 |
| Ken Ham, kädet ojossa. |
Samalla se on myös kuvaus siitä, miten kreationismissa on usein kysymys dinosauruksista. Ja siitä, miten fundamentalismia usein kuvaa syvä kiinnostus ja viehätys kaikenlaiseen seksuaaliseen. (Mutta voiko heitä syyttää? Itseänikin elämässä vie eteenpäin lähinnä juuri kiinnostus dinosauruksiin ja runkkaamiseen.)
Minikäsien teoria on kuitenkin tavallaan jotain joka tuntuu hyvinkin järkeenkäyvältä. Se ei ole ristiriidassa minkään havaintoaineiston kanssa. Tosin lehteen on livahtanut syvä ideologinen ristiriita. Ristiriita joka johtuu siitä, että vaikka Intelligent Design onkin kreationismia, ei kaikki kreationismi ole Intelligent Designiä. Itse asiassa kun ID:n perusnormi on, että Suunnittelijan motiiveja tai persoonaa ei voida tietää, ei sen teorioissa ollenkaan voida sanoa että Suunnittelijan tavoitteena olisi että masturbointia ei harjoiteta tuossa dinosuvussa. Se luokittelisi vain että onko raaja sattuman, lainomaisuuden vai Suunnittelun tulos. Ja muu olisi sitten ideologista lisäolettelua.
Silti ei tarvitse olla ruudinkeksijä huomatakseen että teorialla ei ole kovin suuria rationaalista arvoa. Itse asiassa sitä on niin vähän, että ensimmäinen asia joka tulee mieleen jopa kreationisteja seuranneelle on ajatus siitä että onko uutinen jonkinlainen feikki. Eikä moni kreationistikaan sitä varmasti kovin vakavasti ota. Jonkinlaisena sivuvitsinä. Tämä on tärkeä huomio. Sillä monesti järkevyys sekoittuu sisäiseen ristiriidattomuuteen. Mutta, kuten tieteenfilosofi Duhem osoitti, saivartelulla voidaan aina luoda ristiriidattomuutta.
Kun huomataan saivarteluteema, pahan ongelman ja rakenteiden funktioiden välisen yhteyden filosofia ja se, että ristiriitainen ideologia ei by definition ole järkevä voidaan jatkaa eteenpäin.
"Moraalinen suunnittelu suoraan elimistössä" on siitä mielenkiintoinen käsite, että se voidaan nivoa tuoreesti kirjoittamaani tekstiin piilokalvinismista. Siinäkin ytimessä oli se, että (a) sisäiset ristiriidat ovat usein mukana ja (b) kalvinistisessa maailmassa on luontevaa että moraaliin voidaan pakottaa rajoittamalla valinnanvapautta. Kantilainen sen sijaan voisi sanoa dinosaurusken käsistä, että ihmisellä on riittävän pitkät kädet juuri sen vuoksi että hän saa valita runkkaako vai ei. Eli ihmisellä on valinta joka tekee teoista eettistä. T-rex ei sen sijaan voi ylpeillä sillä että ei masturboi, koska sillä ei ole vaihtoehtoja. (Sen lisäksi sillä ei ole kielitaitoa eikä riittävää kognitiivista prosessointikykyä tälläisiin, mutta unohdetaan ne nyt tässä, ajatuskokeen vuoksi.) Tämä tarkoittaa sitä että Ham on laittanut kalvinistista piilokytköstä jopa tähän lausuntoon dinosauruksen käsistä.
Ja tämän seurauksena teen argumenttipuun. Seuraava ei siis koostu eri näkökulmista. Vaan se on prosessi, jossa joka vaiheessa käsitellään yksi premissi. Ja jos olet sitoutunut johonkin aiemmin, et voi vaihtaa siihen liittyviä asioita lennosta olematta sisäisesti ristiriitainen. Näin ollen kuvaan prosessin jossa eri näkökulmat asettuvat hierarkisesti tavalla jonka sisällä on argumentti joka käsittää vain koko tekstin. Tämä on pitkä argumentti ja vaatii lukijalta paljon. Mutta se on tehtävä, koska kokonaiskuvan saa vain tätä kautta. Itse asiassa valtaosa sofistikoituneesta teologiasta onkin "kusessa" siksi että siellä vallitsee vahva domeenispesifisyys. Ollaan erikoistuttu yhteen ongelmaan, ja asiat ratkaistaan kohta kerrallaan miettimättä ovatko ne keskenään yhteensopivia. Haaste vastataan kun se tulee vastaan ja toisen ongelman kohdalla saatetaan valita tämän kanssa ristiriitainen ratkaisu. Voitetaan taistelu - hävitään sota -metafora sopinee tähän väliin kuvaamaan sitä miten tässä käy.
Ja tämä voidaan liittää vahvasti myös piilokalvinismitekstiin linkkaamaani tekstiin joka käsitteli pahan ongelmaa. Siellä esille nimittäin nousi kantilainen ajatus siitä, että moraali ilman valintaa myös pahaan on oksymoroni. Tämä on hyvin tärkeä huomio. Sillä se korostaa sitä miten vahvasti esimerkiksi luterilainen teologia eroaa kalvinismista.
Kalvinismissa on ytimessä teema predestinaatiosta. Jumalan suvereenius on niin mahtava, että ihmisillä ei ole mitään aitoa vapaata tahtoa. Kaikki on "moraalista suunnittelua", paitsi raajat, myös mentaaliset rakenteet. Tämä malli korostaa sitä että Euthyfronin dilemma on väärä koska moraalissa kysymyksessä on vain Jumalan auktoriteetti asioihin. Jumala on hyvä koska hänellä on valta. ; Ja näin ollen on turhaa miettiä sitä että (a) Jos Jumala seuraa itseään suurempaa moraalilakia, häntä voidaan sanoa hyväksi, mutta toisaalta voimme tarkistaa moraalisuutemme ilman Jumalaa, eli teismi ei olekaan suoja arvotyhjiöltä ja nihilismiltä. (b) Jos Jumala ei seuraa itseään suurempaa moraalilakia, hänen valtansa on mielivaltaista, eikä häntä voida sanoa aidosti moraaliseksi, koska moraaliudella ei tässä ole muuta lähdettä kuin se, että "Jumala on". (+) Kalvinisti siis täsä kohden ns. "bite the bullet" ja myöntää että hyvyys redusoituu mielivaltaiseen valtaan ja auktoriteettiin.
Sen sijaan luterilaisuuden - ja myös katolisuuden - ytimessä on juurikin ihmisen vapaa valinta. Sävyt ovat siksi väistämättä kantilaisempia. Siinä kohden ongelmaksi nousee vahvemmin ns. "entäs taivaassa" -vastaveto. Teknisesti voidaan kysyä, että eikö kaikki pahan ongelman ratkaisut todista, että paratiisissa on sitten myös kärsimystä.
Tässä puolustuspuheena on yleisesti ottaen se, että ihminen ei paratiisissa todellakaan omaa relevanttia vapaata tahtoa. Valinta pelastukseen tai tuomioon tehdään maan päällä. Puolustus on tavallaan teologisesti uskottava, mutta se johtaa uuteen premissiin joka kyseenalaistaa kaiken pahan ongelman ratkaisemisen maan päällä. Nimittäin sen, että vapaa valinta on todella niin arvokas että kärsimys oikeuttuu todella tällä. Jos paratiisi on haluttava ja eettinen asia tai ei ainakaan paheksuttava asia, niin onko se sitten todella niin että vapaa tahto ja siihen liittyvä oikeus vääriin ja epäeettisiin ratkaisuihin on sen arvoista.
Samalla tietysti luterilainen tulee tunnustaneeksi että Jumalaa ei voi kutsua hyväksi jos Jumala ei viittaa korkeampaan moraalilakiin. Sillä jos hyvyys on Jumalankaltaisuutta - kuten vaikkapa Craig selittää - ei Jumala voi olla hyvä koska, jos ei ole valintaa hyvän ja pahan välillä, moraali olisi oksymoroni. (Kuten asia esitettiinkin. Jos hyväksyttäisiin että Jumala ei voisi olla paha suvereeniudestaan huolimatta, tunnustettaisiin että tosiasiassa kyky pahantekoon ei olisikaan oleellista ja se palauttaisi argumentistossa siihen aikaisempaan ongelmaan.) Ratkaisu Euthyfronin ongelmaan onkin siis toinen. Jumala nojaa itseään korkeampaan etiikkaan ja siksi Jumala on parempi Jumala kuin vaikka Baal, joka vaikka olisi luonut maailman, on epäeettinen koska uhraa ihmisiä Jumalalle. Ihmisen osuus etiikassa on tällöin vahvempi. ; Siinä missä kalvinisti voisi selittää että hänen kommenttinsa homoseksuaaleihin eivät kerro siitä miten hän haluaisi asian olevan, koska hän nojaa Jumalan suvereeniuteen, luterilaisessa opissa ihmisillä on moraalitaju ujutettuna omaantuntoon, jopa ateisteilla. Ja siksi omantunnon mukaan olisi mentävä ja kommentti homoista kertoisi nimenomaan että haluaa tiettyjä asioita.
Entäs taivaassa-vastaveto onkin oikeastaan lähinnä keino esiintuoda erilaisia piilo-oletuksia jotka ovat hieman kuten Ken Hamin moraalitulkinnat T-rexin käden designistä. (ID:läiset, mikäli olisivat sisäisesti ristiriidattomia toisin kuin käytännössä useimmiten eivät ole, korostasivat että Ham tulkitsee aineistoa, eli lisää prosessiin maailmankuvallisia taustaoletuksia.)
Tämä luterilaisen ja katolisuuden niputus on tietysti monista epätyydyttävä. Siksi onkin syytä huomata, että näiden oppien välillä on eroa. Tärkeä ero löytyy vaikkapa sieltä mihin lestadiolaisuutta käsittelevä blogi sen osuvasti asettaa. Luterilainen oppi nojaa ns. sola sriptura -malliin, jossa "Raamattu" on se ilmoitus joka on, ja jonka jälkeen ei tule mitään uutta. "Raamatun" tulkinta voi sen sijaan muuttua, kun Raamattua tulkitaan kunkin omalla omallatunnolla. "Sen sijaan perimätieto tai “seurakunnan neuvot” eivät ole uskomisen kohde eivätkä opilllisen auktoriteetin lähde. Ne ovat syntyneet ihmisten tuottamana, ne eivät ole enempää Jumalan kuin “Pyhän Hengenkään” ilmoituksia. Koska luterilainen kristinuskon oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on altis uudelleen tulkitsemiselle." Tämä on siitä oleellinen huomio, että Jehovan Todistajat joille syntyy koko ajan uutta materiaalia jota tulkitaan Jehovan valon kirkastumisena ei ole luterilaisen opin mukaista. Samoin katolisuus jossa Paavi voi tunkea bullaansa ja esittää erilaisia kannanottoja ja oppimuutoksia viittaavat siihen että luterilaisuus on irtautunut katolisuudesta muustakin syystä kuin anekaupan takia. ; Ja suurinta riemua syntyykin siitä kun huomataan että ev.lut. kirkkomme sisällä puuhaava lestadiolaisuus ei ole sekään luterilaista etiikkaa. (He ovat siellä, mutta yllättävän usein eivät ole opillisesti joustavia ja vetoavat dogmatiikkaan ja oppiin esimerkiksi homoseksuaalisuuskysymyksessä ja naispappeuskysymyksissä. Jos dogmalla on väliä, heillä ei olisi sananvaltaa asiaan. Jos dogmalla ei ole väliä, dogmaan perustuva argumentti heiltä on sitten tyhjä kupla.) Ja itse suorastaan repeän nauruun, koska tämä korosaa sitä miten omituisia adventistit ovat. Adventistit kun tunnistaa siitä että he ovat karismaattisia, luottavat johtajaan, kertovat anekdootteja omista uskonnollisista kokemuksista. Ja heidät tunistaa siitä että he haukkuvat pääasiassa kahta asiaa, nimittäin evoluutiota saatanalliseksi uskonnoksi ja katolista kirkkoa porttokirkoksi. Heidän teologiansa on kuitenkin autoritaarista, seurakunnalla ja sen karismaattisilla johtajilla on vahva ote. Ja itse asiassa katolisista heidät erottaa lähinnä ihailtujen uskonsankarien persoona ja se että nämä eivät kanna hassua paavinhattua. Adventistit ovatkin ikään kuin populistista katolisuutta, jossa ero äitikatolisuuteen on lähinnä anekaupassa jota adventistit vastustavat. Ja jota katolinen kirkkokaan ei tiemmä enää nykyaikana harrasta.
En ottanut ilmoituspuolta esiin turhaan. Sillä se vetää suhdetta ihmeisiin. Siinä missä kalvinisti voi helpostikin halata suuria ihmeitä, on luterilainen varovaisempi. Luterilaisuudessa korostuu siksi se, että ihmeiden oletetaan olevan aika pieniä. (Kreationistit sen sijaan katsovat että vain suuret ihmeet ovat hyvää evidenssiä, siksi eliminatiivinen filtteri, jossa designiksi hyväksyttävän sattuman pitää olla harvinaislaatuinen, korostuu.)
Tämä sopii ajatukseen siitä että maailmaa voidaan selittää oleellisesti luonnonlaeilla. Ja tästä päästään sormimetaforaani jota olen soveltanut siinä piilokalvinismiartikkeliin laitetun pahan ongelma -linkin keskustelun puolella. ; Linkin takana olevassa pahan ongelman argumentissa henkenä on juuri se, että kärsimys on tarpeen. Siellä kerrottiin että Jumala voisi tappaa kaikki, jolloin pahaa ei tehtäisi. Mutta että tämä olisi vielä suurempi paha. Samoin siellä kerrotaan että pitää olla kyky vääriin ratkaisuihin jotta oikealla on väliä. Tämä on hyvin rajallinen. Ja siinä muutamalla ratkaisun vääräksi osoittamisella isketään kokonaisuuteen. Kun pahan ongelman ytimessä on kaikkivaltius, ei riitä että on olemassa yksi tai kaksi huonoa ratkaisua. On osoitettava että ne kaikki olisivat huonompia.
Tässä taas yleensä määritellään kaikkivoipaisuutta uusiksi. Linkin takana kaikkivoipaisuus on selitetty joksikin jossa sisäisesti ristiriitainen on mahdotonta. Sormiesimerkkimetaforaa apunakäyttäen ratkaisussa vajaasti "eliminoidaan vasara" ja kerrotaan että vasarasta on enemmän hyötyä kuin sormikivusta on haittaa. Ja kerrotaan että jos ihmisen tappaisi tai tälle ei antaisi sormia, hän myös voisi särkeä sormeaan mutta tilanne olisi yhä huonompi. (1) 1: Tässä voitaisiin kysyä, että onko oleellista että ihmiselle luodaan sellainen hermosto että hän ylipäätään voi lyödä itseään sormeen vasaralla. Kognitio voisi ohjata vasran aina naulaan eikä sormeen. Kalvinisti voikin nähdä että vasaralla sormeen lyöminen on jossain liitoksissa suvereniteettiin. Kalvinistille predestinaatio näkyykin myös menestyksenä elämässä. (2) Tässä voitaisiin kysyä myös että miksi meille ei luoda peukaloa joka ei voisi mennä rikki vasaralla tai muullakaan. (+) Näistä ensimmäinen on kognitiivisesti haasteellinen, mutta se perustuu kalvinismiin joka on ohitettu aiemmin. Se ei ole ongelma kalvinisteille, mutta koska luotetaan vapauteen ei tähän vaikeaan haasteeseen tarvitse vastata. Toinen sen sijaan on kognitiivisesti helppo. Vetoamalla luonnonlakeihin luterilainen voi selittää että meillä ei ole fysikaalisesti mahdollista että sormet kestäsivät mitä vain. Ratkaisuna on siis se, että kaikkivoipaisuus rajoitetaan tähän yhteen universumiin.
Joku voisi olla tyytyväinen. Mutta tämä nostaa esille hyvin oleellisen ongelman. Jos ratkaisee asian fysiikan kannalta väittää että muunlaiset universumit ovat mahdottomia tai irrelevantteja. Tässä kysymyksessä jossa on kysymys kaikkivoipuudesta rajoittuu hyvin triviaalinomaiseksi. Luterilainenkin voi ajatella että Jumalalla oli kenties maailmaa luodessaan valinnanvaraa, ja tämä on jostain syystä valikoitunut monien mahdollisten mutta eitoteutuneiden universumien joukosta. ; Ja tästä päädytään siihen että on tavallaan pakko valita Leibnizin "paras mahdollisista maailmoista" taustateoriaksi. Tämä itse asiassa sopii luterilaiseen ajatustapaan varsin hyvin. Muut universumit ovat huonompia, siis irrelevantteja, koska Jumala on hyvänä ja kaikkikykyisenä valinnut parhaan mahdollisen maailman. Pahan ongelman premissit siis ikään kuin itsessään ratkaisevat siihen liitetyn haasteen.
Tämä on myös koherentti suhtautuminen luterilaiseen ihmeisiin suhtautumiseen. Siinä missä adventistit voivat kohkata ihmekertomuksilla vaikka siitä miten rekka ajoi lapsen yli, mutta että suojelusenkeli suojeli kristittyä lasta niin että rekka ajoi hänen yli ilman että lapsi vahingoittui. Mitä nyt jäi renkaanjäljet puseroon jotta pyykkipäivä tuli rekkaonnettomuudesta. Tässä ihmemallissa ei olisi tavatonta että ihminen löisi itseään sormeen vasaralla ja sormi ei menisi rikki. Ja kun kysymys on kaikkivoipuudesta se, mikä on mahdollista on mahdollista. Ja jos peukalo ei mene rikki yhdellä, sen ei tarvitse mennä rikki kenelläkään muullakaan. Selitys siitä että peukalo ei mene vasarasta rikki johtuu siitä että vaihtoehto ei ole mahdollinen, eikä siis edes kaikkivoipuuden rajoissa.
Ja tämä johtaa hyvin vahvasti deismiin jossa Jumala ei vaikuta universumissa mitenkään. Sillä jokainen ihme herättää kysymyksen siitä miksi niin ei käy toisaalla. Ja vastaukset niihin palauttavat puussa niihin ongelmiin jotka johtavat ihan eri tielle. Deismin Jumala ei vastaa rukouksiin, ei puutu maailman menoon ihmeillä eikä vaikuta ihmisten elämässä. Sillä muutoin tulee ristiriita joko pahan ongelmaan tai euthyfronin dilemmaan. Jumala voi toki tehdä mitä haluaa, mutta jos oppi on sisäisesti ristiriitainen joudutaan tunnustamaan että Jumalaa ei rajoita edes logiikan lait. Ja tämä taas on perin ongelmallista niille joista "tee niin iso kivi että et jaksa nostaa sitä" ei ole relevantti ongelma koska Jumala toimii koherentisti. Ja se itse asiassa tunnustaa että ei ole mitään tarvetta edes olla järkeenkäypä ideologia, joten koko keskustelu siitä onko uskonvakaumus rationaalinen, järkevä tai hyvin perusteltu katoaa sekin tätä myötä. Logiikka on liian rajoittunutta ja uskonnolla ei ole enää suhdetta tieteeseen tai muihin vastaaviin kysymyksiin.
Ja deismin kohdalla ongelmana taas on se, että jokaisessa mutkassa on pitänyt ottaa premissi. Ja jokainen premissi antaa luvan olla erimielinen. Eräässä mielessä tulkinnat johtavat siihen että lopputulos on ns. epätodennäköinen. Kun niin monta metafyysistä premissiä on pakko osua kohdalle ennen kuin juttu on järkevä, olisi aikamoinen sattuma että juuri nämä metafyysiset premissit osuisivat kohdalle. Teologia on siis koherentti mutta saivartelua - vähän samaan tapaan kuin Ken Hamin teoria T -rexin käsistä oli mahdollinen mutta silti ei järkevän ihmisen juttu.
Näistä ongelmista huolimatta varmaa on se, että jossain on joku joka kertoo tietävänsä miten Jumala toimii siitä huolimatta mitä mieltä ihmiset ovat ja mitä he sitten tekevätkin. Ja uskovat olevansa rationaalisia ja että Jumala todella on tieteellisen tutkimuksen todennäköiseksi osoittama. Sanoopa siihen logiikka tai kuka tahansa mitä tahansa. Sillä saivartelu sallitaan ja ristiriidat eivät koskaan ole merkittäviä.
Vastauksena otsikon kysymykseen sanon lähinnä sen verran, että jotta kreationisti-isoäiti voisi ns. heilutella käsiään argumentaatiossa. Jos mieleesi tuli jotain muuta, niin hyi hyi sinua pervoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti