"Ajattelun lopputulos tuskin voi olla täydellinen maailman empiriinen selittäminen. Ajattelun inspiraationa voi olla Totuus. Kannustimena perspiraatioon edellämainitun egoistinen ja pinnallinen versio, Halu Olla Oikeassa. Ajattelun lähtökohta sen sijaan on pelko, nälkä, himo ja halu lyödä kanssaihmisiä päähän tiiliskivellä."
(Tuomo Hämäläinen)
Rationaalisuus liitetään perinteisesti selittämiseen ja ymmärtämiseen. Argumentti ja perustelu ovat ikään kuin järjellisyyden perusmäärittelyjä. Perinteisessä kartesiolaisessa dualismissa ajateltiin että sielu on erillään ruumiista ja että sielulla oli kyky ajatella ja ohjata ruumista. Descartesin maailmassa kaikki alkoi epäilystä, jolla saavutettiin varmuus ajattelun olemassaolota. Ja siitä kiivittiin dualismin ja Jumalan avulla ajatukseen jossa aistit ja järki olisivat luotettavia. Ja rationaalisuus oli peräti kytköksissä äärimmäiseen transsendenttiin, Platonin ideamaailmaan.
Tämä on sitten johtanut siihen, että objektiivisuutta on pidetty emotiottomuutena ja jonain jossa "henki" ikään kuin irtautuu subjektiivisesta "lihasta". Tosiasiassa muisti tekee meille hieman kuten "Forrest Gumpille" aiemmassa tulkinnassani. On vaikeaa tietää milloin selitys on totuutta ja milloin se on tarinankerrontaa.
Oliver Sacks kertoo "Mies joka luuli vaimoaan hatuksi" -teoksessa potilaskertomuksen joka kuvaa oikeaa neurologista häiriötilaa. Kuvaus "Herra Thompsonista" joka sairastaa Korsakovin oireyhtymää on melko raju. Karkeasti sanoen häneltä puuttuu muisti. "Herra Thompson" muistaa elämäänsä vain muutaman sekunnin taakse. Muisti ikään kuin painuu tyhjiöön. "Herra Thompson" ei kuitenkaan elä ällistyksessä. Päinvastoin, hän selittää todellisuutta ympärillään. Ulkopuolisista voi olla omituista, että "Herra Thompson" tunnistaa muutaman minuutin aikana Sacksin tusinaksi eri ihmistä. Kuitenkin Thompson itse ei näe että hän olisi ristiriitainen tai tietämätön. Hän ei myöskään teknisesti ottaen valehtele, eli hän on aivan varma siitä mitä hän tulkitsee.
Tämä ei ole ainutlaatuinen oireyhtymä. Esimerkiksi Antonin oireyhtymässä sokea ihminen ei tiedosta olevansa sokea. Vaikka hän ei osaa sanoa mitä hänen edessään on, eikä hän selvästi osaa reagoida näköärsykkeisiin edes väistämisreflekseillä, he sepittävät tekosyitä sille miksi he kaikesta huolimatta näkevät. Tässäkään kysymys ei ole valehtelusta, vaan siitä että aivot rakentavat selityksiä automaattisesti. Eikä aistinelimistö ole ainut. Antonio Damasio kertoo siitä, miten vakavat aivovammat voivat joskus johtaa (muunkin ruumiin) halvaantumiseen, joissa erikoisena piirteenä on se, että henkilö ei koskaan kykene tiedostamaan halvaantuneisuuttaan. Hän selittää miten hän voisi halutessaan liikkua.
Samoin ihmiset joiden aivokurkiainen on leikattu, esimerkiksi epilepsian vuoksi, ovat siitä erikoisia että he näkevät asioita joita he eivät tiedosta sitä tai osaa pukea näkemäänsä sanoiksi. Kuitenkin he reagoivat noihin näkemiinsä asioihin. Esimerkiksi jos heidän toiselle silmälleen näytetään hassuja kuvia, he voivat nauraa. Reaktiot selitetään sitten vaikka sillä että tutkijan laite on hauska. Samoin kauhukuvaston näyttäminen voi johtaa siihen että tutkijaa syytetään pelottavanoloiseksi. Mielenkiintoista on, että vaikka selitys on päälleliimattu, ei aivokurkiaisen katkaiseminen johda siihen, että ihmiset selittäisivät että he eivät tiedä miksi tekevät siten kuin tekevät.
Michael Gaszzaniga yhdistää selitystarpeen aivojen rakenteisiin. "Who's in charge?" -teoksessaan hän kertoo miten vasemman aivopuoliskon puolella olevaa eri aivoalueiden yhdysalueena toimivaa aivomoduulia Tulkitsijaksi. Tässä kohden merkittävää onkin tiedostaa, että vaikka kaikki ylläolevat olivat aivojen epänormaalia käytöstä, niin emme kuitenkaan kovin paljoa eroa "Herra Thompsonista". Meille rakentuu valemuistoja ja selitämme Kahnemanin systeemi 1 kautta tekemiämme esitietoisia ratkaisujamme ja puemme ne jälkikäteen selityksiksi.
Timothy Wilsonin "Stranger to ourselves" kuvaa miten valintoja tutkivassa aineistossa nousee esiin se, että valintoihin löytyy syy, vaikkapa se että suositaan oikeanpuoleisia kappaleita, mutta selitykseksi löytyy aina jokin muu syy. Tilanteet voivat olla "hassunhauskoja" kun samanlaisista sukkahousuista valitaan toinen ja selitetään valinnan syyksi jokin tämän sukkahousun ominaisuus. Vaikka siinä toisessa on täsmälleen sama ominaisuus.
Etenemme koska muistimme on lyhyempi kuin kehä jota kierrämme. Tämä tarkoittaa sitä että Descartesin cogito -oivallusta edeltävälle epäilylle on perusteita. Sen sijaan mielen ja ruumiin erottelu toisistaan, jako objektiiviseen ja tunteelliseen, on sekin yksinkertaisesti hylättävä. Samoin voimme heittää roskiin kaikki ajatukset jostain warrantista joka takaa että ihminen voi lähestyä tiedettä ja tietämistä klassisen positivismin mukaisella asenteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti