robotti-insestiä

"Philosophical disquisitions" -blogi käsitteli eettisiä argumentteja jotka käsittelevät seksiä robottejen kanssa. Argumentaatiossa on mielenkiintoista se, että useinhan seksuaalisuuskeskustelussa on laajasti niputettu "haluttavaa" & "oikein" & "laillista" & "avioliitto" -käsitteet yhteen. Erittelynhaluinen mieli on tietysti tarkka. Kaikki mikä on oikein, ei ole laillista. (Argumentaatio ei käsittele sitä pitäisikö robotit ja ihmiset päästää naimisiin. Se käsittelee sitä onko robottiseksi jotain joka on eettisesti oikein.)

Argumentaatio itse asiassa lähtee siitä keskustelusta, että tuleeko ihmisten ja robottien välinen seksi olemaan oikein mitenkään relevantin yleistä. Tässä kohden uncanny valley nostetaan esiin. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen kulma, koska se tuo esille asiaan liittyvän tuplaongelman;
1: Nimittäin sen, että koska uncanny valley on ihmisen tiedetty piirre, seksi robottien kanssa koetaan helposti ällöttäväksi. Jonathan Haidtin mukaan suuri osa seksuaalisuutta koskevista normeista on sen tapaisia että kiellämme ne ikään kuin meille itsellemme vieraaksi jäävin syin. Uncanny valley muistuttaa että ihmisillä on lajityypillisiä reaktioita jotka eivät nouse suoraan mistään ideologiasta ja jota ei oikeastaan edes opeteta. Ja siksi robottiseksi todennäköisesti myös halutaan kieltää.
2: Uncanny valley vihjaa siihen, että vain melko harva ryhtyisi roboseksuaaliksi. Ja tätä kautta kieltäminen muuttuu tavallaan irrelevantiksi. Tässä ei siis oltaisi kieltämässä mitään joka koskisi kovin montaa ihmistä. Ajan voi kenties haaskata paremminkin.

Toisaalta uncanny valley iskee roboseksuaalisuusargumentaatioon yllättävän laajasti. Sillä roboseksuaalisuus yhdistetään helposti masturbaatioon. Jos on oikein - tai ainakin laillista - käyttää vibraattoria, niin robottikin on vain samanlaista teknologiaa. Kuitenkin vibraattori ei ole uncanny valleyssä. Seksirobotit taas helposti ovat. Tämä huomio tosin vie mielen erikoisille urille, nimittäin kohti pumpattavia barbaroita. Ihmiset käyttävät niitä jo nyt. Ja hyvinkin aidonnäköisiä seksinukkeja ihmisillä on jo nyt käytössä. Ne ovat taatusti uncanny valleyssa. Niiden käyttämistä pidetään perversiona, ja hyvin omituisena, kenties jopa terapiaa vaativana. Mutta koska tässä ei teknisesti ottaen vahingoiteta ketään, se silti sallitaan laillisesti. (Tosin jos seksinukke on tehty aivan jonkun oikean ihmisen näköiseksi, tilanteeseen voi tulla kovempaa paheksuntaa.)

Robottiseksiä on yritetty vastustaa sitä kautta, että jos ihmiset harrastaisivat seksiä robottejen kanssa, ihmiskunta romahtaisi. Tämä on hyvin omituinen argumentti, joka tulee vastaan hyvin monessa perversioita kieltävässä argumentaatiossa. Tämä on yleensä siitä omituisia, että oletuksena on esimerkiksi se, että kaikki tai oleellisen suuri osa olisi niin tyytymätön seksielämäänsä ihmisten kanssa, että he rynnistäisivät käyttämään robotteja. Ja että ainut mikä jarruttaa meitä on se, että robotit ovat vaikeasti hankittavia. ; Homoseksuaalisuusteemassa kyseinen argumentti on tietysti hyvin omituinen. (Minun on vaikeaa keksiä mitään sellaista joka saisi minut harrastamaan seksiä miehen kanssa.) Mutta teknologian kohdalla on teoriassa mahdollista että joskus tulevaisuudessa robotit yksinkertaisesti tekevät sen vain niin paljon paremmin. ~ Kysymyksenä onkin se, että onko lisääntyminen jonkinlainen kansalaisen velvollisuus. Nähdäkseni ihmisen tehtävänä ei ole pakkopanna ketään vaikka olisi ihmiskunnan viimeinen mies tai nainen. Raiskaus ja lapsitehtailu on raiskausta ja lapsitehtailua vaikka lajin sukupuuton edessä.

Itse asiassa voidaan sanoa että robottiperheisiin ei synny lapsia, he voivat kenties adoptoida muutoin aborttiin meneviä lapsia tai vastaavaa. Jos yhteiskunnan tilanne todella velvoittaa väkiluvun kasvamisen tukemiseen, tämänlaiset keinot voivat olla vaihtoehtoja raiskaus-lapsitehtailukulttuurille. ; Jos teknologia tuottaa hyperhyviä seksibotteja, niin miksipä ei keinohedelmöitys voisi tuottaa uusia lapsia näihin robopanoperheisiin, vaikka kaikkiin niihin!

Tästä alustuksesta voi siirtyä sitten insestiin.

Insesti on viime päivinä noussut vastaani homoseksuaalisuusargumenttiin niputettuna. Tässä ideana on ollut slippery slopesta varoittelu. Eli asenne joka kyllä jossain määrin kuvaa kohkaavia ihmismassoja, mutta joihin ei "todellisuudesta sen epä-älyllisyyden vuoksi vieraantuneen analyysiin kyvyllisen" ihmisen silmiin ole oikein mitään perusteita. Pelotellut seuraukset ovat väitettyjä eivätkä mitenkään väistämättömiä.

Argumentti on muunnos Oinosen hauveliargumentista. ; Eli jos sallimme homouden niin menemme naimisiin koirien lisäksi lähisukulaistemme kanssa. Siinä oli toki pientä viilaamista. Argumenttina nimittäin oli se, että vapaaehtoinen insesti sallittaisiin. Eli jos täysi-ikäinen mies haluaa mennä äitinsä tai sisarensa - tai veljensä tai täysi-ikäisen poikansa - kanssa naimisiin ja molemmat olisivat vapaaehtoisesti mukana, sekin pitäisi sallia koska homojen avioliitto sallitaan.

Tässä kysymyksessä robotiikka on hyvä muistuttaja. Sillä insestin kohdalla ihmisissä toimii Westermarck -efekti. Tämä johtaa siihen, että vapaaehtoinen insesti on melko marginaalista. Se siis helposti kielletään. On miltei todennäköisempää että muut kuin vapaaehtoiset syyt ajaisivat ihmisiä insestiin. Lähisukulaisten avioliitto ei ole historian varrella uusi keksintö ja se on perinteisesti liittynyt kulttuureissa vallan ja omaisuuden jakamiseen. Insestiä harrastetaan siis pelkästään rahasta. ; Homoseksuaalisuuden kohdalla kysymys on selvästi tilastollisesti yleisemmästä ilmiöstä jota ei ole perinteisesti harrastettu talouden vuoksi. Päinvastoin, verisukulaisen saaminen seuraavan sukupolven valtaistuimelle on ollut oleellinen osa hierarkista insestiavioliittojärjestelmää. Homoseksuaalisuus olisi tätä kautta hyvin huono asia "sukudynastiaseksuaalisuudelle".

Homoseksi on monista ällöttävää, mutta niin moni kokee inhottavana vanhojen ihmisten tai läskien kanssa panemisenkin. Homoseksuaalisuutta kohtaan koettu vastenmielisyys ei ole voimakkuudeltaan Westermarck -efektin vahvuinen. - Siksi esimerkiksi vankilassa jossa heteroseksiä ei ole tarjolla saa kohtuullisen monet harrastamaan homoseksiä. Kysymys on tietysti rajanvetokysymyksestä. Filosofisesti tässä kohden kysymys on siinä mikä on "oleellisesti analogista" ja mikä "oleellisesti epäanalogista". On siis rationaalista vastustaa homoseksuaalisuutta insestin kautta, mutta tällä argumentilla ei ole mitään valtaa jos haluaa pitää insestiä pahana mutta homoseksuaalisuutta ihan eri juttuna.

Toisaalta insestin kohdalla jälkeläisistä on muutakin. Nimittäin perinteisesti ihmiset ovat panostaneet jälkeläisten terveyteen yllättävän kovasti. Ihmiset kammoavat eugeniikkaa, mutta toisaalta sikiöseulonta ja vammaisuuden vuoksi tehdyt abortit ovat nykumaailmassa aivan tavallinen asia. Asia ei kenties ole teknisesti oikein, mutta se on selvästi ainakin laillista. Kysymys muuttuukin tavallaan siihen muotoon, että onko insestin kieltäminen sekin jonkinlaista abortin tapaista, jotain jossa on iso annos piiloeugeniikkaa. Ja sitten on tietysti mietittävä onko eugeniikka sittenkään niin kamalaa, vai onko insesti jotain jota vastustamme ihan muin syin. ~ Haidtin tuominen on tässä relevanttia, koska hän on kuvannut vapaaehtoista heteroseksuaalista kohtaamista jossa on käytetty ehkäisyä vasta lopuksi mainitaan että seksiä harrastavat ovat sisaruksia. ; Vaikka vammautuneita jälkeläisiä ei syntyisi, ihmiset olisivat vastahakoisia hyväksymään aktiota. Westermarck -efekti on hyvin voimakas.

Selvää on, että "jos niin" -ajattelu on oikovaa. Slipperu slope on perimmiltään syytös. Eikä edes kovin toimiva, koska tosiasiassa eettisiä ja laillisia asioita voidaan hyväksyä johonkin rajaan. Eikä se, että laki on hyväksytty jokin intressi mielessä tarkoita sitä että sen seuraukseen olisi pakko mennä.

Esimerkiksi olen Intelligent Designin kohdalla korostanut sitä, että sen kannattajat haluavat perimmillään saada kreationismin kouluun ja että Discovery Instituten toiminta tähtää Wedge -dokumentissa kirjaamiin tavoitteisiin, ateismin pois yhteiskunnasta ja taiteesta jotta kulttuuri hyväksyisi sen, että ihmiset ovat älykkäästi suunniteltuja ja tätä kautta biokoneita. - Mieleni tekisi kertoa tähän tuhat vitsiä älykkäästi suunnitelluista seksiroboteista, mutta en viitsi.

Oleellista on, että tämä perimmäinen tavoite ei estä keskustelemasta siitä onko hyvä opettaa teismiä tai evoluutiokriittisyyttä koulussa. Se on toki tarkoitettu "ensimmäiseksi askeleeksi" mutta olisi aika epädiplomaattista ja dogmaattista rajata keskustelu ja neuvottelu lähtökohtaisesti vain sen vuoksi että kannattajina on "väärät tahot joilla on väärä ideologia". Toisaalta natsisaksassa jännittävää oli se, että moniin asioihin ei tähdätty suoraan, vaan niihin enemmänkin ajauduttiin. Perimmäinen tavoite ei kenties ole niin oleellista. Kysymys on siitä että jos mennään hyväksyttävää linjaa sitä on syytä tukea. Ja jos mennään paheksuttavalle alueelle, niin sille ei tule antaa tilaa vaikka se yrittäisi kuinka rakentaa analogioita jonkin jo hyväksytyn kanssa.

Homo religiosus -ihmiskuva ja uskonnollisuuden tieteellistäminen

Usein kun esille tulee jotain Dean Hamerin jumalageenien kaltaisia konsepteja, se miellyttää kahta ihmisryhmää.
1: Ensinnä se kiinnostaa ateisteja joille on tärkeää että uskonto on redusoitavissa luontoon ; Ajatuksena on se, että vaikka uskomus itsessään on tosi, sen kohde ei välttämättä ole. Eli uskonto on reaalinen ilmiö ja ihmiset uskovat, mutta uskon kohde ei.
2: Niitä ihmisiä joista ihminen on homo religiosus, eli uskonnollisuus on ihmisenä olemisen kannalta oleellista ydinmehua.

Karkeasti sanoen uskon että uskontotutkimukset paljastavat oleellisia piirteitä. Niissä on kuitenkin aina hieman erikoisia piirteitä jotka tekevät niistä enemmän triviaaleja ratkaisuja.
1: Dean Hamerin geenikin liittyy enemmän serotoniiniin ja dopamiiniin liittyviin järjestelmiin ja se tuottaa enemmänkin sellaisa tunteita kuin itsensä unohtaminen, asioihin ja tekemieen uppoaminen ikään kuin flow -tilassa, universumin kanssa yhteydessä olemista ja mystikismiin eli avoimuuteen uskoa asioihin jotka eivät ole todistettavissa. Tämä kuvaa toki suurta osaa uskovaisia, mutta sen mukana on paljon asioita joita ei edes suoraan sanoen pidetä uskonnollisina. Lisäksi suuri osa uskovaisista ei usko tällä tavalla. Tässä kohden tilanne on sama kuin oksitosiinin liittämisessä uskonnolliseen yhteisrituaaleihin. Sinällään totta, mutta se ei redusoi uskontoa oksitosiinin saamiseen sillä oksitosiini liittyy moneen muuhunkin asiaan kuin uskontoon. Ja koska se ei redusoi uskontoa oksitosiiniin, ei ihminen myöskään ole hardwired uskonnolllisuuteen.
2: Gazzaniga yhdistää "eettiset aivot" kirjassa uskonnollisuuden ohimolohkoepilepsiaan. Tämä on jo Hameria lähempänä uskontoa. Mutta ohimolohkoepilepsia kuvaa - toki mainiosti mutta - vain joitain yksittäisiä ihmisiä, se ei auta selittämään uskontoa kovinkaan laajasti. Tämänlainen uskonnollisuus ei taatusti ole hardwired. Sen mukaan uskonto on "miltei samaa kuin aivovammaisuus".
3: Michael Persingerin "Godhelmet" oli jo hyvin lähellä. Hänen tutkimuksissaan ihmisille saatiin aikaan aaveisiin ja jumaluuksiin liittyviä kokemuksia ohjaamalla oikealla tavalla aivoihin magneettikenttä. Persingerin mukaan80% Godhelmetiä käyttävistä saa rastin vähintään yhteen ruutuun asiaan liittyvissä kysymyksissä. Tämä on jo melko mainio onnistuminen. Michael Shermer, kuuluisa skeptikko, esimerkiksi koki ruumiistairtautumiskokemuksen "Godhelmetiä" kokeillessaan. Mutta tosiasiassa se tarkoittaa että 20% ihmisistä ei saa uskonnollisia tai muunkaanlaisia henkikokemuksia edes Godhelmetin kanssa. Richard Dawkins ei esimerkiksi reagoinut "Godhelmetiin" mitenkään. Tätä ei voi kutsua "yleisinhimilliseksi" vaikka se kenties onkin hardwired. Tämän tien päässä on vain se tapa jolla vasenkätisiin suhtauduttiin ennen. Sitä pidettiin vammana joka yritettiin väkisin korjata pois. Tosin tässäkin on pieni ongelma. Pehr Granqvistin tutkimuksissa Godhelmetiä kokeiltiin siten että puolelle koehenkilöistä annettiin vain pitää kypärää päässään ilman magneettikenttää. Eroa ei syntynyt siihen että magneettikenttä oli päällä. Kysymys on luultavasti enemmänkin placebosta. Joka kertoo että ihmiset ovat suostuteltavissa uskomaan moniin asioihin pienin vihjein. Ja kertoo ehkä jotain oleellista uskonnollisuudesta. Mutta se ei sido uskonnollisuutta aivoihin sillä täsmällisyydellä mitä Godhelmetin kanssa on ajateltu. Ja lisäksi se 20% ongelma on yhä jäljellä. Uskonto ei ilmiselvästi ole niin harwired.
___3.1: Ja kyllä. Homo religiosus nimenomaan on monelle uskovaiselle tekosyy pakkokeskustella uskonnosta koska se kuvaa syvää aitoa ihmisyyttä ja heillä on perusoletus että jokainen tietää Jumalan olevan tosi. Ateismi on tämän jälkeen itsepetosta ja Jumalan vihaamista eikä teknisesti ollenkaan ateismia, jumalauskon puutetta.Homo religiosus on uskon ruoskan lempi-ideologia nykypäivänä. Koska se tekee ruoskimisesta lempeydeksi määritellyn aktion. Tässä toki ohitetaan humen giljotiini ja väitetään että yleisyys on samaa kuin "luonnollisuus eli eettisyys". Mutta harva välittää. Homo religiosus -ihmiskuva on pääasiassa uskonnollista pakkonuijimista. Kun nuijintatarve katoaa, katoaa helpo into myös tämän ihmiskuvan esilletuomiseen.
4: Sitten on sitä neuroteologiaa jossa esimerkiksi munkkien aivot yhdistetään tiettyjen aivoalueiden ärsyttämiseen. Se kuvaa varmasti oikein heidän aivotoimintansa ja selittää että uskonnollinen kokemus liittyy aivotoimintaan - luultavasti jopa redusoituu tähän ilman mitään yliluonnollisia agentteja. Mutta sekään ei sano että samojen aivoalueiden aktivointi tuottaisi uskonnollista kokemusta. Tai että tämä valmius olisi jokaisella ihmisellä, tai niin suurella valtaosalla että poikkeuksien etsiminen olisi erityisen vaikeaa. ; Ja toisaalta tässä takana on iso ongelma. Munkkien aivotoiminta on erikoisten ihmisten toimintaa ja jos niissä havaitaan eroa normaalitilaan verrattuna, se kertoo enemmän siitä miten uskontoon harjaantuminen muuntaa aivotoimintaa. Edes aivoalueen aktivoitumisen ja uskonnollisen kokemuksen syntyminen tätä kautta jokaiselle aina ei tarkoita samaa kuin uskonnollisuuden oleminen osa ihmisen oleellista elämää. Voidaan ihmisille synnyttää hallusinaatioitakin varsin konsistentisti kemiallisesti että aivoalueita ärsyttämällä tai erilaisilla valvomista ja vastaavaa sisältävilä shamanistimetodiikoilla. Eikä tämäkään silti vastaa arkikokemusta elämästä. Aivoalue jonka aktivoiminen tuottaa uskonnollisen kokemuksen ei tarkoita homo religiosusta, se  tarkoittaa sitä vasta jos tämä aivoalue aktivoituu käytännössä kaikilla ihmisillä arkielämässä ilman vuosien meditaatioharjoittelua, huumausainetta tai aivoärsytinlaitetta.

Homo religosus -ihmiskuvan kannattajat ovat useimn hieman vastahankaisia näille selitysmalleille. Vain fiksuimmat heistä - toki runsaslukuinen määrä ja kooltaan niin relevantti että ylläoleva oli syytä kirjoittaa - ymmärtävät että tehdäkseen uskosta yleisinhimillisyyttä he eivät vain voi väittää että näin on ja he ovat ymmärtäneet myös että tosiasiassa juuri tuollainen aivotoimintaan redusoiminen toimii mainiona todisteena tälle. Useimmiten homo religiosus -ideaa kannatetaan joko jumala-aistin kaltaisin teologisin konseptein, eli väittämällä että asia on niin. Tai sitten viittaamalla kulttuurievoluutioon. Tässä argumentissa on se hyvä puoli että
1: Se ei identifioidu ateisteihin kovinkaan vahvasti koska ateistit moittivat uskonnon hyötyjä. Ja on ikävää käyttää Persingeriä tai Hameria minään pohjana kun ateistit ovat käyttäneet niitä niin paljon että pitäisi aina selittää että miksi ei ole heidän puolellaan.
2: Samoin se tukee uskontoon liittyvää kulttuurievoluutioajattelua jossa kristinuskon pärjääminen tieteessä ja muussa osoittaa sen olevan muita parempi ja todempi uskonto. Että testatusti parhaasta kulttuurista on kysymys kristinuskosta. Evoluutiokonsepti solahtaakin tähän malliin hyvin. Ajattelutapa on kristityille tuttu joten heille ei tarvitse tuoda niin uutta ja erilaista mallia.

Evoluution tuominen uskontoon ei ole lähtökohtaisesti huono ajatus. (Eli se voisi olla fiksu tieteellinen ja jopa todistettu kanta. Mutta se ei vain ole.) Evoluutiopsykologialla on kenties paha maku kulttuurissa yleensä, mutta se on ihan mahdollinen malli. Ja etenkin uskonnon tukemisessa evoluutiopsykologian logiikkaa pidetään erityien järkevänä ja fiksuna monien sellaistenkin ihmisten parissa joista evoluutiopsykologia on kammottavaa. Syynä on se, että kun uskon hyötyä evoluutiolle korostetaan ei yleensä käytetä sanaa evoluuutiopsykologia. Mutta juuri siitähän siinä on kysymys. Evoluutiopsykologia taas on onnistunut esimerkiksi yhteistyön tutkimisessa mainiosti.

Ongelmana vain on se, että tosiasiassa en ole törmännyt oikeaa evoluutiotutkimusta käyttävään näkemykseen jolla uskonnon evolutiiviset hyödyt todistettaisiin. Itse asiassa tämä konsepti näyttää koostuvan pääasiassa
1: Adaptationismista jossa kaikki ihmiskulttuurin piirteet nähdään adaptiivisina. Koska uskonto on ihmisyhteisöissä näkyvä piirre, senkin on oltava adaptiivinen. Tämä logiikka ei ole pätevä muussakaan evoluutiossa. Gouldin muistutus siitä että tämänlainen logiikka on sama kuin selittäisi että ihmisillä on nenä jotta silmälasit pysyisivät niillä on hyvä muistaa. Että keksimällä ad hoc -selityksiä siitä miten jokin piirre voi olla hyödyllinen ei ole evoluutiotyötä vaan just so -tarinoiden kehittelemistä. Ja että tämä muistuttaa enemmän Kiplingin lastensatujen selityksiä siitä miten pantteri sai täplänsä kuin mitään tieteen tapaistakaan.
___1.1: Eikä edes Richard Dawkinsin kaltainen arkkiadaptationistin maineessa oleva evoluutikko sovella adaptaatiota kaikkeen. Hänkin myöntää neutraalit ominaisuudet ja pullonkaulailmiöön liittyvät haitallistenkin geenien yleistymiset. Tämä on hyvä huomata koska hän itse kannattaa sellaista teoriaa että uskonto on ekologinen loukku. Eli se on hyödyllisten asioiden sivutuotteena syntyvä ilmiö joka on ihmisille haitallista. Uskovainen on hänelle kuin yöperhonen joka lentää kynttilänliekkiin siksi että valo on koodattuna sen liikeratoihin tavalla joka hyödyttää yleensä.
2: Uskonnollinen selitys perustuu ryhmävalintaan. En pidä ryhmävalinnan logiikasta muussakaan evoluutiossa. Ja siihen on pirun hyviä syitä miksi siihen ei pidäkään uskoa. Tässäkin ryhmävalintaa tosin käytetään enemmän analogiana ja enemmänkin oletetaan että uskonto on sen piirissä hyödyllinen.
3: Usein tässä oikeasti on lähinnä salakuljetettu uskonnollisesta apologiasta muutoin tutut ajatusrakenteet kulttuurien koettelemisesta ja kutsutaan sitä evoluutioksi. Tämä on kuitenkin enemmän poliittista konservativismia kuin evoluutiota. Evoluution osaaminen on toki usein niin heikolla tolalla että ymmärrän miten väärinkäsityksiä tulee. Osa konservatiiveista oikein selittää että heidän mallinsa kuvaa evoluutiosta tuttua logiikkaa. Näiden välillä on kuitenkin aika suuri ero. Se, että allegoria siirretään toiselle nimelle on ekvivokaatio -päättelyvirhe. Tämä kenties selittää sen miksi osa evoluution uskonnollisesta hyödystä ilahduttaa niin monia ihmisiä joista evoluutiopsykologia on kammotus. Se ei nimittäin olekaan monesti evolutiivista argumentointia ollenkaan, joten samaan logiikkaan ei tarvitse törmätä. Nähdäkseni uskonnon evolutiivinen hyöty voidaan kuitenkin arvioida vain evoluution hyötyjä mitaten, joten on syytä heittää näissä tapauksissa koko evoluutio -sana romukoppaan argumentin yhteydessä.

Pahin uskonnon ja evoluution tuoma hyöty on kuitenkin erikoinen ja varsin ohitsepääsemätön. Se on oikeastaan sitä mikä jätetään sanomatta. Uskonto on nimittäin kulttuurinen piirre. Ja jos evoluution ohjelmoima syväohjaus on uskonnon selitys, niin miten se voisi tuottaa uskonnollisuuden kun evoluutio ei tähtää tulevaisuuteen? Miten tuottaa kulttuurissa hyödyttäviä piirteitä ennen kulttuurin syntyä? Tämä on melko lailla ylitsepääsemätön ongelma.
1: Paras todistus siitä miten uskonto hyödyttää ihmistä on Pascalin vaaka. Ja siinäkin oletetaan että ei ole niin että jos uskot Jumalaan joudut Helvettiin jolloin premissi kääntää kaiken ympäri. Ja sen hyöty koskee tuonpuoleista eikä kosketa evoluutiota pätkääkään. Mutta tämä oli lähinnä sivutuotteena rakentunut vinoilu - jonkinlainen välikevennys.

Omasta mielestäni uskonnollisuuteen on kuitenkin olemassa jo nyt varsin kelpo selitysmalli. Se on siitä mielenkiintoinen että se selittää samanaikaisesti miksi uskonto on yleistä ja miksi se on rakentunut alun perinkin. Sen seuraus antaa selityksen sille miksi homo religiosus -ihmiskuva on väärä. Se ei yllättäen perustu neutraaliteoriaan jossa neutraalit ja haitalliset ominaisuudet yleistyvät. Sillä en rehellisesti ottaen tiedä miten uskonnon hyödyllisyys tai haitallisuutta voidaan arvioida.
1: Oma arvioni on että se haaskaa yhteisön varoja jonka voisi käyttää johonkin mutta vahvistaa yhteistyötä jossa oma ryhmä korostuu ja viholliset epäinhimillistetään joten se on sekä haitallista, hyödyllistä että epäeettistä. Mutta tämä on tuntemus. Aivan yhtä väärä kuin se että väittäisi että uskonto on hyödyksi tai pelkätään haitaksi. En siis aja Dawkinsinkaan uskonnon vastaista mallia.

Kognitiivinen uskontotiede nimittäin on onnistunut liittämään uskonnolliset tunteet siihen että ihmisten perusskeematasolla tapahtuu sekoittumista. Esimerkiksi Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" korostaa uskonnon syntyä tavalla jossa evoluutio ei koske itse uskontoa vaan uskonto on sivutuote. Evoluutio ei koskekaan sitä että uskonto itsessään olisi hyödyllistä tai haitallista, vaan uskonto liittyy konsepteihin jotka ovat hyödyllisiä niin vahvasti että jos uskonto olisikin haitallista - mikä ei ole välttämättä totta tässä mallissa - niin ne ovat hyödyllisempiä kuin uskonto.

Tässä ytimessä on kaksi konseptia ;
1: Sosiaalisuuteen liittyvä syyllisyyden ja vastavuoroisuuden käsitteistö ja tieto siitä että toiset ihmiset eivät tiedä mitä sinä tiedät eli voit kaikesta huolimatta valehdella heille. Tämä johtaa ns. strategisen tiedon käsitteeseen. On olemassa noloja paljastuksia joita et halua kertoa läheisille ihmisille koska ne joko pettävät ryhmän tai edustavat oman identiteetin kannalta itsepetosta. Näin esimerkiksi kana minun jääkaapissa ei ole strategista tietoa mutta kana vegaanin jääkaapissa on. Boyer huomauttaa miten palvonta tulee kuvioihin vasta kun jumalalla on pääsy tähän strategiseen tietoon. Hyvitys on ikään kuin palkkiota syntisyydestä. Sosiaalinen vastavuoroisuus että valehtelu ovat molemmat evolutiivisesti edullisia ominaisuuksia, joten tämä konsepti syntyy niiden sivutuotteena. ; Tämä on erikoinen huomio koska se sitoo ihmisluonteen tutkimuksessa etiikan ja uskonnon yhteen - aivan kuten monesti korostetaankin. Mutta yhteys ei miellytä useaa. Sillä yleensä etiikka oikeutetaan uskonnolla, etiikka on ihmiselle vieras mutta uskonto on hardwired. Tässä uskonto kuitenkin selitetään etiikalla, ja etiikka on se joka on hardwired. Näin uskonto liittyy etiikkaan mutta voit varsin helposti olla eettinen olematta uskonnollinen.
2: Skeemat. Jos jokin konsepti on näiden perusskeemojen mukainen, se on hardwired. Jos se on niiden sekoitelma se on erikoinen, yllättävä ja helposti muistettava. Jos se on mielivaltainen ja satunnainen se ei ole hardwired mutta se ei myöskään jää mieleen. Tämä korostaa sitä että uskonto on helposti muistettavaa ja mielenkiintoista, mutta ei hardwired. Uskonto on opeteltava. Siksi lapset laitetaan pyhäkouluun eikä anneta olla ilman uskontoja ja vain uskota että lapsi tulee itsekseen uskoon Pyhän Hengen jumala-aistiin ihmiseen pommittaman luontaisen havaintoaineiston kautta.
+: Itse asiassa pieniä viitteitä on myös siitä että uskonto voi liittyä perheeseen. Uskonnoissa käytetään usein sukulaisuusnimiä. Pappikin on Isä, munkkitoveri on Veli ja niin edespäin. Nämä voivat varsin hyvin vedota emootioihin. Sillä sukulaisten auttaminen on geneettinen etu. Mutta ihmiset eivät tunnista toisiaan geenitestein. Näin esimerkiksi Westermarck -efekti selittää miksi insesti on valtaosalle ihmisistä vastenmielinen. Mutta se tosiasiassa laukeaa sitä kautta keiden kanssa ihminen on ollut syvässä yhteiselossa lapsena. Näin tiukoissa kommuuneissa lapset eivät koe vetoa "seurasisariinsa" vaikka biologista sukulaisuutta ei ole. Erilaisten markkerien liittyminen yhteen hyvinkin abstraktinomaisilla tasoilla on etologiassa, käyttäytymisen biologiassa, (ja kyllä, uskonto on myös suurelta osaltaan käyttäytymistä) ihan tavallista. Konrad Lorenzin muistavat tietävät että hanhet leimautuvat vaikka ihmiseen jos näkevät tämän ensimmäisenä

Näin uskallan sanoa että into redusoida uskonto tieteelisesti tutkittavaksi ilmiöksi on mukava asia - jotain jota pitääkin tehdä. Mutta sitä ei pidä tehdä niin pitkälle että uskonnosta tulee yleisinhimillinen hardwired ominaisuus. Uskonto luultavasti iskee 80% ihmisistä edes jollain tasolla. 20% ei saa siitä irti yhtään mitään. Vielä harvemmassa lienevät ne ohimolohkoepileptikot ja oikeanlaisen oksitosiini, dopamiini ja serotoniinijärjestelmät syntymälahjanaan saaneet jotka saavat uskonelämästä nauttimisen jackpotin. Esimerkiksi minä en perimmiltäni koe saavani uskonnosta mitään. Uskonto on minulle syvärakennettu piirre samalla tavalla kuin homo religiosus -ihmiskuvaa minulle puolustava kannattaa sitä että hänen hampaansa löytyvät katukiveykseltä. (Eli ei juurikaan.)

Naimisissa lasten kanssa

"Uudessa Suomessa" oli Heikki Kolehmaisen kirjoitus "Heteroavioliitto ansaitsee erityisaseman". Teksti on siitä erikoinen että se on luonteeltaan aivan ilmiselvän liberaali eikä konservatiivinen. Yleensä homoavioliittojen vastustaminen on ollut leimallisesti vain konservatiivisten tahojen peruja. Ero paistaa erityisen vahvasti esille siinä että siinä missä klassinen konservatiivi samanaikaisesti kiistää että heteronormatiivisuus olisi epätasa-arvoa että samanaikaisesti perustelee miksi heteronormatiivisuus on niin erinomaista että se ansaitsee sen privileegion jota sillä ei tietenkään ole koska se on reilu ja tasa-arvoinen. Kolehmainen taas korostaa että se on privileegio ja epätasa-arvoinen, mutta että sillä on perusteet tälle.

Kolehmaisen argumentin ydin on siinä että evoluutio on tuottanut rakkauden ja jälkeläisten tuotannon tukemaan lisääntymistä. "Perhe on vanhempien ja heidän biologisten jälkeläistensä yhteisö. Perheessä esiintyy ainakin kolmenlaista rakkautta: 1) vanhempien välinen seksuaalisväritteinen, mutta myös kumppanuutta, turvaa ja lohtua sisältävä rakkaus, 2) omaa jälkeläistä kohtaan tunnettu rakkaus ja 3) omia biologisia vanhempia kohtaan tunnettu rakkaus. Näillä kaikilla on vahva yhteys evoluutioon ja perimäämme. Vanhempia sitoo luottamus toisiinsa vanhempina - jo alun perin. Vanhempia sitoo lapseen sama side, mikä sitoo kaikki korkeammat nisäkkäät harvoihin jälkeläisiinsä ja lapsen sitoo varsinkin äitiinsä lapsuuden leimautuminen, imetys ja hälyttävän usein äidin omat voimavarat loppuun imevä huolenpito omaa jälkeläistä kohtaan. Isän evolutiivinen tehtävä on puolustaa jälkeläisiään ja perhettään ulkopuolelta tulevilta uhilta ja huolehtia toimeentulosta, mutta edellisen tehtävän on pitkälti ominut julkinen valta ja jälkimmäisen jakavat isien kanssa äidit." Homojen kohdalla tilanne on erilainen. "En vastusta homojen oikeuksia millään muotoa, vaan pidän ihmisten oikeutta olla avoimesti oma itsensä lähes pyhänä, mutta en hyväksy homoliiton tai edes yksinhuoltajuuden asettamista samanarvoiseen asemaan omia jälkeläisiä sisältävän perinteisen perheen kanssa, koska evolutiivisesti ja ihmislajin selviämisen kannalta ne eivät sitä ole."

Ensinnäkin hän korostaa lasten vaikutusta avioliitossa. Kuitenkin avioliitto on miehen ja naisen välinen konsepti. Lapset eivät ole aviossa vanhempiinsa. Eikä lapsi ole määritelmällisesti osana heteroseksuaalista perhettä. Esimerkiksi itse olen heteroliitossa vaikka meillä ei ole kakaran kakaraa. Heteroseksuaalisuus kun on enemmän kyse siitä mitä sinne pimperoon menee eikä siitä mitä sieltä tulee ulos. (Kolehmaisen luulisi tietävän tämänlaisen pienen mutta oleellisen eron. Sen pitäisi näkyä argumentaatiossa.)

Kolehmaisen argumentissa on sen verran järkeä että ihminen on lajina todellakin aivan mallityypillinen K -strategikko. Näin ollen laji huoltaa jälkeläisiään pitkän ajan sen sijaan että lisääntyisi holtittomasti. Tämä johtaa siihen että on erilaisia vaistoja jotka sitovat yhtesityöhön ja jälkeläisiin sitoutumiseen. Ja evoluutio tukee juuri tälläistä toimintaa.

Valitettavasti siinä sitten onkin sitten kaikki järki asiassa. Kolehmaisen teksti onkin kokonaisuutena jotain joka osoittautuu sitä huonommaksi mitä enemmän sitä katsoo. Kolehmaisella näyttää olevan aivan erityinen kyky ns. kategoriavirheiden tekemiseen ja ekvivokaatioon. Argumentista ei voi sanoa muuta kuin että vaikka se puhuu "evoluutiosta" on ilmiselvää että kirjoittaja ei tiedä mitä paskaakaan siitä evoluutio tarkoittaa. Jopa adaptaation määritelmä on jäänyt hänelle totaalisen vieraaksi. ; Nähdäkseni jos kirjoittaa jostain on syytä tarkistaa asioita. Eli jos kirjoittaa "evoluutiosta" pitäisi tietää mitä "evoluutio" tarkoittaa. Jos tekee asiavirheitä niin ei auta selittää että "tämä oli vain blogaus", sillä se kertoisi että kirjoittaja halveksuu blogia ja blogin lukijoita ja selittäisi että kaikkea paskaa saa suoltaa blogissa koska blogeja lukevat eivät ansaitse parempaa. Kolehmaisen pitäisikin siksi hävetä. (Ja jos hän todella on evoluution ja lajin parhautta ajattelemisen ystävä, tekisi kenties itsemurhan jotta luonnonvalinta karsisi idiotismia geenipoolistostamme.)

Ensimmäinen omituisuus on jo siinä että hän korostaa että yksinhuoltajuus ei ole oikeutettu "ykkösluokan perheeksi". Kuitenkin lapsi on biologisesti yksinhuoltajan jälkeläinen. Tässä on kuitenkin järkeä koska yksin ei jaksa. Tätä kautta voidaan rakentaa toinen teema. Nimittäin se, että niin yleiset "ei perheen kanssa olevat isät" ovat Kolehmaiskonseptissa oleellisesti huonoja "kakkosluokan vanhempia".

Toinen omituisuus on itse evoluution käsitteen olettamisessa samaksi kuin eettisyys. Jos Kolehmainen tietäisi evoluutiosta jotain hän tietäisi että esimerkiksi raiskauksia on selitetty juuri siksi että siitä on evolutiivista hyötyä raiskaajalle. (Ja kun lapsi on syntynyt, on se ollut äidinkin verisukulainen, joten tämä pirulaudan raiskausäpärä on usein ollut kannattavaa pitää hengissä.) Esimerkiksi Thornhill on viitannut siihen että raiskaus olisi ollut niiden miesten kannalta kannattavaa joilla ei muutoin ole ollut suosiota puolisorintamalla. Tässä on hyvä muistaa että tämä ei tee raiskauksesta hyväksyttävää vaan enemmänkin jotain joka on selitetty. Mutta koska raiskausteoriassa on ongelmana se, että vaikka se onkin adaptiivinen, sitä myls samaikaisesti vastustaa toinen adaptiivinen linja, nimittäin koko seksuaalivalintakorosteinen evoluutio joka seksuaalisen antagonian jylläämillä lajeilla kuten ihmisillä on hyvin voimakasta. Seksuaalivalinnan koko ideana tässä tapauksessa on se, että - etenkin K -strategikko - panostaa jälkeläisten laatuun eikä pelkästään niiden lukumäärään ja siksi puoliso valikoidaan ja juuri jonka vuoksi niitä heikompia miehiä on. Tämä ei siis ole Kolehmaiselle "niin iso synti". Kuitenkin se muistuttaa siitä että raiskauksen taakse voidaan nähdä evoluutio ja että tämä ei todellakaan tee siitä "ykkösluokan juttua".

Ensimmäinen kategoriavirhe on rakkauden ja perinnöllisen sukulaisuuden sekoittaminen yhdeksi. Evoluution kohdalla ongelmana on nimittäin se, että usein asioita ei testata suoraan. Esimerkiksi jos hän olisi lukenut evoluutikko Wilsonin "Konsilienssi" kirjaa hän tietäisi Westermarck -efektin. Hän tietäisi myös että sillä on evolutiivinen pohja joka on estänyt lähisukulaisten lisääntymistä. Käytännössä se on kuitenkin jotain joka monesti koskee muuta kuin omia sisaruksia ; Ilmiö näkyy esimerkiksi niissä oloissa joissa lapsi laitetaan avioliittoon hyvin nuorena tai jossa nuoret elävät keskenään valvotusti kommuuninomaisesti. Geenin adaptaatio tulee siitä että yksilöt kokevat vastenmielisyyttä ja varovat lähisukulaisten kanssa lisääntymistä. Mutta valitettavasti tunne syntyy siitä keiden kanssa on leikkinyt ja ollut tietyn ikäisenä joka on hyvinkin eri asia. (Lastentarhaelämä esimerkiksi voi sotkea Westermarck efektiä kuvioihin ja "eiverisukulaissisaren" kanssa ei sitten olla aikuisena koska vetoa ei tunneta.) Tämänlainen hairahtuminen on evoluution kohdalla yleistä. Se on esimerkiksi selitys sille miksi miehet kokevat vetoa pornokuviin mutta eivät jonota spermanluovutusjonoina spermapankkien äärellä. Tunne on liitoksissa mutta se ei tavallaan merkitse juuri mitään.

Tämä on selitys sille mitä isyyden erikoisnumero "Lapsen maailma (11/2012)" -lehti kertoi. Siellä oli kuvattuna kaksi perhettä. Ensimmäinen oli Osama bin Ladenin perhe, joka koostui biologisista vanhemmista. Sitä ei kuvannut rakkaus. Itse asiassa bin Laden jopa kannusti lapsiaan itsemurhaiskuihin. Välit olivat etäiset ja jopa väkivaltaiset. (Tässä ikuinen elämä paratiisissa voi ihan hyvin olla jotain joka hairahduttaa evoluutio-oletuksia ja koko elämän tuhoaminen rinnastuu aivoissa enemmänkin auton alle ryntäävän lapsen piiskaamiseen.) Toinen taas oli Harpo Marxin perhe jossa oli 4 adoptiolasta. Harpo on puhunut lapsille adoptiosta ja nämä ovat siitä tietoisia. Hän on tehnyt tämän koska asiasta valehtelu tuottaisi ongelmia. Adoptioperheet eivät ole biologisia perheitä mutta se ei estä niitä olemasta rakkausperheitä, koska biologia vääristyy tässäkin hieman "Westermarck -efektin" tapaan. Evoluutio ei ole antanut meille geenitestiaistia joten se tuottaa sitouttamistunneasiat ihan muita kautta.

Tosiasia onkin, että Kolehmainen on aivan pihalla selittäessään että heteroperhe ja biologinen vanhemmuus tarkoittaisi samaa kuin rakastaminen, rakkaus, arvostus tai muu vastaava. Biologiassa on nimittäin aina myös anomalioita. Tosiasiassa vaikka näkökyky on kiistatta adaptaatio, on sokeita ja sokeina syntyviäkin paljon. Siksipä ei pidä ihmetellä että vaikka Kolehmainen miten kuvastaa sitoutumisasioita ja rakkautta, niin tosiasiassa avioleroja tapahtuu aivan helvetisti ja niiden estäminen ja rajoittaminen lähinnä pakottaa nämä muutoin eroavat perheet elämään onnetonta ja paskaa elämää. ; Tässä kohden hänen kannattaisi kenties tutustua siihen mitä evoluutioon ja ihmisten käyttäytymiseen urallaan äärivahvasti keskittynyt Matt Ridley kertoo "Perimä" -kirjassaan ja toisessa teoksessaan "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen". Hän esimerkiksi tietäisi tämän jälkeen seksuaalisesta antagoniasta joka rakentaa kuilua sukupuolten välille ja joka selittää osaltaan osittain sitä miksi miehet ja naiset ymmärtävät vaikkapa flirtin ja seksuaalisen häirinnän usein hyvinkin eri tavoilla. (Tämäkin on sitä evoluutiota, joka tekee itse asiassa enemmänkin ymmärrettäväksi kuin ongelmia ratkaisevaksi ilmiöksi.) Samoin hän tietäisi että vaikka lapsi ja äiti jakavat geenejä, on tässä epäsymmetria koska vauvalla on enemmän omia geenejään kuin sisarensa geenejä kun taas äidille kaikilla lapsilla on saman verran äidin geenejä. Ja näin ollen lapsen ja äidin preferenssejen välillä on eroavaisuuksia. ~ Tämä muistuttaa siitä että evoluutio ei ole niin suoraviivaista kuin Kolehmainen tuntuu ajattelevan. Nimenomaan viha ja konfliktikin selittyvät nekin evoluutiolla. Osama bin Ladenin aggressio on adaptaatio samaan tapaan kuin rakkauskin. Usein tämä unohtuu, kun ihmiset keskittyvät selittämään sitä miten ihminen on joko pohjimmiltaan hyvä tai paha. Ihminen on kuitenkin enemmänkin kuin kanan paska - toiselta puolelta musta ja toiselta valkoinen. Evoluutio selittääkin lähinnä sen että miksi äidit eivät paiskaa vauvaa seinään vaikka vauva usen vaatiikin paljon ja tilastollisesti hyvin usea äiti turhautuukin tämän edessä (koska vauvan preferenssit ovat kuitenkin hieman erilaiset kuin äidillä kuten Ridley opettaa).

Lisäksi Kolehmaisen ajattelu nojaa ajatukselle että homoseksuaalisuus ei olisi evolutiivista. Tämä on toki sinänsä järkevä oletus, että maailmassa tosiaan on myös sokeita ihmisiä. (Kolehmainen siis joko tietää tai hänen pitäisi tietää että verisukulaisuus ei tarkoita rakkautta ja että näiden yhteenlinkittäminen on siksi valhetta, vääristelyä ja paskapuhetta.) Kuitenkin tosiasiassa kun luetaan vaikka sitä Ridleyn "Perimä" -kirjaa, voidaan havaita että homoseksuaalisuus onkin jotain muutakin kuin pelkkä hairahtuminen tai evoluution "etulinjalla" tapahtunut virhe. (Eli homous olisi vamma kun jokin joka normaalisti toimii menee rikki ja toimii epänormaalisti.) Esimerkiksi se voidaan sitoa naisten lisääntymiseen. Geeni joka X -kromosomissa auttaa naisten lisääntymistehoa voi tuottaa vahinkoa miehissä mutta olla kokonaisuuden kannalta adptiivinen. Mutta tässäkin on vielä hitunen rikkimenemisen fiilistä. Kolehmaisen sanomassa olisi siis hitusen järkeä.

Kunnes muistetaan mitä Ridley korostaa "jalouden alkuperä" -kirjassa korostaessaan sitä miten näennäinen suoran perimätason uhraus on usein juuri evolutiivinen etu epäsuorasti. Tai mietitään mitä sellainen evolutiivisen adaptiivisuuden arvionnin peruskonsepti kuin Hamiltonin sääntö tarkoittaa kelpoisuudelle. Ja muistetaan että juuri sen takia että ihminen on K -strategikko, Hamiltonin sääntö on erityisen relevantti. Hamiltonin sääntö nimittäin toimii erittäin usein selityksenä yhteistyölle ja altruismille. Siinä korostetaan että tosiasiassa evoluutiossa on kelpoisuuden kasvua joka ei ole suoraan sidoksissa siihen miten paljon biologisia jälkeläisiä itse tuotetaan. Esimerkiksi minun sisarellani on lapsia. Niillä pirulaisilla on tilastojen valossa samoja geenejä kuin itselläni. Ne ovat siis jotain jotka periaatteessa nimenomaan ja juuri kasvattavat minun kelpoisuuttani vaikka minä en hoida niitä sekuntiakaan enkä valvo öitä tai vaihda heille vaippoja. ; Näin ollen jos sisareni kuolisi ja eläisimme heimo-olosuhteissa K -strategisena eläimenä minun kannattaisi hoitaa sisareni lapsia koska niiden tukeminen ajaisi omaa kelpoisuuttani. Ja tämä taas on suunta adoption suuntaan.

Ja mikä parasta, tämä voidaan sitoa homoseksuaalisuuteen. Sillä ennen ihmisiä on kuollut enemmän. Tämä tarkoittaa muutamaa asiaa. Ensinnäkin sitä että lapsikuolleisuus on ollut suurempaa. Tällöin synnyttäminen on ollut panos joka voi mennä hukkaan. Tämä ei toki poista lisääntymisen kelpoisusuetua, mutta oleellista onkin se, että tämä tekee vaihtoehtoiset - esimerkiksi Hamiltonin säännön takaa kurkistelevan sukulaisvalinnan kautta - tapahtuvista vaihtoehdoista evolutiivisesti haluttavampia. Toisaalta lapsivuodekuolleisuus on ollut suuri joka on kasvattanut riskiä entisestään. Ja kolmanneksi : Aikuiset ovat eläneet lyhyemmän ajan joten on ollut useammin sellaisia tilanteita että lapsi on jäänyt orvoksi. Näiden huoltamatta jääminen olisi suora sukulaisvalintatappio joten niiden heitteellejätöstä huolehtiminen ja eloonjäämisen varmistaminen on ollut haluttavaa. Näin ollen on ihan oikeasti kannattavaa jos yhteisöstä pieni osa on jäänyt homoseksuaaleiksi jotka eivät lisäänny vaan ovat hoitaneet vaikka serkkujensa lapsia. (Koska serkkuja on useampia kuin sisaria, on ollut varsin todennäköistä että joku niistä on pirulauta kuollut! Tietysti sisarusten kuolemassa lapset ovat läheisempää sukua, mutta serkkujen määrät tuppaavat kasvamaan eksponentiaalisesti lapsimäärien kanssa, kun taas sisarukset kasvavat samassa luvussa vain lineaarisesti.)

Näin ollen se perimätasokin ja rakkaus voidaan sitoa homoihin. Tilanne ei siis menekään niin kuin Kolehmainen selittää. Homoissa onkin vanhempien välinen seksuaalisväritteinen kumppanuus, turva ja lohtu. On sukulaislapsiin kohdistuva huolehtiva rakkaus sekä lasten verisukulaisiinsa ja huoltajiinsa kohdistuva rakkaus jota värittää vieläpä se että heidän elämänsä kannalta heidän homokasvattajansa leimautuvat "westermarck -efektin tapaisesti" heidän aivoissaan (koska evoluutio ei ole täydellistä).

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä miltä se näissä tapauksissa aina näyttää. Eli vaikka usein selitetään että homoseksuaalisuutta voi vastustaa muutakin kuin uskonnolliselta pohjalta, niin käytännössä juuri näin ei ole. Tilanne on nimittäin karkeasti sanoen niin että ainut uskonnoton "ontologisesti naturalistinen" maailmankuvamalli vaatii evoluution. ; Alvin Plantinga onkin osuvasti kuvannut tätä tilannetta siten että naturalisteille "Evolution is only game in town". Plantinga peräti esittää että jos ei ole evoluutioteorian mukaisen mallin kannattaja on pakko olla teisti koska rationaalista ateistista vaihtoehtomallia ei ole. ; Tämä on tärkeä muistutus koska homoseksuaalisuutta eiuskonnollisesti kritisoivin mallejen taustalla käytännössä poikkeuksessa selitetään juuri kuten Kolehmainenkin, että jälkeläinen on evoluution ydin ja että siksi perhe on lisääntymisyksikkö. Niissä ei kuitenkaan mietitä mitä tarkoittaa käsite "adaptaatio", joka on evoluution ytimessä. Esimerkiksi Hamiltonin sääntö on yksi mittari jolla juuri tämä adaptiivisuus arvioidaan. "Väite että homo on rikkimennyt hetero" vähän kuten likinälöinen tai sokea on tervesilmäisen vammainen katoaa tämän huomion jälkeen syrjään. Evolutiivinen onkin jotain joka nimenomaan ei torju homoseksuaalisuutta.
1: Ihan oikeasti. Kolehmaisen pitäisi tajuta että jos hän puhuu evolutiivisuudesta, hänen tulisi selittää miksi homoseksuaalisuus on suhteellisen tasaista ja sitä ilmenee kaikissa kulttuureissa. Sokeus ja muut vammaisuudet ovat toki yleisiä, mutta niissä on tapana olla eri alueille painottuneita. Eri kansoilla on erilaisia vikoja sukurasitteena. Samalla pitäisi selittää miksi homoseksuaalisuus on tilastollisesti niin yleistä kuin se on vaikka se koskeekin lisääntymisen syvää ydintä ; Sokea lisääntyy, homo taas ei sikiä homokaverinsa kanssa vaikka kuinka lykkisi ja panisi 10 kertaa päivässä tämän kanssa. Kolehmaiselta puuttuu evolutiivista ajattelukykyä ja mietintäsilmää koska hän ei (a) automaattisesti mieti tämänlaisia (b) generoi siihen vastausta automaattisesti koska jos sellaista ei ole koko oma argumentti romahtaa eikä se ole hyväksyttävää koska tälläinen ilmiselvyys pitäisi tulla automaattisesti mieleen.

Onkin selvää että tosiasiassa tämänlaisten "vammaishomo -perhemallin" takana on vanha teoria luonnonjärjestyksestä. Tämä on teologinen, peräti keskiaikaisteologinen ja katolisteologinen näkemys. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä nykybiologian kanssa, vaikka monet ihmiset näitä konsepteja keskenään sekoittavatkin. Tämä on kuitenkin sitä että vanha teologinen malli pidetään muuttumattomana ja uudelleennimetään se samannimiseksi kuin tieteellinen evoluutiomalli. Se, että Kolehmainen ei tätä tajua johtuu siitä että hän ei osaa riittävästi ei teologiaa eikä evoluutiota. Tämä typeryys ei poista poliittis-uskonnollista juurta ja taustaa tästä perhemallista. Onkin selvää että kun hän kehuskelee kuuntelevansa myös vastapuolta, hän on napannut sieltä ideoita ja asiavirheitä osaamatta tunnistaa niitä.

Kuitenkin kaiken tämän perseilynkin jälkeen voisin ottaa Kolehmaisen tekstistä esiin niitä hyviä puolia. Itse olen vahvasti ajanut sitä että perhe ei ole lisääntymisyksikkö vaan rakkausyksikkö. Kolehmainen käyttää rakkauskonseptia ja yhteistyökonseptia järkevästi. (Hän lähinnä sitoo tämän evoluutioon virheellisesti tavalla joka on niin pseudotieteellinen että hän on virheidensä kanssa "käytännössä kreationisti joka vain ei huutele Jeesusjeesusta ja selitä että maailma on 6000 vuotta vanha." Perseily on perseilyä ja tiedevirheily tiedevirheilyä ja tiedevirheilyn objektiiviseksi kutsuminen pseudotieteilyä.) Näin ollen korostankin että pidän siitä mallista jossa perheet jaetaan ykkösluokan perheisiin ja "alempiarvoisiin perheisiin". Ja että tätä tehdään juurikin rakkauskonseptin kautta. En arvosta pätkääkään Osama bin Ladenin heteronirmatiivista perhemallia mutta Harpo Marx saa adoptioineen ansiokkuudesta kiitosta.
1: Nähdäkseni Kolehmaisen pitäisikin keskittyä sihen onnellisuustutkimuspuoleen eikä evoluutioon. Sillä näiden yhdistäminen samaksi on melkoisen huono temppu. Aristoteelisessa ja keskiaikaisteologiassa ihmisen luontainen toiminta ohjasi onnellisuuteen. Evoluution kohdalla taas on hyvä huomata, että se toki palkitsee homeostaasitilassa pysymistä, mutta kuitenkin se pohjimmiltaan kuitenkin enemmänkin välttelee kuolemaa kuin ajaa kohti onnellisuutta. Esimerkiksi kipuaisti on adaptaatio joka estää kuoleman. Evoluutio ajaa turhautumiseen ja pettymykseen ja muuhun tunneskaalastoon juuri sen takia että ne auttavat parantamaan elinolosuhteita. Evoluutio panostaa geeneihin, ja onnellisuus ei tavallaan mitenkään automaattisesti seuraa. Aristoteelisen teleologiamallin ja luonnonjärjestyksen yhdistäminen on itse asiassa juuri sitä teologisen uskontomallin siirtämistä uudelleennimeämisenä. Sellaisen pohjalta ponnistelu on siis ekvivokaatio -päättelyvirheen tekemistä. Ei tälläisiä voi arvostaa tai ottaa vakavasti. Paitsi jos on tyhmä tai ideologinen sosiopaatti tahi molempia, tämä on.

Samalla haluankin nostaa esille sen että itse asiassa myös oma perhemallini on "alempiarvoinen perhe". Ihan sen takia että meillä ei ole lapsia. Haluankin tässä yhteydessä korostaa sitä että Kolehmainen tekee vielä yhden, oleellisen, kategoriavirheen kun hän yhdistää heteroavioliiton lisääntymiseen ja lapsiin. Tosiasiassa heteroparit ovat hyvin usein juuri sellaisia kuin minun ja puolisoni välinen suhde. Se on rakkaussuhde jossa lapsia ei ole eikä tule. Siksi ykkösluokan perhemalleiksi nousevatkin ne heteroperheet joissa on omia lapsia joita rakastetaan, ne heteroperheet joissa lapsia on adoptoitu ja niitä rakasteaan sekä ne homoperheet joille on adoptoitu lapsia ja jotka rakastavat niitä. Tämä onkin korostus sille että heteroseksuaalisuus on onnellisuusperheen kannalta aivan irrelevantti ja siihen liittymätön piirre. Homous ja heterous on tässä - korostetun evolutiiviokeskeisessä mallissa - melkoisen irrelevanttia. Homoadoptioiden rajoittamista pitää siis vastustaa ja tosiasiassa heteroseksuaalisen avioliiton arvostus täytyisi romauttaa ja sitoa sen kunnioittaminen lapsiin.

Paitsi tietysti jos on kuten minä, jotka korostavat sitäkin puolta että tosiasiassa ihmisen suurin ongelma lajina on liian suuri väestönkasvu, ja että lyhytjänteinen yksilötason kelpoisuuden kehittäminen johtaa sukupuuttoon joka taas on pitkäjänteinen totaalinen kelpoisuuden romahtaminen sekä yksilö- että lajitasolla. Sen jälkeen lapsettomat perheet ovatkin jotain jota pitäisi kenties kiittää siitä että eivät aiheuta ekologista katastrofia koko lajille sen takia että haluavat levittää jotain suttuisia geenejään.

---

Alun YouTube -videossa Bundyjen perhedystopia näyttää konkreettisesti miten huoehtiminen ja rakkaus ovat hieman eri asia. Että evoluutio paottaa tuohon tasoon, ja rakkaus on tässä bonusta. Tämä muistuttanee vielä siitäkin että Kolehmainen ei tajua että adpatiivisuudessa on monia tasoja. Se, että rakkaus lisää sitoutumista ei tarkoita että kaikki sitoutuminen olisi rakkautta. Rakkauden adaptiivisuusluonne ei tarkoita että asiaa ei hoidettaisi muulla tavalla. Tämä on samantyyppinen kategoriavirheperseily kuin väittäisi että koska yleisurheilu parantaa yleiskuntoa, niin jokainen hyväkuntoinen ihminen olisi yleisurheilija. He voivat tosiassa tehdä muutakin - kuten harrastaa vaikka hyötyliikuntaa. Tämän jälkeen voi miettiä että miten monta virheellistä argumenttia yhteen blogiviestiin voidaan tiivistää ilman että sen tekijä ei ole vaaraksi ihmisen geenipoolille.

Uskovaisten itselleenrakentama psykologia -ansa.

Törmäsin mielenkiintoiseen kristillisyyden puolustamiseen. Henkilö selitti seuraavat lähtökohdat ajatuskokeessa jossa ihmisiltä kysytään erilaisia kannanottoja ; "Psykologi Jonathan Haidt on kehittänyt mielenkiintoisen testin. Minna ja Markku ovat aikuisia sisaruksia, jotka lomamatkalla haluavat kokeilla seksiä keskenään. Haidt kysyi opiskelijoilta oliko tämä oikein. Jopa rationaaliset ja uskonnottomat keksivät kaikenlaisia syitä sisaruusseksin kieltämiseen. Yleisin oli se, että sisarusten seksistä tulee vammaisia lapsia. No, entä jos molemmat käyttävät ehkäisyä? Siitä huolimatta sisarusseksiä vastustettiin. Lopulta perusteluksi riitti kehäpäätelmä; "En tiedä. En osaa selittää. Tiedän, että se on väärin"."

Perustelu on kenties mielenkiintoinen, ja Haidtkin on ihan kelpo psykologi. Mutta jos olisin uskovainen, en käyttäisi tätä perustelua missään tapauksessa. Se nimittäin vesittää pohjimmiltaan totaalisti uskovaisten perusnäkemyksen jonka mukaan uskontoa tarvitaan tekemään ihmiset eettisiksi.

On nimittäin pitkät perinteet ajatustavalle jossa etiikan nähdään olevan kulttuurin luomus. Tällöin vastaan tulee esimerkiksi uskonnollinen ajatus syntisyydestä, joka on niin suurta että ilman uskontoa yhteiskunta sortuisi arvotyhjiöön ja nihilismiin. Että ei ole etiikkaa ilman uskontoa. Tällä samalla perinteellä oli myös psykoanalyysi. Esimerkiksi Haidtin tilanteen kannalta olennainen huomio onkin se, että Freudin mukaan sisarukset tuntee vetoa ja vain yhteiskunta ja tabut estävät seksuaalisten halujen toteutumisen.

Itse asiassa psykoanalyysin vastustamisen juuret ovatkin vankasti kiertyneet insestikysymyksen ympärille. Tosin jo ennen Haidtia insestitabun eikulttuurillisuuden osoitti Westermarck. Hän näytti että insestin välttäminen on synnynnäistä eikä pelkästään kulttuurillinen konstruktio. Ihmiset välttävät seksiä niiden kanssa joiden kanssa he ovat asuneet lapsina tietyssä iässä. He peräti kokevat vastemielisyyttä tähän. Ja tämä toimii kulttuurista toiseen. Tätä ilmiötä kutsutaan Westermarck -efektiksi.

Siksi evoluutiopsykologiassa Westermarck -efekti on ollut itse asiassa olennaisen tärkeä ja vahvasti mukana. Syy, miksi insestiä pidetään pahana on itse asiassa selitetty evolutiivisesti siinä, että erilaiset vammaisuudet ovat yleisiä sisarusten parissa. Sisäsiittoisuus on uhka jälkeläisten terveydelle, joten on selvää että tähän kohdistuu suuri ja hyvin monisärmäinen valintapaineisto. Sisarusten välttäminen on ilmiselvä adaptaatio. Haidtin ehkäisykohta on sinänsä ovela lisä, mutta tässä ei tarvitse muistaa kuin se, että kondomit ja muu ehkäisy ovat olleet kuvioissa evolutiivisesti katsoen silmänräpäyksen. Samasta syystä nykymiehet ovat ekologisessa loukussa jossa he eivät jonota spermapankkiin vaan katsovat pornokuvia internetissä. Evolutiivinen muutos vaatii aikaa ja kasautumista. Ja naisen alaston ruumis on menneessä maailmassa liittynyt vahvasti lisääntymisen onnistumiseen, toisin kun virastojonotus. Evoluutio ei osaa ennakoida tämänlaisia, ja muutoksessa on aina "inertiaa" koska mutaatioita ei voi vaan kasautua ihan miten paljon tahansa..

Argumentti ei toki muutenkaan ole mainio. Kehäpäätelmää tässä ei ole, vaan ainoastaan taustan lähtökohtien havaitseminen. Samantapainen tilanne saadaan rakennettua mihin tahansa, myös uskontoon. Uskonnoissahan päädytään lopulta "Jumala sanoo niin, en osa sen paremmin perustella" -tilanteeseen. Ongelma itse asiassa tunnetaan jo Platonin ajoilta ; Euthyfronin dilemman mukaan Jumalan kohdalla joko vastataan "en osaa sen paremmin perustella" tai sitten pitää perustella jotenkin muutoin jolloin Jumlaa ei enää tarvita.

Eli kaiken kaikkiaan uskovainen joka vetoaa ylläolevaan on inhottavassa tilanteessa koska hän joko kaatuu "argumenttiketjun loppumiseen perustelemattomaan premissiin" eli kuoppaan josta hän syyttää vastustajiaan ja jota hän pitää ongelmana. (Eli jos vastapuoli on typerää ja heidän pitäisi lopettaa mielipiteensä, niin hänen on pakko tehdä itselleen sama.) Tai sitten hän tunnustaa että Jumalaa ei tarvita vaan ihmisellä on luonnollinen etiikka lajinmukaisessa käytöksessä. Ja uskonto vain mukailee näitä insestitabujen kaltaisia mieltymyksiä after the fact. Eli kun asia on vastenmielinen jo valmiiksi, uskonto vain kertoo että Jumala on samaa mieltä ja leikkii että tämä on perustelu. Vaikka se onkin oikeammin vain manipulointia ja mainosta jossa henkilöiden mielipiteitä hivelemällä heidät saadaan ostettua ideologiaan sisään.

Uusateistit sen sijaan ovat tämänlaisten tutkimusten edessä riemuissaan ; Sam Harriksen naturalistinen etiikkakäsitys (minusta jopa liioitellun naturalistisena esitetty) on jokin joka suorastaan saa empiirisen todisteen itselleen Haidtin kaltaisesta koeasetelmista. Ei tarvitse olla uskovainen ollakseen insestiä vastaan. Rationalistit ja ateistit sanovat saman. Ja tässä taustalla äänen antavat geenit, eikä mikään ideologia saa tästä mitään kultaista kruunua itselleen. So there!

---

Kuvassa karhunraudat. Perusohje on, että kun virität sellaisen, älä astu siihen itse!

Tämän unen analysointi olisi aivan liian ahdistavaa.

Näin viime yönä unta siitä että olin matkalla sotaan. Sota oli ilmeisesti sellainen vanhanaikainen. Siksipä menin sinne minun yhdellä kädellä käytettövän miekan kanssa. Olisin ottanut pikkukilpenikin, mutta annoin sen pienelle sisarelleni. Siispä olin kilpeä vailla ja menin sitten hankkimaan itselleni kilpeä. Kaupassa myytiin kuitenkin vain käyräsapeleita, eikä ollenkaan kilpiä.

Freudilaisessa tulkintakentässä ylläoleva on itse asiassa varsin alleviivattua.
1: Miekka on suorastaan kliseinen fallossymboli. On luontevaa että otan sellaisen itselleni. Kilven pyöreä muoto taas on jotain jota liitetään naisen vulvaan. On luontevaa että annan sellaisen sisarelleni. Miekan ja kilven käyttötapa taas korostaa entisestään tätä eroa. On aggressiivinen ja hyökkäävä maskuliinisuus ja passiivinen ja suojautuva naisellisuus.
2: Freudin teorian mukaan unessa nähdyt symbolit ovat tavallisia silloin kun mielessä on jotain kiusallista. Ihminen ikään kuin torjuu nämä asiat alitajuntaansa ja unessa ne putkahtavat sitten esiin symbolisina. Freudin mukaan ihmiset ovat taipuvaisia oidipuskompleksiin ja muihin insestisiin mieltymyksiin. Mutta nämä kielletään kulttuurissa, joten ne ilmenevät nimen omaan unissa. Uneni tulkinta sijoittuukin siksi hyvin kätevästi freudilaiseen tulkintaan. Jos olisin kaksintaistellut sisareni kanssa, olisi penetraatiosymboli tietysti vahvempi, joten tässä mielessä tilanteeni ei välttämättä ole "toivoton".
3: Se, että en saa kilpeä voi joko viitata turhaumaan siitä että saisin liian vähän seksiä. Tai sitten se kertoo siitä että en oikeasti halua seksiä.
4: Sapelimuotoinen ratkaisu taas voi viitata eksotiikkaan tai ulkomaailmaan. Kenties haluaisin täydentää seksuaalisuuttani ja sen toteuttamista erilaisilla tavoilla. Kenties miekkojen näkeminen tarkoittaakin sitä että haluaisin oikeasti kilven sijasta miekkaa, eli minulla olisi piileviä homoseksuaalisia mieltymyksiä. Tai sitten käyrämiekka symboloi käyrää ns. gonzo -mulkkua jolla on tietysti myyttinen maine miesten, joskaan ei välttämättä naisten, keskuudessa.

Toki pahastuisin jos näitä tulkintoja otettaisiin vakavasti. Ne tuntuvat hyvin vierailta. Mutta toisaalta juuri tämä vastenmielisyys ja irtiottaminen näyttäytyy psykoanalyysin kannattajien silmissä torjuntana : On selvää että tämänlaisia symboleja tulee esiin jos torjuminen on kovaa. Olisin siis vain painanut asiat alitajuntaan ja minun pitäisi vain tunnustaa nämä piilevät taipumukset ja tätä kautta minä sitten eheytyisin ehjäksi ja kokonaisvaltaiseksi insestiä harjoittavaksi homoksi.

Onnekseni Freudin näkemykset insestistä on osoitettu vääriksi. Kuten "Takkiraudassa" kerrotaan, Westermarck -efekti näyttää että insestin välttäminen on nimen omaan se yleensä sisäänrakennettu asia. Voinen suhtautua tämänlaisiin tulkintoihin vitsinä. Eheää minusta ei tällä saa. Mutta eipä minusta taida eheää saada tekemälläkään. Luulen että oikean tulkinnan unen sisällöstä antoi puolisoni, joka sanoi että syynä olisi liika harjoittelu. Eli jos haluaisin nähdä vähemmän unia fallossymboleista minun tulisi käyttää vähemmän esineitä jotka ovat jossain muualla symboleita.

Apinan mieli.

"There's things inside that scream and shout / And the pain still hates me / So hold me until it sleeps."
(Metallica, "Until it sleeps")

Tämä juttu on kenties hieman provokatiivinen. Olkoon, en saanut siitä vähemmän provokatiivista.

Lueskelin tänään koulussa Helsingin Sanomia. Siinä oli artikkeli siitä, kuinka miesten ostoskäyttäytymistä voi johtua menneisyydestä. Tätä oltiin perusteltu aivokuvauksilla, jossa ostohalu syntyi syvällä aivoissa ja vasta myöhemmin asiaa käsiteltiin tietoisesti. Ja että ostamisen suunnittelu vaikuttaa hormonitiloihin, ja ostamisen jälkeen voi tulla ostajan katumus. Tämän sanotaan viittaavan siihen, miten nykyisen, joskus irrationaaliseltakin vaikuttavan, käytöksen takana on evolutiivinen pohja.

Tämänkaltainen evoluutioajattelu perustuu seuraavalla järkeilylle: Mitä on hyöty:
Luonnonvalinnan tasolla hyöty on "miten selvitä hengissä", seksuaalivalinnassa "miten saada puoliso", ja niin edes päin.

Tässä vaiheessa kukaan rationaalinen ihminen ei tietenkään unohda esimerkiksi Hamiltonin sääntöä: Sen mukaan altruistinen toiminta syntyy adaptaationa, kunhan toteutuu seuraava ehto.
cost = hinta, joka jostain toiminnasta maksetaan. Esimerkiksi kuinka todennäköisesti se tappaa suorittajan verrattuna siihen mitä se olisi ennen tilannetta. (Tämä riippuu monista eigeneettisistäkin asioista: Esimerkiksi iästä. Jos eliö ei enää voisi saada jälkeläisiä, ja on jo vanha, cost, "haitta fittnessille" tuskin on mainittava. Jos geeni siis ajaa vanhaa uhrautumaan paljonkin jälkeläistensä ja näiden jälkeläisten auttamiseksi, kyseessä ei ole mikään "ongelma evoluutiolla", kuten jotkut ovat uskaltaneet ehdottaa.)
relatedness = sukulaisuussuhde, (jota voidaan arvioida melko hyvin.)
benefit = etu, joka saadaan, tässä tapauksessa sukulaisen hengissäselviäminen on jonkin verran todennäköisempää. Sosiaalinen ja auttava käytös ei vain yksinkertaisesti ole suoraan evoluutiota vastaan. (Tästä ei nyt enempää. Asia on maininnan arvoinen oikeastaan vain siksi että tätä virhettä toistetaan niin paljon että monille se on ikään kuin totuus.)

Samoin tätä näkemystä kritisoidaan usein, myös Helsingin Sanomien artikkelissa sillä, että ihmisen käyttäytyminen ei olisi geeneihin sidottua. Kuitenkin me tiedämme jalostuksen kautta että käyttäytymisominaisuuksia voidaan jalostaa. Ja ihmisilläkin on useita käyttäytymiseen ominaisuuksia, jotka ovat perinnöllisiä. Westermarck -efekti on tässä kohden suorastaan "kliseinen mallivastaus" esimerkkinä: Lähisukulaisuussuhteita on vältetty, koska sukusiitoksessa on riskejä. Ja hyvä testi on ollut valvoa keiden kanssa viettää lapsuuden. Ne ovat todennäköisesti veljiä ja sisaria. Tämä on sitten saanut erikoisia seurauksia tilanteissa, joissa lapsia on pistetty yhteen. Argumentti ei osu kunnolla sen takia, että evoluutiopsykologiassa ajatellaan että suurin osa ominaisuuksista on tälläisiä, suurelle osalle tai miltei kaikelle käyttäytymisellä on heritabiliteettia. Ja jos asiassa on (1) variaatiota, vaihtelua jolla on edes hieman (2) heritabiliteettia, eli geenit vaikuttavat siihen edes vähän (3) asiassa tapahtuu valintaa, eli käytös vaikuttaa hengissä selviämiseen, tapahtuu tässäkin evoluutiota. (Moni ajattelee että piirre voisi olla vain jotain kuten iso nenä.) Tavallisesti tätä pidetään kammottavana "geneettisenä determinisminä", mutta toisaalta myös kasvatuksen katsotaan vaikuttavan, eikä tätä pidetä "kasvatuksellisena determinisminä"; Molempien kohdalla "determinismi" on samanlaista. Ja se on itse asiassa väärin. Kuten jokainen heritabiliteetin määritelmän lukenut tietää, että geenit vaikuttavat todennäköisyyksiin, samoin kuin kasvatus. Toki minä olen melko vakuuttunut että esimerkiksi seksistä kiinnostuminen on geneettisesti ohjailtua, mutta en luota että aivan kaikki olisi geneettisesti määräytyvää. ; Testaaminen on monesti vaikeaa, kun reagointi siihen että äiti lyö voidaan aina selittää että "se on geneettisesti hyödyllinen keino oppia elämän ja maailman luonne: Jos elät sotaisessa maailmassa sinulla on väkivaltaa lapsuudessa ja jos rauhallisessa olet rauhallinen". Tämä taas ei suinkaan tee evoluutiopsykologiasta hyvää, vaan päin vastoin tälläiset joustavat kertomukset heikentävät sen tehoa. Mikä on eri asia kuin sanoa että evoluutiosta ei olisi hyötyä esimerkiksi halumme ylensyöntiin kohdalla. Nykytilaa ei olisi ennen tullut luonnossa vastaan, joten ei ihme että meillä ei ole luontaisia turvaverkkoja liikalihavuudelle, vaan taipumus lihoa. Itse uskon että osa selittyy ties millä = Käytöskokonaisuus on sattumaa, kasvatusta, kulttuuria ja geenejäkin.
1: Tosin on myönnettävä että minun vetoaa "käyttäytymis/vapaa valinta" -perustelun käytössä se, että ne toimet ovat usein jossain määrin irrationaalisia. Kuten ostokäyttäytymisen yhteydessä : Evoluutiopsykologian kannalta miehen heräteostos voi johtua siitä että kauppa eroaa luonnon esinetarjonnasta. Käytöstutkijan mielestä hän on joko yhteiskunnan aivopesemä tai tyhmä. Ja minä pidän näistä molemmista selityksistä. Niitä molempia on minusta ihmisen toiminnan selittämisessä alati aliarvostettu, kun taas järkevyyttä, älykkyyttä ja henkevyyttä on ylikorostettu. No, olipa kummallisen käytöksemme syy mikä tahansa, on helpottavaa ainakin tietää että muutkin tekevät typeriä ostoksia enkä vain minä. (Tosin minä voin kehuskella että ostelen vähän asioita, kunnes muistan että se johtuu siitä että minulla ei ole rahaa.)

Kolmas yleensä mainittu asia on tietysti "kivikauden aivot nykyihmisen ruumiissa". Tämä kohta taas liittyy olennaisesti domestikaation yhteydessä mainitsemaani yksityiskohtaan. Idea on yksinkertaisesti se, että evoluutio vaatii aikaa. Kun eläinlaji on ollut kauan vakaissa olosuhteissa, se on saavuttanut tietyn "hyvän tason" suhteessa tähän. Kun eläin siirtyy muualle, sillä säilyvät juuri nämä samat ominaisuudet. Evoluutio joutuu kehittymään uuteen ympäristöön. Aina vaikutus ei ole "letaali". Ja tämän vuoksi esimerkiksi hevosen vaistotoimintoja on hyvin ymmärrettävä sitä kautta että ne ovat olleet vapaina vaeltavia ruohonsyöjiä, joita on uhanneet monet pedot. Tietenkin moni lapsen poni ei ole petoa elämänsä aikana nähneetkään, ja ovat monta sukupolvea eläneet turvassa. Tällä on merkitystä, koska ihminen on kuitenkin melko radikaalisti muuttanut ympäristöään ja elämäntapojaa. En ollut vielä eilen metsästäjä-keräilijä. Mutta monin paikoin ruumiini on. Evoluutio ei siis "junnaa aina miljoona vuotta myöhässä", eikä se pidä muistissaan erikseen menneisyyttä. Mutta genetiikka ei muutu ihan minkälaista tahtia tahansa. Tosin tämäkin perustelu osoittaa sen verran, että mikään "kaiken tappava taikaluoti" evoluutiopsykologia ei ole: Onhan hevosillakin erilaisia domestikoituneen eläimen piirteitä. Koirasta puhumattakaan - verrattuna kiinanpalatsikoiraa suteen, erot voivat olla aika isojakin ja tämä on niin käytöksessä kuin rakenteessa. Kuitenkin kiinanpalatsikoirassakin on vielä joitain piirteitä, jotka selittyvät sen susimenneisyyden kautta. Ja näiden piirteiden selittäminen on fiksua. (Ja voidaan tehdä esimerkiksi anatomian ja genetiikan vertailua käyttäen.)

Sitä joko on evoluutiopsykologian puolella tai sitä vastaan. Tai ainakin pitäisi olla. Se milloin kannattaa ja vastustaa riippuu tilanteesta, datan analyysistä ja yleisestä selitysten laajuushakuisuudesta. Ihmisen käyttäytymisen kohdalla "yhden taikaluodin" kautta tulosta voi olla vaikeaa saada. Monien ilmiöiden sekoittumisen kautta voi saada paremman kuvan.

---

On syytä muistaa että evoluutiopsykologia ei ole normatiivinen oppi, eli oppi siitä "miten pitäisi olla", vaan se on ja pyrkii olemaan deskriptiivinen, kuvaileva "näin asiat ovat", oppi. Näiden kahden sekoittaminen keskenään ei ole merkki fiksusta aivojen prosessoinnista, pikemmin se on erään sortin varoitussignaali.

Jenkkitesti.

"That is that all contemporaries should be considered common siblings, having common parents. Strict rules are therefor drawn up to prevent the likelihood of marriage between actual biological siblings."
(Menahem Luz, "Aristotle's Criticism of Plato's koinonia of wives and its Hellenistic Development.")

Kotieläinten ja tuotantoeläinten jalostuksessa eli eläinkannan geenifrekvenssien ohjaamisen intentionaalisesti johonkin haluttuun suuntaan, on sellaista toimintaa että on hyvä pitää silmällä lisääntyvien yksilöiden keskinäistä sukulaisuutta ; Sukusiitoksen arvioinnilla on merkitystä, koska se tuo helposti esiin resessiivisiä eli väistyviä haitallisia ominaisuuksia, jonka seurauksina syntyy esimerkiksi haitallisia epämuodostumia. Tämä ilmiö on tunnettu monissa kulttuureissa, ja tämän ehkäisemiseksi ihmisissä toimii erityinen Westermarck -efekti.

Jotta jotain voidaan välttää tai lisätä, sen määrää täytyy kyetä arvioimaan jotenkin. Tähän on tietenkin jalostuksessa keksitty keinoja.

Sukulaisuussuhde eläinten (tai ihmisten) X ja Y välillä (a_XY) tarkoittaa sukulaisuudesta peräisin olevien samojen geenien todennäköinen osuutta kahdella yksilöllä.
1: Tämän arvioinnin peruslähtökohta on se, että yksilö saa ½ geeneistään kummaltakin vanhemmalta. Siksi karkeasti voidaan sanoa että tärkein sukulaisuussuhteen mittari on sukupolvien lukumäärä, joka joudutaan kulkemaan jotta päästään yhteisiin vanhempiin. Tällöin esimerkiksi vanhemmilla sukulaisuus on 0,5 ; isovanhemmilla 0,25 ja isoisovanhemmilla 0,125... tämä puolittuisi aina joka sukupolvessa. Tällä logiikalla sukulaisuussuhde olisi (½)^N, jos N tarkoittaa sukupolvien määrää.
___1.1: Tällä logiikalla esimerkiksi X:llä ja Y:llä on sama isä ja eri emä, jolloin he ovat puolisisaruksia tavalla joka on esimerkiksi sonnien jälkeläisarvostelussa tyypillinen; Tällöin verrataan lasketaan X:n sukulaisuus yhteiseen sukulaiseen ja Y:n suhde yhteiseen sukulaiseen ja kerrotaan nämä keskenään Tällöin a_XY = (½)*(½) = (½)², eli 25% geeneistä olisi yhteiseltä vanhemmilta peräisin olevia geenejä. Tähän asti homma olisi helppoa.
2: Tätä kuitenkin sotkee sukusiitos. Kun yhteisiä esivanhempia on sukusiitoksen kautta enemmän, kuin 1 vanhemmat, sukulaisuussuhde tosiasiassa kasvaa edellä mainittua suuremmaksi. Jos isäsi nai serkkunsa, olet läheisempää sukua isovanhemmillesi, koska näitä on yksinkertaisesti vähempi määrä, ja sinulla on joka tapauksessa vakiomäärä kromosomeja. Näissä tapauksissa kaikki yhteiset kantaisät ja näiden sukulaisuussuhteet lasketaan yhteen. Tämä menetelmä tunnetaan nimellä Wrightin polkukerroinmenetelmä.
3: Edellinen muuttuu todella monimutkaiseksi, jos käsiteltävänä on laaja aineisto, jossa on esimerkiksi sukusiitettyjä linjoja jotka risteävät joissain kohdissa. Laskutoimitukset sinällään ovat helppoja, mutta niitä ketjuuntuu ja kokonaisuudesta tulee tämän vuoksi raskas, koska joudut summaamaan laskutulokset joka ikisen yhteisen kantavanhemman kohdalla. (Eli mitä vähemmän "suvun sisältä ristiinnaineita" vanhempia suvussa on, sitä vähemmän laskuja tulee.) Tämän vuoksi taulukkomenetelmien käyttö apuna on hyvä konsti : Niitä käyttämällä tarpeelliset jutut voisi periaatteessa laskea käsinkin. Arviointia voisi tietenkin laiskuuden uhatessa tai tietokoneen puutteessa "oikoa" kun huomaa, että mitä kauemmas sukutaulussa siirrytään, sitä pienemmän määrän se vaikuttaa lopputulokseen, mutta tosiasiassa oikominen vääristää tulosta.

Yhteenvetona: Lähisukulaisuuden vaikutuksen määrää voidaan arvioida seuraavilla kaavoilla.
Se, mikä sukusiitosraja on haitallinen riippuu suuresti tilanteesta, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää F_X=0,1 = 10%. Jälkeläisten sukusiitosasteen voi arvioida vertaamalla aiottuja naaraan ja uroksen sukutauluja. Karkeasti voidaan sanoa että sukusiitosta voidaan estää sillä että populaatiot ovat suuria, eikä lähisukulaisia risteytetä keskenään. Populaatiota voidaan kasvattaa esimerkiksi nautojen kohdalla myös sillä että populaatioon tuodaan geenejä esimerkiksi ulkomailta.

On ehkä syytä kuitenkin vielä muistuttaa että sukulaisuussuhde on tässä kohden eri asia kuin yhteisten geenien määrä. Syynä on se, että eri yksilöillä on samoja geenejä. Toki nämäkin ovat - riippumatta siitä uskooko evoluutioteoriaan tai kreationistien perusryhmämääritelmään - peräisin sukulaisuudesta. Mutta näitä laskelmia tehdään lyhyemmältä aikaväliltä, eikä meillä ole mahdollista generoida joka ikistä elänyttä yksilöä lisäntymishistorioineen laskelmiin. Siksi geenien vertailussa saadaan paljon suurempia samanlaisuusmääriä, kuin mitä tämä arviointi antaa. Tämän vuoksi tätä voi sanoa "Jenkkitestiksi"; Koska vanhan vitsitestin mukaan jenkkiyspisteitä sai paljon jos "sukupuusi on suora", ja tämä on objektiivinen tapa arvioida juuri tätä kysymystä. Jenkkipisteitä ei saanut sillä, että suvussa oli paljon haaroja, joissa oltiin lisäännytty ihmisten kanssa. Siinä tuli pisteitä nimen omaan "suvun kautta naimisesta". Ja mitä läheisempää sukua, sitä enemmän pisteitä saa.

Muiden vapaudet.

"Niin kauan kun et vahingoita, tee mitä haluat."
("Rede", Wiccojen sääntö.)

Tässä on muistettava jälleen se, että en käsittele moraalia tai etiikkaa sellaisenaan, vaan lähinnä sitä miten se ilmenee. Tämä on siis hieman sama asia, kuin se että on eri asia tutkia tasa-arvoisuutta lainsäädännön tasapuolisuuden, sukupuolten välisten palkkaerojen, oikeusistuntojen tuomioiden vertailun tai muun vastaavan kautta ja sitten kysellä naisilta kokevatko he olevansa tasa -arvoisia vai eivätkö.

Käsittelen asiaa yleensä tästä näkökulmasta, koska muu tuntuu minusta keinotekoiselta. Jos etiikka, moraali ja muut siihen liittyvät asiat eivät ole ihmisyhteisöjen määrittelemiä toimintamalleja, niin sitten puhutaan jo sen verran erikoislaatuisista asioista, että en uskalla niihin ottaa kantaa. Tähän kohtaan voisi laittaa vaikkapa sitaatin Pat Condellilta: "And it is fun to speculate about the big guestions, like "the meaning of life", because you never know if somebody might actually come out with the answer. So far nobody has, which will explain why there is so many expert opnions of the subject."

Yleisesti normit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne tuntuvat hyviltä. Vaikka tyytyväisyys ja onnellisuus eivät ole välttämättömiä etiikan kulmakiviä, ihmiset kuitenkin tekevät sääntöjä ja elävät ikään kuin se olisi näin. Kuitenkin joskus tuntuu, että ihmiset eivät noudatakaan tunteitaan: Tutkimukset osoittavat, että ihmiset muun muassa pelkäävät erilaisuutta, "ryhmänsä ulkopuolisia" ja ovat taipuvaisia tekemään johtajan käskyjä. Zimbardon ryhmät jotka jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin sai pelottavia sävyjä vaikka ryhmät valittiin sattumalta ja tiedettiin että ollaan koetilanteessa. Nämä ovat luonnollisia tapoja, ja jos moraalisäännökset selittyvät Westermarck -efektin kohdalla -eli insestin on päätetty olevan epäeettistä koska siihen on normaalisti vastenmielisyyden tunteita- täten, luulisi että nämä osoittaisivat että etiikka ei rakennukaan tunteiden varaan. Moraali ei olisikaan silloin mikään lajinmukaisen käyttäytymisen ilmentymä.

Tässä on kuitenkin otettava huomioon pari asiaa. Nämä toki selittävät miksi esimerkiksi natsi -saksa onnistui tekemään mitä teki. Mutta yleisesti ottaen näitä vastustetaan. Tunteiden määräävään voimaan luottava voi selittää itsensä kuiville pelon kautta; Jokaisella ihmisellä on taipumus jossain suhteissa harjoittaa aggressiivisuutta, mutta he eivät halua että muilla olisi tätä vapautta. Ihminen toisin sanoen kieltää vainoamisen, ei siksi että hän ei haluaisi vainota, vaan sen takia että jos vainoamista ei kiellettäisi, häntä itseäänkin saisi vainota.

Tämän vuoksi ihmisillä on pääsääntöisesti niin, että pahoja asioita ja syntejä ovat teot, joissa yksilö rikkoo muiden oikeuksia saadakseen etua. Hyveitä ovat ryhmän mukana toimiminen ja yhteispeli - ja asiat joista saa itselle hyvää, mutta ei tuota haittaa muille, eivät ole yleisesti pahoiksi koettuja asioita.

Ja tämä rakenne selittää muun muassa sen, miksi moni kieltää itsensä kannalta vastemielisiä asioita, joka ei vaikuta muutoin hänen elämäänsä. Näin selittyy esimerkiksi etenkin dominionistisessa fundamentalismissa tyypillinen halu kieltää muilta sellaisia asioita joista ei pidä; Näin he haluavat esimerkiksi kieltää oluen myynnin tavallisissa kaupoissa, vaikka he eivät missään tapauksessa osta olutta. Samoin abortin vastustajat haluavat kieltää abortin, vaikka he eivät tee sitä vaikka se olisi kuinka sallittua. Homoseksuaalisuus pitää kieltää vaikka itse ei menisikään homoseksuaaliseen suhteeseen vaikka se on kuinka sallittua. Tämä tuntuu yleensä aika hupsulta jos ei ole heidän aatteensa edustaja.

Tämä ei pohjimmiltaan eroa rakenteellisesti hirveästi siitä, että kielletään sisarusten väliset avioliitot. Perustelunahan tässä käytetään usein jo Aristoteleeltä peräisin olevaa kannanottoa siitä että sen on oltava väärin, koska siitä syntyy usein vammaisia lapsia. Tämä on aivan totta, mutta kyseessä ei ole mikään kirous tai genetiikka. Toisaalta jos joku haluaa kieltää vammaisten lasten synnytyksen, hän saa valittamista. Sisarusten välistä avioliittokieltoa perustellaan kuitenkin juuri näin.

Nämä kielletään, koska ne ovat itsestä vastemielisiä, ja jos ne kielletään itse ei menetä mitään.

Näin meillä on muutamia normeja ("itse" tässä kohdassa on yksilö josta tulee massaa: Hän ei ole pelkkä 1 ihminen, vaan jos esimerkiksi vapaan aggression salliminen haittaa useimpia ihmisiä, he kokevat sen yksilöinä pahana ja tämä laajentuu yhteiskunnalliseksi.):
1: Asia tuntuu kaikista pahalta, ja sen kieltämisestä ei tule itselle negatiivisia tunteita kuten pelkoa joten se on kiellettävä.
2: Asiaan tuntuu hyvältä, eikä siitä ole itselle haittaa, kuten inhon tunteita, jos se sallitaan, joten se on sallittava.
3: Asia tuntuu kaikista hyvältä mutta sen salliminen kaikille tuottaa itselle ikäviä tunteita, joten se on kiellettävä.
4: Asia tuntuu kaikista pahalta mutta sen kieltäminen tuottaa itselle haittaa, joten se on sallittava.

Toisin sanoen, vaikka pinnallisesti tuntuu että normeissa ei ole tunteita mukana, ne on sieltä kuitenkin nähtävissä.

Etiikkaa? Ainakin lajinmukaista käytöstä.

"All that I'm living for / All that I'm dying for / All that I can't ignore alone at night / All that I'm wanted for / Although I wanted more / Lock the last open door - my ghosts are gaining on me."
(Evanescence, "All that I'm living for")

Televisiosta tuli mielenkiintoinen sarja nimeltä "Life on Mars." Siinä hahmo Sam Tyler vaipuu koomaan ja seikkailee menneisyydessä, ja joutuu menneisyyden poliisipiiriin, jota hallitaan aika kovaotteisesti. Poliisipäällikkönä julmisteleva juoppo Gene Hunt muun muassa pieksee kuulusteltavia jotta saisi nämä lavertelemaan tietojaan. Koko sarjan jännite perustuu enimmäkseen "sukupolvien väliseen kuiluun", jossa "menneisyyden" (tai katsantokannasta nykyisyyden) moraaliarvot asettuvat vastakkain nykyajan(tai tulevaisuuden) arvojen kanssa. Lähes koko sarjan ajan Sam Tyler yrittää muuttaa Huntia ja opettaa "edistyksellisiä metodeja", jotka tulevat olemaan myöhemmin (vai aikamatkustuksen kohdalla pitäisi kenties sanoa "tulevat olimaan"? En oikein tiedä minkälaisia aikamuotoja pitäisi soveltaa tälläiseen tilanteiseen ; "futuurin imperfektiä"?.) Hunt taas katsoo että hänhän tekee mitä vain saadakseen pidettyä kadut rauhallisina ja ihmiset turvassa. Tylerin tyyli ei ole hänestä realistinen vaan hienostelevaa ja todellisuuspakoista. Koko sarjassa oli pääasiana moraaliset erimielisyydet. Ja sen aikana näytettiin, kuinka näkemykset olivat muuttuneet ajan mittaan. Ainakin minusta tuntuu että Tyler toimi eettisemmin, kuin Hunt, ja että etiikka oli mennyt eteen päin. Joku voi tietenkin olla erimielinen. Joka tapauksessa muutos on tässä kohden varma asia. Ja se ei ole pelkkää televisiosarjan tapahtumaa.

Etiikkaa pidetään tärkeänä filosofisena asiana, koska sen avulla loppujen lopuksi voitaisiin määritellä se, miten tulisi elää. Sen tulkinnalla syntyy ratkaisut siihen, pitääkö psykoottista mutta ei rikosta vielä tehnyttä pitää pidätettynä jotta hänet ehdittäisiin pakottaa terapiaan.

Etiikan alkuperää ja luonnetta koskeva keskustelu on jatkunut vuosisatoja. Käytännössä etiikan alkuperästä ollaan kahta mieltä:
1: Etiikka on ihmisen kokemusten ja tiedon sekä päätäntävallan ulkopuolinen asia. Ihminen ei siis määrittele moraalia, hän voi vain seurata sitä. Tämä moraali on joko muuttumaton moraalilaki tai Jumalallinen käsky.
2: Etiikka on ihmisen eettinen käytösnormisto, yhteydessä moraalin kanssa. Tällöin moraali on ihmisen päättämää ja mahdollisesti kokemuspohjalta punnittua, ja se koskee siveellisiä käsityksiä, arvostuksia ja käyttäytymissääntöjä. Ihminen säätää jollain tavalla sen mikä koskee hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, ar­vokasta ja arvotonta, hyväksyttävää ja hylättävää.

Etiikan luonne on näistä irrallinen ja se tulee joko velvollisuudesta, yleisestä hyödystä tai sitten on seurattava tunteitaan. Nämä voivat olla sovellettuna siten että päätännän tekee yksilö tai monta yksilöä, jolloin velvollisuus voi olla henkilön itsensä määräämää (Nietzschen yli -ihmisyys) yhdessä päätettyä lainsäädäntöä (demokratia/lainkuuliaisuus), tai Humen mukaan yksilön tunnetta siitä mitä pitää tehdä. (Tämä ajatus on itse asiassa jopa omatunnon käsitteessä: Että vaikka kaikki naapurit tekisivät jotain ja pappi seuraa heidän esimerkkiään, sen tekeminen on väärin jos se tuntuu siltä.) Edward Wilson taas kannattaa moraalikäsitystä, joka saa sisältönsä "lajinmukaisesta käytöksestä". Osa on moraalirelativisteja, joiden mukaan ei ole lainkaan objektiivista etiikkaa, heistä etiikka on vain yksilön subjektiivinen mielipide, joka on juuri sen verran mutta ei enempää - eikä vähempää.

Lisäksi ovat nihilistit, jotka ovat sitä mieltä että moraalia ei ole lainkaan olemassa. Mutta kokolailla tässä ovat kaikki vaihtoehdot moraalin alkuperästä ja luonteesta. Sitten päästäänkin siihen "oikeutuspuoleen", eli siihen millä etiikkanäkemykselle annetaan uskottavuus.

Etiikka sidotaan tyypillisesti kahteen asiaan - vaikka tästä ei ole mitään takeita - joko Jumaluuskysymyksiin tai siihen mitä on hyvä ja onnellinen elämä. Varsinaisesti kysymys Jumalasta on kuitenkin ulkopuolinen sille, onko etiikka ihmisistä vai sen ulkopuolelta lähtöisin - tai onko sitä lainkaan olemassa.
1: Deistisissä näkemyksissähän ajatellaan että Jumala on vain rakentanut maailman, joten on aivan mahdollista että tälläinen Jumala antaa ihmisten itse päättää tai olla päättämättä etiikastaan.
2: Toisaalta taas moraalilaki voi olla olemassa ihmisestä ulkopuolisena sääntönä ilman Jumalaalkin. Tätä on perusteltu muun muassa seuraavalla argumentilla: Jos Jumalan säätämä moraali on perusteltua, sillä on jokin perustelu, joka on itsessään viisas ja voimme oikeuttaa moraalin sillä. Ja jos tätä ei ole perusteltu, se on Jumalan heitto, eikä sen seuraamiselle ole mitään syytä: Jumalan valtahan on pohjimmiltaan auktoriteettiin vetoamista eli argumentaatiovirhe, paratiisilla lupailu taas lahjontaa, Helvetillä uhkailu taas ad baculum -argumentaatiovirhe..
3: Kuitenkin säädetty moraali tuntuu monista uskomattoman paljon vahvemmalta, koska se tuntuu paremmalta oikeutukselta kuin pelkkä yhdessä sopiminen voi tehdä: Historia - ja Life on Mars - näyttävät että moraalinäkemykset muuttuvat, ja tästä seuraisi se, että eilisen pahat teot voivat olla huomenna hyviä. Ja että natsien toiminta on kulttuuriin sidottua toimintaa, ja siksi se oli sinä aikana eettisesti oikein.
4: Kuitenkin pysyviin moraalilakeihin uskovilla on ongelmana se, että näitä objektiivisia muuttumattomia moraalilakeja on niin paljon, että niistä valitseminen on mielipidekysymys: Islamin, kristinuskon vai hindulaisuuden opit? On kuitenkin havaittavissa että tätä valintaa ei tehdä miettimällä asiaa ja valitsemalla paras, vaan uskonnot jakautuvat aina alueittain: Jos asut Islamilaisessa kulttuurissa, valitset Koraanin etiikkasi lähteeksi. Intiassa taas olet hindu. "Maassa maan tavalla" toteutuu siis siitä huolimatta, että moraali nähdään ihmisestä ja kulttuurista riippumattomana. (Natsitkin perustelivat juutalaisvainoaan. He seurasivat omaa logiikkaansa, ja on aika erikoista vain sanoa että se olisi automaattisesti väärin.) Ne ehkä ovatkin, mutta niiden valinta ei selvästi sitä ole. Lisää päänvaivaa asiaan tuottaa tietenkin se, että näyttää siltä että uskonto paitsi säätää ihmisten moraalia, on myös toisin päin: Ihmiset säätävät sitä minkälaisia sääntöjä uskonto saa antaa ilman että uskovaiset kaikkoavat. Tämä näkyy erityisen voimakkaasti nyt vellovassa naispappeusasiassa. Ihmiset haluavat - molemmin puolin - vaikuttaa siihen, minkälaisia arvoja uskonto esittää. Samoin ihmiset kritisoivat erilaisia kultteja, koska nämä esittävät sellaisia moraalisia sääntöjä jotka tuntuvat ulkopuolisista epäoikeudenmukaisilta. Uskonnot instituutioina ovat tuhoutuneet ihmisten mieltymysten mukaan ja uskonnot ovat aina joutuneet myös joustamaan tämän asian edessä. Siksi vaikka olisikin jokin ylempi moraali, näyttää siltä että ihmiset joka tapauksessa seuraavat sitä mikä heistä itsestään tuntuu hyvältä.

Yleensä ihmisillä on melko voimakas näkemys siitä, kumpi on oikeassa. Moni ajattelee että tarvitaan ihmisistä riippumaton sääntö, tai muutoin se ei voisi toimia koska se olisi subjektiivista, mielipiteistä riippumatta. Se ei olisi rationaalista vaan mielivaltaista - tai intersubjektiivisuuden eli useiden ihmisten yhdessä päättämänä massan voimaan perustuvaa. (Toisaalta demokratiahan toimii juuri samalla periaatteella, joten tämän pitäisi olla suora kannanotto intersubjektiivisuuteen yleisesti. Eihän hallitusta voida johtaa subjektiivisesti, sehän ei olisi rationaalista vaan mielivaltaista ja massan voimaan nojaavaa.) Toisaalta taas toiset vihjaavat siihen, että jos etiikka ei ole ihmisten väliseen suhteisiin perustuvaa kulttuurillista "hyvää tapaa toimia", niin mitä ihmettä se sitten muka on - ja pyytää hieman mielipiteistä riippumattomia perusteluja sille että tämä muu on todellakin jotakin muutakin kuin henkilön oma subjektiivinen viehtymys esimerkiksi jonkun uskonnon säätämiin normeihin. (Esimerkiksi Kristityn kokema syvä rakkaus, subjektiivinen tunne, uskontoonsa on selviö, kaikki muu on se, mistä käydään keskustelua. Eihän tunnetta voida oikeuttaa vain siksi että se on joillakuilla vahva.)

Kumpaakaan näkemystä ei kuitenkaan voida täysin perustella. Ne ajautuvat aina siihen, että siitä miten asiat ovat pitäisi jotenkin johtaa se miten niiden pitäisi olla. Ne ovat kuitenkin muutoin loogisesti koherentteja. Niiden valinta vain tapahtuu perustelematta.

Kuitenkin onneksi on havaittavissa selvä asia: On oikeastaan aivan sama, mitä käsitystä kannatat, pidät tiettyjä asioita hyvinä ja toisia pahoina. Siksi jokaisessa maassa pidetään perheestä ja läheisistä. Jokainen haluaa ystävän. Itse asiassa tämä seikka on niin tunnettu, että eri kultit käyttävät aivopesussa menetelmää, joka ei suinkaan ole mitään kuola suussa saarnaamista, vaan joka on hienostunutta ja hienovaraista. Sama esiintyy muissakin, asiallisissa, uskonnoissa, joskin lievempänä: Käännyttämisessä on tärkeää että ei pelästytetä kohdevva. Tämän vuoksi toimivinta on se, että aluksi puhutaan niistä asioista jotka ovat kaikista mukavia ja jotka eivät satu olemaan tuon uskonnon kieltolistassa. Siksi aluksi puhutaan lempeitä perheestä, terveydestä ja mukavista asioista. Tämä ei toimi siksi että nämä olisivat se asia, jota uskonto opettaa ja jonka se tuo ihmisille, vaan sen takia että näiden asioiden arvostus on heillä jo valmiina. Ihminen rupeaa ajattelemaan, että kun ne pitävät perheestä, ne tuskin ovat mitään "kauheita kulttilaisia".

Vasta myöhemmässä vaiheessa korostetaan niitä asioita, jotka ovat juuri tuolle uskonnolle tyypillisiä. Daniel Dennett kuvaa asiaa kirjassaan "Lumous murtuu" sivulla 226 seuraavalla rabbin lainauksella:

"On sataprosenttisen osuva, että enemmistö kashrut -(kosher) lait ovat jumalallisia rituaaleja ilman järkeä. On erittäin helppoa olla murhaamatta ihmisiä. Erittäin helppoa. On hieman vaikeampaa olla varastamatta, koska siihen on toisinaan kiusaus. Niinpä tämä ei ole suurenmoinen todiste sille että uskon Jumalaan ja toteutan Hänen tahtoaan. Mutta jos Hän sanoo minulle, etten voi juoda kupillista maitokahvia lounaalla jauhelihan ja herneiden kera, kyseessä on testi. Ainoa syy siihen, että menettelen näin, on että minun on käsketty menetellä näin. Se on vaikean asian tekemistä."

Näillä uskonto eriytetään. Uskonnot seuraavat siis pikemminkin yleistä inhimillisyyttä ja eriyttävät itsensä muista uskonnoista tälläisillä testaavilla ja eriyttävillä säädöksillä, jotka ovat ikään kuin "punkkareitten niittirannekkeet" tai emo -tukka: Niillä tunnustetaan väriä, ja niiden kautta ryhmään kuuluvat tunnistavat olevansa samaa porukkaa. Kaikki ihmiset vihaavat murhaamista, kuten Rabbi vihjasikin.

Tästä päästään oikeastaan vetämään syrjään koko etiikan säätämisen ongelma: Useinhan uskontojen edustajat kritisoivat muita siitä että koska he eivät seuraa Jumalaa, he ovat moraalittomia. Heistä on pelottavaa että ainut tae sille että toinen ei murhaa heitä, on heidän omat tuntemuksensa. Minusta taas paljon suurempaa oikeutusta ei voida saada, koska ihmisillä on tapana seurata tunteitaan. He ovat vähemmän rationaalisia kuin ajatellaan - ja itse asiassa jos joku uskovainen sortuu rikokseen, muut uskovaiset ilmoittavat että syynä on se että seuraaja on vain ihminen inhimillisine tunteineen. Tunne on siksi itse asiassa aika kova vakuutus. Lisäksi, jos joku esitetty sääntö onkin "ihmisen lajinmukaista käytöstä", eli moraalilla onkin epigeneettinen sisältö, ihmiset joka tapauksessa seuraavat näitä tuntemuksiaan - ja seuraavat niitä riippumatta siitä, ovatko ne Jumalan ohjelmoimaa sisäistä omaatuntoa, tai ovatko ne sisältönä jossain uskonnossa X - tai vain seurausta siitä että olemme evoluution muokkaamia ja satumme olemaan "laumaeläimiä".

Moni varmasti pitää tätä vielä hieman perustelemattomana. Heistä esimerkiksi Kantin näkemys etiikasta on oikea; Kanthan katsoi että ihmisen eettisellä valinnalla on arvoa vain jos hän valitsee niiden kesken vapaasti. Kant oletti että ihmisellä on vapaa tahto jolla hän tekee eettiset valinnat. Kun hän samanaikaisesti uskoi kategoriseen imperatiiviin, hän itse asiassa esitti että ihmisillä ei ole sellaisia sisäänrakennettuja mekanismeja, jotka ohjaisivat hänen käytöstään niissä asioissa jotka ovat kategorisen imperatiivin mukaisia. (Muutenhan lopputulos olisi että ihminen luonnostaan seuraisi etiikkaa näiltä osin, eikä etiikalla olisi arvoa. Kant tuskin ajoi tätä asiaa.) Toisaalta myös Sigmund Freud esitti että ulkopuolinen maailma asettaa haluillemme rajoittimia, ja nämä rajoittimet olivat moraalinormiston etiikkaa koskevia väitteitä, jotka kielsivät luonnollisen halumme esimerkiksi naida äitiämme.

En ota kantaa moraalin sisältöön vaan luonteeseen. Vaan itse asiassa siihen, että kun uskovainen tai joku muu taho esittää esimerkiksi että "jos tästä luovutaan, ihmiset voisivat raiskata ja murhata mielensä mukaan", hän ei enää puhu etiikasta vaan on jo määritellyt sen. Voimme sanoa että "jos etiikka on tuota, seuraisimme sitä luonnostamme ilman että siihen tarvitaan mitään lisäkäskijää". Tämä kannanotto ei siksi riko Humen giljotiinia, jonka mukaan siitä miten asiat ovat ei voida sanoa miten niiden pitäisi olla, päättelyvirheeseen ei siis syyllistytä vaikka se pinnallisesti ajatellen voisi siltä tuntuakin. Mutta vaikka siis teen näin, enkä tee moraalin sisältökannanottoja, voin sanoa että "jos etiikka on tuota", niin Kant ja Freud ovat perusteluineen yksinkertaisesti väärässä.

Otan esimerkiksi Westermarck -efekti. Tämä on insestiä koskeva ihmiselle lajityypillinen ilmiö, joka ei riipu ympäröivästä kulttuurista. Joka ikisessä paikassa ihmiset välttävät insestiä sisarusten kesken. (Tämä voidaan perustella evoluutiolla: Sukusiitoksen tuottamat epämuodostumat ovat yleisiä. Siksi jo Aristoteles argumentoi, että insesti on väärin koska siitä syntyy usein sairaita jälkeläisiä. Muissa kulttuureissa sama on taatusti huomattu myös - täällä selitys on voinut olla vaikka Jumalan kosto ja kirous synnistä tai muuta pahuudesta. Me "länsimaiset skientistit" taas olemme taipuvaisia selittämään asiaa puhtaasti genetiikalla.) Itse asiassa koe on jo osoittanut että tämä ei ole kuitenkaan kulttuurien opettamaa, vaikka kulttuuri perusteleekin sen pahuutta ; Arthur P. Wolf teki tutkimuksen joka koski kibbutsien perinnettä, jossa lapset yhteiskasvatettiin. He siis asuivat aivan pienestä lapsesta toistensa kanssa yhdessä. Ei avioliittoja näiden kesken, eivätkä murrosikäiset kibbutsit olleet seksuaalisesti kiinnostuneita toisistaan yhteissuihkuissa - hehän olivat "ikään kuin" sisaruksia. Aivan sama huomattiin myös taiwanissa, jossa lapset pistettiin naimisiin aivan pieninä ja kasvatettiin yhdessä. Näissä heidän suhdettaan ei paheksuttu koska kyseessä oli avioliitto, eivätkä puolisot olleet oikeita sisaruksia. Silti he eivät rakastuneet toisiinsa, ja näissä suhteissa eroaminen oli paljon suurempaa, onnellisuus pienempää, seksuaalisuus pienempää ja vieraissa käyminen yleisempää kuin muissa avioitumistavoissa. (Mukaan lukien muut "pakkoavioittamisen" lajit.) Ihmisellä on siis sisäänrakennettu periaate, joka perustuu siihen että jos hän ns. "käy lapsena samalla potalla" hän ei harrasta tämän kanssa seksiä aikuisena. Tämä on siis eräänlaista "ihmisten leimautumista". (Hanhethan kiintyvät ensimmäiseen näkemäänsä liikkuvaan kohteeseen ja pitävät tätä äitinään. Tämä voi olla vaikka ilmapallo tai Konrad Lorenz. Tämä on geneettinen ominaisuus, vaikka siihen liittyy oppimista sen ensimäisen havainnon kautta.) Toisin sanoen Kant oli väärässä koska ihmisillä on emotionaalinen vastenmielisyys insestiin silloinkin kun se on vain "insestiä", jolloin kyseessä ei ole täysin vapaa valinta, vaan siihen vaikuttaa voimakkaasti emootiot. Freud taas oli väärässä kun ajatteli että yhteiskunta vaan kieltää ja tämä tuo sen syyllisyyden joka koetaan: Jos inho on vain kahlittua halua harrastaa seksiä toisen kanssa, taivanilaisten luulisi olleen onnessaan, kun tähän haluun suorastaan kannustettiin. Mutta kuten tiedämme, näin ei kuitenkaan ole.

Ehkä onkin mukavaa huomata, että vaikka etiikan alkuperästä ollaan kovasti erimielisiä ja sisällöstäkään ei saada yhteneväisyyttä aikaiseksi, ymmärrämme kuitenkin toisiamme koska meillä on inhimilliset aivot. Kun tapaamme toisen, tiedämme hänen tunteensa ja voimme suhtautua hänen emootioihinsa oikein, koska ne ovat kaikilla melko lailla samanlaisia. Maailma ei etiikan ihmeellisyydestä huolimatta ole mikään Forrest Gumpin suklaarasia jossa "ei koskaan tiedä mitä saa." Elämässä moni asia on selviö: Jos jättää syömättä, tulee pahantuuliseksi, emotionaalisilla ja muita kuuntelevilla ihmisillä on enemmän ystäviä kuin itsekkäillä. Ja vaikka meillä on valtavia erimielisyyksiä eri asioista, ja uskonnolliset vakaumuksemme eroavat toisistaan valtavasti, olemme silti pohjimmiltaan hyvin samanlaisia ; Arvostamme samoja asioita ja samoja asioita pidämme kammottavina. (Kulttuureissakin tyypillisesti erot johtuvat siitä että kaikki pitävät kunniaa, oikeudenmukaisuutta ja montaa muuta ilmiötä hyvinä - ja insestiä pahana, mutta eri kulttuureissa nämä asetetaan eri järjestykseen. Japani ei siksi ole niinkään "häpeäkulttuuri" kuin "kunniallisuutta korostava" kulttuuri eikä kristinusko niinkään "syntisyys/syyllisyyskulttuuri" kuin "armokulttuuri". Kaikki pyrkivät "vaalimaan sitä minkä hyväksi kokevat", eivätkä nämä kokemukset sitten olekaan "niin erilaisia" kuin monet haluavat esittää.)

Siksi elokuvissakin pahikset ovat aina "mielenkiintoisia" - he ovat erikoisia. Elokuvien pahathan ovat: Demonisoituja pahoja, joiden luonne on epänormaalius ja epäinhimillisyys. "He ovat meidän ja me heidän emootionaalisen ymmärtämisen ulkopuolella", psykopaattisia pahoja, jotka ovat älykkäitä mutta tunteettomia - siis patologisia ja epänormaaleja. "Me olemme heidän emotionaalisen ymmärryksemme ulkopuolella". Kaaoottisia pahoja, jotka ovat irrationaalisia. Heillä joko on tunteet tai ei ole. Pääasiassa on kuitenkin se, että he eivät toimi ennustettavasti. He ovat siis erilaisia kuin muut ihmiset. "He ovat meidän emotionaalisen ymmärryksemme ulkopuolella." Surullisia pahoja, jotka ovat puutteellisia ihmisiä. Heillä ei ole kaikki asiat ihan hyvin. Näillä on yleensä "toivoa muuttua hyviksi" -tai sitten nämä jäävät apeuteensa tai päätyvät itsemurhaan. Hyvät taas ovat joko yltiöhyviä tai sitten heidän heikkoutensa ovat tavallisia. Heillä taas on perhe -elämää ja muuta vastaavaa jota kuvataan, jotta ihmiset samaistuisivat heihin. He ovat "tavallisia", siksi he usein ovat myös vähemmän värikkäitä. Kaikesta jännittävin seikka on kuitenkin se, että Hollywood pyrkii ensi sijaisesti myymään. Se ei siksi luo arvoja, jotka olisivat riskejä. (Mistä seuraa se, että niitä haukutaan tässä alueessa jopa "hengettömiksi". Ne eivät pistä ajattelemaan koska myynnin riskittömyyden tae on se että se on "yleisinhimillinen", tarjoaa sitä mitä kaikki jo tietävät.) Silti Suomalaiset ja Kiinalaiset tunnistavat ketkä ovat tarinan sankareita ja ketkä konnia. Sitä ei tarvitse leimata ja erikseen kertoa. Ja lopussa hyvä voittaa, koska se on sitä mikä ihmisistä tuntuu reilulta.