SpONTAANI

Helsingissä on sellainen "räppäri" joka kyllä ahkerasti harrastaa freestyleä, vapaasti mutta ilman tyyliä. Mutta harjaantuu ja tomertuu varmaan tekemälä, uskon. (Potentiaalia on vaikka aktuaalista ei.) Kun viittasi ohimennessäni hattuuni, ja supikoirien kohtelusta, ei siinä auttanut mikään. Hymyilytti ja nolotti samanaikaisesti.

"Davy Crockettista mieli menee supikoiriin
ja Vesa-Matti Loiriin".
Saatana mikä runouden mahtisaavutus. Se vertautuu oivaltavaan rappiin samalla tavalla kuin romanikerjäläisten harmonikankidutus muistuttaa vanhoja suomalaisia iskelmiä. Eli tavalla jossa pitkän kuuntelun jälkeen voi arvata mitä kappaletta soitetaan, kappaletta jota soittaja ei ilmeisesti ole itse koskaan kuullut, vaan toistaa harmonikalla ääniä kuin jokin rikkinäinen puhelin. Mutta spontaanius on vaikeaa. Ei se spontaani oma vastauksenikaan kauhean jumalainen ollut.

"Deivii, deivi kroket - siinä vasta miesten mies
Tyyliltä niin hottsii
että kelpaa vaikka shotsiin
on täs vaan vähän vaikeuksii ...
panen vaan naisii"
Sitä ei voi pitää laadukkaana, se ei oikeastaan keskustele ja on vähän ulkopuolelta heitetty. Siinä on riimi ja todella huono vitsi, joskin ajankohtainen. Tässä on se ikävä puoli tässä spontaaniudessa, että l'esprit d'escalier -tilanteita tulee väistämättä. Minusta kontekstiin osuvampaa olisi ollut minulta sanoo vaikka jotain seuraavaa.

"Ei mua tarhaeläinten oloista tarvii dissata
moralisoiden jaloille pissata
kun pitäis sokeenkin hiffasta
et reuhka on tehty naapurin kissasta"
Ja tämänlaisten vuoksi sitä ikään kuin ihan toivoo, että toinen heittäisi uudestaan niitä syytöksiä että voisi ikään kuin spontaanisti puolustaa itseään tyylillä. Mutta kun seuraavan kerran menin ohi, niin heittikin räppäri jotain ihan muuta ja jollekulle toiselle.