Itämaisiin puolustuslajeihin, kuten kung fu:n ja japanilaisiin budolajeihin liitetään usein hyvin hermopistetaistelu. Arki -ihmiset ovat kungfuelokuvissakin nähneet hermopisteitä jotka yleensä lamaannuttavat tai tekevät hyvin erikoisia asioita. "Kill Bill 2" -elukuvassa tilanne ratkaistaan erikoisella hermopistetaidolla, joka saa sydämen räjähtämään 10 askeleen jälkeen.
Idea tietyistä paikoista ja niiden manipuloinnista tehonlisänä ei ole mikään viihdemaailman salaliitto - laajuus ja mystisyyden tasot vain ovat liioiteltuja.
Budokäsitteenä puhutaan atemista(当身), joka tarkoittaa sitä että käytetään hermopisteitä, arkoja kehonosia ja nivelien manipulointia hyväksi. Sana hermopiste on hyvin yleistynyt. Eikö sana ole aivan vääräkään. Esimerkiksi kieräjähermo vaikuttaa hengitykseen ja alentaa sykettä. Näin ollen syntyy vaikutuksia nimenomaan hermoston kautta. Toisaalta korvan takaa löytyvä piste vaikuttaa impaktin kautta sisäkorvaan ja tätä kautta tasapainoaistiin, eikä kyseessä ole tätä kautta hermo (Sama vaikutus saadaan välillisesti myös leukaluun kautta oikeansuuntaisella iskulla oikeaan paikkaan - joka luokitellaan myös painepisteeksi). Osa vaikuttaa laajasti luiden ja jänteiden välityksellä - esimerkiksi näin toimii kämmenselässä keskellä luiden välissä oleva piste, joka estää sormien käytön ja puutumisen tunteen.
Hermopisteet onkin itse asiassa yleisesti ottaen luokiteltu vaikutustensa kautta, eikä niinkään sitä kautta vaikuttaako se jänteeseen, hermostoon vai elimiin. Näin ollen niiden toiminnallisuus ja vaikutus on olennaista, ei se mikä fysiologinen teoria niiden taakse nähdään. Itse asiassa ei ole tavatonta törmätä itsepuolustustaitajaan joka uskoo että hermoston sijasta vaikutetaan fyysisen maailman sijasta henkisiin Ki -voimiin ja niiden virtaukseen ihmisen elimistössä. Taekwondossa painepisteet (Hyel) voivat tuottaa kipua, vaikuttaa lihaksistoon ja elimiin. Osaa pisteitä täytyy painaa, iskeä tai hieroa. Vaikutusta haetaan usein kahta kautta: Esimerkiksi jos aiheutetaan kipua, vastustajan keskittyminen herpaantuu ja samalla kipuun liittyy refleksejä, jotka ohjaavat tämän toimintaa ennustettavalla tavalla. Taekwondossa painepisteinä ovat muun muassa munuaisten paikat selässä, joka vaikuttaa suoraan elimeen.
Taekwondossa painepisteet/vitaalipisteet/hermopisteet on jaettu toiminnallisesti seuraavalla tavalla, joka antaa melko hyvän kuvan siitä, mitä kehon aroilla paikoilla voi saada aikaiseksi :
1: (A hyel) Mykistävät pisteet, jotka estävät äänen tuottamisen.
2: (Tong hyel) Algesiapisteet, jotka tuottavat kovaa kipua. Kivun määrä ja fyysinen vahingoittuminen ovat usein eri asia.
3: (Huun hyel) Tainnutuspisteet jotka alentavat tajunnan tasoa, vaikuttavat tasapainoon.
4: (Ma hyel) Paralysoivat pisteet jotka estävät raajojen tai niiden osien käyttöä tai käytön.
5: (Sa hyel) Fataalit pisteet jotka ovat hengenvaarallisia.
Tietysti pisteitä voidaan luokitella näiden lisäksi sen mukaan mihin ne vaikuttavat. Tällöin syntyy tietysti valtavasti erilaisia yhdistelmiä. Ehkä merkittävintä on kuitenkin tajuta, että arkikielessä "hermopiste" on hieman liian voimakkaasti yleistetty käsite.
Kirjoittaja ei leiki hermopisteillä. Hän vain käy hermoille. Tämä juttukin on enemmän sana -analyysi kuin kamppailuohjeistus. Tiettyjen taitojen levittäminen olisi tehtävä joka tapauksessa vastuullisesti. Eli vaikka kirjoittaja osaisikin leikkiä hermopisteillä, hän ei asiasta kertoisi vaan sanoisi että ei osaisi leikkiä hermopisteillä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kung fu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kung fu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 2. marraskuuta 2010
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Rangerimeininkiä.
Roolipeleissä rangerit ovat aika usein "niitä jotka heiluvat ympäriinsä kahden pitkänmiekan kanssa." En ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi metsässä juoksentelijat ja puunhalaajat olisivat tälläisiä ; Itse antaisin veitsiä, vesureita tai muita vastaavia välineitä jotka ovat sekä aseita että työkaluja. Mutta kyseessä on joka tapauksessa eräänlainen harrastuspiirin konventio.
Moni haluaa tietysti tehdä uskottavia rangereita ja rakentaa tämän päälle toimivat säännöt. Jotta tämä voitaisiin tehdä muuttamatta konventiota järkevämmäksi, olisi tietysti katsottava mitä itsepuolustuslajit sanovat asiasta. Asiasta voisi luulla löytyvän keskiaikaisista manuaaleista. Valitettavasti aiheesta on harmittavan vähän aineistoa.
Kahden aseen käytöstä löytyy tietysti paljonkin sovellettavaa.
1: Esimerkiksi japanissa sai -aseita on käytetty perinteisesti pareittain. Samoin kuin kung fu -ssa tunnetaan hyvinkin hienostuneita muotoja joissa käytetään kahta perhosveistä (jotka ovat isompia kuin voisi luulla.) Ne ovat kuitenkin melko lyhyitä aseita.
2: Toinen varsin yleinen tapa on käyttää pitkää asetta toisessa ja lyhyttä toisessa. Tikari ja rapiiri -pari on hyvinkin vakiintunut. Ja japanilainen perinne tuntee tavan jossa katanaa ja lyhyttä miekkaa käytetään samanaikaisesti. Ne ovat kuitenkin olennaisesti erimittaisia.
Yllä olevista kumpikaan tapa ei käytä kahta pitkää asetta. Etäisyys- ja nopeusasiat muuttuvat tässä vaihdoksessa olennaisesti. Asiaa on kuitenkin lähestytty. Tekstiin tutustumalla selviää esimerkiksi se, että kahden pitkän aseen käyttäminen on todella kompleksista. Samanaikaisesti pitää hallita erittäin montaa asiaa samanaikaisesti.
1: Tämä on yleisesti ottaen huono asia. Julkinen salaisuus kun on, että "hyvä systeemi on yksinkertainen". Usein arkiajattelussa hyvä taistelija käyttää tekniikoita joita on vaikea toteuttaa. Tosiasiassa hyvä taistelija vain osaa käyttää myös tälläisiä. Enemmistö hyvistä tekniikoista on tehokkaita, toimintavarmoja ja sellaisia että niiden tekeminen ei yleensä johda äärimmäisiin mokauksiin. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että jos joku käyttää osaavasi kahta pitkää asetta, hän on todellakin ansainnut kaiken respektin.
Tärkeimpänä strategiana on se, että pitää välttää ennakoitavia liikkeitä ja toimia siten että joko torju toisella aseella ja hyökkää toisella, tai sitten hyökkää molemmilla aseilla samalta puolelta. Pahoja virheitä ovat elokuvien eri puolilta samanaikaisesti tulevat hyökkäykset ja X -torjunnat joissa molemmat aseet sidotaan torjuntaan samanaikaisesti. Iskeminen kun paljastaa keskilinjan joko ennen tai jälkeen hyökkäyksen. Ja torjunta vie kaiken käytettävissä olevan torjuntatilan, ja ristissä olevat aseet voidaan saada molemmat kontrolliin samalla melko helposti. Ja tätä kautta saadaan tilaa omille toimille.
Käyttötavat toimivat yllättäen kaksintaistelussa. Intuitiivisesti voisi luulla että kahdella aseella voisi osoitella eri puolille samanaikaisesti. Mutta tämä vaatii liikaa tarkkailua ja keskittymisen jakamista. Siksi kahden pitkän aseen käyttö keskittyykin nimen omaan kaksintaisteluun. Vieläpä sellaiseen jossa vastustaja ei ole haarniskoitu. Haarniska kun vaatii muutoinkin miekan kanssa toisen käden apunakäyttämistä koska osumisalueet ovat pienempiä ja/tai osumissa tarvitaan enemmän voimaakin.
Selityksen lukeminen tekee rangereiden asevalinnasta enistäkin erikoisempaa. Sillä luulisi että villissä luonnossa laumana hyökkäävät eläimet tai rosvojoukkiot olisivat olennainen ongelma, joka tulisi vastaan melko usein.
Moni haluaa tietysti tehdä uskottavia rangereita ja rakentaa tämän päälle toimivat säännöt. Jotta tämä voitaisiin tehdä muuttamatta konventiota järkevämmäksi, olisi tietysti katsottava mitä itsepuolustuslajit sanovat asiasta. Asiasta voisi luulla löytyvän keskiaikaisista manuaaleista. Valitettavasti aiheesta on harmittavan vähän aineistoa.
Kahden aseen käytöstä löytyy tietysti paljonkin sovellettavaa.
1: Esimerkiksi japanissa sai -aseita on käytetty perinteisesti pareittain. Samoin kuin kung fu -ssa tunnetaan hyvinkin hienostuneita muotoja joissa käytetään kahta perhosveistä (jotka ovat isompia kuin voisi luulla.) Ne ovat kuitenkin melko lyhyitä aseita.
2: Toinen varsin yleinen tapa on käyttää pitkää asetta toisessa ja lyhyttä toisessa. Tikari ja rapiiri -pari on hyvinkin vakiintunut. Ja japanilainen perinne tuntee tavan jossa katanaa ja lyhyttä miekkaa käytetään samanaikaisesti. Ne ovat kuitenkin olennaisesti erimittaisia.
Yllä olevista kumpikaan tapa ei käytä kahta pitkää asetta. Etäisyys- ja nopeusasiat muuttuvat tässä vaihdoksessa olennaisesti. Asiaa on kuitenkin lähestytty. Tekstiin tutustumalla selviää esimerkiksi se, että kahden pitkän aseen käyttäminen on todella kompleksista. Samanaikaisesti pitää hallita erittäin montaa asiaa samanaikaisesti.
1: Tämä on yleisesti ottaen huono asia. Julkinen salaisuus kun on, että "hyvä systeemi on yksinkertainen". Usein arkiajattelussa hyvä taistelija käyttää tekniikoita joita on vaikea toteuttaa. Tosiasiassa hyvä taistelija vain osaa käyttää myös tälläisiä. Enemmistö hyvistä tekniikoista on tehokkaita, toimintavarmoja ja sellaisia että niiden tekeminen ei yleensä johda äärimmäisiin mokauksiin. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että jos joku käyttää osaavasi kahta pitkää asetta, hän on todellakin ansainnut kaiken respektin.
Tärkeimpänä strategiana on se, että pitää välttää ennakoitavia liikkeitä ja toimia siten että joko torju toisella aseella ja hyökkää toisella, tai sitten hyökkää molemmilla aseilla samalta puolelta. Pahoja virheitä ovat elokuvien eri puolilta samanaikaisesti tulevat hyökkäykset ja X -torjunnat joissa molemmat aseet sidotaan torjuntaan samanaikaisesti. Iskeminen kun paljastaa keskilinjan joko ennen tai jälkeen hyökkäyksen. Ja torjunta vie kaiken käytettävissä olevan torjuntatilan, ja ristissä olevat aseet voidaan saada molemmat kontrolliin samalla melko helposti. Ja tätä kautta saadaan tilaa omille toimille.
Käyttötavat toimivat yllättäen kaksintaistelussa. Intuitiivisesti voisi luulla että kahdella aseella voisi osoitella eri puolille samanaikaisesti. Mutta tämä vaatii liikaa tarkkailua ja keskittymisen jakamista. Siksi kahden pitkän aseen käyttö keskittyykin nimen omaan kaksintaisteluun. Vieläpä sellaiseen jossa vastustaja ei ole haarniskoitu. Haarniska kun vaatii muutoinkin miekan kanssa toisen käden apunakäyttämistä koska osumisalueet ovat pienempiä ja/tai osumissa tarvitaan enemmän voimaakin.
Selityksen lukeminen tekee rangereiden asevalinnasta enistäkin erikoisempaa. Sillä luulisi että villissä luonnossa laumana hyökkäävät eläimet tai rosvojoukkiot olisivat olennainen ongelma, joka tulisi vastaan melko usein.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Egoistinen meditaatio.
Joskus on hauskaa, kun kaksi tahoa joiden kanssa on erimielinen ovat keskenään erimielisiä. Silloin oppii vähintään sen, että "vihollisen viholliset" eivät aina ole ystäviä. Joskus asia on hauskempi. Esimerkiksi nyt voin sanoa että en moiti mielipiteitä, vaan sitä "liian laajaa kontekstia" jossa ne on esitetty.Tällä kertaa kyseessä on meditaatio. "Muistamisenarvoisia päähänpistoja" kommentoi Rauno Räsäsen kirjoitusta jossa aiheena oli meditaation egoistisuus.
Meditaation egoistisuutta perustellaan sillä, että siinä ihminen vaipuu horrokseen, jossa henkilö hakee huumeenomaista olotilaa. Vastapuoli korostaa että meditoinnissa haetaan kirkkautta eikä huumeissa höröämistä. Ja että meditaatiossa asiat ovat päässä, mutta ne ovat tulleet sinne jostakin. Eli tavallaan vaikka katsomme kiveä, ei päässämme ole kiveä vaan "ajatus kivestä". Ja jos muistelemme tätä kiveä, päässämme on taas ajatus kivestä, mutta ei kiveä.
Meditaatiota vastustava puoli ei pidä eipoliittisesta. Takana on ikään kuin tiedostamisen tila. Kielenkäyttö on poliittista, ja vuorovaikutuskin on poliittisesti värittynyttä. Asian tiedostaminen sitten jotenkin muuttaa tilannetta eettisemmäksi. Meditaatio taas nähdään yksityisenä. Tähän meditaation kannattaja taas sanoo että omaa tilaa on hyväkin rajata, että yksityinenkin voi olla hyvä asia. Ja että vaikka meditoi niin voi tehdä muutakin. Ja tämä voi olla hyvinkin osallistuvaa.0
Ei yksityistä vaan julkistettua.
Oma mielipiteeni on, että meditaatiosta on tehty hyvin suurelta osalta julkista: Aivan kuten Lynchkin järjesti julkisen meditointitilaisuuden ja piti tätä auttamisena.1 Samoin meditointia kaupataan nimen omaan eiyksityisen kautta. Se parantaa mainosten mukaan terveyttä sekä ruumiillisesti että henkisesti. Yksilöille se lupaa huippukokemuksia - se onko kyseessä "antitietoisuus", tietoisuuden poistaminen, vai "ultratietoisuus" eli erityisen tarkka tietoinen tajuamistaso on tässä kohden lillukanvarsia, koska tarjolla on joka tapauksessa tietynlainen kokemus jonka ainutlaatuisuutta kehutaan ja tarjotaan.
Tätä kautta meditaatiosta on tehty hedonistisen kapitalismin ratas. Sillä tavoitellaan jopa parempaa tuotantotehoa. Ihmiset meditoivat jotta se piristäisi mielen ja sielun ja jotta sen harjoittajat tarvitsisivat vähemmän lomaa.
Olen kuitenkin sitä mieltä että meditointi voi olla muutakin.2 Tässä vastaan on kuitenkin tullut uskonnollisuuskentän yllättävän laaja muuttuminen. Ihmiset esimerkiksi voivat erota kirkosta ja palata siihen kun puoliso haluaa häät. Rituaalilla on aina myös hengellinen taso, mutta nykyihminen näkee siinä hyvinkin helposti pelkät bileet ja sen juhlallisuudet. Tätä kautta on selvää että meditaatio on ideaalitasolla - ja tasolla jolla monet sitä harjoittavat - hyvinkin erilainen kuin sen yleinen ilmenemistapa. On kuitenkin aivan selvää että monelle esimerkiksi jooga on ikään kuin vaihtoehto jumpalle.3
Hengellinen on ikään kuin kaupallistettu ja yksityinen julkistettu. Ja esimerkiksi uskontoa julistetaan hyvin suoraan ja kärkkäästi totuusaevon sijasta sen antaman onnellisuuden ja muun vastaavan sijaan. Pascalin vaakakin pohjimmiltaan selittää miten hyvät palkinnot arpajaisissa on. Se kertoo että ne ovat niin hyvät että vaikka arvalla voittaisi tosi epätodennäköisesti, niin kannattaa pelata. Uskonnon kerrotaan parantavan elämää ja että ilman sen kanssa olemista elämä on onttoa. Tämä kaikki vetoaa hedonismiin ja vain siihen. Kaikki uskonto ei kenties ole hedonistista, mutta valtaosa siihen liitetystä puheesta on.
Onhan julistaminen itsessään on kaupallinen akti, joka viittaa että asia ei ole yksityinen ja subjektiivinen, vaan jokin jonka kannatusta voi ja pitääkin voida lisätä kommunikativiisilla keinoilla, jossa erimieliset taivutetaan ja suostutellaan jollain tavoin mukaan kuvioon.4
Tiedostettua mutta ei kommunikatiivista.
Toinen asia on se, että vaikka meditoinnissa ihminen joka mietiskelee päänsä sisällä, tuo muistiyksiköissään mietiskelyyn mukaan monenlaisia asioita, kuten henkilöiden lausuntoja ja maailmassa olevia tapahtumia. Kuitenkin tosielämässä on keskusteluja, joiden generoiminen omasta päästä on hieman keinotekoista. Asioita voi meditoinnissa ehkä esittää dialogimuodossa, mutta kun lähteenä on oma tietoisuus, niistä tulee ikään kuin personifioituja monologeja. Tätä kautta siihen ei liity kommunikatiivisuutta. Tätä kautta saadaan aivan selvästi melko olennainen piirre. Meditointi ja aktiivinen valve "ovat tietoisuudessamme", mutta olennaisesti eri tavalla.
0 Shaolin munkit ainakin tekevät. He harjoittelevat Kung -fua ja tienaavat tällä aivan fu*kungin paljon rahaa.
1 "Atheist cat thinks your prayer is cute but futile."
2 Olen jopa kokeillut sitä itse. Ainoana ongelmana on se, että meditoidessa joko epäonnistun ja saan liikkumattomuudesta inhottavan olon perseen alle tai sitten nukahdan.
3 Tässä ei ole mitään pahaa, koska minulla miekkailu on vaihtoehto meditaatiolle, ja se voi joskus tarjota erityisen flow -tilan.
4 Tosin egoismissa, hedonismissa ja kaupallisuudessa ei ole sinällään suoraan ja automaattisesti mitään pahaa. Onhan jokainen vapaa täällä kulkemaan, kun jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään. Kaupallisuus, hedonismi ja egoismiin tosin liittyy asioita jotka ovat kaikkea muuta kuin.
maanantai 28. syyskuuta 2009
Asennot ja askellus.
Saksalaiset miekkailutekstit eivät keskity kovinkaan suuresti askelluksen kuvaamiseen. (Minä sen sijaan olen kirjoitellut siitä aikaisemminkin..) Asjekkys on kuitenkin aika olennainen asia, kun puhutaan mistä tahansa itsepuolustuslajista, ja miekkailija joutuu joka tapauksessa kävelemään jotenkin.
Eri lajeissa ei ole mitään universaalia ja samanlaista askellustapaa. Esimerkiksi muuten ulkoisest aika samoilta näyttävässä savatessa ja taekwondossa. Savatessa puolenvaihtoa pidetään aikaa vievänä ja useimmiten turhana manööverinä, kun taas taekwondossa sitä käytetään aika paljonkin. Eli on paljon erilaisia kävelyjä eri tarkoituksiin.
Ratkaisua voidaan onneksi hakea perusasentojan (stancejen) kautta. Ja niiden kuvaukseen on käytetty paljon voimavaroja manuaaleissa. Kuvia löytyy useista manuaaleista. Niiden kautta asiaa voidaan lähestyä jonkin verran, toki joitain arvioita joudutaan tekemään.
Yleisesti hyvässä asennossa jalat ovat noin hartian leveydellä haarallaan. Tästä astutaan eteenpäin, siten että edessä oleva jalka osoittaa suoraan eteenpäin. Taaempana oleva jalka taas on noin neljänkymmenenviiden asteen kulmassa. Tämä on havaittavissa kaikista stanceista, ja se antaa tasapainoa eteenpäin, taaksepäin ja sivuillekin. Sen sijaan se, miten pitkä askel eteen tai sivulle on, vaihtelee manuaalista toiseen. Tässä takana on luultavasti maastossa. Jos jalassa on tukevat kengät, ja maasto on tasaista ja tarjoaa hyvän pidon, asennon on hyvä olla leveä, askeleella saadaan paljon liikettä. Sen sijaan epätasainen ja liukas alusta pistää lyhyemmän. Pääasia on että asento on rento. Millään maastolla ei pitäisi tehdä valtavia spagaatteja.
Tukijalkaa on hyvä taivuttaa, koska se tekee liikkumisen helpommaksi ja kepeämmäksi. Asennon olisi oltava rento. Myös hartioiden pitäisi olla rentoina. Jäykkyys ei ole voimaa, vaan hitautta. Tosin jäykkyys on myös hyvin helppoa ja sen välttäminen vaikeaa.
1: Tosin jalkaa voi taivuttaa ja olla silti jäykkä, mikä ei ole tavoite. Siksi monissa potkukeskittyvissä lajeissa rentoutetaan kädet, ne jopa roikkuvat sivuilla kun etäisyys toiseen on melko pitkä. Jäykät kädet hidastavat jalkoja. Ne ehtii jännittää sitten kun toinen on lyömisetäisyydellä. Samoin wing-chun kung -fussa seisotaan niin että jalat ovat ventona, koska se maksimoi lajin nopean pyörittelyn käsillä. Jäykät jalat johtaisivat jäykkiin käsiinkin.
Kun tästä asennosta lähdetään tekemään kävelyä, siirrytään asennosta toiseen. Esimerkiksi eteenpäin astuminen johtaa siihen että takana oleva jalka siirretään eteen niin että se osoittaa suoraan ja toinen on linjaan kohden 45 asteen kulmassa. Vastaava idea toimii myös sivusuunnissa, ja eri jalat voivat olla johtavina ja liike voi olla 8 suuntaan. (Perusaskelia ei siis itse asiassa ole tajutonta lukumäärää.)
Tietenkin stanceissa on mukana myös miekan pitely. Yleisesti hyvä asento on se, että vahvempi käsi on "ohjaamassa", eli lähellä väistiä. Toinen käsi taas on väistillä. Tässä kohden eri manuaalit antavat eri ohjeita. Osan mielestä on syytä pitää kädet vain pommelin lähellä kahvalla, kun taas jotkut ovat sitä mieltä että paras paikka kädellä on jopa pommelin perukoilla. Fiksu ohje on tietysti tehdä sitä mikä tuntuu luontevalta - tai mitä kirjaa ollaan harjoittamassa - tai mitä kouluttaja haluaa.
Tietenkin askelluksessa on hyvä muistaa myös se, että eri asennoilla on erilaisia ominaisuuksia, ja kun saksalainen perinne korostaa liikkumista, se tarkoittaa sitä että myös ne ominaisuudet joita sinulla on suhteessa vastustajaasi muuttuvat koko ajan (sekä hänen että omasta toimestasi.)
1: Pflug: Miekka on vyötärölinjan alapuolella ja kärki osoittaa eteen ja ylös kohti vastustajan naamaa. Jos käytetään peukaloa, se on sillä puolella miekkaa joka on itseä päin. On tärkeää pitää miekkaa niin että kahva on aina takana olevan jalan puolella (paitsi jos kyseessä on isommat kahdenkäden miekat.) Asento suojaa torsoa ja antaa mahdollisuuden tehdä postoja alhaalta päin.
2: Ochs: Tässä asennossa kädet ovat ylhäällä ja miekka on takajalan puolella edessä. Terä osoittaa eteenpäin ja hieman alaspäin. Jos vaihdetaan jalkaa sama kääntyy nurinpäin. Toisella puolella kädet ovat suorana ja toisella puolella ne ovat ristissä. Peukalo on "sisäpuolella", eli sillä puolella joka on lähempänä vatsaasi. Tästä asennosta voidaan puolustautua alhaalta tulevia hyökkäyksiä vastaan ja se antaa mahdollisuuden tehdä nopeita pistoja ylhäältä.
3: Vom Tag: Tässä on kahdenlaista tapaa. Toinen on pitää miekkaa hartioiden tasolla, kun taas toisessa miekkaa pidetään reteästi pään yläpuolella. Terä osoittaa ylös ja hieman taakse päin. (Toisissa manuaaleissa asento on niin että miekan terä on miltei pystysuorassa, osassa se taipuu hieman enemmän taaksepäin. Missään ne eivät kuitenkaan ole vaakasuoraan taakse päin.) Jos miekka on olalla ja ylöspäin, se on takimmaisen jalan puolella. Jos se taas on ylhäällä, ei ole mitään väliä kumpi jalka on edessäpäin, miekan on vain oltava keskellä. Tämä asento ei puutu vastaantuleviin hyökkäyksiin, vaan se on asentona offensiivisempi. Se sallii erityisen nopeat ja voimakkaat iskut.
4: Olber: Tässä asennossa miekka on edessä ja kärki osoittaa vinosti alaspäin. Miekka on niin että "true edge" on alaspäin. (Mikä on aika normaali asento. true edgehän on se terä, joka osoittaa eteenpäin kun pidät miekkaa kädessä edessäsi.) Se näyttää siltä että olet avoin hyökkäyksille. Kuitenkin tästä asennosta voidaan esimerkiksi nostaa terä pistoon tai astua sivuun ja lyödä ylhäältä tulevia iskuja vastaan.
Tosin näissäkin on mielenkiintoista se, että tapa katsoa lähtökohtaa asennosta on vain yksi tapa katsoa asentojen sisältöä. Toinen tapa on katsoa sitä mitä siihen siirtyminen tekee. Tässä on huomioitava myös mistä siihen tullaan. Yleisesti voisi sanoa että esimerkiksi Tagiin siirtyminen, kunhan vain leikkaa toisen hyökkäyslinjan, suojaa päähän kohdistuvilta iskuilta. Olber/Alber taas torjuisi ainoastaan jalkoihin kohdistuvia hyökkäyksiä, mutta kun niissä tilanteissa hyökkäyslinja päähän on sekä avoin että lähempänä, olisi syytä astua hieman taaksepäin, ulos toisen iskun ulottuvilta, ja lyödä tätä päähän, koska siihen vielä ylettää. Eli siihen siirtyminen ei käytännössä torju mitään.
Eri lajeissa ei ole mitään universaalia ja samanlaista askellustapaa. Esimerkiksi muuten ulkoisest aika samoilta näyttävässä savatessa ja taekwondossa. Savatessa puolenvaihtoa pidetään aikaa vievänä ja useimmiten turhana manööverinä, kun taas taekwondossa sitä käytetään aika paljonkin. Eli on paljon erilaisia kävelyjä eri tarkoituksiin.
Ratkaisua voidaan onneksi hakea perusasentojan (stancejen) kautta. Ja niiden kuvaukseen on käytetty paljon voimavaroja manuaaleissa. Kuvia löytyy useista manuaaleista. Niiden kautta asiaa voidaan lähestyä jonkin verran, toki joitain arvioita joudutaan tekemään.
Yleisesti hyvässä asennossa jalat ovat noin hartian leveydellä haarallaan. Tästä astutaan eteenpäin, siten että edessä oleva jalka osoittaa suoraan eteenpäin. Taaempana oleva jalka taas on noin neljänkymmenenviiden asteen kulmassa. Tämä on havaittavissa kaikista stanceista, ja se antaa tasapainoa eteenpäin, taaksepäin ja sivuillekin. Sen sijaan se, miten pitkä askel eteen tai sivulle on, vaihtelee manuaalista toiseen. Tässä takana on luultavasti maastossa. Jos jalassa on tukevat kengät, ja maasto on tasaista ja tarjoaa hyvän pidon, asennon on hyvä olla leveä, askeleella saadaan paljon liikettä. Sen sijaan epätasainen ja liukas alusta pistää lyhyemmän. Pääasia on että asento on rento. Millään maastolla ei pitäisi tehdä valtavia spagaatteja.
Tukijalkaa on hyvä taivuttaa, koska se tekee liikkumisen helpommaksi ja kepeämmäksi. Asennon olisi oltava rento. Myös hartioiden pitäisi olla rentoina. Jäykkyys ei ole voimaa, vaan hitautta. Tosin jäykkyys on myös hyvin helppoa ja sen välttäminen vaikeaa.
1: Tosin jalkaa voi taivuttaa ja olla silti jäykkä, mikä ei ole tavoite. Siksi monissa potkukeskittyvissä lajeissa rentoutetaan kädet, ne jopa roikkuvat sivuilla kun etäisyys toiseen on melko pitkä. Jäykät kädet hidastavat jalkoja. Ne ehtii jännittää sitten kun toinen on lyömisetäisyydellä. Samoin wing-chun kung -fussa seisotaan niin että jalat ovat ventona, koska se maksimoi lajin nopean pyörittelyn käsillä. Jäykät jalat johtaisivat jäykkiin käsiinkin.
Kun tästä asennosta lähdetään tekemään kävelyä, siirrytään asennosta toiseen. Esimerkiksi eteenpäin astuminen johtaa siihen että takana oleva jalka siirretään eteen niin että se osoittaa suoraan ja toinen on linjaan kohden 45 asteen kulmassa. Vastaava idea toimii myös sivusuunnissa, ja eri jalat voivat olla johtavina ja liike voi olla 8 suuntaan. (Perusaskelia ei siis itse asiassa ole tajutonta lukumäärää.)
Tietenkin stanceissa on mukana myös miekan pitely. Yleisesti hyvä asento on se, että vahvempi käsi on "ohjaamassa", eli lähellä väistiä. Toinen käsi taas on väistillä. Tässä kohden eri manuaalit antavat eri ohjeita. Osan mielestä on syytä pitää kädet vain pommelin lähellä kahvalla, kun taas jotkut ovat sitä mieltä että paras paikka kädellä on jopa pommelin perukoilla. Fiksu ohje on tietysti tehdä sitä mikä tuntuu luontevalta - tai mitä kirjaa ollaan harjoittamassa - tai mitä kouluttaja haluaa.
Tietenkin askelluksessa on hyvä muistaa myös se, että eri asennoilla on erilaisia ominaisuuksia, ja kun saksalainen perinne korostaa liikkumista, se tarkoittaa sitä että myös ne ominaisuudet joita sinulla on suhteessa vastustajaasi muuttuvat koko ajan (sekä hänen että omasta toimestasi.)
1: Pflug: Miekka on vyötärölinjan alapuolella ja kärki osoittaa eteen ja ylös kohti vastustajan naamaa. Jos käytetään peukaloa, se on sillä puolella miekkaa joka on itseä päin. On tärkeää pitää miekkaa niin että kahva on aina takana olevan jalan puolella (paitsi jos kyseessä on isommat kahdenkäden miekat.) Asento suojaa torsoa ja antaa mahdollisuuden tehdä postoja alhaalta päin.
2: Ochs: Tässä asennossa kädet ovat ylhäällä ja miekka on takajalan puolella edessä. Terä osoittaa eteenpäin ja hieman alaspäin. Jos vaihdetaan jalkaa sama kääntyy nurinpäin. Toisella puolella kädet ovat suorana ja toisella puolella ne ovat ristissä. Peukalo on "sisäpuolella", eli sillä puolella joka on lähempänä vatsaasi. Tästä asennosta voidaan puolustautua alhaalta tulevia hyökkäyksiä vastaan ja se antaa mahdollisuuden tehdä nopeita pistoja ylhäältä.
3: Vom Tag: Tässä on kahdenlaista tapaa. Toinen on pitää miekkaa hartioiden tasolla, kun taas toisessa miekkaa pidetään reteästi pään yläpuolella. Terä osoittaa ylös ja hieman taakse päin. (Toisissa manuaaleissa asento on niin että miekan terä on miltei pystysuorassa, osassa se taipuu hieman enemmän taaksepäin. Missään ne eivät kuitenkaan ole vaakasuoraan taakse päin.) Jos miekka on olalla ja ylöspäin, se on takimmaisen jalan puolella. Jos se taas on ylhäällä, ei ole mitään väliä kumpi jalka on edessäpäin, miekan on vain oltava keskellä. Tämä asento ei puutu vastaantuleviin hyökkäyksiin, vaan se on asentona offensiivisempi. Se sallii erityisen nopeat ja voimakkaat iskut.
4: Olber: Tässä asennossa miekka on edessä ja kärki osoittaa vinosti alaspäin. Miekka on niin että "true edge" on alaspäin. (Mikä on aika normaali asento. true edgehän on se terä, joka osoittaa eteenpäin kun pidät miekkaa kädessä edessäsi.) Se näyttää siltä että olet avoin hyökkäyksille. Kuitenkin tästä asennosta voidaan esimerkiksi nostaa terä pistoon tai astua sivuun ja lyödä ylhäältä tulevia iskuja vastaan.
Tosin näissäkin on mielenkiintoista se, että tapa katsoa lähtökohtaa asennosta on vain yksi tapa katsoa asentojen sisältöä. Toinen tapa on katsoa sitä mitä siihen siirtyminen tekee. Tässä on huomioitava myös mistä siihen tullaan. Yleisesti voisi sanoa että esimerkiksi Tagiin siirtyminen, kunhan vain leikkaa toisen hyökkäyslinjan, suojaa päähän kohdistuvilta iskuilta. Olber/Alber taas torjuisi ainoastaan jalkoihin kohdistuvia hyökkäyksiä, mutta kun niissä tilanteissa hyökkäyslinja päähän on sekä avoin että lähempänä, olisi syytä astua hieman taaksepäin, ulos toisen iskun ulottuvilta, ja lyödä tätä päähän, koska siihen vielä ylettää. Eli siihen siirtyminen ei käytännössä torju mitään.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Asennon ja etäisyyden yhteisvaikutus.
Olen aiemmin kirjoitellut aiheeseen liittyen etäisyydestä keskiaikaisessa miekkailussa, sekä etäisyyden merkityksestä itsepuolustuslajeissa ja kamppailussa laajemminkin. Juttu sivuaa vahvasti myös sisällä/ulkona -käsitettä sekä saksalaisen miekkailun osumapaikkoja sekä espanjalaista ympyrää.
Kaikissa itsepuolustuslajeissa etäisyys on jollain tavoin tärkeää. Etäisyys vaikuttaa ennen kaikkea siihen voiko toiseen osua ja voiko tämä osua sinuun, mutta se on suhteessa myös siihen, mihin voi osua ja mitä tekniikoita voi käyttää.
Otan avukseni Kung fun yhden "alatyypin", Hung fa yi:n etäisyyteen ja "portteihin" liittyvää teorian alkeita, ja jatkan tästä hieman "omille teilleni".
Perusta on yksinkertaisesti seuraava: Ihmisellä on ruumis, jota voidaan lyödä. Tämä osio voidaan jakaa osakokonaisuuksiksi: Vasemmalta oikealle, vyötäröltä ja rintakehästä. Näin saadaan kuusi "porttia".
1: Jos tilannetta katsotaan suojauksen kautta, jos peität osan esimerkiksi kädellä, tähän "porttiin" ei voida lyödä. Samoin jos käännyt kyljelle, pienennät taakse jäävien porttien kokoa. Itse asiassa joissain etäisyyksissä suljet ne täysin. Tällöin jäljelle jää vähemmän "portteja" joihin toinen voi lyödä.
2: Jos tilannetta taas katsotaan hyökkäyksen kannalta, sivuttain asettaminen sulkee myös erilaisia hyökkäyksiä. Kun kyljen mukana siirtyy myös käsi, se tarkoittaa että tällä ei yletä yhtä pitkälle. Tämä sulkee eräitä hyökkäystapamahdollisuuksia.
Karkeasti: Lopputulos on kompromissi.
Tilanne kuitenkin on tässä kohden vielä aivan liian karkea. Nimittäin moni asia on etäisyysriippuvainen: Myös "porttien" aukeaminen ja sulkeutuminen on. Nimittäin jos käännyt kyljelle kun ollaan painietäisyydellä, ei itse asiassa suljeta portteja eikä rajoiteta omia hyökkäysvaihtoehtoja, koska muutos on niin pieni, että "portti" jää auki.
On lisäksi otettava vielä etäisyydet tarkempaan syyniin. Sen mukaan aseettomassa taistelussa pisin etäisyys on se, jolla voi potkaista takajalalla. Tällöin etujalka on tukipiste, jonka suhteen takana olevaa jalkaa siirretään. Tämä voidaan tehdä yhdellä liikkeellä. Tätä ideaa soveltaen etäisyydet ovat seuraavat:
1: Pitkässä etäisyydessä on käytettävissä vain yksi jalka. Portteja on käytössä kuusi kappaletta. Pää, jalat ja muu ovat paremmin suojassa kuin keskivartalo, koska niissä jalkaan tulee "kulmaa". Jalka on kuitenkin aina kiinni ihmisessä. Asiaa voidaan tietysti muuttaa menemällä matalaksi ja hyppimällä, jolloin avataan erilaisia portteja.
2: Keskpitkä etäisyys: Käytössä on yksi käsi ja yksi jalka. Yleensä takasivu on suojassa toiselta. Sama koskee yleensä myös vastustajaa, koska hänkin on sivuttaisasennossa
3: Keskimatka, jossa käytössä ovat molemmat kädet ja jalat. Toiseen osuu mihin tahansa paikkaan. Sivuttaisasennolla ei ole niin kovasti merkitystä.
4: Lähietäisyys, jossa molemmat kädet ja jalat ovat käytössä, mutta käytettävät tekniikat ovat rajoittuneempia. Siksi hyökkäystapojen määrä on pienempi.
5: Tarttumisetäisyys, jossa tarttuminen ja tähän liittyvä nivelmanipulointi on järkevää.
6: Painietäisyys, jossa ollaan erityisen lähellä. Potkiminen ja lyöminen on vaikeutunutta, joten tilanteet keskittyvät enemmän "halipohjaiseen" tasapainon viemiseen.
Etäisyyksiä voi tietenkin muuttaa pääasiassa liikkumalla kohti tai poispäin. Näin tilanteesta tulee helposti dynaaminen, jossa etäisyydet vaihtuvat. Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa että itsepuolustuslajit keskittyvät muutamaan etäisyyteen: taekwondossa keskitytään pidempiin etäisyyksiin, ja siksi pitkäulottuvaiset potkut ovat paljon käytössä ja lyömistä käytetään vähemmän. Nyrkkeilijät taas toimivat edellisiä lähempänä. Jujutsukat, jotka käyttävät nivellukkoja ja heittoja toimivat vielä lähempää. Painijat taas keskittyvät aivan lähietäisyyksiin. Niissä etäisyys ei poistu näille "lajille tyypillisistä" rajoista. Muun muassa tämän vuoksi erilaista lajia käyttävän kohtaaminen on usein harrastajalle erityisen outoa.
Kaikissa itsepuolustuslajeissa etäisyys on jollain tavoin tärkeää. Etäisyys vaikuttaa ennen kaikkea siihen voiko toiseen osua ja voiko tämä osua sinuun, mutta se on suhteessa myös siihen, mihin voi osua ja mitä tekniikoita voi käyttää.
Otan avukseni Kung fun yhden "alatyypin", Hung fa yi:n etäisyyteen ja "portteihin" liittyvää teorian alkeita, ja jatkan tästä hieman "omille teilleni".
Perusta on yksinkertaisesti seuraava: Ihmisellä on ruumis, jota voidaan lyödä. Tämä osio voidaan jakaa osakokonaisuuksiksi: Vasemmalta oikealle, vyötäröltä ja rintakehästä. Näin saadaan kuusi "porttia".1: Jos tilannetta katsotaan suojauksen kautta, jos peität osan esimerkiksi kädellä, tähän "porttiin" ei voida lyödä. Samoin jos käännyt kyljelle, pienennät taakse jäävien porttien kokoa. Itse asiassa joissain etäisyyksissä suljet ne täysin. Tällöin jäljelle jää vähemmän "portteja" joihin toinen voi lyödä.
2: Jos tilannetta taas katsotaan hyökkäyksen kannalta, sivuttain asettaminen sulkee myös erilaisia hyökkäyksiä. Kun kyljen mukana siirtyy myös käsi, se tarkoittaa että tällä ei yletä yhtä pitkälle. Tämä sulkee eräitä hyökkäystapamahdollisuuksia.
Karkeasti: Lopputulos on kompromissi.
Tilanne kuitenkin on tässä kohden vielä aivan liian karkea. Nimittäin moni asia on etäisyysriippuvainen: Myös "porttien" aukeaminen ja sulkeutuminen on. Nimittäin jos käännyt kyljelle kun ollaan painietäisyydellä, ei itse asiassa suljeta portteja eikä rajoiteta omia hyökkäysvaihtoehtoja, koska muutos on niin pieni, että "portti" jää auki.
On lisäksi otettava vielä etäisyydet tarkempaan syyniin. Sen mukaan aseettomassa taistelussa pisin etäisyys on se, jolla voi potkaista takajalalla. Tällöin etujalka on tukipiste, jonka suhteen takana olevaa jalkaa siirretään. Tämä voidaan tehdä yhdellä liikkeellä. Tätä ideaa soveltaen etäisyydet ovat seuraavat:
1: Pitkässä etäisyydessä on käytettävissä vain yksi jalka. Portteja on käytössä kuusi kappaletta. Pää, jalat ja muu ovat paremmin suojassa kuin keskivartalo, koska niissä jalkaan tulee "kulmaa". Jalka on kuitenkin aina kiinni ihmisessä. Asiaa voidaan tietysti muuttaa menemällä matalaksi ja hyppimällä, jolloin avataan erilaisia portteja.
2: Keskpitkä etäisyys: Käytössä on yksi käsi ja yksi jalka. Yleensä takasivu on suojassa toiselta. Sama koskee yleensä myös vastustajaa, koska hänkin on sivuttaisasennossa
3: Keskimatka, jossa käytössä ovat molemmat kädet ja jalat. Toiseen osuu mihin tahansa paikkaan. Sivuttaisasennolla ei ole niin kovasti merkitystä.
4: Lähietäisyys, jossa molemmat kädet ja jalat ovat käytössä, mutta käytettävät tekniikat ovat rajoittuneempia. Siksi hyökkäystapojen määrä on pienempi.
5: Tarttumisetäisyys, jossa tarttuminen ja tähän liittyvä nivelmanipulointi on järkevää.
6: Painietäisyys, jossa ollaan erityisen lähellä. Potkiminen ja lyöminen on vaikeutunutta, joten tilanteet keskittyvät enemmän "halipohjaiseen" tasapainon viemiseen.
Etäisyyksiä voi tietenkin muuttaa pääasiassa liikkumalla kohti tai poispäin. Näin tilanteesta tulee helposti dynaaminen, jossa etäisyydet vaihtuvat. Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa että itsepuolustuslajit keskittyvät muutamaan etäisyyteen: taekwondossa keskitytään pidempiin etäisyyksiin, ja siksi pitkäulottuvaiset potkut ovat paljon käytössä ja lyömistä käytetään vähemmän. Nyrkkeilijät taas toimivat edellisiä lähempänä. Jujutsukat, jotka käyttävät nivellukkoja ja heittoja toimivat vielä lähempää. Painijat taas keskittyvät aivan lähietäisyyksiin. Niissä etäisyys ei poistu näille "lajille tyypillisistä" rajoista. Muun muassa tämän vuoksi erilaista lajia käyttävän kohtaaminen on usein harrastajalle erityisen outoa.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
ninjadieetti.
Kiinassa on perinteisesti korostettu ravinnon merkitystä myös kamppailulajeissa. Tyypillisesti niissä korostuu syötävän olennon "olemuksen" siirtyminen. Eli käärmeistä saa nopeutta (koska käärmeet itse ovat nopeita) ja niin edespäin. Tässä on erityisen tärkeää mitä syö. Se on kuitenkin taikauskoa. Toisen tavan mukaan taas syömistä ei korosteta, kunhan harjoittelee keskittyneesti. Tämä taas tekee erikoisia oletuksia ihmisten syömistottumuksista.
Kuitenkin syömisellä on tietty merkitys. Historiallisesti tämä on merkittävää, koska sotureita on ollut muutamaa sorttia.
1: "Farmerityypissä" on ollut sellaisia, joilla on ollut ravinnon puutetta muutenkin. Osa sadosta on mennyt veroihin, ja työ on ollut fyysistä jo ennen itsepuolustusharjoittelua. Heidän on täytynyt syödä energiapitoisempia ruokia.
2: "Soturityyppisten" taas ei ole tarvinnut varsinaisesti viljellä, vaan heidän ravintonsa on kuljetettu. Heillä on ollut mahdollista syödä riittävästi ja paikata mahdollinen ylijäämä vaikka ylimääräisellä harjoittelulla. Toisaalta kun ravinto on pakko myös kuljettaa, se tarkoittaa sitä että ruokapuolen pakattavuutta ja koostumusta on täytynyt miettiä eri tavalla. Ruuan täytyisi "riittävän monipuolista", eli siinä olisi paikata ihmisen erilaiset tarpeet ja olla mahdollisimman kevyttä jotta sitä saataisiin paljon ja myös mahdollisimman säilyvää. Tässä voidaan jopa ottaa huomioon olosuhteet: Esimerkiksi Draegerin "ninjutsu - the art of invisibility" -kirjan mukaan ninjat pakkasivat mukaansa ravintoa, joka oli tiivistä siinä mielessä, että se sisälsi olennaisia ravintoaineita, ne olivat kevyitä ja lisäksi niitä ei saanut helposti luonnosta : Jos jokin "kasvaa maassa", sitä ei välttämättä tarvitse raahata mukanaan.
3: Lisäksi on ollut munkkityyppisiä ratkaisuja. He eivät yleensä ole kuljettaneet ruokaa. Esimerkiksi kiinassa on ollut "kamppailuluostareita" - tai on, kuuluisin lienee "Shaolinin (kung-fu)munkit". He ovat harjoitelleet päivät pitkät, mutta ovat myös viljelleet luostarin yhteydessä.
Nykyisin ihmiset elävät oloissa, jossa ylensyönti on helppoa, ihminen saa helposti niin paljon ravintoa että mikään kaksi kertaa viikossa suoritettu itämainen huitominen. Toisaalta alisyöntikin voi tietysti olla ongelma : Ihminen kuluttaa ja syö. Jos hän syö enemmän kuin kuluttaa, hän lihoo, ja tästä seuraa terveysongelmia (ellei se painota kohti "tervettä"). Ja jos hän kuluttaa enemmän kuin syö, hän laihtuu, ja tästä seuraa terveysongelmia (ellei sama).
Syöminen on tärkeää. Sekä määrä että laatu. Jos harjoittaa jotain liikuntaa, sen merkitys korostuu, vaikka luulisi että kävisi päin vastoin. Ehkä se liittyy siihen että TV:n tuijottamiseen pystyy panostamaan täysipainoisesti vähemmänkin terveenä.
Kiinnostuneita varten internetistä saa käärmeenvalmistamisen perustaidot. Kodin pikku herkkusuita varten internet pursuaa myös tarkempia käärmeenvalmistusreseptejä.
Kuitenkin syömisellä on tietty merkitys. Historiallisesti tämä on merkittävää, koska sotureita on ollut muutamaa sorttia.
1: "Farmerityypissä" on ollut sellaisia, joilla on ollut ravinnon puutetta muutenkin. Osa sadosta on mennyt veroihin, ja työ on ollut fyysistä jo ennen itsepuolustusharjoittelua. Heidän on täytynyt syödä energiapitoisempia ruokia.
2: "Soturityyppisten" taas ei ole tarvinnut varsinaisesti viljellä, vaan heidän ravintonsa on kuljetettu. Heillä on ollut mahdollista syödä riittävästi ja paikata mahdollinen ylijäämä vaikka ylimääräisellä harjoittelulla. Toisaalta kun ravinto on pakko myös kuljettaa, se tarkoittaa sitä että ruokapuolen pakattavuutta ja koostumusta on täytynyt miettiä eri tavalla. Ruuan täytyisi "riittävän monipuolista", eli siinä olisi paikata ihmisen erilaiset tarpeet ja olla mahdollisimman kevyttä jotta sitä saataisiin paljon ja myös mahdollisimman säilyvää. Tässä voidaan jopa ottaa huomioon olosuhteet: Esimerkiksi Draegerin "ninjutsu - the art of invisibility" -kirjan mukaan ninjat pakkasivat mukaansa ravintoa, joka oli tiivistä siinä mielessä, että se sisälsi olennaisia ravintoaineita, ne olivat kevyitä ja lisäksi niitä ei saanut helposti luonnosta : Jos jokin "kasvaa maassa", sitä ei välttämättä tarvitse raahata mukanaan.
3: Lisäksi on ollut munkkityyppisiä ratkaisuja. He eivät yleensä ole kuljettaneet ruokaa. Esimerkiksi kiinassa on ollut "kamppailuluostareita" - tai on, kuuluisin lienee "Shaolinin (kung-fu)munkit". He ovat harjoitelleet päivät pitkät, mutta ovat myös viljelleet luostarin yhteydessä.
Nykyisin ihmiset elävät oloissa, jossa ylensyönti on helppoa, ihminen saa helposti niin paljon ravintoa että mikään kaksi kertaa viikossa suoritettu itämainen huitominen. Toisaalta alisyöntikin voi tietysti olla ongelma : Ihminen kuluttaa ja syö. Jos hän syö enemmän kuin kuluttaa, hän lihoo, ja tästä seuraa terveysongelmia (ellei se painota kohti "tervettä"). Ja jos hän kuluttaa enemmän kuin syö, hän laihtuu, ja tästä seuraa terveysongelmia (ellei sama).
Syöminen on tärkeää. Sekä määrä että laatu. Jos harjoittaa jotain liikuntaa, sen merkitys korostuu, vaikka luulisi että kävisi päin vastoin. Ehkä se liittyy siihen että TV:n tuijottamiseen pystyy panostamaan täysipainoisesti vähemmänkin terveenä.
Kiinnostuneita varten internetistä saa käärmeenvalmistamisen perustaidot. Kodin pikku herkkusuita varten internet pursuaa myös tarkempia käärmeenvalmistusreseptejä.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Pikakatsaus saksalaiseen tikarinkäyttöön.
Keskiaikaisessa tikaritaistelussa on valtava määrä erilaisia tekniikoita. Ne näyttävät hajanaisilta, ja yhteisiä elementtejä on vähän. Siksi ensisilmäykseltä saa vahvan fiiliksen siitä, että kyseessä olisi vain kasa temppuja. Toinen merkittävä asia on, että erilaisia vastatekniikoita jokaiseen perusiskuun on useita. Tämä korostaa hajanaisuutta tai on sen lähde.
Tästä syntyy aloittelijalle helposti harha siitä että tikareihin ei olisi yhtä hioutunutta tyyliä kuin esimerkiksi hilparin (halberdin) käyttöön. Siinähän on "siisti ja ymmärrettävä metodologia" taustalla. Toinen harha mikä voi syntyä on se, että tikari olisi "helppo taisteltava". Onhan niitä vastaiskuja aseeton vs. tikarikin paljon. Tosiasiassa näin ei ole. Kaikki heijastuu itse asiassa siihen, mitä tikareilla taistelu on. Se on ensisijaisesti erittäin nopeatempoista.
Tämä vertautuu itse asiassa Wing Chun Kung Fuun. Sehän on erittäin nopea itsepuolustustapa. Syinä nopeuteen on lyhyt etäisyys. Lyhyt etäisyys estää "siistin lähestymistavan"; On reagoitava nopeasti joten mistä tahansa tilanteesta on voitava torjua juuri se tuleva. Välissä ei ole tilaa mihinkään asennon korjaamiseen. Tämä tarkoittaa sitä että tekniikoita tarvitaan enemmän. Se tarkoittaa myös sitä, että tikaritaistelussa tarvitaan enemmän, ei vähemmän, harjoittelua. Wing Chun Kung Fukin on "hirveän vaikeaa". Siksi tavallisesti ensin opetellaan pitkä miekka ja sitten vasta siirrytään lyhyempiin aseisiin.
Kuitenkin tikaritaistlussa ON logiikka. Tätä ovat rekonstruoineet useat henkilöt. Heidän työnsä ei ole ollut helppoa: Sillä siinä missä yksittäinen tekniikka on melko helppo rekonstruoida, koko "taustalogiikka" eli "tyylin dynamiikka" on vaikeampi pala.
Tämänkaltainen systeemi on kuitenkin tärkeä koska se tuo harjoiteltavuutta. On hyvä muistaa että tekniikkaryväs jonka opettelu on vaikeaa on huomattavasti vaikeampi opetella. Tämä on ymmärretty monissa itsepuolustuslajeissa: Niissä on "sille tyypillinen" lähestymistapa. Siksi karatessa on erilainen lähestymistapa kuin aikidossa. Ja tätä kautta tekniikat valikoituvat. Lajin kattavuus tarkoittaakin sitä miten hyvin se selviää kaikesta mahdollisesta vastaantulevasta. Tämä voidaan tehdä rajatulla määrällä tekniikoita. Osa voidaan "karsia". Ei siksi että ne olisivat huonoja, vaan siksi että ne vaatisivat "erilaisen suhtautumistavan".
Kun keskiaikaisessa miekkailussa on keskeistä kahden -keskenään ristiriidattoman mutta ei automaattisen - asian pitäminen samanaikaisesti, eli (1) historiallisen autenttisuuden hakeminen ja (2) tekniikoiden toimivuus, on hyvä katsoa mikä logiikka historiallisessa tikaritaistelussa on ollut.
Tikareissa perusidea syntyy miekkailustakin tuttujen 4 kohteen avaamiseen ja sulkemiseen. (Jotka voidaan selittää helpohkosti jakamalla ihminen "navasta" pystysuuntaan ja vaakausuuntaan. "Kohteet" on kuviteltavissa hyökkäyslinjoina jotka tulevat pääsääntöisesti "jostain väli -ilmansuunnasta" niin että niiden hyökkäyslinja päättyy "keskelle".
Yleensä manuaaleissa luokitellaan suojaukset sen mukaan tulevatko ne alhaalta vai ylhäältä. Vahva enemmistä tikaritekniikoista onkin loogisia kun ne nähdään reaktioina jotka riippuvat siitä mihin näistä neljästä on hyökätty. Olen luokitellut nämä suojauksen mukaan, mutta kun torjunta on käytänössä reaktio johonkin hyökkäykseen, tämä tarkoittaa käänteisesti sitä, että tämä koskee myös tapoja joilla hyökkäys määritellään.
Tästä ajattelutavasta löytyy asentojen analysoinnin kautta tukea: Kun usein veitsien ja tikarien käytössä on perustana "keskiasento", joka on eräänlainen perusta josta kaikki tehdään. Keskiaikaiset manuaalit taas näyttävät että asentojen erot ovat aika roimia. Esimerkiksi yksi perusasento on sellainen, jossa käsi lähtee hartian yläpuolelta. Toinen perusasento taas on "edellisen avoimessa linjassa", eli se on melkoisen taipuneena alaspäin. (Tästä toivottavasti valaiseva Talhofferin kuva.) Tämä viittaa siihen että veitsien kanssa ollaan keskitytty voimakkaisiin iskuihin. Toinen merkittävä asia on se, että perusasennoissa veitsi osoittaa aina vastustajaa kohti. Tämä taas korostaa sitä, että tärkein hyökkäystapa on ollut nimen omaan pisto.
Toinen merkittävä asia on "samanaikaisuus". Talhofferilla, kuten muillakin, ideana on se, että toiminta on samanaikaisesti aktio ja reaktio: Tämä on veitsen kanssa järkevää, koska se on nopeatempoista. Siksi tekniikoissa on aina suojautumisosa että hyökkäämisosa. Reagointitapoja on muutamia. Ne ovat yleensä kaksi seuraavaa.
1: Ensimmäinen tapa on se, että väistetään sitä suuntaa kohti, joka on hyökkäyksen kohteena samalla kun hyökkäys siirretään syrjään sillä kädellä joka sattuu olemaan sillä puolella. (Mikä voi tarkoittaa tikarikädellä, vapaalla kädellä. Ja laajemminkin : jopa molemmilla käsillä.) Tämä lähtökohta on erittäin arkijärjenvastainen: Luonnollisemman tuntuinen tapa "kävellä" olisi tietysti kulkea poispäin toisen tikarista, mikä tarkoittaisi "kävelemistä" juuri päinvastaiseen suuntaan. Mutta tässä tilanteessa voidaan hyökätä kätevästi hyökkääjän käteen, ruumiiseen ja jalkoihin. (Yritän selventää tätä Talhofferin kuvalla, jota editoin itse lisää: Punainen on hyökkäävä isku ja vihreä on puolustautuva askel. Vaikka tuo näytti itselle ensisilmäykseltä sillä että "lyöjä" olisi vahvoilla, koska hänellä on "keskusta suojattuna" eli toinen ei pääse "suoraan lyömään läpi". Tilanne on kuitenkin juuri päin vastoin.) Tämä logiikka toistuu tietysti kaikkiin suuntiin: Esimerkiksi jos hyökkäys on yläoikealta, liikut kohti oikeaa ja pidät oikean jalan eteenpäin. Sitten siirrät hyökkäyksen syrjään luultavasti oikealla kädelläsi. Vasemmalta tulevissa suhtaudutaan "peilikuvana". Tässä tavassa on muutamia etuja: Esimerkiksi se, että toinen on koko ajan edessäsi niin että voit hyökätä helposti. Toinen etu on se, että sinulla on hänen hyökkäävä kätensä jo kontrollissa siten että sinulla on "ennakointietua". Tämä rajoittaa toisen toimintaa. Hänen tärkein toimintansa rajoittuu siihen "vapaaseen käteen". Toki ei täysin, mutta kuitenkin. Lisäksi tämä tarjoaa mahdollisuuden sitoa koko hyökkääjän asekäsi: Väännöillä saadaan aikaan toisen tikarin putoaminen. Jos torjuva kätesi on se, jossa ei ole tikaria, voit kietoa sen toisen käden ympäri. Tämä tietysti sitoo oman "vapaan" kätesi ja toisen tikarikäden. Mutta oma tikarikätesi on vapaa.
___1.1: Kun muistetaan että tässä on sidontaa, joita voidaan jatkaa "sisälle" tai "ulos", ja päälle voidaan tehdä disarmia tai lukkoja. Näistä osa taas toimii eri tavoin riippuen siinä missä vaiheessa torjuntakontakti tulee (Tietyt horjutustekniikat ovat helpompia jos ne otetaan aikaisessa vaiheessa vastaan. Osa lukoista toimivat parhaiten myöhään.) Ja "lähempänä" voi tilanneriippuvaisuuden vuoksi olla jompi kumpi käsi tahansa, ja näitä yhdistellään edellisten kanssa ... Tämä luokittelu pitää sisällään valtaisan määrän tekniikoita. Yksi pääidea voi siksi pitää sisällään "paljon tavaraa". Ja silti joutuu tekemään töitä yksityiskohtien kanssa.
2: Toinen tapa on väistää syrjään toisen tikarin hyökkäyslinjasta ja lyödä sen jälkeen siten että kun hänen hyökkäyksensä loppuu, on omasikin maalissa. Tämä on hieman arkijärjen mukaisempi, mutta se vaatii paljon tarkempaa tilannesilmää ja ajoittamista. Hyvänä puolena tässä on se, että se on onnistuessaan hieman yllättävä. Haittana on tietenkin se, että hyökkääjän käsi ei ole kontrollissasi. Epäonnistumisen hinta on melko iso, toinen on asentojen johdosta usein vahvassa etuasemassa. (Kuvassa "Codex Wallersteinista" otettu, minun viivoilla muokkaama, esimerkki, jossa väistöaskel astuttaessa käänytään samalla itse selin. Samanaikainen väistö+isku. Jos tekniikka toimii, ei haittaa jos olet selin. Toinenhan on kuollut. Mutta jos ei...)
Mielestäni nämä ovat olennaisesti samanlaisia ideoita kuin miekassa on "normaali counterattack" ja sitten "counterattack with avoidance". Ensimmäisessä toisen hyökkäyslinjaa vastaan lyödään siten että toisen aseen kärki päätyy lähelle omaa väistiä ja sitten "oman miekan vapaa pää" lyödään läpi. Tätä voidaan tietysti auttaa erilaisilla avauksilla, mutta periaatteessa sekin on "siinä". Toinen taas on se, että samanaikaisesti väistetään ja lyödään ilman miekkakontaktia läpi toisen aukkopaikasta. Tätä kautta katsoen homma on ehkä "helpompi tajuta".
Tästä syntyy aloittelijalle helposti harha siitä että tikareihin ei olisi yhtä hioutunutta tyyliä kuin esimerkiksi hilparin (halberdin) käyttöön. Siinähän on "siisti ja ymmärrettävä metodologia" taustalla. Toinen harha mikä voi syntyä on se, että tikari olisi "helppo taisteltava". Onhan niitä vastaiskuja aseeton vs. tikarikin paljon. Tosiasiassa näin ei ole. Kaikki heijastuu itse asiassa siihen, mitä tikareilla taistelu on. Se on ensisijaisesti erittäin nopeatempoista.
Tämä vertautuu itse asiassa Wing Chun Kung Fuun. Sehän on erittäin nopea itsepuolustustapa. Syinä nopeuteen on lyhyt etäisyys. Lyhyt etäisyys estää "siistin lähestymistavan"; On reagoitava nopeasti joten mistä tahansa tilanteesta on voitava torjua juuri se tuleva. Välissä ei ole tilaa mihinkään asennon korjaamiseen. Tämä tarkoittaa sitä että tekniikoita tarvitaan enemmän. Se tarkoittaa myös sitä, että tikaritaistelussa tarvitaan enemmän, ei vähemmän, harjoittelua. Wing Chun Kung Fukin on "hirveän vaikeaa". Siksi tavallisesti ensin opetellaan pitkä miekka ja sitten vasta siirrytään lyhyempiin aseisiin.
Kuitenkin tikaritaistlussa ON logiikka. Tätä ovat rekonstruoineet useat henkilöt. Heidän työnsä ei ole ollut helppoa: Sillä siinä missä yksittäinen tekniikka on melko helppo rekonstruoida, koko "taustalogiikka" eli "tyylin dynamiikka" on vaikeampi pala.
Tämänkaltainen systeemi on kuitenkin tärkeä koska se tuo harjoiteltavuutta. On hyvä muistaa että tekniikkaryväs jonka opettelu on vaikeaa on huomattavasti vaikeampi opetella. Tämä on ymmärretty monissa itsepuolustuslajeissa: Niissä on "sille tyypillinen" lähestymistapa. Siksi karatessa on erilainen lähestymistapa kuin aikidossa. Ja tätä kautta tekniikat valikoituvat. Lajin kattavuus tarkoittaakin sitä miten hyvin se selviää kaikesta mahdollisesta vastaantulevasta. Tämä voidaan tehdä rajatulla määrällä tekniikoita. Osa voidaan "karsia". Ei siksi että ne olisivat huonoja, vaan siksi että ne vaatisivat "erilaisen suhtautumistavan".
Kun keskiaikaisessa miekkailussa on keskeistä kahden -keskenään ristiriidattoman mutta ei automaattisen - asian pitäminen samanaikaisesti, eli (1) historiallisen autenttisuuden hakeminen ja (2) tekniikoiden toimivuus, on hyvä katsoa mikä logiikka historiallisessa tikaritaistelussa on ollut.
Tikareissa perusidea syntyy miekkailustakin tuttujen 4 kohteen avaamiseen ja sulkemiseen. (Jotka voidaan selittää helpohkosti jakamalla ihminen "navasta" pystysuuntaan ja vaakausuuntaan. "Kohteet" on kuviteltavissa hyökkäyslinjoina jotka tulevat pääsääntöisesti "jostain väli -ilmansuunnasta" niin että niiden hyökkäyslinja päättyy "keskelle".
Yleensä manuaaleissa luokitellaan suojaukset sen mukaan tulevatko ne alhaalta vai ylhäältä. Vahva enemmistä tikaritekniikoista onkin loogisia kun ne nähdään reaktioina jotka riippuvat siitä mihin näistä neljästä on hyökätty. Olen luokitellut nämä suojauksen mukaan, mutta kun torjunta on käytänössä reaktio johonkin hyökkäykseen, tämä tarkoittaa käänteisesti sitä, että tämä koskee myös tapoja joilla hyökkäys määritellään.
Tästä ajattelutavasta löytyy asentojen analysoinnin kautta tukea: Kun usein veitsien ja tikarien käytössä on perustana "keskiasento", joka on eräänlainen perusta josta kaikki tehdään. Keskiaikaiset manuaalit taas näyttävät että asentojen erot ovat aika roimia. Esimerkiksi yksi perusasento on sellainen, jossa käsi lähtee hartian yläpuolelta. Toinen perusasento taas on "edellisen avoimessa linjassa", eli se on melkoisen taipuneena alaspäin. (Tästä toivottavasti valaiseva Talhofferin kuva.) Tämä viittaa siihen että veitsien kanssa ollaan keskitytty voimakkaisiin iskuihin. Toinen merkittävä asia on se, että perusasennoissa veitsi osoittaa aina vastustajaa kohti. Tämä taas korostaa sitä, että tärkein hyökkäystapa on ollut nimen omaan pisto.Toinen merkittävä asia on "samanaikaisuus". Talhofferilla, kuten muillakin, ideana on se, että toiminta on samanaikaisesti aktio ja reaktio: Tämä on veitsen kanssa järkevää, koska se on nopeatempoista. Siksi tekniikoissa on aina suojautumisosa että hyökkäämisosa. Reagointitapoja on muutamia. Ne ovat yleensä kaksi seuraavaa.
1: Ensimmäinen tapa on se, että väistetään sitä suuntaa kohti, joka on hyökkäyksen kohteena samalla kun hyökkäys siirretään syrjään sillä kädellä joka sattuu olemaan sillä puolella. (Mikä voi tarkoittaa tikarikädellä, vapaalla kädellä. Ja laajemminkin : jopa molemmilla käsillä.) Tämä lähtökohta on erittäin arkijärjenvastainen: Luonnollisemman tuntuinen tapa "kävellä" olisi tietysti kulkea poispäin toisen tikarista, mikä tarkoittaisi "kävelemistä" juuri päinvastaiseen suuntaan. Mutta tässä tilanteessa voidaan hyökätä kätevästi hyökkääjän käteen, ruumiiseen ja jalkoihin. (Yritän selventää tätä Talhofferin kuvalla, jota editoin itse lisää: Punainen on hyökkäävä isku ja vihreä on puolustautuva askel. Vaikka tuo näytti itselle ensisilmäykseltä sillä että "lyöjä" olisi vahvoilla, koska hänellä on "keskusta suojattuna" eli toinen ei pääse "suoraan lyömään läpi". Tilanne on kuitenkin juuri päin vastoin.) Tämä logiikka toistuu tietysti kaikkiin suuntiin: Esimerkiksi jos hyökkäys on yläoikealta, liikut kohti oikeaa ja pidät oikean jalan eteenpäin. Sitten siirrät hyökkäyksen syrjään luultavasti oikealla kädelläsi. Vasemmalta tulevissa suhtaudutaan "peilikuvana". Tässä tavassa on muutamia etuja: Esimerkiksi se, että toinen on koko ajan edessäsi niin että voit hyökätä helposti. Toinen etu on se, että sinulla on hänen hyökkäävä kätensä jo kontrollissa siten että sinulla on "ennakointietua". Tämä rajoittaa toisen toimintaa. Hänen tärkein toimintansa rajoittuu siihen "vapaaseen käteen". Toki ei täysin, mutta kuitenkin. Lisäksi tämä tarjoaa mahdollisuuden sitoa koko hyökkääjän asekäsi: Väännöillä saadaan aikaan toisen tikarin putoaminen. Jos torjuva kätesi on se, jossa ei ole tikaria, voit kietoa sen toisen käden ympäri. Tämä tietysti sitoo oman "vapaan" kätesi ja toisen tikarikäden. Mutta oma tikarikätesi on vapaa.___1.1: Kun muistetaan että tässä on sidontaa, joita voidaan jatkaa "sisälle" tai "ulos", ja päälle voidaan tehdä disarmia tai lukkoja. Näistä osa taas toimii eri tavoin riippuen siinä missä vaiheessa torjuntakontakti tulee (Tietyt horjutustekniikat ovat helpompia jos ne otetaan aikaisessa vaiheessa vastaan. Osa lukoista toimivat parhaiten myöhään.) Ja "lähempänä" voi tilanneriippuvaisuuden vuoksi olla jompi kumpi käsi tahansa, ja näitä yhdistellään edellisten kanssa ... Tämä luokittelu pitää sisällään valtaisan määrän tekniikoita. Yksi pääidea voi siksi pitää sisällään "paljon tavaraa". Ja silti joutuu tekemään töitä yksityiskohtien kanssa.
2: Toinen tapa on väistää syrjään toisen tikarin hyökkäyslinjasta ja lyödä sen jälkeen siten että kun hänen hyökkäyksensä loppuu, on omasikin maalissa. Tämä on hieman arkijärjen mukaisempi, mutta se vaatii paljon tarkempaa tilannesilmää ja ajoittamista. Hyvänä puolena tässä on se, että se on onnistuessaan hieman yllättävä. Haittana on tietenkin se, että hyökkääjän käsi ei ole kontrollissasi. Epäonnistumisen hinta on melko iso, toinen on asentojen johdosta usein vahvassa etuasemassa. (Kuvassa "Codex Wallersteinista" otettu, minun viivoilla muokkaama, esimerkki, jossa väistöaskel astuttaessa käänytään samalla itse selin. Samanaikainen väistö+isku. Jos tekniikka toimii, ei haittaa jos olet selin. Toinenhan on kuollut. Mutta jos ei...)Mielestäni nämä ovat olennaisesti samanlaisia ideoita kuin miekassa on "normaali counterattack" ja sitten "counterattack with avoidance". Ensimmäisessä toisen hyökkäyslinjaa vastaan lyödään siten että toisen aseen kärki päätyy lähelle omaa väistiä ja sitten "oman miekan vapaa pää" lyödään läpi. Tätä voidaan tietysti auttaa erilaisilla avauksilla, mutta periaatteessa sekin on "siinä". Toinen taas on se, että samanaikaisesti väistetään ja lyödään ilman miekkakontaktia läpi toisen aukkopaikasta. Tätä kautta katsoen homma on ehkä "helpompi tajuta".
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Aseet ja ihmiset.
Sitä sanotaan, että "aseet eivät tapa ihmisiä, vaan ihmiset tappavat ihmisiä." Tämä lausuma on hieman vajaa. Toki on aivan perusteltua esittää korrelaatiot ja sanoa että aina kun tapetaan, tappaja on ihminen, mutta tällä ei aina ole asetta. Tämän verran tuossa lausumassa on totta.Sen sijaan aseet tekevät tappamisen todella paljon helpommaksi: Otetaan esimerkki. Minulla on varustuksenani puukko. Menen sen kanssa koululuokkaan ja minulla on murhanhimoinen mieli. Montako karkuun juoksevaa ja kiljuvaa teini -ikätoveriani voisin parhaimmillani saattaa autuaammille metsästysmaille? En kovin montaa, ne pitää myös juosta kiinni. Pistoolissa taas on "kaksikymmentä bulettii", eikä perässä tarvitse juosta. Tätä kautta pistoolin teho näkyy kuolintilastoja kasvattavasti. Aseet todellakin tappavat ihmisiä. Tai oikeastaan, ihmiset tappavat aseilla ihmisiä.
Ja lisäksi pistoolissa viidentoista minuutin harjoittelu tekee paremmaksi tappajaksi kuin 10 vuoden Kung -Futreenit. Tämä ei tietenkään kuitenkaan tarkoita että seista kiinnostuneet automaattisesti tappaisivat. Tiedän että useita kiinnostaa tarkkuusammunta tai metsästys. Meillä on töissä tyttö, joka haki juuri metsästyskortin ja haulikon. En pelkää. (Kaikkea en kuitenkaan ymmärrä: Jotkut haluaisivat vapaammin saatavia aseita. He perustelevat tätä sillä että rikollisilla on joka tapauksessa aseet. Heistä ase olisi hyvä itsepuolustukseksi ja pelottaisi rikollisia käyttämästä aseita. Kuitenkin olen huomaavinani, että alamaailma käyttää aseitaan lähinnä "sisäiseen toimintaansa". Sen sijaan laillisilla aseilla tehdään tälläisiä Kauha-Jokelalaisia tekoja, eivätkä tekijätkään ole olleet aikaisemmin rikollisia, vaan vaikuttavat päin vastoin ihan normaaleilta. Etukäteen. Valtiohan ei voi rajoittaa kuin menneisyyden tekojen mukaan. Lisäksi ihmettelen, minkälaista itsepuolustusta ampuma -aseilla voidaan ylipäätään harjoittaa. Käsittääkseni jos joudut yllättäen turpasaunaan ja tempaiset vyöltä tueksesi puukon, tilanne lakkaa Suomen Lain mukaan välittömästi olemasta itsepuolustusta. ; Jos puukko on valmiiksi kädessä, tilanne on toki toinen, mutta kuka ihme kulkisi varmistamaton pistooli valmiina kädessä kadulla?)
Mutta tietenkin myös ihmiset tappavat. He saavat vaikutteita esimerkiksi televisiosta. Olen melko varma siitä, että se ei vaikuta sillä tavalla että televisiota katsovat tappaisivat enemmän. Luulen että konstit sen sijaan otetaan. Televisio tarjoaa ikään kuin lähteen kopiomurhille: Vaikka televisiossa teko on ollut näytelty, sen toiminta kopioidaan aivan kuin se olisi oikean murhaajan tekemä. (Kopiomurhaajia eli murhaajia jotka matkivat toista murhaajaa esiintyy. Väkivaltatutkijoidenkin mukaan tälläisissä tapauksissa kopiointi on odotettavaa.) Siksi kun ennen ihminen menisi ja puukottaisi, hän voi vaikkapa ammuskelua nähdessään tai tästä kuullessaan matkia tekoa. Kaikille ei välttämättä muutoin tulisi edes mieleen, että "teon voi tehdä noinkin". Katsoin kuitenkin heti kotiin tultuani digiboksiin nauhoitettua Amerikkalaista TV -viihdettä, "Criminal Mindsiä", siinä on väkivaltaa ja massamurhaajia. Moni katsoo tuota samaa sarjaa. En pelkää heitä.
Tässä viittaan siihen että sitten kun murha on tapahtunut, tästä tulee tietenkin yleisölle eräänlaista viihdettä. Uutisointi ei sellaista välttämättä ole, mutta "murhaajan ymmärtäminen", eli tämän motiivejen pengonta ja tapahtuman moralisointi täyttää kahvipöytäkeskustelut. Niissä ihmiset tulkitsevat murhaajan toimia ikään kuin tämä ei olisi patologinen ihminen, vaan normaali. He lähestyvät murhaajaa arkipsykologian keinoin, kuin tämä ajattelisi kuten ihminen joka on normaali. (Tämä taas voi toki olla perusteltuakin, mutta itse jättäisin auki myös mahdollisuuden että hänen psyykensä oli epänormaali. Syynä on se, että kun itse olin aikanani masentunut, en suinkaan ajatellut normaalisti vaan ajatukseni olivat epänormaalissa kehässä, jonka ymmärryshorisontti muiden ihmisten kanssa oli erittäin kapea. Puhuin vain näennäisesti samaa kieltä.) Syitä taas löydetään jo enemmän kyökkipsykologian keinoin. Jos et pidä Amerikkalaisista, syynä on tietenkin Amerikkalainen väkivaltaiseksi tekevä viihde. Jos et pidä ateismista, syynä on ateistinen kauhea ilmapiiri kulttuurissa. (Jokelan kohdalla ainoat tahot, joiden mielestä Auvisen teot oli rationaaliseksi ymmärrettäviä olivat fundamentalistikristityt. Heistä P-E Auvinen toimi kuten looginen evoluutikko toimisi.) Syylliseksi saadaan myös metallimusiikki. IRC -galleriassa Kauhajoen murhaaja esitti kiinnostuksen kohteekseen mm. kaljan ja aseet. Näitäkin voidaan tietenkin syyttää.
Tämä on kuitenkin jo sosiaalipornoa pahimmillaan.
Jätän "profiloinnin" profiloijille ja "psykologisoinnin" psykologeille, koska en näihin aiheisiin ole hirveästi tutustunut. Ja myönnän että tiedän vain kaksi asiaa:
1: En ymmärrä noiden tekojen taustamotiiveja. (Minun on mahdotonta ymmärtää Saaren ajattelua joka on muotoa "olen aina halunnut murhata mahdollisimman monta ihmistä." Itse ajattelen taas -raadollisen evolutionistisesti- että sukulaisvalinnan - onhan nuo uhrit minulle jotain kaukaista sukua - kautta tuossa laskee epäsuorasti omakin kelposuus.)
2: Joku jossain paraikaa selittää, miten taustamotiivit ovat jotenkin epäsuorasti minuun liitettävissä, minunkaltaisteni syytä. Onneksi sama koskee lähes kaikkia meistä.
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Ämpäripää.
-"Larppaatko sinä?"
-"'Keskiaikaista miekkailua', onko se sitä missä on niitä johtoja?"
Edellisen kaltaiset kysymykset ovat melko yleisiä, kun selviää että henkilö harjoittaa keskiaikaista miekkailua. Edellä olevat arvailut johtuvat siitä, että harrastus on melko harvinainen, kun taas larppaaminen sekä urheilumiekkailu ovat näkyvämpiä ja suositumpia. Tiedon puute johtaa siihen, että aina välistä tekee mieli vihjata siihen, että 1300 -luvulla ei ollut sähköä ja että minulla, kuten kaikki näkevät, ei ole ämpäriä päässä. Esittelen tässä hieman erilaisia miekkailuun viittaavia tai siihen usein liitettyjä asioita, ja erittelen niitä hieman. Selviää mitä puuhailuni on ja ennen kaikkea se, mitä se ei ole. Erottelu on toki hieman karkea, eikä korosta erilaisia liukuvarajaisuuksia muuta kuin maininnan verran, mutta siinä kuitenkin nousevat esiin tärkeimmät erilaiset lähestymistavat.
1: Miekkailu itsepuolustustaitona:
___1.1: Itämaiset miekkailutaidot, joita ovat muun muassa
_____1.1.1: Taijiquan(太极拳)-miekkailu, eli arkisemmin "Tai-Chi" tai "Taiji" jonka juuret ovat kiinassa. Lajissa harjoitteet tehdään pehmeästi ja hitaasti. Taito on kuitenkin tehokas ja "käytössä" laji on itse asiassa nopea. Lajia voidaan käyttää myös puhtaasti henkisenä, "meditatiivisena voimisteluna, jossa voimistelutikun korvaa miekka". Taijimiekka voi olla puinen tai metallinen. Se on melko pitkä ja suora. Sen terä on kahdelta puolelta teroitettu. Väistimet ovat melko lyhyet ja miekka on tyypillisesti vain yhden käden käyttöön tarkoitettu.
_____1.1.2: Kendo(剣道), joka on japanilaista miekkailua. Siinä korostuvat oikeat osumispaikat. Lajissa käytetään tekniikkaharjoituksissa puista miekkaa, bokkenia. Myös bambunsäleistä tehty shinai on käytössä, etenkin kun harjoitellaan varsinaista miekkailua ilman että suoritetaan juuri ennalta määrättyä tekniikkaharjoitusta. Lajissa on kontaktia, ja "pehmennetyllä välineistöllä" taataan turvallisuus.
_____1.1.3: Iaido(居合道) eli iaijutsu tai battojutsu joka on japanilainen miekkailutaito, joka keskittyy miekan vetämisen tekniikkaan. Lajissa harjoitetaan paljon myös oikeaa viiltotekniikkaa, tameshigiri -harjoitteissa kasteltuja bambumattoja viilletään palasiksi: Tämä taas on terävälläkin miekalla erittäin vaikeaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Iaidossa käytetään korkealla tasolla teräksistä katanaa, joka on pitkä japanilainen miekka, jonka terä on kaareva ja se on teroitettu vain yhdeltä reunaltaan.
_____1.1.4: Miekkailua on myös monissa muissa lajeissa. Esimerkiksi ninjutsussa(忍術) harjoitellaan erilaisia aseita, ja mukana on myös miekka. Samoin Kung Fussa(功夫) ja Aikidossa(合気道) on miekkalilutekniikoita. Miekka on siis osana todella montaa pääasiassa aseettomaan kamppailuun keskittyvää perinnettä
___1.2: Eurooppalainen miekkailu, joka on euroopassa kehittyneitä miekkailuperinteitä.
_____1.2.1: Historiallinen miekkailu, jossa harjoitetaan erilaisia historiallisia taistelutaitoja. Niiden sisältöä haetaan muun muassa vanhoista miekkailunopetuskirjoista - joita kirjoitettiin ahkerasti muun muassa gladiaattoreiden tai ritarien koulutukseen tai myöhemmin kaksintaisteluoppaiksi - sillä vaikka perinteen takana onkin ajatus siitä että Jumala suojeli oikeassa olevaa, eurooppalaiset ylhäisön miehet kunnioineen päättivät hieman avittaa Jumalaa tässä touhussa. Eurooppalaisen miekkailun vanhimmat jäänteet ovat hoplomakhia, joka oli peräti kreikkalaisten olympialaisten arvostettuna lajina. Roomassa miekkailuperinnettä harjoitettiin nimellä armatura, jossa korostettiin että rohkeus ja oikea tekniikka johtavat pitkälle. Kyseisille kamppailutaidoille ei ole katkeamatonta opettajien ketjua, eli "elävää traditiota", eli kyseessä ovat aina rekonstruktiot. Tämä ei tosin tarkoita sitä että laji eroaisi vähemmän alkuperästään kuin esimerkiksi kendo samuraiden perinteestä; Opettajathan kuitenkin pakosti hieman mukauttavat tekniikoita hieman itselleen ja ympäröivään kulttuuriin sopiviksi ja suorittavat tekniikoihin liittyvää ajatustyötä, joka toki voi johtaa systeemin hienostumiseen, mutta toisaalta tämä samalla muuttaa perinnettä. Nämä muutokset taas opetetaan useimmiten oppilaillekin.
______1.2.1.1: Keskiaikainen miekkailu taas painottuu keskiaikaisiin miekkailutekniikoihin ja rakentaa niiden varaan toimivan taisteluperinteen. Tämä voidaan jakaa melko siististi kahteen osaan : Italialaiseen ja saksalaiseen perinteeseen. Keskeisin väline on pitkä miekka, eli suora miekka, jossa terä on molemmin puolin. Aseessa on tyypilliseti pitkä väistin ja kahva on sen verran pitkä että kahden käden otteet ovat mahdollisia. Harjoittelussa voidaan käyttää sekä teräsaseita, että puumiekkoja, "wastereita".
_____1.2.2: Länsimainen urheilumiekkailu taas on sitä miekkailua, jossa on niitä johtoja ja jota näkee olympialaisissa. Välineinä ovat pistomiekat ; linjoja on kalpalle, floretille ja säilälle.
2: Miekkailu sivutuotteena: Tässä miekkailun tavoitteena on olla viihdettä tai sen kuuluu elävöittää tilannetta jotenkin.
___2.1: Historian elävöittäminen korostaa oikeaa asustusta ja ajanmukaisuutta. Toki osa historian elävöittämisestä sisältää myös tekniikkaharjoittelua, jolloin ero historialliseen miekkailuun on osin häilyvä. Ne voidaan kuitenkin erottaa sen mukaan, korostetaanko taistelulajiluonnetta vai historiallisuusluonnetta.
___2.2: Elokuvamiekkailu/näytelmämiekkailu (l'escrime artistique), jossa suoritetaan tietty, mahdollisimman näyttäävä, koreografia, joka on usein ennalta suunniteltu. Tosin tekniikat voivat olla myös ihan autenttisia kamppailulajien tekniikoita. Tämä on tosin melko harvinaista eikä välttämätöntä. Pääasiana on hyvä show, näyttävyys, joten tekniikat ovat usein toteutettu liioitellusti ja suurieleisesti, vaikka olisivatkin ihan toimivia. Kaikki harrastajat eivät harjoita tätä taitoa teatteria tai näyttelyä varten.
___2.3: Sabre à champagne taas on taito, jossa shampanjapullo avataan miekalla napauttamalla pullon kaulaa napakasti oikeaan kohtaan. Koska pulloissa on sauma kaulassa, oikeaan kohtaan suoritettuna kaula irtoaa siististi jättäen tasaisen reunan. Tämä on lähinnä miekkaan liittyvä kuriositeetti, tunnelmaa kohottava ohjelmanumero juhlissa tai vastaavaa.
3: Edellisten välimuodot:
___3.1: Bofferointi, joka on usein larppaamiseenkin liitettyä muovipehmusteisilla aseilla suoritettua kamppailua. Aseet ovat usein erilaisia, ne eivät välttämättä ole edes miekkoja. Pääasiassa on se, että vaahtomuovipäällyste maksimoi turvallisuuden, jolloin lajissa voidaan harjoittaa paljon "freeplaytä". Boffereilla suurin osa miekkojen tekniikoista ei toimi, ja se käytännössä onkin puhtasti kamppailun tunteeseen liittyvää kontaktia, kuin teknistä kisaamista. Bofferiin ei väistämättä liity larppaamista, vaikka tämäkin on yleistä. Käytännössä jos larpeissa on miekkailun tai taistelun simulointia yhtään eläytyvästi, se on juuri tätä. Kaikkia bofferoijia ei kuitenkaan kiinnosta leikkiä ritaria tai muuta roolia samalla.
___3.2: Rottinkimiekkailu, jossa henkilöt pukeutuvat raskaisiin suojuksiin, jopa haarniskoihin. Tämä mahdollistaa sen, että aseet voivat olla hieman boffereita vaarallisempia: Ne on tehty yhteen nivotuista rottingeista, eli käytännössä aseet ovat erilaisia hieman mutta ei paljon joustavia puuaseita. Laji on jo selvästi edellistä tekniikkapainotteisempaa, mutta se kuitenkin keskittyy enemmän itse "freeplayhyn". Joskus tämä liittyy myös historian elävöittämiseen. Aseet ovat kirjavia, rottinki voi edustaa sauvaa, keihästä, miekkaa ja jopa hilparin tyylisiä varsikirveitä.
___3.3: Stage combat, jossa keskitytään näyttävyyteen. Tämä on erittäin liukuva näytelmämiekkailun kanssa. Erona on tosin se, että joskus "gladiaattorit" harjoittelevat oikeita historiallisia tekniikoita - tai käyttävät pelkästään niitä. Pääasiana on kuitenkin hyvä show. Tätä on joskus vaikea erottaa historian elävöittämisestä.
___3.4: "Mensur" eli akateeminen miekkailu on ottelua joka suoritetaan rengaspanssariin, ja muihin vastaaviin suojuksiin puettuna. Kamppailut käydään terävillä säilillä. Ruumiilla iskemistä vältetään ja liikkuminen, eli kävely ja jalkatyö on kiellettyä. Tarkoituksena ei ole välttää itseen kohdistuvaa vahinkoa vaan ennemminkin kestää rökitystä.
-"'Keskiaikaista miekkailua', onko se sitä missä on niitä johtoja?"
Edellisen kaltaiset kysymykset ovat melko yleisiä, kun selviää että henkilö harjoittaa keskiaikaista miekkailua. Edellä olevat arvailut johtuvat siitä, että harrastus on melko harvinainen, kun taas larppaaminen sekä urheilumiekkailu ovat näkyvämpiä ja suositumpia. Tiedon puute johtaa siihen, että aina välistä tekee mieli vihjata siihen, että 1300 -luvulla ei ollut sähköä ja että minulla, kuten kaikki näkevät, ei ole ämpäriä päässä. Esittelen tässä hieman erilaisia miekkailuun viittaavia tai siihen usein liitettyjä asioita, ja erittelen niitä hieman. Selviää mitä puuhailuni on ja ennen kaikkea se, mitä se ei ole. Erottelu on toki hieman karkea, eikä korosta erilaisia liukuvarajaisuuksia muuta kuin maininnan verran, mutta siinä kuitenkin nousevat esiin tärkeimmät erilaiset lähestymistavat.
1: Miekkailu itsepuolustustaitona:
___1.1: Itämaiset miekkailutaidot, joita ovat muun muassa
_____1.1.1: Taijiquan(太极拳)-miekkailu, eli arkisemmin "Tai-Chi" tai "Taiji" jonka juuret ovat kiinassa. Lajissa harjoitteet tehdään pehmeästi ja hitaasti. Taito on kuitenkin tehokas ja "käytössä" laji on itse asiassa nopea. Lajia voidaan käyttää myös puhtaasti henkisenä, "meditatiivisena voimisteluna, jossa voimistelutikun korvaa miekka". Taijimiekka voi olla puinen tai metallinen. Se on melko pitkä ja suora. Sen terä on kahdelta puolelta teroitettu. Väistimet ovat melko lyhyet ja miekka on tyypillisesti vain yhden käden käyttöön tarkoitettu.
_____1.1.2: Kendo(剣道), joka on japanilaista miekkailua. Siinä korostuvat oikeat osumispaikat. Lajissa käytetään tekniikkaharjoituksissa puista miekkaa, bokkenia. Myös bambunsäleistä tehty shinai on käytössä, etenkin kun harjoitellaan varsinaista miekkailua ilman että suoritetaan juuri ennalta määrättyä tekniikkaharjoitusta. Lajissa on kontaktia, ja "pehmennetyllä välineistöllä" taataan turvallisuus.
_____1.1.3: Iaido(居合道) eli iaijutsu tai battojutsu joka on japanilainen miekkailutaito, joka keskittyy miekan vetämisen tekniikkaan. Lajissa harjoitetaan paljon myös oikeaa viiltotekniikkaa, tameshigiri -harjoitteissa kasteltuja bambumattoja viilletään palasiksi: Tämä taas on terävälläkin miekalla erittäin vaikeaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Iaidossa käytetään korkealla tasolla teräksistä katanaa, joka on pitkä japanilainen miekka, jonka terä on kaareva ja se on teroitettu vain yhdeltä reunaltaan.
_____1.1.4: Miekkailua on myös monissa muissa lajeissa. Esimerkiksi ninjutsussa(忍術) harjoitellaan erilaisia aseita, ja mukana on myös miekka. Samoin Kung Fussa(功夫) ja Aikidossa(合気道) on miekkalilutekniikoita. Miekka on siis osana todella montaa pääasiassa aseettomaan kamppailuun keskittyvää perinnettä
___1.2: Eurooppalainen miekkailu, joka on euroopassa kehittyneitä miekkailuperinteitä.
_____1.2.1: Historiallinen miekkailu, jossa harjoitetaan erilaisia historiallisia taistelutaitoja. Niiden sisältöä haetaan muun muassa vanhoista miekkailunopetuskirjoista - joita kirjoitettiin ahkerasti muun muassa gladiaattoreiden tai ritarien koulutukseen tai myöhemmin kaksintaisteluoppaiksi - sillä vaikka perinteen takana onkin ajatus siitä että Jumala suojeli oikeassa olevaa, eurooppalaiset ylhäisön miehet kunnioineen päättivät hieman avittaa Jumalaa tässä touhussa. Eurooppalaisen miekkailun vanhimmat jäänteet ovat hoplomakhia, joka oli peräti kreikkalaisten olympialaisten arvostettuna lajina. Roomassa miekkailuperinnettä harjoitettiin nimellä armatura, jossa korostettiin että rohkeus ja oikea tekniikka johtavat pitkälle. Kyseisille kamppailutaidoille ei ole katkeamatonta opettajien ketjua, eli "elävää traditiota", eli kyseessä ovat aina rekonstruktiot. Tämä ei tosin tarkoita sitä että laji eroaisi vähemmän alkuperästään kuin esimerkiksi kendo samuraiden perinteestä; Opettajathan kuitenkin pakosti hieman mukauttavat tekniikoita hieman itselleen ja ympäröivään kulttuuriin sopiviksi ja suorittavat tekniikoihin liittyvää ajatustyötä, joka toki voi johtaa systeemin hienostumiseen, mutta toisaalta tämä samalla muuttaa perinnettä. Nämä muutokset taas opetetaan useimmiten oppilaillekin.
______1.2.1.1: Keskiaikainen miekkailu taas painottuu keskiaikaisiin miekkailutekniikoihin ja rakentaa niiden varaan toimivan taisteluperinteen. Tämä voidaan jakaa melko siististi kahteen osaan : Italialaiseen ja saksalaiseen perinteeseen. Keskeisin väline on pitkä miekka, eli suora miekka, jossa terä on molemmin puolin. Aseessa on tyypilliseti pitkä väistin ja kahva on sen verran pitkä että kahden käden otteet ovat mahdollisia. Harjoittelussa voidaan käyttää sekä teräsaseita, että puumiekkoja, "wastereita".
_____1.2.2: Länsimainen urheilumiekkailu taas on sitä miekkailua, jossa on niitä johtoja ja jota näkee olympialaisissa. Välineinä ovat pistomiekat ; linjoja on kalpalle, floretille ja säilälle.
2: Miekkailu sivutuotteena: Tässä miekkailun tavoitteena on olla viihdettä tai sen kuuluu elävöittää tilannetta jotenkin.
___2.1: Historian elävöittäminen korostaa oikeaa asustusta ja ajanmukaisuutta. Toki osa historian elävöittämisestä sisältää myös tekniikkaharjoittelua, jolloin ero historialliseen miekkailuun on osin häilyvä. Ne voidaan kuitenkin erottaa sen mukaan, korostetaanko taistelulajiluonnetta vai historiallisuusluonnetta.
___2.2: Elokuvamiekkailu/näytelmämiekkailu (l'escrime artistique), jossa suoritetaan tietty, mahdollisimman näyttäävä, koreografia, joka on usein ennalta suunniteltu. Tosin tekniikat voivat olla myös ihan autenttisia kamppailulajien tekniikoita. Tämä on tosin melko harvinaista eikä välttämätöntä. Pääasiana on hyvä show, näyttävyys, joten tekniikat ovat usein toteutettu liioitellusti ja suurieleisesti, vaikka olisivatkin ihan toimivia. Kaikki harrastajat eivät harjoita tätä taitoa teatteria tai näyttelyä varten.
___2.3: Sabre à champagne taas on taito, jossa shampanjapullo avataan miekalla napauttamalla pullon kaulaa napakasti oikeaan kohtaan. Koska pulloissa on sauma kaulassa, oikeaan kohtaan suoritettuna kaula irtoaa siististi jättäen tasaisen reunan. Tämä on lähinnä miekkaan liittyvä kuriositeetti, tunnelmaa kohottava ohjelmanumero juhlissa tai vastaavaa.
3: Edellisten välimuodot:
___3.1: Bofferointi, joka on usein larppaamiseenkin liitettyä muovipehmusteisilla aseilla suoritettua kamppailua. Aseet ovat usein erilaisia, ne eivät välttämättä ole edes miekkoja. Pääasiassa on se, että vaahtomuovipäällyste maksimoi turvallisuuden, jolloin lajissa voidaan harjoittaa paljon "freeplaytä". Boffereilla suurin osa miekkojen tekniikoista ei toimi, ja se käytännössä onkin puhtasti kamppailun tunteeseen liittyvää kontaktia, kuin teknistä kisaamista. Bofferiin ei väistämättä liity larppaamista, vaikka tämäkin on yleistä. Käytännössä jos larpeissa on miekkailun tai taistelun simulointia yhtään eläytyvästi, se on juuri tätä. Kaikkia bofferoijia ei kuitenkaan kiinnosta leikkiä ritaria tai muuta roolia samalla.
___3.2: Rottinkimiekkailu, jossa henkilöt pukeutuvat raskaisiin suojuksiin, jopa haarniskoihin. Tämä mahdollistaa sen, että aseet voivat olla hieman boffereita vaarallisempia: Ne on tehty yhteen nivotuista rottingeista, eli käytännössä aseet ovat erilaisia hieman mutta ei paljon joustavia puuaseita. Laji on jo selvästi edellistä tekniikkapainotteisempaa, mutta se kuitenkin keskittyy enemmän itse "freeplayhyn". Joskus tämä liittyy myös historian elävöittämiseen. Aseet ovat kirjavia, rottinki voi edustaa sauvaa, keihästä, miekkaa ja jopa hilparin tyylisiä varsikirveitä.
___3.3: Stage combat, jossa keskitytään näyttävyyteen. Tämä on erittäin liukuva näytelmämiekkailun kanssa. Erona on tosin se, että joskus "gladiaattorit" harjoittelevat oikeita historiallisia tekniikoita - tai käyttävät pelkästään niitä. Pääasiana on kuitenkin hyvä show. Tätä on joskus vaikea erottaa historian elävöittämisestä.
___3.4: "Mensur" eli akateeminen miekkailu on ottelua joka suoritetaan rengaspanssariin, ja muihin vastaaviin suojuksiin puettuna. Kamppailut käydään terävillä säilillä. Ruumiilla iskemistä vältetään ja liikkuminen, eli kävely ja jalkatyö on kiellettyä. Tarkoituksena ei ole välttää itseen kohdistuvaa vahinkoa vaan ennemminkin kestää rökitystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)