Mekan historian tuhoamisesta

Helsingin Sanomissa kerrottiin miten Mekassa on uudelleenrakennettu ankarasti. Mekan ja Medinan kaupungeista 95% islamin varhaishistorian aikaisista rakennuksista on purettu parin vuosikymmenen aikana. Paikalle tulee pyhiinvaeltajia, pyhiinvaellus on peräti osa uskontoa. (On kieltämättä kiinnostavaa että uskontoihin liittyy tälläistä turismia. Pyhiinvaelluksia on harrastettu euroopassakin. Ja nykyaikanakin on aivan erityinen uskovaisten luokka jotka matkustelevat Israeliin.) Ihmiset tulevat uskonnollis-historiallisen taustan vuoksi mutta talousasiat painavat.

Tämä on kieltämättä hyvin ärsyttävä tilanne.

Ensimmäinen assosiaatio tulee helposti vandalismiin. Esimerkiksi ISIS on ansioitunut historiallisten rakennusten tuhoamisessa. Bamian kaupungista talebanien vuonna 2001 tuhoamat Buddha-patsaat. Ja vastaavat. Lopputuloksen kannalta asia on tietysti melkolailla sama. Kohde on tuhottu.

Minulla on ollut jopa vähän sellainen henki että kulttuurit jotka tuhoavat kulttuuriperintöä joutunevat tekemään tätä osittain siksi että he itse eivät kykene tuottamaan mitään samanlaista. Tämänlaisen muistutuksesta, etenkin vääräoppisen muistutuksesta, on tietenkin luontevaa päästä eroon ja saada tätä kautta jonkinlainen valta tämän ärsyttävän asian yli.

Siksi suhtaudunkin hyvin eri tavalla siihen että talibanit tuhosivat Buddhapatsaita kuin sitä että kun vuonna 1453 osmannit valtasivat Konstantinopolin, ja tuolloin kristillisenä kirkkona ollut Hagia Sofia korjattiin moskeijaksi. Rakennus oli päässyt hieman rapistumaan ja korjaamisen yhteydessä talon käyttötapa muuttui tavalla joka varmasti ärsytti - ja tiettävästi ärsyttää yhä - monia kristittyjä syvästi.
1: Kun minun fundamentalistiagnostikkojen armeijat valloittavat Suomen niin takaan että kaupungin kirkoista tehdään pubeja ja moskeijoista pekonipurilaispaikkoja. Mutta se, että hakkaisin rakennukset taltalla palasiksi siksi että näissä taloissa olisi jokin maaginen kristillinen voima joka olisi tuhottava hajottamalla rakennus. Jääkööt muistomerkiksi siitä että paikalla oli ennen jotain joka päihitettiin. Ja että rakennuksissa ei ole mitään sellaista uljautta joka uhmaisi peniksiämme omaa mahtiamme. Olkoon näytillä vertailupisteenä tai haasteena josta pitää parantaa.

Toki analogia ei päde täysin.

On olemassa oleellisia erojakin. Ehkä näkyvin asia on se, että ISIS ja talebanit tuhosivat vääräoppista materiaalia kun tässä on isketty omaan kulttuuriperinteeseen. Toisaalta tämä tuhoaminen on Mekan ja Medinan kohdalla tehty omistusoikeuteen viitaten. Kun maat ja rakennukset ovat omistuksessa, kyseessä on eräässä mielessä astetta enemmän vain talojen purkaminen.

Suomessakin tämänlaista asennetta on ollut paljon. Itse asiassa Suomessa rakennuskanta on jopa hämmentävän nuorta. Näin ollen emme ole niin kaukana Mekasta ja Medinasta - oikeastaan se oleellisin ero on hieman nolo. Meillä ei ole samantasoista historiallista rakennuskantaa jota säilyttää. Ei ole edes yhtään mahtiuskontoa tullut meidän Suomalaisesta hulluudesta.

On kuitenkin hyvä tiedostaa että silti asioista voidaan pahastua ja jotkut temput edellyttävät pahaa huonoa makua. Esimerkiksi Suomenlinna on Uncesco -kohde joten voidaan nähdä että se on periaatteessa jollain abstraktilla tasolla "koko ihmiskunnan omaisuutta". Sellaista ei pidä rikkoman minkään omistusoikeuden nimessä. Toisaalta Suomenlinnan vieressä oleva Vallisaari ei ole Unescon listoilla. Mutta sinnekin tornitalojen pykääminen osoittaisi huonoa makua vaikka tälläistä ylevää ja mahtipontista statusta paikalle ei olekaaan saatu.

Aleksanterin Patteri esimerkiksi edustaa Venäläistä rakentamista ja voidaan nähdä siksi jossain määrin hieman sidoksissa "Suomen vihollisiin". Silti rakennuksen purkaminen ja sen päälle "Jonkun Viitasaarelaistyylisen Sahan" perustaminen osoittaisi muuhunkin kuin kykyyn laskeskella palovakuutuksien perään.

Aataminpojat

Anti-Hitler sanoo pöö, hei, ei ole mitään pelättävää...

Kävin lauantaina Suomenlinnassa Kurja Viapori -kierroksella. Ilmeisen monilla ihmisillä on makaaberi maku, koska kaikki kierrokset olivat loppuunmyytyjä. Kierroksella käsiteltiin monenlaisia asioita vaatetäin sotilasvoitoista siihen miten "mennä Suomenlinnaan" on tarkoittanut sukupuolitautiklinikalla käymistä. On toki mielenkiintoista kuulla siitä miten Augustin Ehrensvärd, toisin kuin hänen vaimonsa, viihtyi Suomenlinnassa. Ja että hänellä oli mamselli joka ei osannut laittaa ruokaa, mutta joka sen sijaan synnytti mitä ilmeisimmin Ehrensvärdin lapsen. Teko, joka oli rikollista mutta josta ei jostain syystä tullut oikeudenkäyntiä, saati tuomiota. Samantapaisesta vallasta kertoo sekin miten eräs neiti selvisi oikeudessa kun tuomari jääväsi itseään ja eräs upseeri otti hänet suojelukseensa. Neidon siveys oli ilmiselvää koska syyte oli haureudesta ja hänestä oli aikaisempia merkintöjä kuppapotilaana. (Ja kuppa parantunut ei sen ajan hoidoilla.)

Kuppa, mikä ihana tekosyy..

Mutta mielenkiintoni vei muukin kuin kuppa. (Jota kiistän sairastavani, vaikka neurosyfilis aikaansaakin suuruudenhulluutta.) Siksi aion lähestyä tätä ylimääräisin lähtein. Päsmäröin ihan näin turismipohjalta.

Kiertueella nimittäin kerrottiin lopuksi Kerpeikkarista aka Juhani Aataminpojasta. Hän oli Suomen pahin sarjamurhaaja. Merkillistä on myös, että hänet armahdettiin teloitustilanteen jo alettua. Tai oikeastaan häntä ei armahdettu, tuomio säilyi kuolemantuomiona. Tätä ei vain pantu täytäntöön. Hänet kahlehdittiin muurattuun ahtaaseen koppiin, jossa hän ei mahtunut edes oikaisemaan. Hän kitui hengiltä puolitoista vuotta. Sakari Topelius oli käynyt itse katsomassa herraa ja hänestä tuollainen armahdus ei ollut todellakaan mikään armahdus. Mikä luultavasti oli rankaisun tarkoituskin. Rikokset olivat hyvin poikkeuksellisia, joten todennäköisesti kuolemantuomio nähtiin liian lempeänä ja se vaihdettiin kidutustuomioon. Tuomio oli "pelotuksen ja varoituksen muille jumalattomille". (Sen ajan lakitekstiä jonka sanavalinnat kertovat siitä miten uskonnottomuuteen on suhtauduttu menneinä aikoina. Suunnilleen samoin kuin nykyään.)

Kahdentoista uhrin surmaaminen useassa vaiheessa, jossa mukana oli äidinsurma, oli siitä erikoinen että Aataminpoika oli aiemmin syyllistynyt pienempiin rötöksiin. Merkittävää oli myös se, että hän vaikutti selväjärkiseltä mutta ei katunut tekojaan, jotka kuitenkin olivat ulkopuolisen silmin melko mielivaltaisia. Jos mies lyödään hengiltä sauvalla vinoilun vuoksi, sitä voisi luulla jonkinlaiseksi pikaistusteoksi. Mutta tietenkin jos tässä yhteydessä kiertää köyhiä torppia satunnaisia ihmisiä surmaten, tämä hetkellinen mielenhäiriö olisi kestänyt melkoisen kauan. Toki mukaan mahtuu myös tuttuja rikollisuuteen liittyviä tunteettomuuteen liittyviä sosiopatian ja psykopatian elementtejä, mutta kokonaisuus on hyvin hämmentävä.

Itse asiassa Juhani Aataminpojan teot ovat olleet jotain johon perinteinen profilointi ei ole purrut. Teot eivät siis ole olleet poikkeuksellisia vain omana aikanaan, vaan ne ovat olleet poikkeuksellisia globaalisti ja verrattuna muihinkin sarjamurhaajiin. Hän on ollut hyvin erikoinen. Tiettävästi tällä hetkellä Aataminpoikaa onkin tutkittu sitä kautta että hänellä olisi ollut jokin sairaus. Esimerkiksi syntymässä saatu kuppa.

En siis sittenkään siirtänyt huomiota pois kupasta. Kaikki oli hämäystä, huijausta ja petosta!

Siihen aikaan oli
filmillä toimivia kameroita.
Sellaisia joista tehtiin valokuvia.

Mielenkiintoista tässä on se, että Kerpeikkarin sellin tarkkaa paikkaa ei ole enää nykyään tiedossa. Oppaamme tosin vihjasi että se todennäköisesti sijaitsi niillä main missä hän kertoi miehen elämästä. Siinä tapauksessa se sijaitsi Susisaarella alueella jossa minä olen aiemmin käynyt taskulampun kanssa. Tämä ei ole tietenkään kovin yllättävää, koska olen kolunnut siellä hyvinkin paljon. Yllättävämpää on tosin se, että jos tämä pitää paikkaansa, niin olen seikkaillut siellä ensimmäisellä Suomenlinnan reissullani 1990 -luvun lopulla, jolloin kiertelimme alueen "rotankoloja" Suvi Harjun kanssa. Jossain määrin pelottavaa.

Teleportaatioturismia

Nykyään lentokoneella matkustaminen on saastuttavaa. Samoin autolla kulkeminen. Lisäksi niissä on viivettä. Siksi jos teleportaatiolaite keksittäisiin, sen todennäköisimpiä toimintatapoja olisi ensin postinkulku ja muu transportaatio. (Tämä luultavsti jättäisi suuren määrän rekkakuskeja ja postipoikia työttömiksi.) Etenkin jos nyt oletetaan että tämä teleportaatiolaite ei kuluttaisi hirveän paljon energiaa.

Jonkin ajan kuluttua laitetta käytettäisiin varmasti myös turismiin. Olisi miellyttävää kulkea paikasta toiseen nopeasti kuin "Jumper" -elokuvassa. Kenties henkilökohtainen teleportaatio onnistuisi samaan tapaan kuin "Deadpoolilla". Tämä synnyttäisi tosin uusia haasteita turvallisuusalalle ja vankiloihin.

Mutta entä jos teleportaatio olisi todellakin myös kopiointikone. Sellainen, että tietoinen minäsi voi matkustaa paikasta toiseen kokemaan asioita. Mutta tosiasiassa syntyisikin aina kaksi kopiota joista toinen menee siihen turistipaikkaan mihin on luvattu. Toinen sen sijaan päätyisi kurjiin oloihin rakentamaan nyrkkipajalla lenkkitossuja hädintuskin ruokaa vastaan. (Kenties kuolleet nyrkkipajalaiset syötettäisiin muille nyrkkipajalaisille.)

Pahinta tässä olisi tietysti se, että se tyyppi joka on käynyt turistikohteissa on kokenut mahdollisesti teleportanneensa useinkin. Hän on joka tapauksessa onnistunut aina olemaan se jonka tietoisuus on voittanut ja saanut mukavan loman. Kuitenkin joka ikisessä matkassa on kasautunut "minuja". Ja vaatii tavallaan hyvää tuuria olla se joka on kokenut kymmenenkin onnistunutta teleportmatkaa aurinkoon ja muuhun ulkomaanauvoon. Ja silti joku väistämättä on se joka voittaa joka kerran. Ja näin tämä kopioitumisverkko ei loppuisi koskaan.

Joka tarkoittaa sitä että sinusta tulisi uusiutuva luonnonvara ja resurssi. Lisäksi tässä maailmassa sinä olisit se joka ostaisi todennäköisesti hyvin edullisesti lenkkitossuja jotka olet tehnyt itse. Riistäisit itse itseäsi. Tietyssä määrin tämä on ikävän analoginen sen kanssa miten me rikkaat onnekkaat länsimaalaiset koemme ensimmäisen maailman ongelmiamme ja samanaikaisesti ostamme ne halvat lenkkitossut koska ne ovat halpoja. Niiden tekijät ovat runsaslukuisia mutta näkymättömiä.

Siksi onkin kenties järkevämpää ajatella, että olisi toivottavaa että luddiitit ovat oikeassa. Että teknologia tekee ihmistyön turhaksi. Ajatuskokeeni on tässä siitä tehokas, että jos ihmisen kopiointi on mahdollista, niin miksipä ei valjastaa tätä teleportaatiolaitetta varastamiseen ja vakoiluun. Posti joka kykenee kopioimaan jokaisen kirjeen voi tiedostaa näkymättömissä itseään aivan kaikesta mitä ihmiset kirjoittavat toisilleen. Ja jos jokin on olemassa, sitä voidaan vain kopioida ja kopioida teleportaatiolaitteella. Joten lenkkareitakaan ei enää tarvitsisi ommella lapsityöläisvoimin.

Jos kaikki tämä on mahdollista, auki jää tavallaan vain se, että vaikka maailma voi tuottaa kaikille mitä tahansa niin millä rahalla ja ansiolla ihmsiet sitten käyttäisivät näitä laitteita. Kun vain teleportaatiolaite tekee tuottavaa työtä, niin kuka käy ulkomailla ja pukee halpatuontilenkkitossuja? Eräät varmasti ehdottavat tämänlaisen reformin ratkaisuksi ns. kansalaispalkkaa.

Mitä on sosiaalisuus ; Käytännön esimerkki

Kävin Korkeasaaren eläintarhassa.Sillä siellä on juhlavuosi ja karvaisia, suloisia, eläimiä. Esimerkiksi sellaisia joista minulle on tehty hattu. Ja jotka näyttävät (naamio sekä käpälien liikuttelutapa) koko ajan siltä että ne olisivat ihan pian varastamassa jotain. Ja kolmekin niitä oli niin että on melko varmaa että niiden nimet ovat Kasper, Jesper ja Joonatan. Tai 176-671. Tai mitä niitä muita olikaan.

Siellä oli myös muovipömpeli. (Harvinainen, kenties uhanalainen.) Lupasivat tarjota haisunäädän lemusta näytteen. Tämä vaikutti järkevimmältä ajatukselta koskaan. Koska olen rohkea. Tai siis koska en ole rohkea vaan minulla on spontaaneja impulsseja joiden ohjaamana heilun pääosan elämäni läpi kuin marionetti niin että en ehdi miettimään mahdollisia tai todennäköisiä seurauksia saati sitten pelkäämään niitä.

Koska olen melko pitkä, ja napin yllä on muovia, pömpeli näytti siltä että keskellä olevaa nappia pitää painaa. Sorkin sitä sormella ja olin kuin ääliö kun mitään ei tapahtunut. (Miten niin "kuin"?) Kuitenkin käyttönappi on, kuten voi huomata, pömpelin alla. Insinööri oli piilottanut sen niin että sitä ei välttämättä näe pitkä ihminen. Joku tuntematon pieni lapsi (iältään ilmeisesti nuori) sitten tuli ja sanoi että ei pidä painaa siitä, vaan tuosta. Ja sitten ölähti naamalle äkkiarvaamatta sellainen hornan lemu että väänsi mahasta ja vasta sitten naamasta. (Eikä toisin päin.) Minulta tuli yrjö (miltei) ja lapselle hepulinauru (täysin).

Sitä ei voi järki selittää - saati käsittää - että miltä haisee sellainen skunkkiliemi. (Siihen tarvitaan insinööri ja salakavala nappi ja vielä salakavalampi lapsi.) Se ei ole erityisen pahanhajuinen, mutta se vetelee juuri sopivia ällötyskieliä. Niin että minulla oli vaikeaa vaikka minä olen ollut töissä tutkimussikalassa jossa joka päivä siivotaan hirveät määrät sian sontaa ja virtsaa. Ja olen meidän perheessä se, joka pesee lattiakaivot. Ja tiskaa ne astiat jotka ovat unohtuneet johonkin ruuantähteineen niin että haisee oksennukselta ilman syömistä se astia. Ja olin sikojen sonnan kanssa vaan että hii-o-hoi, kotoisaa, ihan kuin minun huone aamulla ennen tuuletusta! Että arvatkaa vain minkälainen mieli oli minulla pitkään, kun haisi pahalta ja suoraan oksetusta kutsuvalta jopa minun luokituksissa.

Mutta jos minun pitäisi tästä sanoa jotain hienostunutta, niin sen, että usein sosiaalisuus on juuri tämänlaista. Toinen haistaa skunkkiöljyä ja kaveri auttaa. Sitten jollakulla on hauskaa ja toisella ei. Myöhemmin, monta vuotta myöhemmin, molemmat ovat sitä mieltä että tämä oli just parasta. Jotenkin siinä tilanteelle käy siten että tilanteessa on kärsimys ja ilon hehku ja kaikki unohtavat sen kärsimyksen ja muistavat sen hehkun, ihan vaan siksi että on saanut jakaa sen kaiken. (Sama käy tiemmä eläville ihmisillekin. Ihmiset ovat pääasiassa absurdeja ja vielä useammin hölmöjä. Mutta jotka joskus hehkuvat tehdessään asioitaan joista pitävät ja joissa ovat hyviä. Ja kun nämä ihmiset sitten kuolevat pois niin kaikki unohtavat sen hoopon ja muistavat sen kauneuden joka heistä kumpusi.) Mutta kun sosiaalisuus on tätä, lienee ymmärrettävää että nautin sosiaalisuuden lähinnä pieninä palasina. (Sosiaalisuus nautitaan toisin kuin pienet lapset.) Ei sitä hirveitä määriä jaksa.

Ympär' päissään ; Katajanokan maailmanpyörittäjä

Pidän korkeista paikoista. Lapsena innostuin vesiliukumäestä Peräseinäjoella. (Esimerkiksi isäni oli yllättynyt siitä että menin. Olin yleisesti ottaen se arka lapsi. Korkeusasia on anomalia, sellainen poikkeus.) Kasvoin yllättävissä määrin siten että ainut merkittävä liikunta jota harrastin oli kävely, kesäisin polkupyöräily ja puissa kiipeily ympäri vuoden. Tästä osa on säilynyt aikuisuuteen asti. Olen silloin tällöin kiipeillyt kotimme katolle, ja kyseessä on vuokra-asunto Keravalla olevassa kerrostalossa. (Tästä on tullut jopa sanomista.) Olen hypännyt benjihypyn. Ja kiivennyt Johanneksen kirkon katolle. (En kuitenkaan torninhuippuun.) Ja kävin Lontoossa maailmanpyörässä.

Tällä on merkitystä, koska Helsingin katajanokalle on rakennettu maailmanpyörää, ja projekti on ollut hieman vastatuulessa. (En kuitenkaan ole ollut niin kärsimätön kuin joku muu.) ; Korkeiden paikkojen ystävänä ja obsessiivisena neofiilinä en malttanut olla menemättä kokeilemaan pyörää tänään. Se on 40 metriä korkeana Suomen suurin maailmanpyörä. Se on esimerkiksi hieman suurempi kuin niinikään Helsingissä pyörivä Linnanmäen rinkeli (35m korkea) mutta toisaalta Katajanokan pyörä ei ole mäellä ja linnanmäki maailmanpyörineen taas nimenomaisesti on. Omiin kokemuksiin peilaten se on lähinnä "miltei vakavasti otettava". Katajanokan pyörä on huomattavasti pienempi kuin London Eye (135m korkea). Se on myös matalampi kuin tekemäni benjihyppy (50m korkea). Mutta minä toisaalta pidän korkeista paikoista, kun taas hyvin suuri osa muista ihmisistä ei, joten "miltei vakavasti otettava" on monista miellyttävä korkeus, sellainen jossa ei vielä pelota (ainakaan liikaa).

Toki olen huvitellut kyseisen maailmanpyörän hinnoilla. Lippu aikuiselta on tällä hetkellä 12 euroa, ja vakaasti luotan että hintaa tullaan tiputtamaan. (Ja siinä on vielä erityisgondoli johon hinta on 195 euroa ja shampanjatarjoilu. Siinä on lasinvärinen koppi ja lattiastakin näkee läpi. 195 euroa, minä en olisi voinut keksiä mitään näin älytöntä. Koska kukaan tuskin oikeasti ostaa tätä lippua, en pidä tätä reaalisena kun arvioidaan lipun hintaa.) Toisaalta sillä pääsee lipun oikeuttaman varttitunnin aikana kiertämään useita kierroksia, joten teoriassa 12 euroa on vielä siedettävyyden rajoissa, jonkinlaisena kertaluonteisena pröystäilynä.

Itselleni pyörä herätti muutamia ajatuksia. Ja ne koskivat lähinnä käytettävyyttä. Vaikka maailmapyörän rakennuttamisessa asiantuntemusta on haettu samasta paikasta millä on rakennettu London Eye, on siinä harjoitetut ratkaisut hyvin erilaisia. London Eye esimerkiksi käsittelee asiakasjonoja eri tavalla. Siellä pyörä käytännössä pyörii koko ajan ja kyytiin hypätään ja siitä hypätään pois kohtuullisella kiireellä. Kierros kestää kauan. Katajanokalla kyytiin pääsee huomattavasti mukavammin, ja tyhjennys ja täyttö tehdään pysähtyneeseen pyörään. Kierroksia tehdään useammin ja ne tehdään reippaahkolla vauhdilla. Lisäksi katajanokalla on taustamusiikkia ja hyvä ilmastointi. "London eye" muistuttaa taas kokemuksena enemmän karjamarkkinoita. Katajanokan maailmanpyörä taas on ennen kaikkea luksusta, siitä on tehty varsin miellyttävä.

London Eye on kuitenkin nähdäkseni käsittänyt paremmin yhden maailmanpyöriin liittyvän teeman. Nimittäin valokuvauksen. Ihmsiet menevät maailmanpyörään käytännössä tekemään kaksi asiaa (a) näkemään maisemia ja (b) ottamaan siitä valokuvia. Jos maailmanpyörissä olisi umpinaiset kotelot, ei niissä olisi ollenkaan kävijöitä. Katajanokalla on tässä kohden tehty hyvin omituinen ratkaisu. Sen kopit ovat sinisiä. Ei siis maaliltaan vaan laseiltaan.
a : Tämä sinisyys tekee sen mitä värilasi aina tekee. Eli absorboi valoa, joka taatusti leikkaa jonkin verran näkyvyyttä verrattuna läpinäkyvään koppiin. Mutta tämä on todennäköisesti marginaalista. Itse asiassa katsojan kannalta maailmanpyörä on hyvin jännittävä. Se tarjoaa jokaiselle ihmisen havaitsemisesta kiinnostuneelle hienon demonstraation ihmisten aivojen plastisuudesta. Pyörän erikoiseen sävymaailmaan tottuu varsin pian ja pyörässä kykenee näkemään värit ihan viisaasti. Mutta ne valokuvat. Ne ovat ... hyvin sinisiä.
b : Kysyin erikseen onko lasivalinnassa syynä se, että valokuvaamista halutaan rajoittaa. Tämä olisi teoriassa mahdollista, ajatuksena olisi se että maisemaan ikään kuin hankittaisiin erityisoikeus ja sen kokeminen vaatisi nimenomaan pyörässä käymisen. Mutta ei. Mitään rajoitteita kuvaamiselle ei ole, päin vastoin, ajatusta pidettiin aivan soveliaana.

Värisävy toistaalta saattaa vähentää pyörän pelottavuutta. Läpinäkyvä kun näyttää helposti olemattomalta. Ja siksi London Eye on jotain joka on vakuuttava, sellaisella tavalla joka voi todella, siis todella, pelottaa ihmisiä jotka eivät pidä korkeista paikoista. Katajanokan 40 metrinen kuitenkaan tuskin tuottaa kovin suuria ongelmia. Sillä torni ei ole korkea. Ja rehellisesti sanoen muu Helsinki "tavallaan on". Toki maailmanpyörän mainostajat selittävät, että maailmanpyörän lähistöllä on vain matalia rakennuksia. Ja siksi näkyvyys on hyvä. Että hyvällä ilmalla näkee Viroon. Maisemat ovat kohtuullisen komeita, mutta vaikka ilma oli tänään erityisen kaunis, näkyvyyttä oli lähinnä Suomenlinnaan. Joka on toki erinomaisen kaunis kohde. Jonne nähdään sen vuoksi että Helsingin lähistöllä on paljon merta.

Itse asiassa itselläni oli hyvin hupaisa hetki kun olin maailmanpyörän huipulla. Sieltä nimittäin näkee harvinaisen kauniisti erään Helsinkiläisen kohteen. Kohteen, joka on sanotaanko kahden korttelin päässä kyseisestä maailmanpyörästä. Ja joka on suunnilleen samalla korkeudella. Nimittäin Uspenskin katedraalin torni. Se on suunnilleen samoilla korkeuksilla. Tämä aika vahvasti mainostaa että vaikka maisemat ovatkin hienot, on maailmanpyörän lokaatiossa jotain pikkuisen hämärää. Sen kanssa kilpailee toisia kohteita, joten samaan maisemaan saa ikään kuin toisia näkymiä. Jotka tekevät kyseenalaistusta, ei toki maailmanpyörälle itselleen, vaan nimenomaan sen 12 euron hintalapulle. - Toki tässä on pakko mainita että pyöritysaika on varsin kiitettävä. 15 minuuttia on todellakin riittävä. Uskoisin että valtaosa olisi tyytyväinen jo 10 minuuttiinkin. Eli tosiasiassa kierroksen aikaa voisi todennäköisesti jopa leikata yhdessä sisäänpääsyn hinnan kanssa. Monen kierroksen aikana ehtii tottua ja jo vähän kyllästyäkin maisemaan. (Maksavan asiakkaan ei tietysti pitäisi valittaa että on saanut liikaa tuotetta. Mutta jos ideana on maksimoida kassavirta, tehdä toiminnasta mahdollisimman kannattavaa, pitää asenteen tietysti olla hieman toinen.)

Toki pessimisteille voi muistuttaa että London Eyestä ei uskottu suurta menestyjää. Se piti purkaa jonkin ajan päästä. Ja toisin kävi. Se tahkoaa rahaa ja sen liput ovat todella suolaisia. (Ja sen kanssa joutuu jonottamaan kauan, vaikka ottaisi erityiskalliin lipun jolla pääsee lyhyempään VIP -jonoon, niin joutuu silti jonottamaan kauan. Se on siis todella suosittu.) Joten kenties Suomessakin pessimistit pettyvät ja maailmanpyörästä tulee oleellinen, kenties jopa erottamaton osa katajanokan ja eteläsataman seudun maisemaa.

Tosin London Eyessä on etuja joita täällä ei ole. Kuten läpinäkyvät seinät joiden läpi pystyy katsomaan ja valokuvaamaan esimerkiksi Big Benin ja Lontoon parlamenttitalon sisäpihalle, jonne on muutoin vaikeasti päässyt tirkistelemään. Helsingissä vastaavaa ei ole. Ja jos olisikin, sen näkisi sinisenä. Siksi mieli pistää hieman ... siniseksi. Toivon toki menestystä kaikille jotka haluavat päästää ihmisiä korkalle - ja jotka uskaltavat yrittää. Siinä mielessä toivon onnea ja menestystä myös tälle maailmanpyörälle.

Silti uskallan esittää, että maailmanpyörää jo nyt kohdanneet vaikeudet saanevat jatkoa siitä että maailmanpyörän takaisinmaksuaika tullee venymään pidemmäksi kuin ennakoitu.

Mitä yhteistä on Jeesuksella ja Paavo Arhinmäellä?

Olli Seppälä filmasi minusta oikein kiinnostavan videopätkän jossa vieraillaan Jeesuksen tyhjässä haudassa. Moni kristitty pitää tyhjää hautaa jonkinlaisena merkittävänä todisteena. Mutta kuten James Cameronin kontroversiaalinen väite löydetystä täydestä haudasta muistuttaa, tosiasiassa on hyvin vaikeaa tietää onko hauta edes aktuaalinen historiallinen Jeesuksen hauta. Ja jos täysi hauta jostain löydettäisiinkin, olisi sen liittäminen tieteellisesti validilla tasolla juuri Jeesukseen käytännössä mahdotonta.

Mutta hauta on kuitenkin kiinnostava. Kuten myös tyhjät haudat Pinarassa. Jotka eivät jostain syystä ole todiste kenenkään koskaan kenellekään tapahtuneesta ylösnousemuksesta. Kukaan missään ei pidä tyhjää hautaa ihmeen todisteena näissä tapauksissa. Mutta ne ovat silti kiinnostavia. Pinaran hautoja ja sitä ympäröivää kulttuuria koskee mysteeri. Kuten esimerkiksi se, mihin tarkoitukseen alueella on kaivettu jyrkkiin vuoren seinämiin valtava määrä koverrettuja tiloja.

Kyseessä ei ole pelkästään vinoilu. Sillä tosiasiassa kristilliseen kulttuuriin, kuten muihinkin kulttuureihin, liittyy paljon kiinnostavia asioita. Tämän on unohtanut ainakin se taho, jolta kuulin väitteen että hautausmaallakin on enemmän eloa kuin evankelisluterilaisessa kirkossa. Tämä on jonkinlainen haaste, jota ajattelin testata vierailemalla hautausmailla ja kirkoissa lähiaikoina, jotta voisin tehdä subjektiivista kokemusvertailua. Uskoisin kuitenkin että kirkot ovat kiinnostavia. Kirkossakin jumalanpalvelukset ovat tylsiä, niiden saarnat keskimäärin niin pinnallisia että ne herjaavat jokaisen niitä kuuntelevan älykkyyttä. Ja niiden kappalevaihtoehto niin rajoittunutta, että varsin pian kappaleisiin turtuu kuin vain sen hetken listahittimusaa soittaviin radiokanaviin.

Ehdottomasti kiinnostavaa.
Ainekset, keskiaikaista puuta,
muotoilua ja käsityötä.
Ei sisällä lisättyä Jeesusta.

Nähdäkseni kristinuskon ongelma onkin se, että se tarjoaa kiinnostavia asioita itse uskon kannalta irrelevanteissa asioissa. Tärkein ongelma onkin siinä että maailma näyttää tarjoavan planeetankokoisen haudan, eli paikan johon voi mennä ja olla varma että ei sinne mennessään törmää Jeesukseen - ainakin se määrä mitä itse olen asian kanssa ponnistellut vihjaa että tosiasiassa ei löydy vaikka kuinka yrittäisi ja vakavasti etsisi. Jeesus on kuin vitsien Paavo Arhinmäki. Jokin joka lähinnä kerää hokemia kuten "Hän ei ollut täälläkään". Tyhjä hauta muuttuu tässä vaiheessa kristinuskon vakavimmaksi ongelmaksi. Ei joksikin joka jotenkin verifioi että tarina on Tosi. Tämän jälkeen suurin ihme ei ole Jeesuksen ylösnousemus, vaan se, että kukaan edes promillen verran täysjärkinen ihminen ylipäätään mitenkään voi ottaa pääsiäisen tarinan vakavasti.

KARTTAmista

Lontoossa kulkiessa on syytä hallita kartanluku. Tarkalleen ottaen kahden kartan. Jos kulkee jalkaisin, on syytä hallita tavanomainen kartta. Ja metrossa on syytä hallita metrokartta, joka taasen on topologinen kartta. On hyvin tärkeää huomata, että jos metron kartan esittää tavanomaisesti, se näyttää hyvin erilaiselta kuin jos saman metron esittää tiivistelmänä jossa korostuu asemien suhde toisiinsa. ; Metrokartta "valehtelee" etäisyyksissä ja ilmansuunnissa koska se panostaa käytettävyyteen. Jos tarkoituksena on päästä asemilta toisille, ja metroja joutuu vaihtamaan, on tärkeämpää että metroasemien keskinäiset suhteet on kuvattu oikein, kuin se missä ne tarkalleen ottaen ovat.

Itse asiassa tämän vuoksi onkin mahdollista että metrokartta vastaa monien mielikuvakarttaa. Sillä työmatkojaan metrolla kulkeva tai muutoin kaupungin julkista liikennettä paljon käyttävä käyttää suurissa linjoissa metrokarttaa ja tavallista karttaa tarvitaan sitten "yksityiskohdissa", lyhyemmissä matkoissa. Tässä mielessä voidaan jopa sanoa että metrokartta rinnastuu eksistentiaalisempiin karttoihin (joista kirjoitin aikaisemmin).

Onkin tietyssä määrin erikoista että länsimainen ajattelu on tavallisesti nähnyt maastoa "Jumalaperspektiivistä" ja tätä on jopa pidetty erona joka erottaa meidät "pakanakansoista" ; Ovathan esimerkiksi afrikan heimot kartoittaneet alueita tavoilla joissa korostuu "päivämatkojen" tyyliset konseptit. Tässä ajattelussa maastoon syntyy "kehiä" joissa vaikeakulkuisuus vaikuttaa. Vaikeakulkuinen alue "kasvaa isommaksi kuin SI -standardoitu mittansa". Tämänlainen kartta luonnollisesti eroaa hyvin vahvasti etäisyyksiä korostavasta kartanpiirtotavasta.

Siitä huolimatta kun kohtaamme Lontoossa turistin joka yrittää suunnistaa katutasolla metrokartan mukaan koemme hämmästystä, ällistystä, myötähäpeää, nolostumista, ylenkatsetta tai muuta vastaavaa mitä sitten koemmekin toisten epäonnistumisen kohdalla. ; Ja tässä kohden selvää onkin se, että suunnistaminen metrokartan avulla ei tule onnistumaan ; Alkuun laittamani kuva näyttää miten metroasemat eivät oikeastaan anna apuina edes sunnittaista ilmansuuntaa johon lähteä. Metrokartta toimii hyvin vain metrokarttana.

Näin ollen teknillinen länsimainen maailma on tavallaan palauttanut kartat esimodernien ihmisten kokemusmaailmaa lähentyväksi. Ja erikoista on, että liikennevälineet muuttavat kulkemiskokemusta niin oleellisesti, että kaupunkiympäristössä, jossa maaston vaikeakulkuisuus ei vaihtele niin hirvittävästi, joutuu käyttämään karttoja jotka kuvaavat ympäristöään "länsimaiseen tapaan jumalaperspektiivistä, naturalistisemman SI -standardin viettelemään tapaan". (Ja kyllä. Lontoo pitää kokea kävellen.)

Itse liittäisin tämän metaforana objektiiviseen moraaliin.

Se, että joku fundamentalisti puhuu "moraalisesta kompassista" on klisee. Ja jopa Sam Harris on puhunut "Moraalisesta Maisemasta". Mutta jos moraalien mallintamista lähestytäänkin karttametaforana, voidaan muistaa että kartta ei ole maasto. Ja huomata, että tosiasiassa moraalimallit usein kuvaavat nimenomaan hyvyyden välisiä suhteita.

Otan tässä malliksi melko lailla unohduksiin jääneen mallin joka on pyrkinyt olemaan yksiselitteinen. Se on vanha, 1700 -luvulta. Francis Hutcheson määritteli hyveen seuraavalla tavalla :
"Virtue = (Public Good + Private Intrest) / Natural Ability to do Good" * Tässä mallissa henkilökohtainen motiivi huomioitiin siten, että jos teko vahingoitti itseä, se hyödytti hyveellisyyttä. Toisaalta jos "molemmat voittivat" teko oli hyvin älykkäästi valittu ja palkitsi sekin hyveellisyyttä. Näin ollen sekä uhrautuminen että hyötyminen olivat hyveellisyyttä kasvattavia.
* Kaavassa kyky tehdä hyvää nähtiin yksilön kautta. Ja näin kaksi ihmistä jotka tekivät saman teon saivat eri määrän etiikkapisteitä ; Se jonka luontoa vastaan hyvä teko on enemmän sai paremmat pisteet.

Hutchesonin mallissa korostuu itse asiassa hänen aikansa eetos. Ajatukena oli että rationaalisuus ja tiede olivat erityisen hyvä asia. Kaavan muotoon laittaminen siis ikään kuin teki asiasta heti järkevämmän ja paremmin perustellun. Kuitenkin eetikot ovat sittemmin tiedostaneet, että tämänlainen etiikan kaavoittaminen ei itse asiassa toimi juurikaan samalla tavalla kuin luonnontieteissä. Ja niiden käyttäminen luonnontieteissä saa voimansa juuri näistä eriävistä piirteistä.
1: Luonnontieteellinen yhtälö kun pitää sisällään suureita joiden molemmat puolet voidaan sitoa muuttujiin. Näin yhtälön paikkaansapitävyyttä voidaan testata. Hyveellisyyden kohdalla on kuitenkin enemmän kyse määritelmästä, jonka oikeudellisuutta ei voida testata.
2: Luonnontieteen yhtälöä kuvaa itsekriittisyys ja eksaktius, koska siihen on sidottu muuttujia joita voidaan tarkastella. Näin ollen kaava on jotain joka ennustaa jotain todellisuudesta. Kun taas hyveiden kohdalla näin ei voida tehdä ja esimerkiksi hyveellisyys on melko ympäripyöreä käsite.
+: Eli voidaan jopa sanoa että matemaattisen kaavan muotoon laitettu moraali piilottaa epätäsmällisyyksiä ja luo illuusion siitä että se on järkevä ja hyvä teoria, vaikka tosiasiassa kaavamuotoon asettelu on vain muotoilua. Ja argumentti ei muutu paremmaksi sillä että sen fontin muuttaa joksikin toiseksi. Siksi kaavat onkin käsiteltävänä joukkona väitelauseita.

Hutchesonin kaavan voidaan nähdä olevan hämäävä siinä mielessä, että se itse asiassa pitää sisällään suuren listauksen väitelauseita. Näistä tulee ikään kuin "hyvin piilotettuja premissejä". Otan näistä esiin muutaman, mielestäni karkeimman ja helposti demonstroitavimmat.
* Ensinnäkin se ottaa kantaa siihen että seurausetiikka on se, millä mennään. Tämä on sinänsä erikoista, sillä virtue on perinteisesti liitetty hyve-etiikkaan, ja tässä korostuu esimerkiksi tekijän tarkoitusperät, hyväntahtoisuus ja yrittäminen ja pyrkiminen oikeaan lopputulokseen. Olipa seurausetiikka sitten oikea tai ei, niin kaava joka tapauksessa olettaa että näin on.
* Kaava olettaa jokaisen muuttujansa olevan relevantti. Näin ollen siinä on väitelauseita kuten "Yleinen hyöty liittyy hyveellisyyteen".
* Lisäksi se olettaa kaikki näiden väliset relaatiot tietynluonteisiksi. Ja tähän liittyy valtavasti erilaisia piilo-oletuksia. (1) Esimerkiksi utilitaristi moittisi mallia - vaikka utilitarismi on juurikin seurauseettinen näkemys - siitä että siinä uhrautuminen lasketaan bonukseksi vaikka tärkeintä olisi saada mahdollisimman suuri kokonaishyöty. Näin ollen jos ratkaisu olisi hyvä muille mutta huono itselle pitäisi huonontaa teon eettisyyttä. (2) Toisaalta perinteisessä ajattelussa on usein ajateltu että kateus ja ahneus olisivat jotenkin teosta pois jopa silloin kuin teoista on yhteiskunnallista hyötyä. Tällöin oma hyöty heikentäisi etiikkaa. (3) Aristoteles taas laski hyveellisyyden ytimeen teloksen, ja tämä oli sitä että omat hyödyt kohtasivat yhteiskunnan tarpeet, joten hän korostaisi hyveitä, intentioita ja pyrintöjä, seurausetiikan sijasta ja hänestä se että teko haittaa tekijää on teon kokonaishyvästä pois.
* Jakaja kuitenkin herättäisi luultavasti eniten keskustelua. (1) Osa voisi kysyä miksi potentiaali vaikuttaisi siihen miten hyvä teko on. Että eikö seurausetiikassa kuitenkin ole yleensä ajateltu että teko on hyvä riippumatta tekijästä ja että kaavassa on siksi hyvin syviä ristiriitaisuuksia sen kanssa että se näyttää olevan seurausetiikkaa mutta kuitenkin viitaa juuri hyve-etiikan käsitteisiin. (2) Joku voisi kyseenalaistaa individualistisen näkemyksen ja korostaa että hyveen tulisi suhtautua muihin ihmisiin. Eli teon yleinen vaikeus, eikä vaikeus juuri kyseiselle ihmiselle, olisi jotenkin oleellisempi mittari. (3) Ja lisäksi kaiken tämän jälkeen syntyy into kysyä että jos joku on hyveellinen, niin eikö se tarkoita juuri sitä että hänen on helppo tehdä hyvää? Että hyve ei olisi suoraan mikään ponnistelukysymys.
* Tarkemmat relaatiot sisältävät itse asiassa yllättävän tarkkaa väittämistä. Sillä jos vaikka sanottaisiin että kyky tehdä hyvää olisi huomioitava jotenkin, joku voisi laittaa sen vain miinusmerkiksi. Tällöin hyvien tekojen arvo nousisi ripeämmin. Samoin joku voisi kysyä miksi ei korvata plus/miinusmerkkejä kertomerkillä. Tai miksi ei laiteta mukaan potensseja tai muita vastaavia toimituksia.

Matemaattinen muotoilu johtaa itse asiassa siihen että jos yksikin kokonaisuuden osa, eli yksikin premissi, on sellainen että sitä ei hyväksy, koko kaava menettää arvonsa. Näin ollen niiden kanssa on hyvinkin helppo olla erimielinen. Nehän koostuvat useista väitelauseista ja jo määrän vuoksi on uskottavaa että yhden niistä kohdalla osuu relevanttia kritiikkiä. Tässä mielessä premissien listaus paljastuukin argumenttianalyysin jälkeen. Ja nyrkkisääntönä on se, että käytännössä väistämättä kaava on yleisesti ottaen lukuisampia, mielivaltaisempia ja omituisempia premissejä sisältävä kuin ensin olisi uskaltanut olettaa. Se, että kaava tiivistää taustaoletukset on juuri se minkä vuoksi ne tuovat empiriaan täsmällisyyttä. Koettelu johtaa siihen että mallit ovat uhattuina ja falsifioitavissa. Ja sama efekti johtaa etiikassa siihen että kaava piilottaa taakseen niin paljon oletuksia, joiden epämääräisyys olisi muussa muotoilutavassa ilmiselvä.
* Matematiikalla on karismaa, mutta kaavamuoto ei tee niistä matemaattisia. Karisma+Auktoriteetti=Valta on kenties vetoava väitelauselistaus, mutta se ei oikeasti ole mitään kalkyyliä. Se on lähinnä vertaus ja retorinen viestintäratkaisu.

Itse näen kuitenkin että näitä tämäntyyppisiä malleja on ihan hyvä käyttää. Ja samasta syystä kuin Lontoon metrokarttaa. Perimmäinen syy siihen että metrokartasta tehdään topologinen kartta on se, että "ihmiset ovat tyhmiä". He tarvitsevat apuja ja yksinkertaistuksia selvitäkseen. Olisi kuitenkin samalla hyvin tärkeää tiedostaa että kysymys on kartasta. Sillä kun katsoo keskivertoa objektiivisen moraalin kannattajaa, he näyttävät niiltä turisteilta jotka yrittävät suunnistaa katutasolla metrokarttaa tuijottaen. Ja jotka vastaavat kaikkeen kritiikkiin heittämällä jotain sellaista mitä armeijassa on heitetty vitsillä "Maasto on suurennos kartasta." Eihän se ole. Ei ainakaan metrokartasta. Ei vaikka se vastaakin monien eksistentiaalista kokemusta maailmasta.

Oh crab!

Helsingin Luonnontieteellisen Museon (tai mikä kerettiläinen tekelenimi sillä nykyään onkin) on näytillä ties minkälaisia eläimiä. Siinä on kristityllä olo vähän kuin Nooan Arkkiin menisi. Paitsi että ovat kaikki kuolleita ne eläimet. (Museossa, ei arkissa.) Museo on koristellut muutkin paikat asianmukaisesti eläinkunnan tuotteilla.

Myös kahvila on koristettu. Tämä on järkevää ja somaa. Sisustaminen on oleellinen osa viihtyvyyttä. Voisi esimerkiksi kuvitella miten pittoreskia olisi jos kahvilassa voisi syödessään katsoa suloisia ja kauniita eläimiä, vaikka kunigaskalastajia. Kenties pörröisiä eläimiä. Mutta ei niitä joita juuri syö, koska olisi jotenkin ahdistavaa se. - Ja olisi pirun hankala selittää lapsille, että se mitä on heidän lautasella on sen otuksen sisus mikä tuossa on edessä topattuna kuorena. Ja että täytetyn eläimen kanssa ei voi leikkiä. (Ja ruoalla ei saa.) Liian vaikeaa! Ei siis niitä!

Mutta minkä ovat valinneet, kaikista maailman eläimistä? Kahvilassa täytetty jättiläistaskurapu (Macrocheira kaempferi). Kun menee syömään, ei ole näytillä edellämanitsemiani pörröisiä saukkoja tai muita suloisia eläimiä. Kaikista eläimistä on valittu tämä japanilainen hämähäkkirapu (japanese spider crab). Että hyvää ruokahalua, tuijota samalla tätä helvetillistä epäsikiötä joka voisi ulkonäkönsä puolesta olla peräisin manalan valtakunnasta tai ulkoavaruudesta. Siinä voi hartaampi kristitty ihmetellä että miten on Herran hyvistä luomuksista löydettykin tuollainen elämälle vieras kammotus. Varmasti syyllinen on paikan evoluutio-ateistinen salajuonihenki. Tai ainakin Esa Turkulainen! (Terveisiä vaan Esalle!)

Siinä nököttää ja kahvilassa syövät jopa lapset! Johan tähän syntiin 3. Moos 11:10-12 sanoo jotain! Ja järki! Sillä sellainen luonnonoikku on tuo hämähäkkirapu että jos olisin englanninkielinen, menisi siinä p:t ja b:t sekaisin hämmästuksestä heti kahvilaan astuessani.

Pöö!

Bussikuskien karismoinnista

Jos katsomme bussikuskin työtä, se muistuttaa hyvin paljon lentäjän työtä. Molemmat kuljettavat ihmisiä pullollaan olevia metalliputkia paikasta A paikkaan B. Kuitenkin jos katsomme näitä töitä, niissä on hyvin erilainen karisma. Bussikuskit ovat moitittavaa kansanosaa. Lentäjiä sen sijaan kunnioitetaan.

Tämä näkyy vaikka siinä että bussikuskien odotetaan myyvän lippuja ja olemaan kohtelias. Lentokonelentäjälle kukaan ei edes uskalla puhua. Saati että edes yrittäisi ostaa lippua. Silti ei kukaan syytä heitä töykeydestä. (Ehkä siksi että muuten voi lentäjä seota ja ajaa tahallaan päin vuorta. Ei niistä koskaan tiedä, ehkä!)

Tämä on hyvin omituista, ja siksi ehdotankin muutamia ratkaisuita joiden avulla bussikuskit saadaan karismoitua vähintään yhtä hohdokkaiksi kuin lentäjät.

Lentokoneissa kunnioitusta herättää se, että lentämistä pidetään kamalan vaikeana. Lento-onnettomuuksia tapahtuu melko harvoin mutta niistä uutisoidaan. Bussionnettomuuksista emme näe uutisissa yhtä usein. Luulisi että tämä olisi kannuste kunnioittaa juuri bussikuskeja, jotka toisin kuin lentäjät, eivät vaadi kumartelua ja silti onnettomuusriskittömästi kulkevat.

Mutta ihminen kunnioittaa kun on vaaran tuntu. Ei lentokoneitakaan toki vaarallisina mainosteta. Mutta kuitenkin ennen lentokoneeseen menoa ihmisten laukut ja taskut pengotaan. Ja sitten kuunnellaan siitä miten pitää laittaa turvaliviit päälle ja mistä saa happea ja miten käperrytään jos tulee törmäys vuoreen. (jos on joku vaikka yrittänyt ostaa lippua lentäjältä.) Vaikka kuinka sanotaan että lentäminen on turvallista, niin kyllä tässä mieli virittyy sellaiseen terrorismin ja palasiksi silpoutumiskuoleman sävyihin, että ilolla taputtaa lentäjän tehtyä ma(a)ha(n)laskun.

Tämä on helppo muuttaa. Busseihinkin vain laitetaan erillinen tila jossa on snobi kuski. Bussiin päästäkseen joku hienopukuinen vartija kysyy että onko mummelilla muoviräjähdettä kengissä, ja että onhan varma että eihän insinööri Markkula vain kanna mukanaan yli puolta litraa nesteitä. (Päätä ei lasketa.) Henkilöpaperit seuloisi ankaran näköisenä myös. Sitten juuri ennen kuin bussi pysähtyy Jakomäen luiskatien kulmaan, välähtäisi punaiset valot ja bussi huojuisi ihan sikana. Käpertyisivät mutkalle ihmiset kun on niin vaarallinen se mutka juuri ennen sitä pysäkkiä. Olisi yhtä kiitollisuutta bussikuskin ammattitaidosta tämän jälkeen. (Muutenkin ihan liian vähän tulee turbulenssia bussissa, muistutukseksi että matkustajain henki, elämä ja terveys ovat bussikuskin käsissä alati. Ei tällä nöyryys kasva.)

Toisaalta busseissa on aivan liian suuret ikkunat. Jos metalliseinät täyttäisivät bussit, olisi jotenkin turvalaitteiden tuomaa tunnetta. Lisäksi niitä ikkunoita voisi muuttaa jotenkin sillä tavalla, että ei näyttäisi tavalliselta. Toki voisi olla halpaa laittaa ilmakuvaa hitaasti liikkumaan bussireitin mukana niin että näyttäisi kuin lennettäisiin sikakorkealla. Mutta toisaalta bussin ikkunat voisi laittaa optiikalla sellaiseksi että näkisi vaikka taivaanrantaan. (Voisi olla mielenkiintoista katsoa pyörän renkaiden lähellä olevaa bakteeripieneläin keijustoa, mutta se vilahtaa sikanopeasti näkökentässä ja tästä tulee oksennus. Taivaanranta näyttää aina etenevän hitaammin, kun ei viitsi laahustaa mukanasi yhtä vikkelästi kuin läheiset. Ymmärtäähän tuon.)

Toinen asia on se, että vaikka lentokoneiden väitetään menevän nopeasti, niin lentokoneilla matkustamisessa menee aina ihan sikakauan aikaa. (Valehtelijat!) Näin syntyy ajatus siitä että on ponnisteltu päämäärän eteen. Ja näin päämäärä tuntuu arvokkaalta. Siksi jos bussin maksiminopeus säädettäisiin vaikka 5 kilometriin tunnissa, niin matkaan menisi kauemmin. Illan tullen olisi iloinen kun pääsi eksoottiseen Keravan räntään.

Johan on jos ei näillä konsteilla muutu bussikuskin ammatti hohdokkaaksi. (Se toinen toimiva keino olisi vain säätää hirmu kalliit bussilipun hinnat, ja tehdä bussikuskin ammatista hirmu hyvin palkattu. Ihan sama mitä tekee ihminen jos saa hyvän palkan hienossa puvussa, niin on arvostettavaa. Mutta tämä olisi kallista.)

Suomikuva

Kun katsoo Suomesta annettua kuvaa, voi huomata, että ihanteita ladataan matkamuistoihin. Turismikrääsä heijastaa, mikä maassa on arvokasta ja kiinnostavaa ei maassa asuvalle. Ja Suomea koskevasta turistikrääsästä oppii, että oi maamme synnyinmaa antaa turisteille sellaisia korkeita kaikuja, että vertailukohdaksi tulee Pohjois-Korean kaltaisen maan tapa käsitellä kansalaisiaan.

Kun katsoo turismitavaraa, näkee eteläisintä Helsinkiä myöten kojuissa poroja, lappalaispuukkoja ja muuta saamelaistavaraa. Porokulttuuri revontulineen ja eräkuksineen on sellaista mitä täällä etelässä asuva ei edes näe.

Ei turistikrääsän myyjä korosta montaa asiaa, kuten
* Että oikeasti suomalaiset kiilusilminensä tulivat Virosta ja ties mistä Ugreista ja ajoi saamelaiset pois marginaaliksi pohjoiseen ja valloitti heidän maat.
* Ei kerro että kaikki turisteista siisti suomikuvassa, olipa kyse sitten poronsarvipotenssista tai noitarummusta on oikeasti lappalaista kulttuuria
* Ei kerro että kulttuurisesti lapinnoitamystiikka on yhtä lähellä Helsinkiläisen alkuperäiskulttuuria kuin mitä aboriginaalien kulttuuri edustaa brittiläisille vangeille.
* Ei kerro että tämä turistien arvostama eksotiikka on juuri sitä alkuperäiskansaa, jonka meidän maahanmuuttajakulttuurimme on ajanut marginaaliin jo ennen ruotsalaisten saapumista.
* Ei kerro, että aitoa supisuomalaista eksotiikkaa on se, että nakkikioskin nurkilla pulu syö oksennusta.

Eikä ihme. En minäkään kertoisi!

Apostolit kyytiin

Älä syytä kirkkoa jos kamera on vino!

Kotimaan blogissa otettiin esiin kristityn tunnelmia Lontoosta. Erityisesti esiin otettiin "Spire House". "Muutama askel hotellilta Notting Hill Gatelle päin on asuinkerrostalo nimeltä Spire House. Erikoiseksi sen tekee se, että se on muutettu kirkosta asuintaloksi. Toisen maailmansodan jäljiltä kirkko jäi heikkoon kuntoon niin, että lopulta alkuperäisen kirkkolaivan tilalle 1970-luvulla rakennettiin asuintalo ja jäljelle jäänyt kirkon torni kunnostettiin sisältä asunnoiksi sekin. Vain ulkokuori jäi." Olen nähnyt kyseisen talon. En vain tiennyt sen kaksoisfunktiosta. Yhtenä syynä oli luultavasti se, että en juurikaan pysähdellyt kahviloissa. Kuljin Lontoota apostolinkyydillä yli 40 kilometriä päivässä. Kävely pysäyttää mutta kilometrimäärä asettaa kuitenkin rajansa siitä mitä kaikkea tietoa ympäristöstä saa irti.

Reissu oli kuitenkin kenties tarpeen sitä kautta että voi noudattaa kliseetä "joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle". Kaiken sitä peilaa tuntemansa ja tottumansa kautta. Voit viedä suomalaisen pois Suomesta, mutta et saa poistettua suomalaisesta viinaa. ~ Lontoossa, kuten ei Suomessakaan, minua ei häirinnyt kirkkorakennusten olemassaolo. Niitä oli siellä kohtuullisen paljon. Toki myötämielisyyteni on enemmän historiallista kuin hengellistä -ja estetiikantajuni on sen verran kieroutunut, että en ota sitä esille tässä. (Koska jos tähän sanoo hyvää tai pahaa, siitä tulee vain ongelmia ja murhetta kaikille.)

Kirkon otto asuinrakennukseksi on tavallaan moninkertainen symboli monelle asialle. Tärkein niistä lienee se, että olen itse asiassa tietyistä näkökulmista lähempänä Jeesusta ja Martti Lutheria kuin mainettani ... vittupäisen änkyränä uskonnonvihaajana ja antiteistinä. (Joka olenkin.)

Konkreettisimmillaan tämä paljastaa esille yllättävän piirteen. Itse koin, että Lontoossa oli "just hyvä" uskonnollinen ilmapiiri. Pappeja näkyi. Moni heistä oli virkapuvussa katukuvassa asti, joka oli jollain tavalla hienoa verrattuna siihen että Suomessa papit ovat konkreettisesti samanlaisia kuin ihmisen ja apinan välimuodot kreationisti Duane Gishille. "Juuri kuin sinä ja minä." Lappujulistajiakin oli, mutta melko vähän ja he olivat asiallisia. Kenties tämä ei kuitenkaan kerro siitä, että ihanteeni olisi jokin anglikaaninen kristillisyys. Vaan siitä, että kenties minun hengellinen utopiani on sekulaari lähes uskonnoton valtio. Kristinuskolla menee melko heikosti. "Kotimaassa" otettiin esille se, että kristinusko on ikään kuin "sukupolven päässä katoamisesta". Suomessakin laskua on odotettavissa yllättävän kovasti, koska kirkosta eroaminen ei ole pelkkä tilasto. Siinä vaikuttaa myös ikä. Kun nuoret ovat yhä vähemmän ja vähemmän kristittyjä ja yhä harvempi lapsi kastetaan iskee aktiivisen ja passiivisen jäsenistön puolelle katoa joka konkretisoituu nopeammin kuin pelkästä tilastoluvusta ja väkiluvusta voisi päätellä. Sillä keskimäärin vanhat kuolevat useammin kuin nuoret eivät. Ja eläkkeelle siirtymisen mukana kirkon tuloihin iskee lovi jo ennen tätä. Briteissä pastorit ovat huolissan ja jopa tappiomentaliteetissa.

Missä lampaat laiduntaa, siellä miehet ei saa ratsastaa.

Joku voisi luulla, että tämä olisi minulle suuri ilon ja riemun paikka. Olen kuitenkin miltei poikkeuksetta "sanavalintojani hipimpi". Komppaan enemmän "Kollektiivinen uskonto on tavalliselle ihmiselle hyödytön" -tekstin tapaisia kannanottoja, joissa vastustetaan osallistuttamista joka oikeutetaan yhteisöllisyydellä ja homo religiosus -ihmiskuvalla. Jos riettauden ja rienaamisen riisuu pois sanavalinnoistani jää jäljelle jotain sen tapaista kuin  "Uskonnon harjoittaminen kuuluu ihmisyyteen, arvelee teologian lisensiaatti Pertti Sistonen  (HS mielipide 11.8.2013). Perustelematon väite loukkaa todellisuutta ja vaatii täsmennystä koska uskonto todellisuudessa koskee vain joitakin ja väite, ehkä tarkoittamatta, rajaa suuren osan ihmiskunnasta lajinsa ulkopuolelle. Uskonto tarkoittaa kollektiivista, laitostettua uskoa, joka yksilön tarpeisiin on hyödytön. Elämä on ihmisen henkilökohtainen todellisuus jota ei harjoiteta, sitä eletään."Ja yllättävän vähän sanomani tiivistyy siksi joka ensin tulee mieleen. Eli johonkin sen tapaiseen kuin "Olet vain turhan tyhmä ja vähä-älyinen idiootti. En pidä Skepsistä sen suurempana ajatuksen riemuvoittona, mutta voitko vittu mennä hoitoon saatanan hullu, kun olet noin tyhmä?"

Siksi en iloitse kenenkään tuhoutumisesta. Olen tässä mielessä vähän kuin Jeesus joka ei selvästi ollut kumoamassa juutalaisuutta, poistamassa siitä kirjaintakaan. Tai kenties vielä vahvemmin Martti Luther - muutenkin kuin hänen varsin banaalin kielenkäyttönsä vuoksi - joka halusi tehdä uskonpuhdistuksen eikä luoda uutta kirkkokuntaa. ; Toki minut erottaa Jeesuksesta se, että minulla ei ole Jumalaa. (Ja jos käskette minua painumaan Helvettiin, niin esitätte vaikeita vaatimuksia koska reitti Helvettiin on minulle mysteeri, enkä voi toteuttaa pyyntöänne.) Ja Lutherista minut erottaa se, että minulla ei ole uskoninstituutiota.

Minua ei häiritse uskonto - kenties sen takia että perusluonteeltani halaan kaikkea typerehtimistäkin ja ylilyövät tempaukset ovat jotain jota minun on ikään kuin jo perusluonteeni takia siedettävä myös muissa vähintään samalla tasolla kuin he sietävät sitä minussa. Minua haittaa se, että kirkko tulee syliin kuin vieras ja turhan seurallinen koira, joka nuolee sinua naamaan kielellään joka on saattanut juuri viisi minuuttia sitten olla WC -pöntössä. (Paitsi että en ole hygieniapakkomielteinen vaan sotku. Ja tuollainen koira ei haittaa minua juurikaan. Mutta ymmärsitte varmasti pointin tästä huolimatta.)

Toinen - kenties hullun tai humalikon - näkökulma "Spire Houseen"

Jos Spire Housea katsoo viistosti, voi huomata, että kenties ongelmana onkin se, että arki ja pyhä erotetaan siten että uskontoa harjoitetaan ja elämää eletään. Sen sijaan pitäisi kenties enemmänkin elää uskoaan ja harjoitella elämää. (Siinä riittääkin tekemistä.) Silloin oikea tapa ei kenties ole rakentaa erillistä sinänsä kaunista mutta myös kliinistä tilaa joka sanitoidaan elämästä ja elämästä. Jossa tarjotaan ikään kuin oikeaoppista tunnelmaa sellaisena tiivisteenä, että ihminen joka haistaa tätä tiivistettä vieraantuu, hihittelee tai alkaa haukottelemaan vahvemmin kuin minun pahimpien puujalkavitsien äärellä.

Minun mielestäni maailmaan mahtuu hulluja juttuja ja höpsöjä hanuja. Myös institutionaalisoituneita hanuveljeskuntia. Kirkkokritiikin voisi tavallaan heijastaa hikipedian kautta. (Olen kuitenkin osa sitä skeneä, en tosin kovin sosiaalisena tai ahkerana tätä nykyä.) Siinä on reaktiona vähän sama kuin se, kun minulta kysyttiin motiiveja hikipediointiin. Että miksi kukaan selvästi sivistynyt - ehkä kuitenkin tarkoitti "lukenut" - ihminen tekisi jotain niin tyhmä, josta ei tienaa ja jossa on hyödyttömyydestään huolimatta potentiaalinen mahdollisuus lähinnä vaikeuksiin poliisin ja työpaikansaamisen kanssa. Kysymys oli peräti siitä että miksi nautin ja tykkään siitä. Ei siihen voi sanoa muuta kuin "Tykkään? Onkohan sinulla nyt ihan oikea kysymys tähän aiheeseen? Entä jos pidän sitä viheliäisenä osana joka on tehtävä marttyyrinomaisesti siksi että sananvapaus? Sanoinko "sananvapaus"? Tarkoitin sillä sitä, että idiootit saavat humalassa harrastaa sekoilua, että asennevammaääliöt saavat uuden kanavan koulukiusaamiseen. Koska pidän ehdottoman tärkeänä, että kulttuurimme saa ison kasan ripulivitsejä ja huumoriksi surkeasti naamioitua asenteellisen sarkastista rasismia!" Samoin kirkon kohdalla voidaan sanoa, että ytimessäni on uskonnonvapaus, uskonrauha ja oma rauha. Joita ei pidä sekoittaa niiden kanssa synonyymiksi usein sotkettuun sekularismiin. - Sanoinko uskonnonvapaus? Tarkoitin [lisää loppu mallin mukaan itse].

... ja raunioiksi sinä olet jälleen palaava

Arkeologit joutuvat toistuvasti painimaan sen ongelman kanssa, että tutkiminen usein tuhoaa tutkintaympäristöä. Kaivaus ei ole vain esillenostoa, vaan siinä ihan oikeasti rikotaan ja tuhotaan ympäristöä. Ihmisen läsnäolo ilman hakkuja tai "Indiana Jones" -ruoskaakin ovat tuhoisia. Turismi taas on tältä osin hieman kuten arkeologiaa ilman tiedettä.

"Unkurissa" kirjoittettiin suomenlinnassa tehdystä retkestä. Suomenlinna onkin lokaatioltaan lähellä mutta kaukana. Sinne pääsee kätevästi lautalla, mutta samalla pienikin vesieste on yllättävän suuri ja merkittävä este.

Unkurissa verrattiin ajatusta vierailun ja asumisen välillä. ; Asuminen helposti karistaisi kaiken jännittävän paikasta. Lauttaliikenteestä tulee ärsyttävä hidaste jota on odoteltava. Paikka menettää glamouriaan ja koko paikka tulee arkipäiväiseksi. Siksi vierailu turistina onkin jotenkin romanttisempaa. ; Kieltämättä asioihin tutustumisella on aika usein tämänlainen vaikutus, etenkin mysteereitä halaaviin esoteerikkoihin.

Hyvin moni ajattelee samalla tavalla. Taannoin Suomenlinna oli hyvin harvojen käyttämä ulkoilualue. Sen suosio on kuitenkin kasvanut paljon ja tästä on tullut jopa pienoinen ongelma. Eroosio ja muut vastaavat puolet pitää ottaa vahvemmin huomioon. Suomenlinnan matkailua (turismi) ja palveluja (asuminen) kartoittava opinnäytetyö mainitsee turismiin liittyvän myös haittapuolia.

Suomenlinna onkin nykyisin täynnä turisteja, etenkin kesäisin. Talvisin alue on varsin hiljainen. Aluetta on kunnostettu näyttämään entisen ajan loistoa. Ja tässäkohden Suomenlinna paljastaa erikoisen puolensa. Sillä myös kunnostaminen vaatii usein kontekstin. Ja tähän kontekstiin voi liittyä valinta. Ja tämä valinta itsessään voi rikkoa jotain. Jos minun täytyisi valita Suomenlinnalle tälle puolelle symboli, se olisi Suomenlinnan kirkko. Se on samanaikaisesti kirkko että majakka. Se on ehdottomasti luterilainen. Se on kuitenkin alunperin rakennettu 1854 ortodoksiseksi kirkoksi. Kirkon sipulikupolinen alkuperä näkyy tornissa vierailevalle. Tornin rakenteet muistuttavat alkuperästä.

Kun Suomenlinnaa tarkastellaan, voidaan huomata että vaikka alue on ollut sekä Ruotsin että Venäjän alaisuudessa, ja se on paikkana toiminut sekä linnoituksena että sotavankien säilytyspaikkana, on entistäminen ja modifiointi tapahtunut siten, että alueella on päällepäin yllättävän vaikeaa nähdä mitään muuta kuin "ruotsinajan vaikutteita". Tämä onkin toki linnan ylväämpää - tai ainakin sotaisampaa - historiaa. Ja tämä puoli tietysti viehättää myös turisteja.

Itse kuitenkin pidän myös niistä hitusen pimeämmistä loukoista. Siksi kaiken ei tarvitse olla niin hienostunutta. Omia suosikkipaikkoja monilla aluetta tuhoavilla retkilläni ovat "ne sivussa olevat loukot". Tämä viehätys ei ole filosofista tai periaatteellista. Sillä on jotain sukua sen kanssa, kun lapsena ryömin useiden vanhanajan talojen alla. Könysin aivan tottuneesti tiloissa joihin en näin aikuisena edes mahdu. Nykyisin loukot ovat vain hieman suurempia. - Minun pitäisi siis tavallaan olla iloinen siitä, että turistien suosio johtaa siihen, että kaikki alueella oleva rapistuu pikku hiljaa rujoiksi raunioiksi joissa on sitten riittävän jännittävää könytä. Mutta en ole. Maailmassa on riittävästi rikkirakastettuja ja kuoliaaksihalattuja.

Koko vai kuinka sitä käytellään

Katso taivaan lintuja.
Eivätkö ne kärsi nälkää
jos unohdat talipalloset?

Olen kirjoittanut viime aikoina melko paljon universumin koon merkityksestä ihmisen oman merkityksen kokemiseen. Tässä viitataan eksistentiaaliseen rajallisuuteen ja siihen että esimerkiksi maakeskinen malli nähtiin ihmiskeskeisenä koska se oli pieni ja maa oli keskiössä. Ajan mittaan maa siirtyi pois keskiöstä ja universumi paisui ensin linnunradan kokoiseksi ja pian vielä paljon tätäkin suuremmaksi. Ihmisestä on äkkiä tullut pieni rippunen universumin mittakaavassa.

Tässä kohden universumia tarkastellessa unohtuu kuitenkin yksi asia. Minä, joka uskon itseäni suurempien asioiden olemassaoloon - esimerkiksi tämän huoneen jossa kirjoitan olemassaoloon, suhteeni elämään on tässä mielessä immersiivinen - mieleeni tuli, että tässä puhutaan kuitenkin suhteellisesta suuruudesta eikä absoluuttisesta suuruudesta. ~  Jos mietimme nykyajan ihmisiä ja keskiajan ihmisiä, niin ihmiset ovat olleet suunnilleen saman kokoisia. (Tosin nykyään olemme hieman pidempiä.) Maailman koko on jotain joka hämääntyy. Jos koolla todella olisi väliä, sillä tuskin on niin hirvittävää merkitystä koska elämänpiirin mittasuhteet eivät ole oleellisesti erilaisia. Maantiedekin on monelta suhteiltaan sama. Toki vesistöistä on tullut hieman entistä enemmän esteitä ja liikennevälineet tarjoavat mahdollisuuksia turismille kuin maasta toiseen pyhiinvaeltaneille keskiajan ihmisille.

Toisilla vaan komeampi orsi on.

En tiedä mistä vertailupakko tulee. Miehet voivat tunnistaa ajatuksen siitä että sukuelinten koko - tuo miehille jostain syystä tärkeämpi aihe kuin naisille, vaikka suuri koko lienee seksuaalifunktionalistisesti relevantti lähinnä naisihmisille - on vertailukysymys. Iso elin on vain sillä, jolla on suhteellisesti isompi elin, eli koko eroaa muiden miesten vastaavista. Tästä syntyy helposti erikoinen "kilpavarustelutilanne", jossa luodaan häviäjiä ja voittajia - riippumatta siitä mitä mieltä naiset ovat kokojen riittävyydestä. Kenties universumia ja sen kokoakin kuvaa sama ilmiö, kuin tätä sukuelinasiaa. Että kenties oleellisempaa ei ole se oma koko, vaan kuinka sitä käyttelee.

---

Tottakai jos syvällinen kysymys voidaan banalisoida kikkelivitsiksi, niin teen juuri sen. Mitä oikein odotitte?

(epä)kohteliaisuusosto- ja myyntiyritys

"Napoleonin komplekseissa" käytiin läpi omituista asiakaspalautetta. Tai oikeastaan se oli enemmänkin palautetta asiakkaista. Saaristolaiset eivät pidä turisteista. Turistit tuovat ääntä ja melua käyttämällä mekaanisia laitteita. He kiertelevät kauppoja eivätkä osta. Asiakkaidenhaukkumisstrategiaan ei tietysti voi sanoa paljoa muuta kuin että "On vaikea odottaa ansaitsevansa kirpputoribisneksessä, jos ei halua asiakkaita puotiinsa kiertelemään, jos pitää moista epäkohteliaana." ... "On täysin hullu ajatus, että asiakkaalla oli velvoite ostaa jotakin paikasta, jonka valikoimaa hän ei etukäteen voi tuntea. Vielä naurettavampaa on kuvitella, että tämä velvoite vahvistuu siinä, että välttämätön valikoimaan tutustuminen jotenkin loukkaa myyjää."

Ajatus asiakkaan julkisesta haukkumisesta on itsessään hyvin vieras kulttuurillemme. (Vaikka sitä luultavasti harrastetaan kauppojen takahuoneissa paljonkin.) Ajattelemme että kaupassa olevat ihmiset ovat asiakaspalvelijoita, ja että he ovat töissä. Ja siksi asiakas olisi aina oikeassa. Näin ollen kulttuuriimme on vakiintunut ajatus siitä, että asiakas saa - ja kenties hänen jopa pitää - moittia saamaansa palvelua, mutta jos sanoo moitteen sanan. Asiakassuhde ja kritiikkioikeus ovat epäsymmetrisiä. (Rahalla on yllättävää valtaa!)

Esimerkiksi vaikka jos sanoisi että ; "Analysoidaampa hommaa ihan vakavasti ja kylmän rauhallisesti. - Te olette paska asiakas. En ole koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä, yhtä näköalatonta pihtailijaa. Tulette tänne maalle kokemaan autenttista maalaisuutta, mutta oikeasti te vaan valitatte hyttysistä ja raavitte munianne julkisilla paikoilla leikkien että tämä törkyily on maalaisuutta ja aitoa itsen kohtaamista! Olen iloinen että teillä menee niin huonosti, että joudutte laskemaan penniä ja venyttämään senttiä niin että teillä ei ole varaa ostaa edes halpahintaisinta alle euron hintaista roskaa, edes symbolisesti. Te rahaa alueelle tuomaton metelintuojapaska! Helsinginpelle! Ostakaa tai menkää pois! Hyvää päivänjatkoa, ja tervetuloa uudestaan OSTOKSILLE!" Niin kyllä asiakas puodinhiekoittaja ajautuu jonkinlaiseen yllätyssolmuun. Vaikka tosiasiassa asiakassuhde on rahansiirtosuhde, niin jotenkin se puodissa asioiminen on monista riittävän potentiaalinen rahansiirto jotta se olisi syy asiakassuhteen rakentumiseen. Kauppiaalle se on tietysti vastikkeetonta työtä. Mutta toisaalta jos tälläiseen ei pysty ja kauppa ei muuten tuota olisi syytä kyllä vakavasti miettiä että olisiko syytä ajaa firma bankrottiin ja ruveta tekemään jotain sellaista työtä jota vaikka osaa tehdä ja jolla vaikka tienaisi jotain.

Tylyssä asiakaspalvelutilanteessa ongelmana on aian se, että osasta pitäisi kunnioittaa työntekijää ihmisenä, eli suvaita jonkinlaista huonoa käytöstä. Ja toiset korostavat että työ on tehtävä. Molemmat ovat oikeassa, mutta molempia ei voi saada samanaikaisesti.

Tosiasiassa mainittu ajatus siitä että pitäisi ostaa kaupasta on jotenkin melko suomalainen ilmiö. Ja siihen törmää jossain määrin jopa helsingissä. Oma tapani on se, että en yleensä kuljeta hirveitä määriä rahaa mukanani. Teen enemmänkin niin, että kiertelen kauppoja ja sitten nostan rahaa tarpeen mukaan. Tämä aikaansaa joskus hitusen omituisia tilanteita.

Ymmärrettävistä syistä puotipuksulta
meni tovi sen tiedostamiseen, että
Isä-Nietzschellä ei ole AIDSia...

Esimerkiksi kun viimeksi asioin eräässä pienessä divarissa pääkaupunkiseudulla, kiertelin hyllyjä. Kaupan omistaja näki minussa tietysti "narkkarin näköisen miehen" ja hän kävi kohteliaasti kysymässä että voiko hän auttaa minua jotenkin. Kerroin että en etsi mitään tiettyä, että kiertelen ja katselen ja että osaan toivon mukaan lukea niin hyvin että selviän urakasta omin avuin. Myyjä vaikutti pahastuneelta ja seurasi muka kauppaa huoltaen vieressäni, ilmiselvästi vahtien sitä että en ole varastelemassa. Kun sitten kysyin lähimmän pankkiautomaatin paikkaa ja poistuin päättelin ilmeistä että hän piti pankkiautomaattia tekosyynä poistua ostamatta. Ja että kyseessä olisi jonkinlainen epäkohteliaisuus. Luultavasti kaupansisäinen turvaluokitukseni tässä kohdassa heikolla tolalla. Olin kauppiaan mielessö lähinnä joku joka yritti varastaa kauasta, mutta jonka pitkäkyntisyystoimet estettiin kauppiaan tarkkaavaisuuden ansiosta. ~ Kun sitten tulin takaisin ja kiersin pikatahtia kauppaa ympäri kooten isohkon nipun kirjoja ympäri hyllystöä - ja kokonaissumma oli lähemmäs sata euroa - divarinpitäjä vaikutti yllättyneeltä. (Divarit ovat hyviä koska niissä on oleellisesti eri valikoima kuin muissa kirjakaupoissa.) Koska mukana oli pari hengellistä kirjaa, hän huomautti niistä. Sanoin että kokoelmia pitää täydentää - korostamatta että en ole mitenkään hengellinen persoona. Ja hän kohteli minua aivan eri tavalla. Todennäköisesti tämän jälkeen hän olisi ollut niin varomaton että olisin pahuuspäissäni kössiä puoli kauppaa tyhjäksi. (Jos tämä siis kuuluisi tapoihini.)

Olen toki aika useinkin itse asiassa päätynyt ostamaan jotain pientä krääsää, ikään kuin kohteliaisuudesta. Ymmärrän sen verran sivussa sijaitsevien pienten liikkeiden ansaintajärjestelmistä, että ostelen pienimuotoisesti ihan kannatuksesta pienyrittämisen ideaalia kohtaan. Mutta että tästä pitäisi tehdä jonkinlainen velvollisuus, ikään kuin ravintolojen tippikulttuurin vastine. Siinä en näe kovin mitään järkeä. (Kuten en tippisysteemissäkään. Painakaa jumalauta tuotteisiinne hinnat joilla katatte työntekijöidenne palkat!)

Itse asiassa tässä käytänteessä on olemassa isompikin tausta. Usein asiakas ja myyjä nähdään symbioottiseen suhteeseen. Mutta tosiasiassa näin ei yllättävän usein ole. Ja asia pahentuu silloin kun puhutaan turismista. Sillä turismia vaivaa se, että se on "kertaluontoista". Mitään pysyvää ja pitkäaikaista asiakassuhdetta ei synny. Itse toki pidän siitä että voin ostaa tuotteita ilman kaveeraamista, mutta ymmärrän että sosiaalisuus vaikuttaa monien ihmisten käyttäytymiseen, toimintaan ja interaktioon vain aivan pirusti.

Tämä puoli on hieman yllättäen katettu "Crackedin" artikkelissa joka käsittelee turismiin liittyviä myyttejä. Kauppa -asioinnin kannalta sen 5 kohtaa sisältää vain 2 kotimaan matkailuun liittyvää kohtaa. Mutta ne ovat hyvin oleellisia. Ja niissä ongelmana on se, että ne eivät ehkä ole intuitionvastaisia, mutta ne ovat kaikkea sitä vastaan mitä kerromme toisillemme matkustuksesta ja ihmisten kohtaamisista.

Ostaisitko sinä, paikallisena,
karkeasti veistetämäni puunuken?
Ai et - Se on syy miksi turistinkaan
ei välttämättä kannattaisi.
Eihän se kerro paikalliskulttuurista.
(Tosin kuvan puunukke on hieno,
ja lisäksi se on keskiaikainen ja melko
arvokas kulttuurin ja historian kautta.
Mutta ymmärrät varmaan pointin.)

Ensimmäinen oleellinen kohta on "Buy Local Handcrafts" . Se on jotain johon yleensä kannustetaan, vaikka se ei oikeasti kannata. Monesti tässä korostetaan että aito paikallinen pikkutoimija on ns. "autenttinen". Kuitenkin tosiasiassa asia on juuri kuten crackedin artikkeli kertoo ; "local handmade products are often massive sucking piles of crap." ... "the best souvenirs are rarely bought; they're found. Objects that come with stories attached to them" Itse voisin muotoilla asian vielä häijymmin. Paikallinen käsityö ei yleensä ole laadukasta ja se on se syy miksi se on jäänyt paikalliseksi. Se on vähän sama kuin miksi itse en tilaa ns päivän erikoisia ravintoloissa ; Jos ne olisivat testatusti tosi hyviä, ne olisivat jo varsinaisessa menussa! Toisaalta se, että kauppa myy krääsää ei tarkoita autenttisuutta, eikä niihin tartu mitään tarinaa pelkästään siitä että ne ovat sitä krääsää mitä ne ovat.

Toki monesti paikalliset tekijät ovat taitavia. Eikä pienuus todellakaan tarkoita huonoutta. Mutta autenttisuuskulttuurissa pienuus ja paikallisuus muuttuvat laadun synonyymeiksi. Ja tässä on oikeasti jotain pahemman kerran outoa. ; Krääsän kutsuminen autenttiseksi on itse asiassa klassinen yritys tehdä tarjonnasta kysyntää. Klassinen symbioositeoria taas nojaa siihen että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Tästä poikkeaminen on loiseutta, suuntaan tai toiseen. Säälistä ostaminen on siis maksimaalista kaupallisuutta kenties sen likaisimmassa ja opportunistisemmassa muodossa. Ja ainut syy millä tämä voidaan oikeuttaa pienyrittäjille on epätoivo. Sääliin vetoava myyminen ei siis tavalaan eroa kerjäläisyydestä. (Kaupustelijan ja kerjäläisen ero on toki monesti muutoinkin aika pieni.) Tosiasiassa paikallinen turistikrääsä on krääsää, jota ei osta mikään muu ihmisryhmä kuin turistit. Tähän on syy. Ja tämänlaisen tuottaminen ja kutsiminen "autenttiseksi paikallissävyksi" on pohimmiltaan turistien halveksuntaa. (Tältä pohjalta on inaisen vaikeaa pyytää kunnioitusta kauppiaalle. Yleensä tälläiset kun tuppaavat toimimaan ns. vastavuoroisuusperiaatteen kautta.)

Toinen oleellinen kohta on "Make an Effort to Meet Locals". Tässäkin on toki hyvä tausta -ajatus. Että matka ei ole pelkkää rannoilla makoilua ja sitä että syödään turistirysästä ruokaa jota söisi omassa kotimaassakin. Kuitenkin tässä on aivan oleellista tajuta se, että tosiasiassa paikallisilla ei ole mitään hyviä syitä olla kiinnostunut turistista. Turisti on loinen. Turisteja on yli oman tarpeen, ja turisti vierailee vain lyhyen aikaa joten mitään pitkäaikaista ystävyyttä ei voi rakentaa "And you're sure as fuck not bringing valuable news from the north. You are one of thousands of people visiting their city that day, getting in their goddamned way. And you'll be gone in three days! There is no reason any local would ever want to spend any time around you at all." Turisti on siis vähän kuin se yksinäinen kylähullu siellä teidän paikalliskylillä, joka yrittää jutella jokaisen tyypin kanssa joka tulee paikalliselle shellille. Jos et nauti hänen kanssaan juttelusta, kuten enemmistö ei, ei turistillekaan juttelussa ole sen enempää järkeä. Paitsi että voit tavata sen paikallisen kylähullun myös ensi viikolla useiden vuosien ajan, joten itse asiassa sinulla on tuhatkertaisesti syitä jutella hänelle! Hänkin tarjoaisi eksoottista paikallisväriä, joka on vierasta jopa sinulle, paikalliselle!

On siis aivan hiton selvää että jos pidät turistikrääsäpaikkaa, turisti on kiinnostava jos ja vain jos tuot rahaa taloon. Jos et tuo, se on myyjälle aivan yksi sama. Aivan oikesti : Jos joku tyyppi käy kaupassa, tuo hiekkaa lattialle, näpelöi tuotteita, kiertelee tavalla jossa joudut tarkistamaan onko hän näpistelijä vai asiakas ja lopulta poistuu ostamatta, voidaan kysyä kannattiko sinun aidosti keskeyttää facebookpelisi prosessissa. Tälläisen paskan asiakkaan haukkuminenkaan ei tietysti merkitse mitään, koska rahaa ei kuitenkaan ollut tulossa. Ainut, mikä estää avautumisen on terve järki. Terve järki siitä, että yksi moite voi estää jotakuta muuta ostamasta krääsää. Tälläinen aikaa haaskaava pseudoasiakas on vain joku joka tuo mukanaan riskin siitä että joku aito asiakas jää tulematta.

Kivenpyörittäjän kyylä

Vierailin aiemmin talvella Sinenmaan kivilinnassa. Silloin oli talvi. Ja paikka vaikutti itseään pienemmältä. Tällä kertaa kävin siellä "ninjaystävän" kanssa. (Hän on oikeasti ystävä ja oikeasti ninja, silti heittomerkit tuntuvat tarpeellisilta.) Nyt oli kesä ja lumi sulanut ja sama paikka oli näin kesällä suurempi. Lisäksi sulanut lumi paljasti piilottaneensa jännittäviä yksityiskohtia, kuten ylläolevan holvikaaren. Nyt paikasta ei tosin saanut samanlaista yleiskuvaa kuin talvella, koska kivilinna on kuitenkin metsikössä jossa puiden lehdet piilottavat paljon. ; Toisin sanoen kävin kyyläämässä kivilinnan asioita, oikein seuran kanssa.

Tällä kertaa satuimme myös paikalle siten että itse kivenpyörittäjä Sinenmaa oli paikalla. Hänellä oli pieni Suomen lippu ja pientä tarjottavaa - jopa kaltaiseni pakana sai oluen, joka mainosti asiaankuuluvasti olevansa "positiivisesti suomalainen". - Onneksi minulla oli tarjota vaihdossa inkivääriolutta, jota ilman en nykyään mene oiken mihinkään. - Tilanne sujui itse asiassa aivan leppoisasti ; Tilanne joka voisi rehellsiesti sanoen internetissä olla haasteellisempi.

Sinenmaa oli tekemässä huoltotöitä, koska lapset ja muunkin ikäiset vandaalismieliset hahmot tekevät tuhojaan. Hän myös esitteli paikkaa. Esimerkiksi kuoppaa joka oli talvella piilossa. Sinenmaa kertoi että se on nimetty maailman vaarallisimman polun, tai ainakin sellaiseksi sanotun, El Caminito del Reyn mukaan. Antamani linkki kertoo että tätä polkua kulkevat vain kaistapäät, joten aivan asiaan kuuluvasti kuljin sen ympäri.

Sinenmaan läsnäolo oli hyödyllistä, sillä aiempi vierailuni oli korostetun esteettinen. Se taas jättää monet asiat salatuiksi ja mysteerisiksi. Esteettinen näkökulma onkin rajoittunut. Ja vaatii täydentämistä ollakseen kokonaisvaltainen. Kyselinkin häneltä enemmän funktionaalisista puolista. Tämä saattoi kenties ihmetyttää häntä. Sillä hän nosti esiin sen, miten kysyin että onko asialla jokin funktio. Toki tälläinen instrumentalismi on kammottava henkisyyden latistavaa reduktionismia, joka sopii erinomaisesti kaltaiseni paatuneen naturalistin asennevammastoon.

Tämä on tietysti myös filosofinen kannanotto siihen että estetiikka ei ole samalla tavalla tentattava aihe. Ja muistutus siitä että en ole yhtä taitava mietiskelijä kuin vaikkapa Mika Sipura, josta "Kivinta on miettiä mitä ihminen on miettinyt silloin kun on miettinyt. Vaikka tuollaista luontopolun kävelysiltaa suunnitellessaan, lupiaskin tai Samsung Galaxy Noten pintaa raapustellessaan. Onko nojannut auktoriteettiin vai rimpuillut pakkomielteisesti irti?" Tähän voi tehdä arvailuja, jotka kertovat arvailijasta itsestään. Paitsi jos voi tiedustella asiaa "suoraan hevosen suusta". (Vaikka hevoset eivät puhu eikä lahjahevosen suuhun saa katsoa, niin silti seison sanomani takana!)

Esimerkiksi kuulin miten prosessia oli aloitettu vaatimattomasti. Oli ollut vain teltta ja oli ikävää joka päivä ottaa telttaa pyörän selkään. Kivien pyörittely oli sitten saavuttanut jonkinlaisen kulminaation. Että ei ollut aikaa pysähtyä miettimään koska silloin tulisi mieleen että temppu on hullun hommaa. Joten prosessia on jatkettava. (Mielestäni tämä kertoo mielenterveyden olevan edes jokseenkin kantimissa. Sillä vasta siinä vaiheessa kun itse ajattelet olevasi aivan terve ja kaikki muut ovat erimielisiä, on kyseessä jotain jota voidaan kutsua vakavaksi todellisuudentajun vääristymäksi.)

Junaradan läheisyys on pakottanut eristyksiin ja kivimuuria on tarvittu senkin vuoksi. Koska kivilinna on rinteen juurella, pienikin sade laskee vesiä joten niitä ohjaillaan. Sinenmaalla on kivilinnansa etualalla jopa allas johon vettä kerääntyy. Funktionaalisuutta löytyykin jopa yllättävän paljon. Muuri on siis hyvin suunnitelmallinen. Ja sen tekemisessä on jopa kokeiltu erilaisia kivirakentamisen keinoja. Kyseessä ei siis ole pelkkä latomistyö, jokin jossa kokonaisusu on suuri vain siksi että siihen on uhrattu paljon aikaa ja voimaa. Sinenmaa on myös tarkasti miettinyt mitä menee minnekin. Kiviä ei vain ladota satunnaisesti niin että ne pysyvät kasassa ja synnyttävät kohtuu pystysuoria seinämiä. Satunnainen kasaaminen tuottaisi kekoja tai sortuvia pinoja joista tulee kekoja. (Mikä tarkoittaa sitä että esimerkiksi minusta olisi tuskin hyötyä.)

Sinenmaalla on tosin pienoinen ongelma. Häntä itse asiassa voisi auttaa kivilinnaprojektissa. Työn lisäksi ongelmana ovat tietysti vandaalit. Sinenmaan maailmankuvassa hajottaminen kuuluu luonnolle ja ihminen ei ole luonto. Ja vandaalismi kivilinnassa ovat ainakin minun silmissäni tätä kautta hyvin loukkaava aktio. Itse toki näen ihmisen osana luontoa ja ymmärrän vallankumousaktion motivoivuuden ; Rikkominen kun on helpompaa kuin rakentaminen. Ja jos kokee itsensä  voimattomaksi, on kenties helppoa "huijata" ja saada itselleen merkitsevyyden tunnetta siitä että on muuttanut jotain. Tällöin tarina on tietysti jotain joka vaatii taustoituksen "tässä oli ennen jotain jota ei enää ole".

Ja tämä kenties selittää miksi osa on niin innostunut vallankumouksesta, mutta harvempi on innokkaana miettimässä paremman järjestelmän yksityiskohtia. ; Vallankumoushenkinen haluaa rikkoa järjestelmän, koska se on järjestelmä joka ylläpitää itseään. Kun taas klassisempi konservatiivi näkee että jos järjestelmä ei ylläpidä itseään se on rikki ja että yhteiskuntaa arvioidaan sen pragmaattisuuden kautta. Ja ajatus vakaudesta on tässä luultavasti se tärkein yksittäinen elementti.

Lisäksi Sinenmaalla on erikoinen ongelma. Sillä vandaalejakin on eri kokoisia. Ja suurin niistä on joskus valtio. Kivilinna minusta ansaitsisi virallisen nähtävyyden statuksen. Mutta sillä ei ole sellaista. Ja Ilmalan alue on nyt kaavoituksessa. VR:ää yritetään itse asiassa sysätä tällä alueella ahtaammalle, joka tarkoittaa sitä että kivilinnan päälle saatetaan suunnitella jotain muuta. Eli linna tullaan mahdollisesti purkamaan alas ja sen päälle rakennetaan muuta.

Ja tässä nolona yksityiskohtana on mainittava se, että alueen maa on myrkyttynyt. Paikalla on ollut kaatopaikka ja sinne on laitettu paljon teurasjätettä. Itse asiassa Sinenmaa näyttikin miten alueelta löytyy runsaasti vanhoja luita. (Mikä on itselleni hyvinkin kiinostavaa, koska olen kuitenkin ollut sikojen kanssa tekemisissä porsimisesta vierotuksen kautta teurastukseen ja lihanleikkuuseen asti. Ja koska mikään uskontojen tabu ei ole minulle pyhää, olen ikonoklastisesti jopa syönyt sianlihaa vain siksi että se on erinomaisen haram.) ; Saastuneisuus tarkoittaa sitä että alueelle ei rakenneta asuintaloja. Se ei kuitenkaan tarkoita että alueelle ei rakennettaisi toimistorakennuksia. Näin ollen Sinenmaan kivilinna pitäisi suojata ja alueen maaston viat jotenkin käsitellä. (Jotenkin uskon että maan saastuneisuuden korostaminen ei toimi tässä hyvänä argumenttina.)

Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, mutta se voi tietysti olla vaikeaa koska ainakaan toistaiseksi valtiomuotomme ei ole kovin runsaasti kuunnellut lausuntoja joiden argumentaatiopohja on että "älkää jyrätkö pientä kun kolme etelä-suomalaista hippiä tykkää siitä." En kuitenkaan usko että tämän tuhoaminen ja jonkin muun tilalle rakentaminen johtaisi kokonaisuuden paranemiseen.Siksi toivon että ehyt osa jäisi ehyeksi, eikä koko paika romuttuisi pahemmin kuin mihin ne aiemmat tuhopolttelijavandaalit ovat kyenneet.