Tunnustamattomat virheemme

Ihmisen suorittama päätöksen jakautuu karkeasti kahden tyyppiseen toimintatapaan:
1: Heuristiseen, joka on nopeaa ja vaivatonta, meille luontaisiin rakenteisiin ikään kuin "ohjelmoitunutta" päätöksentekoa. Niiden ongelmana on kuitenkin se, että nopeus tehdään usein tarkkuuden kustannuksella. Malcom Gladwell nosti heuristiikat intuitioon liitettynä kuuluisiksi kuvaamalla erikoisia taidonnäytteitä joita kutsui nimellä blink.
2: Kogitatiivinen, eli puhtaasti päättelyyn perustuvat tavat. Se on hidas, asteittainen, ja ihmisille yleisesti ottaen vaikea. Hitaus tulee laadun vuoksi: Tulokset ovat tarkempia.

Suurin ongelmamme on se, että yleisesti ottaen käytämme heuristiikkoja, ja useimmiten silloinkin kun käytämme kogitatiivista ajattelua, siihen liittyy jonkinlainen heuristiikka. Me kuitenkin elämme ja koemme kuin me olisimme erityisen ajattelevia. Tästä syntyy säännönmukaisuuksia joista emme ole tietoisia. Ja näistä voi olla aivan oikeasti haittaa. Otan muutaman esimerkin:

1: Emme ole itsekriittisiä, vaan taipuvaisia tukemaan sitä mitä luulemme, ja hylkäämme kuin automaattisesti irrelevanttina poikkeuksena sen, mikä ei sovi siihen. Tätä kutsutaan vahvistusharhaksi. Tästä esimerkkinä toimikoon seuraava: Wason pisti ihmisiä etsimään säännönmukaisuuksia. Hän esitti heille lukusarjan "2 4 6" ja ihmisten piti yrittää selvittää mikä sääntö sarjan takana oli esittämällä erilaisia lukusarjoja. Wason huomasi että ihmiset yrittivät aina varmistaa, eivät koskaan kumota sääntöään. Eli he toimivat siten että arvasivat ensin jonkun säännön, kuten "parillisia lukuja peräkkäisessä järjestyksessä" ja esittivät lukusarjoja jotka olivat tämän säännön mukaisia. Vain jos sääntö oli sellainen, että se oli väärässä, he vaihtoivat sitä. Kun todellinen sääntö oli sen tapainen kuin "lukuja suuruusjärjestyksessä", joka oli laajempi, henkilöiden oli käytännössä mahdotonta keksiä sääntöä takana. Normaalissa elämässä samaa ilmiötä tietenkin esiintyy. Seuraamme hyviksi havaittuja linjoja emmekä vaihda. Kuuntelemme suosikkipändiä emmekä etsi soittaisiko joku muu bändi vielä paremmin. Uraudumme suosikkipitsaan vaikka emme ole edes kokeilleet kantiksemme kaikkia pitsavaihtoehtoja, vaan luultavasti vain yhtä tai kahta.
2: Optimism bias, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että koemme itsemme paremmaksi kuin olemmekaan. Jos ihmisiltä kysytään ovatko he keskimääräisesti parempia autokuskeja, paljon, jopa kymmeniä prosentteja useampi kuin 50% kokee todella olevansa keskimääräistä parempi. Tämä voi johtaa huolimattomuuteen liikenteessä. Toisaalta ihminen korostaa onnistumisiaan uhkapeleissä, joka voi johtaa huolimattomaan rahanmenoon. Tai hän voi luulla olevansa ennustaja joka ennustaa arvausta paremmin tapahtumia. Albert ja Raiffa tekivät kenties järkyttävimmän kokeen tietämisestämme: He arvioivat sitä miten hyvin ihmiset kalibroivat tietonsa, eli kuinka nämä arvioivat onnistumistaan epävarmuutta vaativissa tilanteissa. He kyselivät erilaisia lukutietoja, ja pyysivät että koehenkilöt antaisivat haarukan, jonka sisällä he kokivat olevansa 98% varmasti oikeassa. He saivat asettaa haarukan vapaasti, kunhan tämä ehto täyttyi. Tämä tarkoitti sitä että jos henkilö tiesi jotain luvusta, hän asettaa tiukemman haarukan. Lukukysymykset olivat sitten Katariina II rakastajista valtioiden väkilukuihin tiettyinä päivinä. Havaittiin että se, minkä ajateltiin olevan 2% väärässä olikin tyypillisesti 15-30% -Harvard Business Schoolissa jopa 45%. Luulemme selvästi itsestämme liikoja.
3: Nassim Nicholas Taleb kuvasi kirjassaan "musta joutsen" erikoisen virhetaipumuksen : Sitä voisi kutsua "syystä -virheeksi". Tutkimuksissa on nimittäin havaittu että jos otetaan satunnainen ryhmä A ja satunnainen ryhmä B, ja A:lta kysytään vaikka sitä "kuinka moni kuolee keuhkösyöpään Amerikoissa vuodessa?" ja B:ltä "kuinka moni kuolee Amerikoissa tupakoinnin aiheuttamaan keuhkosyöpään vuodessa?", B antaa luvun joka on likimain kaksi kertaa suurempi kuin A:n antama, vaikka tosiasiassa B:n alue on vain erityistapaus A:n. Yleensä jos jollekin tapahtumalle esitetään "tämän vuoksi" ihmiset suurentavat lukua kuin jos sitä ei anneta. Tämä koskee muutakin kuin tupakointia, meistä tuntuu että "Tulvat" ovat harvinaisempia kuin "Maanjäristysten aikaansaamat tulvat" tai "aviopuolison murhat" harvinaisempia kuin "mustasukkaisuudesta tehdyt aviopuolison murhat" ja niin edes päin. Todellisuus on toinen ; on muitakin tulvia kuin maanjäristyksen aiheuttamia, ja muunlaisia aviopuolisoiden murhia kuin mustasukkaisuudesta tehtyjä.
4: Pelkäämme vierasta enemmän kuin arkista. Siksi emme pelkää ajaa autolla yhtä usein kuin pelkäämme lentokoneessa lentämistä, vaikka lentokoneet ovat tilastollisesti turvallisempia. Nämä johtavat valintoihin jotka saattavat vaikuttaa elossapysymisen todennäköisyyteemme - joten on syytä ottaa tämä vakavasti.
5: Samoin pidämme lähellä olevien yksilöiden tuskaa isompana kuin kaukana olevien massojen. Esimerkiksi tuossa taannoin kadonnut Madeleine sai valtavasti palstatilaa verrattuna afrikan sodissa kadonneisiin lapsiin. Samoin tsunami sai palstatilaa, kun siellä kuoli Aki Sirkesalo ja mukana oli paljon eurooppalaisia. Sen sijaan sen jälkeen olleet tsunamit, jotka ovat tappaneet yhtä paljon ihmisiä eivät ole saaneet yhtä pitkää hypetystä.
6: Lisäksi mielemme heuristiikka tuottaa erityisiä yksityiskohtia, joita kutsun nimellä punaiset vasarat. Nämä ovat sellaisia että kun meiltä kysytään "valitse sattumalta ryhmästä X, ihan vapaasti" valitsemme samantapaisia kuin muutkin, emmekä kovin uniikkeja. (Vaikka emme olisi tutustuneet siihen mitä muut valitsevat.) Esimerkiksi eläimissä valitsemme kissan useammin kuin vaikkapa muurahaiskarhun. (Väreistä valitaan useimmiten punainen ja työkaluista vasara) Tästä seuraa se, että näitä voidaan käyttää apuvälineenä jos joku haluaa esiintyä ennustajana tai ajatustenlukijana. Näitä temppuja voidaan käyttää huijaamiseen, joka voi viedä meiltä rahaa.
7: Olemme taipuvaisia ryhmäpaineeseen. (Josta kirjoitin aiemmin ja tarkemmin tuolla.) Solomon Aschin koe osoitti että jos meille näytetään eripituisia viivoja, ja koko muu koeryhmä väittää kuultesi että jokin tosi lyhyt viiva suhteessa muihin on pisin, on todennäköistä että sinäkin väität tuota samaa lyhyttä viivaa pisimmäksi.

Epikuros kettuhäkissä

Eläimien oikeudet ovat hätkähdyttäneet melko paljon. Esimerkiksi kettutytöt ovat tulleet kuuluisiksi eläinoikeustaistelijoina. Toisaalta myös vähemmän radikaalit tahot ovat kiinnostuneet eläimien oikeuksista. Luomua kannatetaan koska se on vaihtoehtona tehotuotannolle. Ja jopa minua kiinnostaa eläimien hyvinvointiasiat. Kuten aikaisemmin blogissani käsittelinkin, Eläinten oikeuksiin on tietenkin monenlaisia näkemyksiä. Tästä on hyvä jatkaa.

Tässä jutussa kuitenkin lähdetään ajatuksesta että eläimillä on jotain oikeuksia. Että eläimellä on oikeus jonkinlaiseen hyvään elämään. Sitten vain täytyisi miettiä, mitä se on.

1: Antropomorfistinen näkemys, jossa eläin ihmisenkaltaistetaan. Tämä näkemys on erittäin yleinen esimerkiksi monille lemmikkien omistajille. He ostavat koirilleen timanttikaulapantoja ja muuta ylellisyystavaraa, joka heistä tuntuu mukavalta. Melko yleinen tapa on kuitenkin ajatella, että tämä toiminta ei ole viisasta. Että eläimellä ei ole ihmisen oikeuksia, eikä ihmisen mieltymyksiä. Siksi äänioikeus tai kiinteä halpakuukausihintainen mokkula vuohille ei siksi varmasti ole kovin tärkeänä osana hyvää vuohen elämää. (Ihmiset ovat sitten oma lukunsa.) Hieman samanlaista suhtautumista olen ollut huomaavinani turkistarhoihin iskeviin henkilöihin. Hehän vapauttauvat esimerkiksi minkkejä luontoon, vaikka minkki luonnossa ajaakin vesikon sukupuuttoon. Muutoinkin vapautetuista minkeistä suurin osa kuitenkin kuolee, tuskallisesti nälkään. Ja selvinneetkin ovat sangen konemaisia tappajia. Suomen luonto ei ole sopeutunut minkkiin, ja vapauttamisesta on luonnolle haittaa. Kettutytöt perustelevat kuitenkin iskujaan vapaudella. Heistä vapaus on se ominaisuus, joka tekee elämästä elämisen arvoisen. Minkeiltä, vesikoilta ekosysteemiltä tai minkkien saaliiksi joutuvilta hiiriltä he eivät ole asiaa kysyneet, vaan he ajattelevat tilannetta ikään kuin itsensä kautta. (Olen ollut havaitsevinani tiettyä vapauden ihannointia kettutytöissä. Hehän vastustavat kapitalismiakin koska se orjuuttaa ihmisen oravanpyöräänsä. Vapaus on heille tärkein arvo ihmisinä. Ja tämän he heijastavat eläimiinkin.)

2: Luonnollisuuskeskeinen näkemys, jossa ajatellaan (Humen giljotiinin vastaisesti) että luonnonmukainen elämä on hyvää eläimen elämää. Tässä kohden tilanne on siitä erikoinen, että naudan luonnollisessa elämässä olisi normaalia, että susi kävisi silloin tällöin syömässä. (Itsekin olen nähnyt karkuun päässeen naudan, jota ilves jostain syystä oli raapinut. Kenties luonnollinen seuraus, mutta en usko että se kuuluu mitenkään olennaisesti hyvään lehmän elämään.) Myös tämä näkemys on yleinen. Eläinsuojelijoista monet pitävät laitosmaista tuotantotapaa luonnonvastaisena, joka tarkoittaa heistä samaa kuin huono elämä.

3: Hedonistinen käsitys, jossa keskitytään eläimen lajinmukaiseen tyytyväisyyteen ja tarpeiden täyttämiseen. Tässä näkemyksessä eläimen annetaan tehdä asioita joista se pitää. Tässä näkemyksessä ongelmana on se, että on selvitettävä missä kohdin eläinten mieltymykset ovat järkeviä pitkällä tähtäimellä ja missä kohdin niiden mieltymykset haittaavat niiden terveyttä. Eläimien kaikki mieltymykset eivät ole järkeviä. Itse asiassa evoluutio voi aiheuttaa jossain oloissa eläimelle vaarallisiakin ominaisuuksia : Luonnossa eläimet kuolevat nälkään, harvemmin ylensyöntiin, joten ylensyöntiä kohtaan eläimillä tuskin on mitään erityisiä suojamenetelmiä. Päin vastoin, ravinnon puute joka on "normina" luonnossa suorastaan johtaa siihen että eläin mielellään ylensyö itsensä sairaaksi. (Ja miksi ei ihminenkin.)

Tässä kohden voidaan sanoa että eläimen hyvinvointi on hieman kuin kuin ihmisen hyvinvointi epikurolaisuudessa. Epikuros korosti sitä, kuinka esimerkiksi mässäily tuottaa sairautta pitkällä tähtäimellä, jolloin mässäilyä tuli välttää. Hänen mukaansa hyvinvointia ei siis tuonut ylettömyys tai mässäily, vaan kohtuullisuus. (Myös kohtuudessa. Hän oli mm. varannut itselleen ruukun juustoa jotta voisi joskus herkutella jos hänelle tulisi sellainen mieli.) Tuomas Akvinolaisen käsityksen mukaan taas eläimet eroavat ihmisistä juuri siten, että ne seuraavat lyhyemmän tähtäimen mukaan vaistojaan. Tässä näkemyksessä eläimet ovat valitettavasti hieman kuten amerikkalaiset lapset, jotka lihovat ja tulevat sairaiksi koska syövät liikaa. Lyhyen tähtäimen halukkuus muuttuu pitkän tähtäimen sairaudeksi. Toisaalta eläimet myös elävät lyhyemmän aikaa, joten niiden elintasosairaudet eivät pääse kehittymään yhtä pahoiksi kuin ihmisillä. Toisaalta eläimen tyytyväisyys lyhyellä tähtäimellä pätee taatusti niissä asioissa, joista se pitää. Ja pitäväthän amerikkalaiset ylilihavat lapsetkin hampurilaisista.

Tosin, jos emme halua pelkkää lyhyen tähtäimen tyytyväisyyttä, voimme täydentää näkemystämme; Jonkin elementin vaikutukset terveyteen voidaan havaita. Jos koira haluaa aina syödä, ja se lylleröityy lihavaksi ja sairaaksi, tämä huomataan ja syömistä voidaan vähentää niin että koira saa riittävästi ruokaa. Kun tämä tieto otetaan huomioon, hedonistista käsitystä voidaan käyttää eläimen onnellisuuden tavoittelussa eläimen pitkän tähtäimen terveyttä vaarantamatta.

Tässä kohden on siksi hyvä huomata, että "lajinmukainen käytös", josta monessa eläinten hyvinvointia käsittelevässä kohteessa puhutaan ei suinkaan sorru Humen giljotiinin rikkomiseen väittämällä että luonnollinen on hyvää. Se vain korostaa pikemminkin eläimen lajinmukaisia mieltymyksiä. Näiden toki voidaan nähdä mukailevan "luonnollisia tarpeita". On kuitenkin hyvä huomata, että hedonistisessa näkemyksessä on mukana mahdollisuus tarjota myös tuotantoeläimelle hyvä elämä. Luonnoton elinympäristö ei tässä näkemyksessä välttämättä tarkoita eläimen surkeaa elämää. Lemmikkieläimille ja tuotantoeläimille voidaan tarjota hyvääkin hoitoa, jossa niiden terveyttä ei vaaranneta. (Eläinten luonnonmukaista käytöstä korostavat oppaat tyypillisesti kannattavat maatalouden eläintuotantolinjoja. Onhan ne näitä tiloja varten tehtykin.)

Tuotantoeläimien terveyden ylläpito onkin erittäin tärkeää jo kannattavuudenkin kannalta. Esimerkiksi maidontuotannossa sairas eläin tuottaa maitoon enemmän soluja, mikä laskee maitolitroista saatavaa hintaa. Antibioottikuuria ei voi tarjota parannukseksi, koska antibiootit testataan meijereissä, eikä antibioottimaidosta saa mitään hintaa koska antibioottimaito poistetaan maidon jatko ketjusta. On huomattava että eläinkin kärsii ainakin jonkinlaista stressiä, ja tämäkin vaikuttaa niiden terveyteen, joka taas vaikuttaa kasvuun ja tuotokseen. (Rikkinäinen, purtu tai kiehnätty häkkiketun turkki joita joissain nauhoissa -ja todellisuudessakin- valitettavasti näkee, laskevat nahan hintaa. Terve nahottavan ikäinen kettu sen sijaan on ehjäturkkinen. Tosin suuren koon tavoittelu tässä kohden johtaa myös lihomiseen.) Itse asiassa tässä kohden "markkinataloudelliset" kylmät voittoa ja rahaa takaa ajavat tavoitteet jopa ajavat eläinten hyvinvointiasioita, eivätkä ole pelkästään niitä vastaan. Tältä kohdin eettinen eläimenpito maataloudessa on ainakin periaatteessa mahdollista.

Tätä kohti siis ; Tästä kohden olisi siksi vain selvitettävä, mitä eläin haluaa ja mitkä asiat eläintä miellyttävät.

Tässä kohden ongelma on sitten tutkimuksellinen. Eläimet eivät osaa kommunikoida ihmisten tapaan kielellisesti, joten niiden toiveiden täyttymistä on vaikeaa arvioida. Behavioristisellä menetelmällä voidaan tutkia eläimien käyttäytymistä. Näitä voidaan arvioida, koska eläimillä on tiettyjä stressireaktioita, jotka osoittavat että se ei voi hyvin. Toisaalta tutkimuksessa voidaan antaa erilaisia mittareita, jotka osoittavat kuinka paljon vaivaa eläin on valmis tekemään jonkin palkinnon eteen ; Eläin voidaan esimerkiksi opettaa painamaan vipua ja katsoa paljonko tämä haluaa tehdä vaivaa saadakseen ruokaa, lajitoverin seuraa tai namupalan.

Tämä talousteoriasta lainattu toimintatapa ratkaisee kuitenkin vain tärkeysjärjestyksen, ei tavoittelun absoluuttista arvoa. Tätä voidaan kuitenkin seurata, ja sen avulla saadaan niin tyytyväisiä eläimiä, kuin mihin asti ollaan valmiita näkemään vaivaa. Tosin on otettava huomioon, että halut riippuvat myös olosuhteista. Monimutkainen verkosto vaatii paljon tutkimuksia. (Ei siis riitä että kalibroidaan yksi vipu nappuloille ja toinen hiekalle ja katsotaan mitä tästä seuraa.) Joskus sattuu yllätyksiäkin: Jos esimerkiksi testataan kettujen erilaisia koppeja, ja huomataan että ketut viihtyvät enimmäkseen koppien katoilla, häkkeihin kannattaakin laittaa hylly pesäkopin sijasta. Ketut viihtyvät sitten tämän luukun päällä.

Toisaalta tässä on monimutkaisempiakin ongelmia. Sillä jotta koejärjestely toimisi, tulisi jollain tavalla varmistaa että testataan vain sitä asiaa, mitä ollaan tavoittelemassa. Esimerkiksi jos ollaan tekemässä tutkimusta, jossa minkkejen häkkiin laitetaan luukku, tilaan jossa on uimistilaa, ja laitetaan luukkuun punnus ja katsottiin kuinka paljon painoa minkki oli valmis ja halukas nostamaan päästäkseen veden äärelle, pitäisi ensin varmistaa että minkki kaipaa vettä, eikä esimerkiksi pelkkästään lisätilaa liikkua. Myös puhdas uteliaisuuden tarve, eli esimerkiksi se että minkki kokee punnuksellisen luukun avaamisen ja uudelle alueelle tunkeutumisen ikään kuin "kivana seikkailuna" olisi jotenkin eliminoitava. (Minkkien uimatutkimuksista tarkemmin kiinnostuneille suosittelen luettavaksi C.M. Vinke et al, "Review To swim or not to swim: An interpretation of farmed mink’s motivation for a water bath" , Applied Animal Behaviour Science 111 (2008) 1-27.) Olisi siksi jollain tavalla testattava, että testataan mitä testataan. Ongelmallisinta on, jos itse kokeen testimittaus on juuri se, mitä minkki tai muu koe -eläin haluaa ilokseen. Tällöin vaikka koe olisi muutoin miten hieno ja kaikkia elementtejä olisi otettu huomioon, se antaa silti vääriä tuloksia. (Tämä korostaa tyhjän luukun tärkeyttä testeissä. Ja tietenkin sitä, miten anomalioita voidaan löytää haluttaessa periaatteessa mistä tahansa tutkimuksesta. Kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen karsiminen on käytännössä mahdotonta, eli on aina mahdollisuus että korrelaatio johtuu muusta elementistä kuin siitä mikä on yritetty saada ainoaksi eroksi testijärjestelyissä. Tämä ei tietenkään tarkoita että kokeilla ei päästäisi kohti totuutta. Ainoastaan sitä, että absoluuttista totuutta ei voida tässäkään asiassa saavuttaa.)

Mutta toisaalta näitä mittareita käytettäessä voimme tarkistaa näkemyksiämme siitä mikä on sekä hyväksi että mukavaksi eläimelle. Ja näillä tiedoilla voimme aidosti pyrkiä kohentamaan eläinten hyvinvointia molemmilta tasoilta. Ja tähän tarvitaan eläinkokeita. (Ihminen tai solutesti ei "ainakaan toistaiseksi" voi ratkaista tälläisiä mieltymystekijöitä.) Aivan kaikki eläinkokeet eivät siis ole epäeettisiä. (Osa toki on.)