Koululaitoksella on monia tavoitteita. Osa niistä perustuu siihen, että koulutukseen saadaan työpaikkoja joka kasvattaa kansalaisiin lisäarvoa. Osa niistä perustuu siihen, että koulu on paikka jonne lapset laitetaan päivän ajaksi säilöön, siis eräänlainen isojen lasten päiväkoti.
Yleensä koulutuksen tavoitteita katsotaan kuitenkin oppisisältöjen kautta. Tällöin koulutusjärjestelmän katsotaan (a) valmistavan työelämän tarpeisiin ja (b) olemaan yleissivistäviä.
Koulutuksen uudistusyritykset saivat negatiivista julkisuutta. Koska valinnaisuuden lisääminen tarkoitti luonnontieteistä vähentämistä. Uskonto sen sijaan pysyi pakollisena. Koska uskontoa ei voi ainakaan työmarkkinoiden tarpeella selittää, ei pidä ihmetellä jos uudistuksen sisällöksi nähtiin se, että yleissivistyksen määritelmä rakennettiin kouluinstituutioon varsin erikoisella asenteella. Asenteella jossa pakkouskonto kuuluu yleissivistykseen toisin kuin luonnontieteet. Muutoksen nähtiin osoittavan että uskonto on lukio-opetuksen pyhä lehmä.
Tämänlaatuinen muutos ei ole mitenkään yllättävä. Ja nähdäkseni sen takana ei ole se, että teokraatit ohjaisivat maata. (Ja jos minua ei saada paranoijineni tähän myllyyn, se lieneekin varsin epätodennäköinen.) Sen sijaan yleinen sivistysaineiden arvohierarkia on olemassa. Ja se näkyy jopa opettajanhuoneissa asti. Mika Sipuran arvohierarkia on tässä mielessä hyvä vaikka ulkoa opeteltavaksi.
"Arvostetuimpia ihmisiä kouluissa ovat äidinkielen opettajat, sillä heillä on monopoli kieleen, ja siksi avaimet ihmismieleen ja kaikkeen tietoon. Seuraavana tulevat kieltenopettajat, jotka eivät välttämättä ole penaalin terävimpiä kyniä, mutta pitävät itse huolta siitä että heidän arvonsa tunnustetaan. Sitten matematiikan opettajat, jotka eivät ole sosiaalisia, mutta sen verran älykkään oloisia ja extraterrestraalisia, ettei heitä uskalla haastaa. Seuraavana jonossa kuikoilevat humanististen reaaliaineiden opettajat. He ovat luonnontieteiden opettajien yläpuolella, koska heillä on yksinoikeus ihmiseen. Äidinkielen opettajien tapaan he ymmärtävät, muuta kieli tökkii. Sitten viimein tulemme me luonnontieteellisten reaaliaineiden opettajat, joissa matemaatikon kylmyys yhdistyy ei-matemaatikon tyhmyyteen. Toiseksi viimeinen ryhmä on kuvaamataiteiden ja musiikin opettajat, jotka ovat etenkin lukiossa pohjan tuntumassa vain siksi ettei heidän aineensa osallistu YO-kokeeseen. Ja vielä eeroina pohjalla jumppamaikat, jotka aika ajoin viipottavat verkkareissaan opehuoneen halki. Ja väki ihmettelee, onko vaksilla sijainen?"
Se nimittäin toteutuu tietämäni mukaan muissakin kouluissa. ; Tarkalleen ottaen olen vaivihkaa tentannut kaikkia nykyään koulussa opetuspuolella pyöriviä tahoja reagoimaan mitä aloja arvostetaan eniten ja mitä vähiten ja se tuntuu pätevän kaikkiin. Ihmiset, jopa ilman alustamista, tuottavat samansuuntaisia listoja. Syynä hierarkiaan on postmodernismi, joka keskittyy maailmankuviin ja kieleen. Luonnontieteitä haukutaan yleisesti elämää imeviksi, tylsiksi ja kylmiksi. (Ja tätä angstia ei lievennä se, että elokuvakliseenä on klassisissa humanistisissa aineissa syvästi sivistynyt ja ehdottomasti klassista musiikkia kuunteleva psykopaatti.)
On kuitenkin huomattavaa, että uskonnon erityisasema on varsin syvässä. Uusi koulutusjärjestelmä arvottaa sitä hyvinkin korkealle. Joku voisi ajatella, että tämä ei haittaa ketään koska sitä saisi kuitenkin syvää ymmärrystä monikulttuurisessa maailmassa elettäväksi. Tämän toteutuminen on kuitenkin varsin kyseenalaista. Jouni Vilkan läpikäytyä lukion uskonnonkirjojen opettamaa, huomiota herättää se, että uskonnottomuutta ei opeteta ollenkaan. (Tämä voi olla hyväkin, kun katsoo niitä logiikkavirheitäkin pursuilevia olkiukkotekeleitä joita esimerkiksi eräät Suomen piispat tuottavat iloksi ja riemuksemme.)
Sitä usein kuulee että uskonnottomuuskin olisi uskonto, ja että kaikki hyötyvät uskontojen ymmärtämisestä. Samoin toki kuulemme siitä miten oma maailmankuva on hyvä opetella hyvin koska vasta sitä kautta voi onnistua ymmärtämään muita. Siksi opetuksen puute pistää erityisen vahvasti silmään. ; Suhtautuminen onkin se, että uskonnottomuus ei ole ideologia, maailmankuva, kulttuuria tai uskonto silloin kun siitä olisi jotain etuja.
Jos haluaisin tavoittaa postmodernin yleisöni, sanoisin asian kielellä jonka hekin ymmärtävät ; Yleissivistykseen on liitetty arvostuksia ja koulutusjärjestelmään liittyvää institutionaalista valtaa. Siihen on määritetty uskonnoton paarialuokka sellaisella vahvuudella että se on muuttunut hegemoniseksi diskurssiksi. Järjestelmä on niin indoktrinoitu ihmisiin, että siitä poikkeamista ei osata enää edes ajatella, eikä valtahierarkiaa siksi tunnisteta eikä tunnusteta. Vapautumista ei voi tapahtua ennen kuin tiedostaminen asiasta taotaan ihmisten päähän. Ja kun tätä tehdään voidaan odottaa raivostumista esimerkiksi - uskonnollisen toiminnan kohdalla normaalina ja soveliaana ja jopa tavallisena pidettyyn - pamflettien ja bussimainosten levittelyä kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti