Uskonnon ja ideologian ja hengellisen erosta

"Suomen Kuvalehdessä" oli Jyri Komulaisen "sponsoroitu blogaus". Sen mukaan vapaa-ajattelijoiden pitäisi käydä uskontotieteen peruskurssi ennen kuin kritisoisivat uskontoa. Ajatus on periaatteessa loukkaava mutta erinomaisen hyvä. Sillä kritiikin minimivaatimus todellakin on kritiikin kohteen tai aiheen tunteminen. Olisin itse asiassa itse suosittelemassa että esimerkiksi valtionkirkossa piispat saisivat kirjoittaa kritiikkejään siinä vaiheessa kun ovat tenttineet uusateistien pääteosten sisältöä yliopistossa kurssejen kautta. Jari Jolkkosen demonstroima luetunymmärtämättömyys vihjaa että asialle olisi tarvetta. Olisikin hienoa kieltää uskovaisia sanomasta mielipiteitä asioihin joista heillä ei ole yliopistotutkintoa. Komulainen tuskin pitää ajatuksesta, mutta rehellisesti sanoen se on se mitä siitä pitäisi seurata. Tämä olisi itse asiassa huonoksi sananvapaudelle ja uskonnonvapaudelle ja ideologianvapaudelle ja kaikelle mitä Komulainen tekstissään esittää puolustavansa. Mutta toisaalta siinä oleva "kova rakkaus" olisi osaamistason kautta keskustelun keskimääräistä laatua parantava. Se tekisi internetissä sompailusta miellyttävämpää ja vähemmän päitä räjäyttävää. Ihmiskunta ei niillä ohjein olisi kovin vapaata mutta ei ehkä ihan nykyisellä tasolla demonstroisi toistuvasti sitä miten sammutetuin lyhdyin sitä elämän läpi voidaankaan seilata.
1: Niiden sisällöstä voi tehdä kursseja vaikka ei pitäisi niitä faktuaalisena tai asiallisina. Samaan tapaan kuin Mirecki piti Intelligent Design -luentoja joissa läpikäytiin Intelligent Designin oppeja, ja tässä sivussa sitä miksi ne ovat epätieteellisiä. Tutkimusaiheena on siis ID.

Mutta valitettavasti muu tekstistä ei sitten ole yhtä hyvää kuin tämä ihastuttava joskin asenteellinen "kova rakkaus".

"Vapaa-ajattelijoiden viimeaikainen kärki on vakaumusten tasa-arvo. Vyörytystä varten on jopa perustettu oma yhdistyksensä nimeltään Vakaumusten tasa-arvo VATA ry." ... "Vakaumusten tasa-arvoa ajava yhdistys määrittelee tavoitteensa seuraavasti: ”Vakaumusten tasa-arvolla tarkoitetaan, että lainsäädännön ei pidä suosia tiettyjä aatteita, ideologioita tai vakaumuksia toisten kustannuksella. Esimerkki aatteesta, ideologiasta tai vakaumuksesta voi olla tietyn poliittisen puoleen kannatus, tietyn uskonnon harjoittaminen, elämäntapa tai filosofia, tai muu vastaava.” Vakaumusten tasa-arvoa pitäisi edistää siis suomeksi sanottuna siten, että uskonnolliset yhdyskunnat pantaisiin lainsäädännöllisesti samaan koriin kuin muutkin yhdistykset."

Tuo ei itse asiassa kuulosta pahalta. Kuvaus on vähintään jokseenkin osuva. Tästä vain väännetään sitten erikoisia asioita. Komulaisesta on katastrofaalista että "Suomen ortodoksinen kirkko tai Helsingin juutalainen seurakunta olisivat vapaa-ajattelijoiden määrittelemässä maailmassa samalla viivalla kuin kasvissyöntiä edistävä aatteellinen yhdistys tai ruotsinkielen asemaa puolustava lobbausjärjestö!" Ja hänen perusteensa on seuraava "Tämä logiikka johtaa luonnollisestikin lopulta siihen, että erillistä uskonnonvapauslakia ei tarvittaisi. Harvoin uskonnonvapauden lakkauttamista sentään tohditaan ääneen sanoa. Eräs aktiivinen vapaa-ajattelija myönsi minulle twitterissä julkisesti asian kuitenkin niin olevan. Argumentaatiokokonaisuus on näppärä. Retorisesti se kiinnittyy ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Oikeasti kyse on kuitenkin kovemman luokan silmänkääntötempusta: vaaditaan katsomusten tasa-arvoa ja lopputuloksena näyttäisi olevan uskonnonvapauden lakkauttaminen."

En ymmärrä miten joku twitterviesti  - etenkään nimeämättä ja lähteistämättä jätetty twitterviesti - voisi olla relevantti keino määrittää vapaa-ajattelijoiden "todelliset tavoitteet". Mutta tämän metodisen omituisuuden lisäksi voidaan huomata ironinen asia. Komulaisen argumentti perustuu puhtaasti retoriikkaan. Ja mikä kiinnostavinta, tämän retoriikan takana on ekvivokaatio.

Komulaisen "juridinen päättelyketju" etenee siten että (1) Uskonnoilta poistetaan privileegiot (2) tämän jälkeen ei ole uskonnonvapauslakia (3) joka johtaa siihen että uskonnonvapautta ei ole olemassa.

Ongelmana tässä on se että erillinen uskonnonvapauslaki on eri asia kuin uskonnonvapaus valtiossa ; Jos uskonnoilla on privileegioita suhteessa muihin ideologioihin, niin niiden poistaminen asettaa ne samalle tasolle muiden ideologioiden kanssa. Tämä poistaa tarpeen erillislaille. Mutta tosiasiassa tämän jälkeen uskonnonvapautta koskee sama vapaus joka koskee muita ideologioita. Itse asiassa Komulaisen päätelmäketju toimii jos ja vain jos nykyajan suomessa ei ole mielipiteenvapautta, kokoontumisvapautta tai vapautta kannattaa vaikka poliittista ideologiaa tai kasvissyöntiä. Tosiasiassa suomessa voi olla vaikkapa vegaani tai makkaransyöjä. Tai äänestää vasemmistoa tai oikeistoa. Uskonnon asettaminen samalle linjalle näiden kanssa ei ole siksi samaa kuin uskonnonvapauden puute.

"Uskonnonvapaus" muuttuukin spesifistä erillislaista joksikin yleiseksi oikeudeksi. Tämänlaista retoriikkaa tietysti tarvitaankin jos ollaan taistelemassa privileegioiden poistamista vastaan. Ideologioilla on oikeuksia. Joten jos uskonto riisutaan sen erioikeuksista ja asetetaan samalle rinnalle niiden kanssa niin silläkin on oikeuksia. Sillä on samat oikeudet. Evankelis-Luterilaisen kirkon erikoisaseman menettäminen käännetään uskonvapauden kieltämiseksi. Selvää on että tämä ei ole kovin järkevän tai asiallisen ihmisen puhetta. (Siksi tälläisiä kai saadaankin lehtiin vain "sponsoroituina blogauksina".

Komulaisella onkin sitten hihassaan red herring jolla sysätään huomio syrjään tästä.

"Ristiriitaisen logiikan lisäksi syytä on huomata argumentaation olevan ristiriidassa empiirisen uskontotieteen kanssa. Vaatimus vakaumusten tasa-arvosta perustuu virheelliseen väitteeseen: Vapaa-ajattelijoiden mukaan uskonnollinen vakaumus olisi vain mielipide siinä kuin poliittinen mielipide tai mikä tahansa aatteellinen vakaumus. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ehdotanpa keskustelua jo vuosia seuranneena, että kaikkien vapaa-ajattelijoiden tulisi käydä uskontotieteen peruskurssi!"Tästä päästään siihen "kovaan kouluun". Sillä Komulainen kertoo mitkä ovat samoja ja mitkä ovat eri asioita.

"Ensinnäkin uskonto ei tyhjenny tiedolliseen ulottuvuuteen. Maailmanuskonnot eivät ole mielipiteitä tai edes vakaumuksia – saati ideologioita." ... "Hindulainen moottoripyörän siunaus ei ole käännettäviksi iskulauseiksi, jotka voisi banderolliin tai rintanappiin kirjoittaa. Ei, sillä toimituksen ydin on osallistumisessa, voimaantumisessa ja ikiaikaisen tradition elämisessä todeksi. Kun moottoripyörän omistaja huristeli pois, hänen mielensä oli vallannut rukouksen henki eikä mikään ideologinen ohjelma." ... "Rituaalit ja tunteet ovat keskeinen osa elävää uskontoa. Uskonnot ovat kokonaisvaltaisia elämänmuotoja. Uskonnollisen identiteetin samastaminen puoluekirjan omistamiseen on yksinkertaisesti tyhjää puhetta."

Valitettavasti Komulaisella on työn alla enemmän jokin eksistentiaalinen filosofinen ohjelma kuin empiirinen uskontotiede. Toki tuosta lähtökohdasta voisi vetää hauskoja johtopäätöksiä siihen että jos Komulaisen premissit ovat tosia niin sitten iskulause "ateismi on uskonto" olisi määritelmällisesti väärin. Ateismi on ideologia ja siinä on oletuksia jne. mutta se ei olisi uskontoa. Tämä olisi tietenkin huvittava asia hieroa hänen naamaansa. Mutta en hiero. Koska hänen ongelmanaan on se, että hän ei selvästi ole opetellut kognitiivisen uskontotieteen tai neuroteologian perusteita.

Nimittäin ideologiatkaan eivät ole "vain puolueohjelmia". On turhaa uskoa että mikään ideologia johon ihminen on identiteettinsä sitonut olisi pelkkä lista ulkoaopeteltuja filosofisia dogmeja. Komulainen onkin triviaalisti oikeassa. Eli hän esittää faktoja joilla ei ole mitään argumentatiivista voimaa hänen johtopäätöstensä kanssa. Hän yrittää luoda eroa ideologioiden ja uskonnon välille. Erot ovat kuitenkin melko pieniä.
* Sampo Syreeni muistuttikin tässä yhteydessä minua siitä miten neuroteologiassa ohimolohkon aktivointi on liitetty sekä uskonnolliseen että ideologiseen hurmokseen. Se kertoo että kenties "ateismi on uskonto" -heitossa onkin takana jotain. Gazzaniga on huomioinut myös ohimolohkon yhteydestä uskonnollisiin kokemuksiin. Neuroteologian näitä puolia ohitetaan mielellään siten että selitetään vaikka että ne ovat "vähän kuin kasvonilmeitä", eli samasta ilmeestä ei voi tulkita samaa tunnetilaa. Omituista kyllä muistan kuinka neuroteologia alkoi innostamaan teologeja lähinnä kun meditoivien munkkien päässä aktivoitui jotain jota muutoin ei aktivoitunut ja tätä pidettiin ehdottomana ja objektiivisena todisteena siitä että uskonnoissa on jotain erityistä. Jotenkin neuroteologiaa tuntuu ylipäätään vaivaavan se, että se on objektiivista kun se tukee omia ajatuksia ja silloin kun ei, niin se on vain tulkinnan apuväline.
* Kognitiivisessa uskontotieteessä taas on havaittu että rituaalit ja tunteet tulevat mukaan jos opissa on usko johonkin valvovaan tahoon jolla on pääsy strategiseen tietoon eli suunnilleen identiteetin tai sosiaalisten suhteiden kannalta noloihin salaisuuksiin. Ei ole väliä uskotaanko valvonnan olevan Jumalalta, ajatuksia lukevilta avaruusolioilta tai teoriassa vaikka Josif Stalinin kaikenkattavista vakoiluoperaatioista. Tässä mielessä ateismi harvoin on uskontoa. Joskin esimerkiksi avaruusolento-oppi raelilaisuus on todellakin uskontoa ateisteille koska avaruusolennot eivät ole Jumala joten joissain spesifeissä olosuhteissa ateismi sopii yhteen uskonnollisen käytöksen kanssa.

Komulaisen toivoisikin käyvän empiirisiä uskontotieteitä. Mutta sen sijaan hän käyttää jotain joka on lähempänä normaalia rationalistista käsiterunkkausta käyttävää teologiaa ja sen dogmatiikkaa. Jota sävytetään sillä että tunteiden avulla mukaan otetaan eksistentiaaliset teologian suuntaukset. Tämä ei toki ole mitään uutta. Ateisteja moititaan hyvin usein siitä että he eivät ota kantaa Tillichiin. (Jostain syystä kaikista eksistentiaalisista teologeista Tillich mainitaan. Se on klisee samalla tavalla kuin hyvän kristityn täytyy jostain syystä arvostaa Bonhoefferia vaikka käyttäytyisi aivan eri tavoin kuin hän.)

Itse asiassa jos katsotaan Komulaisen tekstiä tarkemmin, esiin nousee hauska teema.

Eksistentialismi sopii siihen mihin sitä usein käytetään. Siihen että valitetaan siitä että kriitikko puuttuu liikaa dogmatiikkaan ja uskontoon eikä puutu hengellisyyteen. Komulainen joka ei ymmärrä että jos "uskonnot ovat maapallon merkittävimpiä voimavirtoja" niin sen kritisointi on sitä tärkeämpää, on tietenkin pahastunut siitä että uskontoa ei oteta hengellisenä. Uskonto ei siis ole vain ideologia koska siinä on hengellinen ulottuvuus.
1: Tämä voisi olla oikeasti kiinnostava asia. Voidaan nähdä että uskonto ja hengellisyys määritellään usein toisiinsa nivotuiksi kehäisesti. Mutta jos hengellisyys ajatellaan mielentilana ja tunnetilana, eikä määritellä sitä kehäpäätelmän omaisesti uskonnollisen entiteetin kautta, on mahdollista kokea hengellisyyttä täysin uskonnollisten yhteyksien ulkopuolella ja siihen liittymättä, aivan kuin on yhtä mahdollista ja yleistä sekä olla osana että suorittaa uskonnollisia menoja tuntematta tippaakaan hengellisyyttä, ihan vaan koska se kuuluu asiaan. Esimerkiksi tunnen ateistin joka harrastaa shamaanirummutusta koska hänestä transsi on mielentila. Ideologian ja hengellisen kokemuksen välinen eri ei ole kovin suuri. Toisaalta siinä on jotain erityistä ja tavallisuudesta poikkeavaa. Jota taas moni ideologiakin tarjoaa.

Yhdistäessään uskontoa ja hengellisyyttä Komulainen unohtaa erottaa uskonnon ideologiasta. Tämä on klassista, uskonnossa paperissa olevissa dogmeissa suositaan a priorisin maailmankuvalilsin taustaoletuksin selitysmalleja jotka suosivat kokemusten tulkintaa. Ja kokemus on uskonnon maailmankuvan selittämisessä osana. Hengellisyys ja kokemukset siis määritellään uskonnolla mutta se on toisaalta myös väline sen vahvistamiseen. Kehää on vaikeaa katkaista jos on teologiasta innostunut tyyppi jolla on intoa selittää omaa vakaumusta parhain päin etsimällä mitä tahansa sitä tukevaa aineistoa jota sitten kutsuu objektiiviseksi siksi että se tukee omaa maailmankuvaa.

En tiedä mitä tähän oikein pitäisi sanoa. Larry Moran on tuskastunut tähän samaan toistamiseen ja hän kutsuu temppua "The Courtier's replyksi". Maailmassa olisi siis jokin sofistikoitunut ja hengellinen teologia joka on muuta kuin se fundamentalismi jota uusateistit ihan väärin moittivat. Kritiikki on aina irrelevanttia mutta tätä hienoa teologiaa ei kuvata ja tuoda kritisoitavaksi. Se on jossain kuplassa ja ilmiselvästi järkevä ja hieno asia ja enemmän kuin mitä on kritisoitu.

Moranin blogiin tuli asiaan liittyvä mainio kommentti siitä miten hengellisyysasia näyttää toimivan. "If religion and faith are not the same, as claimed, why are religious people always called "people of faith"? When a politician praises "people of faith", and says those bad atheists are attacking "people of faith", why is it that no religious person ever, ever, ever objects and says, "How dare you call us people of faith, we are people of religion and they're not the same at all!" To answer my rhetorical question, religious people never say that because they understand marketing. "Faith" has a positive connotation, while "religion" got a negative connotation from its association with the behavior of religious people for 2,000 years. So "faith" is better marketing, and religious people know marketing."

Ongelmana onkin oikeasti se, että kun teologi tarttuu hengellisyyteen, siitä puuttuu empiria. Komulainen puhuu empiirestä uskontotieteestä mutta hän nojaa siihen että aihe kritiikki-immunisoidaan. Uskonnoista ei saa puhua viitaten dogmaan. Koska dogma on irrelevanttia, vain uskontoa joka ohitaa elävän elämän. Samoin uskontoja ei saa moittia niitä kannattavien käytöstä tilastoimalla koska jokainen ihminen on syntinen ja niissä katsotaan maallista eikä hengellistä. Eksistentialistinen näkökulma on tunnetusti sellainen että sen kautta ei voi järjestää objektiivista kumoamista. Hengellisyyteen on kätevää vedota koska siinä voidaan pestä kädet uskontojen tekemistä pahuuksista historiassa ja nykyajassa ja kieltää keskustelusta muutenkin kaikki sellainen jota voidaan tehdä objektiivisesti. Jäljelle jää positiviisia mielikuvia joita ei voi kritisoida. Temppu on tuttu jokaiselta pseudotieteilijältä : Ensin luodaan jotain eifalsifioitavissa olevaa ja sitten pidetään tätä järkevänä mielipiteenä, jopa objektiivisena mielipiteenä, niin kauan kunnes joku falsifioi sen. Ei tälläinen temppu osoita mitään kunnioitettavaa.

Oma kannanottoni on se että koska uskonnon jako uskontoon ja hengellisyyteen on enemmän filosofinen konsepti kuin mitään empiiristä, ei voi torjua näkemystä irrelvantiksi tai vääräksi jos tuota jaottelua ei hyväksy. Ja kun tämän ottaa niin voi huomata että Komulaisen riemuilusta ei jää oikein mitään jäljelle. Hänen argumenttinsa on kärkäs ja nenäkäs - jos ateisti sanoo samaa kuin hän, niin hän on ylimielinen tyyppi jonka kanssa ei voi keskustella koska hän on niin militantti - ja sen nenäkkyys on kupla. Hän nojaa jaotteluun josta on erittäin helppoa irtautua. Komulainen korosti että on pakko tehdä jaottelu jota ei ole pakko tehdä. Ymmärrän jos tälläistä tekee puhtaasti a priorisesti ns. filosofisin syin. Osa ihmisistä on kuitenkin foundationalisteja esimerkiksi. Mutta jos argumentti on "ootte pällejä, ette osaa edes perusasioita" ja tämä argumentti naulataan näihin premisseihin on selvää että kritiikin ydin on se että "teette juttuja väärästä näkökulmasta, meidän kristittyjen näkökulma on oikea". No kun keskustelussa on tavallaan kyse siitä kumman näkökulma on paremmin perusteltu. Tämä ei tee hyvää Komulaisen asiallisuudelle, asennevammatasolle, argumentin rationaalisuudelle eikä sen empiiriselle uskontotieteellisyydelle.

Temppu ei tietenkään ole mikään uusi. Se oli klisee jo silloin kun blogasin siitä neljä vuotta sitten. Ateistien näkökulma ohitetaan irrelevanttina koska uskovaisilla on erilainen taustaoletusto. He eivät pidä siitä että uskontoa kutsutaan taikauskoksi, ja korostavat siksi että kyseessä on hengellisyys ja tämä tekee teismistä rationaalisempaa ja jotain muuta kuin ideologian. Voi hyvänen aika. On aivan sama onko rituaali dogmaattinen, metafyysinen, metaforinen vai mitä jos sen yhteys Jumalan olemassaoloon ei ole todistettu. Ja siihen tunnepuoleen voin sanoa että en ole tavannut ihmistä joka ei olisi elänyt kokonaisvaltaista elämää riippumatta siitä onko hän kristitty, ateisti, kommunisti tai vegaani. Tyhmiä ihmisiä on paljon - osa heistä esimerkiksi kirjoittaa sponsoroituja vittuilutekstejä Suomen Kuvalehteen - mutta eksistentiaalisesti vajaata muita ihmisiä enemmän filosofista zombieta ei ole tullut vastaan. Ei varsinkaan empiirisen uskontotieteen alueella.

---

Uskovaiset tuntuvat pitävän Komulaisen tekstiä jonain jossa korostetaan sitä miten samanarvoisia ja kunnioitettavia vakaumukset ovat. Se toimii kuitenkin jos ja vain jos uskonnot eivät ole ideologioita ja jos ja vain jos ideologiat ovat jotain vähemmän kunnioitettavaa. Hän puolustaa privileegioita, ei tasa-arvoisuutta. Kunnioitusta esimerkiksi uskonnottomia kohtaan ei ole. Vapaa-ajattelijoita hän halveksuu avoimesti ja olkiukotellen käyttäen retorisia temppuja syyttäen vastapuolta retorisista tempuista. Jos tämä on sitä uskonnollista suvaitsemista ja hengenmiehen hienoutta ja sivistystä niin ymmärrän miksi uskontokritiikille on niin saatanasti tarvetta. Jos tuo on asiantuntemusta ja laatua niin mikä on sitä huonoa?

Muutamia nyrkkisääntöjä uskonnollisuusaiheen trendeistä

Se, miltä uskontojen maailma näyttää minun silmääni, on se, että uskontoja on aina, mutta ne ilmenevät hyvinkin eri tavoilla. Uskonnon ikiaikaisuudessa on siis vahva kulttuurisidonnaisuuden henki. Aina nämä eivät näytä satunnaisilta.

Uskontojen oppien järkevyyden kannalta perinteissä on voimaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että mitä uudemmasta uskonnosta on kysymys, sitä sekopäisemmältä se vaikuttaa. Skientologia, raelilaisuus ja NewAge uuspakanuus ovat hyvin omituisia uskontoja. Kristinusko ja islam ovat järkevämpiä. Yhä omituisempia konsepteja vaaditaan ja sitä arjesta etääntyneempiä ja oudompia ne ovat. Tähän voi olla monta syytä. Ja luultavasti näistä jokaisella on jokin vaikutus (joka voi vaihdella uskonnosta toiseen).
1: Yksinkertaiset ideat keksitään ensin, joten ne on jo käytetty vanhemmissa uskonnoissa. Arjen ja arkijärjen mukaiset asiat keksitään ensin, joten myöhemmistä tulee abstraktimpia. Kulttuureihin kerääntyy kompleksisia ilmiöitä jotka nivoutuvat toisiinsa ja näin kompleksein kunkin ajan uskonto on kompleksisempi kuin aikaisempien aikojen.
2: Aina on keksitty pölhöjä uskontoja, mutta suurin osa niistä kuolee nopeasti. Näin aina on ollut kahjoja lahkoja ja vain fiksuimmat elävät.
3: Uskonnot rationalisoivat itseään, eli keksivät uusia tekosyitä ja oikeutuksia itselleen. Näin esimerkiksi kristinuskon ja New Age -psykologian takana oleva ero on siinä minkä määrän niiden takana olevat instituutiot ovat rakennelleet ad hoc -perusteluja. Tuhat vuotta akateemisten älyllisten ylimystön mietintöjä, niin skientilogiasta syntyisi asiallinen ja vankan filosofisen perinteen tukema ilmiö.
4: Perinne näyttäytyy järkevänä koska se on tuttua ja uudet uskonnot vaativat irtautumista valtavirrasta, joten ne vaikuttavat väistämättä omituisemmilta.

Uskonnottomuus sen sijaan muuttuu ajan mittaan järkevämmäksi ja humaanimmaksi. Esimerkiksi uusateismi on humaanimpaa että rationaalisempaa ja tieteellisempää kuin ranskan valistusajan ateismi tai komminusmidiktatuurien valtionateismi. Ja se ei saivartele-sekoile pseudotieteellisessä emotionaalisessa sanamagiassa kuten eksistentialistinen, usein psykoanalyysin kielenkäytön, läpitunkeneet ateismin suuntaukset.
1: Kenties tämäkin kerää ad hoc -fantasioita. Ateisteista tulee parempia saivartelijoita.
2: Kenties se jopa alkaa seisomaan omillaan, sen sijaan että keskittyisi pelkästään uskontokritiikkiin. Esimerkiksi eksistentialistista ateismia tunnutaan ikävöivän siksi, että se opetteli ensin kristinuskon ja sitten meni sen ohi ja korosti kristillisen lähtökohtaiston mukaan, että ateismi on raskas ja urheutta vaativa ratkaisu, toisin kuin pehmoisenlämmin uskonto. Uusateistit taas moittivat fundamentalismia näyttäen että uskonto ei välttämättä ole hyvä, ja sitten kuluttavat loppuajan omien filosofisten lähtökohtien määrittelemiseen ja tämän kautta elämiseen sen sijaan että ottaisivat lähtökohdat jotka ovat kristittyjen hyväksymät ja sallimat. Uusateismi näyttää uskovaisista sisäisesti jännitteiseltä juuri siksi, että kristityt eivät ota uusateismin lähtökohtia huomioon vaan tarkastelevat uusateismin sisäistä koherenssia tunkemalla sen sisälle kristillisen teologian logiikoita. (Joka on tietysti helppo tapa kumota mitä vain.)

Sen sijaan

Uskontojen väkivaltaisuus ei näytä vähenevän - toisin kuin ateistejen joiden väkivaltaisuus on vähentynyt sitten ranskan vallankumouksen ja joiden vallankumous-anarkismihalukaan ei vastaa 1960 -luvun ateismia. Uskontojen kohdalla on trendi, jota Suomen Kuvalehden artikkeli esiintuo. Näyttää että uskontojen vaino on kasvussa. Ja kun katsoo sisältöä, voidaan huomata, että pääosassa uskonnot vainoavat toisia uskontoja. Ja islam näyttelee erityisen usein vainoajan roolia. Uskonnottomuus taas on siinä "vainottujen uskontojen" luokassa.
1: Onkin kuvaavaa miten uusateistejen kritiikissä on pakko nostaa ei edes uusateismin aikana olleet Stalin ja ranskan vallankumous. Toki ateistitkin muistavat noitavainot, mutta heillä on tarjota esimerkiksi katolisen kirkon ja lestadiolaisten pedofiliaskandaaleja tai saatanapaniikkia ihan modernista nykyajasta. Ateismin kriitikot joutuvat modernista ajasta kauhistelemaan sitä kuinka ateistit mainostavat busseissa ja vaihtoivat kerran pornoa raamattuihin.
2: Modeneista uskonnoista voidaan huomata, että ne ovat monesti harmittomia. Uuspakanat ja New Agelaiset ovat harmittomia hörhöjä. Mukaan mahtuu kuitenkin skientologiaa ja pienempiä pahoja kultteja, kuten Davidin oksaa. Niissä tehdään kauheuksia. Keskivanhoista uskonnoista kristinusko on melko harmiton, kun taas islamin parissa on erityisen vahvasti väkivaltaisia lieveilmiöitä jotka pitää sekoittaa islamilaiseen fundamentalismiin (joskaan ei samaksi kuin koko islam.) Vanhoissa luonnonuskonnoissa taas on esiintynyt ihmisuhrauksia ja jopa kannibalismia.

Uskontokriitikon kannalta väkivaltaisten uskontojen kohdalla on vaikeus. Jos ajatellaan ilmiön vakavuutta, on pakko huomioida kyseisen uskonnon vaikutusalue. Islamiin liittyy väkivaltaisuutta ja se on suuri uskonto. Tästä seuraa suuri ongelma. Se on suuruudeltaan relevantti. Toisaalta se on myös suuri uskonto, joten siihen on hyvin vaikeaa vaikuttaa. Sen sijaan pienemmät kultit ovat vallaltaan pienempiä ja ne eivät ole siksi yhtä merkittävä ongelma. Kuitenkin ne voidaan leikata tuloistaan melko pienellä vaikutusmäärällä joten niihin tarttuminen on tehokasta ja yksilökin voi nähdä työnsä jäljet.

Doodle

Ylläolevaa kuvaa ei saa ottaa liian vakavasti. Se on eräänlainen töherrys, joka vastaa lähinnä sitä mitä jotkut toiset ihmiset piirustelevat paperinkulmiin kun ovat tylsistyneitä kokouksessa tai luennolla. Olen pyöritellyt siinä jonkin verran jotain jota voisi kutsua miltei käsiteanalyysiksi. Sitä kautta voi kuitenkin huomata joitain seikkoja jotka ovat oleellisia sen käsittelemässä uskonnonfilosofiassa. Karkeasti ottaen kysymys on siitä että käsitteitä analysoitaessa on erilaisia vaikeuksia. Ja niihin törmätään hyvinkin toistuvasti.

Ensimmäinen tärkein huomio on kenties siinä, että arkikielessä käsitteet ovat usein hyvin epäselviä. Ja niissä on joko eri määritelmiä tai sisäisiä hierarkioita joiden kautta ollaan epäselviä ja tehdään joko aivan suoranaisia virheitä tai sitten ollaan sisäisesti epäkoherentteja, epäselviä, viestinnällisesti nollatietoa jakavia, irrelevantteja tai triviaaleja. Ja täsmälleen samat ongelmat ovat myös akateemisissa ja filosofisissa käsitteissä riskinä.

Esimerkiksi "usko" on käsitteenä hyvin epäselvä. Ja tätä käytetään hyvin usein väärin. Ja väärin ei tarkoita sitä että olisi jokin kielipelillinen erimielisyys. Vaan se, että käsitteitä vaihdetaan lennosta tavalla joka rikkoo kaikkia hyvän ajattelun perusperiaatteita. En haluaisi olla ilkeä (mutta olen). Ja otan tästä esimerkiksi jo eilen pitkän ja omituisen kritiikin saaneen Systomykoosin tekstin. Mainitussa tekstissä usko määriteltiin käytännössä siksi mitä uskonnonfilosofiassa kutsutaan beliefiksi. Tätä vastaan on toki olemassa toinenkin uskon määritelmä, nimittäin faith. Mutta oleellisinta on se, että usko otetaan tietoteoreettiseksi tilanteeksi johon liittyy asenne. Uskonto taas sidotaan uskoon. Tähänkin on erilaisia määritteitä mutta pysytään tässä valitussa. Sitten uskonnon vastakohdaksi laitetaan ateismi. Tämä valinta on siitä omituinen, että tosiasiassa ateismin määritelmällinen vastakohta ei ole usko vaan teismi.

Ateismi on hyvin laaja käsitys joka perimmiltään määrittyy nimenomaan kanannotoksi Jumalan olemassaoloon. (a - teismi) Sen sijaan Systomykoosi näyttää rinnastavan tämän tiedeuskoon. Tässä on siitä erikoinen maku, että se ikään kuin implisiittisesti vaatii että tieteellisen maailmankuvan väistämätön seuraus olisi ateismi. Karkeasti ottaen voidaan sanoa että usko on metodi ja teismi on johtopäätös. Tämä ei ole pelkkää saivartelua.
1: Sillä jos otamme esimerkiksi (ateisti) Sartren eksistentialismin, sen ytimessä on maailmaan heitettynä olemisen käsite. Tässä ytimessä ei ole se, että ateismi todistetaan vaan jumalan puute on ikään kuin peruskokemustila josta lähtien asiat tulkitaan. Maailmaan heitettynä oleminen on taas aatehistoriallisesti sidoksissa Kierkegaardin teismiin jossa uskon hyppy on ideaali. Tosin Kierkegaardin ja Sartren ero on siinä että Sartren maailmassa ei hypätä vaan meidät enemmänkin paiskataan siihen kuiluun väkisin. Systomykoosin määritteissä Sartren ateismi ei olisi ateismia vaan uskoperustainen.
2: Samoin Nietzschen jumalan kuolema -estetiikka ei olisi Systomykoosin uskonmääritteissä ateismia. Siinä ei nimittäin olla skientistejä, vaan maailma on nimenomaan syvimmiltään mysteeri.

Toki joku voisi huomauttaa, että Systomykoosin uskon määritelmästä johon sidotusta uskonnon määritelmästä syntyy koherentisti ajatus siitä että Sartren ja Nietzschen jumalaton tai jopa antiteistinen malli ei ole ateismia ollenkaan vie meidät arvokkaaseen huomioon. Nimittäin siihen, miksi hän sai ajatelmastaan tuloksia "agnostismi on uskontoa" ja "kreationismi on ateismia". Niiden yllättävyys kuitenkin katoaa tämän määrittelyhuomion kanssa. Sillä yllätys on sidottu arkikieleen ja vakiintuneisiin käsityksiin. Voidaan jopa sanoa, että koko tekstin taustavoimana onkin se, että keskeiset määritelmät on ikään kuin määritelty tyystin uusiksi. Ja että tästä seuraa enemmänkin ymmärtämisvaikeuksia ; Jos minä vaihdan sanojen "haista", "sinä", "idiootti" ja "paska" määrittelyt siten että ne tässä minun maailmassani kiittävät tarkkanköisestä analyysistä, määritän itselleni aivan uuden kielen ja voin vain syyttää itseäni jos minut ymmärretään väärin.

Ja siltikin jää jäljelle huomio siitä, että usko = uskonto ≠ ateismi -ketju nojaa enemmän arkikielen epämääräisyyteen. Usko kun arkikielessä tarkoittaa sekä teismiä että asennetta. Teologiassa näiden asenteiden ja teismin suhdetta on korostettu niin että moni ei kykene näkemään että tosiasiassa metodi ja tietty johtopäätös ovat aivan eri kohdassa perusteluapparaattia. Karkeasti sanoen usko=uskonto -kohta yhdistetään asenteella. Ja uskonnosta hypätään ateismista irtautumiseen teismin kautta. On selvää että ketjussa sekä uskon ja/tai uskonnon monimerkityksellisyys johtaa ekvivokaatio -päättelyvirheeseen. Tai sitten ateismi on määrittynyt todella omituiseksi tavalla joka ei oikein tunnu kuvaavan sitä ateismia jota kaikki muut tarkoittavat. Jolloin lopputulosta ei voi soveltaa toimivasti oikein mihinkään.

Toinen mielikuvien sekoittumiseen perustuva pyrkimys taas perustuu määritelmien hierakiaan. Se näkyy vahvasti lausumissa kuten "ateismi on uskontoa". Näiden lausumien kohdalla ongelmana on se, että ne ovat usein joko väärässä tai jollain hyvin tarkasti määritetyllä ja rajatulla tavalla tosia.
1: Esimerkiksi jos katsotaan Sartren eksistentiaalista ateismia, siinä on valintaan liittyvä heittäytyminen jota voidaan jollain tavalla pitää uskon hyppynä. Jollain hyvin rajatulla uskonnon määritelmällä Sartrelainen eksistentialismi on uskontoa. Tässä määrittein voimme kuitenkin huomata että kreationismi ei ole uskontoa, eikä uusateismikaan. Ne kun ovat evidentialistisia - kenties jopa sairaalloisuuteen asti. Näin ollen lausunto "ateismi on uskontoa" on selvästi puutteellinen kun noin suuri ja nykyään kenties vaikutusvaltaisin ateismin suuntaus ei ole by definition uskontoa.
2: Toisaalta Boyerin kognitiivisessa uskonnon mallissa on mahdollista olla ateisti ja uskonnossa. Hän nimittäin itse nostaa "Ja ihminen loi jumalat" -kirjassaan avaruusolentoihin uskovat. Boyerin mallissa raelilaiset, jotka eivät ole teistejä vaan jotka uskovat että avaruusolennot ovat ohjelmoineet ja valmistaneet ihmiset, ja jotka tarjoavat omienkin määritteidensä mukaan "Intelligent Designiä ateisteille", täyttävät uskontomallin kriteerit. Toisaalta tässä mallissa vaaditaan sitä että joku saa ajatuksenlukutasoisen pääsyn "likaisiin" (sosiaalisesti noloihin) salaisuuksiisi (olivatpa nämä tekoja tai ajatusrikoksia) ja siksi esimerkiksi Sartren ja Nietzschen malli ei siinä ole edes periaattessa mahdollista pitää uskontona. Tässä kohden ateismi on uskontoa jollain hyvin tarkasti ja triviaalisti määritetyillä ateismin muodoilla. Sellaisilla jotka eivät useimmilla ole edes tiedossa tai jotka tiedosta huolimatta eivät kovin luontevasti tule mieleen kun nostetaan käsite "ateismi" pöydälle.
3: Uskonto voidaan määritellä hyvinkin epämääräisesti. Tavallisesti on totuttu että mikä tahansa ideologia ei ole uskonto ja siksi uskonnoille on määritelmiä. (Teistit jotka korostavat että ateismi on uskonto, selittävät usein että määritelmiä on monia ja siksi kysymys on vaikea. Mutta kuten tuohon linkkiini kasasin, voimme huomata että määritelmästä riippumatta ateismia saa hyvin vaikeasti sovitettua uskonnoksi.) Voidaan nähdä että maailmankuvat institutionalisoituvat ideologioiksi. Ja vaikka kaikki uskonnot ovat ideologioita, niin kaikki ideologiat eivät ole uskontoja. (Aivan kuten vaikka kaikki koirat ovat eläimiä, eivät kaikki eläimet ole koiria. Eläimet voivat olla vaikka kissoja tai monia muitakin olentoja.) Hierarkia menee nurinniskoin, mikäli siis puhutaan suomea suomalaisten kanssa ja halutaan tulla ymmärrettäväksi.
1: Ja moottorina tässä kohden ei ole maailmankuva, ateismi tai teismi, vaan yhteinen kieli, suomen kieli. En todellakaan ole kielinatsi - minulla ei yksinkertaisesti ole rahkeita puhua toisten huonoista lauserakenteista tai kirjoitusvirheistä - mutta korostan että kieli on käytännössä viestinnän väline. Jos vaihtaa kielipeliä kielen perustasoa myöten, eikä analysoiden ja pedanttisesti määrittele niitä selkeästi esille pitkin matkaa, ansaitsee tulla väärinymmärretyksi.

Tässä voidaan kohteliaimmillaan ajatella, että käytössä on kielipeli jossa uskonto tarkoittaa sitä että on vähintään yksi perustelematon premissi. Tämän lopputuloksena on se, että lausuma ei ole väärä, mutta se on epäkiinnostava. Sillä tässä määrittein ihan vmikä tahansa on uskontoa. Se, että uskonnon määrittää niin laajasti että kaikki on uskontoa johtaa siihen että lausuman informatiivisuus katoaa. "Ateismi on uskonto" on tässä vain tyhjä kupla ja lätinää.

Yllämainittuja eri määritelmiä yhdistääkin tavallaan se, että väitelauseen esittäjät eivät yleensä vaivaudu erittelemään tai perustelemaan väitettä. Emme tiedä mikä on se uskonto mitä tarkoitetaan. Ei mitä ateismi siihen sopii. Useimmiten huomataan, että joko väitteen yleispätevyys katoaa, eli se toimii vain tiettyyn ja hyvin rajattuun ateismiin. Tai sitten uskonnon määritelmästä tulee niin lavea että se menettää arvonsa. Näitä tarkennuksia ei käytetä. Koska sloganin tarkoituksena ei ole olla argumentti vaan se on ns. mudanheittoa. Slogan on epämääräinen jotta sitä vastaan ei voitaisi argumentoida muuten kuin hyvin työläästi. Epämääräisyys ja saivartelu takaavat että on hyvin vaikeaa narahtaa siitä että väite on väärä tai huono. Ja kun tavoitteena ei ole kehittää ihmisten ajattelua uskonnosta ja sen käsitteistä, on ideana pelkästään se, että yritetään tartuttaa uskontoon - rehellisesti sanoen uskontojen ja uskovaisten ihmisten käyttäytymisen takia syntyneitä - negatiivisia konnotaatioita ateismiin.
1: Montako uskonnon määritelmää toinen jaksaa vaivata läpi ja kauanko tähän menee aikaa vs. se että "ateismi on uskontoa" on nopea ja ei vaadi edes kaulasta ylöspäin halvaantuneen päästäisen kognitiivista prosessointia. Riittää että "uskonnoksi" kutsuminen väheksyy ateismia asenteellisesti mielikuvissa.

Kolmas asia on sitten se, mikä vaatii toisen aikaisemman ateismikritiikin esilletuomista. Tässä oltiin toki liikkeellä hieman samoissa hengissä kuin Systomykoosissa. Mutta siinä missä Systomykoosi korostaa uskon määritelmää, ateismin tuputtamisesta - sinänsä ymmärrettävästi -  loukkaantunut korotsaa ateismin määritelmää. Karkeasti sanoen siinä skientismi = positivismi = ateismi.

Mutta prosessi vedettiin ikään kuin nurin päin. Tekstin perusvirhe oli se, että skeptismi tai skientismi liitettiin ateismiin. Siinä ikään kuin yritettiin luoda ristiriitaa jossa ateismi väittäisi että se ei ole uskonto, mutta se kuitenkin olisi uskonto. Sen ytimessä on "aukoton todistaminen". Tämä on mielestäni hyvin tavanomaista mutta erikoista. Sillä siinä tavallaan ymmärretään skientismi -termi monimerkityksellisesti ; Skientismi voidaan nimittäin arkikielessä nähdä (a) positivismina, eli jonain jossa metafysiikka torjutaan eikä sitä sallita maailmankuvissa (b) ontologisena naturalismina eli näkemyksenä jossa kaikki on ainetta ja energiaa. ~ Ongelmana on se, ovatko nämä yksi ja sama. Eilisestä systomykoosin esimerkistä nostin esiin sen, että Jumala on "triviaalisti falsifioitavissa". Eli jos jokin uskonto sanoo että tietty Jumala on yhteensopimaton evoluutioteorian kanssa, tämä uskonto itse asiassa väittää että evoluution todistaminen olisi tämän jumalan falsifikaatiokriteeri. Tämä tarkoittaa sitä että Jumala on joskus kumottavissa. Se, että se Jumala olisi itsessään yliluonnollinen ilmiö ei tee siitä tieteen metodologialle mahdotonta. Toisaalta jokainen tietää Raamatussa ilmestyvät ja ihmeitä tekevät Jumalat. On selvä, että tämä on täysin empiirisen maailman piirissä tapahtuvaa toimintaa. Ja tätä kautta se ei ole epäempiiristä.

Tämä on sinänsä ikävää, että itse olen nähnyt skientismin ns. tieteellisen maailmankuvan korostamisena. Tämä on se, mitä uusateistitkin tavoittelevat. Mutta tämän käsitteen ytimessä on enemmänkin skeptismi kuin ateismi. ; Itse näkisin että Popperin huomioiden jälkeen kumoutunut looginen positivismi on jotain joka liitetään skientismiin, mutta joka on itse asiassa aidon skientismin kanssa täysin yhteensopimaton. Skientismi onkin jokin joka paistaa "me tulemme tietämään" -asenteissa. Ja tätä asennetta ajavat lähinnä (a) pseudoskeptikot joilla asenteena on naïvi realismi ja jotka ovat tieteenfilosofisesti "helvetisti jälkeenjääneitä" (b) Alvin Plantingan kaltaiset reformoidun epistemologian kannattajat joilla jumala-aisti ja warrant takavat sen, että "Popperin kokoinen kuilu epistemologian ja ontologian välillä" on irrelevantin pieni ja että siksi voimme tietää.

Itse Quinelaisena näen, että epistemologia ei ole täydellinen, mutta meillä ei ole mitään parempaakaan. Ja valtaosa skepsis RY:läisistäkin on fiksoituneita Popperiin ja osaavat hokea falsifikaatioperiaatteesta. Tämäkin on selvästi "jossain määrin jälkeenjäänyttä". Mutta se ei selvästi ole positivismia.

Mutta oikeasti tämä on vasta sidos jossa olisi ateismin sijaan skeptismi. Ateismi sen sijaan on jotain joka ei ole aina naturalistista. Olisi syytä että kriitikko täsmentäisi että ateismi tarkoittaa tässä kyseisessä tapauksessa nimenomaan uusateismia eikä ateismia. Sillä tässä spesifiys on tärkeää. Ilman sitä ei ole mitään argumenttia, on vain syytös joka ei oikein kuvaa kovinkaan montaa ateismin suuntausta. Vaikka a-teismi on sidottavissa teismiin, usein kannattaa täsmentää että mitä niistä aivan erilaisista ateismeista on viitattuna kohteena. Erittelyn kanssa sitä argumenttia on jo astetta enemmän ja tyhjää valituslänkytystä vähemmän. (Tosin suoraan sanoen ; ei kovin paljoa. Mutta asiat kannattaa korjata virhe kerrallaan niin kauan kuin niitä on.)

Karkeasti sanoen yhtäläisyysmerkkejä ei voida vetää missään kohdassa. Jos skientismi on "aukotonta todistamista" puhutaan positivismista eikä tieteellisestä maailmankuvasta. Ja vaikka tämä positivismi kenties vastaa mielikuvia skientismistä, se ei vastaa edes evidentialismiin fiksoituneiden ateistejen omia esityksiä. Kriitikki ei siis enää tämän ensimmäisen yhtäläisyysmerkin kohdalla kohdistuisi oikein kehenkään. Se rakentaisi korkeintaan olkiukon. Jos positivismi on ateismia, otetaan tiukka kanta Jumalan empiirisyyteen joka on kannanotto jota sitäkään aika harva ateisti tekee. (1) Dawkins vihjaa että epäsuorasti voisimme arvioida Jumalan todennäköisyyttä. Tässä ei ole kysymys Jumalan falsifioinnista sanan vahvimmassa mielessä, vaan puolesta ja vastaan tehtyjen tieteellisten argumenttien paremmuutta. Tieteellisessä maailmankuvassa tämä ei ole suinkaan mahdotonta. (2) Ja Dawkinsin antiteesiksi voi torpata Nietzschen viikset väpättäen huutamaan siitä että luonnon systematisointi on valehtelevaa mielikuvien tekemistä, pohjimmiltaan erehdystä. Häntä pidettäneen tästä huolimatta ateistina par excellance. Vaikka yhtäläisyysmerkkejä positivismista vedelläänkin mielikuvissa, se ei toimi kovinkaan hyvin käytännössä.

Käsitelanalyysi - vaikka tässä ei ole puhuttu pätkääkään ontologiasta, eli siitä miten maailma todella toimii, vaan on pitäydytty puhtaasti logiikassa ja erilaisissa kielipeleissä - on selvästi tärkeä ja vaikea taito. Pitää osata rajata määritelmiä siten että ei vaihda määritelmää lennosta. Pitää osata huomata, onko valittu määritelmä ainut määritelmä. On katsottava paitsi sitä mitä lopputuloksia valittu määritelmä tekee, niin myös se, että katsoo lopputulosten soveltamisalueen. Että onko kaikki ateismiksi sanottu todella sitä ateismia johon tämä määritelmä iskee. Ja jos ei, niin kannattaa miettiä ollaanko tässä harhaanjohtamassa käsitteiden omintakeisella uudelleenmäärittelyllä sen sijaan että tehtäisiin aidosti radikaaleja ja intuitionvastaisia havaintoja siitä miten asiat, kuten ateismi, usko tai uskonto, on koettu ja nähty.

Itse asiassa aluksi laittamani lista vaikutti pilkkakirvelistalta. Mutta ne kaikki ovat huomattavia tapoja perseillä. Ja niissä ei ole yhtään turhaa kohtaa. Melko hyviä huomioita nyitty irti laadultaan keskinkertaisesta piirrustelusta.

Välttämättömästi ja riittävästi ehdollistettu

Olemme jotenkin tottuneet ajatteluun, jossa uskossa on kysymys vakaumuksesta, armosta ja pelastumisesta. Kuitenkin kreationisteilla on yllättävän usein tästä poikkeava näkemys. Otetaan vaikkapa eräs esimerkki jossa kreationisti luokitteli ihmisiä. Hän luokitteli ne "alenevassa arvostusjärjestyksessä". Luettelo oli seuraava

1: Uskovainen kreationisti, joka uskoo Raamattuun ja seuraa sitä niin että ei hyväksy evoluutiota.

2: Ateistinen kreationisti, joka ei usko Jumalaan vaan on raelilaisten tapaan vaikka avaruusolentoihin uskova. Heillä on tietoa mutta ei vielä ymmärrystä.

3: Teistinen evoluutikko, joka ei ymmärrä ylittämätöntä ristiriitaa Raamatun ja evoluution välillä ja tasapainoilee samanaikaisesti kahdella hevosella jotka ovat menossa eri suuntiin.

4: Naturalisti, ateistinen evoluutikko joka on sisäisesti koherentti ja tieteen kanssa yhteensopiva, mutta joka on läpeensä valheellinen maailmankuva. Myös agnostikot ovat tähän kuuluvia, he ovat pohjimmiltaan joko valehtelevia tai kohteliaita ateisteja.

Tässä luokittelussa häntä ei määrätty valitsemaan tiettyjä kriteereitä, vaan hän aivan itse tuotti kyseisen listan. Järjestys että luokitteluperusteet olivat siis hänen omia valintojaan. ; Luokituksessa on siis samanaikaisesti nähtävissä (a) mitkä kriteerit ovat tärkeitä, joka puuttuu jos luokittelujärjestelmä annetaan valmiina (b) mitkä näistä kriteereistä ovat tärkeämpiä kuin toiset.

Ylläoleva järjestys paljastaa esimerkiksi sen, että vakaumuksella on väliä mutta kreationistisuus on silti arvostettavampaa ja keskeisempää kuin kristillisyys. On siis tärkeämpää olla kreationisti kuin uskovainen. Tämä korostaa rationaalista puolta, mutta tämä kuitenkin selkeästi unohdetaan koska ateistista evoluutiota ei arvosteta vaikka sen tunnustetaan olevan sisäisesti järkevä ja tieteen kanssa yhteensopiva. Rationaalisuus-tieteellisyys voidaankin korvata sitä muistuttavalla asialla : Totuudelisuudella joka on suhteessa tieteeseen enemmänkin presuppositionistisella asennemaailmalla. Eli tiede on sitä varten että se jäsentää maailmaa Totuutta seurailevaksi. Rationaalisuus on tärkeää mutta Totuuden renki. Eikä niin kuin naturalisteille joilla tiede määrittelee totuuden eli tiede on isäntä jota seuraamalla Totuuskin löytyy. Monelle kreationistille tärkeä argumentti evoluutiota vastaan onkin se, että he luottavat erehtymättömään Jumalaan kun taas paraskin tiede on aina vain ihmisjärkeilyä. Näin ollen järkevää ihmistä voidaan seurata, arvostaa ja kunnioittaa jos ja vain jos tulokset eivät ole ristiriidassa Raamatun kanssa. ~ Tämä asenne heijastaa kreationistien eri laitosten vaatimukset erityisiin "vakaumustunnustuksiin" ("statement of faith"), joissa kovaa ydintä on se, että jos tiede on ristiriidassa Raamatun kanssa, niin lähtökohtaoletuksena on se, että tiede on silloin tehty väärin.

Merkittävää on, että kreationistien kanssa jutellessa usko ja kreationismi luokitellaan melko usein juuri siten kuin yllä. Eli kreationismin kannatus, eli se argumentatiivinen perustelupuoli, nähdään tärkeämmäksi kuin sisäinen vakaumus. Osa kreationisteista toki näkee että vakaumus on tärkeämpi ja osa näkee jopa niin että kreationismi on lähinnä kätevä käännytysstrategia nykyisenä järkeä ja tiedettä yliarvostavana aikana. Mutta ei ole ollenkaan tavatonta törmätä siihen enemmistöön joka selittää että "kreationismi on pelastumiselle välttämätön mutta ei riittävä ehto." Normaalissa luterilaisuudessa tämänlainen asenne on jopa kerettiläistä. Mutta se ei tietysti estä sitä olemasta "tietyissä piireissä valtavirtaa". En tiedä mitä tähän enää voi sanoa. (Lähinnä siksi että jos argumentaatiolla on väliä vain jos on samaa mieltä heidän kanssaan, niin mitä sitä muka voisi tehdä?) En sano muuta. Annan asian - ja kerettiläisten - puhua puolestaan.

Taivaallinen Hussein, Jumalan vaunut ja haluaminen

Yleensä Jumalan olemassaolokysymykset nähdään yksinkertaisina "kyllä - ei" -kysymyksinä. Jopa ammattiteologit harjoittavat tämänlaista hyvin ahkerasti. Edward Feser esittää tähän liittyen kuitenkin mielenkiintoisen yksityiskohdan ; Hän ottaa esimerkiksi Dänikenin näkemyksen jonka mukaan eri kulttuurien Jumalat ovat oikeasti avaruusolentoja. Jos Dänikenin humanoidinäkemys osoittautuisi todeksi, se olisi hyvin vaikea Jumalan olemassaolon määrittelyn kannalta.

"Would you conclude: “A ha! Those atheists sure have egg on their faces now! Turns out the Bible was right! Well, basically right, anyway. True, God’s nature isn’t exactly what we thought it was, but He does exist after all!” Presumably not, no more than if the God of Exodus turned out to be Moses with an amplifier and some red fizzies he’d dumped into the Nile. The correct conclusion to draw in either case would not be “God exists, but He wasn’t what He seemed” but rather “God does not exist, He only seemed to.”"

Tämä korostaa sitä, mitä olen itsekin usein nostanut esiin. Usein Jumalatodistuksissa ei oikeasti ole kysymys Jumalan todistamisesta vaan määrittelemisestä. (Valitettavasti jos asia muuttuu pelkäksi määrittelykysymykseksi, se on melko epäkiinnostavaa.) Feder kuitenkin jatkaa tästä. Hän lähestyy asiaa Jumalan määrittelemisen kautta. ; Hänestä tämänlaisissa tilanteissa joissa Jumalatodistus määrittelemiskysymys, on hyvä katsoa että kysymys on haluamisesta. ; Osa kokee avaruusolento -Jumalan pettymyksenä koska he eivät halua että Jumala on tälläinen ja kieltävät tämänlaisen määritelmällisesti.

Näin ollen hän ottaakin esille sen, että miksi ateistit eivät halua olla uskovaisia. Tässä kulmassa tämä tunteenomainen lähestymistapa on itse asiassa perusteltu. (Tämä on erittäin poikkeuksellista.) Sitä kautta voidaan saada näkökulma asiaan. Feser ottaa referenssit kahteen ateistiin, Flewiin ja Nageliin. Hän korostaa että Flew on muuttanut kantaansa ateismista teismiin. Ja hän yhdistää tämän siihen jumalateoriaan ja jumalan määritelmään joka Flewillä oli ateistina ollessaan. "It should perhaps be noted here that not only the God of Islam but also the God of Christianity was originally conceived on the model of an Oriental despot - such as Saddam Hussein - insistent that his subjects should be always obedient to, and forever praising of, their master." Tämä näkemys on ollut karrikatyyri ja sen murtamisen jälkeen Flew olisi kääntynyt. Hän näkee samanlaista sävyä myös Thomas Nagelin sanomisissa. Nagelkin on toki tullut tunnetuksi myös positiivisena esimerkiksi ID -liikkeelle, mutta hän on ainakin toistaiseksi ateisti. Hänkin on maininnut että hän ei halua että on Jumalaa. "I want atheism to be true and am made uneasy by the fact that some of the most intelligent and well-informed people I know are religious believers. It isn't just that I don't believe in God and, naturally, hope that I'm right in my belief. It's that I hope there is no God! I don't want there to be a God; I don't want the universe to be like that." Feserin näkemys nostaa taatusti esiin jotain olennaisia piirteitä joita ateismin parissa liikkuu. Selvästi haluaminen on mukana ateismissa aivan kuten uskonnossakin on mukana Toivo joka Jumalan olemassaolosta ja Pelastuksesta tulee. Ateistit ovat siis ateisteja moraalisin syin. Ateismin ydin ei siis tässä kohden ole arvotyhjiö, vaan hyvinkin lujat arvot.

Lisäksi Feser korostaa että ateistit vihaavat kahta muuta piirrettä teologiassa (a) Sitä, että Jumalalle annetaan erioikeuksia. Eli se, että Big Bangin ei anneta olla alkusyy vaan sille vaaditaan syytä. Kun taas Jumala ei vaatisi syytä vaan se voisi vain olla olemassa. (b) Ja että Jumala on niin kompleksinen että Hän rikkoisi Okhamin partaveistä vastaan. (+) Nämä Feser ohittaa ottamalla käsiin sen, miten teologia on Jumalaa määritellyt. "Hence, when classical theists say that God does not have a cause, that is not because He is an arbitrary exception to a general rule. Other things require causes because they have potentials that require actualization, or parts (whether material or metaphysical) that need to be combined, or have an essence or nature that is distinct from their existence and thus needs to be conjoined to it. But God is pure actuality and devoid of potentiality, and thus cannot in principle be actualized by anything else; He is absolutely simple and thus does not have parts which need to be combined; and He is Subsistent Being Itself and thus cannot have being or existence imparted to Him." Näin ollen ateismi typistäisi teologian karrikatyyrimäiseksi. Ateismi ei pärjäisi hyvälle teologialle, eikä sofistikoitunut teologia hätkähtäisi siksi ateismin esittämän haasteen edessä.

Nähdäkseni Feserin näkemyksessä on paljon hyvää. Se nimittäin käsittelee melko hyvin "kadunmiehen ateismia" jota on ollut liikenteessä melko kauan. Siinä korostetaan Pahan ongelmaa. Sillä tämä on sitä "Taivaallisen Saddam Husseinin" asiaa. Ja tässä Jumala nähdään todellakin niin kammottavana että siihen ei haluta uskoa. Lisäksi se käsittelee muutamia hyvin toistuvia argumentteja joita kuulee tavallisilta ateisteilta.

Kuitenkin siinä on jotain melko suuria vaikeuksia. Ensinnäkin sen tapa lähestyä ateismia on hyvin omituinen. Itse asiassa voidaan sanoa että Feser tyypittää ateismin hyvinkin cherry pickaamalla ne joita hän käyttää malliesimerkkiateisteinaan.
1: Hän tekee tässä itse asiassa samanlaisen typistyksen kuin mitä Richard Dawkins tekee kun valikoi uskontokritiikissä huomiotaan vain fundamentalisteihin, kreationisteihin ja Swinburneen. Valikoimalla nämä malliesimerkeiksi määritellään uskonto tietynlaiseksi ja ohitetaan muunlainen. Teologit korostavat että tämä on latistavaa, ja että juuri tämä on ytimessä kun Richard Dawkinsin kritiikki nähdään irrelevanttina. Dawkinsin nähdään moittivan vain fundamentalisteja. Tämän kritiikin nähdään osuvan, mutta että se ei oikeastaan kosketa teologiaa.

Itse asiassa jo se, että ateisteiksi päätyy Flew ja Nagel ovat vakava indikaattori tästä. Jostain syystä on olemassa ihmisiä joista ateismi on Richard Dawkins ja nämä miehet. Dawkins nähdään räyhääjänä, ja Flewiä ja Nagelia korostetaan arvokkaina ja rationaalisimpina ateisteina. Valitettavasti ateistit itse ovat harvemmin tätä mieltä. Kun Feser otti alkusyyargumentin ja sen Jumalamääritelmän ytimeksi, ei tietoisuustutkija ja falsifikaatioperiaate-humanisti ole se taho josta asiaa pitää lähestyä. Kuka tahansa riviateisti olisi voinut viitata vaikkaoa Stephen Lawiin tämän yhteydessä. Hieman sofistikoituneet olisivat voineet mainita Sean Carrollin - tai jopa Stephen Hawkingin. Heidän kaikkien perustanaan on fysikaalinen itsesyntyminen. Se taas perustuu fysikalistiseen kvanttifysiikan luonteeseen.

Näissä on esillenostettavaa se, että osa ateistisista fysikaalisista argumenteista perustuu siihen että koko aktuaalinen-potentiaalinen -jako on väärä tapa katsoa naturalistista maailmaa.
1: Carrollista - ja Hawkingista - ensimmäisen syyn miettimisen kohdalla on ongelmana se, että kvanttilait ja todellisuus alkavat olemaan tavalla jossa ei ole "ensimmäistä hetkeä" siinä mielessä missä me sen ajattelemme. Uskovaiset ajattelevat näissä kohden väärin syy-seuraussuhteen rajoitteet, joten näinollen alkusyyargumentti murtuu koska syy-seuraus ei ole sellainen kuin teologit ovat sen jumalatodistuksessaan olettaneet. (Itse olen verrannut tätä Zenonin nuoliparadoksiin joka on väärällä liikkeen määritelmällä rakennettu asia. Ajatusketju väittää että nuoli ei voisi liikkua, mutta tosimaailmassa ne liikkuvat. Liikkumisen rajoite kertoo väärästä ajattelusta eikä todellisuudesta.) Ja heidän ytimessään on että tämä on fysikaalinen kysymys. Tässä kohden Feser joutuu vastaamaan siihen kysymykseen että miksi ateistejen argumentti olisi huono, kun se ei ole ollenkaan se mitä Feser sanoo. Ja heidän määritelmänsä on aivan erilainen kuin klassisen teismin ja se on tieteellisesti mahdollinen, joten miksi heidän ylipäätään tarvitsisi välittää klassisen teismin määritelmästä joka jää fysikaalisen tutkimuksen ulkopuolelle ja on tätä kautta huonompi kuin heidän oma testauksen ulottuvilla oleva näkemyksensä?
2: Lisäksi ei ole tavatonta törmätä ihmisiin jotka voivat hyväksyä sen, että kvanttivaahto on vain ollut ja että tämä on kaiken taustalla. Tässä omituista on se, että se johtaa helposti ajatteluun jossa on David Deutschilaisia sävyjä. Tällöin kvanttitila tarjoaa potentiaalia jossa kaikki vaihtoehdot toteutuvat jossain multiversumin universumissa. Tämä universumi muistuttaa vahvasti klassisen teismin jumalaa. Itse asiassa tämänlainen näkemys on klassisen teismin uudelleenmäärittely. Tässä vastaan tuleekin sitten se ongelma jonka Feser itse nosti esille ; Mitä järkeä on debatoida siitä onko Jumala olemassa vai ei ole, kun kummassakin tapauksessa se mitä maailmassa on nähdään samana mutta Jumalan määritelmä on eri. Miksi helvetissä riidellä määritelmäeroista? Ainut vastaus jonka tähän osaan sanoa on se, että teologia liittää "kvanttivaahtoon" kuulumattomia osasia. Kuten Jumalan rakkauden, pelastuksen, Jeesuksen, ja moraalilait. Nämä emotionaalisesti sitovat antropomorfismit ovat non sequitureja tästä klassisesta Jumalamäärittelystä (Niitä ei voi päätellä tai perustella siitä että klassinen jumalamääritelmä olisi totta).

Itseäni klassisen teismin alkusyyajattelussa painaa kuitenkin eniten se, että jos "Jumala on täysin aktuaalinen ja hän on syy-yhteyksien ulkopuolella, ja meidän universumissamme potentiaa aktualisoituu joten sen sisällä tarvitaan syyseurausta" niin miten ihmeessä Jumala on voinut Luoda universumia ollenkaan? Koska jos on liikkumaton liikuttaja jossa ei tapahdu muutosta, niin mistä potentia ilmestyi? Täysin aktuaalisessa tilassa jossa ei ole ollenkaan potentiaa (eli Jumala) ei by definition tapahdu muutosta ja joka ei muuta mitään koska se on täysin aktuaalinen jo valmiiksi. On siis kaksi tilaa, jossa on täysaktuaalinen Jumala. Ja tila jossa on Jumala ja universumi. Ja tässä universumissa potentiaa, joka aktualisoituu ajan kautta. Aika muuttaa potentiaa. Ongelmana onkin transitio. Miten pelkästä aktuaalisesta päästään (ilman muuttumista, tapahtumia) perustaltaan aivan erilaiseen tilaan jossa on lisäksi potentiaa. Jostain syystä ainut vastaus jonka olen tähän teologiasta kiinnostuneilta saanut on "en ymmärrä kysymystä". (Mikä on omituista koska se rakentuu klassisen teismin jumalakäsitykselle joka ei rehellisyyden nimissä ole kovin vaikeastitajuttava. Sekä aktuaalisuuden ja potentiaalisuuden luonteiden perusteiden tuntemiselle.)

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä että sofistikoituneen teologian puolustus ateismia kohtaan on syyttää ateismia yksinkertaistavaksi latistukseksi joka ei pysty käsittelemään sofistikoitunutta teologiaa koska on keskittynyt irrelevantteihin uskovaisiin jotka ovat vain helposti pilkattavissa ja siksi sopivia ateistejen agendalle. Tämä tehdään latistamalla ateismi valikoimalla ateismin auktoriteetit sen mukaan että ne ovat ateisteille irrelevantteja mutta jotka ovat käteviä valintoja jos halutaan ajaa uskovaisten agendaa.

Minä en halua että tämänlaista olisi olemassa. Sen sijaan haluaisin että jossain olisi hyvä ja rakastatva Jumala joka ampuisi kaikkia ateisteja ja uskovaisia perseeseen salamalla. (Mielestäni tässä ei ole mitään ristiriitaista, koska olen itse julma, ihmisiin pettynyt ja erittäin kieroutunut. NOT.) Valitettavasti haluaminen on irrelevanttia. Sillä ajatus siitä mitä Dänikenin avaruusolennot tekisivät Jumalauskolle ovat relevantteja vasta kun nämä avaruusolennot havaitaan asian tilaksi. Sitä ennen ne ovat irrelevantti keskustelunaihe. Ja löytymisen jälkeen määritelmäsolkkaus olisi irrelevanttia. Tärkeää olisi miettiä konkreettisempia seurauksia.

Itse olen esimerkiksi sitä mieltä että jos humanoidit takaavat minulle riittävästi seksiorgioita kutsun heitä mielelläni "Herraksi". Jos he olisivat vain tylsiä reissaaja-insinöörejä, niin ei siinä olisi mitään järkeä. Todellisuustajuni olisi molemmissa asiaankuuluva ja todenmukainen. Nimitys joka ei liity  siihen miten asiat ovat tai siihen mitä hyötyä nimityksistä on ovat turhaa saivartelua, joka kohdistuu paketin kuoreen eikä sen sisältöön. Tätä en pidä sofistikoituneena. Vaan epätoivoisena. Sellaisena johon turvautuvat ne tyypit joilla ei ole kunnollista substanssia koskevaa materiaalia ja argumentteja. Mutta jotka haluavat tästä puutteesta huolimatta vaikuttaa rationaalisilta.

Uskoisin että tämä on yksi syy jonka vuoksi monet haluavat olla ateisteja. He eivät halua olla tämänlaisia epätoivoisia sanasaivartelija-kikkailijoita jotka ovat Jumalansa kanssa vähän kuten tyttöystävältään epätoivoisesti seksiä vonkaavat teinipojat. Että jos nyt kuitenkin vähän saisi vaikka ei saakaan. Tytöt taas yleensä "antavat joko kunnolla tai ei ollenkaan". Hyvien todellisuusnäkemysten kohdalla on vähän sama. Saivartelua tarvitsevat vain ne joilla ei ole kunnollista tutkimusohjelmaa näkemystensä tueksi. (Kiitos.)

Emme ole uskontoa koska Raamattu

Intelligent Design -ajatuksen valtakeskiössä oleva "Discovery Institute" on julkaissut kätevän ja ilmaisen oppaan lasten vanhemmille. Tämä "A Parent's Guide to Intelligent Design" -teos on hyvin tuttua materiaalia niille jotka ovat lukeneet ID -teemoja aikaisemmin. (Sen saa osoitetta, sähköpostiosoitetta ja nimeä vastaan.)

Se ohjeistaa esimerkiksi siihen, että vanhempien tulisi muistaa olla rakentavia. Kirja opettaa osiossa "How Can Parents Influence Evolution-Education in Local Schools?" että intentiot ovat irrelevantteja ja olennaista on se käyttääkä vääriä vai oikeita strategioita. Ohjeistus korostaa esimerkiksi toistamaan että "Do explain that the case for objectivity in evolution-education comes from science - and isn't an argument based upon religion." Tämä on normaalia ID:tä. Se kun korostaa että se ei ole uskontoa. Se käsittelee Suunnittelua joka ei itsessään liity yhteen ja tiettyyn Jumalaan. Kuitenkin seuraavassa osiossa nimellä "What is Theistic Evolution?" käsitellään teististä evoluutiota. Kirja esittää kolmeosaisen argumentin miksi teistinen evoluutio ei ole ID:tä. Lainaukseni on kohtuu pitkä, mutta tämä on tarpeen jotta kokonaisuus näkyy selvästi.

"While some contemporary proponents of theistic evolution maintain that their views are consistent with traditional Christian theology, many others have made clear that embracing theistic evolution requires radical revisions in how one views God.
    First, many theistic evolution proponents assert that, because Darwinian evolution is by definition "undirected," God could not have actively guided the evolutionary process, contrary to traditional Christian teachings about God's sovereignty.
    Second, many theistic evolution proponents repudiate traditional Christian teaching about the original goodness of creation and its subsequent "Fall."
    Third, theistic evolutionists who seek to retain the idea that God guided the evolutionary process typically insist that God's guidance in biology is hidden from us. (As opposed to "the psalmist who claimed that the "heavens declare the glory of God" (Psalm 19) [and] the Apostle Paul who argued in Romans 1:20 that "since the creation of the world His invisible attributes are clearly seen, being understood by the things that are made"

Tämä kohta on hyvin mielenkiintoinen, koska siinä selvästi otetaan kantaa siihen että teistinen evoluutio olisi liian darwinistinen ja tätä kautta materialismia. Mielenkiintoista on se, että vaikka ID:läiset virallisesti korostavat että design -teoria on niin avomielinen että vaikkapa avaruusolennot voisivat teknologisesti tuottaa eliöt, niin tässä kuitenkin tehdään selvä irtiotto teologisin syin. Siinä korostetaan että teistinen evoluutio ei ole kristillistä koska se kieltää syntiinlankeemuksen joka on tietysti tuttu "Raamatusta". Lisäksi Raamatunjakeiden heitteleminen on mielenkiintoista jos kyseessä olisi aidosti design -teoria.

Ensimmäinen mielikuva on tietysti hämmästys (tai jos tunnet ID:liikettä niin ei hämmästytä yhtään). Sillä on omituista että asiaa perustellaan Raamatulla. Tämä korostaa sitä teoriaa jonka mukaan ID olisi jonkinlainen kreationismin ja fundamentalismin troijan hevonen. Esimerkiksi William Dembski on korostanut että hänen CSI -teoriansa on "Intelligent design is just the Logos theology of John's Gospel restated in the idiom of information theory." Eli ID olisi sitä että keksitään teknisen kuuloisia sanoja ja kiertoilmauksia joilla uskonto kierretään. Jos jokin teoria vain uudelleenmuotoillaan eri sanoilla, sisältö ei muutu. Ja kuten tunnettua, uskonto on sisällössä.

Minun on tässä kohden oltava hieman ID:läisten puolella. On nimittäin selvää että heidän argumentaatiossa ei kyseessä ole suinkaan hypoteesinmuodostamisen taustaluonteen korostamisesta. On siis muistettava että idean lähtökohta ei ole itsessään tieteellinen tai epätieteellinen vaan se, miten tätä koetellaan. Intelligent Designin kannattajat ovatkin hyvin kärsivällisesti yrittäneet tuoda tätä aivan oikeaa tieteenteon piirrettä esiin. Usein tämä kuitenkin jää huomaamatta ID -vastustajilta, jotka ovat jämähtäneet provenienssikeskeiseen ajatteluun, jossa on suoraan sanoen taikauskon makua ; Ajatellaan että jos idean lähtökohta on jokin, tämä maailmankuva ja idea sitten ikään kuin kontaminoi koko aiheen ja saastaa sen. ; Tämä ajatus on pelle, aivan yhtä pelle kuin selittäisi että "jos darwinismi kumpuaa ateismista niin evoluutio on ateismia ja tämä ateismi tekee siitä maailmankuvallisesti saastaisen ja epätoden". (Ja se olisi sitä vaikka darwinismi olisi ateistista mitä se ei ole.)

Koska heistä se, että idea on lähtöisin uskonnosta tai on uskonnollisesti motivoitu tarkoittaisi samaa kuin se, että se ei voisi olla tiedettä.   Kuitenkin tämä pehmennys jättää täysin auki sen, miksi ID -piirit käyttävät ID -teksteissään uskonnollista erottelua. On selvää että esimerkiksi jos olet raelilainen, eli uskot että avaruusolennot ovat tehneet ihmisen maahan. Että olemme "ufojen luomuksia", on moraalisilta implikaatioiltaan helposti aivan erilainen kuin vaikkapa kristityn näkemys designeristä. Mutta koska ID esittää neutraalia, sen ei pitäisi välittää näistä eroista. Itse asiassa koko "suuren teltan" idea on juuri siinä että keskenään ristiriitaiset ja aisoista erimieltä olevat näkemykset suunnittelusta saadaan katettua yhden ja saman tutkimusohjelman alle. Lisäyllätyksiä tulee siitä että teistisen evoluution kohdalla nostetaan esille esimerkiksi suunnittelijan käyttämät mekanismit ja intentiot. Jumalan suvereeniteetti esimerkiksi nostetaan oleelliseksi kysymykseksi. Miksi helvetissä tälläistä asiaa pitää laittaa ID -oppaaseen joka korostaa olevansa ID -opas eikä opas kristillisyyteen? Miksi ID ylipäätään laittaa uskonnollista materiaalia teoksiinsa niin runsaasti?
1: Samalla teistisen evoluution esilletuominen näyttää että ID ei suinkaan pidä naturalismina sitä olettaako Jumalan olevan olemassa vai ei. Jumalaa ei tässä naturalismissa suinkaan lähtökohdissaan kielletä. Tämä kuitenkin usein korostuu muualla ID:n lausumissa. Niissä darwinismi ja naturalismi on nimenomaan ateismia.

Tämä johtaakin mietteet siihen että Intelligent Design itse asiassa muotoilee puolustuspuheensa likimain aina sen varaan mitä design -teorisointi voisi parhaimmillaan olla sen sijaan että se käsittelisi Intelligent Designin puolustamista sitä kautta mitä se käytännössä tutkimusohjelmana tekee ja aikaansaa. Intelligent Designin kannattajat puhuvat usein siitä että suunnittelua tutkitaan esimerkiksi arkeologiassa, SETI -projektissa ja rikostutkimuksessa. He jättävät toistuvasti kertomatta sen, että heidän metodinsa ovat hyvin erilaisia. SETI -projekti toimii siis muka puolustuksena jollekin joka on hyvin erilaista kuin mitä ID:läisten mekanismit ovat. Itse asiassa tämä näkyy siinä miten esimerkiksi Dembski ja Behe viittaavat SETI -projektiin argumenteissaan. Esille nousee toistuvasti "Contact" -elokuva ja muut populaarikulttuurista tutut esimerkit. Sen sijaan he eivät viittaa siihen metodiikkaan ja tieteeseen jota SETI -projekti itse soveltaa.

On yksinkertaisesti hieman vaikeaa uskoa ID:n olevan kovinkaan tieteellisellä pohjalla kun he viittaavat siihen miten heidän käyttämänsä kikat toimivat tieteiskirjallisuudessa. He viittaavat SETIin näytteenä että designiä voidaan tutkia. Tämä nojaa oletukseen että SETIn projektit ovat sisällöltään ja toteutukseltaan oleellisesti analogisia ID:n oman tutkimustavoitteen kanssa samanlaisia, aka. yhtä tieteellisiä. Kuitenkin näyttää siltä että he eivät onnistu rakentamaan tätä analogiaa, vaan heidän metodinsa ovat nimenomaan sellaisia että niissä on tieteen kannalta oleellisia epäanalogisuuksia SETI -projektien ja muiden suunnittelua tutkivien tahojen kanssa.
1: Epäanalogia on huima. Seth Shostak, joka työskentelee SETI Institutessa, on kommentoinut ID:n mekanismeja. Hän ihmettelee sitä että miten ihmeessä ID:läiset voivat vakavalla naamalla sanoa että SETI -projekti jotenkin tukisi ID:tä. Hän vertaa ID:n ehdottamien mekanismien suhdetta tieteeseen ja ajatuksen hänessä synnyttämiä tuntemuksia "Cheers" -episodissa syntyneeseen tilanteeseen ; "Cliff, the postman who's stayed by neither snow, nor rain, nor gloom of night from his appointed rounds of beer, exclaims to Norm that he's found a potato that looks like Richard Nixon's head. This could be an astonishing attempt by taters to express their political views, but Norm is unimpressed. Finding evidence of complexity (the Nixon physiognomy) in a natural setting (the spud), and inferring some deliberate, magical mechanism behind it all, would be a leap from the doubtful to the divine, and in this case, Norm feels, unwarranted."
2: Hupaisin epäanalogia on itse asiassa se, että SETI tutkii mutta ei väitä löytäneensä. ID:läisille metodinrakennus on jo sellainen saavutus että jos jollakulla on esittää sellainen, siitä suoraan päätellään että asia on jo todistettu. Eli he oikovat tutkimusten tekemisvaiheen yli ja päätyvät siihen että he rakentavat metodin ja päättelevät tutkimusmetodin olemassaolosta että Designin etsiminen on tiedettä joten Designin uskominenkin olisi tiedettä. Se on ajatuksena sama kuin jos pitäisi uskoa avaruusolentojen olemassaoloon tai että niihin uskominen on rationaalista jo pelkästään sen takia että SETI kartoittaa em. aihetta. Ajatus tälläisestä tekee ID:stä vitsin, eikä pellen pidä loukkaantua jos joku hänelle tämänlaisen esilletuomisesta nauraa.

Itse asiassa ID:tä katsellessa on selvää että se ei ole tieteellinen tutkimusohjelma, toisin kuin SETI. Tärkein suhde on vertaisarvioituihin tutkimuksiin. Vertaisarvioinnilla kun on monivaiheinen merkitys ; Ensinnäkin tutkimus arvioidaan ja se saa tätä kautta ennakkomerkinnän siitä että se on jollain tavalla laadukas ja tutkimusaiheensa kannalta relevantti. Tätä vieläkin tärkeämpi puoli on se, että se tekee tulokset julkisesti kritisoitavaksi, jolloin tieteilijät jatkoarvioivat tutkimuksia. Esittävät esimerkiksi kritiikkiä. Tämä on tärkeää koska arvioija on kuitenkin yksi ihminen joka (a) ei välttämättä huomaa kaikkia pukkeja (b) on ideologisesti suuntautunut niin että päästää läpi huonojakin tutkimuksia. Jälkiarviointi on tärkeää koska se antaa lopulisen arvioin siitä onko tutkimus hyvä ja relevantti.

Itse asiassa tässä kohden on hyvä huomata että design -aihe on sellainen että sitä voisi lähestyä montaa kautta. Esimerkiksi design -filtterin voisi kehittää arkeologisiin kysymyksiin. Eli se ratkaisisi vaikkapa susiluolan kohdalla paljon keskustelua herättäneen ongelman siitä onko jokin kivi ihmisen muokkaama, alkeellista teknologiaa, vai onko se vain luonnollista kiven sirpaloitumista. Sitä voisi soveltaa maailmankuvariippumattomissa informaatiotutkimuksissa joissa selvitetän vaikkapa että onko joku napattu viesti vihollisen lähettämä hämäys jonka purkamiseen halutaan sitoa kryptografeja. Vai onko se maksimaalisesti salattu ja pakattu ja tätä kautta ulkoisesti kolmogorov-kompleksisuudeltaan mielivaltaisen ja satunnaisen näköinen viesti, jolloin sen purkamiseen kannattaa laittaa kryptografeja ja työtunteja. Ja sitten kun se olisi vakiintunut hyväksi keinoksi näissä aloissa (joita vaivaa kovasti se rajoite, että nyt täytyy tietää jotain konkreettista informaation saantilähteestä, kuten esimerkiksi arkeologien tulee tietää työkaluista joilla esineitä on valmistettu voidakseen todeta sen tehdyksi. ID:hän ei omien sanojensa mukaan tarvitse tietoa intentioista tai tekomekanismeista.) Ja kun se olisi vakiinnutettu tässä ja sitä arvostettaisiin yleisesti metodina, voitaisiin nostaa esille että "hei, sovelsimme sitä sattumalta ja huvin vuoksi myös DNA:han ja katsokaa tuloksia. Ja tämän jälkeen saataisiin keskustelua siitä mistä tämä tulos johtuu ja kertooko se tosiaan siitä että meidät on suunniteltu. Ja kun metodi olisi muutoin käytetty ja hedelmällinen olisi hyvin vaikeaa vedota siihen että "metodi on paska". Tällä hetkellä ID on konkreettisen haluton tekemään mitään tälläistä vaan he päin vastoin toimivat nimenomaan kontroversiaalilla teologiasävyisellä maastolla. Jos kyseessä olisi aito tiede ja design -aiheen tutkiminen neutraalisti tämä olisi käsittämätöntä. Koska kyseessä ei ole aito tiede vaan teologisten näkemysten uudelleenmuotoilu ja naamiointi mukatieteeksi jonka tavoitteena ei ole tehdä tiedettä vaan levittää uskonnollisia ajatuksia ja vaikuttaa politiikkaan kuten kouluopetukseen, ei ole yllätys että ID ei tee mitään tämän kaltaistakaan, vaan päinvastoin kirjoittaa lasten vanhemmille millä keinoin saadaan muutosta koulutuspolitiikkaan...

Vertaisarvioinnin kohdalla ID:läiset tunnustavat hedelmättömyytensä. He kuitenkin syyttävät tässä kohden kahdessa vaiheessa. Ensinnä he moittivat evolutionisteja vainoamisesta. Näin tutkimuksia ei synny. Lisäksi he hokevat sellaisia omituisuuksia kuin että kun he tuottavat jonkun tutkimuksen vertaisarvioinnin läpi, ja sitten tätä julkaisua käydään läpi osana tieteellistä väittelyä, he suuttuvat. Että "ensin sanotte että ette ole hyviä kun ei ole tutkimuksia ja sitten kun annetaan tutkimuksia niin haukutaan". Näissä hokemissa unohdetaan että tieteessä on kysymys laadusta. Tiedejulkaisu ei ole itsessään mikään kiveen lyöty absoluutti, samaan tapaan kuin se, että joki professorin arvonimellä oleva kannattaa jotain fringeä ideaa ei tarkoita että idea olisi hyvä.  Se tarkoittaa oikeasti vain että tämä kyseinen professori on oppineisuudestaan huolimatta fringe. ID:läisten asenne on tässä sellainen että he ovat selvästi haluttomia osallistumaan autonomisen tiedemaailman sisäiseen keskusteluun, ja vaativat että keskustelua käytäisiin heidän ehdoillaan, eli että kaikki tiedemiehet vain hyväksyisivät automaattisesti juuri heidän ajattelutapansa, vaikka siitä löytyykin sekä loogisia virheitä että tiedevirheitä. (Että ID:läiset sortuvat vastustajiensa törkeään herjaamiseen syyttäessään vainoamisesta ja julmasta maailmankuvasta, joka näyttää miten epäeettisiä he itse ovat.)
1: Esimerkiksi miten meidän tulisi suhtautua William Shatnerin haastattelemaan astronomiin joka viittaa muinaisuskontoihin. Tarkalleen ottaen niiden auringonjumaliin. Ja selittää sitten että he käyttävät aurinkoa teleportaatiokeinona. Todisteena hänellä on avaruuskuvaa jossa on liikkuvia pisteitä. Pisteitä joiden etäisyyttä ei ole arvioitu ja joiden ei näin ollen voida sanoa (a) olleen planeettojen kokoisia (b) törmänneen aurinkoon. Näiden kautta on vaikeaa vetää yhteyksiä etenkään siihen teleportaatiopuoleen...  Hänestä ne ovat todiste. Hänellä oli kiistatta arvostettu tutkinto ja hän on tätä yhtä omituisuuttaan lukuunotamatta muutoin hyvä astronomi.

ID on tässä epäonnistunut. Itse asiassa sen perustunnistusmekanismit kuten CSI ja RC ovat täynnä aukkoja ja päättelyvirheitä. (Olen niitä itsekin tuonut tässä blogissa esiin.) Näin ollen heidän metodiikassaan on virheitä. Tämä on tärkeää koska kun tutkitaan on tutkimusmekanismi ehdottomasti tärkeää. Esimerkiksi palopaikan tutkija voi selvittää onko palo syntynyt vaikka sähköjohdon rikkoutumisesta (valokaaren jättämiä jälkiä) vai onko se sytytetty sytkärillä (kolmionmuotoinen osa palopaikan syttymiskohdan lähellä) vai onko se sytytetty bensiinillä (joka palaa tehokkaasti ja jättää omat palojälkensä.) Se ei tarkoita että mikä tahansa hosuminen palopaikalla jossa lopputuloksena syntyy tulos "tämä on tihutyö" ei ole järkevä. Tämä pukkisuus tulee esille esimerkiksi jos lukee Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" -teosta jossa kerrotaan heimoista jotka selittävät onnettomuuksia noituudella. Sillä heistä se että termiitit syövät palkin poikki on normaalia. Mutta se, että termiitit syövät palkin poikki niin että se hajottaa talon juuri kun joku tietty ihminen on sisällä on selvä merkki intentiosta. Heidän logiikallaan palo on pakosti noituutta jos siinä kuolee joku. On selvää että tämä on sisäisesti koherentti mekanismi arvioida onko teon takana design vai ei. Mutta samalla on selvää että se ei ole perusteltu tai hyvä.

Kaiken kaikkiaan Intelligent Designin ongelmana onkin se, että se vetoaa hienoihin periaatteisiin. Olen heidän kanssaan yksimielinen siitä että design ei ole lähtökohtaisesti epätieteellinen kysymys. En yksinkertaisesti usko että NoMa on muuta kuin "kun ei Jumalaa ole vielä osattu tutkia niin sen täytyy olla joko kumottu tai tieteen tutkimuksen ulkopuolella". Sen sijaan ID:läiset unohtavat että tämä voi olla on halpaa. On helppoa kuvitella olosuhteita joissa avaruusolennoista ja Loch Nessin hirviöistä saadaan hyvää tutkimusta. Eihän havaittujen isojalkojen tutkiminenkaan eroa oleellisesti vaikkapa harvinaisten vuorigorillojen tutkimisesta. Ongelmana on se, että tämä voi olla ei nimenomaan toteudu. Eli vaikka designiä voitaisiin tutkia tieteellisesti, eli sitä ei ole a priorisesti osoitettu mahdottomaksi tai pidetä sellaisena, Intelligent Designin ehdottamat metodit sen tutkimiseen ovat kuitenkin läpeensä epätieteellisiä. Kenties ID:läiset joskus onnistuvat tavoitteessaan ja rakentavat menetelmän. Mutta tämä ei tarkoita että heidän nykyiset räpellyksensä olisivat mitenkään kunnioitettavia tai laadukkaita. Päin vastoin voidaan sanoa että jos he eivät piakkoin kehitä "jotain aivan muuta", eli korjaa heidän metodeissaan olevia logiikka -aukkoja ja päättelyvirheitä, ja vastaa relevantisti heihin kohdistettun kritiikkiin sen sijaan että jatkaisivat esimerkiksi evoluutio-olkiukkojen rakentelua, heitä ei enää oikein edes saa ottaa vakavasti. Ja tältä epäkunnioitukselta ei pelasta mikään Raamattusitaatti. Pikemminkin päinvastoin.

---

Kirjoittaja ei usko avaruusolentoihin. Hän ei usko että miehet tanssivat. Mutta kun niiden olemassaolosta ilmoitetaan vakuuttavasti, hän lupaa tanssia. Ja hän tanssii "Gangnam style".