization" vuodelta 1945. Identtisyys on niin suurta että selvää on että Puolimatkalla on tarjota "tuoretta" ja "omintakeista" materiaalia juuri sillä tavalla jonka vain hän osaa. (Ja joka itse asiassa selittää hänen populaariteoksien julkaisutahtinsa jossa on niin monta sivua ja niin monta kirjaa.) On jännittävää miksi hän ei kerro tätä lähdettä vaikka se vahvasti näyttää hänen kirjoituksensa primaarilähteeltä. No, kenties sen vuoksi että jos hän toimisi näin hän ei kirjoittaisi niin usein ja mielipidekirjoitusten floodaaminen ja kirjojen tuottaminen olisi paljon vaikeampaa tällä uudenlaisella integriteetillä. Joten ilmeisesti Saatanaa ja darwinisteja vastaan taisteleminen oikeuttaa tälläiset pienet lähteidenmainitsemattomuudet.

Toisaalta on syytä muistaa Puolimatkan vahva osuus Pianka -tapaukseen. Sillä tässä ei ole kysymys yksittäisen syntisen hairahtumisesta vaan jostain joka kertoo laajemmin Intelligent Designin asemasta. Puolimatka tunnetusti painoi kirjaansa väitteen jossa Pianka olisi kannattanut laajamittaista kansanmurhaa.² Alkulähteenä oli ID fellow Forrest Mims joka syytti Piankaa siitä että tämä olisi halunnut tappaa 95% ihmiskunnasta ebolaviruksella. Kun puhetta on läpikäyty on selvää että tälle nimenomaiselle syytökselle ei ollut perustaa. Silti kukaan ei tarkistanut asiaa vaan päinvastoin. William Dembski ilmiantoi Piankan terroristiksi. Maassa jossa terroristeihin, jopa terroristiepäiltyihin, on 9/11 -tapauksen jälkeen suthauduttu mallilla Guantanamo Bay. Ja kun Pianka vapautettiin ilman syytteitä eivät jutut loppuneet. Puolimatkakin olisi voinut tarkistaa asiat varsin helposti mutta hän painoi asian kirjoihin ja kansiin vuosia sen jälkeen kun Pianka oli kohusta selvinnyt. (Kohuun liittyi myös tappouhkauksia kun terroristia pelänneet kristityt  Hän ei myöskään kuunnellut kriitikoita aiheesta ja korjannut virhettä. Vasta se että kirjan sisällöstä ilmoitettiin Piankalle ja Pianka otti yhteyttä suoraan Puolimatkaan tavalla jossa vihjattiin seuraamuksista lain edessä oli se joka sai Puolimatkan korjaamaan asian no anteex -tyylisellä viestillä. Selvää on että Puolimatka oli kopioinut Piankaan liittyvät tietonsa pääasiassa "Uncommon Descentistä". Hän ei kuitenkaan maininut tätä lähdettä. Lisäksi huomionarvoisaa on että Puolimatkan panos oli se että hän lisäsi ebolatapaukseen virheen. Virheen siitä että Pianka ehdotti ilmalevitteisyyttä. Tämä lisäys pitää sisällään niin suuren luonnontiedevirheen että asioista yhtään mitään yhtään tietävän pitäisi tiedostaa että Piankan tasoinen osaaja ei heittele mitään noin perusasioiden vastaisia väitteitä. Mistä Pianka onkin itse huomauttanut sivuillaan. On jännittävää että Puolimatka vain otti ID -läisen sanomat asiat faktoina tarkistamatta suoraan lähteistä mitä Pianka on todella sanonut. Että väitteiden vakavuus ei ole ikään kuin antanut syytä tarkistaa Mimsistä poikkeavia lähteitä. Että ebolaviruksen toimintaperiaatteen kannalta mahdoton levitysmenetelmä ei ole jotain jota alan tuntija heittäisi vakavasti otettavana asiana.

Se että keksitään kansanmurha on valehtelua. Se että tätä levitellään oikeustahoihin ja siitä selviämisen jälkeenkin kirjoihin on väärän todistuksen antamista lähimmäiselle. Ilman lähdettä tietojen kopioiminen on yhdenlaista varastamista. Ja on melko varmaa että kukaan edellä mainituista toimijoista ei ole tehnyt kuten muut toivoisivat itselleen tehtävän. Ja kaiken kaikkiaan ID -tahot - Puolimatka, Mims ja Dembski etunenässä - ovat huolissaan tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta eettiseen käytökseen ja muiden ihmisten kohteluun.

Lisäksi he korostavat että kristityt ovat älykkäitä, supertiede ID -tasoisesti älykkäitä. Kyky kriittiseen ajatteluun, faktojen tarkastamiseen näinkin vakavien syytösten edessä. Kun superajattelija ja moniosaaja Puolimatkakin kykenee vain tuottamaan panoksellaan virheen kasvamista entisestään voidaan nähdä miten laadukkaaseen ajattelutyöhön kristitty pystyy. Etenkin kun aiheena on heidän spesiaalierityisalueensa, hyvyys ja etiikka ja synnittömyys.

Itse näkisin että jos he ovat kristittyjä ja heidän moraaliteoriansa metaetiikasta, moraalista ja yhteiskunnasta ovat tosia niin sitten käsissämme on ristiriita. Jos kristillisyys on missään yhteydessä etiikkaan ja reiluun käytökseen ja moraaliseen toimintaan ID on käytännössä falsifioinut asian. Jos kristilliseen Jumalaan yhteys on vain kristityillä ja kristittyjen Jumala on kaikkivoipa ja kaikkihyvä niin miksi ihmeessä niin usea ID -teoreettinen kristitty on tuontasoinen läpitunkematon paskapää. (Tämä ei ole ad hominem, tämä on argumentatiivisesti perusteltu ikävä tosiasia jonka mainitseminen on relevanttia kuin homojen yhteiskunnan tuhoamisesta uhoilu.)

Merkittävää on että mitään pahoillaanoloa ID -piireissä ei asiasta ole tehty. Ei vaikka sanat olivat kovia ja syytökset rajuja, seuraukset tappouhkailutasoin ikäviä ja muuten kiusallisia. Puolimatkakaan ei ole kunnolla pessyt vastuutaan ja hänen viallisia tietoja sisältäviä painosversioita kirjoista löytyy kaupunkien ja koulujen kirjastoista. Saati että asiasta olisi saatu kunnollista anteeksipyyntöä. Asia on selvästi hoidettu vain juuri ja juuri sen verran että muutoin väistämättä vastaan tuleva juridinen vastuunotto rahallisesti vältetään. Mitään sydämellisyyttä tai aitoa pahoillaanoloa Puolimatka ei ole missään näyttänyt. Kuten ei Dembski tai Mimskään. Joten mitään armoa ei heille voida tässä osoittaa. Kristitty kun saa armon vasta kun hän tunnustaa ja katuu tekoaan. Lisäksi tässä on huomautettava että Jumala ei voi antaa anteeksi Piankan puolesta. Eli ID istit voivat rukoiluillaan saada välit Jumalaan kuntoon mutta tämä Piankan suuntaan kohdistettu jää väistämättä jäytämään heidän tekojensa eettisyyttä kaluamaan.

Asian voi toki korjata joko siten että tunnustetaan että Puolimatka, Dembski ja Mims eivät ole oikeita kristittyjä. Ja että ID ei ole liikkeenä kristillinen tai kristinuskon mukainen tai sen kanssa yhteensopiva. Jonka jälkeen heidän kirjojensa lukeminen ja heidän luennoillaan käyminen on samanlaista syntiä kuin Dawkinsin fanittaminen. Tai sitten niin että kristillinen etiikkakäsitys ja arvotyhjiö ovat roskaa ja arvotyhjiöstä ja nihilismistä ei voida puhua. Molempia ei voida saada.

Joko Puolimatkaa pitää bannia ja hänen kirjojaan lukea lähinnä jotta tietää vääräoppisen pahuuden ja oppii sitä vastustamaan. Ja ostaa lähinnä roviomateriaaliksi. Ja hänen luentojaan ja kiertueitaan ja radiovierailujen kuuntelua boikotoida koska Puolimatka saa niistä rahaa. Tai sitten lopettaa puheet arvotyhjiöstä ja darwinismin moraalia rappeuttavista vaikutuksista. Tai olla kaksinaamainen idiootti jolla ei ole mitään puolusteltavia tekosyitä toiminnalleen. Uskoisin että identiteetilleen tyypillisinä suurin osa kristityistä valitsee tämän aivan viimeisen vaihtoehdon.

---

1 On selvää että mikään aristoteelinen ei voi platonisuuden kanssa yhteensopiva olla. Mutta on vaikeaa ymmärtää miksi aristoteelisuuden olisi alistuttava platonistisiin premisseihin sen sijaan että platon joutuisi mukautumaan aristoteelisiin premisseihin.)
2 En tiedä miksi kristityt suuttuiva kansanmurha-ajattelusta. Koska kun William Lane Craigin kiiteltyä metaetiikkaa lukee törmää siihen että hän kannattaa kovalla innolla hyviä kansanmurhia. Kun Jumala on käskenyt Raamatussa kansanmurhan, hänellä on vankkaa argumentointia sen pohjalle että tämä teko oli pohjimmiltaan hyvä. Kovin monien kristittyjen ei siis pitäisi loukkaantua ebolapuheista. Sillä niin arvostettu Craig on.