Perinteestä ja kopiomisesta.

Miekkailusta puhuessa on tärkeää käsitellä erilaisia perinteitä. Esimerkiksi Saksalainen tyyli on perinne, jota siis katsotaan ikään kuin saman systeemin kautta. Niiden ymmärtäminen otetaan sitä kautta miten ne ovat suhteessa toisiinsa. Perinteet tunnistetaan olennaisten samankaltaisuuksien kautta. Esimerkiksi Johannes Liechtenauerin kokoama isompi ryhmä joiden kamppailutaidot tiivistettiin systeemiksi, "Gesellschaft Liechtenauers", teki asioita, joihin viitattiin Ringeckin materiaalissa paljon myöhemmin, niiden kryptiset runoelmat selitettiin auki. Myös Joachim Meyerin tuotanto käyttää samanlaisia asentoja ja tekniikoita. Sama tulee vastaan myös Paulus Hectorn Mairilla, vaikka hänen käyttämänsä kielikin oli latina.

Jo se, että samat asennot toistuvat samanlaisella pohjalla toimii itsessään todisteena siitä että perinne jatkui jollain tavalla katkeamattomana ketjuna näiden kirjojen painamisen välilläkin.

Tietenkään perinteen ei oleteta pysyvän aivan identtisenä. Se muuttuu hieman. Tästä on hyvä ottaa esiin se, miten Liechtenauerin tyyli oli ammattiritarin tarpeisiin suunniteltu. Kun taasen Meyerin kirja oli ensisijassa urheilumiekkailuun, ei enää edes "elämästä ja kuolemasta" -kaksintaistelutilanteisiin keskittyvää. Ja siinä oli paljon enemmän perusasentoja kuin muissa teoksissa (siihen oltiin lisätty pääasentojen lisäksi sekundaarisia asentoja.) Ne ovat kuitenkin olennaisilta osiltaan samaa perinnettä.

Itse asiassa jännittävää on se, miten John Sutorin kirja, vaikka edustaakin saksalaista perinnettä, ei ole kovin arvostettu kirja, koska se ei tuo juurikaan uutta aiheeseen. Tätä kautta voidaan lähestyä jopa kysymyksiä siitä, missä määrin kirja on plagioitu. Sutorin kirja oli ainakin saanut paljon vaikutteita muilta kirjoittajilta, ja perinteen myöhäisajalla uuden tuottaminen on tietenkin aika epätodennäköistä, hyvä kun saa olemassaolevan tiedon säilymään. Tässä mielessä Sutor oli perinteen olemassaolevan tiedon siirtäjä, joka ei tuonut siihen "omaa näkökulmaa" kovin voimakkaasti. Tätä kautta hän voi jäädä esimerkiksi "Meyerin jalkoihin".

Yleinen perinteen ja plagioinnin erottaminen toisistaan on muutenkin hankalaa. Se on hieman kuten urheilussa ja piirteissä olevat asiat. Esimerkiksi tiedetään että
1: Urheilu vaikuttaa ulkonäköön. Painonnostajilla on suuret lihakset. Ei siksi että suurilihaksiset ryhtyisivät harrastamaan painonnostoa, vaan siksi että painonnosto kasvattaa lihaksia.
2: Urheilulajissa pärjäämiseen tarvitsee tietynlaisia rakenteita. Esimerkiksi erityisen monet koripallonpelaajat ovat pitkiä, mutta se ei johdu siitä että koripallo edistäisi pituuskasvua, vaan siitä että pitkät pärjäävät muita paremmin.
3: Joissain tapauksissa tilanne on vaikea. Esimerkiksi juoksussa huippujuoksijoilla on tietynlaiset säärilihakset. Erimielisyyttä onkin siitä, muokkaako juoksu lihakset tämänlaiseksi, vai onko tämä lihasrakenne hyväksi juoksulle, vai onko kyse molemmista.

Plagiointia pitääkin lähestyä myös kopioinnin kautta. Perinteessähän sama asia sanotaan usein monella eri tavalla. Joskus siinäkin on tärkeää toistaa vaikka pyhää mantraa, mutta kaikki tietävät perinteen sisällä että lausuja ei ole keksinyt sitä mantraa. Perinteen ulkopuolelle tämä näkyy siinä että se kopioituu lähes kaikille perinteen harjoittajille.

Brotherhood of sword

Tämä on jonkinlainen historiallinen katsaus saksalaiseen miekkailuun.

Johannes Liechtenauer eli 1300 -luvulla. Hänellä oli "Gesellschaft Liechtenauers" , joka oli ryhmä joka oli taitava monissa keskiajan taistelutaidoissa, joista tietenkin pitkä miekka korostui. Hänen seuraajistaan tulee nimeltä mainita Paulus Kal, Sigmund Ringeck ja Peter von Danzig (joista viimeisin kirjasi kirjaansa mm. Martin Hundfeldin ja Andres Lignizerin ohjeita.)jotka kirjoittivat miekkailutekniikoista kirjoja (kukin omansa). Myös Sigmund Rinngeck jatkoi Nimitys katosi kun miekkailijat organisoituivat.

Kuitenkin myöhemminkin jokainen miekkamestari vähintään väitti jatkavansa Liechtenauerin perinnettä. Samoin perinteelle tyypillistä oli se, että miekka oli vain yksi osa. Manuaaleissa on kirjattuna eri aseiden käyttöä.

Marxbrüder (engl. Brotherhood of Saint Mark) oli merkittävä organisaatio, joka oli miekkailijoiden kilta. Se vaikutti 1500 -luvulla. Se aloitti toimintansa 1400 -luvulla.
1: Sen alkuajankohta ei ole aivan selvä, mutta Hans Talhoffer mainitaan usein sen varhaisimmaksi jäseneksi. Talhoffer tuotti muutamia miekkailukirjoja (Fechtbücher), joissa oli mukana kuvitusta. Talhofferilla oli mukana pitkän miekan lisäksi myös aseetonta taistelua, tikaria, ratsuilla käytävää taistelua ja salkoaseita käsittelevä osio. Talhoffer liitetään Marxbrüderiin koska Pyhän Markuksen leijona esiintyy eräissä hänen manuskripteissään, tosin hän oli varmasti myös "Liechtenauerin porukkaa". Hänellä oli luultavasti myös eräänlainen kova kilpailusuhde Paulus Kalin kanssa.
2: Ensimmäinen aivan varma maininta veljeskunnasta on 1474, koska heidän kokoontumisestaan löytyy pöytäkirja, jossa he valitsivat kapteeninsa. Toiminta oli tällöin joka tapauksessa jo järjestäytynyttä.
3: 1487 keisari Frederick III antoi veljeskunnan jäsenille monopoliaseman titteliin "Meister des langen Schwerts" (~pitkän miekan mestarit.) Tämä oli olennaista, koska jalkaväen palkkasoturit, landsknechtit, pääsivät tuplapalkkaa saaviksi doppelsöldnereiksi vain tämän jäsenyyden kautta. Normaalit "knihtit" olivat yleensä pikemenejä, eli heille annettiin pitkä keihäs jonka päässä oli piikki. doppelsöldnerit sen sijaan saivat kahden käden miekan (zweihander) joiden tehtävä oli löydä aukkoja vihollisen piikkimuuriin ja katkoa piikkejä.

Joachim Meyer oli luultavasti juuri tämän veljeskunnan jäsen, hän kirjoitti 1570 merkittävän "fechtbüchin". Tosin hänet liitetään myös toiseen miekkailukiltaan, joka oli nimeltään federfechter eli freifechter.

Se perustettiin vuonna 1570 Prahassa. Heidät tunnettiin jo heti alusta asti hyvistä taidoistaan. Killan nimen alkuperä on hieman epäselvä, se viittaa sulkaan. Grimmin veljekset arvelivat kirjassaan "Deutsches Wörterbuchissa", että syy nimelle olisi ollut tapa laittaa sulkia hattuun tai peitseen.
1: 1575 Frankfurtissa heille myönnettiin sama oikeis kuin mikä Marxbrüdereillä oli. 1607 Marxbrüderit yrittivät kumota tätä, mutta he epäonnistuivat. Monopoliasema, joka alalla oli ollut noin sata vuotta, loppui.

Kolmas mainittu miekkamiesten veljeskunta oli Lukasbrüder (Brotherhood of Saint Luke), mutta se oli epäorganisoitunut, ja se voidaan luokitella lähes tulkoon huligaaniporukaksi.

Saksalaisen miekkailun viimeisen säilyneen teoksen kirjoitti Jacob Sutor. Hän kirjoitti "Neues Künstliches Fechtbuchin" vuonna 1612. Kirja oli lähinnä Meyerin kirjojen päivittämistä - ilkeimmät sanovat jopa että plagiointia. Kirjassa edelleen perinteelle tyypillisesti laaja kirjo erilaisia aseita. Tässä tapauksessa aina aamutähdestä viitta-rapiiri -pariin asti.

Järjestäytymisellä oli tavallaan suuri merkitys: Sen piirissä tuotettiin suuri valikoima testattuja tekniikoita, joista tehtiin kirjoja. Ja kun itse systeemi muutoin on loppunut, se olisi tarkoittanut sitä että tekniikat olisivat kadonneet. Nyt ne on rekonstruktioitavissa näistä kirjoista, ja tiedetään että ne tehdään juuri samalla tavalla kuin vuosisatoja sitten. Ja kun näillä kirjojen tekniikoita "ikään kuin myytiin sodankäyntiin" eli ne olivat eräällä tavalla "kaupallisia sovelluksia", eikä ostaja halua maksaa tuplapalkkaa tyhjästä, oli tekniikoiden myös toimittava. Ja tietenkin kun kirjoihin on kirjattu tekniikoita, jotka on kirjannut miekkailija joka on elänyt siihen asti että on päässyt kirjaamaan oppinsa ylös, jo tämä yksinään tarkoittaa jotain.