Se, miltä uskontojen maailma näyttää minun silmääni, on se, että uskontoja on aina, mutta ne ilmenevät hyvinkin eri tavoilla. Uskonnon ikiaikaisuudessa on siis vahva kulttuurisidonnaisuuden henki. Aina nämä eivät näytä satunnaisilta.
Uskontojen oppien järkevyyden kannalta perinteissä on voimaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että mitä uudemmasta uskonnosta on kysymys, sitä sekopäisemmältä se vaikuttaa. Skientologia, raelilaisuus ja NewAge uuspakanuus ovat hyvin omituisia uskontoja. Kristinusko ja islam ovat järkevämpiä. Yhä omituisempia konsepteja vaaditaan ja sitä arjesta etääntyneempiä ja oudompia ne ovat. Tähän voi olla monta syytä. Ja luultavasti näistä jokaisella on jokin vaikutus (joka voi vaihdella uskonnosta toiseen).
1: Yksinkertaiset ideat keksitään ensin, joten ne on jo käytetty vanhemmissa uskonnoissa. Arjen ja arkijärjen mukaiset asiat keksitään ensin, joten myöhemmistä tulee abstraktimpia. Kulttuureihin kerääntyy kompleksisia ilmiöitä jotka nivoutuvat toisiinsa ja näin kompleksein kunkin ajan uskonto on kompleksisempi kuin aikaisempien aikojen.
2: Aina on keksitty pölhöjä uskontoja, mutta suurin osa niistä kuolee nopeasti. Näin aina on ollut kahjoja lahkoja ja vain fiksuimmat elävät.
3: Uskonnot rationalisoivat itseään, eli keksivät uusia tekosyitä ja oikeutuksia itselleen. Näin esimerkiksi kristinuskon ja New Age -psykologian takana oleva ero on siinä minkä määrän niiden takana olevat instituutiot ovat rakennelleet ad hoc -perusteluja. Tuhat vuotta akateemisten älyllisten ylimystön mietintöjä, niin skientilogiasta syntyisi asiallinen ja vankan filosofisen perinteen tukema ilmiö.
4: Perinne näyttäytyy järkevänä koska se on tuttua ja uudet uskonnot vaativat irtautumista valtavirrasta, joten ne vaikuttavat väistämättä omituisemmilta.
Uskonnottomuus sen sijaan muuttuu ajan mittaan järkevämmäksi ja humaanimmaksi. Esimerkiksi uusateismi on humaanimpaa että rationaalisempaa ja tieteellisempää kuin ranskan valistusajan ateismi tai komminusmidiktatuurien valtionateismi. Ja se ei saivartele-sekoile pseudotieteellisessä emotionaalisessa sanamagiassa kuten eksistentialistinen, usein psykoanalyysin kielenkäytön, läpitunkeneet ateismin suuntaukset.
1: Kenties tämäkin kerää ad hoc -fantasioita. Ateisteista tulee parempia saivartelijoita.
2: Kenties se jopa alkaa seisomaan omillaan, sen sijaan että keskittyisi pelkästään uskontokritiikkiin. Esimerkiksi eksistentialistista ateismia tunnutaan ikävöivän siksi, että se opetteli ensin kristinuskon ja sitten meni sen ohi ja korosti kristillisen lähtökohtaiston mukaan, että ateismi on raskas ja urheutta vaativa ratkaisu, toisin kuin pehmoisenlämmin uskonto. Uusateistit taas moittivat fundamentalismia näyttäen että uskonto ei välttämättä ole hyvä, ja sitten kuluttavat loppuajan omien filosofisten lähtökohtien määrittelemiseen ja tämän kautta elämiseen sen sijaan että ottaisivat lähtökohdat jotka ovat kristittyjen hyväksymät ja sallimat. Uusateismi näyttää uskovaisista sisäisesti jännitteiseltä juuri siksi, että kristityt eivät ota uusateismin lähtökohtia huomioon vaan tarkastelevat uusateismin sisäistä koherenssia tunkemalla sen sisälle kristillisen teologian logiikoita. (Joka on tietysti helppo tapa kumota mitä vain.)
Sen sijaan
Uskontojen väkivaltaisuus ei näytä vähenevän - toisin kuin ateistejen joiden väkivaltaisuus on vähentynyt sitten ranskan vallankumouksen ja joiden vallankumous-anarkismihalukaan ei vastaa 1960 -luvun ateismia. Uskontojen kohdalla on trendi, jota Suomen Kuvalehden artikkeli esiintuo. Näyttää että uskontojen vaino on kasvussa. Ja kun katsoo sisältöä, voidaan huomata, että pääosassa uskonnot vainoavat toisia uskontoja. Ja islam näyttelee erityisen usein vainoajan roolia. Uskonnottomuus taas on siinä "vainottujen uskontojen" luokassa.
1: Onkin kuvaavaa miten uusateistejen kritiikissä on pakko nostaa ei edes uusateismin aikana olleet Stalin ja ranskan vallankumous. Toki ateistitkin muistavat noitavainot, mutta heillä on tarjota esimerkiksi katolisen kirkon ja lestadiolaisten pedofiliaskandaaleja tai saatanapaniikkia ihan modernista nykyajasta. Ateismin kriitikot joutuvat modernista ajasta kauhistelemaan sitä kuinka ateistit mainostavat busseissa ja vaihtoivat kerran pornoa raamattuihin.
2: Modeneista uskonnoista voidaan huomata, että ne ovat monesti harmittomia. Uuspakanat ja New Agelaiset ovat harmittomia hörhöjä. Mukaan mahtuu kuitenkin skientologiaa ja pienempiä pahoja kultteja, kuten Davidin oksaa. Niissä tehdään kauheuksia. Keskivanhoista uskonnoista kristinusko on melko harmiton, kun taas islamin parissa on erityisen vahvasti väkivaltaisia lieveilmiöitä jotka pitää sekoittaa islamilaiseen fundamentalismiin (joskaan ei samaksi kuin koko islam.) Vanhoissa luonnonuskonnoissa taas on esiintynyt ihmisuhrauksia ja jopa kannibalismia.
Uskontokriitikon kannalta väkivaltaisten uskontojen kohdalla on vaikeus. Jos ajatellaan ilmiön vakavuutta, on pakko huomioida kyseisen uskonnon vaikutusalue. Islamiin liittyy väkivaltaisuutta ja se on suuri uskonto. Tästä seuraa suuri ongelma. Se on suuruudeltaan relevantti. Toisaalta se on myös suuri uskonto, joten siihen on hyvin vaikeaa vaikuttaa. Sen sijaan pienemmät kultit ovat vallaltaan pienempiä ja ne eivät ole siksi yhtä merkittävä ongelma. Kuitenkin ne voidaan leikata tuloistaan melko pienellä vaikutusmäärällä joten niihin tarttuminen on tehokasta ja yksilökin voi nähdä työnsä jäljet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti