Selvää on, että kirkossa voi vaikuttaa. Jos konservatiivien fundamentalistien normitapoja noudatetaan, kyseessä on helposti savustus. En tiedä miten paljon kirkon työntekijät harjoittavat erilaista toimintaa keskenään. Mutta sen verran tiedän että minun kohdallani on esimerkiksi soitettu työnantajalle ja kerrottu vakaumuksesta ikään kuin tämä olisi jokin relevantti työ antaa potkut.
Yleisyydestä ja ilmiöistä voidaan kuitenkin sanoa jotain. Dokumentaatiot puhuvat vihjeitä. "Kirkon virkalakia pitäisi muuttaa siten, ettei kukaan tällainen henkilö edes hakeutuisi kirkon tehtävään." Isommasta kuviosta saadaan tätä kautta tietoa. Voidaan sanoa että konservatiivien dogmien kanssa erimielisiä elämäntaparatkaisuja "Pidetään kyllä erittäin pahana vauriona." Ja enne nkaikkea jos papintyöhön tungetaan näitä vääränlaisia ihmisiä, niin asia nähdään "Aivan selvänä einä". Naispapit ja lesbopapit ovat perinteisesti aikaansaaneet erilaista heiluntaa ja kuohuntaa niin pöksyissä kuin mielissä. Jotenkin nämä ihmiset sitten ovat vaatimassa että heidän työpaikkojaan ei milloinkaan ikinä mitenkään saisi leikata, heitä ei saa kutsua huonoiksi uskovaisiksi ja surkeiksi pastoreiksi tai hankaliksi ihmisten kohtaajiksi sosiaalisessa työssä. Heidän työvuorojaan pitäisi sovitella kuin vallankäyttörulettissa heidän ehdoillaan. Muuten ollaan epäkunnioittavia ja kamalia ihmisiä, suvaitsemattomia!
Kun kohtaa tämän tyyppistä väärinkäytöstä, tilanteen selvittäminen ja ratkaiseminen on usein hyvin vaikeaa. Esimerkiksi minulla on ns. saatanapaniikkiin liittyen selvästi tiettyyn ihmiseen liitettäviä tilanteita joihin liittyy aseman hyvin kompleksista hyväksikäyttöä. Olen yrittänyt hoitaa asiaa henkilökohtaisesti, esimerkiksi sosiaalisen median yksityispuolen kautta. Mutta jos vastauksena on hiljaisuus ja yhteyden mykistäminen (joka onnistuu parilla klikkauksella) on tietysti paha sanoa asiasta mitään. Eteenpäin viemisen ongelmana on se, miten vaikeaa asioista on hankkia näyttöä.
Homoseksuaalisuuden kohdalla on huomattava, että meidän ei tarvitse viitata Huoviseen saadaksemme ilmiön selväksi. Ja toisaalta ilmiön olemassaolo ei sotke Huovista yksilönä mukaan. Mutta tässä kohden asiasta on tietoa. Saatanapaniikki sen sijaan näyttää olevan kirkon ihmisille hyvin vieras. Ja tässä kohden vihjaan että en luota vähänkään vanhempiin kirkon tutkimuskeskuksen tietoihin kovinkaan paljoa. He eivät rehellisesti sanoen näytä sompaavan alakulttuurien ymmärtämisessä.
Tästä yhtenä esimerkkinä on se, kun Kari Tikkanen aikanaan kiinnostui kreationismista Suomessa. Hänen kontaktinsa tutkimuslaitoksen kanssa ei ollut kovin hedelmällinen sillä lausuntona oli suoraan se, että aihetta ei ole ikään kuin edes tarpeen tutkia ja selvittää. Että Suomessa ei kenties ole yhtään ainutta nuoren maan kreationistia. Asia oli toki siitä ymmärrettävä että kreationismi on hengeltään amerikkalaista, kalvinistista ja USA:n koulutuspolitiikkaan keskittynyttä. Suomessa uskonnonopetus on erilaista ja täällä on harjoitettu eri suuntaisia uskontoja kuin Amerikoissa. Kuitenkin lausunto oli siiitä mielenkiintoinen, sillä aiheesta oli sentään ilmestynyt julistusmateriaalia suomen kielellä. ; Sitten päästiin yllättymään kun mediassa sitten kauhisteltiin ja ihmeteltiin kun yleisessä tiedenäkemysten tutkimisessa paljastui että noin kolmannes kansalaisista ei luottanut evoluutioteoriaan.
Saatanapaniikistakin on melko vähän materiaalia. Aihe ikään kuin päätettiin olemassaolemattomaksi. Elettiin vielä sitä aikaa kun media toimi tällä tavalla. Nykyisin vastaavaa tuskin voisi tapahtua. (Tai voi, se on vain kamalan paljon vaikeampaa. Toki kirkko yrittää yhä. Jalovaara eksorsismeineen tuli heille yllätyksenä. Jos kolmasosa väestöstä voi mennä ohi hoksottimien, on tietysti mikä tahansa mahdollista. Uskomatonta onkin lähinnä se, että tätä on esitetty luulossa että kukaan täysjärkinen asioita edes minimitasolla seuraava ihminen ottaisi nämä ohimenemiset vakavasti.)
Edes politiikkaan (ei siis uskontoon) keskittyneen uuden suomen blogeja ei voi lukea ilman että aktiivikreationistien tekstit putkahtelevat näkyviin silloin tällöin. Tämänlaisessa ympäristössä kieltämistä ja siihen liittyvää sokeutta tuskin on. Mediaa ei enää tehdä siten että vallassa oleva ideologia päättää mitkä ovat todellisia ja relevantteja ilmiöitä. Ja väitän että tämä on parantanut uskontokeskustelua. Kirkon kannalta tämä on tarkoittanut sitä että kaikenlaisten voimien ristipaineessa ja syytetulituksessa ollaan. Mikä nähdäkseni kertoo vain ja ainoastaan siitä miten asioiden huono hoitaminen ja hoitamatta jättäminen kostautuu.
Toki moni uskovainen ylläpitää illuusiotaan ja luulee että todellisuus on harha. Se ei ole. Illuusion murtumista ei siksi voi sanoa huonoksi uskontotiedoksi. Sillä huonoa uskontotietoa olisi esimerkiksi se, että väittäisi että Suomessa ei ole ainuttakaan nuoren maan kreationistia silloin kun heiltä on ilmestynyt kirjoja joita ihan myydään niin että skeptikoille asti leviävät. Huonoa tietoa olisi äimistyä roolipelivainojen edessä tai esittää väittää että saatanapaniikki ei rantautunut varsin hyvissä voimin tänne asti.
Se minulla jäi tässä kuitenkin käteen, että jos ikäviä savustuksia tapahtuu, on asian hoitaminen hyvin vaikeaa. Uskonnossa on helposti valtaa ja statusta. Todistustaakka on uhrilla ja tilanteet on hyvin vaikeasti dokumentoitavissa. Miten voit esimerkiksi osoittaa jonkun sanoneen jotain jos tämä kiistää sen? Jos asiaa yrittää hoitaa henkilökohtaisesti, mutta asia on suuri, tärkeä ja painava ja se pitäisi saada hoidettua, olisi ihan oikeasti asiallista kysyä että mikä on se tapa jolla sen sitten saa tehdä. Tärkein syy ei ole siinä että asiaa ei myönnetä. Tärkein on siinä, että tosiasiassa moni ei halua että niitä lainkaan korjataan.
Minulla ei ole ratkaisua siihen miten asia voitaisiin hoitaa. Kun savustustilannetta ei voida hoitaa, instituutiolla on ongelma. Jokainen eitiedetty ilmiö ja ratkaisematon oikea ongelmatilanne on elefantti olohuoneessa. Ja näyttää siltä että ongelmia ei monesti edes haluta nähdä ja ratkaista. Ja juuri siksi siihen ei ole keinoja. Jos keino on joskus ollut, se on nähty ongelmaläpenä joka tulee tukkia. Koenkin että minut on nähty ongelmana ja sysätty syrjään tavalla jossa kirkon tutkimuskeskuksen ignorointi on ollut tehokas apuväline agendassa. Kaikista yrityksistä kuulee että keinot ovat vääriä. Että ei rakenna yhteisöä. Että ei saa käsitellä koska on yksittäistapaus. (Luulin että pedofiilejäkin tuomitaan vaikka he ovat yksittäitapauksia ja vähemmistöjä. Yleensä suojelupuhe nousee esiin kun yhteisö on tupaten täynnä pedofiilejä.) Sitten ihmetellään että joku saattaa muuttua epäluottavaksi, erota kirkosta ja lakata maksamasta arvon vouhottajien palkkoja. Kun muita ratkaisuja ei ole, estetään näiltä väärintekijöiltä sitten elinkeino. Jos siinä sivussa menee monta ihmistä, niin mitäs suojelitte, kätkitte ja piilottelitte! Kun savustus menee riittävän pahaksi, ainut keino on savustaa takaisin. Mitäs läksit, nii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti