Pieniä skientistisiä iloja.

Monesti ihmiset ovat kiinnostuneet hirvittävän mahtipontisista asioista. Ja tämä koskee sekä uskontoa että tiedettä. Ja näissä kysymyksissä on hyvin tavallista että tehdään kahta asiaa
1: Joko ollaan supernaturalisteja ja korostetaan että jotain ei tiedetä, ja korostetaan että jos asiaa ei tiedetä nyt kun elämme tieteen läpitunkevaa aikaa, nämä asiat olisivat jotenkin syvästi ratkaisemattomissa.
2: Tai sitten ollaan naturalisteja ja korostetaan että asia on oikeasti jo ratkaistu.

Induktio, josta pitää
päätellä jotain.

Todellisuus on usein toista. Itse, Quinelaisena, en ole niitä ihmisiä jotka uskovat tieteen olevan valmis. Samalla en kuitenkaan kykene katsomaan vakavasti niitä ihmisiä jotka selittävät että "miten vähän tiedämme" ja joista on siksi täysin rationaalista sekoilla ties mitä humpuukia. Sillä jos todellakin tiedämme niin vähän, niin emme todellakaan voi hypätä mihinkään Aukkojen jumalan muunnokseen ja selittää että koska tiedämme vähän niin voimme sitten vakavasti hylätä skientismin ja tehdä avomielisiä tulkintoja joissa tiedetään jotain yliluonnollisesti. Valitettavasti asia on niin että tiedämme vähän JA valitettavasti meidän on vain mentävä siihen mihin tämä vähän tietämämme näyttää.

Ylläoleva pieni videoni suolan muodostamista tippukivistä Suomenlinnassa korostaa että ilmiöt ovat usein pieniä. Tuon mallisissa tippukivissäkin on pieni ohut kuori, ja ne ovat pääasiassa vettä. Osa joka on täynnä suolaa on aivan eri väristä kuin ne ohuet ontot osat. Tämä on kuitenkin jotain josta voidaan tietää jotain ja joka on vain hauska havaita. On kuitenkin hyvin piristävää katsoa mysteereitä. Tässä auttaa hunaja. Jos meidän täytyy todella halata tietämättömyyttä, meidän on todellakin otettava huomioon hunajan valuminen. Sen tieteeseen liittyy ongelma johon ei vielä toistaiseksi tunneta ratkaisua. Hunajan valumisessa on erilaisia tapoja valua, näitä on neljä. Kolme niistä osataan mallintaa ja ymmärtää. Yhtä ei.

Harva kuitenkaan pitää tätä todisteena mysteerin olemassaolemasta. Tavallisten ihmisten (ja humanistien ja etenkin erilaiset ns. innokkaat Jumalan ystävät) odotuksineen tieteestä on ongelma, ei tiede. Ja vaatimus täydellisyydestä on vain yksinkertaisesti naurettavaa. Se, että tiedettä "kritisoidaan" tästä näkemyksestä niin yleisesti kuin sitä tehdään, voidaan sanoa että monilla ihmisillä on asennevamma ja ongelma, ei tieteellä. Noin karkeasti : Tiede ei ole pulassa ja on väärin että nämä ihmiset eivät ole. - Itse asiassa tieteen kohdalla näiden ongelmien selvittely on oleellinen osa asioita. Neil de Grasse Tyson onkin kuvannut asiaa siten, että tavallisten ihmisten odotuksia vastaamaan pyrkivä tiedejournalismi uutisoi asioita usein siten että "tiedemiehet joutuvat palaamaan kirjoityspöytiensä ääreen". Kuin tutkijat olisivat tässä väliajalla istuneet ja pyörittäneet peukaloitaan, ja että tämänlainen laiskuustila olisi jonkinlainen haluttu ominaisuus. Tutkija kuitenkin saa nimeä lähinnä "olemalla ensimmäinen". Tutkimus joka kertoo vaikka pienenkin uuden korrelaation on se mitä siinä ollaan koko ajan tekemässä. Ja aina välistä jokunen mysteeri ratkeaakin. Esimerkiksi vähän aikaa sitten äimisteltiin miksi tietynlaisilla helminauhoilla on omituinen tapa pudota. Tapa joka näyttää arkifysiikalle ja intuitiolle gravitaationkumoamiselta. Asia on sittemmin ratkaistu. Pieni asia, joka on selvinnyt vasta aivan äskettäin. Tämän rinnalla on hyvä miettiä sitä että miten oleellista "emme tiedä" on. Paitsi jos siihen yritetään ns. etsiä ja kokeilla ratkaisu.

Itse asiassa ihmisten tieteelliseen uteliaisuuteen pitäisi kannustaa. Ei siihen että heidän annettaisiin vain lupa laiskana heittäytyä ideologioilleen pyörittelemään peukaloitaan. Että tämä on minun dogma, ja skientisti joka haluaa osoittaa minun olevan väärässä tehkööt työt. Siksi olen kannustava naapureilleni. Naapureilleni jotka kotiini kuuluvien äänten perusteella aivan ilmiselvästi ovat aloittaneet etologisen tutkimuksen, luultavasti saukkojen kanssa. Kenties teilläkin päin ollaan näin oma-aloitteisia. Kenties Teidänkin kannattaisi käydä kiittämässä näitä naapureita heidän tieteellisestä kiinnostuksestaan ja ponnisteluistaan. Kenties voisit ottaa heistä opiksi ja kokeilla joitain asioita vaikka itsekin! (Itselläni on ollut "mekaanisten impaktien ja teologisten nimien huutamisen toimiminen äänen aallonpituuksien kumoajina". Tulokset eivät näytä lupaavilta.)

Skeptikko"natsit" ja natsi"skeptikot"

Internetissä oli pilakuvamainen piirros, jossa oli valtava määrä tekstiä. Kuvassa esitettiin skeptikko Shermer varsin epämiellyttävässä kuvassa. Skeptikkoliikkeen (Skeptic Society) S -merkit oli taivutettu natsisaksan SS -liikkeen symboliksi. Pilakuvassa yleisössä ihmeteltiin miten Shermer voi kutsua itseään skeptikoksi, kun hän kuitenkin ajaa vain dogmaattista ajattelua joka vastustaa esimerkiksi ilmastonmuutosta tai (revisionismi) holokaustia kiistävää skeptismiä.

Pilakuva oli toki varsin omituinen ja koominen, koska siinä uusnatsismiin liittyvä revisionismi näytettiin hyvänä ja tätä kritisoiva Sherme natsina. Lisäksi se on argumenttina hyvin omituinen ; Se ei perustu skeptismin luonteeseen vaan yksinkertaiseen yritykseen vääntää "epäily" -sanan eri määritelmien kautta skeptismiliike sisäisesti ristiriitaiseksi. Kuitenkin tosiasiassa skeptismi ei tarkoita sitä että epäillään asioita, vaan sitä että asioille vaaditana perusteluja. Eli mitään asiaa ei uskota ennen todisteita mutta uskotaan toki niiden jälkeen. Toisin sanoen skeptismi ei väitä olevansa tietorelativisti joka ei tiedä mitään, vaan että ensimmäinen asenne on se, että asia on todistettava. Näin ollen asia menee enemmän tieteellisen todistamisen vaatimisen puolelle. Toisin sanoen Shermeriä syytettiin kaksoisstandardista jota hän ei ollut tehnyt. Tämä onnistuu jos ensin vääristetään toisen sanoma ja sitten rinnastetaan tämä tarkkailemalla toimintaa ; Tämä on olkiukkoargumentointia. Ja koska se tehtiin "skeptismi"/"epäily" -sanan erilaisilla määritelmäsisällöillä kikkailemalla tämä päättelyvirhe onnistui vain ekvivokaatio -päättelyvirheen kautta. Ja koska natsit olivat osallisena, oli se ad hominem joka esitettään tympeän kassisessa natsikorttimuodossa. Vain skeptikoiden vastustajat ja jotkut muut vastaavat tahot osaavat liittää näin runsaasti sisäisiä omituisuuksia ja päättelyvirheitä niin lyhyeen tilaan.

Oli varsin huvittavaa kuinka kuva valittaa kovasti skeptikoiden ad hominem -asenteesta. Sitten se kuitenkin koristaa vastustajansa SS -koristein. Ja samassa kuvassa se puhuu holokaustidenialisteista positiivisesti ja kunnioittavasti skeptikkojen vastustajina. Tässä on muutama mutka liikaa jotta tämä olisi otettavissa vakavasti. (Itse asiassa ; Jos tämä kuva on argumentti, niin se on argumentti sen puolesta että tämänlaisen tuottajalla ei ole uskottavuutta minkään sortin argumentoijana tai älyllisenä ihmisenä, itse asiassa myöskään hänen eettisenä ihmisenä elämiskykynsä ei ole kovin vakaasti perustellulla pohjalla.)

Näiden helppojen itsestänselvyyksien lisäksi mielenkiintoinen puoli ; Se nimittäin kuvaa sitä mitä monet vastustavat skeptismissä. Vihan kohde ei ole oikeasti skeptismi, vaan mielikuva siitä. "James Randi Education Foundationin" sivuilla oleva teksti "There is Nothing Wrong With 'I Don't Know'" kuvaa juuri tätä asiaa. Se korostaa sitä, että skeptikoista on usein mielikuva joka keskittyy debunkkaamiseen. "When a skeptic, new to some topic or curious about a new development in a more explored one, asks, “I have a friend who believes x,y,z…how do I debunk this?”, or “Does anyone know any good arguments refuting x,y,x…?,” the group steps up. Whether on forums or phones, the consensus is put forth. I believe the skeptics who do this are asking the wrong questions." Toki tämä ei tarkoita sitä että joskus vastausta ei olisi, ja itse asiassa että asian puolella tiede ei selvästi painottaisi sitä että jokin vastaus on paljon paremmin perusteltu kuin toinen. Tässä on kuitenkin vakavia riskejä. "Modern skepticism, however unknowingly, has become a community of science communicators. Those who we look up to, the beacons of reason that we so embrace, are some of the best science communicators in the world. To live up to this, boots-on-the-ground skeptics take up the charge of communicating our science-based positions. While well meaning, an unfortunate consequence of this is that there arises a compulsion to offer an answer to every phenomenon, an explanation for every weirdness. Being in the minority, we feel challenged by the majority who feel the burden of proof is on us to explain the queerness of the universe. This can drive us far from our foundations of scientific inquiry, until we are merely reciting the positions of the group."

Toisin sanoen skeptismi on oikeasti jotain hyvin muuta kuin usea miettii. Se on tieteen popularisoimista. Se on tiedekommunikaatiota. Se, että tiede kykenee oikeasti antamaan vastauksia valtavaan määrään kysymyksiä johdetaan usein siihen että aivan kaikki olisi vastattava:
1: Ongelmana on se, että moni pseudoskeptikkokin kokee että skeptismiliikkeen tehtävänä olisi vastata aina selityksellä että mitä esimerkiksi joku UFO -kuva on. Että jokaiseen Loch Nessin kuvaksi väitettyyn olisi jokin skeptinen selitys. Ja että tämän vastauksen antaminen olisi skeptikkoliikkeen tiedemiesten tehtävä.
2: Lisäongelmia tulee itse asiassa siinä, että tämä debunkkaus on ainut tila joka kelpaa myös UFO: kuviin avaruusolentoselityksen automaattisesti tarjovaille ystävillemme ja lajitovereillemme. He eivät suostu todistamaan itse että kuvassa on oikeasti jotain ja että se ei ole väärennös vaan  he esittävät että todistustaakka olisi aina skeptikkojen puolella. Että heidän tulisi selittää kuva ja liittää se johonkin ilmiöön, ei heidän. He unohtavat että on paradoksaalista selittää että siitä että asia on tuntematon tarkoittaisi että sen tausta olisi taikuutta tai mysteeristä yliluonnollista ; Oikeasti se, että emme tiedä tarkoittaa että emme tiedä. Se ei tarkoita että tietäisimme, eli että olisi perusteltua uskoa että selittämätön läiskä valokuvassa olisi itsessään todiste jonka pohjalta olisi rationaalista uskoa vaikka avaruusolentoihin.

Tosiasiassa molemmat ymmärtävät skeptismin, tieteellisen perustelun, kaiken perustelun, ajattelemisen, viisauden ja kaiken muun ihmistiedon ja asiallisen kommunukaationkin kannalta arvokkaan aivan väärin. Moni luulee että skeptikoiden tehtävänä olisi olla paatuneita skientistejä jotka selittävät kaiken tieteellisesti eivätkä hyväksy tietämättömyyttä. Ja että tästä poikkeaminen olisi väärin ja osoittaisi että skeptikko olisi epäonnistunut. Lisäksi "epäily" -sanan ytimessä on liikkeellä runsaasti vääriä käsityksiä. (Tässä eri tahot ymmärtävät asiat väärin eri tavalla, toisin kuin "selitä aivan kaikki, munapääskeptikko" -asenteen kohdalla joka oli yhteinen.);
1: Pseudoskeptikko näkee että epäily tarkoittaa sitä että kaiken edestä on pyyhittävä verho syrjään, eli on epäiltävä tiettyjä asioita kuten avaruusolentoja ja Loch Nessin hirviötä. Tässä unohdetaan että tiede voisi periaateessa todistaa Loch Nessin hirviön. (Tarvitaan vain riittävän hyvä ja suuri haavi, riittävän pitkä vipuvarsi haaviin ja paikka jolla seistä ja ihminen voi kammeta Loch Nessin ruumiin paikoiltaan.)
2: Skeptikoiden vastustaja - joka toisaalta mielellään vaatii skeptikoilta selityksiä eli tunnustaa sen tiedonpaljastamisluonteen kikkailee mielellään tämän vaatimuksen kanssa täysin vastakkaisen lähtökohdan kanssa eli - näkee "skeptikko" -termin ignoraatiotasona joka edustaa totaalista epätietoa jossa kaikki tietäminen kiistetään.

Väärinkäsitykset ovat ikäviä. Sillä ne ovat tosiasiassa skeptikkoideaalin vastaisia. "Of course, coming at an investigation or query with an end in mind is the very hallmark of motivated reasoning, the antithesis of skepticism." Näin ollen kun pseudoskeptikko lähtee liikkeelle perusasenteella että UFO -kuva voi olla vain väärennös, hän ei ole oikea skeptikko. Samoin jos joku avaruusolentointoilija tulee vaatimaan debunkkausta jotta olisi oikeutettu olemaan skeptikko, olettaa loukkaavan perusasetelman skeptikosta. Molemmat unohtavat todistamisen perusidean, ja itse asiassa tämänlaiset kysymykset ja niihin vastaaminen ei ole oikeastaan edes rakentavaa. "There is nothing wrong with saying “I don’t know.” In fact, it is more intellectually honest to say this in place of some explanation you heard the group whisper of. We try to shrug off the accusations of "armchair skepticism," but much skeptical discussion on the Internet fits this bill. We cannot come at questions with conclusions in mind. The askers see right through this, think less of us for it (or think us cynics), and most likely get very little from the exchange." Pseudoskeptikko eikä avaruusolentointoilija ei saa mitään vastauksesta.

Skeptismin, jopa Randikeskeisen skeptismin, ytimessä ei ole "selitä kaikki" vaan näkemysten tieteellisyyden arviointi. Skeptinen epäily tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että ilman tietoa ja todisteita ei uskota avaruusolentoihin. Että ei riitä pelkkä "tuntematon". Sillä "emme tiedä" on skeptikolle riittävä vastaus. Se ei ole tosin riittävä vastaus sille että uskoisimme avaruusolentoihin. Sillä "emme tiedä" on itse asiassa todistus tietämättömyydestä eikä todiste siitä että avaruusolennot olisivat totta. Tämän tiedostaminen johtaakin siihen että skeptismi on nimenomaan tiedekommunikaatiota. Ja tosiasiassa todistamisen taakka onkin oikeastaan kaikilla muilla paitsi skeptikoilla. Sillä perusasetelmana oleva epäily on vain nollahypoteesi "emme tiedä". Tästä poikkeaminen mysteerisillä tai skientistisillä selityksillä on tästä perustilasta poikkeamista. Ja TÄHÄN tarvitaan perustelemista ja tieteellistä todistamista. (Skeptismi ei siis tavallaan ole peruasetelmaltaan ateistista vaan agnostista. Siis jos sen kohdalla ei olisi kysymys pääosin monista muista[kin] aiheista kuin uskonnosta.) Skeptikko ei siis päättele a priorisesti että mitä jonkun UFO -kuvan takana on tai mikä sen selityksenöä tulee olemaan. Skeptikko poistuu tästä perusasetelmasta todisteiden valossa ja tieteen avulla hän voi sitten a posteriorisesti päätellä vaikkapa sen, että revisionismi on pseudotiedettä jolla on niin huonot todisteet että sen suosion ainut perustelu on haettavissa motiiveista, esimerkiksi uusnatsistisesta ideologiasta.

Kuvan mahti

Iltalehti (tuo tieteellisen kirjallisuuden huippulähde) uutisoi pääsiäisen takia hieman ajankohtaisen uutisen. Siinä käsitellään teoriaa pääsiäisestä. Sen ytimessä on agnostikko jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemus olisi "optinen harha". Uutinen on tässä mielessä minulle tietysti kannustava. Etenkin kun uskovaisten parissa syntyi paheksuntaa siitä että tämä teoria olettaisi että apostolit olisivat olleet hörhäytettäviä typeryksiä ja että teoria olisi siksi halveksuva.

Odotin siis että jollakulla olisi teoria jolla selitetään "Raamatun" olennaisia tapahtumia. Olen tottunut siihen että Raamatun ihmeitä yritetään muuttaa luonnonlakien hyväksymäksi ; Uskovaiset selittävät tämänlaisilla usein että uskonto ei ole taikauskoa vaan etsii selityksiä esimerkiksi sille miten esimerkiksi egyptin vesien pakeneminen voisi johtua kangastuksesta. Tai miten jää auttoi kävelemään vetten päällä. Näin selitetään että ihme olisi tositapahtumiin perustuva mutta ei. Ja toisaalta ateistit selittävät täsmälleen samanlaisilla yksityiskohdilla että kyseessä on luonnontieteellinen tapahtuma eikä ihme. Näin tämä sopisi "agnostiseen viitekehykseen."

Valitettavasti joka ikinen odotuksistani pettyi. (Myös se pilkallisuus uskovaisia kohtaan paljastui uutisankaksi, olen pahoillani vähintään tästä.)

Teoria on kuitenkin karkeasti se, että torinon käärinliina uskotaan todeksi ja että silminnäkeminen tarkoittaa sitä että käärinliina on nähty. ... "todellisuudessa apostolit näkivät vain käärinliinaan piirtyneen kuvan Jeesuksen kasvoista ja pitivät sitä merkkinä ylösnousemuksesta."

Teoria sidotaan siihen että kuvilla on ollut voimaa. Kun Jumalan nimi nähtiin voimakkaana seemiläiset suojasivat sensuurilla. Jumalankuvien tekemistä kiellettiin osittain siksi että kuvat ovat voimallisia. "Apostolit todella näkivät jotain poikkeuksellista, kuvan kankaalla. Siihen aikaan ihmiset eivät olleet yhtä tottuneita näkemään kuvia, kuten taidehistorioitsijat ja antropologit tietävät. Kuvat olivat harvinaisia ja niitä pidettiin paljon erityisempinä kuin nykyisin." Nimenomaan tämä tulkinta herätti närää monissa, sillä sen nähtiin olevan huonoa suhtautumista vanhan maailman ajattelutapaan. Tämä ei kuitenkaan ole periaatteessa sen kummallisempaa ajattelua kuin se, että selittää siitä että vanhan testamentin aikana oli oikein pistää raiskaaja avioon raiskatun kanssa koska vaihtoehtona oli se, että nainen ei kelvannut kenellekään ja jäisi siksi ilman elättäjää ja huoltajaa. ~ Tämä taas on nomadikulttuureissa iso asia, helposti elämän ja kuoleman kysymys. ; Se voi tuntua nykyajan silmissä omituiselta mutta se on maailmankuvan lähtökohtien kautta kohtuullisen uskottava.

Teoria ei todellakaan oleta uskovaisia typeriksi ; Arkiajattelussa toki ajatellaan usein että menneenajan tieteen virheisiin viittaaminen antaisi ylenmyydentunnetta nykyaikaan kun tiedämme nyt enemmän. Kuitenkin tosiasiassa tämä ei ole ihmisten tyhmyyttä vaan yhteiskunnan ja kulttuurin kehittämistyön määrää. Lisäkulmaa asiaan saa siitä että nykyäänkään ei ole vaikeaa löytää ihmistä joiden mielestä Torinon käärinliinan olemassaolo on itsessään konkreettinen todiste. Moni ihminen uskoo nykypäivänäkin sen nimenomaan todistavan kiistatta ylösnousemusihmeen. Kuva on siis selvästi vakuuttava eikä se että uskoo ihmisen voivat ottaa sen todisteena ole osoitus siitä että ihminen olisi erityisen typerä. Hänen ajatusratansa eivät vain seuraa tieteellisen ajattelun tyypillisiä polkuja. (Tämä muute yhdistää muuten modernin nykyajan ihmisiä että rautakautisia ystäviämme yllättävän monissa paikoissa.)

Siksi siinä että kristitty kokee tämän selityksen loukkaavana tuntuukin itse asiassa hyvin erikoiselta. ; Sen taakse voi kuvitella suunnilleen ainoastaan Lewisin trilemman kaltaisen konseptin jossa oletetaan että joko Jeesus on ehdottoman jumalainen, psykopaatti tai mielisairas. ja että Jeesusta ei voi pitää minään muuna kuin jonain näistä, esimerkiksi viisaana opettajana. Tällöin opetuslastenkin ajattelua punnitaan ikään kuin modernin tieteen kautta ja uskotaan että he ovat joko ajatelleet täysin oikein tai sitten he ovat olleet nimenomaan mielisairaita. (Kuva on aito joten he eivät ole valehtelijoita mutta ilman konkreettista Jeesusta hän ei ole kovin jumalallinen kun jättää vain sen kuvan.)

Tämä on tietysti turhankin dikotominen näkemys. Tosiasiassa selitys on siinä mielessä uskottava että jos Torinon käärinliina olisi aito, niin olisi uskottavaa että apostolit olisivat ottaneet sen konkreettisesti ja tosissaan. "Kuva" olisi muuttunut niin että logiikkaloikkaa voidaan kutsua löyhässä mielessä "optiseksi illuusioksi", kun ajatus harhautuu arkijärjen/intuition vaikutuksesta harhaan ilman että analyyttinen käsitteellis-tieteellinen ajattelu olisi iskenyt skeptistä kulmaansa väliin. Tämä ei tarkoita mielisairautta. Nykyaikanakin se tarkoittaa korkeintaan huonoa kouluttautumista tai ajattelullista laiskuutta.

Ongelmana onkin se että tosiasiassa torinon käärinliinan aidoksi olettaminen on perusheikkous josta seuraa myös joitain varsin kummallisia seurauksia ; Torinon käärinliinaa kuvansäilöjänä ei mainita "Raamatussa" ja se on muutoinkin juutalaisille epätyypillinen niin hautausasentonsa kuin muidenkin vastaavien johdosta. Näin ollen käärinliina sidotaan paikkaan varsin lennokkaalla ad hoc -oletuksella. Silminnäkijäkuvaukset olisivatkin nyt liinannäyttämistapauksia kun apostolit näyttäisivät "universumin ihaninta pakanamaan karttaa" toisilleen.
1: Itse asiassa historiallisesti katsoen Torinon käärinliinan vakavasti ottaminen on varsin huono veto. Jo tämä lähtökohta on hyvin heikko. Vaikka moni korostaakin että Torinon käärinliinaan uskominen olisi vain kannanotto siitä että Jeesus olisi historiallinen, on sen takana kuitenkin hyvin paljon muutakin. Aiheeseen voi tutustua eikä ole vaikeaa huomata, että Torinon käärinliinan oikeaksi kannattajat (a) eivät tee historiallisen alkuperän varmistamisen kannalta olennaisinta eli sido liinaa aikaan ja paikkaan vaan sen sijaan pyrkivät ad hoc selittämään miksi saadut todisteet eivät kelpaisi. He eivät siis ole ajoittaneet liinaa ajanlaskun alkuun vaan keksivät syitä miksi ajoitus antoi "väärän tuloksen" keskiajalle. Ja sama koskee ajan lisäksi paikkaa. (b) He koristelevat väitteitä valehteluilla ja kuulopuheilla. Esimerkiksi liinasta on yritetty etsiä merkkejä verestä, mutta tästä ei ole suoraa havaintoa saatu. Saati että siitä oltaisiin saatu DNA -näytteitä kuten eräät kuulopuheet ovat väittäneet. Käärinliinan ihmeeksi perusteleva strategia onkin aina omituista tietämättömyyteen vetoamista ja todisteiden arvonvientiin perustuvaa kikkailua.

Tosin jos Torinon käärinliinaa pitää aitona on pakko ottaa kantaa sen syntytapaan, siihen onko kyseessä Jumalallinen vai ihmisen väärennösaktio. Se nimittäin värittää sitä ovatko apostolit pettäjiä jolloin harha ei ole illuusio, ovatko he erehtyneet kun liinalla on luonnollinen synty tai joku muu kuin he itse ovat väärentäneet, vai onko Jeesuksen ihmesyntymä se joka on luonut koko käärinliinan jolloin puhe "illuusiosta" muuttuu hieman omituiseksi. - Etenkin viimeisin herättää keskustelua Jeesuksen voimatasoista ; Jos hän on todella Jumala ei kuolemanjälkeinen visiitti ole enää kovin ihme, mutta jos Jeesus on vain yksinkertaisempi taikamies, hän voi kenties tehdä vain torinon käärinliinan kaltaisia pienempiä ihmeitä jolloin on kyllä syytä miettiä etty why bother.

---

Kirjoittaja ihmettelee uskovaisia jotka samanaikaisesti selittävät että erilaisille tulkinnoille pitää antaa tilaa ja niitä pitää kunnioittaa hyväntahtoisuuden periaatteen mukaan vaikka olisi erimielinenkin, koska siitä syntyy keskustelua ja että maailmankuvat tuottavat eri tulkintoja joita ei pidä ahtaa tietyn metodologisen normiston läpi. Mutta jotka sitten näkevät tämänlaisten juttujen kirjoittamisen tarkoitushakuisena pääsiäisenpilaavana ikonoklasmina ja joista tämänlaisia teorioita ei olisi oikein hyvä tehdä ollenkaan ja tekevät tämän käyttämällä viittauksia metodologisiin periaatteisiin.

Et tiedä? - Miksi et siis rupeaisi uskovaiseksi?

Penn Jillette on kirjoittanut tietämättömyydestä. Useinhan tietämistä arvostetaan, mutta hänen mielestään myös tietämättömyyden tunnustaminen on viisautta. Hän otti tästä esimerkiksi Richard Feynmanin, fysiikan Nobelistin. ""I don't know" is not an apology. There's no shame. It's a simple statement of fact. When Richard Feynman didn't know, he often worked harder than anyone else to find out, but while he didn't know, he said, "I don't know."" (Tämä ei ole edes hirvittävän ihmeellistä. Jonkun asian asian selvittämistyö itsessään vaatii tunnustamaan sen että ei tiedä jotain.)

Tämänlainen nöyryys taas näyttää puuttuvan uskovaisilta. Jillette kuvaa tilannetta jossa häneltä kysyttiin tiukkoja kysymyksiä. "He started with "How did you get here?" and I started talking about my road to showbiz and atheism and he interrupted and said he meant how the universe was created. I said, "I don't know." He said, "God," an answer that meant Piers didn't know either, but he had a word for it that was supposed to make me feel left out of his enlightened club." Uskontokeskustelu näyttääkin aina menevän juuri tähän. Uskovainen tai uskovaishenkinen esittää haasteina suuria kysymyksiä. Ateistilta vaaditaan vastausta näihin. Tässä pelissä ei voi kuin hävitä:
1: Jos ateisti ei osaa vastata kysymykseen, uskovaiset pelaavat Jumalakortin, joka antaa todellakin sen kuvan kuin uskovaiset tietäisivät ja ateistit olisivat hönttejä.
2: Jos ateisti vastaa kysymykseen, häntä pidetään ylpeänä koska hän osaa vastata noihin kysymyksiin. (Toki moniin uskovaisten esittämiin kysymyksiin itse asiassa on hyviä ja tieteellisiä vastauksia.)
3: Ja jos ateisti vastaa kysymykseen, hänelle asetetaan erittäin kova todistamisvastuu. Ei riitä että ateisti kertoo että hänellä on tiukka vakaumus ja luottamus siihen että asia on jotenkin. Jostain syystä Jumalaa ei koskaan todisteta vastaavalla empiirisellä ehdottomalla tarkkuudella.

Jostain syystä kuitenkin nimenomaan uskontoa myydään nöyryydellä. Samanaikaisesti kun Jumalaa myydään ratkaisuna kaikkiin ihmisen tuntemiin ongelmiin ja kysymyksiin. Uskova todellakin esittää tietävänsä universumin salaisuudet. Uskova luottaa siihen että nämä vastaukset ovat tosia, ja luottamus ja tieto on niin kova että todistamista ei tarvita. Tämä ei kuitenkaan ole nöyryyttä tai tietämättömyyden ja pienuuden tunnustamista. Tämä on sitä että uskonnottomia ja ateisteja luokitellaan tietämättömien moukkien luokkaan.

Ja kyllä, tämän jälkeen voi lainata Jilletteä: "Piers beat me up a bit for being an atheist (that's his job) and then beat me up a bit for being a libertarian (also his job). He did this by asking me impossible questions, questions that none of us, Harold, Richard, me, (or Piers), could ever answer." Uskontopeli on sitä että nöyryys tarkoittaa sitä että tietämättömyyden tunnustavat ja erimieliset hakataan alas ja tätä pidetään niin viihdyttävänä ja tärkeänä että joku ihan oikeasti palkataan tämänlaiseen hommaan.

Sitten ihmetellään että monet ateistit ovat aggressiivisia. Kannattaisiko miettiä mikä on se huutaja joka saa metsän vastaamaan?

Mahdoton elämä (Kuinka kimalainen ei lennä perseelleen vaan lentää sittenkin!)

"When we did not know how the bumble-bee flew, was that an adequate ground for positing god as the answer, or was it instead cause for further scientific investigation aimed at finding out the natural explanation?"
(Richard Carrier, "Are the Odds Against the Origin of Life Too Great to Accept?")

On hyvin tavallista että kreationistit viittaavat tilastotieteeltä haiskahtaviin termeihin kun he yrittävät osoittaa että elämän syntymisen mahdollisuudet ovat niin pienet, että se olisi mahdotonta. Tällä asialla ovat olleet perinteiset YEC -kreationisti Henry Morris termodynamiikka -argumentaatioissaan, jolloin asiaa on perusteltu fysiikalla. Myöhemmin sellaiset kuin William Dembski, joka käsitteli asiaa abstraktina, matemaattisella kielellä lähestyttynä CSI -informaationa.

Olennainen osa tätä argumentaatiota on se, että tästä epätiedosta tehdään omituinen epälogiikka jossa tämä johtaisi Jumalan olemassaoloon. Että vaadittaisiin Luoja koska esimerkiksi termodynamiikka ei onnistu. Tämä on tietysti jo itsessään aukkojen Jumala -argumentaatiovirhe, eikä sitä siksi tarvitse ottaa vakavasti ollenkaan. Se, että emme tiedä miten jokin voisi syntyä jotain ei tarkoita että tietäisimme sen syntytavan.
1: Asiasta esiintyy jopa agnostisena esiintyviä versioita. Siinä esitetään että ei väitetä että Jumala on todistettu tällä tietämättömyydellä. Sen sijaan argumentti esittää vain että aukko on tosi ja ateismi on siksi mahdotonta. Et voi uskoa pelkkiin luonnonlakeihin vaan on otettava lisäksi muuta. Tässä on kuitenkin takana selvästi sellainen asenne, että lähtökohtaoa on, että Jumala on tai ei ole (olemassaolo on kaksijakoinen "kyllä tai ei"). Ja ateisti ei saa olla. Ja tästä saa vetää omat johtopäätökset ja se että asiaa ei sanota ääneen on agnostismia. Noin yleisesti ottaen tämänlainen vituttaa agnostikkoja joista uskonto ja ateismi ovat molemmat suunnilleen yhtä huonosti perusteltuja. (Asian lähestyminen negatiivisesti on kiva tapa. Kääntäkööt optimistiseksi ne joiden mielentilaan se sopii.) Syyksi kelpaa esimerkiksi se, että epätodennäköinen ja mahdoton sekoittuvat ; Tosiasiassa naturalistista selitystä ei kumota. Joten ratkaisussa tehtävä tiedollinen argumentti vaatii sen, että vertaillaan kahta selitystä. Ja se, jonka selitys on todennäköisempi -oli se sitten miten epätodennäköinen tahansa- on tosi. Tässäkin naturalistikriitikko itse asiassa pelaa piilokorttipeliä. On yksinkertaisesti tiedettävä millä todennäköisyydellä Jumala on olemassa JA millä todennäköisyydellä Jumala on sellainen että se SEKÄ voi ETTÄ haluaa tehdä elämää. Vasta tätä kautta voidaan arvioida todennäköisyystaso, se kumpi selityksistä on parempi (mikä mahdollisesti hyvinkin epätodennäköisistä vaihtoehdoista on todennäköisempi, eli tiedollisesti perustellumpi, paremmin perusteltu uskomus).

Näkemys ei ole aina ollut huono. Esimerkiksi virtausfysiikassa merkittäviä tuloksia tehnyt Pierre Lecompte du Nouy laski "human destiny" -kirjassaan vuonna 1947, että elämän synnyn todennäköisyys on 1:10²⁴³. Hän laski kuinka todennäköisesti keskimääräinen molekyyli syntyisi sattumalta.

Tämän argumentin on sittemmin kumonnut esimerkiksi Prigoginen nobeltulokset termodynamiikassa ; Ne muuttivat tiedettä jonka avulla tulokset oli lasketut, näin laskelmasta tuli tieteellisesti vanhentunut. Sekä tietysti se, että kukaan ei väitä että molekyyli syntyisi itsestään - niissä on takana evoluutiota. Siksi luonnonvoimien unohtaminen ja asian lähestyminen pelkästään sattuman kautta on ison luokan virhe.

Laskelmissa on tyypillisesti tehty se virhe, että siinä ignoroidaan todellisuuden kontingentti luonne. Eli ei lasketa mahdollisista tilanteista, vaan tuijotetaan pelkästään toteutunutta tilaa. Tästä virheestä kenties arkijärjellä käsitettävimmässä - pseudokohtelias muoto kuvauksesta "virheen karkeimmassa muodossa" - on tehnyt luultavasti Dean Overman kirjassaan "A Case Against Accident and Self-Organization". Hän vertasi
biogeneesin todennäköisyyttä Shakespearen sonetteihin. Hänen käyttämällään laskutavalla hän sai tuloksen jossa Shakespearen sonetin syntymahdollisuus oli 1:10⁵³⁶ Valitettavasti hän käytti laskelmassa yhtä tiettyä sonettia ja laski kuinka todennäköisesti juuri tämä tietty sonetti syntyi. Kuitenkin hänen tulisi laskelma tehdäkseen voida laskea kaikki mahdolliset sonetit. Niiden määrä on tietysti moninkertainen. Ilman että kaikki vaihtoehdot on otettu lukuun, ei saada oikeaa arviota. Sama ongelma tulee vastaan hänen elämän epätodennäköisyydenkin kanssa. Hän olettaa juuri tietyn ja yhdenlaisen elämän.
1: Logiikkavirhe voi tuntua abstraktilta. Mutta lottokansana suomalainen osaa kuitenkin tietää tämän argumentin onttouden. Lottorivin mahdollisuus on hirvittävän epätodennäköinen. Koska lottorivi voi syntyä monellakin eri tavalla. Jos lottoarvonnan jälkeen katsotaan toteutunutta riviä ja saadaan epätodennäköinen tulos, rivi jonka syntyminen olisi sattumalta todella epätodennäköistä, ja tästä pääteltäisiin että lottorivi on virallisen valvojan manipuloima, ei arvioijaa otettaisi kovin vakavasti.

Tuloksia lasketaan joko olettamalla ensimmäinen eliö jonkinlaiseksi (lasketaan vaikka 100 merkin mittainen proteiini). Tai sitten lasketaan tapahtuma jostain olemassaolevasta. Näissä kohdataan usein "bakteeriongelma" ; Me kenties pidämme bakteereita yksinkertaisina, mutta niidenkin takana on valtava evoluutiohistoria. Se peittää alleen sen, mitä eliöt ovat olleet aluksi, kun ne ovat syntyneet. Ne voivat olla nyt hyvinkin erilaisia.

Usein näitä yhdistetään ja laskelmassa on todellinen proteiinikoneisto, jolle oletetaan syntytapa (otetaan vain yksi, ei kaikkia syntytapoja) joilla juuri tämä (eikä muita) saadaan syntymään täysin sattumalta. Yhdistettynä siihen että todennäköisyys lasketaan pelkän sattumaltamuotoutumisen kanssa on tulos tietysti sellainen että sitä ei voi ottaa ollenkaan vakavasti. Tämä muistuttaa siitä että pelkkä lukujen laskeminen ja eksponenttinumeroiden saaminen ei ole tiedettä. Ei vaikka abstraktiota kutsuisi paperilla "proteiiniksi". Jos aito syntytapavaihtoehtoisto ei osukaan kohdalle, laskelma on arvoton. Laskelmien on oltava todellisia.

Voisin jatkaa aiheesta pidempäänkin, mutta en viitsi. Sillä asiasta on jauhettu internetissä paljon ja argumentteja ei ole vaikeaa löytää. Esimerkiksi Richard Carrier kirjoittaa (viitteistetysti) aiheesta otsikolla "Are the Odds Against the Origin of Life Too Great to Accept?" Sen lukemisen pitäisi riittää enemmistölle - tai hän ainakin selittää jutut mielekkäämmin kuin itse osaisin sepustaa.

Hänen juttunsa loppupuolelta löytyy kuitenkin mielenkiintoinen argumentti, jonka julkeasti käännän. Hän esittää että elämän epätodennäköisyyden kohdalla on aina sama ongelma ; Sen tekemiseksi täytyy tietää minkälainen ensimmäinen elävä olento oli. Joku voi yrittää laskea nykytiedon mukaan, mutta tämä kertoo enemmän nykyteorioiden vaiheesta. Kun lopullista ratkaisua ei ole, on nykytiedon mukaan valittu yksinkertaisinkin eliö vain arvaus. Laskelmassa kun ei lasketa yksinkertaisimman eliön syntyä, vaan yksinkertaisimman ihmisen tällä hetkellä olevan eliön synty. - Tässä tiede kehittyy ja arviot tietysti yksinkertaistuvat. Hyvä esimerkki tästä onkin du Nouyn argumentaation jääminen vakavasti otettavasta laskelmasta tieteenhistorian kuriositeetiksi.

Tästä päädytäänkin siihen että elämän syntyä ajavat tutkimukset ovat samalla tutkimuksia siitä miten yksinkertaista ja todennäköistä elämä voi olla. Tosiasiassa teoria jolla elämän synty selitetään tuleekin siksi olemaan se teoria, joka generoi eliöitä suhteellisen helposti. Teoria joka saa pienimmän epätodennäköisyyden elämän synnyttämiseen, on paras selitys. Tällä hetkellä naturalistinen elämän synnyn tutkimus tekee työtä ja selvittää asiaa.

Kreationistit taas tekevät laskelmia jotka parhaimmillaankin selittävät sitä, miten tällä hetkellä elämän synnyn parhaat selitykset ovat kesken. Tämä ei liene yllätys kenellekään asiaa tutkivalle naturalistille, koska heillä on tutkimusohjelmia joilla he haluavat selvittää em. asiaa. Jos asia olisi jo ratkaistu, ei sen työläs ja monisyinen etsiminen nykymalliin olisi järkevää ; Sen sijaan olisi jonkinlainen paradigmamallinen yksi selitys jateoria, jonka yksityiskohtien tarkistamista tutkimus lähinnä olisi. Nykytilan puutteellisuus on jotain josta kaikki ovat yksimielisiä. Se, onko tämä samaa kuin luonnontieteellisen selityksen mahdottomuus, onkin sitten aivan toinen asia.
1: Ongelmana on tavallaan "vielä keksimättömien hypoteesien käsittely" joka vaaditaan sille että luonnontieteellinen selitys voidaan eliminoida mahdottomaksi. Tämä liittyy olennaisesti Dembskin CSI -informaatioon. Näkemystä kun on puolustettu siten, että CSI -konsepti olisi falsifioitavissa ja kumottavissa siten että näyttää että jokin luonnollinen prosessi synnyttää CSI -informaatiota. Kuitenkin tämä johtaa siihen että jos CSI:tä havaitaan biologisen suunnittelun alueella, niin mietintä siirtyisikin siihen että onko tämä luonnon Suunnitelmallisuutta vai kertooko se siitä että käytetty mittaristo on väärä. Koska CSI -informaatiossa olennaisessa osassa on eliminatiifinen filtteri, jossa sattuman lisäksi kaikki mahdolliset (myös vielä keksimättömät) hypoteesit eliminoidaan, eikä tätä voida tehdä, analyysi jää aina kesken. Tämä johtaa kummalliseen tilanteeseen, jossa CSI -filtterin antama tulos on analysoitava. Ja analyysiin tarvitaan juuri se tieto, jonka CSI -filtterin pitäisi ratkaista. Tämä osoittaakin että järjestelmä on enemmänkin sitä, että jokin asia oletetaan Suunnitelluksi ja sitten tätä oletusta pidetään johtopäätöksenä. Syntyy koherentti tulkinta joka on valitettavasti kehäpäätelmä (Ja kaikki kehäpäättelyt ovat koherentteja.)

Kreationistit ovat tässä pelissä heikoilla koska he eivät etsi parempia selityksiä. Sen sijaan he heittävät hanskat tiskiin, sanovat pelkästään "mahdotonta ja mysteeri". Ja siihen loppuu se tutkimus. Tätä kautta kreationismi on tutkimuksenkieltoa, elämän synnyn selvittämisen estämistä. Se on sitä että asiaan ei edes haluta ratkaisua. Tätä kautta kreationisteilla ei olekaan tutkimusohjelmaa aiheesta. He vain kiistävät koko tutkimusohjelmien mielekkyyden "koska Jumala".

---

Kirjoittajasta elämän synty naturalistisesti on nykytiedon pohjalta mahdollinen. Kreationistit ovat sen sijaan yleisesti ottaen aivan mahdottomia.

Will-o'-the-wisp

Suossa syntyy virvatulia. Ukonilmalla syntyy pallosalamoita. Myrskyllä laivojen mastoissa tuikkivat Elmon tulet. Näitä kaikkia yhdistää se, että niihin on perinteisesti laitettu yliluonnollisia selityksiä. Näyt ovat todella vaikuttavia, eikä niiden selittäminen ilman nykyfysiikkaa olisi mitenkään kovin helppoa.

Esimerkiksi laivoissa sinisenä leimuavat koronapurkaukset ovat hienoja ja taianomaisen näköisiä. Niille on varsin ymmärrettävä selitys, ilman ionisoituminen, jolle masto antaa purkautumisväylän. Virvatulille on hieman mutkikkaita selityksiä, jotka vaihtelevat tapauskohtaisesti, milloin eliöiden bioluminenssilla ja milloin itsestäänsyttyvillä kaasuilla. Pallosalamoiden kohdalla selitys on arvoitus, vaikka niitä on tutkittu aika paljon.

Siksi etenkin pallosalamoiden kohdalla ei ole ihmeellistä törmätä selitystä jossa viitataan avaruusolentoihin tai sitten vaikkapa mytologioista ja roolipeleistä tuttuihin, perusluonteeltaan maagisiin, Will-o'the-wisp -olentoihin. Näissä selityksissä olennaista on tajuta, että ne ovat pohjimmiltaan yritys redusoida kasa irrallisia selittämättömiä havaintoja, niiden taakse nähdään jokin ilmiö johon nämä havainnot tiivistyvät. (Tämä on tärkeää huomata, koska näitä näkemyksiä puolustavien perusväite on, että näkemyksiä vastustavat ovat reduktionisteja.) Näillä havainnoilla on keskenään yhteisiä piirteitä. Tätä kautta ne eivät ole selityksenä "totaalisen irrationaalisia".

Niissä on tieteenfilosofian kannalta kuitenkin suuri ongelma ; Parhaimmillaan ne selittävät tuntemattoman vielä suuremmalla tuntemattomalla. Avaruusolennoista on vähemmän tietoa kuin pallosalamoista. (Ja moni onkin sitä mieltä että moni UFO -havainto olisikin selitettävissä pallosalamaksi, eikä toisinpäin.) Mysteerin selittäminen suuremmalla mysteerillä ei tätä kautta ole pelkkää "todennäköisyyden apriorista arvausta", vaan kysymys on siitä, miten hyvin tunnetulla asialla asioita selitetään. - Jos avaruusolennoista tai henkiolennoista olisi paljon tietoa, ei tilanne enää olisi se mikä se tällä hetkellä on. Kysymys ei ole suoralta kädeltä tehtävästä (a prioriseta) yliluonnollisen epätodennäköiseksi määrittelystä, vaan siitä miten asioista on saatu tietoa, jolloin asiaa lähestytään siitä mitä tiedetään (a porsteriorisesti). Ihmisen tieto ei kenties ole täydellistä, mutta se on itse asiassa kaikki mitä meillä on käytössä, eikä ihminen tietysti oikein voi ylittääkään inhimillisen ymmärryksen rajoja. - Ja näin taikausko, eli uskominen taikuuteen, ei ole lähtökohtaisesti ja automaattisesti määritelty typeryydeksi, vaan sen sijaan tietomme maailmasta näyttävät että taikuus on sen verran vähän tutkittu että se on maailmasta saamiemme tietojen pohjalta "far fetched" selitys ~ Ei suoraan sanoen "mahdoton" vaan "long shot", ja niin vahvasti että niitä ei tarvitse ottaa vakavasti ennen kuin niistä saadaan varmistuksia.

Tieteenfilosofisesti mutkikasta on se, missä suhteessa tuntematon ja tunnettu ovat ; Voidaan sanoa että hyvin tunnettu ilmiö voi antaa voimaa tuntemattomalle. Näin esimerkiksi pimeä energia on fysiikassa vahvoilla vaikka se on hyvin huonosti tunnettu. Sille tosin haetaankin selitystä kovalla innolla, eli tähän tietämättömyystilaan ei suinkaan jäädä ja pidetä sitä lopullisena. Mutta tärkeää on huomata, että tunnettu antaa tuntemattomalle uskottavuutta.

Kuitenkin tilanne, jossa huonosti tunnettu ilmiö tuetaan tuntemattomalla vain siksi että parempaakaan ei ole tarjolla, on varsin helppo tilanne. Näissä ei pitäisi tulla mitään vaikeuksia, jos keskusteltaisiin järkevien ihmisten kanssa. Mutta yleensä ihmiset eivät ole niin järkeviä. He kun korostavat järkevyyden sijasta viisautta, joka taas on yleensä suoralta kädeltä määritettu (apriorisesti aksiomatisoitu) juuri siksi maailmankuvaksi joka heillä itsellään sillä hetkellä on. Muut ovat vääräuskoisia ja heiltä puuttuu viisaus, koska heillä on eri maailmankuva.

---

Kuva on valokuva. Se on tehty "trikillä", jota en tarkemmin paljasta. Jokainen voi sitten pienessä päässään miettiä onko ratkaisu kuvan synnyttämiseen se, että olen kutsunut avaruusolennot kylään tai Jeesuksen tiskaamaan astioitani ja ottanut heistä sitten kuvan kun he ovat varomattomasti tulleet WC:stä..

Ei vieläkään ratkaisua ongelmaan X

Tieteenfilosofian ja tiedeilmiön suurin siunaus ja kirous on siinä että tietomme eivät ole täydellisiä.
1: Lohdullisesti tämä tarjoaa mahdollisuuden oppia. Tiede voidaan kuvata oppimisprosessina, mutta joka tapauksessa tieteellinen tutkimus ilmenee nimen omaan tiedetyn ilmaisemisena : On selvää että jonkin uuden korrelaation synnyttäminen on jotain uutta. Kun taas tuntemattoman pysyminen tuntemattomana ei ole minkään uutisoinnin arvoinen asia. Oppiminen sen sijaan on. Voidaan sanoa että tästä seuraa jonkinlaista tarkentumista ja kehittymistä. Näin tieteen voima ei olekaan siinä että heti keksittäisiin jokin oikea teoria ja sitten loppuelämä koherentisoitaisiin tätä absoluuttista totuutta, vaan pikemminkin se, että ensin oletetaan jotain väärin ja sitten tästä erehdyksestä opitaan jotain siitä miten asiat eivät ole. Verifioinnin ja suoran todistamisen sijaan edetäänkin modus tollens -logiikan mukaan.
2: Ikävästi tietojen epätäydellisyys tarkoittaa sitä, että kohtaamme absurdin ja tietämättömyytemme. Tieteen aukkojen kohdalla ei yksinkertaisesti voida vedota huonoon muistiin. Ihmiskunta just fails, eikä ratkaisua voida edes delegoida keneltäkään asiantuntijalta.

Periaatteessa tietämättömyys voidaan kuitenkin jakaa henkilökohtaisesta julkisen kautta eijulkiseen tietämättömyyteen.
1: On asioita joissa on melkoisen hyvää tietoa. Mutta joko laiskuus, ajanpuute, muistin vajavaisuus tai psykologinen maailmankuvasilmälappu joka ajaa tarkoituksellisesti tai värittää tulkinnat niin että asiantila ei näy.
2: On olemassa tietoa, josta tiedetään että emme tiedä niistä. Näissä kohden meillä on jotain tietoa ongelman luonteesta. Ilmiö on tunnettu ja siihen liittyvää tutkimusta on tehty sen verran että tiedetään että tutkimuksessa on jonkinlainen etenemättömyysvaihe ja että kaikki tutkimusohjelmat aiheen kohdalla ovat hedelmättömiä. Tutkimus sepeää paikallaan eikä tuota uusia tuloksia. Tohinaa on, mutta asia ei etene. (Tälläiseksi voidaan ainakin toistaiseksi nimetä alkeishiukkanen joka on generoitu selittämään gravitaatioilmiö. Tiedetään että siitä ei ole havaintoa.) Näiden merkkinä ovat erilaiset anomaliat.
3: On tuntemattomia tuntemattomia. Eli ilmiöitä joista ei tiedetä edes sen vertaa että epätietoisuus tiedettäisiin. Nämä selviävät yleensä vasta jälkeenpäin. Näin kävi esimerkiksi kun Einsteinin suhteellisuusteoria korvasi Newtonin fysiikan. Aikaisemmin fysiikkaa pidettiin melkolailla valmiina ; Kaikki olisi vain yksityiskohtien säätöä, tiedon lisääntyminen olisi ikään kuin tarkkuuden kasvattamista ties kuinka monenteen desimaaliin. Suhteellisuusteoria tuotti kuitenkin paljon uusia saarekkeita, jotka "selittyivät jälkikäteen" : Ilmestyi uusia tutkimuskohteita : Etukäteen ne eivät näyttäneet välttämättä edes ongelmilta joten niiden ratkaiseminen ei ollut tietysti edes tarpeellista.

Tieteessä kuljetaan kuitenkin yleensä selkä tietämättömyyttä päin : Uusi tutkimus on ratkaiseva siksi että se kertoo asioita joita ei ole ennen tiedetty. Aukkojen paljastamisen näyttäytyy näin niiden peittämisen kautta. Näin tuntemattomat asiat sata vuotta sitten ovat monin paikoin ratkaistuja nykypäivänä. Tässä on tietysti intoa tarinoittaa prosessi, jolloin syntyy mielikuva jossa tieto korostuu tietämättömyyden sijasta.

Tämänlainen ajattelu on kuitenkin pitkässä tähtäimessä vaarallista. Tämän näyttää perinteinen uskonnollinen tapa. Siinä tunnetaan argumentaatiovirhe jota kutsutaan Aukkojen Jumalaksi. Tässä tietämättömyydestä päätellään mysteeri ja mysteeri määritellään Jumalallisuudeksi. Tässä on takana kaksi oleellita perusteluongelmaa:
1: Tässä tuntematon peitetään toisella tuntemattomalla. Olipa kysymys sitten Jumalasta, avaruusolennoista tai sitten taikauskoisesta johonkin eläimeen liittyvästä essenssistä, on takana joka tapauksessa se, että selityksessä on mukana suuri tuntematon, jota pidetään ratkaisuna. ~ Jos kysymys on jotain joka tulisi korjata, miksi ratkaista kysymys uudella kysymyksellä?
2: Sisällä on määritelmäkikkailulla synnytetty ristiriita. Tuntematon on pohjimmiltaan määritelty tunnetuksi antamalla sille uusi nimi. Näin syntyy luultavasti (pintapuolisesti~typerästi miettiville) selittymisen kokemus ja tunne, joka on eri asia kuin perustelurakenteen toimivuus ja pätevyys. Jos emme tiedä jotain, emme voi väittää että tiedämme siihen ratkaisun. Ei vaikka kuinka sanoisi että "just because".
___2.1: Se, että tekee kuten kysymysvaiheessa olevan lapsen vanhempi tekee, eli vastaa kysymykseen "miksi" pelkän sanan vastauksen "siksi" ei tosiasiassa opeta lapselle mitään uutta asiasta. Tai korkeimmillaan se opettaa sen, että vanhempikaan ei osaa vastausta. Tai halua antaa sitä.
___2.2: Näin uskovaisen nöyryys tietämättömyyden edessä muuttuukin PR -tempuksi. Väittäessään Jumalaa ratkaisuksi, hän väittää tuntevansa ratkaisun tähän monia viisaita vaivanneeseen kysymykseen. Näin uskovaista innostaakin juuri kokemus ymmärryksestä. Ja jos tietämättömyyden tunnustaminen on nöyryyttä, on tämä liitoksissa röyhkeään arroganssiin.

Näin palaammekin agnostismiin. Etenkin sellaiseen surrealistissävyteiseen, jossa absurdinkin kohtaaminen on mukana. (Miten ihmeessä tässä blogissa sellaiseen muka voisi törmätäkin.) Siinä skientismi, jossa uskotaan että tiede ratkaisee kaiken on tietysti koominen, hallitessaan absurdia laittamalla sen koriin johon se ei muokkaudu. Mutta niin uskontokin, joka tekee mysteeristä jotain jota väittää tiedoksi. Sen sijaan kannattaa röyhkeästi sanoa että "I don't know. And anyone else doesn't know either - and anyone who disagrees with me is an filthy infidel."

Dawkins Fortunanpalvelijana?

Monesti kuulee, miten Richard Dawkins olisi ottanut teologista argumentaatiota ja vain korvannut Jumalaselityksen sattumalla. Tässä on taustalla halveksiva sävy, jossa ajatellaan että sattuma on vain taikauskoon vetoava argumentti ~ En ota tässä blogauksessa kantaa siihen, miten ambivalenttiin asennoitumiseen tässä suhtaudutaan ; Jumala on samanlainen päälleliimattava argumentti, ja tämä tunnustetaan. Kuitenkin Dawkinsin sattumaa halveksitaan ja evoluutiousko on "vaan uskoa" jonka kritisoiminen, vastustaminen ja jonka kannattajien moraalisuuden kiistäminenkin kuuluu kuvioon. Ja kuinka tästä liimaamisen halveksimisesta huolimatta vaihtoehtoiset liimaamiset Jumalan kohdalla ovat jotain jota tulisi kunnioittaa ja arvostaa. ~ Sen sjaan tämä on kysymys siihen, onko Dawkins Fortunanpalvoja. Ja missä määrin onnenkauppa rinnastuukaan ihmeisiin.

Kun joku voittaa lottovoiton, on houkuttelevaa selittää ilmiötä Jumalan vaikutuksella. Moni jopa rukoilee lottovoittoa. Moni selittää asian sattumalla. Lottovoittoselityksessä selitys kertoo miksi tapahtui juuri näin eikä jollain toisella tavalla. Sattumaselitys taas selittää miksi joku voitti, joka sitten voi olla juuri se joka on toteutunut.

Sattuma tuntuu huonolta selitykseltä. Itse asiassa tuntuu, että sattuma nimen omaan ei selitä. Se näyttää "kädet pystyyn, onnenkantamoinen" -argumentilta. Joltain jossa selityksessä on aukko, peitetään sanalla "sattumaa". Tämän vuoksi esimerkiksi sodassa syntyy erilaisia taikauskoja. Hengissä selvinneille ei riitä että kerrotaan miksi jotkut selviävät sodassa hengissä ja toiset kuolevat. He vaativat että selitetään miksi juuri toteutunut sarja on toteutunut. Tämä on tietysti ongelmallista, koska onnenpelissä tilanne jälkeenpäin näyttää erilaiselta kuin ennen peliä. Korttipeli, jonka tulos on ollut sattumankauppaa, ei kykene selittämään "taaksepäin" miksi juuri voittajan oli pakko voittaa kyseinen korttipelikierros.

Sattuma itse asiassa on yllättävän hyvä selitysmallina. Tästä hyvänä muistutuksena on Ilkka Niiniluodon "Kvanttimekaniikan lait eivät edellytä Jumalaa", jonka hän kirjoitti vastaukseksi Laurikaisen "Fysiikka ja usko" -kirjalle. (Niiniluodon kirjoitus on iloksemme internetissäkin.) Laurikainen liitti kvanttimekaniikan indeterminismin taakse Jumalallisen päätöksenteon. Niiniluoto muistutti, että tieteellinen selitys voi olla indeterministinen. Sen taakse ei tarvitse olettaa mitään determinoivaa voimaa. Päin vastoin : Jos kvanttifysiikkaa voidaan lähestyä vain tilastollisesti, se voi tarkoittaa että indeterministiset lait ovat ne kaikista parhaiten perusteltu lähestymistapa, eikä tarkoita sitä että tietoa ei olisi ja olisi pakko keksiä jokin piilomuuttuja joka muuttaa kuvion deterministiseksi.

Tämän jälkeen lainomaisuus nähdään järjestyksenä samaan tapaan kuin mitä "luonnonlakien taakse on perinteisesti nähty luonnonlainsäätäjä" -mainittu vertaus on ekvivokaatio jossa olennaisesti erilaisia pidetään vahingossa samanlaisina kun niissä on sama nimi. Kun Niiniluoto huomautti seuraavan "Joissakin yhteyksissä näytät esittävän hieman lievemmän tulkinnan perusteesillesi: väitteen sijasta huomautat, että Jumalan johdatuksen olemassaolo ei ole ristiriidassa kvanttimekaniikan tilastollisen kausaliteetin kanssa. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole mielestäni kovin mielenkiintoinen, sillä eihän Jumalan johdatus ole ristiriidassa myöskään deterministisen 'ankaran' kausaliteetin kanssa - yksi tapa, jolla on perinteellisesti yritetty perustella Jumalan olemassaoloa on juuri vetoaminen maailmassa ilmenevään lainomaiseen järjestykseen." olisi ehkä pitänyt huomata, että determinoinnin jälkeen sattuma nähdään identtisenä näiden lakien kanssa ja tätä kautta niihin yhdistetään samanlainen "liimaa päälle" -argumentti.
1: Tämä liimaaminen ja sen luonne on hyvä tajuta. Sitä voi helpottaa seuraavalla vertauksella : Jos meillä on salama, ja Zeus heittää niitä, ja selvitämme ukkospilven toiminnan, olemmeko selvittäneet vain sen, miten Zeus heittää salamoita?

Kvanttifysiikasta argumentaatiotapa on lainattu antrooppiseen periaatteeseen, joka ei käsittele alkeishiukkasia, vaan lähtee miettimään miksi universumimme on juuri senlainen kuin on, eikä toisenlainen. Tässä maailmassa "Niiniluodoksi" voidaan napata Paul Davies, jonka kirja "Kultakutrin arvoitus" itse asiassa paljastaa salaisuuden, jolla sattumasta ja ihmeestä tehdään samalta vaikuttavia. Hän ottaa mukaan myös uuden ilmiön. Tietämättömyyden, aukon ihmiskunnan tai ihmisen tiedossa. Muutos ei indeterminismin jälkeen ole suuren suuri ; Itse asiassa tietämättömyydelle tehdään hieman sama. Nyt tietämättömyyttä pidetään aukkona. Ei ihmisen päässä ja tiedoissa, vain todellisuudessa ja luonnonlaeissa olevana aukkona. Kikka on tässäkin juuri se, että aletaan vaatimaan täydellistä, aukotonta ja ehdottoman determinististä selitystä. Toisin sanoen tehdään juuri samoin kuin Laurikainen. Eli jos jossain on indeterminismiä, päätellään että tässä ei ole indeterminismiä, vaan arvoitus, jossa on piilossa jotain determinoivaa. Näin rakennetaan "voi olla" -heiton varaan rakentuva "just so" -tarina. Näin rakennetaan eräänlainen aukkojen Jumala -argumentti.

Sattuma, jota voidaan lähestyä tilastollisuuden kautta, selittää samanlaisia tilanteita mitä Jumalakin. Jumala on kuitenkin ikään kuin jotain, joka vain "liimataan päälle". Eli tilastollista epätodennäköisyyttä tai epätietoisuutta pidetään ihmeenä, jonka determinointiin vaaditaan Jumala. Davies huomauttaa tästä ajattelutavasta laajemminkin ; esimerkiksi sivulla 209 elämän synnyn kohdalla miten se, että elämän syntyä ei ole täydellisesti selitetty ei tarkoita että olisi jotenkin todistettu että se olisi ihme. Sivulla 207 hän huomauttaa Aukkojen Jumala -argumentin päättelyvirheluonteesta seuraavaa "huolimatta viimeiset puolitoista vuosisataa jatkuneesta aukkojen täyttämisestä aukkojen Jumalan kannattajat vain siirtävät maalitolppia ja etsivät uusia aukkoja." Aukkojen lisäksi on hyvä miettiä, kumpi kuroo aukkoja umpeen ja kumpi vain esittää oman näkemyksensä oikeassaolevaksi nollahypoteesiksi ja osoittelee muiden virheitä sormella ja vaatii muita tekemään kaikki työt. Ja huutaa toisten työnteon jälkeen samaa mitä Behe : "Not good enough!"

On selvää, että tämänlaiselle kieroilulle on aina tilaa. Sillä tieteenfilosofiassa tiedetään aivan ehdottoman varmasti, että kaikesta metafysiikasta ei voida mitenkään päästä eroon. Toisin sanoen tiedetään aivan varmasti että aina on tilaa etsiä jokin aukko. Joko induktiota ei ole todistettu aukottomasti, täydellisesti, tai teoriassa on muuta metafysiikkaa, kuten perusoletuksia. Tai sitten on jotain indeterminististä joka täytetään determinoivalla päälleliimatulla hahmolla.

Tämä kohta muistuttaa siitä, että mikä on tieteen ja teologian suhde. Valitettavasti uskonto-tiede -kombossa on vallalla varsin kummallinen muoti. Siinä tiede on aina alisteinen uskonnolle. Kun tiedemies ja teologi kohtaavat, on teologi ylemmässä asemassa. Tämä ilmenee myös ja varsinkin etiikan suhteessa aatehistoriaan. Tästä ylemmästä statuksesta seuraa se, että uskovaiset voivat ottaa tiedettä ja tulkita tätä miten lystäävät - tiede voi olla jopa aivan toista kuin mitä luonnontieteilijät väittävät, työkaluna on yllättävän usein teorian arkimielikuva ja olkiukko. Mutta heti jos tiedemies menee uskonnon pariin, on tavallista kuulla siitä miten nämä tiedemiehet eivät ole pysyneet lestissään, vaan ovat siirtyneet osaamisalueensa ulkopuolelle, alueelle jossa teologilla on auktoriteettiasema. (Paitsi jos on Laurikaisen tapainen uskon puolestapuhuja: Uskon kannattaja on "auktoriteettilisää" ja vastustaja ei ymmärrä koko asiaa.) Olisi hyvä muistaa että teologit ovat vähintään yhtä ulalla siirtyessään puhumaan luonnontieteistä.

Ero on siinä, että Dawkins luottaa sattumaan ja onnenkantamoisiin, mutta ei usko Fortunaan, eli liimaa tähän tilastollisuuteen päälle jotain ylimääräistä ilmiötä. Sattumaa voidaan mallintaa matemaattisesti, transsendentti ihme taas ei by definition taivu propositionaaliseen käsittelyyn.
1: Jopa Intelligent Design -liikkeen keulakuva William Dembskikin jaottelee sattuman, lain ja designin toisistaan erilleen ; Ensimmäiseen on todennäköisyys ja estimoinnit, toiseen induktiot, lainomaisuus ja matemaattiset kaavat, kolmatta ei voida mallintaa, se on jotain joka jää käteen kun mallinnettavat on eliminoitu. Tällä lähestymistavalla Dembski luonnollisesti yrittää rakentaa oikeutuksen Aukkojen Jumalalle. Parhaimmillaan "tietämättömyys" muuttuu "designiksi" määrittelykikkailulla. Pahimmillaan eliminointi tehdään liian huolettomasti tai ei ollenkaan, jolloin jäljelle jää vain se, että väitetään perusoletuksena tunteenomaisesti ja erittäin epätieteellisesti, että eliminoitavat vaihtoehdot eivät vaan käy. Liian vaatiminen osuu tähän siitäkin hyvin, että Dembskin tuotannosta löytyy mietintöjä joissa vaaditaan täydellistä tapahtumien tuntemista, nauha -avaruutta jossa on ikään kuin tallennettu kaikki. Hän käyttää näitä mietelmiä rakentaessaan erityistä induktiota. Tämä pohdinta itse asiassa yrittää asettaa vaatimuksia vastapuolelle. Kenellekään blogausta tähän asti lukeneelle ei liene epäselvää, mitä tämä yhdistelmä tarkoittaa.

Ei suinkaan ole suvaittavaa etsiä jotain jota ei tiedetä ja sitten pitää tätä tietämättömyyttä todisteena siitä että tiedetään mitä siinä on. Tämä olisikin paradoksi, jossa sanotaan pohjimmiltaan "en tiedä, siis tiedän". Ja kuten Davies muistuttaa, vaaditaan erimielisiltä mahdottomia. - Ja yllättävän usein ollaan muutoinkin aivan mahdottomia.

Darwin of the gaps

Kreationistien argumentaatio on kautta historian ollut evoluutiokriittisyyden ympärille rakentunutta. "Vähäx te ootte tyhmii joten mä oon fiksu" -argumentaatiotapaan.

Siinä on etsitty aukkoja evoluutioteoriasta. Tämä tarkoittaa sitä että ei itse asiassa tiedettyjä asioita jotka olisivat ristiriidassa evoluution kanssa, eli ei ole ongelmakohtien, anomalioiden listaaminen.

Sen sijaan ollaan vaadittu "parempia todisteita". Esimerkiksi tästä käy tapa jolla he lainaavat Gouldin näkemystä fossiilirekordistaa ; Gouldin näkemys oli se, että evoluutio on ajallisesti epätasaista, ja joskus muutoksia on nopeammassa tahdissa. Ja tämän vuoksi fossiilirekordiin ei uskottavasti kertyisi riittävän paljoa fossiileita jotta niistä syntyisi aukoton ketju. Sellainen "täydellinen ketju" jota kreationistit vaativat. Syynä on se, että fossiloituminen ei ole mitenkään hirvittävän tavallista. Tätä kautta fossiilirekordin aukkoisuus on seuraus, ennuste, fossiloitumisesta tiedetyistä asioista.

Kreationistien mukaan epätäydellinen fossiilirekordi puolustaa yhtä hyvin evoluutiota kuin luomistakin. Tosin he eivät ole voineet osoittaa pätevästi että Jumala loisi todennäköisesti sentapaisen rekordin kuin nykyään. Evoluutikot kykenevät. Koko kreationistien fossiilien "evoluutiolle tuottamiin vaikeuksiin" -ajatusrakennelmakin nojaa sen asian ymmärtämiseen, että evoluutio tuottaisi pikkuhiljaa muuttuvia muotoja. Välimuotojen vaatiminen on järkevää heti kun tajuaa että evoluutio ennustaa tietyntyyppistä fossiilirakennelmaa. Evoluutio voidaan siis falsifioida osoittamalla aineisto joka on selvästi erilaista.
1: Toki kreationistit myös liioittelevat Gouldin sanomaa. Gould ei väitä että fossiilirekordia ei voitaisi järjestää. Hän esittää jopa selvästi "Bully for brontosaurus" -kirjan sivulla 144-145 seuraavaa : "Archaeopteryx, the first bird, is as pretty an intermediate as paleontology could ever hope to find." Välimuotojen puuttumista ei tarvitse selittää vaan sitä että fossiilisto ei ole täydellinen.

Vastaavaa ajattelutapaa on tietysti kaikkialla, vaikkapa Tilke -DNA:n kohdalla.

Tästä päästään siihen että (ID)kreationistit on perinteisesti liitetty vahvasti Aukkojen Jumala -virhepäätelmän käyttäjäksi. Eli jos jokin asia on selittämättä, sille ei voida keksiä selitystä. Heidän mielikuvituksensa ja keksimiskykynsä rajoite on sama kuin luonnonlakien rajoite. Syntyy paradoksaalinen "Emme tiedä siis tiedämme" -asenne.

Kreationistit yrittävät hyvin usein pelastaa itsensä ongelmasta sortumalla tu quoque -argumenttivirheeseen. Eli että evoluutioteorian kohdalla tehdään samaa kuin mitä he tekevät.

He ovat yrittäneet pelata asiaa takaisin väittämällä että esimerkiksi Gouldin fossiilirekordin täyttäminen on "Aukkojen Darwinismia". Tässä kohden he kuitenkin unohtavat yhden hyvin tärkeän asian. Induktio on tieteessä aivan normaali ja olennainen selitystapa. Induktio voidaan ymmärtää vaikkapa peittävän lain mallin kautta ; On havaintoaineisto, jonka jokin induktio selittää. Koska induktio koostuu sännöstä, on kyseessä laki joka kulkee siinäkin kohdassa missä ei ole mitään suoria havaintoja. Aukko ei ole ongelma induktiolle. Ristiriita sen sijaan on.
1: Kreationistit eivät tätä ymmärrä, koska he haikailevat ja vaativat "puuttuvia renkaita" ihmiselle, bakteerin siimamoottorille tai mille tahansa. Sen sijaan he unohtavat esimerkiksi Haldanen lausunnon, jonka mukaan evoluutio oli testattavissa ja falsifioitavissa, koska jo yksi prekambrikaudelle ajoitettu jänis kaataisi sen. Kreaitionistit eivät etsi Haldanen esimerkin tapaisia aitoja ristiriitoja ja ongelmia tuottavia kohtia, vaan leikkivät "emme tiedä siis tiedämme" -leikkiään.

Evolutionistit eivät käytä "Aukkojen Darwinismia", koska he eivät viittaa tuntemattomaan perusteluna jollekin uudelle. Sen sijaan he tekevät kuten tieteessä on tehty aina ; Jos meillä ei ole havaintoa jostain asiasta, se ei tarkoita samaa kuin asian puute. "Todisteiden puute ei ole todiste puutteesta". Evoluutioteoriaa laitetaan niihin aukkoihin, koska evoluutio on havaittu siellä missä asioita on tarkasteltu. Emme tiedä yhtään ainutta rottabaramiinien spontaania syntymää mutta sen sijaan elämä syntyy aina toisesta elämästä, joten evoluutioteoria minimoi tämänlaiset "tyhjästä syntymis -ihmeet". Jumala olisi fiksu jos me olisimme havainneet Jumalaa luomistyössä. Silloin voisimme oletella että Jumala on toiminut niissäkin tapauksissa joita ei ole raportoitu. Tämä olisi pätevää induktiivista päättelyä. Syynä ei ole aihe vaan havainnot. Jumalasta ei ole havaintoja, toisin kuin luonnonvalinnasta, mutaatioista ja muista evoluutiovoimista.

Aukkojen Jumala on tietämättömyyteen vetoamista, jossa vedotaan siihen että jotain kohtaa ei ole mitattu, joten sitä kohtaa ei voida testatusti varmistaa ja sanoa että juuri tämä kohta liittyy induktioon. Induktiossa mittaamattomuus voidaan hyväksyä, sen kohta tiedetään koska meillä on se induktio joka peittää alleen havaintoja joista osa on havaittuja ja toiset ajatellaan "evidenssin nojalla" saman ilmiön alle kuin ne havaitutkin asiat. Induktio on itse asiassa selitysvoimansa kautta tavallaan aukkojen peittämistä tiedettyyn vedoten. Aukkojen Jumala taas yrittää kumota tiedetyn niillä aukoilla. Ajattelutapa on täsmälleen päinvastainen.

Joku voisi sanoa että kreationistit peittävät aukot Jumala -induktiolla. Tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa. Asia on selvää kun katsomme miten Dembski on yrittänyt kiertää sen ongelman että kreationistit sortuisivat aukkojen Jumalaan. Hän on rakentanut tätä varten eliminatiivisen menetelmän, jossa oletetaan ensin että on vain Suunniteltua, Lainmukaista ja Satunnaista. Ja jatkaa sitten että Suunnittelu todetaan eliminoimalla luonnolliset ja satunnaiset elementit. Tällöin saisimme tietää vaikka tässä vain kritisoitaisiin vaihtoehtoja.

Tämä näkemys johtaa siihen että ei voi olla mitään Jumalaa tai Suunnitelmaa jota laittaa aukkoihin jotka voidaan selittää jollain induktiolla. Gouldin näkemys fossiilirekordista on siksi todiste evoluutiolle eikä kreationisti voi vedota siihen koska hän ei ole eliminoinut evoluutiota niiden kohdalta. Jumala ei voi olla mikään induktiivinen päätelmä joka laitetaan "selittänään erilaiset fossiiliaineistot". Sillä lainomaisen eliminoinnissa induktiot estetään. Jos eliminoimme lainomaisen on selvää että jäljelle ei jää lainomaisuutta. Jos "Design" olisi jokin induktio, se eliminoituisi lainomaisen poistamisen kohdalla. Mutta tämä on kielletty koska "Design" tunnistetaan "ikään kuin varmuuden vuoksi" määrittelemällä se somethingelseismiksi, jättämällä sen määritteleminen sikseen ja sanomalla vain epämääräisesti että "se on jotain muuta".

Näin ollen on selvää että aukkojen darwinismi -syytös on halpa leimakirves jolla yritetään helpolla retorisella kikalla palauttaa itseen kohdistunut kritiikki. Tämänlaiseen nimittelyyn nojaava osoittaa minun silmissä vain totaalisen osaamattomuutensa tieteenfilosofiassa ja perustelujen perusrakenteissa. Ja koska sanonta on kovin suosittu, teen tästä päätelmiä koko ajattelulinjan dogmaattis-ideologis-kusipäisestä taustasta.

And you wonder why we call them IDiots?

Abstrakteiksi jätetyt numeroparat.

Draken kaava on laskukaava, jolla arvioidaan elämän ulkopuolisen elämän todennäköisyyttä.
N = R* x f_p x n_e x f_l x f_i * f_c x LN = Linnunradalla elävien sivilisaatioiden määrä, joiden arvioidaan pystyvän viestimään minä hetkenä tahansa
R* = Linnunradalla syntyvien tähtien määrä vuodessa.
f_p = Tähtien osuus, joilla on ympärillään planeettoja.
n_e = keskiarvo niiden planeettojen määrästä aurinkonsa ympärillä, joille voisi kehittyä elämää.
f_l = todennäköisyys monelleko edellä mainitulle planeetalle voisi syntyä elämää.
f_i = todennäköisyys miten usein syntynyt elämä edelleen kehittyy älylliseksi elämäksi.
f_c = todennäköisyys moniko älyllisestä elämästä edelleen kehittää ja on halukas tähtienväliseen viestintään.
L = edellä mainitun kaltaisen teknologisesti kehittyneen sivilisaation odotettu elinikä.

Kaavalla tehdään arvioita. Toisissa arvioissa N saadaan hyvin pieneksi ja optimistisissa N on hyvinkin suuri. Kertoimien suuruutta ei tiedetä tarkalleen. Toki monia niistä voidaan lähestyä erilaisin arvioinnein ja näin saadaan kaavan tarjoamien lukujen hajontaa pienennettyä. Draken kaavassa sen hienous on siinä, että siinä monimutkainen ongelma on pilkottu osatekijöihin, pieniin osiin, joista kokonaisuus ehdottomasti riippuu. Ne ratkaisemalla päästään tulokseen. Tosin yhtälö tuntuu kaikkein eniten osoittavan omaa tietämättömyyttämme, sillä moni yhtälön tekijä on täysin tuntematon, ja tässä mielessä Draken kaava ei todista sellaisenaan vieraan älyn sivilisaatioiden olemassaoloa tai olottomuutta mitenkään. Eikä juuri kukaan muuta väitäkään ; Yhtälön arviointeja käytetään "saattaa olla" -muodossa, eikä niinkään todisteena.

Mielenkiintoista kyllä, ominaisuus ja tilaisuuslistauksia käytetään kuitenkin melko paljon teologien parissa.

Richard Dawkinsin "Jumalharhassa" esitetään eräs teologin tekemä todennäköisyyslaskelma, jossa kerrotaan yhteen erilaisia elementtejä. Niillä ei ole oikein mitään riippuvuussuhdetta Jumalan olemassaoloon. Dawkins huomauttaakin että laskelmassa ei ole mukana mitään Jumalan olemassaolon todennäköisyyteen liittyvää, vaikka Jumalatodistuksissa on tätäkin lähestymistapaa käytetty. Esimerkiksi "uskolle" on annettu oma kerroin. "Olen tätä mieltä" on siis laskelmassa antamassa painoarvoa Jumalalle.

Kaikki teologit eivät toki ole laskelmissaan näin hölmöjä, ja otinkin esimerkin epämääräisesti esiin vain ekstreeminä esimerkkinä : Dawkins käyttääkin yllättävän, suorastaan epäilyttävän paljon, tilaa argumentin murskaamiseen. Idea toteutuu kuitenkin samanlaisella rakenteella muuallakin.

Esimerkiksi.

Alvin Plantinga on kuuluisasti tehnyt todennäköisyysarvion jossa hän arvioi että oikein havaitseva ja oikein päättelevä eliö olisi epätodennäköinen luonnolliseti syntyväksi. Esimerkeillään hän valottaa asiaa nimen omaan evoluutioteoriaan viitaten. Hän näyttää että evoluutio voisi tuottaa hengissä selviäviä toimintoja joissa logiikka tai havainto on pielessä. Hän ei kuitenkaan anna näille todennäköisyyksille painoarvoja. Vaan hän antaa niille todennäköisyydeksi 50%.

Tästä lähtökohdasta "tietää erkkikin" että jos elementtejä on yli 1, on mahdollisuus pakosti alle neljäsosan. Plantingaa onkin moitittu siitä että hänen kaavansa antaa kovat painoarvot, vaikka hänen esimerkkinsä ovat kovin ekstreemejä. Ne kenties näyttävät että evoluutio ei välttämättä tuota hyvää havainnointia tai logiikkaa. Lisäksi hän ei ota huomioon esimerkiksi sitä, että joskus meillä voisi olla tae niin että tiedämme että emme havaitse oikein
1: Jos meillä on toimiva äly ja luulemme leijonaa kissanpennuksi, ja haluamme juosta tätä kohden mutta ruumiimme pakenee ja luulemme tätä lähestymiseksi [Plantingan oma esimerkki], voisi hän joka tapauksessa huomata että "lähestyminen ei toimi", koska äly toimisi hän voisi katsoa miten lähestyminen(oikeasti pakeneminen) pienentää kissanpennun kohtaamisen todennäköisyyttä. Tämänlaiset vaihtoehdot eivät sovi "joko meillä on tae ja saamme kaiken tiedon" tai "meillä ei ole taetta mutta luulemme että meillä on ja saammekin väärää tietoa" -universumit eivät ole ainoat. Arvioinnista puuttuu siksi jotain olennaisia ruuveja.

Jostain syystä hän ei tee laskukaavastaan kaavaa jossa olisi vain esillä olennaiset elementit, ja jolle voitaisiin hakea arviota, ja jossa tieto hankkii painoarvot tuloksille. Hän ei kuitenkaan myöskään osoita millään että todennäköisyydet ovat juuri 50-50, joka olisi se rationaalinen vaihtoehto ; Jos ne tiedetään jo, ei niitä tarvitse arvioida.

Tässä on hyvä huomata että Draken yhtälössäkin voidaan saada hyvin optimistisia arvioita vaikka elementtejä on hyvin monta. Syynä on se, että kertolaskuissa vaikuttaa olennaisesti se, minkälaisia lukuja niihin laitetaan. Plantinga ei tälläisestä perusta. Hän päättää arvot mielivaltaisesti.

"Jumalatodistuksissa todennäköisyysarviointeja käyttäen" onkin vielä kaiken lisäksi takana jotain muutakin.

Draken yhtälö arvioi todennäköisyyttä tietylle asialle. Plantinga taas ei laske todennäköisyyttä sille että on Jumala joka luo. Hän vain tekee todennäköisyysarvion vastapuolelle. Se, että tämä on pieni tarkoittaa hänestä Jumalan todistamista. Vastaava ajattelutapa on hyvin vallitseva ; Argumentin ideana on se, että jonkin asian väitetään olevan epätodennäköinen, ja perusteluna käytetään nykyisiä tietoja. Usein arviot tehdään Plantingan tapaan siten että niiden vakavasti otettavuus on hyvin kyseenalaista.

Mutta vaikka ne onnistuisivatkin, niissä on takana ongelma: Ne ovat parhaimmillaankin tietämättömyyteen vetoamista. Jumala -argumentaatiossa tämä ajatteluvirhe on Aukkojen Jumala. Sen henkeä voidaan varsin hyvin selventää Dawkinsin "Jumalharhan" kautta: "et ymmärrä miten jokin asia toimii, sillä ei ole väliä: Anna periksi ja sano että Jumala sen teki. Et tiedä miten hermoimpulssi toimii? Hyvä! Et ymmärrä miten muistot syntyvät aivoissa? Erinomaista! Onko yhteyttäminen häkellyttävän monimutkainen prosessi? Ihanaa! Älä vaan ala tutkia ongelmaa, anna yksinkertaisesti periksi ja vetoa Jumalaan." ... "Tuo mysteerisi meille, sillä meillä on niille käyttöä. Älä haastkaa arvokastatietämättömyyttä tutkimalla se selväksi. Tarvitsemme näitä loistavia aukkoja viimeisiksi Jumalan turvapaikaksi."

Tätä kautta on selvää että argumentti on huonoa perustelua koska se on (1) väärä kahtiajako, jossa vaihtoehdoiksi asetetaan vain nykytieto ja Jumala. Ja jossa toisen näkemyksen kritiikistä yritetään tehdä todiste, ilman että itse omalle asialle haetaan mitään todisteita ja (2) se on asenteeltaan epäreilu siksi että vain toiselle näkemykselle asetetaan todistamisen taakka, ja vain toisen näkemyksen epätodennäköisyys kiinnostaa vaikka tieteessä kiinnostaa selitysten paremmuus. Olisi siksi kyettävä vertailemaan kumpi näkemyksistä todella on parempi.

Mutta tämän lisäksi se on myös asenteeltaan antitieteellinen. Siinä missä uudet teoriat tuovat uutta tutkimusaluetta, lisäävät tutkittavien asioiden määrää, tämä näkemys niman omaan väittää tietyn alueen tutkimusta mahdottomaksi. Jostain syystä yleinen todennäköisyyslaskelmien arvioinnin tajuaminen näyttää olevan vaikeaa "Jumalan kovaäänisille ystäville". He eivät osaa välttämättä katsoa relevantteja elementtejä joiden kautta todennäköisyyksiä arvioidaan. He eivät osaa sitoa todennäköisyysarvioitaan faktoihin. Eivätkä he osaa ymmärtää todennäköisyyksien vertailun merkitystä. Kenties heille matematiikka on abstraktia ja eksaktia, eivätkä he siksi mieti sitä miksi todellisuutta tutkiessa on mietittävä "Garbage in - Garbage out" -asiaa. Sitä että jos laskuun laittaa vääriä ja epätosia numeroita, eivät vastauksetkaan ole todisteita.