Kalenterivalta

Ihmisen ajanlasku on siitä kiinnostava, että esimerkiksi kuukaudet ja vuodet ovat merkityksellisiä koska ne voidaan sitoa objektiivisiin asioihin, kuten planeettamme ja sen kuun asemaan aurinkoon nähden. Vuorokausi on sidottavissa maapallon pyörimiseen. Kuitenkin samanaikaisesti kalenteriin on aina liittynyt valtaa joka on myös kulttuurista.

Tästä erikoisin voidaan itse asiassa sitoa ranskan vallankumouskalenteriin. Se myi itseään nimenomaan objektiivisena. Mutta se oikeastaan konkretisoi sitä mieten kulttuurivaltaa voidaan todellakin sitoa näihin päiviin. Se alkoi syyspäiväntasauksesta ja se oli jaoteltu 12 kuukauteen. Kuukausi oli jaettu kolmeen kymmenpäiväiseen jaksoon, dekadiin. Se oli viikon korvike. Joka vuosi oli lisäksi ylimääräisiä päiviä, viisi tai kuusi päivää, jotka lisättiin vuoden loppuun ja ne oli nimetty hyveiden mukaan. Hyveet taas vaativat arvovaltaa. Ihmiset eivät pitäneet muutoksesta, osittain siksi että tässä vaihtoehtoisessa mallissa ihmisillä oli vähemmän vapaapäiviä. Selvästi kalenteri liittyy siihen miten valtio päättää työnteon rytmistä ja vapaapäivistä. Ja tällä saadaan symbolista arvoa tietyille instituutioille.

Ylläoleva on hyvä muistaa nykyaikanakin.

Meillä ei ole ranskan vallakumouskalenteria. Mutta kalenteriamme ohjaavat historialliset jäänteet. Koulujen kesälomat johtuvat maataloustaustasta josta on etäännytty. Nykyään pitkälle kesäajan vapaalle ei ole vanhaan malliin tarvetta, kesälomaa ei vietetä töissä. Mutta vapaa on pidetty ja moni pitää vapaata mukavana asiana. Sitten toisaalta kesä- ja talviaikaan siirtyminen ovat melko tuore innovaatio. Jonka takana on ollut tarpeet mallia "rikkaiston halu pelata golfia". Tämä ei ole edes rationaalinen vaan haitallinen konsepti. Se pitäisi luultavasti purkaa ja sellaisten ehdottajat laittaa mielenterveyskuntoutukseen, mielellään lukittuihin tiloihin.

Mutta kristillinen kalenteri meillä on. Emil Antonin kirjoitus "Seurakuntalaisessa" tietyllä tavalla vahvistaa tätä viestiä. Hän kirjoitti pelkästään toukokuusta. "Korkein kunnia kuuluu tietysti kolmiyhteiselle Jumalalle, ja onkin aivan huikea juttu, että sekulaari suomalainen kalenterimme pränttää punaisella kuun viimeisen päivän kohdalle sanat "Pyhän Kolminaisuuden päivä". Mietipä sitä, jälkikristillinen Suomi, mietipä sitä." Ensinnäkin maamme ei ole sekulaaria nähnytkään. Ja toisekseen jos maamme todella on jälkikristillinen niin sitten Antonin kannattaisi olla varovainen. Sillä kristinuskon edustajana hän ei taatusti halua että ihmiset niin tekisivät. Mitä esimerkiksi pitää sanoa wapusta? "Aloitetaan alusta eli vapusta, joka keskivertosuomalaiselle on lähinnä työn tai sitten ihan vaan dokauksen juhla. Alun perin kyse oli 700-luvulla eläneestä lähetystyöntekijästä ja nunnaluostarin johtajasta pyhästä Walburgista eli Valpurista, joka sittemmin suomalaisten suussa muuttui Valpuksi ja lopulta Vapuksi. Ruotsissa vappuaattoa kutsutaan Valborgsmässoaftoniksi eli Valpurin messun illaksi." Se tarkoittaa sitä, että päivää on glorifioitu ideologisesti.

Toki näistä ei pidä tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Sillä muutoin päädytään helposti siihen mitä feministit sanoivat taannoin. Sosiaalisessa mediassa levisi meemi joka korosti sitä miten vähän kunniapatsaita naisista on tehty. Aleksis Kivi saa oman patsaan mutta silloin kun naisesta tehdään patsas hän on alaston "Mantan" tyylinen ratkaisu. Suurnaisille ei ole patsaita. Tämän nähtiin kuvaavan nykyajan tasa-arvon puutetta. Itse näen että asia ei ole täysin näin. Näen että patsaissa on hirveä yliedustus 1800 -lukua ja sitä edeltäviltä ajoilta. Joten tosiasiassa patsaat kertovat noiden aikojen tasa-arvosta. Ja siitä että olemme kenties irtautuneet sankarinpalvonnasta, paitsi ehkä feministit joilla on vielä tärkeää luoda itselleen identiteettiä viittaamalla historiassa vaikuttaneisiin suurnaisiin.

Mutta relevanttia vallankäyttöäkin Antonin esiintuomassa kuitenkin on.

Kalenterimme on vapaapäiviä myöten kristillisyyden läpitunkemaa. Osa tästä on varmasti historiallista jo unohtunutta materiaalia jota ei voi kutsua painolastiksi. Kun Anton käsittelee ihmisten nimiä, kuten "Hemminkiä", hän nostaa esiin taustaa josta on etäännytty vahvasti. Esimerkiksi minullekin on kerrottu huvittuneesti että on aika kovaa että näinkin kristillisellä nimellä varustettu tyyppi vastustaa omaa kulttuuriperinnettään. On totta että "Tuomo-Tuomas" -rinnastus on varsin apostolilisin linkein sävytetty. (Joskin nimi joka sopii skeptikolle.) Ja "Mikael", tuo toinen nimeni ja synkeä salaisuus, on sitten pönäkämmin arkkienkeli-jeesustelullinen. Mutta en ole antanut nimeäni enkä edes pidä siitä. (Sen pitäminen ennallaan on tottumus-käytännöllisyys-byrokratianvihaamiskysymys.) Eikä kristillisyyttä ole välttämättä ajateltu nimeä valitessa niin paljoa. Ja jos onkin se kertoo minua edeltävän sukupolven arvoista. Eikä tämä ole velvollisuus totella ja olla samaa mieltä asioista - ei edes "vanhempien viisauden kunnioituksen" nimellä tai muutoin uudelleenmäärittelykikkailemalla. Eikä näin ole edes vanhemmistani. ; Jossain määrin voidaan jopa sanoa että minua ei kastettu kristityksi vaan minut kastettiin kristilliseen perheeseen.

Mutta tosiasiassa kalenterilla on paljon valtaa. Siihen vedoten itse asiassa melko tavallisesti luodaankin tarinaa kristillisestä Suomesta. Joka on käytännössä tapa jakaa ihmisiä Oikeisiin Suomalaisiin ja dhimmi/paaria -luokkaan. Henkenä on juuri se että kun kalenteri on kristillinen niin tämä perinteen ja taustan osoittaminen on jotenkin relevanttia oman identiteetin rakentamista. Joka tarkoittaa sitä että ideologian valtaa, etenkin rituaalivaltaa, siirretään kalenterin voimalla sukupolvelta toisille tavalla jonka kyseenalaistamisesta on tehty by definition "sivistymättömyyttä" ja "vajaata ihmisyyttä".

Tämä halveksunta näkyy siitä miten kristityt voivat selittää että ateistin pitää muuttaa Pohjois-Koreaan ; Siinä on taustalla sama Kristillinen Suomi -teoria jota kalenteri tukee. Ja kalenteriasiaan suoraan osuen kyse on siitä miten selitetään että jos on ateisti niin sitten ei pitäisi viettää joulua ja pitää joulua vapaana. Joulu siis nähdään jonain joka kuuluu kristityille ja sen pitäminen vapaana ei kuulu ateisteille ollenkaan, muuta kuin jonain säälin osoituksena. Muutenkin korostetaan vapaan ja levon merkitystä jonain jonka ateisti kiistäisi.

Erikoiseksi tämä asia menee siitä että jos ajat tosissasi joulun perumista eli sitä että saat tehdä jouluisin töitä, on reaktio sama - ellei pahempi - kuin ajatus kauppojen ja muiden liikkeiden sunnuntaiaukioloista on herättänyt. Ateistikaan ei saisi tehdä töitä. Ja kristitty pahastuu jos asiaa muutetaan. Tällöin voidaan olla valmiita jopa tunnustamaan se, että kalenterissa on ideologista valtaa. Henki on tällöin suunnilleen sama kuin Erkki Hännisellä joka esitti Antonin blogauksen kommenteissa että "Parempi että Jeesus määrää elämisemme tahdin kuin vaikkapa joku Rakastettu Johtaja, Loistava Toveri.." Joka osuu melko tarkkaan klassiseen "muuta Neuvostoliittoon" (sittemmin "Pohjois-Koreaan") -perinteeseen. Ajatus on siitä omituinen että periaatteessa ei tarvittaisi mitään vapaapäiviä kaikille pakottavaa tahoa. Jos meillä kaikilla olisi tietty määrä vapaita jotka saisimme jakaa sitten haluamallamme tavalla, ei tarvittaisi "hyvää kristittyä" eikä "Loistavaa Toveria" tekemään sitä ironisuutta mitä molemmissa konsepteissa tuntuu olevan läpitungettuna ihan nimeen asti. 

Toisaalta vapaata perustellaankin sitten objektiivisena. Jonain joka itse asiassa suojelisi ateistia ja jonka ateisti voisikin löytää vaikka ei uskoisikaan Jumalaan. Silloin voidaan esittää kuten Antonin blogauksen kommenttien puolella sanotaan Annikki Salo selittää "Turha on ihmisten taistella Jumalan luomistyötä vastaan, sillä Hän Itse kutsui valkeuden ja näki, että valkeus on hyvä ja Hän erotti valkeuden pimeydestä (1Ms.1:3,4). Hän asetti päivän ja yön, ajat ja aikakaudet meille ihmisille elämän suojaksi; on työn ja on myös levon aika. Mutta tärkein aika on meille armon aika, että etsisimme Jumalaa elämämme ja iankaikkisuusosamme parhaaksi." ... "Synti ja kapina Jumalaa vastaan vahingoittaa mielemme ja ruumiimme tasapainoa. Sillä Jumalan armossa ja totuudessa on meillä lepo ja rauha." Tässä ilmapiirissä on hauskaa elää. Jos haluatkin tehdä jouluna työtä niin törmäät siihen että olet suoraan väärässä.

Asiaa mutkistaakin oikeastaan juuri se, että ihmisen sisäinen kello noudattaa rytmiä. Mutta se ei ole kaikilla identtinen. Se mitä keskitetty kalenteri - olipa se sitten kristillinen kalenteri tai ranskan vallakumouskalenteri - tekee on se, että se pakottaa ihmiset keskiarvoon. Ja tämä keskiarvo sopii monille melkoisen huonosti. Biologisen rytmin poikkeaminen on esimerkiksi yksi mielialahäiriöiden takana oleva vaikutin. (Jos sisäinen kellosi on 25 -tuntinen, kuten joillakuilla on, on joka ikinen päivä kuin talviaikaan siirtyminen normaalille ihmiselle.) Lisäksi voidaan huomata että tosiasiassa ihmisillä on sisäisen kellon vuorokauden pituuden lisäksi valveprofiili. Osa on yökukkujia ja osa aamuvirkkuja. Ja tässä mukana on "biologinen komponentti". Yhteiskunta on selvästi viritetty aamuvirkkujen tahtiin.

Itse olen joutunut elämään tämän kanssa. Teini-iässä minulla alkoivat nukkumisongelmat - jotka tosin saattavat liittyä sivutuotteena muihin mielenterveydellisiin ongelmiin jotka olivat minulla tuolloin "haasteena". Ne ovat jatkuneet nykypäivään asti. Kysymys ei ole vain siitä että "viihdyn koneella yömyöhällä" koska kun ongelmat alkoivat minulla ei ollut mitään "yöviihdettä". Sittemmin olen täyttänyt "aiemmin tyhjät yön tunnit" jollain. Joka taas on hyväksi siinä mielessä että on asioita joita en kestä. Ja yksi niistä on tylsyys. Jota teini-iän yön pimeät tunnit taas tarjosivat "aivan riittävästi". Onkin kiinnostavaa että tämä alkoi kun olin kristitty. Ja tätä ei pidetty hengellisenä ongelmana ja kehotettu vaihtamaan ideologiaa. Nyt saan kuitenkin melko usein kuulla vihjauksia siihen suuntaan että jos rukoilee ja ottaa Jumalaan yhteyttä niin tämänlaiset ongelmat korjautuvat. ; Pitkät yhtäjaksoiset lomat tuottavat minulle oikeita palautumisongelmia ja haluaisinkin pätkiä vapaani aivan toisin kuin kulttuuri pakottaa. Hyötyisin tasaisemmasta vapaiden pätkimisestä. (Toki tässä on omaa osuutta siinä määrin että voisin kuluttaa lomat siihen että nousisin työskentelemään täsmälleen kuten silloin kuin olisin töissä. Mutta se sotkisi koko lomien idean. Joka on se, että välissä olevina taktisina vapaapäivinä nukutaan muutoin kertyvät tunti-univelat pois.) Tällä hetkellä tämä ei tietenkään ole kovin suuri ongelma koska en juurikaan nuku. Selviän muutamalla tunnilla yössä. Mutta menneisyys opettaa että tämä voi olla väliaikaista. 20 -vuotiaana tarvitsin jopa 10 tuntia unta päivässä. (Joskin kykenin valvomaan 75 tunnin valvontamaratoneja joka nykyään ei luosta.)

Puolustuspuheet eivät vakuuta.

Kristityt ovat usein puolustaneet asioita. Joulukysymys on siitä kiinnostava että vaikka kuukausi voidaan sitoa kuun liikkeisiin, ei joulu ole mikään taivaankappaleiden asento. Saati että sitä olisi sidottu ihmisen biologiseen kelloon. Joulu on kulttuurinen konsepti joka pitää pitää erossa vuodenajoista ja vuorokaudenajoista ja biologisesta kellosta. Voi olla että päivärytmi on biologinen ja että ihminen tarvitsee lepoa jaksaakseen. Mutta joulu on tietty partikulaari päivä. Ja kuuluu aivan toiseen määrittelyluokkaan.

Tehokkain vasta-argumentisto näyttää pitävän sisällään ns. kaiken kattavan vapaa markkinatalousidean. Joka tarkoittaa sitä että jos kristityt eivät pidä kiinni vapaapäivistä, niin sitten ihmisiltä leikataan kaikki vapaa pois. Mutta pelkona tuntuu olevan se, että markkinatalous nyhtäisi köyhien selkänahasta vapaat pois. Ja jos vapaapäivä ei olisi intressein tuettu ideologinen päivä niin sitten se ei olisi enää vapaapäivä kauaa.

Tämä on toki hupaisa ajatus sillä se voidaan sitoa tämän hetken valtionkirkon toimintaan. Kirkkomme harrastaa rituaalivaltaa olemalla läsnä eduskunnan toimissa, koska "siitä on luontevaa olla paikalla", toisin kuin wiccojen menot jotka eivät jostain syystä ole "luontevaa läsnäoloa". Kirkko toki esiintyy köyhien ja heikkojen auttajana. Mutta se enemmänkin elää siitä että systeemi on huono kuin siitä että systeemi on hyvä. Se ei korjaa köyhien ongelmia vaan tarjoaa laastaria. Ja mitä huonompi systeemi on, sitä enemmän tämä laastari näyttää siltä että tässä tehdään hyvää kylmässä markkinatalouden mylläämässä maailmassa. Ja näin markkinatalouden ongelmille ei tehdä mitään.

Kirkko rapsuttelee vallanpitäjiä ja paikkaa pahimpia vuotoja. Ja näin ollen ei yllätä että tällä hetkellä on keskusteltu vapaapäiväkysymykestä. Arkipyhien rooli on ollut keskustelunalaista toimintaa. Ja tähän liittyen Arkipyhiä koskien on tuoreesti otettu kantaa. Se painottaa päivien historiallisuutta mutta tunnustaa että näyttö vapaiden hyödyistä on heikko. Toisaalta se pitää päiviä arvokkaina.

Tässä yhteydessä on tunnustettu että ideologiavaltaa on läsnä. "Seurakuntalainen" näkee takana arvomaailmaa koskevan maailmankuvakysymyksen. "Arkipyhien siirrolla osoitetaan, määrääkö reaalitalous vai syvälliset arvot". Sanavalinta ei toki ole neutraali (minulta tai seurakuntalaiselta) mutta selvästi kalenteri ja ideologinen valta nivotaan yhteen ja tunnustetaan että kalenteri on vallankäyttökysymys ja jotain muutakin kuin pelkkä objektiivisen-ilmiselvän-neutraali "ihmisen luonnollinen rytmi". (Tässä kiinnostavaa onkin että jos reaalitalous ajaa hyödyn maksimoimista niin silloin tunnustetaan että vastakkain on hyöty ja uskonnon arvot. Joka lähtökohtaisesti kyseenalaistaa sitä että Jumalan sanan määrittämää rytmiä vastaan sotiminen todella haittaisi ihmistä ja yhteiskuntaa.)

Maltillista linjaa edustaa Heikki Leppä joka on korostanut että "En toivo kummankaan päivän siirtämistä lauantaille teologisista syistä. Jos suomalainen yhteiskunta päättää, että nämä päivät ovat työpäiviä, niin se päättää. Ja silloin kirkko järjestää omat juhlansa sen reunaehdon puitteissa." Asiaan on liittynyt esimeriksi ortodoksisen puolen jyrähdys ; Juha Molarin lausunto "Kirkko ei tarvitse loppiaisen ja helatorstain vapaapäiviä." Yleinen kanta näyttääkin olevan se, että kirkko ei puolusta vapaapäivien lukumäärää vaan se taistelee pelkästään vapaasta johon liittyy rituaalivaltaa. Toisaalta esityksissä toistuvana teemana näyttää olevan se, että jos päivät eivät enää ole viikon keskelle osuvia vapaapäiviä niin sitten asiat hoidetaan iltajumalanpalveluksina. Toisin sanoen kirkko ei puoluta näitä vapaita kynsin hampain. Joka on toisaalta positiivinen asia. Kirkko ei instituutiona selvästi käytä kontrollivaltaa kovin ahkerasti, se lähinnä ajaa symbolisia rituaalisia oikeuksia jotka ovat yhteiskunnan "kallista koristelua" eikä "syvärakenteissa olevaa vallankäyttöä".

En voi sanoa tähän muuta kuin sitä, että minä haluaisin että yhteiskuntamme muuttuisi 24/7 yhteiskunnaksi. Joka ei tarkoita että ihmiset eivät nukkuisi eivätkä olisi vapaalla. ~ Sen sijaan tavoittelen sitä että vaikkapa juutalaisen ei olisi pakko pitää jouluna vapaata ja pelata omien juutalaisten pyhäpäiviensä työnteon kanssa ; kun elämme monikulttuurisessa maailmassa olisi omituista antaa kaikille kaikkien uskontojen päivät vapaaksi. Silloin ei olisi montaa päivää töitä. Tämä viehättävä ajatus johtaa kuitenkin siihen että kaikilla yksittäisillä kulttuureilla vapaita on itse asiassa maltillinen määrä. Joten voitaisiin tehdä niin että laki säätäisi vapaapäiväkiintiön josta sitten saisi itse varata itselleen sopivat vapaat.

Ajassa harmittaakin kaikki.

Omalta kannaltani tilanne on siitä kenkku että näyttää siltä että "kaikki argumentit eivät näy aina". Kokonaisuus näyttää siltä että ensin joku selittää että maamme on kristillinen koska kalenteri. Sitten kun "huono kansalaisuus" -kulma tunnustetaan asiattomaksi ja uskonnonvapausajattelun ja demokraattisen yhteiskunnan perusasenteiden vastaiseksi korostuukin se että ei pitäisi pitää ollenkaan lomaa. Ja sitten kun haluaa pitää pyhäpäiviä töissä niin sitten kaiken takana onkin objektiivinen biorytmi eikä mikään kulttuuri ja mielipideasia joka olisi ideologista tai kristillistä vaan joka on tältä osin neutraalia ja koskettaa siski uskonnotontakin. Kukaan kristitty ei ole koskaan kiva näissä asioissa.

Strategiat ovat luonnollisesti keskenään ristiriidassa. Mutta ne ovatkin aina ristiriidassa siten että sitä on "hakattavana" ja "haastettuna". Ihan kuin tavoitteena olisi bashata uskonnottomia keinolla millä hyvänsä välittämättä siitä onko tästä uskonnottomien vastustamisesta syntynyt kokonaisuus mitenkään koherentti tai rationaalinen.

Mitä teologia aina ja väistämättä ilman ainuttakaan poikkeustapausta sanoo ateistejen moraalista?

"Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. "Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on." Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita."
(Emil Anton, "Rautio-raukka - vastine päivän HS -kolumniin")

Alkuun laittamani Antonin lausunto kuvaa hyvin yleistä kristittyjen kantaa. Siinä otetaan kantaa ateistejen moraaliin. Ja tämä näkemys on nähdäkseni melkoisen yleinen. Sen ydin löytyy vaikkapa Heinimäen "kafekismuksesta" jossa hän esittää luterilaisuuden perusperiaatteen olevan se, että ihmisille on annettu omatunto. Jolloin valtaa ei ole kirkkoinstituutilla vaan ihmisillä. Ja näin ateistillakin on omatunto ja pääsy eettisyyteen - vaikka ilman Jumalaa. ; Tällöin korostuu se, että eettinen käytös irrotetaan eettisestä koodistosta ja siitä onko etiikalla argumentoitua perustaa. Ja vihjataan että ateisteilla on eettinen käytös ja kenties normitkin, mutta että heillä ei ole rationaalista perustaa moraalilleen. Eli on eri asia sanoa että ateisteilla ei ole perustaa (foundationless moral) moraalille kuin että heillä ei ole moraalia tai he eivät olisi moraalisia (immoral).

Tämä kuvastaa toki monien kristittyjen hyvää henkeä. ; Ateistien syyttäminen automaattisesti pahoiksi koetaan syrjivänä ja se sotii monien hyvien kristittyjen oikeustajua vastaan. Mutta sitten toisaalta ei voi olla huomaamatta että hyvin moni kristitty silti syyttää ateisteja moraalittomasta käytöksestä, moraalintuhosta ja siitä että ateistit ovat hyviä vain ehdoin. Että ateisti joka ei ole moraaliton on moraalinen vain siksi että hänellä on kristillinen kotikasvatus ja koska hän on kasvanut kristillisten arvojen täyttämässä yhteiskunnassa. Itse asiassa jopa psykologisissa tutkimuksissa on havaittu että Amerikkalaiset Kristityt ajattelevat intuitiivisesti että ateistit ovat moraalittomia. Eli teologiasta huolimatta ihmisten asenteet ainakin olisivat tämän suuntaisia. Ateistit koetaan moraalittomuutena.

"Huonoa teologiaa" -kulma

"Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta."
(Job 15:35)

Intuitio on tärkeä. Sillä näyttää että ateitejen moraalisuus hyväksytään melko domeenispesifisti. Tämä saattaisi selittää osaltaan sitä miten monet kristityt eivät ole pitäneet Heinimäen omantuntokysymyksestä silloin kun olen ottanut sen esiin monenlaiset "Raamatun dogma vs. omatunto" -kiistoissa. Itse asiassa "Raamatun" paikat jotka hyväksytään kun aiheena on se miten kristityt eivät pidä ateisteja moraalittomina unohdetaan heti jos kontekstia pikkuisenkin naamioi. Vastaus on siis kenties asenteiltaan kaunis, mutta niissä on. Tämä vihjaa että argumentit eivät ole joko kovin hyviä edes tässä yhteydessä. Tai sitten ihmiset eivät seuraa ja tottele hyvää teologiaa vaan tekevät huonoa teologiaa.

Diplomaattinen tyyppi saattaisi sanoa että heidän teologiansa ei kenties ole syvällistä, mutta he ovat silti oikeita kristittyjä. He voivat napata mielipiteitä vaikka miltei maltillisilta pastoreilta. Esimerkiksi jos otetaan Rich Hendersonin teksti joka on otsikoitu "Why there is no such thing as a good atheist" on itse teksti toki moraaliperustan puutetta, mutta kuitenkin otsikko johtaa varsin helposti vääriin johtopäätöksiin. Itse teksti ei toki suoraan sano että ateistit eivät voi olla moraalisia tai hyviä. Mutta otsikko on vähintään vihjaileva ellei peräti lukijan tekstistä päähän saamansa johtopäätös. Sillä tosielämässä kristityt eivät välttämättä ole kummoisiakaan filosofeja tai teologeja. Esimerkiksi itse olen Suomessa kuullut kristityistä joiden taivas vaikuttaa olevan jonkinlainen BB -talon korvike jossa on luvassa juhlimista ja nautintoja jotka muistuttavat ikuisia bileitä.

Tämä muistutus on tarpeen siltä varalta, että jos joku kristitty joskus vetää minua turpaan tai pahempaa sen takia että hän kuuluu niihin kristittyihin jotka ovat sellaisia, niin haluaisin kuulla muutakin lohdun sanaa kuin sen, että tekoa ei voinut tapahtua koska ei kukaan usko että ateisti ei voisi olla hyvä ihminen. Että tapahtumaa ei ole koska se olisi huonoa teologiaa jonkun internetviisaan mielessä. Olen ollut huomaavinani että ongelman vähättely, "Ei Yksikään Todellinen Kristitty" -kortin heiluttelu ja uhrin syyllistäminen ja haukkuminen ovat niitä vakiotapoja ratkaista tämä dilemma. Että on hölmö kun ei ole kiitollinen kun täällä ei ISIS -malliin leikata päätä. Josta minun jatkokysymys on kyllä, että tuntuuko se todella paljolta. Että kuinka usein sitä tekee mieli lähteä päänleikkuupuuhiin kun se on niin valtava edunanto teidän puolelta kerran?

Tässä kohden kysymys voi siis olla ihan oikeasti myös viestinnän vastuusta. Minä kysyn että kenen on vastuu siitä että näitä vääriä "emme ole sanoneet vink vink" -selityksiä vaativia tulkintoja tehdään? Jos asiat ovat helposti harhaanjohtavia, niin onko kenties Hendersonilla jokin vastuu? Seurausetiikan mukaan luultavasti onkin. Koska mielestäni ihminen joka kirjoittaa tuollaisen otsikon tietää tai hänen tulisi tietää että se todennäköisesti tullaan tulkitsemaan tietyllä tavalla. (Toki toisenlaisella otsikolla sama teksti voisi olla vähemmän vihjaileva ja vastuu olisi ainakin huomattavasti vähempiarvoinen.)

"Hyvä teologia, joka kompuroi" -kulma.

"Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi."
(Ps. 92:7)

Näissä lausunnoissa on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen perussävy. Niissä tehdään hyvin kaikenkattava teologinen lausunto. Mikään kristitty suuntaus ei siis voi esittää sellaista kantaa että ateisteilla ei voi olla moraalia. Että tämä on niitä mahdottomuuksia. Tämänlaatuinen herättää ihmetystä. Sillä ateistien hyvyys ei kuulu uskontunnustuksen ydindokmeihin. (Ja jopa niistä on kiistelty ja niistä on tulkintaeroja!) Että miten tämä yksi asia on ikään kuin kaiken tulkinnan ulkopuolella.

Näkemyksen ehdottomuutta ei vahvista se, että Hendersonkin varsin tendenssinomaisessa esityksessä on vedetty filosofisesti kyseenalainen piilopremissi. "A good atheist -- that is, a consistent atheist -- recognizes this dilemma. His only reasonable conclusion is to reject objective meaning and morality. Thus, calling him "good" in the moral sense is nonsensical. There is no morally good atheist, because there really is no objective morality." Moraalifilosofiasa, noin karkeasti ottaen, voidaan sanoa että ylipäätään tarve sanoa että on "objektiivista moraalia" eikä pelkästään "moraalia" on se, että on muitakin tapoja määrittää moraali kuin teistien määrittelemä "objektiivinen moraali". Itse asiassa jopa objektiivisuus voidaan helposti määrittää tavalla joka ohittaa Hendersonin argumentit. Näissähän on usein kysymys "ikuisuudesta". Ihminen elää rajallisen ajan, ei puhuta edes sadoista vuosista. Silti ihmiset ovat objektiivisia kohteita. Ja lajinmukainen käytös ainoastaan muuttaa moraalin lähteen ihmiseksi. Ja is-ought -ongelma ja jossain määrin myös moraalifilosofian klassikko, avoimen kysymyksen argumentti, yltävät myös Jumalan olemassaolokysymykseen. On väärä dikotomia väittää että teistinen ikuinen moraali olisi sama kuin ei moraalia ollenkaan.

Loogista tai konseptuaalista kompurointia tuntuu olevan varsin usein kun teisti vastustaa ateistien etiikan pohjaa. Kreeft, joka väittää että jos on hyvää ja pahaa niin on oltava myös Jumala on esimerkiksi sortunut tähän kuoppaan - ja syvästi. Nämä puutteet, etenkin kun ne tuntuvat olevan usein ellei peräti aina läsnä, johtavat usein tilanteeseen että jos teismin ehtoja kohdellaan samalla premissienvetosyvyydellä niin teisminkin objektiiviselta moraalilta putoaa pohja. (Ei voi vain väittää että se että on vain ainetta johtaa moraalittomuuteen. Kun tätä perustelee jollain, tulee viitanneeksi erilaisiin asiaintiloihin. Jos intention olemassaolo on ongelma, niin ihmisillä on sellainen. Jos is-ought estää tosiasioista moraalin vetämisen sama koskee Jumalan olemassaoloa jne.) Nämä puutteet vihjaavat siihen suuntaan että kenties tulkinta ateistien hyvyydestä onkin yliampuva. Kenties netin vihaisen uskovan takana saattaakin olla hyviä ja teologisesti vahvoja perusteita.

"Hyvä teologia joka sanookin muuta" -kulma

"Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät."
(Dan 12:10)

Jos otetaan reformoitu epistemologia, voidaan huomata että siellä moraali on yhteydessä sensus divinitatikseen. Siellä luotetaan että järki, aistit ja myös kyky aistia Jumalaa ja etiikkaa ovat ihmisissä sisäsyntyisiä. Tämä johtaa siihen huomioon joka tässä asiassa usein toistuu. Että kenties ateisteilla on todellakin moraalinen käytös mutta ei rationaalista pohjaa tälle. Ihmiset käyttävät Jumalan antamia silmiä. Ja sama koskee tietysti myös ateistejen etiikan havaitsemista. Ja tämä johtaa siihen miksi niin moni teisti näkee ateismin angsteismina. Että ihminen todellakin tietää että Jumala on. Tätä linjaa edustaa vahvasti esimerkiksi Tapio Puolimatka joka uusimmassa kirjassaan "Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa" kertoo että ateistit elävät itsepetoksessa. Eli jokainen tietää että Jumala on olemassa. Tämä on vahvennus hänen ajatuksestaan jossa diskursiivisessa pluralismissa keskustellen jokaine päätyy siihen tulokseen joka on totta. Onhan Puolimatkan maailmassa Jumalan antama warrant taannut meille järjen ja älyn. (Onnea vaan matkaan tässä, hän tietää toisten ajatukset syvemmin kuin nämä itse. Unohtakaa ajatuksenlukijat, Puolimatka tekee saman koko ihmiskunnalle, ilman ainuttakaan poikkeusta!)

Mutta tätä ajatusta joutuu ajattelemaan väkisin aika lyhyelle. Sillä jos miettii vaikka silmiä, niin monet meistä ovat sokeita. Plantingan teologiasta saa vedettyä tämänsuuntaisia päätelmiä aika helpostikin. Plantingahan on kirjoittanut teologiassaan ns. connoisseureista joilla on erityisen hyvät aistit. Ja hän on esittänyt että aivojen kogniiiviset puutteet johtuvat syntiinlankeemuksen jälkeisestä rappeutumisesta. Tämä tie avaa varsin helposti tien siihen että tosiasiassa aivan kuten voi olla sokeita voi olla myös jumalasokeita ja etiikkasokeita ihmisiä. Itse asiassa klassisessa kristillisessä teologiassa tunnetaan juuri tämänlaatuinen ilmiö. Heillä on käsite "total depravity". Se korostaa perisynnin voimaa. Siinä missä luterilaiset ja reformoidut teologit ottavat lempeän linjan ja korostavat että tämä ei tarkoita sitä että ihmiset eivät kykenisi hyvään ilman Jumalaa.

 Ja tässä edes kalvinismi ei selviä täysin puhtain paperein ; Joukossa on mukana myös niitä jotka korostavat predestinaation syvyyttä. Ja näissä koulukunnissa ihminen on luonnontilassa kuin eläin. Ja predestinoidut vapautuvat tästä kun taas muut ovat tuomittuja rypemään synnissä. Jos voimme olla sokeita, ja sensus divinitatis on muutoinkin aistianalogian varaan rakennettu-  itse asiassa enemmän ; se väittää olevansa aisti - niin kyllä tästä pitäisi voida päätellä että kenties syntiinlankeemus ja YEC -kreationistinen rappeutumislajiutuminen voisivat joissain teologioissa sallia sellaisen mahdollisuuden että ateistit eivät voisi olla hyviä.

Jos ihmiskunnalla onkin warrant, niin kenties osa on connoisseureja ja osa on sokeita. Kuten muidenkin aistien kanssa. Aika moni kalvinisti on predestinaatio-opissa ajanut sellaista linjamaa jossa predestinoidut näkevät totuuden myös etiikassa. Mutta että tämä tie on poikki niille jotka on predestinoitu Helvettiin. Ja näin osa olisi todellakin kirjaimellisesti sokea etiikalle ja Jumalan olemassaololle ja muille kysymyksille. Tämä antaisi oikeutusta vaikkapa sille James Spiegelin "The Making of an Atheist: How Immorality Leads to Unbelief" -kirjassa nojaamalle näkökulmalle jossa ateismin pääsyy on moraalittomuus. Eli kun ihminen on ensin moraaliton, niin hän sen jälkeen ajautuu ateismiin. Näin ateismi todella viittaisi vahvasti etiikkasokeuteen. Eli hän todellakin olisi vaikka moraalista ydintä.

Sama potentiaali löytyy toki kreationistien rappeutumisajatuksesta. Ja ihmettelen miten vähän Puolimatka on panostanut tämän vaihtoehdon olemassaoloon. Samoin ihmettelen miten Anton kiistää tämänlaisen tulkintapotentiaalin olemassaolonkin. Itse näen että on monia tapoja iskeä tulkinnalliset hampaansa vaikka "Heprealaiskirje 11:6":aan joka sanoo "Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä." Jos asian tulkitsee armon kautta, henki saattaa olla toinen kuin jos asian tulkitsee tekojen ja asenteiden kautta. ; Ja tässä on sitten paljon Raamatunkohtia, jotka sitten voivat paljastaa että miksi ateistit tuhoutuvat. "Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta." (Jaak. 2:24) ja "He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen." (Joh. 5:29) voivat vinkata siihen suuntaan että hyvien tekojen tekeminen, eli moraalisuus ja kyky moraaliin puuttuu. Ja toisaalta kyse voi olla todella siitä Antoninkin linjasta jossa armon vastaanottamattomuus on se kaiken ydin "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta ... ette tekojen kautta." (Efes. 2:8-9). "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja." (Room 3.28).

Itse sanoisinkin että Anton ja muut kristityt taitavat sekoittaa oman näkemyksensä ja sen että heidän näkemyksensä on koherentti ja perusteltu siihen että tämä tulkinta voisi olla ainut minkä kristitty voisi tehdä. Oman uskon ja oman uskonsuunnan oppitulkintaan syventyminen voi todellakin pahentaa tämänlaista yksisilmäisyyttä. Mutta se vihjaa että ainakin osa teologiasta on kulutettu hukkaan. Kokonaisnäkemys uupuu, kun nähdään vain se oma tulkinta ja muut nähdään kerettiläisinä, kieroutuneina - tai mikä mielenkiintoisinta, täysin olemattomina - kristittyinä.

No, kenties tämän yksisilmäisyyden syynä on tyhmyyden ja dogmaattisuuden sijasta PR -syyt. Kuten se, että jos lehdessä sanoo että ei haluaisi aina joutua kuuntelemaan uskovaisten julistusta väkisin, on vastauksena se että tuollaista lausuntoa ei voi sanoa laajalevikkisessä lehdessä jonka lukemisen voi lopettaa kesken. Kenties Antonkin tietää että tulkintaa voi tehdä ja moni tekeekin. Mutta sen tunnustaminen johtaisi PR -katastrofiin jota kristilliset suuntaukset eivät nykyaikana oikein kaipaa. Ja lisäksi tämän asian tunnustaminen voisi vaatia vaikka sen, että ateistejen haukkumisen sijasta pitäisi puuttua vaikka kristityiksi vahvasti identifioituviin tappouhkailijoihin. Ja sehän ei olisi miellyttävää!

Pedofiilipapit ja tilastot

Emil Anton käsitteli "Ja kirkko vaikeni" -dokumenttia. Hän huomautti, että "Dokumentti päättyi ilmoitukseen Benedictus XVI:n erosta, ja se vahvisti sitä jo eron aikaan mediassa pyöriteltyä spekulaatiota, että paavi olisi eronnut tämän skandaalin takia." Anton kritisoi varsin ansiokkaasti monia katoliseen kirkkoon liittyviä myyttejä. Paavin ei kannata erota pedofiliaskandaalin vuoksi, koska paavilla, toisin kuin yksityishenkilöllä, on syytesuoja.

Tärkein huomio on se, että moni ajattelee että katoliset papit olisivat jotenkin erityisen kovia pedofiileja. Ja että tässä isona syynä on selibaattilupaus - osittain siksi että selibaatissa elävä torjuu seksuaalisuutensa ideana, mutta ajautuu koviin ja pakottaviin haluihin ja osittain siksi että selibaatti linkitetään homoseksuaalisuuteen. "Selibaatti sinänsä ei tuota minkäänlaista halua käyttää lapsia seksuaalisesti hyväksi, siitä ei ole mitään näyttöä. Itse asiassa todistusaineisto osoittaa päinvastaiseen suuntaan. Jos selibaatti aiheuttaisi pedofiliaa, katolisten pappien keskuudessa pitäisi esiintyä paljon enemmän pedofiliaa kuin muussa miesväestössä. Tilastot ovat kuitenkin seuraavat: vuosien 1950-2002 välillä 4% USA:n katolisista papeista ylipäänsä syytettiin alaikäisten hyväksikäytöstä, ja varmennettujen tapausten osuus on 0.23%. Asiantuntijat ovat eri mieltä muun miesväestön prosenttiluvusta, Newsweekin artikkelin mukaan konservatiivinen arvio olisi 10%." Eli katolisten pappien parissa pedofiliaa harrastetaan vähemmän kuin muualla.

Samansuuntaista huomiota voidaan hakea myös "The Curvature" -blogista. jossa ei ainakaan jaeta Antonin katolista uskoa. Sieltäkin löytyy linkityksiä siihen, että selibaatti ei aiheuta raiskauksia, koska raiskaus on jotain jota tehdään vallankäytöllisenä aktiona, eli juuri muuna kuin seksuaalisena aktiona. Erikoista on myös se mitä tilastot sanovat homoseksuaaleista - aihe jota Emil Anton ei nostanut esille, koska hän ei katolisena tietysti mielellään puhu homoista positiivisessa valossa tai halua liittää homopappeja katolisuuteen liittyväksi ideaksi. Curvature ei ole yhtä suojeleva ; "It’s also purposely obscuring the issue to suggest that “the vast majority of U.S. abuse cases were of a homosexual nature.” No. The vast majority of known U.S. abuse cases within the Catholic Church were committed against boys by men. That is a hugely different matter. And, in fact, a vast majority of rapists who favor male children as victims identify as straight (pdf). This is no different among priests." Eli toisin sanoen pedofiilit ovat yleensä heteroseksuaaleja. Myös ne jotka ovat miehiä jotka raiskaavat poikia ovat yleensä ottaen muutoin heteroseksuaaleja ; Lapsen ja aikuisen välillä on eroja, jotka johtava tälläisiin tilastoerikoisuuksiin jotka voivat haitata arkijärkeä. Arkijärki vain harvoin välittää todellisuudesta. Yhteenveto on mielenkiintoista mietittävää : "The argument that priest sexual abuse is about either celibacy or a non-heterosexual sexual orientation reinforces dangerous rape myths that only create the cultural circumstances that allow rape to be so prevalent in the first place."

Selibaatissa olo ja homoseksuaalisuus edustavat toiseutta. Niitä on helppo syyttää. Maailma ei vain toimi kuten mielikuvissa.

Onkin korostettava, että katolisen kirkon ongelmat ovat pääasiassa siinä että kirkko piilotteli tekoja. Tässä syyllistetään usein Razingeria, vaikka hänen hyvämaineinen - joskin myös loppuaikoinaan dementoitunut - edeltäjänsä olikin pedannut tilanteen valtaosin. Olen its eyrittänyt ja kannustanut jo useamman vuoden ajan ihmisiä siihen, että ideologian syntitaakka on katsottava yhdestä ja vain yhdestä asiasta. Siitä, mitä yhteisö tekee kun rikollinen jää kiinni. Se, että ideologiassa on pedofiili ei ole yllätys tai yhteisön vika. Heitä/näitä on aina olemassa yhteisöistä huolimatta. Sen sijaan se, että rikos ohitetaan vaatimalla uhrilta anteeksianto ja hoitamalla asia sisäisesti ilman tuomioita on ongelma. Anton yrittää toki pelastaa katolista kirkkoa tältäkin strategialla huomauttamalla, että "Itse asiassa Walsh oli raportoitu poliisille kahdesti jo vuonna 1991, kolme vuotta ennen mainittua raiskausta, mutta poliisi ei toiminut. Jos poliisi olisi pidättänyt hänet, kyseistä raiskausta ei olisi päässyt tapahtumaan." Tässä kuitenkin huomataan, että herää kysymys siitä että miksi ei ole tehty kaikkea että pedofilia -asia olisi todella hoidettu. Ilmoittaminen kertoo siitä että asiasta on tiedetty katolisen kirkon toimesta. Ja se, että kolmen vuoden jälkeenkään ei ole esimerkksi potkittu kyseistä pappia pois vaan on pyöritelty peukaloita on itsessään todiste siitä kovin suurta intoa pedofiilien hoitoon ei ole ollut. Katolinen kirkko ei ole esimerkiksi potkinut em. pastoria työstään ja huutanut medialle että "saimme kiinni pedofiilin ja poliisi ei tee mitään!" Saisimme silloin ihan päinvastaista mediakohuilua. Siinä katolinen kirkko olisi sankari. Vaikeneminen "tiesimme tai meidän olisi pitänyt tietää" -hengessä ei ole pelastus. Se on lähempänä "sen pahempi" -tilannetta.

Itse asiassa Anton näyttääkin noudattavan katolisuuden virallista liennyttämistä. Mikä on erikoista koska vatikaanilla on motiivi harjoittaa PR -puhetta. Tuoreet uutiset kertovat sitä että Vatikaanissa on itse asiassa muutettu lakeja tavalla jotka tekevät pedofiilpapeista ilmoittelun rikolliseksi. Tässä reagointikulttuurissa on melko turhaa tuhrata "olemme tehneet parhaamme" -sävytysten kanssa.

Silti näkisin että valtaosa katolisen kirkon saamasta huomiosta ei johdu siitä että ihmiset olisivat moraalisia. Päin vastoin. Siinä on havaittavissa "Da Vinci's Demons" -sarjan oikeusjuttua, jossa Leonardoa syytetään sodomiasta, ja hän päätyy nukkeoikeudenkäyntiin jonka lopputulos on poliittisista syistä ennalta päätetty ja syytekin rakennettu keinotekoisesti juurikin samaisista poliittisista syistä. Siinähän Leonardo tekee mutkikkaan pakosuunitelman, ja päätyy valokuvaamaan sian perseeseen haaruksistaan liimaamansa tuomarin, (keskellä tämän omaa oikeussalia) saadakseen mukavan kiristysvälineen jolla vapautua. Tässäkin tuomari korostaa että hän on niin kunniallinen ihminen, että ihmiset eivät uskoisi että hän voisi. Leonardolla oli erikoisia huomioita. Hän korosti että ihmiset pitävät skandaaleista. Ja että tuomarius tekee jutusta vain entistä mehukkaamman. Että hänen tuomiossaan on paljon seuraajia ja hän on vain hullu taiteilija. Ja että epäilys ja skandaali johtavat siihen, että "truth is irrelevant - the best story wins!" Suurin osa moralistisesta pahastumiskulttuurista ei suinkaan johdu siitä että ihmiset ja paheksujat itse olisivat mitenkään mainittavan hyviä ihmisiä. Heitä vain kiinnostaa skandaali. He haistavat veren, eivätkä moraalia itsessään. Siksi pedofiilipappi on maukkaampi kuin ihan tavallinen pedofiili. Sillä papin oletetaan olevan hyvä. Ja juuri se saa katsomot täyteen.

Tosin uskonnon oma suosio perustuu sekin pääasiassa moralisointiin eikä moraalisuuteen. Ja itse asiassa jos tässä puhutaan fundamentalisteista, niin voidaan sanoa että tavallisten ihmisten kanssa skandaalinhaluisuus on vakiona. Ja mitä fundamentalistisempaan suuntaan mennään, sitä enemmän se on puhdasta vihaa ja sitä että skandaaleja ei enää vain seurata ja kohkata, vaan niitä myös yritetään rakentaa. Tässä mielessä olisin hyvin varoivainen jos olisin mitenkään uskonnon tai muunlaisen vastaavan massaliikkeen sisällä. Sillä maailma ei todellakaan ole sellainen kuin mielikuvamarkkinoinnissa jota hartaasti uskova kouluttamaton idiootti tai hyvin koulutettu manipulaattori-demagogi jossain sosiaalisessa mediassa kohuaa.

Leikkaathan - siipesi pois!

Amputaatio on käsite jota ei helposti yhdistä kristinuskoon. Kuitenkin jos katsotaan mitä "Matt. 5:29-30" sanoo, voimme muistaa kuulleemme useinkin jakeen "Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin."

Jae voidaan periaatteessa liittää vaikkapa usein toistettuun kristilliseen sanontaan "Rakastamme syntistä mutta vihaamme syntiä." Se muistuttaa pohjimmiltaan, että ihminen on syntinen mutta synti ei ole ihminen. Kaikki syntiin houkuttava on siis vain identiteettiä. Tästä itse asiassa on seurauksena hyvinkin omituisia asioita : Ihminen voi todellakin "leikata pois" ties mitä asioita, jos ne vain määritellään synniksi. Niihin puuttuminen ja rajutkin keinot ovat oikeutettuja koska nehän koskevat vain pintaa - kuten ruumista - ja ydin, ihminen ja hänen sielunsa pelastuvat. Tämänlaisia ajatusrakenteita on kautta historian. Ja on niitä nykyaikanakin.

Itse asiassa minun on pakko nostaa tämä amputaatiovertaus nimenomaan uskontokriittisesä mielessä ; Monet rajoitteet ovat hyvinkin karuja ja julmia. Niissä on helppoa nähdä että jotain jota muuten ei voitaisi kutsua muuksi kuin vainoamiseksi muuntuu oikeutetuksi kun syvällinen ihminen irrotetaan pinnallisesta lihasta. (Mahdollisesti ei edes kuvainnollisesti.) Tämä kertonee kuitenkin enemmän uskonnon taipumisesta vallankäytön välineeksi. Sekä toimii esimerkkinä siitä miten kunnon sosiopaatti selittää aina ja kaikkialla toimiaan parhaiten päin. (Ja lievemmässäkin määrin kusipäitä kuvastaa nimenomaan moraalisen oikeutuksen kokemus. Siksi kusipäisyys tuntuu niin hyvältä!)

Kuitenkin joka tapauksessa lähestymistapa koskee priorisointia, uhraamista ja jopa tietynasteista itsetuhoisuutta. Nähdäkseni tämä aloite on herkullinen kun mietitään Nylénin suhdetta ehkäisypillereihin. Tätä valotetaan Emil Antonin blogauksessa. Katolisena hän tietysti vastustaa ehkäisyä, mutta ehkäisypilleriä ohjaa hänestä muukin asia. Tämä on eikatolisiltakin fundamentalisteilta tuttu Augustinuksen "luonnonjärjestykseen ja rakennesuunnitelmiin" vetoaminen. Anton tiivistää Nylénin kantaa seuraavaan lainaus(jonoon).

""Jos e-pillerit keksittäisiin nyt, suostuisivatko naiset syömään niitä? Suostuisivatko he käyttämään lääkkeitä sen takia, että ovat terveitä? En pidä e-pillereistä, sen sanon epäröimättä. Tapa, jolla ne modifioivat käyttäjänsä elinjärjestelmää, on minusta kauhistuttava. [--] Vastenmielisyyteni on täysin ideologista. Inhoan e-pillereitä feministinä ja kristittynä. Suostuisivatko miehet vastaavaan lääkitykseen, vastaavaan elintoimintojensa virittelyyn? En usko. [--] Onko väärin sanoa, että e-pilleri oli 1960-luvun muotihuume, johon maailma jäi koukkuun? Sanon joka tapauksessa." (s. 196) Ja vähän myöhemmin: "Ajattelen kyllä myös, että jos välttämättä tahtoo harrastaa heteroseksiä, ei voi kiertää sitä järkyttävää tosiasiaa, että siitä voi alkaa jonkun ihmisen elämä. Ehkäisyvälineisiin luottaminen on vain yksi tekniikalle alistumisen tapa." (s. 200)""

Kysymys on tietyllä tavalla mielenkiintoinen.
1: Sillä ihmiset ovat nykyään kaiken kaikkiaan melkoisen valmiita syömään kaikenlaisia lääkkeitä vaikka ovat terveitä. Tekniikalle alistuminen ja yhteiskunnan medikalisaatio todellakin näkyy kaikkialla. Esimeriksi ruuassa asti. Syömme ties mitä aktivioja pitääksemme haluamaamme tilaa kunnossa. Ravintolisillä menee hyvin. Ihmiset ovat todellakin valmiita syömään ties mitä kofeiinipiristeillä boostattuja monivitamiineja "jotta pysyisivät paitsi terveinä, niin myös myrkytettyinä". Joku voisi nähdä tässä jotain ongelmallista. En kuitenkaan näe että "tekniikalle alistuminen" on itsessään oikein mikään argumentti. Teknologia ei ole samaa kuin pahuus.
2: Tasa-arvopuolella on muistettava, että jos miesten ehkäisypillerissä on muutamia ongelmia
___2.1: Niiden valmistaminen ja kehittely on ollut paljon vaikeampaa joten niitä ei ole. Nylén siis vetoaa eiolemassaolevaan konseptiin. Tämä on omituista hieman samanlaisella tavalla kuin jos joku sanotaan nyt puolustaisi miesten oikeutaa synnyttää koska uskoisi että on teknisesti mahdollista joskus jossain tehdä keinokohtu jota joku mies voisi oikeasti käyttää vaikka sukupuolenvaihdosleikkauksien yhteykdessä. Kysymys on filosofisesti mahdollinen mutta sillä ei ole oikein sijaa kunnollisessa arvokeskustelussa.
___2.2: Miesten haluttomuus käyttää ehkäisypillereitä kertoneekin enemmän siitä että feministien kannattama maailma ei toteudu. Eli miehet elävätkin patriarkaalisessa machismossa jossa naisen oletetaan ottavan e-pillereitä itsestäänselvyytenä jotta mies pääsee paljaalle mutta mies ei tietysti uhraa miehuuttaan eli muka fertiliteettiään. Tämä kertonee että asenteissa on korjattavaa. E -pilleri ei siis muuttuisi pahaksi naisten käyttää vaan nimenomaan todisteeksi miesten asennevammasta.
___2.3: E -pilleri voidaan liittää muuhun ehkäisykulttuuriin. Valtaosa ehkäisyvälineistä on ikään kuin miesten hommaa. Kondomi on jotain jota mies kantaa lompsassaan. (Teininä tämä on usein merkki turhasta toiveikkuudesta. Ja ei se mihinkään aikuisenakaan muutu.) Näin ollen e-pillerissä on emansipationaarisia piirteitä jotka antavat naisen hallita omaa ruumistaan sen sijaan että ideologia hallitsisi sitä miten hänen tulisi seksuaalikäyttäytyä.
___2.4: Miesten e-pilleri olisi henkilökohtaisesti hyvinkin miellyttävä ja varteenotettava vaihtoehto. Meidän perheessä ei nimittäin käytetä naisten ehkäisypillereitä. Ne olivat jonkin aikaa käytössä mutta sivuoireet eivät olleet sen arvoisia. Kondomit olisivat helpompi käytänne, kunnes allekirjoittanut allergisoitui lateksille. (Ei vitsiä liiallisesta altistumisesta tähän.) Tämä rajoittaa ja hankaloittaa jonkin verran asioita. Onneksi melko vähän. Mutta itseni mielestä miesten e-pilleri ei olisi mikään "moraaliton ongelma" johon en mitenkään lähtökohtaisesti suostuisi. Uskonkin että Nylén liittää omia ennakkoluulojaan koko suomen kansan jokaisen miehen ennakkoluuloiksi. (Enkä edes usko että olen yksin tässä asiassa.) Argumentti ei siis tältäkään osin ole kovin vakuuttava.

Tämä muistuttaakin siitä miksi Nylén liioittelee slippery slopella naurettavuuksiin asti ja saa kysymään kysymyksiä joita ei saa kysyä. (Ei nimittäin välttämättä saa kysyä että onko katolinen moraaliton kusipää. Mutta kysyn kuitenkin!) Hän nimittäin yhdistää e-pilleriä ja muuta ehkäisyä eugeniikkaan. ; ""Raskauden mahdollisuutta ei kukaan tiedemies, hallitus tai lääketehtailija voisi lopullisesti ja laajassa mitassa eliminoida. Tai voisi, tietysti. Pitäisi vain taas kerran palata eugeniikan ideoihin. Pitäisi kehitellä uusi hedelmätön ihminen. Tai kaikki ihmiset steriloitaisiin valtion toimesta sukukypsyyden kynnyksellä, jotta he voisivat vapaasti nauttia seksistä. Jos lisääntyminen yhä katsottaisiin tarpeelliseksi, se voitaisiin hoitaa keskitetysti. Byrokraatit valvoisivat, etteivät rumat, sairaat ja köyhät pääse sikiämään; valtiolla olisi tarkkaan valikoitu valiosynnyttäjien armeija. Tällaisia ovat 'syntyvyyden sääntelyn' implikaatiot, jos niitä puretaan naurettavuuksiin asti." (s. 200-201)"
1: Kysymys on etenkin katolisen suusta kuultuna erityisen omintakeinen. Sillä jos mietitään mihin aikaan eugeniikkaa harjoitettiin, on pakko muistaa että sihen aikaan enemmistö oli kristittyjä ja sitä kannatettiin hyvinkin laajasti. Katolinen kirkko ei myöskään kokenut kovinkaan suuria tunnontuskia tehdessään kastraattilaulajia kirkkokuoroonsa, joten oikeasti on varsin turhaa väittää että kysymys olisi mistään lisääntymiskyvystä itsessään. Kysymys on siveyskäsityksistä ja sukuelinten pilkkominen on tässä kohden "pikkuasia". (Uskonto ei mielellään jousta kummastakaan mutta jos se joustaa se ei ole etiikka. Historian ja uskonnon yhteispeli on opettanut jo sen että pippelinsilvontaan löytyy aina mieluumin argumentteja, jos vaihtoehtona on siveydestä joustaminen. Jeesuksen amputaatio -ohjetta siis seurataan tältä osin.) Ja muutenkin asia on sellainen että e-pilleri eroaa oleellisesti kastroinnista. Sillä e-pilleriä ja ehkäisyä ei käytetä pelkästään sitä varten että ei koskaan saataisi lapsia. Sitä käytetään itse asiassa valtaosin koska ollaan esimerkiksi parisuhde-elämässä eikä haluta lapsia vielä. (Moni tietysti liittää tämän syrjähyppyihin ja yhden illan suhteisiinkin. Mutta rehellisesti ottaen monelle taskussa oleva kondomi on vuosia vanha. Ajatus sinkun automaattisesti aktiivisesta tai jopa hyperaktiivisesta seksielämästä on toiveajattelua. Moni on virgin by choise. Mutta ei omasta valinnastaan.) Perheessä saattaa myös olla jo lapsi tai pari lasta ja seksielämää ei haluta silti lopettaa. Syitä on monia.
2: Ehkäisyn pääideana on se, että yksilö itse päättää että ei halua raskaaksi ja käyttää tähän keinoja jotka eivät ole lopullisia tai purkamattomia. Eugeniikassa ulkopuolinen taho määrää rajoitteet joilla lisäännytään. On selvää että Nylén ei mielellään käsittele tätä asiaa tältä kannalta, koska hän kannattaa katolista kirkkoa joka määrää ja komentaa ja kontrolloi pastoriensa seksuaalielämää. Katolinen kirkko pistää papit pakkoehkäisyyn.
 3: Non sequitur yhdistettynä ad hominemiin ei ole mikään argumentti. Nylénin ei siis pidä sekoitella konsepteja joissa ehkäisy implikoidaan eugeniikkaan. Asiaa ei tietysti auta se, että Nylén tuppaa pyyhkäisemään kaikki katolisen kirkon osuvat kritiikit syrjään tu quoque -argumentaatiolla. (Jos minä olen kusipää ja löydän toisesta luonnevian, niin onko minun kusipäisyyteni jotenkin hyväksyttävää? Ei ole. Se että toisetkin tekee ei ole oikeutus. Oikeutus on se että ei syntiä tee ja on muita parempi. Jos ei tähän kykene, moraalisuudelta putoaa pohja ja jäljelle jää vain muita tuomitseva moralismi jossa omassa silmässä on hirsi mutta otetaan vain rikkaa toisen silmästä.) ""Kerran jouduin vihaisten feministien tenttiin. Vaadittiin taas selitystä. Jälleen tuli selväksi, että Afrikka on katolisen kirkon leikkikenttä, jossa se kylvää kuolemaa ja tuskaa" (s. 171). Kehuttuaan feminismiä ja feministejä hiukan Nylén palaa tarinaan: "En taaskaan osannut vastata syytöksiin. Mutta sitten lähdettiin toiseen kapakkaan, ja feministit sytyttivät savukkeet. En viitsinyt kertoa heille tupakkateollisuuden rikoksista, ihmisten ja luonnon myrkyttämisestä kaikissa maanosissa. Arvelin, että he jo tietäisivät." (s. 172)" (En tiedä mitä Nylén sanoisi minusta joka ei iltapäivälehtiä osta tai tupakkia polta tai osallistu populaarikulttuuriin. Viittaisi varmaan läpitunkevaan kusipäisyyteen joka on osuva piirre sekä minulla että hänellä.)   Kuitenkin Nylénin ehkäisypuolesta jää ylläolevan kriitikin ulkopuolelle jotain. Sanoisin tätä dopingmetaforaksi. (Jota aika monet miehet mielellään ottavat sotkemaan elimistöään - ja leikkaavat tässä erektiotaan, fertiliteettiään ja miehuuttaan oikein innosta ähkien.) E -pillerissä estetään tiettyjä ruumiintoimintoja jotka eivät teknisesti ottaen ole sairaus. Niitä on kuitenkin aivan asiallista käyttää jos niillä ei synnytä itselleen sairautta. Itsensä hallitseminen vaikkapa teknologian kautta ei ole itsessään väärin. Se itse asiassa liittyy oleellisesti teknologisuuteen ja luonnonjärjestykseen. Kirjoitin tästä eettisestä puolesta supersankarien yhteydessä. Ja tässä sille lienee sovelluspintaa. ; Ja aivan kuten hyväksyn supersankarit eettisiksi toimijoiksi. ~ Nylén on tietysti kauhuissaan vetämässä eugeniikka-kastraatiolinjan metaforia miesten ja naisten e-pillereihin. Mutta natsikortin ulkopuolella hänkin tunnustanee että hänen elämänsä koostuu pääasiassa siitä että erilaisia asioita "leikellään pois". (Enkä puhu tässä pelkästään kastraattilaulajista jotka katolisesta kirkosta olivat vuosikausia enemmän kuin OK.)
___3.1: Se, että korostan Nylénin kannattavan jotain ei tarkoita että koska hänkin tekee väärin olisi asia automaattisesti hyväksyttävää. Tu quoque -logiikan sijaan tässä korostetaan että on eettisiä syitä sallia uhrikäyttäytyminen ja hitusen itsetuhoinen käyttäytyminen. Ja että joskus tälläiseen voi olla jopa oikein kannustaa. Tässä rakennetaan päin vastoin logiikan perusajatus siitä että logiikassa yhtä todet premissit ja sama päättelylaki oikeuttaa kaikki vastaavat tilanteet. Tai jos näin ei tehdä ollaan kaksoisstandardissa ja ollaan epäreiluja. Silloin argumentti ei tietysti ole enää mikään argumentti, vaan sillä oikeutetaan tekosyin omaa toimintaa kun sama ei kelpaakaan muihin sovellettuna.

Usein kysymys onkin siitä että mistä käskyt tulevat. Tulevatko lisääntymistä rajoittavat  ihmisen sisältä, omista toiveista ja haluista ja elämäntilanteen ja elämän jatkosuunnittelusta. Vai ulkopuolelta kuten katolisen kirkon tahi eugeniikkalaitoksen puolelta. (Katolinen voisi toki myös sanoa että täysi-ikäisten naisten kanssa paneva pappi ei ole paha ihminen vaan huono pappi.) Amputointi ja raajojen irtirepiminen, johon Jeesuskin kehottaa, muistuttaa siitä että rakennesuunnitelmiin ja luonnollisuuteen voi olla syytäkin puuttua. Ja se on mukana itsensä "Raamatun" sanomassa. Kristittynä - etenkään apologeetikkona - ihmisen on aika paha lähteä tälläistä auktoriteettia vastaan.

Viva il Coltello!

Emil Anton arvioi - tai oikeastaan nuoleskellen esiintuo ja referoi - Antti Nylénin "Tunnustuskirjaa". Ytimessä on Nylénin kääntyminen. Ja suhde esimerkiksi ateismiin. Nylén ottaa esille sen että ateismi on kauhean sivistymätöntä "Nylén ei kuitenkaan jätä ateismia (tai paremmin nykyateismia) rauhaan. Nylén peräänkuuluttaa sivistynyttä ateismia (niin kuin valistusaikana), nykyateismi on "kristofobisesti sävyttynyttä sekularismia" tai "luonnontieteen kohottamista kaikkien asioiden selitykseksi", ja nämä molemmat ateismin lajit ovat "erittäin ikävystyttäviä" (s. 85). Nylén ihmettelee, miten vähän ateistit pohtivat Kristusta." Ja sitten hän ottaa esille hautaamisen. ""Ei ole mitään rationalistista, ateistista syytä, miksei ruumiilla saisi leikkiä. Miten mätänevän lihakasan 'häpäiseminen' edes olisi mahdollista tieteellis-ateistis-materialistisessa katsannossa? Eikö koko ajatus ole mieletön? Voiko kiven tai tyhjän viilipurkin 'häpäistä'?" (s.55) Nylén ei tyydy siihen, että hänen argumenttinsa johtaisi ateismista teismiin, vaan se saa heti loisteliaan yhteiskunnallisen jatkosovellutuksen:  "Kuolleiden kustannuksella ilakointi ei kuitenkaan rajoitu popkulttuurin marginaaleihin [--]. Pakkomielteisen kuolemankaivelun näkyvin ilmentymä ovat tietenkin iltapäivälehdet, joiden parissa suuri osa kansasta suorittaa päivittäisen nekrofilia-aktinsa [--]. Hyvän uutisen runkona iltapäivälehdessä on: 'Joku kuoli.' [--] En tiedä, mitä lehdet maksavat kioskinpitäjille ja kauppiaille siitä, että nämä panevat heidän veriset saaliinsa julkisille paikoille roikkumaan." (s. 57-58)"

Nylénin lausunto on erikoinen. Sillä tosiasiassa jos hän olisi tutustunut ateistejen tuotantoon hän tietäisi että asia ei juurikaan ole näin. Nylén aivan selvästi vaatiikin "sivistynyttä ateistia" joka käsittelisi Jeesusta relevanttina. Pohjimmiltaan hän kuitenkin itse ei ole valmis samaan vaan sivuuttaa "erittäin ikävystyttävänä" ateistisen katsantokulman. Nähdäkseni maailmankuvassa sisäinen koherenttius ja vastaavat ovat tärkeitä. Joten ei ole mitään lähtökohtaista syytä miksi pitäisi ylipäätään ollakaan kiinnostunut asioista jotka eivät kiinnosta. Näin Nylénin ei tarvitse olla kiinnostunut ateismista eikä ateistejen jeesuksesta.

Mutta sitten on se mikä koskee kaikkea asiallista keskustelua. Sen minimisääntönä on se, että kritiikin kohde tunnetaan edes jotenkin. Tässä kohden Nylén ei voi mennä tekemään mitään ateistien kuolemansuhteen määrittelyä tutustumatta asiaan. Ja kun katsoo hänen argumentaatiotaan, on selvää että hän ei ole tutustunut kritiikkinsä kohteeseen. Tämä ei ole ainutlaatuista. Itse en nimittäin ole löytänyt yhtään ainutta käsittelyä jossa ateismia olisi käsitelty kunnollisesti. Se on aina koostunut olkiukkopohjaisista syyttelyistä.

Jos Nylén olisi tutustunut uusateistejen etiikkaan, hän olisi varmasti hyvin erimielinen hautausasioista. Koska hän ei ole tutustunut, hän käyttää perinteistä tietyllä tavalla määriteltyä moraalimallia ja syyttää että ateismi olisi samaa kuin nihilismi ja arvotyhjiö.
 1: Joka on herjaus, jota voi odottaa kaikilta sellaisilta jotka ovat lähtöisin uskonnoista joista on (a) ollut aivan järkevää tappaa roviolla erimielisiä (b) jotka vielä pitkään "sivistyneelle ja valistuneelle ajalle" asti pitivät aivan asiallisena että lapsia kastroitiin kastraattilaulajiksi että heidän uskonnollisiin rituaaleihinsa saataisiin musiikkia. (c) Joka nykyään suojelee pedofiileja ja myötävaikuttaa AIDSin leviämiseen enemmän kuin mikään muu ideologia. Siis sellaiselta joka on täysin vieraantunut kaikesta inhimillisestä eettisyydestä.

Ytimessä lienee väärinymmärrys siitä mitä "tieteellinen maailmankuva" tarkoittaa. Nylén edustaa sitä kantaa jossa etiikka ja tiede erotetaan toisistaan koska etiikka ei ole mitattavissa. Ateismia katsoessa tässä kyse on nimittäin kysymys lähinnä yliluonnollisiin ilmiöihin vetoamisen puutteesta, jolloin ateistien etiikka on vain sitä että lähtökohtaisesti tieteen metodien ulkopuolisten ainesten poisjättäminen on oleellinen osa prosessia. Esimerkiksi uusateistien Sam Harris on kirjoittanut "Moraalinen maisema" -teoksen jossa ytimessä on is-ought -ongelman kiertäminen juuri moraaliasioissa. Eli miten moraalinen ateisti lähestyy etiikkaa. En toki pidä Harrisin lähestymistavasta, mutta toisaaalta en ole ateisti. Mutta Nyléninikin pitäisi tajuta sen verran että jos käsitellään ateistien moraalikäsitystä, on katsottava miten ateistit määrittelevät moraalin ja lähestyvät sitä. Sen sijaan että annettaisiin "sivistyneen ateismin" määritelmäksi se että alistuu siihen että uskovaiset saavat olkiukottaa ja herjata heitä aivan miten tahansa ja että ateistien tulee hyväksyä uskovaisten yliasema ja yksinoikeus moraaliasioissa.

Harris korostaa suomennoksensa takakannessa asti että "Moraali ei ole tieteen ulottumattomissa, vaan se on osa aivotoimintaamme. Tiede osaa mitata aivotoimintaa ja tehdä sitä koskevia kokeita ja päätelmiä, joten moraalikin on tutkivan tieteen piiriin kuuluva ilmiö. Harris kuvaa miten moraaliin liittyvä aivotutkimus on jo nyt mahdollista." Harris määrittelee moraalin lähteeksi ihmisen. Hänen ratkaisunsa on se, että moraali on vähän kuten politiikkaa ; Se on inhimillisen toiminnan seuraus ja heijastuma joka ei välttämättä heijastele yhtään mitään ihmiskuntaa suurempaa. ; Harrisin kirja on periaatteessa tieteenfilosofian ja etiikan välille sillan rakentamista. Ja kun tieteessäkin on "absoluuttinen verifiointi" haudattu ja tyydytään fallibilismiin, ja tätä kautta ehdoton varmuus on vaatimuksena tieteelle "pelleä". (Eikä positivismin kaatuminen tuhonnut tiedettä, päin vastoin nykyään tieteellä menee kovempaa kuin koskaan.) Ja sama koskee tietysti etiikkaakin. Valtaosa ns. objektiivisen moraalin kumouksista ajautuukin ongelmiin juuri siksi että ne vaativat ehdottomuutta ja lopullista varmuutta ja ikuisuutta. Jotka taas eivät ole heidän moittimansa etiikkakäsityksen aksioomien mukaista. (Se on silloin yhtä järkevää kuin moittia falsifiointia kannattavaa tieteenfilosofia siitä että verifiointi ei ole mahdollista. Nähdäkseni falsifiointikeskeisyyttä on syytäkin kritisoida, mutta tällä kulmalla moittiminen on tehotonta, väärin ja epärationaalista.)

Toisaalta Harrisista ei ole juuri mitään apua sovelluskysymyksissä. Sillä hän tuottaa taustan, eikä kuvaile yksityiskohtia. Toisaalta tähän löytyy yllättävän kova kombotettava. Nimittäin uusateistien suosima (ja minunkin suosittelemani) Pascal Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat". Se on kognitiotieteellinen - ja myös aivotoimintaa ja muuta empiiristä tutkimusmateriaalistoa käyttävä - selitystapojen haku. Kirja on siitä ovela, että se on vanhempi kuin Harrisin "Moraalinen maisema". Ja se sisältää periaatteessa sen yksityiskohtaistamisen joka Harrisin kirjasta puuttuu. Uskontokeskustelussa kombo on lähes lyömätön, sillä Boyer käsittelee teoksessa juuri uskonnollisuuteen liittyviä moraalikysymyksiä. Niin ruokaa koskevat tabut kuin ajatus ihmisen salaisuudet tuntevasta henkiolennosta kuin uskontojen sisäisestä sosiaalisesta rangaistuskoneistosta tulevat läpikäydyksi. Moraali, kuri, kurittaminen, normit ja dogmit tulevat läpikäydyksi.

Mielenkiintoista ja Nylénin kannalta oleellista onkin se, että tässä kirjassa kuvataan s 232-260 kuolemaa, ruumiiden käsittelyä että hautaamista. Teksti on yllättävän tiivistä ja se sisältää hyvin monia erilaisia elementtejä. Teksti on itse asiassa niin tiivistä ja suhteellisen hyvin lähteistettyä, että sitä on hyvin vaikeaa esittää tämän tiiviimmässä muodossa. Lähes 30 sivua empiiristä tutkimusta siitä miten ihmisten mieli käsittelee hautaamiseen liittyviä asioita. Siinä on moniakin elementtejä, yksi asia ei selitä hautaamista vaan se on usean selkeästi havaittavan kognitiivisen ilmiön seuraus.
 1: Yksi niistä on se, että ruumiissa on kontaminaation riski. Ruumiiden kohdalla kuolinsyy voi olla sairaus joka tarttuu. Ja vaikka ei olisikaan, niin ruumis mätänee. Jos Nylénin mukaan nekrofilian ja ruumiiden kanssa leikkimisestä ei voi sairastua, niin johan on.
2:  Itse asiassa hautaamiseen liittyen uskonnolla on itse asiassa suuria ongelmia. Sillä uskonnot - esimerkiksi Nylénin kannattama katolisuus - keskittyvät yleensä sieluun. Ruumis on päin vastoin vain väliaikainen asumus. Egyptiläisessä uskonnossa hautaamisessa oli uskonnon kannalta rationaalinen käsittely. Mutta esimerkiksi kristillisesti ruumis on teknisestä ottaen vain kasa mätänevää lihaa.
3: Intelligent Designin tematiikan sävyttämästi tai kartesiolaisen dualismin kautta voidaan sanoa että ihmisen ruumis on kone jossa sielu elää. Ruumis joka on kuollut on mennyt rikki ja sielu on muualla. Joten ruumis on oikeasti teologisesti vain kasa mätänevää lihaa, rikki mennyt astia. Sille miksi hautajaisrituaaleja tehdään onkin muut kuin uskonnollisesti järkevät ja perustellut syyt. Ja -yllätys yllätys- ne löytyvät Boyerin kirjasta.

Itse asiassa ruumiiden kunnioituksen perinne on kristityille hyvin hankala. Sillä kristityt eivät moiti että olisi väärin, pahaa ja loukkaavaa esimerkiksi pitää egyptiläisiä muumioita museoiden näyttelyesineinä. Tämä korostaakin sitä että tosiasiassa tässä Boyerin huomio siitä että ihminen muistaa ihmisen elävänä ja sekoittaa tämän elävän näkemäänsä ruumiiseen koska ihmisen aivot eivät tässä kohden ole kovin hyviä erittelijöitä muuttuu oleelliseksi. Ruumiiden kunnioitus koskee periaatteessa jossain määrin "tuttuja ruumiita". Tutut, kaverit, suku, ja samastumisen kautta tuttujen ja muiden elävien ihmisten tuttujen ruumiit ovat aivan eri asia kuin muumiot joita on OK käydä vilkuilemassa.

Ruumiita ja hautaamista koskee toki se erikoinen puoli että Nylénin argumentaatio ei ole muutoinkaan kovin vakuuttavaa tältä osin. Sillä hän vetoaa enemmänkin niin että uskonto vaatii tietyt rituaalit ja että ateismin kanssa nämä rituaalit olisivat turhia. Vaikka tämä olisi tottakin, voidaan aivan suoraan kysyä että eikö tämä voisi kertoa siitäkin että uskonnot itse asiassa käsittelevät ruumiita syin jotka eivät ole oikeasti kovinkaan perusteltuja!   Normaalistihan erilaiset tabut, normit ja dogmat on selitetty siten että:
 1: Niissä on käytännöllistä viisautta. Silloin on ns. hyvä syy totella niitä. Malliesimerkiksi tämänlaisesta voisi käydä vaikkapa Jehovan Todistajien usein toistama ajatus WC -hygieniasta johon löytyy käskyjä "Raamatusta". Että ennen ei tiedetty bakteereista mutta Jumalan ohje suojeli hygienian kautta sairauksilta. Jehovan Todistajat käyvät siksi vesivessoissa, koska asiat ovat muuttuneet ja hygienian voi hoitaa muullakin tavoin kuin niillä jotka "Raamattu" neuvoo. Nämä normit ovat sellaisia että ne ovat ateistillekin vakuuttavia. Tämä on oleellinen ruumiin hautaamisen kannalta.
 2: Toisaalta osa normeista on korostetusti mielivaltaisia. Esimerkiksi koshersäännöissä lihaa ja maitoa ei syödä sekaisin. Juutalaiset korostavat että tämä on jokin jolla osoitetaan kuuliaisuus Jumalalle. Että on helppoa vain totella jos on järki takana ja itsekin hyötyy. Mielivaltaisuus on osoitus sitä että valta annetaan pois itselle. Nämä normit ovat todellakin ateistille sellaisia että ei ole mitään järkeä seurata niitä. Tämä on oleellinen muistettava, sillä uskonnolliset näkemykset omasta ruumiista voivat vaikeuttaa esimerkiksi elinsiirtojonossa. Harva tekee myöskään kuten minä teen, eli jättää ruumiinsa lääketieteenopiskelijoiden leikeltäväksi, ja se on usein perusteltu teologisesti sävyttyneillä ja ateismille hyvin vierain perustein.
___2.1: Ja toki esimerkiksi kommunistien pinnallisesti ateistinen henkilökultti on saanut omituisia ja uusateisteille vieraita sävyjä kun esimerkiksi Lenin on balsamoitu jonkinlaiseksi symboliseksi ideologian edustajaksi. Ateismin kannalta tässä ei ole mitään järkeä. Mutta jos kommunismin ottaakin uskontona joka on pohjimmiltaan henkilökultti, tämä on aivan normaalia uskovaisen toimintaa...

Näin ollen uskovaiset kohtaavatkin Euthyfronin dilemman eräänlaisen muunnelman. Jos uskonnon normit ovat hyvyyttä, niiden hyvyys on voitava perustella jotenkin. Jos tälle on peruste, tähän perusteeseen itseensä voidaan vedota ja unohtaa uskonnon jumalapuoli. Jos tälle ei ole perustetta, on hyvyys tässä kohden itse asiassa pohjimmiltaan argumentoimatonta ja mielivaltaista, eikä siihen todellakaan ole mitään syytä miksi asiaa pitäisi miettiä. Ja näin ollen Jeesuskysymyksessäkin on se puoli että miksi ihmeessä ateistin pitäisi pitää sitä oleellisena mietinnän kohteena.

Itse asiassa kun mietitään itsemurhaan, eutanasiaan ja aborttiin liittyviä kysymyksiä, ovat nämä teemat välittömästi oleellisia. Ateistien vastaukset kysymyksiin ovat oleellisesti erilaisia ja uskovaiset eivät yleensä ottaen näytä edes ymmärtävän niiden taustalogiikkaa. Nylénin vetoaminen on malliesimerkki tästä ; Hän ottaa uskonnollisen normin etiikaksi myös silloin kun se on mielivaltaa ja syyttää ateisteja moraalittomiksi joko siksi että hän syyttää heitä siitä että he eivät tätä mielivaltaa seuraa. Tai jos seuraavat, hän kiistää että ateisteilla voisi olla taustalle mitään muuta syytä kuin tämä uskonnollinen mielivaltainen syy. ; Peter Kreeftin "tiivistelmä" kuvastaa hyvin juuri tähän liittyviä syviä ongelmia. Ateisteilla on todellakin erilainen kuva ja suhde kuolemaan. Nyléniltä on melkoimoisen egotripin takana nähdä erimielisyys samaksi kuin merkki omasta erinomaisuudesta. Hän ei tässä suhteessa ole poikkeuksellinen kristitty. ~ Uskallankin sanoa että uskovaisten harjoittama mielivalta kulttuurissa kuvaakin juuri sitä että he "tuomitsevat ja kieltävät" kaikkia muita näkemyksiä paitsi omiaan. Ja pyrkivät ohjailemaan tätä sensuroinnein. Nylén yrittää osoittaa että ateistit ovat idiootteja, mutta hän osoittaa itse olevansa natsi. Tämän jälkeen on asiallista miettiä että jos mallina on filosofi joka ei ole hyvä ihminen, niin onko itse yhtään parempi. Tämän pitäisi vain tämän jälkeen herättää nöyryyttä. Sen sijaan että sillä boostattaisiin jotain erinomaisuutta jolla voidaan tuomita eri tavoin ajattelevat moraalittomiksi nihilisteiksi ja "pinnallisiksi keltaisen lehdistön nekrofiileiksi".
1: Ray Comfort harjoittaa samantyyppistä idiotiaa. Aihe ei toki ole hautaaminen vaan hevosen syöminen. Mutta strategia on täsmälleen sama kuin Nylénillä. Näissä "argumenteissa" ei ole mitään haastetta ateisteille. Päin vastoin, ne ovat kliseitä joihin idioottisinkin ateisti osaa vastata. Nylén ei valitettavasti "argumentteineen" nouse tämän tason ulkopuolelle. Ja jos on sellainen näkemys että ollakseen uskovainen täytyy olla tyhmä, hänen argumenttinsa itse asiassa vahvistaa täten käsitystä. Sillä eihän paskimpia argumentteja paineta kirjoihin niin että "akateemisen tutkinnon saanut luennoiva teologi" kutsuisi sitä loisteliaaksi!

Itse asiassa tämä liittyy oleellisesti myös "sivistyneeseen ateismiin". Itse olen uskonnottomana havainnut että minua haastetaan tutustumaan uskovaisten ties mihin argumentteihin. Olenkin läpikäynyt blogissani uskovaisten kirjola Craigista C. S. Lewisiin ja Tapio Puolimatkan kautta ties mihin Timo Eskoloihin. Olen "haastettuna" lukenut elämäni varrella useita satoja uskontokirjoja, analysoinut niiden argumentteja ja nähnyt paljon vaivaa. Tämä "sivistys/Jesusasioiden miettiminen" on ollut uskovaisista enemmän ärsyttävää. Sillä heitä ei kiinnosta oikeasti sivistys vaan se että ollaan samaa mieltä kuin he ja osallistutaan heidän aiheisiinsa heidän ehdoillaan ja haukutaan heidän vihollisiaan heidän ehdoillaan välittämättä siitä osuuko se vihollisien argumentaatiostoon vai ei. En ole tavannut yhtäkään sivistynyttä kristittyä joka olisi tutustunut kritiikkinsä kohteeseen ; Esimerkiksi uusateistien argumentaation ymmärtäminen on ollut poikkeuksetta (ilman ainuttakaan poikkeusta) aivan ilmiselviä olkukotuksia - joista monet on ennakoitu ja alas ammuttu jopa niissä moitittavissa kirjoissa itsessään.
1: Uskovaisen sivistys uusateismista on se, että hän osaa nimetä Dawkinsin "Jumalharhan".  Hän ei osaa edes siinä esitettyjä argumentteja. Puhumattakaan että olisi tutustunut vaikkapa sataan tai edes viiteenkymmeneen ateistiseen kirjaan ja ymmärtäisi niiden suhteet toisiinsa. Minä tarjoan sivistyneet uskonnottoman heti kun jostain löytyy "sivistynyt uskovainen". Sellaista ei tietojeni mukaan löydy koko maailmasta. Vaikka uskovaisia on enemmän ja heillä on isompi otos josta hakea tätä sivistynyttä tyyppiä.