Teismi ja moraalirelativismi

Uskonnon ja moraalin välillä nähdään suhde. Uskonnon nähdään ajavan objektiivista moraalia joka määrittää hyvän ja pahan erot tavalla joka ei ole yksilöiden asia, eikä perimmiltään mielipiteitä. Tämä näkyy myös uskontokritiikin puolella ; Uskonto näyttäytyy vahvasti dogmaattisena ja suvaitsemattomana. Siksi nähdäänkin helposti että ateismi olisi tämän vastakohta, eli se ajaisi moraalirelativismia.

Kuitenkin moraalirelativismi on kuitenkin hyvin raskaasti ylikäytetty termi. Arvotyhjiö ja nihilismi liitetään fundamentalistiseen diskurssiin jonkinlaisena refleksiivisenä, lähes eitiedostetulla tasolla toistettuna kliseenä tehtynä, defenssinä. Voidaan nähdä että kristillisen fundamentalismin jonkinlainen tunnuspiirre on se, että loikataan siihen että ateismi tarkoittaisi moraalirelativismia. USA:ssa oikeisto harjoittaa "commands without a commander" -tyylistä lähestymistä. - Joka kuvaa hyvin sen, että moraali sidotaan jo a priorisesti komentoketjuun ja auktoriteettiin ja täten kielletään muut moraalilähtökohdat enemmän suoralta kädeltä määrittelemällä moraali siten kuin halutaan kuin argumentoimalla ja tarkastelemalla aihetta älyllisesti tai analyyttisesti tai muutenkaan asiallisesti.

Tämänlaisen lähestymisen kanssa tehdään virhe joka on helppo näyttää jokaiselle uskovaiselle, jopa fundamentalistille. Se perustuu sille huomiolle, että ateismi ei ole vastareaktio yhteen tiettyyn uskontoon, vaan kaikkiin uskontoihin. Ateismi on jumalauskon puutetta, ja sen vastakohta ei ole islam tai kristinusko vaan teismi. Ja teismi. Sen kohdalla tapahtuu asioita joista ei voi sanoa muuta kuin että jos ateismi johtaa moraalirelativismiin, niin täsmälleen sama tapahtuisi teismissäkin.

Huomio voidaan kiinnittää siihen, että uskontoja on ollut hyvinkin monenlaisia. Uskontoja voisi jopa kutsua hauraaksi siinä mielessä, että siinä missä lajinmukainen käytös ja temperamentti ja tietyistä asioista kärsiminen voidaan nähdä lajityypillisiksi, ja niihin nojaavat humanistiset arvot nousisivat ja palaisivat takaisin suosioon vaikka minkä apokalypsin jälkeen, niin uskonnot voivat kyllä palata mutta niiden normit vaihtelevat kulttuurista ja ajasta toiseen niin paljon, että ne eivät esiintyisi samanlaisina tai edes samansuuntaisina. Ja mikä tärkeintä tämän blogauksen kannalta ; Tämä koskee etenkin normeja. Juutalaisten kosherjärjestelmä vaatii päästä revittyjä normeja joiden toisintoa ei tavata muista uskonnoista.

Voidaankin sanoa että uskonnoissa tapahtuu kaksi ilmiötä.

Niistä ensimmäinen on se, että jos meillä on uskonnonvapauden ihanne, se johtaa joko humanismiin tai moraalirelativismiin jossa tehdään mitä huvittaa. Sillä silloin ihmiset heijastavat moraalisuutensa Jumalaan. Joku fundamentalisti voi sanoa että hän uskoo "Raamattuun" ja että jos jokin synti olisi oikein niin sitten "Raamatussa" lukisi jotain muuta, mutta joku voi uskonnonvapauden nimissä päättää että sen pahempi "Raamatulle". Hän valikoi - tai pahimmillaan luo uuden uskonnon - joka sopii hänellä jo valmiiksi oleviin moraalinäkemyksiin. Ihminen on tällöin aivan yhtä hedonistinen kuin pahin psykopaattiateisti joka tekee mitä haluaa. Tämä ihminen vain sanoo, että Jumala haluaa hänen olevan psykopaatti.

Siksi ei voi kuin huomata miten erilainen suhtautuminen nykyajan kristityillä on lasten uhrauksiin kuin Baalin palvojilla muinaishistoriassa. Tämä näkyy melko vahvasti myös yksittäisten uskontojen sisällä. Suomessakin tulkitaan fundamentalistien parissa Raamattua vahvasti eri tavalla kuin liberaalimmat kristityt. Jopa siinä määrin eri tavalla, että TV7 voi katsoa ironisesti naista joka opettaa televisiossa uskovaisia siitä että naispappeus on väärin koska naisen pitää vaieta seurakunnassa koska Raamattu niin sanoo. Samalla kun sitten kirkon puolella miespappi kertoo että naispappeuden kielto on vanhoillista ja ylitulkitsee Paavalin sanoman vaikka siitä että ei pidä kovaan ääneen jutella jumalanpalveluksen aikana "akkojen juoruja".

Voidaankin jopa sanoa, että se, mitä uskovaiset kutsuvat moraalirelativismin ilmentymäksi vaihtelee kulttuurista toiseen. Ympärileikkauksen kohdalla islamilaisella ja juutalaisella puolella voidaan puolustaa ympärileikkausta niin vahvasti, että sen kieltäminen nähdään moraalirelativismina. Moni kristitty sen sijaan näkee että relativismin sijaan ympärileikkauskielto on eettisen käytännön vuoksi tehty toimenpidekielto, eikä se sensuristisuutensa vuoksi voisi olla moraalirelativismia. Moni näkeekin, että moraalirelativismia ja tapainturmellusta edistettäisiin kritiikillä. Mutta oikeasti perimmiltään kysymys on hyvin usein omien tabujen kanssa erimieltä olemisesta.

Ironisinta on, että monesti fundamentalisti selvästi ymmärtää että kyseessä on jotain omituista, mutta ei käsitä omaa rooliaan tässä. Käytännössä kaikki suvaitsemattomuuden suvaitsemista ajavat kannat ovat itse asiassa tunnustuksia siitä, että vastapuoli ei edustakaan arvotyhjiötä. Fundamentalisti näkee tässä vainoa ja torjuntaa, eikä käsitä että tämänlaatuinen toiminta olisi ylipäätään mahdollista vain moraalisesti normatiivisessa järjestelmässä. Jolloin vastapuoli ei voi tietenkään edustaa mitään moraalirelativismia käytännössä. Silti he eivät jostain syystä lopeta sen hokemista, että vastapuoli on moraalirelativisti vaikka tämä kiistettäisiinkin aivan lähtökohtaisesti. (Uusateistien suosikki Sam Harris kirjoitti "Moraalisen maiseman" ennen kaikkea moraalirelativismia vastaan.)

Toinen asia on sitten se, että uskonto muokkaa kulttuuria. Ja tämä on usein mielivaltaista jossa hyvät ja järkevät asiat napataan tuomaan uskottavuutta, ja sitten tosiasialliset identiteettimerkit kerätään turhasta rojusta jolla ei yleensä ole tarjottavanaan mitään hyötyä (jos ei yleensä haittaakaan).

Tosiasiassa voidaankin nähdä että uskonto on oman haluamisen delegoimista. Uskonnot luovat Jumalan joka oikeutetaan sillä, että se haluaa meidän tekevän niitä asioita joita sen haluamme tekevän. Ja joka sitten tämän oikeuden saamisen jälkeen rakentaa kulttuurisen omaleimaisuuden jonkinlaisella mielivallalla jota ei sitten sidota siihen mitä ihmiset haluavat - yleensä tätä ei sidota mihinkään, koska jos Pyhä Kirja sanoisi jotain muuta niin sitten uskovaiset menisivät tämän mielivallan tai absurditeetin mukana.

Mutta tällä ei ole väliä, sillä moraaliin synnytään ihmisenä JA se opitaan kulttuurista. Me olemme kaikki humanismin ja absurditeetin juuresta kömpiviä.

Ja erikoista kyllä esimerkiksi meidän yhteiskunnassamme ihmiset melko heikosti tuntuvat ymmärtävän mitä tarkoittaa "vakiintuneen testatun yhteiskunnan" konsepti. Kristinusko nähdään status quona, jonain joka edustaa jotain kulttuurin ydintä. Konservatiivit jotka ovat konservatiiveja ideologiselta nimeltä eivät kuitenkaan jaksa huomata sitä, että tosiasiassa yhteiskuntamme arvot eivät "ole muuttumassa". Ne ovat jo muuttuneet. Kulttuurin arvot elävät. Samanaikaisesti liberaalit esittävät retoriikkaa joka tunnistetaan muutoksen kielestä, vähemmistöstatusten korostamisesta ja vastaavasta. Mutta tosiasiassa "radikaali" on niin yleinen että se on käytännössä "status quo". (Etenkin Etelä-Suomessa.)

Lopputuloksena konservatiivit puhuvat pysyvyydestä ja siitä miten pitää pysyä hyväksi havaitussa järjestelmässä eikä rikkoa asioita jotka toimivat. He haluavat estää yhteiskuntaa hajoamasta. Kuitenkin jos heidän pelkonsa pitäisivät paikkaansa, yhteiskunta olisi jo tuhoutunut. Ja valtaosa konservatiiveista edustaa testaamista ja koettelua vain nimessä. Tosiasiassa heillä on dogma ja muutosvastarinta tämän nostalgisen menneisyyden - jossa etenkään uuskonservatiivi ei ole koskaan elänyt ja jota ei ole todennäköisesti koskaan ollut olemassakaan klassisempien konservatiivien esivanhempienkaan elettäväksi - elvyttämiseksi. Samoin liberaalipuoli puhuu vähemmistöydestä ja radikaaliudesta, vaikka tosiasiassa se edustaa lähinnä saavutettujen etujen säilyttämistä. Entinen radikaali onkin nyt hyväksi havaittu toimiva järjestelmä, jossa on hyvinvointia enemmän hyvää elämää kuin mitä talvisodan rintamalla oli ikinä tarjota.

Liberaalit ovat jääneet olemaan niitä hassuja jotka kuvittelevat olevansa rohkeita ja provokatiivisia ja maailmaa parantavia unelmoija-utopisteja vaikka eivät ole. Ja moni konservatiivi onkin sitten muuttunut konservativismin ideologisen määritelmän mukaan joksikin ihan muuksi, "vanhoillisiksi" ja "toimivaa järjestelmää rikkoviksi radikaaleiksi jarruttajiksi" jotka eivät hae pysyvyyttä vaan peruuttavat vanhentuneeseen järjestelmään. (Heille on käynyt kuin kreationisteille joiden argumentaatiossa oli filosofista arvoa Paleyn aikana, mutta jotka ovat nyt niin ajastaan jäljessä että he eivät enää näyttäydy konservatiiveina vaan radikaaleina poikkeusajattelijoina, jopa ääriliikkeenä.)

Nähdäkseni tämä heijastaa sitä miten vähän arvot oikeastaan ovat suoraan luettavissa jostain ideologisista dogmalistoista. On selvää että liberaaleilla ei ole satunnaisia mielipiteitä homoista. Ja tämä detalji on näyte kulttuurinmuutoksesta. Ja tämän tyyliset asiat eivät ole ytimeltään moraalirelativistisia vaan enemmänkin kulttuurievolutiivisia. 

Väitänkin suoraan, että oikein kukaan ei harjoita aitoa moraalirelativismia. Käytännössä ihmiset niputtuvat vaikka feministeiksi jotka ajavat tiettyjä asioita tai ateisteiksi jotka eivät aja satunnaisia asioita hekään. Eikä tämänlaista löydy filosofiastakaan.
1: Sartre kuvaa vapauden tiedostamista raskaaksi ja kuvottavaksi, jopa oksettavaksi. Mutta hänen ytimessään moraalisuus on ehdoton. Valinta ja vastuu ovat niin vahvoja teemoja, että hän osuu kristillisten eksistentialistien uskon hypyn konseptin asennepiirteisiin. (Jolloin tietysti voitaisiin joko saada tulos että Sartre ei ole moraalirelativisti, tai sitten niin että oikeaoppinen kristitty voisi Kierkegaardin hengessä olla moraalirelativisti par excellance jolloin ateismi ei edelleenkään olisi mikään ongelma.)
2: Nietzschen yli-ihminen taisteli heikkoa nihilismiä vastaan ja haki haasteita kehittyäkseen ja harjaantuakseen. Tässä maailmassa jotkut asenteet ovat laiskanpulskeaa ja moitittavaa heikkoutta, joten niitä ei selvästi pidetä oikeina hyvän elämän malleina. Eli hänkään ei ole mikään tyylipuhdas relativisti.

Kun katson kaikkia näkemiäni ihmisiä, on selvää että heillä on moraalinen asenne. Ja tosiasiassa uskonto yrittää vain selittää ilmiön Jumalalla. Ja tästä seuraa hyvin tärkeä huomio ; Jos joku selittää saman ilmiön jollain muulla, ei se tarkoita sitä että ilmiötä ei tunnustettaisi. Tieteessä on varsin vakiona, että erilaisia teorioita ja selitysmalleja pallotellaan ja koetellaan ja testaillaan. Fyysikko ei voinut paradigmakinan aikana sanoa vaikkapa, että jos hän selittää planeettojen liikettä Newtonilla niin Einsteinin teoria tarkoittaisi sitä että ei uskoisi planeettojen liikkeisiin.

Uskovaiset tekevät juuri tämänlaisen ajatusvirheen toistuvasti, aina. Lähes refleksinomaisesti. Kenties siksi, että huomio ei siirtyisi siihen että teismi on ytimeltään moraalirelativistinen aivan yhtä vahvasti - ja peräti samalla mekanismilla - kuin ateismikin. Siis paitsi jos kannattaa teokratiaa ja monokulttuuria jossa uskonnonvapaus kielletään moraalin turmeluksena ja moraalirelativismina. Sillä tämän esiintultuaan uskovainen joutuisi keskimäärin tunnustamaan jotain jota hän ei suostu tunnustamaan. Ja joiden esittämisestä noin keskiverrosti jopa pahastutaan. (Ei pidä pahastua. Toimisivat siten, että päätelmä ei ole väistämätön seuraus heidän omista argumenteistaan.)