Lepakot eivät räjähdä

Matti Putkonen nosti vuonna 2016 esiin, että lepakot räjähtävät. Iltalehdet ja muut revittelivät otsikoita siitä miten Putkonen osaa yhdessä ja vain yhdessä kommentissa olla huolissaan metsän öttiäisistä. Tuulovoimalat räjäyttävät hänen mielestään lepakoita ilmanpaineella. Tämä on ilmiselvästi dramaattinen ja mielenkiintoa herättävä liioittelu. Ja täysin arkijärjen vastainen. Siksi YLE esimerkiksi nosti esiin sen miten tämänlainen aihe on poliittinen rapalan viehe jolla saadaan troolattua journalisteja. Mikä on varmasti aika hyvä huomio. Putkonen itsekin vihjaili tässä yhteydessä siihen että tempussa oli niinsanotun retorisen tempun makua. Joku epäkorrektimman kielen ystävä saattaisi sanoa että tässä on kysymys niinsanotusta huomiohuoraamisesta tai klikkijournalismista. Mikä aivan varmasti onkin totta. Tästä tehtiin fingerporistrippikin.

Päättävätkö rationaaliset ihmiset mielipiteensä fingerpori -stripeillä? Minä luonnollisesti päätän. Mutta jotkut ovat erimielisiä. Ja heitä miellyttääkseni on huomioitava, että retorinen temppu on retorinen temppu. Ja siitä kiehtova, että se toimii vapausasteisesti asioiden totuudellisuuden kanssa. Itse asiassa jopa propagandajulkaisuissa on hyvä ohje siihen että sisällön ei pitäisi olla läpeensä valehtelua. Joten päästään siihen peruskysymykseen siitä räjähtävätkö lepakot.

Tutustuin aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Ja lyhyesti. Eivät räjähdä. Vastaus annettu. Voit nyt laittaa internetin kiinni ja mennä leikkimään lastesi kanssa.

Mutta asia on kuitenkin tavallaan kiinnostava. Minusta oli kiehtovaa huomata miten varsin pitkään lepakonrähähdysasia ei ollut kovin tärkeä. Siitä on kuitenkin pikkuhiljaa tullut arvovaltakysymys perussuomalaisille. Ja tässä yhteydessä vastaan tuli se, että usein viitattiin New Scientistiin. Ja tässä oli vahvasit sellainen maku että kommentoija oli käyttänyt ns. argumenttipankkia eli mallivastauksia joita ei sitten mieti kun copy-paste on kivempaa.

Viite voi kuitenkin olla hyvä, eli totuus ei riipu luovasta panoksesta ja kommentin kirjoittajan älykkyydestä. Ja New Scientististä todella löytyykin juttu jossa lepakoiden kerrotaan hajoavan barotrauman yhteydessä. Tässä käytetään otsikkoa myöten aika dramaattista muotoilua jossa turbiinit saavat lepakoiden keuhkot räjähtämään.

New Scientist ei ole vertaisarvioitu lehti. Mutta se ei ole mikään typerehtivä lehtikään. Juttu on itse asiassa informatiivinen ja hyvä. Vielä parempaa on se, että New Scientist viittaa tiettyyn tutkimukseen. Ja jos katsoo netistä ei ole vaikeaa löytää barotraumata ulkomaalaisiakin sivuja joissa puhutaan lepakoiden keuhkoista. Ja ne kaikki viittaavat tähän samaan tutkimukseen. Jostain syystä tätä ei oltu laitettu mallivastaukseen.

Mutta luin tämän tutkimuksen. Koska on kätevämpää lukea jotain jossa ei tarvitse luoda kiinnostusta lietsovia otsikoita jostain räjähdyksestä. Olen niitä joista on oleellista sanoa että lepakot eivät räjähdä vaan niiden keuhkoihin tulee repeämiä. Tälläinen vähentää minusta väärinkäsityksiä. Tutkimus on tehty 2008.

Katsomani mukaan tutkimuksessa ei ole sinänsä mitään vikaa tai ongelmaa. Karkeasti ja lyhyesti tutkimuksessa on kysymys siitä että tuulivoimaloiden lähellä on havaittu lintujen kuolemia ja lepakoiden kuolemia. Tässä oli ihmetelty lepakoiden runsasta määrää ottaen huomioon että lepakoiden kaikuluotaus havaitsee tutkimusten mukaan liikkuvia kohteita paremmin kuin paikallaanpysyviä kohteita. Tässä esitetään että barotrauma saattaisi aikaansaada lepakoiden kuoleman koska se laskisi nopeasti ilmanpainetta turbiinien lähellä. Tämä aikaansaisi vammoja herkkiin ja ohuisiin kudoksiin kuten keuhkoihin. Tutkimuksessa löytyikin paljon verenvuotoa joka on yhteensopiva tämän näkemyksen kanssa. Selitys ei tutkimuksen mukaan olisi yhtä sopiva linnuille koska lepakot ovat erityisen hauraita. Lepakoilla on omanlaisensa hengitysjärjestelmä ja ne ovat muutenkin hentoisempia.

Tämä lepakoiden hentoisuus on kyllä hyvin selvä asia. Esimerkiksi minulla on vampyyrilepakon luuranko. Ja kun sitä katselee niin se lepakon rankakin on todella todella ohutta. Selvästi tämänlaiset ovat hyvin hauraita ulkoiselle damagelle.

Tässä tutkimuksessa on perustana se, että (1) lepakkokuolemia on joten ilmiö kaipaa selitystä (2) ilmiölle on annettu mekanistinen fysiikkaperustainen vastaus (3) ja todisteet ovat yhteensopivia siihen mitä voi odottaa jos teoria on tosi. Tämä on se yksi tutkimus johon kaikki viittaavat. Olipa viittajana sitten vaikka Science Daily, niin tämä 2008 tutkimus on se johon viitataan. Itse asiassa samaa tutkimusta voi kaivaa esiin monestakin paikasta netissä. Mutta asia on siis taputeltu ja voidaan muuttaa mieltämme ja lähteä kotiin?

En haluaisi spoilata mutta ei. Onko muitakin tutkimuksia? On. Ja kävin läpi kaikki ne joita löysin. Ja tämä kokonaisuus alkaa puhumaan omaa kieltään. Ensinnäkin barotrauman ongelmana on se, että tutkijat eivät suinkaan havainneet ja suoraan videokuvanneet lepakkokuolemia joissa lepakko kuolee osumaatta turbiinin siipiin. Ruumiista oli löydetty keuhkojen verenvuotoa kuten voi odottaa. Mutta tämä ei käsitellyt vaihtoehtoisia selityksiä lepakkokuolemille.

Vuonna 2011 tutkimusta jatkettiin aika ison tutkimusryhmän voimin. Ja tässä selvisi että suurimmassa osassa lepakkojen kuolemia oli luunmurtumia jotka viittaavat muuhun kuin barotraumaan. Toisaalta jos barotrauma aikaansaisi vammoja, niillä olisi vaikeaa selittää löydettyjä ruumiita koska keuhkon vammauttanut ei kuole välittömästi eikä välttämättä ole löydettävissä tuuliturbiinien läheltä. Tosin monella löydetyllä kuolleella lepakolla oli hajonneet tärykalvot, joka vihjaa että paineenvaihtelujakin on tullut mukana. Tutkimuksen perushenki on että monesti on hyvin vaikeaa erottaa onko kuolema paineenvaihtelusta vai suorasta iskusta. Ja että ehkä niitä tapahtuu jopa samanaikaisesti.
Vuonna 2012 tehtiin lisätutkimusta jossa vertailtiin barotraumaterapiaa suoraan fyysiseen kontaktiin. Ja tässä havaittiin että barotrauma ei oikeastaan toimi selityksenä kuin korkeintaan jossain marginaalisissa tapauksissa. Tämä on tietenkin ymmärrettävä asia. Koska juuri sen vuoksi että lepakot ovat niin hauraita keuhkoineen tarkoittaa sitä, että niille tulee vastaavia keukovammoja myös muissa onnettomuuksissa. Tämänlainen ajatus on tietenkin hyvä muistutus vaikka itselleni jolta murtui kerran miekkailussa kylkiluu. Sellainenkin voisi aikaansaada keuhkovamman.

Vuonna 2012 Naturessakin puhuttiin tästä aiheesta ja siinä nousi erityisen vahvasti esiin se, että barotrauma on heikko hypoteesi joka ei toimi selityksenä ollenkaan samalla tavalla kuin ihan suora turbiineihin törmääminen.

Vuonna 2013 energiavirasto teki aiheesta ihan kiinnostavia yhteenvedon. Tässä korostui esimerkiksi se, että esimerkiksi kun tuuliturbiinien paine-eroja mitataan, eli katsotaan minkälaisia paine-eroja ne tuottavat. Niin ne eivät yksinkertaisesti ole niin vahvoja että ne aikaansaisivat kovinkaan merkittäviä vammoja. Siksi barotrauma on aika heikko selitys ilmiölle.

Itse asiassa lepakoiden alttius tuulivoimaloille onkin ymmärrettävä. On tavallaan väärä tulkinta nostaa esiin sitä, että lepakoiden kaikuluotain toimii paremmin liikkuvissa kohteissa. Sillä sillä on myös vaikutusetäisyys. Tuuliturbiinit ovat suuria ja siksi niiden pyöriminen saattaa näyttää rauhalliselta. Mutta niiden siipien kärjet kulkevat hirveän pitkiä matkoja. Ja nopeus on vahingoittavuutta. Itse asiassa tuuliturbiinien pyöriminen on helposti niin nopeaa että lepakko saa sen kaikuluotaukseensa vain 0,2 sekuntia ennen impaktia. Ja ilmassa on sellainen jännittävä piirre, että jos juoksusta pysähtyessä maalla on hankaluuksia inertian kanssa niin voimme kuitenkin ottaa aika vankkaa tukea esimerkiksi maasta ja näin kiihtyvyydet saadaan pysähtymään. Ilmassa melko rivakkaasti lentelevät lepakot ovat tietenkin aikamoisissa jarrutusvaikeuksissa. Tämän jutun tärkein sisältö on tietenkin se, että kaikki ylläolevat jutut ovat itse asiassa vuosia vanhempia kuin se Putkosen lausunto. Putkonen on siis lukutaidoton idiootti. Kuin ovat myös hänen faninsa jotka saattavat selittää Uudessa suomessa viikko sitten miten siinä osataan heittää pari lausetta ja copy paste siitä 2008 vuoden tutkimuksesta. Koko perussuomalaisto edistyy asian kanssa hitaammin kuin minä yksinäni. Vaaditaan argumenttipankista vinoiluja ja vuosi aikaa niin että edistys saadaan siitä että osataan avata se itse persujen viittaama artikkeli ja klikata sitten googlehakuun siinä viitattu tutkimus.

Noiden ihmisten tiedonetsintä ja tieteellinen lukutaito on heikolla kun 2020 tammikuussa pitää puolustaa oman puoluekaverin esittämää heittoa joka on ollut vanhentunutta tiedettä jo vuosia ennen kuin hän on sen ääneen sanonut. Tämä on tärkein asia. Minä voitan, te ootte tyhmii. Lälläslää. Te luulette jauhottavanne libejä mutta teillä on vaan räjähtäviöä lepakoita tapulissa!

Tai oikeastaan ei. Tärkein asia on oikeastaan se, että tämä opettaa tärkeän ajatuksen siitä miksi tiede ei ole vain sitä että tehdään yksi tutkimus ja sitten asiat tiedetään. Tiede on prosessi jossa tärkeintä on edistyvyys. Tässä saattaa törmätä esimerkiksi siihen että hyvillä tieteenaloilla tiedon puoliintumisaika voi olla viisi vuotta. Eli viiden vuoden jälkeen alalla puolet tiedosta vaativat korjaamista tai täsmentämistä. Tässäkin on koko ajan saatu lisää tietoa eikä takana sinänsä ole pseudotiede tai edes huonosti tehty tutkimus. Kaikki tässä mukana olevat tutkimukset on tehty sellaisella tasolla että ne tyydyttivät minun kriteerini.

Tärkein asia on kuitenkin se, että lepakoita kuolee, olisi selitys mikä tahansa. Kiehtovaa on se, että tässä on ilmiö joka tavallaan vaatii selitystä. Ja se selitys vaan on se että takana ei olekaan mikään lepakoiden räjähtäminen. Ne kuolevat silti.

---

Viitteet:
Iltalehti, ”Perussuomalaiset huolissaan: Lepakot räjähtelevät” 
YLE, ”Politiikan ABC: Räjähtelevät lepakot oli erinomainen "rapalan viehe", "Mä heitin sen sinne toimittajamereen ja hups, tarttui!"” 
Fingerpori, ”Don Quijote” 
New Scientist, ”Wind turbines make bat lungs explode” 
Science Daily, ”Why Wind Turbines Can Mean Death For Bats” 
Telegraph, ”Wind turbines may be killing bats by ‘exploding’ their lungs”” 
Ed Yong, ”Holy haemorrhage Batman! Wind turbines burst bat lungs”  
Baerwald, D'Amours, Klug & Barclay, ”Barotrauma is a significant cause of bat fatalities at wind turbines.” (2008)
”Investigating the causes of death for wind turbine-associated bat fatalities” (2011) 
Rollins, Meyerholz & Johnson, ”A Forensic Investigation Into the Etiology of Bat Mortality at a Wind Farm: Barotrauma or Traumatic Injury?” (2012) 
Nature, ”Bat deaths from wind turbine blades” (2012)
NREL, ”NREL Study Finds Barotrauma Not Guilty” (2013) 
Jouni Aro, ”Lepakot kuolevat barotraumaan” (8.1.2020) 
Ryan & Barclay, ”Causes of Bat Fatalities at Wind Turbines: Hypotheses and Predictions” (2009)

Suomi ei ole sosiaalinen maa

Sosialismia pidetään monesti asiana joka on samanaikaisesti sekä ongelma, että jotain joka ei ole Suomen tapa. Tässä on taustalla ajatus jonka perusteella kansakunnalla on jokin pysyvä eetos. Ilman tämänlaista megatason oletusta kansakunta koostuu ihmisistä ja demokratiassa jossa on mielipiteenvapaus ei ole ylipäätään mitään komentajaa joka sanoo että Suomi ei ole sosialistinen maa.

Joskus tämä saattaa kuulemani mukaan lipsahtaa freudilaisesti muotoon ; Suomi ei ole sosiaalinen maa. Ja tässä on jotain hyvin oleellista.

Mutta on tavallaan kuvaavaa että jos puhtaan ”lännestä” tai spesifimmin ”suomalaisista arvoista” niiden taakse tunnutaan olettavan jotain hyvinkin pysyvää. Ja tämä pysyvä on sitten jotain sen tyylistä joka näkyy historiassa kun ihmiset puhuvat Ruotsi-Suomesta silloin kun pitää puhua vain Ruotsista. Kansallisvaltioiden kohdalla on rakennettu vahva eetos jonka mukaan ne ovat ikään kuin ennakoivasti olleet olemassa ikuisesti.

Samalla kun katsoo kansakuntien historioista ja valtioiden ja valtakuntien rajoja käsitteleviä aikajanoja, on aika selvää että valtiot ovat kaikkea muuta kuin stabiileja. Mutta niiden ajatellaan jotenkin vain olleen jotenkin käpertyneenä kasaan.

Samoin käy kun katsotaan niinsanottuja kristillisiä arvoja. Kun oikeasti katsotaan historiaa, niin jos otetaan jokin arvo jota nykyään mainostetaan kristillisyytenä, sen tarkastelu historian, siis oikean historian eikä narraatioiden kautta, niin nämä arvot vaikuttavat hyvinkin kyseenalaisilta. Kun esimerkiksi nykyajan kristitty pyytää ideologialleen spesiaalistatusta muiden yli, kuten sen parissa niin usein tykätään tehdä, siinä selitetään että esimerkiksi suomalaisten naisten tulisi katsoa islamilaisiin maihin ja kiittää yhteiskuntaamme siitä että heillä on asiat hyvin. Mutta sitten kun katsotaan historiaa ja naisten asemaa, voidaankin huomata että kristityt eivät ole kovasti alkaneet vuonna 313 jkr taistelemaan esim. naisten oikeuksien puolesta.

Kun kehutaan modernia länsimaista demokratiaa ja sen naisten oikeuksia, tajutaan että kristityt olivat hyvin pitkään kuningaskuntia – ja rippeitä tästä monarkisuudesta näkyy yhä nykyäänkin. Demokratia ja suurin osa kristilliseksi kehuttujen ajatusfilosofioiden ja konseptien taustat ovat pakanallisesta antiikin kreaikasta. Ja ovat kristikunnissa hyvin myöhäisiä. Silti kristinusko, joka siis on ideologiana ollut kauan taustalla vakiona, on jotenkin selittämässä muutosta. Yleensä jos jokin muuttuu niin se mitä ei pidetä syy-seuraussuhteellisena on nimenomaan se muuttuja joka on pysynyt vakiona tämän muutoksen aikana.

Samoin, vaikka eilen kuulinkin vastenmieliseltä humalaiselta maahanmuuttokriittiseltä bussissa, ei ole ollut mitään sellaista yhtenäisyyden aikaa jossa olisi jotenkin ymmärretty jotkin arvot ilmiselviksi siten että niistä ei tarvitse keskustella. Saati että ne olisivat juuri samoja arvoja kuin nykyään. EI ole mitään sellaista vanhaa hyvää aikaa jona ei olisi käyty jotain ”kulttuurisotaa”. Mutta koska historiantajuttomuus on vallalla – niin vallalla että moniin tai edes yhteen ihmiseen menee vakavasti läpi Tapio Puolimatkan selitys jonka mukaan homoseksuaalisuus ajoi kristikunnan tuhoon jotenkin erityisen taannehtivasti kun kristityt olivat olleet pääuskonto 300 -luvun puolelta eteenpäin. Tämä vaatisi vähintään sen tunnustamisen että alkukristityt olisivat sitten kannattaneet nykyisten kristillisten perusarvojen sijaan tärkeimpänä perusarvonaan homostelevia orgioita. Koska mitenkään muuten homoseksuaalisuuden suosiota ei saa aikoihin jotka olivat ajamassa Rooman valtakuntaa tuhoon. Kristinusko selittäisi tuhon aaltoa itse asiassa ajoituksellisesti paremmin. Aina voidaan katsoa ja huomata, että kappas. 1700 -luku. Arvoista on debatteja. Kristityt antavat uskontonsa perusteella filosofisia moraalisia oikeutuksia orjuudelle.

Moni voisi sanoa että ihmiset ovat tuolloin olleet syntisiä. Mutta tämä ohittaa täysin sen, että jos puhutaan kristillisestä kulttuurista, puhtuaan pragmaattisesta konseptista. Jos yksilöt ja jopa valtiot voivat kristillisyydessä seurata pahuuden arvoja, niin mikä onkaan se käytännöllinen syy niille uskonnoille. Yhteiskunnan rakenteisiin nojaavat yhteiskuntafilosofiset ja poliittiset kannanotot uskonnon merkittävästä roolista moraalisen selkärangan antajina oikeuttuvat jos ja vain jos uskonnon ikuiset arvot ovat jotain joita yhteiskunta ohjaa sovellettavaksi yhteiskunnassa.

Valitettavasti historiantajuttomuutta lietsotaan tietynlaisella arvofilosofialla. Cuck Philosophyssä oli hauska kuvaus siitä, miten arvojen absolutisointi on rakentanut samanlaista historiantajuttomuutta aina. Jos otetaan diktatuurinen monarkia, jossa kuningas käyttää valtaa alamaisiinsa ja rakentaa oikeutuksen tähän raamatullisilla vertauksilla joissa universumilla on yksi johtaja, Jumala ja Kuningas on hänen analoginsa. Ja että samanlainen ilmiselvä ja kyseenalaistamaton valta on asetettu ihmisoikeuksille. Jopa niin pitkälle, että nykyajan yhteiskuntafilosofiaa voi olla vaikeaa tai mahdotonta käsittää ilman ihmisoikeuksia. Aivan kuin oli mahdotonta kuvata keskiaikaista yhteiskuntaa ilman kuninkuutta ja muuta valtahierarkiaa. Cuck Philosophyn mukaan syy on se, että tavallaan molempien takana on hyvin samanlainen ajatus siitä miten tietyt objektiiviset asiat ovat ikuisia ja itsessään järkeviä. Self evident.

Ytimessä on ajatus siitä että ihmisoikeudet ovat vain suora seurannainen siitä että on oikeudenmukaisuuden konsepti. Mikä on erikoinen ajatus koska ihmisoikeudet ovat itse asiassa 1700 -lukulainen innovaatio kun taas oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta on filosofioitu kirjallisesti suunnilleen koko se aika kun kirjoitusta on tehty. Hammurabin lait, Raamattu ja antiikin kreikka. Jopa muinaiset roomalaiset. Kristinuskon ja ihmisoikeuksien suhde onkin tässä mielessä hyvin haastava.

Esimerkiksi vähän aikaa sitten Piispa Jolkkonen selitti että uskonnonvapaus on kristillistä taustaa. Tässä Jolkkonen viittasi antiikkiin ja hänellä meni sukset ristiin antiikintutkija Nissinin kanssa. Jolkkonen yritti luoda uskonnonvapautta viitaten siihen miten religio -sanaa on käytetty. Haasteena on tietenkin se, että uskonto on käsitteenäkin kaikkea muuta kuin pysyvä. Esimerkiksi teetai -blogi keskittyi siihen että se mitä uskonnolla on eri aikoina tarkoitettu on sekin muuttunut hyvinkin dramaattisesti. Tässäkin korostuu se, että vaikka uskontoa ja muita asioita määritellään absoluutista käsin niin ne muuttuvat. Ja tämä hukkuu jos ajatuksena on että määritelmät, ilmiöt ja asiat ovat ikuisia.

Teetaissa mietittiin onko "uskonnonvapaus" paras mahdollinen termi kuvaamaan sitä, mitä antiikissa jonkun mielestä oli ja jonkun mielestä ei. Uskontotieteessä on pitkään pohdittu, miksi projisoisimme modernin käsitteen menneisyyteen ja miksi se saattaisi olla ongelmallista. Heillä yksi ratkaisuehdotus on se, ettei puhuttaisi uskonnosta vaan spesifimmin esimerkiksi jumaliin liittyvistä käsityksistä, rituaaleista tai mikä nyt sitten onkaan spesifi kiinnostuksen kohde. ;

Kun asiaan alkaa kiinnittämään huomiota niin tämä sama ongelma tulee esiin hyvin monessa yhteydessä. Esim. perhe on käsite, jonka kaikki ymmärrämme intuitiivisesti. Mutta mikä on lopulta perheen kaikenkattava määritelmä? Antiikin roomalaisperhe oli hyvin erilainen kuin vaikka nykysuomalainen. Silti voimme tutkia millainen oli roomalainen "familia" ja miten tämä toimi antiikissa, millaisia merkityksiä sillä oli jne. jne. Kunhan ymmärrämme ettei tule projisoida modernia käsitystä menneeseen.

Cuck philosophyssä asia hoidetaan aika nokkelalla tavalla. Ongelma ensinnäkin tiedostetaan ja huomioidaan. Menetelmä eroaa vahvasti Jolkkosen tavasta, joka koostui auktoriteettiin vetoamiseen ja siihen miten antiikintutkijan tulisi olla nöyrä. Ilmeisesti piispallisen auktoriteetin edessä.

Kun oikeudenmukaisuutta on perinteisesti lähestytty, sitä on haluttu sitoa universumin kudelmaan. On ikään kuin objektiivinen moraalinen järjestys jota maallisten lakien on mukailtava jotta ne olisivat oikeutta. Tämä on se viitekehys ja asenne joka vaikuttaa siinä kun kuvittelemme kristinuskolla olevan tiukasti määritellyt arvot joista ei olla erimielisiä ja jotka ovat olleet itsestäänselvyyksiä kautta historian niin että joskus on ollut kristillinen kulta-aika jona kaikki ovat ymmärtäneet nämä itsestäänselvät terveen järjen ja universumin oikeudenmukaisuuden arvot. Koska objektiivinen on muuttumatonta, ikuista ja samaa nyt ja eilen, tulee ongelmia jos ne heivaavatkin ajassa edestakaisin kuin tuuliviiri. Joten ei ihme että monen on helppoa sulkea silmänsä historialta ja kuvitella että todellisuus on mukaillut sitä omaa suosikkiteoriaa.

Cuck philosophyssa korostettiin että arvoja on usein kuvattu sosiaalisen koheesion kautta jolloin oikeudet ovat määräytyneet siinä missä sosiaalisessa suhteessa ja asemassa joku on suhteessa muihin. Tällöin esimerkiksi roomassa ei maanomistusoikeus ollut filosofialtaan aivan samanlaista kuin nykyään. Nykyään ajatellaan että yksilöillä on omistusoikeus. Mutta omistuskysymys roomassa oli enemmän sosiaalisen koheesion ylläpitämisen kysymys. Käytännössä erot tietenkin ovat aika pieniä koska tietyt tyypit ovat dominoineet tiettyjä maa-alueita.

Kristinuskon sieluun keskittyminen on voinut kuitenkin vaikuttaa arvojen subjektioimisessa sillä ajatellessaan että jokaisella yksilöllä on sielu, joka on yhteydessä Jumalaan on jokaisella absoluuttinen arvo itsenään eikä vain vaikutuksiensa kautta. Näin yhteiskuntaan vaikuttaminen, valta ja sosiaalisuus, väheni ja näkökulma meni yleisestä kohti yksityistä. Kiinnostavaa kyllä koska taitamattomilla, pahoilla ja huonoillakin ihmisillä on sielu, kristinuskon filosofia erotti oikeuden sekä yksilön ominaisuuksista että yhteisön hyödyistä. Ja loi perustan filosofialle joka varmasti näkyy siinä että nykyään moni kristitty ajattelee että ilman kristinuskoa ei voi olla mitään moraalia. Ei ihme jos heidän oikeudenmukaisuusfilosofiansa kiistää yksilön tai yhteiskunnan hyödyn ja korostaa filosofiaa absoluuttisesta ihmisarvosta.

Tässä prosessissa ajatus maailman järjestyksestä on modifioitu astetta vahvemmin persoonalliseksi; Harmonian ja järjestyksen sijaan vedotaan Jumalan tahtoon. Harmonia ei siksi vaikuta monesta riittävältä moraalin perustalta koska he ovat tottuneet että moraali on harmonian takana oleva taustasyy. Toki joku voisi torpata tätä ja palauttaa esiin ajatuksia siitä, että kenties harmonia on tavoite ja mieli on vain keino jota tarvitaan tähän päämäärään pääsemiseksi jolloin Jumalan tahto on vähemmän tärkeä.  Että harmonia olisi itseisarvo ja Jumalan tahdolla vain välinearvo.

Kristinuskon sielunäkemys on kuitenkin johtanut ihmisen essentialisoimiseen. Eli kaikki ihmiset ovat arvokkaita koska heillä on yhteinen attribuutti, sielullisuus. On ikään kuin abstrakti ihmisyys jolla on arvo riippumatta ihmisen ajatuksista, teoista, mielipiteistä ja elintoiminnoista. Sieluhan elää kuoleman jälkeenkin. Tämä on toiminut keinona selittää ”rakastan syntistä mutta vihaan syntiä” ajatteluun jossa on hyvin vaikeaa nähdä miten se hyvyys sovelletaan käytännössä. Kun se kohde on abstrakti sielu jonka suorat ja tieteelliset vaikutukset yhteiskunnallisessa elämässä ovat vähäiset jos sitäkään. Mitään lujaa ydintä vaikka lain toteuttamiseen ei tätä kautta ole helppoa saada.

Koska oikeudenmukaisuutta oli kuitekin totuttu katsomaan tahdon kautta ja yksilöillä on omatunto ja sielu, oli tavallaan luontevaa korostaa sitä että jokaisella yksilöllä olisi oikeus tiettyihin oikeuksiin. Omistusoikeus alkaa tässä vaiheessa tuntumaan oikeutuksiltaan hyvinkin tutulta. Vaikkakin pragmaattinen ero siinä että joku omistaa vaikkapa esineitä hallinnoi niitä on todennäköisesti käytännön tasolla hyvinkin samantapaista kuin se on ollut kivikaudellakin. Retoriset muutokset ovat sinänsä kiehtovia mutta niiden vaikutukset voivat olla vähäisiä.

Siksi onkin kiehtovaa että jos ennen kuninkaan valta oikeutti hallinnoinnin alamaisten yli koska raamattu antoi analogian, kuvasi objektiiviseen moraaliin nojaavat kritistityt ihmisoikeusfilosofiassaan uskonnollista jargonia. Locke taas oikeutti yksilön oikeuksia selittämällä miten ihmiset ovat Jumalan omaisuutta ja on siksi antanut meille erottamattomia oikeuksia joita mikään, edes kuninkaan valta, ei voi riistää pois. Eikä ihminen itsekään voi esimerkiksi myydä sananvapauttaan.

Samalla korostui se, että ihmisoikeusfilosofia ja yksilöiden oikeudet voidaan selittää sillä että jokin muu kuin kristinusko oli vaikuttamassa. Perinteinen feodaalinen ja muu vanha maailma muuntui kapitalistisemmaksi. Ja tässä yhteydessä tapahtui niin että hyvin monissa paikoin tapahtui yksityistämistä. Yhteisöllisiä viljelymaita ja muita vähennettiin dramaattisesti. Jolloin entistä suurempi osa ihmisistä, erityisesti tavallista rehtiä työtä tekevä enemmistö, oli entistä vahvemmin sellainen joka ei työskentele yhdessä yhteisillä mailla ja hanki elantoa itselleen ja auta läheisiä ja saa apua läheisiltä tarvittaessa. Yksilöt omistivat alueita jotta saisivat tuottoa. Viljelyn funktio ei ollutkaan omasta maasta eläminen ja ruoantuotanto vaan kaikki oli välineellistä uudelle itseisarvolle ja päätavoitteelle, rahalle. Yhteisillä mailla eläneet eivät enää eläneet omasta työstään vaan he muuttuivat omaisuudettomiksi ja heidän oli työskenneltävä palkan eteen. Tämä oli aika dramaattinen käytännön muutos. ; Työntekijän kannalta jos hän ennen oli ollut osa yhteisöä ja jopa fysikaalista yhteistä maata, ja työskenteli yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen, oli nyt tilanteessa jossa hän kilpaili muita työntekijöitä vastaan ja ansaitsi rahaa itselleen. Tämä korostaa sitä että atomisoitu ihmiskuva on tässä työfilosofiassa kätevä. Joten ei ihme että tässä vaiheessa moraali oli yhä vähemmän Jumalan maailmanjärjestystä ja yhä vahvemmin sitä, että yhteiskunta oli sosiaalisen sopimuksen tuotos.

Yhteiskuntasopimus heijasteli atomisoitunutta ihmiskuvaa ja sitä kautta erilaista oikeudenmukaisuusfilosofiaa jolla oli erilaiset ja uudenlaiset taustakäsitteet. Käytäntö ja filosofia olivat molemmat omalla tavallaan uusia. ; Kilpailua korostava kapitalismi tosiaan voikin sanoa hyvällä sydämellä että se ei ”tasapäistä”. Sen oikeussysteemi usein puhuu yhteiskunnasta ja velvollisuuksista. Mutta ne ovat aina jotenkin jännitteisiä. Siksi todellisuus huolimattomalle näyttäytyykin ristiriitaisena; Suomessa on uskonnonvapaus mutta suomalaisen tulee olla kristitty. Suomi on demokratia jossa on mukana sosialistisia puolueita mutta suomi ei ole eikä voi olla sosialistinen maa. Takana on se, että kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen muutoksen jälkeen meillä on maa joka ei ole sosiaalinen. Ja tätä voi olla vaikeaa huomata koska filosofisessa jargonissa on kuitenkin keskiaikainen ja tätä vanehmpi fossiilisto joka pulpahtelee esiin kristillisessä filofofiassa. Jossa modernina aikana voi olla aivan järkevää siteerata jotain Tuomas Akvinolaista.

Uskonnollinen ja kapitalistinen twisti oikeudenmukaisuuteen liittyvässä retoriikassa on tärkeä. Koska se johtaa ymmärtämään siihen miksi puhutaan erottamattomista oikeuksista. Takana on yksinkertaisesti teoria siitä että moraali ja oikeudet ovat absoluuttisia, ikuisia ja muuttumattomia. Eivätkä ne ole mitään jota löydetään empiirisesti. Unalienable right joka on Self evident on siis jotain joka ei vaadi löytämistä tai todistamista. Tästä taustasta on helppoa ymmärtää miten moni pelkää arvojen relativistisoitumista ja selittää että ilman Jumalaa on vain kaaos ja arvotyhjiö. Itse sanoisin että heitä kiinnostaa filosofinen  teoria joka tunnustaa olevansa ei-empiirinen ja ei-looginen. Heillä menee kartta ja maasto sekaisin. ; Jos he selittävät Jumalalla miten emme elä julmuudessa ja kaaoksessa, ja heidän teoriansa hylkää, he kuvittelevat että sitten me alamme elämään kaaoksessa. Selitysmalli ja oikeutus muuttuvat heidän mielessään vähän liiankin vahvasti yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Onkin kiinnostavampaa katsoa että miten itse oikeutan ihmisoikeudet ja lait. NE eivät ole absoluuttisia tai itsestään järkeviä. Sen sijaan ne voivat olla kontekstiin sidottuja ja korjaamisen tarpeessa. Ja niitä opitaan koko ajan. Näen että oikeudenmukaisuuden ajatukset ovat yksinkertaisesti peräisin siitä että olemme hypersosiaalisia eläimiä. Laumassa elämisen pelisääntöjä jotka ovat osittain lajinmukaisia ja osittain kehitettyjä asioita jotka ylläpitävät toimintoja joita pidämme arvossa. Oikeudenmukaisuusteorioiden tuleekin siksi enemmänkin selittää havaittua ja ohjata suunnittelua kuin olla hyvä vain jos se on ikuinen ja absoluuttinen.

En näe ihmisoikeuksia absoluuttisena ja ikuisena ja muuttumattomana asiana. Lait ovat juuri sellaisia kuin ne demokraattisissa maissa erityisen selvästi ovat. Niitä voidaan purkaa. Norminpurkutalkoot ja kananbiksen vapauttamiset ovat kaikki muuttamisprosessin tuloksia. Aivan kuten meillä on uskonnonvapaus koska se on lakiin sovittu. Ja tämä tekee niistä tavallaan hienoja. Sillä lait ovat tässä vähän kuin empiirinen tiede. Eli fiksuja juuri siksi että ne eivät ole ikuisia, muuttumattomia ja itsestäänselvyyksiä. ; Katsoin esimerkiksi Netflixistä pikakuva -sarjasta jakson joka käsitteli merirosvouden historiaa. Siinä kuvattiin miten merirosvous vaikutti kansainväliseen oikeuteen. Jakso oli narratoitu hienosti. Selvisi esimerkiksi että kun Kapteeni Kidd palkattiin aluksi metsästämään merirosvoja, hän sitten vain päätti itse ryhtyä merirosvoksi koska se oli taloudellisesti kannattavampaa. Hän kuitenkin sitten meni haittaamaan kansainvälisiä maiden välisiä suhteita ryöstämällä brittien liittolaisten laivasta suuren saaliin. Ja siksi oli diplomaattinen tarve tuomita hänet. Tätä kautta rakennettiin lainsäädäntöä jossa muun maan kansalaista voitiin tuomita toisessakin maassa ja merellä tehdyistä rikoksista. Yhden ihmisen yksi tekeminen ja siihen liittyvä käytänne oli pohjana kansainväliselle oikeudelle yllättävänkin paljon. Ja tämän rakennelman perusteella sitten esimerkiksi voitiin tuomita natsi Adolf Eichmann. Koska se katsottiin näppäräksi.

Ja tämä antaa kristilliselle yhteiskunnalle paljon toivoa. Jos mietimme mitä olen pitkin matkaa nostanut esiin; Monet käytännön ongelmat ovat hyvinkin ikiaikaisia. Mutta sanojen määritelmäsisällöt ja perusarvot elävät ajassa. Olen usein mielelläni selittänyt miten kristillinen kulttuuri sai seksuaalimoralistisen normistonsa pitkälti kuppaepidemian vuoksi juuri siksi että se, että yhteiskunta ymmärtää täsmentää, editoida ja muuttaa sääntöjään tilanteen mukaan antaa toivoa sille että se myös säilyy. Kuppaepidemian aikana on ollut typerää olla se tyyppi joka selittää miten elämäntapaan aiemmin on kuulunut hauskempi ja mukavampi seksuaalielämä. Samalla logiikalla kondomin keksimisen jälkeen monia rajoitteita voidaan pitää hauskuutta rajoittavina ja jos ei typerinä niin ainakin liiallisuuteen menevinä.

Politiikka on yhteisten asioiden tekemistä. Ja me joudumme opettelemaan ja kokeilemaan aivan kaiken. Siksi muutokset oikeudenmukaisuuden sisällössä ja filosofiassa ovat aivan yhtä odotettavia kuin muutokset miekanteko ja panssarinteon historiassa tai paradigmanmuutokset ja tutkimusohjelmat luonnontieteissä. Absoluutti on ongelma. Asiat ovat hyvin niin kauan kun yhteiskunta ei ole dogmaattisen hirmuvallan alla jossa kaikki jakavat yhteiset arvot kysenealaistamattomina ilmiselvyyksinä, kykenemättöminä vastaamaan muuttuvan maailman uusiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kykenemättöminä korjaamaan – tai antamaan toivoa korjattavuudesta – niille joiden osa ja rooli vallitsevassa systeemissä ei ole ideaali.

---

Viitteet:

Ollie Bye, ”History of the World: Every Year”

Cuck Philosophy, ”The Problem With Human Rights” 

Teetai, ”Oliko antiikissa uskonnonvapautta?”

Majastina Kahlos, ”Uskonnoista uskontoon - Pakanat jakristityt myöhäisantiikin murroksessa”

Netflix dokumentti ”Pikakuva” Jakso: ”Merirosvot”

Minkä tähden -puolue

Useimmissa poliittisissa puolueissa ymmärrän miksi ja minkälaisiin ihmisiin se vetoaa. Usein kuvaukset eivät ole myönteisiä. Mutta ne ovat kuitenkin käsitettäviä.

Mutta sitten on tuo "seitsemän tähden" jota pitäisi kutsua "minkä tähden" -puolueeksi. Puolueen tyypillinen jäsen kuulostaa kuin ihmiselämälle vieraalta olennolta - ja hämmentävän usein myös näyttää ... erikoiselta.

On kuin joku olisi tuottanut outolaaksossa (uncanny valley) olevan olennon jonka signalointia seuratessa paistaa selvästi esiin että kyseessä on koneoppimiseen keskittynyt järjestelmä joka simuloi ihmiskäytöstä 1960 -luvun lopulla kerätyn raakadatan ja ylilaudalta saatujen kommunikaatiostrategioiden pohjalta.

Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi huvittaa minua ja olla ymmärrettävää. Mutta ei. Nimenomaan ei.

Conatus

Baruch Spinozasta puhutaan usein vain teologiansa ja vapaata tahtoa koskevan filosofiansa kautta. Kuitenkin Spinozaa kannattaa lähestyä myös hänen poliittisen näkemyksensä kautta. Otan tässä esiin Spinozan aika vähän yleisessä keskustelussa käytetyn konseptin, conatuksen.

Spinoza näki että Jumala oli äärettömyydessään itseriittoinen. Mutta hän näki että ajalliset ja äärelliset olennot kykenivät lähentymään tätä itseriittoisuutta. Spinoza näki että joillain kohteilla oli conatusta ja toisilla ei. Mitä enemmän conatusta kohteella on, sitä vahvemmin se on olemassa omana itsenään.

Spinoza näki tämän ilmenevän siten että nämä kohteet vastustivat itseensä kohdistuvia muutoksia. Näinollen maailmassa oli kohteita jotka eivät sisältäneet conatusta. Esimerkiksi taskukelloja voidaan rakentaa ja purkaa ja niille tapahtuu passiivisesti asioiota. Samoin kivenjärkäleillä ja hiekkakasoilla on ajallinen luonto joka ei vastusta niihin kohdistuvaa rikkoutumispyrkimystä. Sen sijaan eläimet ja ihmiset vastustavat särkymistä ja korjaavat itseensä kohdistuvia muutoksia. Tässä mielessä regeneraatio on tärkeä epäanalogia eläinten ja taskukellojen välillä.

Kun eläin kuolee siitä tulee kasa lihaa ja sen conatus lakkaa olemasta. Spinozan mukaan conatus on ajallista ja sen voi menettää. Ja tätä kautta syntyi ajatus jossa Conatus on olion olemukseen kuuluva piirre jota ilman kohde menettää perusolemuksensa ja jota ilman kohdetta ei kuitenkaan voi ymmärtää. Mitä enemmän conatusta on, sitä kestävämpi kohde on. Mutta kun tämän kestoraja ylitetään – ja esimerkiksi eläin sahataan kappaleiksi – sen perusolemus lakkaa ja tätä myötä myös korjautuminen.

Spinoza näkee että ainoastaan organismit tuovat maailmaan pysyviä ja kestäviä yksilöllisyyden muotoja. Tässä yhteydessä hän korostaa myös sitä, miten ruumiin pyrkimys on myös tajunnan pyrkimys. Näin ollen paitsi ruumiin regeneraatio niin myös mentaalinen puoli kuuluu conatukseen. Tästä päästään ajatukseen jossa Spinoza puhuu siitä mikä voimistaa tai heikentää. Tietenkin erityisesti ihmistä. Koska konteksti on kuitenkin teologis-poliittinen eikä vain teologinen.

Spinozan näkemys itsellisyydestä ja vapaudesta ovat hyvin tietynlaiset. Hän arvosti yksilöllisyyttä mutta korosti sitä että meillä ei ole vapaata tahtoa siinä mielessä kuin usein uskomme. Hänestä ihmiset erehtyvät luullessaan itseään vapaaksi. Hänestä se johtuu siitä että ihmiset ovat perillä päämääristään ja keinoistaan mutta eivät siitä miksi he haluavat sitä mitä haluavat. Koska he eivät mieti tekojensa perimmäisiä syitä, he kokevat tekevänsä valintoja. Spinozan etiikka ja poliittinen teoria onkin rakennettu sen varaan että ei ole perinteisessä mielessä olevaa vapaata tahtoa. On vain conatusta. Sitä miten eri toiminnat kumpuavat joko itsen ulkopuolisista pakotteista tai itsen sisältä. Mitä enemmän pakote tulee omasta ruumiista ja mielestä sitä enemmän conatusta ihmisellä on.

Spinozan mukaan filosofia koostuu ajattelusta. Ajattelu ei voi muuttaa ruumista vaan ainoastaan tajuntaa. Mutta kun kehitetään ajattelua kehitetään myös ruumista. Filosofi on ajattelija eikä urheilija tai voimistelija. Kuitenkin koska tunteet ovat Spinozalle mentaalisia, ne ovat jotain johon voi vaikuttaa ajatuksilla. Tunteiden turmelus on siis ajatusten turmellusta. Spinozalle tajunta ja voima ja itsellisyys ja ajattelu liittyvät vahvasti yhteen conatuskonseptin kautta. Mentaalinen toiminta enentää tai vähentää, auttaa tai estää ruumiimme toimintakykyä. Tai enentää tai estää ajattelumme toimintakykyä.

Mitä adekvaatimpia olemme, sitä elinvoimaisempia olemme. Epäadekvaatti elämä taas muuttaa meidät passiivisiksi kärsijöiksi. Passiiviset kärsijät ovat itsensä ulkoisten voimien vietävissä. Sellaiset asiat jotka antavat meidän kukoistaa omana itsenämme tekevät meistä voimakkaita ja tunne-elämältämme iloisia, rakastavia ja tasapainoisia. Sellaiset tunteet kuin pelko, viha ja mustasukkaisuus taas kertovat siitä että conatuksemme vähenee tai koemme conatuksemme vähenevän. Spinozasta esimerkiksi tarpeettoman mustasukkaisen ihmisen kanssa keskustelemalla mustasukkaisuuden takaisista syistä he voivat rauhoittua ja tämä on ajattelun tehtävä. Spinoza näkee myös että viha lakkaa olemasta vihaa heti kun sen taustasyyt ymmärretään oikein. ; Tosin Spinoza näkee että myös positiivisia tunteita kuten rakkautta vaivaa riskit. Ne voivat olla liiallisia tai huonosti kohdennettuja. Siksi järjen tulisi kannatella ja ylittää myös positiiviset tunteet.

Politiikan kannalta on tärkeää huomata, että Spinoza julistettiin ”suureen pannaan” (cherem), eli hänet suljettiin juutalaisyhteisön ulkopuolelle luopumuksen ja kerettiläisyyden vuoksi. Toisaalta Spinoza eli Hollannissa aikana jota kuvasi ”muutos”. Hollannissa elettiin hetken melko vapaasti. Hollanti oli kapinoinut Espanjaa vastaan ja menestynyt. Omantunnonvapaus ja ajattelunvapaus kuitenkin lakkasivat kun kalvinistit toivat mukaansa … no sitä mitä kalvinistit tuppaavat tuomaan.

Itse korostaisin tässä sitä miten Paleyn kelloseppäargumentin kannalta erikoinen asia tähän liittyy. Tämä tarkoittaa sitä, että eläimet ja ihmiset ovat oleellisesti epäanalogisia koneiden kanssa. Samalla korostan sitä että tämä ei varmasti ole satunnaisessa yhteydessä siihen että nykyajan kreationistien opit ovat usein kalvinistisin pohjasävyin sävyttyneitä. Näin ollen tämä minusta korostaa sitä, että etenkin kreationismi ja Intelligent Design korostavat asennetta jossa ihminen on ensisijaisesti alisteinen kone. Koneanalogia kun on tärkeä koko ”design” -prinsiipin kannalta. Tämä on tärkeää koska he haluavat uskonnot ja perinteet takaovesta. Tapio Puolimatkakin ei sattumalta kannata Intelligent Designiä ja ole traditiokeskeinen professori.

Spinoza eli korostetusti maailmassa jossa tiedostetaan että ajattelun vapauden saavuttaminen on mahdollista mutta vaikeaa. Toisaalta sen menettäminen on myös helppoa. Siksi tarvitaan yhteiskunta joka mahdollistaa yhteiskunnassa elämisen myös vapaille ihmisille. Spinozan vapaa ihminen on tunne-elämältään enemmän aktiivinen kuin passiivinen. Vapaa ihminen voi kohdata ongelmia jotka ovat hänen valtansa ulkopuolella mutta niiden koittaessa hän kuitenkin tietää yrittäneensä parhaansa. Tämä mukailee yhtä omaa iskulauseistoani: Jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu. Jos ongelmaan ei ole ratkaisua se ei ole ongelma vaan olotila.

Spinozan vapaa ihminen vastustaa lujasti sellaisia piirteitä jotka ovat oleellisia ja ihailtuja kalvinismissa. Tämä ei liene sattumaa. Spinoza kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen miten uskonnollinen taikausko – joka ei Spinozalle ole samaa kuin Jumalan puute, pikemminkin päinvastoin – koostuu siitä että asioita jotka tuovat ihmisille iloa rajoitetaan nimeämällä niitä synniksi. Kun taas asiat jotka tuottavat kärsimystä ovat kilvoittelua ja siksi hyveellisiä. Tämänlainen heikentää ihmistä. Eikä ihme koska tämänlaiset uskonnot haluavat muuttaa ihmisen ikään kuin osaksi jotain kasvotonta ja persoonatonta mallia jossa ihmiset ovat itsensä ulkopuolisia – ”ihmistä itseään suurempia voimia” tottelevia.

Spinoza esimerkiksi korostaa että vapaa ihminen miettii enemmän elämää kuin kuolemaa. Hän pyrkii omantuntonsa mukaiseen hyvää ja välttää sen mukaista pahaa. Vastustaa vaaroja mutta ei altista itseään niille. Hän pyrkii rehellisyyteen.

Samalla Spinozan ajattelua kuitekin leimaa myös se, että hänestä enemmistö ihmisistä ei kykene elämään järkiperäisesti. Spinozan ajattelua leimaakin esimerkiksi se, että hän esittää että vapaa ihminen joka elää tietämättömien parissa joutuu voimiensa mukaan torjumaan ei-vapaiden-ihmisten anteliaisuutta. Kuitenkin Spinoza vastusti erakkoutta vaikka siinä ihminen tietenkin olisikin vain tekemisissä oman itsensä kanssa ja olisi oman itsensä kautta. Kuitenkin ihminen on sosiaalinen ja häneen liittyy sosiaalisia tunteita ja pyrkimyksiä. Ja tätä kautta erakoitumiseen liittyy hyvin helposti paljonkin katkeruutta, halveksuntaa ja muita ihmistä heikentäviä tunnepiirteitä.

Spinoza näkeekin että valtiota tarvitaan juuri siksi että ilman sitä vapaat ihmiset eivät voisi elää muiden ihmisten kanssa joutumatta sorretuiksi. Hallituksen tärkein tehtävä onkin taata vapaus, tai siis conatus, ihmisille. Ihmisille tulee antaa vapaus tehdä rauhassa työtä ja toimia omantuntonsa mukaisesti pyrkimällä järjen antamiin päämääriin ilman että hallitus puuttuu tähän. Spinozan poliittinen teoria on alleviivatusti jotain jota voi odottaa vapaalta mieheltä jolle politiikka on hengissä selviämistä tietämättömyyden keskellä.

Viherrynkö vain kateudesta?

Vihreydestä puhutaan paljon. Minuakin usein liitetään. Puhutaan punavihreänä liberaalina. Tai miten minulla olisi punavihreät silmälasit. On tavallaan aika kuvaavaa että vastaukseni omaan vihreyteeni on ”kyllä” ja ”ei”ja ”ei hajuakaan”. Identifiointiin kun tarvittaisiin määritelmiä ja kriteeriattribuutteja tai muita tunnusmerkkejä.

Se, että vaikka väitteitä minun pinavihreydestä heitetään tekee vihreysosa toki naamani punaiseksi. Ei siksi että identiteetti ei osuisi vaan koska tässä on koko käsitteessä on selvästi takana iso annos älyllistä laiskuutta.

Toki ymmärrän että elämäntapani ovat monin paikoin sellaiset että ne voi nähdä vihreinä. Arvostan luontoa sellaisella tavalla jota kaupungissa asuvat harrastavat. Liikun jalan ja käytän julkisia kulkuneuvoja. Koska minulla ei ole autoa. Hiilijalanjälkeni on kohtuullisen pieni. Mutta syynä on pääasiassa se, että minulla ei ole autoa. Ja minulla ei ole autoa koska minä ja suuret koneet tarkoittavat ympäristötuhoa. Enkä puhu saasteista vaan kolareista. Elämäntapani ovat säästeliäät koska minulla on budjetti. Perusnuukailu yhdistettynä hyviin kulkuyhteyksiin ja olemattomaan sosiaaliseen elämään rajaavat asiat. Toisaalta luonto ei ylipäätään välitä intresseistä, ainoastaan ihmiset. Joten omallatunnollani ei pitäisi olla mitään merkitystäkään.

Minusta tähän ekologisuusaiheeseen pitäisi saada paljon enemmän selkeyttä. Se tuntuu toisinaan olevan hyvin spesifi ja äärimmäinen mutta samalla yleiskäsite joka kuvaa kaikkia. Jopa samassa asiayhteydessä. Että ensin vihreys on jotain muodikasta jota harmittomat uusrikkaat vihreät jupit harrastavat luodessaan sosiaalista statusta punaviiniä lipittävänä hyväosaisena muodikkaassa intelllektuellikommunismissaan. Mutta sitten samalla punavihreys on kettutyttöilyä jossa yhteiskunnalliselle verokannalle haitalliset työttömät kannabikselta haisevat loisijat sotkevat hennalla kettutarhoissa samalla kun syövät heisimatotikkaria, luonnon omaa laihdutusherkkua. Molemmat näistä ryhmistä ovat itselleni vieraita. Yhtä vieraita kuin nuo stereotyyppiset mukavitsit jotka tuntuvat seuraavan kuvauksissa oleellisena asennesisältönä.

Ekologisuus, kestävä kehitys, vihreys ja luontoteemat ovat minusta tärkeä asia jota käsitellään hyvin ylimalkaisesti. Etenkin kun sitä liitetään maailman tärkeimpään asiaan. Minuun. Tai johonkin mitättömään asiaan kuin suurten ja vaikutusvaltaisten valtakeskittymiä hankkivien ideologisten liikehdintöjen kuvaamiseen. ; Karkeasti ottaen ongelmana on se, että kaikki tavallaan arvostavat luontoa. Mutta se mitä tällä sitten tarkoitetaan vaihtelee hyvinkin ankarasti. Monet luontoystävälliset arvot ja elämäntavat ovat jopa keskenään ristiriitaisia.

Maailmalla onkin sellaisia tuulahduksia että suurin osa ihmisistä arvostaa esimerkiksi sitä että tuotteet eivät saastuta. Usein vihreys on ”Tiebreaker” eli vihreydestä ei välttämättä haluta maksaa mutta valtaosa valitsee muuten samanlaisista ja yhtä laadukkaista ja samaa hintaluokkaa olevista tuotteista sen joka mainostaa olevansa ekologinen. ; Mainostajat ovat huomanneet tämän ja vihreydellä on mainostettu ties mitä. Ja näin mainostajiin kohdistuu epäluottamusta. Tämä lisää skeptisyyttä kaikenlaisia vihreysväitteitä – ja kenties myös koko ilmiötä vastaan. Ainakin osa vihreydestä on ideologista haihattelua, pseudotiedettä ja valheellista mainontaa. Suuri osa ei kuitenkaan kyynisty koko vihreyteen ja heitä tavoitetta pois.

Itse näkisin jopa niin että olisi hyvä segmentoida ihmisiä luontosuhteensa mukaan tarkemmin. Luonnollinen kun voi tarkoittaa yhdessä ääripäässä luontaistuotteiden, kristalliterapian ja homeopatian sävyttämää elämää. Ja toisessa ääripäässä on sitten luonnollinen survivalisti joka osaa tappaa karhun puukolla. Ja joka metsään miettiessään ei mieti puhelimen kohdalla sitä että jos joutuu pulaan sillä voi soittaa hätäkeskukseen vaan että siitä voi macgyveroida nuotionsytytysvempeleen kunhan ensin pilkkoo kuoret kirveenterän raaka-aineeksi.

Itse käsittelisin normaalin ”ekologisuuden” erikseen. Ja vasta sen jälkeen aktivismin.

Tämä on tarpeen koska tiedän aika montakin vanhemman polven ihmistä jotka ovat arvoiltaan konservatiiveja ja he kokevat vastenmielisyyttä vihreyttä kohtaan. Kuitenkin he arvostavat kierrätystä ja miettivät autojaan hankkiessaan paljon sitä kuinka paljon auto kuluttaa. Vastustuksen kohde onkin enemmän kulutustottumuskulttuuri kuin varsinainen ekoajattelun dissaus. Moitittavana tuntuu olevan enemmänkin elämäntavan takana olevat ideaalit kuin varsinainen tekeminen.

Sitä voitaisiin periaatteessa nähdä että luontosuhteita voi lähteä avaamaan miettiällä muutamaa segmenttiä jotka eivät sisällä kaikkia ihmisiä. Mutta jotka ovat kuitenkin havaittuja ryhmittymiä. Ja aiheen kannalta sekä relevantteja että keskenään erilaisia. ;
1: Nuoria aikuisia jotka ovat kohtuullisen hyvin koulutettuja. (Vähintään toinen aste.) He työskentelevät palvelualalla, myynnissä, yksityisyrittäjinä tai opiskelijoina. He ovat vähävaraisia ja asuvat urbaanissa ympäristössä. He kokevat tietävänsä paljon luontokysmyksistä mutta toisaalta eivät oikein jaksaisi kierrättää arkielämässä eivätkä voi oikein toisaalta maksaa enemmän tuotteista säästääkseen luontoa. He elävät nuukailun ja urbaanin maailman ytimessä tavalla joka mahdollistaa vihreän elämäntavan ikään kuin pakotettuna. He pitävät luonnosta ja eläimistä. Osa heistä haluaisi koiran.
2: Vihreitä aktivisteja jotka ovat sanotaan 25 ja 34 vuoden välillä. Ja vastaavasti jossain 45 ja 55 vuoden välillä. He ovat hyvin koulutettuja kaupunkilaisia. Heillä on arvostettavat ammatit, ja niihin liittyvät ihan hyvät tulotasot. Heitä kiinnostaa ympäristöystävällinen kuluttaminen. Kierrätys on osa järjestelmällistä arkea. He ovat tiedostavia ja ymmärtävät että ympäristökysymys on tärkeä tavoilla jossa otetaan myös epäsuorat vaikutukset huomioon. He ottavat selvää asioista ja kokeilevat kaikenlaisia asioita melko avomielisesti. He ovat vihreitä kuluttajia siinä mielessä että he ostavat tuotteita jotka ovat ekologisin lupauksin myytyjä. Toisaalta he ovat skeptisiä instituutioiden tekemille mainoksille. Omatunto ja arvot ovat heille tärkeässä osassa ekologista elämäntapaa.
3: Kolmannessa ryhmässä on sanotaan 45 vuodesta ylöspäin olevia ihmisiä joilla on hieman alempi koulutustaso. He ovat tehneet koko aikuisikänsä töitä myynnissä, yksityisyritäjinä, fyysisissä töissä, jotkut jopa hallintotoimissa. Eläkkeelle on jo menty tai sinne pääseminen kiinnostaa. Rahaa ei ole hirveästi eikä ole koskaan ollut. Heillä on negatiivinen asenne ympäristökysymyksiin koska he näkevät sen haihatteluna. Heillä on kuitenkin positiivinen suhde metsästykseen, kalastuksen, kierrätykseen ja marjastukseen joita he tekevätkin joskus itsekin. Heitä kiinnostaa kaikki energiaa säästävä asuminen ja bensaa säästävän autoilun tapaiset asiat. He ajattelevat ennen kaikkea tuotetta eivätkä sen ostoketjun kaikkia epäsuoria vaikutuksia. He eivät luota mainosmiehiin ja vihreisiin haihattelijoihin. Konservatiiveina he eivät halua muuttaa elämäänsä ja he välttelevät luontoliikkeisiin identifioimista koska näkevät sen ideologisena. He ovat konformisteja eivätkä halua tehdä mitään erikoista ja outoa tai sellaiselta vaikuttavaa. Ja näin heillä on ennakkoluuloja vihreyttä kohtaan.  

Näiden ryhmien esilletuonti on tärkeää koska niissä korostuu se miten kaikkien luontosuhde ja suhde kestävään kehitykseen on oleellisesti erilainen. Kuitenkin ympäristön tasolla he toimivat tavoilla jotka omalla tavallaan ovat ympäristöystävällisiä. Motiivit ja näkökulmat ovat hyvin erilaisia. Itse näen että olen jossain määrin ensimmäisessä ryhmässä. Ja kun vihervasemmistohipsteririnnastus tulee, rinnastaja on yllättävän usein kolmosryhmässä oleva tyyppi joka vihjaa minun kuuluvan kakkostason ryhmään.

EI tässä ole hirveästi mitään sanottavaa.

Sitten jos puhutaan kunnon ideologeista jotka ovat intoutuneet niin heitä on vähemmän. Toki laakamatoja nautiskelevat hamppuhipit tulee jostain syystä aina mainita hauskana ja värikkäänä esimerkkinä sellaisten ihmisten toimesta jotka itse loukkaantuvat jos heidän viiteryhmänsä rinnastetaan sen sisällä tilastopoikkeuksena oleviin natseihin.

Itse olen pitänyt oleellisena erotella nämä ympäristöaktivistit erilleen. Sillä heissäkin on erilaista liikehdintää. Esimerkiksi voitaisiin sanoa että on olemassa luontokeskeisiä aktivisteja joilla on aika vähän tekemistä toistensa kanssa;
1: Planeetanpelastajat haluava suojella elinolosuhteita. Luonto on heille usein virkistyskäyttöön tarkoitettu tila jossa on esteettistä arvoa. Keskittyminen on maahan, ilmaan ja veteen keskittyvää. He suosivat pullojen kierrättämistä, vastustavat ylipakkaamista ja pitkiä kuljetusmatkoja. He arvostavat vesien ja jokien puhdistusurakoita ja voivat boikotoida harvinaisista trooppisista jalopuista tehtyjä tuotteita. Keskittyminen elottomaan luontoon ja geologiaan.
2: Terveysintoilijat taas näkevät ympäristöongelman enemmänkin omana ongelmanaan. Huolena on sujuvasti vaikkapa se miten liiasta auringonvalosta aa syövän tai miten geeneihin tulee sairauksia ydinvoiman seurauksena. Huolen kohde voi sujuvasti olla myös se, miten heidän lastensa terveys vaarantuu hedelmissä olevien hyönteismyrkkyjäämien kautta. Pitävät luomutuotteista, suosivat prosessoimatonta ruokaa. Vastustavat pullotettua vettä ja lisäaineita.
3: Eläintenrakastajat boikotoivat tonnikalaa ja turkiksia. Suojelevat manatteja ja erityisesti söpöjä eläimiä. Haluavat ennen kaikkea että tuotteet ovat ”julmuusvapaita”. Kannustavat usein kasvissyöntiin.

Näiden kesken ei ole välttämättä paljoa keskustelua. Esimerkiksi itse olen kenties lähimpänä tuota eläintenrakastajaluokkaa. Terveysintoilu motivoi minua hyvin heikosti vaikka tiedänkin että se on muodikas pseudotiedeaihe jonka kunnon skeptikko tuntisi. Mutta en vain ole jaksanut kiinnostua. Ehkä tämänlainen kiinnostaa ihmisiä joilla on kovempi elämänilo ja odotukset oman epäpyhän elämän jatkumisesta pitkiä aikoja.. Ympäristökysymykseen voin suhtautua melko neutraalisti, mutta se ei innosta. Se on ikään kuin epäsuora hyöty sille tärkeälle ja kiinnostavalle. Se on sitä työtä jota tehdään jotta saadaan niitä eläimiä!

Toki itse olen näitä Ilkka Koiviston tyylisiä ihmisiä jotka kokevat tärkeäksi keskittyä eläinten hyvinvointiin eläinten oikeuksien sijaan. Tätä taustaa kohden ei kenties yllätä että olen käynyt Kiteen opetusteurastamossa teurastus- ja lihanleikkuukurssitusta. Ja olen ollut MTT:n tutkimussikalassa jossa on tehty ruokintatutkimuksia ja sikojen hyvinvointitutkimuksia. Olen käyttänyt aika vähän voimavaroja sen miettimiseen onko eläintarha vankila tai hyvinkohdeltu ja terve tuotantoeläin petoksen uhri. Eläintarhaan laittamisten kanssa koen huolta lähinnä eläimistä joilla on kova vaellusvaisto. Koska se on se eläinten hyvinvointiasia. En aseta itseäni jumalaksi päättämään universaalisti kaikkien eläinten puolesta sen mitkä ovat niistä tärkeitä arvoja. Tämä ei toki ole estänyt minua päättämästä osan niistä päiviä sellaisella banaalin konkreettisella tasolla. Eli vaikka olen eläinystävä niin siitä huolimatta tämäkin taso tuntuu olevan liian karkea jotta identiteettini solahtaisi mukavasti mukaan asiakokonaisuuteen. Saati sitten että orgaaninen kokkailu pitäisi saada mukaan.

Tämä kaikki alleviivaa sitä että kun luontoaiheessa on erilaisia suhtautumistapoja ja aktiivisuustapoja, niin yhdessä päässä voi olla hyvin haihatteleva terveysintoilija jolla on paljon salaliittoteorioita jotka koskevat ruokaa. Illuminati confirmed. Toisessa päässä voi olla sitten konkreettinen ja jopa militantti eläintenystävä joka tekee murtautumisiskuja koe-eläinasemille. Yhteistä näiden kahden välillä voi olla hyvin vähän niin asenteessa kuin toiminnassa. Tiivistäminen ”vihreyteen” voi tässä mielessä kätkeä isoja asioita. Kategoria ei enää kuvaa todellisuutta vaan piilottaa sitä.

Jopa aktivismikeskeisessä ympäristöliikkeessä on useita erilaisia toimintatapoja. Liikkeen sirpaloitumisen takana voi olla esimerkiksi se, että (1) yksilöt saavat enemmän suhteellista valtaa pienissä ryhmissä. Status ja kuulluksi tuleminen helpottuvat. (2) Erot ovat voineet olla olemassa ja liikkeen kasvu ja yleistyminen on tuonut nämä esiin. (3) Kilpailu ideologioissa on kuten kilpailu markkinoilla ja segmentoimalla ja erilaistumalla voidaan luoda kilpailuetua (4) Siitä tulee strateginen etu kun erilaisia toimintatapoja voidaan harrastaa niin että asenneilmapiirin muutos ei tuhoa koko liikehdintää vaan uhkaa korkeintaan vain osaa ryhmittymistä.

---

Lähteet:
”Consumer Trends in Sustainability” [https://www.solarcity.com/sites/default/files/reports/reports-consumer-trends-in-sustainability.pdf]
“Identifying the green consumer: A segmentation study” [https://link.springer.com/article/10.1057/jt.2008.28]
GreenMarketing “Know Thy Target” [http://www.greenmarketing.com/articles/complete/know-thy-target/]
Ilkka Koivisto, ”Elämänmittainen luontoretki” (2010)
Luther P. Gerlach “The Structure of Social Movements:Enviromental activism and its opponents” [http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.180.1666&rep=rep1&type=pdf]

Äpärä

Jussi Halla-ahon avioton lapsi on tullut päivän yhdeksi tärkeimmäksi poliittiseksi uutiseksi. Tätä miettiessä voidaan tiedostua vaikka siitä että Halla-ahon politiikassa ja toimintatavoissa on paljon moitittavaa. Lapsi tuskin on sellainen.

Sanoisin jopa niin että jos 20 vuotta sitten Halla-ahon ateismi olisi ollut kauhistus ja siviilipalveluksessa olemisensa olisi ollut kriisi 15 vuotta sitten, täytyisi aviottomien lasten kanssa mennä jonnekin iloisen 1950 -luvun perinteisille ns. kristillisille arvoille.

Joka onkin alleviivaukseni sille että miksi mikäkin on kohu. Ja miksi esimerkiksi kiinnitämme enemmän huomiota jos lestadiolaispappi on pedofiili kuin jos pedofiili on satunnainen. Kyseessä on odottamattomuus ja konflikti. ; Vanhaa uutisia koskevaa iskulausetta mukaillen ; Miestä pureva koira ei ole uutinen, koiraa pureva mies on.

Poliitikkoihin tavataan yhä nykyäänkin - jopa aikana jolloin maanläheisyys, maisterijätkyys ja poliittinen epäkorrektius ja anti-elitismi ovat oleellinen keino päästä politiikkaan - kuva hienostuneesta ja sofistikoituneesta ja ylevästä maan hoitamisesta. Tavalla jossa poliitikolla olisi ikään kuin kovemmat velvollisuudet. Tai ainakin odotukset siitä että he olisivat jotenkin paitsi edustamassa kansaa niin olemassa myös jotenkin harvinaisen mallikelpoisia ja edustavia kansalaisia.

Tässä kohden itse viitsin sanoa sen verran että Halla-ahon kriisissä oleellisin on enemmänkin tausta. Taustallahan on se, että Halla-aho oli lehdistölle ilmoittanut väärän lapsiluvun. Avioliiton ulkopuolinen lapsi oli sitten facebookpäivitys. ; Halla-aho ei siis ole ollut rehellinen medialle.

Itse pidin Halla-ahon omasta vastauksesta; Hän selitti miten "Olen tehnyt yksityiselämässäni virheitä, joita en saa tekemättömäksi. Olen pyytänyt anteeksi niiltä, joille asia kuuluu, ja elänyt seurausten kanssa parhaan taitoni mukaan. Olen tunnustanut kyseisen lapsen ja huolehtinut muista asiaan kuuluvista velvoitteista." Tässä kohden hän ei selittele asiaa mitättömäksi ja yritä korostaa miten merkityksetön asia on. Astetta heikompi medianhallinnan kommentti on se, jossa Halla-aho selittää uutisen ajankohdan olevan tarkoitushakuisen ja korostaa miten "Tämä on itse aiheutettu ongelma." Tässäkin vika ei ole siinä mitä hän sanoo ja ajattelee, vaan yleinen ihmisten analyyttisen heikkous ; Kun selitetään että uutisen julkituloaika on poliittista peliä ollaan menossa askel selittelyjen ja vähättelyjen suuntaan. (Eli; Itse näen että selitys on aika uskottava. Mutta joku voi silti nähdä sen yrityksenä oikeuttaa tekoa jotenkin. Koska eivät osaa tai halua keskittyä tarkemmin asian äärelle.)

Itse näkisin että Halla-ahon avioliiton ulkopuolinen lapsi on ongelma lähinnä jos kannattaa vahvasti perinteisiä perhearvoja. Itselläni on esimerkiksi ollut tilanne jossa minulla olisi ollut mahdollisuus tuottaa maailmaan lapsi ihmiselle joka halusi lapsen mutta ei halunnut miestä elämäänsä. (Itse taas en halua tuottaa maailmaan kuolevaisuutensa tuntevia tietoisia olentoja. Ei täällä niin kivaa ole elää, että olisi jotenkin erityisen moraalinen teko ainakaan.) En tarttunut tilaisuuteen mutta ymmärsin siitä että avioliiton ulkopuolisen lapsen takana voi olla monenlaisia syitä.

Asia onkin tältä kohden sidottavissa jopa Halla-ahon persoonaan itseensä. Jos sama olisi tapahtunut Timo Soinille, tilanne olisi oleellisesti erilainen sillä hän on esiintynyt korkealaatuisen moraalin suoraan sanojana. Soinin asenteet ovat olleet hyvinkin moralistisia. Hän on ottanut kantaa monenlaisiin asioihin ja tämänlainen vaatii sitä että itsekin noudattaa erilaisia moraaliperiaatteita. Jussi Halla-aho ei sen sijaan ole koskaan esiintynyt minään moraalisena agenttina. Itse asiassa koko hänen toimintansa on kautta aikojen ollut sitä että hän on avoimesti kelmeä ja aavistuksen karmivakin. Hän ei ole koskaan leikkinyt minkäänlaista parempaa tai moraalisempaa ihmistä - toisin kuin vaikkapa Soini. Näin ollen Halla-aho ei paljastu kaksinaismoralistiksi, ainostaan jokseenkin moraalittomaksi. Tämä tekee hänen hairahduksestaan kaksinaismoralismin verran vähemmän paheksuttavan.

Nykyaikoina, aikoina jolloin Jeesus ei ole ainut sallittu ja hyväksytty uusioperheen kasvatti, paheksunta jäänee aiheensa vuoksi vähäiseksi. Toki joku moralistikristitty saattaa järkyttyä ja olla äänestämättä Halla-ahoa. Mutta tämän tyyliset moralistit ovat todennäköisesti vastustaneet jo sitä Halla-ahon ateismiakin. Että heidän äänensä olisi joka tapauksessa menetetty.

Demokratian rikkomisesta

Kompiloin itse itseäni siteeraaten kreationismiaiheisen kirjoituksen "Uuteen Suomeen". Sen takana korostin tiettyjä "vastuukysymyksiä". Tasapainoilu oli hyvin vaikeaa koska kun puhutaan mustamaalaamisesta ja sensuurista syntyy helposti uhkia luovaa puhetta joka olisi tässä kontekstissa ollut vähintään ironista ellei peräti kaksinaismoralistista. (Tu quoque on argumenttivirhe, joten ei tämä tosin pelastaisi kreationisteja pulasta. Sitä vaan korostaisi olevansa samassa kuopassa itse.)

Näkemys on konfliktissa kahden asian kanssa.

Tekstin takana on havaittavissa myös poliittinen asenne. Tai vähintään näkemys joka on tavattu nähdä nimenomaan politiikassa. Siinä demokratia nähdään sananvapauden kannalta tärkeänä. Tässä mielessä suurin ero syntyy luultavasti anarkistien näkemykseen sananvapaudesta. Siinä sananvapaus tarkoittaa karkeasti ottaen mielivaltaa jossa mistään sanotusta ei tule mitään seurauksia. Eli sananvapaus olisi sananvastuuttomuutta. Itse taas näen asioita eksistentialistisemmin, jolloin sananvapauden takana tulee merkitystä jos kykenee seisomaan sanojensa takana myös vaikeuksien edessä.

Toki tässä vaikeuksien edessä seisoessa tilanne on vähän kuin Martti Lutherilla joka seisoi koska ei muuta voinut. Hän itse edusti haastettuna sananvapautta josta hänen kanssaan erimieliset eivät osanneet nauttia. On jossain määrin ongelmallista kuitenkin väittää että sananvapausasenteen demonstroiminen vastuutilanteessa ja vaikeuksien edessä olisi sama kuin sananvapaus. Sillä tämä demonstroiminen usein vaatii kontekstin joka on kaikkea muuta kuin sananvapaa.

Ja tämä ei liity poliittiseen korrektiuteen tai retoriikkaan. Olen sitä mieltä että kreationistien tulee saada olla sitä mieltä mitä he ovat. Ja he saavat myös muotoilla asioita omituisilla tavoillaan - kunhan vaan huomaavat että saatan omalla sananvapaudellani sanoa että heidän tapansa on typerä, asenteellinen ja paskiaismainen. (Tämä ei ole sensuuria. Sensuuri olisi sitä että poistatan tekstit. En ole kieltämässä tai illegalisoimassa paskiaismaisuutta.)

Sen sijaan kysymys liittyy siihen missä kontekstissa ylipäätään ihminen voi sanoa jotain. Ja antamani kreationismiteema oli tässä oleellinen. Korostin että tappouhkailu ei ole sananvapautta vaan sensuuria. Tämä voi tuntua hämärältä koska tappouhkaus on jotain joka tulee suusta. Ideana on lähinnä se, että se on enemmän keino vaientaa toinen kuin mikään argumentti tai mielipide. Tappouhkaus on keskusteluun metaisesti liittyvä asia. Se liittyy keskusteluilmapiiriin eikä sanomiseen ja sen sisältöön ja muotoiluun.

Toinen asia jonka kanssa tämä on jännitteinen on nimenomaan puhdas utilitaristinen ajatus. Tekstini kreationismista alleviivaa tätä näkökulmaa. Sillä korostin että kreationistien vilpitön mielipide siitä että evolutionistit ovat julmia ja pahoja ja yhteiskuntaa tuhoavia johtavat utilitaristisen logiikan kautta "päämäärä oikeuttaa keinot" -ajattelua. Tämä huomio on tärkeä. Sillä usein anarkistista näkemystä vastaan taistellaan juuri utilitarismin kautta. Ja anarkismi tuo esiin itseään juuri sitä kautta että utilitaristinen järjestelmä on usein asenteellinen, julma ja valmis uhraamaan hyvinkin radikaaleja asioita enemmistön edun nimissä. Nämä eivät kuitenkaan ole aivan täysin sama asia. Asiaani mutkistaa osittain se, että tästä näkökulmasta ei osata irrottautua. Näin itsensä ymmärretyksi tuominen on vaikeaa ; Mielikuvana tulee haihattelu ja puoltenvaihtaminen jos mielikuvat ovat kovin lukkiutuneita näihin totuttuihin kilpaileviin luokkiin.

Asiaa lisämutkistaa sekin että moni näkee että uhittelua ja pelottelua olisi vain vastapuolella. Liberaali/&vasemmiston nähdään oikeisto/&konservatiivien puolella hyysäävän. Tämä tarkoittaa moralistista sensuuria jossa viedään oikeudet sananvapauteen ja vaikka aseiden omistukseen ja jossa luodaan vaarallisia vapauksia jotka uhkaavat yhteiskuntarakenteita. Toisaalta tilanne on se että toinen puolikin pelkää natseja ja muita hupparimiehiä hyvinkin vaarallisina asioina. Pelkäämisen relevantiksi tekeminen ja uhkapuheen luominen ovat pitkälti sama asia. Ja nykyinen poliittinen ilmapiiri on täynnä tätä.

Utilitarismi ja anarkismi ovat tavallaan osatotuuksia.

Jacques Rancieren poliittinen filosofia on tässä mielessä jotain jonka kautta oma näkemykseni on kenties parhaiten kuvattavissa. (Ja jos ei parhaiten niin ainakin kohtuullisen hyvin.) Hänen filosofiassaan vastustetaan sellaisia asioita joilla usein oikeutetaan demokraattisia vaaleja. Sellaisia argumentteja kuin "jos jätät äänestämättä niin annat äänesi sille jota äänestäisit kaikista vähiten". Tai "jos et äänestä niin et saa valittaa". (Tai Suomessa vielä toistaiseksi puuttuvan mutta USA:n järjestelmässä useinin törmättävän "jonkin kolmannen ehdokkaan äänestäminen sataa vihollisesi laariin".  Tämän ajatuksen takana on se, että ei riitä että poliitikko on älykäs ja oikeassa tai muuten ansiokas, hänen tulisi olla myös relevantisti valittavissa eli riittävän potentiaalinen voittaakseen.)

Ranciere korostaa sitä että tämänlaiset puheet esitetään usein jotta pelastettaisiin demokratia. Mutta niiden käytännön vaikutukset tekevät demokratiaa tuhoavista voimista kannattavia. Vastustajista mustamaalataan puhtaan pahuuden edustajia. (Tämäkin liittyy vahvasti siihen uuden suomen kreationismitekstiini jossa painotin sitä miten kreationistit mustamaalaavat evolutionisteja Pianka-mokan malliin ja miten toisaalta kreationistit valkopesevät omia Kent Hovindejaan vähintään yhtä suurella innolla.)

Ranciere huomauttaa että utilitarismin käyttämisessa argumentaatiossa on usein kysymys siitä että uhrataan asioita jonkin suuremman hyvän edessä. Kysymys on juuri siitä että ihmiset ovat valmiita luopumaan oikeuksistaan. Ja tämä oikeuksista luopuminen ei katso puoluekantaa ; Voidaan todellakin nähdä että jos kielletään tuliaseet niin ihminen luopuu vapaudesta omistaa ase siksi että näkee aseiden ongelmat niin suuriksi. Voidaan todellakin nähdä että ihminen luopuu yksityisyyteen liittyvistä oikeuksistaan ja antaa valtiolle tarkkailuvaltaa koska hän pelkää terroristeja. Voidaan nähdä että ihminen luopuu oikeudestaan mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa jos näkee että vaihtoehtona on yhteiskunnan tuhoutuminen. (Tässä en tarkastele oikeutta jonain joka on jo lainsäädännön antama vaan jokin joka voisi olla vapaus jossain mahdollisesti kuviteltavissa olevassa lainsäädännössä.) Usein näissä on toki kyseessä se että ihminen lieventää pomppua siten että karsii itseltään oikeuksia joiden käyttämiseen hänellä itsellään ei ole minkäänlaista intoa. Tässä mielessä ollaan valmis luopumaan oikeuksista joiden relevanssi itselle on pienempi kuin jollekulle toiselle. Mutta kokonaisuus on kuitenkin se että joku on valmis luopumaan näistä itsellesi tärkeistäkin oikeuksista koska ei pidä niitä yhtä tärkeinä. Ja näin ihmisten oikeudet monenlaisiin asioihin vähenevät. Sitä saatetaan esimerkiksi tehdä joitain poliittisia puolueita laittomiksi.

Pelottelupuheet pyrkivät laajentamaan tätä. Ja jos onkin kenties perusteltua kieltää jokin pro-pedofiliapuolue, uhkapuheella systeemi saattaa mennä niin pitkälle että vasemmistolais-suvakkilainen puolue määritetään kansanpetokseksi ja illegalisoidaan. Tai sitten perussuomalaisuus kielletään liian KKK -natsistisena. (Teoriassa, käytännössä ainakaan vielä juuri kukaan ei ole oikeasti näin jyrkkä.) Tämä suunta jossa pelottelupuhe ei ainakaan innosta luomaan uusia vapauksia vaan nimenomaan oikeuttaa vapauksien poistamista uhkien vuoksi on melko ilmiselvä.

Ranciere on tässä kohden mielestäni oikeassa. Itse muokkaisin tätä näkemystä jopa siihen suuntaan että jos asialle on itseisarvoinen oikeutus ja se on sellaisenaan hyvä, ei tarvita utilitarisia argumentteja. Utilitarismi tarvitaan kun tehdään kompromisseja kahden pahan välillä. Utilitarismi on sitä että jos oma puoli ei näytä hyvältä niin sitten luodaan suhteellinen hyvyys jossa ollaan parempia kuin jokin toinen.

Ja pelottelupuhe on siitä jännittävä että se voi koostua pelkitä mielipiteistä. Eli uhan kohde voi olla lähinnä ideologisesti perusteltu ultimaattinen paha. Tai jopa pelkästään "näin moni vaan kokee" -tyylinen ultimaattinen paha. Ultimaattista pahaa kohden voitaisiin nähdä oikeutetuksi utilitaristissävyinen ajatus siitä että voimaa vastaan voisi käyttää hieman pienempää voimaa. Pahaa vastaan voi käydä pienemmällä pahalla. Ultimaattista, vaikka vain kuviteltua mutta mielikuvissa vahvasti ultimaattista, pahaa vastaan voidaan käydä äärimmäisilläkin keinoilla.

Laskennallinen voitto jossa äänestetään vain potentiaalista voittajaa on jossain määrin huolestuttava ; Se että ei äänestetä hyvää poliitikkoa joka ansaitsee äänemme (tai jätämme äänestämättä jos sellaista ei löydy) ollaan valmiita uhraamaan. Ja sensijaan äänestetään sen mukaan ketä poliitikkoa pidetään vähiten laskennallisena pahan edustajana. Tämä on minusta aika iso oikeus luovuttavaksi. ; Poliitikot eivät pian enää aja asioita vaan vastustavat sitä. Ja peli on entistä vahvemmin sitä että harvalla on eliitin valta. Se ei ole enää yksi mies-yksi ääni (demokratia jossa on muutakin mielipidekirjoa kuin potentiaalisia voittajia ja heidän voittonsa määrääviä kysymyksiä) vaan yksi mies ja yksi ääni (diktatuuri tai harvainvalta jossa vain voittajat määräävät mikä on ylipäätään relevanttia.)

Sananvapaus on ylipäätään mahdollista vain turvallisessa ympäristössä.

Poliittisen korrektiuden synty

Aristoteles neuvoo "Topiikassa" siihen, että ei pidä keskustella kenen tahansa kanssa. (Teos käsittelee dialogi/keskustelutilanteisiin sopivaa dialektiikkaa, erityisesti väittelytilanteisiin sopivaa perustelua.) Aristoteles korostaa, että pitää keskustella vain sellaisten kanssa jotka tuntee. Tuntemista tarvittiin jotta voitiin tietää että kyseisellä ihmisellä ei ole tapana ajautua mielettömyyksiin ja häpeällisyyksiin. Ja jotta tiedetään että he eivät nojaa auktoriteettien mahtikäskyihin vaan kuuntelevat perusteluja ja perustavat omat sanomisensa niihin. Ja jotka ovat kohtuullisia. Jopa niin että voivat huomata ja tunnustaa jos ovat itse väärässä.

Tässä ei selvästi ole kysymys autoritaarisuudesta. Mutta elitistinen tämä näkemys on. Se on hyvin erilainen kuin Sokrateen lähestymistapa. Sokrates näki, että ihmiset olivat ytimeltään viisaita ja tietoa voitiin kätilöidä ulos kenestä tahansa. Sokrateelle ei toisaalta käynyt kovin hyvin, joten mitä ilmeisimmin

Aristoteleen suhtautumisessa oli takana aimo annos tilannetajuista tervejärkisyyttä.

(Tuppaan kutsua pessimistisiä, negatiivisia ja kyynisiä asioita tämäntapaisilla nimityksillä.) Moni ihminen ei mieti asioita. Ja vielä useampi ei jaksa miettiä asioita ja korvaa näkemyksen hankkimisen sillä että kerää kokoelman kunnioitettuja jotka ovat tehneet tämän heidän puolestaan. Ja pieni osa ihmisistä on pelottavalla tavalla vihaisia jo ihan yksinään - ja melko usea voidaan usuttaa laumahenkisyydellä olemaan tälläisiä.

Aristoteleen asennetta voidaan nähdä esimerkiksi Mertonin CUDOS -normistossa, jossa tieteenteon ihanteeksi asetetaan se, että tiedeyhteisö ei ole autoritaarinen vaan yrittäminen on tasa-arvoista. Onnistuminen taas sidotaan siihen että tiedeyhteisö jotenkin yhteisomistaa tieteellisen tiedon ja harjoittaa systemaattista skeptismiä. Jossa ihaillaan totuusarvoja ja niiden lähestymistä ei-yksilönäkökulmasta ei-maailmankuvapohjalta, neutraalisti viileiden yhteisten normien kautta.

Nykypolitiikassakin on hieman Aristoteleen henkeä. Politiikka esitetään usein muodossa "politiikka on yhteisten asioiden hoitamista". (Minulle se näyttää tosin koostuvan enemmän puoluepoliittisen puolueen valta-aseman säilyttämiseltä. Ja yhteiset asiat ovat vain tässä onnistumisen oletettu seuraus.) Mutta Aristoteleen asennetta varmasti tarvitaan. Sillä maailmassa on aika paljon ihmisiä jotka näyttävät seuraavan maksiimia "politiikka on sodan jatkamista toisin keinoin". Ei riitä että hoidetaan yhteisiä asioita. Niitä hoidetaan keskustellen.

Edustuksellinen demokratia on tässä mielessä erikoinen, että siinä valtaan ei ole perinteisesti haluttu keskivertoisia ihmisiä. Poliitikkojen pitäisi - ainakin ihanteissa - olla jotenkin erityisen moitteettomia. Siksi valtaan ei valita keskinkertaista tyyppiä vaan tyyppejä joita keskinkertaiset äänestävät. (Tämä on tarkoituksellisen poleemisesti muotoiltu. Kun Robert Heinlein sanoi "you can sway a thousand man by appealing to their prejudices quicker than you can convince one man by logic" hän ilmoitti tämän totuuden aforismimuodossa, eikä syllogismina. Saati sosiologisena tutkimuksena.)

Tätä sivistysihannetta vastaan on tietenkin syntynyt jonkinlainen elitismi. Ei väkivaltakeskeinen elitismi. Vaan elitismi joka koskee sanavalintoja. Aristoteleen loogisuus-rationaalisuus-asiallisuuskeskeisyydellä saa aikaan hierarkian. Joka on varmasti eettisesti miellyttävämpi kuin omistamien teräaseiden ja niiden käyttämistaidon ympärille rakentunut hierarkia. (Tai tästä voin kyllä olla hieman erimielinenkin koska olisihan tuollainen järjestely itselleni kohtuullisen edullinen.) Se on kuitenkin hierarkia. Voidaan nähdä että tämän ympärille syntyy keskustelukulttuuri joka on itsessään poliittista korrektiutta.

Viime aikoina tätä on haluttu alleviivatusti purkaa.

Nykyaika on joukkoviestinten aikaa. Perinteiset taitokeskeiset mediat ovat kärsimässä. On erikoista että koulutetut journalistit ovat menettäneet tuloja siksi että amatöörijournalisteja on ilmestynyt mielipiteilemään ties mihin blogeihin. Ja tässä on puututtu nimenomaan keskustelukulttuuriin ja politiikantekoon.

Tämä näkyy melko alleviivatusti siinä miten puhutaan poliittisesta korrektiudesta ja siihen liittyvästä keskusteluvallasta. Toisaalta muutenkin kielenkäytön ympärillä käydään aika paljon keskustelua. (Kuten voidaan huomata omassa sivistyssana-kirosanalimbossani. Joka on itselleni luontevaa mutta joka ei synnytä ystäviä ja vaikutusvaltaa yhtään missään kontekstissa.) Tässä korostuu se, että sivistyksellisyydessä on aika usein kysymys siitä että sanavalinnat merkitsevät kenties liikaakin. Tätä kautta tietyt sosiaaliset ja kulttuuriset piirit saavat valtaa kun taas toisilta se otetaan pois. Kaikki saavat sanoa sanottavansa, mutta kaikkia ei kuunnella.

Schopenhauer onkin kirjoittanut siitä, miten väittelytilanteet ovat monille täynnä turhamaisuutta. Hän esitti että vastustaja helposti pahastuu hävittyään dialektisessa kisassa kuin jos häntä loukkaisi ilkeillä sanoilla ; Hävinnyt katkeroituu vaikka voittaja olisi pysynyt totuudessa ja väitellyt järkevästi ilman häijyyksiä. Schopenhauerista tämä kertoo siitä, että epäonnistuminen älyllisyydessä iskee turhamaisuuteen pahemmin. Tämä toisaalta kuvaa sitä, miten harvinainen Aristoteleen kuvaama ihmeellinen ihannekeskustelija olisi.

Tässä mielessä on hyvä tiedostaa että tarve elitismille on selvästi olemassa. Toisaalta elitismi itsessään voi olla osa tätä ongelmaa ; Siinä kun sivistyksellisyys on usein pinnassa eikä sisällössä. He eivät ole Aristoteleen ihannekeskustelijoita vaan teeskentelevät olevansa sellaisia.

Perussuomalaisten omituinen spesifisyys ; Eli miten käsitellä ideoita ja kritiikkiä?

Saku Timonen kirjoitti siitä, miten Perussuomalaisilla ei ole sisältöä. "Sampo Terho mainitsi perussuomalaisen ideologian selittämättä sitä mitenkään. Ei sitä ole kukaan muukaan koskaan selittänyt." Moitteen takana on melko tunnettu ajatus siitä että populismissa enemmänkin kerätään ääniä eikä ratkota ongelmia. Tässä mielessä politiikka on toki aina paininut sen kanssa, että päästetäänkö järkevimmät vai suosituimmat valtaan. Politiikka on viime vuosina korostanut melko vahvasti ajatusta valittavuudesta (eligibility). Eli siitä että ei riitä, että ehdokas on hyvä. Hänen täytyy olla "voittamispotentiaalinen".

Tämä populistisuus näkyy sitten erilaisissa ristiriidoissa. "Perussuomalaiset pystyvät tosiaan samanaikaisesti vaatimaan vahvan ja haastamattoman puheenjohtajansa suulla kansanäänestyksiä, koska kyllä kansa tietää. He ovat hallituksessa tekemässä ennenkuulumattomia leikkauksia työttömyystukiin ja heikentämässä työntekijöiden asemaa. Samalla he julistavat, että työttömien ja työntekijöiden kurittamisen pitää loppua. EU on aina ollut heidän mielestään liian vahva ja rajoittava, joten siitä on päästävä eroon. EU on kuitenkin liian heikko vastustamaan muslimien maahanmuuttoa, vaikka eilen Terhon mielestä EU oli vahva linnake maahanmuuttajia vastaan. He vastustavat islaminuskoisten turvapaikahakijoiden tulemista maahan, koska islam vihaa homoja. Samalla he vastustavat kiihkeästi homoseksuaalien oikeutta avioliittoon raamatunvastaisena. He vaativat ehdottomasti lapselle oikeutta isään ja äitiin, mutta ovat hallituksen turvapaikkapolitiikan pääarkkitehteina tehneet perheenyhdostämisen käytännössä mahdottomaksi."

Tämä tarkoittaa sitä että perussuomalaisten argumentit ovat domeenispesifejä. Yhden asian perustelu ei ole hyväksyttävissä toisaalla. Ja tämä johtaa kaksoisstandardeihin. Eri tilanteissa käytetään perustana erilaisia lähtökohtia.

Tässä kohden onkin mietittävä mitä tämä sitten tarkoittaa. Kenties paras apu on jokseenkin ivallisessa kirjassa. Schopenhauerin kirja "Taito olla ja pysyä oikeassa: Eristinen dialektiikka." käsittelee sitä miten voidaan voittaa väittelyitä riippumatta siitä onko oma näkemys tosi vai ei. Tämä ei tarkoita että keinoja voisi käyttää vain jos harjoittaa epätotuuksien puolustamista. Schopenhauerin kirja enemmänkin alleviivaa sitä, että käytännön väännöissä sekä toden että epätoden puolustaja väittelevät ja kaikki käyttävät tämänlaisia temppuja saavuttaakseen paremman aseman.
1: Näkemys on mielestäni hyvä pseudotieteisiin. Monesti pseudotieteitä pidetään tyhminä. Kuitenkin itse asiassa monesti pseudotieteet ovat hyvinkin pedanttisesti jäsennettyjä. Niissa annetaan usein paras mahdollinen case sille omalle asialle. Ja sitten tämän punnitsemisen jälkeen lopputulos jää silti köykäiseksi.

Tässä hän mainitsee sen, että on tosiaan järkevää punnita vastapuolen argumentteja hänen omia ehtojaan vastaan. Vaikka itse ei hyväksyisi vastapuolen premissejä niin logiikka on kuitenkin raaka isäntä ; Epätosista premisseistä voi validilla logiikalla saada epätosia johtopäätöksiä. Mutta tosista premisseistä ei saa epätosia johtopäätöksiä muuta kuin virheellisellä logiikalla. Eli jos logiikka on moitteeton ja johtopäätös on epätosi, olisi tartuttava siihen mikä premissistössä on vikana. Näin argumentin kääntäminen on kätevää.

Tällöin rakennetaan analogioita. Nähdään että asiassa1 on jotain hyvin samanlaista asian2 kanssa. Ja näin niitä voidaan käsitellä yhtenä ja samana. Jos haluaa kritisoida vastapuolta, päätyy Schopenhauerin mukaan helposti tekemään yleistyksiä. Eli vastapuolen ehdoja tarkastellaan mahdollisimman laajassa yhteydessä.

Tältä kritiikiltä suojautumiseksi on sitten pilkottava käsitteitä pienemmäksi. Koska muuten kaksoisstandardi pakottaisi muuttamaan taustapremissejä. Ja tähän ollaan yleensä melko haluttomia. Siksi onkin selitettävä miksi asia1 on jotenkin perustaltaan eri asia kuin asia2. Näin esimerkiksi oikeus isään ja äitiin ei olisikaan universaali ihmisoikeus vaan jotain joka koskisi vain suomalaisten lapsia. Islamistien homovihamielisyys voidaan nähdä väkivaltaisena tai muuten erilaisena ja siksi vertailu ei ole asiallista. Näin oman näkemyksen sisältö fragmentarisoituu ja muuttuu vähemmän yleispäteväksi. Argumentit menettävät tällöin toki vaikuttavuuttaan ja vaikuttamisen laajuttaan. Toisaalta ainut toinen keino selvitä tämänlaisista kritiikeistä olisi epämääräistää itse argumenttia ja sen taustapremissistöä niin, että se ei enää sisältäisi yhtään mitään. Silloin soveltamisten laajuus säilyisi mutta sen perusteella ei enää voisi vaatia mitään tiettyä ja sidottua, kuten vaikka "rajoja kiinni".

Tässä mielessä uskallan sanoa että Timonen on hieman väärillä jäljillä. Hän korostaa että Perussuomalaiset ovat fragmentaarisia. Ei että heidän sanomiensa sisältö ei olisi hyvinkin spesifisti tiedossa. Osa tietenkin tietää aika tarkasti PS -henkisen taustafilosofian sisällön. Timonen tarvitsee tätä tarkkuutta demonstroidakseen miten vähän PS -argumentteja voi soveltaa toisissa konteksteissa. Kaksoisstandardit viittaavat taustalla oleviin dogmeihin ja siihen että eri asioita punnitaan tilanteen mukaan eri mittareilla. (Joka voi johtaa vaikka siihen että PS -läisillä ja heidän kanssaan erimieliset saavat eri punnukset, eri oikeudet ja vastaavat.)

Suuri osa PS -kritiikistä nojaakin siihen että PS -politiikka tiedetään. Se voidaan nähdä vaikka seuraavanlaisessa muodossa.;

Me vaadimme Suomalaisten yhteyden. Kansan. Joka on itsemääräämisen ytimessä. Vaadimme että Suomella on samat oikeudet kuin muillakin valtioilla. Me vaadimme maata ja aluetta jossa ylläpidämme ihmisiämme ja kasvavaa populaatiotamme. Vain ne jotka ovat meidän kansanveljiämme voivat olla kansalaisia. Riippumatta siitä, mitä maan ulkopuolinen säädöstö sanoo, vain suomalainen voi kuulua Suomen kansaan. Näin maahanmuuttaja ei voi olla kansalainen. Ne jotka ovat Suomen kansalaisia elävät Suomen lain mukaan Suomessa. Ulkomaalaisia käsitellään ulkomaalaisten lakien mukaan. Vain suomen kansalla on valtaa päättää siitä minkälainen hallinto ja hallitusmuoto sillä on Suomessa. (Maassa maan tavalla ja jos ei pidä maan tavasta, niin maasta pois. Saa muuttaa Pohjois-Koreaan. Paitsi jos ei pidä maan tavasta tavalla joka on PS -ohjelmassa, silloin se on vain poliittista epäkorrektiutta ja demokratian ydin.) Vaadimme että kansalaisten kyykytyksen on loputtava, on saatava riittävä elintaso tekemällä työtä. Jos tämä vaarantuu, on ei-kansalaiset häädettävä valtiosta. Sillä on epäreilua auttaa ei-kansalaisia jos oman maan mummot ja köyhät elävät hallitusleikkurissa. (Sillä että me olemme osana tätä ei ole kohteliasta ottaa puheeksi.) Kaikilla kansalaisilla on samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet. Jokaisen kansalaisen tulee työskennellä joko fyysisesti tai mielellään. Yksilö joka ei tee työtä kansan hyväksi ei saisi hyötyä. Kaikki rahantulo jota ei ole sidottu työhön, tulisi hylätä. Ja koska maan tulevaisuutta uhkaavat sodat ja haittamaahanmuutto, on niiden kautta tienaaminen määritettävä kansanpetturuudeksi, ja kaiken tästä saatavan tulon luovutusta takaisin valtiolle. Eläkkeet ylös ja keskiluokkaa on tuettava! Vaadimme kovaa linjaa kaikkia niitä vastaan jotka haluavat vahingoittaa yhteistä hyvinvointia. Kansanpettureita tulee rangaista, kenties jopa joulukuusella perseeseen. Armeijan tulee olla velvollisuusarmeija. Suomen kansan ja yhteisön on mentävä yksilöllisten etujen yli. Tämä koskee myös uskonnollisia ja seksuaalisia kysymyksiä.

Tai jotain.

Voiko filosofian opiskelijoiden diversiteettiongelma avata poliittista keskustelua?

Filosofia on maineeltaan poliittisesti epäkorrektia. Käytännössä se muistuttaa poliittisen epäkorrektiuden nimeen vannovia. Ja tämä johtaa siihen että siinä on kaksinaismoralismia. ; Ensimmäinen asia joka filosofiassa opitaan on että kaikki pitää kyseenalaistaa. Toinen asia on opetella filosofit, perinteet ja heidän lainaamisensa oikeaoppisesti. Filosofia on helposti pänttäyslaji, ulkolukulaji.

Splintered Mind -blogissa kirjoitettiin siitä miten filosofian opiskelijoiden parissa on vahvaa samanmielistymistä. Filosofian oppitunneilla ja väitteyissä ja vastaavissa pärjää enemmän persoonalla. "Philosophy classroom discussion is normally dominated by people with high academic/cultural capital. In the U.S. this means: rich, white, male, non-disabled, self-confident, parents with high educational attainment, fluent in highbrow English speaking styles. These are the students mostly likely to have the boldness to announce, in the second week of class, in front of their peers and professor, confident opinions about why Kant is wrong, or relativism is really the correct meta-ethical theory, or David Lewis's metaphysics is objectively better than Hilary Putnam's." Toisin sanoen jos on rikkaasta perheestä joka puhuu uskottavaa brittiaksenttia, ja on valmiiksi autoritaarinen ja tottunut dominoimaan, siitä on hyötyä. Nämä eivät tietenkään ole klassisia ideaaleissa esitettyjä filosofien hyveitä. Mutta käytännössä noilla pääsee pitkälle. Ehdotettu ratkaisu on pienryhmien korostaminen.

Poliittisesti epäkorrekti henki, mielipiteiden diversiteetti,  kasvaa. Tämä on tietenkin erikoista koska tavallisesti poliittista korrektiutta ajetaan sen vuoksi että ongelmaksi nähdään tapakulttuuri. Että röyhkeämpikin pääsee sanomaan sanottavansa ilman että etikettipoliisi jarruttaa epäkohteliaisuuksista. Mutta mielipidediversiteetistä hyötyvät nimenomaan vaatimattomimmat. Ne jotka eivät ole indiivejä, vahvoja persoonia, autoritaarisia ja huutavia. Isoissa massoissa puhuen syntyy poliittinen korrektius jossa vallassa ovat epäkorrektit tyypit.

Tämä on tavallaan erikoista vaikka sen tiedostamiseen ei "after the fact" ehkä mitään kovin kummoista ajattelijaa tarvita. Tämä on tietenkin jotain jota voidaan hyödyntää vaikkapa poliittisessa keskustelussa. Blogasin juuri "Uuden Suomen" puolelle hieman turhautuneen ja vain osittain perustellun "näkemykseni" siitä miten blogeihin saa reagointeja.

Tarkastellesani omien blogejeni kommentti- ja tykkäyksien määriä huomasin, että (1) Jos kirjoittaa stereotyppisesti liberaalista tai konservatiivisesta kulmasta saa lukijoita, kun taas molempia puolia moittiva tai kehuva saa vähemmän reagointeja ja tykkäyksiä. (2) Argumentaatiota pitää olla mahdollisimman vähän. Kompleksisuus etäännyttää hyvin voimakkaasti. (3) Oma persoona pitää näkyä ja tämän persoonan täytyy olla autoritaarinen ja mulkkumainen.

Kun nykyään puhutaan poliittisesta korrektiudesta, on huomattava että on diversiteettiongelma. Ja se ei todellakaan ole siellä missä sen helposti näkee olevan. Epäkohteliaat idioottimaiset paskapäät menestyvät nykyisessä massaviestinnässä.

Tosin tässä on syytä muistaa että echo chamberit luovat diversiteettiä. Ja massakulttuuri onkin synnyttänyt niitä paljon. Eri facebookin suljetut ryhmät ja mielipiteen normalisoivat ovat ryhmän sisäisesti poliittisesti korrekteja ja torjuvat erimielisyyttä hyvin vahvasti. Mutta tämä toisaalta sirpaloittaa keskustelukenttää ja kokonaisuudesta tulee monipuolisempi.

On tavallaan mietittävä mikä on arvokkaampaa. Tai vähemmän kuraa.

Taikasana; Kansainväliset sopimukset

Tuoreen uutisoinnin mukaan Suomi on valmistautunut ottamaan vastaan ISIS -joukkoihin lähteneitä. Ideaalisella tasolla ajatellen tämä on minulle hyvin epämieluisa ajatus. Jos minulta ja vain minulta kysyttäisiin, jakaisin tuollaiseen meneville menolippuja. Ja tämä menolippu ei olisi Suomeen. Mutta asiaa ei kysytä minulta. Itse asiassa sitä ei kysytä edes Suomen valtiolta, tavallaan.

Suomella on ollut erikoinen tapa ottaa myös palkkasotilaiksi lähteneitä takaisin maahan. Ja toisen vapaustaistelija on tunnetusti toisen terroristi. Ja tähän on syitä jotka eivät johdu minusta tai edes Suomen valtiosta.

Ja tässä onkin se aiheen perusongelma. Jos puhutaan maahanmuuttajamääristä ja vastaavista, puhutaan asioista joilla on jotain tekemistä kansainvälisten sopimusten jne. ulkopolitiikan kanssa. Niitä ei voi ratkaista sisäpoliittisilla keinoilla ja tämän yrittäjä olisi, suoraan sanoen, ääliö, tyhmä, tampio ja muutenkin sellainen että kenties olisi hyvä jos Suomi antaisi heillekin menolippuja jonnekin mahdollisimman kauas. (Mutta ei tee koska kyse ei ole minusta tai edes Suomen valtiosta.)

En ole optimisti ja minulle on aivan selvää että ideologisesti jumittavat tyypit ovat temperamentiltaan ikuisesti sellaisia että ovat taipuvaisia ääriajatteluun. Ja jos tramatisoituvat sodissa niin tuskin se PTSD auttaa kanssaelämisessä. Mutta jos kansainväliset sopimukset määräävät asioitsa jotain niin sitten se ei ole vaihtoehto.

Ja tässä tapauksessa yritys terapoida ja palauttaa osaksi yhteiskuntaa on se toisiksi paras vaihtoehto kaikista mahdollisista maailmoista. Ja luultavasti paras käytettävissä olevista aidosti mahdollisista maailmoista. Ja jo se että terapoidaan kertoo että "poliitikot ja maahanmuuttoasioista päättävät suvakit tajuuvat" että tässä on oikea ja konkreettinen vaara johon tulee puuttua ja jonka haittoja tulee yrittää minimoida. Se, että tätä tekee keinoilla jotka eivät sovi niiden ihmisten pirtaan jotka tuntevat vain karkotuksen ja ruumiillisen kurituksen ja pitkät vankilarangaistukset ei muuta tätä tosiasiaa. Mutta maailma ei ylipäätään suuresti välitä siitä että toimiiko se sellaisilla mekaniikoilla ja sellaisella kompleksisuustasolla että yhteiskuntamme suusta huohottavain kansanosa sen ymmärtää, hyväksyy ja kykenee ottamaan osaksi identiteettiään.

Tässä mielessä pitääkin kysyä, että haluatko mieluummin ideologiset fanaatikot kontrolloituna vai kontrolloimattomina riehumaan yhteiskuntaan. (Itse suhtaudun samalla asenteella kaikkiin, myös niihin joilla on sekä väkivaltarikostuomio ja jotka ovat tämän lisäksi Odinin sotureissa. Suosittelen samaa kyynisyyttä kaikille muillekin. Vaikka eihän sekään ole tarkalleen ottaen minun bisnekseni.) Terapointi on tässä mielessä jonkin tekemistä.

Sama tietenkin koskee pakolaismäärien jakautumista. Kansainvälisissä sopimuksissa on kysymys "reaalipolitiikasta" siinä mielessä että siinä mitä tahansa asiaa voidaan käyttää kun tehdään diilejä ja kauppaa toisista asioista. Näin ollen pakolaiskiintiöasia on mukana jotta saadaan esimerkiksi kansainvälistä kaupankäyntiä ja vastaavia yhteyksiä.

Ja tämän seurauksena pakolaismääriä jaotellaan. Eikä se katso maantiedettä siinä mielessä jota "pussinperistä" puhuvat MV -lehden lukijat pitävät. Heidän argumenttinsa on että pakolaisen tulisi muuttaa vähän. (Mikä on erikoista. Mutta he ovatkin vihaisia niille islamilaisille maille jotka ovat laittaneet "rajat kiinni", osittain siksi että jostain erikoisesta syystä juuri nämä maat eivät ole mukana samoissa kansainvälisissä sopimuksissa kuin Suomi.) Mutta pakolaisia pyöritellään maasta ja kiintiöistä toiseen. Ja lisäksi pakolaisilla on jonkin verran vapaata tahtoakin, joten he tietenkin pyrkivät mielellään sellaisiin maihin joissa heidän olisi mahdollisimman hyvä. Mikä tekee heistä ei-idiootteja. (Itse näen että maahanmuutosta tulee hankaluuksia mutta jos maahan tulee uusia kansalaisia toivon että he eivät sentään olisi idiootteja..)

Tässä on takana sitä samaa kyynisyyttä jota voi hakea toisesta suunnasta. Jos esimerkiksi mietit sitä miksi poliitikot välttävät "kansanmurha" -sanaa, ja puhuvat vaikka "kansanmurhalta muistuttavista" ilmiöistä, syynä on se että on tehty kansainvälinen ihmisoikeussopimus jonka mukaan valtio on velvollinen puuttumaan toisen suvereenin maan sisäpolitiikkaan jos siellä tehdään kansanmurhia. Tämän pykälän kiertely johtaa sanavalintoihin. Samasta syystä kun ensimmäiseen maahan ilmoittautuu, niin maat jakavat pakolaisia maasta toiseen koska ovat tehneet sopimuksia asioista. Siinä ei ole mitään ymmärrettävää. Paitsi jos on niin tyhmä että on sen sortin autistinen sosiopaatti, että mieli ei ymmärrä mitä "diili" tarkoittaa. En usko että näin on monenkaan kohdalla vaikka tosiasiat yrittävät kyllä kovasti tätä vakaumustani kyseenalaistaa.

Ulkopolitiikka on siitä hankalaa että sillä on muitakin vaikutuksia. Yksi niistä on kyyninen "jos maassa ei ole armeijaa siinä on jonkun toisen maan armeija" -lause. Joka on puoliksi tosi. Tosiasiassa Suomi ei ole ydinasemahti joten meillä ei ole oikeasti väliä että kuinka montaa ryssää Suomalainen vastaa. (Ja vaikka olisikin, se tuskin olisi Talvisodan tasoista.) Oikea vertauskysymys on että montaako ydinpommia Suomalainen sotilas vastaa. Jos kyyninen lause viedään loppuun niin se pitäisi muotoilla muotoon "jos maassa ei ole relevantisti voittoon kykenevää armeijaa, siinä on jonkkun toisen maan armeija". Tässä kyynisessä hengessä yksi syy siihen että Suomeen ei ole hyökätty on se, että me olemme osana kansainvälisiä sopimuksia emmekä joutuisi taistelemaan yksin. (Kun Suomi taisteli teimme silloinkin diilejä esimerkiksi saksalaisten kanssa. Hitler kävi suomessa tapaamassa Mannerheimiä. Koska kansainvälinen yhteistyö sodassa on pirun tärkeää, on tämänlainen Saatanan kanssa sopimuksen tekeminen ymmärrettävä "reaalipoliittinen ratkaisu"!)

Jos lopettaisimme ihmisoikeussopimukset ja maahantulijamääräkiintiöt ja vastaavat, niin menettäisimme paljon muitakin diilejä. Sellaisia joiden syy-seuraussuhteet voivat olla hyvin keinotekoisia. (Ihan sen vuoksi että mitä tahansa voidaan diilata mihin tahansa muuhun.) Seuraukset olisivat hyvin vaikeasti ennustettavia. Ja tuskin kovin positiivisia. Ja tämänlainen tuho on seurauksena siitä että seuraa jotain ideaalia eikä mieti politiikkaa käytännön tasolla.

Ulkopolitiikassa ei ole tässä mielessä edes mitään hirveän vaikeaa älyllistä kapasiteettia vaativaa. Täytyy vaan ymmärtää mitä "diili" tarkoittaa. Tämän ymmärtää, paitsi jos on samanaikaisesti vakavasti autistinen ja sosiopaatti. Tai jotain sinne päin. (Olen virallisesti tyhjä asiaankuuluvista riittävän ikävistä ja vittupäisistä herjauksista. Lisää omasi tähän __________.) Moni yrittää ratkoa arvopuhetunteilulla, utopiaihanteella ja sisäpolitiikalla ulkopoliittisia ilmiöitä ja ongelmia. Ja tämä ryhmä ei ole sitä jota pidetään utopistisena haihattelijoina. Vaan sitä jotka luulevat olevansa fiksuja ja jalat maassa olevia ihmisiä. (Mikä kyllä vihjaa että jos maahan sittenkin tulvisi idiootteja ja aggroiluun taipuvaisia luonnevammaisia, niin he voisivat oikeasti integroitua yhteiskuntaan jopa hämmentävän hyvin.)

Journalismista ja rasismiksi vääntyvästä uskontokritiikistä

Viime päivinä on ollut muutamia hauskoja kotimaisia tapahtumia. Reagoin niihin "kimaraluonteella".

Nevanpää ja mitä saa ja pitää julkistaa.

Alkuviikosta Riku Nevanpää sai tahatonta näkyvyyttä joka keskittyi siihen että hänestä hänen facebookissa julkaisemiaan asioita ei saa jakaa eteenpäin. Kysymys on siitä kiinnostava että joskus plagioinnin ja sitaattien välinen ero on usein haastava. Kuitenkin facebook on julkinen foorumi. Ja se ei toimi Nevanpään ehdottamalla tavalla. Eli siten että jos asioita saa jakaa omalta seinältä niin sitten facebook maksaa. "Kirjoitusteni, vaikka olisivat julkisia päivityksiä, lainaaminen edes osittain on ehdottomasti ilman lupaa kielletty. (tämän olen jo aiemmin tuonut julki, eivätkä yhteisönormit tms muuta antamaani kieltoa.) On hälyttävää, että näitä luvattomia lainauksia on tehty." Hän oppi lähinnä jotain Streisand efektistä ; Jos jonkin asian läsnäolon ja jakamisen internetissä haluaa kieltää, ja tämän tekee kieltämällä tämän informaation, se saa aikaan kapinallisen vastareaktion jossa tämä kiellettäväksi haluttu asia levittyy tehokkaasti.
1: Tässä mielessä joku MV -lehden sensurointi on turhaa. Kannattaa vaikuttaa asioihin lähinnä kommunikoimalla sponsoreiden ja mainostajien kanssa. Ja tiedottaa mitkä suoraselkäiseksi itsensä mieltävät firmat ovat kommunikaatioon reagoineet siten että kertovat että MV -lehti on juuri heidän juttunsa. Boikotti on näissä kohden laillinen ja täysin boikottiin lähtevien vapaan tahdon mukainen suorite.

Yritän suhtautua Nevanpäähän suopeudella. Hänellä on sentään oikea mielipide jalkapallosta; ”Pallon potkinta pitäisi kieltää lailla. Eurooppaa ravisuttelee vakava pakolaisongelma ja potkupallosta vaan puhutaan.” Ymmärrän toki että esimerkiksi itsestäni olisi miellyttävää olla kuin freelance -journalisti ja tienata blogia kirjoittamalla. Enkä pidä siitä että joku copy-pasteaa. Kuitenkaan en voi estää siteeraamista. Facebookin kohdalla tilanne on tiukempi. Ehtoihin on suostuttu rastimalla "kyllä" käyttäjäehtoihin. (Fyysinen omalla kädellä tehty allekirjoitus ei ole vaatimuksena enää juuri missään muutenkaan. Se tekisi suuresta osasta kaupassakäymistä hyvin hankalaa.) Ja tämä on valitettavasti juridisesti pätevää. Suuri osa paikoista hankkii lupia tiedonhankintaan ja ties mihin. Ja sisäänpääsyyn liittyvät laput joiden kohdalla klikataan "olen lukenut ja hyväksyn" kattavat nämä kaikki. Jopa pornosivujen "olen yli 18" -klikit ovat olemassa juuri siksi että tämä on keino sysätä juridinen vastuu pornosivustolta katsojalle. Jos hän rikkoo lakia ja katsoo pornoa alaikäisenä, hän on huijannut ja pettänyt klikattuaan rastia internetruutuun.

Vaihtoehtona on tietenkin se että ehtoihin ei suostu ja jättää koko palvelun käyttämättä. Sopimuskysymyksissä tämänlainen tilanne on häiritsevä mutta mahdollinen. Ja siitä nillittäminen on suhteellisen typerää.

Erikoiseksi tämän tekee Nevanpään suhteesta journalismiin. Hänestä olisi syytä puhua rehellisesti maahanmuuttokysymyksistä. Tämä tarkoittaa hänestä erityisesti MV -lehteä. "Poliisi haluaa rajata sananvapautta. Onko puheet mv lehden sivujen sulkemisesta pelkkää totuuden pelkoa? Kaikkia ei voi miellyttää, ei ainakaan valhevaltamediaa ylistäviä mädättäjiä." Valitettavasti MV -lehden sisällössä on mm. siteerattu ilman lupaa islamilaisia ja somaleita. Ruudunkaappaukset erilaisten maahantunkeutuvien facebookkuvista ja päivityksistä ovat melko tavallinen aihe sen sisällä.

Toki olen ollut huomaavinani että MV -lehdellä ja sen kannattajilla on hyvin erikoinen suhde tiedon vapauteen. Tarkalleen ottaen sellainen, että "suvakeista" ja "maturikollisista" niin nimet, facebookista kaapatut päivitykset ja naamakuvat, ja jopa osoitetietoihin vinkkaaminen ovat mahdollista ja luvallista. Mutta sitten kun julkistetaan vaikka jonkun maahanmuuttokriittisen saamia kirjeitä tai lomakkeita, siitä peitetään hyvinkin paljon tietoja. Ja osoitetietojen penääminen heiltä kohtaa tiukkaa vastustusta.

Nevanpään kohdalla reaktion voi sentään jotenkin ymmärtää. Sillä hänellä on hyvin tietynlainen suhde siihen mitä median pitäisi olla. Nevanpään mukaan YLE:n on julkistettava sellaisia uutisia jotka rapsuttavat tiettyä maailmankuvaa. Ei siis uutisia vaan uutisia jotka viestivät tiettyä sisältöä ja tukevat tiettyä aatemaailmaa. Muuten tämän rahoitus pitäisi kieltää. Tässä maailmassa on aivan järkevää tuomita ja sallia samat asiat eri tahoille sen mukaan mitä ideologiaa ne esittävät.

Vaikeampi on sen sijaan ymmärtää Sebastian Tynkkystä.

Hän nimittäin esitti lausunnon jonka mukaan "Islam pitää kitkeä Suomesta pois. Ajattelumaailmaa ei ole mahdollista kieltää, eikä sellaista Suomen kaltaisessa länsimaisessa sananvapausvaltiossa pitäisikään tehdä - ikinä. Sen sijaan me voimme pistää palautusautomaatin pyörimään täydellä teholla ja tyhjentää Suomen niistä ihmisistä, joilla ei ole syytä oleskella maassamme. – Kaikki tapaukset, joissa kansalaisuutta ei ole keritty saamaan, pitää katsoa läpi uudelleen ja palauttaa pikaisesti maihin, joista lähdettiin hakemaan Suomeen turvapaikkaa. Sillä ei ole väliä, onko täällä keritty olemaan kaksi vai neljä vuotta. Kaikki vaan nopeasti ulos. – Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä." Tämä on siitä kiinnostava että se pinnallisesti vastustaa islamia. Mutta käytännössä islamkritiikkiä ei kohdisteta islamilaisiin. Vastustuksen kohteena ei ole islamilaisuus, eli suomalaiset ja ulkomaalaiset muslimit. Sen sijaan kohteena ovat maahanmuuttajat joista osa on ja osa ei ole muslimeja. Kun kohteena ei ole ideologia vaan etninen ryhmä on puhuttava de facto järjestelmän rasitisuudesta.

Eikä sillä tavalla joka joskus tulee vastaan, eli pelkkä eksoottisen uskonnon vastustus kohdistuisi etnisyyteen tai rotuun. Tämä on sinänsä hämmentävää, sillä olen ollut tietoinen että maassa on aidosti maahanmuuttokriittisiä ei-rasisteja. Ja maassa on rasisteja jotka ovat isolla työllä yrittäneet naamioida rasismiaan ideologiakriittisyydeksi, tavalla jossa kyse ei ole rodusta ja ihonväristä - paitsi jos katsoo sitä sivulauseissa esitettyä älykkyysosamääräerojen ja väkivaltaisuusgeenien ryöpettä joka vihjaa että kenties kritiikissä ei olekaan kyse siitä että islam tekee tyhmäksi ja väkivaltaiseksi.

Minun taas on vaikeaa uskoa että Tynkkynen itse olisi oikeasti rasisti. Rotuopit eivät tunnu vilahtelevan hänen marginaaleissaan kovinkaan ahkerasti. Mutta tämä hänen ehdotuksensa näyttää hyvin rasismilta. Aivan kuin ideologiakriittinen yrittäisi naamioida näkemystään rasistiseksi. Joka on huomiona/tilanteena varsin absurdi ja erikoinen.