Lajin synty

Kreationistien perusiskulause on, että Darwin ei olisi selittänyt lajien syntyä kirjassaan "Lajien synty". Kuitenkin teoksen pohjalle ja taakse voidaan nähdä lajiutuminen, joka eriyttää lajeja, eli yhdestä lajista tulee kaksi lajia jotka eivät enää lisäänny keskenään. Tämä on prosessi jota on havaittu tapahtuneeksikin.

Ja jos tätä mietitään selityksenä, niin näsäviisas voisi sanoa että Darwinin selitys koski juuri lajien syntyä. Ja että tästä olisi erikseen katsottava kysymystä siitä onko tämä selitys myös tosi selitys ja tieteellisesti perusteltu selitys. (Ja kenties jopa se, onko naturalistinen selitys sellainen joka vaaditaan joten olisiko selityksen puutekaan ongelma.)

Darwin ei selittänyt elämän syntyä, joten auki jääväksi ongelmaksi jäi vain lajin synty.

"Kuollut kirjain"

Satuin näkemään sivusilmällä islaminoppineen haastattelua, Suomen kielellä. Aiheena oli homoseksuaalien huono kohtelu monissa maissa joissa islam on valtauskonto. Tähän reagointina ei ollut asiantilan kiistäminen. Mikä on hyvä asia. Sen sijaan reagointina oli se, että korostettiin että monissa maissa homoseksuaalisuus on tosiasiassa kriminalisoitu tavalla joka edustaa kuollutta kirjainta. Että julkinen homoseksuaalisuus on se josta tuomiot yleensä tulevat. Koska ihmiset eivät stalkeroi toisiaan ja kerää aineistoa yleisesti, niin käytännössä homoseksuaaleilla ei ole mitään vaikeuksia.

Toki tässä on taustalla "jotain" jota voi pitää järkevänä. "Helsingin Sanomat" kirjoitti 11.8. 1966 siitä miten Suomessa 20-30 homoseksuaalisuutta koskevaa juttua vuodessa. Siihen aikaan homoseksuaalisuus oli rikollista. Siihen aikaan moni ei tiennyt homoseksuaaleista, osittain juuri siksi että vaikka homojen prosenttimäärä on kohtuu vakaa asia, niin näkyvyys ja tunnettavuus eivät ole rinnastettavissa. Jotta tilanne avautuisi ei pidä katsoa että homostelu on räjähtänyt. Pitäisi sen sijaan kysyä että montako kertaa julkisesta homoseksuaalisuudesta jäätäisiin Suomessa kiinni nykyään jos se olisi määritelty rikokseksi. Homot ovat aiemmin peitelleet toimintaansa enemmän. Ja kun ilmapiiri on avoin on muitakin tapoja tunnistaa ja tunnustautua homoseksuaaliksi kuin se että jää miestenkeskisestä panosta julkisilla paikoilla kiinni...

Mutta tästä huolimatta tämä islaminoppineen viesti oli jokseenkin erikoista. (Etenkin kun sen kuuli ihan suomen kielellä suomen televisiosta.) Ja vaikuttaa että toisien silmissä tätä asiaa on jopa katsottu positiivisesti. Itse näen että tässä korostuu muutamakin asia (1) Julkinen homoseksuaalisuus on joka tapauksessa kielletty ja asian korostaminen vain makuuhuoneisiin ja privaattiin on enimmäkseen silmänkääntötemppu. (2) Stalkeroituminen nojaa enemmänkin kansalaisten passiivisuuteen, jos sellaisia olisi enemmän ongelmat nousisivat pintaan. Tämänlaiset asiat taas ovat erilaisen populistisen mekastuksen avulla nopeasti muotiin saatavia asioita.

Näkisin että yksi tärkeimmistä medialukutaitoa koskevista asioista onkin se, että tämänlaisten kiemurtelujen läpi osataan katsoa. Sillä nykyään kaikki kulkee PR -filtterin läpi. En puhu poliittisesta korrektiudesta vaan siitä että myös ja varsinkin poliittisesti epäkorrektit tahot ideologiapesevät sanomisiaan.

Tämä on tärkeää siltäkin kannalta että jos katsotaan mitä tahansa kansanmurhaa, niin niiden tekijät ovat kiistäneet ja vähätelleet niitä. Kansanmurhan tekijät ovat korostaneet että he ovat olleet "niitä todellisia uhreja". Ja valkopesua tehdään myös toiseen suuntaan. Kun Ruandan kansanmurhan kohdalla media puhui "kansanmurhaa muistuttavista" piirteistä, tätä tehtiin sen vuoksi että ihmisoikeussopimuksissa on pykäliä jotka velvoittavat puuttumaan ulkopoliittisesti suvereenien toisten maiden asioihin jos kyseessä on kansanmurha. Kun asiaa ei kutsuta kansanmurhaksi kierretään tätä kohtaa. Ei tarvitse tehdä mitään.

Mitä enemmän tekosyitä ja kiemurteluja, sitä epäilyttävämpää. Mitä enemmän aihetta vältellään, mitä enemmän sitä kiistetään ja mitä enemmän asiantilan olemassaolon tunnustamisen jälkeen vähätellään (prosessin edetessä) niin sen pahempi. Sitä enemmän tästä ideologiasta pitäisi hyvyyden nimessä tulla "kuollutta kirjainta".

Pieni ajatus ; Seliselibaatti

Joskus keskustelu menee hiustenhalkomiseksi. Joskus siihen on tarvettakin. Jouduin pieneen keskusteluun jossa ihmiset moittivat siitä että puhuin "pakkoselibaatista". Heistä käsite oli ristiriitainen koska selibaatti tarkoittaa tahdonalaista päätöstä olla ilman seksiä. Mielestäni "pakko" -etuliite on nimenomaan tämän vuoksi tarpeen. Että tiedotetaan täydennyksestä.

Tätä miettiessä tuli kuitenkin toinen, omituisempi, ongelma. Mitä tehdä jos haluaa puhua yhdellä käsitteellä ihmisistä jotka eivät saa seksiä vaikka haluavat? Näyttää siltä että yleistä käsitettä tähän ei ole.

Itse asiassa itse voisin nähdä että olisi olemassa laaja "siveys" -käsite joka kattaa tahdonalaista seksittömyyttä. Se kattaisi laajakirjoisesti harvaseksisyyttä, seksittömyyttä että jonkinlaista etiketinmukaista käyttäytymistäkin. Ilman seksiä vastentahtoisesti jäävät eivät ole kuitenkaan kovin hyvin tämän termin mukaisia.

Sitten voidaan ajatella että on aseksuaaleja jotka eivät halua seksiä. He ovat jossain määrin selibaatteja. Mutta käsite on tarkempi joten on kenties syytä käyttää tätä koska se on eksaktimpi. Selibaatti ei ole väärä ilmaisu, mutta aseksuaali kuvaa tilannetta paremmin. Tästä ihanteesta voidaan jopa päätellä että jos selibaatti -sanaa ehdottomasti tarvitaan se viittaa juuri niihin joilla on seksuaaliset halut mutta jotka elävät ilman seksiä.

Käsitteellisesti hankalin sitten on se selibaatti. Käsitteen ympäristö on siitä vaikea että on hankalaa nähdä missä määrin se on todella vapaaehtoista. Esimerkiksi historiallisen painolastin kautta voidaan muistaa että monessa aatelisperheessä nuorempia lapsia lähetettiin luostareihin jossa taas komennettiin selibaattiin ideologia edellä. Tottelevaisuus ja kuuliaisuus on jossain määrin hankala aihe aina kun käsitellään vapaasti valintaa. Selvästi tässä on tilaa manipuloinnille. Joten kenties selibaatissa onkin eivapaaehtoisia konnotaatioita.

Jos pakkoselibaattia ei siis saa käyttää niin mikä käsite sitten sopisi? En ole keksinyt muuta kuin "lassukan". Joka tietenkin viittaa Henry Laasasen ajatuksiin siitä että naisten seksuaalinen valta pakottaa jonkun elämään ilman seksiä. Ja tämän "alempitasoisen miehen" ympärille on kehitetty vahva "uhrina olevien miesten diskurssi". Joten rassukka+Laasanen=lassukka. Tämä tosin tuntuu kuvaavan leimallisesti nimenomaan miehiä. (Mikä on omituista koska käsite on uussana eikä mikään vakiintunut termi.) Joten millä helvetin sanalla minä sitten saan viitata pakkoselibaatteihin?

Uskon Jumalaan, mutta haluan tehdä syntiä?

Melko usein törmää ihmisiin joiden mukaan ateisteja ei ole olemassa. Jokainen ihminen on siis pohjimmiltaan homo religiosus, ja ateisti pettää itseään tietäen pettävänsä itseään.

Sen jälkeen kerrotaan että ateistit taistelevat Jumalaa vastaan koska he haluavat tehdä syntiä. Koska ilman Jumalaa ei ole mitään syitä torjua rasismia ja eugeniikkaa ja abortteja muuta mikä liittyy ateistiseen evolutionismiin. Koska ilman Jumalaa ihminen voi elää haureudessa, eli rikkoa avioliittosäädöksiä vastaan olemalla irtosuhteissa, susiparina tai samaa sukupuolta olevien kanssa.
1: Mikä on kiinnostava ajatus, koska sen mukaan jos otamme jonkin vuoden ennen evoluutioteorian suosiota, niin emme löytäisi esimerkiksi kristityistä maista orjuuden kannattamista tai rasismia, emme edes etelävaltioista. Samoin emme törmäisi moniavioisuutta aktiivisesti ajaviin teisteihin suurilla suolajärvillä..

En vain ymmärrä että miten tämä olisi mahdollista. "Uskon että Jumala on olemassa mutta en halua joutua helvettiin, joten teeskentelen että Jumalaa ei ole. Ja sen jälkeen voin tehdä mitä vain." Ei ihminen tällä tavalla ajattele.

Prosessi on itse asiassa niin uskomaton, että en ymmärrä miten järkevä ihminen voi uskoa että tämänlainen esitys olisi argumentti ateismia vastaan. Ehkä nämä ihmiset luulevatkin että kaikki ihmiset ovat yhtä kognitiivisesti rajoittuneita ja tampioita kuin he itse. Josta päästään siihen jännittävään pelkoon siitä että entä jos nämä tampiot ihmiset ovatkin oikeassa?

Erityisestä lähteestä tullut tieto

Stefan Tallqvist on tietyssä määrin kontroversiaali hahmo Suomessa. Hän on saanut näkemystä sitä kautta että hän on ollut aikanaan kiinnostunut Uri Gelleristä. Sittemmin hän on uppoutunut "Urantia" -kirjaan. Otan häneen tässä kantaa koska hän blogasi kommentistani. Jossa oli mainintoja muun muassa Lakatoksesta.

Tallqvist ei, vaikka hän korostaakin tieteilijän ja osaajan statustaan, näyttänyt täsmentämisen jälkeenkään ymmärtävän kommenttiani. Kommenttiani joka kaiken kaikkiaan koski
* Esimerkkejä apunaan käyttäen sitä mitä Popperin falsifikationismi on tai ei ole. (Jonka voi sitten asettaa kontrastiksi sen kanssa mitä Tallqvist ja hänen blogauksessaan kommentoineet ovat sanoneet falsifioinnista. Joka on tilanteesta ja kohdasta riippuen "sinne päin" tai "täysin päin persettä". Joka on merkittävää jos kommentoinnin aiheena on falsifiointi ja sen periaatteet.)
* Ja miten kognitiivinen dissonanssi on argumentti ja missä muodossa se ei ole argumentti. Ja miten tuo liittyy siihen että joku ylläpitää teoriaa joka (a) ei ole falsifioitavissa (b) on falsifioitu mutta sitä kannatetaan yhä.
+ Ja tuossa yhteydessä otin tähän esiin muita versioita joissa mainitsin Lakatoksen ja Quinen, enemmän oman mielipiteen ilmaisuna. Mutta olen tottunut tähän.

Otin tässä avuksi enemmänkin sen mitä Tallqvist on ansiokkaasti sanonut omassakin blogauksessaan aiemmin. "Itse aihe, siis tuonpuoleinen, on kaikessa monitulkintaisuudessaan kovin mielenkiintoinen. En myöskään ole sitä mieltä, että ”henkimaailman asiat” pitäisi pudottaa tutkimuksen ja tieteen ulkopuolelle. Päinvastoin: tiede ei saa rajata mitään aiheita ulkopuolelleen. Aihe kuin aihe voi olla tiedettä - menetelmät voivat sitä vastoin olla tieteellisiä tai epätieteellisiä." Huomautan että tämä vaihtoehto on hyvä, siinä ytimessä on se että on voitava tehdä tutkimusohjelmia jotka kartoittavat asioita. Riippumatta siitä paljastuvatko ne lopulta tosiksi vai epätosiksi. Ei voida vain sulkea silmiä vaihtoehdoilta ja mahdollisuuksilta. On tutkittava avomielisesti. Joka tarkoittaa sitä että se mikä lopulta paljastuu virheeksi tai valehteluksi on annettava mahdollisuus todistaa itseään muuksi.

Tämä toki  kontrastoituu vakavasti sen kanssa mitä Tallqvist sanoi "Nykyään esim. lehdistö näyttää seuraavan Lakatos mallia ("Lakatos' model"). Jos ymmärrän asiaa hieman kärjistäen, hän antaa luvan filosofeille ja tiedemiehille "valehdella", koska hänen mielestä yhteiskunta toimii silloin parhaiten. Hän luopuu filosofian ja tieteen ideaalista pyrkiä totuuteen? Tämä tarkoittaa että kansalle voi kertoa van yleisesti hyväksyttyjä standardimalleja, vaikka tiedemiehet tietävät että niissä on puutteita tai suuriakin virheitä, ns. "conventional consistency". Minä etsin vastausta siihen, miten analysoida hyväksyttävällä tavalla tekstiä, jolle ei löydy kirjailijaa ihmisten joukossa ja jonka teksti kääntyy koko ihmiskunnan puolen. Mutta joka kertoo että ensisijaisesti tuulisi käyttää ihmisille tuttuja lähteitä ja ilmaisuja, esim.: The Urantia Book".

Lakatos on tässä käsitelty vähintään yhtä virheellisesti kuin falsifiointinäkemys siinä blogauksessa johon kommenttini oli asetettu. (Ja ei. Minusta asiantuntevalle ei tarvitse vääntää rautalangasta joka ikistä mutkaa. Tottakai ymmärtävä ja asian hallitseva ihminen osaa käsitellä konsepteja oikein. Ja ymmärtää tähän liittyvän kohtuullisen yksinkertaisen esityksen jossa on vieläpä yksinkertaistavia esimerkkejä apuna sen lisäksi että käytetään niitä elementtejä, kuten modus tollens -perustelurakenteen mainitsemista, joiden tulisi yksinään riittää.) Lakatos ei sanonut että on hyvä että tiedemiehet valehtelevat. Hän sanoi enemmänkin että on hyvä että rakennetaan tutkimusohjelmia. Ja asia vain on enemmänkin niin että tutkimusohjelmat eivät kumoudu falsifiointitilanteissa. Anomaliat eivät kaada teorioita. Sen sijaan tiedemiehet käytännössä paikkaavat teorioitaan erilaisilla ad hoc -oletuksilla. Näin teoriasta tulee sisäisesti ristiriidaton. Mutta se myös menettää tutkimusvoimaansa. Teoriaa ympäröi elementtejä jotka suojaavat kritiikiltä mutta joka ei tehosta tutkimusta. Teorioista tulee lopulta niin ympäripyöreitä ja epäselviä että ne eivät ennusta mitä kannattaa etsiä mistäkin

Itse asiassa voisin huomauttaa että Tallqvistin käyttämällä "Kuhn vs. Popper "-tyylisellä otsikoinnilla on kirjoitettu teksti joka esittelee Lakatoksen ajatuksen paljon paremmin ja tiiviimmin. Lainaan siitä tähän kohdan joka kertoo oleellisemman. "Lakatos suggested that in science, a ‘theory’ is really a succession of of slightly different theories and experimental techniques developed over time that all share a common hard core; such a collection he named the research programme. Scientists working within a given research programme shield the core from falsification with a protective belt of auxiliary hypotheses. The question of whether a worldview is true of false is replaced by the question of whether a research programme is progressive or degenerating. A progressive research programme is characterized by growth, prediction of novel facts and more precise predicitions etc. In contrast, a degenerative program is marked by a lack of growth; its auxiliary belt does not lead to novel predicitions that are later verified."

Kun Tallqvistilta todella tulee lausuntoja kuten Ilkka Niiniluodon kohtelu seuraavalla lausunnolla "Mutta ei tiede, eikä uskonnot, ole vielä pääset sille tasolle että voisi tosissaan tukia jos tietty kirjallinen teos on peräisin ihmiskunnan ulkopuolelta, kuten Urantia-teksti. Oikeaoppinen tiedemies puhuu heti Sci-fi kirjasta, tieteiskuvitelmasta. Muita vaihtoehtoja ei useimmiten edes haluta pohtia, vaikka kaikki jo tietävät että olemme eräs puhekykyä omaava eläinlaji avaruudessa." Tästä voidaan päätyä miettimään sitä että mitä tieteenfilosofia sanoo tilanteesta jossa tämänlainen vaihtoehto on tarjolla. Urantia -kirja tai sen torppaaminen ei kiinnosta minua, joten otan tässä käyttöön periaatteita. Niiden noudattamalla voidaan sanoa onko Urantia tieteellinen tutkimusohjelma ja onko näkemys Urantian erityislaatuisesta luonteesta todennäköinen. Näkökulmani on juuri se että Urantiaan ei lyödä a priori leimaa. Sitä ei oteta vakavasti eikä sitä oteta vääränä muuta kuin a posteriori -tyylisten induktioiden kautta.
1: Nämä ovat kaksi hieman eri asiaa, tieteenfilosofian perusteet sisäistänyt ymmärtänee kohtuu helposti kummasta on kysymys milloinkin. Popperin ja Lakatoksen nostaminen tässä esiin toimi kätevänä apuvälineenä. Etenkin kun Tallqvist on tehnyt asiaan oman kommentaarinsa joten niihin reagointi on "avannut" tämän viestin sisällön tarvitsemat taustatiedot..

Mitä jos joku esittää että jokin kirja sisältää ihmiskuntaa parempaa tiedettä?

Tieteenfilosofit ovat joutuneet itse asiassa ajatuskokeissaan toistuvasti ottamaan kantaa tämänlaisiin asioihin. Suurin syy on kristinuskon suuri vaikutus kulttuurissa. Sen pääteoksen kerrotaan olevan erehtymättömän tahon tuottamaa tietoa. ; Samoin meillä on ollut avaruusolentoihin liittyvää keskustelua johon tieteenfilosofian puolella on reagoitu. Samoin kuin tieteenfilosofia ei ole vieras senkään kysymyksen kanssa että onko Nostradamuksen ennustusten tulkinta tiedettä vai ei. Ja miksi.

Jos lähdetään väitetasolta, voimme helposti huomata että Urantian kerrotaan olevan erityisestä lähteestä. Lähde ei siis ole ihminen.
1: Tämä alkuperäväite on jotain josta voimme kysyä että onko tästä suoraa tieteellistä tietoa. Tässä on monta vaihetta.
     1.1: Aivan karkeimmalla tasolla voimme kysyä että mistä ja miten kirja on ilmestynyt. Meillä on tietoa siitä miten kirjat yleensä syntyvät. Ihmiset kirjoittavat ne. Ja kirja ei ole edes mikä tahansa prosessi. Ihmiset joutuvat opettelemaan lukemaan ja kirjoittamaan erikseen. Kirja on siis kulttuurisidonnainen keksintö. Tämä on perusta josta tiedämme mikä on tavallista ja mikä on epätavannomaista. Tämä ei osoita Urantiaa mahdottomaksi. Tämä vain kertoo mikä on todennäköisempi selitys. Urantia -kirjan kannattajatkin tunnustavat että Urantia on teoksena epätavanomainen. Joten todennäköisyysargumentilla on tässä mielessä eimaaimankuvallinen perusta. ; Tämä johtaa siihen että meillä täytyy olla jotain tietoa siitä että kirjan alkuperälähde ei ole ihminen. Jos tälle ei löydy erityisiä todisteita tämä ajatus on yksinkertaisesti tyhmä. Urantian yliluonnollisuus on väärin kunnes toisin todistetaan. Tallqvist toki uskoo tuoneensa nämä todisteet. Joten tässä ei varmasti ole niin suurta ongelmaa hänen puolellaan. Mutta katsotaan asiaa tarkemmin.
       1.1.1: On hyvä katsoa miten "Urantia" -kirja olisi voitu saada haltuun. Teoriassa kirja olisi voitu napata satelliiteilla ulkoavaruudesta. Tämänlaista lähdettä olisi vähintään hyvin vaikeaa väärentää joten se olisi hyvin uskottava. Samoin teos olisi voitu saada havaitun avaruusaluksen ja sen avaruusolentojen avulla. Se ei ehkä olisikaan kirjoitettu ihmisten kulttuurin kielellä, ei englanniksi, kiinaksi, suomeksi. Urantia, kuten muutkaan tahot eivät kuitenkaan näytä tältä. Niiden alkuperä näyttää siltä että viesti on saatu "sillei telepaattisesti". Joka taas näyttää menetelmänä eikirjoittajatahon kannalta ällistyttävän paljon siltä että "tyyppi laittaa silmät kiinni tai sulkeutuu kammioonsa ja kirjoittaa mitä mieleensä juolahtaa". Tämä tarkoittaa sitä että prosessi on helposti väärennettävissä. Joka vähentää sen uskottavuutta huomattavasti.
       1.1.1.1: On yksinkertaisesti hyvin omituista esittää että on avaruusolentoja joilla on käytössä teknologia joilla voi mikrohallita ihmisten aivoja ja jotka voivat jotenkin kääntää oman kulttuurinsa kielen suoraan meidän lajimme aivotoiminnan avulla siten että käännös on sekä englannin kieltä että vastaa tätä alkuperäistä viestiä. Etekin kun tämä yhdistyy siihen että tämä sama supertekninen yhteisö ei kykene lähettämään diplomaattia tai ulkoavaruudesta tulevaa signaalia jonka ihmiset ottaisivat kiinni ulkoavaruudsta vaikka niillä avaruusradiotieteellisillä asioilla joihin Tallqvistilla on aivan oikeaa tieteellistä osaamista. Ja Urantiasta ei ole edes toisistaan riippumattomia vastaanottajia. Miksi tätä kopiota ei ole lähetetty vaikka kymmenille tuhansille muille ihmisille? Miksi ei useammalle? Kun täsmälleen sama viesti ilman kirjoitusvirheen kirjoitusvirhettä pukkaisi samanaikaisesti ympäri maailmaa olisi asialla ihan erilaatuinen näyttö. Tallqvist ei ole tietääkseni panostanut siihen miten hän on varmistanut että Urantia -kirjan sisältö vastaa Urantia kirjan lähettäneen supertieteellisen kulttuurin alkuperäistä viestiä. Hän ottaa otettuna että kirja kirjoitetaan henkisesti ja muut kanavat eivät ole käytössä. Jonka hän on ilmeisesti päätellyt muuten kuin post hoc siitä että "kun Urantialaiset ottavat yhteyttä vain tällä yhdellä tavalla" Kun lähetysongelma, kielenkäännösongelma ja muu ovat esteitä joiden ohittaminen johtaa johonkin jota on helppoa feikata on selvää että Urantialla on syviä tieteellisiä ongelmia ratkaistavanaan. Niihin kaikkiin on miellyttävää saada vastaukset Tallqvistilta. Koska hän on tutkinut asiaa niin kauan, hänellä luonnollisesti on ne kehitelty. Eihän hän muuten esittäisi asiaa niin vakavissaan.
2: Tallqvist arvostaa kuitenkin sitä mitä hän kutsuu "verifioinniksi". Ja tässä hän ei tarkoita sitä että verifioidaan "Urantia" -kirjan lähde. Sen sijaan hän tekee sitä mitä Nostradamuksen tulkitsijat ja Raamatun tulkitsijat ovat tehneet kauan. Eli ottaneet kirjan lausumia ja sovittaneet niitä erilaisiin tapahtumiin. Tallqvist vain pitää aiheenaan tiedettä. Vastaava "henkiset symboliikkamme ennustavat tulevia tieteen teorioita" on jotain joka on yleistä myös tiettyjen buddhalaisten joukossa. Kristityt ja Nostradamuksen seuraajat ennustavat yleensä tulevia poliittisia tapahtumia sen sijaan että käsittelisivät sitä mikä paradigma nousee seuraavaksi muotiin. Mutta keinot tässä ovat samanlaisia. Kun viesti on monitulkintainen kysymys ei ole siitä että "riimi joko sopii tai ei sovi" vaan siitä että "miten riimi sovitetaan". Tämä ei ole tiedettä ja verifiointia. Tämä on tulkinnansovittamista jossa monimerkityksellisyyden monimerkityksellisyys kielletään. Monimerkityksellisyys on kuitenkin kielen ominaisuus. Ja erityisesti sen kielen jota Urantia -kirja jostain syystä on päättänyt käyttää. Lopputulema on vähän sama kuin niillä joista "Raamattu" kertoo tieteelliset totuudet ; Oikea tulkinta jakeelle löytyy yllättävän helposti sen jälkeen kun joku oikea tiedemies ensin työläästi etsii sen oikean tieteellisen teorian. Mutta jostain syystä tämä oikea tulkinta ei ole niin ilmiselvä että sen avulla voitaisiin tuottaa nopeasti ja halvasti hirveitä määriä tutkimuksia jotka paljastaisivat nämä teoriat ensin. Tulkinta menee aina yhteen suuntaan. Raamattu ei löydä paradigmoja mutta heti kun paradigma on vakiintunut, joku selittää miten se on yhteensopiva Raamatun kanssa. Tämä ei ole tiedettä tai verifiointia. Tämä on uskonnollista termiensovittelua ja saivartelua.
    2.1: Urantia -kirja voisi tehdä asiat toisin. Oma nyrkkisääntöni on se, että jos joku väittää että hän on kohdannut avaruusolentoja jotka ovat meitä teknisesti ylivoimaisempia, en kysy ensimmäisenä että mikä avaruusolentojen kanta on sielun olemassaoloon ja maailmanrauhaan. Koska nämä viestit ovat helposti kenen tahansa humanistin ja leppoisan kylähullun ulottivilla. Ensin pyydän että nämä avaruusveljet antavat ennakkotietoja. Ratkaisu Riemannin hypoteesiin on hyvä. Tai jos matematiikka ei kiinnosta avaruuden idän kolmea tietäjää niin heillä on vähintään hallussaan teknologiaa joista jopa heidän rikkaimurinsa vastine on meille kuin suureellisinta hifiteknologiaa. Tunkee vaan sitä läjän mukaan niin johan on uskottavuus eri linjoilla. Toisaalta he voivat tuntea fysiikan sääntöjä ja tuottaa helposti paradigmanmuutoksen jos toisenkin.
     2.1.1: Joku voi selittää että olemme niin jäljessä että emme voi ymmärtää. Tosiasia on toinen. Olen käyttänyt tässä vertausta omasta fysiikastamme ja keskiajan ihmisistä. On totta että esimerkiksi Newton kehitti matematiikkaa ja tieteitä. Ja usein oli niin että Newtonilla oli fysikaalinen ongelma jota hän ei voinut lähestyä sen ajan matemaattisella osaamisella. Joten hän kehitti parempaa matematiikkaa. Tämä johtaa siihen että voimme opettaa sekä matematiikan että sen tieteen sen jälkeen. Opetettavaa on enemmän joten paradigmojen luominen on entistäkin helpompaa. Ja asiaa pahentaa se että jos avaruusolentojen tiede olisikin todella super hienoa niin paradigmanmuutokseen riittäisi pienikin tiedonmurunen. Itse olen leikitellyt sillä miten minä menisin menneisyyteen. En minä siellä tarvitsisi koko nykytiedon arsenaalia. Jo se että esittelen derivoinnin ja integroinnin ja Newtonin ensimmäisen ja toisen pääsäännön. Niillä pääsisi jo pitkälle edistämään kulttuuria. Ei ole uskottavaa että kylähullu saisi aikaan totaalisen tieteenmuutoksen yksinään joten avun saaminen olisi hyvin paljon uskottavampaa. Ainut ongelma tälle on kielellinen. Mutta Urantia -kirja on kiertänyt tämän kieliongelman koska meillä on kyseinen teos ihmisten osaamalla kielellä. Jos käännösongelmaa ei olisi heillä ratkaistuna niin silloin teos näyttäisi Woynichin manuskriptilta. (Jonka dekryptaaminen ja sisällön paljastuminen Einsteinin suhteellisuusteoriasta todistaisi minulle riittävällä tasolla että viesti sisältää jotain ennakkotietoja tieteeseen nähden eli sen kirjoittajalla on ollut omituinen ja harvinaislaatuinen pääsytieto sen ajan tiedeyhteisön ulkopuolelle.)

Näkemys on siis hyvin epämääräinen. Tieteellisestä verifoinnista on turhaa puhua. Kysymys on tulkinnoista. Tallqvist tarjosikin jopa omaan blogiinsa, siihen minun kommenttiin vastaavaan blogaukseensa, jotain joka näyttää juuri tutkimusohjelman suojaamiselta. "(1109.3) 101:4.2 Mankind should understand that we who participate in the revelation of truth are very rigorously limited by the instructions of our superiors. We are not at liberty to anticipate the scientific discoveries of a thousand years. Revelators must act in accordance with the instructions which form a part of the revelation mandate." Eli kun teorian ongelmat johtavat siihen että teoria suojataan kritiikiltä ja samalla vähennetään keinoja joilla Urantia -kirjan ylimaallisuyus voitaisiin verifioida. (Yllä onkin hyvin monta esimerkkiä siitä miten tämä voitaisiin suoraan verifioida. Ja Tallqvist suojautuu niiltä mutta tavalla joka ei luo uusia tutkimussuuntia vaan jotain jotka on enemmän otettava "mahdollisuuksina" kuin jonain joka verifioidaan saati falsifioidaan.)

Tämän tyylinen vastaus muutoinkin on siitä erikoinen että myös kristityillä näyttää olevan kova tapa sekoittaa siteerauksen tarkkuus näkemyksen tarkkaavaiseen ymmärtämiseen. On toki ymmärrettävää jos siteerataan tutkijaa, teosta ja sivua. Mutta Raamatun kohdalla jokainen jae täytyy markkeerata erikseen. Tallqvistin Urantia -lainaukset ovat samaa rataa. Siteerauksen tieteellisyys ja täsmällisyys ei kuitenkaan nouse sillä että kerron että millä rivillä se mainitulla sivulla oleva lause on. On järkevämpää keskittyä sisältöihin.

Toki tämä ei todista että Urantian yliluonnollinen lähde olisi mahdoton. Sen sijaan se on epätieteellinen. Viittaan tässä siihen mitä Tallqvist itse sanoi ja jonka auliisti tänne lainasin. Eli mikä tahansa aihe voi olla tutkimusohjelma eli tieteentekoa. Kunhan sen menetelmät ovat tieteellisiä. Tallqvistin tapa sovittaa Urantiaa tieteen löytöihin kertoo saivartelevia "voi olla" -tarinoita Urantian tiedeosuvuudesta. Se ei verifioi yhtään mitään sellaisella tavalla jota tieteelliseksi on sanottu. Tämän syvin todiste on siinä että vaikka Tallqvist on - kuten hän mielellään usein korostaakin - myös ihan oikean tieteen tekijä, ja hän on panostanut kirjan puolesat todistamiseen hyvin monta vuotta aikaa, hän ei ole saanut sen avulla tehtyä yhtään ainutta paradigmanmuutosta. Jos Urantia kertoo tosikuvia maailmasta on hämmästyttävää että näin ei ole.

Toki Urantian tekijöillä voi olla tieteenfilosofia ja tieteenteko paremmin hallussa. Mutta Urantia -kirjan tulkitsijoilla on tulkintatapoja. Ja näitä voidaan arvioida. Nämä menetelmät joko ovat tieteellisiä tai eivät ole. Tallqvist mielellään viittaa titteleihinsä ja siihen miten hän on puuhastellut kauan aiheen parissa. Hän on tunnetusti myös utelemassa lähes ovelta-ovelle myyjän innokkuudella yhteistyötä jokaisen halukkaan ja eihalukkaan kanssa. Ja pitää tätä halveksimiaan riviskeptikoita älykkäämpien vaivaamista tärkeänä asiana. Kieltäytymiset hän kokee mielellään siten että hänen argumenttinsa ovat niin kompleksisia että niihin ei jää aikaa. Sen verran vihjaan että Tallqvistin spesiaalius ei ole keskittynyt Urantian kaltaiseen tilanteeseen. Hän ei tässä lue avaruuden radiohälyä vaan jotain kirjaa joka on mahdollisesti siirretty ajatuksen voimalle ja ihmiskielellä kirjoihin ja kansiin. Näin ollen hän toimii tässä alansa ulkopuolella ja vertautuu valistuneeseen maallikkoon.

Yhteenveto.

Kaiken kaikkiaan huomautan että olen tässä lähinnä asettanut tieteenfilosofiapohjaisen lähestymisen siihen miten suhtautua jos ottaa vakavasti sellaisen vaihtoehdon että Urantia tai jokin muu teos on täynnä nykytieteen ylittävää tietoa maailmasta. En ole torjunut tätä vaihtoehtoa lähtökohtaisesti vaan ottanut empiiris-induktiivisen lähestymistavan.

Tätä asiaa voidaan lähestyä tieteellisenä tutkimusohjelmana. Tässä on kysymyksiä ja kantoja joita voidaan tutkia. Jos näitä mahdollisuuskia torpataan ja sanotaan että ne eivät ole relevantteja ja niiden mitättömyyttä korostetaan, on Urantia -kirjan hienous yhä vähäisempää ja vähäisempää. Jokainen tutkimusohjelma joka ei ole relevantti vaikka voisi on askel kohti ad hoc -selitysten suojaverkkoa jossa ei ole kysymys totuudesta eikä edes tutkimusohjelmasta. Vaan siitä että saivarrellaan jotta maailmankuvalle rakas yksityiskohta selviäisi kritiikistä naarmuitta. Tämän kohdalla ei voi sanoa muuta kuin että kognitiivinen dissonanssi on validi muistutus siitä mistä tämänlaiseen asiaan uskomisessa on tälläisessä tapauksessa kyse.

Samalla muistutan että Urantia-kirjan kirjoittajalähteiden tulo maahan näyttävästi avaruusaluksilla falsifioisi karusti tämän näkemykseni. Ja muutekin. Tämä blogaus on täynnä haasteita joiden tullessa vastaan kantani Urantiasta tai muista vastaavista ylimaallisista tiedoista muuttuisi. Olen agnostikko, ei minua tämänlaiset asiat suuntaan tai toiseen niin hirveästi järkyttyisi. Avaruusolentojen olemassaolo ei uhkaa mielenrauhaani. Paitsi jos he ovat olemassa tavalla joka osoittelee minua vaikkapa sillä em. rikkaimurilla jossa on supertehokas lasersäde.

En näe miten Urantia -teoria olisi Tallqvistin kannattamassa muodossa falsifioitavissa joten en edes yritä falsifioida sitä. Sen sijaan sanon että se näyttää olevan hyvin huono ennustovoimaltaan että se on pitkän yrittämisen vuoksi paljastunut huonoksi tutkimusohjelmaksi. ; Tallqvistin kaltainen osaaja saa kyllä hyvällä tutkimusohjelmalla kyllä julkaisuja ripeään tahtiin. (Tosin vakuuttavampaa olisi jos joku kaltaiseni oikeasti puolihullu saisi samat tulokset aikaiseksi.) Teos jossa ei ole ennusvoimaa ei voi "verifioitua". Näkemys jota ei voi falsifioida ei korroboroidu. Ja ei siksi ole edes väärä vaan paskanjauhantaa. Ja näiden puutteiden kombinaatio johtaa teorian konfirmoimisen mahdottomuuteen. Ja kun näitä ei ole käytössä on hyvin vähän sellaista mitä yleisesti pidetään tieteenä.
1: Tässä mielessä Tallqvistin tapa ei täytä verifioinnin, falsifioinnin eikä minkään muunkaan mukaisia periaatteita. Se ei toisin sanoen hanki tietoa millään empiiris-induktiivisen lähestymistavan mukaan. Jäljelle jääkin vain kielellinen kikkailu. Jolla on enemmän sukua klassisessa esiempiristisessä maailmassa. Tallqvistin perustelu on siis esitieteellistä sanan täydessä merkityksessä. Tallqvist ilmeisesti uskookin Urantiaan sillä samalla millä jokainen omaan pyhään kirjaansa uskova fanaatikko tekee. Eli selittämällä miten todellisuus ei ole ristiriidassa tämän kanssa. Joka on karkeasti sitä että tutkija valehtelee jotta hänen lempiteoriansa ei kumoutuisi. Ja koska kaikki tietekin tekevät niin niin tämä on Lakatos -henkisessä mielessä merkki siitä että Urantia on hiipuva tutkimusohjelma. Joka on lannistavaa kun otetaan huomioon miten vähän tuloksia Urantia -tutkimus on tuottanut. Ei Nature tai muut tiedejulkaisut pullistele Urantiantulkitsijoiden tekemistä tieteellisistä löydöistä. Ei ole koskaan aiemminkaan tehnyt. Ja tämä tutkimusten puute on ollut sitä huippuaikaa. C-mon että tällä pohjalla pitäisi ottaa asia vakavasti!

Jäljelle jää vain työkalupakki joka on tuttu Nostradamuksen ja Raamatun tulkitsijoiden kanssa puuhailuista. Ja näiden epätieteellisyys on ilmiselviö. Sillä olipa aihe mikä tahansa, menetelmät ja lähestymistavat kertovat onko asia tiedettä vai ei. Kenties ongelma on itse Urantiassa. Mutta aivan ilmselvästi ongelma on ainakin Tallqvistissa. Minun ei tarvitse edes osata Urantiaa syvällisesti voidakseni sanoa tämän. Sillä Tallqvistin metodiikka kertoo kaiken tarvittavan. Ja jos Tallqvist on hokenut Niiniluodolle Urantian jakeita tällä metodiikalla niin ei ole ihme jos Niiniluoto on tullut samaan johtopäätökseen kanssani. Sillä tieteenteko ei ole sitä että "otetaanko kosminen viesti vakavasti vai ei" vaan siitä millä menetelmillä kaikkea tutkitaan. Ja onko esimerkiksi jokin kirja näiden periaatteiden varasas "kosminen viesti" vai "puliveivarin höpinää".

Luciferinpäivä (ja tukasta nousee valo)

13. joulukuuta, eli pari päivää sitten, oli jokavuotinen Lucian päivä. Tämän juhlapäivän taustat ovat varsin häiritsevät. Tämän juhlapäivän taustalla oleva tarina on mielenvikainen. Sellaisella tavalla joka on uskottavaa vain teinielämää eläville. Mentaalinen tasapainoisuus on samaa kuin Shakespearen "Romeossa ja Juliassa" jossa pikaihastus johtaa itsemurhaan kun elämän rakkaus, johon on tutustunut vain hieman aiemmin ja jota hädin tuskin tuntee ulkonäöltäkään... Josin Lucian päivän tarina on monta astetta seksuaalisen pidättyväisyyden suuntaan.

Tämä taustatarina on saanut Arhi Kuittisen kirjoittamaan siitä miten tämä tarina ylläpitää neitsytkulttia. "Tänään on Santa Lucia -kultin päivä suomalaisissa kirkoissa. Eikä se näytä feministejä häiritsevän. Useimmat feministit luulevat että naitsyt tyttöjen palvominen kirkoissa on naisen ylistämistä." ... "Ei varmasti Pohjoismaissa juhlittaisi juhlavana joululegendana sellaista tarinaa, jossa nuori mies tekisi itsemurhan ennemmin kuin suostuu seksiin!" Taustatarina on tietenkin tosi. Ja Kuittinen on luonut omanlaisensa perinteen kertomalla Luciasta toistuvasti. Sisältö on aina suunnilleen sama. Tärkeintä Luciassa on muistaa "Suvun ylpeys: neitsyt. Kirkon ihanne kiltiksi ja kelpaavaksi nuoreksi: neitsyt. Tämä on aika järkyttävää, katolista pyhimyskuva-palvontaa: juhlitaan naista, joka silpoo itseään, jotta pysyisi neitsyeenä. Palvottava uhri, joka tekee kaikkensa pysyäkseen neitsyenä. Ja äidit ovat ihan ekstaasissa julkisesti neitsyttytöiksi julistettavien kulkuetta katsoessaan; äitien ja isien kontrollijuhla, lapsen seksuaalisuuden omistamisen ja väheksymisen rituaali."

Näkemyksen ongelma onkin siinä että se tarkastelee ns. teologisesti korrektia tasoa. Tässä tasossa rituaalin sisältö on historiassa. On perinne joka nojaa tarinaan. Tässä ylimmäisen arvon saa alkuperä. Ja oikeaoppisuus. Käytännössä tämä ei vain vastaa kovin hyvin sitä miten asioita sitten käytännön tasolla hoidetaan. Haasteena onkin se, että tosiasiassa perinteet ainoastaan vetoavat mielikuvaan ikuisuudesta. Tosiasiassa niiden sisältö modernisoituu hyvinkin helposti. Symbolit muuttuvat. Siksi olemme esimerkiksi riisuneet joulusta pakanalliset tarinat mutta pitäneet perinnäistavat. Juhlat on pidetty, ne on vain kristillistetty sisällöllisesti.

Jos Luciferinpäivällä olisi
nettimeemi, niin se näyttäisi
suunnilleen tämänlaiselta.
Juhlassa on perimmiltään
kysymys aivan perustavasta
asiasta : paloturvallisuudesta.

Lucia -juhlassa on kysymys hyvin yksinkertaisesta rituaalista. Kouluissa ja muualla pyritään pimentämään käytävät ja sitten nuori nainen, ja sitten lauletaan toistorakenteista laulua yhdessä. Kun on pimeää ja joku kulkee palavat kynttilät hiuksissaan, se on tavallaan siistiä. Lucian päivän tarinaa ei sen sijaan kerrota. Juhlan kerrotaan viittaavan "Lucian päivää vietetään valon juhlana 13. joulukuuta. Lucia-juhla on perinteeltään suomenruotsalainen, mutta myös suomenkielisille juhla on tullut tutuksi vuosittain valittavan Suomen Lucian kruunaustilaisuuden ja siihen liittyvän kulkueen sekä Lucia-markkinoiden kautta" ... "Lucia-perinne on sekä näytelmää että todellisuutta, se on sadun hohtoa ja sosiaalista vastuuta." Päivästä ei kerrota verenhurmeisia silvontatarinoita. Mikä tavallaan siivoaa siitä kaiken coolin, mutta toisaalta tekee siitä lapsille ja lapsenmielisille sopivan. Sitä ollaan edetty niin kauas tästä alkuperäisestä tarinasta että olisi kenties viisainta sanoa "Kunnia olkoon Luciferin, valontuojan". Juhlan nimeä ei tarvitsisi muuttaa montaa kirjainta.

Neitsyydenpalvontaa on siitä käytännön Luciatarinassa vain hyvin niukasti. Itse asiassa kun katsotaan että on jonkinlainen kunnia olla lucia -neito, on tässä juhlassa kaiken kaikkiaan hieman sellaisia sävyjä mitä on modernisti laitettu ns. missikisoihin. Lucia -neidon on oltava siveä ja nätti ja osattava laulaa. Missikisoissa naisella täytyy olla ulkonäköä ja jokin hauska talentti. Molempien on hyvä olla ainakin maineeltaan neitsyitä. Avioliitossa olevia ei hyväksytä. En silti lähtisi sille linjalle että esittäisin että missikisat olisivat jonkinlainen neitsyyden vahtimisen työväline. Erot eivät ole käytännössä vaan taustatarinoissa joita kukaan ei oikein jaksa muistaa. (Ja viralliset kirkon edustajat eivät ilmeisesti oikein kehtaa muistaa. Juhlaperinteen kauniit tarinat ja taustat löytyvät pääasiassa ateisteilta ja muilta vastaavilta uskontokriitikoilta.)

Monesti viitataan siihen että on tärkeää ymmärtää "Raamatusta" lainattujen sanontojen taustoja koska tämä näyttää miten kristinusko läpitunkee kulttuurimme. (Samalla kun henkilöt eivät nimenomaan halua tietää mistä nettimeemistä joku sanonta on nuorison kieleen pompahtanut vaan pitävät tätä hapatuksena.) Kuitenkin suurimman osan ajasta ihmisillä ei ole mitään hajua siitä mikä on oikeaoppinen tausta. Eikä tällä ole merkitystäkään. On virhe luulla että rituaali on teologiaa. Että rituaali on absurdi teko joka hakee voimansa akateemisen rationaalisesta teologiasta. Tilanne on toinen. Juhlat ja yhteinen toiminta on siistiä. Pimeässä ohikulkeva kynttiläkulkue on siisti perinne. Siksi uskonnot mielellään pitävät vanhoja perinteitä ja selittävät ne uusiksi. Sillä tosiasiassa teologia koostuu hiustenhalkojasaivartelijoiden absurdeista mietteistä joilla ei olisi mitään merkitystä ja arvoa jos ne eivät saisi oikeutustaan juhlista ja rituaaleista.

Kerho

- Hyvät hallituksen jäsenet, hyvät muut jäsenet, muut. Hyvät naiset, herrat ja muut sukupuolta ja sosiaalista asemaa kuvaavat käsitteet. Aloitan "Kuolleiden saivartelijoiden kerhon" ensimmäisen jäsenkokouksen. Olemme saaneet kuulla siitä että seuramme nimessä on joitain puutteita. Olemme omistaneet tämän kokouksen alkuosan tälle asialle.

- Kiitos, herra puheenjohtaja, olemme kiinnittäneet huomiota siihen että kuolleet eivät turinoi. Siksi seuran nimen huumoriarvo pitäisi hylätä. Jäsenvaatimuksissa ei mainittu mitään kuolemisesta. Ehdotankin tilalle nasevampaa ja osuvampaa nimeä "Elävien saivartelijoiden kerho".

- Nimiehdotuksenne on hyvä, mutta tahtoisin huomauttaa että monet meistä haluavat jatkaa kuollessaankin kerhoon kuulumisesta. Onhan esimerkiksi moni tiedemies Nobelisti ja kuollut. Emme ehdottomasti halua pyyhkiä jäsenemme historiaa kerhossa, jolla kenties tulee olemaan kunniakas tulevaisuus, vain sen vuoksi että hän sattuu kuolemaan. Siksi haluaisin että seuran nimeksi tulisi "Tulevaisuudessa kuolleiden saivartelijoiden kerho".

- Mutta jos minä kuolen tulevaisuudessa niin kuolemani jälkeen olen kuollut, en tulevaisuudessa kuollut. Ei. Olette aivan oikeassa. Olen kuolemanikin jälkeenkin tulevaisuudessa kuollut. Unohtakaa vastalauseeni. Kannatan tuota nimeä.

- Minua tuo nimi ei vakuuta. Siinä ensinnäkin oletetaan varsin kyseenalaisia asioita. Se on maailmankuvallisesti rajoittunut nimi, sillä siinä oletetaan että ihminen ylipäätään kuolee. Moni uskoo sieluun ja mielestäni kerhomme ei voi vain ohittaa tätä mahdollisuutta. Ateistit toki ovat yleensä hyviä saivartelijoita, mutta kerhoamme ei pitäisi rajoittaa tämänlaisilla. Ehdotan nimeksi "Tulevaisuudessa kehollisesti kuolleiden saivartelijoiden kerho."

- Minäkin olen sitä mieltä että ehdotuksessa on teologinen virhe. Tai ainakin mahdollisuus siihen, ja tämänlaisia yksityiskohtia olisi syytä harkita tarkemmin. Moni tekee vielä enemmän kuin uskoo sieluun. Moni uskoo että heidät kuoleman jälkeen herätetään uudestaan ikuiseen elämään. Olisi jotenkin epäreilua olettaa että taivaassa jouduttaisiin perustamaan ihan uusi kerho. Mielestäni on ilmiselvää että kun Taivaassa on äärettömästi aikaa, kaikki ennemmin tai myöhemmin kaikki tavallaan hienostuu saivarteluksi. Ajatelkaa kerhomme jäsenpotentiaalia tässä olosuhteissa! Lisäksi on syytä antaa tilaa sille mahdollisuudelle että Jehovan Todistajat ovat oikeassa. Heillähän valtaosa ihmisistä herätetään ikuiseen elämään nimenomaan kehollisina olentoina. Joten edellistä lausuntoa on syytä täsmentää. Lisäksi tulevaisuuteen painottaminen on virhe. Siinä ei oteta huomioon aikamatkustuksen vaikutuksia, kausaatiota ei tässä kannata sitoa liiaksi aikaan. Ehdotankin uudeksi nimeksi "Ainakin jonkin aikaa elossa olleiden saivartelijoiden kerho"

- Vastalause! Oletteko miettineet tekoälyn valtavaa potentiaalia? Moni on esittänyt että piankin joku ohjelmoi robotin joka selviää Turingin testistä. Kun sitä ei voi erottaa ihmistoiminnasta, on aivan mahdollisuuksien rajassa että myös tekoälyt saivartelisivat. Kaikki eivät ole vakuuttuneita että tästä testistä selviäminen tarkoittaisi elossaoloa, edes tietoisuutta. Emme toki halua rajoittaa jäsenistöämme. Emmekä unohtaa robottien saivartelulle tuomista aivan uusista mahdollisuuksista. Ja siksi on syytä korostaa että "Ainakin jossain vaiheessa saivartelevaan komputaatioon kyenneiden esineiden, eläinten, laitteistojen tai muiden asioiden - jotka kenties ovat kenties eivät ole tietoisia, eläviä tai älyllisiä - kerho".

- Ehdotuksenne on varsin ytimekäs ja täsmällinen. Mutta olemmeko varmasti ottaneet huomioon saivartelu -sanan pejoratiivisen luonteen. Olisiko asiallisempaa ja poliittisesti korrektimpaa muuttaa saivartelu johonkin toiseen muotoon. "Hiusten halkojain kerho" olisi lyhyt nimi. Ja voisi viehättää mutta sekin toisi liikaa mieleen parturikampaamot. Olisi kenties syytä kiinnittää huomiota "yksityiskohtiin takertumisen" puoleen. Että olemme jonkinlaisia detaljinikkareita. Ehdotan nimeksi "käsiteanalyysin detaljeihin runsaasti huomiota kiinnittäviä prosesseja soveltavien kerho".

- Olemme koko keskustelun ajan kiinnittäneet vahvasti huomiota sanaan "kerho". Olemmeko todella pohtineet tarpeeksi sitä että kerhotoiminta on yleensä harrastusluonteisen- ja vapaa-ajan pienimuotoinen työryhmä, joka voi olla vapaa-aloitteista tai jonkin instituution ohjaama ryhmä. Että olemmeko todella tämänlainen. Vai haluaisimmeko perustaa enemmänkin klubin, joka taas viittaisi sisällöllisesti samanlaiseen mutta astetta kunnioittavampaan ja herraskaisempaan, mutta maanläheisempään suuntaan? Ei. Kyllä kerho on minustakin oikea termi.

- Minä taas tahtoisin kiinnittää huomiota siihen että olemme tekemässä järjestöä. Jo koko "saivartelun" käsite on tässä yhteydessä haasteellinen. Sillä siinä oletetaan että kerhon jäsen jotenkin tuottaisi saivartelua. Kuitenkin kerhon kannalta on hyvä muistaa että jos jäsen kuolee aivoverenvuotoon heti jäsenkaavakkeen täyttämisen jälkeen hän ei välttämättä ehdi tuottaa saivartelua. Hänellä on kuitenkin ollut intentio saivarteluun. Olisi epäreilua kiistää häneltä postuumisti kerhon jäsenyys sellaisen seikan vuoksi mihin hän ei itse kykene vaikuttamaan. Ja etenkin jos tämä kuollut on nimekäs henkilö, tämä voisi olla haitallista kerhomme toiminnallekin. Minusta paras nimi tämänlaiselle kerholle on "Sopimukseen täysivaltaisten juridisten henkilöiden, terminikkarointiin intentionaalisesti suuntautuneiden ja jäsenkaavakkeemme alle käsin tai digitaalisella tunnisteella nimensä tai muun identifikaattinsa merkinneet ja täten itsensä meidän järjestömme luetteloihin itsensä rekisteröineiden kerho"

...

Lopulta kerho hajosi sisäiseen yksimielisyyteen. Kerhon jäsenet tunnettiin tästä lähtien yleisessä puheessa nimellä "Kuoliaaksisaivartelevien kerhona". Entisiä jäsenkokelaita ärsytti suunnattomasti se, että heillä ei teknisesti ottaen ollut mitään kerhoa jonka jäseniä he olisivat olleet, saati että tämä jäsenyys jota ei edes ollut olisi jotenkin laajentunut koskemaan sitä aikayksikköä johon nimitykseen valittu preesensmuoto viittaa.

Kuinka sukupuolineutraalin avioliittolain kriitikoiden lausunnot ovat uusi eksegetiikan alalaji

Jos katsomme viime päivien tapahtumia voidaan huomata että Päivi Räsänen esitti radiossa lausunnon jossa sukupuolineutraali avioliitto on YK:n ihmisoikeusjulistusten vastainen. Hän sanoi "Jos aja­tel­laan vaik­ka­pa YK:n ju­lis­tuk­sia, jot­ka on ih­mis­oi­keuk­sien täl­lai­sen uni­ver­saa­lin tul­kin­nan kan­nal­ta mer­ki­tyk­sel­li­siä, niin siel­lä läh­de­tään sii­tä, et­tä jo­kai­sel­la on oi­keus… jo­kai­sel­la mie­hel­lä ja nai­sel­la on oi­keus sol­mia avio­liit­to, eli sii­nä­kin avio­liit­to mää­ri­tel­lään mie­hen ja nai­sen vä­li­sek­si lii­tok­si." Tähän saatiin sitten YK -johtajalta vastaus. "Radcliffen mukaan avio-oikeutta käsittelevän 16 artiklan sanamuotoa ei tulisi lukea "kuin piru Raamattua". -Ei todellakaan ole oikein sanoa, että avio-oikeuden ulottaminen samaa sukupuolta oleville pareille olisi ristiriidassa julistuksen kanssa - tai että vain miehen ja naisen välinen avioliitto olisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan laillinen" Johon Päivi Räsänen kommentoi että "En missään vaiheessa sanonut enkä tarkoittanut sitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki olisi ihmisoikeusjulistuksen vastainen. En ole todellakaan sanonut sellaista, enkä niin ajattele."

Ajatus on hyvin erikoinen, sillä jos ensimmäisen linkin haastattelua avaa on selvää että siinä alustetaan asia seuraavalla tavalla "Mut­ta täy­tyy nyt tar­ken­taa, et­tä tää on nyt tei­dän tul­kin­tan­ne kyl­lä täs­tä ih­mis­oi­keuk­sien ju­lis­tuk­ses­ta." Johon Räsänen nimenomaan selittää että "Ei ole. Mä voin lu­kea sen­kin, mul­la on se­kin mu­ka­na. Se on ihan sel­kees­ti siel­lä to­det­tu. Eli YK:n ih­mis­oi­keuk­sien yleis­maail­mal­li­ses­sa ju­lis­tuk­ses­sa sa­no­taan näin, et­tä täy­si-ikäi­sil­lä mie­hil­lä ja nai­sil­la on oi­keus sol­mia avio­liit­to ja pe­rus­taa per­he il­man min­kään­lai­sia ro­dus­ta, kan­sa­lai­suu­des­ta tai us­kon­nos­ta joh­tu­via ra­joi­tuk­sia." Ja tätä vielä oikein erikseen vahvistetaan kysymällä Räsäseltä että "Mut­ta on tei­dän tul­kin­tan­ne, et­tä se tar­koit­taa täs­sä si­tä, et­tä heil­lä on vain kes­ke­nään tä­mä oi­keus, sol­mia se avio­liit­to." johon Räsänen vastaa "No si­tä­hän sil­lä il­man muu­ta tar­koi­te­taan." Ilman muuta on siis nyt jotain jota hän ei ole tarkoittanut.

Osa ihmisistä on jopa suuttunut siitä että Räsästä näin vainotaan. Että hänhän on sanonut vain mielipiteensä. Valitettavasti heidän näyttää olevan vaikeaa tajuta että Räsänen ei ole tässä sanonut mielpidettään vaan esittänyt kannanoton joka on täysin juridinen. Hän väittää miten laki menee. Ja tämä ei ole mielipideasia. Jos väitän että Suomen lain mukaan jumalanpilkasta on kuolemantuomio en esitä mielipidettäni vaan teen virheen. Sama ongelma on tietenkin myös Tapio Puolimatkan lausunnoissa. Luultavasti Päivi Räsänen onkin kopsannut arvon kasvatustieteen professoria ajatellen että tämänlaatuinen akateeminen mies on pätevä lähde. Valitettavasti tässäkään kohdassa lapsen oikeudet YK:n lakien mukaan eivät ole mielipidekysymys. Ja jos väittää että nämä lait rikkovat lasten tai aikuisien oikeuksia, niin silloin väittää että ruotsi rikkoo kansainvälistä lakia ja lietsoo kansainvälistä konfliktia (toki varsin harmittoman tahon kanssa, mutta joka tapauksessa). Ja asiavirheiden kohdallahan on täysin asiallista ajatella että vastuu virheestä on virheen tekijällä.

Tämä kaikki on tietenkin äärimmäisen viehättävää. Sillä Päivi Räsäsen ja Tapio Puolimatkan virheiden kohdalla on vastassa omituista käsienheiluttelua. Virheistä ei kummankaan puolella, havaitusti, kanneta vastuuta kunnolla. Molemmat ovat jääneet kiinni vahvoista väitteistä, vakavista syytöksistä ja hillittömistä faktantarkistamisen puutteista. Ja kumpikin teeskentelee kuin he olisivat täydellisiä ja virheettömiä. Heidän tekstinsä on siis hieman kuin Jumalan sanaa. Jos niissä on virhe, vika on tulkitsijassa. Tämän vuoksi niistä on tietysti tullut suosittua hengellisten ihmisten tulkintamateriaalia.

Räsänen itse asiassa näyttääkin tekevän jotain jota kirkko ei tee. Hän esittää lausuntoja joissa on jokin sisältö. Hän esittää lausuntoja joiden tosiasiaväitteet on tarkistettavissa ja jopa falsifioitavissa. Jopa tavalla jossa puolustukset ovat sen sortin ad hoc -saivartelua ja käsien heiluttelua että tavallinenkin ihminen tajuaa sen olevan typerehtimistä. Että tuo saivartelu vaatisi täysin uuden suomen kielen ja siltikin lausunnosta menisi kaikki arvo jos nämä kielenkäytön muutokset hyväksyttäisiin.

Tämä taas nähdäkseni puuttuu kirkolta. Ja näin Räsänen ja Puolimatka molemmat tarjoavat meille jotain mielenkiintoista ja relevanttia pohdittavaa. Pohdinnat ovat kenties huonoja mutta niissä on sentään sisältö. Minua tietenkin viehättää myös se minkä Relander huomasi. Minua ei kuitenkaan, kenties monia yllättävästi, innosta se että kirkosta eroaa väkeä. Minua innostaa se että Räsäsen typerät lausunnot saavat ihmiset miettimään asioita tavalla joka aktivoi heitä tekemään arvovalintoja. Tässä ilmapiirissä on aivan hiton sama mikä tämä päätös on. Vaikka liittyisivät kirkkoon innommalla. Tämänlainen aktivoituminen kertoo siitä että Räsänen onnistuu jossain jossa keskimääräinen lehden pääkirjoitus, valtionkirkon arvomongerruket, Relanderin kirkon toimintaan kannustaminen tai vaikka minun blogeaminen eivät onnistu. Ne saavat ihmiset ensin miettimään ja sitten myös toimimaan.

Kuinka kirkko trollaa seurakuntavaaleilla

Televisiossa, kadulla ja muutoinkin on näkynyt eräs seurakuntavaalimainos. Se kysyy "Avioliitto kaikille vai avoliitto toisille?" Kysymys on hyvin mielenkiintoinen sillä sen takana on kaksi asiaa : (a) homoseksuaalien avioliitto jakaa mielipiteitä ja on tunnetusti vahva syy erota kirkosta (b) avioliiton ehdot ovat yhteiskunnalliset eivätkä kirkolliset. Kirkko päättää häärituaalista ja siitä keille se sallitaan ja ei sallita. Tämä ei ole avioliitto vaan avioliittostatukseen siirtymistä koskeva sosiaalinen symboli.

Kirkko käyttääkin tässä hienoa strategiaa jota itse kutsun "gambiitiksi". Shakissa gambiitti on tilanne jossa nappulalla uhataan kahta nappulaa ja vastustaja joutuu valitsemaan kumman pelastaa tekemällä tätä koskevan siirron. Henkenä on että kaikkea ei voi saada. Mainos johtaakin kirkon kannalta win winiin. Jos mainoksen tunnustaa ja tunnistaa vääräksi, se tavallaan mitätöi valtavan määrän kirkosta eroamisia. In your face. Jos mainos taas on aito se on argumentti kirkkoon liittymisen puolesta. In your face, again.

Valitettavasti tässä strategiassa on se, että se ei vetoa tai vakuuta ketään. Se on täydellinen trollausstrategia. Käytän keinoa säännönmukaisesti. Sellaisissa tilanteissa joissa keskustelu on mennyt solmuun sen vuoksi että vastapuolella on vahva kognitiivinen dissonanssi joka johtuu siitä että hän kannattaa kahta keskenään ristiriitaista asiaa samanaikaisesti, eikä halua luopua kummastakaan niistä. Tästä seuraa yleensä kovaa saivarteloitumista jossa ad hocia ja non sequituria ei säästellä.

Esimerkkinä tämän strategian käyttämisestä voisi ottaa
1: Tilanteen jossa eräs varsin tunnettu kreationisti mielellään selittää sekä ateismin että homoseksuaalisuuden takana on se minkälaisia vanhempia on ollut. Kylmä isäsuhde on hänestä sama kuin kylmä Taivaan Isä -suhde. Hänen argumenttirakenteensa muistuttivat niitä argumentteja joita autistien vanhempiin kohdistettiin aiemmin. Ja hän on toisaalla, itse autistilapsen vanhempana, pitänyt tuota käytöstä törkeänä. Että sitä ei olisi saanut harjoittaa edes historiassa. Teolle ja asenteelle ei kuulemma ole ollut mitään oikeutusta. Kun nämä asiat löi yhteen, siitä luonnollisesti seurasi provosoituminen ja suuttuminen. Hän löi minut pois "kreationistien kirjeryhmästään" ja koki voittaneensa keskustelun koska olin joutunut turvautumaan noin alhaiseen strategiointiin.
2: Toisaalta taas viime päivinä keskusteltiin erään internetryhmän tekemästä bannista. Tässä henkilö oli sitä mieltä että vastenmielistä aineistoa ei saa bannia. Hän näki edustavansa vähemmistönkin asiaa, että hiljaiset saavat äänen. Otin esille hänen aiemmat lausuntonsa joita olin pitänyt törkeinä, koska niissä mainittiin varsin henkilökohtaisia asioita hänen lapsistaan. Hän oli sitä mieltä että asian esiintuominen oli asiatonta ja että minut pitäisi bannia. (Henkilökohtaisuuksista vuotamistempun mauttomuudesta mainitseminen oli siis törkeämpää kuin arveluttavan tiedon vuotaminen.) Käytös joka muiden tekemänä, ilmeisesti hänen omalle lempiasialleen, oli paheksuttavaa "diktaattorimaista" toimintaa jonka kanssa samaa mieltä oleminen oli "lynkkaamishenkistä". Hän ei myöskään kokenut että hänellä olisi tässä mitään ongelmaa. Hänestä oli aivan luontevaa kannattaa samoin tilanne-ehdoin (vähäinen määrä kommenttejen tykkäyksiä sekä minun että tuon bannitun kohdalle jne.) aivan erilaista käytöstä. Hänen argumenttinsa oli että hänestä voi samanaikaisesti kannattaa sekä asiaa A että B. Hän ei edes vaivautunut selittämään miten A ei ole B:n kanssa ristiriidassa. Pelkkä väite riitti. Siirtämällä tilanteen metatasolle, tunnistamalla toisen sisäinen ristiriita, ja hyväksikäyttämällä tätä sain luotua ahdistavan tilanteen jossa tarjolla on vain epämiellyttävyyttä. Henkilö ei luonnollisesti nähnyt että epämiellyttävyyden lähde oli hänen omissa perusnäkemyksissään. Hän näki että epämiellyttävyys oli minussa. (Mikä on kyllä tavallaan ihan totta, koska tiedän miten ihmisen mieli yleensä toimii tässä tilanteessa.)

Gambiitin harjoittamisen tarve onkin itse asiassa hyvin tärkeä osa nykymaailmaa. Se on rakenteeltaan jotain joka korostaa sitä että ihminen ei hyvin usein edes voi olla rationaalinen, järkevä ja hyvin perusteleva ilman että tästä väistämättä seuraa se, että joku kokee että häntä trollataan. Se, että gambiittiin reagoidaan noin ei itse asiassa ole yllättävää. Se on se mitä ihmispsykologiasta olevan nykytiedon mukaan on oletettavaa. Ihmisiä ei ole suunniteltu loogisiksi olennoiksi. Pyrimme voittamaan. Argumenteilla kyhätään tukea omalle kannalle. Eikä mietitä että jos samoja argumentteja sovelletaan erimielisiin niin mitä tästä sitten seuraa. (Sama kritiikin kanssa.) Syntyy kuin huomaamatta kaksoisstandardeja.

Asia on pahimmillaan silloin kun Dunning-Kruger -efekti iskee. Kun ihminen on niin huono, että hän ei enää tiedosta tätä itsekään. Silloin hän kokee vahvasti olevansa oikeassa ja että vika on vastapuolessa. (Hän ei toki osaa tuoda tätä esiin argumentein. Koska sekin vaatisi jo taitoa ja tilannetajua.) Huonoutta voi tietenkin pahentaa ideologisella lukkiutumisella. Psykologiassa on havaittu ns. backfire effect, jossa asiaan lisätutustuminen voi huonontaa osaamistasoa ja ajaa vahvemmin Dunning-Kruger -efektin alle. Tästä sain hieman hupaisan hetken aivan tuoreesti. Päästin Jehovan Todistajat meille sisälle. He toivat esiin sen miten he hylkäävät kolminaisuusopin. Että Jeesus on eri persoona ja toimija kuin Jumala. Pian he kuitenkin korostivat että Jeesuksen uhri oli nimenomaan Jehova Jumalan antama lahja meille. Ei Jeesuksen, vaan Jumalan uhri. Heistä Jeesuksella oli myös vapaa tahto. Otin esiin sen että autonomisuusteorian mukaanhan tässä on ongelma. Jos Jeesuksella on vapaa tahto, hän on perimmillään päättänyt että hän uhrautuu. Lahja on Jumalan tahdon mukainen mutta lahja on perimmiltään Jeesuksen. Jos Jeesuksella ei ole vapaata tahtoa, hän tottelee Jumalan suvereniteettia ja lahja on Jumalalta. Jehovan Todistajat latasivat pöytään vahvan argumentin. "Mutta kolminaisuusopille tuo sanomasi olisi pahempi ongelma." He nyökyttelivät toisilleen päätään tyytyväisinä voittaja-argumentistaan. Paitsi että juuri kolminaisuusopille tästä ei voisi olla mitään ongelmaa. Koska siellä Jumala ja Jeesus ovat saman Jumalan eri osioita. Silloin nimenomaan ei ole mitään ristiriitaa siinä että Jeesuksen vapaalla tahdolla tekemä uhri oli samalla myös nimenomaan Jumalan antama lahja. "koska" -sana muuttui argumentiksi koska, no, Jehovan Todistajat eivät ole asian suhteen ideologisesti neutraaleja, eivätkä he ole kovin fiksuja. He pänttäävät dogmeina kuin ulkolukuna. Jumalauta, koko liikkeen perusjulistuskaava on se että mennään ovelta ovelle ihmisten luo ja sitten luetaan keskustelu suoraan aineistosta.

Ja kun näitä haastetaan, ihminen yleensä assimiloi kognitiivisen dissonanssin. Siinä nykytilasta ei luovuta vaan ristiriitainen asia yritetään sovittaa olemassaolevaan maailmankuvaan. Tässä temput ovat yleensä hyvin pinnallisia ja helppoja, sellaisia joilla ihminen ei huijaa juuri ketään muuta kuin itseään ja aatetovereitaan. Mielipiteen muuttaminen, akkomodaatio, on sen sijaan harvinaisempaa ja se tehdään vain hyvin vakavissa ja vaikeissa tilanteissa. Siksi strategian käyttäminen on sitä älyllistä trollaamista jonka harrastamisesta olen itse ylpeä. Olen tässä mielessä iloinen että kirkkokin harrasti sitä. Mutta samalla on syytä huomata että tämä trollaus ei ole viestintää. Siinä ei vakuuteta tai saada toista muuttamaan mieltä. Sen sijaan tällä tempulla isketään ihmisen mieleen tavalla jossa tämä ei vakuutu tai muuta mieltään. Tämä on temppu joka tehdään lähinnä siksi että haluat omassa kotonasi nauraa siitä kun vastapuoli flameutuu.

Behe ja ID:n julkaisutahti

Behen historia on täynnä vaikeuksia "publish or perish" -lausunnon kanssa. Hän on nimittäin aikanaan korostanut miten evoluutikoiden kohdalla olisi seinä vastassa koska heidän olisi julkaistava tai tuhouduttava. "In effect, the theory of Darwinian molecular evolution has not published, and so it should perish." Tuntui varmasti vakuuttavalta näpäytykseltä kirjaa kirjoittaessa. Behe joutui kuitenkin kohtaamaan Doverin oikeudenkäynnissä sitä miten ID ei ole julkaissut. Ongelmana oli se, että "And you also propose tests such as the one we saw in "Reply to My Critics" about how those Darwinians can test your proposition?" mutta "But you don't do those tests?" Tämä ironisuus ei saanut medianäkyvyyttä ja muistan tämän lähinnä sen vuoksi että jostain mielisairaasta syystä luin koko oikeudenkäynnin alusta loppuun. Ja lakijargon ja lakimiesten solmuunsaamisyritykset lakkaavat olemasta kiinnostavia varsin pian. Ne kun eivät ole oikein tiedettä eivätkä filosofiaa vaan ... jotain ihan muuta.

Tämä oli tarpeen sillä Larry Moran kuvaa blogissaan sitä miten Behe on astunut esiin haasteella. Hänestä evoluutikot ovat suurisuisia koska pitää laittaa numerot sinne missä suu on. (Linkin takana on haasteen lisäksi vastaus, ja ne antavat todellakin paljon erilaisia tuloksia. Behen ongelma on kuitenkin se, että hän lainailee varsin kliseisiä laskentatapoja joiden mukaan ainut mikä universumissa tapahtuu on puhdasta kombinatoriikkaa. Hän ei ota huomioon juuri mitään aiheeseen liittyviä ilmiöitä. Hänen ideanaan näyttääkin olevan se, että kun esiin laittaa laiskasti numeroita, ei tarvitse välittää esimerkiksi tosiasioista. Tiede kuitenkin vaatii paitsi numeroita, myös oikeat numerot ja oikeat kaavat. Ja tässä Behe on, kuten aiemmin olenkin argumentoinut, todella ontto. Behe toistaa näitä laskelmia. Ja sitten ihmettelee että "publish or perish" -ironia seuraa hänen kantapäillään kuin rotta. Huomiotaherättävää onkin, että Behe on yhä liikenteessä tutun IC -argumenttilaskelmatapansa kanssa. Ja samalla asenteella kuin ennen Doveria. Hän ei siis ole oppinut yhtään mitään kaikkina vuosinaan. Totisesti ID edistyy harvinaisella tavalla toistamalla vähälukuista määrää korkeintaan marginaalisesti muuttuvia perusargumentteja.

Näkisin Behelle oikeasti enää yhden roolin. Sen, että hän ottaisi Dembskiin yhteyttä. Syynä on se, että
1: Dembskiltä on tullut lausumia jossa behen "Irreducible Complexity" (IC) on jotain jossa on hänen Complex Specified Information:iaan (CSI). Ja Dembski pyörittelee numeroita. Syytökseni olisi ikävä jos laskelmia olisikin tehty paljon ja osuvasti. Silloin olisi julkaistu (publish) joten ei olisi syytä laittaa turpaa kiinni ja poistua tiedemiehiä häititsemästä nollatiedehumpuukilla (perish).
2: No, Dembski on itse asiassa ollut hiton laiska juuri sen suhteen että hän mielellään laittaa sanoja ja statementteja ties mihin, mutta hän ei laita numeroitaan missä hänen suunsa on. Ja kuluttaa ns. saatanasti aikaa kiemurteluun juuri sillä että suuta pitää laittaa moneen paikkaan ja laskeminen on sen sijaan vain sitä varten että sen avulla voidaan suoltaa sivistyssanoja joiden taustaa enemmistö ei ymmärrä tai jaksa seuloa niin että he eivät huomaa että hän ei laita numeroita sinne missä hänen suunsa on. Publish or Perish -lausunto ja Behen sarkasmi, ollessaan perusteltua argumentointia, iskeekin siis tätäkin kautta hänen omaan nilkkaana, ikään kuin uudestaan nurkan takaa. Tai sitten Behe puhuu paskaa käyttäessään näitä haasteitaan, joka kuvaakin sitten sitä mitä ID on ilmiönä noin tieteellisten argumenttiensa lisäksi ja sen ulkopuolella (sosiologisena valtapelinä).

Dembski kun kirjoitti aikanaan IC -konseptia ja spesifisyyttä koskevan argumentin. Tätä kuvasi erikoinen epäselvyys ja epämääräisyys. Itse asiassa päällimmäisin asia koko artikkelissa on se, että vaikka sen aiheena on spesifin kompleksin informaation spesifikaation määritteleminen, siinä itse asiassa pääasiassa vältetään koko asian määrittelemistä. Hän selittää "voi ollaa", mutta ei koskaan iske määritelmää pöytään. Saati että loisi tästä kaavan jonka avulla voitaisiin laskea onko kohteessa CSI -informaatiota ja kuinka paljon. (Dembski on tosin hyvin epäselvä siitäkin onko CSI vain jotain jota ilmennetään ja jota ei siis mitata määrällisesti. Vai onko se todella mitattava suure joka voi olla suurempi ja pienempi.)

Dembskin erikoisin puute on siinä että hänen määritelmänsä ovat väärin. Ja tämä on oikeastaan melko ainutlaatuista. Normaalisti filosofiassa ajatellaan että jokaisella on valta tehdä määritelmiä ja johtopäätökset ovat sitten suhteessa niihin vääriä. Mutta Dembskin teoria on tässä hyvin erikoinen. Syynä on se, että hän soveltaa vakiintuneita informaatioteorian käsitteitä. Ja tätä kautta on selvää että niissä on määritelmällinen virhe.

Dembskin spesifin kompleksisuuden idea on siinä että ID:n tuottamalla piirteellä - joka ei ole ehdottomasti luonnollinen vaan varmasti älyn tuotos - on piirteinä spesifisyys ja kompleksisuus. Jos siis törmätään kohteeseen jolla on molemmat ominaisuudet ei kohde ole voinut syntyä muuta kuin älyllisellä interventiolla. Mutta hän kirjoittaa muualla kompleksisuudesta. Ja näin kokonaiskuva selviää kyllä. ; Itse asiassa kaikki kilahtaa siihen miten hän käsittelee Kolmogorov-Chaitinin näkemystä algoritmisesta informaatioteoriasta. Dembski puhuu paljon myös todennäköisyyksistä. Että tapahtuman todennäköisyys tulee olla sellainen että se ei synny sattumalta.

Oleellinen huomio onkin siinä että algoritminen kompleksisuus ei ole itse asiassa todennäköisyysarvio. Sen peruskysymys on mitata sitä miten pitkällä merkkijonolla jokin tapahtuma voidaan kuvata. Dembski on kirjoissaan käyttänyt esimerkkinä ns. Caputo Casea. Hän esittää että se olisi esimerkki siitä miten älyä tunnistetaan. Caputo Casessa tulos on kuulemma spesifi ja epätodennäköinen. Sillä Caputo heitti kolikolla monta kertaa tietyn ja saman tuloksen. Ja näin syntyi poliittista valtaa. Tämä on todella erikoinen laitettava algoritmisen kompleksisuuden yhteyteen. Sillä jos Caputon kolikonheitto muutetaan bittijonoksi jossa 1 on kruuna ja 0 on klaava, on samasta merkistä koostuva luku pakattavissa. Pakattavuus taas tarkoittaa sitä että sen algoritminen kompleksisuus on hyvin pieni. Yhteys on hyvin syvällinen. Ja se liittyy siihen mitä aikaisemmin kirjoitin entropiasta ja informaatioteoriasta. Sattuma tuottaa helposti algoritmista kompleksisuutta. Nämä ovat selvästi eri asioita, joten on hyvä etsiä a+b:tä.

Mutta toki Dembskin spesifi ja kompleksisuus pitää kohtauttaa, ja tällöin syntyy erikoisuuksia. Jos nimittäin oletetaan että Dembskin "voi olla tätä" -määritelmiä otetaan käyttöön relevantteina vaihtoehtoina ja niiden pohjalta tehdään arvioita, päädytään nimenomaan siihen tulokseen että Dembskin spesifi on "lyhyt" ja "kompleksisuus" on "pitkä". Ja näitä keskenään ristiriitaisia asioita etsitään samanaikaisesti samasta kohteesta. (Tavalla joka ei ole niin epämääräinen tai harmaasävyinen kuin pituus ihmisillä.) Mark Chu-Carroll onkin kirjoittanut siitä mitä tapahtuu kun Dembskin spesifin ja kompleksisuuden laittaa yhteen. "But to make matters worse – this statement explicitly invalidates the entire concept of specified complexity. What this statement means – what it explicitly says if you understand the math – is that specification is the opposite of complexity. Anything which posesses the property of specification by definition does not posess the property of complexity. In information-theory terms, complexity is non-compressibility. But according to Dembski, in IT terms, specification is compressibility. Something that possesses “specified complexity” is therefore something which is simultaneously compressible and non-compressible." (Minä tosin olen niin avomielinen että tunnustan että jos joku löytää nelikulmaisen ympyrän tai vastaavan matemaattisen ristiriidan, niin hän antaa kyllä vahvan keissin Jumalallisesta väliintulosta. Ja tämä kysymys toimii vahvana kannanottona siihen voiko Jumala luoda niin suurta kiveä että ei jaksa itse nostaa sitä. Moni ei tämänlaisia ajatuksia kuitenkaan arvosta ja iso osa teologeista pitää tämänlaisia vaihtoehtoja naurettavuuksina jotka eivät ole oikeasti mitään "vaihtoehtoja" koko kaikkivoipaisuustematiikassa.) Chu-Carrollin mukaan Dembskin suojana toimiikin lähinnä hänen epämääräisyytensä, joka taas vie kaiken merkityksen koko spesifisyydestä kirjoittamiselle. "The only thing that saves Dembski is that he hedges everything that he says. He’s not saying that this is what specification means. He’s saying that this could be what specification means. But he also offers a half-dozen other alternative definitions – with similar problems. Anytime you point out what’s wrong with any of them, he can always say “No, that’s not specification. It’s one of the others.” Even if you go through the whole list of possible definitions, and show why every single one is no good – he can still say “But I didn’t say any of those were the definition”." (Itse tosin huomauttaisin että Chu-Carrollin kritiikistä voidaan luikahtaa muualle. Ja nämä reitit olen sitten tukkinut jo aikaisemmin.)

Publish or perish -lausuman hengessä kun voitaisiin esittää että Dembskillä pitäisi olla CSI -informaation määriä laskevat algoritmit valmiina ja pöydässä pitäisi olla tosiasioihin sidottuja laskelmia jotka näyttäisivät sen lisäksi että sitä on myös luonnossa. Ilman tätä tasoa arvon evoluutikoilla ei ole mitään selitettävää. He saattavat sen sijaan vaikka katsoa entropiaan ja miettiä kompleksisuuden trendejä. Sellaisen kompleksisuuden joka ei kenties ole spesifiä, mutta johon on sentään vakiintunutta matematiikkaa jolla on oikeasti määritelmät joissa sanotaan mitä ne tarkoittavat sen sijaan että heitettäisiin ilmaan jotain epämääräistä "voi ollaa". Ja joita sitten on menestyksekkäästi sovellettu esimerkiksi tietotekniikassa ja muualla ihmiskuntaa hyödyttävästi. (Siis toisin kuin Intelligent Designin mitään tuotosta koskaan.)

Tämä herättää lisähuvitusta kun tajutaan että Behe on korskeana vaikka ID -piireissä häneen aletaan suhtautumaan tavalla jonka kuvaa "Quantum Non-Linearity" -blogin esiintuoma lausunto ; "Irreducible/reducible complexity: I don’t use these terms in the sense of Micheal Behe’s flawed concept of irreducible complexity. Irreducible complexity and reducible complexity as I conceive them are to do with how stable organic structures are laid out in configuration space. If a set of structures are reducibly complex they form a connected set in configuration space: This means that the diffusional computational process of evolution can bring about considerable change in organic structure. Irreducible complexity, on the other hand, is the opposite. That is, when such structures are widely separated in configuration space it is not possible for evolutionary diffusion to hop from one organism to another. Irreducible complexity, if defined properly (that is, not in the Behe sense), is an evolution stopper." Behen määritelmää ei siis oteta enää vakavasti edes ID:n kannattajien puolella. Se on niin viallinen että hän ei voi muuta kuin olla oppimatta mitään ja vaeltaa ympäri internettiä kysymässä "onx tiatoo" ja sitten leikkimällä että vastauksia ei ole olemassa vieläkään. Maailmassa on pian vain yksi ihminen johon tämä menee läpi. Behe itse. Näin käy kun toiset sitä vaan julkaisevat ja toiset eivät vaan tajua laota.

Domeenispesifisyys ; Miten kristinuskon teologia on suurilta osin vaikeiden kysymysten väistelyä

C. S. Lewis kuvasi että hänen ateismiaikanaan tärkein syy olla Jumala vastaan oli se että universumi oli julma ja epäreilu. "My argument against God was that the universe seemed so cruel and unjust." Ajatus on tietysti lähtökohtaisesti hieman omituinen. Sillä tässähän asian toivottavuus tai eitoivottavuus tekee asiasta toden tai eitoden. Kyse on siis toiveajattelusta. Toisaalta tämä kyllä on siitä merkittävä että pahan ongelma yrittää falsifioida kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan. Joten sitä voi käyttää argumenttina joka osoittaa tämän partikulaarin Jumalan olemassaolemattomaksi. Mutta siitä huolimatta en ymmärrä miten tämä voitaisiin laajentaa ateismiksi. Esimerkiksi hindulaiset tuskin värähtävätkään jos heille kerrotaan että maailmassa on pahuutta. Ei se heidän teologiaansa kumoa. Mutta C. S. Lewis olikin angsteisti eikä ateisti.

Kristittynä C. S. Lewis kuitenkin koki että argumentti olisi silti validi ja siihen pitäisi tarttua. Hän lähti miettimään asiaa siten että miten hänellä ateistina muka voisi olla mitään käsitystä hyvästä ja pahasta. "But how had I got this idea of just and unjust?" Ja tätä kautta hän päätyi kuuluisaan viiva -argumenttiinsa. "A man does not call a line crooked unless he has some idea of a straight line. What was I comparing this universe with when I called it unjust? If the whole show was bad and senseless from A to Z, so to speak, why did I, who was supposed to be part of the show, find myself in such a violent reaction against it?... Of course I could have given up my idea of justice by saying it was nothing but a private idea of my own. But if I did that, then my argument against God collapsed too - for the argument depended on saying the world was really unjust, not simply that it did not happen to please my fancies. Thus, in the very act of trying to prove that God did not exist - in other words, that the whole of reality was senseless - I found I was forced to assume that one part of reality - namely my idea of justice - was full of sense. If the whole universe has no meaning, we should never have found out that it has no meaning: just as, if there were no light in the universe and therefore no creatures with eyes, we should never have known it was dark. Dark would be without meaning."

Viiva -argumentin syvä ongelma on siinä että se hyväksyy vain yhden lähteen moraalille ja moraalikäsitykselle. Jumalan. Ja ilman tätä konseptia ei olisi merkitystä. Se kiistää vaihtoehdot hieman samaan tapaan kuin "hopealuoti -argumentissa" toimitaan logiikan kohdalla. Eli riittämättömästi. Itse asiassa esimerkiski Kreeft on jalostanut Lewisin ideaa eteenpäin, ja sen lopputulema ei ole kovin miellyttävä kristityille. Kristittyjen dogmatiikka ei todista että ateisti on jotain vaan yrittää väkisin määritellä heidät tiettyyn lokeroon. Jos ihmisellä on jonkinlainen moraalilaki sisällään, hän tietää hyvän ja pahan. Jos ei ole, hän ei voi puhua moraalista mitään ja joutuu hylkäämään ajatuksen että mikään perustelu pahan ongelmalle joka todistaisi Jumalan olevan hyvä ei voisi toimia. Ja meillä voi olla käsitys hyvästä ja pahasta lajityypillisenä käyttäytymisenä. Sam Harris -tyylinen filosofia on mahdollista. Silloin voidaan miettiä ihmisten pitkäjänteistä käytöstä jossa huomioidaan yhteisö. Ja tämä kaikki voi olla evoluution kautta. Ja kristittyjen puolustuspuheet eivät näitä vaihtoehtoja eliminoi mahdottomiksi, vaan määrittelevät a priorisesti että niissä ei voi ollakaan järkeä.

Mutta siihen saivarteluun

Jos katsotaan mitä tahansa pahan ongelman ratkaisua, niissä tupataan törmäämään siihen että he perustelevat konseptia voi ollilla. Ja sitten ei katsota mitä todellisuus tekee tälle. Jos otetaan vaikkapa utilitaristinen ajatus siitä että universumi on paras mahdollinen. Tähän saadaan vastavedoksi delfiini. On olemassa konsepti joka toimii ja jota on olemassa joten se ei ole mahdoton. Tämä mahdollinen vaihtoehto vähentäisi ihmisten tukehtumiskuolemia. Joten joko ihmisten kuoleminen on hyvä asia ja ihmisillä ei yleisesti olekaan moraalivaistoa, koska tämänlaista kauhistellaan. (Joka kumoaa pahan ongelman puolustukset irrationaalisiksi kuten aiemmin huomautin.) Tai sitten maailma ei olekaan täydellinen.

Meillä on itse asiassa tästä myös toinen esimerkki. Nimittäin kehitysvammaiset. He ovat eräässä mielessä "delfiinejä". Heillä on selvästi vaivoja joita muilla ei ole. Jumala voisi tehdä maailman jossa näitä ei ole, koska selvästi mitään "mahdottomuutta" ei ole siinä että minulla ei ole 21 -trisomiaa. Moni korostaakin että tämänlaisia ilmiöitä tarvitaan jotta hyvyydelle olisi kontrasti. Tämä puolustus ohittaa "paras mahdollinen maailma" -argumentin ja siirtyy aivan toiseen premissisettiin. Mutta tämä näkemyskin on mahdollinen. (Ja jos kehitysvammaisuudessa aletaan puhumaan Swinburnen vapaasta tahdosta joka aikaansaa kärsimyksiä, ollaan hyvin omituisilla linjoilla kyllä. Sillä kehitysvamma ei ole jotain jota hankitaan aina jollain valinnoilla.)

Mutta tässäkohden unohtuu mittakaava. Kun katsotaan maailmaa, ei voi olla huomaamatta että pahuus katsoo aamulla partaa ajaessa peilistä. Terry Pratchett kuvaa tätä "FC Akateemiset" -kirjassa antamalla esimerkin jossa saukko syö lohen, avaa sen mätiä pullottavan vatsan jota saukonpoikaset riemukkaasti syövät. Äiti ja lapset syömässä äitiä ja lapsia. Maailma on täynnä holokaustia ja vastaavia. Tapahtuu kouluammuskeluja joita jopa kristityt pitävät moraalittomina.

Tässä usein aletaan korostamaan sitä miten kristinuskoa tarvitaan suojaamaan. Että tosiasiassa nyt onkin syytä vaihtaa peiliteoriasta siihen Swinburnelaiseen vapaaseen tahtoon. Tällöin nousee sellaisia puheita kuin mitä Päivi Räsänen ilmoitti "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle." Ja tätä vahvistaa ajatus siitä miten Breivikin itseidentifioitumista kristityksi hylättiin sillä perusteella, että massojen surmaamiset ovat kristityille syntiä. Henkenä on tällöin se, että "Jokelan Pekan ateismi ei riko ateismin dogmeja mutta Breivikin teko rikkoo kristillisiä dogmeja". Lausunto on vakuuttava, kunnes muistaa "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjan. Sillä siellä kristityiksi korotettiin muun muassa moninkertainen murhaaja. Tässä korostetan tietysti uudelleensyntymistä, katumista ja parannuksentekoa. Eli eikristitty oli se joka tappoi. Tässä toki muistetaan korostaa että tosiasiassa jokainen ihminen on epätäydellinen ja syntiä tekevä - eli maailmassa on pahaa ja Jumala on ihmisluonteen luonut sellaiseksi. Joten kristitty saa tosiasiassa tappaa, kunhan katuu jälkeenpäin. Breivik kuitenkin suunnitteli tekoaan pitkään, joten tämä estää pikaistus-katumis -tyylisen tilanteen. Joten kenties kristityillä on sittenkin jotain järkeä tässä?

Tässä vaiheessa on riemastuttavaa tuoda esiin Craig joka on kuluttanut merkittävän määrän kristityn apologeetikon ja akateemikon urastaan siihen että hän puolustaa sitä miksi Jumalan Raamatussa komentama kansanmurha on hyvä asia, "hyvä kansanmurha". Hän on arvostettu monien kristittyjen kanssa joten selvästi hän on kristitty ja nuo näkemykset edustavat mahdollista ja hyvin perusteltua kristillisyyttä. Eikä siinä vielä kaikki ; Itse asiassa "Älä tapa" ei kiellä edes teloituksia, kuten Sami Liedes opettaa, kuolemanrangaistus ja muu ei ole välttämättä kymmentä käskyä vastaan. Ja jos kristitty uskoo että hänen tappamansa kohde on nefili, ei se ole automaattisesti teologisesti väärin. Kyllä heidän kristillisyytensä on aivan yhtä kristillistä kuin ne muiden kristillisyyskin. Ja israelkysymyksen kohdalla moni kristitty todellakin kannustaa sitä miten jotkut kansanmurhaksi laskettavat asiat ovatkin aivan perusteltuja.

Miksi kiemurtelu aiheesta toiseen?

Kun katsoo tuota ylläolevaa ketjua joka etenee vammaisista israelpolitiikkaan voidaan huomata että siinä on lähinnä löyhä punainen lanka. Jonkinlainen pahan ongelman käsittely on koko ajan kyseessä. Mutta yritinkin nostaa esille sitä että kaikki mainitut pahan ongelman käsittelyt sopivat vain spesifeihin tilanteisiin. Kokonaisuuteen niitä ei voi käyttää. Esimerkiksi parasta mahdollista tilaa puolustava voi selittää holokaustin sillä että vapaa tahto tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa. Mutta sitten jossain vaiheessa on pakko siirtyä "periaatekysymyksistä ihan puhtaaseen massaan". Pahuuksia tapahtuu niin paljon että ajatus vapaasta tahdosta ja sen selitysvoimasta kyseenlaistuu. Että "noin paljon pahaako se muka oikeuttaa"?

Itse asiassa kokonaishenkenä onkin se, että jos kristittyjen domeenispesifi "taisteluiden voittaminen" - jossa jokainen yksittäinen vastaanveto voidaan torjua - ohitetaan on käytännössä ilmiselvää että tässä prosessissa kristittty "häviää sodan" - kokonaisuus ei enää näytä järkevältä vaan keskenään ristiriitaisia konsepteja käytetään eri puolilla. Domeenispesifisyys tuntuukin kattavan hyvin montaa teologian osa-aluetta. Niissä on argumentteja joiden sovellusalue on hyvin tiukka. Sillä on tärkeää ratkaista ongelmia muualla, ja nämä taas ovat selkeästi ristiriidassa tämän argumentin lähtökohtien kanssa. "Oikea vastaus oikeaan tilanteeseen" johtaa hokemiin joilla kristityt näyttävät kokevan syvää varmuutta omasta järkevyydestään. Jos näitä katsoo laajemmin niissä ei näytä olevan enää mitään järkeä.
1: Näitä ei ole vaikeaa etsiä. Ensin ihminen voi puhua objektiivisesta moraalista jossa hyvä on samaa nyt, eilen ja huomenna ja kaikkialla kulttuurista riippumatta. Mutta sitten hän voi torjua vanhan testamentin oppeja vanhentuneina koska esimerkiksi kivitystuomiot olivat "erilaisessa ajassa ja eri kulttuurissa". Esimerkiksi juutalaiset kulttuuri ja asenteet muuttavat moitteen asiattomaksi. Ja moraalin kulttuurirelativistiseksi.

Kokonaiskuvana onkin se, että jos jossain on Jumala ja kristinuskon pahan ongelman kanssa painivat ovat oikeassa, niin on käytännössä ilmiselvää että ihmisen tärkein moraalinen ponnistus ei ole imitoida tätä pikku sosiopaattia jolla löytyy mihin tahansa tekoseensa sen mukaoikeuttava tekosyy. Tärkein moraalinen asia jonka Jumala meille opettaa - mikäli pahan ongelmaa mitättömyyksiin ratkovat teologit ovat oikeassa - on se, että meidän jokaisen velvollisuus on nousta Luojaamme korkeammalle tasolle eettisesti. Ja mikäli olen aihepiiriä yhtään katsonut ja sisällämme ihmisinä on moraalivaisto - jota kautta ylipäätään voin ottaa kantaa moraaliasioihin - niin lopputulemana on se, että tämä moraalisuudessa Jumalan yli nouseminen ei ole edes järin vaikeaa.

En tosin mene näin pitkälle. Päättelen oikeasti vain sen, että moraaliteologia on pääasiassa vaikeiden kysymysten väistelyä. Ei ihme että mysteerikortit vilahtelevat piispojen puheissa onnettomuuksien jälkeen. Ainakaan teologia ei tarjoa eettisesti kestäviä vastauksia jotka voitaisiin vain esittää faktoina. Tämän huomion jälkeen en toki voi sanoa löytäneeni jotain Jumalasta. Mutta olen sentään päässyt kurkistamaan sinne mistä ne jumalat useimmiten tulevat (uskovaisten päihin). Suurin osa argumenteista on vain sitä varten että on ollut kiusallinen kysymys. Ja kristinuskon opin kyseenalaistamisen sijaan nämä kaikki on pitänyt lakaista pois, jotta kristitty voi jatkaa taivaltaan kokien itsensä täysrationaaliseksi järkeväksi ja hyväksi olennoksi. Tämä prosessi takaa sen, että he todennäköisesti eivät omaa yhtään näistä attribuuteista. Joka selittää kohtaamisen kristityiden kanssa. Oma pahan ongelman modifikaatio onkin se, että "jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala niin miksi hyville ihmisille tapahtuu kristittyjä?"

Miksi sinulla on niin pitkät kädet, oi isoäiti?

Ken Ham, kädet ojossa.

Oheen laittamani kuva kertoo teoriasta jonka mukaan tyrannosauruksen pienet "kädet" ovat osoitus moraalisesta älykkäästä suunnitelmasta, koska kyseisen dinon eturaajat olivat niin pienet että niillä ei voi masturboida. Tämä on tietysti kuin vanha vitsi siitä, miksi Jumala on antanut meille niin pitkät kädet jos masturbointi olisi todella väärin.

Samalla se on myös kuvaus siitä, miten kreationismissa on usein kysymys dinosauruksista. Ja siitä, miten fundamentalismia usein kuvaa syvä kiinnostus ja viehätys kaikenlaiseen seksuaaliseen. (Mutta voiko heitä syyttää? Itseänikin elämässä vie eteenpäin lähinnä juuri kiinnostus dinosauruksiin ja runkkaamiseen.)

Minikäsien teoria on kuitenkin tavallaan jotain joka tuntuu hyvinkin järkeenkäyvältä. Se ei ole ristiriidassa minkään havaintoaineiston kanssa. Tosin lehteen on livahtanut syvä ideologinen ristiriita. Ristiriita joka johtuu siitä, että vaikka Intelligent Design onkin kreationismia, ei kaikki kreationismi ole Intelligent Designiä. Itse asiassa kun ID:n perusnormi on, että Suunnittelijan motiiveja tai persoonaa ei voida tietää, ei sen teorioissa ollenkaan voida sanoa että Suunnittelijan tavoitteena olisi että masturbointia ei harjoiteta tuossa dinosuvussa. Se luokittelisi vain että onko raaja sattuman, lainomaisuuden vai Suunnittelun tulos. Ja muu olisi sitten ideologista lisäolettelua.

Silti ei tarvitse olla ruudinkeksijä huomatakseen että teorialla ei ole kovin suuria rationaalista arvoa. Itse asiassa sitä on niin vähän, että ensimmäinen asia joka tulee mieleen jopa kreationisteja seuranneelle on ajatus siitä että onko uutinen jonkinlainen feikki. Eikä moni kreationistikaan sitä varmasti kovin vakavasti ota. Jonkinlaisena sivuvitsinä. Tämä on tärkeä huomio. Sillä monesti järkevyys sekoittuu sisäiseen ristiriidattomuuteen. Mutta, kuten tieteenfilosofi Duhem osoitti, saivartelulla voidaan aina luoda ristiriidattomuutta.

Kun huomataan saivarteluteema, pahan ongelman ja rakenteiden funktioiden välisen yhteyden filosofia ja se, että ristiriitainen ideologia ei by definition ole järkevä voidaan jatkaa eteenpäin.

"Moraalinen suunnittelu suoraan elimistössä" on siitä mielenkiintoinen käsite, että se voidaan nivoa tuoreesti kirjoittamaani tekstiin piilokalvinismista. Siinäkin ytimessä oli se, että (a) sisäiset ristiriidat ovat usein mukana ja (b) kalvinistisessa maailmassa on luontevaa että moraaliin voidaan pakottaa rajoittamalla valinnanvapautta. Kantilainen sen sijaan voisi sanoa dinosaurusken käsistä, että ihmisellä on riittävän pitkät kädet juuri sen vuoksi että hän saa valita runkkaako vai ei. Eli ihmisellä on valinta joka tekee teoista eettistä. T-rex ei sen sijaan voi ylpeillä sillä että ei masturboi, koska sillä ei ole vaihtoehtoja. (Sen lisäksi sillä ei ole kielitaitoa eikä riittävää kognitiivista prosessointikykyä tälläisiin, mutta unohdetaan ne nyt tässä, ajatuskokeen vuoksi.) Tämä tarkoittaa sitä että Ham on laittanut kalvinistista piilokytköstä jopa tähän lausuntoon dinosauruksen käsistä.

Ja tämän seurauksena teen argumenttipuun. Seuraava ei siis koostu eri näkökulmista. Vaan se on prosessi, jossa joka vaiheessa käsitellään yksi premissi. Ja jos olet sitoutunut johonkin aiemmin, et voi vaihtaa siihen liittyviä asioita lennosta olematta sisäisesti ristiriitainen. Näin ollen kuvaan prosessin jossa eri näkökulmat  asettuvat hierarkisesti tavalla jonka sisällä on argumentti joka käsittää vain koko tekstin. Tämä on pitkä argumentti ja vaatii lukijalta paljon. Mutta se on tehtävä, koska kokonaiskuvan saa vain tätä kautta. Itse asiassa valtaosa sofistikoituneesta teologiasta onkin "kusessa" siksi että siellä vallitsee vahva domeenispesifisyys. Ollaan erikoistuttu yhteen ongelmaan, ja asiat ratkaistaan kohta kerrallaan miettimättä ovatko ne keskenään yhteensopivia. Haaste vastataan kun se tulee vastaan ja toisen ongelman kohdalla saatetaan valita tämän kanssa ristiriitainen ratkaisu. Voitetaan taistelu - hävitään sota -metafora sopinee tähän väliin kuvaamaan sitä miten tässä käy.

Ja tämä voidaan liittää vahvasti myös piilokalvinismitekstiin linkkaamaani tekstiin joka käsitteli pahan ongelmaa. Siellä esille nimittäin nousi kantilainen ajatus siitä, että moraali ilman valintaa myös pahaan on oksymoroni. Tämä on hyvin tärkeä huomio. Sillä se korostaa sitä miten vahvasti esimerkiksi luterilainen teologia eroaa kalvinismista.

Kalvinismissa on ytimessä teema predestinaatiosta. Jumalan suvereenius on niin mahtava, että ihmisillä ei ole mitään aitoa vapaata tahtoa. Kaikki on "moraalista suunnittelua", paitsi raajat, myös mentaaliset rakenteet. Tämä malli korostaa sitä että Euthyfronin dilemma on väärä koska moraalissa kysymyksessä on vain Jumalan auktoriteetti asioihin. Jumala on hyvä koska hänellä on valta. ; Ja näin ollen on turhaa miettiä sitä että (a) Jos Jumala seuraa itseään suurempaa moraalilakia, häntä voidaan sanoa hyväksi, mutta toisaalta voimme tarkistaa moraalisuutemme ilman Jumalaa, eli teismi ei olekaan suoja arvotyhjiöltä ja nihilismiltä. (b) Jos Jumala ei seuraa itseään suurempaa moraalilakia, hänen valtansa on mielivaltaista, eikä häntä voida sanoa aidosti moraaliseksi, koska moraaliudella ei tässä ole muuta lähdettä kuin se, että "Jumala on". (+) Kalvinisti siis täsä kohden ns. "bite the bullet" ja myöntää että hyvyys redusoituu mielivaltaiseen valtaan ja auktoriteettiin.

Sen sijaan luterilaisuuden - ja myös katolisuuden - ytimessä on juurikin ihmisen vapaa valinta. Sävyt ovat siksi väistämättä kantilaisempia. Siinä kohden ongelmaksi nousee vahvemmin ns. "entäs taivaassa" -vastaveto. Teknisesti voidaan kysyä, että eikö kaikki pahan ongelman ratkaisut todista, että paratiisissa on sitten myös kärsimystä.

Tässä puolustuspuheena on yleisesti ottaen se, että ihminen ei paratiisissa todellakaan omaa relevanttia vapaata tahtoa. Valinta pelastukseen tai tuomioon tehdään maan päällä. Puolustus on tavallaan teologisesti uskottava, mutta se johtaa uuteen premissiin joka kyseenalaistaa kaiken pahan ongelman ratkaisemisen maan päällä. Nimittäin sen, että vapaa valinta on todella niin arvokas että kärsimys oikeuttuu todella tällä. Jos paratiisi on haluttava ja eettinen asia tai ei ainakaan paheksuttava asia, niin onko se sitten todella niin että vapaa tahto ja siihen liittyvä oikeus vääriin ja epäeettisiin ratkaisuihin on sen arvoista.

Samalla tietysti luterilainen tulee tunnustaneeksi että Jumalaa ei voi kutsua hyväksi jos Jumala ei viittaa korkeampaan moraalilakiin. Sillä jos hyvyys on Jumalankaltaisuutta - kuten vaikkapa Craig selittää - ei Jumala voi olla hyvä koska, jos ei ole valintaa hyvän ja pahan välillä, moraali olisi oksymoroni. (Kuten asia esitettiinkin. Jos hyväksyttäisiin että Jumala ei voisi olla paha suvereeniudestaan huolimatta, tunnustettaisiin että tosiasiassa kyky pahantekoon ei olisikaan oleellista ja se palauttaisi argumentistossa siihen aikaisempaan ongelmaan.) Ratkaisu Euthyfronin ongelmaan onkin siis toinen. Jumala nojaa itseään korkeampaan etiikkaan ja siksi Jumala on parempi Jumala kuin vaikka Baal, joka vaikka olisi luonut maailman, on epäeettinen koska uhraa ihmisiä Jumalalle. Ihmisen osuus etiikassa on tällöin vahvempi. ; Siinä missä kalvinisti voisi selittää että hänen kommenttinsa homoseksuaaleihin eivät kerro siitä miten hän haluaisi asian olevan, koska hän nojaa Jumalan suvereeniuteen, luterilaisessa opissa ihmisillä on moraalitaju ujutettuna omaantuntoon, jopa ateisteilla. Ja siksi omantunnon mukaan olisi mentävä ja kommentti homoista kertoisi nimenomaan että haluaa tiettyjä asioita.

Entäs taivaassa-vastaveto onkin oikeastaan lähinnä keino esiintuoda erilaisia piilo-oletuksia jotka ovat hieman kuten Ken Hamin moraalitulkinnat T-rexin käden designistä. (ID:läiset, mikäli olisivat sisäisesti ristiriidattomia toisin kuin käytännössä useimmiten eivät ole, korostasivat että Ham tulkitsee aineistoa, eli lisää prosessiin maailmankuvallisia taustaoletuksia.)

Tämä luterilaisen ja katolisuuden niputus on tietysti monista epätyydyttävä. Siksi onkin syytä huomata, että näiden oppien välillä on eroa. Tärkeä ero löytyy vaikkapa sieltä mihin lestadiolaisuutta käsittelevä blogi sen osuvasti asettaa. Luterilainen oppi nojaa ns. sola sriptura -malliin, jossa "Raamattu" on se ilmoitus joka on, ja jonka jälkeen ei tule mitään uutta. "Raamatun" tulkinta voi sen sijaan muuttua, kun Raamattua tulkitaan kunkin omalla omallatunnolla. "Sen sijaan perimätieto tai “seurakunnan neuvot” eivät ole uskomisen kohde eivätkä opilllisen auktoriteetin lähde. Ne ovat syntyneet ihmisten tuottamana, ne eivät ole enempää Jumalan kuin “Pyhän Hengenkään” ilmoituksia. Koska luterilainen kristinuskon oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on altis uudelleen tulkitsemiselle." Tämä on siitä oleellinen huomio, että Jehovan Todistajat joille syntyy koko ajan uutta materiaalia jota tulkitaan Jehovan valon kirkastumisena ei ole luterilaisen opin mukaista. Samoin katolisuus jossa Paavi voi tunkea bullaansa ja esittää erilaisia kannanottoja ja oppimuutoksia viittaavat siihen että luterilaisuus on irtautunut katolisuudesta muustakin syystä kuin anekaupan takia. ; Ja suurinta riemua syntyykin siitä kun huomataan että ev.lut. kirkkomme sisällä puuhaava lestadiolaisuus ei ole sekään luterilaista etiikkaa. (He ovat siellä, mutta yllättävän usein eivät ole opillisesti joustavia ja vetoavat dogmatiikkaan ja oppiin esimerkiksi homoseksuaalisuuskysymyksessä ja naispappeuskysymyksissä. Jos dogmalla on väliä, heillä ei olisi sananvaltaa asiaan. Jos dogmalla ei ole väliä, dogmaan perustuva argumentti heiltä on sitten tyhjä kupla.) Ja itse suorastaan repeän nauruun, koska tämä korosaa sitä miten omituisia adventistit ovat. Adventistit kun tunnistaa siitä että he ovat karismaattisia, luottavat johtajaan, kertovat anekdootteja omista uskonnollisista kokemuksista. Ja heidät tunistaa siitä että he haukkuvat pääasiassa kahta asiaa, nimittäin evoluutiota saatanalliseksi uskonnoksi ja katolista kirkkoa porttokirkoksi. Heidän teologiansa on kuitenkin autoritaarista, seurakunnalla ja sen karismaattisilla johtajilla on vahva ote. Ja itse asiassa katolisista heidät erottaa lähinnä ihailtujen uskonsankarien persoona ja se että nämä eivät kanna hassua paavinhattua. Adventistit ovatkin ikään kuin populistista katolisuutta, jossa ero äitikatolisuuteen on lähinnä anekaupassa jota adventistit vastustavat. Ja jota katolinen kirkkokaan ei tiemmä enää nykyaikana harrasta.

En ottanut ilmoituspuolta esiin turhaan. Sillä se vetää suhdetta ihmeisiin. Siinä missä kalvinisti voi helpostikin halata suuria ihmeitä, on luterilainen varovaisempi. Luterilaisuudessa korostuu siksi se, että ihmeiden oletetaan olevan aika pieniä. (Kreationistit sen sijaan katsovat että vain suuret ihmeet ovat hyvää evidenssiä, siksi eliminatiivinen filtteri, jossa designiksi hyväksyttävän sattuman pitää olla harvinaislaatuinen, korostuu.)

Tämä sopii ajatukseen siitä että maailmaa voidaan selittää oleellisesti luonnonlaeilla. Ja tästä päästään sormimetaforaani jota olen soveltanut siinä piilokalvinismiartikkeliin laitetun pahan ongelma -linkin keskustelun puolella. ; Linkin takana olevassa pahan ongelman argumentissa henkenä on juuri se, että kärsimys on tarpeen. Siellä kerrottiin että Jumala voisi tappaa kaikki, jolloin pahaa ei tehtäisi. Mutta että tämä olisi vielä suurempi paha. Samoin siellä kerrotaan että pitää olla kyky vääriin ratkaisuihin jotta oikealla on väliä. Tämä on hyvin rajallinen. Ja siinä muutamalla ratkaisun vääräksi osoittamisella isketään kokonaisuuteen. Kun pahan ongelman ytimessä on kaikkivaltius, ei riitä että on olemassa yksi tai kaksi huonoa ratkaisua. On osoitettava että ne kaikki olisivat huonompia.

Tässä taas yleensä määritellään kaikkivoipaisuutta uusiksi. Linkin takana kaikkivoipaisuus on selitetty joksikin jossa sisäisesti ristiriitainen on mahdotonta. Sormiesimerkkimetaforaa apunakäyttäen ratkaisussa vajaasti "eliminoidaan vasara" ja kerrotaan että vasarasta on enemmän hyötyä kuin sormikivusta on haittaa. Ja kerrotaan että jos ihmisen tappaisi tai tälle ei antaisi sormia, hän myös voisi särkeä sormeaan mutta tilanne olisi yhä huonompi. (1) 1: Tässä voitaisiin kysyä, että onko oleellista että ihmiselle luodaan sellainen hermosto että hän ylipäätään voi lyödä itseään sormeen vasaralla. Kognitio voisi ohjata vasran aina naulaan eikä sormeen. Kalvinisti voikin nähdä että vasaralla sormeen lyöminen on jossain liitoksissa suvereniteettiin. Kalvinistille predestinaatio näkyykin myös menestyksenä elämässä. (2) Tässä voitaisiin kysyä myös että miksi meille ei luoda peukaloa joka ei voisi mennä rikki vasaralla tai muullakaan. (+) Näistä ensimmäinen on kognitiivisesti haasteellinen, mutta se perustuu kalvinismiin joka on ohitettu aiemmin. Se ei ole ongelma kalvinisteille, mutta koska luotetaan vapauteen ei tähän vaikeaan haasteeseen tarvitse vastata. Toinen sen sijaan on kognitiivisesti helppo. Vetoamalla luonnonlakeihin luterilainen voi selittää että meillä ei ole fysikaalisesti mahdollista että sormet kestäsivät mitä vain. Ratkaisuna on siis se, että kaikkivoipaisuus rajoitetaan tähän yhteen universumiin.

Joku voisi olla tyytyväinen. Mutta tämä nostaa esille hyvin oleellisen ongelman. Jos ratkaisee asian fysiikan kannalta väittää että muunlaiset universumit ovat mahdottomia tai irrelevantteja. Tässä kysymyksessä jossa on kysymys kaikkivoipuudesta rajoittuu hyvin triviaalinomaiseksi. Luterilainenkin voi ajatella että Jumalalla oli kenties maailmaa luodessaan valinnanvaraa, ja tämä on jostain syystä valikoitunut monien mahdollisten mutta eitoteutuneiden universumien joukosta. ; Ja tästä päädytään siihen että on tavallaan pakko valita Leibnizin "paras mahdollisista maailmoista" taustateoriaksi. Tämä itse asiassa sopii luterilaiseen ajatustapaan varsin hyvin. Muut universumit ovat huonompia, siis irrelevantteja, koska Jumala on hyvänä ja kaikkikykyisenä valinnut parhaan mahdollisen maailman. Pahan ongelman premissit siis ikään kuin itsessään ratkaisevat siihen liitetyn haasteen.

Tämä on myös koherentti suhtautuminen luterilaiseen ihmeisiin suhtautumiseen. Siinä missä adventistit voivat kohkata ihmekertomuksilla vaikka siitä miten rekka ajoi lapsen yli, mutta että suojelusenkeli suojeli kristittyä lasta niin että rekka ajoi hänen yli ilman että lapsi vahingoittui. Mitä nyt jäi renkaanjäljet puseroon jotta pyykkipäivä tuli rekkaonnettomuudesta. Tässä ihmemallissa ei olisi tavatonta että ihminen löisi itseään sormeen vasaralla ja sormi ei menisi rikki. Ja kun kysymys on kaikkivoipuudesta se, mikä on mahdollista on mahdollista. Ja jos peukalo ei mene rikki yhdellä, sen ei tarvitse mennä rikki kenelläkään muullakaan. Selitys siitä että peukalo ei mene vasarasta rikki johtuu siitä että vaihtoehto ei ole mahdollinen, eikä siis edes kaikkivoipuuden rajoissa.

Ja tämä johtaa hyvin vahvasti deismiin jossa Jumala ei vaikuta universumissa mitenkään. Sillä jokainen ihme herättää kysymyksen siitä miksi niin ei käy toisaalla. Ja vastaukset niihin palauttavat puussa niihin ongelmiin jotka johtavat ihan eri tielle. Deismin Jumala ei vastaa rukouksiin, ei puutu maailman menoon ihmeillä eikä vaikuta ihmisten elämässä. Sillä muutoin tulee ristiriita joko pahan ongelmaan tai euthyfronin dilemmaan. Jumala voi toki tehdä mitä haluaa, mutta jos oppi on sisäisesti ristiriitainen joudutaan tunnustamaan  että Jumalaa ei rajoita edes logiikan lait. Ja tämä taas on perin ongelmallista niille joista "tee niin iso kivi että et jaksa nostaa sitä" ei ole relevantti ongelma koska Jumala toimii koherentisti. Ja se itse asiassa tunnustaa että ei ole mitään tarvetta edes olla järkeenkäypä ideologia, joten koko keskustelu siitä onko uskonvakaumus rationaalinen, järkevä tai hyvin perusteltu katoaa sekin tätä myötä. Logiikka on liian rajoittunutta ja uskonnolla ei ole enää suhdetta tieteeseen tai muihin vastaaviin kysymyksiin.

Ja deismin kohdalla ongelmana taas on se, että jokaisessa mutkassa on pitänyt ottaa premissi. Ja jokainen premissi antaa luvan olla erimielinen. Eräässä mielessä tulkinnat johtavat siihen että lopputulos on ns. epätodennäköinen. Kun niin monta metafyysistä premissiä on pakko osua kohdalle ennen kuin juttu on järkevä, olisi aikamoinen sattuma että juuri nämä metafyysiset premissit osuisivat kohdalle. Teologia on siis koherentti mutta saivartelua - vähän samaan tapaan kuin Ken Hamin teoria T -rexin käsistä oli mahdollinen mutta silti ei järkevän ihmisen juttu.

Näistä ongelmista huolimatta varmaa on se, että jossain on joku joka kertoo tietävänsä miten Jumala toimii siitä huolimatta mitä mieltä ihmiset ovat ja mitä he sitten tekevätkin. Ja uskovat olevansa rationaalisia ja että Jumala todella on tieteellisen tutkimuksen todennäköiseksi osoittama. Sanoopa siihen logiikka tai kuka tahansa mitä tahansa. Sillä saivartelu sallitaan ja ristiriidat eivät koskaan ole merkittäviä.

---

Vastauksena otsikon kysymykseen sanon lähinnä sen verran, että jotta kreationisti-isoäiti voisi ns. heilutella käsiään argumentaatiossa. Jos mieleesi tuli jotain muuta, niin hyi hyi sinua pervoa!