Mekan historian tuhoamisesta

Helsingin Sanomissa kerrottiin miten Mekassa on uudelleenrakennettu ankarasti. Mekan ja Medinan kaupungeista 95% islamin varhaishistorian aikaisista rakennuksista on purettu parin vuosikymmenen aikana. Paikalle tulee pyhiinvaeltajia, pyhiinvaellus on peräti osa uskontoa. (On kieltämättä kiinnostavaa että uskontoihin liittyy tälläistä turismia. Pyhiinvaelluksia on harrastettu euroopassakin. Ja nykyaikanakin on aivan erityinen uskovaisten luokka jotka matkustelevat Israeliin.) Ihmiset tulevat uskonnollis-historiallisen taustan vuoksi mutta talousasiat painavat.

Tämä on kieltämättä hyvin ärsyttävä tilanne.

Ensimmäinen assosiaatio tulee helposti vandalismiin. Esimerkiksi ISIS on ansioitunut historiallisten rakennusten tuhoamisessa. Bamian kaupungista talebanien vuonna 2001 tuhoamat Buddha-patsaat. Ja vastaavat. Lopputuloksen kannalta asia on tietysti melkolailla sama. Kohde on tuhottu.

Minulla on ollut jopa vähän sellainen henki että kulttuurit jotka tuhoavat kulttuuriperintöä joutunevat tekemään tätä osittain siksi että he itse eivät kykene tuottamaan mitään samanlaista. Tämänlaisen muistutuksesta, etenkin vääräoppisen muistutuksesta, on tietenkin luontevaa päästä eroon ja saada tätä kautta jonkinlainen valta tämän ärsyttävän asian yli.

Siksi suhtaudunkin hyvin eri tavalla siihen että talibanit tuhosivat Buddhapatsaita kuin sitä että kun vuonna 1453 osmannit valtasivat Konstantinopolin, ja tuolloin kristillisenä kirkkona ollut Hagia Sofia korjattiin moskeijaksi. Rakennus oli päässyt hieman rapistumaan ja korjaamisen yhteydessä talon käyttötapa muuttui tavalla joka varmasti ärsytti - ja tiettävästi ärsyttää yhä - monia kristittyjä syvästi.
1: Kun minun fundamentalistiagnostikkojen armeijat valloittavat Suomen niin takaan että kaupungin kirkoista tehdään pubeja ja moskeijoista pekonipurilaispaikkoja. Mutta se, että hakkaisin rakennukset taltalla palasiksi siksi että näissä taloissa olisi jokin maaginen kristillinen voima joka olisi tuhottava hajottamalla rakennus. Jääkööt muistomerkiksi siitä että paikalla oli ennen jotain joka päihitettiin. Ja että rakennuksissa ei ole mitään sellaista uljautta joka uhmaisi peniksiämme omaa mahtiamme. Olkoon näytillä vertailupisteenä tai haasteena josta pitää parantaa.

Toki analogia ei päde täysin.

On olemassa oleellisia erojakin. Ehkä näkyvin asia on se, että ISIS ja talebanit tuhosivat vääräoppista materiaalia kun tässä on isketty omaan kulttuuriperinteeseen. Toisaalta tämä tuhoaminen on Mekan ja Medinan kohdalla tehty omistusoikeuteen viitaten. Kun maat ja rakennukset ovat omistuksessa, kyseessä on eräässä mielessä astetta enemmän vain talojen purkaminen.

Suomessakin tämänlaista asennetta on ollut paljon. Itse asiassa Suomessa rakennuskanta on jopa hämmentävän nuorta. Näin ollen emme ole niin kaukana Mekasta ja Medinasta - oikeastaan se oleellisin ero on hieman nolo. Meillä ei ole samantasoista historiallista rakennuskantaa jota säilyttää. Ei ole edes yhtään mahtiuskontoa tullut meidän Suomalaisesta hulluudesta.

On kuitenkin hyvä tiedostaa että silti asioista voidaan pahastua ja jotkut temput edellyttävät pahaa huonoa makua. Esimerkiksi Suomenlinna on Uncesco -kohde joten voidaan nähdä että se on periaatteessa jollain abstraktilla tasolla "koko ihmiskunnan omaisuutta". Sellaista ei pidä rikkoman minkään omistusoikeuden nimessä. Toisaalta Suomenlinnan vieressä oleva Vallisaari ei ole Unescon listoilla. Mutta sinnekin tornitalojen pykääminen osoittaisi huonoa makua vaikka tälläistä ylevää ja mahtipontista statusta paikalle ei olekaaan saatu.

Aleksanterin Patteri esimerkiksi edustaa Venäläistä rakentamista ja voidaan nähdä siksi jossain määrin hieman sidoksissa "Suomen vihollisiin". Silti rakennuksen purkaminen ja sen päälle "Jonkun Viitasaarelaistyylisen Sahan" perustaminen osoittaisi muuhunkin kuin kykyyn laskeskella palovakuutuksien perään.

Tervemenoa tilaisuudesta

Jos puhutaan uskontojen sosiaalisuudesta ja normeista ja käytöksestä, keskustelu menee helposti väärille raiteille. On kuitenkin tärkeämpää muistaa siitä mitä keskivertoinen julistaja tai uskostaan kertova tekee. He yleensä kutsuvat tilaisuuksiin. Tutustuminen on sitä että kohteliaasti mennään paikkaan ja kuunnellaan asioita. Ja sitten ollaan sitä mieltä mitä ollaan.

Olenkin käynyt monissa tilaisuuksissa ja jopa kreationistien luentotapahtumissa. Olen kuunnellut jutut loppuun ja ollut tiiviin erimielinen. Joskus olen jopa "liftannut" uskovaisten kyydissä pois. Joskus muulloin taas olen kävellyt kymmenen kilometriä koska en nimenomaan ole halunnut yrittää liftaamista. (Jos matka on alle 30 kilometriä, voin kävellä sen varsin mukavasti ilman etukäteissunnittelua kuten juomista ja taukopaikkasuunnittelua. Omaan rauhalliseen tahtiin joka on ~6km/h. Kyydin saisi kyllä karkeasti ottaen aina, uskovaiset tuppaavat olemaan tässä mielessä reiluja.)

Moni tietämäni skeptikko ja ateisti tekee tämänlaatuista toimintaa. Henkenä on se, että vastustajan argumentit täytyy tuntea. Omana, hieman asiattomana, perushenkenäni on se, että jos tilaisuus on vaivaannuttava niin sen parempi. Etenkin silloin olen tarkkaavaisesti kuuntelemassa jotta voin nipottaa jokaisesta mainitusta idiotismista ad infinitum. (Mielellään nimiä mainiten.) Toki skeptikoissa ja ateisteissa tuntuu olevan myös sellainen alatyyppi joka "heijaa ovilla" eikä tule sisään, mutta selittää muille että ei sinne kannata mennä kun siellä opetetaan tuollaista huuhaata. Olen heille tyypillisesti sanonut jotain sen tyylistä että "entä sitten" ja mennyt sisään joka tapauksessa.

Uskovaisilla itsellään ei tunnu olevan samanlaista kohteliaisuutta. Harhaoppiin joko ei tutustuta tai sitten lähdetään kesken pois. Tästä hyvänä esimerkkinä saakoot toimia Sue Blackmoren evoluutioaiheinen luento josta tapahtui symbolinen massapoistuminen. Poistuminen on siitä erikoinen temppu, että se on äärimmäisen epäargumentatiivinen. Se on sosiaalinen symboli. Siinä ihmiset nousevat ja ilmaisevat mielipiteensä poistumalla. Ja tässä ei selitetä miksi. Ilmoilla on pelkkä asenne, paheksunta. Tällä kertaa Blackmore synnytti pahaa mieltä erityisesti islamilaisissa, joilla on erikoisia teorioita sikiöistä. Koska Muhammad on maininnut sikiöistä "Koraanissa", islamilaiset kokivat että heitä kutsuttiin ignoranteiksi kun embryologiaa esiteltiin.

Ja tämä nähdkseni erottaa suuren osan niistä julistajista vaikka keskiarvoskeptikosta.
* Kun skeptikko nipottaa ja piinaa virheistä ikuisesti, se on kuitenkin keskustelullista kiusaamista. Se on vittupäisyyttä mutta argumentatiivista vittupäisyyttä. Se on tavallaan sitä mitä monien sarjojen huumejengiläiset tekevät kun jonkun ampuminen "ei ole mitään henkilökohtaista" koska se on "vain bisnestä".
* Uskovaisille taas kaikki on sosiaalista. Kreationistien luennoissakin tärkeintä näyttää olevan sosiaalisuus. (Joka on joskus hyväkin. Olen esimerkiksi syönyt hernekeittoa "Matti Leisolan piikkiin", mikä oli varsin reilua häneltä. Hernekeitossa oli kuitenkin virallisesti ja ennaltailmoitetusti hintalappu ja kaikkea.) Poistuminen on vahva sosiaalinen signaali, joka iskee ihmiseen mutta ei asiaan.

Massahenkisyyden ideana onkin juuri se, että kreationisti usein iskee asian kautta ihmiseen. Evoluutiossakin epätotuuden lisäksi merkittävää on se, että saadaan sanoa että evoluutiouskon mukaan toimivat ihmiset olisivat moraalittomia ja pahoja.

Väärin marttyroitu ; Profeetan myrkyttyminen

"Takkiraudassa" otettiin esille kaksi myrkytyskuolemaa, Buddhan ja Muhammadin. Tekstin idea oli olla maailmankuvia valottava. Buddhan reaktio oli lempeä kuten uskontonsa. Muhammad haki kostoa kuten uskontonsa.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.

Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.

Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"

Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.

Muhammadin tai Buddhan erityisasema tuskin muuttuu miksikään buddhalaisten tai islaminuskoisten mielessä sillä että he kuolivat myrkkyyn. Myrkky on tässä mielessä tärkeä Tosi Uskovan merkki vain kristittyjen piirissä. - Vain kristitty voi arvostaa marttyyriyttä ja uskovan kuolemaa todella hirvittävästi, mutta sanoa sitten muiden marttyyrien kohdalla että marttyyrit osoittivat kuolevaisuutensa ihan väärällä metodologialla. Heille minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Paavali kuoli ristillä ja että sellainen nyt vaan on täysin väärin marttyroiduttu. Obviously.

Pieni ajatus ; Miksei ole "Piirrä Jeesus" -päivää?

Islamissa on Muhammadinpiirtokielto. Tämä on provosoinut sellaisia päiviä kuin "Piirrä Muhammad" -päivä. Ja mitä pahemmin islamilainen maailma provosoituu, sitä varmemmin löytyy joku joka piirtää Muhammadin juuri tämän vuoksi. Kristinuskollakin on monia normeja. Ensimmäinen mieleentuleva seikka "uskiksesta" onkin juuri erilaiset kiellot ja tabut. Kristityt ovat myös kuvakieltoinen uskonto. Indoeurooppalaisessa vaikutuspiirissä onkin monesti niin, että ei olla kovin kuvakeskeisiä. Tässä on luontevaa tehdä kirjauskontoja, ja vältetään tai vähennetään erilaisia idoleja ja jumalankuvia.

Kristityillä kuvakielto ei ole samaa kaliberia, kuin islamissa. Itse asiassa muistan kuinka joulun aikaan uskovaiset ovat pettyneitä jos ihmiset piirtävät joulupukkeja. Pitäisi muistaa Joulun aito ja alkuperäinen sanoma. (Ja ei, mistään keisarinpalvonnasta tai muusta pakanajuhlasta ei ole kysymys.) Kristityt toivovat että ihmiset piirtävät Jeesusta. Tästä syntyy varsin erikoinen kontrasti. Muhammadia ei saa piirtää, mutta Jeesus miltei pitää. Jos piirrät Muhammadin, se loukkaa. Jos et piirrä Jeesusta, raavit kristittyjen herkkiä tunteita. On selvää että kuvakielto sopii sekulaariin kulttuuriin paremmin. (Monet muut islamilaiset käytänteet ovat sitten ihan oma lukunsa.) Tätä erikoisuutta lisää se, että islaminuskossa Muhammad on profeetta. Kristinuskon Jeesus taas on montaa astetta enemmän. Hän on itse lihaksi tullut Jumala. (ja Jumalan Poika samalla.) Jumalisuus on Jeesuksella aivan eri tasolla.

Siksi jos piirrät iloisen Muhammadin menemässä vuorelle, syyllistyt kuvainraastoon. Vaikka kuvassa ei olisi mitään loukkaavaa. Sen konteksti olisi periaatteessa arvostava. Eikä siinä olisi mitään Seppo Lehtomaista sian päälle paskomista. Tämänlainen kuva vain loukkaisi kuvaamiskieltoa. Eikä tätä loukkausta voitaisi paikata edes sillä että pistettäisiin ilmoille video jossa Muhammad piirtää Seppo Lehdon. Tai minut. Tai sian. En tiedä millä saisi anteeksi sen, että piirtäisi vasemmalla olevan kuvan ja väittäisi että kuvan mies on Muhammad. Siksi minä en edes uskalla väittää. Implikoin jotain rivien välistä. Jotain epämääräistä. Joka ei ehdottomasti ole riittävän vihjaavaa ollakseen pätevää oikeudessa. Kaiken tämän vastuuvapauslausekkeen laitan tähän. Tämä on kenties häiriintynyttä, mutta tämä on reaktio islamiin.

Mutta jos päädyn toiseen lopputulokseen ja piirrän jotain hieman häiriintynyttä. Ja kutsun sitä Jeesukseksi, tuoksi kristinuskon suuremmoiseksi pelastuszombieksi. Jos sen teen ja heitän sen papille päin naamaa, niin sitä pidetään henkisyyden osoituksena. Sitä pidetään teologisesti tärkeänä. Kenties se laitetaan jopa seinälle. Tuonlaista pidettäisiin jopa osana aivan normaalia jumalanpalvelustoimintaa ja itseilmaisua. Kenties opettaja jopa kannustaa piirtämään toisen. Sellaisen jossa itseään Jumalaa pistellään keihäillä! Tämä on kenties häiriintynyttä, mutta tämä on kristinuskoa. Ja tämänlainen tuskin provosoi tekemään Jeesuspiirroskampanjoita. Kristittyjä loukatakseen joutuu polttamaan "Raamattuja".

On hyvä muistaa, että kristilliseenkään ikonoklasmiin ihmisiä ei innosta fatwakateus, eli ajatus siitä että kristittyjä kiusataan koska islamilaiset ovat häijyjä. Kaikessa tässä kuvainraastossa oppina onkin se, että provokaatiolla on tärkeä suhde sensuuriin. Ja sensuuri syntyy erilaisista tabuista. Sekularismi, noin ylipäätään, taas siivoaa yhteiskuntaa hyvinkin laajasti julkisista uskonteoista. Itse, joka vastustan osallistuttamista - eli sitä että olisi pakko olla kiinnostunut ja osallistua jonkun toisen uskonnäkemyksiin - mutta joka ei ole sekularisti - ainakaan sanan vahvimmassa ja varsinaisessa mielessä - en voi kuin miettiä, että jos sekulaari yhteiskunta todella saataisiin syntymään, niin kuinka pian ihmiset olisivat kadulla mielenosoituksellisesti laulamassa "Suvivirttä"? Luultavasti aika pian. Kenties olisin itsekin laulamassa. Nykyisessä osallistuttamiskulttuurissa jossa osallistuttamista kutsutaan "kohteliaisuudeksi" niin että ilmiötä voisi kutsua "pakotetuksi kohteliaisuudeksi", en laula tätä laulua ja syö niitä leipiä (tai juo viinejä sen puoleen). Nyt oma suosikkini on kuitenkin mukaelma virrestä nro 78. "Vieraalla maalla kaukana / On Retu Kivinen / Sen koloon kerran iskettiin / puristin muotoinen."

Uskonveljien eri asioiden "Todistamisesta"

Kävin pientä keskustelua Jeesuksesta. Itse olen historiallisen Jeesuksen kannattaja. (Eli uskon että tämänniminen saarnaajakaveri on joskus kuluttanut sandaaleja ja ollut uskonnollinen johtajahahmo.) Minua ihmetyttää vain se, miten moni tekee logiikkaloikan Jeesuksen historiallisuudesta Jeesuksen jumalallisuuteen. Minua tämä ihmetyttänee esimerkiksi siksi että uskon historialliseen Muhammadiin mutta jos joku vakavasti esittää minulle että hän oli muuta kuin hallusinoiva nomadi, eli että hän olisi jonkinlainen hengellinen profeetta jolla on suora yhteys Jumalaan, niin hymähdän. Jeesuksen kohdalla tätä loikkaa on vaikeampi nähdä koska kulttuurimme on kristillinen. Islamilaisissa kulttuureissa Muhammad on kritiikki -immunisoidumpi. Päättely on yksinkertaisesti non sequitur ; Annetuista premisseistä ei voida loogisesti johtaa sitä johtopäätöstä johon sen väitetään johtavan.

Kuitenkin Jeesuksen historiallisuuden kohdalla on tehtävä oleellinen huomio. Jeesuksen olemassaoloa ei ole mitenkään historiallisesti todistettu. Hänestä on viitteitä muutamassa lähteessä. Jeesushahmo on todennäköinen, mutta historiassa aito henkilön varma todistaminen vaatisi paljon enemmän. Tämä on toki helppoa unohtaa - esimerkiksi Sokrateesta on vain yksi päälähde, Platon. Ja muutama pieni maininta muutamassa näytelmässä, ja näistäkin osa on sketsimäisiä. Sokrates on historiallisesti mahdollinen, mutta tämä on kaukana Sokrateen todistamisesta. ; Jatkumo jossa todistettuja hahmoja ovat Napoleonin tai Fiore dei Liberin kaltaiset hahmot joilla on referenssiä moneen eri suuntaan, on toisessa päässä sellaisia hämärästi viitattuja hahmoja kuten Sokrates ja Jeesus.

Kuitenkin uskovaiset pitävät Jeesuksen historiallisuutta nimenomaan todistettuna. Ja kriittiset mielipiteet tästä ovat heistä automaattisen naurettavia ja ignoraatiouden osoituksia. Tämä asenne todistaa vain sen, että heillä ei ole hajuakaan historiantutkimuksesta. (Mikä ei yllätä ketään.)

Vastaava asenne on tietysti läpikattava muutenkin. "Tämä päivä" -blogissa viitattiin tuoreeseen tutkimukseen. Sen tekijät olivat kristillisiä konservatiiveja. (Kuten toisaalla on lausuttu "Texasissa tehty tutkimus, jonka on rahottanut republikaanit. Näistä on hyvät tutkimukset tehty.") Ja se tutkimus rakensi näkemyksen jonka mukaan homoseksuaalit vanhemmat heikentävät lapsen onnellisuutta. Tämänlaiset tutkimukset ovat jo perustaltaan sellaisia että ne usein tulkitaan hyvin tulkinnanvaraisesti. Oma ensivaikutelmani oli miettiä sitä, että kertooko tämä siitä että kristityt kiusaavat homoseksuaaleja. Tällöin tutkimus osoittaisi että kristityt ovat kusipäitä hyvin laajasti, niin laajasti että se heikentää erimielisten elämänlaatua. (Tämä olisi minun silmissäni nollatutkimustulos.)

Kuitenkin tutkimus oli vielä huonompi kuin normaali "tarkoitushakuinen tulkinta" joka on logiikkaloikkauksena vielä suurempi kuin loikka historiallisesta Muhammadista Jumalalliseen profeetta Muhammadiin. -Olin liian optimistinen kun luotin että tutkimus olisi tehty edes säällisesti. Tutkimuksentekijät evät olleet edes rakentanut tutkimusasetelmaa kunnolla. Tai edes välttävästi. Heidän menettelynsä on niin perusteellisen huono että sen kutsuminen paskaksi loukkaa jokaista ulostetta universumissamme syvän viiltävällä ja henkilökohtaisella tasolla. "Kyseisen tutkimuksen tutkimusmetodologia on kuitenkin pahasti virheellinen. Sen suurin ongelma on, että saadakseen tutkimukseen tarpeeksi laajaksi, tutkijat keksivät "nerokkaan" menetelmän jolla löytää riittävästi vertailukelpoisia homoseksuaalisten vanhempien kasvattamia lapsia. He määrittivät tähän ryhmään mm. kaikki joiden jommallakummalla vanhemmalla oli suhde samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, lapsen ollessa alle 18-vuotias. Tämä niputti koeryhmään merkittävän määrän rikkinäisistä avioliitoista tulleita lapsia. Verrattava ryhmä olivat ehjät heterosuhteet." Koska eroaminen ei ole koskaan onnellien tapahtuma, tässä syntyy ns. systemaattinen virhe.

Itse asiassa tämä virheellisyys on sen verran selvää (non sequitur -virhe on todella voimakas) että on ilmiselvää että tutkijoiden intressit ovat ratkaisseet. Muutenhan tutkijoiden ideologisella taustalla ei olisi merkitystä. Mutta kun pitäisi selvittää miksi tämänlaista karkeaa ja idioottitasoista töppäilyä voidaan tehdä tutkimukseksi kutsutussa toiminnassa, ideologia nousee selitysarvona arvoon arvaamattomaan. ~ Itse asiassa tutkimusasetelma on niin huono, että voidaan vakavsti sanoa että tutkijoiksi itseään kutsuvien "vähintään maisterien" kohdalla he ovat joko tietäneet tai heidän vähintään olisi pitänyt tietää tämänlaisen olevan huonoa tutkimusta. Näin tästä voidaan johtaa tutkimuseettinen kannanotto ja sanoa että tutkijat eivät täytä ns. vilpittömän mielen ehtoa. Tämänlaisen tekijöitä ei siis ole teknisesti väärin kutsua valehtelijoiksi tai huijareiksi. Eli jos valehtelua yrittää kiistää, on näin räikeissä ja ilmiselvissä tapauksissa kiistävät lausunnot vain PR -höpinää, joka tarkoittaa sitä että lausuja ei todellakaan ole valehtelija ja huijari vaan saivartelulla ja venkoilulla vastuutaan pakoileva valehtelija ja huijari.

Mutta olen odotuksissani hyvin pessimistinen. Tiedän että tämä tutkimus tulee "todistamaan" sen että homoja ei saa päästää ikinä avioon yhteiskunnallisista syistä. Tiedän että käy kuten "Tämä päivä" ennusti. "Mutta vaara on siis vältetty ja huono tiede saatu lakaistua jälleen syrjään? Valitettavasti ei. Sillä ei ole merkitystä miten puhtaaksi potaskaksi tämä tutkimus todistetaan ja miten perusteellisesti. Kreationistit ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen miten tietyt ihmiset eivät lakkaa käyttämästä perustelua joka on kerran osoitettu vääräksi ja virheelliseksi, ja tässä tulee käymään juuri niin. Tämä tutkimus tulee monelle "osoittamaan" miten vaarallisia sateenkaariperheet ovat ja sen virheellisyyttä ei tulla nielemään." Sillä tiede ja totuus ovat näille uskovaisille jotain jonka tulokset he tietävät valmiiksi, ennen tutkimusta ja muuta vastaavaa. IDiooteille totuusarvo ratkaistaan johtopäätösten oman maailmankuvan hivelemisellä. Tiede ja tutkimus ovat heille aivan vieraita konsepteja. Sillä ei ole edes väliä ollaanko tutkijoita vai ei. Sillä koulutus näyttää lähinnä tuovan heille statuksen. (Ainakaan edes alkeellista tutkimusmetodiikkaa se ei heille opeta.)

Yhtenäistävä Jumala

Päiviö Latvuksen "Ymmärryksen siivet" on antanut erikoisaseman monoteistiselle uskonnolle, joka harjoittaa tietynlaisia asenteita. Hänestä tieteen kehitys on näiden uskonnon piirteiden ansiota. Onkin mielenkiintoista rinnastaa hänen ajattelutapaansa James George Frazerin ajattelutapaan. Hän aloitti vertailevan uskontotieteen tulkintaperinteen, jossa myyttejä lähestyttiin teologisten konseptien sijasta antropologian keinoin. Hän esitti kirjassaan "The Golden Bough" että myyteillä on paljon samanlaisuuksia. Tästä hän päätteli että niillä olisi yhteinen historia.

Sekä Latvus että Frazer ovat innostaneet monia. On innostavaa tehdä loikkaus siihen, että yhteinen tarina olisi muuta kuin laajalle levinnyt tarina. Kun kaikki perinteet tuntevat samantapaisia asioita, on tarinan oltava myös totta. Fundamentalistit pitävätkin Frazerin työtä likimain samana kuin Jumalatodistuksena toimimista.

Toki Frazer voidaan tulkita paljon varovaisemminkin;
1: Tokihan jopa geneetikot myöntävät että ihmiskunta on historiansa aikana käynyt läpi pullonkaulan. Näin yhteinen historia olisi mahdollinen.
2: Yhdistäviä piirteitä saadaan muuta kautta. Ajatus iski mieleeni voimakkaasti kun luin "Tieteen Kuvalehti Historia" -lehden numeroa 10/2011. Siinä käsitellään Islamin historiaa hyvinkin tarkasti. Islamin synnyssä on havaittavissa poliittinen agenda. "Muhammad seurasi katkerana, kuinka keskinäinen kilpailu mädätti Mekkaa sisältäpäin. Kauppiaat eivät enää yhdessä puolustaneet näitä karavaaneja, joten aavikon soturiheimot hyökkäsivät yhä useammin karavaanien kimppuun ryöstäen arvokkaat kauppatavarat ja usein surmaten kauppiaat julmasti." Tämä on perusongelma, johon ratkaisu haetaan uskonnon yhdistävän voiman kautta. "Muhammad huomasi myös, että sekä juutalaisia että kristittyjä yhdisti heidän ainoalta ja kaikkivaltiaalta jumalaltaan saama pyhä kirja, kun taas arabien monijumalaisuus ja epäyhtenäinen suullinen tarinaperinne estivät heimoja lähentymästä toisiinsa." Jumalan totuudella ei ole sinällään mitään merkitystä. Yhden jumalan ja dogman alle saa hallittua ihmisiä. Tätä uskonnon kokoavaa ominaisuutta ei kieltäne kukaan. Uskovaiset kutsuvat sitä uskon yhdistäväksi ja harmonisoivaksi voimaksi joka kokoaa samanmieliset yhteen. Itse olen valmiimpi käyttämään sellaisia termejä kuin hallinta, komentelu ja vallankäyttö ja tässä puolessa useimmat uskonnottomatkin lienevät. (Kuten myös moni uskovainen.) Yhtenäistävissä kulttuureissa onkin tavallisena piirteenä joko sekularismi tai monoteismi. Rinnakkain elävät kilpailevat dogmat johtavat fragmentoitumiseen. (Mikä ei tarkoita kaaosta. Elämme Suomessa paraikaa fragmentoituneessa yhteiskunnassa, kiitos vaan!) Tämä kokoava voima johtaa itse asiassa kahteen asiaan.
___2.1: Innostava syy. Ihminen "keksii monoteismin helposti". Tarvitaan vain poliittinen pelisilmä, motivaatio hallitsemiseen ja hieman kekseliäisyyttä. Nämä eivät yleisesti ottaen ole ollut ihmislajilla harvinaisia. (Paitsi viimeinen.)
___2.2: Säilyttävä syy. Yhtenäiset kulttuurit eivät tuhoudu yhtä helposti kuin hajanaiset. Rosvot saadaan kuriin, joten pankrottia ei tule. Tämä tarkoittaa sitä että yhtenäistävät kulttuurit jäävät helpommin pyörimään maailmaan. Tämä ei tarkoita että monoteismi olisi totta, vaan pelkästään sen, että yhtenäisyys estää kriisitilanteissa tuhoutumisen. Tästä saa kuitenkin jonkin verran pohjaa uskomisen uskomiselle. (Mikä viehättää poliittismielisiä, mutta jota totuudenrakastajat karsastavat.)
3: Ihmiset elävät samankaltaisessa maailmassa. Jos ympäri maailmaa esiintyy tulvia, on aivan normaalia että niillä esiintyy tuhotulvakertomuksia. Nehän heijastavat ympäröivää maailmaa. (Nämä tarinat voivat tietysti myös levitä kosteilta alueilta kuiville). Samoin ei ole ihmeemmistä jos väkivalta ja myyttiset pedot koristavat mytologioita. Onhan pelko, väkivalta ja luonnossa esiintyvät petoeläimet tavallisia ympäri maailmaa.
4: Itse asiassa mitään kovin yhteistä historiaa ei edes tarvita. Ihmisiä kiinnostavat tietynlaiset tarinarakenteet enemmän kuin muut (ja elinpiiri vain värittää tämän yksityiskohdat). Näin ollen ei ole ihme jos eri puolilla maailmaa ilmestyy samanlaista kuvastoa. Esimerkiksi Wilsonin "Konsilienssi" -kirjassa kuvataan jumalille yhteisiä piirteitä, jotka syntyvät siten että ihmiset pitävät tämän tyyppisiä tarinoita mielenkiintoisena. Myös Pascal Boyer ajaa samaa linjaa, kuvaten sitä mikä tekee tarinoista kiinnostavia ja leviäviä, ja mitkä tarinan piirteet muuttavat siihen liittyvän käyttäytymisen uskonnolliseksi.

Näiden rinnalla yliluonnollinen kaikille yhteinen Jumala on varsin huonosti tutkittu ja todistettu. Toki Frazerin kohdalla voidaan miettiä myös kontaminaation vaikutusta. Syy näkyy hieman "Kalevalassammekin". On vaikeaa sanoa missä määrin se kuvaa todellista vanhaa suomalaista uskomusmaailmaa ; Kun antropologi lähtee tutkimaan kulttuuria, hän vie oman kulttuurinsa mukanaan. Yksijumalaisuuteen keskittynyt matkaaja voi ylitulkita tähän liittyviä piirteitä. Ja toisaalta ; Antropologi ei ole välttämättä ensimmäinen tai ainut joka kulkee. Jos yksilö pääsee jonkun kulttuurin piiriin, on mahdollista että aikaisemmin joku on kertonut tarinaa joka on sitten levinnyt ja muotoutunut. Boyer moittiikin kirjassaan "Ja ihminen loi Jumalat" eri kulttuurien tarinoiden kokoamista sellaisenaan. Hän vertaa sitä Umberto Econ "Foucaultin heilurissa" tapahtuneeseen salaliittoteoriointiin ; Tässä kirjassahan yhteyksiä löydetään koska niitä halutaan nähdä. Analogioita on aina, mutta niistä ei saisi vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.

Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne tietysti menee jos Frazer kombinoidaan Latvuksen kanssa loppuun asti, eikä vain hieman, kuten aiemmin olen tehnyt. Frazer nimittäin havaitsi että valtavassa enemmistössä ihmisillä on yksi pääjumaluus. Tämä näkyy Boyerin kirjasta "Ja ihminen loi Jumalat" Hän käyttää esimerkkinä teologisesta korrektiudesta sitä, että hindulaisuudessa on määritelty monijumalaisuus. Moni pitää kuitenkin paikallista Jumalaa isoimpana. Ja vaikka korostettaisiin brahmania, niin paikallinen Jumala on silti suosittu. Onkin herkullista miettiä ovatko kreikassa palvonnassa korostetut kaupunkijumalatkin itse asiassa "esiversioita Zeuksesta". Tästä päästään siihen että jos enemmistö kulttuureista on monoteistejä, on se, että moniteistinen kulttuuri alkaa kehittämään tiedettä jotain jota tulee suorastaan odottaa. Syynä ei ole monoteismin tehokkuus tieteessä, vaan tilastollinen todennäköisyys. (Samalla logiikalla oikeakätisyys olisi vaikuttana syynä huipputieteenteossa koska löytyy pirusti oikeakätisiä tiedemiehiä. Kunnes huomataan että oikeakätisyys on niin yleistä että se onkin itse asiassa irrelevantti piirre.)

Lisäksi on huomioonpantavaa, että Latvus itse asiassa katsoo yhden kulttuuripiirin ominaisuutta. Tiede kiertää "tartuntana" tiettyjen kulttuurialueiden sisällä. Tätä pidetään tärkeänä. Kuitenkin tämä arvostus syntyy sekin tämän kulttuuripiirin sisällä. Tämä onkin tavallaan vahvuus ja heikkous Latvuksella.
1: Hän selittää miksi juuri meidän kulttuurimme arvostaa oman kulttuurinsa kannalta olennaisia piirteitä. Tällä on taatusti jotain vaikutusta siihen että asia on syntynyt täällä eikä muualla. ~ Tosin tämän merkitys taitaa jäädä pienelle osalle. Esimerkiksi Jared Diamondin "Tykit taudit ja teräs" käsittelee tieteen kehityksen kannalta olennaisia maantieteellisiä syitä. Kun ilmasto, maaperässä olevat metallit, viljelyolosuhteet ja muut vastaavat saadaan kasaan, on maantieteellinen alue selvä. Näin selviää miksi juuri tälle alueelle päätynyt uskonto on ratkaiseva.
2: Toisaalta samaa kautta herää kysymys, onko kyiseisen alan tärkeys sitten kovin oleellista. Jonkun toisen kulttuurin kohdalla ihminen voisi kysyä jopa että miksi pitäisi arvostaa koko piirrettä. Tämä kysymys muuttuu olennaiseksi kun muistaa Latvuksen suhtautumisen roomalaisiin. Hänestä roomalaisilla oli väärä suhtautuminen. He olivat kopioija-insinöörejä eivätkä tiedemiehiä. Tämä on mielenkiintoista koska aika usein tiedettä perustellaan pragmaattisin syin, eikä teoreettisin syin. Teoreettinen maailman lainalaisuuksien selvittäminen taas ei ole olennaista esimerkiksi eurooppalaisessa kristillisessä mystiikan perinteessä..

Mitä islamilaiset kreationistit opettavat kristityistä kreationisteista?

Myers kirjoitti joitain esimerkkejä islamilaisten kreationistien argumenteista. Niiden perusluonne on se, että ne ovat itse asiassa täsmälleen samoja kuin kristittyjen kreationistien argumentit. Ne ovat toisintoja, mutta juuri tätä kautta ne kuitenkin opettavat jotain aivan olennaista.

Otetaan esimerkiksi trilemma, joka islamilaisilla on Muhammedin profeetan luonteesta. Sen perusrakenne on Lewis's trilemma, jolla puolustetaan Jeesuksen erikoisasemaa. Samoin kuin kristityt veljensä, he olettavat että joko Muhammad oli hullu, valehtelija tai Profeetta ja että hän oli liian sivistynyt ja tietävä ollakseen kahta ensimmäistä. Ergo. "They also explain that - again, stop me if you've heard this before - we have a choice whether Mohammed was a liar, deluded, or the one true prophet of Allah, and since the first two are obviously false, you must agree that he really was the Messenger of God." Jokainen kristitty ymmärtää miten argumentti ei ole uskottava. Ja sen syy on täsmälleen sama, miksi Lewis's trilemma ei kestä lähempää tarkastelua.

Kuitenkin jos kristitylle esittää kritiikkiä pro-kristillisyysargumentista, syntyy tästä helposti vain ajatus että kyseessä on antikristillisyys ja tämä ohitetaan helposti. Mutta kun jokin eikristillinen taho esittää oman näkemyksensä puolesta tämän rakenteeltaan identtisen argumentin, syntyy kristitylle peräti intoa kritisoida tuon logiikan heikkoutta - Muutenhan voisi käydä niin että olisi pakko ottaa vastaan uskonto, jossa Jeesus ja Muhammad ovat samanarvoisia. Ja me tiedämme mitä vastentahtoisuutta tästä ajatuksesta seuraa kristittyjen mieleen.

Kenties islamilaiset kreationistit ovatkin ainut keino ns. takoa järkeä heidän kristittyjen veljiensä päähän. Sillä jos skeptikko tökkii logiikassa olevia virheitä - suoraan sanoen vaikka näyttö olisi selvää ja tehdyt virheet olisivat miten ilmiselviä ja karkeita ja typeriä - ei se riitä vakuuttamaan argumentin huonoudesta. Kritiikkiä pidetään irrelevanttina, "maallisena järkeilynä", joka on tietysti voimatonta "Jumalaisen viisauden" rinnalla.

Sen sijaan jos samasta logiikasta seuraa jotain todella epämieluisaa, on helppoa vain pitää oma mielipiteensä ja hylätä argumentti, jonka perustarkoitus ei ole ollut in first place punnita vaihtoehtoja ja järkevyyttä, vaan sillä on lähinnä boostattu omaa mielipidettä josta on haluttu tehdä Oikeampi ja sitä kautta Totuus. Näin argumenttiin ei ole mitään erityistä sidosta verrattuna siihen johtopäätökseen jota sen avulla on yritetty tukea. ~ Ennen islamilaisten Muhammad -trilemmaa logiikka on liittynyt tähän ennakkokäsitykseen ja sen jälkeen se on peräti sitä vastaan.

Olennaisen kumoaminen.

Tieteenfilosofiassa eräs hyvin lainattu demarkaatiokriteeri on falsifiointi. Toisin sanoen sen mukaan tiedettä ovat sellaiset näkemykset jotka voidaan kumota jollain aineistolla. Usein tätä lähestymistapaa pidetään tiukkana.

Kuitenkin jossain tapauksissa falsifiointi muuttuu varsin kummalliseksi. Nämä kummallisuudet ovat osasyynä siihen, että olen Quinelaisen tiedenäkemyksen kannattaja. Tässä blogauksessa esitän yhden kummallisuuden.

Esimerkiksi mormoni voisi sanoa että heidän teoriansa siitä että heidän uskontonsa perustaja Smith näki enkelin, voidaan kumota sillä että Smithin historiallisuus osoitetaan valheeksi. Eli jos perustajaa ei ole ollut, ei hän ole voinut nähdä näkyjään. Islamilainen voisi viitata vastaavaan Muhammadin kohdalla. Jos Muhammadia ei olisi ollut ihmisenä olemassa, se tuhoaisi sen että olisi profeetta, joka olisi todellinen. Muhammad olisi satuhahmo. Vastaava toimii tietysti myös kristinuskon kanssa. Moni fundamentalisti onkin esittänyt että eksegetiikka on olennainen jumalatodistusten kautta, koska Jeesuksen historiallisuuden tuhoaminen johtaisi kristinuskon tuhoon. Olematon, fiktionaalinen tyyppi, jättää toki tyhjän haudan.

Aivan vastaava löytyy myös evoluutioteorian kohdalla. Makroevoluutio, jossa eläimet muuttuvat hyvinkin toisenlaisiksi, on määritelty mikroevoluution kasautumisen kautta. Toisin sanoen eläinten muuntelu, mutaatiot ja luonnonvalinta johtaa pitkän ajan kuluessa uusiin lajeihinl, heimoihin - itse asiassa riittävästi aikaa antaa tilan siihen että muutos johtaa minkä tahansa taksonomisen luokkan ylittämiseen. Tätä kautta makroevoluution voi todellakin kumota kumoamalla mikroevoluution. Eli jos mutaatioita ei ole olemassa, ei evoluutiokaan voisi toimia. Samoin luonnonvalinnan falsifiointi, eli osoitus siitä, että millään eliöiden rakenteilla ei ole mitään vaikutusta elossapysymiseen ja lisääntymiseen, kumoaisi makroevoluution.

Tuskin kukaan kuitenkaan ottaa tämäntasoista falsifiointia vakavasti. Kukaan kreationisti ei vakuutu että mikroevoluutionkieltäminen olisi olennaista makroevoluution kiistämiseen. Päinvastoin, he korostavat että he hyväksyvät mikroevoluution mutta eivät makroevoluutiota. Aivan vastaavasti ateisti tietysti voi sanoa että hän hyväksyy Jeesuksen tai Muhammadin historiallisuuden, mutta ei heidän myyttisiä ominaisuuksiaan.

Näiden välissä onkin selvästi kuilu. Jotenkin tuntuu että tälläinen falsifiointi tuo mukana ylimääräisen loikkauksen. Sellaisen perustelu ei tunnu kovin viisaalta. Muutenhan minä voisin väittää että olen itse kohdannut avaruusolentoja, ja ihmisten olisi otettava väitteeni todesta, koska he eivät voi kumota minun olemassaoloani. Ja minun olemassaoloni falsifiointi kumoaisi tietysti silminnäkijähavaintonikin.

Falsifioituvuudessa on selvästi asteita. Makroevoluutio olisi hieman ylilyöty teoria jos se nojaisi pelkkään mikroevoluution kumoamisen vaatimukseen. Olennainen kysymys näkemyseroissakaan ei ole mikroevoluution olemassaolossa, vaan makroevoluutiossa. Samoin Jeesuksen kohdalla olennainen kysymys ei ole Jeesuksen historiallisuus vaan se, oliko hän Jumalan poika.

Makroevoluutioon itseensä on saatu falsifiointikriteerejä. Makroevoluutio voidaan siksi kumota paitsi mikroevoluution falsifiointikriteereiden kautta, myös itsenään. Pikkuesimerkiksi käynee Jay Gouldin ajatus kambrikaudelta löytyvästä jäniksestä. Vastaavasti alkusyntykokeet olisivat voineet kumota evoluution. Jos rotat syntyvät lisääntymisen lisäksi spontaanisti roskista, mikroevoluutio ei ole ongelmissa. Sen sijaan makroevoluutio kumoutuisi. Olisi hoopoa väittää että ihmisillä ja räteistä syntyneillä olisi yhteinen kantamuoto. Labrassa havaittu spontaani kokonaisen virtahevon rukouksella luominen rukouksen voimalla voisi olla myös varsin vakuuttava esimerkki vastaavasta.

Jeesukselle en ole toistaiseksi keksinyt vastaavaa testiä.

Jumalan kuva, profeetat ja peiliin katsominen.

Tämän jutun sisältö voi loukata jotakuta jossakin. Siksi suosittelen että "Jos et halua nähdä uskonnollista propagandapaskaa, skippaa seuraavat kaksi (2) sivua."

Aamulehti kirjoitti taas uudesta Muhammad -pilapiirroskohusta. Kohu ei todellakaan ollut ensimmäinen (kuten rasittavan hyvin muistamme). Kuvassa on Muhammad psykiatrilla. Kieltoa ajavat tahot esittävät että piirros on loukkaava ja voi synnyttää väkivaltaa.
1: En tiedä onko tämän varoituksen takana pelko siitä että muslimeja aletaan pieksemään pilakuvien takia - vai siitä että muslimit ovat niin väkivaltaisia ja suvaitsemattomia että pikkuinen pilakuvakin saa heidät rynnistämään tapporeissuille.

Internetin ihmeajat ja PZ Myers varmistavat että pilakuvan sisällön voi nähdä. Kuva on sen verran epäaggressiivinen ja länsimaissa on vaikeaa nähdä mitä pahaa se voisi aiheuttaa. Moni muu on nähnyt samoin ja siksi onkin pistetty pystyyn kampanja "Draw a Mohammed Day", jossa kehotetaan piirtämään Mohammadin kuva. Suomalaisistakin löytyy osallistuneita. Ideana ei suinkaan ole vihata ja vastustaa islaminuskoa itsessään, vaan saada islaminuskoiset katsomaan peiliin.

Sinällään kuvakielto on mielenkiintoista, koska seemiläinen kulttuuri tunnistetaan keskittyy monoteismiin ja kieleen ja indoeurooppalainen taas polyteismiin ja kuviin. Seemiläinen uskonto sisältää joskus jopa erityistä kuvankieltoa. Siksi kristinuskossakaan Jumalankuvia ei erityisemmin harrasteta. Mutta rukoukset ja liturgia ovat tärkeitä. Islamin kuvakielto osuu tätä kautta osuvasti sen omaan perinteeseen.

Tuhoamisen ja rakentamisen tematiikka tuo tässä kohden asiaan lisävaloa - tai ainakin lisähuvia.

Kaikkien uskontojen kohdalla tilanteeseen on liittynyt myös kilpailevan uskonnon kuvien ja patsaiden tuhoaminen. Kuvainraasto, snobimmin ikonoklasmi, on uskonnon tunnusmerkkien tuhoamista tai niiden esittämisen kieltämistä. Siksi esimerkiksi hautakiviä potkiva saatananpalvoja on kuvainraastaja. Tätä pidetään erittäin epäkunnioittavana. Tällä kertaa sarjakuvien kohdalla kuitenkaan ei tuhota, vaan piirretään. Uskonnon kuvaston määrää lisätään. Tätä kuitenkin pidetään loukkaavana koska sitä tehdään väärin.

Vaikka perinteet kuvien arvon vähättelyyn onkin, islamin kuvainkielto on kuitenkin varsin uusi asia. Wijdan Ali kirjoitti siitä että Muhammadin kuvan piirtämisen kielto on yllättävän myöhäistä perua. Sitä alettiin rajoittamaan vasta 1500- 1600 -luvuilla. Shiia -alueilla piirroksia on ollut sen jälkeenkin. Ja kiellosta huolimatta kasvojen piirtämättä jättäminen riitti.

Minä ajattelinkin siksi jättää pilakuvan piirtämättä. Laitoin tähän mukaan sen sijaan Mohammadin kuvan. Siinä on kasvot ja kaikki. Kuva on islamilainen, 1300 -luvulla tehty. (Olen laittanut kuvaan kuvankäsittelyllä tarkan viitteen.) Näin osoitan että tavoitteenani ei ole pilkata uskontoa. Sen sijaan islaminuskosta tulee voida keskustella ja olla erimielinen muslimien kanssa.

On hyvä muistaa että uskontoja ja maailmankatsomuksia sallitaan ns. suvaitsevaisuudesta. Mielipiteen sensuuri sen sijaan on asian kieltoa, sitä että maailmankatsomuksia vaiennetaan. Se on suvaitsemattomuutta. Se ironia jossa esitetään että ollaan suvaitsevaisuuden asialla, kun perustapa on suvaitsematon, huvittaa hieman. Minäkin sallin kristittyjen uskovaisten lapunjaon ja he suvaitsevat sen että minä saan ärsyyntyä tuputuksesta ja myös sanoa tämän ääneen. Tämä kohtaamisemme taatusti ärsyttää, mutta vaihtoehto ärsyttäisi enemmän.