Rumia puhuvat tohtorit

Iltalehti nosti esiin tapauksen jossa Alf Rehn oli kutsunut hallituksen talouspolitiikan tekijöitä "saatanan tunareiksi". Häntä on moitittu koska "a) sanon liian poliittisesti, b) sanon liian rumasti, c) sanon liian paljon, ja d) sanon väärin ihan muuten vaan" Rehnistä professorien tulisi kommentoida, ja tässä vedetään esiin yliopiston autonomisuuteen ja vastaaviin liittyviä teemoja. Rehn tiivistää näitä heittämällä että "Joten jos ette pidä siitä mitä sanon, tai tavasta jolla sitä sanon, voin professorin arvoon nojaten todeta: Haistakaa paska, ja tietäkää sitä paskaa haistaessanne, että tämä on sitä että edustan professorin tittelin aidointa ja syvintä olemusta. Meidän työtehtävämme on olla hankalia, ja vittumaisia, ja olla piittaamatta ihan kaikista jotka haluavat rajata tapaamme olla ja sanoa."

Toisaalta katolinen Edward Feser on sanonut, että Christina van Dyken tulisi erota akateemisesta virastaan siksi että hän oli kovasanaisesti haukkunut Swinburnea. Swinburne oli ajanut kristillistä perinteistä seksuaalimoraalia. Ja tähän liittyen van Dyke oli sanonut omalla facebooksivullaan, että "Fuck those assholes. Seriously." Häntä oli vaadittu pyytämään anteeksi. Pääargumenttina oli se, että facebook on julkinen tila ja tätä kautta hän olisi vastuussa samalla tavalla kuin jos olisi sanonut sen päin naamaa jossain akateemisemmassa yhteydessä. Ja tämän seurauksena van Dyke reagoi seuraavalla tavalla "I really wish now I hadn’t said that!! I PROFOUNDLY regret not using much harsher language and saying what I really think of anyone who uses their religion to promote homophobia, you know that sickness that has led people for thousands of years to kill my fellow human beings for their sexual preferences. Like you know, pink triangles and the Holocaust. I am really, truly, embarrassed by the fact that my mild comment “F*ck those assholes” is being spread. This wildly understates my actual sentiments towards homophobic religious proponents of evil like Richard Swinburne, who use their status as professional philosophers to oppress others with less power. I am SO SORRY for using such mild language."

Haukkuminen on siitä mielenkiintoinen, että sitä ei mielikuvissa liitetä lainkaan akateemisten ihmisten keskusteluun. Tässä menevät osittain sekaisin;
1: Se, että ihmisten täytyisi olla jotenkin kaikenkattavasti jotain. Eli esimerkiksi professorius tarkoittaisi kaikenkattavaa ja myös arjessa näkyvää älykkyyttä. Viisaus yhdessä asiassa ei tarkoita ylivuotavaa sivistystä kaikessa.
2: Toisaalta tässä sekoittuu tyyli ja äly. Eli kun kiroilua pidetään huonotapaisena ja barbaarisena niin sitten se tarkoittaisi jotain sen tyylistä että sanotun sisällössä ei voisi olla mitään. Eli kiroileva ihminen olisi myös väärässä, riippumatta siitä olisiko hänellä - joko kiroilun yhteydessä tai jossain muualla - aiheesta ihan kunnon argumentteja.

Tosin hyvätapaisuus kuuluu jossain määrin akateemiseen työntekoon sillä tiedeyhteisö on "työyhteisö". Ja siinä mielessä on esimerkiksi muotoiltava kritiikkiä hieman eri tavalla. (Tosin facebook tuskin edustaa tätä yhteistyöntekoa. Se ei esimerkiksi ole vertaisarvioitu lehti.)

Joka tapauksessa potkujen vaatiminen tämänlaisesta on ylilyönti. Joka vihjannee että takana on jotain enemmän. Jotain sellaista joka ei tosiasiassa ole sitä että suututaan loukkauksesta vaan siitä että kun jostakusta ei pidetä ideologiansa vuoksi niin tätä kyylätään ja vahditaan ja kun tämä tekee yhdenkin virheen niin tämä nostetaan sitten esiin. Sensuuria olisi ikävää vaatia kiroillen. Mutta tällä keinoin se onnistuu kyllä.

"Ajax", vahvempi kuin keikkalaiset

"Ajax - Stronger than Grease" -pesuaineslogan viittaa antiikin kreikan mytologioihin. Ajax oli kaikista kreikkalaisista vahvin. ("Stronger than all of Greece".) Mainoslause on siis sanaleikki. Olin pitänyt asiaa yleissivistyksenä. Mutta ilmeisesti näin ei ollut. Mitäköhän siellä historiantunneilla oikein on opetettu kun tämänlaiset asiat eivät ole ilmiselviä?

Tulevaisuudessa tilanne ei varmasti ole yhtä synkeä. Sillä yliopistoja ja koulutusta on ohjattu politiikan avulla uuteen suuntaan. Sipilä leikkaa rahoitusta ja on sanonut että välttämättömyys on paras innovaation lähde. Tämä innovatiivisuus näkyy jo nyt. Suomen Akatemian sivuilta voi lukea Tapio Lokin ajatuksia ja huomioita. "... huhtikuussa näin kävi, kun Tampereen yliopistossa oli avoinna kolme yliopistotutkijan paikkaa. Hakuilmoituksessa ei pyydetty tutkimussuunnitelmaa, ainoastaan suunnitelma tutkimusrahoituksen hankkimiseksi. Eli olemmeko jo tulleet siihen pisteeseen, että on aivan sama, mitä tutkii, kunhan hankkii rahaa taloon – ja mielellään mahdollisimman paljon?"

Moni on tietenkin iloinen koska näin tutkittavaa tulee vain sellaisiin aiheisiin joille tulee sovelluksia joita todella tarvitaan. Tämä käytännöllisyys ja ei-käytännöllisyys onkin monelle se jakolinja aidon tutkimuksen ja nollatutkimuksen välillä. Näkemys on toki siitä kiinnostava, että kun Michael Faradayn sähkömagneettisten ilmiöiden tutkimuksen relevanttia lähestyttiin, teoreettisuus vaivasi. Faradayn kerrotaan sanoneen, että kenties sähköä voidaan joskus kuitenkin verottaa.

Samalla tässä unohtuu, että tutkimusaiheiden lisäksi voi olla motiiveja vaikuttaa lopputuloksiin. Tieteellinen integriteetti iskee joskus rahoitukseen. Esimerkkinä tästä olkoot se kun Euroopan Panimoliitto tilasi olutmyönteisen tutkimuksen. On selvää että tämänlaiset asiat ovat merkittäviä jos tiedettä tehdään ennen kaikkea ja käytännössä vain rahoitus edellä. Rahoittaja antaa aiheen ja rahoitusehdot. "And beggars can't be choosers." Keikkatyöläisiksi muuntuneet tiedemiehet eläisivät pätkätöissä tutkimussuunnitelmasta ja rahoitussuunitelmasta toiseen. Tai jäisivät työttömiksi erilaisten työllistävien tukitoimien alaisiksi.

Mutta historiasta tullee kuitenkin yleissivistävämpää. Voin jo kuvitella mielessäni miten meille opetetaan miten jo muinaiset Roomalaiset tiskasivat Ajaxilla koska kreikkaa vahvempi pesuaine takasi maksimaalisen tehon minimaalisella vaivalla. Kun lapset ovat kasvaneet tässä kulttuurissa he tietävät varmasti kaikki "vahvempi kuin kreikkalainen" -vitsit. Kun sitten ei tule noloja "ei munkaan jälkikasvu tuotakaan tiennyt vaikka luulin yleissivistykseksi" -hetkiä sosiaalisessa mediassa niin voi joskus illan liken klikkailun päätteeksi huokaista tyytyväisenä, että olipa hyvä että silloin 2016 yhtiöitettiin koulutus. Nykyajan historian on paljon parempia, ja meillä on kotonakin tosi puhtaat lautaset!

Filosofioinnista ja sofistikoituneesta käytöksestä

PEA Soup -filosofiablogissa kirjoitettiin siitä, onko kohtelias filosofinen keskustelu mahdollista. Kysymys on tärkeä ja mielenkiintoinen. Sillä jossain määrin filosofia kohdellaan jännitteisesti ; Toisaalta hänet nähdään sofismin vastustaja Sokrateen tavoin jonkinlaisena paarmana joka kyseenalaistaa ilmiselvyyksiä. Ja sitten toisaalta hänen täytyy olla sofistikoitunut ja kohtelias. Vaikka toki on öykkäröinnin muotoja jotka ovat selvästi sekä filosofiaa, älyllisyyttä ja kohteliaisuutta vastaan, on jännite kuitenkin vaikea. Suomessakin esimerkiksi Jukka Hankamäki on korostanut että hyvää filosofia kuvaa poliittinen epäkorrektius.

PEA Soup korostaa, että "Furthermore, I will argue against the philosophical Henry Kissinger within many of us who worries that whatever might be true about war and war crimes, realistically speaking philosophical rigor just requires rudeness." Tässä korostetaan sitä puolta että epäkohteliaisuus ja konfrontaatio ei ole samaa kuin voimakas tai epänormaali kannanotto. Ja olemalla raaka estetään itse asiassa monia ihmisiä harrastamasta filosofiaa. "it has been said many times that women are put off by the idea of entering philosophy because girls are not taught to handle confrontational, adversarial situations, or situations where one’s abilities are judged harshly" Ja näin syntyy tilanne jossa öykkäreimmät ideologiat hallitsevat. Joka taas on vastoin niitä teesejä joiden pohjalta poliittista epäkorrektiutta suositaan.

Tässä on monia aivan ansioituneita ajatuksia. On kuitenkin selvää että tämä aihe koskee enemmän niitä ongelmia jotka syntyvät filosofiasta jota tehdään yliopistojen ulkopuolella. Julkisessa keskustelussa on kiistatta ongelmia. Silloinkin kun sitä pyritään käymään argumentaatio edellä. Tai ainakin väitetään että sitä pyritään käymään.

Koulun ydin

Suurin osa filosofian opiskelusta on nimittäin hyvinkin erikoista. Se nojaa koulun perinteelle. Ja koulutuksessa on se jännittävä puoli, että se näyttää yllättävän samalta. Koulutuksen takana oleva ideologiat voivat vaihtua ja teknologiaa voi tulla lisää. Mutta itse koulutustilanne vaikuttaa peruselementeiltään hyvin samanlaiselta.

Toki rangaistukset ovat muuttuneet. Ja esimerkiksi meillä ei ole enää samanlaista kulttuuria kuin mitä Michel Foucault kuvaa kirjassaan "Tarkkailla ja rangaista". Hän puhuu disipliinistä. Hän kuvaa sitä esimerkein. Esimerkiksi siten, miten koulujärjestyksen käsikirja 1800 -luvun lopulla piti sisällään tarkat ohjeet siitä minkälaisessa asennossa opiskelijan piti istua ; "Täytyy istua suorassa, hieman vasemmalle kääntyneenä ja aavistuksen eteenpäin kumartuneena, niin että kyynärspään ollessa pöydällä leukaa voidaan tukea nyrkkiin..." Melko pitkän ja detaljoidun kuvauksen jälkeen sanotaan, että "Opettajan tulee opettaa oppilailleen se asento, jossa heidän on kirjoittaessa oltava, ja korjattava tätä asentoa jollakin merkillä tai muulla tavoin milloin he poikkeavat siitä." Lapset eivät koulussa saa myöskään piiskaa. Tai laiteta tötterö päässä istumaan nurkkaan. Mutta muutoin koulussa oleminen ja tekeminen on hyvin tutunoloista. Isoäitikään ei saa kulttuurishokkia.

Filosofia koulussa ja yliopistossa onkin hyvin helposti Thomas Popkewitzin kuvaamaa identiteetin muovaamista. Kun oppilaalle opetetaan filosofiaa, hänelle opetetaan miltä tuntuu olla fiksu, miten tätä fiksuutta tulee ilmaista ja miten tätä fiksuutta voi ilmituoda sanavalinnoissa, puheissa ja eleissä. Tästä syntyy kuva sosiaalisesti hyväksyttävästä tavasta olla filosofi. Hyvin usein tähän liitetään ajatus siitä että filosofi on viileän etäinen. Kulttuurissamme onkin tietty ajatus siitä että objektiivisuus tarkoittaa tunteettomuutta. Näin ollen mukaan tulee kaikenlaista "koristelua". Ja tämä tulee mukaan väistämättä. Toisin sanoen filosofian opiskelu opettaa käytösetikettiä ; Pedagoginen diskurssi ja käytännöt muovaavat identiteettiä, minäkuvaa, itsesäätelyä ja käytöstä. Sekä luovat mallin joilla itse voidaan tarkkailla muiden sosiaalista käytöstä ja tehdä tästä jatkopäätelmiä hänen fiksuudestaan tai filosofiointikyvystään.

Esimerkiksi itselläni pelkkä kirjojen lukeminen on vaikuttanut sanavarastooni. Ja itselleni aika normaali kirjoittaminen on monista jotain joka on pömpöösiä kun siinä on "liikaa hienoja sanoja". Tämä voi tuntua jopa ylimielisyydeltä. (Mikä toki kuvaa egoistista luonnettani monin paikoin. Mutta joskus se tuntuu siltä silloinkin kun se ei mielestäni ollenkaan kuvaa sitä asennetta jolla olen liikenteessä.) Toisaalta samanaikaisesti kieltämättä räväkämmät ilmituloni - jotka ovat minulle aivan yhtä luontevia ja persoonallisuuspiirteitäni - nähdään osoituksena sivistymättömyydestä. Joka taas helposti luo kuvaa siitä että en oikeasti sitten olekaan filosofiaa osaava. Kokonaisuutena käytöksestäni ja muusta ei perustelurakenteisiin liittyvästä syntyy vahva kuva siitä että olen tyyppi joka arvostaa pintaa sisällön yli. Tämä näkyy tekosivistyneisyytenä. (Vaikka mielestäni tekosivistyneisyys pyrkisi kattamaan kaiken käytöksen, ja se näyttäisi enemmänkin "Pokka Pitää" -sarjan Hyacinthin käytökseltä.) Itse koen pikemminkin sekä osaavani filosofiaa että olevani varsin vastenmielinen vihainen keski-ikäinen katkera paskiainen.

Filosofian graduissakin tietenkin vaaditaan autoritäärisyyttä ; Myös postmodernit humanistit ja omasta akateemisesti vapaasta ajattelustaan iloiset filosofit suorittavat tutkintoja. Ja suorittaessaan instituution byrokratiaan säädettyjä suoritteita he tekevät sen tavalla jossa odotetaan runsasta määrää siirrettyä tietoa ja vain pientä määrää itse luotua tietoa. Toisin sanoen vaikka kuuluisaksi filosofiksi pääsee yleensä vain sellainen ihminen joka luo oman omintakeisen ja uuden ajatusjärjestelmänsä, niin tämän väsäämiseen kannattaa ryhtyä vasta kun on tohtori. Tätä ennen kannattaa tehdä kuten Heikki Ylikangas on kehottanut ; "Jos haluat menestyä akateemisessa maailmassa, tee tiukasti perinteistä tutkimusta. Varoitus uuden kavahtamisesta on siis todellisuudessa tänään yhtä aktuelli kuin se oli 1600 -luvulla Turun yliopistossa."

Onkin mielenkiintoista huomata miten postmoderni ihminen jonka mielestä kaikki on intressejä ja valtaa, hurmioituu ja vakuuttuu vasta kun asiaa ei sano yksilö vaan yksilö osaa viitata oikeaoppisesti vaikkapa Michel Foucaultiin tai Jacques Derridaan. Tai miten itse luon filosofiaa käsittelevän tekstin joka haikailee poliittista epäkorrektiutta ajatteluun, ja teen tämän ei-yliopistossa. Ja silti se mikä monelle jää mieleen koko tekstistä on valtava määrä name-droppingia ja viittauksia jonkun muun ajatuksiin.

Loppukaneetti

Filosofia onkin koulussa, lukiossa ja yliopistossa ennen kaikkea "kouluaine". Jossa osoitetaan oma oppineisuus. Ollaankin siis vahvemmin Friedrich Baumeisterin kannalla jonka mukaan perusteellinen oppineisuus liittyy sola doctrinaan ; Perusteellinen oppineisuus on sellaista, joka koostuu riittävästi koetelluista ja todistetuista lauseista ja jotka on myös riittävästi selitetty. Pierre Bourdieau onkin kuvannut sitä miten filosofia voidaan jakaa kahteen hyvin erilaiseen osaan ; Filosofiasta tutkimuksena ja yliopistoaineena tehdäänkin filosofia kouluaineena.

Julkinen keskustelu nykyaikana demonstroi että sen käytänteet yliopistossa eivät toimisi. Se johtaisi pelkkään metelöintiin jossa itse asiassa vapaus tarkoittaa vahvimman vapautta. Vapautta jossa todellakin isoin dogmaatikko joka on kovin öykkäri voittaa koska pelokkaampi ajatusmalli joka ei uskalla astua keskelle konfrontaatiota ei saa ääntään kuuluviin.

Kuitenkin usein näitä pelkoja liitetään puheissa myös yliopistoon ja filosofiaan. Ne piirit taas tuntuvat noudattavan hyvin toisenlaista maailmaa. Sellaista joissa julkisen keskustelun konkretisoituneet riskit eivät ole niin relevantteja. Siellä sen sijaan konkretisoituvat toisenlaiset ongelmat.

Molempien ongelma on tavallaan sama ; Molemmissa hamutaan ajatusta siitä että tietynlainen käyttäytyminen on liitoksissa ajatteluprosessointiin. Ilkeys ja rohkeus ajaa omanlaista filosofiaa sekoittuvat liikaa yhdeksi ja samaksi. Tai sitten ajatus sivistyneestä käytöksestä sekoittuu liikaa filosofian sisällöksi. Aletaan puhumaan filosofioijasta filosofian sisällön sijasta.

Toisalta on hyvä huomata että jos huonoa käytöstä aletaan sietämään, niin sitten se vaikuttaa käytännössä siihen minkälaista filosofiaa uskalletaan esittää tulevaisuudessa ; Julkisessa keskustelussa tapahtunut kun vaatii vain sen että julmalle käytökselle annetaan tilaa. Siihen liittyvä valta konkretisoituu. Se miksi ilkeys saa vallan ei ole merkittävää. Siksi käytännössä jonkinlainen käytöskontrolli ja disipliini voi olla hyvin relevanttia.

Onkin kenties haettava ajatusta jostain Aristoteleen kultaisen keskitien kaltaisesta. Liian kurittamisen ja liian anarkistisen kaaoksen välillä oleminen vaan on vaikeaa. Koska sitä ei voi tiivistää yksinkertaisiin onelinereihin.

loco parentis - eli nerojen päivähoidosta

Stephen Hawking on reagoinut älykkyysosamäärätuloksiin ja niiden testaamisiin hyvin jyrkästi. Hän on esimerkiksi sanonut että jokaisen kerran kun hän kuulee jonkun kehuvan älykkyysosamäärällään, hänen tekee mieli vetää aseensa. Tämä ei tietenkään ole uhkaus koska Hawkingilla ei ole asetta tai jos olisikin, hän ei voisi sellaista käyttää.

Mutta hänen reaktionsa muuttuu hyvin ymmärrettäväksi kun lukaisee hänen pienen teoksensa "Minun lyhyt historiani". Hän tiivistää siihen elämäänsä. Hän on muuttanut lapsuutensa ja nuoruutensa aikana erilaisille alueille ja tätä kautta saadaan kuva hyvin erilaisesta kulttuurista.

Hän esimerkiksi kuvaa yliopistoelämäänsä mielenkiintoisesti. Siihen aikaan yliopisto-opiskelijat eivät olleet täysi-ikäisiä. Vasta myöhemmin täysi-ikäisyys laskettiin 18 vuoteen. Toisaalta moralismi ennen seksuaalivallankumousta oli tiukka. Miehet ja naiset opiskelivat eri paikoissa. Seksin harrastamisesta kiinni jääminen tarkoitti automaattipotkuja opinahjosta. Yliopistot harjoittivat sijaisvanhemmuutta, loco parentis. Tämä tuntuu hyvin käsittämättömältä koska esimerkiksi minä olisin tuon ajan ehdoilla ollut liian siveetön yliopisto-opiskelijaksi.

Muutoinkin kulttuuri oli tuolloin erilainen. Yliopistot suosivat asennetta joka korosti pitkästyttävyyttä. Jopa Oxfordin tapaisissa yliopistoissa kannustettiin laiskuuteen. Ja siis todella kannustettiin. "Piti joko olla luonnostaan lahjakas tai hyväksyä rajoituksensa ja tyytyä huonompaan arvosanaan." Jos oli tyhmempi mutta ahkera sai nimityksen "harmaa mies", jota taas pidettiin opinahjon sisällä kovimpana loukkauksena. Hawking selvästi ei pidä tästä ilmapiiristä. Hän arvostaa ahkeruutta, innostusta ja opiskelua.

Ja tämä lahjakkuusnäkökulma - ellei peräti neromalli - alkoi jo aiemmin. Hawking kuvaa sitä miten 11+ kokeet olivat tärkeitä. Sen pohjalta ihmiset jaettiin A, B ja C -luokkiin. A -tasokokeet olivat siihen aikaan tärkeä osa koulutusjärjestelmässä menestymistä. Sillä koulutuksessa panostettiin lahjakkaimpiin. B -tasolla opetus oli huonompaa. Eli systeemi oli sellainen että pienet erot älykkyystestissä kumuloituivat nopeasti suuriin eroihin siinä miten ihminen ylipäätään pystyi menestymään.

Hawking ei selvästi pidä tästä. Itse asiassa voidaan nähdä että hän näkee vain yhden hyvän puolen tässä tasokoeajattelussa. Se nimittäin sentään rikkoi vanhan säätyajattelun. Hawking kuvaa asumisiaan. Alueella jossa oli paljon akateemikkoja ja yläluokkaa oltiin hyvin avomielisiä ja outouksia sallittiin. Keskiluokkainen maailma taas vältti kaikkea omituisuutta. Hawking mainitsee yhdessä lauseessa erikoisen huomautuksen. Sen, miten keskiluokkaiset ihmiset olivat usein pahastuneita siitä että joku köyhälistön edustaja pärjäsi tasokokeissa niin että pärjäsi paremmin kuin keskiluokkaiset ihmiset.

Tässä on jotain jota olen huomannut nykymaailmassakin. Keskiluokkaiset ihmiset ovat kaikista normatiivisimpia. Köyhillä alueilla ollaan totuttu siihen että pärjäämiseen täytyy yrittää kaikenlaista ja outoutta siedetään. Yläluokka taas on jossain määrin niin vallassa että se saa tehdä mitä sitä huvittaa. Keskiluokka taas haluaa pääasiassa sitä että tulevaisuus jatkuu huomenna samanlaisena kuin tänään. Ja tässä kaikki pakan sotkeminen ovat uhkana. Ja uhka on todellinen. Sillä keskiluokkalaisella on paljon, yllättävän paljon, menetettävää. Hawkingin nuoruudessa tämä ero on varmasti vielä selkeämpi kuin nykyajan Suomessa.

Voidaankin nähdä että Hawking edustaa sitä että katsotaan tulosta. Tätä edeltävä, lahjakkuutta painottava, taas piti ihmistä jonain essentiaalisena olentona jossa lahjakkuus määrää kaiken. Tämä taas oli vain "uusi musta" siihen missä oli aikaisemmin ollut sääty- ja rotuajattelu. Tämä ei yhtään ihmetytä. Sillä esimerkiksi von Mansteinin matriisi on peräisin ajalta jolloin ilmapiiri oli sama kuin Hawkingin nuoruudessa. Siinä ihmiset luokitellaan taitojen sijasta taipumuksilla. On älykkäitä ja ahkeria, älykkäitä ja laiskoja, typeriä ja ahkeria ja typeriä ja laiskoja. Näiden ja tulosten välillä on taatusti korrelaatioita.

Mutta Hawking on siinä mielessä empiirikko että hänestä on hyvä mitata asiaa suoraan eikä epäsuoraan jos se on mahdollista. Eli samaan tapaan kuin itse mietin armeijasta. Kun armeijaan laitetaan miehet mutta ei naisia, argumenttina on että miehet ovat fyysisesti vahvempia. Itse suosittelisin että jos fysiikka on argumenttina, armeijaanmeno testattaisiin kuntotesteillä. En toki kiistä korrelaatiota sukupuolen ja fyysisen kunnon välillä. Mutta on parasta mitata asia suoraan.

Kun mietitään neroteoriaa voidaan huomata että se lietsoo laiskuuden ilmapiiriin. "Harmaa mies", ahkera mutta tyhmä, on halveksittava. Yhteiskunta kaipaa kuitenkin innovaatioiota ja on selvää että jos panostetaan taipumuksiin, syntyy helposti juuri Oxfordissa vallinnut ilmapiiri jossa ihmisiä kannustetaan joko olemaan älykkäitä ja laiskoja tai tyhmiä ja laiskoja. Paras kokonaistulos saadaan kun kaikkia kannustetaan olemaan mahdollisimman ahkeria. Synnynnäiset taipumukset näkyvät varmasti toki tämänkin jälkeen. Mutta kokonaisuus on parempi.

Rohvessoori

Olin kulkemassa kotiin, kun tumma mies antoi melo diskreetisti ja kysymättä lapun. Ajattelin että hän on jokin Jeesustyyppi, otin lapun enkä ajatellut sitä sen pidemmälle. Lappu oli käyntikorttimainen.

Kenties siksi että se kai yrittää olla sellainen. Siinä on ainakin nimi (Karamo), titteli (Professori) ja työnkuva (kansainvälinen selvännäkijä). Ja oikein kaksikin puhelinnumeroa, yksi kummallekin n:älle "selvännäkijässä". Kahden puhelinnumeron syytä voi vain arvailla. Ehkä ihmisen saa niin paremmin kiinni. Kansainvälisyyttä tuetaan sillä että vastapuolella on melkein sama englanniksi. (Tosin lapun eri puolet antavat eri ehdot sille milloin maksu tapahtuu. Eikä se kerro paljonko tämä maksu on.)

Oli selvää että se oli myös mainos. Sillä se mainostaa monenlaisesta erikoisesta hyödystä. Se auttaa rakkaus ja suhde asioihin, joskaan ei ehkä oikein kirjotukseen. En tiedä minkälainen setä auttaa ihmisiä lapsensaanti vaikeuksissa ja oikeustapauksissa. Oikeusavun antaminen kun viittaisi lakimiehen tutkintoon ja lapsensaanti biologian puolelle. Kummatkaan eivät kuulu tavalliseen "selvännäkijän" repertuaariin. Toki selvänäkijätkin tykkäävät yhdistellä erilaisia ammattiosaamisiaan selittämällä vaikkapa että he ovat "energiaparantajia", "tarot -asiantuntijoita" ja "intuitiivisia ennustajia".

Kuitenkaan ei tarvita selvänäkijää, saati kansainvälistä sellaista tietämään että lapussa on enemmän epäuskottavuutta kuin uskottavuutta.
1: Ensimmäinen ja päällimmäinen asia on se, että professoreilla on tutkimus- ja opetustehtäviä sekä hallinnollista vastuuta yliopistolla. Heillä on luultavasti hyvin vähän aikaa tehdä tämänlaisia. Toki on huomattava että yliopistoihmisissä on kaikenlaisia höyrähtäneitä. Esimerkiksi legendaarinen Hannu Rauhala, aka "Voodoopapittarien kouluttama" "LASER-clitori-stimulance". Mutta hänkin oli dosentti. Ilmeisesti sellainen dosentti joka ei enää edes päivystä.
2: Yleensä ihmiset käyttävät etu- ja sukunimeä. Tässä on vain yksi nimi. Google ei paljasta suomessa toimivia Karamoita.
3: Ihmiset eivät ole vain professoreita. He ovat tietyn alan professoreja. Tuo ei paljasta mistä oppilaitoksesta virka on saatu. (Tai missä yliopistossa on valmistuttu tohtoriksi.) On helppoa kirjoittaa paperille "professori", mutta noin epämääräisenä se ei kerro mitään relevanttia.
4: Lakiasioissa ja hedelmällisyydessä auttaminen viittaa kahteen tai useampaan tutkintoon. Tämänlainen saavutus rupeaa yleensä jo näkymään. Näkymään googlessa.
+: Voisin käsitellä sitä miten hupsulta kortin ulkoasu näyttää mutta tämä on irrelevanttia. Se toki jollain tasolla vähentää uskottavuutta, mutta se on tunteellista uskottavuutta. Se kuitenkin luo atmosfäärin.

On hämmentävää kuinka näyttää siltä että Karamo on halunnut tehdä itsestään vaikeasti löydettävän. Hän ei kerro mitään jonka voisi tarkistaa. Etunimi ja sukunimi auttaisivat kohdentamaan henkilöä vaikka missä. (Fonecta löytää nimihaulla Helsingistä vain yhden herra Karamon. Hän työskentelee kalustekierrätyksessä. Joten ei varmasti ole etsimämme herra. Ja koko maastakin löytyy vain muutama Karamo. Suurin osa niin kaukana että eivät jaa mainoslappuja Helsingissä.)

Lapussa on kuitenkin jotain johon verikoira voi tarttua. Nimittäin ne puhelinnumerot. Puhelinnumerot ovat nimittäin siitä jännittäviä että kun niitä hakee saa helposti tietää etunimen ja sukunimen. Tai jos kyseessä on yritysnumero, niin sen tiedot saa yritysrekistereistä ja muuta kautta laillisesta puljusta saa tietää jopa firman suuruusluokan. Että montako ihmistä on töissä. Tavallista astetta hienompi numerohaku (sellainen josta joutuu jo vähän maksamaan) ei löydä kummallekaan numerolle mitään tietoa. Ei mitään. Ei yksilönumerona eikä yritysnumerona. Se on siis erikseen salattu. Tämä on omituista ihmiseltä joka jakaa nimeään ja puhelinnumeroa jokaiselle vastaantulijalle. (Kirjaimellisesti.)

Toki voisin tehdä vielä yhden asian. Soittaa. Kuitenkin on hyvä tiedostaa että paikallisessa sanomalehdessä on muutoinkin ennustajaeukkoja aivan normaaleilla gsm-numeroilla. Niissä kuitenkin kerrotaan vieressä että soittaminen maksaa niin ja niin monta euroa minuutissa. (+ppm). Näin tehdään koska maksullinen 0700/0600 -alkuinen numero toimii kuukausimaksulla eikä moni pienellä soittomäärällä itselleen lisätuloja hankkiva ennustaja voi tehdä sellaista. Toki kun laskutusta ja hintaa ei ole erikseen mainittu niin puhelusta laskuttaminen olisi laitonta. (Tosin mikä on tämä "käynti" on? Onko soittaminen sellainen? Hintaa ei joka tapauksessa ole mainittu.) Mutta jos lasku tulee, ihminen helposti maksaa. Ja laskun riitauttaminen vie lakimiehiä ja voimavaroja. Ja jos käsissä on teoriassa tyyppi joka koijaa itselleen tittelin, niin kyllä hän olisi valmis mitä erikoisempiin maksullisuustemppuihinkin.

Kaiken kaikkiaan tämä lappu herätti hyvin paljon epäilyä. Paljon enemmän epäilyä kuin normaali yli-innokas lapunjakouskovainen ja "omin käsin tekemiä herkkuja" kauppaava HareKrishna.

marga -riiniä (sillä ihminen ei elä pelkästä leipälävestä)

Hindulaisuudessa on pelastukseen vievän tien idea. Näitä margoja on kolme. Ne nähdään samalla riittävinä ja kaikenkattavina niin että yhtä tietä seuraamalla voi pelastua. Mutta ne kuitenkin kertovat oman osuutensa eli täydentävät toisiaan. ; Karma-marga on rituaalien suorittamisella saavutettu tie, jnana-marga on tietoon ja oivallukseen liittyvä tie ja kolmas, bhakti-marga on palvonnan tie. Kaksi ensimmäistä ovat pappiskastin erityisomaisuutta. Ne ovat elitistisiä ja nojaavat veda-kirjallisuuden hallinnalle. On taito osata suorittaa rituaalit oikealla tavalla oikeaan aikaan. Ja samoin teologian pänttääminen ja mietiskely on jotain joka ei kosketa tavallista hindulaista.

Nämä rakenteet voidaan ottaa ja siirtää miltei sellaisenaan kristinuskoon.

Toki esimerkiksi luterilaisuudessa tieto on vapaata. Mutta tässä rakenteessa näyttää olevan jotain hyvin tuttua. Evankelis-luterilaisen kirkon papit ovat sekä koulutettuja että hallitsevat rituaalivaltaa. Ja tavallinen kristitty, usein edes hyvin innokas kristitty, ei osaa keskustella teologisista argumenteista. Tyypillisin tapa on se, että he viittaavat johonkin auktoriteettiinsa ja tämän jumalatodistukseen kykenemättä keskustelemaan näiden argumenttien vahvuuksista ja heikkouksista. ; Usein heidän tiivistelmiään joutuu jopa korjaamaan asiavirheistä, eli näiden auktoriteettien argumentteja ei ole esitetty siinä muodossa missä nämä auktoriteetit itse ne esittävät. Eli näyttää olevan todellakin tärkeintä että argumentti on olemassa, ei se että se jotenkin kannattaisi omaa vakaumusta. ; Kuitenkin kirkon sakramenttien (rituaalien) tekeminen ja näiden teologisten puolten hallinta on se joka tekee uskovaisen eliitin. Rivijäsenkin pelastuu, mutta valta ja gloria kuuluu niille jotka osaavat.

Tämä on näkyvissä myös periaatteessa kouluttautumisvastaisilla liikkeillä. Jehovan Todistajat kannustavat opettelemaan lähinnä teokraattista kirjallisuutta. Sillä maailmanloppu on heille tulossa ihan pian. Ei siinä ehdi tehdä tutkintoa. Tärkeämpää on tähdätä siihen että pelastuu jonka jälkeen on iäisyys aikaa opetella. Mutta jos sinulla on jo tohtorintutkinto ja kuulut Jehovan Todistajiin, he kyllä mielellään alleviivaavat tätä arvostaen. Että tälläinen superälykäs ihminenkin on ymmärtänyt miten fiksu oppi heillä on.

Tämä huomio olkoot ikään kuin täydennyksenä eilisen, vähemmän teologisen mutta enemmän ranttaavan tekstini, teemoihin. Teologialla näyttää olevan normiuskovalle hirvittävän vähän arvoa. Papistolle sillä näyttää olevan sitäkin enemmän. Olenkin jopa hieman vinoillut siitä että kirkon tapa käyttää tiettyjä teologisesti vakiintuneita sanamuotoja viestinnässään johtuu siitä että jos tämänlaista ei tehtäisi, niin papisto kokisi etääntyneensä kirkosta.

Häijympinä päivinä vihjaan vain että kirkon halu "olla läsnä" erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa on sellaista että sitä on täysin mahdotonta erottaa "yhteiskunnan erityismandaatilta rituaalivaltaan".
1: Ihmettelen miten kirkko puhuu kovasti köyhien auttamisesta ja miten se vastustaa kaupallisuutta. Kun Suomessa kirkko on perinteisesti ollut hyvin tiiviissä yhteistyössä Koti-Uskonto-Isänmaalinjalla rikkaiden puolella. Köyhien kristittyjen on tärkeintä olla kuuliaisia kansalaisia, lopettaa köyhyydestä mariseminen ja mennä sotaan saamaan kuulaa kalloon samalla kun muitaa ehdottomasti pakkotervehtiä armeijan strategisesti tärkeimmän aselajin johtajaa, kenttäpiispaa. Ja muistaa tehdä tämä tavalla joka armeijassa korostaa valtaa. Alaisena.
2: Kari Suomalaisen "kypäräpääpappi" -hahmo muistuttaa siitä että kirkko on tukenut taloudellista eliittiä, ilmeisesti siksi että jos se ei tekisi näin sillä ei olisi julkista rituaalivaltaa. Uskonto maksaa palvelun takaisin tukemalla rikkaita ja antamalla vallassaolijoille vallassaolon oikeutuksen. Kirkko auttaa köyhiä reaktiivisesti, eli antaa rahaa yksittäisille köyhille. Mutta sen tuki rikkaalle eliitille on rakenteellista. Kirkko ei murra yhteiskuntarakenteita jotta köyhien asiat olisivat niin että harvemman tarvitsisi turvautua kirkon tarjoamaan laastariin. Nyt kirkko saa tietysti näyttää tekevänsä hyvää kun se ahkerasti tunkee laastarina paikkoihin jotka yhteiskunnan pitäisi hoitaa. Nuorisotyö, päivähoito ja perheterapia ja köyhien auttaminen ovat tässä malliesimerkkejä.
3: Onkin jännittävää että miten valtionkirkon suhde yhteiskuntarakenteiden purkamiseen ja teokraattisuuteen on hankala. Joku voisi jo tuosta ylläolevasta todeta että evankelis-luterilainen kirkko ei halua olla teokraattinen laitos. Siksi se ei voi tuoda omaa uskonnon rakennettaan yhteiskunnan rakenteeksi. Tämä kommentti on hyvin erikoinen. Sillä maallisen ja taivaallisen regimentin toimia katsellessa ei voi olla kovin vaikeaa huomata että ne kriteerit joiden mukaan maamme kirkko ei ole valtionkirkko on se että kirkko on autonomisempi kuin valtionkirkko. Sillä on siis enemmän valtaa kuin valtionkirkolla. Rituaalivallan kohdalla kirkko ei myöskään selvästi ujostele. Tässä minulla ei itse asiassa nimenomaan vaadita teokratiaa. Kirkkohan tekee muutoinkin periaatteessa maallista työtä lastenhoidon ja parisuhdeterapian parissa. Tavoilla joita en laske "teokratiata haiskahtavilta". (Valtionkirkkomme ei ehdottomasti ole teokraattinen, mutta se kyllä paikoitellen haiskahtaa siltä.) Kyllä kirkko voisi muuttaa rakenteita jotka vaikuttavat köyhyyteen. Ja tämä ei olisi teokraattista.

 Teologien ja pappien kohdalla voidaan myös kysyä että miksi se tarvitsee akateemisesti koulutetun eliitin. Tai kuten Tom Kärnä minulle ilmaisi: "Sanon vain, että kun Suomen Vapaakirkollakin on oma virallisiin yliopistoihin kuulumaton teologinen opistonsa, niin miksei Suomen evankelisluterilaisella (nykyään vielä virallisella) kirkollakin voisi olla." Siinä on erikoinen kysymys. Sillä kyllähän uskontoa voi johtaa maallikkokin. Tai uskontoon muuten vihitty.
1: Itse tosin olen huomaavinani että vapaakirkon ihmiset eivät oikein tunnu hallitsevan niitä teologisia argumenttejaan samalla filosofisella pieteetillä kuin evankelis-luterilaisen kirkon papit. Eli jossain määrin kysymys on siitä että teologia vaatii esimerkiksi loogisia taitoja jotka onnistuvat parhaiten laitoksessa jolla on tähän taitoon syvä osaaminen.
2: Toisaalta kun yhteiskunnassamme on asia sinänsä hyvin että yliopistoja ja tiedettä kunnioitetaan, on rituaalivallalle tärkeää että yliopisto jotenkin erikseen korostaa teologian arvoa. Siksi jos kirkko lopettaisi yliopiston kautta ponnistamisen, se menettäisi uskottavuuttaan tavalla joka uhkaisi sitä mikä sille on kaikista tärkeintä. Eli kirkon julkinen rituaalivalta. Mitä vähemmän autoritaarista ja elitististä gloriaa kirkolla on, sitä vaikeampi sen on sanoa vakavalla naamalla että se jotenkin tasapuolisena "kohtaa" ihmisiä ja "on läsnä" niin yhteiskunnan kansalaisten työtä varten kouluttautumiseen tähtäävässä koulussa, yhteiskunnan juridisia rajoja puolustamaan keskittyneessä armeijassa ... Sillä heti kun auktoriteettiasema ja statusero normaaliin ihmiseen purkaa, ensimmäinen asia jonka ihminen helposti tekee on kyseenalaistaminen. Kun kirkko on elitistinen se voi väittää tulevansa kansan keskuuteen. Eikä kukaan sano mitään koska sanojalla on auktoriteettia ja valtaa.

Pieni huomautus ; Teologian arvo voi olla vain siinä että teologien ei anneta olla jumalia...

Hannu Kiuru kirjoitti blogiinsa kommentointia teologian tarpeellisuudesta. Reaktio on tietenkin siihen että teologian akateemista arvoa yritetään usein vähätellä. Olen itsekin sitä mieltä että teologia, siinä mielessä kun se on esimerkiksi Raamatun alkuperän ja siihen liittyvän historian tutkimusta tai oppihistorian selvittämistä, ihan oikeaa tiedettä jonka paikkana on ihan oikea teologia. ; Joskin on vaikeaa nähdä että teologialla olisi mitään ehdottomasti sille itselleen kuuluvia metodisia työkaluja joka tarkoittaisi sitä että olisi oppiala nimeltä teologia jota ei voitaisi täysin siirtää muiden alojen sivujuonteeksi. Eli teologiaa ei voitaisi nähdä enemmänkin historiantutkimuksen tai filosofian alalajeina.

Toki voidaan ihmetellä että mitä ihmettä Hannu Kiuru oikein puhuu ajallisuudesta. "Mielenkiintoinen yksityiskohta: Keskiajalla teologinen oppituoli oli se ensimmäinen ja tärkein. Nyt siis joidenkin mielestä turhin. Niin ne ajat muuttuvat. Ja ajatukset. Tiede on eräs ajattelun aste, joka ei suinkaan ole viimeinen. Tämän viisauden opin yliopistossa opiskellessani. Tiedekunnan lukija voisi vaikka yrittää arvata. Kaikki ajatusrakennelmat ovat vain eräänlaisia väliasemia. Lopullista, aina ja kaikkialla pätevää järjestelmää ei ole luotu eikä sellaista voidakaan luoda. Yritykset jäävät pelkiksi luomuksiksi. Niiden arvoa ei voi punnita ”objektiivisesti”, koska vasta historia ratkaisee niiden merkityksen…" Yrittääkö hän siis tuomita tieteen mutta samalla kuitenkin into piukeana selittää että tällaistä tuomiota ei voida tehdä koska vasta aika näyttää? Yrittääkö hän sanoa että aika ei ole näyttänyt flogistonin olleen aikaansa elänyttä?
1: Kenties tässä unohtuu sekin että jos aika näyttää, niin miksi ei katsota että aika se on nytkin. Eikä se näyt tarjoavan kovin paljoa konkreettisia hyötyjä kirkolle tai teologialle. Teologia on vähän kuin analyyttinen filosofia. Sitä on vaikea syödä ja myydä. En pidä tätä akateemisen arvon vähyytenä. Mutta prudentiaaliset oikeutuksetkin ovat oikeutuksia.

Mutta sitten ei voi tehdä muuta kuin tiedostaa. Tiedostaa että aiheena onkin merkitys. Akateemisen arvon nähdään enemmänkin heijastavan sitä että uskonto on tärkeää, pakottavan tärkeää, joka ikiselle ihmiselle. Yksilöllinen merkitys laajenee ihmiskunnan homo religiosus -luonteeksi ja kollektiiviseksi irrottamattomaksi arvoksi simsalabim. Ja tätä oikeuttamaan tarvitaan valtaa. Kirkkoinstituutti ei riitä, vaan myös tiedemaailman tulee kumartaa auktoriteetille. Sillä se ei saa sanoa viimeistä sanaa teologiasta. Sillä viimeinen sana tulee keskiaikaisella paatoksella Hannu Kiurun suusta. Joka tietää että luonnontiede on kakkaa jo ennen kuin aika näyttää. Kiuru tiedostaa että teologia on pakottavaa sillä teologia ymmärtää sanoja ja käsitteitä ja sovittaa ne nykyaikaan.
1: Niin tekee neutraaliteoriakin, mutta ei Hannu Kiuru jostain syystä saa elämäänsä sisältöä opettelemalla ulkoa Kimuran kaavoja. Tai sano että tässä nyt on ihmisyyden ydin. Pitäisi. Parempia eksistentiaalisen merkityksen rakentajia ne ovat kuin mitä Raamatun joulun tarina on kaunis. Ei ehkä paljon, koska referenssipiste on mitä on. Mutta toisaalta sitä joulukertomuksen kauneutta niin paljon korostetaan..

Eikä pelkästään yhteiskunnallinen merkitys vaan myös eksistentiaalinen merkitys. "Nykyistä jumalanpilkkausintoa, sokeaa uskonnollisuuden kimppuun käymistä ja kirkostaeroamisvimmaa voisi pitää merkkinä kollektiivisesta pahanolon tunteesta. Mutta kuinkahan moni on mahtanut pohtia, josko maailman heikko taloustilanne, sotilaalliset uhkakuvat ja piittaamattomuus lähimmäisten hädästä jotenkin korreloisivat sen tosiasian kanssa, että tänä aikana Jumalan ei mistään hinnasta annettaisi olla Jumala? Ihminen ei tahdo olla Jumalan kuva, vaan hän on saattanut nostaa vaikkapa sananvapauden omaksi kuvakseen. Tärkeintä on, että minä saan…" Kyllä tässä eletään jännittäviä aikoja. Uskonnot ovat vallassa ja maailmassa on kauheuksia. Mutta kun on olemassa ateisteja on tietenkin mietittävä sitä vaihtoehtoa minkä kaiken välissä voikaan olla syy-yhteyksiä. Näitä tosin tutkivat esimerkiksi sosiologit, kun taas teologit puuhaavat jotain aivan muuta. Toisaalta korrelaatiot ja syy-yhteydet ja vastaavat ovat kauheaa luonnontieteen suosiman metodin halailua. Mutta on mukavaa kuulla siitä miten puolisokea "ruttopuistoksi" kutsuttua kristittyjen tarvitsemaa aluetta herroittava setä osaa seurata sellaisten suurten teologien kuin Juhani Starczewskin jalanjälkiä. Joku tosin on tulkinnut näitä teologisia syy-yhteyksiä sokeiksi iskuiksi joita tehdään dogmaattisessa teologisten mielipiteiden sumentamassa uskossa. Jossa ei todisteista välitetä (hence sokeus).

Mutta muutoinkin asenne on hieno. Kirkosta eronneet voivat olla vain väärässä. Syynä voi olla vain sokea viha. Josta olisi pakko päätellä että Kirkko ei tee virheitä eikä mitään tarvitse korjata. En voi tässä sanoa muuta kuin että kiitos kun halveksit minua ja kokemuksiani, Hannu Kiuru. On toki aina iloista kohdata uskovaisia jotka ihan tosissaan selittävät että jos uskovaiset tekevät pahaa ja hakkaavat ihan täysiä jatkuvasti ja julmasti, että tästä suuttuminen johtuu vain siitä että materialismi johtaa pahaan oloon. Joten ilmeisesti mitä enemmän uskovaiset hakkaavat ateisteja ja mitä paskemmin he käyttäytyvät uskonnottomia kohtaan, sitä enemmän vikaa tässä kauheassa naturalismissa on.

Tässä Kiurulla on ollut niin kiire kirkkaudessa soittaa että häneltä on unohtunut se, mikä kirkon parissa toimivilta tuntuu usein unohtuvan. Se, että lääkkeeksi tarjotaan tilaa jota on jo kokeiltu. Ja jos se keinona toimisi se olisi toiminut jo. ; Nykyajan antiteistiset virtaukset vaativat sekularistisia muutoksia. Ja näissä yksityiskohdat ovat monet. Mutta yhden kautta voi ymmärtää kaikki ; Uskonnonopetuksesta vapautumista vaativat ihmiset jotka ovat itse kokeneet uskonnonopetuksen. Uskonnonopetusta kuitenkin samalla tarjotaan ikään kuin lääkkeeksi siihen että tämä vihareaktio saataisiin loppumaan. Mikä on ällistyttävää. Nähdäkseni minulla on ihan yksilöllistä pahanolontunnetta jossa talousasiat ovat hyvin pienessä osassa. Ja pääsyiden kohdalla ihan nimeltä mainittavissa olevat henkilöt, instituutiot ja tapahtumat referenssipisteinä. Mutta kenties Hannu Kiuru lopettaa viimeisten sanojen sanomisen ja tunnustaa että kenties joka ikisen kerran kun joku eroaa kirkosta niin syyllinen ei ole kirkosta eroajan väärinymmärrys, huono ja roskainen ajattelu, huono maku, paska ihmisyys ja muu yleinen kyvyttömyys ymmärtää maailmaa ja sitä mitä omassa elämässä ja ympäristössä tapahtuu. Aika näyttää.

"Saako kasvatustieteen professori" ja muita sananvapauden ja tieteen sekoittamisia

YLE uutisoi siitä että Jyväskylän yliopisto on tekemässä selvitystä siitä miten hyvin Puolimatka on argumentoinut. "Professori Tapio Puolimatka antoi keväällä lakivaliokunnalle sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavan lausunnon, jota hän perusteli tieteellä. Kotimaa24 -vekkosivusto kertoo, että Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen on aloittanut asiasta esiselvityksen, jonka tarkoituksena on selvittää, olivatko Puolimatkan asiantuntijalausunnon lähdeviittaukset hyvän tieteellisen käytännön mukaisia." Lausunnon sisältö ja oleellinen on juuri tässä. Tutkinnan kohde ei ole mielipidekirjoitus vaan jotain jota on levitetty asiantuntijalausuntona. Ja jonka tieteellisyyttä tai sen vaikutelmaa on korostettu sekä runsailla viittauksilla että Puolimatkan professorinstatuksella. Ja tällä on haluttu selvästi vaikuttaa politiikkaan yliopiston arvovallan ja tieteen tuoman uskottavuuden voimalla. Joten on syytä katsoa onko tässä todella käytetty priimatasoista ammattitaitoista tiedettä vaiko ei.

Seurakuntalainen osasi täsmentää asian poliittista puolta "Helsingin vihreä luottamushenkilö Lilja Tamminen pohti Puolimatkan asiantuntijalausuntoa ja sen lähdeviitteitä blogissaan viime huhtikuussa. "Keskeisin ongelma Puolimatkan artikkelissa on huomattava osuus epätieteellisiä, ideologisia tai epäluotettavia lähteitä. Toinen ongelma on lähdeviitteiden runsas käyttö ikään kuin todistamaan asioita, joita lähteet eivät oikeastaan tue", Tamminen kirjoitti." ... "Tapio Puolimatka kirjoitti kotisivuillaan vastineen asiantuntijalausunnon lähdekritiikkiin. - Tammisen blogi perustuu siis harhaiseen tulkintaan asiantuntijalausunnon sisällöstä. Sitä täydennetään kokoelmalla asiavirheitä, ennakkoluuloja ja googlaamalla saatuja mielikuvia käytetyistä lähteistä. Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen pätevyyden. Eduskunnan lakivaliokunnalle antamani asiantuntijalausunnon lähdeviitteet ovat kaikilta osin hyvän tieteellisen käytännön mukaisia, Puolimatka kirjoittaa vastinetekstinsä tiivistelmässä."

On selvää että tämä heijastuu syvästi moneen asiaan. Omasta mielestäni on hyvä että esiselvitys tehdään. Sillä kun puolet ovat noin erimielisiä, on hyvä että asiantuntija käy asian läpi. Vaikka minusta Puolimatkan lausunnon kritiikki on hyvin perusteltu, on tietenkin hyvä että asia ratkaistaan jonkun muun kuin Tammisen tai Puolimatkan pohjalta. Tässä kohden ei tietenkään ole kysymys mistään sananvapauskysymyksestä. Sillä kuten Jyväskylän yliopisto aikaisemmin kirjoitti "Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua tasa-arvoiseen avioliittolakiesitykseen liittyen. Myös Jyväskylän yliopiston henkilöstön jäseniä on ollut mukana keskustelussa. Yliopisto ei rajoita työntekijöidensä perustuslaillista sananvapautta. Työntekijöiden ilmaisut eivät kuitenkaan edusta yliopiston kantaa. Toivottavaa on, että silloin kun on kyse omista mielipiteistä, esim. poliittisista tai uskonnollisista, ei tuoda esille asemaa yliopiston työntekijänä. Yliopiston eettisissä periaatteissa korostuu tasa-arvo: kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti." Lähdekritiikissä kun voidaan katsoa se ovatko lähteet vertaisarvioituja tutkimuksia, onko niiden metodiikassa pulaa ja onko niiden johtopäätöksissä sanottu täsmälleen sitä mitä Puolimatka on sanonut ja seuraako Puolimatkan logiikassa premisseistä johtopäätös tämän kaiken jälkeen. Koska Puolimatka tapansa mukaan on käyttänyt paljon viitteitä, on hyvä että ne kaikki käydään läpi pieteetillä. Ja mieluummin yliopiston ammattiakateemikko kuin vaikkapa minä. ; Kun tämänlainen kiista on kyseessä ei voi olla niin että asian voi hoitaa vain sillä että Puolimatka vihjaa että hänellä on vastine jossa hän on erimielinen. Hän on puolueellinen taho kuten Tamminenkin.

Toki tässä kohden on hyvä huomioida että yhteenvedosta tuskin seuraa mitään yliopiston sisällä. Hyvän tieteellisen käsittelyn ja sen loukkausepäilyjen ohjeistus kun ei pidä sisällään suoria rangaistuksia. Puolimatkaa siis uhkaa suunnilleen sama mikä uhkaa niitä pastoreille jotka kertovat uhittelevia Helvettijuttuja ja vastaavia kirkossa alaikäisille lapsille. Heille sanotaan hyihyi, mutta heitä ei voi potkia poiskaan. Pahimmat tilanteet koskisivat virka-aseman väärinkäyttöä. "HTK-loukkaus voi johtaa muihin seuraamuksiin, joihin rehtori on oikeutettu tai velvollinen esimerkiksi hallinto-, rikos- tai työoikeudellisen lainsäädännön nojalla tai sopimusoikeudellisilla perusteilla." Kuitenkin on hyvin vaikeaa nähdä että tässä olisi kyseessä aseman väärinkäyttö. Omia selvityksiään ja näkökulmiaan kun tuottivat monet perustaltaan ei-akateemiset järjestötkin. Ja minusta tämä on hyvä. Että asiat läpikäydään ja sitten syytökset varmistetaan. Eikä rangaistuksen tarvitse olla professorinvirasta hyllyttämisen.

Eli karkeasti sanoen akateeminen vapaus antaa Puolimatkalle aikamoista pelitilaa. Ja niin pitääkin. Tässä selvityksessä kuitenkin tulee esiin se onko Puolimatka käyttänyt lähteitä oikein. Ja jos hän ei ole, niin siinä tapauksessa tässä kuitenkin isketään Puolimatkaa arkaan paikkaan, valtaan. Hän on mielellään levittämässä sanomisiaan ja mielipiteitään julkisuudessa titteliään käyttäen. Runsaat lähdeviittaukset ovat hänellä ikään kuin korostamassa että hän on oikeassa. Niillä luodaan retorinen turva ja uskottavuus. Jos osoittautuu että hän on kovin huoleton lähteiden käytössään se vie pohjan juuri siltä uskottavuuspohjalta jota Puolimatka eniten käyttää. Tämän jälkeen Puolimatkan seuraaviin lausuntoihin tulevissa arvokeskustelupolitiikkapuolen asioissa voidaan viitata siihen miten Puolimatka mielellään tuottaa materiaalia jonka arviointi on niin hidasta että akuutti poliittinen tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin siihen saadaan lausunto. Ja tämän jälkeen on paljastunut että lausunto ei ole tieteenmukainen eli on propagandaa.

Lausunnossahan on oleellista se, että Puolimatka on viitannut titteliinsä ja esittänyt että se olisi tiedepohjainen asiantuntijalausunto. Olin kannustunut. Ja koska yliopisto tekee lausunnon tarkistamisen on tässä tietysti niin että riskinä on sellainenkin että joudun korjaamaan vakavasti näkemyksiäni. Jos Puolimatkan jokainen lausunto onkin oikein lainattu ja tieteen mukainen, joudun korjaamaan näkemyksiäni hänestä hyvin rajusti ja oleellisesti. Tälle vaihtoehdolle on annettava tilaa. Ainakin minä annan tilaa.
1: Toki Puolimatkan tuntien tiedän että jos tulos on hänelle epämieluisa hän saivartelee sillä huonolla lähdeviittauksella vastineen ja pitää tätä vastineen olemassaoloa samana kuin perusteltu vastaus. Eihän se sitä automaattisesti ole. Ja yliopistolla on varmasti muutakin tekemistä kuin mennä tähän "vastaa tähänkin" -peliin jota Puolimatka on varmasti kärsivällisesti tekevä hamaan ikuisuuteen kunnes saa viimeisen lausunnon johon ei vastata jolloin hän määrittää itsensä voittajaksi, itse itsensä. Hän on hyvä tekemään arvosteluja omasta oikeassaolostaan on myös tässä lausunnon tieteellisyyskysymyksessä vahvasti ilmoilla jo nyt. Mutta tu quoque ei ole mikään syy että minä tekisin asiat yhtä huonosti.

En kuitenkaan pidättele hengitystäni ällistyksestä. Tästä varmimman vakuuden sain kun luin Puolimatkan uuden suomen lausunnon. Se on selvästi reaktio tähän tutkimuksen alla olemiseen. Jos hänellä ei olisi mitään pelttävää hän voisi riemuita ennakkoon sitä miten hän tulee läpäisemään lausunnon puhtain paperein. Että virheitä ei ole livahtanut ainuttakaan. (Kuten hän on itse sanonut, hän ei löytänyt ainuttakaan osuvaa kritiikkiä tästä hänen selontekonsa kritiikistä. Joten yliopiston syynäys ei löydä ainuttakaan sellaista virhettä joka olisi mainittu tuossa selonteossa. Kun käyttää sanoja ne tarkoittavat asioita.)

Sen sijaan Puolimatka on selvästi siilipuolustuksessa. Otsikko on "Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?" ja hän selittää että koko hänen lausuntonsa kritiikki on iso red herring. "Tamminen pystyy blogissaan taitavilla retorisilla heitoillaan siirtämään huomion pois lausuntoni varsinaisesta sisällöstä: lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksista." Itse näen että tästä ei voi olla kysymys. Vaikka tämä Puolimatkan lausunnon kritiikki olisi susivirheellinen, se on nimenomaan argumentoinut asiasta tai pyrkinyt siihen. Kun Puolimatkan arviointi perustuu siihen että lapsen oikeuksia loukataan KOSKA tieteelliset viitteet, on näiden lähdekritiikki ja osuvuus oleellinen osa Puolimatkan argumenttia. On relevanttia käsitellä väitteiden sisältöä ja niiden lähteitä. Jos tämä on tehty huonosti, se on sitten toinen kysymys. Ja tämän vuoksi Jyväskylän yliopisto on asialla.

Minun on hyvin vaikeaa nähdä että miten Puolimatka pitää häneen kohdistuvaa kritiikkiä ajatuspoliisiasiana. Suurin ongelmahan ei ole se että Puolimatka ei saisi sanomisiaan mihinkään. Vaan siitä että hän tekee tämän titteliinsä vedoten. Puolimatkan tittelinkipeys näkyy toki "Saako kasvatustieteilijä puolustaa lapsen oikeuksia?" tyylisistä lauseistakin. Antti Seppälä ei esimerkiksi esitä sensuuria vaan jotain muuta "Keski-Suomen Ylen toimittaja Antti Seppälä pahoitteli sitä, että olen kasvatustieteen professorin auktoriteetilla puolustanut lapsen oikeutta isään ja äitiin ja arvioinut sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksia. Häntä näyttää vaivaavan se, että olen kirjoittanut asiasta niin monia kirjoituksia eri näkökulmista (tähän viittaisi otsikko ”Puolimatkan ristiretki”). Hän on kuitenkin valmis hyväksymään kirjoitusten lukumäärän, tosin hiukan epäröiden, kunhan en vain kirjoituksissani toisi esille asemaani kasvatustieteen professorina." Joten on hyvin vaikeaa nähdä että mikä tässä on se sananvapausrike.

Etenkin kun Puolimatka itse on kirjoittanut ahkerastikin kirjoihin ja kansiin asti asioita joissa hän esimerkiksi moittii evoluutiotutkijoita huonosta tieteellisestä menettelystä ja typeryydestä. Uuden Suomen puolustuksessa Puolimatka puhuu ikään kuin maailmankuvat olisivat yhtä tosia. Kuitenkin jos hänen kannattamansa warrant -teologia on totta niin siinä tapauksessa asia on nimenomaan niin että ne eivät ole. Toiset näkemykset ovat tieteellisen havainnon piirissä ja toiset eivät. Kaikki ihmiset syntyjään ymmärtävät näiden logiikat ja siksi esimerkiksi ateistit voidaan tuomita Jean Calvinin tapaisiin modernin kognitiivisen uskontotieteen kärkinimiin vedoten että kaikki ateistit ovat itsepetoksessa eläviä valehtelijoita. Ja kyseessä ei ole mielipide vaan fakta, kiitos sensus divinitatiksen. Puolimatkan näkemykset eivät ole kuitenkaan olleet "sensuuria". Ei vaikka hän viittaa mielellään Alvin Plantingan näkemykseen jonka mukaan ateisti ei voi olla "intellectually fulfilled".

Puhumattakoon tietysti siitä että tässä homoavioliittokysymyksessä Puolimatka itse asiassa halusi illegitimoida tietynlaisen perherakenteen. Eli hän teki sensuristisen aktion. Puolimatkan perusteesinä on ollut se että yhteiskunnat romahtavat vääränlaisessa perherakenteessa. Otetaan asia suoralla lainauksella ; "Länsimaiden historiassa perheen biologinen perusta on vastaavalla tavalla hajotettu jo kaksi kertaa aikaisemmin: ensin antiikin Kreikassa ja myöhemmin antiikin Roomassa. Molemmissa tapauksissa tällainen perheen atomisoituminen johti vähitellen korkeakulttuurin rappeutumiseen, koska atomistinen perhe ei lopulta pysty riittävällä tavalla turvaamaan lapsen kehitysedellytyksiä." Tämä tarkoittaa sitä että hän itse asiassa kannattaa jonkinlaista ajatuspoliisia joka vaikuttaa myös toimiin. Jos kysyn häneltä että olisiko hänestä rajoittavaa jos uskonnolliset toiminnot haluttaisiin rajoittaa ja ne illegitimoida lain sinetillä hän taatusti pitäisi niitä sananvapauden ja uskonnonvapauden rajoittamisina. Vakavina ajatuspoliisitekoina. Hän ei toki käytä sanoja joissa vihjataan että tässä rajoitetaan tietyn maailmankuvan mukaista elämää siksi että jotkin asiat nähdään niin tärkeiksi että niiden vuoksi lupa ajatuspoliisiuteen on. Mutta ilman tätä aspektia koko Puolimatkan kirjoituksella ei olisi merkityssisältöä. Taitavilla retorisilla kikoilla hän siirtää huomion syrjään tästä. Että kun hän rajoittaa muita, kyseessä on vain lasten oikeuksien puolustaminen eikä minkäänlainen ajatuspoliisius. Mutta jos hänen annetaan mennä niin heterosti naimisiin kuin hän vain haluaa, mutta hänen lausuntojensa kanssa ollaan erimielisiä tavalla jossa tätä kritisoidaan ja esitetään esteettisiä mielipiteitä siitä että onko statushuoraus todella joka välissä kohteliasta, hyvätapaista ja parasta mahdollista viestintää... niin kyseessä on hirveä ajatuspoliisius. Kokonaisuus on sen tyylinen että sitä on hyvin vaikeaa ymmärtää tikahtumatta nauruun.
1: Asia on entistä absurdimpi koska Puolimatka ei älyä lopettaa tätä rajoittamispuhettaan edes silloin kun hän esittää pahoittelujaan siitä miten hänen sananvapauttaan julmasti tallataan. Sillä "Uuden Suomen" blogiinsakin hän osasi laittaa että. "Simon Fraser yliopiston professori Douglas Allen arvioi tutkimustensa pohjalta lain vaikutusten olevan niin kielteisiä, että silloin kysymme ”kuinka päädyimme tähän tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun”. Paitsi että lapsivaikutuksia ei ole haluttu arvioida, koska pelätään niiden tuovan esille sukupuolineutraalin avioliittolain kielteisiä yhteiskunnallisia seurauksia, myös julkista keskustelua lain lapsivaikutuksista on pyritty vaientamaan." Marttyyrin kyynel on tuskin vierähtänyt kun on lähdettävä tositoimiin. Näin mieheltä jonka lausumiin luennoilla on kuulunut huoleton syytös siitä että naturalistit ovat halukkaita rivissä taputtaen tappamaan 95% ihmiskunnasta lentokonelevitetyllä ebolalla. Ja asia on ollut kirjoissa ja kansissa asti, eikä hän vaivaantunut tarkistamaan tämänlaisen näin syvän asian oikeudellisuutta mistään toisista lähteistä.

Itse näen että Puolimatkan keino on ennakoiva. Hän puolustautuu sananvapausteemalla koska sillä on helppo saada aateveljet puolelle. Taitavalla retorisella keinolla hän siirtää huomion pois siitä että hänen oma työn laatunsa on kyseenalaistettu. Jos tässä on viitattu blogiin on syytä miettiä miksi blogi on ollut jyväskylän yliopistolle mikään argumentti aiheessa. Puolimatka ei näe siinä ainuttakaan todensuuntaistakaan seikkaa. Jyväskylän yliopisto on nähnyt syyn ainakin pintapuolisesti niin relevantiksi että asia on läpikäytävä. Puolimatkan siilipuolustus kertonee että hän on ainakin jossain määrin odottamassa epämieluisia uutisia. Sillä voitonriemuinen Puolimatka käyttäytyy toisella tavalla. Itse toki odotan että Puolimatka on laittanut viitteisiin vähintään yhden yhtä vakavan perustason virheen kuin mitä tämä ebolademagogi teki Eric Piankan kohdalla. Lyönkin asiasta rakkaan hattuni vetoa. Jos jysäskylän yliopisto ei löydä viittauksista ainuttakaan asiavirhettä, viittausvirhettä tai huonosti tehtyä tutkimusta poltan minulla vuosia olleen minulle hyvin rakkaan mustan lierihattuni. Teen siitä youtubevideon. Jolla myös pyydän Puolimatkalta anteeksi. Puolimatka on ilmeisesti itse jo valmistautumassa tappioonsa, sen verran säälinkerjuuta hänen Uuden Suomen blogauksensa oli. Joten en voi pyytää häneltä vastaavaa ja vetoni onkin tässä mielessä varsin yksipuolinen. Olen valmis testiin joka on asenteelta se ainut mitä voin kunnioittaa. Falsifiointiin valmista heittäytymistä jota kuvatkoot seuraava lainaus.

"-"An assault perpetrated by agents who would seek to weaponize the Holy Spirit. The feet of the statue outside are dusted with ergot. All of the victims kissed the feet of Saint Anthony before falling sick. All of the stricken Sisters, Vanessa Even your pious Officer, Bertino."
-"What you're suggesting is absurd!"
-"Is it? Then why have neither you nor Captain Grunwald's men fallen sick? Hmm? Why aren't heretics like Signor Medici, or young Nico, or myself fallen sick? It's because we made no obeisance to the statue. Nor did you or your men. I won't stand for this fatuous slander another moment. Well, all you need to do is kiss the feet of Saint Anthony to prove me wrong."
("Da Vinci's Demons, "The Prisoners")

Infiltraatio

"Tiedän, että joku ilkiö pukeutuu lapseksi
ja alkaa huudella, ettei keisarilla ole vaatteita,
ja koska kukaan ei halua paljastua sokeaksi
mielipide hyväksytään mukinoitta."
(A. W. Yrjänä, "Salakirjoituksen avain")

Tuomas Aivelo kirjoitti "Tiede -lehden" blogistina siitä miten akatemiassa pitäisi suhtautua sekoileviin professoreihin. Tässä korostuu akateeminen vapaus. Professorilla on tavallaan lupa tehdä mitä huvittaa. "Kun professori on saanut vakituisen toimen hänen ei tarvitse miellyttää ketään. Emme halua professoreja, jotka toistelevat kritiikittömästi yleisiä totuuksia." Mutta tämä tarkoittaa sitä että kaikki professorit eivät ole oikeassa. "Todellisuudessa suurin osa tutkijoista, jotka ajattelevat raikkaasti ”laatikon ulkopuolella”, ovat vain yksinkertaisesti väärässä. Sama koskee myös professoreja. Tämä on hinta, jonka maksamme tieteen vapaudesta." Puolimatkan kohdalla ongelmaksi tulee kuitenkin se että professuuria käytetään maallisen vallan hankinnan välineenä. "Tilanteesta tulee kuitenkin vaikeampi kun professori vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon asemansa voimalla. Esimerkiksi Tapio Puolimatka pyrkii ohjailemaan epäilyttävällä tieteellisellä arvovallallaan lainsäädäntöä ja yleistä mielipidettä."

Tässä kohden on hyvä huomata että Puolimatka on Intelligent Designin kannattaja. Ja tämä on paitsi näkemys. Siihen liittyy muun muassa akateemisia strategioita. Jonathan Wells on ollut eräs näkyvimmistä ID -hahmoista. Hän oli liittynyt yliopistoon hyvin vankkana tavoitteenaan tuhota darwinismi. Omassa kirjeessään hän korostaa kuinka ideologialla oli häneen suuri vaikutus. "Father's words, my studies, and my prayers convinced me that I should devote my life to destroying Darwinism, just as many of my fellow Unificationists had already devoted their lives to destroying Marxism. When Father chose me (along with about a dozen other seminary graduates) to enter a Ph.D. program in 1978, I welcomed the opportunity to prepare myself for battle." Myöhemmin hän mietti akateemista maailmaa yhdessä ID -liikkeen perustajan, Phillip Johnsonin, kanssa. He päätyivät siihen että ei ole järkevää kuluttaa aikaansa debatointiin opiskeluaikana. Sillä kun vaarantaa tutkinnon. Sen sijaan kun saa Ph.D:n - ja jos mahdollista niin vielä parempaa ; professuurin - voi sitten tässä vaiheessa tulla kaapista mielipiteineen.

Toki tämän lopputuloksena on se, että ihmisellä ei ole tutkintoa siitä alasta mistä hän saarnaa. Mutta toisaalta akateeminen vapaus on jotain jolla on hyvin paljon valtaa. USA:ssa sitä puolustetaan hyvinkin tiukasti. ; Tästä kenties karkeimpana esimerkkinä on vallankaappausta koskeva tutkimus jonka Luttwak julkaisi. Hän oli tehnyt sen armeijalle. Mutta sopimuksessa olleen unohtuneen ehdon vuoksi Luttwak julkaisi tutkimuksensa julkisesti, eikä pelkästään armeijan sisäiseen käyttöön. Akateeminen vapaus ylitti tälläisessäkin tapauksessa armeijan salassapitovallan. Kyseessä on selkeästi mahtavan suuresta voimasta.

Tietääkseni Puolimatkakin edustaa nimenomaan tätä koulukuntaa. Hän on pitänyt vakaumuksensa siististi piilossa ; Toki itselläni on aiheisiin ja sanarakenteisiin nojaava, lähinnä aihetodisteita pullisteleva, teoria siitä että hän tätä ennen kirjoitteli aiheesta innokkaasti anonyymisti internettiin eräällä varsin tunnetulla kreationistinimimerkillä. (Nimim. "analyysi") Mutta omalla nimellä toimintaa alettiin tehdä suoraan ja avoimesti vasta tutkinnon jälkeen.

En tietenkään maininnut vallankaappausta tässä yhteydessä vahingossa. Wellsin ja Johnsonin infiltraatioperustainen rakenne kun on osiltaan hyvin samantapainen kuin se miten vallankaappauskin pitää toteuttaa. Soluttautuneet professorit saavatkin melkoisen vapaasti tungetella akateemisen vapauden nimissä. Tämä on tietenkin äärimmäisen maailmankuvallista ja kaikkea muuta kuin reilua toimintaa. Mutta on ymmärrettävää että kun "darwinismin"/"evolutionismin" ajateltiin sortavan ID -ihmisiä, oli tavallaan syytä keksiä vaihtoehtoisia strategioita ilman että olo tuntui aivan käsittämättömän petolliselta.

Itse asiassa ID:n infiltraatiostrategia on sen verran voimakas että se on jossain määrin vaikuttanut Chris Mooneyn mielipiteisiin. Mooney tuli aikanaan julkisuuteen "framing" -ajatuksen kanssa. Hän oli katsonut kulttuurisotaa ja katsonut että olisi jokin syy jonka vuoksi (ID)kreationistit eivät opi tiedettä. Hän pyrki lähestymään asiaa sitä kautta että teksti ja tiede täytyisi muotoilla siten että maailmankuvaa ei haasteta. Sittemmin hän on muuttanut kantaansa melko radikaalisti. Hän on esimerkisi kirjoittanut kirjan "The Republican War on Science" jossa sävynä on se että liikkeellä on nimenomaan ihmisiä joiden tehtävänä ei ole oppia vaan voittaa. Mooney kuvaa ID:n pyrkimyksiä termillä infiltraatio, soluttautuminen. Entisistä kreationisteista katsoen tärkein ero onkin kenties lähinnä siinä että ID:läiset pyrkivät saamaan jäsenikseen ja tuottamaan joukkoihinsa akateemisia "felloweja" jotka sitten käyttävät nimenomaan akateemista vapautta omien agendojensa levittämiseen.

On selvää että tarvetta on. Sillä jopa oma isäni muistaa omilta yliopistoajoiltaan sen miten ensimmäiset kreationismin aallot alkoivat nousemaan. Hän kertoi että näytti siltä että yliopistoon tulee opiskelemaan heitä. Mutta sitten he intoutuvat yrittämään tutkintoa. Osa heistä narahtaa jo ennen maisterin papereita. Osa saa maisterin paperit mutta ei sillä materiaalilla ja laadulla tohtorintutkintoja saada. Kun lähtökohta oli tämä, on kuitenkin selvää että etenkin Jonathan Wellsin suosima ajatus "turpa kiinni tutkintoon asti" -menettelystä on ollut vähintään jokseenkin toimiva.

Toki sitten toisaalta näyttää siltä että tällä hetkellä minun silmiini näyttää siltä että Puolimatka vie itseltään uskottavuutta. Hänen julkituloihinsa ja lausuntoihinsa liittyviä virheitään kaavitaan esille ja paljastuu että ne eivät ole osaavia. Yliopistokin on ilmoittanut että se ei ole yhteydessä annettuihin mielipiteisiin. "Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua tasa-arvoiseen avioliittolakiesitykseen liittyen. Myös Jyväskylän yliopiston henkilöstön jäseniä on ollut mukana keskustelussa. Yliopisto ei rajoita työntekijöidensä perustuslaillista sananvapautta. Työntekijöiden ilmaisut eivät kuitenkaan edusta yliopiston kantaa. Toivottavaa on, että silloin kun on kyse omista mielipiteistä, esim. poliittisista tai uskonnollisista, ei tuoda esille asemaa yliopiston työntekijänä." Puolimatkan tuhoksi ja ongelmaksi näyttääkin muodustuvan hänen eniten suosimansa asia. Keskustelu, julkinen kriittinen keskustelu, jossa molemmat puolet tulevat esiin. Tämän lopputulos tosin näyttää tarkoittavan sitä että vastapuoli näyttää että Puolimatkan puoli on tieteelliseltä kannalta täyttä hevonkukkua. Jopa hänen omalla alallaan, kasvatuksen puolella, Puolimatkalla näytetään olevan tiettyjä asenteellisuuksia. Eihän tämänlaisen edessä voi oikein muuta kuin sanoa että "Puolimatka ottaa kaikkein innokkaimmin ja varmimmin kantaa sellaisilla tieteenaloilla, joiden toiminnasta ja perusteista on jatkuvasti osoittanut olevansa niin tietämätön, että asia voisi kieliä jo käsityskyvyn puutteesta. Mutta olisi tylsää selittää tyhmyydellä sitä, mikä selittyy myös ilkeydellä". Näyttää siltä että Puolimatkan kohdalla on syytä muistuttaa siitä että oman erikoisalansa ulkopuolella professorikin on vain valistunut kansalainen. (Joskin tämä valistuneisuuskin tuntuu joskus varsin kyseenalaiselta.)

Yliopistolaisista ja innovaattoreista

Takkiraudassa kirjoitettiin taannoin siitä miten osasta yliopistotutkinnosta on tullut Veblenin hyödyke. Tämänlainen hyödyke olisi sellainen jonka hinnan kasvattaminen lisäisi niiden kysyntää. Tämä viittaa yleensä jonkinlaiseen statusesineeseen, joka ostetaan juuri sen vuoksi että se on kallis.

Toki tuossa tekstissä oltiin hieman yksioikoisia. Yliopistotutkintojen määrän kasvu ja yliopistotutkintojen hinnan kasvu liitettiin yhteen lähinnä ajallisesti. Tutkintojen hinnat ovat kiistatta sekä nousseet että yliopistotutkintojen määrät kasvaneet. Ja samanaikaisesti työmarkkinoilla on ylitarjontaa koulutetuista ihmisistä. (Minun lapsuuteni aikana oli ilmeisesti vielä rationaalista uskoa että kun kouluttautuu niin saa hyvän työpaikan. Nykyään asia ei ole näin yksinkertainen.) Mutta toisaalta autismidiagnoosien määrä on kasvanut samaa tahtia ilmastonmuutoksen kanssa, mutta korkeat lämpötilat eivät silti suoraan korreloi keskenään.

Mutta ajatus kuvaa jotain oleellista nykyajasta.

Nassim Taleb on "Antihauras" -kirjassaan lähestynyt tätä täsmälleen samaa aihetta korostaen että nykyaikana yliopistotutkinto on muuttunut hyvin suuresti statusesineeksi. Etenkin nimekkäistä yliopistoista saadut tutkinnot ovat kuin Vuittonin laukkuja. Tutkinto on kallis, ja sen hankkiminen on osoitus siitä että päivisin on aikaa tehdä muutakin kuin kääntää McDonaldsin purilaisia vuokransa ja ruokansa eteen käytännössä kaikki valveen tunnit. Joten siitä on tullut statusesine. Tutkinnoilla voidaan pröystäillä vaikka se ei hyödyttäisikään yhteiskuntaa tai edes omia palkkasaatavia.
1: Mikä nähdäkseni korostaa sitä että yliopistotutkintoa ei enää haeta (a) klassisen sivistysihanteen mukaisen tiedon (b) työelämän tarvitsemien taitojen (c) alalle oleellisien ihmisten kanssa verkostoitumisen vuoksi. Eli niistä syistä joilla yliopisto on perinteisesti ollut kannattavaa käydä. Status on todellakin tullut mukaan kuvioihin. Ja nimenomaan yliopistojen maksullisuus on ajanut niitä tähän.

Siinä missä Takkiraudassa humanismi on se tärkein vastustettava asia, Taleb ottaa kuitenkin tärkeimmäksi moitteen kohteekseen jotain aivan muuta. Osansa saa tietenkin taloustieteet. Mutta osansa saavat myös fysiikan ja insinööritieteiden suhde. Talebin ajatukset tieteen kehittymisen historiastakin ovat varsin omanlaisiaan. ; Karkeasti sanoen Taleb on sitä mieltä että "teoriat ovat hauraita". Viisaus ja tieto voi kasautua virheistä ja näin tiede voi olla hyvinkin "antihauras" tai ainakin "elinvoimainen".

Ja Taleb on tässä kohden hyvin pragmaattinen. Hän korostaa että yhteiskunnan taloudellinen hyöty ja toimivien inovaatioiden määrä on se mihin pitää keskittyä. Teoreettinen totuus on tässä prosessissa sivutuote, jos sekään. Ja tässä kohden hän tekee sen jota useimmat pragmaatikot eivät tee. Vaikka se oikeastaan on pragmatismin kanssa se kaikista koherentein ja järkevin tapa toimia. Hän korostaa että kysymys ei ole mistään Perimmäisestä Totuudesta. Taleb ei jaa maailmaa "toden ja epätoden" kautta vaan ottaa ytimeksi vastakohdat "käytännöllinen ja jymäytettävä". ; Usein pragmatisti ei tee näin vaan hän ajattelee että Totuus on kätevää. Ja oikea maailmankuva on siis paitsi kätevä niin myös tosi. Talebin mukaan tämä ei ole ilmiselvää. Mutta jokainen joka tietää miten lapsia ohjaillaan pelottelemalla näkistä tietää että pragmaattisesti se että lapsi ei huku ei tarkoita että näkki olisi todellinen olento. Näkki vain tehoaa paremmin koska ihmisaivot luonnostaan käsittelevät riskejä eri tavoin, eivätkä aina kovin hyvin.

Tieteen norsunluutorni edelläkävijänä eikä edelläkävijöiden jälkien selittäjänä

Hän korostaa että teoreettiset fyysikot ovat usein vallanneet tieteen narratiivin tarpeettoman laajasti.
1: Hän kaivaa esille esimerkiksi lentokoneiden moottoreiden keksimisen. Usein kuvataan että kaavat olivat ensin ja näiden pohjalta sitten mietittiin lentokone. Kuitenkin tosimaailmassa ensin oli moottoreiden esiversioita, ja ne toimivat vaikka ei tiedetty miksi. Insinöörit tekivät kokemuksellaan korjauksia ja säätöjä joiden avulla moottorit rakennettiin ja hienosäädettiin toimimaan. Ja vasta kun tämä piti selittää, kaavat astuivat mukaan. Käytännöllisyyden kannalta fysiikka on siis aina jälkijunassa. Teoria voi falsifioitua havaintoaineistolla joten se on haurasta. Sen sijaan tiede ja koneet ovat jotain joita kehitetään vasta kun joko opitaan virheistä tai tehdään toimiva muutos vahingossa. Ja näin tiede on vahvempi kuin hauras teoria. Taleb nostaakin tärkeiden temppujen kärkeen innovaattorit jotka ovat ottaneet riskejä ja kokeilleet.
2: Toisaalta Taleb korostaa että tämä vaatii vapaa-aikaa. Ja siksi teollisen vallankumouksen takana eivät olleet teoreettisesti ajattelevat tiedemiehet vaan usein takana oli enemmänkin joku pastori jolla oli pöydässä aina hentusia, varallisuutta riittävän mukavaan elämään ja elämässä riittävästi vapaa-aikaa. Talebin selitys on siitä kiinnostava että hän nostaa esille kirkonmiesten suuren osuuden tuolloin, mutta tekee tämän viittaamatta uskontoon ideologiana. Samalla tulee selitettyä se miksi kirkonmiehet nykyään eivät yleisesti ottaen ole niitä jotka useimmiten kehittävät uutta huipputeknologiaa tai "pragmaattisia tieteellisiä sovelluksia".
3: Taleb huomauttaa että islamilainen tiede pärjäsi vain lyhyen aikaa ja se ajautui syvään epäonnistumiseen. Syyksi Taleb näkee sen että siinä nojattiin liiaksi teoriaan. Tärkeimmäksi muutokseksi tarvitaan syvää asennemuutosta. Esimerkiksi lääketieteessä hän mainitsee että lääkehoitoja empiirisesti kokeilleet olivat klassisessa sivistyksessä vaarallisia puoskareita, koska parantumisen keinojen oli sovittava lääketieteen teorioihin. Humoraalioppi oli kuvaus ihmisen toiminnasta ja hoidon oli sovittava tähän muottiin ennen kuin lääkettä edes kannatti kokeilla. Nykylääketieteessä onkin sitten käytössä asenteellisesti tärkeämpiä ajatuksia kuten kaksoissokkokoe, jossa teho on se joka ratkaisee. Selitys lääkkeen toimintaperiaatteesta voi tulla myöhemmin.

Minusta Talebin ajatus on huikea ...

Koska se sopii nähdäkseni siihen että kaikenmaailman puoskareilla on aina teoria. Homeopaateillakin on teoria jossa oireiden samanlaisuus ja laimentaminen ovat mekanismi, teoria, johon parannuksen on sovittava. Kaikki puheet veden muistista ja vastaavista ovat heille tärkeitä, koska he kertovat tarinaa miten heidän lääkkeensä voisi toimia teoriassa. Mutta kaksoissokkokokeita ja niistä selviämisiä sitten pidetään todellakin irrelevantteina. Samalla rationalismi, teorian ja sen sisäisen koherenssin ylipainottaminen, on varsin läpitunkevaa esimerkiksi jos katsotaan kreationistien suosimia näkemyksiä tieteen kehittymisestä. Selityksissä jää vaivaamaan yleensä se miksi tieteen vallankumous ei tapahtunut varhaiskeskiajalla ja miksi nykyajan kreationistit eivät oikein saa tehtyä valtaisan hedelmällistä tutkimusohjelmaa.

Samalla korostuu sekin että postmodernismissa korostuva intressi on oikeastaan hyvin väärässä. Korostaessaan maailmankuvia ja intressejä huomio on aina teoriassa. Joka on väliaikainen ja kumoutuva ja hauras. Tiede on kuitenkin oppimisprosessi jossa kaikki maailmankuvat ovat pidemmän päälle jarru. Teoria auttaa korkeintaan keksimään uusia ajatuksia. Niiden varmistaminen tekee asiasta tiedettä. Ja kun ideologian perusideat on kierrätetty on yhä vaikeampaa ja  vaikeampaa lypsää tästä ajatuksesta jatkossa tiedettä. Se, että teoria toimi menneisyydessä hedelmällisten juttujen lähteenä ei tarkoita että se olisi hedelmällinen huomenna ja ikuisesti. Ideologian assosiaatioita tuottava keksintöpooli kutistuu oivallus oivallukselta ja se voi estää uusien ajatusten kehittelyä. Tutkimusohjelman hedelmällisyys, ei maailmankuvan dogmejen rationalistinen tulkinta on tärkeintä. Ja jokaisen maailman pienen kreationistin pitäisi ymmärtää tämä selittäessään sankaritarinaa kristillisistä tieteen supersankareista jotka muka jotenkin takaavat sen että nykyID:n starat olisivat jotain muutakin kuin informaatiotieteen Paris Hiltoneita. Talebin ajatus on siis suurelta osin mainio.

... mutta tietyin varauksin.

Tosin otan Talebin ajatukset kuitenkin tietyllä varovaisuudella. (Vaikka pidän hänen usein moititusta tyylistään. Miehen retoriikka on asenteeltaan sellaista että sitä olisi piristävää nähdä enemmänkin.) Sillä tosiasiassa muuttujia yhteiskuntatieteiden kohdalla on aina paljon. Ja Taleb, vaikka ei pidäkään teorioista, on tässä esittämässä uudenlaista mallinnustapaa, eräänlaista "yhteiskuntatieteiden kaiken teoriaa".
1: Ensinnäkin Talebin tekniikkaa koskevat esimerkit ovat siitä jännittäviä että niissä on syviä historian kaikuja. Jos mietimme entisaikojen innovaattoreita voimme oppia että nykyään ei esimerkiksi uusia kännyköitä keksitä innokkaasti jossain takapihan verstaassa. Syynä on nähdäkseni juuri se että on tapahtunut oleellinen muutos. Nykyään se, että voi tehdä parannuksen vaatii hirvittävästi paljon enemmän informaatiota. Toki tämän kaiken voisi keksiä itse, mutta se olisi hirvittävän työlästä. Olen hieman ihmeissäni että Taleb ei nosta tätä puolta esiin. Sillä hänen esimerkkinsä ovat selvästi hyvinkin vanhoja. Ja hän toisaalta koko ajan korostaa sitä että epäonnistumisista ja yrittämisistä opitaan. Ja hän kirjassaan levittää tietoa joka vihjaa että tätä opittua voi välittää esimerkiksi kirjoittamalla teorioita tai tekemällä kuvauksia laitteista. Siksi amatööri voi päästää alan alkuun mutta ei tekemään pitkälle vietyä tutkimusohjelmaa. Alan aloittava innovaattori ei ole se joka hioo perustieteen sen hienoimpaan ja täsmällisempään loppumuotoonsa. Tieteen historia toki tässä onkin hämännyt meitä. Se palvoo kieltämättä innovatiivisia aloittajia neroina ja sankareina. Valtaosa oppimisesta on hidasta, työlästä ja tylsää perustieteen puurtamista.
2: Toisaalta jos puhutaan teoreettisesta tiedosta, ei sovellus ole välttämättä se mitä tässä ensisijassa edes haetaan. Toki norsunluutorneissa jotain fyysistä ongelmaa ratkova ei ole kovin käytännöllinen. Mutta toisaalta hän ei ole jymäyttäjäkään. Ja jymäytettävä hänestä tulee vain vaikeasti jos hän on kiinnostunut vain teoriasta ja on itsekriittinen ja pedantti. Poliittisessa järjestelmässä voidaan toki tuottaa rahalla tuettuja koijareita kuten Lysenko. Mutta tieteen kohdalla tilanne
3: Ja jos mietimme atomipommia, voimme huomata että se syntyi siksi että haluttiin rahoittaa tieteen soveltamista. Ennen radioaktiivisen hajoamisen tuntemista ajatus olisi tuntunut perin naurettavalta. Aineen ja energian säilymislaki olisi kertonut tämänlaisen olevan houkan hommaa, ellei oltaisi huomattu että atomit voivatkin hajota ja että tässä syntyy säteilyä juuri sen vuoksi että aineen ja energian säilymislaki ei salli atomin hajoamista vain siten että atomi vain hajoaisi. Sen ylijäämäenergian pitää mennä johonkin. Ja näin pommi oli edes teoriassa mahdollinen. Joskus teoria on todellakin ensin. Joskin ydinase on hieman eettisesti ongelmallinen sovellus. Mutta pragmaattiselta kannalta se on silti sovellus.

Yliopisto-opintojenkin kohdalla kysymys Veblenin hyödykkeestä on tätä kautta mutkikas. On itse asiassa selvää että sillä on monissa maissa statusesineen leima. (Ja on kohtuullisen selvää että yliopistojen kilpailuttaminen avoimille markkinoille on luonut tämän lieveilmiön. Suomen mallissa maksut pysyvät kurissa ja yliopisto on yksiselitteisesti liian halpa jotta se edes voisi muuntua statusesineeksi. Jos kuka tahansa alemman keskiluokan valkoista roskasakkia edustava rahvas voi sellaisen hankkia, se ei ole luksusta.) Mutta toisaalta myöskään yhteiskunta ei ole identtinen. Teknologia on muutakin kuin pragmaattisesti tiivistynyttä viisautta. Se myös muuttaa maailmaa.

Ja eräs tärkeimmistä tempuista jota se on tehnyt, on se että se on muuttanut sitä mitä töitä on tehtäväksi. Teknologia on iskenyt etenkin voimaa vaativaan mekaaniseen ja toistuvaan työhön. Ne voidaan tehdä roboteilla. Näin on ollut pakko kouluttautua jotta saa edes jotain työtä. Näin ollen työmarkkinoiden suurempi ja syvempi muutos on johtanut siihen että yliopistotutkinnolla ei saa välttämättä töitä. Näin ollen yliopistojen "norsunluutornius" ei kenties olekaan se joka on lopulta ajanut sen eliitististen statuskiipijöiden kohteeksi. Vaan se että ollessaan sekä "hankittavana kallis" että "elintason kannalta turha" yliopistotutkinto omaa kaikki statusesineen vaatimat ominaisuudet. Kun tämä lähtee käyntiin, ihmiset tekevät usein loput ihan itse.

Taleb on kyyninen ja opportunistinen, mutta ei tarpeeksi, tai väärällä tavalla.

Taleb on oikeassa siinä että akateeminen loppututkinto ei takaa että ihminen on pragmaattinen. Itse asiassa itse omilla opiskelukokemuksillani uskallan jopa esittää että kognitiotiede - jota pidetään innovatiivisena ja kokeilevana sateenvarjotieteenä - ei ollut niin kovin heittäytyvää. Akateemiset alat kutsuvat tässä kohden turvallisuushakuisia nörttimäisiä tyyppejä. Sen sijaan agrologikoulutuksessa kohtasi riskiäkin ottavia syvyydellä heittäytyviä tyyppejä, sellaisia yritteliäitä yleensä keskustalaisia kavereita. Maalla on jotenkin luontevampaa että kaikki yrittävät. (Suuri määrä tosin myös epäonnistuu. Paitsi jos alkoholismi lasketaan onnistumiseksi.)

Oma nyrkkisääntöni on kuitenkin kavalampi. Nykyajan maailmassa generalisti ja amatööri ei käytännössä koskaan ole huipputason kehittäjä. Tämänlaiset innovaattorit voivat toki keksiä jotain uusia juttuja ja pärjätä jollain kohtuullisen uudella alalla. Tai taiteissa. (Etenkin viihteessä.) Jos tälläistä tarvitaan sitä on pakko etsiä akateemisten joukosta. Ja heistäkin suuri osa on pielessä. Toki tämä ärsyttää kouluttamattomia anti-intellektuelleja, etenkin niitä joilla on ties mitä "kaiken teorioita". Mutta heidän omanarvontuntoaan kohottaakin kompetenssin sijasta Dunning-Kruger -efekti. Ja minä taas en nyrkkisääntöineni katso maailmaa "totuus-epätotuus" -kulmalta tai "kätevyys-höynäytettävyys" -kulmalta. Vaan katson asioita tietotaidon kautta "kompetentti-tumpelo" -akselilla. Ja tässä kohden kaikki aito kompentenssi vaatii ankaraa harjoittelua. Kaikki eivät vain saa sitä silläkään.

---

Karuus sikseen. Mielestäni itselleni eduksi on se, että en tee kuten valtaosa. Eli laita itseäni siihen "parhaiden tyyppien luokkaan". Kaikki eugeniikan kannattajat pitävät itseään huippurodun edustajina. Kristillisen tieteenhistorian kannattajat ovat itse kristittyjä ja kokevat olevansa nykyään nokkelia ja päteviä. Ja anti-intellektuellit pragmaattisuutta korostavat kokevat itse olevansa elämänkoulussa lähes kaiken oppineita. Minä taas olen generalisti amatööri, tunnettu tumpelo, tyyppi jolla on kokemusasiantuntijuutta korkeintaan luuseriuteen.

Kuinka historiallisina aikoina miekka oli vähän kuin auto

Kun katsotaan keskiaikaista elämää Euroopassa on ymmärrettävä se, että noin karkeasti ottaen miekat olivat kalliita. Mutta tätä ei saa ymmärtää väärin. Moni voisi tästä ajatella että miekat olisivat rikkaiden omaisuutta. Ja näin selittyisi miten miekka olisi erityisen ritarillinen ; Ase joka on kallis muuttuu äärimmäisen helposti statusesineeksi.

Miekan statusarvoa on lisännyt se, että se ei itse asiassa ole erinomainen sota-ase. Se onkin usein enemmänkin sekundaarinen ase jota käytetään koska paremmat on menetetty. (Poikkeuksia on. Landsknechtit käyttivät jättimäisiä kahdenkädenmiekkoja pääaseenaan. Mutta nämä ovat poikkeuksia ja heidänkin käyttämänsä miekka oli hyvin epätavallinen miekka, esimerkiksi juuri kokonsa vuoksi.)

Tästä hyvänä esimerkkinä ovat samurait katanoineen. Katana ei ollut samuraiden sota-ase. He olivat ratsailla kulkevia jousimiehiä. Ja sekundaarisena aseena heillä oli jokin pitkän varren päässä oleva ase (ns. polearm). Katana oli sodassa tertiaarinen ase. Ja muutoin hyödyllinen koska sitä oli kätevä kantaa mukana arjessa. Miekka yksinkertaisesti ollut säällisen kokoinen arjessa mukana kuljetettava esine. Ja siksi miekat ovat yleisesti ottaen olleet jonkinlaisia yhdenkädenmiekkoja tai korkeintaan pitkiämiekkoja. Ne ovat vielä sen verran lyhyitä että niitä voi kuljettaa mukana ilman valtavia ongelmia. (Tältä osin miekka muistuttaa hieman nykyajan upseerien pistooleita jotka eivät ole erinomaisen hyviä sodan aseita.)

Ja sitä voidaan käyttää mukavasti niin hevosen selästä kuin jalan. Koska miekka ei ole koskaan ollut pääaseena, siihen panostaminen on ollut helposti pröystäilyä. Siksi ei olekaan ihme että miekkoja on käytetty myös jonain jonka päätarkoitus ei ole sotaan tai itsepuolustukseen valmistautuminen. Itsepuolustus on ollut sekundaarinen tarkoitus. Kun on lähdetty kaupungille on ollut tärkeää osoittaa varallisuuttaan. Näin osa miekoista ovat olleet hyvin kalliita.

Miekkoja on ollut myös melko kallista huoltaa. Kun ase ei ole tärkeä sodassa, sen tekeminen on vaikeahkoa, se vaatii ostamisenkin jälkeen huoltoa joka tarkoittaa rahankulua, ja se muuntuu statusesineeksi, on selvää että miekkojen korkea hinta ei ole mikään huono ajatus.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Voidaan lähteä jopa siitä että tosiasiassa keskiaika on 1000 vuoden ajanjakso. Ja näin pitkää aikaväliä ei voi olettaa muuttumattomaksi monoliitiksi. Mutta toisaalta keskiaika ei myöskään ollut rooman aikaa. Roomalaiseen aikaan gladius oli standardiase. Varhaiskeskiajalla miekat eivät ollet yhtä yleisiä. Silloin miekkojen tekeminen oli kohtuullisen kallista. Ja miekat olivat harvinaisia ja kalliita. Kuitenkin 1200 -luvun loppupuolelle mentäessä miekoista tuli yhä yleisempiä ja yleisempiä. Metallurgia kehittyi tuohon aikaan ja miekkoja voitiin massatuottaa. Lisäksi miekkojen hintoja alensi se, että monet varhaiskeskiajan miekatkin olivat säilyneet. Oli siis paitsi uusia miekkoja myös suuri kasa miekkoja jotka oli tehty aikaisemmin. Ja jo tuolloin "kirpputorimiekat" olivat yleisesti edullisempia kuin sellaiset jotka seppä teki sinulle itsellesi tai jotka ostit uutena.

Siksi ei ole tavatonta löytää uudelleenkahvoitettuja, uudelleenmuotoiltuja ja muuten fiksailtuja miekkoja joissa on hyvin vaikeaa sanoa että "miltä ajalta ne ovat". Siksi että on filosofinen kysymys onko alkuperäinen miekka se ensimmäinen versio aseesta on tehty silloin vai onko se ajoitettava siihen hetkeen jolloin se on uudelleenmuotoiltu, hiottu ja siihen on tehty uusi kahva.

Tämä näkyy myös osittain sitä kautta että tunnetut miekkailumanuaalit alkoivat ilmestymään pian tämän jälkeen. Tämä johtui siitä että tuossa vaiheessa miekkailunopettajia alkoi olemaan yleisemmin. Fiore dei Liberi ei välttämättä ollut erityisen ensimmäisiä miekkailunopettajia - hän ei innovatiivisesti keksinyt miekkailunopettajien ammattikuntaa - mutta hänen teoksensa on eräs varhaisimpia säilyneitä ja tunnettuja teoksia. Hän tuskin oli aikansa ainut. Mutta ajalta jolloin miekkailunopettajia oli runsaasti on todennäköistä että edes jokin niistä säilyy. Miekkailumanuaalien ajat ja yleistyminen ovat epäsuoria vihjeitä siitä että miekat alkoivat olemaan melko yleisiä. Yleisyys viittaa jossain määrin hintaan. (Tosin ei hirvittävästi koska varhaisimmat manuaalit olivat jotain jolla opetettiin varakasta ylhäisöä. Tämä elitismi tarkoittaa että yleisyys ja hinta on otettava tältä osin varovaisesti.)

Hinta ja hinnan ääripäät.

Itse asiassa sen lisäksi että miekkailukouluja alkoi olemaan jokaisessa suuremmassa kaupungissa myös yliopistot ottivat miekkailukoulutuskäytäteen omakseen. Ja tämä vaatii sitä että miekat ovat kohtuullisen yleisiä. Tämä toi hintoihin variaatiota. Yliopistot ovat sitten olleet siitä hyödyllisiä, että niissä on inventoitu asioita. Ja näihin inventaareihin liittyy myös hintojenarviointia. Ja koska monilla yliopistoilla on kunniakkaat vuosisataiset perinteet, nämä kuitit ovat säilyneet. Historiantutkijoiden paras ystävä onkin byrokraatti tai lakimies tai pedanttinen kauppias. Historia on kuulemma voittajien, poliitikkojen ja sotapäälliköiden kirjoittamaa. Mutta todisteet ovat byrokraattien jäljiltä.
1: Yliopistoissa harjoitteluun käytetyt miekat ovat olleet varsin edullisia. Niiden tehtävänä ei ole olla taideteoksia vaan kestää harjoittelun vaatimukset. Tyypillisesti yliopistojen miekkojen kallein osa oli huotra. Samaa hintaluokkaa olivat myös tavallisten ihmisten kuolinpesistä testamentatut miekat. Listatuissa omaisuusluetteloissa on usein mainintoja miekoista. Näiden hinnat ovat olleet varsin vaatimattomia. Myöhäiskeskiajalla englannissa testamenteissa olevan vähäarvoisen miekan arvo on saattanut olla 2-3 penceä. Joka on vastannut suurin piirtein alhaisista alhaisimman rivisotilaan päiväpalkkaa. Toki sotilaalla on ollut muutakin kuluja kuin aseenostaminen, esimerkiksi syöminen ja olut. Mutta tämä demonstroi kuitenkin sen että halvan miekan hankkiminen ei ole ollut mitenkään erityisen kallista.
2: Toista ääripäätä sitten kuvaa saman aikakauden kuninkaan. Henrik V:den tilaamat lahjamiekat. Hän lahjoitti niitä diplomatiamielessä muiden maiden kuninkaille, korkea-arvoisille ylhäisille ja vastaaville. Näiden miekkojen hinnat olivat pari tuhatta puntaa kappaleelta. Ja 1400 -luvun alkupuolella tuo raha tarkoitti määrää jolla pystyi ostamaan huvilan.

Kuin auto.

Variaatio kertoo lähinnä ääripäät. Ja tämä johtaa otsikossa mainitsemaani analogiaan. Keskiaikana miekka on vertautunut nykyajan autoon. Monellakin tavalla.
* Karkeasti sanoen on pätevää sanoa että auto/miekka on yleisesti ottaen kallis. Niiden ylläpitokaan ei ole edullisinta mahdollista. Hinnassa on silti runsaasti variaatiota.
* Käytännössä kykenet saamaan periaatteessa toimivan pelin äärimmäisen pienellä panostuksella ja nämä hankinnat kuitenkin hoitavat esineen perusfunktion. (Sen terävä pää menee sisään miltei varmasti murtumatta tai se kuljettaa sinut paikasta A paikkaan B jättäen vain pakoputken tielle.)
* Aivan jokainen jossain työssä käyvä ihminen joka haluaa sellaisen saa sellaisen ilman aivan hirvittäviä uhrauksia muussa elämässä.
* Molempien joukossa on sellaisia luksusesineitä jotka ovat niin kallita että vain aivan rikkaimmalla voi olla mitään mahdollisuuksia edes unelmoida niistä. (Ja nämä luksusesineet ovat yleisesti ottaen arjen tasolla käyttökelvottomia. Timanttikoristeet eivät paranna otetta ja kultahiluaseet hajoavat. Lamborghinilla joutuu kitkuttamaan 60 kilometrin nopeusrajoitusalueilla eikä maksimivauhtia saada lähestyttyä edes moottoriteillä.)

Miksi, Jyväskylän yliopiston kasvatustiede, oi miksi?

Tunnen erinäisiä diplomi -insinöörejä ja muita vastaavia olentoja. (Tapanani on olla kunnon narsisti ja pyöriä itseäni älykkäämmässä seurassa jotta voin name dropata heitä.) Muutama heistä esittää sen tyylisiä heittoja kuin "huh hah hei - humanistii tule ei". (Tosin määrä taitaa olla vähäisempi kuin mitä stereotypiat sanovat.) Heillä on yleisesti kuitenkin käytössä aika vahva jako luonnontieteeseen ja muuhun tieteeseen. Itse olen joustavampi. Minulla jako ei mene humanismin kohdalla. Sen sijaan en luota Jyväskylän yliopiston kasvatustieteeseen.

Tässä kohden on syytä olla tarkkana. Puolisoni on kuitenkin mm. hankkinut tutkinnon kasvatustieteestä muiden osaamistensa ohella. Lisäksi tiedän että kyseinen laitos tuottaa myös aivan laadukasta materiaalia. Mutta kuitenkin sen puolelta tuntuu kumpuavan erikoisuuksia. Kun Suomen Kuvalehti ilmoittaa kasvatustieteen demonologiaopeista, on molempien gradujen takana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitos. Sieltä ponnisti varsin erikoinen voodoo-dosentti Rauhala. Puhumatta siitä että Tapio Puolimatka on saanut sieltä professuurin.

Näissä kohden on kuitenkin syytä kysyä tärkein kysymys. Miksi.

Joku voisi ajatella, että syynä olisi se, että hörhöt kouluttajat ikään kuin tukisivat omaa ideologiaansa. Toki minun mieleni ei tarvitse hirvittävästi vakuutteluja sen suuntaan että joku Tapio Puolimatka antaisi huonoja arvosanoja ateisteille ja kannustaisi mitä tahansa kreationistia pelastamaan Suomen Koulut. Onhan Puolimatka kirjoissaan esimerkiksi puhunut kannustavasti ID -Behestä ja muista vastaavista olennoista. Ja tässä liikkeessä todellakin on kysymys koulutusjärjestelmän haltuunotosta. Kuitenkaan tästä ei silti ole mitään näyttöä. Ja hylkään tämän ajatuksen pahantahtoisuutena. Tämänlaiset "ideologista syrjintää" -paranoijat kun hivelevät Dunning-Krugeristaan egopaisutelleita hölmöjä jotka eivät tajua hävetä vaan syyttävät omista epäonnistumisista ja huonosti tehdyistä töistään Galilei -syndroomakortilla kriitikoita. Ja tietysti narsisteja jotka pumppaavat opportunistisesti valtaa ideologialleen vaikka sitten olemalla idiootteja. Eli sellaisia ihmisiä kuin "Expelled" -elokuvan tuottanutta Ben Stein ja kumppanit. Syytös on sen verran vakava että en näe tälle tulkinnalle perustaa.

Toinen selitys voisi olla siinä mikä tietämäni mukaan vaivaa edellämainitsemia Diplomi-Insinöörejä. Heidän koulutuksessaan kuulemma kaupitellaan optimistista ilmapiiriä. Se kannustaa yrittämiseen ja pärjäämiseen. "Laitoksella" selitetään ja korostetaan sellaista henkeä että opiskelijat ovat älykkäitä ja kyvykkäitä. Ja olemalla spesialisteja ja ymmärtämällä tietyn vaikean teknisen asian he kykenevät ymmärtämään kaiken muistakin. Tämä voi olla yksi syy sille miksi Suomen Diplomi -Insinööreissä on melko paljon libertaareja. Kun he ajattelevat ymmärtävänsä talousasioita kaiken muun ohella ja he eivät tykkää maksaa veroja, niin he päättelevät että kaikki verot ovat väärin. Tämä varmasti omalta osaltaan vaikuttaa ns. Salem -hypoteesiin, eli siihen miksi kreationisteissa on yliedustus insinöörejä. Kun DI kokee osaavansa kaiken, myös humanismin, humanismi on tässä ilmapiirissä helposti obsolete. Ja esille nousee helposti dikotomioita joissa humanismi rajataan ulos vakavastiotettavuudesta että huh-hah-hei. (Mikä on toisaalta osasyynä skeptikkojen besserwisserismiin että selittää miksi niin moni insinöörikreationisti saattaa tulla opastamaan tietämättömiä hallitsematta edes kritisoimansa aiheen peruskäsitteitä. Dunning-Kruger -efekti tunnetusti paisuu suurimmaksi siellä missä luottamus omaan erehtymättömyyteen on suurin ja alan tuntemus on niin pientä että ei edes tiedetä mitä ei osata.) Tämänlainen "warrant -asenne" vähentää itsekriittisyyttä. Ja näenkin kreationistien erikoiseen jakoon jossa "operationaalinen" ja "historiallinen" tiedekin jaotellaan. Heillä jako on jo sellainen että osa luonnontieteistäkin torpataan pois että huh hah hei. Tämänlaatuinen ajattelu voi kasvatustieteissäkin olla yleistä. Puolimatka ainakin kauppaa mielellään positiivisen positivistista warrantia jonka mukaan ihmisen äly ja havainnot ovat luotettavia. Moni opettaja näyttää muutoinkin korvannut inssien kaavastot intuitiolla ja itsereflektiolla, mutta perushenki on sama.

Kolmas selitys voisi olla että tosiasiassa monet erikoisuudet ovat itse asiassa alan kannalta irrelevantteja. Tämä on oikeasti relevantti mahdollisuus. Jos mietimme Diplomi-Insinöörejen parissa vaikuttaneeseen Koivuniemeen, niin hän oli samanaikaisesti pätevä teknisellä alalla että paatunut kulttijohtaja. Koivuniemi on tässä suhteessa mielenkiintoinen, koska hänen liikkeestään voi oppia omituisia asioita. Ja se ei haitannut hänen tieteellistä validiteettiaan. Itse asiassa itse olen kohtuullisen varma siitä että Puolimatkan ideologia ei estä häntä tekemästä työtään. Toisaalta taas mainitsemani eksorsismigradut ovat ongelmallisia koska ne koskevat suoraan kyseisen ihmisen asiantuntijuutta. Joten ne eivät sitten voi jäädä "sivuseikoiksi". Selvästi hulluus on suoraan oman alan ytimessä.

Tosiasiallinen ja tärkein syy ei kuitenkaan ole opiskelijoiden tai opettajien intentioissa. Intentiot ovat vain jotain joiden etsiminen on ihmisille luontevaa. Se tarjoaa nopean keinon tuottaa joskus toimivia mutta yllättävän usein vääriä malleja. Tosiasiallinen syy on se, että kasvatustieteilijöille on kova tarve, mutta alalle on melko vähän tunkua. Sen vuoksi sille alalle tulijoilla on aivan erilainen lähtötaso kuin niille aloille joille on kovempi kilpailu. Kun tilanne on tämä, on ymmärrettävä että mukaan mahtuu monenlaista säätäjää. Kaiken taakse ei tarvita salaliittoa, vaan se että harva täysjärkinen ihminen oikeasti opettelee sellaisen asian joka tarjoaa ammattitaidon "kouluikäisten kanssa olemiseen". Opettaja onkin ammattina minun silmissäni sellainen, että en voi kuin ihmetellä. Sekä isäni että puolisoni toimivat näillä aloilla työkseen. Ja se mitä opin työolosuhteista ja siitä mitä kaikkea kouluissa tapahtuu, en voi sanoa muuta kuin että opettajan virka näyttää olevan kohtuullisen lähellä vartijan ammattia. Siinä mielessä että vartijoiden "epävirallisen totuuden mukaan" vartija on henkilö, joka on niin hullu, että hakee vartijaksi, mutta ei niin hullu, että vastaava hoitaja huomaisi tämän hulluuden ennen kuin harjoituskausi on ohi ja vakanssi taskussa.