Paranneltu Joulun tarina

Sari Essayah kertoi siitä miten tärkeää jouluperinteiden pitäminen on. Hän kertoo miten ihana joulun tarina vaikuttaa jopa kaikista paatuneimpiin. "Lasten esittämän Simojoen laulun viimeisen säkeen aikana hämärässä salissa ihmiset pyyhkivät salaa silmiään ja nielivät liikutustaan: "Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen, Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on". Saliin laskeutui ilmapiiri, jossa kukaan ei pahoittanut mieltään ja paatuneinkin kohtasi armoa ja aitoa joulutunnelmaa. Elimme laulun sanoman; juhlasta tuli todellinen kun joulun Herra oli siihen tervetullut!" Tämä on hyvin toistuva idea. Joulujuhlan perinteiden arvo ja liikuttavuus nostetaan keskiöön. Korostetaan että joulutunnelmaa ei ole ilman jeesustelu ja että ateistikin voi nauttia kauniista joulun tarinasta.

Tosiasiassa tämä tuntuu hyvin epäuskottavalta. En ole nähnyt mitään massahurmosta ja kyynelten historiaa. Koskaan. Edes kaikista hihhuleimmilla uskovaisilla joulujuhla ei vetele kyynelkanavia auki. Saati sitten meiltä paatuneilta, joille jeesustelu tuo lähinnä myötähäpeän ja kiusallisuuden tunteita. Essayah puhuu porsaita äidin oommeista, mutta ei muista kertoa siitä miten Juicen "Sika" saattaa nostaa sensuurihaluja. Isäni toimiessa erityisopettajana tämä laulu laulettiin ja se haluttiin kieltää uskonnollisin ja vakaumuksellisin syin. Sillä ei ollut väliä, että tarkkailuluokan oppilaat olivat innoissaan projektista. Tämä kokemus on vaikuttanut hyvin voimakkaasti siihen miten suhtaudun vakaumuksiin, sensuuriin ja joulujuhliin.

Jouni Vilkka huomauttikin, että tosiasiassa uskonnolliset perinteet eivät ole lapsia vaan aikuisia varten. Perinteet nimittäin elävät nostalgiasta. "Kokemukseni mukaan ne uskonnolliset asiat lähinnä herättivät myötähäpeää noloudellaan tai olivat ahdistavia. On joka tapauksessa naurettavaa väittää, että niiden poistaminen olisi hämmentävää tai vaikuttaisi kielteisesti kouluviihtyvyyteen. Katsomuksellisesti neutraaleihin juhliin voisivat kaikki osallistua, mikä lienee edellytys yhteisöllisyyden kehittämiselle. Koululaiset voisivat pitää hauskat, itse suunnittelemansa juhlat, mikä voisi lisätä viihtyvyyttä. Uskontoa ei yleensä yhdistetä etenkään Suomessa hauskuuteen, hyvästä syystä. Kaikki traditiot ovat aikuisia - eivät lapsia - varten. Vasta aikuisille ne muodostuvat perinteiksi ja joillekin heistä menneisyyden kuviteltujen kulta-aikojen muistelun aiheiksi. Ehkä jotkut heistä niistä "nauttivatkin". Luultavasti tärkein syy traditioihin on kuitenkin vain luovuuden vähyys." Perinteet ovat junnaamista ja epäluovaa ja tylsää. Kiusallista tempuilua jossa lapset pistetään opettelemaan redundantteja rituaaleja jotta aikuiset saisivat nautintokicksinsä.

Tämä on tietysti toinen ääripää. Suhtaudun siihenkin varauksella. Näkisin, että joulun tarinaa pitää oleellisesti muuttaa, jotta siitä saadaan mitenkään kiinnostava. Samaa tarinaa pitää ikään kuin katsoa luovasti, jotta paatunut saa siitä mitään irti. Se, että pömpöösi kakara pyöräytetään saastan ja paskan keskelle lantalaan ei ole mikään kaunis tarina. Samoin kansanmurhasta kertominen ei ole ihanaa ja herttaista. Ja enkelien sotajoukot on vain mahtipontista egoiluskeidaa, jonka saa laadukkaampana minkä tahansa nykyelokuvan erikoistehosteista. Samoin Marian suitsutus on ylitsevuotavaista ja kliseistä.

Itse ottaisin joulun tarinasta esille Joosef aisankannattajan.

Hän tuo minun mieleeni Marty McFlyn isän, joka on myös aliarvostettu sankari. Jos katsomme "Paluu Tulevaisuuteen" -elokuvaa, voimme muistaa siinä olleen uhkaavan aikaparadoksin. Marty McFly lensi menneisyyteen, jossa hänen oma äitinsä ihastui häneen. Näin Marty McFlyn äiti miltei ei päätynyt yhteen Marty McFlyn isän kanssa ja tämä uhkasi lopettaa Marty McFlyn olemassaolon. Tarinan implisiittinen kertomus on jännittävä. Sillä Marty McFly näyttää luonnollisesti kovasti "Calvin Kleiniä" - eli Marty McFlyn pseudonyymiä menneisyydessä johon hänen äitinsä on ihastunut. On toki selvää että isä huomaa yhdennäköisyyden. Ja on vaikeaa ajatella että hän ymmärtäisi aikamatkailun salaisuudet jotta osaisi nähdä yhteydet oikein. On aivan selvää että hän pitää Martyä syrjähypyn tuotoksena, lapsena joka ei ole hänen biologinen lapsensa. Silti hän pitää suunsa kiinni, eikä tarina vihjaa yhtään että tämä asia painaisi hänen mieltään pätkääkään. (Koska kyseessähän ei mitenkään voisi olla se, että elokuvantekijät eivät mieti asioita loppuun asti, eihän?)

Samoin joulun tarinassa. Joosef on parempi pitkämielisyyden ja rakkauden osoitus kuin Maria jolla on kaikki evidenssi vauvan erikoisuudesta. joosefille on tarjolla vain epäuskottava tarina, omituinen tekosyy, jolle löytyy arkisia ja jopa tavanomaisia selityksiä.

Tätä voisi kertoa lapsille joulujuhlissa. Tämä olisi tarina jonka jopa minä, paatunut, ymmärrän.