Historian ja filosofian kohtaamispisteessä on ns. Sokraattinen ongelma. Se käsittelee sitä miten etenkin Platonin kirjoitukset Sokrateesta kuvaavat hänen oikeaa luontoaan. Tämä on vaikeaa koska Platon on varmasti esittänyt Sokratesta ihanteellisessa tai ainakin positiivisessa valossa. Platon ei ole tässä kohden puolueeton eikä dokumentaarinen.
Tätä ongelmaa on tavattu lähestyä Sokratesta käsittelevien muiden lähteiden kautta. Ja niistä yksi on Aristofaneen "Νεφέλαι" (suom. "Pilvet"). Se on komedia joten sitä kautta Sokrateen henkilön lähestymistapa on vähän sama kuin jos lähestyisi Paavo Lipposta katsomalla muutaman jakson "Itse valtiaita". Eli vaikka kuva ei ole dokumentaarinen niin kyllä siitä jotain pientä saa kuitenkin irti.
Aristofanes kirjoitti näytelmän Ateenassa ja sitä esitettiin 420 -luvulla (ennen ajanlaskun alkua). Sokrates oli tuossa vaiheessa vähän vajaa viisikymppinen. Ja tässä näytelmässä hänet todella kuvataan "hieman vajaana". Aristofanes itse piti näytelmäänsä valtavan hyvänä. Mutta yleisö arvioi hänen teoksensa tavanomaista heikommaksi. Aristofanes oli tottunut voittamaan vuoden parhaan näytelmän (oscar -vastineen) mutta "Pilvet" luokiteltiin "vain" kolmanneksi parhaaksi. Aristofanes oli tästä niin pettynyt että hän korjaili näytelmäänsä ja lisäsi siihen yleisön huumorintajua haukkuvan kohtauksen. Koska näin toimii hyvä "häviäjä".
Näytelmän lähtokohta on se, että Strepsiadeksella on paljon velkaa. Hänen poikansa Pheidippides on uhkapelannut hevosilla. Avuksi tarvitaan Sokrates. Sillä vain hän voi opettaa kieroutunutta logiikkaa jonka avulla velkojat voitaisiin puhua ympäri. ; Näytelmässä esitetään kaksi logiikkaa. On reilu logiikka ja kiero logiikka. Ja jos oppilas ei voi oppia molempia, on kätevää oppia kiero logiikka koska jos kiero ja suora logiikka kohtaavat, kiero logiikka voittaa. Koulua pidetään pilvissä. Ja Sokrates opettaa että Zeusta ei ole olemassa ja että ukkoset johtuvat ilmanpyörteistä. Ilmanpyörteet ovat päihittäneet Zeuksen ja siksi hän ei enää ole olemassa. Näytelmä loppuu siihen että Pheidippides pieksee oman isänsä. Sillä onhan hänen isänsä kasvattanut häntä piiskalla ja nyt isä joutuu kohtaamaan omat argumenttinsa. Lisäksi Pheidippides antaa omalle äidilleen selkään. (Koska miksipäs ei.)
Sokrateen hahmo on siitä kiinnostava että siinä missä Platon kuvaa Sokrateen moralistina ja metafyysikkona, Aristofanes asettaa Sokrateen kiinnostuneemmista aiheista joita nykyään pidetään luonnontieteellisempinä. Kuten meteorologiasta. Ja siinä missä Platon korostaa että Sokrates oli uskonnollinen ja jumalia kunnioittava mies, Aristofanes liittää Sokrateeseen ateistisia piirteitä, peräti sellaisia piirteitä jotka voivat huvittaa nykyateisteja siinä mielessä että Sokrateskin torjuu jumalat esimerkiksi siten että Zeusta ei tarvita koska salamoinnin tapaisia ihmeellisiä luonnonilmiöitä voidaan selittää ilman jumalaa. (Ateistien dissaamisella onkin pitkät perinteet.) Toisaalta Platon korostaa Sokrateen olleen nimenomaan sofisteja vastaan, toimineen pyytettömästi ilmaiseksi ihmisiä häiriten kuin paarma. Kun taas Aristofaneen Sokrates ottaa rahaa opetuksestaan ja opettaa sofistista päättelyä jonka tehtävänä ja tarkoituksena on voittaminen ja kieroilu. Kuten hevosveloista selviäminen.
Platon ja Aristofanes korostavat kuitenkin joitain yhteisiäkin piirteitä. Eräs erikoisimmista liittyy kätilöintiin. Platonin "Theaitetoksessa" sokraattiseen metodiin liitetään ajatus "kätiöimisestä" (maieutikos). "Pilvissä" taas on vitsi. Kun Strepsiades kolkuttaa oveen, oppilaat viittaavat siihen että häiriö johti ajatusten abortoitumiseen (exemblosan). Tämänlaatuinen detalji vihjaa että tämä metafora on ollut käytetty ja jotenkin erityisen tärkeä. Tässä yhteydessä aborttivitsi olisi hyvin klassinen ns. punch.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aristofanes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aristofanes. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Myyttinen Sokrates vs. Myyttien Jeesus
 |
| Sokrates pyytää lisää viinaa, vaikka hänen päihtymystilansa ja sormenheristelynsä nolottavatkin kaikkia hänen kavereitaan... |
Mutta onko hän kuitenkin historiallinen hahmo? Jotkin asiat ainakin puhuvat sen puolesta että se olisi hyvin mahdollista:
* Sokrates ei tehnyt mitään yliluonnollisia ihmeitä. Hän ei lentänyt, nostanut henkiin kuolleita ja vastaavaa.
* Häntä ei kuvata täysin idealisoituna. Häntä kuvataan rumana, pummimaisena, renttuna ja muutenkin ärsyttävänä. Hänen ja hänen vaimonsa suhdetta kuvataan ongelmallisena. Ja niin edes päin. Hän ei puhunut eläimille ja laannuttanut myrskyjä. Hän osasi lähinnä muuttaa ihmeenomaisesti viinin kuseksi.
* Hänet kuvataan muidenkin lähteissä. Ksenofon mainitsee olleensa Sokrateen oppilas. Ja Platonin ja Platonin oppilaiden ja filosofien piirin ulkopuolisissa lähteissäkin elinaikanaan. Näytelmäkirjailija Aristofanes pilkkasi Sokratesta "Pilvet" -komediassa joka kirjoitettiin Sokrateen elossaoloaikana. Itse asiassa Platon kuvaa kirjoittamassaan Sokrateen puolustuksessa sitä että hänestä ilkeät komediakirjoittajat ovat pahempia ilmapiirin myrkyttäjiä kuin Sokratesta suoraan syyttäneet.
Jeesukseen samanmoinen
Sokrates on siitä kiinnostava hahmo, että hänestä on aivan asiallista luoda teorioita joissa hän on kuitenkin pelkkä sepitteellinen hahmo. Sillä historia ei ole niin eksaktia tämänlaisten tapausten kohdalla. Ja tästä kukaan ei närkästy. Kuitenkin samanaikaisesti ihmiset pitävät Jeesuksen historiallisuuden epäilyä kauhistuttavana. Siitä huolimatta että Jeesuksesta on itse asiassa vähemmän itsenäistä todistavaa materiaalia kuin Sokrateesta.
Jeesuksen kohdalla tilanne on mielenkiintoinen, juuri tämän Sokrates -tyylisen jännitteen kautta on selvää että aika iso osa Jeesuksen historiallisuuden "ilmiselvyydestä" onkin itse asiassa maailmankuvallista. Agnostisismi voikin olla viisas - ja kenties jopa perustelluin suhtautumistapa vastuuntuntoiselle historian tutkijalle ; Robert M. Price on sanonut että on rehellistä tunnustaa että emme tiedä varmuudella, onko Jeesus ollut olemassa, emmekä tiedä, että hän ei ole koskaan elänyt. Onkin kiinnostavaa, että akateemisessa maailmassa itse asiassa onkin otettu Jeesuksen historiallisuuteen - ei siis vain jumalisuuteen - kriittistä kantaa ottavia henkilöitä. Sellaisia kuten Funk ja Carrier.
Usein näihin Jeesuksen historiallisuuden kiistäjiin suhtaudutaan kuten Robert Van Voorst on tehnyt ; Hän vetoaa konsensukseen mutta ei kerro todisteita ja pitää Jeesuksen olemassaolon kiistäjiä maailmankuvallisiksi. Hän ei viittaa Jeesuksen historiallisuuden todisteisiin vaan kuluttaa enemmän ajan moittimiseen. Parhaimmillaan selitykset ovat selityksiä siitä miksi Jeesuksesta ei ole todisteita. Jotka valitettavasti ovat siitä ikäviä että aivan yhtä hyvin voitaisiin sanoa että todisteiden puute sopii hyvin siihen malliin että Jeesusta ei ole ollut.
Mutta tämä ei ole edes kaikki
Filosofiassa on sellainen jännittävä puoli, että Sokrateen opetukset perustuvat hänen asenteisiinsa, esityksiinsä ja "sokraattiseen metodiinsa". Nämä ovat asioita joita filosofit voisivat tutkia aivan nykymalliin riippumatta siitä onko Sokrates Platonin sepite vai ei. Syynä on se, että filosofisten mallien ja metodien kuvaus on siinä mielessä enemmän matematiikan ja tieteen kaltaista että niissä ei pelata auktoriteeteilla vaan "löydöillä ja inventioilla". (Newton ei keksinyt gravitaatiota, hän kuvasi sen luonteen ja perusteli miksi se olisi juuri tuollainen eikä jotain muuta.)
Matematiikka ei muutu hyväksi sillä että sen tekijä on kuuluisa matemaatikko, vaan sillä että tuotoksella on tietyt ominaisuudet jotka eivät riipu keksijän auktoriteetista. Siksi jos Sokrates paljastuisikin jonkin uuden löydön kautta sepitteeksi, niin siitä huolimatta filosofit käyttäisivät sokraattista metodia referenssinä aivan kuten tähänkin asti.
Mutta Jeesus on aivan toinen juttu. Kun katsotaan Jeesuksen argumentointia, on selvää että hän käyttää vertauksia. Ja hän käyttää niitä hyvin tietyllä tavalla. Hän ei perustele vaan kuvaa. Vertausten ideana on olla jotain jonka kautta on helppoa ymmärtää mitä hän tarkoittaa ja haluaa. Hän ei niiden avulla todista väitteitään vaan kuvaa niitä. Jeesus onkin merkittävä lähinnä sitä kautta että hänen statementtinsa tulevat suoraan Jumalalta. Ilman tätä yhteyttä hän vain puhuu pehmoisia.
Tätä näkökulmaa ei voi pitää antiteistisenä. Se voidaan sitoa aivan kristillisiin lähtökohtiin. Jos otamme C. S. Lewisin ns. lewisin trilemman voidaan huomata että ateisteja asenteellisesti dissaava ja kristinuskon erinomaisuudesta täysin - jopa asennevammaisuuteen asti - vakuuttunut kristitty voi pitää Jeesuksen jumalisuutta keskeisenä. Jonain jossa Jeesus joko on ilkeämielinen valehtelija, mielipuoli tai Jumalinen. Ja mitään kompromissia ei tässä sallita.
Toki monet nykyään korostavat että Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloa ei pidä miettiä niin tiukasti vaan lähestyä asiaa eksistentiaalisesti ja metaforina. Tällöin Jeesus muuttuu kirjaimellisesti jonkinlaiseksi taidekokemukseksi.
Ja jossain määrin tätä voi ymmärtää. Sillä jonan esimerkiksi William Shakespeare siitä kiinnostava hahmo että moni epäilee että hän ei olisi kirjoittanut omia näytelmiään. Ja esimerkiksi hänen kirjoittamassaan "Julius Caesarissa" luodaan mielikuva siitä että Caesarin viimeiset sanat olisivat olleet "Sinäkin, Brutukseni" (Jotka ne todennäköisesti nimenomaan eivät olleet, vaikka yleinen luulo toisin onkin.) Näyttelijän työssä tuskin on väliä onko teoksen kirjoittaja sitten joku muu. Tai se että mitä Caesar todella sanoi tai ei sanonut kuollessaan.
Kuitenkin jos Jeesus latistuu taidekokemukseksi ei voida sanoa muuta kuin että hänen merkityksensä vähenee huomattavasti. Tässä näkökulmassa ei voida sanoa muuta kuin että syy miksi Jeesusta pitää opetella "kulttuurin ja perinteiden nimissä" on käsiäänestyskysymys. Eli se, että riittävän moni on nykyään kristitty. Ja että tätä kristillisyyttä on harrastettu niin pitkän aikaa. Käsiäänestykseksi muuttaminen taas nostaa esiin sen että Jeesuksen tärkeys onkin itse asiassa vain tärkeilyä. Sitä että vallalla ostetaan lisää valtaa ja näkyvyydellä lisää näkyvyyttä.
Ja tässä mielessä vaikka Lewisin trilemma onkin varsin heikkoa argumentointia, niin Lewisillä on kuitenkin jonkinlainen relevantti pointti asiassa. Jeesuksen statementeja ja pehmeiden puhumisia kuvannut tyyli ei todista vaan vetoaa. Ja statementien uskottavuus nojaa pelkästään siinä että hän olisi jotain essentiaalisesti kaduntallaajaa enemmän. Jeesuksen pitäisi itse asiassa olla historiallista hahmoa enemmän jotta hän olisi mielekäs ja merkityksellinen. Hänen täytyisi olla olemassa ja tämän päälle jumalinen.
Sokrateen perinnölle ei käy näin. Ei vaikka hän olisikin Platonin fiktio. Ja tämä vihjaa siihen että Jeesuksen historiallisuuden ilmiselvyytenä ottaminen ja hänen kulttuurisen ja perinteisen merkityksensä ilmiselvyytenä pitäminen ovat hyvin hataralla pohjalla.
1: Itse toki olen "agnostinen" siinä mielessä että pidän Jeesuksen olemassaoloa mahdollisena. Sika huonosti hänen historiallinen olemassaolonsa on perusteltu. Saati jumalisuutensa, joka ei todellakaan seuraa siitä että hän on todella ollut olemassa. Sillä eihän Chuck Norriskaan paranna syöpää kyynelillään, vaikka onkin historiallinen hahmo. Eikä pelkästään siksi että Chuck Norris ei itke. Ei edes laskusuuntaiselle Total Gymin mainostamisen värittämälle uralleen.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Miehen puolikkaat. Eksklusiivisesti naisille.
Tänään ajattelin keskittyä aiheeseen, joka on tunnettu Aristofaneen "Lysistratassa" ja Shakespearen "Talvisessa tarinassa". John Wilmot kirjoitti aiheeseen liittyen. Eräässä mielessä aihe liittyy ennen kaikkea ihmisen mielikuvitukseen. Niin hyvässä kuin pahassa. Aihe löytyy Wilmotin otsikosta "Signor Dildo".Ihmisen ihmeen hyvä mielikuvitus.
Keksintö ei ole uusi. Esimerkiksi tunnetaan 30 000 vuotta vanha kivinen dildo, joka löytyi Saksasta, Ulmin läheltä. Myös Kreikassa aihe oli yllättävän suosittu. Eräänä syynä tälle on esitetty ainakin Page duBoisin näkemys, jossa antiikin kreikkalaiset olivat niin penetraatiokeskeisiä, että kulttuurin miehet eivät voineet keksiä muunlaisia naisten masturboimistapoja.
Vastaavaa ihmisen mielikuvitusta on tietysti yritetty myös rajoittaa. "Historia 15/2010" kun kertoo haareminaisista sivut 22-25 olevassa pidemmässä artikkelissa. Siinä kerrotaan että jalkavaimot eivät olleet useinkaan seksuaalista toimintaa varten. He viihdyttivät, huvittivat ja palvelivat sulttaania pääasiassa muutoin. Tätä kautta seksuaalisen hurjastelun sijasta useimmille jalkavaimoista elämä oli suorastaan nunnaluostarimaisen siveää. Itse asiassa heitä vahdittiin, jopa sillä tavalla että "Historia" -lehtikin otti esiin 1600 -luvulla toimineen diplomaatti Ottaviano Bonin lausunnon jonka mukaan "Jos haaremin naiset pyytävät saada syödäkseen vaikkapa retikkaa, kurkkua tai munakoisoa, vihannekset leikataan viipaleiksi ennen tarjoilua. Näin neidot, jotka ovat kaikki nuoria, vereviä ja paheellisuuteen taipuvaisia, eivät voi huvitella niillä mielikseen."
Ihmisen liian hyvä mielikuvitus.
Toiseenkin suuntaan asioita tapahtuu. Esimerkiksi arkeologi Timothy Taylor on huomauttanut siitä, miten monia esineitä on tulkittu liian suoraviivaisesti dildoiksi. Moni niistä on kuitenkin vain "viattomammin" lyömäase tai muu esine. Hän korostaa sitä että liiallisia johtopäätöksiä ei pitäisi tehdä.
Pelkkä fallinen muoto ei saisi hämätä. Tämä tuntuu nykypäivänäkin melko selvältä. Jos asiaa ei muuten muista, kannattaa lukea "Crackedista" esimerkkejä joistakin nykyaikana tehdyistä lasten leluista. Ne ovat olleet jollain tasolla "Unintentionally Perverted". Tosin kun katsoo kyseisiä esimerkkejä, tulee usein mieleen kysymys siitä ovatko leluntekijät kieroutuneempia kuin yhteiskunta vai ovatko lelujen tekijät vain niin sinisilmäisen naiveja että eivät yksinkertaisesti osaa "ajatella lelujaan aivan loppuun asti".
1: Vastaava ongelma on myös uskonnollisuuden kanssa ; Usein löydetyt esineet liitetään uskonnolliseen tarinaan liian helposti. Se, mikä yhdelle on ilmiselvä ryöstössä kuollut, muuttuukin jonkun tekstissä kulttiuhraukseksi.
Melko vähän aikaa sitten kohistiin kun Ruotsista löytyi luusta tehty kivikautinen dildomainen esine. Sen kohdalla tiivistyi arkeologian ongelma: Mistä ihmeestä tiedetään mikä on esineen funktio? Kivikautisen löydön kohdalla voidaankin tiivistää päätelmät seuraavalla tavalla : "Measuring twelve by two centimetres, its size is perhaps not very impressive, and there are many non-dildoish uses for which it may have been intended. But without doubt anyone alive at the time of its making would have seen the penile similarities just as easily as we do today. If it is actually a pressure-flaker for fine flint knapping, then this would tell us something about how such work was conceptualised in terms of gender." Eli löydöllä voi kenties olla muitakin käyttötarkoituksia mutta se kuitenkin se kertoo siitä miten toimintaan oli liitetty sukupuolisuutta.
Siksi esimerkiksi "Historia 15/2010" suhtautuukin (sivulla 40) suhteellisen rauhallisesti Luoteis-Kiinassa oleviin, ilmeistä eurooppalaista sukua olevia, muumioita kohtaan. Haudoilta löytyy korkeilla pylväillä, joissa on hedelmällisyyden symboleja. Miesten paaluissa on naisten sukupuolielinten mallisia koristeluja. Naisilla taas paalut oli muokattu fallosten näköisiksi. Naisilla on haudoissa mukana myös pieniä falloksia. Tätä selitettiin hedelmällisyyden tärkeydellä kulttuurissa.
1: Vaadittaisiin "melkoinen kulttuuri", jonka hauta -anteina on dildoja samaan tapaan kuin ruokaa. Toki tälläinen kiihottaisi mieltä.
Kirjoittajalla oli oikeasti mielessä ihan oikea vakava ja akateemissävyinen historiantutkimuksen liiallisiin näkemyshyppäyksiin liittyvä sormella osoittaminen. Mutta koska hän on pervo setä, hänen huomionsa siirtyi miettimään liian hätäisesti aivan vääriä asioita ja lopputulos ei ole täydellinen, se onnistuu vain hivelemään sitä. (Ymmärrä miten tahdot.)
lauantai 6. helmikuuta 2010
Arvostus: Historian ironia.
Ateenan alueella tiedetään olleen astutusta ainakin 3000 ennen ajanlaskun alkua. Tämä on melko varhain. Ateena kaupunkina on tietenkin kuuluisa muustakin kuin pitkästä asutushistoriastaan. Se oli suurmahti, jossa oli valtavan tärkeitä rakennuksia - sittemmin niistä on tullut tärkeitä raunioita - Akropolis ja Parthenon. Asujaimistossa on mainittavia viisaita kuten Platon ja Sokrates - joista jälkimmäinen on tiedossamme lähinnä ensimmäisen tarinoiden kautta. Johtajista löytyy Perikles. Taiteen puolelta löytyvät Sofokles ja Aristofanes. Ja siellä keksittiin demokratia. Ja joku Apostoli Paavalikin vieraili siellä pitämässä tärkeitä puheita.
Kaupunki säilytti mahtioaan jopa Rooman imperiumin aikana. Sitten sen mahti ja kukoistus hiipui. Sitä valloiteltiin, esimerkiksi Turkkilaiset kaappasivat sen 1456. Kreikka sai itsenäisyyden vasta 1821-1831 käydyn sodan jälkeen. Ja 1833 Ateenasta tehtiin Kreikan pääkaupunki.
Tässä vaiheessa Ateenan alueella oli alle 4000 asukasta. Arkkitehdit - Esimerkiksi Edyard Schaubert - pistettiin töihin suunnittelemaan, ja tästä alkoi kaupungin uudelleenrakennus.
Ironiaosuus on tietysti siinä, että Ateenan merkitys oli valtava. Se oli symbolisesti tärkeä. Sen mahtavaa menneisyyttä arvostettiin. Siksi siitä tehtiin pääkaupunki. Kreikka haluttiin liittää vahvasti sen arvostettuun menneisyyteen. Kaupunginrakennusprosessissa pyyhkiytyi kuitenkin pois valtava määrä arkeologisesti arvokasta aineistoa. Historia tuhottiin koska kaupunki haluttiin linkittää historiaan.
Täytyy toivoa että minua, tai ketään, ei koskaan arvosteta samalla tavalla.
Kaupunki säilytti mahtioaan jopa Rooman imperiumin aikana. Sitten sen mahti ja kukoistus hiipui. Sitä valloiteltiin, esimerkiksi Turkkilaiset kaappasivat sen 1456. Kreikka sai itsenäisyyden vasta 1821-1831 käydyn sodan jälkeen. Ja 1833 Ateenasta tehtiin Kreikan pääkaupunki.
Tässä vaiheessa Ateenan alueella oli alle 4000 asukasta. Arkkitehdit - Esimerkiksi Edyard Schaubert - pistettiin töihin suunnittelemaan, ja tästä alkoi kaupungin uudelleenrakennus.
Ironiaosuus on tietysti siinä, että Ateenan merkitys oli valtava. Se oli symbolisesti tärkeä. Sen mahtavaa menneisyyttä arvostettiin. Siksi siitä tehtiin pääkaupunki. Kreikka haluttiin liittää vahvasti sen arvostettuun menneisyyteen. Kaupunginrakennusprosessissa pyyhkiytyi kuitenkin pois valtava määrä arkeologisesti arvokasta aineistoa. Historia tuhottiin koska kaupunki haluttiin linkittää historiaan.
Täytyy toivoa että minua, tai ketään, ei koskaan arvosteta samalla tavalla.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Terveen järjen kritiikki
"Sokrates: Pitääkö urheilijan kuunnella kaikkia kehuja, moitteita ja mielipiteitä, vaiko vain lääkärin ja valmentajan, siis yhden miehen?
Kriton: Vain sen yhden.
Sokrates: Hänen on siis paikallaan pelätä tämän yhden miehen moitteita ja ilahtua hänen kiitoksistaan, mutta olla välittämättä siitä, mitä muut sanovat, vai mitä?
Kriton: Sehän on selvä.
Sokrates: Hänen pitää siis toimia ja harjoitella, syödä ja juoda siten kuin hänen asiantunteva ohjaajansa katsoo parhaaksi, ei siten kuin muut sanovat."
("Kriton")
Aristofaneen komediassa "Pilvet" esiintyy filosofi, joka on hullu. Hän epäilee yleisiä mielipiteitä ja maalaisjärkeä pidemmälle kuin olisi tarvetta. Filosofi saapui riippuvassa korissa, koska ylhäältä näkee paremmin. Hän ei peseytynyt eikä hoitanut taloaan. Hän miettii sellaisia mitättömiä asioita, kuin iniseekö hyttynen suullaan vai takamuksellaan. Ai niin. Hänen roolihahmon nimenä oli Sokrates. Nimi ei ollut sattumaa. Aristofaneen esittämä kritiikki oli jo tuolloin vanhaa: Siinä kritisoitiin vanha näkemys siitä että älymystö etenee kauemmas tavallisista kysymyksistä ja menettää otteensa todellisuuteen. Sen mukaan liika analysointi vie hulluuteen. Aikaisemmin tätä oltiin rinnastettu Thaleeseen, jonka esitettiin olleen niin ajatuksissaan että eräs palvelustyttö tahallaan laittoi tämän jalkojen eteen esteitä että tämä kompastelisi ja katsoisi vaihteeksi myös maailmaa.
Nämä esittävät että : Liika ajattelu vieraannuttaa todellisuudesta, eikä suinkaan tee sitä tutuksi. Sisältää väiteen siitä että ihminen osaa todellisuuden valmiiksi sopivalla tarkkuudella, ajattelua tai tutustumista ei tarvita ja esittää että tärkeät asiat ovat itsestäänselviä, ja kaikki tietävät ne.
Orjien omistaminen oli kreikassa tavallista. Sitä ei paheksuttu. Naisilla ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa ja he olivat joko isiensä tai puolisoidensa vallan alla. Spartalainen sotilas tappamassa vihollista edusti hyvettä. Eikä tämä jäänyt mihnekään muinaiseen kreikkaan. Nykypäivänäkin väännetään rajustikin kättä esimerkiksi naispappeudesta ja homoseksuaalien oikeuksien rajoista. Ne olivat sovinnaistapoja. Kun niitä kyseenalaistettiin, niitä pidettiin itsestäänselvyyksinä eikä niistä poikkeamista pidetty hyvänä.
Tämä oli maan tapa. Sokrates (ei ollut kulttuurirelativisti vaan) hyökkäsi sovinnaisuustapoja vastaan kyseenalaistamalla ne. Hänhän ei suoraan esittänyt että toiset ovat väärässä, vaan sen sijaan kyseli taustasyitä ja perusteluja asioille. Näin urheus, hyve ja muut asiat jouduttiin käsittelemään ja miettimään. Moni itsestäänselvyys ei ollutkaan itsestäänselvyys. Vaikka me helposti ajattelemmekin että sovinnaisuustapojen takana täytyy olla jokin järki, tämä ei ole välttämätöntä. (Toki niissä voi olla takana järki.) Jokaisesta vain tuntuu että jos moni uskoo siihen, siinä pitää olla järkeä. Tämä tulkittiin häiriöksi. Seurauksena oli epäsuosio, joka tässä tapauksessa johti kuolemantuomioon.
Jokaisessa yhteiskunnassa on erilaisia käsityksiä siitä, miten tulee uskoa, mitä pitää totena ja miten käyttäytyä, että ei joutuisi epäsuosioon. Pieni osa näistä on kirjattu lakeihin. Vielä pienempi osa näistä on kirjattu etiketin kaltaisiin käyttäytymissääntöihin. Suurin osa on asiaan liittyvää tapaperinnettä. Osa on lajityypillisiä heuristiikkoja. Itse asiassa osa arkijärjestä on jopa lajityypillisiä tapoja ajatella väärin. Suuri osa on kulttuurisidonnaista. Se on sitä mihin kasvetaan, jota koko yhteiskunta opettaa ja mitä sanotaan "common senseksi", sen noudattaminen on "maalaisjärkeä" , ja sitä pidetään yhteiskunnassa synonyyminä "terveelle järjelle". Tästä saa hyvän esimerkin siitä, kun katsoo ihmisiä jotka tulevat maahan ulkomailta. Jopa se, että junan oven vihreä nappi avaa oven voi olla vaikeaa. Samoin toiminta kaupassa on erilaista: Ulkomailla on normaalia että miehet suutelevat poskelle. Suomessa se tarkoittaa että olet homo. Näkemyksien kanssa tilanne on jopa tiukempi ja niiden kanssa toimiminen vaikuttaa yhtä paljon. Sopivaisuussääntöjen rikkomista pidetään epäkunnioittavana ja aggressiivisena.
Tämän vuoksi on esimerkiksi ihmistyyppi, joita yksi työkaverini Järvinen pitää "NIMBY -ihmisinä" ja hän vitsailee runsaasti tämän kustannuksella. Ne ovat näitä ulospäin pullantuoksuisia pehmotätejä, joiden "Arvot ovat suoraan Tarzankirjoista". Heillä onnistuminen mitataan mittarilla "omakotitalo, kaksi lasta, koira ja tauluteevee josta tulee tositeevee". Tälle tyypillisiä piirteitä on se, että ihmiset luokitellaan onnistujiin - jotka ovat arvoiltaan ja tavoitteiltaan samanlaisia kuin heidän sisäpiirinsä - ja muut ovat luusereita, joita ei suinkaan vihata, vaan joita kohtaan osoitetaan kylmäverisestä sääliä. Tästä säälistä on hauskana esimerkkinä se, että alkoholistejen hoitamista pidetään näiden piirissä arvokkaana ja hyvänä asiana. Mutta anti olla jos alkoholiparantola pitäisi rakentaa johonkin paikkaan. Nämä ihmiset, joita on tasaisesti siellä täällä, kun reagoivat siten että se pitäisi laittaa jonnekin muualle kuin heidän lähistölleen. Tiedämme kaikki minne nämä sitten päätyvät. Minun seurakseni Korsoon ja muihin ihaniin "halvan asumisen" paikkoihin. Tavallaan, tämän kokemuksen kautta, ymmärrän näitä NIMBY -ihmisiä. Mutta he eivät yleensä voi ymmärtää minua. He eivät ole asuneet, he ovat siirtäneet tämän mahdollisuuden muualle, ulkoistaneet kokemuksen minulle. (Kiitos? siitä.)
Tosiasiassa tämä on vain yksi tyyppi, ja hieman vastaavantapaista toimintaa on joka paikassa.
Lähes kaikissa ideologioissa on näkemyksiä joita ei kyseenalaisteta. Minullakin on niitä. Ja lähes jokainen meistä rikkoo jonkun piirin sovinnaisuustapoja. Minä löydän tietysti paljonkin. Jotkut kutsuvat sitä oman tien kulkemiseksi, minä sanon vain filosofi Seppo Rätyä lainaten: "Vittuillakseni heilutin". Kaikki vastustus ei kerro siitä että kohde on marttyyri tai nero tai taiteilijatyyppinen toisinajattelija joka edustaa vapautta. Joskus hän on vain kusipää.
Omakohtaisesti olen huomannut että avoliittoa pidetään vieläkin monissa paikoin pahana asiana. Itse asiassa eräät vanhemmat sukulaiset ovat kommentoineet että "susiparina" ei ole hyvä elää ja muistutetaan että ei ole hyvä elää laillistamattomassa parisuhteessa jos lapsia tulee. Äpäriä. Eikä niille voi sanoa edes että "You bastard!", se vähän niinkuin tekisi heidän pointtinsa täydeksi. Naimattoman miehen ja naisen yhteiselo on ollut laillista vasta vuodesta 1926 kun laista poistettiin salavuoteuden rangaistavuus. Poliittisesti korrektia se ei ole vieläkään. Epäilijät lukekoot kriittistä analyysiä kristillisiä kannanottoja asiasta, lievempienkin näkemysten mukaan ero "avon" ja "avion" välillä on selvä. Onneksi en ole kristitty, joten minun ei tarvitse välittää siitä mitä Raamattu asiasta sanoo, vain lakituvalla on merkitystä. Tunnustan että en ole kunnon kristitty. Kaikille tämä ei näytä riittävän. En tiedä miksi muiden vakaumuksen pitäisi merkitä. "Nuorempi polvi" (jotka ovat jotain 50 ja risat ja tästä alaspäin) näyttävät kuitenkin poikkeuksetta suhtautuvan asiaan suopeammin, tai ainakin he ovat osanneet toimia kuten äitini ja ovat vain vaienneet: Kykenen muistamaan avoliittoa pahana pitävät puheet, mutta en ole niitä kuitenkaan kuullut silloin kun se on ollut kohdallani ajankohtaista.
Mikä nämä kuitenkin erottaa "maalaisjärjestä"? Yksinkertaisesti kannattajien lukumäärä. tai oikeastaan heidän prosenttiosuutensa "valtaapitävistä". Vaikka NIMBY -luokittelu on käytetty, se on kuitenkin enimmäkseen karrikatyyriltä maistuva, se ei taida olla riittävän yleinen saadakseen yleistä kannatusta. Kyseessä on laajemmassa määrin stereotypiahahmo, ei todellisuus. Sama koskee tietysti näitä muitakin asioita vastaan taistelevia. Siinä vaiheessa kun avoliittoon suhtauduttaisiin laajasti samaan tapaan kuin nämä yksittäistapaukset, alkaisin rikkomaan sovinnaisuussääntöjä.
Kuitenkaan asiat eivät saisi olla pelkästään käsiäänestystä. Ihmiset voivat olla väärässä. Useakin ihminen voi olla väärässä. Syynä voi olla se, että kaikkea ei ole tultu ajatelleeksi. Tai se, että juuri mitään ei tulla ajatelleeksi.
Tästä hyvä esimerkki voisi olla ruukunvalanta. Jokainen meistä osaa vääntää jonkinlaisen savilätyn levylle ja pistää sen uuniin. Siltä voi jopa syödä. Mutta jos minun pitäisi valmistaa perinteinen kreikkalainen ruukku, jossa savi kovettuu hematiitiksi (Fe2O3) ja jonka lasite on sintraantunut magnetiitiksi (Fe3O4) en osaisi sitä tehdä. Sokrates ja monet muutkin filosofit ovat olleet sitä mieltä että ymmärtäminen on kuten tuo saviruukun teko. Me voimme päästä helpolla ja pitää hienon ruukun tekoa turhanpäiväisenä. Kyllähän siitä lätystäkin syö. (Millä korostan sitä että monesti se auttaa ihan OK tasoisesti.) Mutta ei se ole kovin kummoinen levy kuitenkaan. (Millä korostan sitä että harva arkijärkeä seuraava tunnustautuu olevansa epälooginen, epärationaalinen tai jopa typerä, vaikka kaikkihan me olemme.) Tästä hyvänä esimerkkinä on de Montaignen esittämä asia siitä, että harva yltää aivan huipulle. Siksi on hyvä että ihminen osaa ottaa oppia niiltä jotka ovat häntä itseään viisaampia. Tämä tarkoitti sitä että virheitä voitiin huomata, ja jos joku siteerasi väärin jotain asioita, tästä tuli huomauttaa. Mutta pääasia oli siinä että asia oli mielenkiintoinen ja hyvä.
Montaigne oli tässä kohden realisti: Hänestä asiat olivat vaikeita. Niitä ei siis voinut sanoa kovin helposti. Mutta toisaalta hän ilkkui (aiheesta) sellaisia ajattelijoita joiden maine syvällisinä tuli siitä että muut eivät ymmärtäneet mitä he sanovat. Mysteerisyys kun ei tässä kohden tarkoita kuin lukijan hämmennystä. Voit vakuuttua vain jos ymmärrät. Montaignesta oli sääli että tavallinen kansa koki kunnioitusta jopa kelmimäisiä hengellisiä teeskenteleviä vaikeaselkoisia mystikkoja vastaan mutta jättivät rehdit ja suorapuheiset ja selkeyteen pyrkijät vähemmälle kunnioitukselle. (Mikä on yksi esimerkki siitä miten ihmisen arkijärki johtaa häntä harhaan.) Eli asiat olivat vaikeita ja niitä ei voinut esittää selkeästi eikä tajuta helposti. Mutta ne tuli pyrkiä käsittelemään mahdollisimman selkeästi ja helppotajuisesti.
Tämänkaltainen ajattelu on tietynlaista elitismiä. Mutta ei mitä tahansa elitismiä - jota tosin arkijärjen seuraajaksi esittäminen ja sen oikeaksi laittaminenkin on. Syynä on se, että ajatellaan että kuka tahansa voi ajatella ja miettiä. Se on vain vaikeaa. Kun arvio perustuu siihen että tarkastellaan perusteluja, ei ole väliä onko näkemys suosittu vai epäsuosittu. Ei ole väliä sillä onko sanojan asema hyvä. Itse asiassa arkijärjen mukainen tai sen vastainen ei vielä tarkoita mitään. Jos sille on loogiset perustelut, silloin itse asiassa tämä arkijärjen asia on hyvä. Siksi ideologioiden pitäisi "periaatteessa olla" iloisia saamastaan kriittisestä kohtelusta: Jos se on todellakin niin hyvä kuin sen seuraajat uskovat, ei kriittinen tarkastelu löydä siitä sellaista aitoa vikaa, joka perustuisi asiaan eikä kritisoijan omiin ennakkoluuloihin. Tosiasiassa tilanne on toinen, koska arkijärki kertoo että "kriittinen tarkastelu on kyseenalaistamista joka taas on vastustamista".
Ongelmana on se, että tiettyjen asioiden kyseenalaistaminen, vaikka kyseessä olisi vain niiden perusteiden kaivelu eikä olla välttämättä edes niitä kumoamassa, on sellaista että sitä pidetään helposti epäkohteliaana ja häiritsevänä. Lisäksi niiden kanssa erimielisyyttä pidetään usein syynä välttää seuraa ja harva ihminen aidosti on välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Tämä on helppoa vain tekemällä se "terveen järjen kautta", jossa toiseutetaan se ikävä vastakritisoija, jolloin he eivät enää ole ihmisiä joita ymmärtää ja joita sympatiseerata vaan riistaa, vastustuksen kohteita, ja silloin sitä ollaan "ojasta allikossa". On hyvä muistaa että konventioiden seuraaminen voi olla ideologista vainoa. Mutta myös itsensä "toisinajattelijaksi" asettaminen ja konventioiden vastustaminen vain vastustamisen vuoksi on aivan yhtä dogmaattista. Pitäisi olla kriittinen mutta ei niin kriittinen että ei muutu vastustamakseen asiaksi.
Kriton: Vain sen yhden.
Sokrates: Hänen on siis paikallaan pelätä tämän yhden miehen moitteita ja ilahtua hänen kiitoksistaan, mutta olla välittämättä siitä, mitä muut sanovat, vai mitä?
Kriton: Sehän on selvä.
Sokrates: Hänen pitää siis toimia ja harjoitella, syödä ja juoda siten kuin hänen asiantunteva ohjaajansa katsoo parhaaksi, ei siten kuin muut sanovat."
("Kriton")
Aristofaneen komediassa "Pilvet" esiintyy filosofi, joka on hullu. Hän epäilee yleisiä mielipiteitä ja maalaisjärkeä pidemmälle kuin olisi tarvetta. Filosofi saapui riippuvassa korissa, koska ylhäältä näkee paremmin. Hän ei peseytynyt eikä hoitanut taloaan. Hän miettii sellaisia mitättömiä asioita, kuin iniseekö hyttynen suullaan vai takamuksellaan. Ai niin. Hänen roolihahmon nimenä oli Sokrates. Nimi ei ollut sattumaa. Aristofaneen esittämä kritiikki oli jo tuolloin vanhaa: Siinä kritisoitiin vanha näkemys siitä että älymystö etenee kauemmas tavallisista kysymyksistä ja menettää otteensa todellisuuteen. Sen mukaan liika analysointi vie hulluuteen. Aikaisemmin tätä oltiin rinnastettu Thaleeseen, jonka esitettiin olleen niin ajatuksissaan että eräs palvelustyttö tahallaan laittoi tämän jalkojen eteen esteitä että tämä kompastelisi ja katsoisi vaihteeksi myös maailmaa.
Nämä esittävät että : Liika ajattelu vieraannuttaa todellisuudesta, eikä suinkaan tee sitä tutuksi. Sisältää väiteen siitä että ihminen osaa todellisuuden valmiiksi sopivalla tarkkuudella, ajattelua tai tutustumista ei tarvita ja esittää että tärkeät asiat ovat itsestäänselviä, ja kaikki tietävät ne.
Orjien omistaminen oli kreikassa tavallista. Sitä ei paheksuttu. Naisilla ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa ja he olivat joko isiensä tai puolisoidensa vallan alla. Spartalainen sotilas tappamassa vihollista edusti hyvettä. Eikä tämä jäänyt mihnekään muinaiseen kreikkaan. Nykypäivänäkin väännetään rajustikin kättä esimerkiksi naispappeudesta ja homoseksuaalien oikeuksien rajoista. Ne olivat sovinnaistapoja. Kun niitä kyseenalaistettiin, niitä pidettiin itsestäänselvyyksinä eikä niistä poikkeamista pidetty hyvänä.
Tämä oli maan tapa. Sokrates (ei ollut kulttuurirelativisti vaan) hyökkäsi sovinnaisuustapoja vastaan kyseenalaistamalla ne. Hänhän ei suoraan esittänyt että toiset ovat väärässä, vaan sen sijaan kyseli taustasyitä ja perusteluja asioille. Näin urheus, hyve ja muut asiat jouduttiin käsittelemään ja miettimään. Moni itsestäänselvyys ei ollutkaan itsestäänselvyys. Vaikka me helposti ajattelemmekin että sovinnaisuustapojen takana täytyy olla jokin järki, tämä ei ole välttämätöntä. (Toki niissä voi olla takana järki.) Jokaisesta vain tuntuu että jos moni uskoo siihen, siinä pitää olla järkeä. Tämä tulkittiin häiriöksi. Seurauksena oli epäsuosio, joka tässä tapauksessa johti kuolemantuomioon.
Jokaisessa yhteiskunnassa on erilaisia käsityksiä siitä, miten tulee uskoa, mitä pitää totena ja miten käyttäytyä, että ei joutuisi epäsuosioon. Pieni osa näistä on kirjattu lakeihin. Vielä pienempi osa näistä on kirjattu etiketin kaltaisiin käyttäytymissääntöihin. Suurin osa on asiaan liittyvää tapaperinnettä. Osa on lajityypillisiä heuristiikkoja. Itse asiassa osa arkijärjestä on jopa lajityypillisiä tapoja ajatella väärin. Suuri osa on kulttuurisidonnaista. Se on sitä mihin kasvetaan, jota koko yhteiskunta opettaa ja mitä sanotaan "common senseksi", sen noudattaminen on "maalaisjärkeä" , ja sitä pidetään yhteiskunnassa synonyyminä "terveelle järjelle". Tästä saa hyvän esimerkin siitä, kun katsoo ihmisiä jotka tulevat maahan ulkomailta. Jopa se, että junan oven vihreä nappi avaa oven voi olla vaikeaa. Samoin toiminta kaupassa on erilaista: Ulkomailla on normaalia että miehet suutelevat poskelle. Suomessa se tarkoittaa että olet homo. Näkemyksien kanssa tilanne on jopa tiukempi ja niiden kanssa toimiminen vaikuttaa yhtä paljon. Sopivaisuussääntöjen rikkomista pidetään epäkunnioittavana ja aggressiivisena.
Tämän vuoksi on esimerkiksi ihmistyyppi, joita yksi työkaverini Järvinen pitää "NIMBY -ihmisinä" ja hän vitsailee runsaasti tämän kustannuksella. Ne ovat näitä ulospäin pullantuoksuisia pehmotätejä, joiden "Arvot ovat suoraan Tarzankirjoista". Heillä onnistuminen mitataan mittarilla "omakotitalo, kaksi lasta, koira ja tauluteevee josta tulee tositeevee". Tälle tyypillisiä piirteitä on se, että ihmiset luokitellaan onnistujiin - jotka ovat arvoiltaan ja tavoitteiltaan samanlaisia kuin heidän sisäpiirinsä - ja muut ovat luusereita, joita ei suinkaan vihata, vaan joita kohtaan osoitetaan kylmäverisestä sääliä. Tästä säälistä on hauskana esimerkkinä se, että alkoholistejen hoitamista pidetään näiden piirissä arvokkaana ja hyvänä asiana. Mutta anti olla jos alkoholiparantola pitäisi rakentaa johonkin paikkaan. Nämä ihmiset, joita on tasaisesti siellä täällä, kun reagoivat siten että se pitäisi laittaa jonnekin muualle kuin heidän lähistölleen. Tiedämme kaikki minne nämä sitten päätyvät. Minun seurakseni Korsoon ja muihin ihaniin "halvan asumisen" paikkoihin. Tavallaan, tämän kokemuksen kautta, ymmärrän näitä NIMBY -ihmisiä. Mutta he eivät yleensä voi ymmärtää minua. He eivät ole asuneet, he ovat siirtäneet tämän mahdollisuuden muualle, ulkoistaneet kokemuksen minulle. (Kiitos? siitä.)
Tosiasiassa tämä on vain yksi tyyppi, ja hieman vastaavantapaista toimintaa on joka paikassa.
Lähes kaikissa ideologioissa on näkemyksiä joita ei kyseenalaisteta. Minullakin on niitä. Ja lähes jokainen meistä rikkoo jonkun piirin sovinnaisuustapoja. Minä löydän tietysti paljonkin. Jotkut kutsuvat sitä oman tien kulkemiseksi, minä sanon vain filosofi Seppo Rätyä lainaten: "Vittuillakseni heilutin". Kaikki vastustus ei kerro siitä että kohde on marttyyri tai nero tai taiteilijatyyppinen toisinajattelija joka edustaa vapautta. Joskus hän on vain kusipää.
Omakohtaisesti olen huomannut että avoliittoa pidetään vieläkin monissa paikoin pahana asiana. Itse asiassa eräät vanhemmat sukulaiset ovat kommentoineet että "susiparina" ei ole hyvä elää ja muistutetaan että ei ole hyvä elää laillistamattomassa parisuhteessa jos lapsia tulee. Äpäriä. Eikä niille voi sanoa edes että "You bastard!", se vähän niinkuin tekisi heidän pointtinsa täydeksi. Naimattoman miehen ja naisen yhteiselo on ollut laillista vasta vuodesta 1926 kun laista poistettiin salavuoteuden rangaistavuus. Poliittisesti korrektia se ei ole vieläkään. Epäilijät lukekoot kriittistä analyysiä kristillisiä kannanottoja asiasta, lievempienkin näkemysten mukaan ero "avon" ja "avion" välillä on selvä. Onneksi en ole kristitty, joten minun ei tarvitse välittää siitä mitä Raamattu asiasta sanoo, vain lakituvalla on merkitystä. Tunnustan että en ole kunnon kristitty. Kaikille tämä ei näytä riittävän. En tiedä miksi muiden vakaumuksen pitäisi merkitä. "Nuorempi polvi" (jotka ovat jotain 50 ja risat ja tästä alaspäin) näyttävät kuitenkin poikkeuksetta suhtautuvan asiaan suopeammin, tai ainakin he ovat osanneet toimia kuten äitini ja ovat vain vaienneet: Kykenen muistamaan avoliittoa pahana pitävät puheet, mutta en ole niitä kuitenkaan kuullut silloin kun se on ollut kohdallani ajankohtaista.
Mikä nämä kuitenkin erottaa "maalaisjärjestä"? Yksinkertaisesti kannattajien lukumäärä. tai oikeastaan heidän prosenttiosuutensa "valtaapitävistä". Vaikka NIMBY -luokittelu on käytetty, se on kuitenkin enimmäkseen karrikatyyriltä maistuva, se ei taida olla riittävän yleinen saadakseen yleistä kannatusta. Kyseessä on laajemmassa määrin stereotypiahahmo, ei todellisuus. Sama koskee tietysti näitä muitakin asioita vastaan taistelevia. Siinä vaiheessa kun avoliittoon suhtauduttaisiin laajasti samaan tapaan kuin nämä yksittäistapaukset, alkaisin rikkomaan sovinnaisuussääntöjä.
Kuitenkaan asiat eivät saisi olla pelkästään käsiäänestystä. Ihmiset voivat olla väärässä. Useakin ihminen voi olla väärässä. Syynä voi olla se, että kaikkea ei ole tultu ajatelleeksi. Tai se, että juuri mitään ei tulla ajatelleeksi.
Tästä hyvä esimerkki voisi olla ruukunvalanta. Jokainen meistä osaa vääntää jonkinlaisen savilätyn levylle ja pistää sen uuniin. Siltä voi jopa syödä. Mutta jos minun pitäisi valmistaa perinteinen kreikkalainen ruukku, jossa savi kovettuu hematiitiksi (Fe2O3) ja jonka lasite on sintraantunut magnetiitiksi (Fe3O4) en osaisi sitä tehdä. Sokrates ja monet muutkin filosofit ovat olleet sitä mieltä että ymmärtäminen on kuten tuo saviruukun teko. Me voimme päästä helpolla ja pitää hienon ruukun tekoa turhanpäiväisenä. Kyllähän siitä lätystäkin syö. (Millä korostan sitä että monesti se auttaa ihan OK tasoisesti.) Mutta ei se ole kovin kummoinen levy kuitenkaan. (Millä korostan sitä että harva arkijärkeä seuraava tunnustautuu olevansa epälooginen, epärationaalinen tai jopa typerä, vaikka kaikkihan me olemme.) Tästä hyvänä esimerkkinä on de Montaignen esittämä asia siitä, että harva yltää aivan huipulle. Siksi on hyvä että ihminen osaa ottaa oppia niiltä jotka ovat häntä itseään viisaampia. Tämä tarkoitti sitä että virheitä voitiin huomata, ja jos joku siteerasi väärin jotain asioita, tästä tuli huomauttaa. Mutta pääasia oli siinä että asia oli mielenkiintoinen ja hyvä.
Montaigne oli tässä kohden realisti: Hänestä asiat olivat vaikeita. Niitä ei siis voinut sanoa kovin helposti. Mutta toisaalta hän ilkkui (aiheesta) sellaisia ajattelijoita joiden maine syvällisinä tuli siitä että muut eivät ymmärtäneet mitä he sanovat. Mysteerisyys kun ei tässä kohden tarkoita kuin lukijan hämmennystä. Voit vakuuttua vain jos ymmärrät. Montaignesta oli sääli että tavallinen kansa koki kunnioitusta jopa kelmimäisiä hengellisiä teeskenteleviä vaikeaselkoisia mystikkoja vastaan mutta jättivät rehdit ja suorapuheiset ja selkeyteen pyrkijät vähemmälle kunnioitukselle. (Mikä on yksi esimerkki siitä miten ihmisen arkijärki johtaa häntä harhaan.) Eli asiat olivat vaikeita ja niitä ei voinut esittää selkeästi eikä tajuta helposti. Mutta ne tuli pyrkiä käsittelemään mahdollisimman selkeästi ja helppotajuisesti.
Tämänkaltainen ajattelu on tietynlaista elitismiä. Mutta ei mitä tahansa elitismiä - jota tosin arkijärjen seuraajaksi esittäminen ja sen oikeaksi laittaminenkin on. Syynä on se, että ajatellaan että kuka tahansa voi ajatella ja miettiä. Se on vain vaikeaa. Kun arvio perustuu siihen että tarkastellaan perusteluja, ei ole väliä onko näkemys suosittu vai epäsuosittu. Ei ole väliä sillä onko sanojan asema hyvä. Itse asiassa arkijärjen mukainen tai sen vastainen ei vielä tarkoita mitään. Jos sille on loogiset perustelut, silloin itse asiassa tämä arkijärjen asia on hyvä. Siksi ideologioiden pitäisi "periaatteessa olla" iloisia saamastaan kriittisestä kohtelusta: Jos se on todellakin niin hyvä kuin sen seuraajat uskovat, ei kriittinen tarkastelu löydä siitä sellaista aitoa vikaa, joka perustuisi asiaan eikä kritisoijan omiin ennakkoluuloihin. Tosiasiassa tilanne on toinen, koska arkijärki kertoo että "kriittinen tarkastelu on kyseenalaistamista joka taas on vastustamista".
Ongelmana on se, että tiettyjen asioiden kyseenalaistaminen, vaikka kyseessä olisi vain niiden perusteiden kaivelu eikä olla välttämättä edes niitä kumoamassa, on sellaista että sitä pidetään helposti epäkohteliaana ja häiritsevänä. Lisäksi niiden kanssa erimielisyyttä pidetään usein syynä välttää seuraa ja harva ihminen aidosti on välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Tämä on helppoa vain tekemällä se "terveen järjen kautta", jossa toiseutetaan se ikävä vastakritisoija, jolloin he eivät enää ole ihmisiä joita ymmärtää ja joita sympatiseerata vaan riistaa, vastustuksen kohteita, ja silloin sitä ollaan "ojasta allikossa". On hyvä muistaa että konventioiden seuraaminen voi olla ideologista vainoa. Mutta myös itsensä "toisinajattelijaksi" asettaminen ja konventioiden vastustaminen vain vastustamisen vuoksi on aivan yhtä dogmaattista. Pitäisi olla kriittinen mutta ei niin kriittinen että ei muutu vastustamakseen asiaksi.
maanantai 4. toukokuuta 2009
Sensuraalista.
Pornografia (kreik. πόρνη [porni]: prostituoitu ; γραφή [grafi]: kirjoitus) kuvaa ihmisiä vain seksuaalisina olentoina. Erotiikassa (kreik. eros:halu) taas määritelmällisesti taiteelliset seikat ovat keskiössä. Pornografiassa ne taas ovat toissijaisia tai olemattomia. Monimutkaisuuden vuoksi nämä kaksi ovat vaikeasti tunnistettavia.
Historiallisesti molempia on esiintynyt. Filosofia kuvatkin kiinnostavat, koska jos ne edustavat jotain kulttuuria, ne, niiden käytön yleisyys ja niihin reagoiminen kertoo ympäröivästä kulttuurista. Ne ovat siis tavallaan muun vastaavan taiteen tavoin "visuaalista ajattelua" ja ne ainakin heijastavat sitä.
1: Jo kivikautinen "Willendorfin Venus" voidaan tulkita sellaiseksi, että se kuuluu jompaan kumpaan luokkaan. Tietenkin sillä voi olla uskonnollinen merkitys. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että se esittää (mustavalkoisessa kuvassa nähtävän kaltaista) rehevää naishahmoa. Sen tapaisia kohtaa myös Rubensin maalauksissa, joissa esiintyy reheviä naisia. Nykyisin taas laihuutta jopa yliarvostetaan, mikä aikaansaa naisille/tytöille paineita. Huipentumana on tietysti anoreksian riski. Tietenkin myös Willendorfin muotojen tavoittelu voisi aikaansaada tiettyjä terveysvaikeuksia. Ehkä tärkein huomio onkin siinä, että naiskauneuskäsitys on vaihdellut kulttuurillisesti. Toki on muistettava että myös biologiset syyt voivat olla nais ja mieskauneuden takana: Bioestetiikassa tutkitaan esimerkiksi kauniita naisia, esimerkiksi seksuaalivalinnan avulla piirteitä selittäen. Tätä kautta tiedetään esimerkiksi että lantio-vyötärösuhde on pysynyt kaikkina aikoina suhteellisen vakiona, vaikka muodot ovatkin runsastuneet ja kutistuneet muotivirtausten vaihdellessa.
2: Kenties seksiasennoistaan parhaiten tunnettu intialainen "Kamasutra" ei edustanut pornografiaa; Vaikka sen kuvat ovat melko "rankkoja", on sen tavoite kuitenkin muu, se oli ennen kaikkea opettavaiseksi tarkoitettu teos. Vain kirjan yksi osa keskittyy asentoihin ja muut osat käsittelevät asioita taloudenhoidosta flirttailun kautta kumppaninvalintaan. Kirjassa on ohje myös siihen kuinka rikasta rakastajaa lypsetään. Kirjassa oli aiheita taiteista sen ajan tieteisiin. Kirjaan liittyy harvinaisen paljon vääriä käsityksiä. Kenties siksi että ihmiset eivät lue.
3: Antiikin Kreikassa eroottiseksi tulkittavaa materiaalia on yllättävän paljon. Ehkä syynä oli se, että avioliiton päätarkoitukseksi nähtiin lasten hankkiminen, ja tämä avasi reittejä vaihtoehtoerotiikalle. Toisaalta kun orjat tekivät suuren osan töistä, voi olla että takana oli ylhäisön pitkästyminen. Kreikassa fallos on ollut jumalallinen asia : Esimerkiksi Hermeksen varhaisin symboli oli puupölkky, jossa oli kaiverrettuna pelkkä pää ja siitin. Dionysoksen juhlissa kannettiin valtavia peniksiä, ja jos näyttelijällä oli Dionysoksen rooli, tämä tunnistettiin rooliasuun kuuluvasta valtavasta peniksestä. Priapos -jumala saapui Kreikkaan myöhemmin, hänetkin kuvattiin siittimenä. Kreikkalaisessa ruukuissa alastomuutta ja jopa yhdyntäkuvia oli melko paljon. Niissä miehet on maalattu mustalla ja naiset valkoisella värillä. Saara Liljan mukaan niissä on kaksi erikoista piirrettä (1) niissä ei esiinny väkivaltaa, ja (2) anaaliyhdyntä myös heteroseksuaalisissa kuvissa on yleistä. Aristofaneen komedioissa esiintyy lesboseksiä, jossa kuvataan nahkaisia tekopeniksiä.
___3.1: Antiikin kauneusihanne oli tärkeässä roolissa, joten voidaan tulkita että kyseessä on nimen omaan erotiikka, ei pornografia - tosin tätä eroa tuskin kovin paljoa mietittiin. Ovidius erimerkiksi kirjoitti kauneudenhoito -oppaan naisille. Siinä keskityttiin kasvojen kauneuteen ja kauneuden säilyttämiseen. Myös pukeutuminen oli hänestä tärkeää. Tärkeää Ovidiuksen mukaan oli paitsi se, että toisissa saadaan herätettyä rakkauden tunteita, myös se, että se kehittää luonnetta: Kaunis sielu oli yhtä tärkeä asia. Kreikassa keskityttiin enemmän ihannemieheen. Hänen lihaksensa olivat bodarin ja pieni siitin oli kauneusihanne. Nykyään tilanne taitaa olla hieman toinen. Mieskuvassa on tapahtunut muutos, joka on vastaavan suuruinen kuin Willendorfin Venuksen kohdalla. Tietenkin on mahdollista että naisilla oli eri kuva kuin taiteilijoilla, jolloin tämä miehen ihanne oli taidepiireissä pyörivä kutyymi, yleisesti noudatettu tapa.
___3.2: Huumorin osuus vihjaa myös erotiikan suuntaan: Antiikin maalauksissa nuori poika torjui aikuisia (mies) rakastajiaan esimerkiksi osoittamalla tämän ryhmysauvaa arvostelevasti. Yhdessä maalauksessa vanha irstas mies saa lyyrasta. Runotarkin voi nostaa johtajalleen Apollonille käden torjuvan ja arvostelevan eleen kera. Nykyäänkin seksi tursuaa monissa vitseissä. Tosin osa pitää tätä osana seksin pornoistumista ja pinnallistamista. Ehkä tässäkin on otettava huomioon paitsi ilmeneminen, myös sen ilmenemismuoto.
4: Rooman pompeijin kaivauksissa paljastui paljon seinämaalauksia, jotka olivat sen verran "XXX", että asiaa pyrittiin sensuroimaan. Vain alan parhaat tutkijat saisivat tutustua niihin. Tällä ajateltiin suojeltavan kansan syviä rivejen tuntoja. Näin herkät mielet eivät säry.
5: Sensuuri on esiintynyt myös taiteen puolella. Vaikeutena on tietysti se, että raja eroottisen ja pornografisen maalauksen välillä on häilyvä. Erotiikka on "henkevää" kun porno taas ei. Sensuaalisuus, joka taas on määritelty aisti -iloksi, kuuluu toisista erotiikkaan; Heistä sen puute johtaa siihen että seksi alentuu kourimiseksi ja tekniseksi suorittamiseksi. Toisten mielestä sen päätehtävänä on herättää seksuaalisia ajatuksia, jolloin se olisi pornografian ominaisuus. Mielipiteet vellovat kiivaana ja tämän vuoksi esimerkiksi Francisco de Goyan "Alaston Maja" herätti valtavasti kohua. Syynä oli muun muassa se, että kuvan nainen katsoi kohti taulun katsojaa. Ilmeessä ei ollut häveliäisyyttä. (On kuitenkin hyvä miettiä onko Michelangelon "Daavid -patsas" edes eroottinen vaikka siinä kuvataankin alaston mies, joka ei häpeile.) Sama ongelma koskee tietysti monia muitakin taideteoksia. Myös kirjallisia tuotoksia on sensuroitu. Tästä hieman hupaisana esimerkkinä on D.H. Lawrencen "Lady Chatterleyn rakastaja", joka laskettiin kulttuurilliseksi merkittäväksi kirjaksi sekä sensuroitiin. Kirjassa vallankumouksellisinta taisi kuitenkin olla se, että siinä esitettiin vahvoja naisia ; Päähenkilö hakee parannusta sodan invalidisoiman aviomiehensä kanssa ränsistymiseen. Toki osa feministeistä on kritisoinut hänenkin naiskuvaansa.
Aiheeseen liittyy tietysti myös symboliikkaa. Niiden kohdalla on selvää että kyseessä ei ole pornografia, mutta suhde erotiikkaan on vaikeampi. Sitä kautta ne sivuavat olennaisesti aihetta, elleivät peräti kuulu siihen täysin. Esimerkiksi monille tuttu nuolen lävistämä sydän on vanha rakkauteen liitetty symboli.
1: Se on peräisin myöhäiskeskiajalta; Varhaisimmin rakkaus on sijoitettu eri paikkaan; Antiikin kreikkalaisista eroottisten tunteiden tyyssija oli kainalokuoppa. Aksillismiin ainakaan maalauksissa ja teksteissä ei sentään ryhdytty.
2: Nykyään siihen liitetään suorastaan Freudilaisia sävyjä saava tulkintatapa, jossa mies lävistää naisen sydämen, ja tämä rinnastetaan tuttuun tapaan muihinkin asioihin. Alunperin tässä symbolissa on kuitenkin ollut toinen merkitys. On ajateltu että mies antaa sydämensä jonka nainen lävistää.
Blogauksen piirrokset ovat omiani joten lienen niiden tekijänoikeuksien omistaja. Kuvien tarkoitus ei ole olla provokatiivisia, vaan niiden tehtävänä on toimia aiheeseen liittyvinä argumentteina, tai ainakin päätelmänteon välineinä.
Historiallisesti molempia on esiintynyt. Filosofia kuvatkin kiinnostavat, koska jos ne edustavat jotain kulttuuria, ne, niiden käytön yleisyys ja niihin reagoiminen kertoo ympäröivästä kulttuurista. Ne ovat siis tavallaan muun vastaavan taiteen tavoin "visuaalista ajattelua" ja ne ainakin heijastavat sitä.
1: Jo kivikautinen "Willendorfin Venus" voidaan tulkita sellaiseksi, että se kuuluu jompaan kumpaan luokkaan. Tietenkin sillä voi olla uskonnollinen merkitys. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että se esittää (mustavalkoisessa kuvassa nähtävän kaltaista) rehevää naishahmoa. Sen tapaisia kohtaa myös Rubensin maalauksissa, joissa esiintyy reheviä naisia. Nykyisin taas laihuutta jopa yliarvostetaan, mikä aikaansaa naisille/tytöille paineita. Huipentumana on tietysti anoreksian riski. Tietenkin myös Willendorfin muotojen tavoittelu voisi aikaansaada tiettyjä terveysvaikeuksia. Ehkä tärkein huomio onkin siinä, että naiskauneuskäsitys on vaihdellut kulttuurillisesti. Toki on muistettava että myös biologiset syyt voivat olla nais ja mieskauneuden takana: Bioestetiikassa tutkitaan esimerkiksi kauniita naisia, esimerkiksi seksuaalivalinnan avulla piirteitä selittäen. Tätä kautta tiedetään esimerkiksi että lantio-vyötärösuhde on pysynyt kaikkina aikoina suhteellisen vakiona, vaikka muodot ovatkin runsastuneet ja kutistuneet muotivirtausten vaihdellessa.2: Kenties seksiasennoistaan parhaiten tunnettu intialainen "Kamasutra" ei edustanut pornografiaa; Vaikka sen kuvat ovat melko "rankkoja", on sen tavoite kuitenkin muu, se oli ennen kaikkea opettavaiseksi tarkoitettu teos. Vain kirjan yksi osa keskittyy asentoihin ja muut osat käsittelevät asioita taloudenhoidosta flirttailun kautta kumppaninvalintaan. Kirjassa on ohje myös siihen kuinka rikasta rakastajaa lypsetään. Kirjassa oli aiheita taiteista sen ajan tieteisiin. Kirjaan liittyy harvinaisen paljon vääriä käsityksiä. Kenties siksi että ihmiset eivät lue.
3: Antiikin Kreikassa eroottiseksi tulkittavaa materiaalia on yllättävän paljon. Ehkä syynä oli se, että avioliiton päätarkoitukseksi nähtiin lasten hankkiminen, ja tämä avasi reittejä vaihtoehtoerotiikalle. Toisaalta kun orjat tekivät suuren osan töistä, voi olla että takana oli ylhäisön pitkästyminen. Kreikassa fallos on ollut jumalallinen asia : Esimerkiksi Hermeksen varhaisin symboli oli puupölkky, jossa oli kaiverrettuna pelkkä pää ja siitin. Dionysoksen juhlissa kannettiin valtavia peniksiä, ja jos näyttelijällä oli Dionysoksen rooli, tämä tunnistettiin rooliasuun kuuluvasta valtavasta peniksestä. Priapos -jumala saapui Kreikkaan myöhemmin, hänetkin kuvattiin siittimenä. Kreikkalaisessa ruukuissa alastomuutta ja jopa yhdyntäkuvia oli melko paljon. Niissä miehet on maalattu mustalla ja naiset valkoisella värillä. Saara Liljan mukaan niissä on kaksi erikoista piirrettä (1) niissä ei esiinny väkivaltaa, ja (2) anaaliyhdyntä myös heteroseksuaalisissa kuvissa on yleistä. Aristofaneen komedioissa esiintyy lesboseksiä, jossa kuvataan nahkaisia tekopeniksiä.
___3.1: Antiikin kauneusihanne oli tärkeässä roolissa, joten voidaan tulkita että kyseessä on nimen omaan erotiikka, ei pornografia - tosin tätä eroa tuskin kovin paljoa mietittiin. Ovidius erimerkiksi kirjoitti kauneudenhoito -oppaan naisille. Siinä keskityttiin kasvojen kauneuteen ja kauneuden säilyttämiseen. Myös pukeutuminen oli hänestä tärkeää. Tärkeää Ovidiuksen mukaan oli paitsi se, että toisissa saadaan herätettyä rakkauden tunteita, myös se, että se kehittää luonnetta: Kaunis sielu oli yhtä tärkeä asia. Kreikassa keskityttiin enemmän ihannemieheen. Hänen lihaksensa olivat bodarin ja pieni siitin oli kauneusihanne. Nykyään tilanne taitaa olla hieman toinen. Mieskuvassa on tapahtunut muutos, joka on vastaavan suuruinen kuin Willendorfin Venuksen kohdalla. Tietenkin on mahdollista että naisilla oli eri kuva kuin taiteilijoilla, jolloin tämä miehen ihanne oli taidepiireissä pyörivä kutyymi, yleisesti noudatettu tapa.
___3.2: Huumorin osuus vihjaa myös erotiikan suuntaan: Antiikin maalauksissa nuori poika torjui aikuisia (mies) rakastajiaan esimerkiksi osoittamalla tämän ryhmysauvaa arvostelevasti. Yhdessä maalauksessa vanha irstas mies saa lyyrasta. Runotarkin voi nostaa johtajalleen Apollonille käden torjuvan ja arvostelevan eleen kera. Nykyäänkin seksi tursuaa monissa vitseissä. Tosin osa pitää tätä osana seksin pornoistumista ja pinnallistamista. Ehkä tässäkin on otettava huomioon paitsi ilmeneminen, myös sen ilmenemismuoto.
4: Rooman pompeijin kaivauksissa paljastui paljon seinämaalauksia, jotka olivat sen verran "XXX", että asiaa pyrittiin sensuroimaan. Vain alan parhaat tutkijat saisivat tutustua niihin. Tällä ajateltiin suojeltavan kansan syviä rivejen tuntoja. Näin herkät mielet eivät säry.
5: Sensuuri on esiintynyt myös taiteen puolella. Vaikeutena on tietysti se, että raja eroottisen ja pornografisen maalauksen välillä on häilyvä. Erotiikka on "henkevää" kun porno taas ei. Sensuaalisuus, joka taas on määritelty aisti -iloksi, kuuluu toisista erotiikkaan; Heistä sen puute johtaa siihen että seksi alentuu kourimiseksi ja tekniseksi suorittamiseksi. Toisten mielestä sen päätehtävänä on herättää seksuaalisia ajatuksia, jolloin se olisi pornografian ominaisuus. Mielipiteet vellovat kiivaana ja tämän vuoksi esimerkiksi Francisco de Goyan "Alaston Maja" herätti valtavasti kohua. Syynä oli muun muassa se, että kuvan nainen katsoi kohti taulun katsojaa. Ilmeessä ei ollut häveliäisyyttä. (On kuitenkin hyvä miettiä onko Michelangelon "Daavid -patsas" edes eroottinen vaikka siinä kuvataankin alaston mies, joka ei häpeile.) Sama ongelma koskee tietysti monia muitakin taideteoksia. Myös kirjallisia tuotoksia on sensuroitu. Tästä hieman hupaisana esimerkkinä on D.H. Lawrencen "Lady Chatterleyn rakastaja", joka laskettiin kulttuurilliseksi merkittäväksi kirjaksi sekä sensuroitiin. Kirjassa vallankumouksellisinta taisi kuitenkin olla se, että siinä esitettiin vahvoja naisia ; Päähenkilö hakee parannusta sodan invalidisoiman aviomiehensä kanssa ränsistymiseen. Toki osa feministeistä on kritisoinut hänenkin naiskuvaansa.Aiheeseen liittyy tietysti myös symboliikkaa. Niiden kohdalla on selvää että kyseessä ei ole pornografia, mutta suhde erotiikkaan on vaikeampi. Sitä kautta ne sivuavat olennaisesti aihetta, elleivät peräti kuulu siihen täysin. Esimerkiksi monille tuttu nuolen lävistämä sydän on vanha rakkauteen liitetty symboli.
1: Se on peräisin myöhäiskeskiajalta; Varhaisimmin rakkaus on sijoitettu eri paikkaan; Antiikin kreikkalaisista eroottisten tunteiden tyyssija oli kainalokuoppa. Aksillismiin ainakaan maalauksissa ja teksteissä ei sentään ryhdytty.
2: Nykyään siihen liitetään suorastaan Freudilaisia sävyjä saava tulkintatapa, jossa mies lävistää naisen sydämen, ja tämä rinnastetaan tuttuun tapaan muihinkin asioihin. Alunperin tässä symbolissa on kuitenkin ollut toinen merkitys. On ajateltu että mies antaa sydämensä jonka nainen lävistää.
Blogauksen piirrokset ovat omiani joten lienen niiden tekijänoikeuksien omistaja. Kuvien tarkoitus ei ole olla provokatiivisia, vaan niiden tehtävänä on toimia aiheeseen liittyvinä argumentteina, tai ainakin päätelmänteon välineinä.
torstai 19. maaliskuuta 2009
Voltinheittäjät.
"Kaikki homoseksuaalisuuteen johtavat tekijät eivät ole täysin selvillä. Tutkimukset viittaavat siihen, että homoseksuaalisuus olisi osittain geneettistä, mutta harvemmin kuitenkaan perinnöllistä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että homoseksuaalisuus on valinta - ja huono sellainen, ottaen huomioon yleisen asenneilmapiirin ja esimerkiksi tämän artikkelin."
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")
Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.
"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."
Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.
Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.
Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.
Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.
Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.
Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.
Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")
Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.
"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."
Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.
Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.
Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.
Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.
Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.
Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.
Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.
perjantai 25. huhtikuuta 2008
Viisauden rakastelua.
"Filosofiaan mahtuu koko universumi, mutta se ei ole mikään brandi"
(Arttu Petäjäluoma, TV -sarja Firma)
Kun olin yläasteella, menin filosofian kurssille. Ensimmäisellä tunnilla opettajamme Timo Laulaja laittoi meille tehtävän, jossa piti piirtää filosofia. Itse piirsin jonkun partaukon. Suuri osa taisi tehdä samoin. Yksi jätti tyhjän paperin, tarkoituksellisesti. Näimme myös kysymysmerkkejä ja suttua.
Tähän asti olen käyttänyt filosofian määrittelyssä apunani lähinnä esimerkkiä. Olen siis toisin sanoen käyttänyt doksografista lähestymistapaa, seurannut Theofrastos Eresiolaisen perinnettä. Hänhän "vain" esitteli esisokraatikkojen ajattelua, ei vertaillut niiden paremmuutta, luetteli vain mitä mieltä kukin oli esimerkiksi jumaluuksista ja taivaankappaleista. Monet jutut ovat tämän kaltaista, lähinnä karkeaa määrittelyä. Jotain, joka on tiukan ja siistin ja elegantin määrittelyn sijasta mallia "katso, toi". Luultavasti tälläisellä karkealla metodillakin matkan varrella on filosofian luonteesta tullut sanottua jotain. Jos ei muuta, niin ainakin sen yksityiskohdista, ja sen esittämistä kysymyksistä.
Filosofian määrittely onkin ongelmallista. Voidaan esimerkiksi vakavasti miettiä, olivatko kivikautisten ihmisten uskonnolliset käsitykset filosofiaa. Oliko luolamaalaus kannanotto tai näkemys todellisuudesta. Oliko heidän saalistaikuutensa ensimmäinen metafyysinen teoria. Voidaan kysyä, olivatko esisokraatikot filosofeja. Vai voiko filosofiaa olla vasta kun joku on sitä sellaiseksi ensimmäisen kerran kutsunut. (Tuskin hän ajatustaan tyhjästä keksinyt, hänellä on ollut esisokraatikkojen ajattelua jonka päälle rakentaa.)
Filosofiaa voidaan miettiä monelta kantilta. Siltä, mitä sen pitää tehdä, sitä minkälainen se on, siitä, mitä sillä tavoitellaan, siitä mitä metodia se käyttää. Pohjimmiltaan filosofia sanana tarkoittaa "viisauden rakastamista"(filia, rakastaminen ja sofia, viisaus), joten viisauden määritteleminen on tärkeää. Samoin kuin viisauden saavuttamisen luonteen käsittely. Tällä voimme ainakin lähestyä filosofian ydintä. (Yritän ottaa mahdollisimman monta erilaista näkemystä mukaan, joten kaikki eivät varmasti yhdy kaikkiin käsityksiini. Mutta toivon mukaan kaikki kuitenkin johonkin.)
1: Viisaus voi olla sisäistä viisautta, josta ei ole hyötyä. Filosofia ei johda edes mielenrauhaan. Itse viisaus on itseisarvo, ei se että se olisi väline johonkin muuhun.
2: Viisaus voi olla jonkinlaisesta hyödyn maksimoimista, eli väline johonkin. Esimerkiksi Aristofanes oli tälläinen pragmaatikko. Hänen "pilvet" -näytelmässään Sokrates sai kovaa kritiikkiä, koska hänestä sisäisellä sivistyksellä ei ole merkitystä, jos se ei saavuta myös ulkoista menestystä. Tälle ajattelulle on sukua sellainen ajattelu, jossa "hedelmälliseksi" ajatellaan sellaista ajattelua, jossa tuotetaan jonkinlaista hyvinvointia. Tämä hyvinvointi voi vaihdella eri näkemyksissä: Se voi olla
___2:1 Sosiaalista, eli filosofit osaavat vakuttaa muita ihmisiä ja saavuttaa tiedoillaan yhteiskunnan hyvää ja/tai omaa etuaan.
___2:2 Henkistä, filosofi tulee viisaammaksi, paremmaksi ihmiseksi, älykkäämmäksi ja paremmaksi ongelmanratkaisijaksi. Hän voi esimerkiksi olla onnellisempi.
___2:3 Fysikaalista, eli filosofi ymmärtää fysiikan maailmasta paremmin ja ryhtyy vaikka tiedemieheksi, joka löytää parannuksen syöpään. Hän voi
___2:4 Hengellistä, jossa filosofia antaa ikuisen elämän kuoleman jälkeen, parantaa rukoilevia, parantaa elämän laatua kun Jumala vaikuttaa siihen konkreettisesti tämänpuoleisessa ja/tai tuonpuoleisessa.
Viisauden rakastaminen taas voi olla luonteeltaan:
1: Etsivää, jotain jota tavoitellaan. Filosofia on prosessi, jolla etsitään viisautta ja jonka avulla sitä voidaan saada haltuun.
2: Opeteltavaa, viisaus on jotain, jota ei keksitä järkeilemällä, vaan opetellaan ulkoa esimerkiksi Pyhästä Kirjasta.
3: Tavoiteltavaa, jotain jota ei voida etsiä eikä löytää, mutta jota silti voidaan tavoitella. Filosofia ei ole siksi mikään metodi, tai prosessi jolla etsitään tai jonka avulla viisautta omistetaan. Filosofia on tällöin tavoite ja halu viisauteen. Tässä näkemyksessä filosofien tekstit ovat mahdollisesti itsessään vain kokoelma dataa, josta voidaan prosessoida informaatiota josta louhitaan tietämystä, josta jalostetaan ymmärrystä, josta hienostuu viisaus. Eri tapoja vain voi olla useita, eikä mitään niistä voi sanoa oikeaksi. Tälläinen filosofia on prosessi joka ei välttämättä ikinä lopu.
4: Jaettavaa, Tämä taas korostaa tiedon jakamisen ja keskustelun merkitystä, tiedon etsimisestä keskustelua ja niin edes päin.
Filosofia voidaan tietenkin nähdä myös turhaksi.
Kun näitä ja näiden yhdistelmiä ja välivaiheita kasaa yhteen, saa aikaan lähes loppumattoman listan. Luettelen joitakin näkemyksiä filosofiasta. (Apunani luetteloinnissa käytin myös Googlen kuvahaun kuvatekstejä. Tämä sen vuoksi, että saisin yleisiä käsityksiä filosofiasta.)
1: Filosofian erottaa haihattelusta se, että siinä syntyy tulosta. Filosofiasta on hyötyä ja iloa.
2: Filosofia on vain erilaisia kysymyksiä tai luettelonomainen kuvaus erilaisista mielipiteistä. Filosofia on ajatuskokoelma. Tällöin sillä ei välttämättä ole suuntaa tai yleistä logiikkaa. Sillä ei myöskään ole mitään yleistä jäsentävää tehtävää. Filosofia tiivistyy tällöin jonkinlaiseksi ismiluetteloksi ja kuvaukseksi siitä, miten ne ovat aikojen saatossa muuttuneet.
3: Filosofia on elämäntapa tai sen kehittäminen. Sen on liityttävä konkreettiseen toimintaan, ja sitä voidaan kehittää uskonnonkaltaisena. Jossain muodoissaan filosofia voi siis tiivistyä oman subjektiivisen vakaumuksen rakentamiseksi. He ovat valmiit suuriinkin epämukavuuksiin tavoitellakseen tätä elämäntapaa. Virkamäen "Arka ja ahdas ismi" on hyvä kuvaus tästä. Takana ei selvästi ole onnellisuuden tai käytännön hyödyn saavuttaminen, vaan "oikealla tavalla eläminen".
4: Filosofia on totuuden tavoittelemisen välineenä erilaisissa kysymyksissä, jotka koskevat totuuden olemusta, etiikkaa, hyvää elämää tai muuta vastaavaa asiaa. Filosofian merkitys on tällöin luoda jonkinlaisia metodeja etsiä totuutta, sekä luoda käsitteitä joita tällä logiikalla sitten käsitetään. Esimerkiksi von Wright esitti että filosofia on sellaista, joka vastaa kysymyksiin jotka voidaan esittää tietyssä muodossa. Tässä filosofian luokittelussa tavoitteena on ymmärtäminen ja selittäminen. (Joiden välissä on pientä eroa. Ymmärtäminen liittyy hermeneutiikkaan ja selittäminen luonnontieteisiin. Sanoissa ei siksi ole toisteisuutta, redundanssia.) Tässä näkemyksessä korostetaan luonnontieteitä, logiikkaa, kieltä ja muita asioita.
5: Filosofia on totuuden etsintää. Filosofia syntyy ajattelijan intentiosta, tavoitteesta. Onnistuminen ei ole välttämätöntä, että filosofia olisi tässä kokonaisuutenakaan onnistunut. Mutta tavoite ratkaisee.
6: Filosofia on kaiken inhimillisen tiedon kokonaisuus, joka käsittää myös metafyysisen tiedon. (Tämä eroaa mielipidelistauksesta tai ismiluettelosta siten, että kaikki ismit eivät välttämättä ole tietoa, vaan mielipiteitä. Tämä ei myöskään ole totuuden hakemisen väline, vaan lopputulokset.)
7: Filosofia on kielen avulla tehtävää tutkimustyötä, jonka tarkoituksena on päästä tutkimusmatkalle todellisuuteen.
8: Filosofia on instituution kaltainen järjestelmä, jota harjoittavat ammattifilosofit akatemiassa. Sen sisällä on tiettyjä keskustelulinjoja ja perinteitä.
9: Filosofia on tieteenala, jota opetellaan koulussa ja harjoitetaan yliopistossa.
10: Haihattelua jota tekevät ihmiset, kun heillä on liikaa vapaata aikaa, prosessi jossa yksinkertaisesta tehdään monimutkaista.
11: Vallankäyttöä.
12: Snobien tapa näytellä hienostuneita, jotain jolla saadaan tietty boheemi imago ja jolla he itsepettävät itseään.
13: Jotain, jota kaikilla on, mutta johon filosofit ovat tutustuneet eniten.
14: Itseen tutustumista.
15: Itsensä tuntemista. ("Gnothi seauton")
16: Itsensä kehittämistä.
17: Kykyä irrottautua itsestään ja arjesta.
18: Uskallusta päättää ajatella ja päättää itse ("sapere aude"), itsenäistä valitsemista.
19: Ajattelun ajattelemista.
... ... ... ... ... ... ...
Tärkeää on huomata, että kaikki näkemykset eivät ole keskenään ristiriitaisia, vaan osan filosofiassa sulautuu kaksi tai useampia osia yhteen, ja joku voi jopa kiistetää täysin jonkun tai jotkut näistä kohdista. Ja toisaalta osa on täysin ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voi sovittaa yhteen, on vain valittava minkä niistä haluaa. En kuitenkaan vieläkään osaa piirtää filosofiaa. Nyt vain jää partaukkokin piirtämättä. Nykyään tiedän vain että filosofia sai nimensä Sokrateen aikoihin, esiintyy Platonin tuotannossa ja vakiintui Aristoteleen aikana. Pitkälle en siis ole enennyt. Lukion filosofiaan muuten liittyy hassu sattuma Kuopion lyseon lukiossa on filosofiassa oravatunnus, en ole koskaan käynyt em. lukiossa enkä ole tuntenut koko laitosta. Sivuilla sanotaan:
"Kurssilla tutustutaan filosofian keskeisiin osa-alueisiin kreikkalaisen filosofian pohjalta sekä opetellaan hahmottamaan filosofisia ongelmia sekä perustelemaan käsityksiä."
Sen kun osaisikin, niin olisi hyvä. Täytyy jatkaa siksi hahmoittamisen opettelemista.
(Arttu Petäjäluoma, TV -sarja Firma)
Kun olin yläasteella, menin filosofian kurssille. Ensimmäisellä tunnilla opettajamme Timo Laulaja laittoi meille tehtävän, jossa piti piirtää filosofia. Itse piirsin jonkun partaukon. Suuri osa taisi tehdä samoin. Yksi jätti tyhjän paperin, tarkoituksellisesti. Näimme myös kysymysmerkkejä ja suttua.
Tähän asti olen käyttänyt filosofian määrittelyssä apunani lähinnä esimerkkiä. Olen siis toisin sanoen käyttänyt doksografista lähestymistapaa, seurannut Theofrastos Eresiolaisen perinnettä. Hänhän "vain" esitteli esisokraatikkojen ajattelua, ei vertaillut niiden paremmuutta, luetteli vain mitä mieltä kukin oli esimerkiksi jumaluuksista ja taivaankappaleista. Monet jutut ovat tämän kaltaista, lähinnä karkeaa määrittelyä. Jotain, joka on tiukan ja siistin ja elegantin määrittelyn sijasta mallia "katso, toi". Luultavasti tälläisellä karkealla metodillakin matkan varrella on filosofian luonteesta tullut sanottua jotain. Jos ei muuta, niin ainakin sen yksityiskohdista, ja sen esittämistä kysymyksistä.
Filosofian määrittely onkin ongelmallista. Voidaan esimerkiksi vakavasti miettiä, olivatko kivikautisten ihmisten uskonnolliset käsitykset filosofiaa. Oliko luolamaalaus kannanotto tai näkemys todellisuudesta. Oliko heidän saalistaikuutensa ensimmäinen metafyysinen teoria. Voidaan kysyä, olivatko esisokraatikot filosofeja. Vai voiko filosofiaa olla vasta kun joku on sitä sellaiseksi ensimmäisen kerran kutsunut. (Tuskin hän ajatustaan tyhjästä keksinyt, hänellä on ollut esisokraatikkojen ajattelua jonka päälle rakentaa.)
Filosofiaa voidaan miettiä monelta kantilta. Siltä, mitä sen pitää tehdä, sitä minkälainen se on, siitä, mitä sillä tavoitellaan, siitä mitä metodia se käyttää. Pohjimmiltaan filosofia sanana tarkoittaa "viisauden rakastamista"(filia, rakastaminen ja sofia, viisaus), joten viisauden määritteleminen on tärkeää. Samoin kuin viisauden saavuttamisen luonteen käsittely. Tällä voimme ainakin lähestyä filosofian ydintä. (Yritän ottaa mahdollisimman monta erilaista näkemystä mukaan, joten kaikki eivät varmasti yhdy kaikkiin käsityksiini. Mutta toivon mukaan kaikki kuitenkin johonkin.)
1: Viisaus voi olla sisäistä viisautta, josta ei ole hyötyä. Filosofia ei johda edes mielenrauhaan. Itse viisaus on itseisarvo, ei se että se olisi väline johonkin muuhun.
2: Viisaus voi olla jonkinlaisesta hyödyn maksimoimista, eli väline johonkin. Esimerkiksi Aristofanes oli tälläinen pragmaatikko. Hänen "pilvet" -näytelmässään Sokrates sai kovaa kritiikkiä, koska hänestä sisäisellä sivistyksellä ei ole merkitystä, jos se ei saavuta myös ulkoista menestystä. Tälle ajattelulle on sukua sellainen ajattelu, jossa "hedelmälliseksi" ajatellaan sellaista ajattelua, jossa tuotetaan jonkinlaista hyvinvointia. Tämä hyvinvointi voi vaihdella eri näkemyksissä: Se voi olla
___2:1 Sosiaalista, eli filosofit osaavat vakuttaa muita ihmisiä ja saavuttaa tiedoillaan yhteiskunnan hyvää ja/tai omaa etuaan.
___2:2 Henkistä, filosofi tulee viisaammaksi, paremmaksi ihmiseksi, älykkäämmäksi ja paremmaksi ongelmanratkaisijaksi. Hän voi esimerkiksi olla onnellisempi.
___2:3 Fysikaalista, eli filosofi ymmärtää fysiikan maailmasta paremmin ja ryhtyy vaikka tiedemieheksi, joka löytää parannuksen syöpään. Hän voi
___2:4 Hengellistä, jossa filosofia antaa ikuisen elämän kuoleman jälkeen, parantaa rukoilevia, parantaa elämän laatua kun Jumala vaikuttaa siihen konkreettisesti tämänpuoleisessa ja/tai tuonpuoleisessa.
Viisauden rakastaminen taas voi olla luonteeltaan:
1: Etsivää, jotain jota tavoitellaan. Filosofia on prosessi, jolla etsitään viisautta ja jonka avulla sitä voidaan saada haltuun.
2: Opeteltavaa, viisaus on jotain, jota ei keksitä järkeilemällä, vaan opetellaan ulkoa esimerkiksi Pyhästä Kirjasta.
3: Tavoiteltavaa, jotain jota ei voida etsiä eikä löytää, mutta jota silti voidaan tavoitella. Filosofia ei ole siksi mikään metodi, tai prosessi jolla etsitään tai jonka avulla viisautta omistetaan. Filosofia on tällöin tavoite ja halu viisauteen. Tässä näkemyksessä filosofien tekstit ovat mahdollisesti itsessään vain kokoelma dataa, josta voidaan prosessoida informaatiota josta louhitaan tietämystä, josta jalostetaan ymmärrystä, josta hienostuu viisaus. Eri tapoja vain voi olla useita, eikä mitään niistä voi sanoa oikeaksi. Tälläinen filosofia on prosessi joka ei välttämättä ikinä lopu.
4: Jaettavaa, Tämä taas korostaa tiedon jakamisen ja keskustelun merkitystä, tiedon etsimisestä keskustelua ja niin edes päin.
Filosofia voidaan tietenkin nähdä myös turhaksi.
Kun näitä ja näiden yhdistelmiä ja välivaiheita kasaa yhteen, saa aikaan lähes loppumattoman listan. Luettelen joitakin näkemyksiä filosofiasta. (Apunani luetteloinnissa käytin myös Googlen kuvahaun kuvatekstejä. Tämä sen vuoksi, että saisin yleisiä käsityksiä filosofiasta.)
1: Filosofian erottaa haihattelusta se, että siinä syntyy tulosta. Filosofiasta on hyötyä ja iloa.
2: Filosofia on vain erilaisia kysymyksiä tai luettelonomainen kuvaus erilaisista mielipiteistä. Filosofia on ajatuskokoelma. Tällöin sillä ei välttämättä ole suuntaa tai yleistä logiikkaa. Sillä ei myöskään ole mitään yleistä jäsentävää tehtävää. Filosofia tiivistyy tällöin jonkinlaiseksi ismiluetteloksi ja kuvaukseksi siitä, miten ne ovat aikojen saatossa muuttuneet.
3: Filosofia on elämäntapa tai sen kehittäminen. Sen on liityttävä konkreettiseen toimintaan, ja sitä voidaan kehittää uskonnonkaltaisena. Jossain muodoissaan filosofia voi siis tiivistyä oman subjektiivisen vakaumuksen rakentamiseksi. He ovat valmiit suuriinkin epämukavuuksiin tavoitellakseen tätä elämäntapaa. Virkamäen "Arka ja ahdas ismi" on hyvä kuvaus tästä. Takana ei selvästi ole onnellisuuden tai käytännön hyödyn saavuttaminen, vaan "oikealla tavalla eläminen".
4: Filosofia on totuuden tavoittelemisen välineenä erilaisissa kysymyksissä, jotka koskevat totuuden olemusta, etiikkaa, hyvää elämää tai muuta vastaavaa asiaa. Filosofian merkitys on tällöin luoda jonkinlaisia metodeja etsiä totuutta, sekä luoda käsitteitä joita tällä logiikalla sitten käsitetään. Esimerkiksi von Wright esitti että filosofia on sellaista, joka vastaa kysymyksiin jotka voidaan esittää tietyssä muodossa. Tässä filosofian luokittelussa tavoitteena on ymmärtäminen ja selittäminen. (Joiden välissä on pientä eroa. Ymmärtäminen liittyy hermeneutiikkaan ja selittäminen luonnontieteisiin. Sanoissa ei siksi ole toisteisuutta, redundanssia.) Tässä näkemyksessä korostetaan luonnontieteitä, logiikkaa, kieltä ja muita asioita.
5: Filosofia on totuuden etsintää. Filosofia syntyy ajattelijan intentiosta, tavoitteesta. Onnistuminen ei ole välttämätöntä, että filosofia olisi tässä kokonaisuutenakaan onnistunut. Mutta tavoite ratkaisee.
6: Filosofia on kaiken inhimillisen tiedon kokonaisuus, joka käsittää myös metafyysisen tiedon. (Tämä eroaa mielipidelistauksesta tai ismiluettelosta siten, että kaikki ismit eivät välttämättä ole tietoa, vaan mielipiteitä. Tämä ei myöskään ole totuuden hakemisen väline, vaan lopputulokset.)
7: Filosofia on kielen avulla tehtävää tutkimustyötä, jonka tarkoituksena on päästä tutkimusmatkalle todellisuuteen.
8: Filosofia on instituution kaltainen järjestelmä, jota harjoittavat ammattifilosofit akatemiassa. Sen sisällä on tiettyjä keskustelulinjoja ja perinteitä.
9: Filosofia on tieteenala, jota opetellaan koulussa ja harjoitetaan yliopistossa.
10: Haihattelua jota tekevät ihmiset, kun heillä on liikaa vapaata aikaa, prosessi jossa yksinkertaisesta tehdään monimutkaista.
11: Vallankäyttöä.
12: Snobien tapa näytellä hienostuneita, jotain jolla saadaan tietty boheemi imago ja jolla he itsepettävät itseään.
13: Jotain, jota kaikilla on, mutta johon filosofit ovat tutustuneet eniten.
14: Itseen tutustumista.
15: Itsensä tuntemista. ("Gnothi seauton")
16: Itsensä kehittämistä.
17: Kykyä irrottautua itsestään ja arjesta.
18: Uskallusta päättää ajatella ja päättää itse ("sapere aude"), itsenäistä valitsemista.
19: Ajattelun ajattelemista.
... ... ... ... ... ... ...
Tärkeää on huomata, että kaikki näkemykset eivät ole keskenään ristiriitaisia, vaan osan filosofiassa sulautuu kaksi tai useampia osia yhteen, ja joku voi jopa kiistetää täysin jonkun tai jotkut näistä kohdista. Ja toisaalta osa on täysin ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voi sovittaa yhteen, on vain valittava minkä niistä haluaa. En kuitenkaan vieläkään osaa piirtää filosofiaa. Nyt vain jää partaukkokin piirtämättä. Nykyään tiedän vain että filosofia sai nimensä Sokrateen aikoihin, esiintyy Platonin tuotannossa ja vakiintui Aristoteleen aikana. Pitkälle en siis ole enennyt. Lukion filosofiaan muuten liittyy hassu sattuma Kuopion lyseon lukiossa on filosofiassa oravatunnus, en ole koskaan käynyt em. lukiossa enkä ole tuntenut koko laitosta. Sivuilla sanotaan:
"Kurssilla tutustutaan filosofian keskeisiin osa-alueisiin kreikkalaisen filosofian pohjalta sekä opetellaan hahmottamaan filosofisia ongelmia sekä perustelemaan käsityksiä."
Sen kun osaisikin, niin olisi hyvä. Täytyy jatkaa siksi hahmoittamisen opettelemista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)