Mikkihiiriskeptikot.

"Aku Ankka" -sarjakuvissa kohtaa aina silloin tällöin Mikki Hiiren, jonka näkemys järkevästä ajattelusta on mielenkiintoinen. Se liittyy vahvasti lauseeseen "Tähän on löydyttävä jokin rationaalinen selitys." Taustalla on henki, jonka mukaan omituiset asiat ovat ikään kuin auttamatta väärässä. Tässä on taustalla erikoinen, mutta yllättävän yleinen, skientismin erityistyyppi. He elävät maailmassa, joka on jo löydetty ja keksitty. Tätä kautta outo tarkoittaa sitä, että epätavanomaisen ratkaisun sijasta ratkaisun on oltava tavanomainen. Eikä näkemykset voisi muuttua.

Tässä asenteessa taustalla on vahva dogmaattisuus. Todellisuus ikään kuin oletetaan tiedetyksi ja tunnetuksi, eikä oppiminen ole enää mahdollista. Kummitukset eivät ole epärationaalisia siksi että niistä ei ole kunnon todisteita vaan siksi että ne ovat jotain jota ei voi missään oloissa todistaa, Siksi kummitteluilmiöt ovat heille varmasti ja automaattisesti jotain muuta kuin paranormaaleja olentoja ja niiden takaa on löydettävä jokin luonnollinen asia.

Tämänlainen asenne rakentaa oletukset todennäköisyyksistä. Tätä kautta mukana on itse asiassa Bayesilainen todennäköisyyskäsitys. (Tai oikeastaan sen väärinkäyttö.) Tätä kautta "mikkihiiriskeptikon" eli pseudoskeptikon maailmankuvasta syntyy kenties sisäisesti koherentti - onhan siinä petitio principii -rakenne jossa epätodennäköinen oletetaan ja epätodennäköiseksi määritelty hylätään epäuskottavana - mutta ei kovin kiinnostava, kokonaisuus. Asioiden todennäköisyydet on määritelty ilmaan. Ja älyllisen työn tehtävänä on vain keksiä se, miksi se ennakkokäsitys on oikein. Tätä kautta pseudoskeptikoiden asenne ei itse asiassa eroa dogmaattisten uskovaisten vastaavasta.

Usein tätä puolta ei huomaa ainakaan minun teksteissä lähinnä siksi että paranormaaleja ilmiöitä ei ole toistaiseksi ole saatu kunnolla kriittisen tutkimuksen alle. Sen sijaan "paranormaalin ystävät" ovat yrittäneet ajaa kaiken kriittisyyden poistamista. Tätä kautta olen usein yksityiskohdista hyvinkin samaa mieltä "mikkihiiriskeptikoiden" kanssa. Olemme samaa mieltä esimerkiksi Loch Nessin hirviöiden olemassaolosta. Tämä johtaa usein siihen että ei kiinnitetä huomiota siihen, miten asenteissa ja metodologiassa onkin hyvin suuria eroja. Tässä korostuu se, että oikean mielipiteen voi saada tuurilla, ja että tärkeää on myös se, miten tähän mielipiteeseensä päätyy.

Moni skeptikko sen sijaan pitää paranormaaleja ilmiöitä mahdollisina. Siksi he vaativat niistä todisteita. Esimerkiksi kyvystä katsoa kaivoa tai parantaa ihmisiä hanavedellä tai rukouksella, ei riitä että kertoo anekdootin, vaan katsotaan todella tapahtuuko näitä väitettyjä ilmiöitä kyseisten toimijoiden taholta tavallista sattumaa enemmän. Näin syntyy eräänlaisia "haastetilaisuuksia", joissa paranormaalin ystäville annetaan mahdollisuus onnistua. Ennen tätä onnistumista voidaan toki pitää ilmiöitä epätavallisina ja vaatia niiltä epätavallisia todisteita. Olennainen ero on siinä, että kunnon skeptikon lähestymistapa on lähempänä frekvenssitodennäköisyyden kautta ajattelemista ; Se tarkoittaa sitä että kun epätavalliset todisteet ilmenevät, on mielipidettä muutettava. Havainnot ovat osa systeemiä ja kaikki asiat voivat muuttaa todennäköisyysjakaumaa. Tämä ei tietysti tarkoita sitä että paranormaalia pitäisi pitää jotenkin fiksuna uskomuksena. Päin vastoin, niitä pidetään typerinä kunnes toisin todistetaan - ei automaattisesti ja lopullisesti typerinä, vaan nykyhetken tietojen mukaan todella epätavallisilta ja toteutuessaan mullistavina ilmiöinä. (OK. If that is right, it would be extraordinary. So please, show me it well. But before you do that, I am not holding my breath.)

Asiaa auttaa Saganin muistutus siitä että erikoiset väitteet vaativat erikoisen vahvat todisteet. Lause on kätevä, mutta "erikoislaatuisen" ilmiön määrittelyssä on selvästi paljon hajaannusta. Pseudoskeptikot pitävät Sagan -iskulausetta vahvistuksena omalle näkemykselleen, vaikka heillä näkemys onkin enemmänkin "Erikoiset väitteet eivät todistu edes erikoisilla todisteilla." Samoin pseudotieteilijöillä jotka vastustavat "Saganin slogania", käyttävät usein kulttuurisidonnaisuuden muotona, jolloin matkapuhelin olisi afrikassa varsin "extraordinary". -Missä on sen verran järkeä että jotta taikauskoisia rahtikultteja ei syntyisi, olisi syytä selittää toiminta että toiset eivät vain matki muotoa. Kuitenkin erikoisuus on kuitenkin suhteessa tieteelliseen olemassaolevaan tietoon -se on kenties rajallista, muutakaan kunnollista ei oikein ole - jolloin esimerkiksi matkapuhelin on kenties afrikassa kummallinen ja tuntuu taianomaiselta. Mutta ihmiskunnan tietovaraston mukaan tämä on selitettävissä, joten se ei ole extraordinary yhtään missään maapallolla.

Toki on myös sellaisia paranormaalien ilmiöiden kannattajia jotka eivät ensin kokeile ja tuota asialleen "kunnon kovia todisteita", sellaisia kuin vaikkapa fysiikka tuottaa valosta, tai mustista aukoista ja elektro magneettisesta säteilystä. (Jotka eivät kenties näy ihmissilmin, mutta joita voidaan ihan oikeasti tieteellisesti tutkia.) ja vasta sen jälkeen tulevat esiin. Ne, jotka ohittavat tämän tärkeän etsintä+todistamis -vaiheen, ja innostuvat aitojen skeptikoiden tarjoamasta "mahdollisuudesta" sellaisenaan ja vain tulevat julki "mahdollisuus" -käsissään ja vetoavat avomielisyyteen. Näitä todellakin on. Ja heillekin on nimi. Se on pseudotieteilijä.

Pseudotieteilijäkin on henkilö, joka usein myöskin lähestyy asiaa käyttäen apuna bayesilaista todennäköisyyttä ja määrittelee uskottavat ja epäuskottavat näkemykset eri tavalla. Tätä kautta heidän peruustelu metodinsa (metodittomuutensa?) on olennaisesti samanlainen kuin pseudoskeptikoilla. Mielipiteet ovat erilaiset, mutta ajattelu on yhtä huonoa. On oikeastaan sääli, että usein kysymys on kyllä-ei -tilanteesta, jossa jomman kumman mielipide on ikään kuin pakosti oikeassa. Tämä on suuri sääli.