Suomi ei ole sosiaalinen maa

Sosialismia pidetään monesti asiana joka on samanaikaisesti sekä ongelma, että jotain joka ei ole Suomen tapa. Tässä on taustalla ajatus jonka perusteella kansakunnalla on jokin pysyvä eetos. Ilman tämänlaista megatason oletusta kansakunta koostuu ihmisistä ja demokratiassa jossa on mielipiteenvapaus ei ole ylipäätään mitään komentajaa joka sanoo että Suomi ei ole sosialistinen maa.

Joskus tämä saattaa kuulemani mukaan lipsahtaa freudilaisesti muotoon ; Suomi ei ole sosiaalinen maa. Ja tässä on jotain hyvin oleellista.

Mutta on tavallaan kuvaavaa että jos puhtaan ”lännestä” tai spesifimmin ”suomalaisista arvoista” niiden taakse tunnutaan olettavan jotain hyvinkin pysyvää. Ja tämä pysyvä on sitten jotain sen tyylistä joka näkyy historiassa kun ihmiset puhuvat Ruotsi-Suomesta silloin kun pitää puhua vain Ruotsista. Kansallisvaltioiden kohdalla on rakennettu vahva eetos jonka mukaan ne ovat ikään kuin ennakoivasti olleet olemassa ikuisesti.

Samalla kun katsoo kansakuntien historioista ja valtioiden ja valtakuntien rajoja käsitteleviä aikajanoja, on aika selvää että valtiot ovat kaikkea muuta kuin stabiileja. Mutta niiden ajatellaan jotenkin vain olleen jotenkin käpertyneenä kasaan.

Samoin käy kun katsotaan niinsanottuja kristillisiä arvoja. Kun oikeasti katsotaan historiaa, niin jos otetaan jokin arvo jota nykyään mainostetaan kristillisyytenä, sen tarkastelu historian, siis oikean historian eikä narraatioiden kautta, niin nämä arvot vaikuttavat hyvinkin kyseenalaisilta. Kun esimerkiksi nykyajan kristitty pyytää ideologialleen spesiaalistatusta muiden yli, kuten sen parissa niin usein tykätään tehdä, siinä selitetään että esimerkiksi suomalaisten naisten tulisi katsoa islamilaisiin maihin ja kiittää yhteiskuntaamme siitä että heillä on asiat hyvin. Mutta sitten kun katsotaan historiaa ja naisten asemaa, voidaankin huomata että kristityt eivät ole kovasti alkaneet vuonna 313 jkr taistelemaan esim. naisten oikeuksien puolesta.

Kun kehutaan modernia länsimaista demokratiaa ja sen naisten oikeuksia, tajutaan että kristityt olivat hyvin pitkään kuningaskuntia – ja rippeitä tästä monarkisuudesta näkyy yhä nykyäänkin. Demokratia ja suurin osa kristilliseksi kehuttujen ajatusfilosofioiden ja konseptien taustat ovat pakanallisesta antiikin kreaikasta. Ja ovat kristikunnissa hyvin myöhäisiä. Silti kristinusko, joka siis on ideologiana ollut kauan taustalla vakiona, on jotenkin selittämässä muutosta. Yleensä jos jokin muuttuu niin se mitä ei pidetä syy-seuraussuhteellisena on nimenomaan se muuttuja joka on pysynyt vakiona tämän muutoksen aikana.

Samoin, vaikka eilen kuulinkin vastenmieliseltä humalaiselta maahanmuuttokriittiseltä bussissa, ei ole ollut mitään sellaista yhtenäisyyden aikaa jossa olisi jotenkin ymmärretty jotkin arvot ilmiselviksi siten että niistä ei tarvitse keskustella. Saati että ne olisivat juuri samoja arvoja kuin nykyään. EI ole mitään sellaista vanhaa hyvää aikaa jona ei olisi käyty jotain ”kulttuurisotaa”. Mutta koska historiantajuttomuus on vallalla – niin vallalla että moniin tai edes yhteen ihmiseen menee vakavasti läpi Tapio Puolimatkan selitys jonka mukaan homoseksuaalisuus ajoi kristikunnan tuhoon jotenkin erityisen taannehtivasti kun kristityt olivat olleet pääuskonto 300 -luvun puolelta eteenpäin. Tämä vaatisi vähintään sen tunnustamisen että alkukristityt olisivat sitten kannattaneet nykyisten kristillisten perusarvojen sijaan tärkeimpänä perusarvonaan homostelevia orgioita. Koska mitenkään muuten homoseksuaalisuuden suosiota ei saa aikoihin jotka olivat ajamassa Rooman valtakuntaa tuhoon. Kristinusko selittäisi tuhon aaltoa itse asiassa ajoituksellisesti paremmin. Aina voidaan katsoa ja huomata, että kappas. 1700 -luku. Arvoista on debatteja. Kristityt antavat uskontonsa perusteella filosofisia moraalisia oikeutuksia orjuudelle.

Moni voisi sanoa että ihmiset ovat tuolloin olleet syntisiä. Mutta tämä ohittaa täysin sen, että jos puhutaan kristillisestä kulttuurista, puhtuaan pragmaattisesta konseptista. Jos yksilöt ja jopa valtiot voivat kristillisyydessä seurata pahuuden arvoja, niin mikä onkaan se käytännöllinen syy niille uskonnoille. Yhteiskunnan rakenteisiin nojaavat yhteiskuntafilosofiset ja poliittiset kannanotot uskonnon merkittävästä roolista moraalisen selkärangan antajina oikeuttuvat jos ja vain jos uskonnon ikuiset arvot ovat jotain joita yhteiskunta ohjaa sovellettavaksi yhteiskunnassa.

Valitettavasti historiantajuttomuutta lietsotaan tietynlaisella arvofilosofialla. Cuck Philosophyssä oli hauska kuvaus siitä, miten arvojen absolutisointi on rakentanut samanlaista historiantajuttomuutta aina. Jos otetaan diktatuurinen monarkia, jossa kuningas käyttää valtaa alamaisiinsa ja rakentaa oikeutuksen tähän raamatullisilla vertauksilla joissa universumilla on yksi johtaja, Jumala ja Kuningas on hänen analoginsa. Ja että samanlainen ilmiselvä ja kyseenalaistamaton valta on asetettu ihmisoikeuksille. Jopa niin pitkälle, että nykyajan yhteiskuntafilosofiaa voi olla vaikeaa tai mahdotonta käsittää ilman ihmisoikeuksia. Aivan kuin oli mahdotonta kuvata keskiaikaista yhteiskuntaa ilman kuninkuutta ja muuta valtahierarkiaa. Cuck Philosophyn mukaan syy on se, että tavallaan molempien takana on hyvin samanlainen ajatus siitä miten tietyt objektiiviset asiat ovat ikuisia ja itsessään järkeviä. Self evident.

Ytimessä on ajatus siitä että ihmisoikeudet ovat vain suora seurannainen siitä että on oikeudenmukaisuuden konsepti. Mikä on erikoinen ajatus koska ihmisoikeudet ovat itse asiassa 1700 -lukulainen innovaatio kun taas oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta on filosofioitu kirjallisesti suunnilleen koko se aika kun kirjoitusta on tehty. Hammurabin lait, Raamattu ja antiikin kreikka. Jopa muinaiset roomalaiset. Kristinuskon ja ihmisoikeuksien suhde onkin tässä mielessä hyvin haastava.

Esimerkiksi vähän aikaa sitten Piispa Jolkkonen selitti että uskonnonvapaus on kristillistä taustaa. Tässä Jolkkonen viittasi antiikkiin ja hänellä meni sukset ristiin antiikintutkija Nissinin kanssa. Jolkkonen yritti luoda uskonnonvapautta viitaten siihen miten religio -sanaa on käytetty. Haasteena on tietenkin se, että uskonto on käsitteenäkin kaikkea muuta kuin pysyvä. Esimerkiksi teetai -blogi keskittyi siihen että se mitä uskonnolla on eri aikoina tarkoitettu on sekin muuttunut hyvinkin dramaattisesti. Tässäkin korostuu se, että vaikka uskontoa ja muita asioita määritellään absoluutista käsin niin ne muuttuvat. Ja tämä hukkuu jos ajatuksena on että määritelmät, ilmiöt ja asiat ovat ikuisia.

Teetaissa mietittiin onko "uskonnonvapaus" paras mahdollinen termi kuvaamaan sitä, mitä antiikissa jonkun mielestä oli ja jonkun mielestä ei. Uskontotieteessä on pitkään pohdittu, miksi projisoisimme modernin käsitteen menneisyyteen ja miksi se saattaisi olla ongelmallista. Heillä yksi ratkaisuehdotus on se, ettei puhuttaisi uskonnosta vaan spesifimmin esimerkiksi jumaliin liittyvistä käsityksistä, rituaaleista tai mikä nyt sitten onkaan spesifi kiinnostuksen kohde. ;

Kun asiaan alkaa kiinnittämään huomiota niin tämä sama ongelma tulee esiin hyvin monessa yhteydessä. Esim. perhe on käsite, jonka kaikki ymmärrämme intuitiivisesti. Mutta mikä on lopulta perheen kaikenkattava määritelmä? Antiikin roomalaisperhe oli hyvin erilainen kuin vaikka nykysuomalainen. Silti voimme tutkia millainen oli roomalainen "familia" ja miten tämä toimi antiikissa, millaisia merkityksiä sillä oli jne. jne. Kunhan ymmärrämme ettei tule projisoida modernia käsitystä menneeseen.

Cuck philosophyssä asia hoidetaan aika nokkelalla tavalla. Ongelma ensinnäkin tiedostetaan ja huomioidaan. Menetelmä eroaa vahvasti Jolkkosen tavasta, joka koostui auktoriteettiin vetoamiseen ja siihen miten antiikintutkijan tulisi olla nöyrä. Ilmeisesti piispallisen auktoriteetin edessä.

Kun oikeudenmukaisuutta on perinteisesti lähestytty, sitä on haluttu sitoa universumin kudelmaan. On ikään kuin objektiivinen moraalinen järjestys jota maallisten lakien on mukailtava jotta ne olisivat oikeutta. Tämä on se viitekehys ja asenne joka vaikuttaa siinä kun kuvittelemme kristinuskolla olevan tiukasti määritellyt arvot joista ei olla erimielisiä ja jotka ovat olleet itsestäänselvyyksiä kautta historian niin että joskus on ollut kristillinen kulta-aika jona kaikki ovat ymmärtäneet nämä itsestäänselvät terveen järjen ja universumin oikeudenmukaisuuden arvot. Koska objektiivinen on muuttumatonta, ikuista ja samaa nyt ja eilen, tulee ongelmia jos ne heivaavatkin ajassa edestakaisin kuin tuuliviiri. Joten ei ihme että monen on helppoa sulkea silmänsä historialta ja kuvitella että todellisuus on mukaillut sitä omaa suosikkiteoriaa.

Cuck philosophyssa korostettiin että arvoja on usein kuvattu sosiaalisen koheesion kautta jolloin oikeudet ovat määräytyneet siinä missä sosiaalisessa suhteessa ja asemassa joku on suhteessa muihin. Tällöin esimerkiksi roomassa ei maanomistusoikeus ollut filosofialtaan aivan samanlaista kuin nykyään. Nykyään ajatellaan että yksilöillä on omistusoikeus. Mutta omistuskysymys roomassa oli enemmän sosiaalisen koheesion ylläpitämisen kysymys. Käytännössä erot tietenkin ovat aika pieniä koska tietyt tyypit ovat dominoineet tiettyjä maa-alueita.

Kristinuskon sieluun keskittyminen on voinut kuitenkin vaikuttaa arvojen subjektioimisessa sillä ajatellessaan että jokaisella yksilöllä on sielu, joka on yhteydessä Jumalaan on jokaisella absoluuttinen arvo itsenään eikä vain vaikutuksiensa kautta. Näin yhteiskuntaan vaikuttaminen, valta ja sosiaalisuus, väheni ja näkökulma meni yleisestä kohti yksityistä. Kiinnostavaa kyllä koska taitamattomilla, pahoilla ja huonoillakin ihmisillä on sielu, kristinuskon filosofia erotti oikeuden sekä yksilön ominaisuuksista että yhteisön hyödyistä. Ja loi perustan filosofialle joka varmasti näkyy siinä että nykyään moni kristitty ajattelee että ilman kristinuskoa ei voi olla mitään moraalia. Ei ihme jos heidän oikeudenmukaisuusfilosofiansa kiistää yksilön tai yhteiskunnan hyödyn ja korostaa filosofiaa absoluuttisesta ihmisarvosta.

Tässä prosessissa ajatus maailman järjestyksestä on modifioitu astetta vahvemmin persoonalliseksi; Harmonian ja järjestyksen sijaan vedotaan Jumalan tahtoon. Harmonia ei siksi vaikuta monesta riittävältä moraalin perustalta koska he ovat tottuneet että moraali on harmonian takana oleva taustasyy. Toki joku voisi torpata tätä ja palauttaa esiin ajatuksia siitä, että kenties harmonia on tavoite ja mieli on vain keino jota tarvitaan tähän päämäärään pääsemiseksi jolloin Jumalan tahto on vähemmän tärkeä.  Että harmonia olisi itseisarvo ja Jumalan tahdolla vain välinearvo.

Kristinuskon sielunäkemys on kuitenkin johtanut ihmisen essentialisoimiseen. Eli kaikki ihmiset ovat arvokkaita koska heillä on yhteinen attribuutti, sielullisuus. On ikään kuin abstrakti ihmisyys jolla on arvo riippumatta ihmisen ajatuksista, teoista, mielipiteistä ja elintoiminnoista. Sieluhan elää kuoleman jälkeenkin. Tämä on toiminut keinona selittää ”rakastan syntistä mutta vihaan syntiä” ajatteluun jossa on hyvin vaikeaa nähdä miten se hyvyys sovelletaan käytännössä. Kun se kohde on abstrakti sielu jonka suorat ja tieteelliset vaikutukset yhteiskunnallisessa elämässä ovat vähäiset jos sitäkään. Mitään lujaa ydintä vaikka lain toteuttamiseen ei tätä kautta ole helppoa saada.

Koska oikeudenmukaisuutta oli kuitekin totuttu katsomaan tahdon kautta ja yksilöillä on omatunto ja sielu, oli tavallaan luontevaa korostaa sitä että jokaisella yksilöllä olisi oikeus tiettyihin oikeuksiin. Omistusoikeus alkaa tässä vaiheessa tuntumaan oikeutuksiltaan hyvinkin tutulta. Vaikkakin pragmaattinen ero siinä että joku omistaa vaikkapa esineitä hallinnoi niitä on todennäköisesti käytännön tasolla hyvinkin samantapaista kuin se on ollut kivikaudellakin. Retoriset muutokset ovat sinänsä kiehtovia mutta niiden vaikutukset voivat olla vähäisiä.

Siksi onkin kiehtovaa että jos ennen kuninkaan valta oikeutti hallinnoinnin alamaisten yli koska raamattu antoi analogian, kuvasi objektiiviseen moraaliin nojaavat kritistityt ihmisoikeusfilosofiassaan uskonnollista jargonia. Locke taas oikeutti yksilön oikeuksia selittämällä miten ihmiset ovat Jumalan omaisuutta ja on siksi antanut meille erottamattomia oikeuksia joita mikään, edes kuninkaan valta, ei voi riistää pois. Eikä ihminen itsekään voi esimerkiksi myydä sananvapauttaan.

Samalla korostui se, että ihmisoikeusfilosofia ja yksilöiden oikeudet voidaan selittää sillä että jokin muu kuin kristinusko oli vaikuttamassa. Perinteinen feodaalinen ja muu vanha maailma muuntui kapitalistisemmaksi. Ja tässä yhteydessä tapahtui niin että hyvin monissa paikoin tapahtui yksityistämistä. Yhteisöllisiä viljelymaita ja muita vähennettiin dramaattisesti. Jolloin entistä suurempi osa ihmisistä, erityisesti tavallista rehtiä työtä tekevä enemmistö, oli entistä vahvemmin sellainen joka ei työskentele yhdessä yhteisillä mailla ja hanki elantoa itselleen ja auta läheisiä ja saa apua läheisiltä tarvittaessa. Yksilöt omistivat alueita jotta saisivat tuottoa. Viljelyn funktio ei ollutkaan omasta maasta eläminen ja ruoantuotanto vaan kaikki oli välineellistä uudelle itseisarvolle ja päätavoitteelle, rahalle. Yhteisillä mailla eläneet eivät enää eläneet omasta työstään vaan he muuttuivat omaisuudettomiksi ja heidän oli työskenneltävä palkan eteen. Tämä oli aika dramaattinen käytännön muutos. ; Työntekijän kannalta jos hän ennen oli ollut osa yhteisöä ja jopa fysikaalista yhteistä maata, ja työskenteli yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen, oli nyt tilanteessa jossa hän kilpaili muita työntekijöitä vastaan ja ansaitsi rahaa itselleen. Tämä korostaa sitä että atomisoitu ihmiskuva on tässä työfilosofiassa kätevä. Joten ei ihme että tässä vaiheessa moraali oli yhä vähemmän Jumalan maailmanjärjestystä ja yhä vahvemmin sitä, että yhteiskunta oli sosiaalisen sopimuksen tuotos.

Yhteiskuntasopimus heijasteli atomisoitunutta ihmiskuvaa ja sitä kautta erilaista oikeudenmukaisuusfilosofiaa jolla oli erilaiset ja uudenlaiset taustakäsitteet. Käytäntö ja filosofia olivat molemmat omalla tavallaan uusia. ; Kilpailua korostava kapitalismi tosiaan voikin sanoa hyvällä sydämellä että se ei ”tasapäistä”. Sen oikeussysteemi usein puhuu yhteiskunnasta ja velvollisuuksista. Mutta ne ovat aina jotenkin jännitteisiä. Siksi todellisuus huolimattomalle näyttäytyykin ristiriitaisena; Suomessa on uskonnonvapaus mutta suomalaisen tulee olla kristitty. Suomi on demokratia jossa on mukana sosialistisia puolueita mutta suomi ei ole eikä voi olla sosialistinen maa. Takana on se, että kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen muutoksen jälkeen meillä on maa joka ei ole sosiaalinen. Ja tätä voi olla vaikeaa huomata koska filosofisessa jargonissa on kuitenkin keskiaikainen ja tätä vanehmpi fossiilisto joka pulpahtelee esiin kristillisessä filofofiassa. Jossa modernina aikana voi olla aivan järkevää siteerata jotain Tuomas Akvinolaista.

Uskonnollinen ja kapitalistinen twisti oikeudenmukaisuuteen liittyvässä retoriikassa on tärkeä. Koska se johtaa ymmärtämään siihen miksi puhutaan erottamattomista oikeuksista. Takana on yksinkertaisesti teoria siitä että moraali ja oikeudet ovat absoluuttisia, ikuisia ja muuttumattomia. Eivätkä ne ole mitään jota löydetään empiirisesti. Unalienable right joka on Self evident on siis jotain joka ei vaadi löytämistä tai todistamista. Tästä taustasta on helppoa ymmärtää miten moni pelkää arvojen relativistisoitumista ja selittää että ilman Jumalaa on vain kaaos ja arvotyhjiö. Itse sanoisin että heitä kiinnostaa filosofinen  teoria joka tunnustaa olevansa ei-empiirinen ja ei-looginen. Heillä menee kartta ja maasto sekaisin. ; Jos he selittävät Jumalalla miten emme elä julmuudessa ja kaaoksessa, ja heidän teoriansa hylkää, he kuvittelevat että sitten me alamme elämään kaaoksessa. Selitysmalli ja oikeutus muuttuvat heidän mielessään vähän liiankin vahvasti yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Onkin kiinnostavampaa katsoa että miten itse oikeutan ihmisoikeudet ja lait. NE eivät ole absoluuttisia tai itsestään järkeviä. Sen sijaan ne voivat olla kontekstiin sidottuja ja korjaamisen tarpeessa. Ja niitä opitaan koko ajan. Näen että oikeudenmukaisuuden ajatukset ovat yksinkertaisesti peräisin siitä että olemme hypersosiaalisia eläimiä. Laumassa elämisen pelisääntöjä jotka ovat osittain lajinmukaisia ja osittain kehitettyjä asioita jotka ylläpitävät toimintoja joita pidämme arvossa. Oikeudenmukaisuusteorioiden tuleekin siksi enemmänkin selittää havaittua ja ohjata suunnittelua kuin olla hyvä vain jos se on ikuinen ja absoluuttinen.

En näe ihmisoikeuksia absoluuttisena ja ikuisena ja muuttumattomana asiana. Lait ovat juuri sellaisia kuin ne demokraattisissa maissa erityisen selvästi ovat. Niitä voidaan purkaa. Norminpurkutalkoot ja kananbiksen vapauttamiset ovat kaikki muuttamisprosessin tuloksia. Aivan kuten meillä on uskonnonvapaus koska se on lakiin sovittu. Ja tämä tekee niistä tavallaan hienoja. Sillä lait ovat tässä vähän kuin empiirinen tiede. Eli fiksuja juuri siksi että ne eivät ole ikuisia, muuttumattomia ja itsestäänselvyyksiä. ; Katsoin esimerkiksi Netflixistä pikakuva -sarjasta jakson joka käsitteli merirosvouden historiaa. Siinä kuvattiin miten merirosvous vaikutti kansainväliseen oikeuteen. Jakso oli narratoitu hienosti. Selvisi esimerkiksi että kun Kapteeni Kidd palkattiin aluksi metsästämään merirosvoja, hän sitten vain päätti itse ryhtyä merirosvoksi koska se oli taloudellisesti kannattavampaa. Hän kuitenkin sitten meni haittaamaan kansainvälisiä maiden välisiä suhteita ryöstämällä brittien liittolaisten laivasta suuren saaliin. Ja siksi oli diplomaattinen tarve tuomita hänet. Tätä kautta rakennettiin lainsäädäntöä jossa muun maan kansalaista voitiin tuomita toisessakin maassa ja merellä tehdyistä rikoksista. Yhden ihmisen yksi tekeminen ja siihen liittyvä käytänne oli pohjana kansainväliselle oikeudelle yllättävänkin paljon. Ja tämän rakennelman perusteella sitten esimerkiksi voitiin tuomita natsi Adolf Eichmann. Koska se katsottiin näppäräksi.

Ja tämä antaa kristilliselle yhteiskunnalle paljon toivoa. Jos mietimme mitä olen pitkin matkaa nostanut esiin; Monet käytännön ongelmat ovat hyvinkin ikiaikaisia. Mutta sanojen määritelmäsisällöt ja perusarvot elävät ajassa. Olen usein mielelläni selittänyt miten kristillinen kulttuuri sai seksuaalimoralistisen normistonsa pitkälti kuppaepidemian vuoksi juuri siksi että se, että yhteiskunta ymmärtää täsmentää, editoida ja muuttaa sääntöjään tilanteen mukaan antaa toivoa sille että se myös säilyy. Kuppaepidemian aikana on ollut typerää olla se tyyppi joka selittää miten elämäntapaan aiemmin on kuulunut hauskempi ja mukavampi seksuaalielämä. Samalla logiikalla kondomin keksimisen jälkeen monia rajoitteita voidaan pitää hauskuutta rajoittavina ja jos ei typerinä niin ainakin liiallisuuteen menevinä.

Politiikka on yhteisten asioiden tekemistä. Ja me joudumme opettelemaan ja kokeilemaan aivan kaiken. Siksi muutokset oikeudenmukaisuuden sisällössä ja filosofiassa ovat aivan yhtä odotettavia kuin muutokset miekanteko ja panssarinteon historiassa tai paradigmanmuutokset ja tutkimusohjelmat luonnontieteissä. Absoluutti on ongelma. Asiat ovat hyvin niin kauan kun yhteiskunta ei ole dogmaattisen hirmuvallan alla jossa kaikki jakavat yhteiset arvot kysenealaistamattomina ilmiselvyyksinä, kykenemättöminä vastaamaan muuttuvan maailman uusiin ongelmiin ja tilanteisiin. Kykenemättöminä korjaamaan – tai antamaan toivoa korjattavuudesta – niille joiden osa ja rooli vallitsevassa systeemissä ei ole ideaali.

---

Viitteet:

Ollie Bye, ”History of the World: Every Year”

Cuck Philosophy, ”The Problem With Human Rights” 

Teetai, ”Oliko antiikissa uskonnonvapautta?”

Majastina Kahlos, ”Uskonnoista uskontoon - Pakanat jakristityt myöhäisantiikin murroksessa”

Netflix dokumentti ”Pikakuva” Jakso: ”Merirosvot”