Mistä tiedät että Raamattu on historiallinen dokumentti? Olitko katsomassa?

Ken Ham on ottanut "Answer in Genesis" -sivullaan kantaa tieteenfilosofiaan. "Observational science deals with the present and is observable, repeatable, and testable. It’s what produces our technology and our medical innovations. Creationists and evolutionists can both agree on this kind of science. Now, historical science deals with the past. It is not testable, repeatable or observable. What you think about historical science is based on your starting point. Do you begin with God’s Word or man’s ideas? Well, I would like to show you how to recognize the difference between these kinds of sciences by looking at this news item that is reporting a scientific study."

Jaottelu ei tietenkään ole mitenkään uusi. Se on hyvin klassista kreationismia. Ham asettautuu tässä jaloon perinteeseen Kent Hovindin kanssa. Hovindin klassinen kysymys kaikkeen häntä vaivaavaan on vaatia silminnäkijätarinaa. "Were you there?" Ja jostain syystä hän ei hyväksy vastaukseksi vastausta "kyllä". Miten hän tietää tämän vaihtoehdon absurdiksi? Oliko hän siellä? Jos hän oli paikan päällä näkemässä kuinka matelijat muuttuivat nisäkkäiksi, niin miksi hän epäilee tätä? Ehkä hän oli väärässä paikassa oikeaan aikaan!

Olen esimerkiksi blogannut siihen liittyvästä tieteenfilosofiasta jo aiemmin. Näen tämän olevan liitoksissa siihen että kreationismi ei arvosta induktiivista päättelyä. Joka tarkoittaa sitä että kreationismi ei tosiasiassa ole lainkaan luonnontieteellisen tai empiristisen ajattelun mukaista vaan on enemmänkin klassista klassisinta rationalismin perinnettä. Jossa on toki aina viitattu myös "maailmassa oleviin asioihin". Kreationismi ei tältä osaltaan ole erkautunut teologiasta. Se ei puhu empiriasta.

Tässä kohden ongelmia nouseekin niinkin kaukaa kuin Hamin omasta esimerkistä. "A study has shown that tenrecs, hedgehog-looking creatures, have an amazing ability to hibernate (observational science) so the scientists inferred that the tenrecs must have hibernated through the dinosaur extinction (historical science)!" Tämä on itse asiassa hyvin erikoinen esimerkki koska tässä väitetään että tanrekien ("tenrec" suomeksi) hibernaatiokysymys viime vuodelta ei olisi historiallista tiedettä. Ja tästä päädytään täyteen kysymykseen. Kysymykseen siitä että miksi ei ole? Tosiasiassa aina kun otamme kantaa vaikkapa tankrekien talviuneen, ei riitä että on tavattu yksi tanrekki nukkumassa talviaikaan. Lajin useita yksilöitä on täytynyt tarkkailla pidemmän aikaa. Tämä tekee talviunesta ajallisen kysymyksen. Kysymyksen jossa otetaan kantaa siten että kun tanrekit ovat nukkuneet talviunta viime vuosina, niin tänä vuonna tämän lajin yksilöt ovat tekemässä samoin. Tulevaisuus, kuten vaikka ensi talvi ja viime talvi ovat molemmat "ei suoraan havaittavissa". Ne ovat Hamin määritelmissä "historiallista tiedettä".

Sama ongelma herää tietenkin kreationistien klassisimmissa kysymyksissä.
1: Kun kreationistit kysyvät evoluutiokysymyksen kohdalla että "miksi kissat eivät muutu koiriksi" he pitävät tätä haasteena evoluutiolle. Koska eivät ymmärrä että tämä havainto suorastaan kumoaisi evoluution vaan sen sijaan he ajattelevat toisella tavalla. Kreationistien logiikkana on tietenkin se, että se mitä tapahtuu nyt ja mitä nähdään suoraan nykyajassa on jotain joten maailma on toiminut aina. Ja tiedätkö mitä tämä on? Tämä on Hamin määritelmien mukaan historical science.
2: Vielä vakavammin tämä ajallisuus näkyy YEC -kreationistien klassikossa, kuupölyargumentissa. Siinä ajatellaan että kuupölyä kasautuu tietyn verran havaitusti nykyään. Joten pölyn määrä on ollut koko menneisyyden verran sama. Ja sitten kuupölyä ajatellaan olevan liian vähän. Ja näin ollen on paremmin perusteltua että maa olisi nuori kuin että se olisi vanha. Näitä ja vastaavia esitetään aina "nauloina darwinistien arkkuun". Mutta nämähän ovat juuri sitä samaa "nyt on näin joten menneisyydessä on tapahtunut samalla tavalla" -logiikkaa jota kreationistit vihaavat Huttonin ja Lyellin kohdalla uniformitarianismissa jonka mukaan maan geologiset tapahtumat on ymmärrettävissä ajatuksella jossa nykyisyys on menneisyyden avain. Nuoren maan kreationistit halveksivat tätä logiikkaa syvästi evoluution ja maantieteen kohdalla.
3: Mutta annas olla kun aiheena on suolan määrä meressä joka perustuu samanlaiseen perustelurakenteeseen. Siinä vaiheessa esimerkiksi AiG kunnioittaa argumenttia. Ja tätä ei myydä historiallisena tieteenä ja maailmankuvallisuutena. Vaan kyseessä on laadukas kova tiede. "If the world’s oceans have been around for three billion years as evolutionists believe, they should be filled with vastly more salt than the oceans contain today." Ja kun he laskeskelevat he pitävät että tämä on "Best Evidences From Science That Confirm a Young Earth". Ei sanaakaan siitä että tämä on maailmankuvallista tulkintaa. Sen sijaan korostetaan että tässä tietty asiantila todistetaan.

Tämä jaottelu "operationaaliseen" ja "historialliseen" on itse asiassa hevonpaskaa. Empiriassa on kysymys induktiivisessa päättelystä. Ja kreationistit eivät hyväksy perustelurakennetta silloin kun se antaa heille epämiellyttäviä tuloksia. Silloin induktiolta vaaditaan deduktion ehtoja. Muutoin, silloin kun tulokset miellyttävät, se on kreationisteille nerokasta ajattelua. Kysymys ei siis ole tieteenfilosofiasta siinä mielessä että mietitään prosesseja joilla selvitetään asioiden oikea laita. Vaan siitä että sopivat argumenttirakenteet valitaan sen mukaan että niillä saadaan sanottua niitä asioita jotka rapsuttavat omaa maailmankuvallista agendaa. Kreationistien tiede edistyykin siten että he yrittävät varmistaa mitä he jo tietävät valmiiksi. Ensin on johtopäätös ja sitten mietitään millä premisseillä tähän päädytään. Jos näin ei olisi ei voitaisi ymmärtää miksi he samanaikaisesti halveksuvat Lyelliä ideologisena jargonina jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. mutta pitävät merien suolapitoisuusargumenttia nerokkaana.

Ja tätä kautta voidaankin oikeastaan korostaa että miksi tanrekien hibernaatiota ei pidetä historiallisena tieteenä. Syynä on se, että kreationisteilla on varsin konsistentti suhde kirjoituksiin. He luottavat niihin aivan älyttömästi. Koska "Raamattu" on historiallinen dokumentti he eivät kyseenalaista näiden todistusvoimaa. (Jota tietenkin korostaa luottamus silminnäkijäkertomuksiin ja vastaaviin omakohtaisiin anekdootteihin ; Ja siksi viime vuoden talviunet ovat operationaalista tiedettä.) Kreationisteista emme voi genomista nähdä mitä miljoonien vuosien aikana siellä on tapahtunut. Sellainen ei heistä kuulu kokeelliseen luonnontieteeseen vaan uskomuksiin. Matti Leisola onkin aiheeseen nähden selittänyt että vastaukset tämänlaisiin kysymyksiin löytyy vain kirkonkirjoista. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa isyystestit ; Itse asiassa genomi on ainoa luotettava todistaja. Silminnäkijät helposti valehtelevat ja sanovat samoja asioita mitä rehellisetkin sanovat.

Mutta vaikka tämä olisi tottakin, on jäljellä suurin kysymys. Mistä tiedämme että esimerkiksi vanhat "Raamatun" kirjoitukset ovat "säilyneet muuttumattomina vuosituhansia"? Ollakseen operationaalista tiedettä täytyisi nähdä kuka kirjoittaa ja milloin kirjoittaa. Muutoin joudutaan esimerkiksi ajoittamaan dokumentteja. (Suuressa osassa historiallisia dokumentteja on lähinnä löytöpaikka, eikä niissä ole edes väitettyjä kirjoituspäiväyksiä. Vaikka sellaisetkin voisi valehdella helposti.) Muun muassa niillä ajoitusmenetelmillä joita kreationistit halveksivat maailmankuvallisena historiantulkintana. Kreationistit pitävät kirjoituksia luotettavina.

Mutta tosiasiassa he voivat luottaa niihin vain siksi että hekin jossain syvällä sisällään tietävät että "induktofobinen" ajattelu jossa jaetaan tiede "operationaaliseen" ja "historialliseen" on itse asiassa täyttä hevonpaskaa. Jaottelu "oikeaan operatiiviseen tieteeseen" ja "maailmankuvatulkinnalliseen historiatieteeseen" perimmiltään kyseenalaistaa kysymyksen siitä voidaanko historiaa mitenkään tieteellisellä otteella tutkia. Ja kreationistit pitävät historiasta "aivan liikaa" jotta he voisivat käydä valitsemansa menneisyydestä tietämisen kyseenalaistamisen sen johdonmukaiseen loppuun asti.

Moderni taruolento ; Tieteellinen kreationisti

"Nuotta" -lehdessä tavoiteltiin huumoria. Aiheena oli taruolento, objektiivinen tutkija. "Objektiivinen-tutkijaistit uskovat tämän olennon, ironista kyllä, asuvan juuri alkuperätieteen parissa. Tarkemmin ottaen he määrittelevät tämän asuinpaikaksi mystisen Ateistien leirin, joka puolestaan sijaitsee jokaisen järkevän ihmisen sydäm.. siis aivoissa. Objektiivisen tutkijan katsotaan näissä piireissä olevan esim. luotettava, ymmärtäväinen, rehellinen, ystävällinen, maltillinen, älykäs ja kohtelias. On hämmästyttävää miten ateistit, jotka eivät usko Jumalaan, näkevät ympärillään Objektiivisia tutkijoita, kun teistit, jotka uskovat Jumalaan, eivät usko tällaisen olennon olemassaoloon. Tosin taikausko on yleisestikin ollut runsainta siellä missä kristinusko on ollut heikoilla." Kritiikin ytimeksi otetaan "alkuperätieteet". "Edellämainittu ongelma näkyy siis alkuperätieteissä kaikkein selvimmin. Alkuperätieteissä on selvä, että joudumme tulosten saamisen lisäksi päättelemään asioita jotka ovat meidän tietopiirimme ulkopuolella. Esimerkiksi, jotta a:n määrä kertoisi mitatun kohteen b iän, siihen ovat voineet vaikuttaa vain nykyisin vaikuttavat tunnetut tekijät x ja y. Jos tuntematon nykyisyyden, tai menneisyyden tekijä c on vaikuttanut a:n määrään, a antaa väkisinkin väärän iän kohteelle b. Tämä johtaa siihen että Objektiivinen tutkijaistit luottavat uniformitarianismiin, ja olettavat ennalta, ettei mitään tuntematonta tekijää c ole koskaan ollut olemassa. Muuten mainittu Objektiivinen tutkija, ei voisi ikinä kertoa kohteen ikää. Objektiivinen tutkija ei voi kuitenkaan luottaa uniformitarianismiinkaan uskonvaraisesti, vaan hänen täytyy tietää se todeksi. Lisäksi uniformitarianismi on perustettu uskomukseen, jota se itse pitää pystyssä, eli siihen, että ei ole koskaan ollut erityistä luomistapahtumaa."

Ylläolevan kaltaiset lausunnot ovat hyvin yleisiä. Tieteenfilosofisesti tässä esityksessä kohden on hyvin monta ongelmaa. Ensimmäinen, kenties helpoin, on se että asia viedään ylipäätään ihmisiin. Toinen on että tämä liitetään tieteen kannalta irrelevantteihin attribuutteihin. On vaikeaa löytää tieteenfilosofian suuntausta jossa kohteliaisuus liittyisi mitenkään hyvän tieteen tekemiseen. Lisäksi se on muutenkin kovin ihmiskeskeinen ; Se, että tieteentekijällä on maailmankuva ei tarkoita että hänen mittalaitteistonsa noudattaisi tätä uskomusta. Teoriat kun ovat induktiivisia malleja jotka tuottavat ennusteita ja tieteenteossa mitataan vastaavuuksia. Lisäksi silmille hyppäävää on se, että lausumat pitävät sisällään vahvoja väitteitä jotka esitetään faktoina ja tosiasioina. Eli jotka olisivat jotenkin objektiivisesti tosia.
1: Toki samat tahot väittävät esimerkiksi että homoseksuaalisuus on luonnotonta, ja viittavat tässä asiaan jonain luonnontieteellisenä objektiivisena tosiasiana, biologisena faktana. Jossa ei ole yhtään maailmankuvallisuutta missään ikinä.

Itse asiassa vaikka objektiivinen tieteentekijä olisi kreationisteista mahdoton, he kuitenkin tekevät sen tyylisiä lauseita kuten "all evidence is seen through the lenses of your worldview", "If there is no God, nothing can be known for certain" ja "all scientists are biased" ovat epistemologisia ja sosiologisia lausuntoja. Peruskysymykseksi muodostuu se, miten näitä voidaan esittää jos objektiivisuus on mahdotonta? Jos kreationisti väittää että tieteentekijät ovat maailmankuvallisia ja epäobjektiivisia, niin kyseessä on induktiivinen väite ihmispsyykestä. Jos tämä on tosi, niin miksi ei ohittaa koko kysymystä irrelevanttina viitaten vain siihen että tuonlainen statement on itsessään pelkkä kreationistisen maailmankuvan tuottama harhaoletus. Että jos uskoo että Raamattu on kirjaimellisesti tosi ja tämä maailmankuva sumentaa koko ajattelun niin silloin sitä ei tarvitse pitää objektiivisena totuutena. Jos se taas on objektiivinen totuus niin ihmiset kykenevätkin objektiivisuuteen. Ja silloin se on objektiivisesti epätosi lause.

Toinen asia on kuitenkin oleellisempi. Se koskee uniformitarianismia koskevaa väitettä. Panda's thumb muistutti tuoreesti, että kreationisteilla on kovasti tätä vastaan. Ajatus uniformitarianismin ongelmallisuudesta on kuitenkin ongelmallinen koska tieteessä on kysymys induktiivisesta ajattelusta. Ja näitä voidaan testata siinä missä mitä tahansa muutakin. "The insistent claim I had made all my life – that the assumptions of mainstream science were presuppositionally mandated commitments to uniformitarianism – is simply false! It could not be any more wrong. Unformitarian assumptions are testable; in fact, they exist in order to make predictions and be tested. And they are tested, and confirmed, and that is how theories are formed." Ajatus siitä että kyseessä olisi testaamaton oletus on siis itsessään tyhjän päällä. Itse asiassa usein uniformitarioanismin edustamat väitteet ovat sellaisia että niitä voidaan kumota. "Of course that’s absurd. In the first place, the “assumptions” of science aren’t of the same kind as the assumptions of the creationist, because science “assumptions” are nothing but conservative, while creationist assumptions are speculative in the extreme. Science does start out assuming no deviation–because it can only build upon the evidence. We’ve never had warrant to assume deviation, while we see apparent uniformitarianism now, and, at least tentatively, in the past. If you can show deviation, interventionism, or singularity, then do so." Larry Morankin korostaa että tieteen tekemisen kannalta makroevoluutio ei ole pelkkää mikroevoluution todistamista. Sillä vaikka evoluutio onkin seurausta siitä että geenialleelien määrät muuttuvat populaatiossa, se jättää jälkeensä tietynlaisia merkkejä ja näitä voidaan tutkia erikseen "Most evolutionary biologists have moved on in the past half century and they now realize that macroevolution is a separate field that combines genetics, population genetics, geology, ecology and a host of other fields in order to explain the history of life." Esimerkiksi itse kirjoitin aikanani evoluution määritelmästä tavalla, joka nosti esiin sen että evoluutioteoria on jokin jossa aikaa koskevat ennusteet voidaan ottaa tutkimuskohteeksi ja altistaa empiiriselle tutkimukselle jossa ne potentiaalisesti voitaisiin falsifioida. Joka tekee niistä tieteellisiä siinä missä mistä tahansa muustakin koeteltavasta väitteestä. Menneisyyttä voidaan tutkia ilman aikakonetta, koska menneisyys koostuu interaktioista ja niiden suhteista. Jos tietyt teoriat pitävät paikkaansa nyt havaittavassa aineistossa pitää olla tietynlaisia merkkejä eikä toisenlaisia.
1: On ironista miten kreationistit tiedostavat tämän viitatessaan vaikka aukkoihin fossiiliaineistossa, joka tarkoittaa että hekin tietävät että jos teoria on tosi niin menneisyys johtaa tiettyihin tieteellisiin ennusteisiin nykyhetkessä. Jolloin uniformitarismi ei olekaan oletus. Voi kun he tiedostaisivat että fossiilien aukkoisuus ei ihmetytä, ja että tosiasiassa välimuotofossiilien löytämispaikat ovat osa evoluutioteorian selitysvoimaa. Ja että evoluutiotutkimuksessa vahvimmat todisteet ovat muualla kuin vanhoissa luissa. Vain fossiilien konkreettisuus ohittaa mielissä sen että fossiloitumisen harvinaisuus tekee niistä vähemmän vakuuttavia kuin monet hyvin abstraktinoloiset todisteet vaikkapa bioinformatiikan puolelta.

Ylläoleva tuo esiin hämmästyttävän piirteen siitä että uniformitarismia pidetään vain uskomuksena ja testaamattomana premissinä, vaikka samalla kreationistit itsekin nojaavat siihen että jotkin asiat olisivat ristiriidassa evoluution kulun tutkimisen kanssa. Menneisyyttä siis voidaan tutkia ja ei voida tutkia. Tämä johtuu siitä miten kreationistit luottavat uskoonsa mutta samalla heillä on syviä hankaluuksia käsittää luonnontieteissä käytettyä tieteenfilosofiaa. Sitä yritetään opetella vain jotta omat uskomukset saadaan läpi. Kreationiseille koko prosessin ydin on presuppositionistinen prosessi jossa lopputulos tiedetään uskomuksien kautta ja loput kuluvat siihen että havainnot koherentisoidaan tämän perususkomuksen kanssa. "Falsifioinnilla ei ole niin väliä" -lausetta toistava, demarkaatiokriteerien ratkaisemattomuutta korostava ja tieteen teon maailmankuvallisuutta hokeva kreationisti joka kuitenkin väittää että tiede voi tutkia hänen asioitaan on väkisinkin käsiään heilutteleva presuppositionisti joka harjoittaa lähinnä ennaltapäätettyjen uskomuksiensa läpijunttaamista (justification of belief).

Kreationismin kohdalla olenkin aikaisemmin kirjoittanut siitä miten heidän tieteenfilosofiansa on helppoa ymmärtää kahdella pääkohdalla:
1: Kreationismissa demarkaatiokriteeriksi väitetään aikaa. Se, että kreationistien tieteenteossa oleva maailmankuvallisuus vaatii sen, että demarkaatiokriteeriä ei ole. Jos tieteenteossa on luotettava demarkaatiokriteeri, tiede ei olisi maailmankuvallista vaan läpeensä objektiivista. Kuitenkin juuri uniformitarianismin ottaminen hampaisiin viittaa siihen, että aika on heistä merkittävä demarkaatiokriteeri joka erottaa "luotettavat soveltavat tieteet" maailmankuvallisista "alkuperätieteistä". Tämä johtaa siihen että demarkaatiokriteeri olisi kaikesta huolimatta olemassa. Jos demarkaatiokriteereitä ei ole, väite uniformitarianismin ongelmallisuudesta on itsessään maailmankuvallinen ja siitä ei tarvitse välittää koska se on "kristittyjen kielipeliä". Kreationisti joka sitoo ajan ongelmaan väittää itse olevansa objektiivinen tutkija kun voi väittää asiaa maailmankuvalliseksi, mutta voidakseen sanoa tämän hänen olisi väitettävä että tämänlainen olisi mahdollista.
2: Kreationisteilla on erityisiä vaikeuksia induktiivisen ajattelun kanssa. Se on kuitenkin oleellinen osa tieteellistä ajattelua.  Kreationistien kritiikki vaatiikin yleensä sitä että tieteenteko ymmärretään väärin. Olkiukkoja rakentamalla induktio muutetaan perustelusta "aukkokasaksi" lähinnä sillä että objektiivisuudelle asetetaan omituisia vaatimuksia. Evoluutiodenialismi läpitursuaa "not good enough" -henkisiä käsienheilutteluja, joita kehitetään koska objektiivisuudeksi ja tieteellisyydeksi hyväksytään vain looginen positivismi ja deduktiivinen ajattelu - sekä tietysti se minkä ihmisen oma uskonnollinen vakaumus kertoo ehdottoman todeksi. ; Uniformitarianismin kohdalla huomaamatta jää esimerkiksi se, että oletus siitä että gravitaatio toimi sata vuotta sitten kuten tänään vaatii oletuksia muistista. Ja puhuessaan "soveltavasta tieteestä" ei jostain syystä mainita että tämäkin on menneisyyteen liittyvää olettamista. Jos ajatellaan että nyt havaittavat voimat vaikuttavat menneisyydessä samalla tavalla, viitataan aina parsimonioihin. Ja näiden kohdalla on hyvä muistaa että on kvalitatiivista parsimoniaa ja kvantitatiivista parsimoniaa. ; Esimerkiksi jos evoluutiotereetikko arvioi että nyt havaittavat luonnonvalinta ja mutaatiot ja geneettinen ajautuminen ovat vaikuttaneet menneisyydessä, hän noudattaa molempia. Kvantitatiivisessa parsimoniassa on huomattava että ajatus väliintulosta vaatisi vielä yhden muuttujan lisää. Kvalitatiivisessa parsimoniassa esiin nousee vahvasti se, että Jumalan luomistyö on nimenomaan jotain jota ei havaita. Poikkeaminen uniformitarianismista selvästi vaatisi erilliset oletukset tälläisen konseptin olemassaolosta ja läsnäolosta. Occamin partaveitsi voisi leikata tässä kohden tehokkaasti, koska vastapuoli selvästi olettelee enemmän ja erikoislaatuisempia asioita.
+: Mennyt aika muutetaan ongelmaksi koska ajan ei ymmärretä olevan fysikaalinen suure josta voidaan johtaa induktioita. Tämä johtaa ongelmakysymyksiin siitä voidaanko historiaa tutkia. Kreationistit ovat kuitenkin mielellään selittämässä että globaali tulva tai Jeesuksen Kristuksen elämä olisivat jotain jota tiede voisi lähestyä. Väite on että "Jeesuksen Jumalisuus on todisteiden valossa todennäköisempi kuin vaihtoehtonsa." Joka viittaa että he nimenomaan uskovat että historiaa voidaan tutkia tieteellä. Samoin ajatus alkuräjähdyksetä otetaan kreationistien parissa uskottavana tieteenä joka todistaa että universumilla on alku eli luoja. "Were you there?" -kysymys jää tässä kohden syrjään, samoin puheet maailmankuvista. Ja sävyt muuttuvat helposti jopa ilkkuviksi.

Tämä tieteenfilosofia sitten sotketaan jonkinlaiseen relativismiin.

Kreationismissa puhutaan aina maailmankuvista. Tämän kautta kreationismille rakentuu eetos, jota kuvaa yleensä jonkinlainen evoluutikoita halveksiva vainoparanoija. Ylläoleva induktio ja aika ovat mukana sitä varten, että vastapuoli olisi maailmankuvallinen, ja että kreationisteja vainottaisiin ideologisin syin. (Koska asiallisia syitä ei voisi mitenkään olla koska induktio ja demarkaatiokriteeri ovat demarkaatiorajoja joiden toisella puolella on vain pseudotieteellistä spekulaatiota!)

Tässä kohden korostuu usein se että jonkinlainen objektiivisuus kuitenkin olisi mahdollista. Eli kreationismi ei olisikaan spekulaatiota vaan tietoa. Ehtaa tiedettä. Parempaa kuin evoluutio. Ei ole tavatonta että jumalatodistusten kritiikin kohdalla selitetään että ateistit vain maailmankuvallisista syistä torjuvat argumentit, jotka ovat niin hyviä että ainut selitys niiden torjumiselle on venkoilu. Että perustelut ovat niin hyviä että "on todennäköisempää että Jumala on kuin ei ole". Kreationistit eivät myöskään suostu olemaan kulttuurirelativisteja koska "heistä yksi maailmankuva on todempi kuin muut". On erikoista että tätä ei pidetä maailmankuvallisena, vaikka tämänlainen varmasti pitää sisällään päättelykriteereitä joilla hyvä tiede rajataan roskasta. Eli demarkaatio -onglmaan olisi sittenkin "maailmankuvallisten premissien ulkopuolinen referenssipinta" joka tarjoaisi vastauksen, joka tarkoittaa samaa kuin väite objektiivisuudesta väitelauseiden takana.

Tämä viittaa siihen että kreationistit uskovat että yksi selitys on parempi ja todennäköisempi kuin muut. Tämä viittaa siihen että mennyttä aikaa koskeva tiede olisi kaikesta huolimatta objektiivista. (Mikä on ihmeellistä jos "alkuperä" olisi aina maailmankuvallisesti värittynyttä.) Olenkin tässä samaa mieltä. "Alkuperätiede" on tiedettä siinä missä kuulien putoamista tutkiva tiede tai insinööritiedekin. Molemmissa tutkitaan induktioita. Soveltaminenkin olettaa esimerkiksi eilisen päivän, eikä finnifilosofia oletuksista senkään kohdalla ole "kovin relevanttia". ; Fysikaalisesti katsoen aika on suure siinä missä mikä tahansa muukin luonnonlaki ja sen interaktiota voidaan tutkia siinä missä mitä muuta tahansa.

Vikana onkin se, että objektiivisuusvaatimus "naturalisteille" on sitä että ehdoton metafysiikaton loogisen positivismin mukainen tiede olisi mahdotonta. (Heillä on tässä kohden oma maailmankuvallisen kaikkitiedon hybris ja teoria siitä että koska heillä on hybris on muillakin sellainen ja että sellainen tulisi antaa tilalle. Näin ei juuri ole.) Kuitenkin omalla kohdallaan uskovaiset tuntuvat hyväksyvän sen skientistisen näkemyksen jonka mukaan asioissa on premissejä jotka ovat maailmankuvallisia, mutta niiden laatua voidaan arvioida esimerkiksi niin että Jumala tai Älykäs Suunnittelija olisi tiedetysti todennäköisempi kuin kaikki vaihtoehtonsa. Valitettavasti skientismin määritelmiä lennosta vaihtamalla ei saavuteta kovin suurta luottamusta. Se kertoo lähinnä siitä että keskustelu ei ole tasapuolista kun toisille on objektiivisuuteen riittävät ehdot aivan eri kriteereillä. Vastapuolelle tiukat ja itselle todella löysät.

Luultavasti syynä on se, että kreationisteilla on käytössä maailmankuvan sumentama arkiajattelu eikä tietellinen ajattelu. Tämän avulla he voisivat esimerkiksi ymmärtää että objektiivisuus ei tarkoita sitä mitä he sen ajattelevat tarkoittavan ;
1: Esimerkiksi uskomusten oikeuttaminen ei ole mikään tieteen perusasetelma, ja uskomusten perusteluun keskittyvä näkökulma itse asiassa ei kykene ollenkaan ottamaan kantaa siihen onko objektiivinen tieto mahdollista vai ei. Ja induktion ongelmakin on haaste loogiselle positivismille, kun taas fallibilismi ja sen jälkeiset tieteenfilosofian suuntaukset ovat ottaneet sen huomioon, esimerkiksi sillä että falsifioituminen on deduktiivista ja korroboraatio on tällöin objektiivisuutta sisältävä. Samoin todistuksen taakka muuttuu melko epäintuitiiviseksi, mutta ei menetä tieteellisyyttään.
2: Itse asiassa kun väitetään että maailmankuvalliset uskomukset ovat tieteenteon ytimessä, nojataan päättelyketjuihin jotka itsessään ovat maailmankuvallisia. Näin ollen jos niiden voidaan sanoa olevan kaikenkattavia, oltaisiin jossain jossa olisikin objektiivinen demarkaatiokriteeri. ; Ja itse asiassa kreationistit puolustavatkin uskoaan tieteellisenä tavalla jossa korostetaan tieteen luotettavuutta ja objektiivisuutta ; Esimerkiksi Tapio Puolimatka korostaa Charles Tayloriin viitaten tieteen maailmankuvallisuutta, mutta samalla hän kannattaa warrant -näkemystä jonka mukaan ihminen on niin objektiivinen että hän voi luottaa järkeen ja havaintoihinsa. Ja esimerkiksi kumota ateismin sisäisesti mahdottomana, jolloin esimerkiksi väite Jumalan olemassaolosta olisi objektiivinen. Warrant -ajattelu onkin positivismia, jonka ytimessä on tiukka objektiivisuus tavalla jonka valtaosa tieteenfilosofeista ovat hylänneet koska se on mahdotonta. Ja se on läpeensä mahdotonta kytkeä yhteen sen ajatuksen kanssa että tiede olisi pakosti sidottuna lopulliseen epäobjektiiviseen maailmankuvallisuuteen.

Tosiasiassa kreationismin ytimessä onkin kaksoisstandardi.

Evoluutikot ovat maailmankuvalisia kun taas kreationistit ovat objektiivisesti oikeassa. Heidän maailmassaan "se vaan on nyt sillä lailla", että warrant takaa että tiedämme kaikki tieteelliset ratkaisut lopulta ilman mitään kyseenalaistuksia, objektiivisen varmasti, koska Jumala antaa meille luotettavat aistit joilla havaitsemme myös Jumalan. Mutta evoluutikot vain kohkaavat uskomuksineen kuin taruolentoja jahtaavat pellet. Sillä objektiivinen tutkija on taruolento, paitsi jos tutkija on kristitty kreationisti, koska Jumala tekee tarut todellisuudeksi.

Luonnontieteiden tausta -ajatuksia.

Luonnontieteiden tarkasta "oikeasta muodosta" käydään ahkeraa kinastelua, joka näkyy esimerkiksi siinä että keskustellaan siitä minkälaiset asiat ovat päteviä perusteluja, todisteita, evidenssiä jollekin teorialle - ja ylipäätään minkälaiset teoriarakenteet ovat tieteellisiä ja tätä kautta mahdollisia eli "luvallisia" käyttää. Tämä kinastelu on hyväkin asia, koska jos luonnontieteellinen ajattelu osoittautuukin vaikka vain "lajinmukaiseksi harha -ajatteluksi", se voidaan saada tietoon jos joku keksii siihen sopivat argumentit. Toisaalta kinastelu voi kertoa siitä että aihetta pidetään tärkeänä, keskeisenä ja kehittämisen arvoisena. Siis kunnia kinasteluille ja näkemyseroille. Kuitenkin kaikissa luonnontieteitä määrittelevien systeemeiden takana on muutamia ajatuksia, jotka ovat mukana käytännössä aina. Niiden huomaaminen on tärkeää, vaikka keskusteluissa esiin nousevat tietenkin aina kinastelun alla olevat aiheet, ja etenemisen kannalta on hyvä keskittyä siihen mitä ollaan selvittämässä eikä siihen mitä jo tiedetään. Silti kuitenkin päätin koota eräänlaisen yhteenvedon, joissa tärkeimmät peruslähtökohdat ovat mukana. Tämän tein vaikkapa sen takia että jos luonnontieteellistä ajattelua vastustaa -kuten jotkut todella tekevät- olisi syytä selvittää mitä näistä pääkohdista vastustaa.

1: Foundationalismi. Tämä tarkoittaa oletusta siitä että tarkkailemamme maailma on kaikille sama. (Se ei siis välttämättä oleta että maailma olisi tosi, se voi olla houretta, mutta se on kaikille sama. Kuitenkin naturalistinen ajatus fysikaalisen maailman konkreettisesta olemassaolosta on mahdollinen ja luultavasti yleisin tulkinta.)
___1.1: Foundationalismista seuraa vaatimus objektiivisuudesta. Selityksissä ei voida sortua henkilökohtaiseen näkemykseen tai mielipiteeseen, koska todellisuus on kaikille yhteinen, ei yksityiselle ole tämän vuoksi perustetta. Tutkimustulos on tutkimusasetelmasta sama, tekipä sen mistä maailmankuvasta lähtien tahansa.
_____1.1.1: Koska muuttuvat luonnonlait tekisivät maailmasta aina erilaisen, se esiintyisi tietämisen tasolla aina subjektiivisena. Tämän vuoksi foundationalismiin liitetään usein ajatus uniformitarianismista, jossa oletetaan että luonnonlait ovat samat menneisyydessä kuin mitä ne ovat nyt, kun niitä havainnoidaan. "Sama sääntö toimii aina". Tästä seuraa se, että jos luonnonlaki muuttuu, muutoksenkin olisi oltava lain kautta ymmärrettävä. Sama perustelu toimii siksi aina, eilen esitetty todiste on perusteltu myös seuraavana päivänä. Sääntöjä päättelyssä, koejärjestelyissä ja tulosten tulkinnassa ei voi vaihtaa tilanteen mukaan vaan ne on aina voitava perustella - ja tämän perustelutavan tulee toimia aina.
___1.2: Diskurssin eli keskustelun ja debatin eli erimielisyyksiä esiin nostavien argumenttien avoimen esiin noston, korostuminen sekä tiedeyhteisöllisyyden tärkeyden korostaminen : Jos todellisuus olisi kaikille eri, ei keskustelulla olisi merkitystä, jokainen voisi pitää oman mielipiteensä, ja vaikka maailma olisikin yksilölle järkevä, ei olisi takeita että se olisi samanlainen saati samansisältöinen kaikille muille. Tämä ajatus on sen verran keskeinen, että jopa hermeneutiikassa käytettävä ajatus ymmärryshorisontista nojaa siihen, että vaikka näkemykset ja logiikat mahdollisesti eroavat eri tahoilla, ymmärtäminen on mahdollista vain niiltä osin miltä henkilöiden käsitystapa maailmasta on yhteinen, sama.
_____1.2.1: Kun keskusteluun liitetään tiedemaailma, syntyy vaatimus julkisuudesta: Näkemys on tieteellinen vain jos tutkimusaineisto esitetään kaikille, jotta he voisivat vakuuttua sen oikeudellisuudesta, eivätkä esimerkiksi pelkästään esittäjän komeasta parrasta tai statuksesta.
_____1.2.2: Kun tähän liitetään ajatus uniformitarianismista, syntyy näkemys autonomisuudesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että teorian toivottavuus tai sen vaikutus politiikkaan tai uskontoon tai kadunmiesten maailmankuvan saastumiseen ei saa olla merkittävää. Tiedettä ei saisi myöskään ostaa -esim. poliittisien tavoitteiden - välineeksi.
2: Syy-Seuraussuhteeseen luottaminen, jossa ajatellaan että ymmärrystä saavutetaan jos tiedetään koska, miten ja missä ehdoin jokin tilanne seuraa jostain toisesta tai toisista alkutiloista.
___2.1: Kun tämä yhdistetään foundationalismiin, on perusteltua noudattaa nimen omaan samanlaisena pysyvää logiikkasysteemiä tutkimuksessa : Jos yksi perustelutapa toimii yhdessä paikassa, emme voi vaihtaa logiikkasysteemiä vain siksi että jossain muualla se tuottaa tuloksia joista emme pidä. Tästä taas seuraa se, että teoriat, jotka yhdistävät asioita toisiinsa pärjäävät muita paremmin, jolloin pitkässä tähtäimessä "tieteenfilosofia kannustaa" Reduktioon, holismiin, supervenienssiin tai muihin vastaaviin näkemyksiin, jossa teoriat nivotaan yhteen ja niissä käytetään mielummin samoja elementtejä kuin toisia ; Jos -ja usein kun - korostetaan Okhamin partaveistä (~Jos asialle on kaksi selitystä, todennäköisemmin tosi on yksinkertaisempi selitys), toisilleen rinnasteiset teoriat saavat etua, koska niihin ei tarvita mukaan ylimääräisiä elementtejä. tällöin Syy-seuraukset jotka yltävät eri tieteentekolajien välillä korostuvat myös siten, että konsilienssin merkitys korostuu : Jos eri tieteenalat saadaan yhteneviksi siten että niiden voidaan katsoa käsittelevän samoja asioita eri näkökulmista - kuin yksi tarkastelee teleskoopilla, toinen käyttää suurennuslasia, kolmas mikroskooppia ja neljäs katsoo paljaalla silmällä - ne tukevat toisiaan, mikä antaa niille etulyöntiasemaa muihin näkemyksiin nähden. Tämän seurauksena todennäköisimmin syntyy tiedeverkko, joka ei ole sisäisesti ristiriitainen tai täysin erilaisiin ja irrallisiin tieteenaloihin jakautunut kokonaisuus. Päin vastoin, tavoitteeksi tulee yhteyksien etsiminen, jolloin syntyy sateenvarjotieteitä, joiden tutkimuksissa yhdistetään eri tieteenaloja.
3: Evidentialismi, joka tarkoittaa sitä että eli oppi, jonka mukaan tieto voidaan hyväksyä vain evienssin, "todistusaineiston" nojalla.
___3.1: Evidentialismin seurauksena syntyy automaattisesti eräänlainen "Fideismin karttaminen" ; Fideismihän tarkoittaa - esimerkiksi Kierkegaardin edustamaa - näkemystä siitä, miten uskoon ei tarvita tietoa - jossa tieto on jopa pahasta, "kunnon uskon" vastakohta. Jos lähtökohdaksi otetaan evidentialismi, sen vieminen loppuun asti johtaa siihen, että kaikkien perusteltujen asioiden tulee olla todistettavissa, jolloin tälle näkemykselle ei jää tilaa kuin mielipiteiden maailmassa.
___3.2: Kun tämä yhdistetään uniformitarianismiin, syntyy vaatimus siitä että tiedon tulee olla yleistä, mikä tarkoittaa sitä että tiedon tulee olla lainomaista ja informatiivista. Tämä tarkoitaa, että tiedolla on sekä selitysvoimaa että ennustusvoimaa.
4: Empirismi, joka tarkoittaa sitä että tieto perustuu kokemukseen, eikä sellaiseen kokemukseen joka saavutetaan pelkällä rationaalisella mietiskelyllä, vaan sen on perustuttava asioihin, joista meillä on kokemustietoa.
___4.1: Yhdessä evidentialismin kanssa tästä syntyy testattavuuden vaatimus; Keskeisintä on se että asiaa voidaan koetella. Asiaa kysytään luonnolta, ei matematiikan kirjalta tai papilta.
___4.2: Yhdessä foundationalismin kanssa tästä syntyy toistettavuuden periaate, jonka mukaan kokeen tulosten täytyy olla luonteeltaan sellaista, että koejärjestely voidaan tehdä muualla ja saada sama tulos.
___4.3: Tähän liittyy vahvasti myös ajatus kyvystä jonkinlaiseen itsekritiikkiin (Kehäpäätelmien ja ristiriitojen kielto: Perustelun on paitsi sanottava miten asia sopii teoriaan, myös tehtävä se siten että se kertoo miten, miksi ja millä mekanismeilla jotkut asiat tapahtuvat todennäköisemmin kuin toiset eivät.): Teoria, jossa todistusaineisto joka tapauksessa sopisi, ja jossa havaintoaineisto ei voisi millään lailla muuttaa näkemystä, on rationalisointi, ei empirismiä. (Näitä kahta on joskus vaikea erottaa, mutta ero on huikea. Loppupeleissä kyse on kuitenkin itsekriittisyyden asteesta. Alkuoletusvapaata tiedettä ei valitettavasti ole. Teorioita on usein myös luvallisesti ja sallitusti muokattavissa ad hoc -oletuksilla tai teorian hienovaraisilla muuttamisilla. Siksi on tärkeää tarkkailla nimen omaan sitä, onko näkemyksessä mitään joka on kritiikille altista, ja kiinnittää huomiota niihin sen sijaan että tuijottaisi sitä, missä itsekritiikkiä ei ole.)
5: Edistyvyys, joka tarkoittaa sitä, että uskotaan että tieteellinen näkemys auttaa tuottamaan uutta tietoa, sen tulee tarjota heuristiikka uusiin tutkimuksiin. Tämä johtaa siihen että tieteessä ollaan keskitytty uusiin tietoihin ja uusiin tutkimuksiin sen sijaan että pitäydyttäisiin vanhassa. Tästä seuraa se, että hyvällä tieteellisellä näkemyksellä on hedelmällinen tutkimusohjelman luonne. Tämä johtaa siihen, että teoriat jotka ovat helppoja ja halpoja testata saavat etumatkaa. Esimerkiksi Gordon Kanen "supersymmetria: svarkit, fotiinot - luonnontieteen rajoja etsimässä" -kirjassa mainitaan, että hyvä teoria on ikään kuin avainten etsintää pimeässä. Jos huomaat avaimesi pudonneen, etsit ensin katulamppujen läheltä. Etkä tee tätä siksi että ne todennäköisimmin ovat siellä, vaan siksi että jos ne ovat siellä, ne on helppo ja nopea löytää. Kun ensin karsitaan nämä helpot vaihtoehdot, voidaan myöhemmin siirtyä vaikeampiinkin maastoihin : Muualta etsiminen on kallista, koska se vaatii että "odotetaan aamua", eli sitä että joku keksii jonkin tavan, joka tekee kyseisen tutkimisen helpommaksi, tai haetaan lisävalaistuskeinoja, mikä on usein kallista. Tosin tässä kohden korostuu myös rahoituksen saanti: Esimerkiksi syöpätutkimus saa paljon varoja, joten se kehittyy, riippumatta siitä kuinka vaikeaa tämän tutkiminen on. Syynä tähän on siis se, että yleisesti kyseinen tutkimusala nähdään tärkeäksi.

Eipä siis ihme, että Ilkka Niiniluoto onkin esittänyt, että luonnontieteellinen tieto on objektiivista, julkista, kriittistä, falsifioitavissa olevaa(periaatteessa havainnot voisivat kumota teorian), autonomista, yleistä, edistyvää (sen tulee lisätä tietoa ajan kanssa, olla pohjana tutkimusohjelmalle.) Minusta pääsin tässä yhteenvedossa aika lähelle. (Tosin syynä voi olla se, että olen "lukenut Niiniluotoni", ja pidän hänen ajattelutavastaan paljon.) Tosin Niiniluoto korostaa minua vahvemmin fallibilismia - minusta fasifioitavuus sisältyy käytännössä jo ajatukseen kriittisyydestä jota korostean olen muotoillut sanan nimen omaan "itsekriittiseksi". Sen lisäksi näyttää siltä että korostan häntä enemmän teoriaverkkoa, johon sitten myös holismi, päältävyys ja reduktio liittyvät.