Humen giljotiini, naturalismin ja supernaturalismin teloittaja

Kun katsotaan minkä vuoksi ontologisesti naturalistista metafysiikkaa jossa kaikki kysymykset ratkaistaan episteemisesti on vastustettu, on klassisesti haettu oikeutuksia siitä minkälainen ihmisen mieli on. Tässä on tyypillisesti korostettu vapauden ja tietoisuuden suhdetta. Näkemys redusoituu siis siihen että koska meillä on vapaa tahto, se ei saisi determinoitua luontoon. Ja tämän vapauden vuoksi metafysiikka olisi kahlehtivaa. Tämä on selvästi kannanotto indeterminismin puolesta ja determinismiä vastaan. Ja tämän perustan varaan esimerkiksi Nietzsche on perustanut oman vapaan yli-ihmisen käsitteensä. Nietzsche esimerkiksi vastusti evoluutioteoriaa epäesteettisenä ja liian apollonisena juuri tämän vuoksi. Ja näin naturalismi ei ikään kuin saisi olla tosi.

Itse kuitenkin mielelläni kääntäisin asian ympäri. Nimittäin jos tarkastelemme intentionaalisuutta voidaan huomata että se usein liittyy myös normeihin. Tahto on paitsi vapaa, niin myös sidoksissa etiikkaan. Ja tämä tekee tietoisuuden osasta hyvin omituisen. Ainakin jos perustaksi otetaan eksistentialistinen vapauden ja vastuun kahlehdinta pitää sisällään jotain joka muuntaa koko teeman hyvin omituiseksi.
Aina kun teemme tietoisen valinnan, meidän tulee antaa jonkinlainen eettinen syy. (Voidaan toki kysyä missä määrin tämä on vähemmän kahlehtiva sidos vapaalle tahdolle kuin vaikka se onko tietoisuus fysikaalinen vai ei. Osa selittääkin että etiikka on samanlainen kahle. Osa taas näkee että arvot mittaavat valintaa. Voimme valita toisin mutta emme tee.) Mutta naturalismin kannalta voimme yrittää redusoida toiminnan ja selittää sen vaikkapa aivotoiminnalla. Tässä on kuitenkin etiikan kysymyksenä aina normatiivinen sävy. Emme nimittäin vain kerro miksi aivot toimivat vaan myös miksi tämä on "tervettä" tai "sairasta" käyttytymistä. Ja tässä mukana on arvottaminen.

Ontologisen naturalismin kohdalla tämä eettinen tarina nähdään vahvana metafyysisenä liimana. Ja tämänlainen perustelu pitää aina sisällään joko suoran tai epäsuoran viittauksen Humen giljotiiniin. Humehan esitti, että siitä miten on (is) ei voida johtaa sitä miten asioiden pitäisi olla (ought). Esimerkiksi avoimen kysymyksen argumentti paljastaa että moraali ei ole koskaan deduktiivista, joten selvästi Hume oli oikeassa siinä mielessä että jäänteetöntä etiikkaa ei voida rakentaa siitä miten asiat ovat.

Ja jos ajatellaan naturalistista maailmankuvaa sen tiukimmissa mielessä, niin tästä seuraa varsin kiistattomasti se, että jos Humen giljotiini pätee, niin naturalismi on korkeintaan deskriptiivinen selitysmalleja tarjoava tila. Se kertoo miten maailma toimii, ei miten sen pitäisi toimia. Ja koska ihmisen vuorovaikutuksessa ja politiikassa moraalilla on suuri osuus, tämä tekee naturalismista arkielämän kannalta epätyydyttävää. Voidaan toki ajatella että moraali on joko tiedon ulkopuolella tai peräti olemassaolematon illuusio, joten naturalismi voisi tiukassa mielessä olla koherentti. Mutta kuitenkin uskomukset, halut, havainnointi, tavoitteet ja toiminta ovat jotain joille ihmiset haluavat oikeutuksen. Harva on tyytyväinen vain siihen että hän tekee jotain. Naturalismilla ei siis olisi ihmisen arjessa mitään elämyksellistä arvoa. Ja arkielämä olisi täysin vieraantunut naturalismista. Naturalismi olisi kenties tosi mutta tyhjä maailmankatsomus.
1: Tämä tuntuu usein sekoittuvan kreationisteilla ajatukseen jossa "jos luonnonvalinta on totta, niin se oikeuttaisi julmuuden ja toimisimme itsekkäästi ja koska koemme tämän epäeettisenä, ei evoluutio voi olla totta". Jossa vihjataan enemmänkin siihen että olemisesta voidaan nimenomaan päätellä eettisiä asioita ja niin pirusti. Arvotyhjiö ei tietysti tässä tilassa voi olla tosi. Kysymys tällöin on arvojen luonteesta. Eli ateisti ja evolutionisti vetäisi tässä väkisin kohti tiettyä etiikkaa jonka seurauksena on lähinnä natsien vainotyöt, jota sitten taas yleensä koetaan pahuutena. Tämä voidaan tietysti kiertää näppärästi vaikka Sam Harrisin idealla jossa moraali on luonnollista käytöstä joten se mikä meistä tuntuu hyvältä on hyvää. Joten jos itsekkyys tuntuu pahalta niin se on pahaa. Jolloin paheksunnalla ei ole pohjaa, koska se kohdistuu sitä kautta että jokin tuntuu väärältä. Tässä maailmassa päinvastoin käykin niin että jos jokin tuntuu väärältä vain koska jokin uskonto niin sanoo, niin se ei ehkä sittenkään ole kovin väärin.

Ja jos Humen giljotiini on täysin totta, niin juuri näin tapahtuukin. Kuitenkin on väärin ajatella että supernaturalismi muuttaisi yhtään mitään. Sillä jos mietitään mikä on sellainen konsepti kuin "Jumalan käsky" - jolla esimerkiksi Craig perustelee teistien etiikkaa. Se perustuu siihen että on olemassa Jumala. Ja sitten on kuvaus siitä miten Hänen tahtonsa toimii. Ja kenties mekanistinen syy-seuraussuhde jossa on korrelaatti kuolemanjälkeisestä elämästä ja siitä missä se vietetään. Jos Humen giljotiini pätee, myös nämä näkemykset olisivat siis tuomittuja tappioon.

Siksi onkin ymmärrettävää että Humen giljotiini lähinnä kumoaa kaiken ns. objektiivisen moraalin joka vedetään tulkintana tosiasioista ja tosiasioiksi koetuista asioista. Ja deduktiivis-loogisessa mielessä avoimen kysymyksen argumentti paljastaa näissä kaikissa saman puutteen. Ei ole väliä onko vastauskonsepti supernaturaali vai naturaali. Olemassaolo on ratkaiseva, ei sen luonne.

Teistien perusvirhe tässä onkin väärä dikotomia. He miettivät että "joko naturalismi tai supernaturalismi on totta". (Joka melko ilmiselvästi pitää paikkaansa.) Ja koska he päättelevät että "kun naturalismi ei onnistu etiikan selittämisessä" niin sitten se tarkoittaisi että supernaturalismi onnistuisi väistämättä. Tämä ei kuitenkaan toimi näin. On olemassa mahdollisuus että molemmat epäonnistuvat prosessissa. Ja juuri näin käykin jos molemmille annetaan samat ehdot.
1: Ja tätä usein kierretäänkin siten että vastapuolta kritisoidaan asettamalla tämänlaatuisia vaateita. Mutta omalle puolelle asetetaan argumentteja jotka eivät näitä yhtä tiukkoja ehtoja täytä, mutta jotka jollain lievemmillä kriteereillä vihjaavat johonkin suuntaan tavalla jossa on argumentteja. Tämä on kaksoisstandardien käyttämistä ja sekä helvetin häijyä että epä-älyllistä toimintaa. Moni tekee tästä kuitenkin hyväpalkkaisen uran, suosion uskovaisten keskuudessa ja ennen kaikkea runsaasti medianäkyvyyttä. Ja näitä löytyy todellakin "molemmilta puolilta rintamaa".

Siksi monet harjoittavatkin sitä mitä Hume itse harjoitti. Hänhän teki induktion ongelman argumentiksi joka ei suinkaan yrittänyt tuhota luonnontieteitä. Vaan jonain jossa näytetään että "deduktiviinen oletukseton täydellisyys" on liian tiukka vaatimus. Henkenä oli enemmänkin se, että kun induktion ongelma ei estä päättelyä niin ei se Humen giljotiinikaan ole sama kuin ehdoton seinä ja koko aiheen miettimisen kielto. ~ Ja tämän vuoksi sellaiset henkilöt kuin Sam Harris voivat tehdä moraalitulkintoja naturalistisesti ja Craig teologisesti ; Jos lähtökohtana on että ihmisen lajinmukainen käytös on se mistä moraalintunto ja moraali kumpuaa, etiikka muuttuu objektiiviseksi. Ja jos uskotaan että on Jumala jonka perimmäinen olemus on hyvyys, ja tiedetään mitä tämä komentaa ja tiedetään näiden komentojen heijastavan tätä hyvyyttä, niin moraali muuttuu heti joksikin jota voidaan tulkita tosiasioista.

Valitettavasti tämä vaatii sen tunnustamista että teisti joutuu tunnustamaan että naturalisteillakin voi olla moraalia. Että arvotyhjiö ja moraalikato ja elämän kannalta merkittävä kokemustieto olisivat naturalistin ainoana seurana. Ei heille voi sanoa muuta kuin, että jos näin todellakin on, niin siinä tapauksessa naturalistit eivät ole yksin. Päinvastoin, heidän mukanaan on koko teistisen kirjon oireyhtymä seuranaan. (Mikä kyllä selittää pirun paljon siitä mikä hitto suurinta osaa itseään kristityiksi ääneen kutsuvia oikein vaivaa..)

Tuleeko meidän pitää olemisesta?

Humen giljotiinin mukaan siitä miten asiat ovat ei voi suoraan päätellä miten niiden pitäisi olla. Eli olemassaolo ei tee asioista hyvää tai pahaa. Huomio on oleellinen osa moraalifilosofiaa. Sen kanssa erimielisyyttä löytyy toki paljon. Moni esimerkiksi uskoo objektiiviseen moraaliin. Siinä olemassaolo ja moraali ovat vahvasti liitoksissa.
1: Klassisesti objektiivista moraalia on lähestytty Jumalan avulla - ja tämän näkökulman korostajat ovat usein korostaneet että ilman Jumalaa todella olisi arvotyhjiö jossa tosiasioista ja maailmasta ei voida johtaa moraalisia päätelmiä siitä miten asioiden pitäisi olla. Näissä teistisissä objektiivisissa moraaleissa yleensä selitetään niin että (a) Jumala on olemassa ja hänellä on (b) kyky ja (c) valta jotenkin määrittää moraali ja (d) kertoa tämä ihmisille. Jos moraali on tämänlaista, voidaan todella sanoa että Jumalan olemassaolo johtaa siihen että moraali on objektiivista.
2: Vastaavalla logiikalla asiaa lähestyy Sam Harris, joka olettaa että moraalin luonne on se, että se on (a) ihmiselle lajityypillistä käytöstä joka (b) on olemassa ja jota (c) voidaan myös tutkia psykologiatieteen keinoin. Jos moraali on todella tämänlaista, objektiivisista tieteellisistä tosiasioista voidaan päätellä miten asioiden pitää olla.

Tämä on tietyllä tavalla hyvin triviaali tapa ratkaista is-ought -ongelma. Sillä tosiasiassa tässä moraali määritellään tietynlaiseksi. Ja tähän tarvitaan oletuksia. Saman tien voitaisiin vain olettaa että olemisesta seuraa pitäminen ja lopputulos olisi tällöinkin koherentti. Tämä muistuttaa siitä että is - ought -ongelman syvin ongelma paljastuu ns. avoimen kysymyksen argumentista. Se johtaa siihen että kaikki ratkaisut korkeintaan metauttavat ongelman. Moraali määritetään erilaisin premissein jonkinlaiseksi. Aina voidaan kysyä onko todellakin näin. Siksi ei pidä hämmästyä miksi William Lane Craigin ratkaisut euthyfronin ongelman ja objektiivisen moraalin ratkaisemiseksi eivät ole ratkaisuja vaan ongelman metauttajia. Oletus peitetään uusilla oletuksilla. Ja olisi kenties siistimpää vain suoraan olettaa asia ilman näitä saivartelevia mutkistamisia.

Tässä prosessissa on kuitenkin ymmärrettävää miksi uskonnollisten objektiivisten moraalien ongelmana on ollut äärimmäinen moraalirelativistisuus. Jokaisessa uskonnossa on vain oletettu että juuri heidän Jumalansa ratkaisee ongelman. Samalla voi ymmärtää miksi muiden uskontojen vastaukset tuntuvat riittämättömiltä. Ja ennen kaikkea selittyy miksi Sam Harrisin moraalin objektivointiyritys ei tyydytä uskovaisia ja he ovat argumentin luettuaan sitä mieltä että ateismi johtaa nihilismiin ja arvotyhjiöön. Argumentti joka metauttaa ongelman uusiin premisseihin ei ole tyydyttävä.

Voidaan siis sanoa että Humen giljotiini on vahva periaate joka on jollain omituisella tasolla epäongelma. Tämä tuskin pahastuttaisi Humea itseään. Sillä hän yritti kaikkea muuta kuin pyyhkiä moraalia epäobjektiiviseksi. Hän yritti tomerruttaa ihmisiä. Hume nosti esiin induktion ongelman ja Humen giljotiinin esiin siinä hengessä että ne eivät vie uskottavuutta moraalilta tai empirialta. Hän halusi osoittaa, että puutteet eivät ole ongelma näiden uskottavuudelle. Eli moraalia että tiedettä voitaisiin lähestyä epätäydellisyyksistä huolimatta.

Epätäydellisyys ei estä keskustelemista.
Toisaalta oletuksellisuuteen liittyy helposti
maailmankuvallista valtaa, esimerkiksi siten
että sillä yritetään oikeuttaa yksi maailmankatsomus
yli muiden. Ja tätä ei tehdä välttämättä reilusti.

Tässä hengessä Hume tuskin olisi hirvittävän vihainen Charles Taylorille. Charles Taylorin mukaan tietyt tosiasiaväitteet nimittäin vaikuttavat oleellisesti moraalisiin arvioihin. Eli jos aiheena on arvokeskustelu, tosiasiat vaikuttavat siihen miten asioiden pitää olla. Ja kun katsomme miten objektiivisia moraaleita ratkaistaan, selviää että moraalin tausta ON jotain (tai määritelty joksikin) siitä todellakin seuraa miten asioiden pitäisi olla.

Otan tässä avuksi Jyväskylän yliopiston kautta julkistetun Arto Laitisen käsittelyn Charles Taylorin filosofiasta. Taylor kannattaa pluralismia, jonka ytimessä on ajatus siitä että ihmiset tekevät vahvoja arvioita arvoista ja moraalisuudesta. Perustana on se, että ihmisillä on intentioita jotka värittävät asioita. "Such understandings concerning meanings, values and norms are often implicit in the emotions, know-how and pre-understandings of the agent. Values and norms are to be understood in this engaged manner: they are not mere projections of sentiments or ideas, nor are they Platonic Ideas somewhere beyond the everyday lifeworld. They are aspects of the world." Taustatieto on siksi oleellista ja Taylorin mukaan moraalissa onkin aina kysymys tietyistä moraalioletuksista. "He accepts that moral theory always needs some moral sources or constitutive goods, such as God, or the Platonic idea of the Good, or Nature, or the capacities of autonomous reason." Ajatus vihjaa siihen, että Taylorin dialogisessa pluralismissa arvokeskustelu pitää aina sisällään näitä oletuksia. Ja se tukee hyvin ajatusta siitä miten sekä uskovaiset että ateistien Sam Harris puuhaavat tosiasioiden määrittelyllä ja ennakkotiedoillaan määritellessään moraalia.

Ja Jumalalla Torppa ei tarkoita
Ainoaa Tosi Jumalaa, Skyrimin
Clavicus Vileä. Ei, vaikka hän
näyttääkin seuraavan tämän
älykkään, ovelan ja charmantin
puijaamisen Jumalan oppia.

Toki Suomen kreationistit ovat ihailleet Puolimatkaa joka korostaa pluralismia. Ja heidän suussaan teksti on vääntynyt muotoon jonka voi löytää vaikkapa Arno Kotron blogikommenttiin eksyneestä Mikael Torpasta. "Olen täysin eri mieltä tästä sillä maailmankatsomukselliset kysymykset ovat aina uskomuksiin perustuvia. Identiteetin ja asenteiden ja arvojen pohjalla on syvimmillään se miten ihminen ymmärtää elämänluonteen. Se minkä päälle ihmisen identiteetti, asenteet ja arvot kasvavat. Tämän kaiken pohja on jokaisella ihmisellä siinä miten ihminen selittää ja tulkitsee elämänluonteen sen mistä, miten ja miksi elämä on olemassa. Jokaisen ihmisen maailmankatsomuksella on pohja ja tämä pohja on jokaisella uskomuksiin perustuva. Filosofi Charles Taylorin mukaan tosiasioita ei ole mahdollista käsitteellistää neutraalisti ottamatta kantaa Jumalaan. Jokainen tutkija olipa hän ateisti tai agnostikko ottaa tiedettä tehdessään kantaa Jumalaan koska kysymys Jumalasta määrittää perustavalla tasolla kaikkien tosiasioiden käsitteellistämistä. Taylorin puolustaman dialogisen pluralismin mukaan tutkijan uskonnollisilla (teistisillä, ateistisilla, agnostisilla) vakaumuksilla on vaikutusta siihen miten hän tieteessä tulkitsee tosiasia-aineistoa." ... "Keskustelussa maailmankatsomuksista on syvimmillään kyse siitä onko Jumala Luoja ja elämänantaja ja omistaako Jumala ihmiset vai onko ihminen vain sattumalta kehittynyt ja näin oikeutettu keksimään omat sääntönsä. Keskustelu maailmankatsomuksista on itseasiassa väittelyä siitä mikä maailmankatsomus on oikea. Jotkut ihmiset vaativat että keskustelussa elämänkatsomuksesta ei saa käyttää Raamattua. He sanovat ettei "uskoa" saa sotkea tosiasioiden sekaan. He sanovat että tosiasiat ovat neutraaleja. Kuitenkaan ei ole olemassakaan neutraaleja "faktoja" vaan faktatkin ovat tulkintoja. Kaikki ihmiset tulkitsevat tosiasioita - "faktoja". Se miten ihmiset tulkitsevat tosiasia-aineistoa riippuu siitä minkälainen ennakko-oletus eli minkälainen maailmankatsomus ihmisellä on."

Selvästi Taylor ei aja tätä mitä Torppa hänen väittää ajavan. Torppa on sekoittanut asioita hyvin syvällisesti. Taylor ei puhu pelkästään Jumalasta, vaan laajemmin oletus platonisesta ideamaailmasta tai vaikka ihmisen autonomisuudestakin ovat hänelle riittäviä. Kysymyksen ei siis tarvitse olla vain Jumalasta. Sinulla täytyy olla jotain taustanäkemyksiä - vaikka oletus siitä että moraali on ihmisen lajinmukaista käytöstä - ei että tämän taustanäkemyksen täytyy olla teistinen, ateistinen tai agnostinen. Jumala on vain yksi tapa hoitaa asia, ja teismikysymys on enemmänkin yksi vaihtoehto kuin jokin välttämätön vaihtoehto.

Sen sijaan teismissä ja kysymyksessä arvotyhjiöstä on kysymys objektiivisesta moraalista joka tavoitetaan. Silloin selitetään, aivan toisin kuin Taylor, että moraaliset tematiikat eivät ole oikeasti pohjimmiltaan maailmankuvallisia oletuksia. Eli moraali voidaan todella selvittää tosiasioiden pohjalta. Taisto siitä mikä on oikea maailmankatsomus saavutettaisiin siis keskustelun kautta.

On aika kutsua paikalle maailmankuvallisiin vainoihin
erikoistunut illuminatin whaambulance. Se on ohjelmoitu
ajamaan lämpöhakuiseti päin turhanpäiväistä marttyyrikitinää.

En ihmettele mistä Torppa on tulkintansa rakentanut. Sillä tiedän mistä tämä näkemys kumpuaa. Lähestymistapa kun on ehtaa Puolimatkaa. Puolimatkan filosofiassa kun on myös warrant -ajattelu ja luottamus ihmisen kykyyn kognitiivisesti päätellä nimenomaan tosiasiat. Faktat warrant -maailmassa ovat tulkintoja korkeintaan väliaikaisesti. Ongelmiin löytyy ratkaisut koska ihminen voi luottaa niihin aisteihin joita Jumala on hänelle antanut. Ja kun mukana tulee sensus divinitatis, Jumala-aisti, niin kysymys Jumalan olemassaolostakaan ei ole mikään mieltymysasia. Tässä maailmassa väittely siitä mikä maailmankatsomus on oikea voidaan tehdä. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että arvot ja tosiasiat eivät ole mitään maailmankuvallisia tulkintoja ja konstruktioita. Ja jos näin on, ei voida sanoa että jonkin kysymyksen poisrajaaminen olisi sama kuin keskustelukentän epäreilu rajaaminen! ; Olenkin toistuvasti moittinut Puolimatkaa siitä että hän tasapainoilee relativismin ja loogista positivismia lähestyvän skientismin oikeuttavalla warrant-varmuus -ajattelun väliä edestakaisin aina sitä mukaa mikä on hänen omalle agendalleen parasta kulloisenakin nanosekuntina.

Jos reilun keskustelun ehdot olisivatkin Taylorilla pätevät ja reilut, Puolimatka viittaa häneen oikeuttajana ja auktoriteettina tuomatta reiluutta mukaan keskusteluun. Ja tämä on se kaikista syvin ongelma. Reilukin filosofi johon vedotaan olisi vedottava oikein ja sovellettava oikein. Muuten reiluutta ei tavoiteta. Ja luulen että Puolimatka ei tunnistaisi reiluutta edes silloin kun se hakkaisi häntä naamaan tiiliskivellä.

Warrant ja Taylorin oletusttaustainen arvokeskustelu jossa tosiasiat ovat maailmankuvallisia eivät ole kovin hyvin yhteensovitettavissa. Se, mitä Puolimatka itse asiassa tekee on klassisessa apologetiikassa tunnettu ilmiö jota minä pidän asennevammana. Sen räikein esimerkki löytyy C.S. Lewisiltä. Hän selitti että järki on hyvä apuväline Jumalaa lähestyttäessä. Mutta jos ja vain jos tulokset osoittivat kohti Jumalaa. Jos joku keksi vakuuttavan argumentin jonka mukaan Jumalaa ei ole, syynä oli Lewisin mukaan se, että tavalliset ihmiset pitävät neroja hölmöinä. Jumala joka on kaikista suurin järki ylittää helposti rajallisen järjen ja niin joku voi nähdä Jumalan hölmöyden kautta.

Lewis määritteli keskustelukentän, jossa henki oli "kruuna, minä voitan - klaava sinä häviät". Mutta hän toisaalta olikin fantasiaan ja kyynisyyteen taipuvainen asennevammainen ihmisperse. (Ts. ihminen johon tunnen syvää samastumista, pahassa ja ennen kaikkea pahassa.)

Puolimatkalla pluralismi ja sananvapaus ovat esillä Lewisin hengessä. Jopa koomisella tasolla.
1: Vapaa keskustelu on esillä käytännössä vain kun hän nostaa esille vainokorttia. "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" on käytännössä nurinakirja siitä miten muut akateemiset ihmset eivät ottaneet häntä vakavasti, ja miten julkisuudessa ihmset tekivät päätelmiä ja ääneen lausuttuja lausuntoja jotka olivat Puolimatkan kantaa vastaan. Sillä akateeminen vapaus tarkoittaa sitä että Puolimatka määrittää keskustelukentän niin että se sanelee mitkä asiat ovat reiluja ja mitkä eivät. (Tämä ei yllätä kun muistetaan miten hän mielellään kuvaa monia keskustelukenttiä epäreiluksi ja tietyin maailmankuvin rajoitetuiksi. Mutta korostaa että uskonnonopetus kouluissamme on aivan ehdottomasti asiallista ja reilua. Sillä reiluus on ja ei ole maailmankuvallista, aina sen mukaan tuleeko siitä valtaa uskovaisille sananjulistajille vai ei.)
2: Surullista onkin se, että Puolimatka ei huomaa että vaikka hän moittii naturalismia Plantingan evolutiivisella argumentilla naturalismia vastaan, niin esimerkiksi Quinen filosofiassa tämänlaatuiset ongelmat ovat pseudo-ongelmia jotka esiolettavat tieteen. Puolimatka kuitenkin olettaa että naturalismi on näin käsitelty ja teismi olisi ainut rationaalisen ihmisen vaihtoehto ja että ateismi on hölmöläisille. (Se siitä ajatuksesta jossa pitäisi keskustella eri maailmankuvista. Vapaus bashata ateismia ilman että tämä olisi muuta kuin faktuaalistasoista. Vastapoolin näkemykset ovat sitten aina rajoittuneita ja epäreiluja ja maailmankuvallisia koska kukaan ei mitenkään voi post hoc -ajatella että Jumala ei kuulu tiedeverkkoon saati että warrant olisi hölmöihin ongelmiin johtava pseudo-haaste. Tai että Plantingan Jumala ei tosiasiassa selviä samoista haasteista joilla hän ateisteja yrittää kurmottaa. Ja että itse asiassa koko argumentti toimii jos ja vain jos teistien maailmankuva yritetään salakuljettaa naturalismin premisseihin. Eli maailmankuvan sisäinen epäkoherenssi saadaan aikaan sillä, että siihen tuodaan ulkopuolisia maailmankuvallisia vaatimuksia, eli toisin sanoen Puolimatkan omia valituspuheista oppimamme mukaan keskustellaan epäreilusti ja vainoten!

Kokonaisuutta kaunistaa tietysti sekin, että Taylorin argumentti itsessään koostuu oletuksista. Torppa esittää asian kuin faktan, tiukan väistämättömän tosiasian. Tämä on mielenkiintoista, koska esimerkiksi jo aiemmin tässä blogauksessani viittaamani Taylorin filosofiaa käsittelevä työ sanoo aivan suoraan, että "It is possible to distinguish three steps in Taylor's argument: 1) the claims for the inevitability of strong evaluation, 2) pluralist value realist interpretation of strong evaluations, 3) the attempts to back up value realism with the notion of ontological constitutive goods/moral sources. I think these steps are logically separable, and I hope to drive a wedge be tween the last two steps in particular." Toisin sanoen jos naturalismi perustuu tiettyihin perusoletuksiin ja tämä on rajoittavaa, niin myös Taylorin diskursiivisessa pluralismissa on samoja piirteitä joten senkin asettaminen mittatikuksi on maailmankuvallista keskustelun sävyttämistä. Siis perimmiltään intressien sävyttämää, maailmankuvallista ja epäreilua.

Pieni myllytys luonnollisesta etiikasta.

"Olla humanisti merkitsee, että yrittää käyttäytyä kunnollisesti ilman että odottaa palkintoa tai rangaistusta sen jälkeen kun olet kuollut."
(Kurt Vonnegut)

Ateismi liitetään kahteen keskenään ristiriitaiseen mielikuvaan (a) moraalittomuuteen ja julmaan moraaliin jossa ikään kuin evoluutioteorian hengessä määritetään että kilpailu ja julmuus ovat oikeudenmukaisuutta (b) amoraalisuuteen jossa kysymys on nihilismistä. Siitä että moraalia ei voi luoda lainkaan, eli luonnollisuus ei kerrokaan että mikä on oikein tai mikä väärin jolloin voi tehdä mitä tahansa.
1: Molempia ei tietysti voi saada samanaikaisesti. Joko olemisesta voi päätellä sen eettisyyden. Jolloin ateisti pystyy rakentamaan moraalin, jota sitten vain pidetään epäeettisenä ja kauheana. Tai sitten olemisesta ei voi päätellä eettisyyttä eikä ateisteilla ole mitään etiikkaa, edes epäeettistä sellaista. Tämä yhteismitattomuus ei estä hyvin montaa uskovaista kannattamaan näitä konsepteja samanaikaisesti. Mutta hehän kykenevät uskomaan vihaiseen nihilistiinkin. Dogmaattisuuden osoitus onkin siinä, että ensin väitetään jompaa kumpaa ja sitten kun tässä hävitään, siirrytään siihen toiseen. Haarukointi tällä tavalla osoittaa että kyseessä ei ole argumentointi vaan "kruuna minä voitan - klaava sinä häviät" -pelistä. Joka tässä yhteydessä tehdään varsin typerästi määrittelemällä ateistien keskustelukenttä uskovaisten ehdoilla ja taustapremisseillä. Lienee helppoa kaivaa ristiriitoja näkemyksistä lisäämällä väliin sinne muutoin kuulumattomia oletuksia mielivaltaisesti. Jos näin saa tehdä, aivan minkä tahansa voisi "kumota". Oikeasti ei voi ja tämänlaista tekevätkin vain törkymöykkyidiootit vailla järjen ja etiikan hiventäkään.

Jos lähdemme miettimään luonnollisuutta, törmäämme pian siihen, että mitä täytyy tehdä jotta voisimme päätellä siitä että jokin on jotenkin sen, että sen myös pitäisi olla näin. Tässä kohtaa pääsemme Hankamäen naturalisaation tiimoille. Se vaatii kilpailunäkökulman jossa tämä puoli oletetaan samaksi kuin oikeutus. Mielenkiintoista kyllä, tästä voitaisiin rakentaa jonkinlainen argumentti sille että tosiasiassa tämän mallin vastaiset näkemykset olisivat epäeettisiä. Eli teknisesti ottaen tästä saataisiin rakennettua jonkinlainen filosofisesti ehyt argumentti, joka sanoisi enemmänkin niin että "jos olet erimielinen, olet väärässä". Tämä asenne toki vaatii taustalleen fundamentalismin jossa utilitaristinen hyötyetiikka ja vallantavoittelu asetetaan itseisarvoiksi. Ja sen puolustaminen vaatii samantapaisen eettisen konstruktion joka on tuttu niistä fundamentalististen uskonsuuntausten parista joiden asenne on se, että homoseksuaalisuus on väärin koska Raamattu sanoo, ja loppu on sitä että tätä saa puolustaa muidenkin kuin Raamatunjakeiden avulla, mutta jos ja vain jos ne tukevat tätä Raamatun sanomaa. Jos olet erimielinen, olet lähtökohtaisesti väärässä.

Kuitenkin tosiasiassa tälle on pari vahvaa vasta-argumenttia.

Ensimmäinen niistä on Sam Harrisin korostama näkemys etiikasta. Se sanoo että ajatus evoluutiosta taisteluna perustuu enemmän evoluutioon liitettyihin kielikuviin kuin siihen mitä evoluutio oikeasti tarkoittaa. Evoluutiossa onkin toisen maailmansodan jälkeen tutkittu aggressiota, mutta sittemmin huomio on keskittynyt myös selittämään luonnossa paljon havaittua avuliaisuutta, parvikäyttäytymistä, symbioosia, sukulaisten tukemista, laumassa metsästämistä ja muita vastaavia sosiaalisia aktioita. Tämä on ollut menestyksellistä.

Sitä tukee myös evoluutiobiologia. Itse asiassa Matt Ridleyn "Jalouden alkuperä" on tässä hyvinkin oleellinen. Tosiasiassa evoluutiossa ei katsota utilitarismia. Sillä evoluution perusyksikkö ei ole yksilö vaan geeni. Sukulaisvalinta ja peliteoria tuovat paljon sellaisia elementtejä jotka selittävät altruistisen käytöksen. ; Voidaan sanoa että tässä näkemyksessä etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä jota voidaan tarkkailla ikään kuin keskiarvojen ja frekvenssien kautta. Se on biologisen evoluution tuote.
1: Tämän ei pitäisi tuottaa ongelmia, sillä aika moni hyväksyy sen että kulttuurievoluutio tuottaa etiikan. Molemmissa on maali jota tavoitellaan. Kulttuurievoluutiossa se on korostetummin utilitaristinen ja yksilökeskeisen vallankätytö ohjailtavissa kuin biologia ; Hallitsijalla on valtaa määrittää koko yhteiskunnan rakenne. Jos kysyy mistä kaava tulee evoluutioon, se on sama kun kysyisi että mistä kaava tulee kulttuuriin?

Koska ihminen on laumaeläin, tosiasiassa pelkkä mulkvistin maine on aivan riittävä syy. On muistettava, että selviytyäkseen yksilönä ihmislaji on elänyt metsästäjäyhteisöissä joissa se, että ei anna ruokaa ulkopuoliselle on voinut johtaa kuolemaan. Syynä on ollut aseistus. Tätä kautta aseet ovat ohjanneet genetiikkaamme. Toisaalta epäluotettavuus on johtanut siihen että apua on tarjottu vähemmän. Ytimessä on vastavuoroinen altruismi. Jos on aina loisimassa, mutta harvoin antamassa, syntyy helposti rankaisua. Peliteoriassa sekastrategia ja yhteistyö tuottavat hyvin tuottavia altruistisia strategioita välittömästi kun peliä pelataan useita kertoja peräkkäin ja edellisistä pelikerroista voidaan tehdä tunnistus yksilöön. ; Tilanne muistuttaa sitä minkä opin jo lapsena kotoa. Eli huijaus toimii lyhyen aikaa, mutta pitkälle päästäkseen on oltava rehellinen. Ja että ihminen elää hyvin pitkään. Yhteistyö auttaa selviytymään, tekemään yhteistyötä, ja ennen kaikkea eriyttämään taitoja niin että yhden ihmsien ei tarvitse osata kaikkea, vaan hän voi ryhtyä spesialistiksi.

Toinen kulma löytyy siitä että kulttuurin sijasta arvot löydetään yksilöstä. Tämä näkemys on eksistentialismin ydintä. Siinä Jumalan tottelemisellakin on arvo vasta jos itse valitsee tottelevansa Jumalaa. Muuten harjoittaa huonoa ja puutteellista etiikkaa. Näin ollen voidakseen totella Jumalaa tulisi Jumalasta poiketen selittää miksi juuri Jumalan etiikka on parasta. Euthyfronin ongelman ratkaisemishaaste muistuttaa tässä siitä, että voidakseen tehdä näin tarvitaan Jumalan ulkopuolinen etiikkamittari. Ja jos tälläinen on, siihen voidaan vedota ilman Jumalaakin ja tämä ratkaisee ongelmat ateisteillekin. Toinen vaihtoehto on korotsaa hypyn mielivaltaisuutta, jolloin sen oikeudellisuuskin jää arvoitukseksi. Ihmisen valinnasta kummunnut jumalausko ei voi tuhota ateistin moraalia tässäkään tapauksessa koska kysymys on mielivaltaisesta, heittäytyvästä, valinnasta ilman perusteluja.

Kolmas oleellinen puoli löytyy Humen giljotiinista. Siinä sanotaan että olemisesta ei voi vetää tulemiseen. Avoimen kysymyksen argumentti osoittaa että yritys peittää ongelma johtaa väistämättä jatkuvaan metautumiseen. Ongelma poistuu, mutta se siirtää ongelman metatasolle. Kysymys jää väistämättä ratkaisematta. Tämä on arkijärkeenkin taipuvaa logiikkaa, ja sitä ei oikeasti voi kiertää. Tulos on ehdoton. Tätä kautta voidaan huomata että kritiikki "ateistien arvotyhjiöstä" perustuu aina siihen että avoimen kysymyksen argumentin kaltaista käytetään moraalidenialismiin. Esitä mikä tahansa malli ja sen laadun kautta saat keinon jolla osoitat sen ontoksi tai pelkäksi oletuksenvaraiseksi tilanteeksi. Käytin tätä keinoa hyväkseni, kun otin apuvälineeksi Euthyfronin dilemman ratkaisuyritykset ja viittasin siihen miten ongelman ratkaisut ovat aina ratkaisseet ongelman metauttamalla sen, jolloin ongelma itse asiassa enemmänkin siirtyy kuin ratkeaa.

Tässä on vain se ongelma, että +1 ei oikeasti ratkaise mitään. Jos olemisesta ei seuraa tulemista (is-ought) on pätevä, niin se koskee myös Jumalan OLEMASSAOLOA kaikkine eettisine vaikutuksineen. Jostain syystä ihmiset olettavat että tämä rajoite koskisi vain luonnontieteitä. Tosiasiassa avoinen kysymyksen argumentti ei välitä. Jumala astuu täsmälleen samaan ongelmaan. Jos is-ought johtaa nihilismiin, niin sitten Jumala ei muuta yhtään mitään.

Moni on  tässä kuitenkin aika tavalla Humen itsensä linjoilla. Hänhän piti is-ought ongelmaa induktion ongelman kaltaisena konseptina. Jonain joka osoittaa oletuksenvaraisuutta ja tätä kautta mielivaltaisuutta. Mutta joka ei ole niin kovaa että siitä tarvitsisi välittää. Tämä tarkoittaa sitä että jos ateistin moraalimallia kritisoi, on pelkkä pilkunviiluunyylä. Ja tämä koskee sitten sitä Jumalan kautta saatavaakin etiikkaa.

Uskovainen ei tästä oikeastaan vakuutu.

Uskovainen on tässä vaiheessa melko pettynyt. Hän vaatii että etiikka vaatii Jumalan. Kysymys on se, että jos jumalia ei ole, niin kuka sen moraalin oikein on säätänyt? (Kysymys näin muotoiltuna itsessään on asenteellinen ja dogmaattinen ja kertoo hyvin alhaisesta ajattelukyvystä. Mutta siihen törmää.) On ekvivokaatio ajatella että jos juridisilla laiella on lainsäätäjä, niin että se tarkoittaisi varmasti sitä että luonnonlaeillakin olisi oltava luonnonlainsäätäjä. Mallinnus ei ole laki samassa mielessä kuin säädös. Ja etiikka voidaan nähdä ihmisen lajinmukaisen käytöksen mallinnuksena. (Ja kuinka voisi olla että ei olisi lajinmukaista käytöstä jossa ei olisi keskiarvojen ja frekvenssien kaltaisia konsepteja?)

Ja jos kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään, niin mitä hyötyä sen noudattamisesta tai mitä haittaa sen rikkomisesta on? Yleensä ottaen kaikessa eettisessä ajattelussa arvot jaetaan itseisarvoiksi ja välinearvoiksi. Oikein on tehtävä siksi että se on oikein, se on arvo sinänsä. Eikä rangaistuksen välttämiseksi tai jonkin palkkion saamiseksi tuonpuoleisuudessa tai karman kautta tai muutoin. Palkkiomoraali on aina välinearvoista. Sellainen e oikeasti edes ole mitään aitoa itseisarvoista moraalia, ainut mikä sen tekee arvokkaaksi on se, jos sillä saavutetaan jotain itseisarvoista. Itseisarvon ja välinearvon käsittein ; Humanistille kunnollinen käyttäytyminen on itseisarvo. Uskovaiset ajattelevat tuonpuoleista ja moraalista tulee helposti välinearvo taivaspaikkaan. Kunnollinen käyttäytyminen on heille vain välinearvo jolla tavoitellaan itseisarvoa, pohjimmiltaan omaa hyötyä. Jos siis väittää että taivaspaikkaa tai karman lakia tarvitaan etiikkaan, vihjaa että oma egoistinen ja henkilökohtainen hyöty on itseisarvo. Nähdäkseni juuri tämä on sitä mitä uskonnot yrittävät välttää. Uskonto näyttää tämän huomion jälkeen suorastaan sosiopaattiselta. Taivaspaikka ja Jumalan auktoriteetti vihjaavat että totteleminen+hyvät palkinnot olisivat itseisarvojen lujinta ydintä.
1: Tämä tosin selittäisi omalta osaltaan sitä miten "lasten kaltaisten" on Jumalan valtakunta. Lasten moraalikognitio nimittäin kehittyy iän mukana. Ja lapsellisin ja alkeellisin etiikka on sitä että ei tehdä tuhmia koska tulee vitsaa ja ollaan kiltisti että pukki tuo lahjoja. Lapsi on alamainen vanhemmille ja joulupukin kiltteyden määrittelylle ja moraalin ymmärtämisen sijaan vain tottelee oma hyöty ja etu mielessään. Uskonto ei nouse tätä alinta moraalihierarkiaa ylemmäs vaatiessaan ihmeellisiä tuonpuoleishyöty kriteereitä ja auktoriteettiin vetoamista etiikalta. Rangaistus-palkinto-auktoriteettimoraali on etiikkaa pälleille. Ja onneksi Luther oli samaa mieltä tästä! Hän luotti että kaikki ovat eettisiä. Ilman tätä saattaisimme elää jonkinlaisessa teokratiassa.

Kuinka ihmisluonnon moraalia on käytännössä mahdotonta käyttää asiallisesti arvokeskustelussa

"isn't saying that lovingkindess is good because it's part of God's nature, and God's nature is good, just tantamount to saying that God's nature is good because it's God's nature? It's just content-free, arbitrary and viciously circular."
(J. Simonov)

Ylläoleva lausunto moittii hyvin lyhyellä mutta silti oleellisella tavalla näkemystä jossa on objektiivinen moraali joka on sidottu Jumalan ominaisuuksiin. Tämä muistuttaa esimerkiksi siitä miten avoimen kysymyksen argumentti jättää aina tilaa humen giljotiinille. Ja tämän testaaminen jää hyvin ilmaan, etenkin kun Jumalan ominaisuuksia ei voida kovin objektiivisesti mitata.

Vastaava ongelma on oikeastaan lähes kaikessa etiikassa joka perustuu siihen että se viittaa johonkin pysyvään ja muuttumattomaan ihmisluonteeseen. Esimerkiksi etiikassa vedotaan usein ajatukseen siitä että se olisi jotenkini intuitiivista ja luonnollista ihmiselle. Siinä jokin tietty mielipide tai asia väitetään ihmiselle luonnolliseksi. Ja sitten tämä määritetään hyväksi. Lopputuloksena on kehää kiertävä keskustelu joka typistyy siihen että ihminen käyttäytyy kuten ihminen käyttäytyy. ; Tämä vääntyy usein esimerkiksi perinteisiin vetoamiseksi. Tämä laajentaa edellistä vain aikaan. Siinä väitetään että ihmisillä on perusluonne ja viitataan että ihmiset ovat ennen tehneet jotain ja sen jälkeen ihmisten tulee jatkossakin käyttäytyä kuten ihminen käyttäytyy.

Tautologisuus ei tunnu monista ongelmalliselta. Syynä lienee se, että tässä ollaan yllättävän harvoin tuomitsemassa. On toki kristittyjä joista etiikka on ideologiasidonnaista. Tällöin he eivät aja ihmisen luonnollista moraalia vaan olettavat että ihminen on perusluonteeltaan paha. Silloin esimerkiksi islam turmelee ja kristityt ovat hyviä. (Paitsi jos olet islaminuskoinen jolloin asiat ovat juuri toisin päin.) Tällöin ei kuitenkaan puhuta ihmisluontoon viittaavasta etiikasta. Useimmiten suomalaiset kristityt ottavat luonnollisen moraalin käyttöön juuri selittääkseen sen mitä he pitävät "omantunnonateisteina". Eli ihmisinä jotka ovat eettisiä mutta ateisteja. He viittaavat siihen että ihmisillä on perusetiikka joka on Jumalan omaantuntoon ohjelmoitua.

Tällä selitetään se, että jos ateisti ei pidä ajatuksesta että ihmiset menisivät Oinosen ehdottamaan tapaan naimisiin koirien kanssa, se viittaisi siihen että heillä on luonnollinen etiikka joka estää heitä tekemästä pahuuksia. Eli luonnollinen moraali koskisi heitäkin. Kuitenkin tässä kohden arvokeskustelu muuttuu erittäin häröksi, koska useimmiten kinataan juuri moraalierimielisyyksistä. Kaikki ovat kenties yksimielisiä siitä onko hyvä menn koirien kanssa naimisiin, mutta homoseksuaalisuus on kuitenkin se aihe josta Oinonenkin kinasi ja jossa on sitten hyvin voimakas erimielisyys. Jos moraali on luonnollista ja ateistit voivat olla omantunnon ateisteja, tämä tarkoittaa sitä että erimielisyyksiä ei voida ratkoa viittaamatta kulttuuriin. Eli on pakko irrottautua siitä ajatuksesta luonnollisesta ihmisissä olevasta hyvyydestä ja mentävä ideologian puolelle.

Ideologian vaikutuksen kielto on tällöin täysin keinotekoinen. Väitetään että ei olla tuomitsemassa ideologian vuoksi mutta sitten tehdään juuri näin. Parempi olisi olla edes rehellisesti syrjivä. Luonnollinen etiikka onkin yllättävän usein hyväntahtoisen ihmisen tapa valehdella itseltään oma syrjivyytensä. Kun ensin viitataan omantunnonateisteihin voidaan hyvällä syyllä ruveta puhumaan ateismin moraalin rapistavasta vaikutuksesta, koska sehän ei ole ateismin tuomitsemista aatteena ja vakaumuksena. (Paitsi että oikeasti ei voida.)

Ideologioiden kohdalla tässä kohden esiin nousee usein juurikin se, että niiden nähdään usein turmelevan. Eli ihmisillä on luontainen etiikka mutta kommunistinen tai ateistinen ideologia vääristää tämän. Tällöin ongelmana on tietysti se, että jos ideologiat harhauttavat, niin eikö voitaisi aivan yhtä hyvin sanoa että kristinusko on menneisyydessä turmellut ihmiset ja nyt tästä ollaan vapautumassa - itse asiassa juuri tämänlaista vastaanväittämistä korostetaankin usein.

Tämä "ideologian vääristäminen ja luonnolliseen etiikkaan palauttaminen" itse asiassa nähdäkseni yhdistävät tämän hetken kristittyjä ja uusateisteja ; Objektiivisella moraalilla on pitkä teologinen perinne. Ja esimerkiksi Sam Harris argumentoi vahvasti sen puolesta että ihmisten lajinmukainen käytös on moraallia. Molemmat viittaavat siis ihmisen perusluonteeseen. Vastapuolta leimataan Kristityt viittaavat Staliniin ja ateistit noitavainoihin ja 9/11 -terrori-iskuihin. Vastapuolen leimaaminen liittyykin juuri tähän teemaan : Siihen mikä ideologia turmelee ja mikä palauttaa takaisin normaalitilaan.

Tässä unohtuu helposti se, että jos uskoo luonnolliseen etiikkaan, olisi käytännössä pakko kannattaa sekularismia. Sillä jos ideologiat joko mukailevat tai harhauttavat luonnontilaa, on kaikki ideologia periaatteessa yritys heijata ihmisluonnetta johonkin suuntaan. Koska tässä on erimielisyyttä, olisi oikea tapa jättää kaikki ideologianpaasaus vähemmälle.

Tämä liittyy vahvasti siihen teemaan miten eräs uskova kiivaasti selitti siitä että ei pitäisi uskoa tiedettä koska mikroskooppikuvatkin voidaan väärentää. Että pitäisi luottaa omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Että ei pidä vain uskoa mitä muut sanovat ja valehtelevat. Siksi naturalistien pitäisi olla hiljaa ja kaikkien pitäisi kuunnella julistusanekdootteja jotka kumpuavat omakohtaisista kokemuksista. Itse en voinut oikein sanoa muuta kuin sen, että en itse koe näitä Jeesusjuttuja joten ne anekdootit ovat minulle varmistamattomia. Ihmiset voivat hallusinoida, erehtyä, valehdella. Mikroskooppien kohdalla on sentään se, että laitteistoja voi rakentaa, niiden toimintaperiaatteen selvittää ja katsoa itse saako samoja tuloksia. - Hiukkaskiihdytin on kenties kallis, mutta tämäkin on teoriassa mahdollista, joten valehtelusta niidenkin kohdalla voi edes jotenkin jäädä kiinni. uskontarinat taas eivät ole sellaisinaan toistettavissa. Näin ollen kerroin tekeväni juuri ohjeen mukaan ja meneväni hankkimaan mikroskoopin. Jos Jeesus haluaa ilmestyä kokemusmaailmaani, hän voi tehdä sen itse ilman mahdollisesti valehtelevia välikäsiä.

Tämä kaikki näyttää että etiikassa ei kannata vain väittää että jokin asiantila on luonnollinen. Näiden väitteiden takana on aina niin paljon "ilmaa" ja tyhjiä oletuksia, että erimielisyys on aina mahdollista. Ja itse asiassa samalla ajatuslogiikalla voidaan perustella keskenään ristiriidassa olevia väitteitä. Objektiivinen moraali on vain kehäpäättelyä ja luonnon hyväksi väittämistä. Huonoimmillaan siinä vain väitetään että jokin on luonnollista hyvää, eikä tätä voida mitenkään varmistaa, joten jäljelle jää vain vastapuolen ad hominem -pilkka. Objektiivinen moraali on omituista ontologiaa, jonka kaikki ongelmat räjähtävät silmille jos sitä yritetään soveltaa eettisen erimielisyyden ratkomisessa, jolloin se latistuu pelkäksi huonoksi ja ilkeämieliseksi huuteluksi. Samaan pääsee sanomalla "minusta asia on näin".

Ihmisiin objektiiviseen moraaliin viittaaminen ongelmatilanteissa kuitenkin vetoaa. Sillä he eivät erota perustelua pelkästään siitä että joku sanoo "koska". He ovat idiootteja. - Tosin heille on myönnettävä että he ovat todennäköisesti idiootteja ihan luonnostaan.

Teloituskompanja Humen giljotiinille.

Humen giljotiiniin on suhtauduttu hyvin monella tavalla. On hyvin mielenkiintoista miettiä, että onko kyseessä argumenttivirheestä muistutus vai argumenttivirhe itsessään. Tosiasiaväitteet ja moraaliväitteet erottautuvat toisistaan. Ideana on se, että pelkästään siitä, että jokin asia on totta ja tapahtuu, esimerkiksi luonnontieteissä tai yhteiskuntatieteissä, ei tarkoita että se olisi myös moraalisesti oikein.

Ongelman ymmärtäminen onnistuu avoimen kysymyksen argumentin kautta. avoimen kysymyksen argumentista, joka on yksinkertaisesti se, että jos osoittaa, että "X tuottaa mielihyvää -> siis P on hyvä." Avoimeksi jää aina kysymyksiä mallia "Onko hyvä, että X tuottaa mielihyvää?" Tämänlainen tilanne voidaan vetää ikuisuuksiin, jos X selitetään, se synnyttää uuden ongelman. Toisin sanoen jotain todella oletetaan.

Käytännön argumentoinnin tasolla moraaliasiat nousevat esiin ja tilanne on mutkikkaampi. Esimerkiksi jos joku esittää että "Homoseksuaalisuutta on aina ihmisissä, universaalisti, joten se on luonnollista ja se on sallittava" tai viittaamalla tiedettyyn vaikutukseen "Homoseksuaalisuudesta rankaiseminen on pahasta, koska se vähentää ihmiskunnan onnellisuutta" voivat molemmat kannustaa sanonaan "No ought from is."

Pelkkää sanottua tarkastellen molemmissa tehdään se, että pelkistä tosiasioista päätellään arvoja. Eihän päättelyn lopputuloksessa voi olla sellaista mitä ei ole oletuksissakaan. Kuitenkin päätelmät eivät ole virheellisiä, jos tai kun niihin liitetään auttavia lisäoletuksia. Esimerkiksi oletus "oman seksuaalisuuden toteuttaminen on hyvää" korjaa ensimmäisen ja "onnellisuus on hyvästä" toisen argumentin. Koska keskustelussa on mukana aina monia asioita, ei tämänlaisia välttämättä tarvitse erikseen kirjoittaa. Tämänlaiset kannanotot jotka ovat välttämättömiä johtopäätökseen, mutta joita ei ääneen sanota, ovat implisiittisiä oletuksia, piilo -oletuksia. Ne mukaanottaen argumenteista saadaan aivan päteviä. Oletuksista seuraa luontevasti johtopäätös. Siksi se, että suoraan sanoo että ylläolevat lauseet ovat argumenttivirhe, on liian yksioikoinen.
1: Implisiittisiä lisäoletuksia on etenkin arvokeskustelussa mukana käytännössä aina. ; Keskustelu ei tapahdu sosiaalisessa tyhjiössä ja implisiittisten oletusten olemassaolo on käytännössä ilmiselvää. Jos niitä ei olisi, olisi argumentaatio aina toivottoman pitkää asioiden luettelemista, jossa unohtaisi helposti sen, mistä on kysymys. Kaiken ääneen kirjaaminen on liian kova vaatimus, jotkut asiat ovat ikään kuin "itsestäänselvyyksiä". Kysymys onkin siitä, myönnetäänkö nämä arvolauseet olettamuksiksi vai ei.

Likimain voidaan sanoa, että jos myönnetään että keskustelussa on implisiittisiä oletuksia, joiden mukana päättelykin seisoo, on lausunto OK. Mutta jos kiistetään että kyseessä olisi jonkinlaiset arvo -oletukset, on kyseessä yksinkertaisesti typerä argumentointi.
1: Etiikka ei ole mikään objektiivinen tiede. Siinä missä gravitaatio antaa mitattavan arvon vaikkapa kynälle, ei syanidipillerin epäeettisyyttä voida punnita samalla tavalla objektiivisest.

Asiaa on kierretty materialismilla. Se tekeekin humen giljotiinille ongelman. Jos on vain yksi substanssi, materiaalinen luonto, on ihmisen mieli hieman kuin tietokone, jonka toiminta on fysikaalisia tapahtumia. Näin ihmisen arvomaailma on osa hänen fyysistä olemustaan. Tätä kautta syntyy se, että tosiasioita ja arvoja ei voida erottaa toisistaan. Onkin totta, että ihmisen tiedostamia tosiasioita ei olisi koskaan tiedostettu ilman ihmisten tarpeita, ja ilman näitä tarpeita olisi tuskin arvojakaan. Ne voivat olla esimerkiksi evoluution ohjelmoimia kannattavia toimintamalleja. Sellaisenaan ne ovat tosiasiatietoa.

Kuitenkin tässäkin tehdään eettinen oletus. Eli että se, mikä on ihmisen arvoja on täsmälleen sama asia kuin oikein toimiminen. Kun alkutilana on se, että "luonnollinen joko on oikein tai ei ole oikein tai molempia", on selvää että tässä rakennelmassa itse asiassa oletetaan se, mitä halutaan todistaa. Jos ihmisen halut ovat sama kuin etiikka, ja näin oletetaan, ongelma voidaan kiertää.
1: Mutta samalla moni kuitenkin myöntää että tilanne ei ole näin helppo. Jos lasissa on aspiriinia ja tätä halutaan antaa päänsärkyiselle, on eettinen vastaus kenties toinen kuin jos lasissa on syanidia. Näistä on eri seuraukset, joihin liitetään arvostusasia. Eri ihmiset voivat antaa erilaisia vastauksia esimerkiksi jos aineiden kohteena onkin vaikkapa joku julma hirmuhallitsija.

Implisiittiset lisäoletukset johtavat siihen, että päättely ei ole epälooginen. Mutta tämä ei ole mikään syy siihen, että ratkaisussa olisi jotain, joka kaikkien tulisi ottaa huomioon. Syynä on "garbage in - garbage out" -ilmiö. Jos alkuoletuksista ei ole samaa mieltä, niitä ei hyväksy eikä koko argumentaatio tämän jälkeen paina mitää, koska se on rakennettu kriitikon mielestä epätosille oletuksille.

Humen giljotiinissa olevat argumentit nousevat selvästi esiin yksittäistapauksissa. Humen giljotiinia syytetään usein ja sitä vastustetaan kovasti.
1: Fundamentalistit vastustavat sitä, koska heille Jumala on luonut maailman ja siksi asiat ovat tarkoituksenmukaisia ja eettisiä. Etiikka on näkyvissä luomakunnassa ja on siksi gravitaatiota muistuttava. Tämä tukee sitä, että pahan ongelmaa poisselittäessään he vetoavat maailman pohjimmaiseen hyvyyteen. Eli vaikka asiat olisivat ikäviä, niissä on pohjimmiltaan jotain eettistä. Näkemys ei kuitenkaan sovi kovin hyvin yhteen moniin heidän lausuntoihinsa.
___1.1: Perisyntiajattelussa maailman nähdään olevan monin paikoin turmeltunut. Luonnollisuus muuttaa tämän jälkeen heillä merkitystään. Se ei ole sitä, miten asiat ovat, vaan sitä miten Jumala on sen suunnitellut. Jumalan suunnitelma nähdään eettisenä. Näin luonnollisuus ei olekaan "is", vaan "ought" -tila. Se, onko jokin asia alkuperäisen suunnitelman mukainen vai ei, ei enää näykään gravitaation kaltaisena havaittavana asiana. Se, miten asiat ovat eivät enää kerrokaan miten niiden pitäisi olla. Se, miten asioiden pitäisi olla kertoo alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta nykymaailma on korruptoitunut ja vaikkapa se, että luonnossa ja ihmiskunnassa on universaalisti homoseksuaalisuutta ei tarkoitakaan että tämä olisi tarkoituksenmukaista. Koska luonnollisuus ei enää ole "is" -tila, vaan "ought" -tila.
___1.2: He selittävät että evoluutio ja materialismi ei voi selittää etiikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että etiikka ei ole mikään universali itsestäänselvä havaittava asia, vaan jokin joka on osattava tulkita. Jos esimerkiksi luonnonmukainen omatunto on hyvä asia, silloin evoluutio itse asiassa selittää sen. (Mistä päästään kohtaan kaksi, jossa aloitan uuden ja jatkan tätä osioita. Sitä, miten etiikka saadaan liitettyä ja selitettyä uskovaisia vastaavalla tasolla, mutta tässäkin on implisiittisiä taustaoletuksia.)
2: Vasemmistolais -materialistinen perinne syyttää humen giljotiinia kapitalistiseksi. Esimerkiksi "Punavihreä" esittää että se joutaa museoon, ja että se on "porvarillinen". Kuitenkin kun proletaari tunnustaa, että on vallitseva yhteiskuntajärjestys, sen olisi syytä olla myös oikein. Myös kapitalisti voi vedota omaan tahtoonsa asioissa ja kertoa että tämä on oikein, muistuttaa että "arvotkin, ihmisen tarpeista kertovana tietoisuutena, ovat tosiasiatietoa". Kuitenkin porvarien luonnollista ahneutta - joka synnyttää tarpeen - vastaan taistellaan kuin se olisi epäeettistä, vedoten köyhien omiin tarpeisiin. Kysymys muuttuu auktoriteettikysymykseksi : Kenen arvot painavat enemmän kuin toiset.
___2.1: Olennainen kysymys onkin se, että tässä etiikka määritellään ihmisten tunteiksi ja tarpeiksi. On aivan totta, että nämä piirteet voidaan selittää evoluutiolla. Olennainen kysymys on kuitenkin se, onko kyseessä etiikan määritelmä, vai onko etiikka "jotain muutakin". Asia vertautuu siihen, että minä voin määritellä että Jumala pitää kaurahiutaleista siten että määrittelen varpuset Jumalaksi ja sitten kokeilen kuinka innolla ne syövät kaurahiutaleita. Koska määritelmä on monista väärä, he tuskin välittävät tästä. Tämä määritelmä itsessään pitää sisällään kannanottoja, jotka ovat oletuksenvaraisia.
___2.2: Itse asiassa eräs suosittu nihilistinen argumentaatio perustuu siihen, että on vain yksi substanssi. Tässä arvolauseet ovat subjektiivisia keksintöjä. Moraali muuttuu intresseiksi, mielipiteiksi, jotka eroavat toisistaan ja ovat subjektioita. Luonnonmoraalin lisäksi vaihtoehtoina onkin siis myös nihilismi. Emme voi sanoa onko toinen näistä oikein vai väärin, molemmilla on omat, erilaiset, perustelunsa.

Käytännössä ihmiset toimivat siten, että he eivät mieti näitä implisiittisiä oletuksiaan. Näistä ei tiedostuta. Tätä kautta syntyy helposti harhaluuloja siitä, että etiikka on todellakin luonnollinen ja ilmiselvä. Ikään kuin moraali olisi gravitaatio, joka voidaan vain mitata luonnosta ja ottaa talteen. Matkan varrella voidaan vedota tarpeisiin, mutta tällöin ensin piilo -oletetaan että etiikka on tarpeiden täyttymistä. Muutoin kysymys on epäselvä. Se, että kaikki ihmiset pitävät tiettyjä asioita hyvinä "lajinmukaisuuden", "Jumalan antaman omantunnon" tai "evoluution kehittämän lajikohtaisen viisaan strategioinnin" vuoksi ei tarkoita että etiikkaoletuksia ei olisi. Joka tapauksessa oletetaan esimerkiksi että Jumalan antaman omantunnon seuraaminen on eettisesti oikein tai että lajinmukainen käytös on samaa kuin eettinen oikeus. Yksityiskohtien tiedostaminen, niiden tiedostamattomuus tai yksimielisyys on eri asia kuin "oletuksettomuus".

Kuten "avoimen kysymyksen argumentti" näyttää, tämä on itse asiassa suora seuraus logiikasta. Jos joku väittää että etiikka voidaan "vain löytää" ja että kyseessä ei ole määrittely, on itse asiassa tekemässä oikovia kannanottoja. Asiassa on apuoletuksia, ja niiden jääminen implisiittisiksi ja tiedostamattomiksi ei tarkoita että niitä ei olisi. Tätä kautta etiikkakysymys heidän kohdallaan ei ole etiikan perustelua, vaan omiin lähtökohtiin vetoamista. Tälläinen toimii jos haluaa tehdä omista ennakkoluuloistaan faktoja joita ei käsitellä kriittisellä ajatuksella tai kyseenalaisteta. Tälläinen toimii jos oman joukon attribuutioteoriajoukko halutaan nostaa populistiseksi ilmiöksi, tarjoamalla sitä ilmiselvänä faktana jota ei voi kyseenalaistaa. Kysymys on joka tapauksessa kannanotoista ja oletuksista, aksioomista joiden hyväksyminen ei ole mitenkään ilmiselvää, pakotettua tai perusteltua.

---

Kuvassa junalla kuljetetaan junarataa. Rakennettiin uutta rataa, ja tämmöinen ratkaisu oli jollain tullut mieleen.

Ateismin ihmiskuva.

"Victor Hugon romaanissa Pariisin Notre-Dame (tunnetaan myös nimellä Notre-Damen kellonsoittaja) mies tarkastelee pöydällä olevaa teosta. Hän selailee aikansa uutuutta, painettua kirjaa, ja ihastelee sen täydellisiä kirjaimia, viivasuoria rivejä ja siistejä palstoja. Mies nostaa katseensa ja katselee pitkään edessään olevaa Notre-Damen katedraalia. "Tämä on surmaava tuon", hän osoittaa lähes profetaalisesti kirjaa osoittaen. Hugon romaanihahmo näki että painettu sana tulisi anastamaan kirkolta yksinoikeuden totuuteen."
(Historia, "Gutenberg jakoi kirkon", 4/2010)

Tämän päivän "Metron" tekstiviestit sisälsivät MUM -nimimerkin kysymyksen. "Mikä on ateismin ihmiskäsitys? Entä kenen kannattaa ateistin mielestä elää ja miten?" Minulla on toki syytä epäillä että kysymys on tehty ns. "ketunhäntä kainalossa". On nimittäin perinteistä perinteisin tapa asettaa ateisti tilanteeseen jossa joudutaan valitsemaan joko dogma tai nihilismisyytös. Eli tässä tapauksessa jos ateistilla on tarjota ihmiskuva jossa on moraalinormeja, on ateisti "uskovainen". Eli edustaa vain toisenlaista, kilpailevaa, käytösdogmaa. Ja jos ei, on vastassa syytös siitä että ateismi sallii murhaamisen ja on nihilististä. Tälläisestä tilanteesta, jossa teki miten tahansa, on väärässä, ei kukaan voi selvitä. Uskontokaan ei selviäisi tälläisestä rajoituksesta. Kuitenkin kysymys on sinällään mielenkiintoinen. Tätä voidaan lähestyä monella tavalla. Ja ne tietysti antavat erilaiset vastaukset.

Ensimmäinen taso: Teoreettis-moraalinen taso, jossa asioita tarkastellaan premissien ja johtopäätösten erottamisen ja tunnistamisen kautta.

Puhtaasti moraalisfilosofisesta näkemyksessä ateismi tarkoittaa yksinkertaisesti Jumalan olemassaolon kiistämistä. Tämä on olemassaoloväite, joka koskee yhtä asiaa. Olemassaoloväitteitä taas koskee "se kuuluisa Humen giljotiini." Olemassaolosta ei itsessään voi sanoa pitääkö sen olla niin. Esimerkiksi avoimen kysymyksen argumentti on varsin helppotajuinen. Jos meillä on väite X on eettisesti hyvä, voimme kysyä sille "miksi" ja saada sille vastauksen. Esimerkiksi "koska X tuottaa mielihyvää" Tästä saadaan aina jatkokysymys, jossa kysytään "Onko eettistä että X tuottaa mielihyvää". Tämä on oletus. Mielihyvä voidaan lisätä vaikka normistoon, joka voi olla mikä tahansa "Raamatusta" "Koraanin" kautta "Nalle Puhiin". Rakenteellisesti tällä tavalla törmätään siihen että jossain vaiheessa tulee vastaan tilanne jossa X oletetaan eettiseksi, tai sitten tilanne ajautuu kehäpäätelmään. Tämä tarkoittaa sitä että etiikka sisältää tätä kautta välttämättä puhtaasti perutelematta tehtyjä oletuksia. Ateistit toistavat tätä humen giljotiinia melko usein, joten se on osana heidän maailmankuvaansa. Tämä on vähintään tämän vuoksi otettava osaksi.

Tätä kautta ei sanota että ateismi on nihilististä. Tämä on yleinen virhepäätelmä joka johtuu siitä että nihilismi ymmärretään väärin : Siinähän oletetaan että koska etiikan tietäminen on olemisen ulkopuolella, se tarkoittaisi sitä etiikkaa ei ole. Tämäkin on yhdenlainen tietokannanotto. Humen giljotiinin kautta emme vain osaa sanoa miten Jumalan hylkääminen vaikuttaa etiikkaan. Vai vaikuttako se mitenkään. Uskovaisilla asiat tietysti muuttuvat, koska heillä on etiikassa tiettyjä oletuksia. Mutta on aivan täysin olemassaoleva vaihtoehto että tämä kertookin olennaisesti enemmän heidän oletuksistaan enemmän kuin ateistejen etiikasta. Jos minä määrittelen oletuksin omassa maailmankuvassa hyvyyden johonkin asiaan, se ei tarkoita että muiden olisi pakko tehdä juuri nämä samat oletukset.

Yksinkertaisesti sanoen: Se, että on erimieltä Jumalasta ei tarkoita että olisi erimielinen joka ikisestä asiasta. Ateistin ei tarvitse hylätä gravitaatiota siksi että uskovainen siihen uskoo. Samoin kuin hänen ei tarvitse muuttaa näkemystä murhaan siksi että uskovaisella on tietty kanta. Ateismi on Jumalan olemassaolon hylkäämistä, ei uskovaisten maailmankuvan negaatio.

Tätä kautta voidaan ymmärtää että ateismi edustaa ennen kaikkea eräänlaista vapautta. Se antaa yksilöille ja ihmisille oikeuden päättää omilla aivoillaan etiikkakysymyksistä sen sijaan että se delegoitaisiin ulkopuolisille. Jokin tietty normisto onkin tätä kautta outo ajatus. Tämä on laajemmin ajatellen demokratioissa aivan normaalia. Niissä äänestetään. Vaikka kansalaiset eivät ole nerokkaita tiedemiehiä eivätkä heidän käytöksensäkään ole pyhimysmäisiä, ei asioiden ratkaisutapa ole teokraattinen. Eli että asiat päätettäisiin suhteessa pappin sanaan, "Koraaniin" tai "Peter Paniin".

Toinen taso: Kulttuuris-ideologinen taso, jossa tarkastellaan massoja tilastollisesti.

Tosiasiassa ateismiin liittyy eettinen järjestelmä. Ateistit ovat järestään humanisteja. Tämä kertoo tietystä yhteydestä. Kun katsoo vapaa -ajattelijoita ja humanisteja, on selvää että samat henkilöt pyörivät keskenään. Nykyajan kristilliset arvot taas ovat hyvin pitkälti humanistiset arvot.
1: Osasyynä tässä on tietysti se, että humanistit kasvavat kristillisessä maassa ja tätä kautta meillä on kristillistä perinnettä.
2: Mutta mukana on myös sitä, että kirkon toiminnassa korostuvat Raamatuntulkintatavat ovat muuttuneet sopimaan maailmanmenoon. Kirkko on siis osittain mukautunut ja päättänyt että humanistien asiat ovat sitä mitä Jumala haluaa.
___2.1: Siis samaan tapaan kun Galileon aurinkokeskisyyden kohdalla kirkko oli ensin sitä vastaan, mutta nykyisin se on mukauttanut sen osaksi omaa järjestelmäänsä eikä aurinkokeskisyyttä enää nykyisin pidetä kristinuskon vastaisena.

Käytännössä yhteiskunnallisena ilmiönä ateismi onkin humanistiset arvot ja totuusväite että Jumalaa ei ole olemassa. Tämä on tietysti vain pieni rajattu luokka kaikista mahdollisista ateismin tyypeistä joita filosofi voi luokitella. Jokin niistä voi sallia vaikka massamurhat. Mutta on vaikeaa sanoa miksi ihmeessä näiden alaluokkien yleistäminen havaittaviin ateistilaumoihin on millään laatua relevanttia. Nehän ovat aivan erilaista ateismin alalohkoa. Ei ole mitään perustelua sille miksi ne elämää tuhoavat ja toteutumattomat olisivat olennaisesti tärkeämpiä kuin elämää arvostavat ja toteutuvat. (Halu hyökätä eriarvoisia vastaan on motiivi, joka selittää tämän valinnan. Se ei kuitenkaan ole perustelu.)

Moraalin monimutkaisuuden vuoksi on hyvä tarkastella myös uskontoa, ja sen ihmiskuvaa.

Sekään ei ole kovin tarkkarajainen kun haetaan kysymystä MUMin esittämiin kysymyksiin. Osa uskovaisista katsoo että ihminen on evoluution tuottama eläin. Tämä on sen ihmiskuva. Elämän kunnioittaminen ei ole välttämättä kristitylle mitenkään olennainen kysymys. Sillä vaikka objektiivisen moraalin nimissä esimerkiksi vastustetaan aborttia ja homoseksuaaleja, (1) eivät kaikki kristityt jaa tätä näkemystä näistä asioita ja (2) usein esimerkiksi kysymykset kuolemantuomiosta jakavat silti uskovaiset.

On myös muistettava että vaikka käytännössä jokainen uskovainen uskoo elämään ja kannattaa ihmisarvoja, teologisesti ja käytännön tasolla asiat ovat senkin kohdalla mutkikkaita. Uskovaisen voi periaatteessa hyväksyttävä ateistien kiduttaminen. Jumalahan laittaa ateistit Helvettiin, joten sen täytyy olla oikeudenmukaista. Tai sitten muuten Jumala on paha. Ehkä syynä on se, että uskovaisuuden takana on perisynti, joka poistaa ihmisarvon. Tätä kautta ihmisarvo olisi vain uskonnon kautta. Tällöin elämällä ei ole itseisarvoa vaan välinearvo. Elämä on testi jolla ehkä saadaan itseisarvo joka toteutuu Paratiisissa. Muuten mitään arvoa ei saada ja joudutaan Helvettiin. Ja kun ei ole arvoa, ei se kidutuskaan ole mikään eettinen ongelma ja Jumalan pahuussyytökset voidaan hylätä, tämä erityislaatuinen pahan ongelma, ratkaista. Ja sitten osa kristityistä tietysti uskoo että jokainen pelastuu, heille Helvettiä ei edes ole. Tämä on vasta pintaraapaisu siihen erimielisyyteen ja tulkinnanvaraan jota kristinuskossa on.

Karkeasti sanoen objektiivinen moraali tiivistyy yleensä muutamaan ideologian brändiväitteisiin jotka vaihtuvat lahkosta ja ryhmästä toiseen. Kristitytkin ovat hyvin monisyisiä ja heidän näkemyksissään on variaatiota. Tätä kautta tietyssä mielessä kysymys on mahdoton heidänkin kohdallaan.

Tätä kautta voisi sanoa että kahden "puolittaisen vastauksen" lisäksi on olemassa se oikea vastaus. Ja siinä missä ensimmäiset kaksi eivät toimi tekstiviestipalstoilla koska ne vaativat paljon merkkejä, ei kolmatta voi tekstittää koska se tekee juuri samoin kuin uskontokin. Jos siihen vastaa aidosti, eikä vain yhdestä rajatusta näkökannasta, se loppujen lopuksi vie nolla merkkiä. Koko kysymys on pohjimmiltaan mieletön, kysymyksen laajuus häivyttää järkevän vastaamisen kokonaan ulkopuolelle. Kysymys on kuin kristillinen ihmiskuva. Se ehkä tuntuu yksinkertaiselta esitykseltä, jos sitä katsoo vain oman lahkon sallimasta suppeasta raosta. Ja tämäkin toimii vain jos miettii vain niitä asioita joita lahko on lappuihinsa suoraan painanut.

Maitolitran kantaminen ja sen juottaminen.

"If I go there will be trouble / And if I stay it will be double"
(The Clash, "Should I Stay Or Should I Go")

Ihmiset ajattelevat jotenkin luonnostaan että
1: Jos jokin asia on jotenkin, niin sitten se on oikein. Esimerkiksi se, että luonnossa esiintyy homoseksuaalisuutta tarkoittaisi että se on oikein. Tämä on kuitenkin naturalistinen virhepäätelmä, joka ei selviä George Mooren avoimen kysymyksen argumentista, joka on yksinkertaisesti se, että jos osoittaa, että "X tuottaa mielihyvää → siis P on hyvä." Avoimeksi jää aina kysymyksiä mallia "Onko hyvä, että X tuottaa mielihyvää?"
2: Toinen tapa ajatella on vetää yhteyksiä niin, että "miten pitäisi olla" määrää tosiasiat; Tällä logiikalla joku voi ajatella esimerkiksi että koska homoseksuaalisuus on väärin, luonnoneläimissä ei löydy homoseksuaalisuutta. Tätä kutsutaan moralistiseksi virhepäätelmäksi. Tämän heikkous tulee esiin "Firefly" -sarjan pahan salamurhaajan, Earlyn, kommentista: "Man is stronger by far than woman, yet only woman can create a child", joka vihjasi muun muassa siihen että mies voi vahvempana raiskata naisen väkisin, mutta riski raskaaksi tulemisesta on naisella. Se, että miesten ja naisten tulisi olla tasa -arvoisia ei tarkoita että he olisivat kaikissa asioissa yhtä hyviä. Ja vielä vähemmän tämä tarkoittaa sitä että tasa -arvo tämän "pitäisi" asian vuoksi olisi sama kuin vallitseva asiaintila.

Molemmat näistä oikoteistä ovat kuitenkin väärin. Mutta se ei suinkaan tarkoita että näistä voitaisiin "ottaa negaatiot" ja vetää tästä moraalisia kannanottoja, kuten sanoa että jos jokin asia on olemassa, se tarkoittaa sitä että niin ei pitäisi olla. Molemmat näistä virhepäätelmistä eivät ole mallia "kun ehto toteutuu, ei koskaan seuraa" -joka on ihmisille melko yleinen tapa käsittää se että jokin päätelmä on virhepäätelmä. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä enemmän sen vuoksi, että se ei sano asiasta yhtään mitään. Syynä on tietenkin se vanha tuttu, johon liittyviä asioita on jo alustuksessa tullut paljon vastaan. Kyseessä on is-ought -ongelma. Tämä ei suinkaan ole mikään "naturalistien yksinoikeus" tai konsti, jota skeptikot käyttävät. Vaikka skeptikot käyttävätkin sitä melko usein. Se itse asiassa liittyy laajempana osana etiikkaa, jopa niin että jokaisen moraalia miettivän on kohdattava se joko rehellisesti tai sitten epärehellisesti piilottaa ongelma ja olla käsittelemättä sitä.

Tämän väitteen voi kuvata vaikkapa seuraavalla esimerkillä.

Idea on seuraava: Jos olemassaolosta voi päätellä että se on joko oikein tai väärin ilman että samalla päättää sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, on kaava aina joko
1: jos asia x on, silloin y on oikein.
2: Jos asia x on, silloin y on väärin.

Kun valitset jomman kumman, joudut pitäytymään samassa vaihtoehdossa, etkä voi heivata 1 ja 2 välillä. Sillä muutoin teet valinnan siltä pohjalta, mikä on ns. tavoitetila. Silloin olemassaolokysymyksellä ei ole tekemistä asian moraalisuuden kanssa, ainoastaan "olevan" suhde "tavoiteltuun" ratkaisee.

Mutta kuvitteelliseen esimerkkiimme : Kysymys on karkeasti: Kuvitellaan että meillä on pullo ja potilas. Pitääkö meidän juottaa se pullo?

Pullossa on nestettä, joten jos olemassaolo määrää sen, onko asia oikein, sisällöllä ei pitäisi olla väliä. Mutta entäpä jos tapauksessa a pullossa on tappavaa myrkkyä ja b -tapauksessa siinä on lääkettä? Eikö teekin mieli vaihtaa ja antaa vastaus eri luokasta? (Minun tekee.) Jos olet sitä mieltä, että tuossa kohdassa olisi hyvä vaihdon paikka, niin silloin olet sitä mieltä että olemassaolo ei ole se asia, joka tekee toisesta pahan ja toisesta hyvän. Toki voidaan kysyä että "kai se pullon sisällön olemassaoleva luonne jotenkin liittyy siihen, mitä pitää tehdä." Tässä kuitenkin otetaan käyttöön lisämääreitä: Moraalia ei enää päätellä siitä miten on, vaan verrataan sitä mitä on siihen miten sen pitäisi olla. (Näiden välissä on kuilu, ja kaltaiseni kyynikot ovat hyvin tietoisia tästä erosta.) Myrkkypulloesimerkkini tuo esiin myös toisen piirteen: Sekä myrkky että lääke toimivat, tai ne oletetaan sellaiseksi esimerkissä. Niiden molempien seuraukset ovat luonnonlakien mukaisia, kukaan ei väitä myrkkyä epätieteelliseksi tai myrkkyteorian kannattajia moraalittomiksi kun uskovat että ihmiset kuolevat, joka sitten tarkoittaisi että näin pitäisi tehdä. Myrkkyteoria ei ole väärä vain siksi että tappaminen on väärin ja joku voisi ajatella että tähän liittyy jotain "moraalittomia implikaatioita".

Tätä taas voidaan soveltaa esimerkiksi niihin usein törmättyihin rinnastuksiin, joita kohdataan: On erilaisia kannanottoja, joiden mukaan evoluutio on moraalitonta. Tässä kuitenkin unohdetaan se, että evoluutio sinällään ei sisällä mitään moraalisia implikaatioita. Se on sama kuin joko väittäisi että myrkkyteoria on väärässä koska se vihjaa ikäviin seurauksiin tai sitten se väittää että maailma on moraalittomampi jos siinä mietitään myrkkyteorioita. Kyseessä on siis tavallaan arationalismi: Voidaan sanoa että evoluutioteorian kannattaminen voi johtaa natsismiin tai sen täydelliseen vastakohtaan tai mihin tahansa tässä välissä, koska sillä ei ole arvolauseita.

Tämä ei tietenkään tarkoita moraalittomuutta. Syykin on selvä. Teoria ei ole maailmankuva. Niiden 1:1 rinnastaminen on absurdia, joskin ihmiset aina rakentavat itselleen jonkinlaisen identiteetin, ja jokainen teorian kannattaja omistaa tätä kautta jonkinlaisen maailmankuvan, jossa osana tietenkin on myös tuo teoria. Mutta se kuulostaa hieman samalta, kuin sanoisi että pikkuvarvas on sama kuin koko ruumis, kun se aina kulkee ruumiiseen liittyneenä.

Toki käytännön tasolla me oikeutamme esimerkiksi sen että pidämme sokerista lajityypillisesti samaan tapaan, kuin pidämme lajityypillisesti suojasta, interaktiosta toistemme kanssa ja rakkaudesta. Nämä kaikki ovat tarpeita ja haluja, jotka "ovat". Se, että niitä myös "pitäisi" arvostaa, on ought -kannanotto. Tosin aivan saman kysymyksen kanssa painii se, joka on sitä mieltä että Rakkaus on hyvä asia, koska Jumala sen käskee. Tämä käskykin on heistä "on" -asia, ja he vain päättävät (auktoriteettiin tai tunteisiinsa pohjaten) että tämä tarkoittaa että sen myös "pitäisi". Ja jos joku vetoaa että moraalin tulisi olla ihmisistä riippumaton ja ikuinen ollakseen oikeutettu, tekee jälleen "on - pitäisi" -päätelmän.

Ja tietenkin jokainen tekee näitä valintoja, eikä tämän pohjalta voida moittia. Tämä on näitä asioita, joista nyt vain ei pääse mitenkään eroon.

Mielenkiintoinen asia on tietenkin se, miten esimerkiksi tieteen tuottamiin tuloksiin jotka kertovat "is" -asiaa, ja tavoittelee "is" -asiaa, eli tietoa joka ei välitä maailmankuvista. Kun meidän kuitenkin tulisi kaikesta huolimatta suhtautua niihin ja soveltaa niitä esimerkiksi politiikassa ja muutenkin, jolloin joudumme päättämään "mitä halutaan/miten pitäisi". Koska tieteen tehtävänä on tuottaa tietoa "riippumatta sovelluksista", eli totuuden etsinnässä tavoitellaan totuutta eikä sitä että kaikilla olisi kivaa. Vastuu sovellusten eettisyydestä on sitten esimerkiksi insinööreillä ja poliitikoilla (!/?) Kuitenkin on selvää, että tieteen kautta voidaan tehdä toimenpidesuosituksia. Silloin niihin vedoten voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Tällöin syynä ei ole niinkään se, että tiede sanoisi että näin on, vaan kun meillä on joku poliittinen "pitäisi" -tila, voi tiedemies sanoa vaikka että "kun tehdään X päästään tuohon asiaan jota halutaan". Tai tiedemies voi sanoa "Minusta tuo lopputulos on hyvä, ja näin siihen päästään" ja kun elämme ainakin teoriassa demokratiassa, jos monesta lopputulos on hyvä, sitä voidaan toteuttaa.

Eli sitten kun tiedemiehiltä tulee kommenttia "Vaikka pitäisi olla että kukaan ei sairastu, tuolta on kuitenkin tulossa lauma HN51 -sorsia. Parven kärjessä lentää Akuutti Ankka, Peter Pandemia kannoillaan." Siihen on sitten reagoitava sen mukaan mitä hyväksi nähdään.

Luulen, että esimerkiksi tähän kysymykseen on melko lajityypillinen vastaus. Riippumatta siitä että ateistit, naturalistit, newtonistit, faradayistit, fundamentalistit ja rokkarit vetävät arvonsa eri lähteistä, heillä lienee kuitenkin jonkinlainen yksimielisyys siitä, mikä lopputulos on toivottava. Ja tämä antaa minulle hieman toivoa. Tosin ei paljoa, koska ihmiset näyttävät keskittyvän "sen miten pitäisi" sijasta kinastelemaan siitä "mistä tämä se miten pitäisi on peräisin", ja sitten käy niinkuin sille kuuluisalle Jean-Jaques Rousseaulle, joka kirjoitti aikanaan kuuluisan lastenkasvatusoppaan "Émile", mutta jätti lapsensa heitteelle. Tai sen elämänfilosofin, joka kuluttaa elämänsä elämästä miettimiseen sen sijaan että eläisi sitä.